Wien-Barcelona maisemalento Blu-ray (Tuotearvio)

Ilmailuharrastajien iloksi on tehty monia dvd-levyjä, joissa esitellään lentämistä ohjaamosta nähtynä. "Cockpit video" dokumentoi tarkasti, mitä ohjaamossa tapahtuu lennon aikana ja miten konetta lennetään.

On vaikea kuvitella toista ammattia, josta kannattaisi tehdä dokumentaarisia, erikseen myytäviä ohjelmia. Kuka haluaisi ostaa insinöörin, juristin tai lääkärin työpäivästä kertovan dokumentin? Neuvotteluja, asiakaskäyntejä, paperityötä... Yäk. Nämä alat kiinnostavat katsojia vain draaman osana, elokuvissa. (No joo, sairaalan elämästä on tehty tosi-tv-sarjoja, mutta niissäkin seurataan lähinnä sairalaa ja potilaita, ei lääkäriä hänen ammattinsa kautta). Summa summarum: vaikka lentäminen on tylsää rutiinia (mikä videoilta käy hyvin ilmi!), siinä on yhä jotain kiehtovaa.

Muutama tuotantoyhtiö on erikoistunut ohjaamovideoiden tuottamiseen. Heikoimmat levyt on tehty mies ja kamera -periaatteella. Niistä osa on kuvattu matkustamon puolelta ja ne ovat juuri yhtä puuduttavia kuin oikealla lennolla matkustaminen. Laadukkaissa tuotannoissa on käytetty useita kameroita, jotka kuvaavat kaiken mitä ohjaamossa tapahtuu. Usein lentäjät vielä selittävät tapahtumia lennon aikana - onpahan heilläkin jotain tekemistä tietokoneiden ja elektroniikan keskellä.

Parhaita omasta hyllystäni löytyviä dvd-levyjä on kahden levyn Concorde-paketti (1996), jossa esitellään läpikotaisin tämä legendaarinen kone ja kuvataan tarkasti sen edestakainen matka reitillä Lontoo - New York. Useimmat muutkin ITVV:n (Intelligent Television and Video) tuotannot ovat laatukamaa. Itse pidän erityisesti A320-simulaattoria esittelevästä videosta, joka on kuvattu SASilla.

World Air Routes tarjoaa vielä laajemman valikoiman, mutta tekninen toteutus ja videoiden muukin laatu vaihtelee kovasti levystä toiseen. Osa vanhemmista levyistä on suoraan sanottuna kökköjä.

Blu-rayn aika

Nyt olen löytänyt uuden tuottajan, jota voin suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille: Pilotseye. Oman levyni tilasin Saksan Amazonin kautta.

"Sonderroute Alpen" (Across the Alps) on Blu-ray-levy, jossa lennetään Wienistä Barcelonaan. Konetyyppi ei ole erityisen kiinnostava (Airbus 321), mutta lentoreitti ja Blu-ray-kuva tekevät lennosta 90 minuutin elämyksen.

Videotuotannoissa Blu-ray-kuvan tarkkuus pääsee todella oikeuksiinsa. Videotykillä katseltuna ohjaamon sisäkuvat ja kentän maisemat ovat teräviä ja läsnäolon tuntu on mahtava. Ylhäällä taivaalla tarkkuudesta ei ole niinkään iloa, sillä hienot alppimaisemat näyttävät koneen ikkunasta katsottaessa hieman utuisilta.

Sonderroute on nimensä veroinen. Kokenut kapteeni ja uraansa vasta aloitteleva naispuolinen perämies vievät koneen tavallisuudesta poiketen mutkittelevaa maisemareittiä alppien yli. Grossglockner, Salzburg, Zugspitze ja muut maamerkit käydään tarkistamassa. Lentopintakin on valittu tavallista alemmaksi: Mont Blancin kone ylittää vain 7900 metrin korkeudessa. Kuuden teräväpiirtokameran kuvia on yhdistetty picture-in-picture-tekniikalla niin, että ohjaamokuvissa näkyy erikseen molempien lentäjien kasvokuvat. Taustalla kuuluu koko ajan radioliikennettä. Lentäjien saksankielisen puheen ymmärtää paremmin englanninkielisten (joskin virheitä vilisevien) tekstitysten kautta.

Kokenut kippari esittelee Cornelialle ja kameralle vuoria niin ihastuneena, että unohtaa sammuttaa matkustamon fasten seatbelts-valon. Katsojaa huvittaa, kun Cornelia pyytää tavan takaa maa-asemilta muutoksia lentosuunnitelmaan "for sightseeing", ja kääntelee konetta parhaan näkökulman saamiseksi. Varsinkin Sveitsin ilmatilassa lennonjohdon hämmästys on selvästi kuultavissa. Lopputeksteissä tekijät muistavatkin kiittää lennonjohtajia yhteistyöstä.

Levyn tekninen toteutus on hieno ja alppimaisemat upeita. Lentämisen tekniikasta kiinnostunut voi kuitenkin pettyä, sillä lennon valmistelua, navigointia tai ohjaamon nappuloita ja mittaristoa ei esitellä lainkaan. Sitä varten on monta muuta levyä.

Levyn hinnaksi kotiin toimitettuna tuli 33,97 euroa. Levystä on myös tavallinen dvd-versio. Mikäli mahdollista, kannattaa kuitenkin panostaa teräväpiirtoon. Se saa koneet ja maisemat todella lentoon!

Perunasäkit pois verkkokeskustelusta

Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kritisoi voimakkaasti nettikeskustelujen anonymiteettiä: keskenään tuntemattomat ihmiset herjaavat toisiaan alakoululaisten argumenteilla päivästä toiseen, nimettöminä.

Otsikon "perunasäkit" on rinnastus reaalimaailmaan. Jos seitsemän ihmistä keskustelisi torilla perunasäkit päässä ja sättisi toisiaan, kuinka moni jaksaisi kuunnella?

En oikein ymmärrä, mihin toimittaja pyrkii. Kenenkään ei ole pakko lukea anonyymejä keskusteluja saati osallistua niihin. Eikä oman nimen käyttöä ole kielletty. Anonymiteetti (tai oikeammin pseudonyymi) on itse valittu linja.

Nettihesari voisi itse toimia edelläkävijänä. Siitä vain vaatimaan jokaista keskustelijaa rekisteröitymään! Jotta kukaan ei voi rekisteröityä väärällä nimellä, toimitus tarkistakoon jokaisen henkilöllisyyden vaikkapa samalla periaatteella kuin lehden yleisönosastoon tulevissa kirjoituksissa (ja kyllä, niitä tosiaan tarkistetaan - minullekin on joskus toimituksesta soitettu ja varmistettu, että nimissäni ja osoitteestani lähetetty sähköposti on tosiaan peräisin minulta).

Katsotaan sitten, miten paljon keskustelun taso Hesarissa nousee. Itse luulen, että käy täsmälleen päinvastoin. Viestien määrä romahtaa, ja jäljelle jäävät viestit ovat tylsää virkapuhetta - sitä samaa, mitä toimittajien haastattelemat henkilöt suoltavat. Ei sellaista jaksa kukaan lukea.

Sitäkö Hesari haluaa? Ainakin toimittaja näyttää haluavan, sillä hän kysyy Eikö hyvä perustelu ole esittäjälleen kunniaksi? Ei siinä suojahuppua tarvitsisi. En ymmärrä tätäkään. Ei kirjoituksen ole tarkoitus olla kenellekään kunniaksi, vaan valottaa asiaa eri puolilta. Nimettömyys korostaa asiaa ja poistaa kirjoittajan merkityksen. Juuri näin pitää ollakin.

Toimittajan vaatimus oman nimen käytöstä on erikoinen senkin vuoksi, että lehdistö itse vetoaa mieluusti lähdesuojaan ja suojelee omien lähteidensä henkilöllisyyttä. Pitäisikö sekin kieltää?

===

Pakko ihmetellä toistakin kirjoitusta. Pääkirjoitussivun näkyvällä paikalla on vieraskynä otsikolla "Finanssikriisistä selvitään vain verotusta kiristämällä". Lehden esittelyn mukaan kirjoittaja Jussi Ahokas on tutkija ja kansantaloustieteen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Kuvasta päätellen kirjoittaja on niin nuori (ylioppilas vm. 2001), ettei hänellä voi olla muistikuvia 1990-luvun lamasta eikä sen hoidossa tehdyistä virheistä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hänellä on vahva mielipide siitä, mitä jatkossa pitäisi tehdä.

Se, mitä kirjoittajaesittely ei kerro, löytyy netistä hakemalla. Ahokas on SONK-aktiivi (sosiaalidemokraattiset nuoret), jolta löytyy netistä mm. kirjoitukset "Tuloerot ja sosiaalinen ahdinko" sekä "Koulu ja poliittinen kasvatus marxilaisessa teoriassa – Gramsci ja Althusser". Facebookin mukaan yksi hänen ihailunsa kohteista on sosialismi.

Mielipiteitä saa olla, mutta eivätkö ne kuulu lehdessä mielipidesivuille? Ja selvästi poliittiset kirjoitukset kuuluvat puoluelehtiin, eivät Hesarin pääkirjoitussivulle.

Ennustuksia vuodelle 2008

Vuoden päättyessä siivosin konttorin nurkista papereita ja vanhoja lehtiä. Yksi aikoinaan lukematta jäänyt lehti oli PC Magazinen tämän vuoden helmikuun numero. Siinä Lance Ulanoff sanoi näkemiin vuodelle 2007 ja toivotti vuoden 2008 tervetulleeksi muutaman ennustuksen kera.

Nyt vuosi on lopussa. Miten ennustukset toteutuivat?

• Vista floundered. Ulanoffin mukaan Vista alkaisi menestyä ja vuoden loppuun mennessä ihmiset olisivat jo unohtaneet, miksi inhosivat sitä aluksi. Metsään meni - useimmat eivät vieläkään pidä Vistasta. Kuulun itsekin tyytymättömien joukkoon.
  
  
• Ipod touched. Ulanoff uskoi, että LG, Microsoft, SanDisk ym. tuovat markkinoille mp3-soittimia, jotka kilpailevat tasaväkisesti Applen kanssa."2008 will be the year Apple falls back to earth". Metsään meni.
  
  
• Google expanded. Ulanoff odotti Googlen voittavan 700 MHz:n taajuushuutokaupan ja sen partnerien esittelevän useita Android-puhelimia. Google kuitenkin huijasi: se osallistui kilpailuun vain hilatakseen hintaa ylöspäin kilpailijoilta (se siitä Don't be evil -motosta!). Ensimmäinen Android-puhelin nähtiin, mutta varsinainen tarjonta alkanee vasta ensi vuonna.
  
  
• Facebook blew up. Ulanoff arveli Facebookin lumon hiipuvan, niin että vuoden lopussa ystävien Facebook-ilmoitukset olisivat pelkkä riesa, eivätkä käyttäjät enää vierailisi sivustolla. Täysin metsään meni tämäkin -- juuri eilen kerrottiin, että Facebookin käyttäjämäärä on ylittänyt MySpacen ja jatkaa kasvamista hämmästyttävää vauhtia.
  
  
• Intel trumped AMD. Intel jyräsi koko vuoden vahvasti, eikä AMD:stä ollut sille vastusta. Tämä ennustus osui.
  
  
• Leopard showed its spots. Tässä kohdassa Ulanoff jaarittelee tavalla, jota on vaikea pitää ennustamisena. By now, all shoud be right with the world. Selvä, Mac-käyttäjät ovat tyytyväisiä käyttöjärjestelmänsä Leopard-versioon.
  
  
• Wii took over. Nintendo Wii menestyi hämmästyttävän hyvin koko vuoden, eikä sen suosio osoittanut hiipumisen merkkejä. Wii will be the bargain of the 2008 holiday buying season. Metsään meni.
  
  
• The hi-def dvd war stalled. Viimeinen ennuste arveli, että vuoden 2008 kuluessa ei olisi enää väliä, onko levy HD-DVD vai Blu-ray, sillä combo-soittimet yleistyisivät. Vuoden 2009 aikana formaatit sulautuisivat yhteen, kunnes 2010 meillä olisi uusi H-ray-levy. Railakkaasti pieleen - HD-DVD ilmoitti luovuttavansa jo ennen kuin lehti edes ehti lukijoille asti.
  

Ulanoff on PC Magazinen päätoimittaja, joka seuraa markkinoita työkseen ja lähes paikan päällä (no, New York ei ole ihan Piilaaksoa, mutta kuitenkin). Jos hänen kykynsä ennustaa tapahtumia edes vuoden loppuun asti on näin huono, onko muillakaan it-ennustajilla mitään virkaa?

Kehno osumistarkkuus ei näköjään estä Ulanoffia yrittämästä uudelleen. Ennustuksia vuodelle 2009 on luettavissa lehden nettisivulta. Vuoden päästä nähdään, osuivatko ne yhtään paremmin.

Haaskalinnut, te roistot, te raukat!

Rigoletton purkaus saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Hovinarrin tytär on yöllä ryöstetty, ja narri epäilee herttuan kätyrien olleen asialla. Eikä hän siinä väärässä olekaan.

Suomeksi laulettua oopperaa kuulee nykyisin valitettavan harvoin. Ajatellaan kai, että kaunis italia sopii ihaniin säveliin karskia suomea paremmin, mutta itse en ole samaa mieltä. Rigoletton viha ja tuska ovat suomeksi laulettuna käsin kosketeltavia. Vertaa itse:

Haaskalinnut, te roistot, te raukat! Minkä hinnan hän palkaksi maksoi? Teette kaiken jos rahaa vain saatte, ainut aarre on mulle tyttärein.

tai alkuperäisenä:

Cortigiani, vil razza dannata! Per qual prezzo vendeste il mio bene? A voi nulla per l' oro sconviene, Ma mia figlia è impagabil tesor.

Yle toteutti pitkäaikaisen toiveeni saada jälleen kuulla vuonna 1975 televisiota varten tuotettu suomenkielinen Rigoletto, jonka muistin hämärästi lapsuudestani. Nyt tuo hieno esitys on saatavissa DVD-levynä.

Aikansa huipputekniikalla tallennettu esitys ei tietenkään täytä tämän päivän vaatimuksia. Kuvasuhde on 4:3 ja ääni pelkkää monoa (tai, kuten takakannessa hienommin sanotaan: Dolby Digital 2.0 (dual mono)). Kaikeksi onneksi taltiointi tehtiin väreissä - muutoin värilähetyksiä oli televisiossa vain ajoittain [korjattu]. Analoginen väritallennus oli teknisesti vaikeaa, esimerkiksi laitteita piti kalibroida vähän väliä kuvausten aikana, jotta värit pysyivät kohdallaan. Tallennusmediana oli tuuman levyinen magneettinauha.

Silti analogisen kuvan heikkous pistää silmään. Tänään jokainen voi kotona tallentaa digitaalisesti monin verroin paremmalla laadulla - ja lähes ilmaiseksi. Yli 30 vuoden ikä antaa kuitenkin paljon anteeksi. DVD on elävä muisto ajasta, jolloin Yleisradiolla oli vielä varaa panostaa muuhunkin kuin olympialaisten televisiointiin.

Entäpä itse esitys? Puvut ja lavasteet ovat parasta, mihin Suomen oloissa tuolloin pystyttiin. Esittäjät myös - varsinkin Usko Viitasen Rigoletto on loistosuoritus. Muiden arviointiin eivät omat kykyni riitä, eikä se ole tarkoituskaan. DVD:n julkaiseminen on joka tapauksessa kulttuurihistoriallinen teko.

Suomalainen teksti yhdistettynä Verdin dramaattiseen musiikkiin on vaikuttava yhdistelmä. Kun aiemmin päivällä katselin levyä, lopun murhakohtaus sai silmäni kostumaan, vaikka hyvin tiesin mitä tuleman pitää: taas kerran Gilda uhraa henkensä, vaikka hän jos kuka tästä narrien, palkkamurhaajien, huikentelevan herttuan ja hovin siipijengin joukosta ansaitsisi elää. Ulkona salamoi ja orkesteri pauhaa, kun Sparafucile pitää kiinni palkkamurhaajan ammattietiikasta.

Vielä kun saisi Ylen arkistossa olevan Toscan julkaistua CD-levyllä! Yle esitti radiota varten tehdyn suomenkielisen version 1971 ja sitä on soitettu muutaman kerran, viimeksi tietääkseni huhtikuussa 1995. Esittäjäkaarti on komea: Veikko Tyrväinen, Usko Viitanen, Eini Liukko-Vaara, Okko Kamu.

Parasta suomalaista osaamista, parasta suomea, parasta oopperaa!

Hauskaa joulua... mutta keneltä?

Joulukorttien lähettäminen on monelle yritykselle rutiini, jota ei mietitä sen kummemmin. Se on vain tapa.

Tänäkin vuonna olen saanut useita kortteja joista en edes tiedä, keneltä ne ovat peräisin. Kortit ovat tulevat valkoisessa kirjekuoressa, joka on leimattu pääpostissa. Valmiiksi painetun onnittelun alle on sutaistu nimi, josta ei saa selvää. Jos joutuu työn puolesta kirjoittamaan satoja kortteja, ei käsialaan jaksa kiinnittää huomiota.

Ihan kiva, että muistetaan jouluna - mutta jotenkin joulutervehdyksen idea menee hukkaan, ellei vastaanottaja edes tiedä, kuka on lähettäjä.

Isolle autolle isompi rangaistus

Isoja kaupunkimaastureita mainostetaan turvallisina. Sitä ne eivät ole - ainakaan jalankulkijalle tai kolarin toiselle osapuolelle. Jos yli parin tonnin maasturi jyrää kolmion takaa eteen tai ajaa punaista päin, alle jäävällä perheauton kuljettajalla ei ole paljon mahdollisuuksia. Siinä ei paljon lohduta, että oli itse oikeassa.

Selvästi muita isomman auton kuljettajalla on liikenteessä tavallista kuljettajaa suurempi vastuu. Sen pitäisi näkyä myös rangaistuksissa. Ehdotankin, että jos tällaisen auton kuljettaja todetaan onnettomuuden aiheuttajaksi, hänelle määrätään rangaistus kaksinkertaisena.

Ylinopeussakot ovat rangaistus muihin tiellä liikkujiin kohdistuvan riskin kasvattamisesta. Siksi myös nämä rangaistukset voisi kytkeä nopeuden ohella auton painoon.

Ehdotus on vapaasti käytettävissä, jos vaikka joku kansanedustaja kiinnostuisi tekemään siitä aloitteen.

Poliisin oikeus sähköpostien selvittämiseen

Lex Nokian ympärillä on kohuttu tapauksesta, jossa Nokia epäili työntekijää tietovuodosta, mutta edes poliisi ei saanut lain mukaan tutkia lähetettyjen sähköpostien tunnistetietoja.

Missä kulkee poliisin toimivallan raja? Päätin ottaa selvää asioista, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa. Kysyin asiaa lähes kymmeneltä juristilta, jotka viittasivat pakkokeinolakiin mutta eivät osanneet yksilöidä poliisin oikeuksia sen tarkemmin.

Keskusrikospoliisista osattiin kuitenkin antaa vastauksia. Rikosta tutkiessaan poliisi voi takavarikoida epäillyn hallussa olevan tietokoneen ja lukea kaikki sen sähköpostit (tai kännykän tekstiviestit). Päätöksen takavarikosta tekee tutkinnanjohtaja. Periaatteessa poliisi pääsee siis lukemaan saapuneita ja lähteviä viestejä hyvinkin mitättömässä rikoksessa - kunhan vain päätelaite on saatavilla.

Sen sijaan puhelun ja sähköpostin tunnistetietoihin pääsy on poliisillakin kiven takana. Niitä voidaan saada operaattorilta vain erikseen nimetyissä rikoslajeissa, eikä yritysvakoilu ole niiden joukossa.

Jos yritys epäilee tietovuotoja sähköpostissa, se ei nykyisen lain nojalla saa tutkia itse eikä kerätä tunnistetietoja poliisia varten. Yritys voi vain tehdä rikosilmoituksen poliisille, jonka jälkeen poliisi voi takavarikoida epäillyn työntekijän koneen. Yhteisötilaajana yritys rinnastetaan operaattoriin, jota sitoo vaitiovelvollisuus sen omassa asiassa. Vaikka yritys on ilmeisen rikoksen uhri, se ei saa auttaa rikoksen selvittelyssä.

Jos työntekijä on tyhjentänyt sähköpostinsa ja poistanut jäljet omalta koneeltaan, poliisin keinot asian selvittämiseksi loppuvat.

Tilanteesta seuraa toinenkin kummallisuus: laki suojaa nyt tiukemmin tunnistetietoja kuin itse viestinnän sisältöä. Näin ei tietenkään pitäisi olla, vaan vahvimman suojan pitäisi kohdistua viestinnän ydinalueeseen.

Ehdotus viestinnän graduaiheeksi: Lex Nokia tiedotusvälineissä

On ollut mielenkiintoista seurata Lex Nokian käsittelyä lehdistössä. Tässä voisi olla sopiva aihe vaikkapa viestinnän graduksi. Seuraavassa muutamia porkkanoita:

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) tuli voimaan 1.9.2004. Erityisesti sen pykälä 13 ([tunnistamistietojen] Käsittely väärinkäytöstapauksissa) havaittiin hankalaksi, koska lain sananmuoto oli tulkinnanvarainen ja halu tietojen käsittelyyn suuri.

Elokuussa 2006 liikenne- ja viestintäministeriö esitteli ehdotuksen lain muuttamisesta. Siihen asti lainvalmistelu ei ollut kiinnostanut ketään eikä asia herättänyt mitään intohimoja, mutta kun tiedotusvälineet tarttuivat asiaan ("Työntekijöiden sähköpostit halutaan laajempaan seurantaan", YLE uutiset 15.8.2006), keskustelu repesi.

Lakiehdotus tyrmättiin laajasti, vaikka sillä oli valmisteluvaiheessa ollut työmarkkinajärjestöjen (EK, SAK, STTK) tuki takanaan. Ilmeisesti oikeustieteen tohtori ja hovioikeudenneuvos Jukka Kemppiseltä (16.8.2006) oli peräisin lause, jonka mukaan laki antaisi yritykselle poliisia suuremmat valtuudet. Se alkoi elää omaa elämäänsä.

Varsinkin Helsingin Sanomat kritisoi lakiehdotusta avoimesti. Siitä huolimatta sen oman lukijakyselyn (2.9.2006) mukaan "Hieman yli puolet suomalaisista antaisi työnantajan valvoa työntekijän sähköpostiliikennettä, jos on epäilyksiä, että yrityssalaisuuksia vuotaa ulkopuolisille". Lukijoista kolmannes oli jopa valmis menemään vielä pidemmälle ja antamaan yrityksille oikeuden myös avata viestejä tarvittaessa.

Kysely tuli vähän myöhässä: laki oli jo päivää aiemmin päätetty palauttaa takaisin valmisteluun. Laista pyydettiin myös oikeuskanslerin lausuntoa. Se valmistui syyskuun lopussa ja kritisoi lakiehdotusta huonosta valmistelusta.

Valmistelua jatkettiin ja 5.6.2007 työryhmä luovutti uuden version (2.0) viestintäministeri Suvi Lindénille. Suurin muutos oli tullut 13. pykälään, jota oli merkittävästi laajennettu ja täsmennetty. Siitä huolimatta oikeusoppineet pitivät lakia "hyvin ongelmallisena" ja sanoivat sen heikentävän kansalaisten perusoikeutta luottamukselliseen viestintään.

Laista pyydettiin lausuntoja eri tahoilta. Palautteen perusteella 13. pykälää laajennettiin entisestään, niin että lopulta siihen kuului jo 10 alakohtaa. Viiden ministeriön ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä syntynyt hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 24.4.2008. Julkinen keskustelu leimahti uudelleen liekkeihin marraskuun puolivälissä, mistä lähtien varsinkin sanomalehdet ovat kritisoineet lakia voimakkaasti.

Tätä taustaa vasten on yllättävää muistella, mitä Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Keijo Himanen kirjoitti hallituksen esityksen julkistamisen jälkeen (4.5.2008):

Taustalla oli pelko yrityssalaisuuksien vuotamisesta verkon kautta kilpailijoille. Pelko ei ole täysin perusteeton, vaikka toisin väitetään. Yksityisissä keskusteluissa monen yrityksen johto paljastaa tietovuotoja tapahtuneen "vanhanaikaisesti" sähköpostilla, mutta yrityksen maineen vuoksi niistä ei tohdita puhua julkisesti.
...
Eduskunnassa käytettiin kipakoita puheenvuoroja, joissa epäiltiin lain murentavan sananvapautta ja väitettiin sen leimaavan työntekijät rikollisiksi. Äänessä olivat lähinnä vasemmistoliiton edustajat, joiden kannanotot perustuivat enemmän tunteeseen kuin tietoon.
...
Lehtien otsikot ja kansa puhuvat sähköpostin urkintalaista. Nimi on vetävä ja lukemaan houkutteleva, mutta samalla se on harhaanjohtava. Työnantajilla ei ole oikeutta valvoa työntekijöidensä sähköpostiliikennettä kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin voidaan käsitellä vain viestin tunnistetietoja; itse viestin sisältö jää salaiseksi.

Tämän syksyn keskustelussa uutena elementtinä tuli mukaan yhteisötilaajan oikeudet. Ne olivat samanlaiset jo lain aiemmissa versioissa, mutta kukaan ei silloin kiinnittänyt asiaan huomiota (tosin Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen mainitsi asiasta Helsingin Sanomien uutisessa 7.6.2007).

Olisi mielenkiintoista selvittää, miksi ja kenen aloitteesta yhteisötilaajan asema nousi esille vasta nyt, ja miten eri lehdet käsittelivät lakiehdotusta. Tempoileva julkinen käsittely osoittaa, miten harva Suomessa näitä asioita seuraa saati ymmärtää.

Niin ikään olisi kiintoisaa tietää, mistä Lex Nokia -termi tuli käyttöön. Sitä käytettiin ensi kerran Helsingin Sanomissa 5.12.2004 - ja silloin sillä viitattiin ay-kentän vaatimaan muutosturvaan (viittaus Nokiaan tuli siitä, että yhtiön entinen johtaja Kalle Isokallio kritisoi julkisuudessa ay-liikettä kohtuuttomista vaatimuksista, vaikka itse nauttii 50 000 markan ikuista eläkettä Nokialta).

Tasan kolme vuotta myöhemmin Lex Nokialla viitattiin Nokian jätevesiskandaaliin, josta ei tiedotettu kuntalaisille riittävästi.

Nokia on Suomelle niin merkittävä yhtiö, että sen nimi voidaan liittää useampaankin lakiin - joko todelliseen tai sellaiseen, mitä ei vielä edes ole.

Marssi nettisensuuria vastaan Australiassa

Arviolta 9000 ihmistä marssi tänään lauantaina Australiassa netin vapauden puolesta. Kuvista päätellen tilaisuus muistutti kovasti vastaavaa suomalaista mielenosoitusta maaliskuun alussa.

Sikäläisillä nettikäyttäjillä on hyvä syy kapinointiin: valtio aikoo velvoittaa kaikki operaattorit käyttämään nettisuodatusta ("Clean feed"), joka estäisi ei-toivottujen sivujen ja nettipalveluiden käytön. Tavoitteena on suojella lapsia niin, etteivät ne törmäisi netissä haitalliseen aineistoon. Perustelut ja keinot kuulostavat kovin samanlaisilta kuin Suomessakin, mutta meillä ei olla menty näin pitkälle - ainakaan vielä.

Lisätietoa vastustajien näkökulmasta voi lukea vaikkapa täältä.

Kuvista päätellen australialaisen ja suomalaisen mielenosoituksen välillä oli koon ohella yksi toinenkin ero: Suomessa satoi maaliskuussa lunta ja oli kylmä, Australiassa taas on kesä kuumimmillaan. Ehkä se selittää osallistujien paljouden. Ja onhan Australia paljon isompi maa kuin Suomi.

Opiskelijat huolissaan Lex Nokiasta

"Helsingin yliopisto-opiskelijat huolissaan Lex Nokiasta" uutisoi Tietokone-lehti. Ylioppilaskunta epäilee, että laki voi johtaa tietoverkon luotettavuuden heikentymiseen opiskelijoiden silmissä. Siksi oikeus tunnistamistietoihin pitäisi antaa vain poliisille. Ylioppilaskunta arvioi, että uuden lain myötä yliopistot saisivat oikeudet seurata opiskelijoiden tietoliikennettä. Laki koskisi esimerkiksi sähköpostiviestien, pikaviestien ja ircin seä muiden chatien ja ip-puheluiden tunnistamistietoja.

Tämä ei missään tapauksessa ole ollut lainsäätäjän tarkoitus. Jos pykälistä oikeasti saa tällaisen kuvan, niitä on täsmennettävä. Toisaalta hallituksen esityksen perusteluista käy hyvin ilmi lain henki ja tarkoitus. Ehkä kritiikissä on osittain kyse tarkoitushakuisesta tulkinnasta?

Lakia ei ole säädetty siksi, että yliopisto (tai mikään muukaan yhteisötilaaja) voisi puuttua käyttäjien sähköposteihin tai pikaviesteihin. Tarkoituksena on antaa ylläpidolle tarvittavat työkalut, jotta tietoturvaa ja verkon toimintaa uhkaaviin ongelmiin voidaan puuttua. Tähän velvoittaa jo nykyinen laki.

Pykäliä on vaikea kirjoittaa kovin täsmällisiksi, koska tekniikka kehittyy. Muutaman vuoden päästä käytössä voi olla sovelluksia, joista emme vielä tiedä mitään. Jos laki nyt rajattaisiin koskemaan vain tiettyjä palveluita tai protokollia (jättäen esimerkiksi smtp sen ulkopuolelle), lakia pitäisi korjata taas muutaman vuoden kuluttua. Alkuperäisen sähköisen viestinnän tietosuojalain korjaus aloitettiin jo kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta, ja korjaus on yhä vieläkin -- kaksi vuotta myöhemmin -- kesken.

Mikä sitten voisi olla tilanne, jossa yhteisötilaaja käyttää lain suomia oikeuksia? Tulkitsen asiaa niin, että paljon kaistaa ahmiva piraattipalvelin voisi täyttää ehdot. Jos verkon omistaja on kieltänyt piraattipalvelimen perustamisen verkkoonsa, se voisi jatkossa selvittää, kenen käytössä kyseinen ip-osoite on ja määrätä palvelimen suljettavaksi (tai evätä käyttäjältä pääsy verkkoon).

Onko piraattipalvelimen toimintaan puuttuminen oikeutettua? Vai loukataanko siinä käyttäjän perustuslaillisia oikeuksia ja selvitetään luottamuksellisia tunnistetietoja? Nähdäkseni tiedostojen siirto ja jakaminen ei ole luottamuksellista viestintää. Sanaparista luottamuksellinen viestintä on tullut jonkinlainen taikasana, jonka alle pyritään tuomaan kaikkea mahdollista. Jos piraattipalvelimen liikenne ahmii kaistaa muilta käyttäjiltä, eikö ole kaikkien käyttäjien yhteinen etu, että siihen puututaan? Sitä paitsi piraattipalvelimen pyörittäminen on laitonta.

Yliopisto voi nytkin määrätä tilojensa ja omaisuutensa käytöstä. Se voi määrätä esim. mikroluokkien laitteista ja siitä, kuinka myöhään ovia pidetään auki. Jos väärinkäytöksiä havaitaan, yliopisto voi tutkia asiaa itse, eikä sen tarvitse heti pyytää poliisia paikalle.

Tietokone on syntynyt

Sana "tietokone" on aina ollut harhaanjohtava, eihän kone varsinaisesti "tiedä" mitään. Kun mikrotietokoneet tulivat ja tietotekniikan maailma avautui maallikoille, muutama henkilö pyysi minuakin kysymään tietokoneelta jotain. Eivätkä kaikki edes virnuilleet, vaan osa heistä oli ihan tosissaan.

Alkuperäinen sana computer kuvasi paremmin laitteen toimintaa. Tietokone ei ollut muuta kuin ohjelmoitava laskukone.

Mutta tänään kaikki on toisin. Tietokoneista on vihdoin tullut TIETOkoneita. Nyt niiltä voi jopa kysyä erilaisia asioita, ja ne vastaavat takaisin. Kyse ei ole tekoälyn läpimurrosta - kuten vielä 1980-luvulla olisi kuviteltu - vaan internetistä. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa on saatu koodaamaan inhimillinen tietonsa digitaaliseen muotoon. Tietokoneet tallentavat ja siirtävät tietoa paikasta toiseen. Tämä vaihe on puhtaasti mekaaninen, mutta kun se yhdistyy inhimilliseen tietoon, syntyy vihdoin illuusio tietävästä koneesta.

Kokeillaanpa: mikä on maailman korkein vuori? Jo heti ensimmäinen linkki antaa vastauksen - vieläpä niin, ettei linkkiä tarvitse edes painaa, sillä tieto käy ilmi Googlen laatimasta tiivistelmästä.

Totisesti - suomalaiset olivat aikaansa edellä, kun käänsivät computerin tietokoneeksi eivätkä laskimeksi! (Tosin osa kunniasta taitaa mennä Ruotsiin, jonka dator-sanasta suomen tietokone on johdettu).

... mutta saako niin tehdä?

Tietotekniikkaan liittyy yhä enemmän juridisia näkökulmia. Yhä useammin minulta kysytään, saako jotain asiaa tehdä vai ei. Olen insinööri, joten pystyn harvoin antamaan selvää vastausta. Vastaaminen on vaikeaa juristeillekin, sillä lakikirjaa ei lueta kuten teknistä manuaalia. Vain harvoin sieltä löytyy selkeä vastaus mieltä askarruttavaan kysymykseen. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, miten lakikirjan pykäliä tulee tulkita.

Yleissääntö on siis tämä: ellei laki selkeästi kiellä jotain asiaa, sitä voi tehdä ainakin niin pitkään kunnes joku riitauttaa menettelyn.

Yksityinen pysäköintivalvonta on kuvaava esimerkki. Yksityinen yhtiö on parin vuoden ajan valvonut maksullista pysäköintiä yritysten parkkipaikoilla. Jos maksua ei ole suoritettu tai aika on ylitetty, kiertävä valvoja on lätkäissyt tuulilasiin maksulapun.

Toiminta jatkui parin vuoden ajan, kunnes yksi maksulapun saaneista riitautti asian ja vei sen oikeuteen. Käräjäoikeus totesi yksityisen pysäköintivalvonnan laittomaksi. Päätöksestä valitettiin, mutta äskettäin myös hovioikeus tuli samaan tulokseen.

Koko yhtiön toiminta on siis perustunut lainvastaiseen menettelyyn. Aika raju lopputulos! Voisi kuvitella, että ainakin yrityksen perustajat ja rahoittajat olisivat tutkineet toiminnan lainmukaisuuden etukäteen. Varmaan näin onkin tehty, mutta he ovat tulkinneet lakia omasta näkökulmastaan. Virallinen tulkinta saadaan vasta oikeudenkäynnin jälkeen.

Suorastaan ironista on se, että yksi laittomasti toimineen parkkiyhtiön asiakkaista on ollut Helsingin käräjäoikeus.

Isännöitsijän tytär urkkimassa sähköpostia?

Ns. urkintalain vastustus saa jo koomisia piirteitä. STT uutisoi vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa viikonloppuna maalailtua uhkakuvaa, jonka mukaan urkintalaki antaisi taloyhtiön isännöitsijän tyttärelle oikeuden urkkia poikasi sähköpostia "väärinkäytöstä" epäillessään.

Ehdotetun lakimuutoksen henki on hyvin tiukka. Yrityksille kaavailtu, tarkoin rajattu mahdollisuus tunnistetietojen selvittämiseen liittyy vain yrityssalaisuuksien suojaamiseen. Vaikkei tämä suoranaisesti liitykään alkuperäiseen väitteeseen se kertoo, miten lakia on tarkoitus tulkita.

Yritysten lisäksi lakimuutos antaisi muillekin yhteisötilaajille oikeuden selvittää verkon liikennettä, mikäli on aihetta epäillä verkon tai palvelun ohjeen vastaista luvatonta käyttöä. Tällainen selvitys on sallittua ainoastaan käsittelyn vaatimassa laajuudessa ja yksityisyyttä tarpeettomasti vaarantamatta, ja silloinkin sama selvitys on pyrittävä ensin tekemään muilla keinoilla. Selvitys ei voi kohdistua tavanomaisiin viesteihin.

Mikä sitten on yhteisötilaaja? Vuonna 2004 voimaan tulleen lain toisen pykälän 11. momentti sanoo näin:

11) yhteisötilaajalla [tarkoitetaan] viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun tilaajana olevaa yritystä tai yhteisöä, joka käsittelee viestintäverkossaan käyttäjien luottamuksellisia viestejä, tunnistamistietoja tai paikkatietoja;

Mikäli taloyhtiöllä on oma laajakaista (ns. taloverkko), yhteisötilaaja viittaa tätä palvelua tarjoavaan yritykseen -- siihen, joka hoitaa omaa sähköpostipalvelinta ja vastaa verkkoyhteyksien toimivuudesta. Yhteisötilaaja on kuin teleoperaattori pienoiskoossa. Sillä on samat tekniset mahdollisuudet liikenteen seuraamiseen kuin perinteisellä "isolla" operaattorilla, mutta myös samat vastuut ja velvollisuudet. Yksi näistä vastuista on verkon turvallisuudesta vastaaminen.

Lain 19 pykälä sanoo yhteisötilaajan velvollisuuksista näin:

Yhteisötilaajan on huolehdittava käyttäjiensä tunnistamistietojen ja paikkatietojen käsittelyn tietoturvasta. Palvelun ja käsittelyn tietoturvasta huolehtiminen tarkoittaa toimia toiminnan turvallisuuden, tietoliikenneturvallisuuden, laitteisto- ja ohjelmistoturvallisuuden sekä tietoaineistoturvallisuuden varmistamiseksi.

Jo tässä vaiheessa pitäisi olla selvää, ettei kuka tahansa talonmiehen tai isännöitsijän tytär tule kyseeseen.

Seuraavassa pykälässä kerrotaan, miten operaattorilla ja yhteisötilaajalla on oikeus ryhtyä välttämättömiin toimiin tietoturvan varmistamiseksi estämällä tarvittaessa viestien vastaanottaminen ja lähettäminen, poistamalla haittaohjelmat sähköpostista ja toteuttamalla muut vastaavat teknisluonteiset toimet.

Tunnistetietojen selvittäminen edellyttää, että kirjalliset ohjeet on laadittu ja käyttäjät ovat ne hyväksyneet, että taloyhtiössä on nimetty tietoturvahenkilö, ja että asiasta on tehty kirjallinen ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Lisäksi epäillyn teon on oltava niin vakava, että se todella uhkaa verkon toimivuutta.

Jos näin vakava tilanne syntyy, eikö ole käyttäjien oman edun mukaista, että joku voi selvittää tilanteen? Eikä tuo taho takuulla ole isännöitsijän tytär!

On vaikea ymmärtää, miksi kansanedustajat levittävät tämänkaltaisia perusteettomia uhkakuvia. Heidän pitäisi jo työnsä puolesta lukea paperit, joista he ovat päättämässä. Samaa toivoisi asiaa uutisoivilta toimittajilta.

DRM ei ole kuollut

Yhä useampi verkkokauppa myy musiikkia suojaamattomassa mp3-muodossa. Hätäisimmät ovat jo ennakoineet koko DRM:n häviämistä, mikä olisi asiakkaan etu.

Eipäs hosuta. DRM on hengissä ja voi hyvin. Viimeksi sen uhreiksi ovat joutuneet Mac-kannettavien ostajat (Uusissa Mac-bookeissa kopioesto sisäänrakennettuna). Ilmiö on vihastuttanut monia uskollisia Mac-käyttäjiä, kuten verkon keskusteluista (esim1, esim2) käy ilmi.

Televisio- ja elokuvayhtiöt haluavat estää sisältönsä katselun muilla kuin HDCP-suojausta tukevilla näytöillä. Tuki puuttuu vanhemmista videotykeistä ja eräistä lcd-näytöistä. Aiemmin Mac-käyttäjät ovat voineet katsoa kuvaa analogisen liitännän kautta, mutta tämä reitti on uusissa koneissa estetty.

Yhdysvalloissa Apple myy sekä elokuvia että tv-sarjoja iTunesin kautta. Asiakas on ymmärrettävästi vihainen, kun ei pystykään enää katsomaan aiemmin ostamaansa ja siihen saakka hyvin toiminutta sisältöä.

Ironisuutta lisää se, että Steve Jobs on vedonnut voimakkaasti levy-yhtiöihin, jotta nämä luopuisivat suojauksien käytöstä. Elokuvateollisuus, jossa Jobs itse on merkittävässä asemassa Disneyn suurena osakkeenomistajana, saa kiristää rajoituksia ja suojauksia asiakkaan haitaksi.

Vuonna 2006 tietoturvaguru Peter Gutmann kritisoi voimakkaasti Vistan DRM-tekniikoita ("longest suicide note in computer history"). Jäädään odottamaan, milloin hän lisää kirjoitukseensa Mac-osuuden.

Epäsuosittu urkintalaki

Olen vuosien varrella ottanut kantaa moniin eri asioihin. Joitakin olen puolustanut, toisia vastustanut. Kantani on aina määräytynyt oman näkemykseni perusteella. Olisi liian helppoa olla populisti ja kulkea valtavirran mukana. Myös epäsuosittuja asioita pitää puolustaa, jos ne ovat omasta mielestä perusteltuja.

Nyt otsikoissa oleva sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos herättää edelleen runsaasti vastustusta, vaikka lakia on oleellisesti tarkennettu ja tiukennettu parin vuoden takaisesta versiosta. Varsinkin lehdistössä lakimuutos on haukuttu täysin lyttyyn. Lehdet kysyvät kommentteja kansanedustajilta ja oikeustieteen professoreilta. He tuntevat epäilemättä lait, mutta ovat muutoin kovin kaukana yritysten arkipäivästä. Yliopiston käytävillä on helppo pohdiskella perusoikeuksien ehdottomuutta.

Lehtien otsikot, kuten Miksi talonmies ja opettaja ovat saamassa poliisia suuremmat urkintaoikeudet?, ovat sensaatiohakuisia ja harhaanjohtavia. Kovassa mediakilpailussa otsikoilla tavoitellaan näkyvyyttä ja julkisuutta.

Vaikka lakimuutos liittyy yritysten arkipäivään, en ole nähnyt yhdenkään toimittajan kysyvän yritysten mielipidettä. Ehkä yritykset eivät edes halua vastata. Lehdistön antama pilkkanimi "Lex Nokia" on jo varoittava esimerkki. Sen jälkeen mikään yritys ei halua leimaantua lain kannattajaksi.

Lain keskeinen muutos liittyy yrityksen sähköpostin tunnistetietoihin. Laki antaisi yritykselle erittäin rajallisen ja tarkkaan säädellyn oikeuden tutkia tunnistetietoja, jos on syytä epäillä yrityssalaisuuksien vaarantumista. Käytännössä lakimuutoksella olisi vain vähän vaikutusta, niin monen rajoituksen ja ehdon takana tunnistetietoihin pääsy olisi jatkossakin.

Tällaisissa asioissa ei ole oikeaa eikä väärää. Jonkinlaisena mittarina voi toimia tuleva kehitys. Jos muut EU-maat (tai edes pohjoismaat) tulevat muuttamaan omia lakejaan yhtä ehdottomiksi kuin mitä Suomen nykyinen laki on, muutoksen vastustajat ovat oikeassa. Silloin Suomi on toiminut edelläkävijänä. Jos taas käy päinvastoin, katson oman kantani olleen perusteltu.

JSN:n puheenjohtaja esittää netille uutta valvontaelintä

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen esitti tänään puheessaan uutta valvontaelintä: nettivaltuutetun toimistoa. Sen tehtävänä olisi (suora lainaus uutisesta) karsia verkkokeskustelujen räikeimpiä ylilyöntejä. Niin ikään nettivaltuutetun johdolla laadittaisiin hyvän nettitavan ohjeet ja käytännöt. Ihmiset voisivat tehdä valtuutetulle kanteluita, kun he kokevat jonkin kirjoituksen tai muun nettimateriaalin rikkovan hyviä nettitapoja. Ja koska pelkkä paheksunta tuskin vaikuttaisi asioihin, Hyvärinen pohtii voisiko valtuutetulla olla oikeus määrätä taloudellisia rangaistuksia tai ainakin velvoittaa julkaisemaan oikaisu. Niin ikään hän toisti aiemman ajatuksensa siitä, että nettiin pitäisi voida kirjoittaa vain omalla nimellä ja nimimerkin käyttö tulisi sallia vain poikkeustapauksissa.

Ehdotus herättää kysymyksiä:

- Mitä räikeitä ylilyöntejä Hyvärinen mahtaa tarkoittaa? Ruususeen kohdistuneita herjauksia? Rasistisia sivuja? Vai jotain muita? Ovatko ne oikeasti niin iso ongelma, että tarvitaan uusi nettivaltuutetun toimisto?

- Ovatko räikeät ylilyönnit niin yleisiä ja vakavia, että nimimerkkien käyttöä tulisi rajoittaa? Se merkitsisi kotimaisten keskustelualueiden lähes täydellistä kuihtumista. Pitäisikö tämä hyväksyä hintana ylilyöntien karsimisesta? Etenkin kun huomioidaan seuraava kohta:

- Nettivaltuutettu voisi puuttua vain Suomessa ylläpidettäviin sivuihin. Ulkomailta toimivat palvelimet (kuten vaikkapa keskustelua herättänyt Halla-aho blogi) voisivat jatkaa toimintaansa entiseen tapaan.

- Montako henkeä toimistoon palkattaisiin? Suomalaisissa palvelimissa on varmasti kymmeniä tuhansia sivuja, jotka loukkaavat jonkun mielestä hyviä nettitapoja. Valitusten käsittely työllistäisi kymmeniä ellei satoja ihmisiä.

Hyvärisen mielestä netti tarvitsee sääntelyä. Siitä on helppo olla samaa mieltä, kunhan sääntely ottaa huomioon netin erityispiirteet ja on linjassa muiden medioiden sääntelyn kanssa. Julkisuuden henkilöä keskustelupalstalla loukkaavaa, keskellä yötä kännipäissä kirjoitettua viestiä ei voida rinnastaa siihen, että sama teksti julkaistaisiin aamun sanomalehdessä. Medioiden erityisluonne ja yleinen vaikuttavuus on otettava huomioon esimerkiksi herjausta arvioitaessa. Netissä on kyse ihmisten välisistä verkkokeskusteluista, ei tiedonvälityksestä sanan perinteisessä merkityksessä.

Hyvärisen ajatteluun (suora lainaus taas) ei mahdu, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Oh-hoh! Poistaisiko nettivaltuutettu väkivallan, terrorismin ja pornon Suomen netistä? Tuhoavatko nämä aineistot todella lasten ja nuorten elämän?

Vai olisiko syytä tottua ajatukseen, että netin myötä vapaa, ilmainen ja globaali viestintä on tullut kaikkien ulottuville, eikä mikään enää palaa entiselleen?

Hyvitysmaksusta päättäminen valtioneuvostolle

Hyvitysmaksun suuruudesta ja maksun piirissä olevista laitteista ja tallennusvälineistä on tähän saakka päättänyt opetusministeriö yksinään. Nyt tähän on vihdoin saatu korjaus: jatkossa asia on valtioneuvoston käsissä.

Hallituksen esitys 76/2008 muuttaa tekijänoikeuslain 26a-pykälää (ja vain sitä) seuraavasti:

"Valtioneuvoston asetuksella säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön annettua asiasta lausuntonsa, mitkä laitteet kuuluvat 1 momentissa tarkoitetun maksun piiriin ja mikä on maksun suuruus. Ennen asetuksen antamista opetusministeriö neuvottelee 1 momentissa tarkoitettuja valmistajia ja maahantuojia sekä tekijöitä edustavien järjestöjen ja kuluttajaviranomaisten kanssa."

Paitsi, että päätös siirtyy nyt korkeammalle tasolle (kuten sen pitäisikin, koska kyse on veroluonteisesta maksusta), tekstissä on erittäin tärkeä periaatteellinen lisäys: jatkossa lausunto tulee pyytää myös kuluttajaviranomaisilta. Vihdoin siis myös me maksajat saamme antaa lausunnon asiasta! Tätä olen vaatinut lähes 10 vuoden ajan, ja nyt se on toteutunut.

Aiempi käytäntö, jossa ministeriö sai yksinään päättää kaikkia kuluttajia koskevista lisämaksuista, olikin kohtuuton. Mielenkiintoinen yksityiskohta on siinä, että tekijänoikeuslain uudistuksen ensimmäinen versio, joka raukesi eduskunnan kiireiden vuoksi, olisi niin ikään siirtänyt maksuista päättämisen valtioneuvostolle. Joku (eikä liene vaikea arvata kuka) pääsi kuitenkin väliin ja palautti uuden, syksyllä 2005 hyväksytyn version vanhan lain mukaiseen järjestelmään, jossa ministeriöllä oli kaikki valta.

Artistien tekijänoikeussuojan pidentäminen 95 vuoteen?

EU-komissio on tehnyt aloitteen, joka pidentäisi musiikin esittäjien tekijänoikeussuojaa nykyisestä 50 vuodesta peräti 95 vuoteen. Kyse on siis vain teoksen esittäjistä - varsinaisten teoksen tekijöiden (säveltäjä, sanoittaja jne) oikeus saada tekijänoikeuskorvauksia kestää 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Yksinkertaistettuna kyse on äänitteiden tekijänoikeussuojasta verrattuna sävellysten tai kirjallisten teosten suojaan.

Nykyisellään esimerkiksi laulajalle maksetaan tekijänoikeuskorvausta 50 vuoden ajan levyn ilmestymishetkestä laskien. Artistien (laulajien ja muiden esittäjien hienompi nimitys) mielestä tämä ei riitä, koska rahantulo ehtii usein lakata henkilön vielä eläessä.

Mitenkähän suuri merkitys asialla oikeasti on? Jos laulaa hittibiisin 30-vuotiaana, rahantuloa riittää 80-vuotiaaksi asti. Useimmissa tapauksissa se riittää. Vaadittu 95 vuoden suoja-aika takaisi 5-vuotiaalle lapsiesiintyjälle tuloja aina 100-vuotiaaksi asti.

Käytännössä suoja-ajan pidennys hyödyttäisi lähinnä perikuntia. Esittäjän jälkeläisille toki kelpaa kaikki se raha, mitä isän, äidin tai isovanhempien tekemästä työstä vain on saatavissa. Mutta onko se kohtuullista? Senkö vuoksi tekijänoikeuslakeja pitäisi taas kiristää ja oikeuksien hallinnointia mutkistaa?

Esittäjien kanta on toinen. Uutisen mukaan 50 vuoden suoja-aika on riittämätön, sillä "Kuka tahansa voi sen jälkeen ryhtyä myymään äänitteitä ja pitää itse rahat. Se on väärin."

Aivan varmasti on väärin, jos joku julkaisee 50 vuotta vanhan äänitteen uutena levynä ja pitää itse rahat. Ainakin musiikin tekijöille pitäisi maksaa heidän osuutensa. Mutta pitäisikö esittäjän saada korvauksia 50 vai 95 vuoden ajan?

Siirretään vaalipäivä kevääseen

Kenen idea mahtoi aikoinaan olla määräys siitä, että kunnallisvaalit pidetään lokakuun lopussa? Kaikkihan tietävät, että silloin Suomen sää on surkeimmillaan. Tämäkään vaalisunnuntai ei tee poikkeusta: taivaalta tulee vettä ja ennakkoon äänestäjiä peloteltiin jopa koko päivän kestävällä myrskyllä.

Todennäköisesti aika moni jättää äänestämättä, koska ei viitsi uhmata säätä ja lähteä äänestyspaikalle. Varsinkin näin lokakuun vaaleissa sähköinen äänestäminen kotoa käsin olisi tervetullut vaihtoehto.

Sähköiseen äänestämiseen liittyy tietoturvauhkia ja epävarmuutta. Mutta olemmeko me suomalaiset liiankin hyviä keksimään mörköjä? Virolaisilla oli ymmärtääkseni vain hyviä kokemuksia sähköisestä äänestämisestä. Miksi me pelkäämme poliittisen hakkeroinnin ja vallankaappauksen mahdollisuutta, mutta Viro ei?

Jos ei saada sähköistä äänestystä, niin siirretään sitten edes vaalipäivä kevääseen!

Hyvitysmaksu kännyköihin?

Tekijänoikeusjärjestöt ajavat taas kerran hyvitysmaksun laajentamista matkapuhelimiin. Sama toistuu joka syksy, sillä opetusministeriö päättää joulun alla seuraavan vuoden hyvitysmaksuista. Ellei laajennusta tänä vuonna saada läpi, järjestöt yrittävät samaa taas ensi vuonna. Ja niin edelleen, kunnes ministeriö antaa periksi.

Olin aamulla keskustelemassa eri tekijänoikeusjärjestöjen kanssa ja hyvitysmaksun laajennushanke nousi luonnollisesti esiin. Jos kerran mp3-soittimet ovat maksun piirissä, miksi musiikin kuunteluun käytettävät matkapuhelimet eivät ole?

Hyvitysmaksu on kollektiivinen, veroluonteinen maksu, jolla tuetaan kotimaista sisältötuotantoa ja taiteilijoita. Universaalin tekijänoikeuden kanssa sillä ei ole juurikaan tekemistä.

Selvä - olkoon siis niin. Tekijät saakoon tukensa. Mutta jos järjestöt haluavat laajentaa maksun matkapuhelimiin vetoamalla oikeudenmukaisuuteen tai taloudellisiin menetyksiin, ne joutuvat heikoille hangille.

Järjestelmä on jo lähtökohtaisesti vinoutunut. Jos maksun laajentamista perustellaan oikeudenmukaisuudella ja taloudellisilla menetyksillä, otettakoon samat periaatteet sitten käyttöön kautta linjan. Silloin maksu pitäisi poistaa aloilta, joille se ei selvästikään kuulu.

Räikein esimerkki ovat tallentavat digiboksit. Tv-ohjelman tallentaminen ajansiirtoa varten ei ole tekijänoikeudellisesti relevanttia käyttöä. Siinä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi perimään tekijänoikeusmaksuja.

Aiheesta syntyi aamun tapaamisessa pienoinen väittely. Järjestöjen mielestä tv-ohjelman ajansiirto on kopiointia. Minusta ei ole. Tallennuksessa ei synny uutta teoskappaletta eikä kenellekään aiheudu taloudellista menetystä. Katsoja olisi nähnyt ohjelman joka tapauksessa avaamalla television kyseiseen aikaan.

Hyvitysmaksulla "hyvitetään" sitä, että yksityinen kopiointi on laissa sallittua. Mutta kun ajansiirto ei ole yksityistä kopiointia. Tallenne on lyhytaikainen ja tarkoitettu katsottavaksi vain kerran. Kiintolevyn koko ja elinikä on rajoitettu, joten pysyviä arkistoja, joista samaa sisältöä katsottaisiin moneen kertaan, ei synny.

Pikemminkin käy päinvastoin - digiboksit ovat täynnä ohjelmia, joita ei koskaan ehditä katsoa. Ne odottavat levyllä aikansa ja poistetaan sitten uusien tieltä.

Ajansiirto on rinnastettavissa tekniseen välitallentamiseen, joka on rajattu tekijän yksinoikeuden ulkopuolelle. Esimerkiksi selaimen välimuistiin kuvista ja teksteistä surffatessa syntyvät kopiot ovat teknisluonteista välitallennusta, joilla ei ole tekijänoikeudellista merkitystä.

Digiboksien epäoikeudenmukainen hyvitysmaksu nostaa laitteen hintaa kiintolevyn koosta riippuen 15-21 eurolla. Viime vuonna tallentavista digibokseista kertyi tekijöiden yhteiseen kassaan peräti 6,5 miljoonaa euroa.

Jokainen voi itse arvioida, miten oikeudenmukaista tällainen on.

Tällä kertaa nettiapteekit

Kuten jo alusta lähtien oli nähtävissä, lapsipornosuodauksen nimissä luodulle estolistalle on paljon muitakin halukkaita. Tällä kertaa vuorossa ovat nettiapteekit, joille pääsyn lääketeollisuus haluaisi estää.

Reseptilääkkeiden tilaaminen netistä EU:n ulkopuolelta ja ilman voimassa olevaa reseptiä on ykskantaan laitonta. Silti Suomen tullipostin haaviin jää aina vain enemmän Viagraa ja muita valmisteita. Roskapostilla markkinointi näköjään kannattaa!

Suuri osa netissä halvalla myytävistä lääkkeistä on väärennöksiä. Niiden tilaaminen on paitsi laitonta myös tyhmää. Haluaisitko sinä leikkiä omalla hengelläsi? Kehen otat yhteyttä, jos netti-Viagra aiheuttaa vaarallisia sivuoireita? Tältä kannalta lääketeollisuuden huoli on ymmärrettävää.

Tarjottu ratkaisu -- yhä laajemmaksi käyvä nettisensuuri ja pitenevät estolistat -- eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu ongelmaan. Sensuuriin turvautuminen luo uuden, paljon hankalammin hallittavan ongelman.

Tuntemat. soittaa

Vaikea uskoa Nokiaa suomalaiseksi puhelinvalmistajaksi. Suomalaisen käyttöliittymän tekstejä on lyhennetty niin, että ne näyttävät rumilta ja haittaavat ajoittain jopa ymmärtämistä.

Joskus 1980-luvulla ohjelmia piti kääntää suomeksi niin, että uudet tekstit kirjoitettiin binäärimuodossa suoraan koodiin alkuperäisten, englanninkielisten tekstien päälle. Se oli tarkkaa hommaa -- tekstille varattu tila oli kiinteä, eikä pituus saanut käännöksessä muuttua. Lyhyemmät teksti eivät olleet ongelma, sillä loppu voitiin tyhjentää välilyöntejä lisäämällä, joskin suomen pitkien sanojen vuoksi tämä oli harvinaista.

Juuri äsken puhelimen näytöllä oli teksti "Tuntemat. soittaa". Miksi ensimmäisestä sanasta on pitänyt lyhentää kaksi merkkiä ja korvata niistäkin toinen pisteellä? Näytöllä olisi ollut runsaasti tyhjää tilaa. Vastaavia esimerkkejä on ainakin N73-mallissa vaikka kuinka paljon.

Syynä ei voi olla halu säästää muistia. 1980-luvulla oli toisin. Nyt nokialaisessa on kymmeniä megatavuja muistia ja vielä kahden gigan muistikortti. Yksittäisten merkkien jättäminen pois on kuin hiekanjyvä saharassa.

Tekstit eivät ole korjaantuneet edes firmware-päivitysten myötä. Silloin on kyllä tapahtunut kaikkea muuta jännää, esimerkiksi Java-pelit lakkasivat toimimasta, rss-syötteet katosivat ja viimeksi valikosta hävisi yksi asentamani ohjelma -- näin siitä huolimatta, että olen tehnyt oikeaoppisesti varmistuksen ennen päivitystä ja palauttanut varmistuksen takaisin sen jälkeen.

Uusia merkkejä näppäimistöön

Hesarin online-palvelu tietää kertoa, että tietokoneiden näppäimistöihin tulisi uusia merkkejä - ainakin promille ja ajatusviiva. Hyvä, että kyse on tietokoneista. Kirjoituskoneaikaan näppäimistömuutokset olivat äärimmäisen työläitä, nyt riittää pelkkä ajurin asentaminen ja tarra näppäinhattujen päälle. Tosin kirjoituskoneissakin tehtiin iso remontti, kun ä ja ö siirrettiin jossain vaiheessa alariviltä keskiriville.

Promille ja ajatusviiva, hmm... Milloin olet viimeksi tarvinnut promillea? Ajatusviivalle olisi paljonkin käyttöä, minkä vuoksi esimerkiksi Word pyrkii vaihtamaan välivivaan ajatusviivaksi automaattisesti. Joskus asiayhteys on kuitenkin ihan väärä, mikä johtaa tahattomiin virheisiin.

Mutta hei, kuka sähköisen viestinnän aikakaudella jaksaa tehdä eroa ajatus- ja yhdysviivan välillä? Lisäksi on vakiintunut käytännöksi kirjoittaa ajatusviivan sijaan kaksi peräkkäistä yhdysviivaa. Ne, jotka oikeasti tarvitsevat ajatusviivaa esimerkiksi painotöitä varten, löytävät sen kyllä koneestaan. Yhdysviivaa pidemmällä ajatusviivalla on ollut oma koodinsa jo ennen Unicodea ja merkki on aina löytynyt myös Windowsin merkistöstä.

Uusien symbolien lisääminen näppäimistöön on sinänsä hauska tapahtuma ja päästää omankin mielikuvituksen lentoon. Olisiko jotain muita merkkejä, mitä käytettäisiin useammin ja miltä puuttuu oma näppäin? Miten olisi vaikkapa tavallisin perushymiö :-) tai sen graafinen vastine, hymyilevä naama? Koska saamme näppäimistöön valmiit hymiöt?

Argh - hävisin Tukiaiselle!

Digitodayn uutinen kertoo Vitrue-yhtiön hakukoneesta, joka vertaa keskenään kahta annettua sanaa verkkoyhteisöindeksillä mitattuna.

Toimittaja sanoo asian turhan kohteliaasti: "Esimerkiksi kohujulkkis ja bloggaaja Johanna Tukiainen päihittää tietokirjailija Petteri Järvisen indeksiluvuin 0,024–0,0005." Oikeampi sanamuoto olisi, että Tukiainen pieksee allekirjoittaneen mennen tullen, vaikka toinen käsi selän taakse sidottuna.

Näin murskaavan tappion jälkeen ei ole muuta tehtävissä kuin lähteä viikonlopun viettoon.

USB-tikun kesto: 9 930 252 kirjoitusta

USB-muistitikuissa käytettävät flash-piirit säilyttävät sisältönsä, vaikka sähkö katkaistaan. Tästä syystä flash-muisteista on tullut erittäin suosittuja mp3-soittimissa, digikameroissa, matkapuhelimissa - ja tietenkin usb-muistitikuissa.

Flash-muistit eivät ole ikuisia. Jatkuvan uudelleenkirjoittamisen seurauksena muistipiiri kuluu niin, että lopulta sen tilaa ei voi enää muuttaa. Yleensä käyttäjän ei tarvitse huolehtia asiasta, sillä valmistajat lupaavat muistien kestävän satoja tuhansia kirjoituskertoja.

Lisäksi piirin ohjauselektroniikka hajauttaa kirjoituksia tasaisesti muistin eri osiin, jotta kuluminen olisi tasaista. Ilman hajautusta kirjanpitoalue kuluisi muuta tikkua nopeammin.

Kuinka monta kirjoituskertaa tämän päivän tikut oikein kestävät?

Asian selvittämiseksi päätin uhrata yhden 128 megatavun tikun. Kesällä 2006 laitoin sen kiinni koneeseen ja tein ohjelman, joka kopioi 30 megatavun tiedostoa tikun sisällä yhä uudelleen ja uudelleen.

Kone suoritti kopiointia yötä päivää. Yli kahden vuoden ajan tikun merkkivalo vilkkui ja kopiointikertojen laskuri kiipesi yhä suurempiin lukemiin.

Vihdoin tänään 16.10.2008 kello 11:41 kopiointi pysähtyi virheilmoituksiin. Tikun tiedostolistaan oli ilmestynyt hakemisto nimellä _848484_ ja yritykset kopioida tikulle uusia tiedostoja tuottivat vain kirjoitusvirheitä. Tikku oli kulunut puhki ja muuttunut käyttökelvottomaksi.

Voidaan laskea, että jos tikun elektroniikka hajautti kirjoitusoperaatiot täydellisesti, jokaiselle muistisolulle osui noin 2,33 miljoonaa kirjoituskertaa. Tavallisen digikuvaajan tai mp3-soittimen omistajan ei siis tarvitse olla huolissaan - tikku kestää luultavasti enemmän kuin kamera tai soitin. Ja vaikka muisti kuluisi käyttökelvottomaksi, tiedostojen kopiointia muistilta ulos se ei estä. Tiedostot on siten helppo pelastaa.

Kaikki tikut eivät välttämättä toimi näin pitkään. Olen kuullut tikuista, jotka ovat lopettaneet toimintansa jo muutaman kuukauden aktiivisen käytön jälkeen. Näissä tapauksissa syy on voinut kuitenkin olla muualla.

Jos olet saanut kulutettua muistikortin loppuun, kerro kokemuksistasi!

English summary: I've tested how many times you can write onto usb-stick. More than two years ago I wrote a script that copied and erased 30 MB file onto 128 MB stick in a continuous loop. Finally today, after 9.930.252 rounds, the stick failed. It has worn out and is now useless. Over two years of continuous writing - not bad!

"Aseet eivät tapa, ihmiset tappavat"

Ihmisiä emme voi kieltää, aseet voimme.

Metsästys hyvä harrastus - tietokonepelit ei?

Päivän Ilta-Sanomissa siteerataan sisäministeri Anne Holmlundia, joka puolusti EU:ssa Suomen halua sallia aseiden osto jo 15-vuotiaille. "Metsästys on hyvä harrastus", hän sanoi.

Millähän vuosisadalla ministeri Holmlund mahtaa elää? Se, että 15-vuotiaat kulkevat metsässä tappamassa "harrastuksena" eläimiä, ei ole 2000-lukua. Mahtaa siinä Keski-Euroopan maita ihmetyttää Suomen touhut.

Tapana on myös päivitellä nuorten tietokonepelaamista. Sitä pidetään huonona ajankäyttönä. Onko ministerin mielestä eläinten tappaminen tosiaan parempi harrastus nuorelle?

Ei taida tästä maasta tulla tietoyhteiskuntaa, vaikka miten nopea laajakaista vedettäisiin koko Suomeen.

Tavallinen poliisi ei pääse YouTubeen

Tämä on aivan absurdia: tavallinen poliisihenkilö ei pääse YouTubeen, koska kyseinen www-sivu on estetty poliisin palomuurissa. Estojen tarkoituksena on rajoittaa poliisien surffailua niin, ettei työaikaa kulu asiattomilla viihdesivuilla.

Jokelan tapauksen jälkeen poliisia vaadittiin valvomaan myös netin sisältöä ja toimimaan heti, kun vaarallista aineistoa havaitaan. Miten poliisi voi toimia, jos se ei pääse sivuille, joita sen pitäisi valvoa? Eikö Jokelan tapauksesta opittu mitään?

Ilmeisesti Kauhajoen poliisilaitoksella on sentään yksi kone, jolla pääsee myös YouTubeen. Poliisi pääsi katsomaan uhkailuvideon, joten lopputuloksen kannalta nettiestoilla ei tässä tapauksessa ollut merkitystä. Mutta miten mahtaa olla ensi kerralla?

Vielä kummallisemmaksi asian tekee se, ettei poliisiorganisaatio itsekään näytä tietävän surffailun rajoituksista. Vielä eilen Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö väitti, ettei poliisin koneissa ole nettikäytön rajoituksia, ja että uhkailuvideoiden löytämistä vaikeuttaa vain Googlen käyttö. Tänään poliisihallinnon tietoturvapäällikkö Kari Santalahti kertoo, että YouTuben käyttö on - yhdessä muiden palveluiden kanssa - estetty "tietoturvasyistä".

Googlen ylläpitämä YouTube on varmasti yksi maailman turvallisimmista nettipalveluista. Sen tietoturvaa valvotaan jatkuvasti. Ajatus siitä, että joku ujuttaisi videoiden kautta haittaohjelmia käyttäjien koneisiin, on hyvin epätodennäköinen. Tietoturva sattuu vain olemaan hyvä keppihevonen, johon voi vedota silloinkin, kun halutaan rajoittaa viihdesurffailua.

Poliisin kannalta kyse on kuitenkin työstä. Jos johto ei luota poliisihenkilöiden harkintaan tällaisissa asioissa, miten se voi antaa heidän kantaa asetta?

Virginia Tech 04-17-08

Blacksburg, Virginia, 17.4.2008 (valokuvat)

Päivä kallistuu iltaan, kun lähestyn Virginia Techiä. Lähtöni Washingtonista viivästyi, sillä paavin vierailu jumitti kadut ja seisoin kaksi tuntia ulosmenotien ruuhkassa. Teknillinen yliopisto sijaitsee syrjäisillä Appalakkien vuorilla Blacksburgin kaupungissa. Matkaa osavaltion rajalle on alle sata kilometriä.

On kulunut tasan vuosi siitä, kun häiriintynyt korealaisopiskelija Seung-Hui Cho ampui koululla 32 oppilasta ja opettajaa sekä lopuksi itsensä. Viralliset muistotilaisuudet on pidetty jo päivällä ja niihin osallistui myös valtiojohdon edustajia. Luultavasti he palasivat takaisin pääkaupunkiin neljässä suuressa helikopterissa, joiden näin ajaessani lentävän pareittain Roanoken yli itään, kohti Washingtonia.

Koululla on oma lentokenttä. Sille on varmasti ollut käyttöä niin tänä muistopäivänä kuin vuotta aikaisemminkin. Ajaessani kampusalueelle huomio kiinnittyy ensiksi suureen jalkapallostadioniin, jonka katsomot nousevat massiivisena aivan pääportin vieressä. Lane Stadiumille mahtuu 66233 katsojaa, ja silti se on amerikkalaisessa mittakaavassa suhteellisen pieni.

Jätän auton parkkipaikalle ja lähden kävelemään. Keväinen ilta on tyyni ja taivas pilvetön. Kaikkialla on niin hiljaista ja rauhallista, että on vaikea uskoa vuoden takaisen murhenäytelmän todella tapahtuneen. Ainoa elonmerkki ovat siellä täällä kävelevät opiskelijat, jotka juttelevat ja naureskelevat keskenään aivan kuten tuhannet muut ikäisensä nuoret. Joillakin on kädessä tennismaila. Kampuksella riittää tenniskenttiä ja muita urheilupaikkoja.

Läheisellä aukiolla tv-yhtiöt purkavat laitteistojaan ja kerivät kaapeleita takaisin rullalle. Pakettiautojen katolla osoittavat satelliittilautaset kohti taivasta. Näkymä on tuttu lukemattomista elokuvista. Mutta tämä ei ole elokuvaa.

Erään tv-yhtiön autoa seuraten tulen kampuksen ytimeen. Valtava keskusaukio on peräisin ajalta, jolloin koulu palveli sotilasakatemiana. Siksi aukiota kutsutaan yhä harjoituskentäksi. Aukiota reunustavat harmaasta kivestä tehdyt rakennukset. Päärakennus Buruss Hall kohoaa hieman muita korkeammaksi. Sen vieressä on pahamaineinen Norris Hall, jonka ulko-ovet Cho lukitsi ketjulla estääkseen ihmisiä pakenemasta. Monet ovat jättääneet kukkia oven edessä olevalle portaalle.

Päärakennuksen eteen kentälle on tuotu seppeleitä ja kynttilöitä. Kaksi sotilasta seisoo ilmeenkään värähtämättä asennossa, välissään jättikokoinen valkoinen kynttilä. Maassa olevan muistokiven yläpuolella on koulun motto: We will prevail, We are Virginia Tech.

Uhreista kertovat kivet on aseteltu puoliympyrään. Niiden luo on jätetty kukkia, valokuvia, tarroja ja pieniä muistoesineitä. Koulun violetinpunaisiin huppareihin pukeutuneita nuoria ja muita vieraita lukee ääneti muistokivien nimiä. Kentällä ja sen ympärillä kiertelee sekä koulun omia että Blacksburgin kaupungin poliiseja.

Auringon laskiessa aukio alkaa täyttyä ihmisistä. Opiskelijat tunnistaa hupparista, lisäksi paikalla on paljon entisiä oppilaita, joilla on mukana omia lapsia. Monilla on eväitä mukanaan ja puheensorina täyttää ilman. Joukko nuoria istuu maassa ja heittelee rantapalloa toisilleen. Tunnelma muistuttaa enemmän piknikiä kuin muistojuhlaa. Muutama toimittaja on jäänyt paikalle kiertelemään ja haastattelemaan opiskelijoita.

Vasta pimeyden laskeutuessa tunnelma vakavoituu ja iloinen puheensorina hiljenee äkisti. Osallistujilla on mukanaan punaisia kynttilöitä, jotka pistetään ison Coca-Cola-pahvimukin pohjasta läpi. Muki suojaa liekkiä sammumiselta. Vaikka olen selvästi ulkopuolinen, joku ojentaa punaisen kynttilän minullekin ja sytyttää sen. Valtava kenttä muuttuu valomereksi, kun tuhansien kynttilöiden lepattavat liekit täplittävät aukion pimeyttä.

Varttia yli kahdeksan Burruss Hallista astuu opettajia. Koulun johtaja pitää lyhyen puheen. Sanoista on vaikea saada selvää, koska ääni kaikuu takaisin aukion toisen reunan kivirakennuksista.

Uhrien nimet luetaan ääneen yksi kerrallaan. Jokaisen nimen kohdalla esiin astuu opiskelija, joka ottaa kynttilän, sytyttää sen ja kävelee hitaasti uhrin muistokiven eteen seisomaan. Nimiä ja oppilaita tuntuu riittävän loputtoman pitkään. Se konkretisoi karmivalla tavalla uhrien määrää. Muutama opettaja lohduttaa nyyhkiviä oppilaita. Takanani oleva tyttö alkaa itkeä hillittömästi. Ehkä hän menetti ystäviään vuotta aikaisemmin -- tai ehkä hän oli itse Norris Hallissa tulituksen alkaessa, mutta kuului niiden onnekkaiden joukkoon, jotka selvisivät.

Oppilaskuoro laulaa lyhyesti. Tilaisuus päättyy koulun kannustushuutoihin, jotka kohoavat tuhansista kurkuista pimeälle taivaalle. Oppilaat alkavat valua aukiolta majoitustiloihin. Matalia, samasta harmaasta kivestä rakennettuja taloja tuntuu olevan joka puolella. Valomeri hajautuu useiksi puroiksi, jotka katoavat talojen ja puiden väliin.

Lähden ajamaan pimeään yöhön ja alas vuorilta, vain navigaattorin toimiessa suojelusenkelinä. Hotellissa avaan vielä tietokoneen ja katson netistä uutisia: Suomessa poliisi on juuri julkistanut Jokelan kouluampumisen loppuraportin.

Mihin Suomessa tarvitaan käsiaseita?

Päivän traagiset tapahtumat pakottavat pohtimaan yhteiskunnallisia asioita. Vallalla on ajattelu, jonka mukaan kaiken pitää olla vapaata ja sallittua, eikä mihinkään saa puuttua.

Ainakin itselläni herää kysymys: mihin nyky-Suomessa tarvitaan käsiaseita? Jos kerran tutkanpaljastimet on lailla kielletty, miksi aseet ovat sallittuja?

Aina voi selitellä, että aseet eivät ole vaarallisia ja että vika on ihmisessä. Tänään 10 nuorta ihmistä maksoi tämän selityksen hengellään. Viime marraskuussa seitsemän.

Siksi kysyn uudelleen: mihin tässä maassa tarvitaan käsiaseita?

Käsiaseet pois!. Jos olet samaa mieltä, levitä sanaa eteenpäin.

YouTube - moderni häpeäpaalu

Polkupyörään piilotettu gps-lähetin auttoi selvittämään, kuka Helsingissä varastaa pyöriä ja mihin ne joutuvat. Kyse ei ole pienestä asiasta: vuosittain Suomessa varastetaan tuhansia pyöriä.

Jo kauan sitten ihmettelin, miksei poliisi selvitä samalla periaatteella tietokonevarkaiden liikkeitä. Kannettavia tietokoneita viedään lukituista autoista keskellä kirkasta päivää. Röyhkeimmät varkaat väijyvät nurkan takana ja näkevät, kun omistaja laittaa tietokonelaukun tavaratilaan. Kone voidaan viedä, vaikkei se edes olisi näkyvillä.

Kyse on ainakin jossain määrin järjestäytyneestä toiminnasta, joten tekijöiden selvittämisestä olisi apua kaikille. Tietokonelaukkuun piilotettu gps-lähetin tai koneeseen asennettu jäljitysohjelma auttaisi poliisin nopeasti rosvon jäljille.

Luultavasti näin ei saa tehdä, koska jäljittimellä varustetun tietokoneen jättäminen autoon olisi rikokseen yllyttämistä. Ja sitä poliisi ei saa tehdä. Jos tilaisuus kerran tekee varkaan, poliisi ei saa edesauttaa tilaisuuden syntymistä. Niinkö?

Tavallisia kansalaisia rajoitus ei koske. Me saamme tarkoituksella jättää polkupyörän tai tietokoneen odottamaan varasta. Ja koska poliisia ei kannata näin vähäpätöisillä varkauksilla vaivata, oikeusasteena toimii YouTube.

Kiinniotosta kertova video rankaisee varasta paljon enemmän kuin käräjäoikeuden mahdollisesti määräämä pieni sakko. YouTube on moderni häpeäpaalu. Siihen joutuva uhri ei voi valittaa tuomiosta, eikä videon näyttämistä koske television tiukat julkisuuspykälät.

Laajakaistan takinkääntö

Hallituksen päätös tuoda 100 megabitin nettiyhteys kaikkien suomalaisten ulottuville vuoteen 2015 mennessä on odotettu takinkääntö aiempaan linjaan verrattuna. Tähän asti hallitus on katsonut, että Suomi saadaan verkotettua kaupallisten yritysten normaalina liiketoimintana.

Muutos on merkittävä erityisesti aluepolitiikan kannalta. Se kertoo, että hallitus haluaa kohdella koko Suomea tasapuolisesti ja näkee myös syrjäseutujen tarpeet. Ensi kertaa hallitus tunnustaa laajakaistan merkityksen ja sen, että nettiyhteys on osa kansallista infrastruktuuria siinä missä maantiet ja sähköverkkokin. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ihmetyttää vain, miksi johtopäätösten tekemiseen kului näin pitkä aika - esimerkiksi Ruotsi on jo lähes 10 vuoden ajan tukenut nopeiden nettiyhteyksien rakentamista koko maahan.

Hallituksen takinkääntö voisi tuskin olla täydellisempi. Kun ensimmäinen laajakaistastrategia joulukuussa 2003 julkistettiin, laajaksi kaistaksi laskettiin mikä tahansa vähintään 256 kilobitin nopeus. Alhaista vaatimusta hämmästeltiin jo silloin. Nyt nopeudet on päätetty laittaa kerralla kuntoon: 100 megabittiä sekunnissa on 400 kertaa nopeampi kuin 256-kiloinen yhteys.

Selvityksen mielenkiintoinen yksityiskohta on maininta siitä, että nopeaa yhteyttä voidaan käyttää jatkossa teräväpiirtoisen digi-tv-kuvan välittämiseen. Kun televisiota digitalisoitiin, yksi perusteluista oli juuri se, ettei riittävän nopeita nettiyhteyksiä koskaan saada kaikkialle Suomeen ja silloin antenniverkko jäi television ainoaksi jakelukanavaksi.

Valtion kannalta investointi ei ole iso. Koko projektin kustannusarvio on 200 miljoonaa, josta valtion osuudeksi jäisi kolmasosa. Infrastruktuurin ollessa kyseessä hinta on halpa: 66 miljoonalla eurolla ei saa kovin monta kilometriä moottoritietä.

Takinkäännön periaatteellinen merkitys on suuri, mutta käytännössä kyse on varsin pienestä asiasta. Nopeaa yhteyttä ei vieläkään tuoda kotiovelle asti, vaan kahden kilometrin päähän. Jää siis operaattorien vastuulle rakentaa ja kansalaisten tehtäväksi ostaa tarvittava last mile -yhteys. Se taas riippuu hinnoittelusta. Ja siihen ei nyt oteta mitään kantaa.

Kuitenkin juuri hinta on kansalaisen kannalta merkittävä kysymys. Tärkeintä on saatavuus, kakkosena tulee hinta ja vasta kolmantena nopeus. Jos tarjolla on 100 megan yhteys 50 euron kuukausihinnalla tai 10 megan yhteys 5 euron hinnalla ei ole vaikea arvata, kumman asiakas valitsee. Edullisilla yhteyksillä olisi suurempi vaikutus palveluihin ja yhteiskuntaan kuin huippunopeilla yhteyksillä.

Mutta ollaan silti tyytyväisiä. Takinkääntöön olikin jo korkea aika.

Testiryhmä hakkeroi äänestyslaitteet USA:ssa

Väittely sähköisen äänestyksen turvallisuudesta ylitti kuluneella viikolla uutiskynnyksen useaan kertaan. Tuorein argumentti sähköistä äänestystä vastaan on Youtubeen ladattu video, jossa kalifornialaisen Santa Barbaran yliopiston tietoturvaryhmä hakkeroi Sequoia-nimisen yhtiön äänestyslaitetta peukaloimalla sitä fyysisesti.

Videolla näytetään, miten hyökkääjä näpertelee kaikessa rauhassa varastossa koneen kanssa ja kopioi siihen usb-tikulta viruksen. Virus leviää kortteihin, joilla muut äänestyslaitteet alustetaan, ja näin koko äänestystä päästään peukaloimaan.

On selvää, että sähköiseen äänestämiseen liittyy riskejä. Siksi turvallisuus on otettava vakavasti, eikä tulosten manipulointia voi suoralta kädeltä tyrmätä science fictioniksi. Kaikki mahdolliset skenaariot on käytävä huolellisesti läpi.

Turha kuitenkaan hakea oppia tai varoittavia esimerkkejä Yhdysvalloista. Maan sähköiset äänestyslaitteet on jo moneen kertaan todettu kehnoiksi ja epäluotettaviksi. Nyt videoitu hyökkäystapa esiteltiin hakkerikonferenssissa jo muutama vuosi sitten, joten se on ollut hyvin tiedossa.

Ilmeisesti äänestämistä ei pidetä USA:ssa kovin tärkeänä, koska siihen ei panosteta tämän enempää. Ja miksi vaivautua, kun alle puolet kansasta vaivautuu äänestämään? Vaatimalla äänestäjiä rekisteröitymään voidaan vähentää ei-toivottujen kansanryhmien osallistumista. Muistamme yhä, miten Bushin Floridassa vuonna 2000 saamat äänet laskettiin. Ehkä joku suorastaan haluaa jättää tuloksiin tulkinnanvaraa?

Äänestysjärjestelmä, johon voidaan tuoda usb-tikulla ylimääräinen ohjelma, ei missään tapauksessa sovellu sähköisen äänestyksen alustaksi. Toisaalta on selvä, että mikä tahansa järjestelmä on vaarassa, jos hyökkääjä pääsee vapaasti puuhailemaan sen kanssa.

Sama pätee perinteiseen lippuäänestykseen. Jos hyökkääjälle annetaan tilaisuus päästä kahden kesken uurnan kanssa, hän voi pudottaa sinne satoja omaa ehdokasta tukevia lappuja.

Fyysinen turvallisuus on kaiken perusta - oli kyse sitten sähköisestä tai perinteisestä äänestyksestä.

Digisiirtymän satoa

Jopa 100 000 kotitaloutta on luopunut televisiosta digisiirtymän jälkeen. Näin kertoi eilen julkaistu Tilastokeskuksen tutkimus. Suurin kato on käynyt nuorisossa. Yksin asuvista alle 35-vuotiaista jopa neljännes on ilman televisiota. Kaikkiaan televisiottomia talouksia on nyt 10 prosenttia, kun määrä vuosi sitten oli kuusi prosenttia.

On mahdotonta tietää, kuinka moni on oikeasti luopunut televisiosta ja kuinka moni vain luvan maksamisesta. Todennäköisesti sadan tuhannen joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat luopuneet tv-vastaanottimesta, mutta hankkineet sen sijaan digi-tv-tikun tietokoneeseen. Nyt telkkaria katsellaan tietokoneen kautta, koska sinne lupatarkastajan katse ei yllä.

Digitalisointi sinällään tuskin vaikutti televisiosta luopumiseen. Se kuitenkin nopeutti sitä vääjäämätöntä kehitystä, jonka kohteeksi televisio instituutiona on joutunut. Televisio menettää asemiaan ja merkitystään kansalaisten arjessa.

Oli syy luopumiseen mikä tahansa, 100 000 menetettyä maksajaa on Yleisradiolle kova pala nieltäväksi. Tv-maksu on yli 200 euroa vuodessa, joten kyse on runsaan 20 miljoonan euron lovesta Ylen budjettiin. Nopeaa digitalisointia perusteltiin aikoinaan juuri sillä, että analogialähetysten lopettaminen toisi Ylelle sen kipeästi kaipaamaan 15 miljoonan euron säästöt.

Jos samalla menetettiin 20 miljoonan euron lupamaksut, kokonaissaldoksi tuli viisi miljonaa miinusta.

Digitalisointi petti odotukset toisellakin tavalla. Vasta nyt osui silmiini uutinen, jonka mukaan Cardinal oli mennyt konkurssiin vuoden alussa. Yritys oli yksi niistä, jotka lähtivät kehittämään digitelevision tarvitsemia teknisiä järjestelmiä: mhp-työkaluja, datacast-lähetyspalvelimia, middleware-ratkaisuja ym.

Cardinalin jäämistö päätyi Icareus Oy:lle, joka on niin ikään erikoistunut vuorovaikutteisiin digi-tv-sovelluksiin. Samoin kävi tammikuussa 2004 konkurssin tehneelle Sublime Softwarelle.

Harva odotti, että suomalaiset sisältötuottajat oikeasti hyötyisivät television digitalisoinnista, vaikka tätäkin juhlapuheissa väitettiin. Sen sijaan teknisten ratkaisutoimittajien piti saada aitoa hyötyä siitä, että Suomi toimisi edelläkävijänä ja uusien tv-sovellusten koelaboratoriona.

Mobiilialan menestystarina ei kuitenkaan toistunut. On vaikea keksiä yhtäkään hyötyä, mikä digitalisoinnin kiirehtimisellä lopulta saavutettiin.

Vuosi digisiirtymästä

Juuri nyt on kulunut vuosi antennitalouksien digisiirtymästä. Vuosi sitten analogiset lähetykset lopetettiin ja ne, jotka eivät ajoissa hankkineet digilaitteita, joutuivat katsomaan televisiostaan lumisadetta. Juuri muualla sitä ei sitten näkynytkään, talvi oli ennätyksellisen lauha ja vähäluminen. Kaapelitalouksien digipakko alkoi tämän vuoden maaliskuun alusta.

Jälkikäteen ajatellen paljon porua herättänyt digipakko toteutui yllättävänkin hyvin. Suomalaiset ovat nöyrää ja tottelevaista kansaa. Kun käskettiin, uudet laitteet oli pakko hankkia - ja ne myös hankittiin. Etukäteen arvostelua ja valituksia tuli roppakaupalla, mutta sen jälkeen asia tuntui painuvan unohduksiin. Digiaika oli alkanut ja sillä hyvä.

Ihan kaikki eivät tyytyneet kohtaloonsa. Osa luopui televiosta ja löysi uudelleen kirjojen sekä ystävien tapaamisen maailman. Ja aika moni jätti protestiksi tv-lupansa maksamatta. Keväästä 2007 lähtien luvan maksavien määrä on koko ajan laskenut - ja maksu vastaavasti noussut, vaikka digiaika toi säästöjä tv-yhtiöille. Katsojille se tiesi pakotettua rahanmenoa. Laskepa, paljonko digitalisointi tuli maksamaan omalla kohdallasi, niin hämmästyt.

On helppo nimetä digiseikkailun voittajat: tv-kauppiaat ja maksu-tv. Molemmille digiaikaan siirtyminen oli todellinen lottovoitto. Maksajan rooli jäi katsojalle. Oikeastaan mikään niistä syistä, joiden vuoksi digitalisointiin alunperin lähdettiin, ei toteutunut. Mutta niitä syitä kukaan ei halua enää muistellakaan. Digiprojekti meni metsään, mutta ainakin sinne päästiin ensimmäisten joukossa.

Monissa muissa maissa digitalisointi on vielä pahasti kesken. Informan ennusteen mukaan digi-tv:n peitto Euroopassa on vasta 50 prosenttia. Eräät maat ovat tietoisesti viivyttäneet digisiirtymää, koska ne yrittävät siirtyä samassa yhteydessä teräväpiirtoon. Pekingin olympialaisten yhteydessä saimme jo maistiaisia paremmasta digi-tv:stä, joka on jo aivan kulman takana.

Suomalaiset eivät vain malttaneet odottaa. Oli pakko hankkia laitteet, joilla ei sitten voinut vajaata vuotta myöhemmin katsella olympialaisia.

Pankkitunnistus petti jälleen

Ilta-Sanomien pieni uutinen kertoi 19.8.2008 yrittäjästä, joka oli verkkopankkiin mennessään päätynyt väärän henkilön tilille. Uutinen julkaistiin vain paperilehdessä ja se tuli tietooni vasta jälkeenpäin, tuttavan ilmoitettua asiasta.

Kuvio oli sama kuin keväällä: henkilö päätyi vääriin tietoihin tehdessään pienen virheen asiakasnumeron ja kertakäyttösalasanan antamisessa. Tällä kertaa virhe tapahtui siinä, että asiakas jätti vahingossa asiakasnumeron viimeisen merkin kirjoittamatta. Numero sekä kertakäyttösalasana sattuivat täsmäämään toiseen henkilöön.

Kuten keväällä laskeskelin, tällaiset sattumukset ovat yleisempiä kuin mitä pankit silloin antoivat ymmärtää. Ilta-Sanomien uutisessa siteerattu pankin edustaja ei enää vedonnut lottovoittoon vaan sanoi, että "Toisten tilitietoihin pääseminen on harvinaista. Niitä sattuu kolmesta neljään vuosittain."

Siis: yhden pankin asiakkaat päätyvät 3-4 kertaa vuodessa näkemään väärän henkilön tilitapahtumat. Pankkeja sekä muita tupas-tunnistusta käyttäviä palveluita on Suomessa useita, ja niiden käyttö kasvaa jatkuvasti. Ja tämä kaikki siis vahingossa - luku moninkertaistuu, jos temppua aletaan vasiten yrittää. Jokainen voi itse arvioida, onko tämä paljon vai vähän.

Katuvalojen ohjaus internetiin

Olemme kaikki nähneet elokuvia, joissa hakkerit murtautuvat tietojärjestelmiin ja saattavat yhteiskunnan kaaokseen katkaisemalla elintärkeitä toimintoja. Tuorein tämän genren edustaja taitaa olla Die Hard 4.0.

Elokuvat ovat elokuvia. Eihän niin voi oikeasti tapahtua. Ei ainakaan meillä Suomessa.

Eihän?

Kohta voi. Tuoreen uutisen mukaan katuvalojen ohjaus internetissä yleistyy. Pikaisella haulla löytyy useita Suomessa toimivia yrityksiä, jotka tarjoavat nettiselaimella ja kännykällä toimivaa valo-ohjausjärjestelmää kunnille. Uutisista päätellen kauppa on alkanut käydä.

Avainsana on tietenkin kustannussäästöissä. Eli kuten erään yrityksen sivulla sanotaan: Internet-liittymän ansiosta kuntien on helppo kilpailuttaa katuvalojen kunnossapitotyöt, koska uuden urakoitsijan ei tarvitse enää investoida omiin valvomolaitteisiin. Ainakin Tampere, Pieksämäki, Kuusamo, Järvenpää ja Tuusula ovat jo siirtymässä valo-ohjauksessa nettiaikaan.

Tietoturvamielessä kehitys on huolestuttava. Kauanko kestää, ennen kuin joku ulkopuolinen selvittää salasanat ja ohjauskoneen ip-osoitteen? Sen jälkeen vaikka 15-vuotias naapurinpoika pystyy ohjailemaan valoja. Entä kun joku kohdistaa palvelunestohyökkäyksen valo-ohjauksesta vastaavan huoltomiehen koneeseen?

Kaikkialla korostetaan nykyisin tietoturvan merkitystä. Käytännössä toimitaan kuitenkin täsmälleen päinvastoin: kustannussyistä päädytään ratkaisuihin, jotka ovat helppoja ja edullisia, mutta jotka ovat ongelmallisia tietoturvan kannalta.

Älkää sitten jatkossa ihmetelkö, miksi elokuvien maalaamat uhkakuvat muuttuivat todeksi.

Kaksi kolmesta ei halua seksiä töissä

JOKA KOLMAS HALUAA SEKSIÄ TÖISSÄ! Neljä kymmenestä haluaisi tehdä sen ryhmässä!

Näin julisti Hesarin NYT-liite viikko sitten. Voi pyhä yksinkertaisuus - nyt iltapäivälehtien kyseenalainen tapa haalia lukijoita on levinnyt jo Hesariinkin. Voi olla, että näillä loputtomilla ja itseään toistavilla seksikyselyillä saa hittejä web-palveluun ja irtonumeroita kaupaksi, mutta ne myös rapauttavat lehden arvoa. Seksiotsikoiden perässä juoksevat lukijat eivät ole uskollisia lehdelle, eivät niitä, joita lehden pitäisi palvella.

Aliarvioimalla lukijoita lehdet kaivavat vain omaa kuoppaansa.

Seksikyselyillä, joihin surffaajat saavat itse vastata nettisivulla, ei ole muuta kuin viihdearvoa. Niistä ei voi lainkaan päätellä, kuinka moni oikeasti haluaa seksiä töissä tai ryhmässä. Ei silti, että asia meitä kiinnostaisikaan. Minäkin haluan suklaata, jäätelöä, urheiluauton, maailmanympärimatkan... mihin tilastoon nämä lasketaan? Missä kyselyssä voin klikata näitä vaihtoehtoja?

Raflaavat seksikyselyt herättävät lähinnä sääliä lehdistöä kohtaan. Näinkö alas median tarvitsee nykyisessä kilpailutilanteessa vajota? Pitääkö Hesarinkin lähteä kilpailemaan iltapäivä- ja juorulehtien kanssa niiden omilla aseilla?

Yksi ero sentään on. Tämän viikonlopun NYT-liitteessä oli julkaistu lukijakirje, joka päättyi kysymykseen Miksi meidän pitää ottaa vastaan maan johtavana sanomalehtenä pidetyltä Hesarilta Seiskan tasoista paskaa? Pisteet lehdelle sen julkaisemisesta. Ehkä palaute aiheuttaa pohdintaa myös toimituksessa. Jos tämä oli ironiaa tai jonkinlainen koe, me lukijat reputimme siinä.

Ylen iso HDTV

Kävin tänään Ylellä haastattelussa. Radiotalon aulaan oli tuotu Ylen suuri(n) televisio: Panasonicin 103-tuumainen plasma-tv. Massiivinen laite kaikin puolin: hinta julkistushetkellä noin 80 000 euroa ja tehontarve 1,5 kilowattia. Tätä telkkaria ei kannata jättää yöksi päälle! Eikä se tavalliseen kotiin mahtuisikaan.

Valtavasta näytöstä huolimatta Pekingin olympialaisten teräväpiirtokuvan laatu oli erinomaisen hyvä. Vain aivan läheltä katsoessa saattoi havaita sen verran suttua ja pakkausvirheitä, että kuva muistutti kodin perustarkkuuden digi-tv:tä.

Kaukainen dejà-vu: helsinkiläisessä kauppakeskuksessa oli Barcelonan olympialaisten aikaan 16 vuotta sitten ensimmäinen teräväpiirto-tv. Siihen lähetettiin kuvaa analogisena teräväpiirtona. Harva huomasi laatueroa, sillä kuvaputki taisi olla 28 tuumaa.

Nyt laatuero näkyi vaikka silmät kiinni. Ja hyvä niin, sillä Ylen johto on antanut ymmärtää, että teräväpiirtokuvan lisäarvo nykyiseen peruskuvaan olisi vähäinen ja kiinnostaisi lähinnä alan harrastajia. Jokainen radiotalon läpi kulkeva johtaja muuttaa mieltään tämän hd-loiston nähdessään.



Television koosta saa hyvän käsityksen vertaamalla sitä takana näkyviin ihmisiin sekä seinään, jossa on tavallisen kokoisia tv-näyttöjä.

Peace will come - not!

Kevään Euroviisuista jäi mieleeni Georgian vaikuttava esitys. Syntymästään asti sokea ja sodan itsekin kokenut Diana Gurstkaya lauloi "peace will come". Kesken esityksen ryhmän päälle vedettiin kangas, ja sen jälkeen mustat asut olivat kuin taikaiskusta muuttuneet valkoisiksi.

Ajoin lauantaina Tampereelle. Sattumoisin kuuntelin autossa Euroviisujen tv-semifinaalista erottamaani mp3-tiedostoa. "Peace will come" tuntui kaukaiselta, kun radiouutiset kertoivat samaan aikaan Venäjän jatkavan ylivoimaista hyökkäystään.

Ironista kyllä, Euroviisujen voitto meni Venäjälle. Venäjä näyttää voittaneen myös sodan.

Vielä ironisempi oli Yhdysvaltojen YK-lähettilään Venäjää kohtaan ilmaisema paheksunta. "Takana ovat ajat, jolloin maan päämiestä voitiin Euroopassa vaihtaa asevoimin". Niin, Euroopassa. Lähi-idässä on toiset säännöt. Kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, se kertoi avoimesti haluavansa Saddamin syrjään.

Toivottavasti Georgia boikotoi ensi vuoden Euroviisuja, jos ne järjestetään Venäjällä.

Vaihtakaa esiintymisasut takaisin mustiin. Peace will not come.

I love HD!

Nyt sitä sitten tulee: olympialaisten avajaiset parhaillaan käynnissä. Kaukosäätimen painalluksella vaihtelen kuvaa YLE TV2-kanavan ja teräväpiirron väliltä. Vaikka YLE on nostanut bittivirran ennätyksellisen korkealle (neljän megabitin molemmin puolin), kuva on lähinnä säälittävä teräväpiirtoon verrattuna. Itku tulisi, jos tämän jälkeen joutuisi vielä katsomaan urheilua 1960-luvun perustarkkuudella!

Viime vuoden keväällä Jungner sanoi radion Julkinen sana: digitelevision loppukiri -ohjelmassa näin: "Kun näitä eräälle yleisölle eräässä esityksessä esittelin, niin että oli rinnakkain digitaalinen televisio ja sitten teräväpiirtotelevisio, niin ensimmäinen kysymys yleisöstä oli että kumpi on kumpi. Joten ehkä tuossa suhteessa kannattaa ottaa vähän rauhallisemmin."

Teräväpiirto näyttää henkilöt terävinä ja luonnollisina. Läsnäolon tuntu on vahva, siksi myös elämys on paljon voimakkaampi. Täytyy olla lähes sokea, ellei eroa huomaa (tai sitten television koko on alle 26 tuumaa).

Antenniverkon lähetyksen alku tietokoneella katsottuna oli mahtava kokemus. Kuva oli kuin postikortti koko ruudulle skaalattuna. Kolme vuotta vanhan tietokoneen prosessori jaksoi 100% kuormalla purkaa pakkauksen niin, että kuva näkyi virheettömästi myös koko 24" laajakuvanäytölle suurennettuna. Ihanaa, mahtavaa! Bittivirta näytti olevan 11-12 megabittiä sekunnissa.

Ainoa ongelma oli äänissä. HD-lähetteessä näkyi kolme äänikanavaa (myös AC3-pakattu tilaääni), mutta ne kaikki pysyivät mykkinä ensimmäisen tunnin ajan. Vasta sitten ääni alkoi kuulua.

Digitelevisio on vihdoin astunut 2000-luvulle. Toivottavasti laajamittaiset hd-lähetykset muistakin ohjelmista alkavat mahdollisimman pian.

Onpa hyvä että olympialaiset eivät ole Helsingissä

Täällä pääkaupunkiseudulla päivä on alkanut aivan erityisen harmaana ja sateisena. Onpa hyvä, että olympialaisten avajaiset pidetään tänään Pekingissä eikä Helsingissä! Helsingin sää näyttää vähintään yhtä huonolta kuin mitä se oli uutiskuvista päätellen vuoden 1952 kisojen avajaisissa.

Eikä kehumista ollut liioin kolmen vuoden takaisissa yleisurheilun MM-kisoissa. Maailmalle välittyi kuva sateisesta ja ankeasta kaupungista, jonka vanhalla ja rapistuneella stadionilla huippu-urheilijat joutuivat kisaamaan. Eikä kuva kovin väärä ollutkaan.

Avajaisten televisiointi Pekingistä alkaa vajaan viiden tunnin kuluttua. Silloin nähdään, onko Pekingin ilma yhtä harmaata kuin meillä. Siellä ongelmana ovat ilmansaasteet, meillä sää.

Sormeni naputtaa jo kärsimättömänä hiiren päällä. Digitan koemielessä lähettämän HDTV-kuvan pystyy näköjään tallentamaan myös levylle tavallisena transport streamina, jossa vain videopakkauksena on mpeg-4 vanhan digi-tv:n käyttämän mpeg-2:n sijaan. Tiedostosta tulee kyllä hurjan iso...

Jotain hyvää Vistassakin

Microsoftin Vista on ollut monelle pettymys. Niin minullekin. On vaikea täsmällisesti sanoa, mikä siinä on vialla. Se ei vain tunnu hyvältä. Vista on kuin komiteatyön tulos: kompromissi, jossa on paljon kaikkea, mutta johon kukaan ei ole aidosti tyytyväinen.

Jostain syystä Vistan kanssa on ollut pieniä teknisiä ongelmia eri koneissa. Ei ainoastaan halpakoneissa vaan myös nimekkäiden valmistajien laitteissa. Näytönohjaimet bugittavat, verkkoyhteys katkeilee välillä ja yhdessä koneessa HP:n LaserJet ei suostu tulostamaan ollenkaan.

Ärsyttävin on kuitenkin Lenovon kannettava, jossa videosignaali pitää ohjata ulkoiselle näytölle videotykkiä varten. F5-näppäin aktivoi Lenovon oman vaihto-ohjelman, joka ei kuitenkaan toimi ilman admin-oikeuksia. Jostain syystä näytön vaihto on katsottu niin kriittiseksi, että sitä ei saa tehdä peruskäyttäjän oikeuksilla. Tätä varten joudun avamaan toisen käyttäjäistunnon admin-oikeuksilla, vaihtamaan näyttöä ja sen jälkeen sulkemaan istunnon. Kömpelöä ja hidasta, varsinkin kun kannettavassa on "vain" gigatavu keskusmuistia.

Harvassa ovat olleet ne hetket, joissa Vista on yllättänyt iloisesti. Mutta niitäkin on. Vistassa voi esimerkiksi muuttaa (tietyissä rajoissa) osion kokoa lennossa ilman, että tiedostoja tarvitsee ensin poistaa. Tämän löytyminen oli iloinen yllätys.

Toisen löydön tein eilen, kun tutkin asioita tulevaa kirjaa varten: ajastettujen tehtävien ikkuna on pantu kokonaan uusiksi ja siinä on nyt valtavasti uusia mahdollisuuksia, mm. sähköpostin lähettäminen sopivan ehdon täyttyessä. Valitettavasti tämäkin toiminto on Vistan yleisen ilmeen mukainen eli täynnä erilaisia valintoja, sekava - ja toimii kiusallisen hitaasti.

Tietosuojavaltuutettu vaatii identiteetin varkaudesta rikosta

Tietosuojavaltuutettu varoitti viime viikolla Aamulehdessä nettikäyttäjiä vaaroista, joita liittyy henkilötietojen antamiseen netissä. Pahimpia ovat yhteisöpalvelut, joihin tyypillisesti rekisteröidytään oikeilla tiedoilla ja joihin saatetaan kertoa hyvinkin henkilökohtaisia tietoja.

Tänään Helsingin Sanomissa tietosuojavaltuutettu vaatii identiteetin varkaudesta rikosta. Hänen mielestään henkilötiedoista on tullut täydellinen rikoksentekoväline, koska laki ei suojele niitä tarpeeksi. "Jos tietojen varastaminen olisi rikos, kynnys anastamiseen todennäköisesti nousisi."

Onko tilanne Suomessa todella näin huono? Ei nyt ihan.

Jutussa käytetään esimerkkinä viime talvella sattunutta tapausta, jossa 78 000 suomalaisen käyttäjätunnukset ja salasanat imuroitiin eri verkkopalveluista. Mutta oliko tässä edes kyse identiteettivarkaudesta? Käyttäjätunnus on itse keksitty ("Make53") eikä välttämättä mitenkään liity oikeaan henkilöllisyyteen. Tunnuksella ja salasanalla ei voi tilata tavaraa toisen nimissä eikä tehdä muutakaan sellaista, mikä täyttäisi oikean identiteettivarkauden tunnusmerkistön.

Konkreettisin vaara on siinä, että henkilö on saattanut käyttää samaa tunnusta ja salasanaa muissa palveluissa, vaikkapa verkkokaupassa tai sähköpostipalvelussa. Tunnuksen varastanut pääsee näihin palveluihin käyttäjän puolesta ja voi siten aiheuttaa merkittävää vahinkoa.

Yhdessäkään nettipalvelussa ei ole painiketta, josta voisi imuroida itselleen käyttäjätietokannan. Sen hankkiminen edellyttää aina palveluun murtautumista, joka on jo nykyisellään kriminalisoitu (jopa pelkkänä yrityksenä). Nettisivulla levitettävien, muilta varastettujen tunnusten käyttö täyttää niin ikään tietomurron tunnusmerkistön. Ja jos tilaa toisen henkilön puolesta tavaraa tai siirtää esimerkiksi rahaa, kyse on vähintäänkin petoksesta.

"Tällä haavaa Suomen lait eivät velvoita kertomaan tapahtuneesta niille, joiden identiteetti on varastettu verkossa". Tämä on oikea epäkohta, jonka korjaamista sopii pohtia. Jos hakkeri onnistumaan www-palveluun ja varastaa sieltä käyttäjätunnukseni ja salasanani, olisi kohtuullista velvoittaa ylläpito kertomaan tapahtuneesta minulle oma-aloitteisesti. Pelkkä ilmoitus palvelun etusivulla ja kehotus vaihtaa salasanat ei välttämättä riitä. Tietysti myös käyttäjän itsensä kannattaa olla varovainen eikä käyttää samaa salasanaa eri palveluissa.

Toinen ongelmakohta on nettipalveluiden omissa suojauksissa. Vaikka murto onkin aina rikos, myös palvelun ylläpidolta tulee edellyttää huolellisuutta henkilötietojen käsittelyssä. Tähän velvoittaa jo nykyinen henkilötietolaki. Ylläpito ei vain useinkaan ole tietoinen asiasta ja omasta vastuustaan.

Suomessa identiteettivarkaudet ovat pysyneet kurissa, koska meillä on (toisin kuin USA:ssa) erittäin hyvät viranomaisrekisterit ja luotettavat henkilöllisyystodistukset. Hesarin jutun lopussa onkin kuvattu tapaus, jossa turkulaisen miehen tili tyhjennettiin kolme vuotta sitten varastetusta lompakosta löytyneillä papereilla. Tapauksella ei ole mitään tekemistä pääjutussa kuvattujen nettivaarojen kanssa. Ainakin tämän päivän tilanteessa reaalimaailman identiteettivarkaudet ovat nettivarkauksia suurempi uhka.

Digita avannut HD-keskustelufoorumin

Digita on avannut sivuillaan keskustelualueen HDTV:tä varten. Tarjolla on neljä aluetta: tekniikka, vastaanottimet, käyttökokemukset ja muut aiheet. Digitan edustajat lupaavat vastata alueella aiheeseen liittyviin kysymyksiin.

Niitä on varmasti paljon. Siksi kannattaa muistaa, mikä Digita on ja mikä se ei ole. Digita huolehtii maanpäälisen (antenni)verkon jakelusta. Digita ei vastaa hd-kanavien perustamisesta, ohjelmista eikä suojauksista (pairing). Digitalle on myös turha valittaa Suomen hd-politiikasta - mikä se sitten onkaan. Viralliset, ministeriötason linjaukset antavat vielä odottaa itseään. Julkisuudessa on ollut esillä lähinnä Ylen johtajien kannanottoja, jotka eivät edusta Suomen virallista linjaa.

Pääkaupunkiseudulla on käynnissä koe, jossa VHF-kanavalla 8 (198,5 MHz) tullaan lähettämään 720-juovaista progressiivista kuvaa Pekingin olympialaisista. Parhaillaan taajuudella pyörii jääkiekko- ja jalkapallo-otteluista koottu traileri, jonka kuvanlaatu on huomattavasti tavallista digi-tv:tä parempi. Se antaa esimakua todellisesta digi-tv:stä. Katsomiseen tarvitaan tv-antenni, dvb-t-vastaanotin ja mpeg-4-purkupiirillä varustettu televisio tai digiboksi.

Helpoiten teräväpiirrosta pääsee nauttimaan tietokoneella. Itselläni usb-porttiin kytkettävä Anysee 30 -tikku toimii hyvin DVB Viewer -katseluohjelman kanssa.

Kielletään kaavut leikkipuistoissa

Päivän Hesarissa on jälleen hämmentävää luettavaa: äidit eivät saa Helsingin leikkipuistossa käyttää bikineitä. Koska kyse on lasten leikkipaikasta, aikuisten "pitää noudattaa hyvää makua".

Siis mitä ihmettä - onko Suomi liitetty salaa Yhdysvaltojen osavaltioksi? Miten saunakulttuurin ja tuhansien kesäisten uimarantojen maassa kukaan voi väittää, että uima-asun käyttö lasten läsnäollessa olisi jotenkin sopimatonta?

Kaikkein uskomattomin on kuitenkin tämä lause: Meillä on paljon maahanmuuttajataustaisia, joita liian paljastavat vaatteet saattavat loukata. Ei sääntöä kuitenkaan yksin heidän takiaan ole tehty".

Älkääs nyt kuulkaa viitsikö! Me suomalaiset pukeudumme kesällä juuri niin kuin haluamme, emmekä ota siinä huomioon sen paremmin turistien kuin maahanmuuttajienkaan mielipiteitä. On täysin kohtuutonta vaatia, että suomalaiset muuttaisivat pukeutumista maahanmuuttajien mieliksi. Kesämme on lyhyt ja auringonvaloa vähän; yritämme käyttää sen hyödyksi. Jos se jotakuta vierasmaalaista loukkaa, pysyköön poissa.

Miksi viranomaiset ovat aina huolissaan siitä, miten maahanmuuttajat voivat loukkaantua jostakin (kuten suvivirrestä kevätjuhlissa)? Eikö kukaan ole huolissaan siitä, miten suomalaiset saattavat loukkaantua maahanmuuttajista? Saako aiheesta edes puhua muualla kuin netissä?

Ainakin minua loukkaisi leikkipuistossa enemmän kokomustaan kaapuun kuin bikineihin pukeutunut äiti. Kaavun alle piilotettu nainen viestii kulttuurista, jonka arvot ovat ristiriidassa omiemme kanssa. Me länsimaissa uskomme naisten tasa-arvoon ja annamme heille vapauden valita, miten haluavat pukeutua ja elämänsä käyttää. Äiti, josta näkyy vain silmät mustan kaavun alta, on leikkipaikalla suorastaan ahdistava ja pelottava näky. Lapsille se tuo mieleen mieleen muumien mörön, jota kaikki pelkäävät.

Voitaisiinko kaavun käyttö leikkipuistoissa kieltää, koska se loukkaa meidän suomalaisten arvoja?

Keskustelu nettikeskusteluista lämmittää sydäntä

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen ehdotti pari päivää sitten Savon Sanomien haastattelussa, että netin keskustelupalstoille kirjoittajilta tulisi vaatia oikean nimen julkaisemista. Asiasta on virinnyt keskustelu, jonka seuraaminen lämmittää sydäntä.

Vielä syksyllä 2002 oli toisin. Kun Myyrmannissa räjähti pommi ja selvisi, että sen rakentanut Petri Gerdt oli osallistunut aktiivisesti räjähdyskemiaa käsitteleviin nettikeskusteluihin, nettifoorumeille vaadittiin valvontaa ja sensuuria. Samaan aikaan osui myös joukkoviestinnän vastuukysymyksiä määrittelevän lain uudistustyö. Nettikeskustelujen tulevaisuus näytti olevan vaakalaudalla. Jouduin puolustelemaan niiden merkitystä monissa haastatteluissa.

Onneksi tilanne purkautui ja sen jälkeinen kehitys on ollut nopeaa. Nettikeskusteluista on tullut kansanhuvia. Ne ovat tärkeitä myös lehdille ja tv-kanaville, sillä vuorovaikutteisuus ja osallistuminen ovat päivän trendejä. Nettimainoksista puhumattakaan.

Niinpä tämän päivän tilanteessa lehtien päätoimittajat ovat lähes yksimielisesti tyrmänneet vaatimukset nettikeskustelujen etukäteismoderoinnista ja oman nimen käyttöpakosta. "Spontaanisuus kuuluu nettiin" muistuttaa Kaleva. Lehden kannalta on palvelua, että lukijat voivat nimettömästi ottaa kantaa asioihin ja kysyä muilta neuvoa arkipäiväisiin pulmiin. "Moni tuskin haluaa tuoda tietämättömyytensä julki koko lukijakunnalle, eikä se ole tarpeenkaan. Palstojen kuihtuminen olisi tappio sekä lukijoille että tiedotusvälineille."

Hyvin sanottu. Siihen ei ole mitään lisättävää.

Paitsi että keskustelu epäilemättä jatkuu. Kaikkialla maailmassa tuntuu olevan liikkeellä voimia, jotka haluavat eri syistä rajoittaa nettiviestintää.

Mallia asiakaspalveluun kuluttajaneuvonnasta

Päivän Hesari antaa yrityksille vinkkejä asiakaspalvelun kehittämisestä. Aiheen juttuun on antanut kuluttajaneuvonta, johon asiakkaiden on kovin vaikea saada yhteyttä. Lehden haastattelema Helsingin kaupungin johtava asiakasneuvoja Raija Marttala selittää, miksi pääsy on tarkoituksella tehty vaikeaksi.

Neuvonnassa ei ole puhelinvastaajaa, eikä jonoon pääse - päivystysaikaan soittava kuulee muutaman piippauksen varatun numeron merkiksi ja sitten puhelu katkeaa. Jonoon otetaan vain yksi asiakas kerrallan: "Mikäli jonossa olisi useampi ihminen, jonotusajat venyisivät kohtuuttoman pitkiksi". Hah, mainio selitys!

Entäpä sähköposti? Sitä ei voi lähettää, koska sähköpostiosoitteita ei ole. "Emme ota vastaan uusia asiakkaita sähköpostitse. Sähköpostin lähettäminen on niin helppoa." Aivan, älkää vaivatko meitä sähköpostilla.

Montako asiakasta jää palvelun ulkopuolelle, kun numero ei vastaa? Ei tietoa, sillä "meillä ei ole seurantaa". Mutta se ei haittaa, sillä "Mikäli ottaisimme vastaan nykyistä enemmän asiakkaita, emme kykenisi käsittelemään kaikkia tapauksia. Onko siitä sitten kuluttajallekaan iloa, jos ei saa kunnon vastausta asiaansa?". Todella kuolematon perustelu, kirjoittakaa muistiin.

Miten neuvojaan sitten saa yhteyden? "...kun kerran pääsee läpi puhelimitse, saa yhteystiedot, joilla neuvojan tavoittaa." Varmaankin salainen puhelinnumero ja tunnussana?

Muitakin tapoja toki löytyy: "Meille voi lähettää faksin tai kirjeen tai varata ajan käynnille sihteeriltä." Hei haloo - elämme 2000-lukua. Älkää vain kertoko ulkomaille, että Suomessa pitää asioida kirjeitse tai lähettää fakseja (miten ne eroavat sähköpostista? Onko niitä riittävän vaikea lähettää?).

Lopussa oleva Kuluttajaviraston aforismi kruunaa jutun: "Ajattelemme Kuluttajavirastossa, että muutos on mahdollisuus." No todellakin, muutoksiin olisi totisesti aihetta.

Niitä odotellessa varsinkin teleoperaattorien kannattaa ottaa mallia kuluttajaneuvonnan asiakaspalvelusta.

No nyt näkyy HD antennista!

Antenniliikkeen mies kävi aamulla tarkistamassa talon katolla olevan antennin. Talo on Espoossa, mutta Latokasken mastoon ei ole näköyhteyttä, joten signaalivoimakkuuden kanssa on aina ollut ongelmia. Antennivahvistimen säädön jälkeen 198,5 MHz:n taajuus alkoi näkyä ja vihdoin se tapahtui: antenniverkon teräväpiirtokuva ilmestyi näkyviin!



Teräväpiirtokuvasta on voinut aiemmin nauttia Canal Digitalin satelliitin kautta, mutta se on sidottu televisioon kytkettyyn päätelaitteeseen.

Paikallaan pysyvästä testikuvasta ei ole paljon iloa, mutta asia on periaatteessa erittäin merkittävä: antenniverkon hd-lähetykset (tosin vielä kokeiluina ja vain pääkaupunkiseudulla) alkavat alle vuosi pakollisen digisiirtymän jälkeen. Antennikatsojat eivät sittenkään jää tv-kehityksen väliinputoajiksi, vaikka välillä ehti jo näyttää pahalta. Eräät tv-alan toimijat ilmaisivat kantanaan, että parempi tv-kuva saisi olla jatkossakin maksullinen lisäpalvelu, jota ei ole tarkoitettukaan koko kansalle.

Onneksi tietokoneen ruudulla nyt näkyvä virityskuva osoittaa, että näin ei tule käymään.

Niin - tietokoneen ruudulla. On jokseenkin ironista, että digisiirtymän vuoksi kalliin teräväpiirtotelevision ostaneet eivät pääse nauttimaan paremmasta kuvanlaadusta, koska heidän televisionsa on jo nyt teknisesti vanhentunut. Puuttuva mpeg-4-purkupiiri estää kuvan näkymisen.

Sen sijaan kolme vuotta vanha digi-tv-kortti (hinta alle 100 euroa) ja DVB Viewer -katseluohjelma (19 dollaria) näyttävät kuvan tietokoneen ruudulla (tosin tarvittava H.264-koodekki on asennettava erikseen).

Nyt vain odottamaan Pekingin kisalähetysten alkua. Yleensä en välitä urheilusta, mutta nämä olympialaiset taidan katsoa ihan teknisestä mielenkiinnosta.

Oikea digi-tv on vihdoin toteutumassa.

Mies kuoli asuntopalossa Helsingissä - katso video!

Teksti päivän Hesarin verkkosivulla: "Mies kuoli asuntopalossa Helsingissä - katso video!" (huomaa huutomerkki). Linkki tosin johtaa Ilta-sanomien sivulle, mutta silti huomiota kerjäävä otsikko herättää ilkeän tunteen: tätäkö on moderni online-journalismi? Mainoksia onnettomuuksista kertoviin videoleikkeisiin, joilla yritetään saada www-palveluun mahdollisimman monta sivulatausta keinoja kaihtamatta.

Otsikko kertoo myös, miksi lehdet ovat vaikeuksissa. Verkkolehti on muuttunut online-mediaksi, joka sulauttaa itseensä lehden lisäksi myös liikkuvan kuvan. Lukijoista tehdään sisältötuottajia erilaisten keskustelupalstojen, äänestysten ja kyselyjen avustuksella. Lukijat värvätään kirjeenvaihtajiksi ("Oletko paikan päällä? Ota yhteyttä") ja valokuvaajiksi ("Lähetä kuvasi meille, emme maksa mitään mutta saat minuutin ajaksi nimesi julkisuuteen").

Epäilemättä tämä on se uusi Online Media. Mutta kun muistelee runsaan kymmenen vuoden takaista aikaa ja silloisia ennustuksia verkkolehtien tulevaisuudesta tulee epämukava tunne: ei tässä näin pitänyt käydä.