112 Suomi -sovelluksen historia - miksi Suomi sooloili vaaratiedottamisessa?

Ukrainen droonien harhautuminen Suomeen on herättänyt kiivasta keskustelua vaaratiedottamisen kanavasta. Miksi Suomi ainoana EU-maana käyttää erillistä sovellusta, kun muualla varoitukset tulevat puhelimeen CB-lähetyksenä (Cell Brodcast, ETSI-standardi)? CB-lähetys ei vaadi sovelluksen asentamista, joten se tavoittaa myös turistit.

Vaaratiedottamisen historia alkoi radiossa luetuista varoituksista. Tsunamin (2004) jälkeen perustettiin työryhmä pohtimaan mobiililaitteiden käyttöä, olihan Suomi Nokian ansiosta alan edelläkävijä koko maailmassa. Suomesta Thaimaahan lähetetyt tekstiviestivaroitukset olisivat ehkä pelastaneet ihmishenkiä.

Yhteistyö operaattorien ja viranomaisten välillä kangerteli rahan vuoksi. Kuka maksaisi järjestelmän rakentamisen ja tekstiviestien lähettämisen? 

Jotain kuitenkin tapahtui. Kesäkuussa 2015 (jep, 11 vuotta myöhemmin) julkaistiin 112 Suomi -mobiilisovellus, joka pystyi lähettämään avunpyytäjän koordinaatit suoraan pelastuslaitokselle (kätevä esim. metsässä, mökillä tai saaressa). Aluksi kyse oli hätäpuhelusovelluksesta, jolla pystyi hälyttämään apua itselleen, mutta myöhemmin se alkoi näyttää myös vaaratiedotteita. Syksyllä 2021 mukaan tulivat  ajankohtaiset tietoturvatiedotteet.

Sosiaalisesta mediasta sain linkin hallituksen esitykseen (HE 98/2020), jossa pahimpaan korona-aikaan pohdittiin vaaratiedottamisen kehittämistä (kohta 5.1.5). Muu maailma oli jo mennyt CB-tekniikkaan (EU-Alert), joten miksi Suomi päätti toisin?

EU:n teledirektiivin artikla 110 velvoittaa jäsenmaita rakentamaan varoitusjärjestelmän joko CB:nä tai mobiilisovelluksena. HE:n perusteluissa epäillään, että CB-ratkaisut tukeutuvat vanhenevaan teknologiaan, kun taas mobiilisovellusta voidaan kehittää loputtomasti. "Vanheneva teknologia" tarkoitti tekstiviestejä. Uskottiin, että niiden käyttö jatkaisi laskuaan, kun ihmisten viestintä siirtyisi pikaviestiohjelmiin. 

Lisäksi mainitaan kustannukset. CB edellyttäisi "miljoonaluokan perustamiskustannuksia kunkin teleyrityksen verkossa". 

En tiedä, kuka perustelut oli kirjoittanut, mutta ne ihmetyttävät. Muiden EU-maiden tuki CB:lle oli tiedossa, eikä se edes ole tekstiviesti, vaan suoraan näytölle ilmestyvä teksti-ikkuna. Miksi perustelujen kirjoittaja uskoi, että tämä ominaisuus voisi hävitä tulevista puhelinmalleista? Ymmärsikö kirjoittaja eron CB:n ja SMS:n välillä?

Perusteluissa päädytään suosittamaan 112 Suomi -jatkokehitystä, koska sovellus olisi paremmin räätälöitävissä ja se toteuttaisi esteettömyyden (varoitukset voitaisiin saada vaikka puhuttuina). Lisäksi nostetaan esiin tietosuoja: mobiilisovellus ei kerää tietoja, kun taas CB vaatii operaattoria pitämään kirjaa liittymien sijainnista. Tämäkin perustelu ihmetyttää, sillä operaattorit seuraavat joka tapauksessa liittymiensä sijaintitietoja.

Viimeisenä perusteluna mainitaan monikielisyys: 

Suomen lakisääteistä vaaratiedottamisjärjestelmää ajatellen keskitetyllä varoitusjärjestelmällä olisi helposti pitäydyttävä lakisääteisissä kansalliskielissä, siinä missä esitettävää sovellusperusteista järjestelmää olisi huomattavasti joustavampi kehittää vaikkapa täydentävin linkein kohti monikielisempää väestön varoittamiskulttuuria.

Ja tietenkin kyse oli kustannuksista:

Esitettävän sovellusperusteisen vaaratiedottamisratkaisun taloudellisten vaikutusten kokoluokka on merkittävästi alhaisempi kuin toisen toteuttamisvaihtoehdon eli keskitetyn tekstiviesti- tai soluyleislähetysperusteisen ratkaisun... Ehdotetulla sovellusperusteisen vaaratiedottamismallilla on samalla huomattavasti kevyempiä vaikutuksia televiestintää toteuttavien teleyritysten omaisuudensuojan (PL 15§) kannalta verrattuna keskitettyyn tekstiviesti- tai yleissolulähetykseen perustuvaan malliin.

Toisaalta tekstissä mainitaan vain tekstiviestijärjestelmän kustannukset, jotka nousisivat miljooniin teleyritystä kohti. Tekstiviestit ovat hitaita ja raskaita, eikä niitä ole suunniteltu joukkolähetyksiin. Havainnollinen esimerkki saatiin 6.12.2017, kun 100-vuotias Suomi lähetti kansalaisille onnitteluviestin itsenäisyydestä. Lähetykseen kului kahdeksan tuntia ja yhden operaattorin virheen vuoksi 400 000 asiakasta jäi ilman viestiä.

CB-järjestelmän kustannuksia ei HE:n perusteluissa analysoida lainkaan.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Korona-aikaan tehty päätös ei kiinnostanut mediaa, eivätkä päättäjät pitäneet teknistä asiaa kovin tärkeänä silloisessa maailmantilanteessa. 

Nyt ihmettelemme Suomen valitsemaa linjaa ja yritämme saada droonivaroituksia 112-ohjelmaan "jo" ensi vuoden aikana. 

112 Suomi paikannus kuluttaa akkua.

Maailma on muuttunut. Puhelimet ovat täynnä sovelluksia, jotka kuluttavat akkua ja vaativat päivittämistä. "Älä asenna yhtään tarpeetonta sovellusta" on edelleen yksi puhelimen tietoturvaohjeista. Siksi jatkuvasti päällä oleva 112 Suomi -sovellus on tänään kaikkea muuta kuin hyvä ratkaisu vaaratiedottamiseen. Toisin kuin CB, se ei edes hälytä, jos puhelin on äänettömällä. Paikkatiedon seuranta kuluttaa akkua.

Näissä asioissa kannattaa tehdä niin kuin muutkin eikä sooloilla kansallisesti.

Aikaisempia kirjoituksiani vaaratiedottamisesta:

• Drooni-hälytykset jatkossa puhelimeen, mutta miten sitten pitäisi toimia? (31.3.2026)
• Vaaratiedottaminen on Suomen häpeäpilkku (9/2018)
• Viranomaisten vaaratiedotteet ovat huono vitsi (HS-kolumni, 4.9.2014)
• Vaaratiedotteiden radiojakelu muuttuu alueelliseksi - vihdoin (9/2014)

Ukrainan droonit yllättivät sekä Venäjän että Suomen - nyt jonkun pitäisi kantaa vastuuta

Kolmen ukrainalaisen droonin päätyminen Suomeen on pannut vipiniää poliitikkoihin, mediaan ja varsinkin somekeskusteluun. Miksei Suomessa ole EU Alert -varoitusjärjestelmää, jolla vaaratiedotteita voitaisiin kohdentaa suoraan puhelimiin? 112 Suomi on lähinnä liikenneonnettomuuksiin ja  karhuhavaintoihin tarkoitettu mobiilisovellus, joka ei sovellu kriittisiin tilanteisiin eikä tavoita kuin osan kansasta. 

Uutinen, jonka mukaan ilmahälytykset tulisivat ohjelmaan ensi vuoden loppuun mennessä, sai syystäkin pilkkaa osakseen. Miksi Suomen pitää keksiä pyörä uudelleen ja tehdä se kalliisti mutta hitaasti, kun standardoitu ratkaisu on jo olemassa kaikkialla EU:ssa?

Ukrainan droonit ovat yllättäneet sekä Venäjän että Suomen. Venäjä ei osannut odottaa, että Ukraina iskisi Itämeren öljysatamiin. Siispä myöskään Suomi ei osannut odottaa, että droonit harhautuisivat Suomen puolelle. Uskottiin, että uhka rajoittui vain Puolan ja Viron alueelle.

Niiden, jotka näitä asioita työkseen miettivät, olisi kuitenkin pitänyt ottaa huomioon myös tämä vaihtoehto. Siitä heille maksetaan. 

Olisi pitänyt varautua tilanteeseen, joka on sodan ja rauhan välimuoto. Suomessa on mietitty, miten varoitetaan sotatilan aikana pommituksista ja ohjusiskuista, mutta rauhan ajan vaaratiedotus on jäänyt radiokanavien ja 112 Suomi -sovelluksen varaan.

Nyt ollaan jossain siinä välimaastossa. Drooneja on vaikea havaita ja niitä vastaan on vaikea antaa suojautumisohjeita. Sen verran jokainen lienee nähnyt uutisia, että jos taivaalla lentää säksättävä ruohonleikkuri, on syytä etsiytyä sisätiloihin. Siihen ei tarvita erityistä ohjetta, maalaisjärki riittää.

Mutta jos ei tiedetä, onko droonissa räjähde, eikä tiedetä mihin se on lentämässä, vaaratiedotteen kohdentaminen on mahdotonta. Epämääräisten varoitusten lähettäminen varsinkin yöaikaan aiheuttaa hämmennystä ja pelkoa. Sotaa varten suunnitellut väestönsuojelutilat eivät ole edes auki. Droonin osuminen 100x100 metrin alueelle on epätodennäköisempää kuin lotossa voittaminen. Toisaalta Itä- ja Etelä-Suomessa riski korostuu.

Ehkä drooniuhka tuli Suomen viranomaisille yllätyksenä, mutta hälytysjärjestelmä ei varmasti tullut. Sellaista on vatuloitu Aasian tsunamista lähtien, siis 21 vuoden ajan. EU:ssa ja USA:ssa se on toteutettu oikeaoppisesti: EU Alert -järjestelmä on käytössä kaikkialla muualla EU:ssa paitsi Suomessa. Jopa Turkki on ottamassa sitä käyttöön. Puhelimet ovat tukeneet tekniikkaa vuodesta 2012 lähtien, joten aikaa on ollut.

Suomen käyttämä mobiilisovellus on huono ratkaisu, koska harva asentaa tai jättää sitä aktiiviseksi tausta-ajoon. Tekstiviestit ovat vielä huonompia, koska niiden massalähetys on hidasta ja alueellinen kohdentaminen vaikeaa.

Suomessa käyttöönotto on ilmeisesti jumiutunut rahaan, kustannusten jakamiseen valtion ja operaattorien kesken. Tämä on kummallista, sillä Suomi on varautumisen ja väestönsuojelun edelläkävijä ja ylpeä asemastaan. Puolustus- ja varautumishankkeisiin on kaadettu rahaa varsinkin keväästä 2022 lähtien. 

Miksei varoitusjärjestelmää ole saatu modernisoitua? Jonkun pitäisi tulla nyt kantamaan vastuuta ja selittämään asia julkisuuteen.

Ja tietenkin pitää kiireesti ryhtyä tekemään asialle jotain! Droonit ovat nykytilanteessa marginaalinen uhka, mutta vaaratiedotteiden jakelu on saatava nykyaikaan ennen kuin jotain isompaa sattuu.