Eläkeläiset viihtyvät television ääressä, nuoret yhä vähemmän

TV-ala huokaisi eilen helpotuksesta. Finnpanelin viime vuoden tilastot osoittavat, että TV-katselu voi Suomessa hyvin uusista katselutekniikoista (älypuhelimet, tabletit, ulkomaiset palvelut) huolimatta. Keskimääräinen katseluaika (nyt 182 minuuttia) putosi vain yhdellä minuutilla edellisestä vuodesta, jolloin saavutettiin kaikkien aikojen ennätys.

Televisiokatselun korkea määrä ei ole tilasto, jolla haluaisimme varsinaisesti juhlia. Passiivinen sohvalla makoilu lisää yksinäisyyttä ja kansanterveydellisiä ongelmia. Olikin outoa, että television digitalisoinnissa ministeriö asetti yhdeksi tavoitteeksi kanavien määrän lisäämisen ja oli tyytyväinen, kun katseluminuutit nousivat.

Vuosina 2005-2006 televisiota katseltiin keskimäärin 169 minuuttia vuorokaudessa. Analogiatelevisio suljettiin 2007, jonka jälkeen on tilastoihin on ilmestynyt kymmenkunta uutta kanavaa. Tarjonnan määrä on siis moninkertaistunut, mutta katselu lisääntynyt vain 13 minuuttia. Ei ihme, että TV-toimiala kokonaisuutena on vaikeuksissa.

Tärkein trendi (jota otsikolla "Television asema on vahva" varustettu lehdistötiedote ei edes mainitse) on se, että television katselu painottuu yhä enemmän eläkeläisiin, samalla kun nuorten osuus putoaa. Joitakin vuosia sitten Finnpanel itse raportoi katselun määrän ikäryhmittäin, mutta nyt jouduin laskemaan sen itse. Tulos on tässä:

Televisio menettää nuoria ja kerää eläkeläisiä.

Kahdessa keskimmäisessä ikäryhmässä TV-katselun aika ei ole juurikaan muuttunut, mutta yli 65-vuotiaiden katselu on lisääntynyt ja alle 25-vuotiaiden vähentynyt selvästi.

Otin vuonna 2007 talteen Finnpanelin vastaavat luvut, joskin niissä ikäryhmät oli jaettu tarkemmin eikä suora vertailu nykyiseen sen vuoksi onnistu.

Eläkeläisten (yli 64-vuotiaat) katselu oli jo silloin noussut viidellä minuutilla edellisvuoteen verrattuna, mutta oli "vain" 256 minuuttia. Viime vuonna (2013) aika oli noussut 282 minuuttiin.

Juuri tämä on television ongelma: ikäihmiset, joiden määrä kasvaa suurten ikäluokkien eläköityessä tuntuvasti, katsovat yhä enemmän, mutta mainostajia kiinnostaisivat erityisesti nuoret aikuiset, joita on vaikea saada television ääreen.

Tämän sai huomata Yle, joka yritti kohdentaa TV2:n profiilia erityisesti nuoria kiinnostavaksi. Seuraus oli, että parin vuoden aikana kanavan katseluosuus putosi noin 20 prosentista 11,9 prosenttiin. Voisi ilkeästi kysyä, tarvitsevatko nuoret julkista palvelua? Jos eivät koe tarvitsevansa, pitääkö sitä väkisin yrittää tarjota? Nuorille suunnattua sisältöä on rajattomasti ilman Ylenkin tarjontaa.

Miten käy televisioalan sitten, kun suuret ikäluokat poistuvat kokonaan? Syntyykö tämän päivän nuorille ja keski-ikäisille vastaavaa tottumusta television tuijottamiseen sitten kun he itse ovat eläkeiässä?

Vielä ihan toinen asia. Finnpanelin tilastoista käy ilmi, että ilman televisiota olevien kotitalouksien määrä on laskenut. Vuonna 2011 televisiottomia talouksia oli 10 prosenttia, viime vuonna enää kuusi prosenttia.

Televisiottomia ja antennikatsojia yhä vähemmän (kuva: Finnpanel).

Tämä on vastoin yleistä trendiä, jossa yhä useampi sanoo luopuneensa televisiosta kokonaan. Joko he liioittelevat, tai sitten televisioksi on laskettu myös tietokone ja muut digilaitteet. Kiinnostavaa kyllä, myös vuonna 2007 televisiottomien talouksien osuus oli kuusi prosenttia. Mikä sai ihmiset luopumaan televisioistaan 2011 ja hankkimaan ne takaisin 2013?

Lisäys 9:40: Tarkempi erittely ikäryhmien katselumääristä löytyy Powerpoint-kalvoilta http://www.finnpanel.fi/lataukset/tv_vuosi_2014.pdf (erit. sivu 4). Sivulla http://www.finnpanel.fi/tulokset/tiedotteet.php on linkit myös aiempien vuosien vastaaviin esityksiin.

Tiedustelulain julkinen käsittely on haparointia pimeässä

Viestintäministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden otsikolla Tiedustelun vaikutus sähköisen viestinnän luotettavuuteen. Kankean nimen alla käytiin keskustelua valmisteilla olevasta tiedustelulaista sekä Suomen verkkovakoilun tulevaisuudesta. Haluammeko tehdä Suomesta mini-NSA:n vai tietoturvan Sveitsin? SSH:n edustaja sanoi, että jälkimmäinen on mahdollista pienen Suomen resursseilla, ensin mainittu ei.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja eri alojen asiantuntijoilta. Yksi katsoi asiaa perusoikeuksien, toinen kansalaisten tietosuojan, kolmas tietoturvayritysten, neljäs elinkeinoelämän näkökulmasta ja niin edelleen.

Ministeri Pia Viitanen piti avauspuheenvuoron ja jäi poikkeuksellisesti itsekin kuuntelemaan puolet alustuksista. Ehkä se kuvasti aiheen tärkeyttä, tai ainakin sen saamaa mediahuomiota. Ministeriön oma väki ei ottanut kantaa näin alkutekijöissään olevaan asiaan.

Tiedustelulain alustava valmistelu vain virkamiesten kesken sai rajua kritiikkiä. Näin tärkeässä asiassa pitäisi kuulla laajasti eri kansalaisjärjestöjä ja liike-elämää. Työryhmän puheenjohtaja tosin puolustautui, että kyse on alustavasta valmistelusta, ja että ryhmä on ehtinyt pitää vasta kaksi kokousta.

Monista näkökulmista huolimatta keskustelu muistutti sokeiden hapuilua pimeässä. Jokaisella puhujalla oli selvä mielipide asiaan, josta harva oikeasti tietää mitään. Emmehän me tienneet mitään Ulkoministeriön urkinnastakaan. Nyt meidän pitäisi päättää, miten reagoimme tuntemattomien tahojen tuntemattomilla välineillä luomaan tuntemattomaan uhkaan.

Salissa oli niitä, jotka tiesivät paljonkin, mutta Viestikoelaitoksen ja Suojelupoliisin edustajat tyytyivät lyhyeen kommenttipuheenvuoroon. Muutoin puolustusvoimat vaikenivat kokonaan. Virkansa vuoksi he eivät voi kertoa, kuinka paljon haittaa ulkomainen sähköinen tiedustelu tuottaa Suomelle, ja mitkä ovat ne todelliset uhkakuvat, jotka lailla halutaan torjua.

Tilanne on nurinkurinen. Suomen etujen puolustamiseksi halutaan laki, jonka tarpeellisuudesta ei voida kertoa avoimesti julkisuuteen. Niinpä keskustelu jatkuu olemattomien faktojen varassa, vankoin mielipitein vahvistettuna.

Niin -- mini-NSA vai tietosuojan Sveitsi? Itse en ota kantaa asiaan ennen kuin tiedossani on oikeita faktoja.

Kultainen 1980-luku

Oliko 1980-luku hienoa vai huonoa aikaa? Meillä 1960-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on omakohtaisia muistikuvia, joten voimme arvioida asiaa.

Parasta 80-luvussa oli, että olimme kaikki silloin 30 vuotta nuorempia : -) Aika on tietenkin kullannut muistot, mutta onko vain sattumaa, että niin moni suomalainen kaipaa juuri tätä vuosikymmentä? En usko. Moni asia oli 1980-luvulla poikkeuksellisen hyvin.

1980-luku oli käännepiste, jossa vanha ja moderni Suomi kohtasivat. Vanha Suomi ja sen hyvinvointivaltio olivat kehittyneet huippuunsa. Toisaalta kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan oli jo alkanut, joten 70-luvun poliittisuudesta ja sisäänpäinkääntymisestä oli päästy eroon. Nuoret interrailasivat pitkin Länsi-Eurooppaa (itsekin Pariisiin ja Lontooseen), ajoin 1988 autolla Suomesta Italiaan ja kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. New Yorkin lento maksoi noin 3000 markkaa eli 500 euroa. Turvatarkastukset olivat minimaalisia, joten matkustaminen oli mukavaa.

Oikeastaan ei pitäisi puhua 1980-luvusta yhtenä kokonaisuutena, sillä kymmenessä vuodessa Suomi (ja koko Eurooppa) ehti muuttua todella paljon. Vuosikymmenen alkaessa vallassa oli vielä Kekkonen, mutta sen loppuessa koettiin hurja, IT-huuman kaltainen nousukausi, jolloin elintasosta tuli ylpeydenaihe ja jupit (Young, Urban, Professional) saivat paljon huomiota ja myös paheksuntaa. Se kaikki loppui kuin leikaten 1990-luvun suureen lamaan.

80-luvulla vanhuksille ja lapsille riitti hoitajia, sillä huoltosuhde oli Suomen historian paras. Toisaalta vanhukset eivät eläneet niin vanhoiksi kuin nykyään, ja aktiiviväestön elintavat olivat paljon epäterveellisempiä kuin nyt. Hoitoon pääsi ehkä nopeasti, mutta hoito oli huonompaa ja halvempaa.

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tänään emme juurikaan pelkää ydinsotaa eikä kukaan marssi rauhan puolesta, mutta pelot ovat korvautuneet toisilla. Media lietsoo pelkoa ilmastonmuutoksesta ja talouden tila huolestuttaa syystäkin monia.

Afrikasta kuultiin 1980-luvulla vain huonoja uutisia, kuten Sahelin alueen pitkäaikainen kuivuus. Nykyään ne laitettaisiin ilmastonmuutoksen syyksi, mutta termiä ei oltu vielä silloin keksitty. Puhuttiin vain kasvihuone-efektistä. Heinäkuussa 1985 Lontoon Wemblyllä järjestettiin ennen näkemättömän laaja Live Aid -konsertti, joka televisioitiin kaikkialle maailmaan. Sillä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville. Tällä vuosituhannella Afrikan kärsivistä ei ole juuri puhuttu, mutta on epäselvää johtuuko se olojen parantumisesta vai median huomion kääntymisestä muualle.

80-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, koteihin hankittiin videonauhureita ja mikrotietokoneita eikä internetistä ollut tietoakaan. Näillä mittareilla elämän täytyi olla tosi ankeaa tähän päivään verrattuna. (Vaikka nettiä ei ollutkaan, sähköposti sekä tiedosto- ja keskustelualueet olivat harrastajien BBS-järjestelmissä eli ns. "purkeissa").

Ihminen ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista, mistä hän ei tiedä. Kun 2010-lukua muistellaan joskus vuoden 2040 tienoilla, nykyisen elämän täytyy näyttää todella ankealta, koska meillä ei vielä ole X:ää, Y:tä eikä Z:aa. Mutta kun emme tiedä, mitä ne ovat, emme osaa olla niistä tyytymättömiä.

80-luvulla meillä oli jotain, mitä moni nyt kaipaa nettiä, Thaimaan-lomia ja kymmeniä tv-kanavia enemmän: meillä oli turvallinen olo ja luottamus tulevaan. Kun opiskeli, saattoi olla varma pysyvästä työpaikasta ja turvallisesta elämästä. Ja vaikka ei olisi opiskellutkaan, yksinkertaisia rutiinitöitä riitti kaikille. Oli sihteereitä, mikrotukihenkilöitä, pankkivirkailijoita, lehdenjakajia, lähettejä ja tehdastyöntekijöitä.

Tänään elämme jatkuvassa epävarmuudessa. Koulutus tai oma ahkeruus ei takaa nuorelle tulevaisuutta, eikä kukaan voi olla varma oman työpaikkansa säilymisestä. Yhä ohuemmaksi käyvä media rummuttaa säästöjä ja uutisoi korostetusti kaiken negatiivisen. Nettikeskustelut ruokkivat tyytymättömyyttä hallitukseen ja maahanmuuttajiin. Säästöjä vaativat johtajat kuittaavat itse huikeita palkkoja ja etuja.

Toivottavasti 2040-luvulla asiat ovat taas paremmin ja voimme todeta, miten huonoa aikaa 2010-luku olikaan.

Flipora huijaa ystäväkutsuilla

Jokin aika sitten sain sähköpostilla ystäväkutsun. Linked-in, Facebook ja Twitter ovat totuttaneet meidät erilaisiin kutsuihin, joihin moni vastaa automaattisesti kyllä -- ainakin jos nimi on vähänkään tuttu. Ollaan vain ystäviä, mikäs siinä.

Tämä ystäväkutsu on huijausta.

Tuijan sukunimi on peitetty, enkä tuntenut häntä. Aloin selvittää, mistä palvelusta on kyse. Jos linkkiä napsauttaa hiirellä, se siirtyy Flipora-nimiselle sivustolle ja haluaa asentaa selaimeen oman lisäosan. Paha merkki.

Oma lisäosa selaimeen on aina huono merkki.

Fliporan oma sivu kertoo palvelun olevan "Personalized Search and Discovery engine that is made by Infoaxe Inc." Mainoslause houkuttelee: "Bored on the Web? You'll never be anymore. It recommends great websites to you automatically on topics you care about."

Ideana siis on, että Flipora kerää tietoja käyttäjien surffailusta ja valitsee sen perusteella mainoksia sekä suosituksia toisille käyttäjille. Verkoston laajentamiseksi palvelu lähettää muka ystäväkutsuja uhrien osoitekirjoista (tai ehkä jopa sähköposteista ja nettisivuilta) löytyneille vastaanottajille. Tältä osin toiminta muistuttaa virusta. Ilmeisesti ohjelma myös kaappaa selaimen aloitussivun itselleen.

Fliporan poistamiseen annetaan valmistajan sivulla ohjeet. Ilmeisesti ohjeet eivät aina tuota toivottua tulosta, koska netissä on runsaasti valituksia ohjelman toiminnasta.

Fliporasta on myös Facebook-sovellus, jota ei tietenkään kannata asentaa omalle sivulle.

Jos siis saat kuvassa näkyvän viestin, älä klikkaa sitä. Jos tunnet lähettäjän, ilmoita hänelle Fliporan haitallisuudesta. 

Tv-sarjat tabletissa motivoivat kuntosalilla käymiseen

Vuoden alussa moni tekee päätöksen aloittaa kuntosalilla käynti. Osalla innostus lopahtaa jo muutaman viikon jälkeen. Säännöllinen kuntoilu vaatii sisua ja päättäväisyyttä.

Tekniikastakin voi olla apua. Aiemmin katselin kuntopyörän selässä elokuvia, mutta vielä paremmaksi ovat osoittautuneet tv-sarjat. Elokuvan joutuu jakamaan useammalle käyntikerralle, mikä tuottaa häiritseviä katkoja. Tunnin kestävä tv-sarjan jakso on juuri sopivan mittainen. Jos ohjelmassa on mainoksia, ne voi hyödyntää laitetta vaihtamalla tai juomataukoa pitämällä. Itse olen huomannut parhaaksi miniläppärin noin seitsemän tuuman näytön. Kymmenen tuumaa on turhan iso.

Tallensin viime syksynä tulleen Silta II:n jaksot ja latasin ne Nexus 7 -tabletiin. Eilen katselin viidennen jakson ja tänä aamuna kuudennen. Maltan tuskin odottaa, että pääsen taas huomisaamuna kuntosalille katsomaan seitsemännen jakson.

Oleellista on, että jaksot on tallennettu etukäteen ja ettei niitä katsota muualla kuin salilla. Auttaa myös, mikäli jaksot loppuvat jännittävään kohtaan tai muodostavat yhtenäisen ketjun. Silloin katsomiseen (=salilla käyntiin) on suoranainen houkutus.

Androidin VLC on beetaversio, mutta toimii yleensä ongelmitta.

Parhaiten digi-tv-tallennusten katseluun sopii ilmainen VLC-ohjelma. Se on ainoa, joka osaa näyttää myös YLEn tekstitykset. Toinen vaihtoehto on käyttää esimerkiksi Elisaviihdettä, jolloin jaksoja ei tarvitse tallentaa paikallisesti vaan ne katsotaan suoraan appsin kautta. YLEn tekstitykset näkyvät, mutta edellytyksenä on riittävän nopea verkkoyhteys.

VLC osaa myös YLEn tekstitykset.