Britannian vakoilu ei yllätä

Päivän vakoilu-uutinen kertoo, että Britannian GCHQ on ollut jopa aktiivisempi nettivakoilussaan kuin NSA. Sen ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ovathan Britannian valvonta- ja vakoilulait muutenkin omaa luokkaansa länsimaiden joukossa. IRA:n terrori on tuottanut lakeja, joita luulisi löytyvän vain diktatuurimaista.

Britannian liittyminen vakoilukerhoon osoittaa todeksi sen, mistä kirjoitin kirjassani jo kolme vuotta sitten (Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi). Sähköisten kanavien vakoilu on teknisesti helppoa ja kaikki maat tekevät mahdollisuuksiensa mukaan. Myös kirjassa kerrotut suojautumiskeinot ovat edelleen päteviä. Harva oli kiinnostunut niistä kolme vuotta sitten ja harva on kiinnostunut niistä nytkään. Kun käyttäjä saa itse valita, mukavuus vie aina voiton turvallisuudesta.

Hesarin uutisessa on muutama kiinnostava kohta. Jos GCHQ todella pystyy lukemaan yksittäisiä Facebook-viestejä, sillä täytyy olla joko pääsy Facebookin palvelimille tai keino purkaa https-suojattua dataliikennettä. SSL-tekniikassa voidaan käyttää monia symmetrisiä salaimia, joiden avainpituudet ovat 128-256 bittiä. Niitä on tähän asti pidetty turvallisina.

Google, Facebook, Twitter ja monet muut nettipalvelut siirtyivät muutama vuosi sitten salattuihin yhteyksiin, joiden pitäisi estää runkoverkossa tapahtuva vakoilu. Ilmeisesti näin ei ole. Se herättää monia uusia kysymyksiä, joihin toivomme vastauksia Snowdenilta.

Eräs mahdollisuus on, että urkinta onnistuu vain mobiililaitteilla tehtävästä viestinnästä. Tietokoneen selaimen käyttämät juurivarmenteet ja salaustekniikat on helppo auditoida, mutta mobiilisovelluksista tiedämme paljon vähemmän. Onko niissä takaovia? Ovatko puhelimen sisäiset juurivarmenteet varmasti luotettavia?

Tekstiviestien sekä puheluiden (lanka ja mobiili) vakoilu runkoverkosta on lastenleikkiä, sillä operaattorit vastaavat salauksesta ja voivat purkaa sen valtion määräyksestä -- sikäli kun käyttävät salausta lainkaan. PC- ja mobiilisovellukset ovat eri juttu, koska niissä salaus tapahtuu jo omassa koneessa. Tai niin ainakin luulemme.

Kiinnostavin kysymys on kuitenkin tämä: mikä Euroopan valtioista seuraavaksi joutuu vakoilustaan julkisuuden valokeilaan. Puhtaita pulmusia ei ole. Tuskin edes Suomi.

PS. Ei kannata aliarvioida GCHQ:ta. Sen palveluksessa ollut nuori tutkija Clifford Cocks keksi julkisen avaimen salaustekniikan jo 1974, mutta ei voinut julkisesti kertoa työstään. Niinpä muutama vuosi myöhemmin amerikkalaiset Rivest, Shamir ja Adleman saivat kaiken kunnian ja rahat RSA-menetelmän kehittämisestä. Sitä käytämme vielä tänäkin päivänä.

Mitä Twitter kertoo toimittajista?

Hesarissa on Riikka Venäläisen rohkea pääkirjoitus. Hän kysyy, kohisevatko toimittajat lähinnä keskenään ja ymmärtävätkö he lainkaan, mikä on lukijoiden mielestä tärkeää.

Hesari pyrkii olemaan riippumaton, mutta toimittajat ovat ihmisiä. Heillä on omat arvonsa, ajatuksensa ja uskonsa. Kukaan ei ole niin ammattilainen, että pystyisi laittamaan itsensä täysin sivuun aiheita valitessaan ja niistä kirjoittaessaan. Niinpä Hesarikin heijastaa tahtomattaan toimittajiensa ajatusmaailmaa -- ja se on tietenkin kovin erilainen kuin vaikkapa Keski-Suomessa elävän maanviljelijän tai itäsuomalaisen työttömän maailma.

Aiemmin emme ole tienneet toimittajien puoluetaustasta tai omasta ajatusmaailmasta juuri mitään. Sosiaalinen media on kuitenkin aloittanut uuden avoimuuden kauden. Twitter-seuraajia tutkimalla saamme ainakin aavistuksen siitä, mikä toimittajia oikeasti kiinnostaa.

Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että Twitter-seuraajaksi liittyminen on julkinen tieto. Jos ryhdyn seuraamaan vaikkapa ydinvoiman vastustajien järjestöä (kuvitteellinen esimerkki, en tiedä onko sellaista olemassakaan), se kertoo että olen kiinnostunut ydinvoima-asioista. Jos lisäksi seuraan tunnettuja ydinvoiman vastustajia, olen todennäköisesti samaa mieltä heidän kanssaan. Ja ellen seuraa ketään tunnettua ydinvoiman kannattajaa, olen takuuvarmasti itsekin ydinvoiman vastustaja.

Twitter-verkostot ja varsinkin niissä kulkevat viestit paljastavat informaatiota, joka aiemmin oli näkymätöntä. Viestiliikenteen analyysi vaatii omaa tekniikkaa, mutta sen voi ostaa palveluna. Seuraajalistojen tutkiminen onnistuu kuitenkin keneltä tahansa. Ei siis kannata ihmetellä, miksi avainsanalistat ovat niin last centuryä, koska verkostojen seuranta kertoo NSA:lle paljon enemmän ja tehokkaammin. Jopa sellaista, mitä ihmiset eivät itse tiedä itsestään.

Kävin pikaisesti läpi muutamien tunnettujen Helsingin Sanomien toimittajien Twitter-tilit ja katsoin, keitä he itse seuraavat.

Eniten toimittajat seuraavat toisia toimittajia. Se on ymmärrettävää, mutta juuri niin petollista kuin Venäläinen kirjoitti. Myös toiset lehdet ja tiedotusvälineet ovat vahvasti edustettuina. Yllättävän harva toimittaja seuraa oman erikoisalansa avainhenkilöitä tai ulkomaisia alan järjestöjä. Ehkä Twitter on vielä niin uusi väline, ettei sitä osata täysin hyödyntää. Siksi viestinnästä tulee helposti toimittajille keskinäisen kehun kerho.

Poliitikot Soininvaara, Sumuvuori, Hautala ja Sinnemäki nousivat esiin selvästi muita useammin. Yllättäen myös Antti Kaikkosella oli Hesarin toimittajissa paljon seuraajia. Muista puolueista korostuivat SDP:n nimet. Vain yksi perussuomalainen poliittinen henkilö osui silmään, eikä hänkään ollut kansanedustaja.

Toimittajien Twitter-valinnoissa oli silmiinpistävän paljon vihreän liikkeen, ihmisoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen henkilöitä ja järjestöjä.

En väitä, että tekemäni tunnin silmäily olisi lopullinen totuus asiasta. Esimerkiksi vihreät ovat olleet edelläkävijöitä Twitterin hyödyntämisessä, mikä saattaa selittää puolueen yliedustuksen seuraajissa. Jotain listaus kuitenkin kertoo. Ainakin sen, että Hesarin Twitter-maailma on kaukana koko Suomesta ja sen Twitter-maailmasta.

Joku voisi tehdä aiheesta oikean tutkimuksen. Esimerkiksi vertailu YLEn toimittajista olisi kiinnostava. Tässä gradu-aihe jollekin opiskelijalle: toimittajien kiinnostuksen kohteet ja arvomaailma Twitterin valossa.

Netin ja sosiaalisen median tuoma avoimuus voi olla yllättävää. Jos esimerkiksi toimittaja seuraa @yle_rekryä, onko se merkki halusta vaihtaa turvallisempaan taloon?

Lisäys 22.6.2013 klo 17:40: Kirjoitusta on luettu juhannuksesta huolimatta yli 1000 kertaa vuorokaudessa, joten asia on ilmeisesti herättänyt kiinnostusta. Korostan vielä, ettei omalla, epätieteellisellä ja suppealla vertailullani ole minkäänlaista tilastollista luotettavuutta. Twitter on vielä melko tuore väline ja osalla toimittajista on niin vähän seurattavia, ettei niiden jakaumasta voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Toisaalta on ymmärrettävää, että pitkään Twitterissä olleet ja sitä tehokkaasti hyödyntävät poliitikot ovat ehtineet saada enemmän seuraajia kuin vasta aloittaneet tai ne, jotka eivät aidosti panosta tähän kanavaan. Twitter-seuraajaksi ryhtyminen ei liioin kerro kannatuksesta, mutta se kertoo kiinnostuksesta. Seurannan puuttuminenkin voi kertoa jostain. Ja sekin kannattaa huomata, että Helsingin Sanomien toimittajat ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, missä vihreiden osuus päättäjistä on muuta maata suurempi. Nämä kaikki vaikuttavat.

Valtaosa toimittajista on taustaltaan humanisteja. He ovat ryhtyneet toimittajiksi juuri siksi, että ovat kiinnostuneita kulttuureista, ihmisistä ja maailman parantamisesta viestinnän keinoin. Toimittajan töitä tekevistä harvalla on lääkärin, juristin, ekonomin tai diplomi-insinöörin koulutus. Tälläkin on merkitystä, alkaen siitä mitkä aiheet koetaan tärkeiksi ja mihin taas on vaikea tarttua.

Kun USA sulki Suomen pois internetistä

Ei kannata huolestua, tämä tapahtui kauan sitten. Todella kauan. Neljännesvuosisata on internetin mittakaavassa kokonainen geologinen ajanjakso.

Toimittaja soitti eilen ja kysyi, muistinko tapausta jossa USA oli katkaissut koko Suomen nettiyhteydet. YLE Areenasta löytyvä Poliisi-tv vuodelta 1994 kertoo, miten hakkeri oli taannoin yrittänyt murtautua Suomesta amerikkalaisiin yrityksiin ja sen vuoksi USA oli katkaissut koko maan nettiyhteydet.

Muistin vain hämärästi, joten piti itsekin selvitellä asiaa. Todennäköisesti kyse oli tapauksesta, joka sattui jo 1980-luvun puolella -- siis vähän kauemmin kuin "taannoin" sitten.

Pohjoismaat pääsivät internet-verkkoon marraskuussa 1988, kun niiden oma NordUnet-verkko kytkettiin amerikkalaiseen internetiin 56 kilobitin satelliittiyhteydellä. Aluksi USA vastusti Suomen ottamista mukaan -- olimme liian lähellä Neuvostoliittoa ja kylmä sota oli yhä voimissaan -- mutta myöntyi lopulta.

Pian yhteyden avautumisen jälkeen joltain yliopiston koneelta yritettiin murtautua Livermoren labratorion tietojärjestelmiin. Luultavasti kyse oli harmittomasta opiskelijan kepposesta, mutta USA:ta ei naurattanut. Livermore tunnetaan mm. ydintutkimuksesta, joten varotoimena koko pohjoismaiden yhteys katkaistiin pariksi viikoksi.

Luulisi, että netin katkeaminen kaikista pohjoismaista olisi aiheuttanut isoja otsikoita lehdissä, mutta media ei noteerannut koko tapahtumaa. Tuohon aikaan harva oli kuullutkaan internetistä eivätkä sen katkokset voineet vähempää kiinnostaa suurta yleisöä.

Tänään on kaikki on toisin. Lyhytkin katkos ulkomaanyhteyksissä aiheuttaisi vakavia häiriöitä ja useamman päivän katkos ajaisi jo kansalaiset barrikaadeille. Harva tosin tietäisi, mistä on kyse, sillä kaikki tieto kulkee netissä. Jopa paperilehtien ilmestyminen ilman nettiyhteyksiä olisi epävarmaa.

Olisipa muuten hauska tietää, kuka hakkeriopiskelija oli kyseessä, ja mitä hänestä tuli isona.

Älä mene halpaan NSA:n avainsanalistojen kanssa

Netissä leviää listoja, joiden väitetään sisältävän NSA:n vakoilun avainsanoja. Jos sähköpostissasi esiintyy sanoja kuten CIA, terrorism tai bomb, viestisi jää tietokoneen haaviin ja joudut tarkkailuun.

Mutta hei, tämähän voidaan kääntää ympäri! Lisätään jokaisen sähköpostiviestin loppuun rimpsu vaarallisia sanoja ja tukitaan näin isonveljen tietokoneet. Eräänlainen palvelunestohyökkäys siis, toki hyvän asian puolesta.

Valitettavasti tällaiset sanalistat ovat mitä todennäköisimmin huijausta. Ei NSA:n valvonta niin alkeellista ole, että se poimisi sähköposteja yksinkertaisten avainsanojen perusteella. Netissä kiertävät sanalistat ovat muutenkin liian yleisluontoisia, jotta niillä olisi merkitystä. Eräällä näkemälläni listalla oli jopa the-artikkeli. Lisäksi jo listojen englanninkielisyys vähentää niiden hyödyllisyyttä.

Nettilistat ovatkin lähinnä moderneja hoax-varoituksia eli sähköisiä ketjukirjeitä, joissa ihmisiä pyydetään muka hyvässä tarkoituksessa välittämään viestiä eteenpäin.

Sanalistoja käytettiin 1990-luvulla kun urkinta vielä perustui puhelinten salakuunteluun. Jotain hyvin spesifisiä listoja, joilla on esimerkiksi projektien koodinimiä tai kemiallisten yhdisteiden kaavoja, saatetaan käyttää vieläkin, mutta yleisillä pommi- tai terrorismi-sanoilla ei ole merkitystä.

Sanalistat ovat hyödyttömiä senkin vuoksi, että hyökkääjät osaavat käyttää kiertoilmaisuja. 9/11-terroristit käyttivät jopa kahdenkeskisissä keskusteluissa yliopiston tiedekuntien nimiä viittaamaan iskujen kohteisiin. Laki merkitsi Capitol-kukkulaa ja niin edelleen.

Itse asiassa kyseiset terroristit eivät lähettäneet sähköposteja lainkaan: he kirjoittivat viestejä Hotmailiin, mutta vastaanottaja kävi lukemassa ne lähettäjän tunnuksilla, joten viestiä ei voinut missään vaiheessa kaapata. Tässä onkin yksi syy siihen, miksi NSA haluaa pääsyn suoraan nettipalvelujen tiedostoihin.

Todennäköisesti NSA:n valvonta perustuu enemmänkin viestiliikenteen määrän ja henkilöiden välisten verkostojen seurantaan. Sosiaalinen media on tehnyt siitä helppoa. Suomalaisetkin yritykset käyttävät verkostoanalyysiä halutessaan tietää, miten informaatio kulkee henkilöltä toiselle ja mitä käyttäjät todella ajattelevat yrityksen tuotteista.

Twitterin seuraaminen on jopa liiankin helppoa. Runsas vuosi sitten kahdelta brittiteiniltä evättiin pääsy USA:han, koska he olivat pilamielessä twiitanneet "destroy America" ennen matkaansa. Ilmeisesti jollain turvaorganisaatiolla on todella käytössä avainsanoihin perustuva tarkkailulista -- uutisessa kuvatuin koomisin seurauksin. Ehkä tässä oli kuitenkin kyse jostain oudosta sattumasta, muutoin saisimme lukea vastaavia uutisia päivittäin.

Lopuksi herää kiero ajatus: ehkä netissä kiertävät listat todella ovat peräisin NSA:lta -- viestit, joissa on useita avainsanoja peräkkäin, ovat taatusti vaarattomia ja tietokone voi hypätä niiden yli. Juju on siinä, että black listin sijaan kyseessä onkin white list.

Lisäys 10.7.2013: Tässä aihetta sivuava, kiinnostava juttu: http://techcrunch.com/2013/07/08/play-with-an-mit-tool-that-visualizes-how-the-nsa-can-map-your-relationships/. 

Suomen puhelujen tallentaminen maksaisi 41 000 euroa vuodessa

MikroPC:n välittämän uutisen mukaan Hollannissa on jo vuosien ajan tallennettu kaikki kansalaisten soittamat puhelut. Ei siis pelkkiä teletunnistetietoja vaan myös puhelujen sisällöt.

Olisiko vastaava teknisesti mahdollista meillä Suomessa? Lasketaanpa kuinka suuresta datamäärästä on kyse.

Tilastojen mukaan Suomessa soitetaan noin 8 miljardia puheluminuuttia puolessa vuodessa eli 16 miljardia minuuttia vuodessa (vuorokaudessa noin 0,15 tuntia eli 9 minuuttia jokaista asukasta kohti). Ymmärrettävän puheen tallentamiseen riittää 8 kbit/s datavirta (pienempikin, mutta silloin pakkausalgoritmista ja laskuista tulee monimutkaisempia).

Sekunti puhetta mahtuu yhteen kilotavuun, minuutti vie 60 kilotavua eli 0,06 megatavua (nyt ei välitetä megan ja miljoonan eroista, lasku on likimääräinen). 16 miljardia minuuttia veisi 960 000 000 megatavua eli 960 teratavua.

Verkkokauppa.comin hinnastossa kolmen teratavun levy (Western Digital Caviar Green 3 TB SATA III) maksaa 128,90 euroa. Pelkän levytilan hinnaksi tulisi siis 41 000 euroa.

Ammattimaisessa tallennuksessa ei käytetä halpoja kuluttajalevyjä; lisäksi tarvittavat palvelimet, raid-ohjaimet, softat ja ylläpito maksavat. Tallennuksen kokonaiskustannukset jäisivät silti 100 000 euroon vuodessa. Halpaa kuin saippua.

En usko, että Suomessa on koskaan tarpeen tallentaa kaikkien puheluiden sisältöä, mutta teknistä estettä sille ei olisi. Tallennustilan hinnan romahtaminen on tehnyt mahdolliseksi asioita, joita vielä 10 vuotta sitten pidettiin täysin mahdottomana. Kannattaa pitää mielessä.

Perspektiiviä NSA-vakoiluun

NSA-vakoilu on närkästyttänyt monet nettikäyttäjät. Mitä -- eihän meidän sähköpostejamme saa urkkia! Kieltäähän sen jo lakikin.

PRISM on suunnannut julkisuuden valokeilan vakoilun ja tiedustelutoiminnan sameisiin vesiin, eikä näkymä ole kaunis. Uutiset raottavat salaisuuden verhoa maailmaan, jonka olemassaolosta eri maiden kansalaiset eivät yleensä tiedä.

PRISM ei ole yksittäinen asia vaan osa laajaa kokonaisuutta, jolla valtiot pyrkivät ajamaan omia etujaan ja toisaalta suojaamaan kansallista turvallisuuttaan. Sähköinen urkinta on vain pieni osa kokonaisuutta, eikä edes sieltä pahimmasta päästä.

Israelin Mossad salamurhaa maan vastustajia keinoja kaihtamatta. Joskus tappajat erehtyvät miehestä, joskus valtio väärentää heille tarvittavat EU-maiden passit. Venäjän viime ajan salamurhista tunnetuin on kaiketi Litvinenkon tapaus. CIAn tappohistoria on pitkä ja sen vanhat synnit ovat taas nousseet pintaan Pablo Nerudan kuolinsyyn tutkimusten yhteydessä.

Virallisen ilmoituksen mukaan CIA on luopunut salamurhista, mutta Barack Obaman kannattamat lennokki-iskut niittävät vastustajia Jemenissä, Afganistanissa ja Pakistanissa. Vanhanaikainen salamurha olisi inhimillisempi tapa, sillä lennokki-iskuissa kuolee aina myös sivullisia.

Kaiken tämän rinnalla nettiliikenteen seuraaminen tuntuu aika viattomalta puuhalta. Älähdämme siitä, koska se kohdistuu meihin itseemme. Ihan sama, mitä jossain Lähi-idässä ihmisille tapahtuu.

Vakoilutoiminta on pirullista, koska näemme siitä vain pienen osan emmekä siksi voi arvioida tilannetta kokonaisuutena. Fakta on, ettei Yhdysvalloissa ole tapahtunut vakavaa terrori-iskua vuoden 2001 jälkeen. Muutamia suunnitelmia on tullut ilmi -- ilmeisesti juuri sähköisen tiedustelun ansiosta, mutta paljastuneet tapaukset ovat olleet melko harrastajamaisia.

Emme voi tietää, onko vakavampia suunnitelmia todella pystytty estämään. Jos on, miksi niistä on vaiettu? Meidän on vain luotettava NSA:n johtajan vakuutuksiin, joiden mukaan useita hyökkäyksiä on estetty. Jonkun on silti voitava valvoa myös NSA:ta (ja Suomen Supoa), sillä avoin valtakirja ja täydellinen salailu johtaa väistämättä väärinkäytöksiin. Demokratiassa tiedustelun valvonta on uskottu muutamille kansanedustajille.

Jokainen, joka tuomitsee PRISM-ohjelman nykytiedoilla on osattava vastata yksinkertaiseen kysymykseen: olisiko parempi, jos vakoilua ei olisi ollut ja uusi 9/11-luokan isku olisi tapahtunut?

Hälyttävintä Snowdenin vuototapauksessa on miehen oma tarina. Onko NSA todella ulkoistanut vakoilun ydintoimia ja suorastaan päätösvaltaa yksityisille yhtiöille?

Slaten jutun mukaan Edward Snowden jätti koulun kesken, liittyi armeijaan ja haavoittui. Hän hankki IT-osaamisensa koulun kursseilla ja pääsi NSA:han vartijaksi. Jostain ihmeen syystä hän kuitenkin yleni nopeasti CIA:n it-asiantuntijaksi ja pääsi 29-vuotiaana asemaan, jossa voi määrätä vaikka presidentin salakuunneltavaksi -- kunnes koki herätyksen, pakeni Hongkongiin ja alkoi paljastaa tietojaan koko maailmalle.

Miten amerikkalaiset voivat luottaa NSA:han, jos sen organisaatio luottaa Snowdenin kaltaisiin työntekijöihin?

Todennäköisempi selitys on, että Snowden on vähintäänkin liioitellut asioita. Onko muutenkaan uskottavaa, että huippusalainen PRISM-vakoilu esitellään Powerpointeilla, jotka ovat kuin pienen firman myyntimiehen itsensä tekemiä? Mistä Snowden on saanut tietonsa, ja ovatko ne edes totta? Onko NSA mennyt samaan ansaan kuin yrityksetkin: tietoturva ulospäin toimii, mutta talon sisällä se vuotaa kuin seula?

Vai onko kyseessä jokin hämärä false flag -operaatio, jonka todellisia taustoja emme saa koskaan tietää?

Nyt olisi kysyntää suomalaiselle sähköpostille

Nyt olisi kysyntää suomalaiselle, tietoturvalliselle sähköpostille. Onhan niitä ollutkin, aina Ioboxista alkaen. Hauskana yksityiskohtana muistan, että vuosituhannen vaihteessa YLEkin suunnitteli tarjoavansa sähköpostiosoitteen jokaiselle suomalaiselle. Ilmeisesti osoite liittyi digi-tv-juttuihin, eikä projekti koskaan valmistunut.

Eräs mahdollisuus on Maikkarin Luukku.com, mutta onko se ilmainen ja toiminnassa vielä 10 vuoden kuluttua? Voiko sen tietoturvaan varmuudella luottaa?

Sitten meillä on vielä Itellan Netposti. Yrityksiä on houkuteltu lähettämään e-laskuja sen laatikkoon, jolloin entinen Posti saisi osansa myös sähköisestä liiketoiminnasta. Netpostiin on panostettu paljon ja pitkään, mutta ainakin itselläni käyttö on jäänyt vähäiseksi. Edellisestä käyntikerrasta oli kulunut jo vuosia. Veikkaan, ettei suurin osa suomalaisista edes tiedä mikä Netposti on.

Itella kuulostaisi juuri oikealta taholta tarjoamaan luotettavaa sähköpostia. Se ei tietenkään voisi suojata ulkomaisiin osoitteisiin tai Gmail/Outlook-palveluihin lähetettyjä viestejä, mutta jos järjestelmä saisi suosiota, ihmiset voisivat palata kotimaisen palvelun käyttäjäksi ja silloin liikennekin jäisi maan rajojen sisäpuolelle.

Tulevaisuudessa mukaan voisi kytkeä vahvan todennuksen pankkitunnuksilla tai mobiilisti, jolloin sähköpostia voisi lukea ilman salasanaa.

Hei, tämähän alkaa kuulostaa hyvältä! Juuri tällaisia hankkeita Suomi tarvitsisi saadakseen uudelleen kiinni digikehityksen syrjästä.

Mutta Itellaa ei näytä kiinnostavan. Siitä voi kyllä lähettää sähköpostia, mutta vain järjestelmän sisällä ja tavalla, jonka ohjeteksti kuulostaa X.400-maailmalta neljännesvuosisadan takaa:

Voit lähettää Netpostista kirjeen haluamallesi vastaanottajalle Suomessa. Kirje voi olla pituudeltaan enintään kaksisivuinen. Kirjeen sisältö voi muodostua vain tekstistä. Tekstiä ei voi muotoilla eikä kirjasinta voi valita. Kirjeen lähetys on maksullista ja se ostetaan etukäteen Netpostista verkkomaksulla. Voit ostaa kerralla useamman lähetyksen. Kirjeiden lähetys edellyttää lisäpalvelun käyttöehtojen hyväksymistä.

Puhutaanko tässä tosiaan sähköpostin lähettämisestä 2010-luvulla??

Kaiken huipuksi kirjeen lähetys maksaa ja lähetysoikeuksia (postimerkkejä) pitää ostaa etukäteen.

Sähköpostin... ei kun kirjeen lähetys Netpostista. Kiitos ja näkemiin.

Netpostista ei taida olla tehtävään. Kenestä olisi?

Snowdenille rauhanpalkinto?

Eilen illalla Guardian julkaisi todellisen uutispommin: mies tuoreiden NSA-vuotojen takana paljasti itsensä ja toimintansa motiivit astumalla julkisuuteen Hong Kongissa. "I have no intention of hiding who I am because I know I have done nothing wrong", kertoo 29-vuotias Edward Snowden.

Snowden on entinen CIA:n ja NSA:n työntekijä. Jos kaikki, mitä hän kertoo itsestään ja toiminnastaan on totta, ja jos hänen motiivinsa ovat niin puhtaita kuin hän väittää, kyseessä on todellinen digiajan sankari joka ansaitsee Nobelin rauhanpalkinnon. Se myönnetään ihmisoikeuksien edistäjälle ja yksityisyys on osa moderneja ihmisoikeuksia. Ironista kyllä, Snowden olisi tehnyt paljon enemmän palkinnon eteen kuin sen aiempi saaja Barack Obama, joka nyt puolustaa sekä omien kansalaisten että muun maailman teleurkintaa.

Snowdenin tarina on melkein liian täydellinen ollakseen totta. Voiko salaisuuksien maailmaan vihitty ja vaitioloon sitoutunut työntekijä todella kokea huonoa omaatuntoa työstään? Jättää Havaijin asuntonsa, työnsä, tyttöystävänsä ja koko entisen elämänsä päästäkseen kertomaan maailmalle totuuden? Hänen videoesiintymisensä on tyynen rauhallista ja sanavalinnat dramaattisia kuin suoraan Hollywood-elokuvasta. USA haluaa vaientaa hänet -- Kiina ja Venäjä kuulla kaiken, mitä hänellä on kerrottavanaan. Videolla hän ei vaikuta mieheltä, joka on melkeinpä allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa.

Voisin kuvitella, että juuri nyt Hollywoodissa mietitään, kuka esittää Snowdenia ensi vuonna valmistuvassa elokuvassa. Käsikirjoitus lienee sekin jo työn alla. Pohjana voidaan käyttää vanhaa Watergate-elokuvaa, sillä tapauksilla on paljon yhteistä. Verax, tämä digiajan Deepthroat, lähestyi esikuvansa tavoin Washington Postin toimittajaa ja lupasi tälle järisyttävää aineistoa. Ilmeisesti toimittaja ei uskonut kaikkea ja vieläpä sähläsi digitaalisen avaimensa kanssa, jolloin Snowden vei varsinaisen skuupin englantilaiselle Guardianille. Se onkin ottanut tapauksesta irti kaiken mahdollisen.

Snowdenin kertomaan kannattaa suhtautua hieman kriittisesti. Washington Post joutui jo korjaamaan alkuperäistä paljastustaan ja myöntämään, ettei Prism-vakoilua tehty nettiyritysten avustuksella. Alkuperäisessä Prism-paljastuksessa oli muitakin epäloogisuuksia. Tämäkö on Snowdenin vuotamaa aineistoa? Mitä muuta hänellä on hallussaan?

Ja onko todella niin, että 29-vuotias työntekijä olisi voinut määrätä nettiurkinnan kenelle tahansa -- vaikka USA:n presidentille? Ovatko NSA:n salaiset projektit todella kaikkien työntekijöiden tiedossa?

Jos koko maailman urkintaan keskittyvä NSA on näin laajasti ulkoistanut ydintoimintojaan ja  laiminlyönyt sisäisen tietoturvan, se on totisesti vuotonsa ansainnut. Löperö ja huolimaton tiedustelupalvelu on vaarallinen paitsi tarkkailun kohteille myös isänmaalleen.

Olisi tehnyt mieli kuvittaa tämä kirjoitus valokuvalla NSA:n laatikkomaisesta rakennuksesta, joka sijaitsee vähän Washingtonin ulkopuolella, mutta en uskaltanut. Polkupyöräpoliisi ilmestyi haukkana paikalle ja tivasi, mikä laite minulla oli käsissäni. Eihän se vain ollut kamera? Ei, se oli Garminin navigaattori. Näin NSA:lla ennen.

Prismgate on varoitus tulevasta

Pari päivää uutispommin jälkeen Prismgate näyttää yhä pahalta -- mutta ei niin pahalta kuin aluksi. Washington Post on jo vetänyt osan alkuperäisestä paljastuksestaan takaisin ja muutenkin sensaatiohakuisen journalismin tasoa moititaan.

Googlen, Facebookin ja muiden nettiyhtiöiden johto on kilvan vakuuttanut, että ne eivät olleet tietoisia NSA:n vakoilusta. Taidanpa uskoa heitä. Miksi ihmeessä Google, Facebook ja Microsoft vaarantaisivat oman bisneksensä ja osakkeenomistajien edun antamalla NSA:lle vapaan pääsyn asiakkaidensa tietoihin? Jokainen arvaa, että asian paljastuminen olisi PR-katastrofi.

Nettiyrityksillä on toinenkin syy varovaisuuteen. Vain hyvämaineiset yritykset voivat houkutella alan parhaita osaajia Euroopasta ja Aasiasta. Tämä koskee etenkin Googlea, joka on nuorten it-osaajien toivetyöpaikka. Vain hyvämaineinen Google pystyy valitsemaan parhaista parhaat itselleen.

Onkin todennäköistä, että uutisointi on hieman dramatisoinut vakoiluasiaa. Nettiyritykset eivät halua NSA:n tahraavan nimeään, mutta terrorisminvastaisia lakia niiden on noudatettava. Todennäköisesti Prism onkin "vain" tekninen järjestely, joka helpottaa ja nopeuttaa viranomaisten tiedonsaantipyyntöjä (No evidence of NSA's direct access to tech companies). Tähän viittaa myös kalvoissa mainittu 20 miljoonan hintalappu -- noin pienet projektit ovat NSA:lle kahvirahoja.

Tällaisenakin Prismgate on tervetullut varoitus siitä, mihin kehitys on menossa. Älypuhelimet, pilvipalvelut ja jenkkien ylivoimaiset nettiyritykset haalivat käyttäjien tiedot itselleen. Tietojen luovutus on kuin neitsyys: sen voi menettää vain kerran. Kun tiedot on saatu, on vain ajan ja poliittisen tarpeen mukainen kysymys, miten niitä käytetään. Tämä on hyvä muistaa myös meillä Suomessa ruuhkamaksun yhteydessä.

Digitaalisen maailman kehitys on ollut kaikkien nähtävissä ja yleisesti tiedossa jo vuosia. Vasta tämän uutisen myötä suuri yleisö ja poliitikot ovat Suomessa heränneet asiaan. Siksi Prismgate on enemmän kuin tervetullut. Voimme vielä ehkä vähän vaikuttaa tulevaan kehitykseen -- jos ei muuten, niin ainakin tiedostamalla sen riskit.

Tässä yksi asia, mitä harva on ajatellut: vakoilu koskee myös brittejä. Paikallinen tiedustelu ei voi vakoilla oman maan kansalaisia, mutta CGHQ voi antaa toimeksiantoja NSA:lle, jotka tekevät työn ikään kuin ulkoistettuna. USA:sta katsoen Britannia on ulkomaa, joten vakoilu on sallittua. Tulokset välitetään sitten takaisin Britanniaan.

Herää kysymys, minkä muiden valtioiden kanssa USA:lla on näin läheistä tiedusteluyhteistyötä. Joka tapauksessa Prismgate opettaa, ettei nettivakoilu ole pelkkä USA:n asia. Palveluyritysten kotimaana sillä vain sattuu olemaan ylivoimainen asema tietoja kerättäessä, ja olisi hulluutta jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä.

Mistä päästäänkin seuraavaan havaintoon: kotimaisia toimittajia luonnollisesti kiinnostaa, ovatko myös suomalaiset joutuneet vakoilun kohteeksi. Tällainen kysymys tuntuu nettiaikana turhalta. Netissä ei ole maita eikä kansalaisia. Netti -- ja sitä myötä sen vakoilu -- on globaalia ja sen ainoat rajat muodostuvat palvelutarjoajista. Suomalaisuus tai ruotsalaisuus ei kiinnosta ketään eikä merkitse mitään.

NSA:n toimivallan rajoittaminen oman maan ulkopuolelle on keinotekoista ja aikansa elänyttä. Olemme joko microsoftilaisia, googlelaisia tai applelaisia. Siksi vakoilu on palvelu- eikä maakohtaista.

Lisäys 10.6.2013: Guardian kirjoittaa, että jos CGHQ pyytää tiedusteluapua NSA:lta omien kansalaistensa vakoilemiseksi, se rikkoo lakia. 

USA vakoilee suosittujen nettipalvelujen käyttäjiä

Päivän Hesari kertoo Yhdysvaltojen seuraavan suosittujen nettipalveluiden liikennettä. Listalla ovat mm. Google, Microsoft, Yahoo ja Skype. Kalvojen mukaan Apple liittyi seurantaan lokakuussa 2012. Suosittu pilvipalvelu Dropbox on "tulossa".

Tähän asti isot palvelut ovat kertoneet antavansa tietoja vain, jos eri maiden viranomaisten pyynnöt ovat perusteltuja. Googlen Transparency report kertoo toiminnasta avoimesti julkisuuteen. Samaa tekevät muut isot palvelut -- tosin salaisiakin tietokanavia on.

Päivän uutinen osoittaa todeksi sen, mikä on ollut helppo päätellä jo kauan sitten. Signaalitiedustelu NSA:lla ja FBI:llä on -- valtion turvallisuuden nimissä tietty -- paljon suorempikin pääsy pilvipalvelun käyttäjien tiedostoihin ja sähköposteihin.

Yllättävää on, että uutisen mukaan jo 51 % todennäköisyys oikeuttaa avaamaan viestin. Aina Watergate-skandaalista lähtien USA:n omien kansalaisten urkintaa on rajoitettu tarkasti, kun taas maasta lähtevä ja maahan tuleva liikenne on ollut avointa riistaa. Nyt tästä periaatteesta ollaan näköjään valmiita joustamaan, kuten päivää aiemmin julkaistu uutinen Verizon-operaattorin salakuuntelusta osoitti. Uutinen aiheutti kohun vain siksi, että seuranta koski USA:n omia kansalaisia.

Suuret nettipalvelut ovat kiistäneet uutisen paikkansapitävyyden. Todennäköisesti uutinen onkin dramatisoinut asiaa, mutta se osoittaa joka tapauksessa kehityksen suunnan. Ellei tämä kaikki vielä olekaan todellisuutta, kohta on. Eikä NSA:n johtajan rauhoitteleva lausunto muutenkaan lämmitä meitä suomalaisia: "Voimme kerätä tietoja vain Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvista ihmisistä, jotka eivät ole Yhdysvaltojen kansalaisia".

USA esiintyy mielellään internetin vapauden puolustajana. Muistamme puheet, miten juuri vapaus on tehnyt mahdolliseksi hienojen ja käyttäjälle ilmaisten nettipalvelujen kehittämisen. Siksi valtiot, jotka haluavat seurata kansalaistensa liikkumista netissä, ovat tuomittavia ja toimivat väärin.

Netin vapauden puolustaminen sopii hyvin USA:lle, sillä keskeiset palvelut ovat sen maaperällä, mikä tekee oman vakoilun helpoksi. "Älkää te rajoittako kansalaisten nettikäyttöä, muuten me emme pysty vakoilemaan heitä".

Netin vapaus on mukavaa silloin, kun se edistää yksityisyyden loukkaamista omien intressien mukaisesti.

On pakko hyväksyä, että jokaisella valtiolla on halu vakoilla nettikäyttöä ja toisaalta suojata omaa turvallisuuttaan netissä. Tässä USA on erikoisasemassa -- sen tavoitteet toteutuvat parhaiten, jos muut eivät tee samoin. USA:lle olisi sekä taloudellinen että tiedustelullinen menetys, jos Googlen, Microsoftin ym. palveluiden käyttö alkaisi vähentyä ja ihmiset tulisivat netissä aiempaa varovaisemmiksi. SSL-salaukseen "pakottaminen" on tässä suhteessa ovela veto Googlelta ja muilta palveluilta: ne suojaavat käyttäjää tämän työpaikan tai oman valtion urkinnalta.

Mitä tämä merkitsee suomalaisten kannalta? Emme voi lopettaa Googlen, Facebookin tai Microsoftin nettipalveluiden käyttöä. Ehkä meillä ei ole edes mitään salattavaa. Kuitenkin jo ajatus siitä, että viestintäämme saatetaan penkoa ja tiedostojamme avata jonkin toisen tutkinnan yhteydessä, on inhottava. Tämä piti olla kaikkien tiedossa, mutta harva jaksaa kuitenkaan ajatella sitä.

Erityisen ikävää tämä on Dropboxin tapauksessa. Googlen, Microsoftin ja Facebookin seuranta on helppo arvata, mutta moni käyttää suosittua tiedostojen synkronointipalvelua edes ajattelematta, kenen pilveen omat tiedostot sen mukana päätyvät.

Eikä kyse ole puhtaista nettipalveluista, vaan myös älypuhelinten tiedot menevät samoihin pilviin automaattisesti. Varsinkin pienten start-up-yritysten, jotka käyttävät Google Appseja ja Gmailia niiden ilmaisuuden vuoksi, kannattaa harkita huolella mitä tuotesalaisuuksia tiedostojen ja viestien mukana tallentuu.

Entä jos mobiilidatan hinta tuplaantuu?

Me suomalaiset olemme tottuneet edullisiin mobiilihintoihin. Kuka enää suostuisi käyttämään älypuhelintaan ilman rajoittamatonta, kiinteähintaista kuukausimaksua? Volyymiperusteisella laskutuksella ahkera älypuhelimen käyttäjä tuottaisi kuukaudessa puhelimen hinnan kokoisen laskun.

Vaan mitä tapahtuisi, jos kuukausimaksut tuplaantuisivat tai kiinteähintaisten liittymien myynti loppuisi kokonaan? Yhdysvalloissa suurimmat operaattorit ovat jo luopuneet rajoittamattomista liittymistä.

Myös Suomen hinnoissa on nousupaineita, sillä älypuhelimet yleistyvät nopeasti ja dataliikenteen määrä kaksinkertaistuu vuosittain.

Tekniikan kehittyminen on tähän asti riittänyt laskemaan datasiirron kustannuksia. Lankaverkon puolella kuluttajille on vuosi vuodelta myyty nopeampia liittymiä, joiden kuukausihinta on pysynyt samana. Miksei sama kehitys toistuisi mobiilidatassa?

Vaikka kotien laajakaistojen nopeudet ovat nousseet, kyse on osittain tilastoharhasta. Itselleni on myyty 24 megan liittymä, jonka todellinen huippunopeus rajoittuu siirtoetäisyyden vuoksi noin puoleen tästä. Mikään operaattori ei kestäisi sitä, että asiakkaat alkaisivat täysimääräisesti hyödyntää ostamaansa kaistaa.

Todelliset ongelmat ovat kuitenkin muualla. Tähän asti matkapuhelinoperaattorit ovat ansainneet helppoa rahaa puheluista, tekstiviesteistä ja roaming-maksuista. Niillä on voitu rahoittaa 3G-verkkojen rakentamista ja tukiasemien pystyttämistä.

Nyt tulot ovat hitaasti mutta vääjäämättömästi putoamassa pelkän mobiilidatan varaan. Roaming-maksut ovat EU:n silmätikkuna ja älypuhelin siirtää tekstarit, puheen ja jopa videopuhelun täysin ilmaiseksi ip-verkon kautta. Parhaimmillaan tämä on niin helppoa, ettei käyttäjä edes huomaa koko asiaa. Esimerkiksi iPhone-puhelinten väliset tekstiviestit menevät automaattisesti Applen oman palvelimen kautta eivätkä maksa mitään.

Skype, Whatsapp ja muut sovellukset kaappaavat suomalaisten operaattorien tuottoisan bisneksen amerikkalaisille yrityksille. Tähän asti muutos on ollut hidasta, koska molemmat osapuolet tarvitsevat älypuhelimen, mutta jatkossa kehitys on kiihtyvää. Esimerkiksi Whatsapp on jo hyvin suosittu nuorten keskuudessa -- ja perinteisesti juuri he ovat olleet innokkaimpia tekstaajia.

Jos suomalaiset operaattorit jäävät pelkiksi bittiputkiksi, niiden on perittävä putkistaan hinta, joka riittää putkien ylläpitoon ja uusien rakentamiseen. Kehityksessä on myös kansallinen näkökulma: kotimainen osaaminen ja palvelutuotanto kärsii, kun jenkkifirmat ottavat asiakkuudet itselleen. Bittiputkimiehet eivät innovoi tulevaisuuden matkapuhelinratkaisuja.

Langallista laajakaistaa on helppo rakentaa vetämällä kuituja maahan. Kapasiteettia voi kasvattaa lähes rajattomasti ja se skaalautuu lineaarisesti kustannusten mukana. Langaton datasiirto on erilaista. Taajuuksien määrä on rajoitettu, joten kapasiteetin lisääminen vaatii koko ajan uusien tekniikoiden käyttöönottoa. Tukiasemia ja päätelaitteita on vaihdettava uusiin. Lopulta vastaan tulevat fysikaaliset ja teoreettiset rajat: taajuuskaistalle mahtuu vain tietty määrä informaatiota, olipa koodaus tehty miten kehittyneesti tahansa.

Kapasiteettia voidaan lisätä myös tukiasemien määrää lisäämällä. Antennipaikkojen vuokrat kallistuvat koko ajan eivätkä terveysuhkien pelottamat asukkaat halua antenneja oman talonsa seinään.

Suomessa taajuudet annettiin ennen kauneuskilpailun perusteella, nyt ne myydään huutokaupalla eniten tarjoavalle. On selvää, että nämäkin kustannukset valuvat lopulta asiakashintoihin.

Mobiililaitteista on tulossa uusia matkatelevisioita. Yhä useampi katsoo tv-ohjelmia, Youtubea ja tilausvideoita kännykästä tai tabletista. Mobiilitekniikka alkaa kilpailla vanhan antennibroadcastin kanssa, mutta kilpailutilanne on erikoinen.

Jos jenkkiläinen tv-yhtiö haluaa perustaa Suomeen tv-kanavan, sen pitää maksaa itse antennijakelun kustannukset. Mobiilitekniikassa ulkomainen tv-yhtiö (Netflix ym.) maksaa ip-jakelusta vain oman maansa osuuden (runkoverkossa, halpaa), kun taas paikallinen jakelu Suomessa (langattomasti, kallista) jää matkapuhelinoperaattorin kustannukseksi, ja valuu lopulta sekin asiakkaan nettiyhteyden hintaan.

Kaikki eivät ole älypuhelinten tehokäyttäjiä eivätkä jatkossakaan katso puhelimestaan videoita. Kiinteä kuukausihinta pakottaa heidät kuitenkin maksamaan muiden kustannuksia. Tämän epäsuhdan korjaaminen vaatisi joko datarajoituksia tai selvää eroa perus- ja teholiittymän välille.

Muutoksia nykyiseen mobiililaajakaistaan on väistämättä tulossa. Ne voivat vaikuttaa tapaan, jolla käytämme nettipalveluita, ja lisätä valokuidun suosiota maaseutujen ja kesämökkien verkottajana.

Lisäys 13.6.2013: Vuoden 2012 jälkipuoliskolla matkapuhelinminuutit kääntyivät ensi kertaa lievään laskuun. 

Nokian epäpätevät

Nokian entiset työntekijät kertoivat oman mielipiteensä syistä, jotka johtivat yrityksen vaikeuksiin. Lista on kiinnostava, mutta tuskin yllättävä. Jokainen suuri, menestynyt yritys joutuu kohtaamaan saman ongelman: miten säilyttää alkuperäinen innostus ja osaaminen, kun organisaatio kasvaa nopeasti ja irtaantuu todellisuudesta?

Pahimmillaan yritys jämähtää paikoilleen. Asemien pitämisestä ja riskien välttämisestä tulee tärkein tavoite, eikä yritys pysty muuttumaan samaa vauhtia markkinoiden kanssa. Henkilöstöpolitiikan seurauksena väärät ihmiset ylennetään johtajiksi. Organisaatio alkaa elää omaa elämäänsä, jolla ei enää ole tekemistä liiketoiminnan kanssa.

Tie yllättäville haastajille on auki. Ja nopeasti muuttuvilla teknologiamarkkinoilla niitä totisesti riittää.

Itse havahduin vuonna 2006 Nokian tapaan kertoa tekniikastaan. Kieli oli niin mutkikasta, että se peitti enemmän kuin paljasti. Ehkä niin oli tarkoituskin -- Nokian ajattelu oli hukassa. Se ei ollut enää aidosti kiinnostunut asiakkaista eikä todellisesta kehityksestä.

Digitodayn jutussa silmääni pisti headhunteriksi siirtyneen entisen nokialaisen oma teoria. "Hänen mukaansa Nokian oli kasvaessaan palkattava lisää ihmisiä. Siksi yhtiöön pääsi myös epäpäteviä työntekijöitä. Näin tapahtuu yhtiöissä usein, ja tiettyyn rajaan asti siitä ei ole suurta haittaa. Jos yrityksessä ei olla varovaisia, tapahtuu käänne, jossa epäpätevät pääsevät palkkaamaan uusia työntekijöitä. Tämän jälkeen suorittajat alkavat lähteä yhtiöstä."

Kyseinen sitaatti muistuttaa kovasti Jobsin metodia. Hänen elämäkertansa muotoilee asian näin (s. 201): "Jos tahdot rakentaa joukkueen A-tason pelaajista, sinun on oltava säälimätön. "Ryhmän kasvaessa on ihan liian helppoa sietää muutamia B-luokan pelaajia, jotka tuovat helposti mukanaan lisää B-luokaan pelaajia ja lopulta sinulla on ristinäsi jopa joitakin C-luokan ihmisiä", hän muisteli."

Jobsin ei tarvinnut välittää suomalaisesta työlainsäädännöstä. Hän erotti säälimättä ne, jotka olivat  epäonnistuneissa projekteissa, kuten Macintoshia edeltäneessä Lisassa. Suomessa uskomme enemmän yhteistyöhön ja johtamiseen kuin A-luokan ihmisiin. Heidän lähtönsä ei ollut Nokian ongelmien taustalla -- pikemminkin päinvastoin, osa alkuperäisistä johtajista olisi joutanut lähteä.

Potkut ja A-luokan ihmiset eivät riittäneet myöskään pelastamaan Applea 1980-luvulla. Uusi nousu alkoi vasta oikean strategian, rohkeiden päätösten ja oikeaan osuneiden tulevaisuuden visioiden myötä.

Juuri niitä Nokiakin nyt tarvitsisi.

Matkapuhelinsäteilyn haitoista ei vieläkään näyttöä

Sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia käsittelevä EMF-neuvottelukunta järjesti tänään pienimuotoisen seminaarin aiheesta. Samalla avautui aihetta käsittelevä sivusto Mobiili ja terveys.

Seminaarin puhujina olivat alan parhaat kotimaiset osaajat: neuvottelukunnan puheenjohtaja, lääketieteellisen tekniikan tohtori Jafar Keshvari Nokialta, tekniikan tohtori Pertti Vainikainen, tutkimusprofessori Maila Hietanen Työterveyslaitokselta sekä tekniikan ja lääketieteen tohtori, professori Leena Korpinen Tampereen teknilliseltä yliopistolta.

Puolen päivän esitykset on helppo vetää yhteen: kielteisistä terveysvaikutuksista ei edelleenkään ole tieteellistä näyttöä.

Asia kuitenkin kiinnostaa suurta yleisöä ja mediaa. Keski-Euroopassa tukiasemien antenneita on poistettu asuintalojen läheltä ja joissakin kouluissa on kielletty wlan-verkkojen käyttö. Meillä Suomessa on oltu pragmaattisia asian suhteen ja haluttu odottaa tieteellisiä tuloksia ennen kuin tekniikkaa aletaan rajoittaa lainsäädännöllä.

Tieteen kannalta ongelma on siinä, että ainoa tiedossa oleva tapa, jolla sähkömagneettiset kentät voivat vaikuttaa ihmiseen, liittyy lämpövaikutukseen. Wlan ja Bluetooth-verkkojen tehot ovat mitättömiä ja matkapuhelinten säteilyabsorptiolle on asetettu kahden SAR raja-arvo, jota mikään testattu puhelin ei ole ylittänyt. Säteilymittauksista STUKissa tarkemmin: kts. video.

Kuten aina, uusiin ilmiöihin liittyy epäilyjä. Asbestin, tupakan ja eräiden lääkkeiden haittavaikutukset huomattiin vasta myöhemmin. On mahdollista, että sähkömagneettisten kenttien vaikutukset ilmenevät nekin vasta vuosien kuluttua ja taustalla on jokin mekanismi, jota emme vielä tunne. Toisaalta tv-mastot ovat lähettäneet signaaleita samoilla taajuuksilla ja 3G-tukiasemia suuremmilla tehoilla, eikä niiden ole 40 vuoden jälkeenkään havaittu vaikuttavan kielteisesti.

Toinen epäily liittyy tutkijoiden puolueettomuuteen. Matkapuhelinala on taloudellisesti merkittävä ja pelätään, että se voisi ohjata tutkijoita. Tutkimusprofessori Hietanen kiisti jyrkästi, että SAR-mittauksia kehittävä ICNIRP olisi altis tällaiselle painostukselle.

Kolmas väite kuuluu, ettei säteilyn vaikutuksia ole tutkittu tarpeeksi. Kuitenkin alan portaalista löytyy yli 17 000 tutkimusta.

Voi meitä kansalaisia! Onpa kyse sitten rasvojen terveellisyydestä, rokotuksista, lintuinfluenssasta, matkapuhelinsäteilystä tai ilmaston lämpenemisestä niin aina maailmalta löytyy asiantuntijoita (joko omatekoisia tai virallisia), jotka kyseenalaistavat toisten näkemykset. On tuskin yhtään asiaa, josta kaikki tutkijat olisivat samaa mieltä. Yritä nyt tässä ottaa selvää totuudesta.

Kysyin puhujilta, varoiko joku heistä pitämästä kännykkää yöpöydällä tai aina samassa taskussa. Kukaan ei myöntänyt ryhtyneensä tällaisiin varotoimiin. Ehkä ne kuitenkin rauhoittavat huolestuneen kansalaisen mieltä, eikä niistä ainakaan ole haittaa.

Tilaisuudessa sivuttiin myös sähköyliherkkyyttä, jonka diagnosoinnissa ruotsalaiset ovat olleet maailman edelläkävijöitä. Kiinnostavaa kyllä, sähköyliherkkiä on testattu laboratorioissa, mutta yhdessäkään tutkimuksessa oireiden ja radiolaitteiden käytön välillä ei ole havaittu selvää yhteyttä. Korpinen kertoi, että tästä ympäristöperäisestä somatisaatio-oireyhtymästä ("sähköyliherkkyydestä") kärsivät erityisesti keski-ikäiset naiset. Leena Korpinen muistutti, että 1800-luvulla ihmiset olivat pelänneet terveysongelmiensa aiheutuvan arsenikista, toisen maailmansodan aikaan hiilimonoksidista, 1970-luvulla amalgamipaikoista ja 1980-luvulla kanadalaisesta lehtitalosta alkanut huhu sai monet pelkäämään näyttöpäätetyöskentelyn aiheuttavan sikiössä epämuodostumia.

Tuore uutinen kertoo kokeesta, jossa koehenkilöille näytetty tv-ohjelma säteilyn haitoista aiheutti oireita silloinkin, kun kenttää ei ollut. Tämän perusteella voi uskoa ilmiön olevan ainakin osittain psykologinen.

Lopuksi muutama käytännön neuvo. 3G-puhelinta voi kantaa huoletta taskussa, koska käytännössä ainoa kenttä tulee tukiasemista. Pitkien puheluiden aikana kannattaa vaihdella puhelinta korvalta toiselle lämmitysvaikutuksen minimoimiseksi. Mitä lähempänä tukiasemaa ollaan, sitä pienemmällä teholla puhelin toimii -- suurinta lähetystehoa (max. 2 W) tarvitaan heikossa kentässä. Tällaisia ovat mm. autojen ja junanvaunujen sisätilat, joissa käytetään 10-60 % puhelimen SAR-arvosta, ulkona riittää 1-5 %. WLAN-tukiaseman maksimiteho on 0,1 W, joten jo puolen metrin etäisyyden kodin tukiasemasta pitäisi olla täysin turvallista.

Ja vielä yksi muistettava asia: vaikeneminen on paitsi kultaa, myös turvallisinta. Puhelin lähettää signaalia vain kun sillä puhutaan. Kuunneltaessa kenttä on liki olematon.

PS. Viimeistä sanaa asiasta tuskin sanotaan vielä pitkään aikaan. Esimerkiksi tämä 9-luokkalaisten tekemä havainto (jonka luotettavuutta voi hyvinkin epäillä) herättää kysymyksiä, jos koe on toistettavissa myös laboratorio-olosuhteissa.