Kuoliko Onecoin? Kerro oma tarinasi

Onecoin tuntuu kuolleen. Ei uutisia, ei suomalaisia markkinointitilaisuuksia, ei mitään. Aiemmin aktiiviset verkostoijat kuten Sauna-Seppo, Sirpa ja Dmitry Yarvensivu ja Youtube-videoita väsännyt Vesa Äijälä ("Wespa") ovat hiljentyneet. Samalla ovat poistuneet Onecoin-aiheet heidän kotisivuiltaan ja Facebook-profiileistaan. Osalla on jo käynnissä uudet verkostokuviot, moni kehuu nyt Bitcoinia (jonka korvaajaksi Onecoinin piti tulla, koska se oli niin surkea).

Hei Sirpa, miten Onecoin-sijoitukset jaksavat?

Sirpa Yarvensivu, johon en ole koskaan ollut yhteydessä, on näköjään varmuuden vuoksi blokannut minut Twitterissä. Vielä vuosi sitten hän hehkutti Onecoinia näin näyttävästi:

Yarvensivut 3.11.2016

Vuosi sitten 1.10.2016 Bangkokissa järjestetty megaevent otti käyttöön muka uuden lohkoketjun ja siinä samalla tuplasi jäsentensä kolikkojen määrän arvoon koskematta. Julkistettiin kauppapaikkasovellus, josta ei sen jälkeen ole kuulunut mitään. Ylipäätään vuoden takainen eventti näyttää jääneen viimeiseksi merkittäväksi luvuksi Onecoinin historiassa. Vain loppu on enää näkemättä.

Ex-maajohtaja Tommi Vuorinen, joka vakuutti televisiossa ja videoiduissa värväystilaisuuksissa, että kyse on oikeasta liiketoiminnasta eikä mistään pyramidihuijauksesta, on kadonnut jonnekin. Vain muutama sinnikäs onecoinisti hautoo yhä kolikkojaan ja odottaa Xcoinx-pörssin aukeamista tai yrityksen pörssilistautumista. Tiedän, koska olen ollut yhteydessä heistä muutamaan.

Kaksi vuotta sitten KRP sanoi seuraavansa tilannetta ja arvioivansa asiaa uudelleen vuoden 2016 lopussa, kun lohkoketju piti muka avata. Ei avattu, mutta poliisin suunnalla ei silti tapahtunut mitään.

Tästä kaikesta voi vetää vain yhden johtopäätöksen: Suomessa saa huijata vapaasti rahaa yli 20 000 ihmiseltä.

Ehkä jälkipolvet voivat sentään oppia tästä jotain, kun Wincapitan opetukset tuntuvat jo unohtuneet.

Harkitsen kirjaa aiheesta ja siksi kysynkin kommentteja teiltä, jotka laitoitte rahojanne Onecoiniin ja uskoitte rekrytoijien lupauksia. Mikä houkutti mukaan, mitä odotitte, mitä saitte? Missä vaiheessa usko loppui vai vieläkö odotatte jonain päivänä saavanne rahanne takaisin? Millaisia kokemuksia teillä on ollut verkostosta? Lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen petteri ät pjoy.fi. Voit kertoa kokemuksesi anonyymisti, sellaisia lähes kaikki Onecoinia puolustavat blogikommentitkin olivat.

Kaikki palaute on luottamuksellista ja jos teen aiheesta kirjan, tekstit käsitellään nimettöminä. Kirjan tekijällä on sama lähdesuojaoikeus kuin journalistilla.

Onecoin näyttää kuolleen, mutta uusia verkostohuijauksia on jo kasvamassa. Samoin uusia uhreja. Tehkäämme palvelus heille.

Elokuvissa vuonna 2000

Osui käteen vanha Elokuva-aitta 4/1968. Lehti oli elokuviin erikoistunut aikakauslehti, joka ilmestyi vuosina 1932-1968. Numero oli siis lehden viimeisiä. Kantta komistaa aikansa elokuvatähti Eero Melasniemi:

Elokuva-aitta 4/1968

Syy kirjoittaa lehdestä on kannessa mainittu juttu "Elokuvissa vuonna 2000". Yleensä tulevaisuuden ennusteet menevät poskelleen, mutta tässä tapauksessa osumatarkkuus on kohtuullisen hyvä.

Aira Ruishalme on kirjoittanut aloitusjutun, jonka ingressi hehkuttaa tulevaisuuden televisiota seuraavasti: "Omassa olohuoneessa, keskipisteessä sinä itse, kuvat kulkevat ohitse, ylitse, alitse, istut laiskanlinnassasi, valitset kiekosta ruutia, räminää, rakkautta, filmejä, jotka on lainattu filmistöstä niin kuin kirja kirjastosta".

Elokuvissa vuonna 2000: kuva täyttää koko huoneen.

Teksti kuvaa vuoden 2000 keskustelua naapurien kesken. Toinen on ostanut uuden television: se sijoitetaan huoneen keskelle ja kuva heijastuu kaikille seinille. Toisella on vielä se vanhanmallinen, mutta senkin koko on 2 x 2,5 metriä.

"Tuli hankituksi, eihän sitä olisi kuitenkaan voinut ennen pitkää lykätä tuonnemmaksi kun kaikilla kohta on. Ja kyllä se on sentään niin toisenlainen, kohta ei enää tarvitse lähteä olohuoneestaan mihinkään vaihtelua hakemaan, kun tämä entrovisio tekee elämyksen niin täydelliseksi".

Entrovisio? Taulutelevisiot alkoivat yleistyä vuoden 2000 jälkeen, mutta niiden koot olivat aluksi pieniä. Vasta nyt yleiseksi kooksi on vakiintunut 55-65 tuumaa, mutta yhä vieläkin kuva näkyy vain yhdellä pinnalla kerrallaan. Matkaa jokaisen seinän näyttöön ("entrovisio") on vielä 10-15 vuotta.

Sen sijaan elokuvien jakelu siirtyi sähköiseksi lähes jutun kuvaamaan aikaan. Filmejä ei tarvitse hakea mistään eikä lainata filmistöstä, sillä ne tulevat laajakaistalta napin painalluksella, ja tarjonta on rajatonta.

Matti Kassila, Raimo Hallama ja Irja Riuttu.

Mutta miten kehityksen uskottiin vaikuttavan elokuviin taidemuotona? Sitä kommentoivat jutussa ohjaaja Matti Kassila, Ateneumin kuvataiteen osaston rehtori Raimo Hallama sekä tavallinen katsoja, rouva Irja Riutu (melkein kuin "Rouva Ruutu" Yleltä).

Kassilan mielestä uusi tekniikka keventää elokuvien tuotantotekniikkaa, jolloin tarjonta monipuolistuu. "Silloin monet sellaiset tavoitteet, jotka nykyisin on sivuutettava, voitaneen toteuttaa. Tarkoitan koko asteikkoa opetuselokuvista eksklusiivisimpiin tyylikokeiluihin".

Monipuolistumista tapahtuikin, mutta suuren rahan Hollywood-tuotannot hallitsevat silti markkinoita. Tekniikka on vain lisännyt niiden näyttävyyttä ja kustannuksia.

Hieman arvoituksellisempi kommentti on tämä: "Ilmeisesti elokuvataide tulisi yhä intensiivisemmin jatkamaan kehitystään tiettyjen suppeiden aiheiden avaamiseksi syvyyssuuntaan. Johdonmukaisesti tämän kanssa rinnakkain on nyt jo selvästi nähtävissä uusi alue, taiteellisin ambitioin ja ammattinäyttelijävoimin tehty asiaelokuva. Tällainen mahdollisuus avaa aivan uudenlaiset näkymät elokuvan tulevaisuudelle. En pitäisi mahdottomana sitäkään ajatusta, että nämä elokuvat rakennettaisiin siten, että niitä voitaisiin katsoa jaksoittain niinkuin luetaan kirjaa".

Kuvaako Kassila tässä House of Cardsin ja Game of Thronesin kaltaisia sarjoja? Viittaus asiaelokuvaan jää kylläkin hämäräksi.

Raimo Hallama on huolissaan elokuvateatterien tulevaisuudesta. "Televisioruudun suureneminen ja tallennusmenetelmien kehittyminen saattavat hyvinkin johtaa siihen, että elokuvatattereiden lukumäärä vielä nykyisestään vähenee. Suomessa oli muutama vuosi sitten 620 elokuvateatteria, tällä hetkellä niitä on 355. Vähentumisen syynä on ollut televisiovastaanottimien yleistyminen ja television esittämien pitkien elokuvien sekä sarjaelokuvien suuri määrä."

Nyt tiedämme, ettei edes 20 tv-kanavaa ja rajaton tarjonta ole tappanut Suomesta elokuvateattereita. Niiden merkitys on kuitenkin muuttunut eikä elokuvan katsominen enää ole ainoa syy mennä teatteriin. 

"Mammuttielokuvia, elokuvataiteen historian merkkiteoksia ja ehkäpä myös pornoelokuvia esittäviä teattereita tuskin yleistelevisio koskaan korvannee" -- tämä meni kyllä pahasti metsään! Ajatuskin lähteä katsomaan pornoa teatteriin lähinnä naurattaa.

Hallama on huolissaan rahoituksesta. "Meillä eräät piirit haluaisivat, että elokuvataiteen kaikki edistämistoimenpiteet rahoitettaisiin elokuvatettereiden pääsylipuista perittävillä veroluontoilla maksuilla niin kuin Ruotsissa ja Tanskassa tällä hetkellä tapahtuu. Entä miten käy, jos elokuvateattereiden katsojamäärä laskee edellä kaavaillun teknisen kehityksen vuoksi? Syntyy tietenkin täydellinen kaaos elokuvataiteen edistämistoimenpiteissä. Minusta tuntuu, että Ruotsi ja Tanska kulkevat ohuella jäällä". Poliittinen huoli oli turha -- elokuvia rahoitetaan Suomessa edelleen julkisilla varoilla. 

Rouva Riuttu ihastuu ajatuksesta, että "jotkin erikoiselokuvat, kuten huippuluokan thrillerit tai opetusfilmit voitaisiin katsoa omassa olohuoneessa keskittyneesti, ilman ympärillä rapisevia karamellipusseja ja kuiskutuksien sihinöitä. Jos varsinkin opetuselokuvan voisi vielä hidastaa mistä haluaa, se palvelisi verrattomasti tarkoitustaan... Ehkä tulevaisuudessa asunto-osakeyhtiöt alkavat rakentaa asukkaiden käyttöön talon yhteisiä elokuvahuoneita, niin kuin nykyään rakennetaan uima-altaita". 

Ei tullut yhteisiä katseluhuoneita, sillä kotiteatterit tulivat jokaiseen olohuoneeseen. Niissä painotetaan kovasti monikanavaista ääntä -- seikka, josta yksikään ennustaja ei maininnut sanallakaan. Nykyään äänentoisto on keskeinen osa elokuvan tehoa.

Silti aika hyvin ennustettu vuonna 1968. Jos sinun pitäisi ennustaa elokuvien katselutapoja 32 vuotta tästä eteenpäin eli vuonna 2049, osuisitko näinkään lähelle?

Apple pilasi iPadin - päivitysten laiminlyönti ei aina ole käyttäjän vika

Applen iPad oli ilmestyessään vuonna 2010 kuin taivaan lahja kaikille niille, joiden pitää päästä nettiin mutta jotka eivät halua perehtyä IT:n saloihin. Yksinkertainen, helppokäyttöinen laite, jossa ei ole tietoturvaongelmia.

Nykyinen iPad on kaikkea muuta. Kymmenen käyttöjärjestelmäversiota on tuonut valtavan määrän uusia ominaisuuksia (ns. feature creep), joista valtaosa on peruskäyttäjälle turhia. Osa on suorastaan haitallisia, koska ne tuhoavat alkuperäisen tabletin ajatuksen. Miksi Apple yrittää tehdä iPadistä läppärin korvikkeen? Ne, jotka tarvitsevat läppärin ominaisuuksia, hankkivat sellaisen -- ja saavat kunnon näppäimistön kaupanpäälle.

Niin, ne haitalliset ominaisuudet. Miksi iOS:n piti kopioida Windows-tableteista split screen -toiminto? Eikö tabletin idea ole juuri siinä, että käytetään vain yhtä sovellusta kerrallaan, ja vaihto niiden välillä on mahdollisimman helppoa. Kokemattomalta käyttäjältä Split screen, Picture-in-picture ja Slide over -toiminnot saattavat aktivoitua vahingossa, jolloin henkilö on yhtä hukassa kuin oikean tietokoneen kanssa.

Miksei laitteessa voisi olla helppokäyttöasetusta, joka poistaisi käytöstä kaikki uudet hienoudet ja palauttaisi tabletin pelkäksi tabletiksi? Asetus pitäisi vielä suojata PIN-koodilla, jottei osaamaton käyttäjä vahingossa poistaisi sitä.

Turhilla ominaisuuksilla on muitakin kielteisiä seurauksia. Ostin iPadin sen helppokäyttöisyyden vuoksi henkilölle, joka ei tiedä mitään tietokoneista, eikä haluakaan tietää. Hänellä ei liioin ole älypuhelinta eikä wifi-verkkoa. Kuvittelin, että 4G-malli toimisi täysin itsenäisesti ja ongelmitta.

Käydessäni tarkistamassa kesällä tilanteen hämmästyin: käyttöjärjestelmä oli jäänyt päivittämättä iOS 9.1-versiosta eteenpäin, koska uusimman päivityksen koko oli 1200 megatavua, eikä iPad suostu lataamaan näin isoja tiedostoja 4G:n yli.

iPad ei päivitä itseään 4G:llä.

Mitä helkkaria? Apple myy laitetta, jonka päivittäminen ei onnistu ilman wifi-yhteyttä. Jos kotona ei satu olemaan wifiä (tai älypuhelinta, josta saisi tukiaseman), päivitykset jäävät tekemättä. Eihän tämä näin voi olla. Seuraava, joka vaatii käyttäjiä päivittämään laitteitaan säännöllisesti tietoturvan varmistamiseksi, saa mennä päivittämään tämän iPadin iOS 11 -versioon.

Ilmeisesti Apple haluaa suojella asiakkaitaan ylisuurilta 4G-datalaskuilta eikä ota huomioon, että Suomessa mobiilidata on rajoittamatonta. Mitenkähän jenkit sitten päivittävät omia iPadejaan? Ei sielläkään kaikilla ole wifiä.

Herää toinenkin kysymys: miten tablet-koneen päivitys voi olla kooltaan 1,2 gigatavua?! Mitä tapahtui alkuperäiselle ajatukselle yksinkertaisesta nettipäätelaitteesta? Steve Jobs kääntyisi varmaan haudassaan, jos tietäisi miten hänen iPadinsä on pilattu (ja Pro-malleissa on jopa Windows-tableteista kopioitu kynä, jollaista Jobs halveksi).

Jos iPadit jäävät päivittämättä, siitä ei pidä syyttää laitteen omistajia vaan Applea.

Tietoturvasta vastaavan Viestintäviraston pitäisi vaatia 4G-iPadeihin punainen varoitustarra: "4G-mallin käyttö vaatii myös wifi-yhteyden". Siis nimenomaan käyttö, koska päivittämättömiä laitteita ei pidä käyttää.

Tietosuoja tekosyy tiedon salaamiselle eduskunnassa

Eduskunta poistaa tiedot virailijoista jokaisen päivän päättyessä, koska sillä ei ole oikeutta kerätä ihmisistä henkilörekisteriä. Näin perusteli eduskunnan hallintojohtaja outoa käytäntöä eilisissä uutisissa (mm. Demokraatti, Helsingin Sanomat).

Samassa uutisessa kerrotaan, että asiakirja-aineistoa toimitetaan vain paperimuodossa, koska "tietoturva-asiantuntijan mukaan digitaalisesti luovutettu aineisto saattaisi sisältää tietoturvaan vaikuttavia metatietoja".

Voiko eduskunnan virkamies vakavissaan väittää tällaista? Eikö eduskunnassa ole koskaan kuultu tekstitiedostoista? Takuuvarmasti asiakirjat voidaan muuntaa tekstimuotoon napin painalluksella, eikä mikään tietoturva vaarannut pätkän vertaa. Jos tällaista toimintoa ei vielä ole, sen koodaaminen on pikkujuttu.

Yritykset joutuvat tekemään valtavia tietojärjestelmäuudistuksia tietosuojalakien vuoksi, koska niiden on kyettävä luovuttamaan asiakkaan tiedot hänelle itselleen. Uuden tietosuojalain myötä tiedot pitää luovuttaa sähköisessä muodossa, vieläpä mahdollisuuksien mukaan rakenteisina, jotta henkilö voi siirtää ne toiseen järjestelmään. Eikö eduskunta todellakaan pysty tuottamaan yksinkertaista tekstitiedostoa?

Mitä ilmeisemmin kyse ei ole tietoturvasta, vaan vanhasta hallintokulttuurista. Tietoja ei haluta antaa. Tietosuoja ja tietoturva ovat tekosyitä, joilla voi puolustella salaamista ja kieltäytymistä. Ne kertovat enemmän hallintokulttuurista ja asenteesta kuin laista tai tietoturvasta.

Mutta jos jälkimmäinen väite on puppua, pitääkö ensimmäinenkään paikkansa?

Eduskunnassa kävijöistä muodostuva nimilista täyttää henkilötietolain määritelmän (melkein mikä tahansa lista täyttää) ja laki kieltää tarpeettomien henkilötietojen keräämisen. Tieto eduskunnassa käyneistä lobbareista ja muista vaikuttajista on kuitenkin demokratian ja läpinäkyyvyden kannalta oleellinen asia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan tiedot ovat vieläpä julkisia.

Uuden tietosuojalain mukaan rekisterin perustamiseen riittää rekisterinpitäjän "oikeutettu etu". En ole juristi vaan insinööri, mutta ihmettelen jos tässä kyseistä etua ei ole olemassa.

GDPR:n tarkoitus on harmonisoida eri EU-maiden tietosuojalakien soveltaminen (olkoonkin, että tavoite on idealistinen ja vesittyy jo asetuksessa itsessään, kun lapsen ikärajan määrittely jätettiin kansalliseen harkintaan). Jos eduskunta katsoo, ettei sillä ole oikeutta säilyttää vierailijoiden tietoja, sitä ei voi olla muidenkaan maiden parlamenteilla. Olisi kiinnostavaa tietää, miten avoimia muut maat tässä suhteessa ovat.

Tiedot ovat julkisia, joten henkilörekisterin voisi välttää kokonaan julkaisemalla tiedot päivän päätteeksi eduskunnan web-sivulla. Jokainen asiasta kiinnostunut kansalaisjärjestö tai toimittaja voisi itse seurata, keitä lobbareita eduskunnassa käy.

Eikä tarvitse odotella eduskunnan hallintojohtajan päätöksiä -- jokainen edustaja voisi julkaista listan omista lobbareistaan/vieraistaan. Kuka lähtee avoimuuden edelläkävijäksi?

Lisäys 20.9.2017: Professorin mielestä tietosuoja ei velvoita hävittämään vierailijalistoja, päinvastoin tiedot ovat julkisia ja ne tulisi arkistoida.

Sano EI kapitalismille, mutta älypuhelin on ihan OK

Osuin lauantaina 2.9.2017 Helsingin keskustassa mielenosoitukseen, jossa marssijat vastustivat... no jaa, melkein mitä tahansa. Kylteissä vaadittiin mm. leikkausten lopettamista, parempaa sosiaaliturvaa ja vammaistukea, oikeuksia eläimille ja naisille, karkotusten pysäyttämistä (Stop deportations) ja kaikkea muutakin. Sinänsä näppärää, että kaikki tyytymättömät osallistuvat samaan Joukkovoima -mielenosoitukseen, jolloin selvittiin yksillä järjestelyillä.

Yksi kylteistä oli arvoituksellinen:

Mitähän tässä vastustetaan?

Tulkitsen, että kyltti haluaa herättää keskustelua ns. chemtrails-ilmiöstä ja siihen liittyvästä salaliitosta. Saatan toki olla väärässä. Tai sitten kyltin kantaja on.

Sen sijaan tämän mielenosoittajan viesti oli selkeä:

"Sano EI kapitalismille".

Hieman hänen perässään tuli iskulauseita huutava isä, jolla oli pyörän etuvaunussa kaksi lasta. Pikkusiskoa kiinnosti kädessä oleva ilmapallo, isoveli katseli isokokoisen älypuhelimen näytöltä ilmeisesti lastenohjelmaa. Hän oli täysin uppoutunut puhelimen virtuaalimaailmaan eikä välittänyt ympärillään kuohuvasta mielenosoituksesta.

Isä ei selvästikään sanonut ei kapitalismille, pojasta puhumattakaan (kyltistä päätellen isä vastusti sotea). Luultavasti myös kuvan kapitalismin vastustajalla oli taskussaan älypuhelin. Voiko vastustaa kapitalismia ja silti käyttää älypuhelinta? Olisiko sosialismi (vai mikä nyt sitten onkaan kapitalismin vastakohta) voinut tuottaa älypuhelimen kaltaisen kuluttajatuotteen?

Eivätkö nuoret näe mitään ristiriitaa siinä, että mellakoivat Hampurissa kapitalismia vastaan ja kuvaavat samalla itseään iPhonella, joka on kaikista älypuhelimista trendikkäin ja kapitalistisin (sekä kuvainnollisessa että rahallisessa merkityksessä)?

En tiedä, mitä kuvan naamioitunut mielenosoittaja vastusti: kapitalismia sinänsä, markkinataloutta vai ainoastaan yritysten ylivaltaa päätöksenteossa. Mutta yleisesti ottaen on hieman lyhytnäköistä vastustaa asioita, joita itse käyttää. Markkinataloudessa asioista eivät päätä kasvottomat suuryritykset vaan kuluttajat. Jokainen ostopäätös on valinta markkintalouden puolesta.

Älypuhelin on kouluesimerkki markkinatalouden toimivuudesta. Laitteet levisivät nopeasti kaikille käyttäjille -- ei suinkaan valtion päätöksellä tai yritysten vaatimuksesta, vaan aidosta ostohalusta. Asiakkaat saivat, mitä halusivat. Mitä suuremmat markkinat, sitä alhaisemmat hinnat ja paremmat palvelut. Älypuhelin ei olisi mitään ilman appseja, palveluita ja ekosysteemeitä. Eikö tämä kaikki ole markkinataloutta puhtaimmillaan? Älypuhelin on markkinatalouden helmi.

Voi tietysti kysyä, ovatko älypuhelimet ylipäätään tarpeellisia, ja miten paljon niiden valmistus tuhlaa luonnonvaroja tai riistää huonosti palkattuja aasialaisia. Mutta jälleen kerran länsimainen kuluttaja voi katsoa peiliin: miksi minä sitten ostan näitä puhelimia? Eikö se ole oma valintani?

Twitterissä minulle lähetettiin linkki neuvostoliittolaiseen keksijään (Leonid Kupriyanovich), joka Wikipedian mukaan kehitti "automaattisen radiopuhelimen" jo 1950- ja 60-lukujen vaihteessa. Ehkä matkapuhelin keksittiinkin Neuvostoliitossa eikä USA:ssa 1970-luvulla, kuten tähän asti on esitetty.

Markkinatalouden puuttuessa Neuvostoliiton keksintö ei koskaan levinnyt laajempaan käyttöön. Siitä ei tullut kuluttajatuotetta. Parhaimmillaankin laitteita olisi hankittu politbyroon ja nomenklaturan käyttöön, jolloin niiden yksikköhinta olisi jäänyt kauas tavallisen kansalaisen ulottumattomiin. Keksinnöstä ei ole paljon hyötyä, ellei sitä tuotteisteta halukkaiden saataville.

Kärryssä ollut poika katseli älypuhelimesta todennäköisesti länsimaista lastenohjelmaa. Puhelin oli luultavasti täynnä länsimaisia appseja, jotka oli ladattu ilmaiseksi tai muutaman euron nimellisellä hinnalla. Ainakin tässä esimerkissä markkinatalous siis toimi.