Sarah Palin näytti meille pitkää nenää

Eilen Facebookissa levitettiin aktiivisesti uutista, joka todisti miten typeriä ja tietämättömiä amerikkalaiset poliitikot ovat:

Sarah Palin halusi hyökätä Tsekkeihin.

Vaikka ei tietäsi, millainen verkkojulkaisu Dailycurrant on (itse en tiennyt), viimeistään jutun lopun olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Alku vaikutti vielä uskottavalta, mutta loppu meni täysin överiksi (In a statement released after the interview, Palin attacked Fox News and its "pro-Islamic" and "pro-geography" bias). Satiirin tarkoitus ei ole huijata ihmisiä vaan saada heidät itse oivaltamaan erehdyksensä. Nyt näin ei käynyt. Kirjoittaja oli ilmeisesti yliarvioinut eurooppalaisen lukijan valveutuneisuuden.

Satiiri muuttui huijaukseksi, koska niin harva jaksoi lukea juttua loppuun tai vaivautui ottamaan selvää Dailycurrantin taustoista. Olemme huolissamme lasten medialukutaidosta, vaikka meidän pitäisi olla huolissamme itsestämme. Kiirehdimme jakamaan tietoa muille arvioimatta (tai edes lukematta!) sitä ensin itse.

Ironista kyllä, jokainen jutun eteenpäin jakanut syyllistyi itse siihen, mistä Sarah Palinia pilkataan: ennakkoluulojen ja tietämättömyyden ohjaamaan ajatteluun sekä henkiseen laiskuuteen. On helppo uskoa, että Sarah Palin olisi juuri niin tyhmä amerikkalainen republikaani, että hän sotkisi Tsekin ja Tsetseenian. Mutta tässäkään tapauksessa ennakkoluulo ei ole totta.

Hätiköity johtopäätös ilman asiaan perehtymistä ei ole yksin jenkkien vika. Syyllistymme siihen kaikki, joka päivä.

Tapahtuneella on toinenkin ulottuvuus. Haluamme uskoa, että sosiaalisen median parviäly tekee meistä fiksumpia ja lisää yleisen tietoisuuden tasoa. Todellisuus voi olla päinvastainen: sosiaalisen median ansiosta meitä on entistä helpompi ohjailla ja manipuloida. Parviälyn sijaan joukossa tyhmyys tiivistyy.

Niinpä ensi kerralla mieti, ennen kuin jaat. Todista olevasi vähintään yhtä fiksu kuin Sarah Palin.

Excel on mainio ohjelma, Powerpoint ei

Excel-taulukkolaskenta on saanut kritiikkiä sen jälkeen kun paljastui, että kaksi tunnettua taloustieteilijää oli saanut mallistaan vääriä tuloksia. Taloussanomat kirjoitti Argh, mistä näitä Excel-virheitä tulee ja Talouselämä Peräti 88 % Excel-taulukoista sisältää virheitä.

Rohkenen olla eri mieltä. Excel on Microsoftin Office-sovelluksista paras. Ohjelma on pohjimmiltaan hyvin selkeä ja yleensä sen käyttäjät ovat alansa ammattilaisia. Maallikko voi tehdä henkilökohtaisen budjetin tai kalkuloida asuntolainansa vaihtoehtoja, mutta niissä ei juuri voi mokata. Valtaosa Excelin käyttäjistä on talousalan ammattilaisia, jotka tuntevat ohjelman metkut.

Exceliä on kehuttu parhaaksi ohjelmaksi ja ylistetty sovellusten MacGyveriksi, mikä onkin osuva vertaus.

Excelin ongelma on siinä, että laskentataulukon käsitteet periytyvät 1970-luvun Visicalcista, eivätkä enää vastaa tämän päivän tarpeita. Kaavat ja soluviittaukset ovat tarpeettoman hankalia. Lisäksi mallit laajenevat yleensä aiottua suuremmiksi, jolloin rivien ja sarakkaiden lisääminen johtaa virheisiin.

Excelissä on työkaluja viittausten jäljittämiseksi ja se varoittaa oma-aloitteisesti epäloogisuuksista, mutta käyttäjät eivät joko viitsi käyttää toimintoja tai välitä varoituksista. Ellei käyttäjä itse ole huolellinen, mikään ohjelma ei voi olla sitä hänen puolestaan.

Silti uskon, että jos Office-käyttäjien kesken järjestettäisiin kysely, juuri Excel saisi parhaat pisteet. Seuraavana olisi ehkä Word ja ehdottomana hännänhuippuna Powerpoint.

Powerpoint on epäsuosituin, koska tavallinen toimistotyöläinen tarvitsee sitä vain satunnaisesti. Harva tarvitsee ohjelmaa niin usein, että olisi käynyt siitä kurssia tai perehtynyt omin päin ohjelman saloihin. Yleensä Powerpoint otetaan esiin vasta, kun esityksen deadline painaa jo niskassa, ja silloin Powerpoint tuntuu kehnolta.

Vaikka itse käytän Powerpointia lähes päivittäin, olen samaa mieltä. Powerpointissa on kummallisuuksia, joita en 20 vuoden käytön jälkeenkään ole oppinut ymmärtämään. Miksei teksti esimerkiksi osaa kiertää kuvaa automaattisesti? Miksi ohjelma tiivistää rivinvälitystä automaattisesti niin, että tekstit menevät lähes päällekkäin? Miten määräytyy uuden viivan, laatikon tai muun elementin väri? Miksi diaan lisätty teksti leviää koko näytölle eikä rivity automaattisesti? Miten sivupohjat lopulta toimivat? Ja niin edelleen.

Harva meistä omaa graafista silmää, ja silti Powerpoint yrittää tehdä meistä graafikoita. Ei ole yksin ohjelman vika, että Powerpoint-esityksistä tulee huonompia kuin Excelin laskentamalleista. Mokaamista helpottaa sekin, että fontit sekoilevat siirrettäessä esitystä koneesta toiseen. Higgsin bosonin tiedotustilaisuudessa Comic Sans -fontti herätti suoranaista pahennusta. Onko vain sattumaa, että juuri Sveitsissä on perustettu Powerpointin kieltämiseen pyrkivä puolue: Anti-Powerpoint Party?

Onneksi Powerpointilla ei voi Excelin tavoin tehdä miljoonien laskuvirheitä. Tai voi, mutta niitä ei kukaan huomaa, sillä Powerpointin koko idea on yleisön manipulointi ja harhauttaminen.

Siksihän niitä presentaatioita pidetään.

PS. Olen nähnyt kaikenlaisia Excel-käyttäjiä. Mieleen jäi erityisesti henkilö, joka luuli yhteenlaskun vaativan aina summafunktiota -- niinpä hän kirjoitti =SUM(A1+A2). Mutta tällaisia mokia sattuu kaikkien sovellusten kanssa, jos joutuu opettelemaan työkalunsa yritys/erehdys-menetelmällä.

Eräänä päivänä julkkislandiassa (eli: harkitse ketä seuraat)

Netissä on tänään piikitelty Keskisuomalaisen toimittajaa, jonka kolumni Eräänä päivänä Twitterissä toteaa ko. palvelun kelvottomaksi. Toimittaja Pipsa oli lukenut muutamien julkkisten Twitter-viestejä ja todennut, että eihän niissä ole mitään järkeä. Testipäivän jälkeen ei tullut suuria houkutuksia Twitter-tilin avaamiseen, oli tutkivan journalistin johtopäätös asiasta.

Twitter on sosiaalisen median palveluista se, johon on kenties vaikeinta päästä sisälle. Kaikki eivät saa siitä koskaan ahaa-elämystä, mutta se ei ole mikään häpeä. Ei Twitter ole itsetarkoitus eikä elämän päämäärä. Muun sosiaalisen median tavoin sitä kannattaa käyttää vain, jos kokee palvelun hyödylliseksi.

Ei kuitenkaan kannata muodostaa mielipidettä pelkkien julkkisten perusteella. Mitä järkevää Linda Lampenius, Henna Kalinainen tai Petri Nygård olisivat sanoneet, jos Pipsa olisi oma-aloitteisesti soittanut heille ja kysynyt toimittajana jotain lehteen painettavaa?

Pipsan ongelma ei ollut niinkään Twitterissä vaan julkkiksissa. Onneksi Twitterissä on noin satatuhatta muutakin suomalaista (ja miljoonia ulkomaalaisia), joista osalla on varmasti jotain relevanttia ja myös Pipsaa kiinnostavaa sanottavaa.

Yhdestä asiasta olen toimittajan kanssa samaa mieltä. Joillakin twiittaaminen tuntuu olevan joko nymfomaanista ja itsetarkoituksellista, vailla minkäänlaista sisältöä. Eikä se koske pelkkiä kotimaisia tyrkkyjä. Ihmettelen vieläkin, mitä esimerkiksi tunnettu amerikkalainen tietoturvaguru Kevin Mitnick tarkoitti twiitatessaan I'm falling asleep tai kertoessaan, että Oh boy, this pizzeria is crowded (mikä pizzeria, missä? No jaa, mitä välii).

Varsinkin amerikkalaisille twiittaaminen tuntuu olevan lähes pakonomaista toimintaa. Joku voisi tutkia, minkä aukon ihmisen psyykeessä maaninen twiittaaminen täyttää, ja miten paljon ilmiö on kulttuurisidonnaista. Onko jenkin pakko twiitata osoittaakseen olevansa elämässä kiinni ja todistaa olevansa aktiivinen?

Kun tätä joskus ääneen ihmettelin sain viisaan vastauksen (Twitteristä, tietty): mitä vain voi twiitata. Vastaanottaja päättää, ketä hän seuraa. Valta ei ole twiittaajalla vaan seuraajalla.

Turhat ja älyttömät twiitit eivät ole lähettäjän vaan vastaanottajan ongelma. Ei ole pakko seurata nymfomaaneja vaan voi valita ne lähettäjät, joiden viesteistä kokee saavansa jotain hyötyä. Siinä on yksi Twitterin viisauksista.

Ehkä Pipsan kannattaisi antaa Twitterille uusi mahdollisuus? Silloin hän ehkä huomaisi senkin, ettei twiitin maksimipituus ole 160 merkkiä, kuten hän kolumnissaan väitti, vaan 140. 

Taas tuli ansaittua 0,25 dollaria tekemättä mitään

Ansaitsin parissa tunnissa 0,25 dollaria tekemättä mitään. Iltapäivällä Bitcoin-lompakkoni arvo oli 82,51 USD, nyt jo 82,76 USD. On tämä rikastuminen nykyään helppoa!

Bitcoin-innostus meni itseltäni ohi, koska en ottanut sitä ajoissa vakavasti. Muistissa painoi yhä 1990-luvun eCash, jonka piti toimia internetin sähköisenä rahana. Sen suomalaiset edustajat ennustivat, että tulevaisuudessa jokainen voi rahastaa web-sivujensa kävijöiltä muutamia eCash-senttejä, jolloin niistä kertyy isoja summia.

Ajatus kuulosti jo silloin mahdottomalta ja toden totta, eCash kuoli nopeasti. Lompakkooni mätäni muutamia kymmeniä euroja. Se teki varovaiseksi.

Bitcoin on teknisesti kehittyneempi ja sen toteutustapa on suorastaan nerokas. Bitcoinilla voi siirtää rahaa maasta toiseen ilman pankkien tai muiden välikäsien apua. Pienellä kikkailulla Bitcoinin saa anonyymiksi, jolloin ostajan ja myyjän ei tarvitse lainkaan kohdata toisiaan. Mainio valuutta hämäräpuuhiin ja veronkiertoon siis.

Bitcoinin hurjat kurssiheilahtelut kertovat kuitenkin perustavaa laatua olevasta ongelmasta. Valuutan "arvo" on täysin spekulatiivinen ja siihen sijoitetut oikeat rahat voivat kadota nopeammin kuin Kreikan konkurssissa. Kuka haluaa maksaa Bitcoineilla kun ei tiedä, minkä arvoinen ostos huomenna on?

Mahdollisuus ansaita 0,25 dollaria parissa tunnissa tekemättä mitään (ja 20 dollaria vajaassa viikossa) riittänee pitämään kurssin liikkeessä jatkossakin. Niin kauan kuin volatiliteetti on tätä tasoa, se kiinnostaa spekulantteja, jotka yrittävät myydä kalliimmalla kuin itse ostivat. Ja niin kauan kuin valuutta kiinnostaa spekulantteja, harva haluaa käyttää sitä oikeisiin ostoksiin. Takaisinkytkentä on valmis.

Toisaalta kaikilla Bitcoinien ostajilla on samat tiedot arvoon vaikuttavista tekijöistä (ts. niitä ei ole), ja siksi heilahtelujen pitäisi lopulta tasaantua. Ehkä vaihtokurssin muutokset heijastelevatkin jatkossa yksin Bitcoinin saamaa mediahuomiota. Mitä useampi kuulee tästä uudesta mahdollisuudesta rikastua, sitä useampi haluaa ostaa kolikoita, ja tarjonnan ollessa rajoitettua hinta nousee... kunnes epäusko tai kielteinen uutisointi taas pudottaa kurssin.

Toinen kiinnostava näkökulma liittyy tietoturvaan. Kun raha on vain bittejä, nettirosvojen haittaohjelmat ottavat sen äkkiä maalitaulukseen. Bittirahasäilöihin on murtauduttu ja troijalaiset louhivat uutta rahaa koneen omistajan sitä tietämättä. Miksi enää varastaa pankkitunnuksia kun voi viedä suoraan rahaa?

Bitcoin on vain yksi sähköisen rahan tekniikka. Perimmäinen kysymys on kuitenkin tämä: voiko netissä toimiva virtuaaliraha, jota ei ole sidottu mihinkään, koskaan olla riittävän vakaa toimiakseen oikeana maksuvälineenä?

Jos vastaus on kyllä, maailman rahatalous voi mullistua yhtä paljon kuin media itsessään on mullistunut. Jos vastaus on ei, uudetkin virtuaalivaluutat kokevat lopulta eCashin kohtalon.

(Lisäys klo 21:50 - lompakossa nyt 83,71 USD eli kokonainen taala virtuaalirahaa ansaittu blogitekstin kirjoittamisen jälkeen. Uusi WinCapita on syntynyt?)

Itseään ajava auto on vielä kaukana

Google testaa Kaliforniassa autoja, jotka eivät tarvitse kuljettajaa. Toiveena on, että liikenneturvallisuus kohenee kun epävarma ja väsynyt kuljettaja voidaan korvata erehtymättömällä tietokoneella. Ajatus kuulostaa hyvältä, mutta paholainen on jälleen yksityiskohdissa. Teknisten vaikeuksien lisäksi on voitettavana ihmisen psykologiaan liittyviä tekijöitä.

Googlen autot toimivat optimiolosuhteissa: Kaliforniassa ei ole koskaan liukasta eikä sada lunta. Autot kulkevat leveillä moottoriteillä päivänvalossa. Suomi on jotain ihan muuta: kapeita teitä, pimeää, sateista ja liukasta. Miten tietokone löytää valkoisen tieuran Lapin hankien keskeltä, kun tien hahmottaminen on ihmisellekin vaikeaa? Tai mitä auto tekee, kun edellä ajava rekka pöllyttää lumipilven, johon maisema häviää? Miten auto käyttäytyy, kun sen pitäisi väistää toista autoa, joka ei noudata liikennesääntöjä?

Mikä olisi se käyttöjärjestelmä, jolla itseään ohjaava auto toimisi? Nykyiset älypuhelimet, tietokoneet ja jopa autojen elektroniikka pätkivät vähän väliä. Pari ikävää älyautoille sattuvaa onnettomuutta saisi asiakkaat hylkimään niitä, vaikka kokonaisuutena älyautot pelastaisivatkin ihmishenkiä. Psykologia ja media nyt vain toimivat sillä tavalla, että yksittäiset tapahtumat saavat suhteettoman suuren merkityksen.

Kuluttajille voidaan myydä vain idioottivarmoja laitteita. Kun kyse on hengestä ja terveydestä -- sekä omasta että muiden -- vaatimukset kohoavat entisestään. Nykyinen älypuhelin- tai tietokonetaso ei riitä lähimainkaan.

Älyautoilu helpottuisi kahdella reunaehdolla. Ensinnäkin teihin pitäisi upottaa kaapelit, jotka kertoisivat ajoradan sijainnin myös huonolla näkyvyydellä ja talvisen lumen alta. Toiseksi järjestelmä pitäisi tehdä pakolliseksi kaikkiin, myös jo liikenteessä oleviin autoihin. Silloin autot tietäisivät aina toistensa sijainnin ja voisivat myös välittää toisilleen liikennetilanteesta ja esimerkiksi liukkaista kohdista kertovia tietoja.

Kumpikin on käytännössä vaikea toteuttaa.

Auton ei tietenkään tarvitse olla täysin itsenäinen. Automatiikka auttaa jo nyt pitämään etäisyyden edellä ajavaan vakiona ja jarruttamaan, ellei kuljettaja huomaa suojatielle juoksevaa lasta. Ehkä autokin voisi ajaa itseään vain moottoritiellä, samalla kun kuljettaja ottaisi nokoset tai lukisi hyvää kirjaa? Sekin riittäisi parantamaan liikenneturvallisuutta. Kuljettaja tarttuisi ohjaimiin vain vaaratilanteessa -- ihan kuten lentokoneissa.

Ilmailussa konetta ohjaavat ammattilaiset, joille maksetaan siitä, että he pysyvät hereillä ja harjoittelevat säännöllisesti. On vaara, että autoissa autopilotti jopa lisäisi onnettomuuksia. Ajotaito hiipuisi kokemuksen puutteessa eikä kuljettaja havahtuisi nokosiltaan riittävän nopeasti tilanteen niin vaatiessa.

Autoilijat ovat ennenkin ulosmitanneet teknisen kehityksen turvahyötyjä. ABS ja ESP tuudittavat autoilijan turvallisuuteen, joka saa unohtamaan fysiikan lait ja ajamaan täyttä vauhtia sateesta huolimatta.

Automaatiosta voidaan tehdä suhteellisen turvallista, mutta silloin kustannukset nousevat eksponentiaalisesti. Lentokoneiden autopilotit maksavat enemmän kuin koko auto, vaikka ne ovat teknisesti yksinkertaisia robottiautoon verrattuna.

Autojen älykkyys lisääntyy koko ajan. Kaistavahdit, pysäköintiavustimet ja älykkäät vakionopeussäätimet totuttavat ihmisiä siihen, että elektroniikka ottaa yhä suuremman vastuun autoilusta. Kuljettajien keski-ikä nousee koko ajan ja yli 80-vuotiaille kuljettajille kaikki havaintokykyä parantavat apulaitteet ovat tervetulleita. Nuoremmilla vaikutus voi olla päinvastainen.

Viimeinen psykologinen tekijä liittyy autoilun tuomaan vapaudentunteeseen. Kuinka moni on lopulta valmis luovuttamaan liikkumisensa hallinnan tietokoneelle tai isoveljen seurattavaksi? GPS-ruuhkamaksua vastustetaan laajasti, vaikka se puhtaasti yhteiskunnan kannalta olisikin rationaalinen ratkaisu.

Autoilu on oman itsensä vanki. Isoja muutoksia on vaikea tehdä. Sähköautojenkin yleistymistä on ennustettu jo 1970-luvulta lähtien. Lentävistä autoista puhumattakaan.

Suomen vaikeat olosuhteet ovat aina kiinnostaneet autovalmistajia. Autojen talvitestaus on iso bisnes Lapissa. Siksi myös Suomen kannattaa panostaa automatiikan kehittämiseen asenteella "If I can make it here, I'll make it anywhere".

Lisäys 30.5.2014: http://www.talouselama.fi/uutiset/tata+pienta+suomiongelmaa+googlen+itseajavat+autot+eivat+ole+onnistuneet+ratkaisemaan/a2250801

Microsoft - taas myöhässä markkinoille

Uutinen kertoo Microsoftin seuraavan Applen esimerkkiä ja tuovan markkinoille oman älykellonsa. Microsoftilla tuntuu olevan vaikeuksia ison koneistonsa kanssa: sillä on mittavat tutkimus- ja tuotekehitysresurssit, mutta pienemmät (tai ainakin ketterämmät) kilpailijat tuovat mullistavat tuotteet markkinoille ensimmäisenä.

Kuten nyt tablet-koneet. Microsoft myöhästyi ipad-vallankumouksesta pahan kerran, eikä Surface RT ole pystynyt kuromaan eroa kiinni. Tämän hitauden myötä tietotekniikan suurin mullistus on karkaamassa yhä kauemmaksi Microsoftin näpeistä.

Mutta mutta... asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Microsoft esitteli tablet-koneiden konseptin jo vuonna 2001, kun uutta Windows XP -käyttöjärjestelmää hyödyntävät kosketusnäyttöiset tietokoneet tulivat markkinoille. Ainakin HP, Fujitsu ja Toshiba esittelivät koneita, mutta myyntimäärät jäivät vaatimattomiksi. Apple korjasi koko potin kymmentä vuotta myöhemmin -- ja olihan kynätietokoneita ollut jo ennen Microsoftiakin, ensimmäinen buumi osui 1990-luvun alkuvuosiin.

Microsoftin ongelma on sama kuin kaikilla isoilla yrityksillä. Uudet, radikaalisti erilaiset tuotteet söisivät onnistuessaan vanhojen rahasampojen markkinoita, joten niistä ei uskalleta kehittää riittävän erilaisia. Ja mitä pidempään työntekijät ovat samassa yrityksessä, sitä enemmän se alkaa ohjata heidän omaakin ajatteluaan "viralliseen" suuntaan.

Tablet-pc:n ajatus oli hyvä, mutta pc siinä oli liikaa. Tekniikka ei myöskään ollut valmis iPadin kaltaiseen koneeseen. Microsoft oli aikanasa edellä, sillä digitaalinen viihde ja langaton netti olivat vasta alkutekijöissään. Liika aikaisuus on yhtä paha virhe kuin myöhästyminen. Ajoitus on kaikki kaikessa. Apple itsekin on mennyt samaan vipuun (esim. Newton-käsitietokoneissa).

Älykellojen suhteen tilanne on vielä ironisempi. Microsoftin SPOT-tekniikkaa (Smart Personal Objects Technology) käyttäviä älykelloja myytiin jo kymmenen vuotta sitten Yhdysvalloissa. Vaikka suomalainen Suunto ehti kehittää oman mallinsa, harva enää muistaa koko asiaa ja uskoo nyt älykellon olevan Applen idea.

Tämän kuvan otin New Yorkissa 26.3.2004:

Microsoftin älykellomainos vuodelta 2004.

Katumainoksista huolimatta älykello ei ottanut tulta ja SPOT-tekniikka kuopattiin lopullisesti vuonna 2008.

Mutta floppasiko älykello alkeellisen tekniikan vuoksi (vrt. mainoskuva) vai siksi, että se on alunperinkin hölmö idea. Kuka enää käyttää rannekelloa, tai ainakaan haluaa siihen uusia toimintoja?

Ehkä Apple onnistuu toistamiseen siinä, missä Microsoft ei.

Ainakin yhdessä asiassa Apple on onnistunut Microsoftia paremmin: vaikka sen tuotteet ovat kalliita ja firman kassassa on rahaa tuplasti Suomen valtion budjetin verran (ja selvästi enemmän kuin maamme koko ulkomaanvelka), kukaan ei töhri sen mainoksia tussilla syyttäen yhtiötä ahneudesta ("your greed").

Päihitin IBM:n supertietokoneen

Pari vuotta sitten IBM:n supertietokone päihitti television tietokilpailuohjelmassa kaksi ihmiskilpailijaa. Jeopardy-ohjelma on tosin enemmänkin Trivial pursuit -tyyppinen visa kuin varsinainen tietokilpailu, mutta silti tapahtuma herätti melkoisesti huomiota.

Ei ihme, sillä video on vaikuttavaa katsottavaa. Watsonin vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä ja niin nopeasti, etteivät ihmiskilpailijat ehdi edes reagoida.

Mutta onko Watson oikeasti älykäs? Ei tietenkään. Sen muistiin (nimenomaan keskusmuistiin, ei siis levylle) oli ladattu mm. kokonainen Wikipedia sekä tuhansia uutisia, artikkeleita ja muita lähteitä. Tästä tietomassasta se seuloi eri algoritmeilla todennäköisimmän vastauksen.

Algoritmien kehittyneisyyttä kuvastaa se, miten suurella todennäköisyydellä se kulloinkin arvioi vastauksensa oikeaksi. Yleensä luku oli yli 90 prosenttia.

Viimeisenä oli kysymys, jossa etsittiin USA:n kaupunkia. Vihjeenä kerrottiin, että sen suurin lentokenttä on nimetty sotasankarin mukaan ja toiseksi suurin on saanut nimensä toisen maailmansodan taistelusta. Molemmat ihmiskilpailijat tiesivät vastauksen, samoin minä. Oli joskus tullut selvitettyä, miksi lentokentän nimi oli O'Hara -- ja se toinen kenttä oli Midway. Tuttuja paikkoja kaikille vanhoilla MS Flight Simulator -ohjelmilla lentäneille.

Watson meni tässä vipuun. Se ehdotti kaupungiksi Torontoa, mutta tiesi olevansa hyvin epävarma. Se ei selvästikään ollut lentänyt simulaattoria eikä käynyt Chicagossa.

Ylipäätään Watson osoittautui hyväksi silloin, kun kysymys oli riittävän spesifinen. Lyhyet tai epämääräiset kysymykset, joiden ymmärtämiseen tarvittiin inhimillistä kokemusta, olivat Watsonille liikaa.

Voisikin sanoa, että näyttävästä demosta huolimatta Watson oli todellakin vain kone: hyvä etsimään neulaa heinäsuovasta, mutta kyvytön ymmärtämään, mikä neula oli tai miksi se ylipäätään haluttiin löytää.

Ihmisen valta-asema ei ole uhattuna, ei edes tietokilpailuissa. Sen sijaan Watson sopii loistavasti lääkärin apulaiseksi. Se selaa hetkessä tuhansia tieteellisiä tutkimuksia, potilaskertomuksia ja muuta materiaalia, joiden perusteella se tekee lääkärille oman diagnoosinsa. Lopullinen päätös jää lääkärille, kuten pitääkin.

Watsonin rajaton muisti ja tarkkuus täydentävät ihmisälyä. Juuri sellaiseen käyttöön tietojärjestelmät sopivat parhaiten.

Ehkä Apottiin tulee joskus vastaava toiminnallisuus. Senkin vuoksi olisi tärkeää, että potilaskertomukset olisivat samassa tietojärjestelmässä ja koodattu yhdenmukaisella tavalla. Yhteinen Apotti säästäisi ihmishenkiä. Sen rinnalla keskustelu pelkästä it-projektin hinnasta tuntuu marginaaliselta.

Tilaa eurooppalainen KELA-kortti, se on helppoa

Mikä on helpoin viranomaisen tarjoama palvelu netissä? Äänestän eurooppalaisen sairaanhoitokortin puolesta. Ei tarvitse muuta kuin mennä oikealle sivulle, joka löytyy helposti googlaamalla (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/net/040504143116mh), ja todistaa henkilöllisyytensä pankkitunnuksilla. Sen jälkeen muutaman kerran OK ja tilaus on valmis. Valmis kortti tulee postissa runsaan viikon päästä -- eikä edes maksa mitään.

Mitä hyötyä kortista sitten on? Se oikeuttaa saamaan sairaanhoitoa EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä samalla hinnalla kuin paikalliset asukkaat. Korttia voi käyttää ulkomailla julkisessa terveydenhuollossa sekä sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkärien ja sairaaloiden kanssa asioitaessa.

Euroopassa työn tai huvin vuoksi matkustavalle kortti on mainio apu sairauden tai tapaturman sattuessa. Kotimaassa kortilla ei tee mitään. Kortti on voimassa kaksi vuotta kerrallaan.

Jotain hyötyä EU:stakin.

Jk. Twitter-kommentin mukaan KELA lähettää uuden kortin vanhentuneen tilalle automaattisesti. Se tekee palvelun entistä paremmaksi. 

Älä murehdi tulevaisuudesta?

Ilta-Sanomat uutisoi kyselystä, jossa 1200 amerikkalaiselta vanhukselta kysyttiin, mitä he katuivat elämässään. Yksi asia nousi ylitse muiden: jos vanhukset voisivat elää uudelleen, "he eivät huolehtisi niin paljon tulevaisuudesta ja murehtisi asioista". (Samantapainen juttu oli lehdessä myös vuosi sitten).

Viisaus on terve muistutus länsimaisen ihmisen vitsauksesta. Liika suunnittelu ja tavoitteellisuus kostautuu turhana murehtimisena. "Allah päättää" on paljon helpompi elämäntapa.

Mutta kyselyssä on eräs systeemivirhe. Ne, jotka elivät vanhoiksi ja olivat ylipäätään vastaamassa kyselyyn, murehtivat tosiaankin turhaan. He olivat selvinneet elämän kolhuista ja vaikka heilläkin oli vastoinkäymisensä, aika oli jo kullannut niiden muistot. Siksi heidän näkökulmastaan murehtiminen oli tosiaankin ollut turhaa. Suunnittelu ja murehtiminen saattoivat kuitenkin olla edellytyksiä sille, että tulevaisuus ylipäätään tuli.

Ne, jotka eivät huolehtineet tulevasta, eivät välttämättä olleet vastaamassa. Heidän huolensa saattoi olla hyvinkin aiheellista (joskaan murehtiminen ei välttämättä auttanut asiaa), tai sitten huolettomuus kostautui väärinä ratkaisuina ja onnettomuuksina.

Sama virhe toistuu menestystarinoissa. Kokemuksistaan pääsevät yleensä kertomaan vain ne, jotka selvisivät ongelmistaan ja saavuttivat menestystä. Heidän on helppo mainostaa, miten kovalla yrittämisellä voitetaan suuretkin vaikeudet. Tuskin koskaan ääneen pääsevät ne, jotka yrittivät yhtä kovasti, mutta eivät silti voittaneet.

Kukaan ei halua kuulla epäonnistujien tarinoita. Haluamme nähdä menestyjiä ja kuulla heidän neuvojaan -- ja hyvä niin, vaikkei se koko totuus olekaan.

Etäluettava sähkömittari -- turvallisuusriski?

Jokin aika sitten turvallisuudesta huolestunut henkilö lähetti minulle kysymyksen: onko etäluettava sähkömittari turvallisuusriski? Voivatko rosvot päätellä sähkönkulutuksesta milloin asukkaat ovat poissa kotoa ja ajoittaa murtonsa sen perusteella?

Periaatteessa kyllä, mutta riski ei taida olla kovin iso. Mittari lähettää kulutuslukeman sähkölaitokselle muutaman kerran vuorokaudessa, mutta koska tiedot siirretään tavallisena mobiilidatana, sen kaappaaminen on vaikeaa.

Monet sähköyhtiöt tarjoavat asiakkailleen web-sivun, josta voi seurata omaa kulutustaan graafisesti ja lähes reaaliajassa. Esimerkiksi Helsingin energian palvelu on varsin näppärä ja havainnollinen. Espoossa lienee vastaava, mutta sähköyhtiö ei ole tiedottanut asiasta. Eivät ehkä halua kotiasiakkaita kuormittamaan palveluaan, varsinkin kun tieto todennäköisesti laskisi kulutusta.

Web-palveluun kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Niiden urkkiminen tai arvaaminen avaisi tiedot rosvoille, mutta maksaako se vaivan? On paljon helpompaa käydä tarkistamassa, onko asunnossa iltaisin valot päällä.

Voi tietysti olla, että asuntoon on jätetty ajastin, joka sytyttelee ja sammuttelee valoja omia aikojaan. Kellon tarkkuudella toistuva valojen kytkentä ja sammutus on varma merkki siitä, että asunto on tyhjänä -- mutta tämäkin tieto on helpompi havainnoida aistinvaraisesti kuin murtaa netistä.

Fiksu rosvo voisi analysoida kulutuksen vaihteluita niin tarkkaan, että havaitsisi esimerkiksi lieden käytön aiheuttaman kulutuspiikin, tai tv-katselun tuoman lisäyksen. Mutta miksi nähdä vaivaa, kun Kamppi-Eira-lehti tietää kertoa paljon yksinkertaisemmasta kikasta.

Taitaa olla niin, että etäluettavat sähkömittarit kiinnostavat lähinnä nörttejä. Rosvoilla on aivan toinen logiikka.

Onneksi.

Näköislehtien ostaminen on turhan hankalaa

Printtimedia kaipaa kipeästi rahaa verkkopalveluistaan. Yksi tapa ansaita olisi panostaa näköislehtien myyntiin. Se ei ehkä ole kovin suuri bisnes, mutta totuttaisi ihmiset maksamaan sisällöstä. Ja nykyisessä markkinatilanteessa kannattaa aloittaa "low hanging fruit" -periaatteella ottaen kaikki tarjolla oleva raha kotiin.

Näköislehti ei ole kovin mediaseksikäs, mutta sillä on paikkansa. Vähintään 24 tuuman näytöllä näköislehdessä yhdistyy netin nopeus ja vaivattomuus perinteisen paperilehden taittoon. Eikä vanhoja lehtiä tarvitse kantaa paperinkeräykseen.

Eniten irtonumeroina ostetaan iltapäivälehtiä. Miten helpoksi näiden ostaminen netissä on tehty? Eipä kovin. Jopa ostosivun löytäminen on tehty vaikeaksi.

Ensin Iltasanomat. Katse kiintyy isoon Digi-sanaan, mutta se tarkoittaakin digimaailman uutisia. Digilehti löytyy pienellä tekstillä aivan sivun yläreunasta. Sitä ei markkinoida millään tavalla, ostomahdollisuus on toteutettu aivan kuin lehti ei itsekään uskoisi konseptiin.

Maksaminen tapahtuu joko verkkopankissa tai lähettämällä tekstiviesti ja numerokoodi, jonka jälkeen puhelimeen tullut koodi (kahdeksan kirjainta ja viisi numeroa!) pitää syöttää takaisin palveluun. Miksi näin hankalasti? Ennen lehti aukesi automaattisesti tekstiviestin lähettämisen jälkeen. Se oli riittävän yksinkertaista. Pienikin kynnys maksamisessa saa asiakkaan empimään ja ostointo saattaa hävitä.

Kaiken huipuksi irtonumeron ostaminen edellyttää, että asiakas on ensin rekisteröitynyt lehden lukijaksi! Näin ostetut lehdet säilyvät palvelun muistissa ja niitä voi lukea myöhemmin uudelleen, mutta iltapäivälehtien tapauksessa vanhoista ostoista kertyvä arkisto ei maksa rekisteröinnin vaivaa.

Ei kioskikaan kysy asiakkaan henkilötietoja irtonumeroa myydessään.

Sitten kilpailija Iltalehti. Iso Digi-otsikko vie tässäkin harhaan, ostosivu löytyy Päivän lehti -kohdasta. Arkipäivän lehden hinta on 1,40 euroa ja ainoa maksutapa on tekstiviesti. Jälleen pitää lähettää tilauskoodi ja syöttää vastauksena saapuva koodi takaisin.

Syötä koodi -- onneksi tällä kertaa vain viisi merkkiä.

Ja sitten... ei mitään. Lehti ei avaudu eikä virheilmoitusta näy. "Ongelmia? Katso usein kysytyt kysymykset" vinkkaa sivu ja toden totta: samaa ovat ihmetelleet muutkin. Chrome-selaimessa sivu aukeaa vain, jos asetuksissa on sallittu pop-up-ikkunat.

Vähintäänkin Iltalehden pitäisi tutkia käyttäjän selain ja huomauttaa, että lehden avaaminen edellyttää asetusten muuttamista. Vielä parempi olisi toteuttaa lehti niin, ettei tällaista asetusta tarvita.

Iltalehden näköisversio toimii nurinkurisesti. Suurennettu näyttö ei seuraa hiirtä vaan pakenee sitä. Hiiren klikkaus avaa jutun tekstimuodossa omaan ikkunaan, mikä on ihan hyvä, jos haluaa kopioida tekstiä vaikka omaan arkistoon (kuten itse usein teen), mutta typerää jos haluaa vain lukea tekstin isompana. Kokeilemalla selvisi, että myös perinteinen suurentaminen onnistuu, kunhan klikkaa hiirellä tekstialueen ulkopuolella.

Matkoilla: afasfkasflöä ym.

Hmm... ilmeisesti näköisversioihin ei muutoinkaan panosteta kovin paljon. Olisiko syytä? Vai ovatko ne vain reliikki, jota yhä raahataan mukana pakon vuoksi, samalla kun vähät tuotekehityspanokset laitetaan tablet- ym. versioihin?

Ainakin iltapäivälehdissä näköislehdille luulisi olevan kysyntää, koska nettijutuissa viitataan usein paperilehdessä olevaan laajempaan juttuun. Silloin irtonumeron ostamisen pitiäsi olla mahdollisimman helppoa ja linkin näköislehteen pitäisi olla mukana kyseisessä jutussa. 

Mihin rannekelloa tarvitaan?

Luovuin rannekellosta ja lankapuhelimesta jo viime vuosituhannella, enkä ole kaivannut kumpaakaan takaisin.  Maailmahan on täynnä kelloja: oikean ajan näkee puhelimesta, tietokoneesta, seinältä, autosta... jopa mikroaaltouunista. Miksi sellainen pitäisi olla vielä ranteessakin?

Moni on toista mieltä. Nettikeskustelussa esitettiin ainakin kolme syytä, miksi miehet yhä käyttävät rannekelloa:

1. Kello on miehen koru
Mies koristautuu kellolla. Mitä arvokkaampi ja tyylikkäämpi kello, sen parempi. No, kaikilla meistä ei ole tarvetta näyttää arvokkaalta tai tyylikkäältä. Mekaaninen kello tuntuu yhtä vanhalta kuin analoginen lp-levy. Onhan siinä oma viehätyksensä, mutta alkuperäisen käyttötarkoituksen se täyttää huonommin.

2. Rannekelloa on helpompi katsoa kuin puhelinta
Enpä tiedä. Monella puhelin on koko ajan esillä ja siihen voi ohjelmoida hälytyksiä muistuttamaan tärkeistä kellonajoista, jolloin sitä ei edes tarvitse katsoa.

3. Rannekello on luotettavampi
Ehkä pikemminkin päinvastoin. Toisin kuin kello, puhelin pysyy aina oikeassa ajassa, sillä aika tulee verkosta. Puhelimet ja tietokoneet siirtyvät kesä- ja talviajan välillä automaattisesti. Vielä tärkeämpää on aikavyöhykkeen automaattinen vaihto matkustettaessa.

Erikoista kyllä, rannekellon avulla hallittavaa minuuttiaikataulua ja kiireistä elämää pidetään tavoiteltavana. Aivan kuin menestyneellä miehellä pitäisikin aina olla kiire. Eikö asia ole pikemminkin päinvastoin? Se, ettei tarvitse tuijottaa kokoajan kelloa, on ylellisyyttä ja luksusta.

Kellopohdintani alkoi tiedoista, jonka mukaan Apple ja muut valmistajat suunnittelevat parhaillaan älykelloja. Ilmeisesti ne täydentäisivät älypuhelimia toimimalla jonkinlaisina tiedon etäpäätteinä. Esimerkiksi ilmoitus uudesta sähköpostista tai Facebook-päivityksestä näkyisi heti ranteessa.

Anteeksi vain, mutta tämä kuulostaa pikemminkin askeleelta taaksepäin. Miksi ihmeessä huomiota pitäisi varastaa vielä nykyistä enemmän ilmoittamalla jokaisesta turhasta viestistä rannekellossa? Keskittymisen rauha ja elämä ilman minuuttiaikataulun orjuutta on arvokkaampaa kuin Rolex tai älykello.