Onko helposti hajoava vihreää?

Monenlaisia tuotteita mainostetaan vihreinä ja ympäristöystävällisinä. Usein tämä näyttää tarkoittavan sitä, että tuote on tavallista kalliimpi ja silti hajoaa tavallista nopeammin.

Esimerkiksi vihreydellä myyty Maxellin usb-tikku tuntui huteralta alunperinkin ja pudottuaan kerran lattialle se paljasti sisuskalunsa:

Vihreä == lyhytikäinen?

Toinen esimerkki ovat kaupan "biohajoavat muovipussit". Nimen edestä voisi poistaa bio-sanan, sillä pussit hajoavat usein jo kaupassa. Paketin kulmat repivät pussin helposti auki ja tekevät sen käyttökelvottomaksi.

Nopea hajoaminen johtaa nopeaan kierrätykseen (toivottavasti), mutta se ei liene vihreyden tarkoitus. Todellista vihreyttä on se, että tuote on laadukas ja kestää mahdollisimman pitkään.

Tiedonkalastelu tyhjentää Gmailin (ja puhelimen) kontaktit

Kuukausi sitten sain tutulta henkilöltä sähköpostin, joka neuvoi avaamaan hänen netissä jakamansa työtiedoston:

Huijausviesti sähköpostissa.

Pikaisesti katsoen viesti näyttää uskottavalta, sillä teksti on melkein virheetöntä suomea. Siinä on toki kummallisia kohtia, mutta nykyään ihmiset kirjoittavat kiireessä eivätkä aina vaivaudu edes korjaamaan selkeitä virheitä.

Petollisinta on, että viesti tulee tutulta lähettäjältä. On täysin mahdollista, että hän oikeasti jakaisi asiakirjan kanssani ja lähettäisi siitä linkin sähköpostilla. Viestin otsikko on englantia (Access Document), mutta ehkä jakava palvelu on tuottanut sen automaattisesti?

Kiireistä tai huolimatonta uhria on helppo huijata. Jos jaksaa lukea tekstin kokonaan, sen pienet epäilyttävät merkit kasaantuvat. Vähintäänkin pitäisi osoittaa hiirellä linkkiä ja ennen klikkaamista tarkistaa, mihin osoitteeseen se viittaa. Yleensäkin on vaarallista klikata sähköpostissa olevia linkkejä, tulivat ne keneltä tahansa.

Tässä tapauksessa linkin päällä lepäävä hiiri paljastaa heti, että viestissä on koira haudattuna:

Linkkiosoite paljastaa huijauksen.

Itse en mennyt halpaan, mutta tuttavani oli mennyt. Linkin takana oli kalastelusivusto, jolla urkittiin uhrin Gmail-tunnukset. Sen jälkeen huijaus alkoi levittää itseään uusille vastaanottajille.

Sähköpostin salasana on nykyään erittäin kriittinen tieto, koska sen kautta pääsee käsiksi moniin muihin palveluihin. Riittää, että teeskentelee unohtaneensa oman salasanan, jolloin palvelu lähettää uuden sähköpostiin. Mikäli sähköposti on kaapattu, tekijät saavat itselleen myös uhrin muut palvelut -- pahimmassa tapauksessa koko digitaalisen identiteetin. Jos huijarit vaihtavat salasanan toiseksi, oikea käyttäjä ei enää pääse omiin palveluihinsa.

Tuttavan menettely voi kuulostaa typerältä, mutta hän oli lukenut viestin älypuhelimestaan, josta vaaroja on vaikeampi havaita. Esimerkiksi iPhonessa viesti näyttää tältä:

Kalasteluviesti iPhonessa.

Vaikka älypuhelimet ovat (median ja turvayhtiöiden pelottelusta huolimatta) erittäin turvallisia, tiedonkalastelua ne eivät pysty estämään.

Tuttavalla oli toinenkin syy huolimattomuuteen: hän oli juuri lähdössä ulkomaille, mutta avasi viestin uskoessaan, että kyse oli kiireellisestä asiasta.

On varsin ikävä tunne huomata tulleensa huijauksi juuri, kun on poistumassa maasta. Ulkomailta tilanteen selvittäminen, omien kaverien varoittaminen ja tilin saaminen takaisin omaan hallintaan on monin verroin hankalampaa kuin kotimaasta.

Kauhukseen tuttava huomasi, että huijari oli salasanan saatuaan tyhjentänyt Gmailissa olevan osoitekirjan, joka synkronoitui puhelimeen ja tyhjensi myös sen. Kuinka moni enää muistaa ulkoa puhelinnumeroita? Kenelle voin soittaa, jos puhelimen lista näyttää tyhjää?

Kaikeksi onneksi hän pääsi yhä tililleen, pystyi vaihtamaan salasanansa ja sen jälkeen palauttamaan Gmailin osoitekirjasta aiemman version.

Gmailin yhteystietojen palautus voi pelastaa päivän.

Viisasta kyllä, Gmail säilyttää yhteystietojen aiemmat versiot, joten oman mokan tai huijatuksi tulon jälkeen tilanne on vielä pelastettavissa.

Vanha hyvä neuvo pätee tässäkin: Don't panic.

Ja toinen hyvä neuvo: Älä klikkaa sähköpostissa tulevia linkkejä, vaikka luulisitkin olevasi turvassa älypuhelimen takana.

Radio Suomen aamuinen merisää on muinaisjäänne

Joka arkiaamu Radio Suomen juonnettu aamuohjelma keskeytyy kello 7.50 viideksi minuutiksi merisään lukemista varten. Juuri kun suomalaiset istuvat radiota kuunnellen autoissaan, busseissa tai kävelevät töihin/kouluun, he joutuvat kuuntelemaan merialueiden ja Saimaan tuuliennusteita -- tai vaihtamaan kanavaa. Vain julkisen palvelun kanavalla on mahdollista käyttää primetime-aikaa tällaiseen.

Ajankohta on mahdollisimman epäonnistunut, sillä merisää keskeyttää aamuohjelman viideksi minuutiksi, jonka jälkeen juontajien pitää vielä täyttää 7.55-8.00 välinen aika puheella tai musiikilla. Ja koska kyse on alueradioista, juontajat jokaisessa Suomen alueradiossa lukevat saman, koko maata koskevan tiedotteen samaan aikaan.

Tässä ei ole mitään järkeä.

Vähintäänkin merisää pitäisi siirtää Radio 1:n puolelle, missä tulee aamuhartauksia ja muita pisteohjelmia, joiden väliin se mahtuisi. Jos kanavan on pakko olla Radio Suomi, merisään voisi lukea klo 8.15 uutisten ja ajankohtaisohjelman jälkeen, jolloin sen voisi lähettää valtakunnallisesti yhdellä lukukerralla, eikä ohjelmaa tarvitsisi keskeyttää.

Alueradioissa ei ole mitään syytä lukea koko Suomen merisäätä. Ketä Uudellamaalla kiinnostaa tietää Perämeren tuulivaroituksista -- tai päinvastoin? Eikö alueradioiden ideana ole juuri palvella paikallisia kuulijoita?

Voisiko Yle ehkä reagoida maailman muuttumiseen, vai pitääkö ohjelmia roikottaa vuodesta toiseen samoilla paikoilla ja kanavilla vain perinteen vuoksi?

Hieman asian vierestä mutta kuitenkin: Ylen omasta harkintakyvystä kertoo se, että ravivetovihjeet ovat vihdoin poistumassa julkisesta palvelusta -- tosin vasta, kun viranomainen joutui puuttumaan asiaan.

Googlen tallentamat sijaintitiedot avaavat silmiä

Google kerää puhelimen sijaintietoja ja tallentaa ne omaan tietokantaansa. Sieltä voi katsoa kuukausia myöhemmin, missä on itse liikkunut puhelimensa kanssa. Asia ei ole uusi eikä varsinainen uutinen, mutta se on silti herättänyt huolta ja hämmästystä.

Älypuhelimen paikannustoiminnot ovat monimutkainen kokonaisuus, sillä GPS:n lisäksi puhelin selvittää sijaintinsa 3G-tukiasemien ja tunnettujen wlan-verkkojen avulla. Näistä tiedoista on apua esimerkiksi karttapalveluissa ja sosiaalisen median sovelluksissa.

Yleensä paikannusdata on tarkoitettu puhelimen omaan käyttöön. Googlen palvelut voivat kerätä sijaintietoa myös yrityksen omille palvelimille, jolloin se voi analysoida käyttäjän liikkumista ja tunnistaa esimerkiksi paikkoja, joissa tämä vierailee toistuvasti. Koti, koulu tai työpaikka on helppo tunnistaa näiden tietojen perusteella.

Google käyttää tallennettuja sijaintitietoja Google Now- ja Maps-palvelujen tukena. Jos paikannushistoriaa ei ole, Google neuvoo laittamaan sen päälle:

"Hanki parempia ehdotuksia" (LG G3 -puhelin).

Google Now on henkilökohtainen apuriohjelma, joka yrittää oppia käyttäjänsä elintapoja ja tarjota automaattisesti hyödyllisiä tietoja. Googlen oma sivu kertoo palveluista lisää. Juuri Google Now'hun tutustuminen on ollut itselläni syy pitää paikkatiedon kerääminen käytössä.

Oman puhelimen liikkeistä kerätyt sijainnit voi katsoa osoitteesta http://maps.google.com/locationhistory kunhan on kirjautunut Googleen samalla tunnuksella mitä Android-puhelin käyttää. Tietoja voi katsoa yhden tai useamman päivän ajalta summaarisesti (max. 30 vrk).

Oma sijaintihistoriani ulottui yhdeksän kuukautta taaksepäin. Pystyin katsomaan sijainteja miltä päivältä tahansa, mikä palautti mieleen kyseisen päivän tapahtumia. Tällainen toiminto on silmiä avaava, sillä se osoittaa konkreettisesti, miten paljon meistä voidaan selvittää sijaintitietoja tutkimalla. Ei ihme, että paikkatiedot ovat Suomessa luottamuksellisia.

Esimerkiksi 13.8.2014 olen kävellyt lenkin Otaniemessä, matka on alkanut ja päättynyt toimistolleni Innopoli 1:een osoitteessa Tekniikantie 12.

Kävely Otaniemessä.

Eilinen paluulento Kajaanista näkyy sekin havainnollisesti:

Lentäen Kajaanista.

Tiedot eivät ole aivan täsmällisiä ja joskus mittauspisteet hyppivät oudosti (sekin voi sotkea, että mukanani on ollut peräti kaksi Android-puhelinta), mutta esimerkiksi ylemmän kuvan kävelyreitti on hämmästyttävän tarkka. Datan määrä riippuu todennäköisesti liikenopeudesta ja akun varausasteesta (jos vähän, sitä säästetään).

Perusteiden jälkeen kiinnostavampiin kysymyksiin. 

Jees -- tämä on vapaaehtoinen ominaisuus, jota ei ole pakko ottaa käyttöön. Kokeilin asiaa tänään ostamallani Samsung S3 4G -puhelimella, ja ainakin siinä sijaintitiedon keräys oli oletusarvo. Kuinka moni huomaa poistaa rastit, ellei halua ko. palvelua?

Ainakin Samsung S3 4G -puhelimessa toiminto on oletusarvona käytössä.

Seuranta on helppo poistaa käytöstä jälkeenpäin. Esimerkiksi Samsung S5-puhelimessa asetuksista Sijainti ja sen jälkeen Sijainnin ilmoittaminen Googlelle:

Sijaintiasetukset.

Tiedon keräämisessä on kaksi kohtaa, jotka molemmat kytketään asentoon Pois (kuvassa Päällä). Kun vivut ovat Pois, tietokantaan ei (ainakaan näytä) kertyvän sijaintitietoja.

Sijainnin keräämisen asetukset.

Paikkatiedot olisivat kiinnostavia vaikkapa poliisin tai puolison käsissä. Oliko henkilö oikeasti lenkillä vai eksyikö hän pubiin? Oliko epäilty rikoksen tapahtumapaikan lähellä? Kaikki tämä näkyisi suoraan kartalta, joten houkutus tietojen väärinkäyttöön on suuri. Parasta siis käyttää vahvaa salasanaa ja kaksivaiheista todennusta, jotta kukaan ei pääse urkkimaan omia tietoja luvattomasti. Googlen omalle (ja NSA:n tekemälle) urkinnalle emme voi mitään.

Voimme tietenkin kytkeä tallennuksen pois, mutta onko sillä todella vaikutusta? Kerätäänkö tietoja siitä huolimatta? Emme voi tietää varmaksi, mutta todennäköisesti ei. Olisi kohtalokasta jäädä kiinni valehtelusta. Sitä paitsi tietojen lähettäminen kuluttaa akkua, mikä voi olla yksi syy poistaa koko ominaisuus käytöstä. Kartta- ja somepalvelut toimivat siitä huolimatta.

Tämä on Googlen näkemä paikkatieto. Operaattori tallentaa sijainnit joka tapauksessa ja kaiken aikaa. Ei ihme, että teletunnistetietojen hyödyntäminen houkuttelee sekä tiemaksun kerääjiä että poliiseja. Sille keräämiselle emme voi mitään. 

Googlen eduksi on laskettava ainakin se, että tiedot voi itse tarkistaa ja poistaa. Google on asiassa hyvin avoin; jopa url-osoite löytyy asetuksen takana olevista teksteistä selvällä suomen kielellä. Teleoperaattorien tallentamien tietojen tarkkuudesta ja käytöstä tiedämme paljon vähemmän.

Entä Apple ja Microsoft? iPhone sai iOS 7:n mukana Frequent Locations -toiminnon, joka tekee suunnilleen saman (ei toimi vanhoissa 4-malleissa, mutta uudemmissa). Sitäkin kohtaan on esitetty kritiikkiä, Kiinan lisäksi myös USA:ssa.

Muutama vuosi sitten Applen puolittain salaa keräämät sijaintitiedot herättivät kohua, minkä vuoksi Apple on julistanut, ettei se nyt eikä jatkossa kerää sijaintitietoja käyttäjistään ("Apple is not tracking the location of your iPhone. Apple has never done so and has no plans to ever do so."). Frequent Locations kerää tiedot vain puhelimeen, eikä niitä lähetetä eteenpäin -- ei edes varmuuskopioida pilveen. Jos näin todella on, Googlen ratkaisu kerätä tiedot itselleen herättää arvailuja niiden muusta käytöstä.

Myös Microsoftin Lumia-puhelimet tarjoavat samanlaista älykästä apuria, joten sekin joutuu keräämään tiedot jonnekin.

Sijaintiin ja tekoälyyn perustuvat palvelut ovat hyödyllisiä ja kiinnostavia. Niiden kääntöpuolena on yksityisyydelle koituvat vaarat. Parasta muistaa, että kaikki mitä teet puhelimen ollessa taskussa, tallentuu jonnekin. Kyse on vain siitä, kuka tietoihin pääsee käsiksi -- ja miten.

(Lisätty 20.8.2014 kuva LG G3 -puhelimesta)

Digitan mahtivoitot

Helsingin Sanomat kirjoittaa muutaman vuoden välein Digitan mahtavista voitoista ja antaa lukijan ymmärtää, että poliitikot myivät lyhytnäköisesti rahasammon ulkomaisille sijoittajille. Uusin kirjoitus aiheesta ilmestyi eilen 17.8.2014 otsikolla "Suomen tv-verkosta tuli ulkomaisten sijoittajien rahasampo".

Kirjoitus osoittaa syyttävällä sormella Digitaa ja poliitikkoja, mikä on kovin helppo ratkaisu. Missä oli Hesarin oma kritiikki silloin, kun pöhköä television digitalisointihanketta vietiin läpi hampaat irvessä ja kustannuksista välittämättä? Miksi Yle sai Wessbergin johdolla tehdä toinen toistaan hölmömpiä päätöksiä ja polttaa Digitan myynnistä saatua rahaa digikanavien pyörittämiseen, vaikkei digisovittimia ollut edes kaupoissa?

Miksi Sonera halusi pitää kiinni mahdollisuudesta tv-toimintaan ja luopui sen vuoksi Digitan ostosta? Mikseivät suomalaiset yritykset tehneet kilpailevaa tarjousta Digitasta, vaan sen annettiin mennä ulkomaille, vaikka vähän aikaisemmin digitalisointia oli perusteltu sillä, että kansallisen turvallisuuden vuoksi jakeluverkon täytyi pysyä suomalaisessa omistuksessa?

Miksi Mikael Jungner ja muut tv-johtajat valittivat digijakelun kalleudesta, vaikka hintakehitys oli etukäteen tiedossa? Digitalisointia myytiin kuluttajille juuri sillä argumentilla, että digitaalinen jakelu on paljon analogista edullisempaa.

Entä miksi tv-lähetykset ovat yhä antenniverkon vankeja, vaikka jo kauan sitten tehtiin päätös 100 megabitin laajakaistan rakentamisesta koko Suomeen? On vain ajan kysymys, milloin liikkuvan kuvan jakelu siirtyy ilmasta kaapeleihin. On suomalaisten omaa saamattomuutta, että tämä vaihe näyttää kestävän kovin kauan.

Television digitalisointi oli Nokia-huumassa tehty hanke, jossa Suomi haluttiin maailman ykköseksi hinnalla millä tahansa. Kiireessä kotityöt jäivät tekemättä ja terve järki unohtui, mutta se ei ollut yksin poliitikkojen tai Digitan vika.

Digitalisointi meni metsään eikä oikeastaan yksikään sen alkuperäisistä tavoitteista toteutunut. Esimerkiksi lupaus kotimaisen ohjelmiston lisääntymisestä on ajat sitten vesittynyt, tarjolla on lähinnä ulkomaisten kanavien kaupallista sisältöä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kotimaisten tv-ohjelmien osuus jatkaa laskuaan ja ohjelmatyypeistä eniten katsellaan tosi-tv:tä.

Kukaan ei ole ottanut vastuuta näistä möhläyksistä eikä ole penkonut tuon ajan tapahtumia. Yksin Digitan syyttäminen rahastuksesta on populistista.

Yksi keskeinen vaikuttaja oli Arne Wessberg, joka vei Yleisradion digiaikaan, jätti väistämättömän saneerauksen seuraajansa huoleksi, istui Nokian hallituksessa kun tämän haluttiin tekevän digibokseja ja -- kuten jutussa mainitaan -- toimii nyt Digitan hallituksen puheenjohtajana. Tämän lisäksi hän on mm. ollut yrityksessä, joka tuotti ruotsinkielistä aamu-tv-ohjelmaa säätiön varoilla.

Ehkä tässä kaikessa olisi aihetta tutkivalle journalismille? Muutama avainhenkilö on vaikuttanut Suomessa aivan liian moneen asiaan joutumatta koskaan vastaamaan huonoista päätöksistään.