Digi-tv alkoi 25 vuotta sitten, vaikka "Big bang" jäi suutariksi

Pian vietetään suomalaisen televisiotoiminnan 25-vuotista merkkipaalua, jonka lähes kaikki alalla toimivat haluaisivat unohtaa. Antenniverkon digitaaliset tv-lähetykset käynnistyivät Suomessa ensimmäisenä maailmassa 27.8.2001 "isolla pamauksella", jota markkinoitiin näyttävästi. Asialla oli varsinkin Yle, joka otti digiveturin raskaaksi osoittautuneen roolin.

Digilähetysten alku ja tuon ajan odotukset ovat tämän päivän näkökulmasta kiinnostava ajankuva, joskin nyt ne herättävät lähinnä hilpeyttä. Itse olin tuolloin hyvin kriittinen digitalisointiprosessia kohtaan, joten en pidä toteutunutta kehitystä lainkaan yllättävänä.

Taustalla oli 1990-luvulla herännyt pelko satelliittikanavien yleistymisestä. Ne uhkasivat murentaa kotimaista tv-toimintaa, jonka voima kansalaisiin oli mahtava (vain kaksi tv-kanavaa!). Kansalliseen verkkoon haluttiin lisää kanavia ja aloittelevasta internetistä tuttua kaksisuuntaisuutta. Lisäksi haluttiin vapauttaa taajuuksia matkapuhelimille.

Nokia oli maineensa huipulla. Se oli valmistanut televisioita ja satellittien digibokseja. Suomessa päätettiin, että maamme olisi ykkönen myös television digitalisoinnissa, ja Nokialla olisi siinä iso rooli. Ylen toimitusjohtaja Arne Wessberg oli jopa Nokian hallituksessa 2001-2006 (eli juuri matkapuhelinten kulta-aikana).

Kaikki meni kuitenkin pieleen. Kun Big bang tapahtui, markkinoilla ei ollut digitaalisia vastaanottimia, joten pari ensimmäistä vuotta lähetykset menivät harakoille. Yle käynnisti kaksi uutta kanavaa, jotka ajettiin alas muutamaa vuotta myöhemmin. Yle rahoitti alun raskaat kustannukset yhtiöittämällä jakelutekniikkansa Digita Oy:ksi ja myymällä sen ulkomaille. Nokian kiinnostus televisioon lopahti, kun matkapuhelimista tuli valtava bisnes.

Yksi IIR:n monien digi-tv-seminaarien materiaalikansio.

Digi-tv:n lupaukset vuorovaikutteisista mainoksista olivat alun perinkin pöhköjä. Paluukanavaa, jonka yhteys olisi vaatinut, ei ollut. MHP osoittautui kuolleeksi. Kaikkien huomio kiintyi internetiin ja joulukuussa 2003 Suomi sai ensimmäisen laajakaistastrategian, joka pyrki tuomaan koteihin nopean nettiyhteyden. 

TV:n ikkuna tietoyhteiskuntaan oli sulkeutunut. Alkoi alamäki, jonka seuraukset näemme tänäkin päivänä. Uusintoja ja amerikkalaista halpatuotantoa, realityohjelmia.

2000-luvun alussa kävin puhumassa alan seminaareissa ja kritisoin suunnitelmia Hesarin yleisönosastossa. Oli typerää lähteä digitalisoimaan perustarkkuuden televisiota, kun HD-aika oli tulossa. Suomen pieni väestöpohja ei riittänyt maailmanlaajuiseksi edelläkävijäksi. Bugisista digisovittimista, joissa DVB-tekstitykset eivät näkyneet, tuli kansallinen murheenkryyni. 

Erääseen LVM:n alan toimijoille järjestämään tilaisuuteen kutsuin itse itseni ja livahdin sisään estelyistä huolimatta. Nykyisin vähän huvittaa.

Kevään 2001 digi-tv-seminaarin puhujat, mm. Telehallintokeskus, MTV, Ortikon interactive...

Hyvänä puolena digiuudistuksessa oli tallentavien digiboksien yleistyminen. Kun tv-ohjelma oli vain bittivirtaa, se oli helppo tallentaa kiintolevylle. Analoginen tallennus VHS-nauhureilla alkoi tuntua kivikautiselta. Onnekkaasti taulutelevisioiden läpimurto sattui juuri samaan aikaan, mikä sai monen katsojan vaihtamaan joka tapauksessa laitettaan.

Siirtymäkausi loppui 1.9.2007, kun analogiset antennilähetykset monen lykkäyksen jälkeen sammutettiin. Silloin internet oli jo vallannut niin suuren osuuden ihmisten arjesta, ettei kansallisella tv-projektilla tai maailman ykkösen asemalla ollut merkitystä. Televisiolupamaksu poistettiin vuoden 2013 alusta lähtien ja korvattiin Yle-verolla.

Jakeluverkko on vaihtunut antennista ja kaapelista laajakaistaan. Tallentavat digiboksit ovat vaihtuneet pilvipalveluiksi. Päätelaite on yhä useammin pieni puhelin, ei perinteinen televisio. HbbTV toteutti 10 vuotta myöhässä sen vuorovaikutteisuuden, mitä MHP:lle luvattiin. Joitakin vuosia sitten tv-ohjelmissa näkyi äänestyspainikkeita, mutta ilmeisesti se ei enää ottanut tulta alleen ja niistä on luovuttu. Second screen -ajattelu on hiipunut, koska live-katselu vähenee koko ajan. 

Interaktiivisia mainoksia tai mahdollisuutta tarkistaa, mistä juontaja oli ostanut mekkonsa, ei koskaan tullut. Tällaisia hienoja mahdollisuuksia visioitiin digi-tv-aikaan, ihan oikeasti. Erilaiset keskusteluikkunat, jopa TV-näytöllä (euroviisut, urheilukisat), kuitenkin toteutuivat.

Siirtymäajan televisiomaailmassa ovat paljon pidempiä kuin mihin it-alalla on totuttu. SD-aika ("suttupiirto") loppui 1.4.2025, kun Yle lopetti viimeisetkin perustarkkuuden lähetykset. Toinen digisiirtymä tapahtui siis lähes 18 vuotta ensimmäisen jälkeen. Viimeisetkin kaupalliset kanavat tekivät saman 30.6.2025. Ilmeisesti 4K-siirtymää ei edes tule, televisio on kehittynyt valmiiksi.

Digi-tv:n alkuvuosien historiikki 1997-2007 on vielä kirjoittamatta. Ehkä neljännesvuosisata myöhemmin olisi kulunut riittävästi aikaa. Kirjoittaja voi aloittaa vaikka omasta Kodin digitekniikka -kirjastani (Docendo 2007), jossa tapahtumia on dokumentoitu yhdestä näkökulmasta. 

Ainoa tapaamani kriittinen kirjallinen viittaus noihin aikoihin on Iltalehden entisen päätoimittajan muistelmissa (Kari Kivelä: Punkkari ja mediapomo, Otava 2025). Joku muukin voisi palata noihin vuosiin ja niissä maksettuihin oppirahoihin. Sieltä löytyvät syyt tv-median nykyiseen tilaan. Kotimaiset toimet ehkä jouduttivat kehitystä ja tulivat kansalaisille kalliiksi, mutta kehitys itsessään oli väistämätön.

Nettirosvoja tuomiolla, mutta uusia yrittäjiä riittää

Viime vuonna tuli runsaasti uutisia pankkihuijausten uhriksi joutuneista asiakkaista. Tänä vuonna uutisointi on ollut hiljaisempaa, mikä toivottavasti kertoo pankkien suojausten parantumisesta. Pankkien tietoon tulleet huijaukset lisääntyivät v. 2025 148 miljoonaan euroon (+38% edelliseen vuoteen verrattuna), mutta tärkeämpää on, että estettyjen ja palautettujen maksujen määrä kasvoi +70 % kun taas menetysten kasvu oli "vain" +15 %. Trendi on siis oikeaan suuntaan.

Nordean viiveellistä tiliä tosin odotetaan vieläkin, vaikka luvatusta aikataulusta on kulunut jo puolitoista vuotta.

Pankit ovat ottaneet käyttöön itse asetettavia maksu- ja siirtorajoituksia. Ne kannattaa asettaa, mutta ihmisillä on turhan optimistinen kuva niiden tehosta. Jos rosvo saa aktivoitua tunnistuksen omaan puhelimeensa, uhri käytännössä menettää tilinsä hallinnan, eikä itse asetetuilla rajoilla ole vaikutusta. 

Kuka tahansa voi joutua pankkihuijauksen uhriksi. Paras suojautumiskeino on se, ettei säilytä tilillä suuria rahamääriä ja pitää luotto-ominaisuuden mahdollisimman pienenä. Se vähentää vahinkoa, jos rosvo pääsee läpi.

Iltalehti siteeraa jälleen hyvää työtä tekevän Itä-Suomen poliisin kuvauksia toteutuneista huijauksista. On erikseen pankkihuijaukset ja sitten sijoitushuijaukset. Yhteistä tapauksille tuntuu olevan uhrien ikä: valtaosa heistä on syntynyt 1950-luvulla. Lukuisat varoitukset turvatileistä, etäkäyttöohjelmien asentamisesta ja suurista sijoitustuotoista eivät näytä vieläkään tavoittaneen kaikkia. Summat ovat edelleen suuria ja menetykset lasketaan viisinumeroisissa luvuissa.

Yksi pankkihuijauksista koskee nuorempaa uhria. Tietoturva-asiantuntijaksi esittäytynyt huijari vei 1980-luvulla syntyneen naisen ja hänen hallitseman yhdistyksen tililtä yli 17 000 euroa. Nelikymppisen, joka lisäksi hallitsee yhdistyksen rahaliikennettä, pitäisi olla tietoinen huijaussoittojen vaaroista. Tapaus muistuttaa siitä, että kuka tahansa voi mennä ansaan.

Sijoitushuijaukset eivät katso ikää. Iltalehden tiivistelmässä mainitaan 1990-luvulla syntynyt nainen, joka menetti 17 000 euroa Facebookista alkaneessa sijoitushuijauksessa.  

Median otsikoissa kerrotaan rikoksista ja epäonnistumisista. Uutiset tuomioista ovat harvinaisia, mutta niitäkin löytyy.

21-vuotias tamperelaismies tuomittiin 4,5 vuoden vankeuteen 650 000 euron tekstiviestihuijauksesta. Uhreja oli kymmenittäin, suurin yksittäinen menetys 170 000 euroa. Tekijä Jasper Laine kertoi saaneensa ohjeet tuntemattomalta henkilöltä ja oman 30 000 euron palkkionsa kryptovaluuttana. Alle viiden prosentin "provisio" vakavista rikoksista kuulostaa pieneltä.

Toisessa tapauksessa Turun seudulla asunut nuorimies huijasi 177 000 euron arvosta rikoshyötyä Mobilepayn nimissä lähetetyillä huijausviesteillä. Huijaamisen hyötysuhde on huono: 91 000 tekstiviestillä sai kalasteltua vain 17 uhria, mutta huijausten keskimääräiseksi arvoksi tulee kuitenkin 10 000 euroa. 

Toivottavasti uutiset välittävät viestin rikollisille asti. Pankkihuijaukset eivät ole helppo tapa tehdä rahaa, vaan oikeita rikoksia, joista jää nykyään myös kiinni. 

Lisäys 23.8.2026: Helsingin Sanomat uutisoi, että ihmisten tilejä on tyhjennetty näiden huomaamatta ("Huijarit pääsivät suomalaisten verkkopankkeihin, vaikka nämä eivät luovuttaneet tunnuksia kenellekään"). Uutisessa ei kuitenkaan kerrota, miten tämä voisi onnistua. On lukuisia tapauksia, joissa uhri omasta mielestään ei ole luovuttanut tunnuksia kenellekään, mutta hyvin todennäköisesti näin on kuitenkin tapahtunut. Uhri ei enää muista, että kirjautui edellisenä päivänä Omakantaan tai Kelan sivuille, tai että verkkopankin kirjautuminen epäonnistui aluksi ja vaati useampia yrityksiä. Ellei lehdellä ole näyttöä asiasta, tällainen otsikointi on harhaanjohtavaa ja haitallista.

Maailman rikkain mies ennustaa: Työstä tulee vapaaehtoista – ja siksi säästäminen kannattaa lopettaa (kolumni)

Maailman rikkain mies ennustaa: Työstä tulee vapaaehtoista – ja siksi säästäminen kannattaa lopettaa

Kauan odotettu kesälomakausi on pian täällä. Työasiat unohtuvat, kun suomalainen viettää aikaansa mökillä, harrastuksissa tai ulkomailla matkustellen.

Entä jos kesäloma jäisi pysyväksi? Entä jos syksyllä ei tarvitsisikaan palata sorvin ääreen, vaan voisi jatkaa oman näköistä elämää mökillä ja harrastuksissa, loputtomasta vapaa-ajasta nauttien?

Elon Muskilla on hyviä uutisia kaikille kesälomalaisille. Hän uskoo, että 10–20 vuoden kuluttua työn tekeminen muuttuu vapaaehtoiseksi ja siksi eläkepäivien varalle säästäminen kannattaa lopettaa jo nyt.

Tekoäly vie työpaikat, mutta se ei haittaa. Robotit ja tekoäly tuottavat tavaroita ja palveluita niin tehokkaasti, että ihmiskunta siirtyy uuteen yltäkylläisyyden aikaan. Raha menettää merkityksensä.

Tervetuloa ikuinen kesäloma, hyvästi työn orjuus!

Muskin ajatukset kuulostavat huimilta, mutta eivät kovin realistisilta. Kenen tahansa muun esittämänä ne voisi ohittaa olankohautuksella. Tieteiskirjailijat ja poliitikot ovat ideoineet hullumpaakin.

Teknomiljardöörien näkemyksiä kannattaa kuitenkin kuunnella, sillä heillä on valtaa. Ja ainakin Muskilla on visio – jokin arkista puurtamista suurempi tavoite.

Meillä Suomessa tekoälyn tavoitteena tuntuu olevan vain yrityksen kilpailukyvyn parantaminen tai omien töiden helpompi hoitaminen. Pelkkää näpertelyä siis. Kukaan ei edes uskalla pohtia isoa kuvaa tulevaisuudesta.

Jos meillä itsellä ei ole näkemystä, olemme Muskin kaltaisten toimijoiden vietävissä.

Muskin kunniaksi on laskettava se, että hän sentään ajattelee ääneen. Nyt olisi meidän vastata.

Elon Muskista on tullut digiajan Karl Marx. Hänen teoreettisessa maailmassaan kapitalismi on kiertänyt täyden ympyrän. Tuloksena on kommunismi 2.0, joka toteuttaa teknologian avulla ikivanhan unelman työläisten paratiisista.

Voisiko digitaalinen kommunismi toimia? Tuskinpa vain. Digitaalista tai ei, kommunismi on havaittu huonoksi jo monta kertaa, sillä se on ihmisluonnolle vierasta.

Muskin käsitys kansantaloudesta on superrikkaalle tyypillinen. Vaikka robotit tekisivät työn ja tuotantokustannukset putoaisivat nollaan, vapaassa maailmassa kaikki ei koskaan tule olemaan kaikkien ulottuvilla.

Jokainen ei voi asua Aurinkorannikolla tai hulppeissa kattohuoneistoissa kaupunkien keskustassa. Maailmaa syleilevä ylenpalttisuus törmää viimeistään luonnonvarojen rajallisuuteen. Työ tai raha eivät ole ainoita niukkoja resursseja.

Valtaosa ihmisistä tarvitsee työtä muuhunkin kuin elannon hankkimiseen. Elämä ilman ponnistelua tai tavoitteita ei olisi utopia vaan dystopia, joka johtaisi ihmiskunnan taantumiseen ja romahdukseen.

Työ antaa ryhtiä ja järjestystä elämään. Työn vapaaehtoisuus johtaisi tarkoituksettomuuteen, päihteisiin ja ääriajatteluun.

Ihmiset eivät halua olla samanlaisia vaan erottua toisistaan, kilpailla keskenään, menestyä ja saada arvostusta muilta. Raha ja fyysinen materia ovat menestyksen mittareita. Niiden poistamisella olisi arvaamattomia seurauksia.

Viimeinen, paljastava kysymys on tämä: jos Musk oikeasti uskoo omia puheitaan, miksi hän itse tavoittelee tuhannen miljardin omaisuutta, vaikka on jo nyt ylivoimaisesti maailman rikkain?

AI-buumi kerryttää satumaista varallisuutta yhä harvemmalle, mikä on täysin vastakkainen kehityskulku Muskin ajatuksille.

Entä se ikuinen kesäloma? Kuulostaa hyvältä ajatukselta ainakin näin kesän alussa.

Mutta hetkinen – sehän tarkoittaisi myös, etteivät lapset palaisi syksyllä kouluun vaan jäisivät kotiin vanhempiensa iloksi ja riesaksi.

Ehkä kotiopetuksen hoitaisi robotti, mutta mitä lapsille kannattaisi edes opettaa maailmassa, jossa kaikki tekeminen on vapaaehtoista?

Ja kuka hoitaisi vanhukset, sairaat, poliisitoimen, palokunnan ja maanpuolustuksen?

Ehkä työ on sittenkin ihmiselle hyväksi ja kesäloma ihana juuri siksi, että sen pituus on rajoitettu.

Jos tekoäly uhkaa tehdä kesälomista loputtomia, sen ei saa antaa tapahtua.

Julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 6/2026.

SUPO: Venäjä vakoilee suomalaisia datakeskusten kautta

Helsingin Sanomien heinäkuinen uutinen hätkähdytti: Venäjä käyttää Suomen datakeskuksia vakoiluun. Jutussa siteerattiin Supolta saatuja tietoja, jonka mukaan Venäjä ja Kiina käyttävät Suomessa sijaitsevia datakeskuksia kybervakoiluun.

Herää epäilys, että joku on ymmärtänyt jotain väärin. Ainakin termin "datakeskus" käyttäminen tässä yhteydessä on harhaanjohtavaa, ottaen huomioon miten tulenarka termistä on tullut. Datakeskusten sähkönkulutus, verotus ja ympäristövaikutukset ovat koko ajan esillä Suomen mediassa.

Suora sitaatti Hesarin jutusta: "Lähettämässään sähköpostissa supo kirjoittaa, että suomalaisten datakeskusten tehdyn kybervakoilun määrä on kasvanut Suomessa merkittävästi koko 2020-luvun ajan." Lauseesta puuttuu selvästi jotain, eikä sitä ole korjattu ainakaan nettiversioon. Huolimatonta työtä Hesarilta, mutta nykyään valitettavan yleistä mediassa.

Juttua lukemalla itselle syntyy käsitys, että kyse ei ole varsinaisista datakeskuksista vaan pikemminkin hosting-palveluista. Kuka tahansa voi vuokrata tilaa konesalista ja alkaa myydä sitä eteenpäin rikollisten käyttöön. Myös oman konesalin perustaminen on helppoa, eikä toiminta ole luvanvaraista. 

Yleensä datakeskuksella tarkoitetaan kuitenkin isoa, tähän tehtävään rakennettua konesalia, jossa toimii rakennuttajan omia palvelimia. Hostingin ja datakeskuksen raja on veteen piirretty viiva, mutta likimain sama kuin kioskilla ja ostoskeskuksella. Kioskia ei pidä kutsua ostoskeskukseksi, vaikka siellä onkin tarjolla erilaisia tuotteita eri valmistajilta.

Juttu sisältää huolestuttavan tiedon ns. bullet proof -hostingpalveluiden leviämisestä Suomeen. Saksassa ja varsinkin Hollannissa on jo pitkään toiminut rikollisia yrityksiä, jotka tarjoavat palvelintilaa hakkerien, piraattien, lapsipornon levittäjien ym. käyttöön. Yritykset eivät halua puuttua laittomuuksiin eivätkä tuntea asiakkaitaan, joten palveluista maksetaan käteisellä tai kryptovaluutoilla. Tietoliikenteestä ei pidetä lokeja, joten poliisi ei pääse tutkimaan epäiltyjä rikoksia.

Tällaista toimintaa ei saa päästää leviämään Suomeen datakeskusten vanavedessä. Lain on velvoitettava hosting-operaattorit tuntemaan asiakkaansa ja sulkemaan heidän palvelunsa, mikä toiminta havaitaan laittomaksi. Kirjoitin tähän liittyen asiasta jo vuosi sitten. 

Datakeskuksista on tarpeeksi ongelmia ilman, että niitä sotketaan vakoiluun ja kyberhyökkäyksiin.

Autojen käytettävyys heikkenee

Autojen käytettävyys on aina ollut esimerkillistä. Selkeät painikkeet ja mittarit, vuosikymmenten aikana vakioiksi muuttuneet periaatteet. Kun vuokraa auton, ei tarvitse lukea opaskirjaa pystyäkseen ajamaan vieraallakin merkillä.

Tietotekniikan tulo on murentanut vanhan selkeyden. Autoista on tullut tietokoneita, joissa opaskirja olisi tarpeen. Huomasin tämän kesällä, kun vuokrasin ulkomailla kaksi eri autoa.

Ensimmäinen oli Ford Puma. Ennen kuin lähtee ajamaan, on syytä kiertää auto ympäri ja tarkistaa, ettei autossa ole merkitsemättömiä kolhuja tai naarmuja, sekä kirjoittaa ylös matkamittarin lukema ja katsoa, että tankki on täynnä. 

Onko tankki täynnä vai ei?

Vasta jälkikäteen huomasin, että tankki ei todellakaan ollut täynnä, vaan vähän yli puolillaan. Miksi polttoainemittarista pitää tehdä niin vaikeaselkoinen, ettei siitä heti näe täyttöastetta?

Käyttöliittymä oli edellisen vuokraajan jäljiltä espanjaksi, mutta se oli helppo muuttaa. Vaihdevipu aiheutti hämmennystä, sillä se lipsahti helposti alimpaan sport-asentoon tavallisen D:n sijaan. Oikeanpuoleinen viiksi puuttui. Kun tilaa kerran on, miksei pyyhkimiä voi hallita omalla viiksellään?

Ärsyttävintä oli auton toistuva varoittelu muka väsymyksestä. Jos palasi omalle kaistalle ilman vilkkua, tuli huomautus. Pidemmän ajon jälkeen punainen varoitus, joka komensi lepäämään. Turhia ilmoituksia sai olla kuittailemassa yhtenään.

"Heikentyneen vireystilan" keltainen huomautus.

Mutta oli hyviäkin puolia: Carplay yhdisti puhelimen langattomasti isoon keskinäyttöön, jolloin Spotify, ChatGPT ja varsinkin Google Maps toimivat loistavasti.

Yhtä hienosti toimi auton oma nopeusrajoitusten tunnistus. Tarkasti se poimi kulloinkin voimassa olleen rajoituksen, eikä erehtynyt poistumiskaistojen tai lisäkilpienkään kohdalla. Todella hyödyllinen ominaisuus.

Ford Puma oli kevythybridi. Pieni kuvake kertoi, milloin auto käytti jarrutusta tai alamäkeä akun lataamiseen. Ominaisuus ei näkynyt bensapumpulla ja oli muutenkin rasittava, koska kaasujalka oli koko ajan jännittyneenä polkimella. Yhden polkimen ajo oli yksinkertaisesti rasittavaa.

Toinen auto oli Cupra. Pienestä koostaan huolimatta iso tavaratila ja jämäkkä ajaa. Käyttöliittymä oli entistä sekavampi. Olen vuokrannut autoja kymmeniä kertoja ja nyt oli ensimmäinen kerta, kun en löytänyt mistään ajokilometrien määrää.

Mistä näkee kilometrien määrän??

Kokeilin kaikki kolme eri näyttövaihtoehtoa, mikään ei sisältänyt matkamittarin lukemaa. Polttoainemittari aiheutti hämmennystä koko vuokra-ajan. Nopealla vilkaisulla on helppo tulkita niin, että punainen palkki kuvastaa jäljellä olevan polttoaineen määrää, eli se on melkein lopussa.

Haluan lähteä tien päälle, en käydä läpi tutorialia.

Onneksi sentään ilmastointiasetuksia pystyi rajoitetusti säätämään ilman kosketusnäytön apua, tosin nämäkin "painikkeet" toimivat hipaisuperiaatteella.

App Updates?

Tietokone tai älypuhelin tuli mieleen, kun auto tarjosi sovelluspäivityksiä. Vuokra-autossa ohitin ne joka kerta, en halunnut sotkea auton toimintaa enkä perehtyä päivitysten ongelmiin.

10 000 km ylitys.

Kun ajokilometrien määrä ylitti 10 000, auto onnitteli saavutuksesta aivan kuin olisin voittanut videopelissä ("New challenge achieved!"). Ihan pöhköä.

Jossain vaiheessa ajokilometritkin ilmestyivät näkyviin, en vieläkään tiedä miten ja miksi. Cupra huomautti väsymyksestä vain muutaman kerran, ihan asiallisesti. Sen sijaan nopeusrajoitusten tunnistaminen toimi surkeasti. Välillä se kuvitteli näkevänsä vääriä rajoituksia tai poimi rajoituksen pieneltä rinnakkaistieltä. Ilmeisesti tieto perustui ainakin osittain karttadataan eikä kameroihin. Teslassa on sama ongelma, silti sen omistajat jaksavat kehua autoaan loputtomasti, mitä on vaikea ymmärtää.

Tunnistus oli ongelma, sillä Cuprassa oli mainio vakionopeustoiminto, joka asetti rajoituksen suoraan auton nopeudeksi. Luotettavasti toimiessaan olisi hieno juttu. 

Cuprassa oli ällistyttävä ongelma. Välillä ikkunan nostimen toiminta muuttui käänteiseksi. Kun minkä tahansa oven ikkuna oli osittain auki, yritys nostaa ikkuna kiinni saikin sen laskemaan. Tämä toistui, kunnes ikkuna oli kokonaan auki, ja vasta sitten sen sai nostettua ylös.

Oliko kyseessä softabugi? Vai oliko anturi niin herkkä, että se luuli jonkin jääneen ikkunan väliin ja turvasyistä alkoi laskea sitä? Mitään logiikkaa tässä ei ollut, ilmiö esiintyi aivan satunnaisesti. Nettikeskustelusta huomasin muiden Cupran omistajien valittaneen samasta ongelmasta.

En voi ymmärtää Teslan aloittamaa trendiä, jossa kaikki toiminnot laitetaan kosketusnäytön taakse. Sitä ei voi käyttää turvallisesti ajon aikana, koska katse täytyy siirtää tiestä näyttöön ja sormen tarkka kohdistaminen vaatii käden tukemista näytön reunaan. Miten onnistuu talvella hanskat kädessä? Mitä vikaa on perinteisissä painikkeissa, säätöpyörissä ja viisarinäytöissä? Muidenkin arkisten laitteiden kosketusnäytöt ärsyttävät käyttäjiä. 

Haitalliset kaistallapitoavustimet, vireyshälyttimet ja liikennemerkkien tunnistukset voi useimmissa autoissa kytkeä pois käytöstä, mutta asetusten pitäisi olla helppoja tehdä ja mielellään jäädä pysyväksi. Vuokra-autossa niiden tekemiseen ei ole aikaa eikä kiinnostusta.

Jos olet ostamassa uutta autoa, tee kunnollinen koeajo. Ei mitään keskustalenkkiä, vaan pidempi ajo maantiellä, jotta ehdit huomata turhat varoittimet ja haitalliset avustimet. 

Kunnes autovalmistajat palaavat käytettävyydessä pari askelta taaksepäin on parempi pysyä vanhassa autossa.

Ärsyttävät radiomainokset ja Radio Classicin suosikkibiisit

Juuri kukaan ei pidä mainoksista, mutta osa kaupallisten radiokanavien mainoksista on ärsyttäviä. Melkein mikä tahansa mainos alkaa tosin maistua puulta, jos se toistuu liian usein. Samaa kanavaa kuunnellessa näin käy melkein kaikille mainoksille. Vain Puuilon ja Bilteman mainokset ovat poikkeuksia huumorinsa vuoksi. Ne hymyilyttävät kerrasta toiseen, vaikka mainokset oppisi ulkoa. Sisältö tosin vaihtuu kiitettävän usein.

Mainosten suhteen erityisen ärsyttävä kanava on Radio Classic, koska siellä kaupallisia mainoksia on muita kanavia vähemmän, ja siksi kanavan oma Rayo-mainos ("R-A-Y-O") toistuu loputtomasti. Rayo ja "ihan täynnä ääntä" on sinänsä ihan hauska konsepti, mutta podcastista pätkän sisältävä mainos saa karvani nousemaan pystyyn - siis tämä kahden naisen keskustelu:

"Voiko parisuhteessa olla onnellinen, jos toinen rakastaa enemmän kuin toinen? Mä sanon tohon että kyllä voi, siinä kohtaa jos sinä olet se, joka rakastaa ikään kuin hieman vähemmän."  

Lauseessa ei ole mitään järkeä, eikä se ole edes kieliopillisesti oikein. Mainoksen toinen podcast-lainaus liittyy älypuhelinriippuvuuteen, eikä ole (ihan) yhtä ärsyttävä. Nykyään käännän aina kanavaa, kun jompi kumpi näistä pätkistä tunkee eetteriin. 

Ehkä kohdat ymmärtäisi, jos kuuntelisi podcastit kokonaan, mutta mainoksessa ei kerrota niiden nimiä.

Radio Classic: viimeksi soineet.

Kuuntelen paljon Radio Classicia ja kanavan sivulta https://rayo.fi/radio-classic/playlist näkee, mitä teoksia siellä on viimeisen vuorokauden aikana soitettu. Kun kyse on klassisesta musiikista, jossa ei ole päivän hittejä samalla tavalla kuin kevyessä musiikissa, olettaisi tarjonnan olevan hyvinkin laajaa eikä soittolistoja käytetä.

Havaintojeni perusteella levyvalikoima on kyllä laaja, mutta jonkinlainen soittolista on käytössä. Osa kappaleista soi muita useammin, kunnes myöhemmin lista vaihtuu. 

Muutama kappale näyttää soivan kuukaudesta toiseen vähintään kerran vuorokaudessa: Vivaldin Vuodenaikojen talvi, Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento, valssi Hatsaturjanin Naamiohuveista ja Sapelitanssi. Esitykset ovat aina samoja,  vaikka levytyksiä näistä olisi kymmenittäin. Ehkä kuuluttajan selitys on tallennettu kiinteästi musiikin perään? Sinfonioista toistuu aina yksi ja sama osa, vieläpä saman orkesterin esittämänä (esim. Houston Symphony Orchestra: Dvorakin 9. sinfonia ja aina 3. osa). 

Näiden klassikoiden lisäksi on teoksia, joiden kohdalla soiton määrää ei selitä ainakaan niiden tunnettuisuus. Ihan kauniita teoksia kyllä, ja hienoa että Radio Classic tekee niitä tunnetuksi. (Linkki Spotifyssä ei ole sama versio kuin Radio Classisin soittama)

• Palladio: Allegretto (Karl Jenkins)
• Der Beherrscher der Geister, Op.27 ("Henkien hallitsija", Carl Maria von Weber)
• Harfenkonzert In C-Dur I. Allegro Moderato (Albrechtsberger)
• String Quartet in F major, Op. 3, No. 5 Osa 2 Andante cantabile (Roman Hoffstetter)
• Alkusoitto oopperasta Pieni Orjatar (Crusell)

Suosittelen kanavaa muillekin. Ei kannata pelästyä klassisen musiikin leimaa, siellä soi myös paljon elokuvamusiikkia. Bonuksena se auttaa löytämään uusia suosikkikappaleita. Itselleni kävi niin esimerkiksi Salierin Faust-alkusoiton kanssa, joka taannoin soi kanavalla vähän väliä.

Tekoäly sekoittaa sekin megabitit ja megatavut

Media sotkee uutisoinnissaan usein megatavut ja megabitit keskenään. Yllättävän vaikeaa se on myös tekoälylle, jonka luulisi osaavan asian paremmin. 

Kuinka monta megabittiä sekunnissa on keskimääräinen siirtonopeus, jos dataa siirtyy 11 gigatavua tunnissa. Helppo laskea itsekin, mutta kokeilin kysyä tekoälyltä. Seuraavat kolme esimerkkiä ovat kaikki maksullisista versioista. 

Anthropicin Claude on lyhyen ytimekäs, mutta väärässä:

Ei näin.

Huolestuttavinta tekoälyjen vastauksissa on, että ne vaikuttavat järkeviltä ja esittävät vaihe vaihteelta, miten päätyivät lopputulokseen. Silloin vastausta on helppo uskoa. Clauden vastaus on kuitenkin selvästi väärin, sillä se ei erota megatavua megabitistä.

ChatGPT 5.5 on vielä havainnollisempi, se laskee tuloksen uskottavan näköisesti.

Myös ChatGPT 5.5 antaa väärän vastauksen.

Tässäkin tulos on väärin, koska laskenta ei ymmärrä eroa tavun ja bitin välillä.

Vertailun yllättäjä on Microsoftin Copilot, joka kolmesta ainoana antaa oikean tuloksen.

Vihdoin oikea tulos, joka on tietenkin kahdeksankertainen edellisiin verrattuna.

Copilot on kovin puhelias, mutta ainakin se erottaa bitit ja tavut toisistaan. Sana "desimaalipohja" lienee suora käännös kantalukua tarkoittavasta 10-kantaisesta järjestelmästä.

Tämä pieni esimerkki muistuttaa jälleen konkreettisesti, miksi tekoälyn antamiin vastauksiin ei pidä luottaa sokeasti. Lopputulos pitää itse tarkistaa, tai ainakin verrata useamman tekoälyn antamia vastauksia toisiinsa.