Minkä arvoista on tunti illastasi?

Olin tänään Huomenta Suomi -ohjelmassa keskustelemassa ns. ruuhkamaksusta. Käytän merkintää "ns." koska oikeasti kyse on tienkäyttömaksusta. Yksi sen keskeisistä tavoitteista on laajentaa autoilun veropohjaa. Jos sähköautot todella alkavat yleistyä, valtion verotulot eivät saa pudota vaikka bensankulutus vähentyisikin.

Toinen ns. ruuhkamaksun tavoite on tehdä yksityisautoilusta kalliimpaa siellä, missä on tarjolla julkista liikennettä. Mutta kuinka paljon hinta ohjaa ihmisten käyttäytymistä?

Moni turvautuu omaan autoon siksi, että julkisen liikenteen käyttäminen lisäisi työmatkojen, ruokaostosten ja lasten hoitoon viemisen/hakemisen aikaa helposti tunnilla tai kahdella.

Iltaisin lapsia kuljetetaan harrastuksiin -- treeneihin, ratsastustalleille, soittotunneille jne. Käyttäisitkö illan siihen, että odotat ensin lasten kanssa bussia pysäkillä, vaihdat bussia kerran, odotat ensin peli-, ratsastus- tai soittotunnin ajan ja sitten odotat vielä sopivaa bussia takaisin kotiin?

Miten arvokasta oma aikasi on? Paljonko liikenteen pitäisi kallistua, jotta olisit valmis lyhentämään illan vapaa-aikaa perheen kanssa tunnilla tai kahdella? Veikkaan, että moni pitkää työpäivää tekevä arvostaa ilta-ajan erittäin korkealle.

Ns. ruuhkamaksu osuisi erityisesti näihin työtä tekeviin ihmisiin. Muut pystyvät sovittamaan aikatauluja ja voivat välttää ruuhka-aikaan liikkumista. Onko oikein rankaista lisämaksuilla niitä, jotka pitävät yhteiskuntaa ja taloutta pystyssä?

Maksulla ihmisten halutaan porrastavan työpäiviään siten, ettei kaikkien tarvitsisi liikkua samaan aikaan. Mutta harva siellä ruuhkassa ilokseen istuu -- porrastusta tehdään minkä voidaan jo nyt, ilman maksujakin.

Tänä syksynä olen huomannut itselleni uuden ilmiön: moni palaveri, jossa on mukana talon ulkopuolisia henkilöitä, sovitaan alkavaksi vasta kello 10. Palaverien siirtäminen tasaa ruuhkahuippua ja antaa varsinkin lasten vanhemmille enemmän aikaa aamurutiineihin (toinen vaihtoehto olisi aloittaa palaverit aamukahdeksalta -- tai jopa puoli seitsemältä, kuten Sarasvuon firmassa aikoinaan -- mutta se olisi monille nykyihmisille hankalaa).

Valitettavasti on paljon töitä, joissa työvuorot eivät jousta, vaan paikalle on tultava aina samaan aikaan. Tähän pitäisi saada muutos. Joustavammat työajat ja mahdollisuus aloittaa työpäivä jo kotona tietotekniikkaa hyödyntäen olisivat parempia keinoja kuin lisämaksut. Niissä voittajia olisivat kaikki, ei yksin valtio.

(lisätty 1.11.2011) Vielä kiteytettynä: ns. ruuhkamaksulla yritetään ohjata ihmisten käyttäytymistä rahalla, kun todellinen ohjaava tekijä on aika. Varsinkin siinä ryhmässä, johon maksu erityisesti iskee, rahan ohjausvaikutus on pieni, sillä lisäkustannus pystytään siirtämään ketjussa eteenpäin (esim. palkankorotuksiin tai hintoihin) eikä käyttäytyminen muutu siten kuin ministeriö toivoo. Aikaa ei voi siirtää samalla tavalla. Jos joukkoliikenteen nopeutta voitaisiin lisätä, sen suosio kasvaisi. Tämä on kuitenkin vaikeaa, sillä joukkoliikenne on ympäristöystävällistä juuri siksi, että se on epämukavaa.

Bonus-kortti voi pelastaa henkesi

Kaikille lienee varmaankin jo selvää, ettei asiakas saa todellisia alennuksia kauppojen bonusjärjestelmistä. Kauppiaan bonuksena hyvittämät rahat on ensin kerätty asiakkailta itseltään ylihintana. Asiakas maksaa itse omat bonuksensa -- tietenkin.

Sattumoisin bonuskorteista oli juuri eilen uutinen Taloussanomissa otsikolla Näin bonuskorteilla vedätetään sinkkua. Ingressissä väitettiin raflaavasti että sinkku maksaa ruokalaskussaan perheiden bonukset. Se ei ihan pidä paikkaansa: perheet maksavat omat bonuksensa. Sinkuilta kerätty ylihinta eri riitä kattamaan perheiden bonuksista kuin pienen osan.

Bonusohjelmista voi olla muutakin kuin rahallista etua. Bonuskortit auttavat kauppaa seuraamaan, mitä tuotteita ostetaan ja profiloimaan asiakkaiden elämäntapaa laajemminkin. Erityisen kattava profiloinnista tulee siksi, että bonuksia kertyy nykyään melkein kaikesta kuluttamisesta. Pelkkä ruokakorin sisältö ei vielä kerro paljoa, mutta kun siihen yhdistetään tieto muusta kulutuksesta (K-ryhmässä plussaa saa mm. kenkäkaupoista, hotelleista, lehtitilauksista, Soneralta, autonvuokrauksesta, kylpylöistä ja ravintoloista), kuva perheen elämästä tarkentuu ratkaisevasti.

Ei se mitään, vastaavat monet kotitaloudet. He ovat vain tyytyväisiä, että kauppa tuntee heidän elämänsä ja osaa sen avulla kohdistaa mainontaa paremmin.

Oma valinta. Tämä on vapaa maa.

Uutta on se, että bonus-kortti voi pelastaa henkesi. Ylen uutiset kertoo että Kaupan asiakasrekisterit avattiin botulismitapausten estämiseksi. Tekstin mukaan "Kespro on perjantaina ollut yhteydessä niihin asiakkaisiin, jotka ovat sen Plussa-asiakasrekisterin perusteella ostaneet bakteerin saastuttamia oliiveja". Ja edelleen, että tietosuojavaltuutettu on näyttänyt asialle vihreää valoa.

Hmmm... tämän täytyy tarkoittaa sitä, että Plussa-kortilla tehdyt ostokset tallennetaan yksityiskohtaisesti. Tähän asti K-ryhmä on kertonut, että tuotekohtaisia tietoja ei kerätä, vaan ainoastaan ostosten loppusumma tallennetaan.

Plussa-kortin rekisteriseloste kuvaa kerättäviä tietoja näin: "K-Plussa-kortin käyttöön liittyvät tiedot: kortilla suoritetut ostot kuitin loppusumma- tai tuoteryhmätasolla (ellei asiakkaan kieltoa), sisältäen ostopaikan, kuittinumeron, maksutavan, oston päivämäärän ja kellonajan K-Plussa-asiakkuuden perusteella myönnetyt alennukset".

Kysymys kuuluukin: miten hengenvaarallisia oliiveja ostaneita voidaan jäljittää Plussa-kortin perusteella, jos tuotekohtaisia tietoja ei ole kerätty?

Itselläni ei edelleenkään ole yhtään bonuskorttia. Onneksi en ole aikoihin ostanut myöskään oliiveja.

VisiCalc täytti 32 vuotta

Sivulla http://bricklin.com/history/vcexecutable.htm on pala tietotekniikan historiaa: 30 vuotta sitten julkaistu DOS-ohjelma, joka edelleen toimii tämän päivän pc-tietokoneissa.

Kyse on maailman ensimmäisestä taulukkolaskentaohjelmasta, jonka Dan Bricklin ja Bob Frankston esittelivät 19.10.1979 (huomaa vuosikymmen!) Apple II -tietokoneelle. Ohjelmasta tuli tavattoman suosittu (aikansa Facebook, heh) ja kun IBM PC esiteltiin elokuussa 1981, ohjelmasta ilmestyi pian myös DOS-versio. VisiCalc tosin menetti nopeasti asemansa uudelle kilpailijalle, joka oli kehitetty suoraan DOSille ja hyödynsi "kaiken" (max 640 kt) keskusmuistin.

Ällistyttävää on se, että 30 vuotta vanha ohjelma toimii edelleen tämän päivän tietokoneissa (poislukien 64-bittinen Windows). Eikä ohjelma tosiaan ole koolla pilattu: exe-tiedosto on 27 520 tavua. Siis alle 30 kilotavua! Vertailun vuoksi: tämän www-sivun html-koodi on noin 135 kilotavua eli nelinkertainen. Mutta hei, vuonna 1981 oli käytössä 160 kilotavun levyke -- pitihän sille jäädä tilaa myös työtiedostoille :-)

Yhteensopivuus on pc-maailmassa sekä siunaus että kirous.

Nokian julkistukset odotetunlaisia

Tänään oli se päivä, jota helmikuun alusta lähtien on odotettu: Nokia julkisti virallisesti ensimmäiset Windows-puhelimensa. Lumia 800 ja Lumia 710 eivät aiheuttaneet suuria väristyksiä, koska tekniset tiedot kuvien kanssa oli vuodettu julkisuuteen (ilmeisen tarkoituksellisesti) jo etukäteen.

Wow-efektiä ei tullut, mutta ei tarvinnutkaan. Tärkeintä oli, että Nokia osoitti olevansa jälleen mukana älypuhelinkilpailussa. Navigointi ja erinomainen kamera ovat sen kilpailuvaltteja. Ruutuihin perustuva käyttöliittymä on valovuoden edellä iPhonea, joskin sen paremmuus Androidiin verrattuna on mielipidekysymys.

Lontoon tilaisuudessa Suomi sai paljon näkyvyyttä. Mainittiin Alvar Aalto, sauna ja Tampere. Live-kuva Salon tehtailta oli varmasti mannaa paikkakuntalaisille kaiken epävarmuuden ja huonojen uutisten jälkeen. Tuskin Elop silti on Suomeen ihastunut. Suomi-kortilla pelaaminen voi olla fiksua, sillä länsimaissa pelätään aasialaisten brändien valtaavan myös puhelinmarkkinat.

Moni puhujista piikitteli Applea ja iPhonea. Muotoilun merkitystä korostettiin. Esityksiin oli pyritty lataamaan jenkkityylistä show'ta ja innostusta. Mutta Nokia ei ole Apple eikä yksikään puhujista yltänyt Jobsin karismaan. Hetkittäin tuntui jopa vaivaantuneelta, kun vitseiksi tarkoitetut heitot eivät saaneetkaan yleisöä nauramaan tai puhkeamaan suosionosoituksiin.

Nokian puhelimet ovat iPhonea edullisempia. Muutoinkin kilpailijana pitäisi nähdä Android, ei iPhonea. Jälkimmäisellä on oma, fanaattinen käyttäjäkuntansa, joka ei hevillä vaihda merkkiä. Sen sijaan Androidin käyttäjät ovat liikkuvampia ja monelta on vielä ostamatta se ensimmäinenkin älypuhelin. Tässä mielessä edullisen rinnakkaismallin julkistaminen oli todella fiksu veto.

Kumma kyllä, puhelimessa ei ole etukameraa. Ja kuka on päättänyt, että värien pitää olla kuin suoraan painotalosta: musta, magenta ja syaani? Kehittyvien markkinoiden Asha-puhelinten värivalikoima oli paljon miellyttävämpi.

Laitan omani tilaukseen heti kun niitä saa. Androidin ja iPhonen rinnalle mahtuu vielä Windows-puhelin. Jos Suomi olisi oikeasti tärkeä Nokialle, maa olisi listattu päämarkkinoiden joukossa. Nyt joudumme ilmeisesti odottamaan laitteita ensi vuoden puolelle asti. Toivottavasti hyvää kannattaa odottaa.

Itsetietoista, röyhkeää, hölmöä!

Matti Apunen kehuu Hesarin kolumnissaan Itsetietoista, röyhkeää, mainiota! espanjalaisen Guggenheimin museon maasta taivaaseen. Tai oikeastaan hän ei kehu museota vaan arkkitehti Gehryä: Apunen halajaa Helsinkiin valtavaa, loistavaa, uljasta rakennusta, joka auttaisi Helsinkiä selviämään kaupunkien välisessä imagokilpailussa ja tekisi vaikutuksen turisteihin. Itse taiteesta ja museon sisällöstä Apunen viisaasti vaikenee.

Jos kyse on vain WOW-rakennuksesta (versaalit tarkoituksella), miksi sen pitäisi edes olla museo? Voisimme rakentaa Helsinkiin hulppean stadionin (kuten Pekingin Linnunpesä) tai maailman korkeimman tornin (kuten 830 metriä korkea Burj Khalifa Dubaissa).

Voisimme rakentaa mitä tahansa itsetietoista ja röyhkeää... jos meillä vain olisi siihen varaa. Kun talouden painopiste siirtyy länsimaista Aasiaan ja Lähi-Itään, mukana menee myös tarve pullistella ja kohentaa kansallista itsetuntoa mahtipontisilla rakennuksilla. Aikoinaan New Yorkissa oli maailman korkein toimistorakennus, nyt Lähi-Itä ja Aasia kilpailevat uusista ennätyksistä. Yhä korkeampiin rakennuksiin ei ole mitään todellista syytä, ne edustavat puhdasta näyttämisen tarvetta.

Apunen uskoo, että yksi museo käänsi Bilbaon taantuvasta teollisuuskaupungista moderniksi menestyjäksi. Hän unohtaa kaikki muut kaupunkiin tehdyt investoinnit. Helppoahan tämä olisi, jos yhdellä rakennuksella mistä tahansa kaupungista saataisiin kaupallinen menestys. Silloin meillä olisi Gehryn WOW-rakennelmia joka niemennotkossa ja saarelmassa.

"Uskommeko, että kulttuuri voi olla oikea bisnes?" Apunen kysyy kolumninsa lopuksi. Jos Apunen EVAn johtajana itse uskoo näin, museoprojekti löytää helposti rahoittajat kantamaan taloudellisen riskin. Silloin tie on auki Guggenheimille ja vastaavia WOW-rakennuksia kannattaa pystyttää myös Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään... ja tietysti Poriin, johon Apunen itse Bilbaon rinnastaa.

Kannattaa tosin pitää kiirettä tilauksen kanssa, sillä Gehry on jo 82-vuotias, eikä todennäköisesti ehdi piirtää enää kovin monta WOW-rakennusta.

Huonoa syntymäpäivää, Windows XP!

Huomenna 25.10.2011 tulee kuluneeksi 10 vuotta Windows XP:n myynnin alkamisesta. Harva silti toivottaa Windows XP:lle hyvää syntymäpäivää -- pikemminkin sen toivotaan vihdoin kuolevan pois.

Mutta Windows XP on sinnikäs: syyskuussa 36 % nettisurffailusta tehtiin yhä Windows XP -alustalla. Kerrassaan ällistyttävä lukema 10 vuotta vanhalle käyttöjärjestelmälle!

Windows XP ei kuole, koska moni iso yritys on standardoinut tietojärjestelmänsä sen varaan. Bisneskäytössä ei seurata muotivirtauksia eikä hankita uusinta tekniikkaa, vaan jatkuvuus ja yhteensopivuus on kaikkein tärkeintä. Ikävä vain, että se tuppaa myös pysäyttämään myös kehityksen ja innovatiivisuuden.

Applella ei ole tätä ongelmaa. Vuonna 1994 se vaihtoi Motorolan prosessoreista PowerPC-arkkitehtuuriin, jolloin kehitys alkoi (muutaman vuoden siirtymävaiheen jälkeen) puhtaalta pöydältä. Sama toistui 2006, kun PowerPC vaihdettiin Inteliin. Kolme vuotta myöhemmin Apple pudotti PowerPC-tuen pois uudesta käyttöjärjestelmästään. Ja taas päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Apple-maailmassa se ei ollut mikään iso juttu, sillä uskolliset käyttäjät ostivat kiltisti uudet koneet (paitsi minä, joka olin ostanut vuonna 2005 Macin, enkä ollut lainkaan tyytyväinen kun kone vanheni käsiin). PC-puolella olisi noussut hirveä haloo, jos Microsoft olisi ilmoittanut uuden Windowsin toimivan vain alle kolme vuotta vanhoissa koneissa.

Tätä Mac-fanien on vaikea ymmärtää: Windows on historiansa vanki, koska vanhaa painolastia on pakko raahata mukana versiosta toiseen. Uusissakin koneissa (poislukien 64-bittiset Windows-versiot) toimivat yhä 1980-luvulla tehdyt vanhat DOS- ja Windows-sovellukset. Macissä ei ole mitään vastaavaa. Kaikki pre-2006 on esihistoriaa, jonka kanssa käyttäjä on omillaan.

Applelta tällainen linja onnistuu, Windowsilta ei. Yrityskäytössä kymmenen vuotta on lyhyt aika. Itsekin käytän päivittäin marraskuussa 1995 tehtyä ruudunkaappausohjelmaa, koska se on sopivan yksinkertainen ja nopea. Yritysten käytössä on valtavasti 1990-luvulla tehtyjä sovelluksia, joiden on vain pakko toimia.

Yhteensopivuus on Windowsille iso taakka, mutta tietenkin myös etu. Juuri sen ansiosta Windows on noussut standardin asemaan, ja juuri siksi 10 vuotta vanha käyttöjärjestelmä on edelleen niin suosittu.

On helppo kehittää täysin uusia, innovatiivisia laitteita. Applen todellinen hyvyys punnitaan tulevina vuosina, kun sen on tuettava iPadin ja iPhonen vanhempia versioita, joissa on eri prosessorit, eri näytön koot, eri liitännät jne. "Osta uusi" ei riitä vastaukseksi. Nokian puhelinmallisto osoittaa, miten vaikeaksi tehtävä käy.

Alku ei lupaa hyvää myöskään Applelle. Jo pelkkä iOS 5:n ilmestyminen riitti katkaisemaan kehutun käyttäjäkokemuksen, kun sovellusten automaattinen päivitys pysähtyi ensimmäiseen iOS 5:n vaativaan kohtaan:

Huomaa, että Numbers on Applen oma sovellus.

PS. Moniko vielä muistaa, mikä oli 10 vuotta sitten uusinta uutta Windows XP:ssä? Aivan oikein: tuki tablet-mikroille. Syksyllä 2001 Microsoft kampanjoi uudenlaisten tietokoneiden puolesta ja kertoi niiden muuttavan tapaa, jolla tietotekniikkaa käytetään. Ilman näppäimistöä toimiva tablet-kone olisi omiaan esimerkiksi sairaaloissa ja rakennustyömailla.

Runsaat kahdeksan vuotta myöhemmin Apple esitteli mullistavan tablet-mikron nimeltä iPad.

Canon 300 mm -unelmaobjektiivi

Voiko objektiiviin rakastua? Tässä olisi potentiaalinen kohde kenelle tahansa valokuvaajalle: Canonin uusi 300 mm F2.8 IS II. "Uusi" on tosin suhteellinen käsite, sillä Canon julkisti objektiivit yli vuosi sitten, mutta niiden toimitukset ovat alkaneet vasta nyt.

Sain putken lainaan muutamaksi päiväksi. Omistin aikoinaan edeltävän mallin, joka oli silloin yksi Canonin parhaista objektiiveista. Uusi II-malli on vielä parempi: siinä on kehittyneempi kuvanvakain (neljä aukkoarvoa), laseissa uusi pinnoite ja putki on hieman aiempaa kevyempi (enää 2,4 kiloa, heh). Uutta on myös videokuvaajille suunniteltu moottoroitu tarkennus, jota hallitaan suoraan objektiivista.

Optiikka oli huippua jo edellisessä mallissa, mutta jalustapanta, vastavalosuoja ja linssinsuojus olivat kömpelöitä. Nyt kaikkia näitä on paranneltu. Vastavalosuojan asettaminen paikalleen on vieläkin hieman hankalaa, mutta parannus aiempaan on silti tuntuva.

Ja se kuva... tarvitseeko edes sanoa? Se on upea. Taustan bokeh on silkinpehmeä, terävyys huippua ja kontrasti niin suuri, ettei kuvia tarvitse säätää käytännössä lainkaan Photoshopissa. Kuva on niin terävä jo täydellä aukolla, että kameran voi lukita siihen. Olisi suurta tuhlausta himmentää lainkaan.

Testipäivät olivat tyypillistä lokakuun loppua: synkkiä pilviä ja harmautta. Kävin kuvaamassa tänään sunnuntaiaamuna Helsingin Senaatintorilla palloilevia turisteja. Seuraavat kuvat on kaikki otettu täydellä aukolla ISO-arvolla 400, kamerana 5Dm2. Raw-kuvat on konvertoitu jpeg-tiedostoiksi Lightroomin perusasetuksilla. Joissakin kuvissa valotusta on hieman nostettu, mutta värejä tai kontrastia ei ole säädetty lainkaan.

Neljä ensimmäistä kuvaparia on samoista kohteista. Katso, miten naisen takin kuvio näkyy viimeisen parin rajatussa versiossa -- täydellä 2,8 aukolla. Vau! Täydestä aukosta ja täyden koon kennosta huolimatta vinjetointi on vähäistä, mutta silti havaittavissa.

Minulla oli lainassa myös 2x-telejatkeen III-versio, joka tekee objektiivista 600-millisen valovoimalla 5,6. Yhdistelmälle on epäilemättä käyttöä metsällä ja urheilukentällä, mutta kaupunkioloissa sen polttoväli on turhan pitkä.

... paitsi kuun kuvaamiseen. Kuva kuusta 300-millisellä ja 600-millisellä yhdistelmällä (sekä kahdella peräkkäisellä 2x-telejatkeella, jolloin polttoväli on peräti 1200 milliä, mutta heikon valovoiman vuoksi tarkennus on tehtävä käsin) löytyy Picasa-sivultani syksy 2011 -gallerian lopusta(https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5661214180354419761).

Rakkaus tulee kalliiksi. Rajala Cameran hinta 6973 euron hinta rajaa ostajat menestyviin ammattilaisiin tai lottovoittajiin.

Joskus on tosiaan niin, että hyvillä laitteilla saa parempia kuvia.

Markkinavoimilla on sinun kasvosi

Aina, kun taloudessa tapahtuu jotain ikävää, on tapana syyttää markkinavoimia. Inhottavat markkinavoimat siirtävät tehtaat halvempiin maihin ja painostavat valtioita keskinäiseen verokilpailuun. Markkinavoimat lainaavat rahaa valtioille, jotta niiden kansalaiset voivat jatkaa elintasonsa ylläpitämistä, ja vaativat sitten lainoistaan korkoa. Markkinavoimat eivät alistu poliitikkojen tahtoon eivätkä noudata demokraattisia pelisääntöjä -- nuo inhottavat, häikäilemättömät ja kasvottomat markkinavoimat.

Mutta markkinavoimat eivät ole kasvottomia. Niillä on sinun kasvosi.

Sinä olet yksi markkinavoimista. Joka kerta kun teet ostopäätöksen, olet osa maailmanlaajuisen markkinavoiman koneistoa.

Ja millaisia päätöksiä teet? Et osta kotimaista laatuvaatetta, vaan halvan ulkomaisen. Viis siitä, vaikkei se kestäkään kuin pari pesukertaa, sitten ostetaan taas uusi. Sinua ei juurikaan kiinnosta, onko se tehty Aasiassa lapsityövoimalla. Tärkeintä on, että sinulla on taas jotain uutta ja edullista päällepantavaa.

Valitset kaupassa halvimman tuotteen ja tarkistat netistä, saisiko sen sieltä vielä halvemmalla. Usein saa, joten käyt ensin tutustumassa tuotteeseen kotimaisen kauppiaan luona ja tilaat sen sitten ulkomaisesta nettikaupasta. Sillä tavalla säästät taas muutaman kympin.

Ostat tuotteet ja palvelut tarjouksista, hyödynnät Stockan Hulluja päiviä ja keräät bonuspisteitä, jotta saisit itsellesi mahdollisimman paljon.

Sitten vielä ihmettelet, kun yritykset toimivat samalla tavalla. Miksi niiden pitäisi ostaa työtä suomalaisilta, jos kiinalaiset tekevät saman paljon halvemmalla? Miksi yritysten pitäisi toimia eri tavalla kuin sinun? Mikseivät yritykset saa ajatella asiakkaiden ja omistajiensa etua? Yrityksillä ei ole omaa tahtoa, niillä on vain omistajiensa ja asiakkaidensa tahto.

Lisäksi talouskasvu ja kehitys on siirtynyt pois Euroopasta maihin, joissa yhteiskuntaa vasta rakennetaan, ja jossa kansat ovat vasta pääsemässä kulutuksen ja elintason makuun. Talouskasvua ja elintason nousua ei aikoinaan estetty Euroopalta, eikä sitä voi nyt estää kehittyviltä talouksilta. Euroopan on vain pakko yrittää pysyä mukana kilpailussa.

Poliitikot ovat menettäneet valtaansa kahdesta syystä. Ensinnäkin pääset äänestämään vaaleissa keskimäärin kerran vuodessa, kun taas kuluttajana käytät valtaasi joka päivä ostopäätöksiä tehdessäsi. Markkinavoimien oma demokratia on suoraa ja välitöntä. Juuri sinua kuunnellaan. Jos ostat halvinta ja huonointa, saat juuri sitä. Länsimainen ihminen äänestää lompakollaan, ei vaaliuurnilla.

Toinen syy on globalisaatiossa. Markkinat toimivat globaalisti, poliitikot paikallisesti. Yritykset voivat siirtää toimintojaan maasta toiseen sinne, missä se on edullisinta. Ne tarjoavat tuotteitaan ja palveluitaan kaikissa maissa.

Globalisaatio ei ole yritysten etuoikeus. Oletko koskaan ihmetellyt, miten halvalla voit lentää Lontooseen, Etelä-Eurooppaan tai Thaimaan-lomalle? Tavaroiden ja ihmisten liikkumisen hinta on romahtanut. Netin ansiosta informaatio on liikkunut täysin vapaasti ja rajattomasti jo lähes 20 vuoden ajan. Pakkohan tällä kaikella on olla vaikutusta myös tuotantoon ja talouteen -- ja se vaikutus toimii molempiin suuntiin.

Eräät poliitikot tarjoavat ratkaisuksi paluuta 1980-luvulle. Silloin Suomessa kaikki oli vielä hyvin ja saimme itse päättää markan kohtalosta (ja teimme, sivumennen sanoen, karkeita virheitä jotka melkein tuhosivat koko maan). Ratkaisu ei voi olla siinä, että markka otetaan takaisin käyttöön ja Suomi irrotetaan EU:sta. Puhtaasti kansalliseen päätöksentekoon ja rajojen sulkemiseen ei ole enää paluuta.

Kun viestintä ja talous on muuttunut rajattomaksi, valtioiden on seurattava perässä.

Onneksi tämä on vain insinöörimäinen, kärjistetty ja yksinkertaistettu versio todellisuudesta. Mutta sellaisenaankin sen pitäisi antaa miettimisen aihetta näin ensimmäisen lakkopäivän aamuna.

Markkinat ottavat niskalenkin poliitikoista

Monet suomalaiset syyttävät kreikkalaisia huonosta taloudenpidosta, lakkoilusta ja ylivelkaantumisesta. Ei luulisi, että meillä on siihen varaa. Ei meillä, eikä muullakaan Euroopalla.

Lähes kaikki EU-maat ovat pahasti ylivelkaantuneita. Vika ei ole eurossa eikä EU:ssa, vaan paljon syvemmällä. Maat eivät ole sopeutuneet globaalisaation tuomiin muutoksiin, väestön ikääntymiseen ja kansainväliseen kilpailuun. Elintasoa on ylläpidetty velaksi, mutta se ei voi jatkua loputtomiin. Markkinavoimien mielestä nyt on maksun aika.

Poliitikot eivät halua tehdä ikäviä päätöksiä, koska se tietäisi äänten menettämistä. Markkinoilla ei ole samaa ongelmaa: ne voivat tehdä hyvinkin ikäviä päätöksiä ja panna ne toimeen saman tien. Kun poliitikot eivät pysty toimimaan, markkinat toimivat.

Suomi on apukoulun priimus, mikä ei paljoa lohduta. Velkaa on tolkuttoman paljon. Ensi vuonna Suomi ottaa seitsemän miljardia euroa lisää velkaa aiempien päälle. Velkataakan maksaminen on laskettu tulevan talouskasvun varaan, vaikka siitä ei ole mitään takeita. Globaalissa taloudessa kehityksen painopiste on pysyvästi siirtynyt länsimaista Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Tosiasioiden tunnustaminen on suomalaisille yhtä vaikeaa kuin kreikkalaisille.

Eurooppa elää entisen loistonsa jälkihehkussa unohtaen, että se loisto ansaittiin kovalla työllä ja talouskasvulla. Tähän Eurooppa ei ole pystynyt enää pitkään aikaan. Elintaso ei ole saavutettu etu, vaan se pitää ansaita kansainvälisillä markkinoilla joka vuosi uudelleen.

Suomessakin moni uskoo, että palkat voivat nousta maan sisäisillä sopimuksilla joka vuosi samalla, kun työaika lyhenee ja edut lisääntyvät. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle joko siksi, etteivät halua olla mukana kilpailussa tai siksi, että heidän työnsä hinta on noussut liian korkeaksi. Näin ei voi jatkua.

Markkinat tekevät ikävät päätökset myös suomalaisten puolesta ja ottavat siinä samalla niskalenkin kotimaisista poliitikoista. Lakkoilu ei tätä kehitystä auta, päinvastoin.

Suomen HD-televisio tuuliajolla

Kaupat myyvät yhä isompia televisioita yhä halvemmalla, mutta niihin tarkoitettu teräväpiirtosisältö on ihan tuuliajolla.

Ilmeisesti Liikenne- ja viestintäministeriö sekä YLE käyttivät voimansa vuoden 2007 digisiirtymään, koska sen jälkeen ne ovat olleet ihan hiljaa. Edellisen toimitusjohtajan aikana YLE toivoi, ettei HD:tä tulisi. Jungner leikitteli jopa ajatuksella, että YLE jättäisi HD-ajan kokonaan väliin.

Nyt HD-aika olisi täällä, mutta sen edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään. Ehkä ministeriön ja YLEn kannalta olisi kiusallista innostaa katsojia taas uuteen digisiirtymään, kun edellisestä on juuri selvitty? Tai sitten resursseja ei kerta kaikkiaan ole, joten tällä kertaa markkinavoimat saavat hoitaa asian.

Niin ne hoitavatkin. Joulumyynnissä tuskin on enää televisioita, joissa ei olisi sisäänrakennettuna antenniverkon teräväpiirtoviritintä (DVB-T2). Luulisi, että suttupiirtoisen SD-kuvan katsominen uusista 46-55 tuuman televisioista suorastaan sattuisi silmiin. Turha hankkia isoa, hienoa 2010-luvun telkkaria, jos sen kuvanlaatu on edelleen 1970-luvun tasoa.

HD-sisältöä myyvät kanavat jaksavat sentään liputtaa teräväpiirron puolesta. Mutta, mutta... antenniverkon maksukanavia myyvä Plus TV "suosittelee erityiseen tarkkaavaisuuteen uutta digiboksia ostettaessa". Sivullaan se yrittää kautta rantain estää asiakkaita ostamasta uusia DVB-T2-televisioita, koska sen omat suttupiirtoiset maksukanavat eivät näy niissä. Näin ainakin tulkitsen sivun vaikeaselkoista tekstiä, joka on otsikkoa myöten huonoa suomea.

Yrittääkö suttupiirtokanavia myyvä Plus TV siis tahallaan jarruttaa teräväpiirtoon siirtymistä neuvomalla ihmisiä tyhmiin laitevalintoihin?

Sehän olisi suoranaista kusetusta. Juuri tämän vuoksi kaivattaisiin puolueetonta ja asiallista tiedotusta. Jos ministeriö ei sitä tee niin kuka sitten?

Suomi halusi digi-tv:n edelläkävijäksi, ja tässä on tulos:

HD-lähetyksiä on yhtä vähän kuin värilähetyksiä 1970-luvun alussa, ja valtaosa "hd":stä on todellisuudessa ylöspäin skaalattua sd:tä. Teräväpiirron edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään.

(kirjoitusta muokattu 20.10.2011 klo 8)

Lisäys 20.10.2011 klo 13:

Selvittelin asiaa ja lopputulos oli, että Plus TV:n sekava tiedote viittaa salauksen purkukorttiin.

Markkinoilla on antenniverkon HD-digibokseja, joissa on valmiina CI+ -standardin mukainen kortinlukija. Siihen voi kytkeä vain maksukortin, joka on paritettu (pairing) kyseiseen laitteeseen kanavaoperaattorilla (Plus TV, TV Viihde). Plus TV:n verkko ei tue paritusta, joten sen korttia ei voi käyttää ja siksi sen maksukanavat eivät näy.

Televisioissa ei yleensä ole valmista korttipaikkaa vaan CI-väylä, johon pitää ensin ostaa purkumoduli (vanhan pcmcia- eli pc card -tekniikan näköinen laite), ja maksukortti työnnetään vasta tähän moduliin. Koska CI-väylä on alaspäin yhteensopiva, uuteen televisioon voidaan kytkeä vanha CA-moduli (Conax) ja siinä käyttää vanhaa (ilman paritusta) maksukorttia. Näin myös Plus TV:n maksukanavat saadaan näkymään uusissakin televisioissa.

Kaikki Plus TV:n maksukanavat käyttävät kuitenkin perustarkkuutta (sd), joten niiden katselu uusilla DVB-T2-televisioilla on hienon tekniikan tuhlausta.

Antenna HD Ready -merkintä kertoo, että laitteessa on paritusta käyttävä CI+ väylä (tai kortinlukija), joka mahdollistaa uusien HD-kanavien katselun. Myös YLE HD lasketaan tässä maksukanavaksi, eli sen katselu vaatii paritetun kortin.

Canon 1DX

Canon julkisti tänään uuden ammattilaisrungon, 1DX:n. Äksä viittaa sekä kymmenenteen laitesukupolveen että sanaan Crossover. Uuden kameran myötä Canon hylkää APS-H-kennon, jonka kroppikerroin on ollut 1,3. Jatkossa tarjolla on vain täyden kennon ja APS-C-kennon (1,6) malleja.

Oikeastaan julkisti on turhan vahva sana. Canon ainoastaan kertoi, että tällainen kamera tulee ensi maalis-huhtikuussa. Kameran prototyyppejä on koko Euroopassa kuulemma neljä kappaletta, joten Suomessa nähtiin tänään vain Powerpoint-kalvoja tulevasta kuvauskoneesta.

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Canon esittelee tulevan kameran puoli vuotta etukäteen. Aiemmin julkistuksen yhteydessä on ollut näyttää vähintään yksi protosarjan laite. Ilmeisesti Canon haluaa viestiä ensi vuoden budjetteja laativille lehtitaloille ja kuvatoimistoille, että tulossa on uusi huippurunko -- varatkaa rahat jo nyt. Ja kun kameroiden toimitukset alkavat keväällä, kuvaajat ehtivät sopivasti tutustua työkaluunsa ennen kesän jalkapallo- ja olympiakisoja. Laskelmoitua ja tarkkaan suunniteltua, tietenkin.

Ulkoisesti kamera on lähes täsmälleen samanlainen kuin edeltävät mallit. Jonkin verran lisää nopeutta, herkkyyttä ja muutama tekninen juttu -- siinä se. Kameran ainoa yllätys on luopuminen APS-H-kennosta. Voisiko tästä päätellä, että kamerat alkavat olla valmiita?

Teknisistä jutuista kiinnostavin on sisäänrakennettu Ethernet-liitäntä. Liitäntä itsessään ei ole uusi, sen on ennen saanut WFT-laajennuspalikalla. Uusi WFT-E6 on aiempaa pienikokoisempi ja siinä on sekä WLAN- että Bluetooth-yhteys. Aiemmin Bluetoothin on saanut vain erillisenä, epäkäytännöllisenä donglena. Ensi kertaa Canonille tulee myös erillinen gps-lisälaite. Tosin paremman toiminnallisuuden saa hankkimalla erillisen gps-laitteen ja hyödyntämällä datasiirrossa Bluetoothia.

Nähtäväksi jää, onko etsinkuva yhtä upea kuin 1Ds Mark III:ssa, vai onko se tavallista 5DM2- ja 1D Mark IV -tasoa.

Kaikki urheilukuvaajat eivät ole ilahtuneita täyden koon kennosta -- etenkään, kun megapikselimäärä on "vain" 18. Kamerassa on siis kolme miljoonaa pikseliä vähemmän kuin vuonna 2007 julkistetussa 1Ds Mark III:ssa (jossa niitä on 21 miljoonaa, samoin kuin 2008 julkistetussa täyden kennon 5D Mark II:ssa).

Verrattuna 1D Mark IV:hen pikseleitä on tullut kaksi miljoonaa lisää, mutta kun huomioidaan kroppikertoimen poistuminen, kameran "ulottuvuus" on pienentynyt. Sinänsä megapikselikilpailun loppuminen ja huomion kiinnittäminen kohinaan on mainio asia.

Alentunut megapikselimäärä lupaa loistavaa herkkyyttä, jolla Canon pääsee Nikonin tasolle (jonka malleissa megapikselimäärä on vielä alhaisempi). Herkkyyttä parantaa myös Canonin ensi kertaa täyden koon kennossa käyttämä mikrolinssitekniikka. Liki kohinaton raw-kuva 12800 ISOlla on monelle riittävä syy investoida yli 6000 euroa runkoon, jota ei nopeasti vilkaisemalla erota 10 vuotta vanhasta mallista.

Entä miten käy Mark IV:lle, joka säilyy myynnissä jatkossakin? Kuka maksaa 4300 euroa kamerasta tietäen, että keväällä tulee parempi malli? Hintaeroa on pari tonnia, mutta tämän sarjan laitteet on tarkoitettu käyttäjille, joille hinta on korkeintaan toissijainen tekijä.

Me harrastajat ja puoliammattilaiset jäämme odottamaan 5D Mark III:sta. Olisiko liian rohkeaa toivoa, että siinä olisi sama 18 megapikselin kenno? Luultavasti olisi.

Ruuhkamaksua olisi helppo peukaloida

Turun Sanomissa viimein joku sanoo sen, mitä ministeriön nokkamiehet eivät ole halunneet ääneen lausua: ruuhkamaksun kerääminen satelliittivalvonnalla olisi paitsi kallista, myös epäluotettavaa. Autoilija voisi helposti pimentää signaalin ja ajella ilman valvontaa.

Olen alusta lähtien pitänyt selvänä, että ruuhkamaksu voidaan toteuttaa vain tallentamalla kaikki ajot viranomaisen tietokantaan. Mikään paikallinen tallennus, josta tietoja raportoidaan maksatusta varten kerran kuukaudessa, ei tule kysymykseen, koska autoilija voisi helposti sabotoida tai peukaloida laitetta.

Viranomaisen reaaliaikainen seuranta on tietosuojan painajainen. Se on kuitenkin ainoa tapa toteuttaa ruuhkamaksu edes kutakuinkin aukottomasti. Ajot pitää tallentaa myös siksi, että kuluttaja voi varmistua saamansa laskun oikeellisuudesta. Muutenhan autoilija joutuisi maksamaan kiltisti pyydetyn summan, oli se miten iso tahansa -- selvästi kestämätön tilanne kuluttajansuojan kannalta.

Paholainen on tässäkin tapauksessa yksityiskohdissa. Hienolta kuulostavat ajatukset tieliikenteen tehostamisesta, positiivisesta kannustimesta (mikä se nyt taas olikaan?) ja päästöjen vähentämisestä kaatuvat käytännön toteutukseen.

Vaikka tietosuojasta luovuttaisiin suuremman edun (=ympäristönsuojelu) nimissä, jäljelle jää tukku muita ongelmia. Jos gps-valvonta on pelkkä musta laatikko auton tavaratilassa, autoilija voi vetää siitä piuhat irti tai peittää antennin alumiinifoliolla, jonka läpi satellittien heikko signaali ei kulje. Netistä voi tilata 40 euron häirintälaitteen, joka pimentää signaalin paitsi omalta, myös lähellä sijaitsevilta autoilta. Laitteen käyttäminen on toki Suomessa laitonta.

Väärinkäytöksiä voi torjua vain lisäämällä kiinnijäämisen riskiä. Poliisin pitäisi pysäyttää autoja tien päällä ja tarkistaa, että niiden gps-valvonta on toiminnassa. Miten tähän riittäisi resursseja, kun niitä ei riitä edes autoilijoiden puhalluttamiseen?

On toinenkin tapa: gps-antennit ja muu tekniikka upotetaan auton rakenteisiin jo tehtaalla. Tämä edellyttäisi EU-tason päätöstä asiasta ja vaatisi pitkän siirtymäajan. Suomen autokannan keski-ikä on 14 vuotta joten vaikka päätös tehtäisiin nyt, vuonna 2025 vasta puolessa Suomen autoista olisi vaadittava tekniikka.

Selvästikin puhutaan todella pitkästä projektista.

Turun Sanomien juttu mainitsee myös kustannukset. Satelliitit ovat jo taivaalla, joten tarvittaisiin vain autoihin tulevat laitteet sekä viranomaisten valvontajärjestelmä. Kustannukset olisivat satoja miljoonia, mutta se ei liikenneinvestointina ole kohtuuton summa -- etenkään, kun autoilijat itse pannaan maksamaan laitteensa.

Suurin riski on siinä, että Suomi lähtee sooloilemaan rakentamalla omaa tekniikkaa. Aina, kun poliitikot yrittävät ohjata teknistä kehitystä ja luoda Suomeen kansainvälistä vientiteollisuutta hallinnollisilla määräyksillä, mennään metsään. Niin kävi digi-tv:ssä ja myös dvb-h-mobiilitelkkarissa, jota ajetaan parhaillaan alas.

Tekniikka voi kehittyä menestykseksi vain aidon kysynnän myötä. Yleensä kehityksellä on tapana yllättää -- tästä Nokian matkapuhelinbisnes ja Angry Birds ovat hyviä esimerkkejä.

Myös ruuhkamaksujen tekniikka yllättää päättäjät vielä moneen kertaan.

Kybersotaa käydään biteillä

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla puolustusvoimien havittelevan kyberaseita. Jutun mukaan "Suomi suunnittelee verkkohyökkäysten käyttöä osana tietoverkkopuolustustaan. Sitä varten pitää hankkia haittaohjelmia, joita voitaisiin käyttää aseina verkkosodassa." Kansliapäällikön mukaan Suomi ei voi rakentaa tehokasta tietoverkkopuolustusta ilman kykyä hyökätä.

On hyvä, että Suomi varautuu uudenlaisiin uhkiin. Vanhanaikaisen maahyökkäyksen todennäköisyys lähenee asymptoottisesti nollaa, ja kuitenkin Suomen puolustus keskittyy ensisijassa juuri sen torjumiseen. Seuraava Suomea koskeva konflikti tapahtuu todennäköisemmin tietoverkossa kuin perinteisin asein.

Mutta minkälaista kybersota olisi? Vanhoja sodankäynnin oppeja ei voi suoraan siirtää verkkoon. Hyökkäys ei välttämättä ole paras puolustus, sillä edes hyökkääjän nimeä ei välttämättä tiedetä. Kun YLEä vastaan tehtiin palvelunestohyökkäys 13.5.2007 oli aluksi epäselvää, onko kyse lainkaan hyökkäyksestä vai onko Soneran reititin vain mennyt rikki.

Terminator 3 -elokuvasta jäi mieleeni repliikki, jossa Skynetin alettua levitä kenraali totesi "palomuurit kestävät vielä". Toisin kuin reaalimaailmassa, palomuuri ei voi sulaa eikä antaa myöten dataliikenteen paljouden alla. Muuri voi korkeintaan mennä tukkoon, mutta se ei torjunnan kannalta välttämättä ole edes paha asia.

Tilanne on muutenkin ihan uudenlainen, sillä verkossa vastustaja voi olla mitä tahansa muutaman nuoren aktivistin ja Kiinan välillä. Jos Suomen verkkopankkeja tai julkishallinnon järjestelmiä vastaan hyökätään, miten puolustaudumme? Onko omasta viruksesta tai vastahyökkäyksestä mitään hyötyä?

Selvästikään vanhat opit eivät päde. Toivottavasti puolustusvoimat (vai pitäisikö sanoa hyökkäysvoimat?) on Catharina Candolinin johdolla varautunut asiaan uusin opein. Tuskin missään muussa maassa on naispuolista puolustussektorin johtajaa (piti oikein tarkistaa, koko nimike pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston tietoverkkopuolustussektorin johtaja, kiinnostuneille tiedoksi myös Catharinan blogi). Suomi on taas ensimmäinen, kuten oli aikoinaan Elisabeth Rehnin tultua valituksi puolustusministeriksi.

Tilanne on uusi myös tietoturva-alalle. Tähän asti niin yritysten kuin viranomaisten toimesta on pyritty haittaohjelmien torjumiseen. Nyt takkia käännetään 180 astetta ja haittaohjelmia aletaankin kehittää itse. Otetaan siis virukset kiinni, muokataan niitä ja käytetään omiin tarkoituksiin? Tähän asti Viestintäviraston rooli on rajoittunut yksinomaan tietoturvan parantamiseen, jatkossa sen jokin yksikkö saattaa toimia myös päinvastoin. CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen toteaakin lehdessä, että verkkohyökkäyskyvyn rakentamista on sievistelty: "Se on yhden sortin tabu". Ei ole enää.

Saksassa myös poliisi on ollut aktiivinen. Se on kaikessa hiljaisuudessa käyttänyt jo pari vuotta ohjelmaa, joka rikoksesta epäillyn koneelle ujutettuna kaappaa salasanat, tallentaa kirjoitetun tekstin, ottaa ruutukuvia ja pystyy jopa vakoilemaan käyttäjää tietokoneen oman web-kameran kautta (jälleen yksi hyvä syy pimentää kamera, kun sitä ei käytetä). Suomessa poliisi sai vastaavan oikeuden viime keväänä pakkokeinolain uudistuksen myötä.

Jatkossa on vaikea määritellä, mikä on tietoturvan tehtävä. Pitäisikö tietoturvakin jakaa hakkerien tavoin valkoisiin ja mustiin hattuihin? Valkoista tietoturvaa on se, millä torjumme haittaohjelmia -- mustaa se, millä teemme niitä itse.

Ironista kyllä, samassa lehdessä oli toinenkin armeijaan liittyvä uutinen: "Kamppailu varuskunnista alkoi: Keskustan ja perussuomalaisten kansanedustajat puolustivat nykyisten varuskuntien säilyttämistä aluepolitiikalla ja niiden merkityksellä maanpuolustustahdolle".

Selvästikään uhkakuvien muuttuminen ei ole vielä valjennut kaikille päättäjille.

PS. Yritetään löytää parempi sana kybersodalle. Se tuo mieleen 1950-luvun sci-fi-seikkailut ja tietokoneet, joita tuolloin kutsuttiin kyberaivoiksi.

Yksivuotias ihmettelee, miksei paperilehti toimi

Netissä leviää video, jossa yksivuotias ranskalaistyttö yrittää ilmeisesti zoomata Marie Claire -muotilehteä (sitä perinteistä paperiversiota!) sormilla nipistämällä. Ihan kuten iPadissä.

Tai sitten kyse on vain lapselle tyypillisestä sormiliikkeiden harjoittelusta, jota vauvat ovat tehneet paljon ennen iPadiakin. Videolla tyttö nipistää sormia yhteen eikä levitä niitä kauemmaksi toisistaan, mikä tarkoittaisi zoomausta. Ylpeän isän loppukommentti videolla (Steve Jobs has coded a part of her OS) kertoo isän olevan joko insinööri tai markkinointimies -- tai molempia.

Video on hauska ja saa katsojan kysymään: onko tämä tulevaisuutta? Kun tyttö aikanaan on Marie Claire -iässä, kokeeko hän sormien nipistysotteen luontevaksi tavaksi navigoida mediassa ja vastaavasti sivujen kääntämisen luonnottoman kömpelöksi? Kuka tietää. Seuraavien 20 vuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon.

Se on ainakin varmaa, että Applen tapa hyödyntää kosketusnäyttöä on todella intuitiivinen. Moni huomaa tekevänsä Applesta tuttuja sormiliikkeitä ainakin navigaattorin tai jopa tietokoneen ruudulla. Sormen käyttö menee nopeasti selkäytimeen, niin luontevaa se ihmiselle on. Ohjauspainikkeet ja hiiri tuntuvat äkkiä vanhanaikaisilta.

Voi, kunpa Nokia ei olisi tappanut liian aikaisin omia kosketusnäytön tuotekehitysprojektejaan! Voi, kunpa oululainen MyOrigo ei olisi kaatunut rahoituksen puutteeseen! Jos nämä kaksi olisivat löytäneet toisensa, maailma kenties tuntisi sormiohjauksen suomalaisena keksintönä. On tuskin sattumaa, että vuonna 2007 esitelty iPhone muistutti niin paljon puhelinta, jonka prototyypin annettiin kuolla Suomessa kolme vuotta aikaisemmin.

Mutta palataanpa vielä siihen tyttöön ja paperimediaan. Vanhanaikaisessa lehdessä on ainakin se hyvä puoli, että kuvat näkyvät. Ei käy kuten omassa selaimessani, jossa Talouselämän uutinen näytti tältä:

Ja suorastaan ironista on, että juuri iPadillä sivua luettaessa uutisen keskellä näkyy pelkkää tyhjää. Apple ei halua tukea Flash-tekniikkaa, jolla video on tehty.

Hauska videoleike saattaa kertoa jotain median tulevaisuudesta, mutta ainakin se kertoo median nykyisyydestä. Kyseistä videota on katsottu Youtubesta runsaassa viikossa 2,1 miljoonaa kertaa. Mikä tahansa hauska pätkä, jolla ei ole varsinaista informaatioarvoa, voi saada miljoonayleisön. Online-mediassa lukijan ajan ja huomion varastavat triviaalit jutut, jotka satunnainen media sattuu sinkoamaan globaaliin tietoisuuteen. Ne päätyvät nopeasti myös perinteisen median uutisiksi. Tällainen viestinnän tulevaisuudenkuva on huolestuttavampaa kuin paperilehtien taantuminen.

Mutta hei, c'est la vie!

Hyvää Steve Jobs -päivää!

Kalifornian kuvernööri on julistanut tämän sunnuntain 16.10. osavaltion Steve Jobs -päiväksi. Päivä on omistettu Jobsille, jonka kuvernööri tunsi henkilökohtaisesti, ja laajemmin innovaatiolle, jonka merkitys Kalifornian hyvinvoinnille on huomattava.

Kalifornian esimerkki kertoo, millaisiin mittasuhteisiin Jobs-hysteria on kasvanut. Ehkä seuraavaksi Jobsin syntymäpäivästä tehdään kansallinen vapaapäivä Martin Luther Kingin tapaan (tammikuun kolmas maanantai), tai ajanlaskun alkukohta siirretään Jobsin tai Applen syntymään. Silloin tämä vuosi 2011 olisi 56 J.J. (Jälkeen Jobsin) tai 35 J.A. (Jälkeen Applen). Aldous Huxleyn kirjasa Uusi uljas maailma ajanlaskun nollakohta oli Henry Fordissa.

Osataan sitä meilläkin. Äskettäin silmiini osui kirjoitus kotimaisessa markkinointiblogissa. Siinä Jobsia ylistettiin Einsteinin, Fordin, Mozartin ja DaVincin kaltaiseksi neroksi, jonka arvon ihmiskunta tulee ymmärtämään vasta 10-20 vuoden päästä.

Kirjoituksessa Jobsin ansioksi laskettiin mm. se, että Henry Fordin tavoin hän ei itse keksinyt autoa, mutta toi sen (tässä tapauksessa tietotekniikan) kaikkien ulottuville.

Jobsin ajatusmaailma oli kuitenkin täysin päinvastainen Fordiin verrattuna. Jobs halusi tietoteknisten tuotteiden olevan enemmän kuin pelkkiä toiminnallisia laitteita. Hän lisäsi niihin kulttuuria, elämyksiä, designia ja helppokäyttöisyyttä. Samalla laitteille tuli myös kilpailijoita korkeampi hintalappu -- mutta se ei Jobsia haitannut, sillä toisin kuin Ford, hän ei halunnutkaan laitteidensa kuuluvan kaikille. Se olisi tiennyt hintojen (ja voittojen) romahtamista, kilpailua ja brändin erikoisluonteen häviämistä.

Jobs suuntasi laitteensa länsimaisille ihmisille, joilla on varaa nauttia esineistä ja elämyksistä. Heidän ainoa niukkuushyödykkeensä on aika. Kun laitteet vaihtuvat jatkuvasti uusiin, niiden opetteluun ei haluta käyttää aikaa. Siksi helppokäyttöisyys on kaikki kaikessa.

Tällainen näkökulma on kovin länsimainen ja elitistinen. Paljon enemmän ihmiskuntaa ovat hyödyttäneet ne, jotka ovat tehneet tekniikasta yksinkertaista, halpaa ja avoimiin standardeihin perustuvaa. PC, Linux ja Android ovat tuoneet tietotekniikan sadoille miljoonille ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa tyylikkäistä kuorista tai kykyä nauttia eksklusiivisesta käyttäjäkokemuksesta.

Nokian 30 euron peruspuhelin on muuttanut miljoonien afrikkalaisten ja intialaisten arkipäivää paljon enemmän kuin kaikki iPhonet länsimaisten ihmisten elämää. Kehitysmaissa puhelin ei ole pelkkä laite, vaan se muuttaa koko yhteiskuntaa, kun ihmiset voivat yhtäkkiä saada tietoa, käydä kauppaa ja viestiä keskenään. Puhelin on tuonut monelle ensi kertaa sähköpostin ja kosketuksen kansainväliseen tietoverkkoon.

Jobs oli innovaattori ja markkinointiguru, mutta PC:t ja halvat puhelimet ovat oikeasti muuttaneet maailmaa. Jos niillä olisi vain yksi keksijä, hänet voisi nostaa Einsteinin, DaVincin -- ja ennen kaikkea Henry Fordin seuraan. Neron pitää antaa jotain koko yhteiskunnalle, ei pelkästään omalle firmalleen.

Seuraavaksi tietotekniikka pitää kääntää uusille urille niin, että jatkuva laitteiden vaihtaminen uusiin loppuu. Tuotteen iän keinotekoinen lyhentäminen pitäisi määritellä rikokseksi ihmiskuntaa vastaan sillä muutoin on vaara, että hukumme elektroniikkaromuun ja vaarallisiin jätteisiin. Tarvitsemme laitteita, jotka toimivat vuodesta toiseen samoilla peruskomponenteilla, ja jotka mukautetaan uusiin tarpeisiin softan avulla. Tarvitsemme laitteita, joissa ei ole akkua lainkaan, vaan jotka toimivat esimerkiksi liike- tai aurinkoenergialla. Kaiken on oltava yhteensopivaa ylös- ja alaspäin. Ja kuitenkin niin edullista, että kaikilla on siihen varaa.

Kuka nero ottaa tehtävän vastaan?

Piilaakson piraatit

Helmikuussa 2001 katsoin tv-elokuvan Pirates of Silicon Valley, jota on Suomessa esitetty nimellä Piilaakson pioneerit. Se kertoo mikrotietokoneen syntyhistoriasta eli tapahtumista vuosina 1975-1985: Bill Gates perusti Microsoftin, Steve Jobs ja Wozniak Applen. Aluksi yhteistyötä tehneiden yhtiön välille syntyi riita graafisesta käyttöliittymästä, joka johti vuosien oikeudenkäynteihin.

Jobsin muistoa kunnioittaakseni katsoin elokuvan nyt uudelleen. Koska elokuva valmistui jo vuonna 1999, sen käsittelemät asiat olivat tuolloin tuoreessa muistissa. Tekijät eivät voineet aavistaa, että pian alkavalla 2000-luvulla Apple vielä ohittaisi Microsoftin, tai että toinen päähenkilöistä kuolisi ennenaikaisesti.

Ja silti elokuvasta välittyy juuri sellainen Steve Jobs, jonka maailma oppi 2000-luvulla tuntemaan: hippi, itsevarma, röyhkeä ja alaisiaan kohtaan säälimätön. Otetaan vaikka tämä kohta, jossa Jobs esittelee (ilmeisesti vuonna 1983) Macintosh-koneen prototyyppiä:

"Taide, tiede ja uskonto kaikki käärittynä yhteen" voisi kuvata Mac-ajattelua vielä tänäänkin. Elokuvassa Bill Gates näytetään härskinä bisnesmiehenä; Jobs on ihmisenä mahdoton, mutta haluaa tuotteidensa olevan taidetta ja kulttuuria. Hauskassa kohtauksessa vierailulle tuleva Gates seurueineen ihmettelee Applen pääkonttorin aulassa näytteille asetettua moottoripyörää ja flyygeliä.

Elokuvan suomenkielinen nimi kuvaa päähenkilöitä (pioneerit), mutta alkuperäinen nimi viittaa graafiseen käyttöliittymään, jonka molemmat varastivat Xeroxin tutkimuskeskuksesta. Jobs varasti sen ensin Applelle ja Gates myöhemmin Applelta Microsoftille. Kun Jobs väittää Gatesin pettäneen heidän yhteistyönsä Windows-julkistuksen myötä, Gates antaa samalla mitalla takaisin: "Xerox, joka jätti aina ulko-oven auki... Hiivit sinne varastaaksesi TV:n. Kun pääset sinne huomaatkin, että minä ehdin ensin. Minä sain saaliin, Steve!"

Elokuvassa on joitakin epätarkkuuksia (kuten se, ettei Gates joukkoineen mennyt tyrkyttämään silloin vielä olematonta käyttöjärjestelmäänsä IBM:lle, tai se, että Gates näki graafisen käyttöliittymän vasta Lisa-koneen tultua markkinoille), mutta tarinaa on ymmärrettävästi pitänyt yksinkertaistaa elokuvasovitusta varten. Henkilöitä ja tapahtumien kulkua se kuvastaa mainiosti. Gatesin klassiset piirteet ovat mukana: kiinnostus pokeriin, hikitahrat, etätreffit elokuviin, ylinopeussakot ja isot silmälasit.

Gatesin, Ballmerin, Jobsin ja Wozniakin esittäjät ovat vanhempia kuin esikuvansa, mutta muutoin roolitus on onnistunut täydellisesti. Mainio näyttelijätyö välittää elävän kuvan tapahtumista, joihin juuri nyt sekoittuu myös suurta haikeutta. Edes mikrotietokoneala ei voi olla ikuisesti nuori. Ne, jotka tuolloin olivat mukana tekemässä vallankumousta, alkavat itse olla eläkeiässä. Laitteena mikrotietokoneet joutuvat syrjään älypuhelinten ja pilvipalveluiden tieltä. Vallankumous syö aina lapsensa.

iTunes, iPod, iPad ja erityisesti iPhone nostivat Applen menestykseen, joka lopulta ylitti Microsoftin. Ja juuri menestyksen huipulla Jobsin oma aika täyttyi. Kuva, jonka 12 vuotta sitten valmistunut elokuva maalaa Jobsista, piti paikkansa loppuun asti. Jos jotakin, Jobs oli uskollinen ja rehellinen omalle linjalleen. Se ei muuttunut hänen elämänsä aikana piiruakaan, kulkipa tie sitten myötä- tai vastamäkeen.

Valitettavasti elokuva päättyy vuoteen 1985, jolloin Jobs täytti 30 vuotta ja sai potkut Applelta. Lopputeksteissä hypätään elokuuhun 1997, jolloin Jobs on palannut takaisin yhtiöön ja kertoo MacWorldin yleisölle sopimuksesta Microsoftin kanssa. Taustalla valkokankaalla hymyilevä Bill Gates on kuin Mac-mainoksen isoveli 13 vuotta aiemmin:

Elokuva päättyy siihen, mihin Applen menestystarinakin näytti päättyvän. Mutta todellisuudessa Applen nousu oli -- ällistyttävää kyllä -- vasta alkamassa. Toivottavasti siitä tehdään joskus oma elokuvansa.

Itse asiassa on outoa, ettei kahdesta maailman rikkaimpiin kuuluvista miehistä ole tehty muita elokuvia. Poliitikot ja öljypohatat ovat antaneet innoituksen lukuisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, kuten juuri nyt Suomenkin televisiossa pyörivä Kennedyt. Piilaakson pioneerit osoittaa, että nörttien vallankumous olisi paljon poliittisia kähmintöjä kiinnostavampi aihe.

YLE ei voi olla maksukanava

Yhä useampi jättää tv-maksun hoitamatta, joten uuden maksujärjestelmän löytämisellä alkaa olla kiire. Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä, paitsi yksi: Ylen kanavia ei voi siirtää maksukortin taakse. Kuitenkin juuri tätä mallia katsojat yleensä ehdottavat ensimmäisenä.

"Joka katsoo, se maksakoon" -periaate on looginen mahdottomuus. Ylestä ei voi tehdä maksu-tv:tä eikä valtio voi ryhtyä tv-operaattoriksi. Jos riittävän moni olisi valmis maksamaan Ylen laatuohjelmista, kanava pitäisi yksityistää. Valtio voi ylläpitää tv-toimintaa vain julkisena palveluna, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Toistuvat ehdotukset Ylen muuttamisesta maksukanavaksi osoittavat, miten hämäräksi julkisen palvelun käsite on käynyt. Eikä ihme, sillä sen määrittely on peräisin ajalta, jolloin Suomessa näkyi kaksi tv-kanavaa, nettiä ei ollut ja sisällöstä oli ylipäätään niukkuutta.

Tänään vapaasti näkyviä kanavia on yli tusina ja netti on täynnä ilmaista suomenkielistä sisältöä. Pien- ja erikoisryhmillä on runsaasti mahdollisuuksia saada viestinsä julkisuuteen. Kehityksen seurauksena osa Ylen alkuperäisestä tehtävästä on kadonnut.

Julkinen palvelu toteutuu aidosti vain radiossa. Siellä Ylen kanavilla on oma, selvästi kaupallisista kilpailijoista poikkeava profiilinsa. Television puolella Yle pyrkii tarjoamaan kaikkea kaikille, ja siitä katsojat eivät nykyisessä sisältötulvassa halua maksaa. Kyse ei ole pelkästä moraalikadosta, kuten ministeri Kiuru uskoo, vaan siitä, että Ylen merkitys kansalaisen arkipäivässä on viihteellistymisen ja ylitarjonnan myötä oleellisesti vähentynyt.

Ennen kuin eduskunta päättää, miten kerätä Ylen tarvitsemat 500 miljoonaa euroa vuodessa, sen pitäisi päivittää julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulle. Rahoituksesta voidaan keskustella vasta kun tiedetään, millainen organisaatio ja koneisto palvelun tuottamiseen tarvitaan. Nyt asiassa edetään takaperoisesti, aivan kuin mikään ympäröivässä maailmassa ei olisi muuttunut.

Hallitusohjelman mukaan "Ylen rooli suomalaisen kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ylen ulkopuolinen media on joutunut jo pitkään sopeutumaan kiristyvään kilpailuun ja laskeviin levikkeihin, jota kaavailtu arvonlisävero entisestään kiihdyttää. Löytyykö kansanedustajilta kiinnostusta myös muun kuin Ylen roolin turvaamiseen tiedonvälittäjänä ja sananvapauden foorumina?

Tee-se-itse-älypuhelimin: Ritari Ässän ihmeauto

Moni muistaa katselleensa lapsena televisiosta Ritari Ässää, jonka auto (KITT) osasi ihmeellisiä asioita. Tai ainakin ne tuntuivat ihmeellisiltä ja futuristisilta 1980-luvulla, kun sarjaa kuvattiin. Tänään valtaosa KITTin tempuista on jo arkipäivää.

Haluatko sinäkin Ritari Ässäksi? Autosta se ei ainakaan jää kiinni. Tarvitset vain muutamia älypuhelimia.

Ajotietokone on jo vanha juttu. KITTin tavoin se esittää tietoja auton toiminnasta ja ympäristöstä. Näyttö voi toimia myös navigaattorina. Ellei sitä ole vakiona, erillisen laitteen voi ostaa satasella.

Vielä 1980-luvulla kartan näyttävä ja ajo-ohjeita antava auto oli puhdasta science fictionia, nyt arkipäivää. Kuka vielä väittää, ettei tulevaisuutta voi ennustaa?

James Bondilla oli navigaattori jo 1960-luvulla (elokuvassa Kultasormi)

Automaattiohjaus on vasta kokeiluasteella, taskupysäköinti sentään onnistuu jo nyt. Itsestään pyörivä ohjauspyörä näyttää aivan KITTiltä. Puheentunnistus on hankalampi juttu, mutta löytyy lisävarusteena esimerkiksi Bemariin. Bluetooth handsfreellä puhuttaessa näyttää aivan kuin kuljettaja keskustelisi autonsa kanssa.

Joissakin autoissa on peruutusnäyttö, dvd-toisto ja jopa televisio. Viime mainitun voi virittää myös matkapuhelimesta nettiradion tapaan. Puhelimen voi asettaa nojaamaan vasten tuulilasia kojelaudan päälle, mutta jos autossa on ajotietokoneen näyttö, puhelin sopii hyvin sen eteen. Ainakin iPhoneen on syytä hankkia silikonikuoret, jotta se pysyy tukevasti paikallaan ajon aikana.

Älypuhelin toimii myös autotelevisiona.

Puhelimen oma kaiutin ei ehkä riitä ylittämään auton melua, mutta jos autossa on aux in -liitäntä vahvistimeen, audiopiuha siirtää äänen auton omiin kaiuttimiin.

Turvallisuussyistä kuvaa ei pidä katsella kuin korkeintaan liikennevaloihin pysähdyttäessä, ajon aikana pelkkä ääni riittää. Sen huomaa esimerkiksi kuunnellessa Yle Puhe -radiokanavaa, joka lähettää osan aamu-tv:n ohjelmavirrasta (välillä tulevat puoli tuntia viivästetyt Ylen radiouutiset). Tv-ohjelmaa voi seurata vallan hyvin ilman kuvaakin.

Kokeilin mobiilitelevisiota Helsingin kehätiellä ja kuva näkyi ilman pätkimistä. Maaseudulla, missä 3G-dataverkko ei ole yhtä kattava, kuva ei välttämättä näy.

Ylen uutiset näkyvät reaaliaikaisina vain Areenan kautta, joka käyttää Flashiä eikä siten toimi iPhonella. Android-puhelimissa videokuvasta näkyy vain osa. Onneksi uutislähetykset päivitetään Areenan arkistoon pian niiden lähettämisen jälkeen. Maikkarin ja Nelosen uutisia on vaikeampi katsella ainakaan iPhonella.

Tarkkasilmäinen huomasi edellisessä kuvassa myös tuulilasiin heijastetun nopeuslukeman eli HUD-näytön. Tarkempi kuva siitä:

Nopeuden HUD-näyttö saadaan toisesta älypuhelimesta.

Tässä on käytetty Android-puhelimiin saatavaa Speedview-sovellusta. Se näyttää nopeuden isoina numeroina peilikuvana, joka heijastuu tuulilasista oikein päin. Suositellaan raskaasta kaasujalasta kärsivälle, jotta ei tule ajettua vahingossa ylinopeutta. Ohjelmaan saa erilaisia hälytyksiä ja se näyttää ajon nopeusprofiilin graafisesti. Ohjelmasta ei ole iPhone-versiota.

Ja sitten vielä SE varsinainen ohjelma, joka tekee autosta oikean Ritari Ässän auton eli iKitt:

Ohjelmassa on myös äänitehosteet, joita voi katsoa tästä Youtube-esittelystä. Ohjelmasta ei ole Android-versiota.

Näillä eväillä KITT 2010 on valmis -- ei muuta kuin tien päälle auttamaan neitoja hädässä.

Jotain jää tosin puuttumaan: turbo-boost, joka sai Ritari Ässän Trans Amin hyppäämään esteiden ja toisten autojen yli. No, kaikkia ei voi vaatia.

Ruuhkamaksua tyrkytetään jälleen

Tuore liikenneministeri näkyy jälleen tyrkyttäneen kansalle ruuhkamaksua. Tämän päivän Liikennefoorumista on ministeriön omalla sivulla tiedote, jossa ministeri "haluaa käynnistää laajan yhteiskunnallisen keskustelun liikenteen hinnoittelusta". Siitä vain keskustelemaan!

Ministerin oma kanta tiedetään jo: ns. ruuhkamaksu koko Suomeen. Tämän päivän tiedotteessa uutta oli vain sen luonnehdinta "positiivisena kannustimena": ...on rakennettava positiivinen kannustin, joka ohjaa järkevään, ekologiseen ja tehokkaaseen liikenteeseen.

On vaikea nähdä, miten ajokilometrien seuranta ja niistä laskuttaminen kannustaa mihinkään positiiviseen. Ilmeisesti tarkoituksena on saada ihmiset välttämään liikkumista ruuhka-aikaan, mutta se on vaikeaa: eivät ihmiset siellä jonoissa huvikseen istu, vaan ovat menossa joko töihin tai kotiin. Etätyötä ja joustoja työelämässä tulee lisätä, mutta pelkkä liikkumisen kallistuminen tiettyyn kellonaikaan ei muuta sitä miksikään.

Aamuruuhkaa Länsiväylällä 11.10.2011

Ministerin tarkoituksena on lisätä joukkoliikenteen käyttöä rankaisemalla "positiivisella kannustimella" niitä, jotka eivät käytä joukkoliikennettä vaikka voisivat. Miten tämä liittyy koko Suomen ruuhkamaksuun on itselleni arvoitus. Joukkoliikenne toimii ylipäätänsä vain muutamassa isossa kaupungissa, eikä kellonajasta tai asuinpaikasta voi yleensä päätellä, kuka on "oikeutettu" käyttämään omaa autoa ilman ns. kannustinta. Pienet lapset, työn luonne, asiointitarve tai terveydelliset syyt voivat ohjata oman auton käyttöön, eikä ruuhkamaksulla ole siihen vaikutusta.

Joukkoliikenne säästää ympäristöä ja tehostaa liikkumista vain, kun se on epämukavaa. Jos joukkoliiikenteen palvelutaso nostetaan yksityisautoilun tasolle, samalle tasolle nousevat myös haitat. Ongelma on itse liikkumisen tarpeessa, ei sen tavassa.

Ministeri perusteli ruuhkamaksua tarpeella saada liikenneinvestointien rahoitus jatkossa "kestävälle, ennakoitavalle pohjalle". Eikö ruuhkamaksu toimi juuri päinvastoin? On mahdotonta ennakoida, miten paljon se ohjaa ihmisten liikkumista ja maksutulo voi vaihdella kuukausittain suuresti. Auton omistamisen ja bensan verottaminen on tässä suhteessa paljon tasaisempaa. Varmaa on, ettei ministeriö aio luopua tulon kokonaismäärästä, vaikka maksun keräysperusteita muutettaisiinkin. Päinvastoin, jo gps-valvonnan rakentaminen ja ylläpito lisäävät kokonaiskustannuksia. Kuka siis pääsisi nauttimaan positiivisesta kannustimesta? Vai onko positiivista vain se, että joidenkin negatiivinen kannustin jää muiden vastaavaa pienemmäksi?

Ministeriö on suunnitellut satelliittivalvontaa itsepintaisesti jo vuodesta 2006 lähtien, vaikka kansalaiset suhtautuvat siihen erittäin torjuvasti ja vaalien alla nähdäkseni jokainen ehdokas (muutamaa Vihreää lukuunottamatta) tyrmäsi ajatuksen. Tuskin koskaan on ollut hanketta, jota olisi ajettu itsepintaisesti näin laajasta vastustuksesta huolimatta.

Ministeriöllä on ilmeisen vakaa usko asiaansa. Nyt pitäisi vain saada kansa, tai edes asiasta päättävät poliitikot, maksun puolelle. Siitä ei näy mitään merkkejä.

Kun asia pysyy näin näkyvästi esillä ministerien vaihtumisesta huolimatta tulee mieleen ajatus, että sen todellinen primus motor (pun intended) on kansliapäällikkö. Hänen työhuoneestaan avautuu hieno näkymä Esplanadin puistoon. Kelpaa siinä kesäisin katsella puistossa käveleviä ihmisiä ja miettiä, että juuri näin Suomen liikenneongelmat pitäisi ratkaista.

Mikäs kone se siellä lentää?

Jokaisella on omat suosikkinsa älypuhelimiin ladattavista sovelluksista. Itselläni yksi suosikeista on FlightRadar24, joka näyttää lentokoneiden sijainnin reaaliajassa kartalla.

Palvelu toimii myös webin kautta osoitteessa www.flightradar24.com. Näyttöä on mielenkiintoista seurata sillä se kertoo, miten ruuhkainen Euroopan ilmatila todella onkaan. Suomen yllä lentää vain muutamia koneita, joista osa on ylilennolla Aasiaan ja loput lähdössä tai nousussa Vantaalta:

Saksassa ilmatila on ihan toisen näköinen:

Kun jotain koneista napsautetaan hiirellä, sen tiedot ja usein myös valokuva ilmestyvät selaimen ikkunaan:

Tässä näyttää menevän Finnairin lento Vantaalta Lissaboniin.

Tiedot ovat reaaliaikaisia. Esimerkiksi kevään 2010 Islannin tuhkapilven aikaan Euroopan taivas näytti todella tyhjältä. FlightRadar24 kattaa Euroopan sekä alueita USA:sta ja muualta maailmasta. (Sivumennen sanoen, seurasin marraskuussa 2001 vastaavasta palvelusta amerikkalaisia lentoja ja kun tuli tieto lento 587:n putoamisesta, kyseisen lennon nopeus ja korkeustiedot näyttivät nollaa -- tiedot olivat siis aitoja ja todellisia, eivät pelkästään lentosuunnitelmasta laskettuja).

Vanhemmista matkustajakoneista sekä yksityiskoneista ADS-B-transponderi yleensä puuttuu, joten ne eivät näy tiedoissa. Ilmeisesti myös osa rahtikoneista kuuluu tähän ryhmään.

Palvelun iPhone- ja Android-appsit näyttävät tiedot älypuhelimelle optimoidusti:

Maksullinen versio tunnistaa koneen puhelimen sijainnista ja suunnasta, mihin kamera osoittaa taivaalla:

Kun siis seuraavan kerran katsot taivaalle ja näet korkealla lentävän koneen tiivistysvanan, ei tarvitse enää arvailla mistä se on tulossa ja mihin menossa. Tai kun odotat sukulaisia takaisin matkalta, ei tarvitse seurata teksti-tv:stä tai Finavian sivulta onko lento ajoissa, vaan voit seurata sen etenemistä reaaliajassa!

Jatkossa, kun yhä useampi lentoyhtiö alkaa tarjota matkustajille wlan-yhteyttä (esim. Norwegian tarjoaa jo nyt), voit seurata lennon etenemistä myös koneen sisältä läppärin tai älypuhelimen avulla. Näppärää!

Ja merenkulusta kiinnostuneille tiedoksi, että vastaava palvelu löytyy osoitteesta www.marinetraffic.com. Siitä voi seurata vaikkapa Helsingin edustan meriliikennettä:

Marine Trafficista ei taida olla mobiili-appsia, vaikka siitä olisikin iloa Ruotsiin ja Tallinnaan suuntautuvilla laivamatkoilla.

Korjaus: Marine Trafficista on sekä iPhone/iPad- että Android-versiot.

Applen strategiasta

Edellinen kirjoitus Applesta markkinointiyhtiönä herätti sen verran kirpeitä kommentteja, että on paikallaan perustella asioita hieman lisää.

Apple valmistaa itse tietokoneen, käyttöjärjestelmän, oheislaitteet ja jopa osan sovelluksista. Kun kaikki tulee samasta paikasta, yhteensopivuus on taattua, mutta mittakaavaedun puute pitää hinnat korkealla. Applen tuotteet onkin tarkoitettu ihmisille, jotka ymmärtävät hyvän päälle, ja joilla on varaa maksaa siitä. Siksi ne ovat sekä "good" että "cool".

PC teki kaiken päinvastoin. Se pakotti valmistajat avoimiin standardeihin ja keskinäiseen kilpailuun, mikä romahdutti hinnat. Varjopuolena tulivat haittaohjelmat ja monien valmistajien keskinäiset yhteensopivuusongelmat. Ne olivat hinta siitä, että tietokoneet saatiin kaikille kuluttajille ja todellinen vallankumous pääsi tapahtumaan.

Applen strategia oli vähällä tuhota koko yhtiön 1990-luvulla. Macien markkinaosuus laski ja pörssikurssi vajosi pohjamutiin. Edes Jobs ei pystynyt muuttamaan mustaa valkoiseksi, vaan hänen oli tunnustettava faktat: kaikesta tekniikasta, mikä teki Macistä Macin, luovuttiin. Lopulta Apple vaihtoi jopa Intelin prosessoreihin. Tänään Mac-kone on sisältä aivan kuin PC, vain käyttöjärjestelmä on Applen omaa.

Applen vajoamisen pelkäksi softayhtiöksi pelasti digitaalisen vallankumouksen ymmärtäminen. iPod, iPhone ja iPad olivat erinomaisia laitteita ja saivat monet hankkimaan myös Mac-tietokoneen. Moni tosin pettyi huomattuaan, ettei Applella ollut tietokoneissa vastaavaa käytettävyysetua kuin puhelimissa ja uusissa digilaitteissa.

Pidän Applea loistavana markkinointiyhtiönä. Se on aina käyttänyt (IT-yhtiöksi) valtavasti rahaa markkinointiin. Super Bowlin väliajalla esitetty 1984-mainos jäi markkinoinnin historiaan. Se oli jotain ennennäkemätöntä IT-alalla. Toinen legenda on Wall Streetin etusivun itsevarmuutta hehkuva "Welcome, IBM" -mainos pian IBM:n PC-julkistuksen jälkeen.

Markkinointia on sekin, etteivät pois jätetyt ominaisuudet aiheuta tyytymättömyyttä asiakkaissa (joiden on pakko tyytyä päätökseen, koska kilpailua ei ole). Miksei Applen koneissa vieläkään ole Blu-ray-asemaa? Koska Jobs halusi, että ihmiset ostavat elokuvansa Applelta tiedostoina (hän itse oli Disneyn suurin osakkeenomistaja). Miksei Applen puhelimissa ole FM-radiota? Koska Jobs halusi, että ihmiset ostavat musiikin iTunesista, eivätkä kuuntele sitä ilmaiseksi radiosta. Miksei OS X tue natiivisti mpeg-2:ta, vaikka tukee uudempaa mpeg-4:ää? Tälle en ole nähnyt mitään perustelua, mutta sen vuoksi digi-tv-tallennusten tai HDV-videoiden katselu ei suoraan onnistu.

Itselläni on iPhone ja iPad. Mac on jäänyt lähes käyttämättä, koska pian koneen oston jälkeen Apple ilmoitti siirtyvänsä Intelin prosessoreihin. PC-maailmassa vanhan tekniikan hylkääminen olisi ollut itsemurha. Käyttäjät olisivat raivostuneet ja kuluttajaviranomaisset vaatineet yhteensopivuuden säilyttämistä. Uskolliset Apple-käyttäjät eivät käyttäytyneet näin huonosti: he ostivat kiltisti uudet koneet ja niihin natiivit Intel-sovellukset.

Vielä pari sanaa kiinteästä akusta. Vuonna 2003 Apple haastettiin joukkokanteella oikeuteen, koska iPod-soitinten akku kesti vain 1-1,5 vuotta. Oikeudessa kävi ilmi, että litiumakku oli tarkoituksella suunniteltu lyhytikäiseksi. Apple joutui maksamaan korvauksia asiakkaille, pidentämään takuuaikaa kahteen vuoteen ja tarjoamaan huoltopalvelun, joka vaihtoi akun maksua vastaan. Asiaa käsiteltiin 13.3.2011 Suomen televisiossa esitetyssä Hehkulamppuhuijaus-dokumentissa.

Akkutemppu toistui iPhonen tullessa markkinoille. Markkinoiden painostuksesta Apple joutui tarjoamaan huoltopalvelun, joka vaihtoi akun uuteen 85 dollarilla. Laite piti lähettää postissa ja korjaus kesti viikon. Harva pärjäsi ilman puhelintaan niin pitkään, joten Apple tarjosi vuokrapuhelinta 29 dollarilla. (Uusin MikroPC väittää, että akkuvaihto tuli yhtä kalliiksi kuin uuden puhelimen osto, mutta hintoja ei voi verrata koska puhelinta myytiin vain kytkykauppana liittymän kera).

Taloudellisesti tuottoisaa? Kyllä. Käyttäjäystävällistä? Ei.

Muut puhelinvalmistajat odottivat, että kuluttajaviranomaiset puuttuisivat kiinteisiin akkuihin, mutta kun niin ei käynyt, ne ovat seuranneet Applen esimerkkiä.

Itselläni on herännyt epäilys, että iPhonen pinta on tehty tarkoituksella liukkaaksi, tai ainakin design on ajanut kaiken muun yli. Laite lipsuu käsistä ja värinähälytys saattaa pudottaa sen pöydältä. Vakuutusyhtiön mukaan uudet kännykät ovat entistä heikompia, varsinkin kosketusnäytölliset mallit. Olen suojannut omani tahmealla silikonikuorella, joka pitää laitteen tukevasti paikallaan. Apple voisi tehdä saman, mutta ehkä sen mielestä tyyli (ja bisnes) ennen kaikkea.

Jk. Tänään 9.10.2011 on paperi-Hesarissa luku Steve Jobs -kirjasta, joka ilmestyy suomeksi parin viikon päästä. Teksti avaa mainiosti Jobsin neroutta ja sen kääntöpuolia. Klo 16.30 alkaen myös netissä.

Jobs oli markkinoinnin nero

Applen edesmennyttä perustajaa on kutsuttu neroksi. Ainakin markkinoinnissa se pitää paikkansa: Jobs oli itse yhtiönsä paras tuote.

Omalla insinööritaustalla voi vain ihmetellä, miten Apple pystyi kehittämään elämää suurempia tuotteita toimimalla täysin eri tavoin kuin muut.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut kuluttajien hampaisiin esitellessään matkapuhelimen, jonka akkua ei voi vaihtaa, ja jonka kuori kiinnitetään erikoisruuveilla. Puhelimen ei ole tarkoituskaan kestää pitkään, vaan saada asiakas ostamaan uusi malli.

Mikä tahansa muu yritys olisi saanut kielteistä julkisuutta, jos se olisi haastanut bloggaajia oikeuteen ja yrittänyt kaikin tavoin sulkea heidän suunsa.

Mikä tahansa muu nettiyritys ajaisi itsensä nurkkaan kieltäytymällä tukemasta Flash-tekniikkaa ja pakottamalla palvelujen tekijät kehittämään sen sijaan erillisversiot omille laitteilleen.

Mikä tahansa muu teknologiayhtiö joutuisi vaikeuksiin, jos sen tuotekehitysbudjetti olisi vain runsaat 2 % liikevaihdosta (vrt. Microsoft 14 %, Google 12 %, Intel 15 %, Nokia 14 %).

Mikä tahansa muu yritys saisi kielteistä julkisuutta kiinalaisten työntekijöiden surkeista työoloista, samalla kun tilaaja itse tahkoaa huikeita voittoja.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut markkinaoikeuteen iTunesin monopolista tai kilpailua rajoittavista App Storen ehdoista.

Mikä tahansa muu yritys... mutta ei Apple. Päinvastoin, Jobsin kuoleman jälkeen ihmiset ylistivät tv-haastatteluissa Applea juuri siitä, miten hyvin yhtiö huomioi tuotteidensa käyttäjät.

Markkinointi on nerokasta silloin, kun yritys pystyy rahastamaan asiakkaitaan ja nämä vieläpä kiittävät siitä.

Applen brändi kotimaassaan on vailla vertaa. Apple on amerikkalaisten Nokia, maan viimeinen menestyvä kulutuselektroniikan brändi -- ainoa, joka on pystyy vastustamaan aasialaisten ylivaltaa. Apple on kansallisen ylpeyden ja amerikkalaisen osaamisen symboli, aivan kuten Nokia on meille suomalaisille.

Apple opetti amerikkalaiset käyttämään kehittyneitä puhelimia. Vielä 1990-luvulla jenkit käyttivät lankapuhelimia, hakulaitteita ja pda-koneita. Harvalla oli edes analogista kännykkää. Tänään moni jenkkikuluttaja pitää Applea suorastaan mobiilin internetin ja kamerapuhelimen keksijänä.

Kun iOS 5:een tulee kohta ominaisuus, jolla iPhonen saa ottamaan valokuvan fyysisellä painikkeella, jenkkikuluttajat pitävät sitä jälleen Steve Jobsin nerokkaana innovaationa. Vähänpä he tietävät (tai välittävät), että Nokian puhelimissa on ollut sama jo 10 vuoden ajan.

Asiakkaat ovat tietenkin oikeassa. Meidän insinöörien pitäisi ottaa oppia tästä kaikesta ja muistaa, mitä Jenna Jameson sanoo omasta elämästään kertovassa kirjassa: "opin nopeasti, että se mitä luullaan, on todellisuutta".

Kuluttajat haluavat elämyksiä, eivät hienoa tekniikkaa. Avoimilla standardeilla voi menestyä, mutta todella rahakas bisnes on edelleen suljetuissa tuotteissa ja monopoleissa. "Cool" on tärkeämpää kuin "good".

Rock-johtajan kuolema

Jobsin kuoltua tv-uutiset näyttivät kuvia surevista faneista ja iPad-näytöillä lepattavista virtuaalisista kynttilöistä. Nettiajan lapset haluavat vanhempiensa tavoin tuntea yhteenkuuluvuutta ja surra yhdessä sankareitaan, vaikka sitten virtuaalisesti. Johtaja, joka oli faneilleen rock-tähteen verrattava idoli, kohoaa nettikirjoituksissa myyttisiin korkeuksiin. Hänen innovatiivisuuttaan ja nerokkuuttaan ylistetään kilvan miljoonissa twitter-viesteissä ja Facecbook-statuspäivityksissä.

Jobsin elämä oli yhtä suurta tarinaa. Se oli todeksi muuttunut amerikkalainen unelma, johon jokainen haluaa uskoa. Ottolapsena kasvanut Jobs jätti koulun kesken, perusti yrityksen (autotallissa, tietenkin), haastoi paljon itseään suuremman kilpailijan ja lopulta, monien vastoinkäymisten ja virheiden jälkeen, selvisi kaikesta voittajana. Siinä sivussa hän muutti maailmaa ja keräsi tietenkin satumaisen omaisuuden.

Tarina päättyi ennenaikaiseen kuolemaan, kuten sankarimyyttiin kuuluukin. Steve Jobs on nettiajan nuorten James Dean.

Microsoftin perustaja Bill Gates oli syntynyt samana vuonna kuin Steve Jobs. Macintoshin julkistuksen jälkeen yritykset kilpailivat verisesti keskenään 1980-luvun jälkipuoliskolla. Apple hävisi ja oli vaarassa kaatua kokonaan, kunnes apuun tuli sopimus Microsoftin kanssa.

Bill Gates on ollut aivan liian harmaa ja tylsä kerätäkseen itselleen faneja. Gatesin tarina on pelkkä taloudellisen menestyksen tarina. Edes miljardilahjoitukset hyväntekeväisyyteen eivät ole muuttaneet Gatesin julkista kuvaa. Kun Gates joskus kuolee, asia noteerataan kyllä uutisissa ja presidentti lausuu jotain kohteliasta, mutta netti ei lainehdi virtuaalisena kynttilämerenä eivätkä fanit tuo kukkia haudalle.

Moni tuli tuntemaan Applen ja Jobsin vasta 2000-luvulla, kun Applen oli pakko laajentua tietokoneyhtiöstä digitaalisen median yhtiöksi. iTunes, iPod ja ennen kaikkea iPhone olivat tuotteita, jotka tekivät Applen brändin tutuiksi kaikkialla maailmassa.

Rock-johtaja on poissa, joten tästä eteenpäin Apple on vain yksi IT-yhtiö muiden joukossa. Nyt punnitaan, miten innovatiivisia ja erinomaisia sen tuotteet oikeasti ovat.

Paperilehdessä on ideaa

Paperinen sanomalehti tuntuu auttamattoman vanhanaikaiselta keksinnöltä, mutta siinä on yhä etunsa. Ainakin lehti tulee luettua hyvin, sillä kömpelö käyttöliittymä pakottaa silmäilemään kaikki jutut. Niiden joukossa on aina muutamia, joiden ei olisi osannut kuvitellakaan kiinnostavan. Paperilehti on ymmärrystä lisäävä ja rikastuttava kokemus.

Netti- ja iPad-versiot on optimoitu tehokkuuden ehdoilla. Huomaan lukevani niistä lähinnä otsikot ja klikkaavani auki vain muutaman kiinnostavimman jutun. Tehokkuus näkyy ajankäytössä: sähköinen lehti on klikattu läpi muutamassa minuutissa. Sähköinen versio sopii tiedonvälitykseen, mutta ei ole se varsinainen "juttu", johon lehdistöä tarvitaan.

Moni on luopunut painetuista sanomalehdistä kokonaan ja silmäilee netistä vain uutisten otsikot. Ne ovat usein rikos- ja kohu-uutisia, joilla ei ole mitään tekemistä oman arkipäivän kanssa. Yhä useammin huomaan, etteivät ihmiset tunne päivän keskustelussa olevien asioiden taustoja tai edes muita puheenaiheita kuin julkkisjuorut ja rikokset. Moni vähemmän julkisuutta saanut asia on heille täysin vieras. Ihmisiä on yhä helpompi johdatella ja ohjailla. Kulisseissa voidaan toteuttaa yhä suurempia asioita vailla julkista huomiota.

Paperilehdessä on vielä yksi etu: se pysäyttää hetken ja tallentaa ajan arkistoon. Sinne menee täydellinen ajankuva kirjoitusvirheineen ja on varmaa, ettei kukaan käy korjailemassa asioita jälkikäteen. Nettimediassa ei ole mitään vastaavaa, koska se ei tee eroa menneisyyden ja nykyhetken välillä. Netissä on vain yksi ajanhetki: NYT.

Jos perinteinen lehdistö näivettyy, menetämme ison osan arkipäivän historiankirjoitusta. Jälkipolvet tulevat syyttämään meitä siitä, että annoimme kaiken tämän tapahtua NYT-hetken kustannuksella.

Facebook ja hullu maailma

Pari päivää sitten tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun liityin Facebookiin. Vuosipäivän kunniaksi on sopiva hetki katsoa, miten Facebook on muuttunut.

Neljä vuotta sitten (2.10.2007) Facebookin Suomi-verkostossa oli 60 326 jäsentä. Alan markkinajohtaja oli kuitenkin MySpace, jolla oli tuolloin jo 200 miljoonaa käyttäjätiliä. Bisneskouluissa tullaan vielä pitkään tutkimaan, miksi Facebook jyräsi alan ylivoimaisen markkinajohtajan. Sosiaalisesta mediasta ei vielä puhuttu, kaikkien huulilla oli Web 2.0 (kuka enää muistaa koko termiä??).

Helsingin Sanomien arkisto on mainio väline tutkittaessa ilmiöiden yleistymistä. Yllättäen Facebook mainittiin ensi kerran Hesarissa jo kesäkuussa 2006: Keväällä väitettiin, että MySpacen kilpailijan Facebookin omistajat hylkäsivät 600 miljoonan euron tarjouksen. Harvardin opiskelijoiden kaksi vuotta sitten perustaman yhtiön hintalappu on huimat puolitoista miljardia dollaria. Kupla 2.0?

Facebook ei tainnut olla kupla. Nyt viisi vuotta myöhemmin 600 miljoonaa euroa uuden sukupolven internetistä olisi naurettavan halpa hinta. Sen sijaan MySpace osoittautui Rupert Murdochin News Corporationille 450 miljoonan euron kuplaksi. Vielä elokuussa 2006 se oli paljon Facebookia suurempi: MySpace on maailman selvästi suosituin yhteisösivusto: kesäkuussa kävijöitä oli 52 miljoonaa, kun toiseksi suurimmalla sivustolla Facebookilla oli samaan aikaan 14 miljoonaa käyttäjää. (HS 9.8.2006, huomaa sana yhteisösivusto)

Sitten alkoi tapahtua. Vuonna 2007 Facebook mainittiin 62 kertaa, vuonna 2008 128 kertaa, vuonna 2009 268 kertaa, vuonna 2010 453 kertaa ja tänä vuonna peräti 463 kertaa, vaikka kolmannes vuodesta on vielä jäljellä. Tasaisen vauhdin taulukolla Facebook yltää tänä vuonna 617 mainintaan. Yhteisöpalvelu mainitaan siis keskimäärin kahdessa jutussa joka päivä!

Huomisen Hesarin Facebook-juttujen aiheet ovat jo tiedossa: syyttäjän mukaan moottoripyöräjenge Cannonballin ja sen ex-jäsenen välinen ammuskelu johtui ainakin osittain Facebook-kirjoittelusta. Toinen uutinen on se, että akateemisesti koulutettu kansanedustaja ilmoittaa lopettavansa toistaiseksi kirjoittamisen Facebookiin.

Ehkä olemme saavuttaneet jonkinlaisen käännepisteen: tämän hullummaksi ei voi enää mennä. Jos joku olisi vuonna 2007 ennustanut tällaista uutisointia, häntä olisi pidetty mielenvikaisena.

Nykymaailmassa ei ole helppoa sanoa, kummalla puolella aitaa hullut ovat. Siksi Facebookin omatkaan tempaukset eivät tunnu enää missään.