Metsästys hyvä harrastus - tietokonepelit ei?

Päivän Ilta-Sanomissa siteerataan sisäministeri Anne Holmlundia, joka puolusti EU:ssa Suomen halua sallia aseiden osto jo 15-vuotiaille. "Metsästys on hyvä harrastus", hän sanoi.

Millähän vuosisadalla ministeri Holmlund mahtaa elää? Se, että 15-vuotiaat kulkevat metsässä tappamassa "harrastuksena" eläimiä, ei ole 2000-lukua. Mahtaa siinä Keski-Euroopan maita ihmetyttää Suomen touhut.

Tapana on myös päivitellä nuorten tietokonepelaamista. Sitä pidetään huonona ajankäyttönä. Onko ministerin mielestä eläinten tappaminen tosiaan parempi harrastus nuorelle?

Ei taida tästä maasta tulla tietoyhteiskuntaa, vaikka miten nopea laajakaista vedettäisiin koko Suomeen.

Tavallinen poliisi ei pääse YouTubeen

Tämä on aivan absurdia: tavallinen poliisihenkilö ei pääse YouTubeen, koska kyseinen www-sivu on estetty poliisin palomuurissa. Estojen tarkoituksena on rajoittaa poliisien surffailua niin, ettei työaikaa kulu asiattomilla viihdesivuilla.

Jokelan tapauksen jälkeen poliisia vaadittiin valvomaan myös netin sisältöä ja toimimaan heti, kun vaarallista aineistoa havaitaan. Miten poliisi voi toimia, jos se ei pääse sivuille, joita sen pitäisi valvoa? Eikö Jokelan tapauksesta opittu mitään?

Ilmeisesti Kauhajoen poliisilaitoksella on sentään yksi kone, jolla pääsee myös YouTubeen. Poliisi pääsi katsomaan uhkailuvideon, joten lopputuloksen kannalta nettiestoilla ei tässä tapauksessa ollut merkitystä. Mutta miten mahtaa olla ensi kerralla?

Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, ettei poliisiorganisaatio itsekään näytä tietävän surffailun rajoituksista. Vielä eilen Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö väitti, ettei poliisin koneissa ole nettikäytön rajoituksia, ja että uhkailuvideoiden löytämistä vaikeuttaa vain Googlen käyttö. Tänään poliisihallinnon tietoturvapäällikkö Kari Santalahti kertoo, että YouTuben käyttö on - yhdessä muiden palveluiden kanssa - estetty "tietoturvasyistä".

Googlen ylläpitämä YouTube on varmasti yksi maailman turvallisimmista nettipalveluista. Sen tietoturvaa valvotaan jatkuvasti. Ajatus siitä, että joku ujuttaisi videoiden kautta haittaohjelmia käyttäjien koneisiin, on hyvin epätodennäköinen. Tietoturva sattuu vain olemaan hyvä keppihevonen, johon voi vedota silloinkin, kun halutaan rajoittaa viihdesurffailua.

Poliisin kannalta kyse on kuitenkin työstä. Jos johto ei luota poliisihenkilöiden harkintaan tällaisissa asioissa, miten se voi antaa heidän kantaa asetta?

Virginia Tech 04-17-08

Blacksburg, Virginia, 17.4.2008 (valokuvat)

Päivä kallistuu iltaan, kun lähestyn Virginia Techiä. Lähtöni Washingtonista viivästyi, sillä paavin vierailu jumitti kadut ja seisoin kaksi tuntia ulosmenotien ruuhkassa. Teknillinen yliopisto sijaitsee syrjäisillä Appalakkien vuorilla Blacksburgin kaupungissa. Matkaa osavaltion rajalle on alle sata kilometriä.

On kulunut tasan vuosi siitä, kun häiriintynyt korealaisopiskelija Seung-Hui Cho ampui koululla 32 oppilasta ja opettajaa sekä lopuksi itsensä. Viralliset muistotilaisuudet on pidetty jo päivällä ja niihin osallistui myös valtiojohdon edustajia. Luultavasti he palasivat takaisin pääkaupunkiin neljässä suuressa helikopterissa, joiden näin ajaessani lentävän pareittain Roanoken yli itään, kohti Washingtonia.

Koululla on oma lentokenttä. Sille on varmasti ollut käyttöä niin tänä muistopäivänä kuin vuotta aikaisemminkin. Ajaessani kampusalueelle huomio kiinnittyy ensiksi suureen jalkapallostadioniin, jonka katsomot nousevat massiivisena aivan pääportin vieressä. Lane Stadiumille mahtuu 66233 katsojaa, ja silti se on amerikkalaisessa mittakaavassa suhteellisen pieni.

Jätän auton parkkipaikalle ja lähden kävelemään. Keväinen ilta on tyyni ja taivas pilvetön. Kaikkialla on niin hiljaista ja rauhallista, että on vaikea uskoa vuoden takaisen murhenäytelmän todella tapahtuneen. Ainoa elonmerkki ovat siellä täällä kävelevät opiskelijat, jotka juttelevat ja naureskelevat keskenään aivan kuten tuhannet muut ikäisensä nuoret. Joillakin on kädessä tennismaila. Kampuksella riittää tenniskenttiä ja muita urheilupaikkoja.

Läheisellä aukiolla tv-yhtiöt purkavat laitteistojaan ja kerivät kaapeleita takaisin rullalle. Pakettiautojen katolla osoittavat satelliittilautaset kohti taivasta. Näkymä on tuttu lukemattomista elokuvista. Mutta tämä ei ole elokuvaa.

Erään tv-yhtiön autoa seuraten tulen kampuksen ytimeen. Valtava keskusaukio on peräisin ajalta, jolloin koulu palveli sotilasakatemiana. Siksi aukiota kutsutaan yhä harjoituskentäksi. Aukiota reunustavat harmaasta kivestä tehdyt rakennukset. Päärakennus Buruss Hall kohoaa hieman muita korkeammaksi. Sen vieressä on pahamaineinen Norris Hall, jonka ulko-ovet Cho lukitsi ketjulla estääkseen ihmisiä pakenemasta. Monet ovat jättääneet kukkia oven edessä olevalle portaalle.

Päärakennuksen eteen kentälle on tuotu seppeleitä ja kynttilöitä. Kaksi sotilasta seisoo ilmeenkään värähtämättä asennossa, välissään jättikokoinen valkoinen kynttilä. Maassa olevan muistokiven yläpuolella on koulun motto: We will prevail, We are Virginia Tech.

Uhreista kertovat kivet on aseteltu puoliympyrään. Niiden luo on jätetty kukkia, valokuvia, tarroja ja pieniä muistoesineitä. Koulun violetinpunaisiin huppareihin pukeutuneita nuoria ja muita vieraita lukee ääneti muistokivien nimiä. Kentällä ja sen ympärillä kiertelee sekä koulun omia että Blacksburgin kaupungin poliiseja.

Auringon laskiessa aukio alkaa täyttyä ihmisistä. Opiskelijat tunnistaa hupparista, lisäksi paikalla on paljon entisiä oppilaita, joilla on mukana omia lapsia. Monilla on eväitä mukanaan ja puheensorina täyttää ilman. Joukko nuoria istuu maassa ja heittelee rantapalloa toisilleen. Tunnelma muistuttaa enemmän piknikiä kuin muistojuhlaa. Muutama toimittaja on jäänyt paikalle kiertelemään ja haastattelemaan opiskelijoita.

Vasta pimeyden laskeutuessa tunnelma vakavoituu ja iloinen puheensorina hiljenee äkisti. Osallistujilla on mukanaan punaisia kynttilöitä, jotka pistetään ison Coca-Cola-pahvimukin pohjasta läpi. Muki suojaa liekkiä sammumiselta. Vaikka olen selvästi ulkopuolinen, joku ojentaa punaisen kynttilän minullekin ja sytyttää sen. Valtava kenttä muuttuu valomereksi, kun tuhansien kynttilöiden lepattavat liekit täplittävät aukion pimeyttä.

Varttia yli kahdeksan Burruss Hallista astuu opettajia. Koulun johtaja pitää lyhyen puheen. Sanoista on vaikea saada selvää, koska ääni kaikuu takaisin aukion toisen reunan kivirakennuksista.

Uhrien nimet luetaan ääneen yksi kerrallaan. Jokaisen nimen kohdalla esiin astuu opiskelija, joka ottaa kynttilän, sytyttää sen ja kävelee hitaasti uhrin muistokiven eteen seisomaan. Nimiä ja oppilaita tuntuu riittävän loputtoman pitkään. Se konkretisoi karmivalla tavalla uhrien määrää. Muutama opettaja lohduttaa nyyhkiviä oppilaita. Takanani oleva tyttö alkaa itkeä hillittömästi. Ehkä hän menetti ystäviään vuotta aikaisemmin -- tai ehkä hän oli itse Norris Hallissa tulituksen alkaessa, mutta kuului niiden onnekkaiden joukkoon, jotka selvisivät.

Oppilaskuoro laulaa lyhyesti. Tilaisuus päättyy koulun kannustushuutoihin, jotka kohoavat tuhansista kurkuista pimeälle taivaalle. Oppilaat alkavat valua aukiolta majoitustiloihin. Matalia, samasta harmaasta kivestä rakennettuja taloja tuntuu olevan joka puolella. Valomeri hajautuu useiksi puroiksi, jotka katoavat talojen ja puiden väliin.

Lähden ajamaan pimeään yöhön ja alas vuorilta, vain navigaattorin toimiessa suojelusenkelinä. Hotellissa avaan vielä tietokoneen ja katson netistä uutisia: Suomessa poliisi on juuri julkistanut Jokelan kouluampumisen loppuraportin.

Mihin Suomessa tarvitaan käsiaseita?

Päivän traagiset tapahtumat pakottavat pohtimaan yhteiskunnallisia asioita. Vallalla on ajattelu, jonka mukaan kaiken pitää olla vapaata ja sallittua, eikä mihinkään saa puuttua.

Ainakin itselläni herää kysymys: mihin nyky-Suomessa tarvitaan käsiaseita? Jos kerran tutkanpaljastimet on lailla kielletty, miksi aseet ovat sallittuja?

Aina voi selitellä, että aseet eivät ole vaarallisia ja että vika on ihmisessä. Tänään 10 nuorta ihmistä maksoi tämän selityksen hengellään. Viime marraskuussa seitsemän.

Siksi kysyn uudelleen: mihin tässä maassa tarvitaan käsiaseita?

Käsiaseet pois!. Jos olet samaa mieltä, levitä sanaa eteenpäin.

YouTube - moderni häpeäpaalu

Polkupyörään piilotettu gps-lähetin auttoi selvittämään, kuka Helsingissä varastaa pyöriä ja mihin ne joutuvat. Kyse ei ole pienestä asiasta: vuosittain Suomessa varastetaan tuhansia pyöriä.

Jo kauan sitten ihmettelin, miksei poliisi selvitä samalla periaatteella tietokonevarkaiden liikkeitä. Kannettavia tietokoneita viedään lukituista autoista keskellä kirkasta päivää. Röyhkeimmät varkaat väijyvät nurkan takana ja näkevät, kun omistaja laittaa tietokonelaukun tavaratilaan. Kone voidaan viedä, vaikkei se edes olisi näkyvillä.

Kyse on ainakin jossain määrin järjestäytyneestä toiminnasta, joten tekijöiden selvittämisestä olisi apua kaikille. Tietokonelaukkuun piilotettu gps-lähetin tai koneeseen asennettu jäljitysohjelma auttaisi poliisin nopeasti rosvon jäljille.

Luultavasti näin ei saa tehdä, koska jäljittimellä varustetun tietokoneen jättäminen autoon olisi rikokseen yllyttämistä. Ja sitä poliisi ei saa tehdä. Jos tilaisuus kerran tekee varkaan, poliisi ei saa edesauttaa tilaisuuden syntymistä. Niinkö?

Tavallisia kansalaisia rajoitus ei koske. Me saamme tarkoituksella jättää polkupyörän tai tietokoneen odottamaan varasta. Ja koska poliisia ei kannata näin vähäpätöisillä varkauksilla vaivata, oikeusasteena toimii YouTube.

Kiinniotosta kertova video rankaisee varasta paljon enemmän kuin käräjäoikeuden mahdollisesti määräämä pieni sakko. YouTube on moderni häpeäpaalu. Siihen joutuva uhri ei voi valittaa tuomiosta, eikä videon näyttämistä koske television tiukat julkisuuspykälät.

Laajakaistan takinkääntö

Hallituksen päätös tuoda 100 megabitin nettiyhteys kaikkien suomalaisten ulottuville vuoteen 2015 mennessä on odotettu takinkääntö aiempaan linjaan verrattuna. Tähän asti hallitus on katsonut, että Suomi saadaan verkotettua kaupallisten yritysten normaalina liiketoimintana.

Muutos on merkittävä erityisesti aluepolitiikan kannalta. Se kertoo, että hallitus haluaa kohdella koko Suomea tasapuolisesti ja näkee myös syrjäseutujen tarpeet. Ensi kertaa hallitus tunnustaa laajakaistan merkityksen ja sen, että nettiyhteys on osa kansallista infrastruktuuria siinä missä maantiet ja sähköverkkokin. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ihmetyttää vain, miksi johtopäätösten tekemiseen kului näin pitkä aika - esimerkiksi Ruotsi on jo lähes 10 vuoden ajan tukenut nopeiden nettiyhteyksien rakentamista koko maahan.

Hallituksen takinkääntö voisi tuskin olla täydellisempi. Kun ensimmäinen laajakaistastrategia joulukuussa 2003 julkistettiin, laajaksi kaistaksi laskettiin mikä tahansa vähintään 256 kilobitin nopeus. Alhaista vaatimusta hämmästeltiin jo silloin. Nyt nopeudet on päätetty laittaa kerralla kuntoon: 100 megabittiä sekunnissa on 400 kertaa nopeampi kuin 256-kiloinen yhteys.

Selvityksen mielenkiintoinen yksityiskohta on maininta siitä, että nopeaa yhteyttä voidaan käyttää jatkossa teräväpiirtoisen digi-tv-kuvan välittämiseen. Kun televisiota digitalisoitiin, yksi perusteluista oli juuri se, ettei riittävän nopeita nettiyhteyksiä koskaan saada kaikkialle Suomeen ja silloin antenniverkko jäi television ainoaksi jakelukanavaksi.

Valtion kannalta investointi ei ole iso. Koko projektin kustannusarvio on 200 miljoonaa, josta valtion osuudeksi jäisi kolmasosa. Infrastruktuurin ollessa kyseessä hinta on halpa: 66 miljoonalla eurolla ei saa kovin monta kilometriä moottoritietä.

Takinkäännön periaatteellinen merkitys on suuri, mutta käytännössä kyse on varsin pienestä asiasta. Nopeaa yhteyttä ei vieläkään tuoda kotiovelle asti, vaan kahden kilometrin päähän. Jää siis operaattorien vastuulle rakentaa ja kansalaisten tehtäväksi ostaa tarvittava last mile -yhteys. Se taas riippuu hinnoittelusta. Ja siihen ei nyt oteta mitään kantaa.

Kuitenkin juuri hinta on kansalaisen kannalta merkittävä kysymys. Tärkeintä on saatavuus, kakkosena tulee hinta ja vasta kolmantena nopeus. Jos tarjolla on 100 megan yhteys 50 euron kuukausihinnalla tai 10 megan yhteys 5 euron hinnalla ei ole vaikea arvata, kumman asiakas valitsee. Edullisilla yhteyksillä olisi suurempi vaikutus palveluihin ja yhteiskuntaan kuin huippunopeilla yhteyksillä.

Mutta ollaan silti tyytyväisiä. Takinkääntöön olikin jo korkea aika.

Testiryhmä hakkeroi äänestyslaitteet USA:ssa

Väittely sähköisen äänestyksen turvallisuudesta ylitti kuluneella viikolla uutiskynnyksen useaan kertaan. Tuorein argumentti sähköistä äänestystä vastaan on Youtubeen ladattu video, jossa kalifornialaisen Santa Barbaran yliopiston tietoturvaryhmä hakkeroi Sequoia-nimisen yhtiön äänestyslaitetta peukaloimalla sitä fyysisesti.

Videolla näytetään, miten hyökkääjä näpertelee kaikessa rauhassa varastossa koneen kanssa ja kopioi siihen usb-tikulta viruksen. Virus leviää kortteihin, joilla muut äänestyslaitteet alustetaan, ja näin koko äänestystä päästään peukaloimaan.

On selvää, että sähköiseen äänestämiseen liittyy riskejä. Siksi turvallisuus on otettava vakavasti, eikä tulosten manipulointia voi suoralta kädeltä tyrmätä science fictioniksi. Kaikki mahdolliset skenaariot on käytävä huolellisesti läpi.

Turha kuitenkaan hakea oppia tai varoittavia esimerkkejä Yhdysvalloista. Maan sähköiset äänestyslaitteet on jo moneen kertaan todettu kehnoiksi ja epäluotettaviksi. Nyt videoitu hyökkäystapa esiteltiin hakkerikonferenssissa jo muutama vuosi sitten, joten se on ollut hyvin tiedossa.

Ilmeisesti äänestämistä ei pidetä USA:ssa kovin tärkeänä, koska siihen ei panosteta tämän enempää. Ja miksi vaivautua, kun alle puolet kansasta vaivautuu äänestämään? Vaatimalla äänestäjiä rekisteröitymään voidaan vähentää ei-toivottujen kansanryhmien osallistumista. Muistamme yhä, miten Bushin Floridassa vuonna 2000 saamat äänet laskettiin. Ehkä joku suorastaan haluaa jättää tuloksiin tulkinnanvaraa?

Äänestysjärjestelmä, johon voidaan tuoda usb-tikulla ylimääräinen ohjelma, ei missään tapauksessa sovellu sähköisen äänestyksen alustaksi. Toisaalta on selvä, että mikä tahansa järjestelmä on vaarassa, jos hyökkääjä pääsee vapaasti puuhailemaan sen kanssa.

Sama pätee perinteiseen lippuäänestykseen. Jos hyökkääjälle annetaan tilaisuus päästä kahden kesken uurnan kanssa, hän voi pudottaa sinne satoja omaa ehdokasta tukevia lappuja.

Fyysinen turvallisuus on kaiken perusta - oli kyse sitten sähköisestä tai perinteisestä äänestyksestä.

Digisiirtymän satoa

Jopa 100 000 kotitaloutta on luopunut televisiosta digisiirtymän jälkeen. Näin kertoi eilen julkaistu Tilastokeskuksen tutkimus. Suurin kato on käynyt nuorisossa. Yksin asuvista alle 35-vuotiaista jopa neljännes on ilman televisiota. Kaikkiaan televisiottomia talouksia on nyt 10 prosenttia, kun määrä vuosi sitten oli kuusi prosenttia.

On mahdotonta tietää, kuinka moni on oikeasti luopunut televisiosta ja kuinka moni vain luvan maksamisesta. Todennäköisesti sadan tuhannen joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat luopuneet tv-vastaanottimesta, mutta hankkineet sen sijaan digi-tv-tikun tietokoneeseen. Nyt telkkaria katsellaan tietokoneen kautta, koska sinne lupatarkastajan katse ei yllä.

Digitalisointi sinällään tuskin vaikutti televisiosta luopumiseen. Se kuitenkin nopeutti sitä vääjäämätöntä kehitystä, jonka kohteeksi televisio instituutiona on joutunut. Televisio menettää asemiaan ja merkitystään kansalaisten arjessa.

Oli syy luopumiseen mikä tahansa, 100 000 menetettyä maksajaa on Yleisradiolle kova pala nieltäväksi. Tv-maksu on yli 200 euroa vuodessa, joten kyse on runsaan 20 miljoonan euron lovesta Ylen budjettiin. Nopeaa digitalisointia perusteltiin aikoinaan juuri sillä, että analogialähetysten lopettaminen toisi Ylelle sen kipeästi kaipaamaan 15 miljoonan euron säästöt.

Jos samalla menetettiin 20 miljoonan euron lupamaksut, kokonaissaldoksi tuli viisi miljonaa miinusta.

Digitalisointi petti odotukset toisellakin tavalla. Vasta nyt osui silmiini uutinen, jonka mukaan Cardinal oli mennyt konkurssiin vuoden alussa. Yritys oli yksi niistä, jotka lähtivät kehittämään digitelevision tarvitsemia teknisiä järjestelmiä: mhp-työkaluja, datacast-lähetyspalvelimia, middleware-ratkaisuja ym.

Cardinalin jäämistö päätyi Icareus Oy:lle, joka on niin ikään erikoistunut vuorovaikutteisiin digi-tv-sovelluksiin. Samoin kävi tammikuussa 2004 konkurssin tehneelle Sublime Softwarelle.

Harva odotti, että suomalaiset sisältötuottajat oikeasti hyötyisivät television digitalisoinnista, vaikka tätäkin juhlapuheissa väitettiin. Sen sijaan teknisten ratkaisutoimittajien piti saada aitoa hyötyä siitä, että Suomi toimisi edelläkävijänä ja uusien tv-sovellusten koelaboratoriona.

Mobiilialan menestystarina ei kuitenkaan toistunut. On vaikea keksiä yhtäkään hyötyä, mikä digitalisoinnin kiirehtimisellä lopulta saavutettiin.