Vihdoin 5.1-tilaääntä Ylen ohjelmissa!

Yksi television digitalisointihankkeen argumentteja oli mahdollisuus 5-kanavaisen tilaäänen lähettämiseen. Kuva oli helppo digitalisoida, mutta äänen parantaminen osoittautui paljon vaikeammaksi kuin kukaan osasi odottaa.

Kymmenen vuoden lupailun jälkeen Yle vihdoin kokeili tilaäänen lähettämistä helmikuussa 2009 (lähes kuusi vuotta sitten). Ohjelmaksi valittiin Suomen Euroviisukarsinta.

Lopputulos oli pannukakku. Vanhat digiboksit eivät ymmärtäneet tilaääntä vaan vaikenivat tyystin. Vihaisen katsojapalautteen jälkeen Yle luopui tilaäänistä ja palasi vanhaan, jo analogia-ajalta tuttuun 2-kanavaiseen ääneen. "Asiaa selvitetään eikä monikanavaääniä voida ottaa käyttöön toistaiseksi", oli Ylen kommentti.

Virallisen selityksen rinnalle ilmestyi myöhemmin netissä teksti, jossa nimimerkin suojissa kirjoittanut henkilö sanoi selvittäneensä asiaa Ylen sisältä. Hänen mukaansa tekniset sekoilut johtuivat pitkälti Ylen omasta tekniikasta, jossa esimerkiksi tilaäänen vaatimat kanavanumerot oli merkitty profiilissa vääriin kohtiin.

Monen vuoden hiljaisuuden jälkeen on vihdoin alkanut tapahtua. Tilaääntä on alettu lähettää aluksi Euroviisuista, mutta nyt myös joissakin Ylen kotimaisissa tv-sarjoissa ja -- tadaa! -- vihdoin myös elokuvissa! Joulupäivänä 25.12.2014 näin ensi kertaa 5.1 Dolby Digital -merkkivalon syttyvän television elokuvalähetyksessä. Korvat todistivat, että Rautarouva-elokuvan ääniraita oli aidosti 5.1-kanavainen, ja soi vieläpä upeasti.

Vihdoin, siis VIHDOIN, toteutuu digi-tv.n 15 vuotta vanha lupaus tilaäänestä -- mutta vain HD-kanavilla. Niissä ongelmana on, ettei Yle Teemaa lähetetä antenniverkossa teräväpiirtoversiona. Sen musiikkilähetykset (kuten erinomaiset konsertit syksyllä Musiikkitalosta) jäävät vain kaapeli- tai iptv-katsojien iloksi (Elisa Viihde ym.).

Vielä kiinnostava detalji, joka kertoo miten vaikea asia on kyseessä. Vuoden lopussa esitetty 6-osainen Tellus sisälsi ohjelmatietojen mukaan 5.1-äänet. Ohjaaja vahvisti Twitterissä, että sarjan äänet oli maksattu monikanavaisena. Vahvistin tunnisti signaalin, mutta takakaiuttimista ei koskaan kuulunut pihaustakaan.

Ylen tekniikka kertoi, että ensimmäinen jakso oli vahingossa lähetetty kaksikanavaisena, mutta loppujen viiden jakson piti mennä ulos monikanavaisina. Ei mennyt ainakaan Espoon lähettimen alueella.

Vuoden 2015 alussa Ylen omalta studiolta lähetettävät uutis- ja ajankohtaislähetykset siirtyvät nekin aitoon teräväpiirtoon. Paremman äänen ja teräväpiirtokuvan aika on lopultakin alkamassa.

Joulusatu Korvatunturin tietotekniikasta

Olen saanut harvinaisen mahdollisuuden vierailla Korvatuntunturilla ja tavata itse Joulupukin! Pukin työ ei ole juuri vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta turha luulla, että Pukki olisi jäänyt kehityksestä jälkeen. Ehei, hän ja tontut ovat valjastaneet tietotekniikan avukseen.

Miten luulet, että Joulupukki ehtisi edelleen vierailla jokaisessa lapsiperheessä yhden illan aikana, vaikka jaettavien lahjojen määrä on 70-luvulta lähtien moninkertaistunut? Salaisuus on uuden tekniikan ennakkoluulottomassa hyödyntämisessä. Joulupukki pitää yllä Suomen it-mainetta, vaikkei kukaan saakaan tietää siitä.

Ajatellaanpa vaikka lasten kilttiyden seurantaa. Ennen tonttujen piti kurkkia ikkunoiden takana ja salakuunnella puheita lahjatoiveiden selvittämiseksi. Jo kolme vuotta Joulupukki on tehnyt yhteistyötä Ruotsin FRA-tiedustelun ja amerikkalaisen NSA:n kanssa. Hyvä käytös, kiltit teot ja ystävälliset puheet selviävät helposti sähköpostia ja sosiaalista mediaa analysoimalla.

Pukki on erittäin tyytyväinen siitä, ettei Snowden paljastanut tätä yhteistyötä. Ilmeisesti Moskovassa piileskelevä tietovuotaja pelkäsi Pakkasukon kostoa ja arveli itsekin jäävänsä ilman lahjoja, jos tiedot paljastuisivat.

Kohta sillä ei ole enää merkitystä. Joulupukki odottaa innolla ensi vuonna hyväksyttävää tiedustelulakia, sillä se avaa Pukille mahdollisuuden omaan verkkovalvontaan. Pukin riippuvuus ulkomaisista tiedusteluorganisaatioista vähenee ja paljastumisen riski minimoituu, kun salaisuudet pysyvät Suomen rajojen sisällä.

Urkinta on tehokasta, mutta se tuottaa valtavan määrän sähköistä dataa. Pukki onkin joutunut ensi kertaa ulkoistamaan osan ydintoiminnoistaan Korvatunturin ulkopuolelle.

Muistatko sen 150 miljoonan euron arvoisen datakeskuksen, jonka Microsoft lupasi perustaa Suomeen ostaessaan Nokian matkapuhelinliiketoiminnot syyskuussa 2013? Ilmoituksen jälkeen hankkeesta ei kuulunut mitään, kunnes toukokuussa 2014 Microsoft kertoi keskuksen valmistuneen kaikessa hiljaisuudessa ja sijaitsevan jossain Uudellamaalla. Keskus on hys-hys, sillä Joulupukki ei halua paljastaa toimintatapojaan suurelle yleisölle.

Mutta on salamyhkäisyyteen toinenkin syy: Pukki ei suin surminkaan halua tietosuojavaltuutettua tarkastuskäynnille. Tietokannoissa säilytettävät tiedot ihmisten toiveista, paheista ja hyveistä ovat erittäin luottamuksellisia eikä niihin voida soveltaa henkilötietolain määräyksiä, kuten rekisteröidyn tarkastusoikeutta. Tietosuojadirektiivin pilkuntarkka noudattaminen olisi Joulupukin loppu ja antaisi medialle tilaisuuden ilkkua, miten EU tuhosi myös suomalaisen jouluperinteen. On kaikkien yhteinen etu, että nämä tietokannat pysyvät jatkossakin salaisina.

Toinen suuri salaisuus ovat Joulupukin pajassa ensi vuonna alkavat YT-neuvottelut. Ne ovat historian ensimmäiset, mutta niihin on syynsä.

Ensinnäkin Korvatunturi sijaitsee valtakunnanrajalla, puoliksi Venäjän alueella. Paikka valittiin aikoinaan siksi, että sieltä oli helppo kuunnella lapsia. Sähköisen tiedustelun myötä korvat ovat menettäneet merkitystään, joten Joulupukki pystyy nyt siirtämään toimintansa lähemmäksi Etelä-Suomen asutuskeskuksia, mikä samalla helpottaa aattoillan logistiikkaa.

Lisäksi itänaapuri on käynyt tänä vuonna levottomaksi ja aiheuttanut Joulupukille niin paljon huolta, että valkoiseen partaan on ilmaantunut ensi kertaa harmaita haivenia. Joulupukki pelkää, että lahjattoman poliitikon mielenkiinto kohdistuu seuraavaksi Korvatunturin lahjapajaan. Sen siirtäminen on tarpeen geopoliittisista syistä.

Kolmas syy on tonttujen ikääntyminen. Vanhimmat tontut ovat ahkeroineet työssään satoja vuosia ja kaipaavat eläkepäiviä. Sivumennen sanoen, tontut ovat tänä vuonna seuranneet huvittuneina julkista keskustelua eläkeiän portaittaisesta nostosta. Sadan vuoden työura on tontulle vasta alkua. Töitä tehdään niin pitkään kuin pystytään, sillä työ on hauskaa ja palkitsevaa.

Tulevaisuudessa tekniikka saattaa syrjäyttää myös Petteri Punakuonon. Tontut ovat testanneet uutta, kauko-ohjattuihin koptereihin perustuvaa jakelutapaa. Kenties jo muutaman vuoden päästä Joulupukin ei tarvitse rehkiä aattoiltana lainkaan, sillä nelikopterit lennättävät lahjapaketit suoraan koteihin. Kopterien avulla Joulupukki varautuu myös ilmastonmuutokseen. Ei huolta, vaikka koko Suomessa olisi musta joulu – lahjatoimituksia lumenpuute ei haittaa.

Lahjapakettien uusi jakelutapa muuttaa koko joulun merkitystä. Miksi odottaa jouluun, kun kiltit lapset ja hyvin käyttäytyvät aikuiset voidaan palkita vaikka joka päivä? Näin toteutuu vanhan laulun sanat: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!”

Päätän raporttini Joulupukin päämajasta tähän ja toivotan kaikille mielikuvituksellista joulunajan odotusta.

Salakuuntelua väärennetyillä tukiasemilla

Norjassa paljastunut valetukiasemien tapaus kertoo urkkijoiden poikkeuksellisesta röyhkeydestä. Vaikka uutisointi onkin hieman epätarkkaa, tuntemattomat tahot ovat ilmeisesti onnistuneet perustamaan omia matkapuhelinten tukiasemia ja kaapanneet ihmisten puheluita niiden kautta salakuunteluun.

Tällaisessa urkinnassa ei ole varsinaisesti mitään uutta. Kirjoitin siitä jo 2010 ilmestyneessä kirjassani. Silloin käsityksenä oli, että salakuuntelua harrastaisivat viranomaiset tai ehkä järeän luokan rikolliset. Norjan tapauksessa on viitteitä kansalliseen vakoiluun, mikä tekee kuuntelusta poikkeuksellisen röyhkeää.

Valetukiasemia voi ostaa nettikaupoista, tosin hinnat liikkuvat kymmenissä tai jopa sadoissa tuhansissa euroissa. Usein sivulla mainitaan, että asiakkaiksi kelpaavat vain viranomaiset -- siis esimerkiksi poliisi. Tiedusteluvirastoilla on tietenkin omat, vielä kehittyneemmät laitteensa.

Puhelun kaappaaminen on helppoa, sillä matkapuhelin etsii voimakkaimman signaalin ja kytkeytyy sitä lähettävään tukiasemaan. Salakuuntelija voi murtaa puhelimen käyttämän gsm-salauksen tai komentaa puhelimen pudottamaan salauksen kokonaan pois käytöstä. Sen jälkeen liikenne välitetään oikean operaattorin verkkoon. Kyseessä on siis klassinen man-in-the-middle-hyökkäys, jota soittaja itse ei voi havaita.

Salakuuntelun tehokkuutta vähentää se, että puhelu vaihtaa tukiasemaa kesken puhelun, mikäli se löytää paremman signaalin tai jos kohde esimerkiksi kävelee puhuessaan. Jotta koko puhelu saataisiin talteen, valeasemia on oltava riittävän monta. Toinen vaihtoehto on asentaa tukiasema autoon ja seurata kohdetta riittävän lähellä.

Uutisten mukaan Oslosta oli löytynyt useita kiinteästi asennettuja valeasemia, mikä tekee tapauksesta poikkeuksellisen julkean. Yhtä ihmeelliseltä tuntuu se, ettei yksikään Norjan viranomaisista ole aiemmin tiennyt asiasta (tai ainakaan myönnä sitä).

Olisi helppo spekuloida kuka on kuuntelun tapana, mutta se on hyödytöntä ennen kuin asiasta saadaan lisätietoja. Kiinnostavaa on, että vähän aiemmin outoja tukiasemia löydettiin myös Yhdysvalloista. Emme tiedä, ovatko tukiasemat oman valtion, vieraan valtion, poliisin vai rosvojen asentamia. Kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään. Tällainen epävarmuus on ennenkuulumatonta ja huolestuttavaa.

Jos valeasemia löytyy Oslosta, niitä todennäköisesti löytyy myös Helsingistä. Tähän saakka kukaan ei ilmeisesti ole tajunnut etsiä niitä. Mikäli kyseessä ovat vieraan vallan asentamat laitteet, asian tutkinta kuuluu Suojelupoliisille.

Kaikeksi onneksi valeasemat on helppo paljastaa, sillä mobiiliverkon asemat kertovat itsestään koko ajan. Tarvitaan vain skannausohjelma, joka raportoi löytämänsä asemat. Sellainen on esimerkiksi IMSI-Catcher Detector Androidille.

Taajuuksien käyttöä ja radiolähettimiä valvoo Suomessa Viestintävirasto. Sillä pitäisi myös olla tiedot operaattorien virallisista tukiasemista. Luvaton radiolähetin on laiton, joten valeasemien etsinnän pitäisi kuulua Viestintäviraston tehtäviin. Samalla tavalla virasto seuraa muutakin radiotaajuuksien käyttöä ja skannaa mm. laittomia ULA-lähettimiä.

Luulisi, että Suojelupoliisi olisi jo aiemmin neuvonut ViViä tarkkailemaan tukiasemia. Ellei, nyt on korkea aika herätä salakuuntelun röyhkeyteen ja lähettää mittausautot partioimaan kaupungille. Viranomaisten vastaukset ovat tyypillisen vältteleviä, mutta rivien välistä voi lukea, ettei salakuuntelu ehkä tullut aivan yllätyksenä. Jos niistä on tiedetty, miksei ketään ole varoitettu? Jos ei ole tiedetty, ovatko kaikki osapuolet olleet tehtäviensä tasalla?

Vanhanen ja liikennevalot

"Liikennevalojen ohjaus on ihan pielessä, ne vain lisäävät ruuhkia. Eivätkö insinöörit ikinä opi säätämään valoja oikein?"

Yleensä tällaisia purkauksia kuulee nuorten suusta. Siksi olin hämmästynyt lukiessani Uuden Suomen uutisesta ex-pääministeri Matti Vanhasen kiukuttelua asiasta. Tässä alkuperäinen Facebook-päivitys:

Pyrkiikö Helsinki hidastamaan autoilua?

Liikennevalojen ohjaus tuntuu aina olevan pielessä, koska niitä ei voida optimoida juuri omaa liikkumista varten. Valoilla pyritään maksimoimaan liikenteen läpimeno kaikkiin suuntiin. Olisi helppoa näyttää vihreää aaltoa Mannerheimintien päästä päähän, jolloin Vanhasen kaltaiset kiireiset miehet pääsisivät äkkiä töistään Nurmijärvelle, mutta silloin poikittaisliikenne kärsisi.

Joskus näkee, että valot palavat punaisina, vaikka risteävää liikennettä ei ole lainkaan. Odottavasta autoilijasta tuntuu, että valojen ohjaus on täysin pielessä. Kyse voi olla siitä, ettei autoja haluta päästää tukkimaan seuraavaa risteystä, jossa punaiset palavat hyvästä syystä. Liikennekapeikko voi olla myös näkymättömissä mutkan takana.

Liikenne on kokonaisoptimointia, joka on erittäin mutkikas tehtävä. Yhdysvalloissa on esimerkiksi huomattu, ettei kaistojen lisääminen välttämättä nopeuta liikennettä. Jossain tapauksissa sujuvuus voi lisääntyä jopa kaistoja poistamalla, koska liikenneruuhkissa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Matti Vanhasen päivitys tuntuu huonosti harkitulta myös sen vuoksi, että hänen työpaikkansa on Musiikkitaloa vastapäätä aivan Helsingin sydämessä. Matkaa rautatieasemalle on noin 200 metriä. Jos joku, Vanhanen olisi oikea henkilö käyttämään joukkoliikennettä, tai ainakin jättämään autonsa liityntäpysäköintiin. Virassa toimiessaan Vanhasella oli tapana ylistää Nurmijärvellä asumista, joten urputtaminen Helsingin keskustan ruuhkasta ihmetyttää. Tosin Nurmijärven vetovoima on muutenkin hiipunut. Ehkä muutkin pääkaupunkiseudulla töissä käyvät ovat kyllästyneet sahaamaan väliä edestakaisin.

Liikennesuunnittelussa on aina kohtia, jotka herättävät ihmetystä, eivätkä insinöörit ole erehtymättömiä. Itseäni kummastuttaa reitti Tuusulanväylältä lentoasemalle. Kun ajetaan etelästä ja käännytään Kehä III:lle länteen kohti lentokenttää, exit-kaista muuttuu kaarteen ajaksi kaksikaistaiseksi, mutta palaa jälleen yksikaistaiseksi ennen liittymistään Kehä III:lle.

Miksi kaarre on kaksikaistainen, vaikka liittymäkohdissa kaistoja on vain yksi?

Miksi mutka on rakennettu kaksikaistaisena, vaikka liittymissä on vain yhdet kaistat? Loppuivatko rahat vai onko tarkoitus, että ruuhkan sattuessa autot kerätään kaarteeseen jotta pääväylät pysyvät avoimina?

Youtube opetuksessa - missä ongelma?

Yksi tekijänoikeusaloitteen argumenteista oli halu sallia Youtube-videoiden käyttö luokassa. Tarkkaan ottaen aloitteen tekstissä ei sanottu ihan niin, mutta tällainen vaikutelma monelle jäi asiasta. Esimerkiksi Elina Lepomäki kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että tiukan tulkinnan mukaan opettaja rikkoo tekijänoikeuslakia näyttäessään videoita Youtubesta.

Olen yrittänyt selvittää perusteluita näin tiukalle tulkinnalle, mutta turhaan. Youtuben käyttämisestä opetuksessa ei ole tehty ongelmaa missään muualla kuin Suomessa. Muissa EU-maissa, joiden tekijänoikeuslait noudattavat samaa direktiiviä kuin omamme, käyttöä pidetään sallittuna. Ainoat ongelmat liittyvät koulujen palomuureihin, joissa Youtube on saatettu estää, sekä videon alle jätettyihin asiattomiin kommentteihin.

Youtube itse ei rajoita videoidensa käyttöä opetuksessa, pikemminkin päinvastoin. Miksi siis suomalaisten koulujen tai opettajien pitäisi tehdä niin?

Nähdäkseni suomalainen opettaja voi käyttää Youtube-videoita omassa työssään. Varmuuden vuoksi kannattaa katsoa video etukäteen ja lukea tekijän itsensä mahdollisesti asettamat käyttörajoitukset. Ja tietenkään ei pidä näyttää videoita, jotka rikkovat selvästi jonkun tekijänoikeuksia.

Mikä sitten on "selvästi" oikeuksia rikkovaa sisältöä? Sanoisin, että jos ei opettaja sitä itse tunnista, luvattomuus ei ole riittävän selvää. Lähtökohta on, että aineisto on Youtubessa laillisesti, eikä opettajan tarvitse tehdä kohtuutonta työtä oikeuksien selvittämiseksi. Normaalin maalaisjärjen, elämänkokemuksen ja opettajantoimesta kertyneen ammattitaidon pitää riittää.

Joten vaikka tekijänoikeusaloite ei mennytkään läpi, kannattaa hyödyntää Youtuben mainioita opetusvideoita. Niistä on iloa myös kokeisiin valmistautuvalle opiskelijalle. Tarjolla on mm. lukuisia matematiikkaan ja fysiikkaan liittyviä toisten opettajien omatekoisia videoita, joista voi olla paljon hyötyä.

Matematiikan opetusvideot ovat hyvä apu omatoimiseen harjoitteluun ennen kokeita.

EU haluaa lakinsa koskevan myös Yhdysvaltoja

Päivän uutisen mukaan EU on tyytymätön siihen, että Googlelle määrätty oikeus tulla unohdetuksi -periaate koskee vain EU-maissa toimivia hakukoneita. Jos haluaa etsiä entiseen tapaan kaikkia sivuja, ei tarvitse muuta kuin tehdä haut kansainvälisen google.com-sivun kautta.

Tämä ei varmaankaan tullut EU:lle yllätyksenä, sillä nettipalvelut toimivat globaalisti -- ellei sitten omistaja itse rajoita pääsyä niihin esimerkiksi jakeluoikeuksien vuoksi (yritäpä katsoa Hulu.com-videoita Suomesta).

Yllätyksenä tulee kuitenkin EU:n vaatimus, että myös Googlen amerikkalaisen emoyhtiön pitäisi noudattaa EU-tuomioistuimen päätöstä (ainakin niissä hauissa, joita tehdään EU-maista käsin). Koska google.com-palveluita ei ole suunnattu eu-kansalaisille (ei toisaalta estettykään), käytännössä kyse olisi unohdusperiaatteen pakottamisesta myös amerikkalaisille käyttäjille.

Entä jos Kiinan valtio vaatisi eurooppalaista nettiyhtiötä poistamaan palvelustaan toisinajattelijan blogin, joka on heidän kansallisen lakinsa vastainen? Tai luovuttamaan tietoja käyttäjistä, joiden "rikos" ei ole meidän mielestämme rikos lainkaan? Tietenkin torjuisimme tällaiset vaatimukset. Pitäkää lakinne ja määräyksenne, meillä on omamme.

On kiinnostavaa nähdä, miten EU aikoo edetä asiassa. Amerikkalaisen yhtiön sakottaminen voi osoittautua mahdottomaksi, sillä laeilla voidaan vaikuttaa vain kansallisiin maayhtiöihin. Googlen emoyhtiölle voidaan määrätä vaikka miljardin sakot, mutta kuka ne perisi? Onko vaihtoehtona se, että EU-maat velvoitetaan estämään kansalaisten pääsy google.com-hakukoneeseen Pirate Bay -estojen tapaan?

Joka tapauksessa EU:n kiukuttelu USA:ta vastaan on epäviisasta ja koituu molempien haitaksi.

Jos amerikkalaiset haluavat säätää vastaavan unohduslain omalle Googlelleen tai hajottaa yhtiön useampaan osaan, se on heidän asiansa. Vain heillä on siihen oikeus ja juridiset keinot.

Emmehän mekään EU-alueella noudattaisi yhdysvaltalaisia lakeja.

Sinunkin äitisi oli liberaali

Lakivaliokunta äänesti 20.11.2014 avioliittolain uudistusta vastaan äänin 9-8. Hesarin grafiikka osoittaa havainnollisesti, miten edustajan ikä korreloi äänestyskäyttäytymisen kanssa. Vedenjakajana oli vuosi 1965: ennen sitä syntyneet äänestivät uudistusta vastaan, sen jälkeen syntyneet puolesta. Poikkeuksen teki ainoastaan perussuomalaisten Mika Niikko (s. 1967).

Some-tuomioistuin antoi päätöksensä heti tuloksen selvittyä ja se oli äänekäs: viisikymppiset ovat dinosauruksia, jotka vain hidastavat Suomen kehittymistä ja yhteiskunnan vapautumista.

Nuorten tuomio on ankara, kuten edelliselle sukupolvelle aina. Mutta tämän päivän fossiilit ovat itse eilisen liberaaleja. Ne arvot ja oikeudet, joita parikymppiset pitävät itsestäänselvyyksinä, ovat heidän vanhempiensa hankkimia. Eikä siitä ole edes kauaa, hädin tuskin yksi sukupolvi.

Vielä 1950-luvulla yksinäistä naista pidettiin ilmeisesti niin moraalittomana, ettei heitä päästetty ravintolaan. Ovi aukesi vain herraseurassa. Sukunimilain muutos, joka salli naisen pitää oman (tai no, isänsä) sukunimensä avioliitossa, hyväksyttiin eduskunnassa 1985. Aborttilakeja lievennettiin vuosina 1950 ja 1970. Todennäköisesti äitisi kannatti näitä muutoksia, joita muu yhteiskunta piti aikoinaan yhtä radikaaleina kuin avioliittolakia nyt.

Homouden salliva historia on vielä lyhyempi. Vuoteen 1971 asti homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos, siitä eteenpäin "vain" sairaus vuoteen 1981 asti. Vuoden 1983 vaalipaneelissa homoudesta väiteltiin yhtä värikkäästi kuin avioliittolain uudistamisesta nyt. Yllyttäminen homoseksuaaliseen tekoon (mistä Venäjää nyt paheksutaan) poistui rikoslaista vuonna 1999 -- vain 15 vuotta sitten. Vuonna 1991 kuollut Touko Laaksonen (alias Tom of Finland) ei voinut kuvitellakaan, millainen tähti hänestä tulisi runsaat 20 vuotta myöhemmin.

Avioliittolain muuttaminen ei jää viimeiseksi lajissaan. Nyt päiväkodissa olevat lapset tulevat aikanaan tuomitsemaan nyt tehtävät uudistukset vanhoillisiksi ja riittämättömiksi. Varmasti löytyy vielä paljon sääntelyä, jonka jälkipolvet kokevat ahdistavaksi, moraalittomaksi ja tasa-arvon vastaiseksi, vaikka emme vielä tiedäkään, mitä ne voisivat olla.

Maailman muuttaminen ja liberaalit uudistukset kuuluvat nuorille aikuisille. Ehkä on niin kuin Winston Churchill sanoi: "Ihminen joka ei ole nuorena idealisti on sydämetön, mutta ihminen joka ei ole vanhana konservatiivi on idiootti". Perjantaina 28.11.2014 nähdään, riittääkö eduskunnan keski-ikä uuden lain hyväksymiseen.

Kävi miten tahansa, tänään muutosta puolustavat ovat huomisen dinosauruksia. Tervetuloa joukkoon!

Kansanedustajat eivät perehdy säätämiinsä lakeihin

Alkoholimainontaa rajoittava laki nousi syystäkin median ja kansalaisten hampaisiin. Mitä järkeä on säätää lakia, jonka soveltamiseen tarvitaan 60 sivun pikkutarkka ohje ja jonka linjaukset herättävät lähinnä huvittuneisuutta? Lisäksi tiedetään, ettei laki pysty estämään sosiaalista mediaa tai ihmisten oma-aloitteista toimintaa. Laki on yksinkertaisesti mahdoton.

Julkisuudessa kansanedustajat ovat heränneet vastustamaan byrokratiaa ja ylenpalttista sääntelyä, vaikka ovat itse säätäneet ongelmia tuottavat lait. Viranomaiset noudattavat vain lain määräyksiä, ja lakien säätäminen on kansanedustajien tärkein tehtävä.

Eivätkö kansanedustajat perehdy lakeihin, joita säätävät? Oletan, että alkoholimainontaa säätelevästä laista pyydettiin lausuntoja ja järjestettiin valiokuntakuulemisia. Eikö niissä tullut ilmi, miten koomisiin tilanteisiin laki johtaa? Vai eivätkö edustajat perehtyneet lausuntoihin? Moni asiantuntija ramppaa valiokunnassa kuultavana ja laatii lausuntoja, eikä tästä työstä makseta mitään. Miksi lausuntoja pyydetään, jos niillä ei ole merkitystä?

Osa edustajista kritisoi mainoskieltoja liian tiukoiksi, vaikka äänesti itse vielä tiukemman lain puolesta. Onneksi heidän ehdotuksensa ei voittanut, jos kerran nykyinenkin laki on arkielämälle vieras ja tulee alan yrityksille kalliiksi.

Toinen paljon porua aiheuttanut määräys velvoittaa yrittäjän hakemaan maksullista lupaa, mikäli aikoo työskennellä omassa kampaamossaan itsenäisyyspäivänä -- esimerkiksi presidentin itsenäisyysjuhliin osallistuvia vieraita palvellakseen.

Kansanedustajat vetoavat usein suureen työmääräänsä. Onko edustajia siis liian vähän vai liian paljon? Kaksisataa edustajaa on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin muissa maissa. Sujuisiko työ paremmin, jos edustajia olisi vähemmän?

Osa lainsäädännöstä tulee EU-direktiiveistä, minkä pitäisi vähentää kansallisen sääntelyn määrää. Voi myös kysyä, pitääkö pyörä keksiä joka maassa uudelleen. Alkoholimainonta on hankala alue, joten miksei perehdytä Ruotsin tai Norjan lakeihin ja mahdollisiin ongelmiin? Naapureista voisi ottaa oppia.

Kiire ei voi olla peruste tehdä lainvalmistelutyö huonosti, sillä epäonnistuneet lait palaavat kuormittamaan eduskuntaa uudelleen ja nakertavat koko yhteiskuntaa. Jos hyvää lakia ei pystytä tekemään, on parasta jättää laki kokonaan säätämättä. Selviämme ilman, jos olemme selvinneet tähänkin asti.

Lisäys 5.12.2014: Onneksi sentään joillakin kansanedustajilla on nöyryyttä tunnustaa virheensä.

Googlen jakaminen kahtia Euroopassa on kuolleena syntynyt idea

Lehtitietojen mukaan Euroopan parlamentti suunnittelee lakia, joka (yhtiötä nimeltä mainitsematta) haluaisi jakaa Googlen kahteen osaan. Hakukone siirrettäisiin yhteen ja muu liiketoiminta toiseen yhtiöön.

Taustalla on ymmärrettävä huoli Googlen alati lisääntyvästä vallasta markkinoilla. Yhtiön markkinaosuus nettihauissa on yli 90 prosenttia ja Google näyttää laajenevan ameeban lailla yhä uusille markkoinille.

Kilpailuviranomaiset ovat ennenkin puuttuneet liian suuriksi kasvaneisiin yhtiöihin, ja hyvä niin. Täysin vapaa kapitalismi ei johda kovaan kilpailuun vaan monopoliin. Yhtiöiden on kannattavampaa ostaa toisensa pois markkinoilta kuin tuhlata voimansa keskinäiseen kilpailuun. Pienempien yhtiöiden omistajien kannattaa myydä osuutensa isommalle, koska tällöin kaikki voittavat -- paitsi tietenkin asiakkaat, markkinat ja tuotekehitys. Monopoliyhtiöllä ei ole suurta halua uuden kehittämiseen. Vanhalla rahastaminen on kannattavampaa.

Tässä kaikessa on vain yksi ongelma: Google on amerikkalainen yhtiö ja siksi sen mahdollisen jakamisen pitää tapahtua Yhdysvalloissa, ei Euroopassa.

USA:n kilpailuviranomaiset ovat ennenkin pilkkoneet jättiyhtiöitä viranomaispäätöksillä. Rockefellerien öljy-yhtiö Standard Oil pilkottiin vuonna 1911 peräti 34 osaan, joista yksi tunnetaan nykyään nimellä Esso  (Eastern States Standard Oil). Pilkkomishetkellä Standard Oil hallitsi runsasta puolta öljynjalostuksen markkinoista -- siis paljon vähempää kuin Google nyt. Ja sanonta kuuluu, että data on tämän päivän öljyä.

Bellin keksimä puhelin synnytti valtavan puhelinjätin, jonka seurauksena AT&T pilkottiin 1980-luvun alussa seitsemään paikallisyhtiöön ("Baby Bell").

Öljy ja puhelinliiketoiminta ovat perinteistä bisnestä, nopeasti kehittyvä IT-ala jotain muuta. Kesäkuussa 2000 tuomari määräsi Microsoftin pilkottavaksi kahteen osaan, joista toiseen jäisi Windows ja toiseen kaikki muu. Pelättiin, että Microsoftin monopoliasema käyttöjärjestelmissä antaisi sille etulyöntiaseman myös tulevaisuuden it-markkinoiden hallintaan.

Päätöksestä valitettiin eikä George W. Bushin hallinto pitänyt Microsoftin valta-asemaa pahana, vaan pikemminkin Yhdysvaltojen kansallisen edun mukaisena. Jakopäätös kumottiin ja Microsoft sai säilyä yhtenäisenä.

Ironista kyllä, Googlen nykyisen monopolin siemenet itivät jo tuolloin. Microsoftin monopoli murtui nopeasti ja ilman liittovaltion apua. Nyt Google on samassa asemassa. Todennäköisesti senkään monopoli ei ole ikuista. Sosiaalinen media on yksi uusista kasvu-aloista, joilla Google ei ole pärjännyt lainkaan. Yhteisöpalvelu Plus kituu miljardi-investoinneista huolimatta tekohengityksen varassa. Kilpailun merkiksi Yahoo on ostanut itselleen pääsyn Firefox-selaimeen.

EU:n halu pilkkoa Google on enemmänkin huolta sen omien nettiyritysten puolesta. Miksei Eurooppa ole pystynyt kehittämään juuri lainkaan nettimaailman menestystarinoita?

Googlen kahtijako Euroopassa olisi käytännössä merkityksetön, koska emoyhtiö säilyy yhtenäisenä. Tieto ja raha virtaavat pääkonttorin kautta entiseen malliin, päättipä EU eurooppalaisista paikallisyhtiöistä mitä tahansa. Pelkona on, että kohtuuttomat sääntelyt (kuten oikeus tulla unohdetuksi) saavat jenkkiyritykset vetämään toimintansa pois Euroopasta ja sääntelyn piiristä.

Käyttäjille tällä ei ole juurikaan merkitystä, sillä pilvipalvelut toimivat yhtä hyvin maasta riippumatta. Kuinka moni nytkään tietää, mistä maasta Googlen palvelut tulevat? Mitä eroa on google.com- ja google.fi-osoitteilla käyttäjän näkökulmasta? (paitsi se, että com-osoite toimii paremmin, eikä sensuroi vanhoja hakutuloksia).

EU:lla ei ole tässä kiistassa mitään muuta kuin hävittävää. Toivottavasti hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja MEPit keskittyvät mieluummin omien yritysten tukemiseen kuin jenkkiyhtiöiden kampittamiseen.

Herätysjuhla (Slush) on ohi, takaisin yrittämään

Kaksipäiväinen Slush-tapahtuma päättyi eilen. Jo vuosi sitten se sai paljon julkisuutta, tänä vuonna julkisuuden määrä oli suorastaan ylenpalttista. Hesarilta paikan päällä ahersi viisi toimittajaa, molempien tv-kanavien aamutelevisiot seurasivat tapahtumaa. Suomen pääministeri ja Kiinan varapääministeri olivat paikalla ja keskustelivat yleisön edessä. Eikä raportointi liittynyt pelkkään viralliseen ohjelmaan, vaan kattoi myös iltabileet.

Ulkopuolinen voisi luulla, että Slush oli hurmoksellinen herättäjäjuhla eikä yrittäjien bisnestapahtuma. "Slush ei ole pelkkä valonpilkahdus marraskuun pimeässä, vaan se valaisee koko Suomen", hehkutti pääministeri Stubb. Vieläkö joku väittää, että Suomi on yrittäjäkielteinen maa?

Tämän suurempaa arvostusta aloittelevia yrittäjiä kohtaan valtio tai media tuskin voisi osoittaa. Jos joku nuori vielä empii yrittäjäksi ryhtymistä, se ei takuulla johdu huonosta ilmapiiristä tai arvostuksen puutteesta. Tuskin edes epäonnistumisen pelosta, sillä lähes kaikessa uutisoinnissa yrittämistä ja startupeja käsitellään erittäin myönteisesti. Välillä tuntuu, että Yle on suorastaan komennettu kertomaan yrittäjien menestystarinoita.

Epäonnistumisista kerrotaan harvoin, ellei kyse ole Sunny Car Centerin kaltaisesta sotkusta, joka ylittää uutiskynnyksen muistakin syistä. Tässä suhteessa Hesarin juttu 3.11. ("Yli puolet startupeista ei lähde lentoon") epäonnistumisista oli suorastaan tervetullut. Yrittäminen on nimensä mukaisesti yrittämistä, eikä se saa pelottaa alalle ryhtyvää.

Nykyisessä taloustilanteessa valtio suorastaan rukoilee teknisen ja palvelualojen uusia startupeja tuomaan kaivattua kasvua ja työllistämään. Perinteisemmät alat tai jo pitkään toimineet yritykset eivät saa vastaavaa hemmottelua.

Startupit ovat mukavia myös siksi, että ne toimivat yleensä uusilla, vähän säädellyillä aloilla. Rakentaminen, kuljetuspalvelut ja ruoka-ala ovat hankalampia, koska niille on ehtinyt kertyä mittava säädösten ja rajoitusten verkosto.

Ehkä valtio voisi muistaa myös näitä perinteisiä yrittäjiä ja purkaa heidän toimintaansa rajoittavia esteitä? Siitä ei ehkä saa hurmosta eikä mediahuomiota startupien tapaan, mutta perinteiset ja "tylsät" yritykset tuottavat kuitenkin leijonanosan tämänkin maan bruttokansantuotteesta.

Yllätystabletti Nokialta: N1

Myytyään matkapuhelimet Microsoftille Nokian uusi strategia piti rakentaa mobiiliverkkojen, patenttien ja HERE-paikannuspalvelujen varaan. Yhtiö on myös vihjannut etsivänsä kokonaan uusia liiketoiminta-alueita ja harkitsevan paluuta kuluttajamarkkinoille.

Eilen sanat muuttuivat todeksi ja uunista putkahti esiin... Android-tabletti. Pettymys oli melkoinen. Aikoinaan yhtiö totesi, ettei sen kannata lähteä kilpailemaan halpojen Android-puhelinten markkinoille, missä tuotedifferentiointi on vaikeaa, Sen vuoksi Nokia valitsi Microsoftin, ja loppu on historiaa -- surullista sellaista.

On vaikea ymmärtää, miksi Nokia nyt lähtisi kilpailemaan aivan yhtä hankalille tablet-koneiden markkinoille. Eilen julkistettu N1 on teknisesti kelpo tabletti, mutta siinä ei ole mitään omaperäistä. Ainoa linkki Nokiaan on yhtiön nimi (ja Z-launcher ohjelma), kaikki muu tulee aasialaiselta Foxconnilta. Hinta on halpa juuri siksi, ettei Nokia ole itse tehnyt siihen mitään. Ja kun laite saadaan joskus Suomeen, hinta tuskin on enää yhtä edullinen.

"Joskus" saattaa tarkoittaa ensi kevättä tai alkukesää. Toimitukset ensimmäisellä markkina-alueella Kiinassa alkavat vasta helmikuun puolivälissä. Miksi julkistaa tablet näin paljon etuajassa?

Mieleen tulee aivan Nokian miniläppäri, jonka yhtiö esitteli vaikeuksiensa jo alettua syksyllä 2009. Booklet 3G:n piti olla paluu yhtiön juurille ja esimerkki uudesta tulemisesta. Toisin kävi.

Olisipa Nokia lähtenyt vaikka terveysranneke-bisnekseen! Siinä markkinat ovat vielä jakamatta, innovaatioille on tilaa eivätkä aasialaiset ole heränneet. Mutta tabletti... vaikea ymmärtää. Patenttien lisensointibisneksen rinnalle ollaan näköjään nostamassa brändin myyntibisnestä. Yleensä brändin myynti muiden käyttöön on merkki omien ideoiden loppumisesta, ja monelle yhtiölle se tarkoittaa alamäen alkua.

Kaiken lisäksi Nokia myy brändinsä todella halpaan laitteeseen, joka kävisi kaupaksi millä tahansa nimellä. Minkä viestin se lähettää markkinoille? Jos hinta olisi tuplasti kalliimpi (500 dollaria), se kertoisi brändin arvosta. Applen ei tarvitse kilpailla hinnalla, Nokian täytyy.

Jotta konseptissa olisi mitään järkeä, pitäisi julkistaa muitakin Nokia-merkkisiä kuluttajatuotteita. Jos kerran tablet niin miksei myös Android-puhelinta? Ehkä sellainen nähdään jo ensi syksynä?

Hyvitysmaksu valtion budjettiin

Ministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden, jossa saatiin uutta tietoa hyvitysmaksun tulevaisuudesta.

Opetus- ja kultturiministeriö 18.11.2014 klo 8.50

Tilaisuudessa kerrottiin, että ratkaisu hyvitysmaksun siirtämisestä budjettiin oli syntynyt hyvin nopealla aikataululla. Hallituksella on ilmeisesti halu näyttää, että hallitusohjelman tavoitteet saavutetaan (herää ilkeä ajatus, edistikö ministeri Arhinmäen ja ehkä myös vihreiden lähtö hallituksesta sovun syntymistä?).

Vuosikymmenen jahkailun ja selvittämisen jälkeen maksun siirto budjettiin on reipas veto. Norjassa vastaava periatte on ollut jo vuosia, Espanja teki saman äskettäin. Muut EU-maat keräävät hyvityksen yhä tallennusvälineiden ja laitteiden hinnassa. Jää nähtäväksi, seuraavatko muut EU-maat kolmikon esimerkkiä.

Numerot puhuvat puolestaan. Hyvitysmaksun tuotto on laskenut joka vuosi mm. suoratoistopalveluiden (Netflix, Spotify) sekä lisensioidun musiikkimyynnin (iTunes ym.) yleistyessä. Vuonna 2009 tuloa kertyi 8,8 miljoonaa, sitten 6,5, 6,5, 7,1 ja 6,4 miljoonaa (2013). Tämän vuoden ennuste on 5,1 miljoonaa, ensi vuoden arvio oli enää 3,8 miljoonaa.

On yllättävää, että budjetissa summaksi asetetaan 11 miljoonaa. Se vastaa vuosituhannen alun vuosia, jolloin kopiointia rompuille, VHS-kaseteille ym. tapahtui vielä laajasti. Kävi ilmi, että vielä neljä päivää sitten summa oli 12 miljoonaa, mutta nyt se oli pudotettu 11 miljoonaan. Määrä on puhtaasti kulttuuripoliittinen päätös, eikä se perustu kulutukseen, kopioinnin määrään tai aiheutuneeseen haittaan.

Vuodesta 2017 lähtien summaa tullaan joko nostamaan tai laskemaan riippuen siitä, mitä puolueeton tutkimus kertoo yksityisen kopioinnin määrästä: "Tutkimustoiminta organisoidaan niin, että yksityisen kopioinnin laajuudesta ja kopiointilähteistä saadaan mahdollisimman neutraali ja värittämätön kuva hyvityksen oikean tason ja hyvityksen jakamisen perustaksi."

Tähän asti edunsaajien Taloustutkimuksella teettämä vuosittainen tutkimus on kertonut kopioinnin vähenemisestä. Koska tutkimuksen suorittajana on alan johtava yritys, nykyisiäkin lukuja on lupa pitää luotettavina. Jatkossa 11 miljoonasta tulee lähtötaso, joka laskee, mikäli yksityinen kopiointi edelleen vähenee ja nousee, mikäli kopiointi yleistyy. Tekijänoikeusjärjestöjen näkökulmasta uusi sopimus on siis hyvin edullinen.

Onko järkevää siirtää aiemmin kuluttajilta perittyä maksua valtion budjettiin? Periaatteessa ei, mutta niin kauan kuin maksulla on puolueiden tuki, jotenkin asia on järjestettävä. Tekijänoikeuslain 26a-pykälä tulee kuulumaan suunnilleen näin: "Talousarviomäärärahan tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön".

Hyvitysmaksun poistuessa laitteiden hinnat halpenevat, joten kuluttajien rahaa säästyy. Vaikka osa kerätään verona takaisin, byrokratia ja hallinnointikulut poistuvat. Teoston alainen hyvitysmaksuyksikkö lakkautetaan tarpeettomana.

Tuemme joka tapauksessa kulttuuria verovaroista sadoilla miljoonilla. Tämän rinnalla 11 uutta miljoonaa ei paljon paina. Summaa voi verrata myös Yle-veroon, joka on noin 440 miljoonaa.

Hyvitysmaksusta osa on jaettu tekijöiden "yhteisiin tarkoituksiin", mm. paljon kritiikkiä herättäneelle TTVK:lle. Käytäntö aiotaan säilyttää jatkossakin, koska kaikkea teosten käyttöä ei voida mitata eikä korvauksia siten kohdistaa oikein.

Jatkossa hyvitysmaksun suuruutta arvioi valtuuskunta, jonka edustajat koostuvat pääasiassa edunsaajien järjestöistä. Tänään luvattiin, että mukana tulee olemaan myös kuluttajien ja muiden ministeriöiden (ainakin TEM, LVM, ehkä OM) edustaja. Valtuuskunta kaiketi osaltaan päättämään, nouseeko 11 miljoonaa suuremmaksi vai kutistuuko se pienemmäksi.

Vielä yksi pieni nyanssi: tekijänoikeuslain pykäliä muutetaan niin, että direktiivin "fair compensation" käännetään jatkossa muotoon "kohtuullinen hyvitys". Aiempi termi oli "sopiva hyvitys", mikä antoi vapaat kädet kaikenlaisiin tulkintoihin. Sopivuus kun on katsojan (tai rahan saajan) silmässä.

Budjettimalli on pienin kaikista pahoista ja säästää turhia keräys-, hallinnointi- ja riitelykustannuksia. Hyöty näkyy konkreettisesti verrattaessa vanhoja pitkiä pykäliä uusiin, muutaman rivin mittaisiin (kts. luonnos tekijänoikeuslain muuttamisesta). Tekijänoikeusjärjestöjen valta ja lobbausvoima näkyy siinä, että uusikin järjestelmä on niille hyvin edullinen.

Lisäys 20.11.2014: Ylen esimerkkejä hyvitysmaksun poiston vaikutuksesta kuluttajahintoihin. 

Tekijänoikeusoppia päätoimittajalle

Bloggaajat etsivät netistä sopivia valokuvia ja käyttävät niitä surutta omilla sivuillaan. Syynä on usein välinpitämättömyys, joskus myös tiedon puute.

Päätoimittaja ei voi vedota tietämättömyyteen. Jos hän ottaa kuvan Facebook-sivulta ja julkaisee sen uutisen yhteydessä, kuvan käyttöön on kysyttävä lupa. Pelkkä maininta kuvan lähteestä ei riitä. Facebookilla on sopimusehtojensa mukaisesti oikeus näyttää (käyttäjän sinne laillisesti lähettämä) kuva, mutta se ei voi luovuttaa kuvan oikeuksia eteenpäin.

Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Kaiku julkaisi perjantaina uutisen "Kokoomuksen Kauma puolustaa puoluesiskoa". Sen yhteyteen on laitettu kuva, missä kansanedustaja istuu kotisohvallaan shampanjalasi kädessä.

Uutinen ja Facebook-sivulta varastettu valokuva.

Kuvan tekijänoikeudet ovat sen kuvaajalla, tässä tapauksessa minulla. Otin kuvan edustajan tyttären ylioppilasjuhlissa. Yksityisen kuvan käyttö uutisessa on journalisesti arveluttavaa, vaikka muut henkilöt onkin rajattu kuvasta pois. Tekijänoikeuden kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä -- ei liioin sillä, ettei kuva ole koskaan ollut edustajan omalla FB-sivulla.

Saatuani tietää kuvasta otin yhteyttä julkaisun päätoimittajaan ja pyysin häntä poistamaan luvattoman kuvan. Päätoimittaja kieltäytyi ja väitti, että Facebookista otettua yksityistä valokuvaa voi käyttää uutisessa vapaasti.

Se ei pidä paikkaansa. Enpä olisi uskonut joutuvani opettamaan tekijänoikeutta päätoimittajalle!

Tekijänoikeus ei poistu sillä, että lähteeksi mainitaan Facebook.

Hämeen Kaiku on runsas kaksi vuotta sitten perustettu paikallisten sosiaalidemokraattien verkkojulkaisu. Se syntyi jatkamaan lakkautetun Viikko Hämeen toimintaa. Julkaisu ilmestyy pelkästään verkossa ja on rinnastettavissa pikemminkin blogiin kuin lehteen. Kirjoittaja käyttää kuitenkin itsestään titteliä päätoimittaja ja web-sivulla mainitaan toimitus.

Jos verkkojulkaisu haluaa profiloitua journalismina, sen täytyy tuntea tekijänoikeudet. Ja vaikka ei haluaisikaan, niin tekijänoikeudet koskevat myös blogeja.

Lisäys 18.11.2014: Yleisen käytännön mukaisesti lähetin kohtuullisen laskun kuvan käytöstä lisättynä luvattoman käytön korotuksella. Sähköpostivastauksessaan päätoimittaja kiistää edelleen kaiken:

Hämeen Kaiun/Hämeen Voima Oy:n puolesta totean, että lasku on perusteeton.

Terveisin,

Pekko Oksanen

Vihdoin se tapahtuu: hyvästi, hyvitysmaksu!

Vihdoin se on tapahtumassa: valtion ensi vuoden budjetti sisältää määrärahan, jota on aiemmin kerätty ns. hyvitysmaksuna tietotekniikan käyttäjiltä (kiitos Jyrki Kasville FB-linkistä):

Siinä se nyt on: hyvitysmaksu budjetissa.

Olen kampanjoinut hyvitysmaksua vastaan vuodesta 1998 lähtien. Silloin maksu ulotettiin VHS- ja C-kaseteista tietokoneissa käytettäville tyhjille cd-levyille, mikä oli mielestäni perusteetonta. Seuraavina vuosina maksu laajeni mm. tallentaviin digibokseihin ja kiintolevyihin.

Vuonna 2013 hyvitysmaksu tuotti alle seitsemän miljoonaa euroa, joten kyse on varsin pienestä summasta. Maksun perustelut alkoivat kuitenkin olla yhä pahemmin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Maksu koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja OKM nimitti kaksikin selvitysmiestä tekemään ehdotuksensa. Hyvitysmaksun uudistus mainittiin vuoden 2011 hallitusohjelmassa -- silti mitään ei tapahtunut (tarkka sanamuoto: Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa). Vuonna 2012 silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kaavaili maksun laajentamista ja sai aikaan pienimuotoisen kansanliikkeen. Laajennus peruttiin.

Nyt, aivan puskista ja ilman ennakkovaroitusta, tulee tieto maksun poistamisesta. Maksun siirtäminen valtiolle ei ole mikään patenttiratkaisu, mutta ainakin se poistaa yhden epäoikeudenmukaisuuden ja kilpailua vääristävän tekijän. Asia on niin uusi, ettei hyvitysmaksun virallinen sivusto tiedä siitä mitään. Asiasta ei liioin ole mainintaa OKM:n omalla sivulla. Outoa.

Epäilemättä tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet vahvasti asiassa, sillä yhtenä ongelmana oli hyvitysmaksun tuoton jatkuva pienentyminen kulutustapojen muuttuessa. Budjettiin merkitty 12 miljoonan summa on lähes tupasti se, mikä hyvitysmaksulla kerättiin. Kuluttajien on lupa odottaa tyhjien levyjen, levyasemien, mp3-soittimien ja digiboksien hinnan laskua.

Mutta miksi maksu poistettiin juuri nyt? Ehkä yksi vastaus löytyy Teoston alaisen hyvitysmaksutoimiston omasta tutkimuksesta. Kesällä 2014 julkistettu tutkimus osoittaa maksun pohjana olevan kopioinnin vähentyneen koko ajan.

Musiikin kopiointi vähenee.

Erityisen selvästi on vähentynyt musiikin kopiointi matkapuhelimeen ja mp3-soittimiin. Puhelimia vaadittiin maksun piiriin, mp3-soittimet siellä jo olivatkin.

Myös videoiden tallentaminen on vähentynyt:

Myös videoiden kopiointi vähenee.

Kopiointi vähenee, koska suoratoisto (Spotify, Netflix, tv-kanavien omat palvelut) yleistyy. Tämä vie sen vähänkin oikeutuksen, mikä hyvitysmaksulla joskus on ollut.

Tutkimuksessa kysyttiin myös piraattiverkkojen käytöstä. Sikäli kun vastauksiin on luottamista (kopiointihan on kiellettyä), piraattikopiointi on jopa lisännyt suosiotaan ("vertaisverkko-ohjelman avulla internetistä ladattua"):

Piratismi ei poistu.

Helppojen ja ilmaisten laillisten palvelujen yleistyminen ei siis näytä vähentäneen musiikkipiratismia, eivät liioin operaattoreille määrätyt Pirate Bay -estot. Toisaalta prosenttiosuudet (8, 7, 10) ovat pieniä eivätkä osoita trendiä. Videossa vastaavat luvut ovat 4, 5 ja 5 prosenttia.

Koska hyvitysmaksua on voitu periä vain laillisesta kopioinnista, piratismin määrä ei vaikuta sen lukuihin.

Prosentteja kiinnostavampia ovat absoluuttiset määrät.

Kopioijien määrä.

Kopiointi absoluuttisina lukuina.

Numerot ja graafit puhuvat samaa kieltä: yksityisen kopiointi vähenee, jolloin sen mahdolliset haitatkin vähenevät. Tässä tilanteessa olisi ollut mahdotonta lähteä laajentamaan maksupohjaa tai tekemään siitä veroluonteista lisämaksua.

Kuluttajakäyttäytymisen muuttuminen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta siitä huolimatta tekijänoikeusjärjestöt ovat ajaneet maksun laajentamista mm. matkapuhelimiin. Ministeriö on tasapainoillut kahden tulen välissä ja ollut käytännössä tekemättä mitään. Ennen kuin nyt.

Onkohan muuten vain sattumaa, että ministeriön tärkein ja pitkäaikaisin tekijänoikeusvaikuttaja Jukka Liedes jäi tänä syksynä eläkkeelle?

Lisäys 17.11.2014: Soitin ministeriöön, asiaa ei haluttu vielä kommentoida. Lisätietoja luvassa lähipäivinä. Stay tuned. (Lisätty blogin tekstiin hallitusohjelman tarkka sanamuoto).

Salasanoista salalauseisiin

Yle uutisoi tietoturva-aiheesta: salasanan (password) sijaan tulisi käyttää salalausetta (passphrase). Ei siis "9Qsdfk/" vaan "Tämä on minun salalauseeni". Jälkimmäinen on pitkä ja turvallinen, silti helppo muistaa. Tästä on havainnollinen sarjakuvakin.

Salalause on vanha idea -- muistan törmänneeni siihen ensi kertaa 1990-luvun lopussa PGP-ohjelman yhteydessä. Tänään tietokoneet (etenkin näytönohjaimella varustetut) ovat niin tehokkaita, että ne pystyvät kokeilemaan jopa miljardeja salasanoja tai hash-tiivisteitä sekunnissa, ja siksi pelkät salasanat eivät välttämättä riitä.

Salalauseessa on muutamia käytännön ongelmia. Mobiililaitteilla pitkät lauseet ovat työläitä kirjoittaa, etenkin jos salasanakenttä näyttää pelkkiä tähtiä merkkien sijaan (ja jos merkit näkyvät, riski olanylisurffauksesta on vielä suurempi).

Toinen ongelma on siinä, että nettipalveluissa salasanan maksimipituus on rajoitettu. Uusissa palveluissa rajana on usein 32 merkkiä (esim. Amazon, AppleID, Ampparit), mutta Outlook.comissa raja on jo 16 merkissä. Netflix sallii 60 merkin lauseet, F-Securen Younited ja eBay sallivat 64 merkkiä. Facebook ei ilmoita maksimipituutta ja Twitter näyttää hyväksyvän miten pitkät salasanat tahansa.

Ebay hyväksyy 6-64 merkin pituiset salasanat ja -lauseet.

Joskus raja voi olla huomattavasti alempana. Esimerkiksi MySpace rajoittaa pituuden jo 10 merkkiin ja Samsung 15 merkkiin:

Samsung-tilin salasanan maksimipituus on vain 15 merkkiä.

Veikkauksen aiempi nettipalvelu hyväksyi vain 4-8 merkin salasanat. Käsittämätöntä sinänsä, että LähiTapiola ja Pop pankki sallivat edelleen vain kahdeksan merkin salasanoja!

Mikko Hyppösen toinen vinkki liittyy salasanamanagerien käyttöön. Ne ovat kieltämättä näppäriä, mutta moni vierastaa ajatusta lähettää salasanansa pilveen -- olkoonkin, että ne ovat salattuja (taas uudella salasanalla). Täydellinen riippuvuus ulkoisesta ohjelmasta tai palvelusta voi myös kostautua, jos haluaa kirjautua tililleen vaikkapa nettikahvilasta tai uudelta koneelta.

Salasanamanagereita mainostetaan ilmaisina, mutta se koskee vain Windowsia ja Maciä. Mobiiliversioista pitää yleensä maksaa vuosittaista palvelumaksua. Hinta on piilotettu niin, ettei sitä ole helppo löytää. LastPass perii 12 dollaria vuodessa, F-Securen oman F-keyn hinta on "alkaen 1,36 euroa/kk" eli "alkaen 16,32 euroa vuodessa".

Todentamisen problematiikkaan on useita ratkaisuja, mutta mikään niistä ei ole täydellinen. Salalauseiden ja managerien lisäksi vaihtoehtoina ovat mm. kaksivaiheinen todentaminen älypuhelimen avulla (joko tekstiviestit tai authenticator-sovellukset) sekä älypuhelimissa yleistyvä sormenjäljen käyttö.

Kaamosmasennusta - tai sitten ei

Tämä marraskuun alku on vuoden pimeintä aikaa. Auringonvaloa on vähän, eikä luntakaan ole vielä satanut. Moni kärsii pimeydestä. Ja moni ei.

Näin maanantaina aamupäivällä kuuntelin Ylen radiosta keskusteluohjelmaa kaamosmasennuksesta. Yleisö sai soittaa kysymyksiä, joihin vastaamassa oli Helsingin kaupunginjohtaja, psykologi Pekka Sauri.

Ehdin kuunnella vain puolet ohjelmasta, mutta yllättäen kukaan soittajista ei valittanut kärsivänsä pimeydestä. Päinvastoin, he pitivät sitä luonnollisena osana vuodenaikojen vaihtelua ja löysivät asiasta myös hyviä puolia. Pimeällä ihminen pystyy rauhoittumaan ja kynttilöiden valo luo tunnelmaa.

Itse kuulun niihin, joita kaamosmasennus ei vaivaa. Kiinnostavaa kyllä, keskustelussa kävi ilmi, että kaamosmasennus on suhteellisen tuore keksintö. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin kai luonnollisena, että talven pimeydessä ihmisen työteho laskee, eikä toisaalta maatalousvaltaisessa ympäristössä talvisin paljon tekemistä ollutkaan. Ehkä kaamosmasennus on nykyisen jatkuvaa tehokkuutta edellyttävän tietoyhteiskunnan tuote?

Wikipedia kertoo, että SAD (Seasonal Affective Disorder) eli ns. talvimasennus "keksittiin" vuonna 1984. Yhdysvalloissa siitä kärsii 1,4-9,7 % kansalaisista. Ei mitenkään yllättävästi vähiten kärsiviä on Floridassa (etelässä), eniten New Hampshiressa (pohjoisessa). Suomen lukemaksi kerrotaan 9,5 %.

Onko kyseessä pelkkä medikalisaatio, eli tarve "tuotteistaa" sairauksia jotta niille voidaan myydä parannuskeinoja (kuten kiistelty korvavalo), vai todellinen häiriö (disorder)? Paha mieli, levottomuus tai alakuloisuus eivät itsessään ole sairauksia, vaan luonnollisia tuntemuksia ihmisen elämässä. Ne tarvitsevat lääkitystä vain äärimmäisissä tapauksissa, jos silloinkaan.

Samalla periaatteella voisi väittää, että väsymys on LDD (Long Day Disorder) -- pitkän päivän jälkeen on luonnollista olla väsynyt. Siihen on kuitenkin yksinkertainen parannuskeino: lepääminen ja uni.

Monissa kaamosmasennuksen "hoitokeinoissa" tärkeintä on, että ihminen itse uskoo niiden parantavaan vaikutukseen. Kuulemma korvavalokin auttaa monia, vaikka kiistatonta tieteellistä näyttöä asiasta ei vieläkään ole. Jos kokee pimeyden ongelmaksi, mikä tahansa toimiva ratkaisu on tervetullut. Ja D-vitamiinia suositellaan talvikautena sellaisellekin, joka ei kärsi pimeydestä.

Mitä enemmän kaamosmasennuksesta puhutaan, sitä useammat huomaavat kärsivänsä siitä. Tieto luo ongelman kokemusta. Jos Wikipedian antama 9,5 % lukema pitää paikkansa, kaamosmasennuksesta valittavia on paljon enemmän kuin siitä oikeasti kärsiviä. Uutisoinnin myötä kasvaa houkutus laittaa kaikki vuodenajan vaihteluun liittyvät ongelmat kaamosmasennuksen piikkiin.

Monenlaista HD:tä

Ylen näyttävän ennakkomainonnan saattelemana sairaanhoitajista kertova Syke ilmestyi ruutuihin viime viikolla. Jätän sisällön arvioinnin muille (vaikkapa yhdelle sen käsikirjoittajista), mutta oma huomioni kiinnittyi kuvanlaatuun. Vaikka katselin HD-kanavaa, oli vaikea uskoa, että tuotanto on tehty teräväpiirtona.

Luultavasti kuvan pehmeys oli tekijöiltä tietoinen valinta. Sairaalaympäristöä ei halutakaan kuvata liian terävänä, ei liioin sairaanhoitajia. Ero vuosi sitten esitettyyn Kansan mies -sarjaan oli silmiinpistävä -- sen kuvanlaatu oli huipputarkkaa ja nautinto katsella. Toisaalta Sykkeen SD-versio oli korkealuokkainen ja lähetettiin riittävällä bittivirralla, joten kuvanlaatu peruskanavalla oli jo poikkeuksellisen hyvä.

Piti oikein tutkia, mitä eroa kuvissa on.

Tässä SD-kuva:

Syke perustarkkuudella.

ja tässä vertailun vuoksi sama kohta HD-kuvasta:

Syke teräväpiirtona.

Google rajoittaa kuvan tarkkuutta, joten aivan täsmällistä vertailua ei pysty tekemään. Silmämääräisesti kuvien välillä on kovin vähän eroa.

Erot paljastuvat, kun kuvasta rajataan nimikyltti ja SD-versio suurennetaan samaan kokoon.

SD-kuva:

Nimikyltti perustarkkuudella.

ja sama HD:nä:

Nimikyltti teräväpiirtona.

Nyt kuvien välillä on kiistatta eroa, mutta melko vähän. Kotikatsoja tuskin huomaa eroa HD- ja SD-kuvan välillä, etenkin jos televisio on 42-tuumainen tai sitä pienempi.

Eroja voi verrata näihin kuviin, jotka otin kesäkuussa 2012 Ylen SD- ja HD-kanavan välillä. Aluksi koko kuva SD:nä:

Koko kuva-ala SD:nä.

Rajaus SD:nä:

Perustarkkuus.

Sama kohta HD:nä:

Teräväpiirto.

Tässä vertailussa teräväpiirto on nimensä veroinen ja ero perustarkkuuteen on dramaattinen. Näin suuri ero selittynee amerikkalaisen lähdemateriaalin erolla. Alkuperäinen perustarkkuuden NTSC-kuva heikkenee entisestään, kun se konvertoidaan Suomen PAL-järjestelmään.

Loppupäätelmä on, ettei HD-tuotanto automaattisesti takaa veitsenterävää kuvaa. Ero SD-versioon voi olla yllättävän pieni, jos lähdemateriaali on tehty hyvin ja bittivirta on riittävän suuri.

Kun netti pätkii, tiedottaminen on valttia

Tänään maanantaiaamuna osa nettipalveluista näytti olevan nurin. Esimerkiksi Finnairin sivut eivät avautuneet lainkaan, ei sen paremmin langallisella kuin 3G-yhteydelläkään. Olin varaamassa lyhyellä varoitusajalla lentoa -- mutta minkäs teet, kun mitään ei tapahdu, eikä kukaan tunnu tietävän, missä vika on?

Ensimmäisenä tarkistin oman operaattorini (Elisa) vikatiedotteet. Ei mitään. Sitten kyselin kokemuksia Facebookissa ja Twitterissä. Vikaraportteja tulikin monilta eri tahoilta -- mutta kukaan ei tiennyt, mistä oli kyse.

Kun netti tuntuu pätkivän, on hyvä muista osoite http://www.downforeveryoneorjustme.com (lyhyemmin http://isup.me), sillä se testaa yhteyden toimivuutta ulkomaiselta palvelimelta käsin. Jos yhteys toimii, vika on luultavasti omissa linjoissa -- ellei toimi, vika on operaattorilla tai kohdepalvelussa.

Näyttää olevan nurin täältäkin (=ulkomailta) katsottuna.

Nettiaikana ihmisiä syytetään helposti kärsimättömiksi, jos he valittavat kaatuneista palveluista. Mutta silloin kun on kiire ja kaikki toimii netin varassa, odottavan aika käy äkkiä pitkäksi. Käyttäjä on kärsimätön, mutta toisaalta tiedottaminen olisi aiempaa helpompaa. Jos sitä vain viitsittäisiin tehdä.

Yritysten tapana on tiedottaa vasta, kun ongelman syy on selvinnyt tai kun vika on paikallistettu. Se ei nettiaikana riitä. Ongelmista pitäisi kertoa heti, kun ne havaitaan, vaikka syytä tai katkon kestoa ei olisikaan vielä tiedossa.

Oma web-sivu voi olla huono paikka, varsinkin jos juuri se on kaatunut, mutta Twitter-kanava on kuin tehty tähän tarkoitukseen. Lisäksi web-sivulle laitettu tiedotekin leviää nopeasti, mikäli edes jokin operaattori toimii tai osa käyttäjistä näkee viestin.

Tiedotusvastuun pitäisi olla paitsi ongelman aiheuttajalla myös sen uhreilla, eli tavallisilla yrityksillä. Niiden tulisi varoittaa käyttäjiä tiedossaan olevista häiriöistä, jotka voivat estää palvelun käytön.

Vajaat pari tuntia kestänyt katkos vaikutti suureen joukkoon asiakkaita. Osalla kaikki toimi normaalisti, mikä teki tilanteesta hämmentävän. Media tuntui olevan talviunilla viikonloppuna tapahtuneen talviaikaan palaamisen jälkeen, eikä sieltä löytynyt lisätietoja ennen kuin iltapäivällä. Tivi tiesi kertoa, että ongelmien syynä oli Soneran verkkopäivitysten yhteydessä tapahtunut unohdus.

Soneran vikatiedotesivuille on tänä vuonna lisätty kokonaista kahdeksan tiedotetta, viimeisin niistä pari viikkoa sitten. Ei sanaakaan tämän päivän ongelmista. Olisiko operaattorin tiedottamisessa parannettavaa?

Odottaminen ei ole pahinta -- epätietoisuus on.

XP-katastrofi, jota ei tullutkaan

Tänään 8.10.2014 tulee kuluneeksi puoli vuotta Windows XP -tuen loppumisesta. Keväällä yrityksiä ja kuluttajia painostettiin luopumaan vanhoista Windowseista ja hankkimaan uudet koneet tilalle. Mediassa peloteltiin, miten hyökkäykset alkavat heti tuen päättymisen jälkeen.

Puolta vuotta myöhemmin voimme sanoa, ettei huhtikuun kahdeksannella päivällä ollut juurikaan merkitystä. Laajamittaisia hyökkäyksiä XP-koneita vastaan ei ole nähty, ja Microsoft on sittenkin joustanut päivityksissä.

Ironista on, että päivää ennen määräaikaa nähtiin tosiaan iso tietoturvaongelma, mutta Heartbleedillä ei ollut mitään tekemistä Windowsin kanssa. Se oli todellinen ongelma.

Kaikista Microsoftin pr-kampanjoista ja median varoitteluista huolimatta Windows XP on edelleen hämmentävän suosittu.

Windows XP:n osuus laskee vain hitaasti.

Kevään mediarummutus sai käyrän laskemaan hieman aiempaa jyrkemmin ja trendi on säilynyt samana kesän ajan, mutta XP:n osuus on edelleen yli 20 prosenttia. Siitä huolimatta hyökkääjät eivät ole iskeneet vanhoihin romukoneisiin. Siitä me kaikki olemme kiitollisia, sillä Windowsin päivittäminen vaatii uuden koneen hankkimista ja paljon työtä.

On tietenkin toivottavaa päästä eroon vanhoista koneista ja käyttöjärjestelmistä. Vanha tekniikka tuottaa joka tapauksessa luotettavuusongelmia -- johtuivat ne sitten hyökkäyksistä tai hajoavista kiintolevyistä.

Usein tietoturvauhkat vesittyvät suhteessa uutisoinnin määrään, koska etukäteen nostettu kohu tehoaa ja saa ihmiset toimimaan ongelman poistamiseksi. Tässä tapauksessa niin ei ole käynyt. XP:n osuus on edelleen suuri, eikä 8.4. jälkeen asiasta ole pidetty juurikaan ääntä julkisuudessa.

Keväinen XP-kohu muistuttaa siitä, että tietoturva-asioissakin terve kriittisyys ja maalaisjärki ovat paikallaan. Toivotaan, ettei XP:stä tule katastrofia jatkossakaan, ja että se saa hiipua rauhassa kohti nollapistettä.

Lisäys 15.10.2014: Kannattaa lukea myös tämä: Windows XP on hakkerien suosikki, kotikoneita on helppo valjastaa bottiverkkoihin.

Facebookin valeystävät huijaavat Ray-baneilla

Facebook-käyttäjät ovat saaneet runsaasti ystäväpyyntöjä täysin tuntemattomilta henkilöiltä. Huijarien mielikuvitus näyttää heikolta, sillä yleensä valehenkilöt tunnistaa A:lla alkavasta nimestä.

A:lla alkavat valeystävät mainostavat Ray-Baneja.

Huijauksesta on myös toinen versio, jossa henkilön nimi on poimittu suomalaisesta netistä. Kuva on tosin jostain ihan muualta.

Nimi on Suomesta, kuva jostain muualta.

Ray-Banin liittyminen asiaan ihmetyttää, mitä tekemistä tunnetulla aurinkolasimerkillä on FB-huijarien kanssa? Ylen uutisessa nettipoliisi Marko Forss ei tiennyt, millaisesta huijauksesta on kyse, mutta kehotti varovaisuuteen.

Huijauksen luonne paljastuu, kun seuraa mainoslinkkiä. Se vie sivulle http://www.raybanch.com, joka näyttää asialliselta verkkokaupalta. Hinnat vain ovat tolkuttoman halvat, alennusta peräti 80-90 prosenttia:

Liian halvat hinnat ovat aina epäilyttävä merkki.

Raybanch.com-osoite on rekisteröity New Yorkiin, mutta yhteystietoina on tavallisen henkilön nimi ja kotikäyttäjän numeerinen sähköpostiosoite. Se on toinen merkki huijauksesta. Kolmas merkki on puuttuva ssl-suojaus (lukon kuva). Henkilötietoja ei kannata kirjoittaa sivulle, jossa ei ole salausta.

Jos kaupasta tekee ostoksen, palvelu kysyy henkilö- ja osoitetiedot sekä siirtyy maksamista varten sslcreditpay.com-osoitteeseen. Se käyttää ssl-salausta, mikä antaa maksusivulle uskottavuutta.

Luottokortin tiedot kysytään ssl-salattuna.

Maksusivun alareunassa näkyy joukko luottamusta herättäviä logoja, mutta ne ovat pelkkiä kuvia eivätkä johda myöntäjien sivuille kuten pitäisi (neljäs huijauksen merkki).

Ssl-varmenne näyttää aidolta, mutta sen haltijasta ei kerrota edes maata (viides huijauksen merkki):

Kuka tämän varmenteen haltija oikein on?

Jos sivulle syöttää luottokorttinsa tiedot, menettää joko kauppasumman tai luottokorttinsa kiinalaisille huijareille.

Parasta siis jättää asia tähän eikä edetä pidemmälle. Tuntemattomat FB-kaverit ovat pelkkiä houkutuslintuja, joilla saalistetaan varomattomia käyttäjiä huijarien kauppapaikkaan.

Tulevien huijausten varalta kannattaa tutustua poliisin laatimaan nettiturvallisuuden huoneentauluun.

VR:n lipunmyyntijärjestelmässä käsittämätön bugi

Yritin ostaa junalipun Jyväskylään. VR:n netissä toimiva lippupalvelu ei kuitenkaan hyväksynyt paluun kellonaikaa, vaan antoi siitä itsepintaisesti virheilmoituksen. Lippu jäi ostamatta.

Paluuaika väärin kirjoitettu -- mitä ihmettä?

Monen kokeilun ja turhan yrityksen jälkeen paljastui, että vika olikin lähtöajassa. Kun lähtöä siirsi riittävästi eteenpäin, paluun kellonaika kelpasi:

No nyt kelpasi!

Lopulta ongelman syy selvisi: lipunmyyntijärjestelmä vertaa lähtö- ja tuloaikoja merkkijonoina, ei numeroina. Tällä logiikalla kello 6 aamulla on myöhempi aika kuin kello 22 illalla (koska "6" > "22"). Lähtövaraus esim. 1:15 onnistuu, kunhan paluu on 20 jälkeen, koska merkkijonoina "1:15"<"20". Aamukymmenestä eteenpäin varaus toimii oikein, koska nelinumeroisissa luvuissa käsittely merkkijonoina tuottaa saman tuloksen kuin numeerinen vertailu.

On siinä asiakkaalla ihmettelemistä, mitä hän oikein tekee väärin. Ei mitään, kyse on ohjelmoijan mokasta.

Tämä ei ole mikään tavallinen bugi. Matkalippujen myynti on VR:n ydinliiketoimintaa. Yhä suurempi osa lipunmyynnistä tapahtuu netissä. Lipunmyyntijärjestelmä on siten VR:n operatiivinen tietojärjestelmä. Siinä ei voi olla tällaista bugia. Ei vain voi.

Ikään kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi, muistin törmänneeni samankaltaiseen vikaan kaksi vuotta aiemmin. Silloinkin liian varhainen lähtöaika (kolme numeroa) antoi virheilmoituksen, mutta sentään oikeaan kenttään.

Elokuu 2012: VR-lipunmyynti ei hyväksy numeroa 9, pitäisi olla 09.

Valitukseni jälkeen tämä bugi sentään korjattiin. Nyt samassa kohdassa on uusi, entistä kummallisempi vika, joka on Twitter-vastauksesta päätellen ollut VR:n tiedossa. Sitä ei vain ole korjattu. Eikö VR ole kuunnellut lainkaan asiakaspalautetta? Eikö sen IT-toimittaja ole testannut järjestelmää lainkaan?

Numeroiden vertaaminen merkkijonoina on alkeellisin mahdollinen virhe, jollaisia yleensä tekevät peruskoululaiset ensimmäisissä ohjelmointiharjoituksissaan. Sen pitäisi paljastua vähäisessäkin testauksessa, Äkkiseltään ei tule mieleen toista näin alkeellista IT-ongelmaa. Tekisi mieli puhua suorastaan törkeästä osaamattomuudesta yhdistettynä täydelliseen piittaamattomuuteen. Onko muulla kuin monopoliyhtiöllä varaa tällaiseen?

Kenelle me, jotka olemme kärsineet tästä ongelmasta ja tuhlanneet sen vuoksi aikaamme -- tehden lopulta testauksen, joka kuuluisi IT-yritykselle -- voimme lähettää laskun?

Muokattu klo 16:10: vian taustalla ei näytäkään olevan lähtöajan numeromäärä vaan väärien tietotyyppien vertailu, kiitos @mvarti (Mikko Vartiainen).

Lisäys 19:50: VR ei ilmeisesti pidä kiirettä bugin korjauksella, kun ei ole pitänyt tähänkään asti. Vähintään sen pitäisi lisätä varaussivulle varoitusteksti, joka kertoo miten ongelman voi kiertää. Nyt monelta jää lippu ostamatta tämän vuoksi. Ironista on, että palvelun oma avusteteksti antaa ymmärtää kellonajan kelpaavan monessa eri muodossa.

Kellonaika kelpaa eri muodoissa... NOT.

Lisäys 2.10.2014 klo 15: Bugi näyttää tulleen korjatuksi. Ilmeisesti julkinen kohu sai VR:n laittamaan vauhtia rattaisiin.

Sähkökatkoharjoitus jouduttiin keskeyttämään

Helsingin Sanomat kirjoitti viime sunnuntaina kiinnostavan kuvauksen siitä, miten Suomi pysähtyisi laajan sähkökatkon sattuessa. Jutun mukaan Suomi ajautuisi kolmessa tunnissa sekasortoon, kun mikään ei toimisi. Mielestäni Hesarin arvio on turhan varovainen, sillä se ei huomioinut tietoliikenteen katkeamisen vaikutuksia täysimääräisesti.

Eilen 23.9.2014 järjestettiin Rovaniemellä Valve 2014 -harjoitus, jossa testattiin sähkökatkosta toipumista vesivoiman avulla. Harjoitus jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, sillä jännitettä ei saatukaan palautettua suunnitellulla tavalla. Ongelmaksi nousi ilmeisesti ns. siemensähkö, jota ilman sähköllä toimivia jakeluverkon ohjauslaitteita ei pystytä ohjaamaan.

Suunnitellut 15-45 minuutin katkokset venyivät paikoin yli tunniksi, joten siemensähkö oli haettava harjoituksen ulkopuolelta. Jos kyse olisi ollut todellisesta katkosta, ulkopuolista apua ei välttämättä olisi ollut saatavissa ja toipuminen olisi voinut kestää jopa vuorokauden. Onneksi nyt ei ollut kova pakkanen, mutta entä jos olisi ollut tammikuu? Ironista kyllä, samana päivänä Joensuussa sattui laaja sähkökatkos, joka ei ollut harjoitus.

Tapahtuma osoitti harjoituksen tarpeellisuuden. Edes harjoituksesta toipuminen ei onnistukaan suunnitellulla tavalla. Saivartelija voisi väittää, että harjoitus epäonnistui, koska se jouduttiin keskeyttämään. Fingrid itse kutsuu harjoitusta tietenkin onnistuneeksi. Pääasia, että kokemuksista opittiin ja uusi harjoitus järjestetään.

Huoltovarmuuden ja kyberturvallisuuden kannalta tässä on paljon pohdittavaa. Suomi on haavoittuvampi kuin arvaammekaan. Tosipaikan tullen tapahtumatketjut ovat arvaamattomia ja niin mutkikkaita, ettei niitä pystytä ennakoimaan -- eikä siten myöskään harjoittelemaan.

Googlen unohduspakko vie ojasta allikkoon

Toukokuinen EU-tuomioistuimen päätös vaatia hakukoneet poistamaan linkkejä henkilön pyynnöstä herätti runsaasti keskustelua. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvä tarkoitus johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Tässä yksi esimerkki: jokin aika sitten olin kuuntelemassa luennoitsijaa, joka ei ollut aivan vakuuttava. Katsoin Googlesta, mitä tietoja henkilöstä löytyy ja millainen työkokemus hänellä on. Tulossivun lopussa näkyi kiinnostava ilmoitus:

"Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla".

Yhden rivin tekstillä on dramaattinen vaikutus. Se tarkoittaa, ettei yllä näkyviin hakutuloksiin voi luottaa. Mahdollisesti kyseinen henkilö on epäpätevä ja saanut julkista kritiikkiä, jonka hän on halunnut poistaa. Toisaalta on yhtä mahdollista, että poistovaatimus liittyy johonkin ihan muuhun asiaan.

Ja sekin on mahdollista, että poiston on tehnyt hänen kaimansa, joka toimii aivan toisella alalla. Jos kaikki tulokset näkyisivät, nimikaimaan liittyvät kielteiset asiat olisi helppo selvittää asiayhteydestä. Nyt sitä ei voi tehdä. Jäljelle jää vain pysyvä epävarmuus, joka kääntyy tekijää itseään vastaan.

Nimensä poistoa pyytänyt henkilö ei varmaankaan ajatellut, että pyytämällä tietojensa poistoa hän aiheutti itselleen enemmän vahinkoa kuin antamalla kielteisten tietojen hautautua internetin tietomassojen alle. Eikä pelkästään itselleen, vaan myös kaikille muille samannimisille.

Tietenkin voi väittää, että vika on Googlen: jos se ei kertoisi tulosten olevan peukaloituja, epäilykset eivät heräisi. Mutta olisiko sekään oikein tiedonhakijoita kohtaan? Poistopyyntöjen mukana on saattanut hävitä aineistoa, jota hakija ei nyt löydä, ja joka ei mitenkään liity asianomaiseen henkilöön.

Suo siellä, vetelä täällä.

Älä sekaannu nettihakuihin!

Lisäys klo 10.10-10.35 Saamani palautteen perusteella näyttää siltä, että teksti näytetään silloin, kun käyttää google.fi-palvelua (ei google.com) ja kun haun kohteena oleva nimi ei ole kovin yleinen. Teksti voi siis näkyä, vaikka henkilö ei olisikaan pyytänyt tietojensa poistamista.

Esimerkiksi Kauto Huopio ei varmaankaan ole pyytänyt poistoja, eikä hänellä liioin liene nimikaimoja. Kuitenkin Google näyttää varoituksen:

Ilmoitus tulee google.fi-haussa ihmisistä, joiden nimet ovat harvinaisia.

Kannattaa siis käyttää hakuihin google.com-osoitetta, joka toimii yhdysvaltalaisten lakien mukaisesti, eikä vastaanota poistopyyntöjä. Liikenteen ohjaaminen USA:han tuskin oli tuomarien tarkoitus saati Euroopan oman edun mukaista.