Miltä näytät videoneuvottelussa?

Koronan vuoksi olemme oppineet käyttämään videoneuvotteluja ja kuvapuheluita. Niiden laatu jättää kuitenkin paljon toivomisen varaa. Vielä en ole ollut mukana yhdessäkään palaverissa, jossa jonkun osallistujan ääni tai kuva ei olisi pätkinyt. Ja vaikka tekniikka olisi kunnossa, osallistuja ei ole ajatellut miltä kameran kuva näyttää ja miltä ääni kuulostaa.

Se on luonnollista, koska asiaa on vaikea arvioida itse. Hidas yhteys saattaa pikselöidä ja sumentaa lähtevän kuvan ilman, että sitä huomaa itse. Äänen arviointi on vielä vaikeampaa, koska sitä ei kuule lainkaan.

Sisäisissä palavereissa mikä tahansa laatu riittää, mutta jos kyse on myyntipuhelusta tai haluaa esiintyä asiantuntijana, vaikutelmalla on väliä. Oli hieman kiusallista seurata tietoliikenneyhtiön johtajan osallistumista, kun puhujan takana näkyi olohuone, ääni pätki ja kuva sumeni välillä tunnistamattomaksi. Ne suutarin lapsen kengät...

Parhaiten laatuvaihtelun huomaa tv-uutisten haastatteluista, joissa näkee kaikenlaisia esiintyjiä. Pari viikkoa sitten silmään osui taas uusi aluevaltaus: joku antoi haastattelua pystyyn käännetyn puhelimen kuvayhteydellä. Vaakatelevision näytöllä kapea kuvakaistale peitti armeliaasti yhteyden puutteet.

Hyvän laadun tuottaminen ei ole helppoa, koska asiassa on monta tekijää. Seuraavassa muutamia poimintoja.

Nettiyhteys - Kotien 4G-verkot eivät useinkaan riitä videoneuvotteluun, sillä viiveet ovat pitkiä ja ruuhka-aikoina naapurit kuormittavat yhteyden tukkoon. Pullonkaula voi olla 4G-nopeudessa, mutta myös wifi-kanavien päällekkäisyydessä, ja silloin nopeakaan kiinteä laajakaista ei auta.

Liian hidas yhteys sumentaa kuvan yksityiskohdat.

Joskus pullonkaula saattaa syntyä vpn-yhteydestä. Sen sammuttaminen voi parantaa kuvanlaatua, mutta lisää tietenkin tietoturvariskejä.

Valaistus - Tv-studion katossa on valtava määrä lamppuja. Ne eivät ole siellä turhaan. Tasaisen valaistuksen tuottaminen on vaikeaa ja vaatii paljon säätämistä. Onneksi nykyään on saatavissa halpoja led-paneeleita, joissa sekä värilämpötila että kirkkaus ovat säädettävissä, eikä hintakaan päätä huimaa. 

Oleellista on, ettei esitystä pidetä vasten ikkunaa tai kattolamppua, koska tällöin omat kasvot jäävät pimentoon. 

Valonlähde puhujan takana pimentää kasvot.

Valoa saa helposti lisää esimerkiksi led-paneelista. Värilämpötilaa säätämällä valo sulautuu vallitsevaan valoon, mikä helpottaa kameran automatiikan työtä.

Godox-paneeli, jonka värilämpötila ja kirkkaus valitaan kauko-ohjaimella.

Rengasvalo on näppärä, koska puhelimen voi asettaa sen keskelle.

Rengasvalo sopii käytettäväksi älypuhelimen kanssa.

Tausta - Kotona pidettyjen puheluiden taustalla näkyy työ- tai olohuoneita. Jos yksityiskohtia on paljon eikä puhujan esitys jaksa pitää mielenkiintoa yllä, katse alkaa harhailla kotiin ja analysoida näkymiä. Oman kodin paljastaminen voi olla turvallisuusriski, mutta useimmiten se on vain noloa.

Entä jos asettaisi työpöydän valkoisen seinän eteen ja kuvaisi sitä vasten? Se ei yleensä ole hyvä ratkaisu, sillä halpojen videokameroiden automatiikka sekoaa tasaisen valkoisesta taustasta. Kuvasta tulee joko liian tumma tai valkotasapaino vääristää värit. Kannattaa kokeilla, miten omat laitteet reagoivat valkoiseen taustaan. Värillinen seinä on yleensä parempi.

Virtuaalitaustat - Zoomissa ja Teamsissa on mahdollista käyttää virtuaalitaustana mitä tahansa kuvaa. Itse inhoan niitä. Virtuaalitausta näyttää epäaidolta ja kuva "repeilee" ihmisen ääriviivojen kohdalta ikävästi. Aito green screen taustalla helpottaa ohjelman laskentaa ja parantaa kuvanlaatua, mutta keinotekoinen tausta on keinotekoinen ratkaisu. 

Kameran sijainti - Usein käytetään läppärin näytön tai älypuhelimen päällä olevaa kameraa, jolloin se kuvaa kasvoja alaviistosta. Kuvakulma ei ole erityisen mairitteleva. Olisi parempi nostaa kamera kasvojen tasalle ja kuvata suoraan edestä.

Kameran laatu - Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Läppärien pikkukameran tunnistaa heti, eikä se välttämättä ole paha asia. Kuva saa näyttää kotikutoiselta, koska kotona ollaan. Tavalliset 720 juovaa riittävät hyvin, eikä todellinen erotuskyky ole edes sitä luokkaa. Esimerkiksi tämä vanhan Macbook Airin vakiokamera on moneen käyttöön täysin riittävä.

Mac Airin kamera on 720-tarkkuudesta huolimatta ihan OK.

HD-taso (1080 tai enemmän) voi monen mielestä olla jo liiankin tarkka. 

Insmatin 1080 -kamera on tarkempi, mutta linssissä on vahva tynnyrivääristymä.

Parasta laatua saadaan järjestelmäkameralla, jossa on mahdollisuus kuvansiirtoon esimerkiksi videokaappauksena usb-portista. Moniin Canonin kameroihin saa ilmaisen Webcam-ohjelman, jonka videoneuvotteluohjelma tunnistaa sellaisenaan. Plussaa on, jos kamerassa on automaattinen silmätarkennus, koska silloin puhujan silmät pysyvät aina fokus-alueella ja taustan voi sumentaa suurempaa aukkoa (pieni f-luku) käyttämällä.

Canon järjestelmäkamera 35-millisellä optiikalla ja suurella aukolla (f/1,4).

Ääni - Äänenlaatu unohtuu usein, koska sitä on vaikea itse arvioida. Moni käyttää langattomia bluetooth-korvanappeja, joiden laatu vaihtelee. Riippuen 2,4 gigahertsin taajuuden kuormituksesta ääni saattaa pätkiä, vaikka etäisyys olisi lyhyt ja napeissa täysi akku. 

Korvanapeista tuleva mikrofoniääni saattaa kaikua ikävästi, mikäli huoneessa on paljon kovia pintoja. Sitä ei itse havaitse, mutta ilmiö rasittaa kuulijoita. Langallinen headset on paljon parempi valinta, mutta niissä mikrofonin laatu saattaa olla kelvoton ja ääni surkean ohut. Käytännölliset usb-kuulokkeet ovat käyneet vähiin, sillä kuulokkeita myydään lähinnä pelikäyttöön ja mobiiliin kuunteluun, jolloin analoginen miniplugi on ainoa liitäntä.

Roden ja Blue Yetin mikrofonit ovat laadukkaita. Trustin headset pelkkä lelu, usb-kamerasta puhumattakaan.

Parasta äänenlaatua varten tarvitaan erillinen usb- tai xlr-liitäntään kytkettävä mikrofoni. Niiden markkinat ovat kasvaneet podcast-innostuksen vuoksi. Esimerkiksi suosittu Blue Yeti on massiivisen näköinen ilmestys, tarkoitettu erityisesti puheohjelmiin, ja siinä on säädettävä suuntakuvio. 

Erillisen mikrofonin kanssa ongelmaksi voi nousta mikrofonin sijoittelu. Se on saatava riittävän lähelle puhujaa, mutta kuitenkin pois kuva-alasta. Laitteistosta riippuen puheäänen synkronointi pakattuun videokuvaan voi vaatia muutaman millisekunnin viivästystä. Pöytämikrofonit ovat alttiita kosketusäänille (pöydän rummuttamisesta tai näppäimistöäänistä puhumattakaan!), joten häiriöitä vaimentava kehto tai pitkä varsi voi olla tarpeen.

Tässä muutamia tekijöitä, joilla voi aloittaa oman videopresenssin teknisen kehittämisen. Virheetön kuvan ja äänen taltiointi ja välitys verkkoon ei ole helppoa, mutta opettaa arvostamaan tv-studioiden laitteistoa sekä osaavaa henkilökuntaa. Kuvaa ja ääntä voi parannella loputtomiin, kuten hifi-harrastajat hyvin tietävät.

Tärkeintä on kuitenkin välttää pahimmat mokat ja pyrkiä antamaan itsestä asiantunteva kuva myös virtuaalimaailmassa.

Onnellinen valkoinen nainen

Viime syksynä netissä osui silmiini väite, jonka mukaan Google pyrkii aivopesemään ihmisiä liberaaleihin arvoihin. Kun hakukoneella etsii happy white woman, tuloksena on kuvia, joissa valkoinen nainen on yhdessä mustan miehen kanssa. Erään äärisivuston mielestä tämä on "editorial decision on the part of Google to show White women with dark men", jonka lopullisena tavoitteena on valkoisen rodun tuhoaminen, suoranainen "white genocide".

Samantapaisia väitteitä ovat levittäneet Suomessa persujen nettiaktiivit. Mutta onko Googlen kuvahaku todella arvoliberaalia ajatusten muokkausta vai onko asialle muita selityksiä?

Kokeilu osoittaa, että kuvahaku todella tuottaa väitetyn tuloksen. Ykkösenä on kuvapankin kuva, jossa musta mies silittää raskaana olevan valkoisen naisen vatsaa. Kieltämättä erikoinen valinta "onnelliseksi valkoiseksi naiseksi".

Happy white woman - Google

Tuloksista huomaa, miten asian kokeileminen alkaa pian vaikuttaa tutkittavaan asiaan. Tuloksiin ilmestyy sivuja, joilla ihmiset ovat kokeilleet samaa hakua. Prosessi alkaa ruokkia itse itseään, mikä on yleinen vaara vuorovaikutteisissa algoritmeissa ja koneoppimisessa. (Oma kuvani on parin viikon takaa, nykyään tulos voi olla erilainen, vielä vääristyneempi).

Voidaan kuitenkin olettaa, että alkuperäinen väite on pitänyt paikkansa. Miksi ensimmäisenä tarjotaan rotujen välistä parikuvaa, vieläpä toisen kerran peilattuna? Kokeillaanpa muita hakuja.

Happy black woman - Google

Mustien naisten haku tuottaa odotetun tuloksen. Yhtään valkoista ei ole joukossa, ei liioin parikuvia. Sama tulos aasialaisilla naisilla.

Happy asian woman - Google

Teoria tahallisesta arvomuokkauksesta vahvistuu, kun tekee vastaavan haun Duckduckgo-hakukoneella. 

Happy white woman - Duckduckgo

Duckduckgo antaa tulokseksi pelkkiä valkoisia naisia. Mielenkiintoista. Kyse ei ole kuitenkaan puolueettomasta hakukoneesta, vaan tulokset ovat liki suoraan Microsoftin Bing-hakukoneesta:

Happy white woman - Bing

Kiinnostavaa on, että Googlen kuvahakua hallinnut parikuva näkyy myös tässä listassa - mistähän kumman syystä juuri tämä kuvapankin kuva on näin suosittu?

Teoria arvoliberalismin pakkosyötöstä murenee viimeistään venäläisen Yandexin kohdalla:

Happy white woman - Yandex.

Yandex nostaa kärkeen kaksi mustaa parikuvaa. Valkoisten naisten hakeminen ei tosiaan näytä helpolta.  

Vielä yksi kokeilu:

Happy Finnish woman - Google

Suomalaisten naisten tulos on odotettu.

Vertailun vuoksi hakutulos myös Happy white man sanoilla: 

Happy white man - Google

Yllättäen ensimmäiset tulokset ovat mustia miehiä. Kolmas tulos on Miki Sileonin Twitter-viesti, jossa ihmetellään parikuvaa, joka on taas putkahtanut mukaan hakuun. Twiitin mukaan "Onko kyseessä Eurooppalaisen väestöön kohdistuva kansanmurhaa edistävä suggestiivinen viestintä? Neljäs kuva on itse otettu ruutukuva miesten hausta.

Tämä kaikki voi tuntua lapselliselta, mutta aihe on vakava. On erittäin terveellistä pohtia, millaisia tuloksia hakukoneet meille syöttävät ja miten niihin voidaan vaikuttaa -- niin tahallisesti kuin tahattomasti. Aiemmat haut, niin omat kuin muidenkin tekemät, voivat vääristää tuloksia yllättävällä tavalla. Ja sitten on vielä Google-pommit, joissa tietoisesti tai piloillaan nostetaan haluttu osuma tuloslistan kärkeen.

Mutta alkuperäinen kysymys on yhä vastaamatta: miksi valkoisen naisen hakeminen tuottaa kuvia sekapareista?

Ensinnäkin kuvien hakeminen on paljon vaikeampaa kuin tekstin hakeminen. Hakukone ei yritä tulkita kuvien sisältöä, vaan indeksoi kuvan metatietoja tai lähellä olevaa tekstiä. Lisäksi yksi kuva, johon on jostain syystä viitattu usein, voi nousta haun kärkeen, vaikkei se olisi täsmälleen sitä mitä haetaan. Kuvapankin kuvissa on usein laajat kuvailutiedot ja avainsanat, ja sivustoilla paljon liikennettä, joten ne nousevat helposti kärkeen.

Googlen insinööreillä olisi mahdollisuus ajatusten ohjailuun ja arvovaikuttamiseen. Siksi tuloksia kannattaa aina tarkastella kriittisesti.

En kuitenkaan usko, että tässä on tahallista vaikuttamista, vaan yksinkertainen fakta: valkoinen nainen on edelleen oletusarvo. Valkoisuus merkitään kuviin vain, jos se on jostain syystä merkittävä tekijä -- esimerkiksi yhdessä mustan miehen kanssa. Valkoisuus oletusarvona on siis juuri päinvastoin kuin miten äärioikeisto haluaa tuloksen tulkita. Haku Happy woman tuottaa lähes yksinomaan valkoisia naisia; vain pari aasialaista mahtuu ensimmäisen sadan kuvan joukkoon. Valkoinen on oletusarvo.

On vaarallista lähteä levittämään teorioita ja syytöksiä nettipalveluista, koska väärinäkin ne johtavat itseään vahvistavaan kierteeseen.

Bingin (Duckduckgon) muista poikkeava hakutulos johtuu siitä, että hakukone on huono. Sen havaitsee kun yrittää etsiä jotain muuta. Googlen antamat tulokset ovat huomattavasti relevantimpia kuin Bingin, jonka tulokset näyttävät sattumanvaraisilta.

Lisäys klo 21: Nyt vasta oivalsin, miksi "white woman" ja "white man" tuottavat niin paljon muita kuin valkoihoisia tuloksia: kyse on taustasta eikä ihonväristä. Google ei erottele niitä, vaikka joillekin piireille asia näyttää kovin tärkeältä. 

Happy white woman... white background.

Tätä kuvaa ympäröivissä teksteissä (luultavasti samat tiedot jpeg-tiedoston metatiedoissa) esiintyy kahdesti sana white, joten Google nostaa sen korkealle hakutuloksissa. 

Happy white man.

Sama ilmiö selittää myös sen, miksi "white man" haun ensimmäisessä kuvassa on musta mies: kyse on tässäkin valkoisesta taustasta. Mustaa taustaa käytetään henkilökuvissa hyvin harvoin.

Lisäys 25.1.2021: Vielä yksi juttu: "white woman" on ainakin jenkkikulttuurissa epätarkka ilmaisu, vaikka se suomessa onkin vakiintunut ilmaisu. Ihmiset eivät koskaan ole valkoisia. Oikeampi termi on "caucasican woman". Sillä haettuna kuviin tulee yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain länsimaalaisen vaaleita naisia. 

Happy caucasian woman - Google.

Ainoa poikkeus on juuri tuo parikuva (joka on ilmeisesti photoshopattu kahdesta henkilöstä), jonka kuvauksena on teksti "A mixed couple, black man CAUCASIAN WOMAN pregnant standing for WHITE background with thumps up and very happy".

Koronatorjunta myöhästyi väärien hälytysten vuoksi

Vuosi sitten alkanut koronaepidemia herättää nyt jälkiviisautta. Miksei WHO julistanut pandemiaa ajoissa (11.3.2020 oli pahasta myöhässä), miksi eri maiden viranomaiset hyssyttelivät ja rauhoittelivat tilannetta viimeiseen asti? Muutama asiantuntija on muistellut valikoivasti vanhoja vähätteleviä lausuntojaan.

Yllättäen parhaiten ennusti Bill Gates, joka 2.5.2018 julkaistussa Ylen uutisessa varoitti miljoonia tappavasta pandemiasta. Vain aikataulu meni pieleen. "Jo ensi vuosikymmenellä maapallon väestöön voi iskeä laaja pandemia, joka korjaa niin kylmää satoa, että jopa 30 miljoonaa ihmistä voi kuolla puolessa vuodessa."

Onneksi koronavirus ei ollut erityisen tappava. Jos olisi ollut, Gatesin ennuste olisi voinut toteutua kirjaimellisesti.

Jutun loppuun oli haettu kotimaisen asiantuntijan mielipide. Pari vuotta myöhemmin mediasta tutuksi tullut THL:n Mika Salminen toppuutteli haastattelussa Gatesin synkkiä visioita: "...tasaisin väliajoin ilmenee uusia infektiotauteja, joista osa voi jopa levitä koko maailmaan. Mutta miksi maailma olisi muuttunut niin paljon, että Gatesin maalaamat pahimmatkin uhkakuvat toteutuisivat."

Haastattelussa hän myös väheksyi sata vuotta aiemmin riehuneen espanjantaudin uhkaa, arvellen synkkien kuolinlukujen johtuneen sotien jälkeisestä aliravitsemuksesta ja vaatimattomasta terveydenhuollosta. 

Vielä vuosi sitten Mika Salminen rauhoitteli julkisuudessa koronauutisointia. Samoin teki koko THL. Kukaan ei halunnut viran puolesta lietsoa synkkiä uhkakuvia, jotka sittemmin ovat toteutuneet. Virus ei näytä laantuvan edes rokotteella, vaan kehittää itsestään uusia muunnoksia.

Pandemian vähättelyyn ja WHO:n viivyttelyyn oli ymmärrettäviä syitä. Vuosina 2009-2010 Meksikosta lähtenyt sikainfluenssa pelästytti maailmaa ja virus levisi myös Suomeen. Vanhoja lehtijuttuja lukemalla saa hyvän käsityksen pelosta, jonka virus silloin aiheutti. 

Suomi ei viivytellyt vaan kiirehti ensimmäisten joukossa varaamaan kansalle Pandemrix-rokotteen. Rahat saatiin huoltovarmuuskeskukselta, koska budettikäsittely olisi ollut liian hidasta. Muistelen, että teki päätöksen jättää kansa rokottamatta. Suomi rokotti nopeasti koko kansan, mutta tunnetuin seurauksin: epidemiaa ei tullut, sen sijaan tuli narkolepsiaa, jonka varjo leijuu rokotuspelkona vieläkin kansan yllä. 

WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi jo varhaisessa vaiheessa, minkä vuoksi sitä syytettiin lääketehtaiden etujen ajamisesta. Turha pandemiajulistus satoi lääkeyhtiöiden laariin. Koronan suhteen WHO ei halunnut toistaa samaa virhettä, mutta tällä kertaa viivyttely kostautui. 

Sitä edeltävä panmediapelko koettiin 2005-2006, kun Aasiasta lähteneen lintuinfluenssan pelättiin leviävän Suomeen muuttolintujen mukana. Olin tuolloin Talouselämä-lehden kolumnistina ja mieleen jäi toisen kolumnistin kirjoitus, jossa hän kritisoi mediaa pandemian turhasta lietsomisesta ja hallitusta turhasta varautumisesta. Muistan ajatelleeni, että hyvä, mutta entä jos seuraavalla kerralla uhka muuttuukin todeksi? 

Kirjoitus Pandemia muuttui panmediaksi (3.3.2006) löytyy Talouselämän maksumuurin takaa. Sen mukaan "Pandemia näyttää muuttuneen uutisvälineissä panmediaksi, maailmanlaajuisesta terveysuhkasta maailmanlaajuiseksi uutismässäilyksi". Osa kirjoituksesta peilautuu hyvin 15 vuotta myöhemmin koronauutisointiin.

"Valmiusohjeiden julkistamisen jälkeen alkaa varmaankin merkittävä kansallinen keskustelu siitä, ovatko ohjeet riittävät, onko rokotusjärjestys oikea, kuka suojan saa ja kuka ei ja uhrataanko toisarvoinen väestö epidemialle... Ylpeinä voimme ilmoittaa, että olemme rokotteiden tilaajana jonotusnumerolla neljä jos jotain tapahtuu, ja jos sillä on jotain merkitystä."

"Kun Tshernobyl räjähti, täällä hamstrattiin apteekit tyhjäksi joditableteista. Nyt hankitaan koko viiden miljoonan kansalle rokotesuoja. Mutta myös lehdistöllä on oikeus odottaa viranomaisiltakin tilanteiden ennakointia ja tietojen tarkkuutta. Aina ei sekään ole onnistunut."

Lintuinfluenssan (SARS ja MERS) suhteen tilanne oli tietenkin toinen, koska virus ei vielä levinnyt ihmisestä toiseen. Sen saattoi saada vain suorasta kosketuksesta lintuihin. Kuolonuhreja oli vasta satakunta. Oli kuitenkin pelättävissä, että virus muuttuu ihmisten väliseksi.

Nämä lauseet ennakoivat hyvin tulevaa: "On selvä, että jos tauti alkaa levitä ihmisestä toiseen, kukaan ei ole siltä suojassa. Kotoa ei uskalleta lähteä, joukkoliikenne ei toimi, virastot ja työpaikat ovat tyhjillään."

Samoin kolumnin viimeinen lause: "Jotkut ovat jo lakanneet kättelemästäkin."

Oliko siis ihme, että näiden väärien hälytysten jälkeen viranomaisten reagointi vuonna 2020 kaikkialla maailmassa oli liian hidasta -- etenkin, kun kukaan ei halunnut maalata turhia uhkakuvia eikä pysäyttää taloutta turhan vuoksi?

Toivottavasti seuraavan pandemian kohdalla osaamme reagoida oikeasuhteisesti ja oikeaan aikaan. Kunhan tästä nykyisestä ensin päästään eroon.

2500 euron burgeri tuli kalliiksi (Bitcoin)

Bitcoinin voimakas arvonnousu on synnyttänyt monia uskomattomia tarinoita -- kuten uutisen miehestä, jolla on vielä kaksi mahdollisuutta muistaa salasanansa oikein ja pelastaa 198 miljoonan dollarin omaisuus. Olisiko kannattanut kirjoittaa salasanat muistiin, tai tässä tapauksessa jopa käyttää heikkoa salasanaa?

Oma tarinani on vaatimattomampi, mutta opettava yhtä kaikki.

Kokeilin Bitcoinia keväällä 2013 ja asensin lompakko-ohjelman uuteen, edulliseen ZTE:n 3G-malliin. Yksi ensimmäisistä Bitcoineja hyväksyneistä kaupoista oli Helsingin keskustassa sijainnut Vegemesta. Ostin sieltä testimielessä 0,0831 Bitcoinilla kasvishampurilaisen. Bitcoinin kurssi oli noin 115 euroa, joten ostoksen arvoksi tuli noin 9,70 euroa.

Burgerin osto toukokuussa 2013, arvo tänään n. 2500 euroa. 

Lompakkoon jäi vielä 0,1169 Bitcoinia, runsaat kymmenen euroa. Puhelin jäi laatikkoon, kunnes muistin sen vuonna 2017 Bitcoinin arvon raketoitua ylöspäin. Käynnistin puhelimen, mutta viiden vuoden säilytyksen aikana sen muisti oli tyhjentynyt ja puhelin halusi aloittaa Androidin asentamisen. Samalla oli haihtunut salainen avain, jota olisi tarvittu Bitcoinien siirtämiseen pois puhelimesta. Tämän päivän kurssilla (30 000 euroa) tappioksi tuli noin 3300 euroa. Auts. Burgerin hinta tämän päivän kurssilla olisi sekin noin 2500 euroa.

Saldo näkyy edelleen lohkoketjussa.

Kaikki Bitcoin-siirrot tallentuvat pysyvästi lohkoketjuun. Toukokuun 17. päivä 2013 klo 11.59 saldoksi jäänyt 0,1169 euroa näkyy edelleen ketjussa, mutta ilman siihen liittyvää salaista avainta merkinnälle ei voi tehdä mitään. Ja Bitcoinin turvallisuuden takeena on juuri se, ettei salaista avainta voi jälkikäteen murtaa. 

Harmittaa vähän -- mutta ei niin paljon kuin monia muita, joiden nykyarvoltaan jättimäisestä omaisuudesta on jäljellä vastaava lohkoketjun merkintä. 

Bitcoin on varsinainen harminpesä. Monia harmittaa, että osti aikoinaan liian vähän tai myi Bitcoinit liian aikaisin. Jälkiviisaana on helppo tietää, miten olisi kannattanut menetellä.

Tänään kukaan ei osaa varmasti sanoa, mikä on Bitcoinin kurssi viiden vuoden päästä tai mitä toista kryptovaluuttaa nyt kannattaisi ostaa.

Ei sensuuria, vaan arkijärkeä

Presidentti Trumpin Twitter-tilin poisto ja Parler-sivuston heittäminen ulos Amazonin pilvestä on ollut alkuviikon uutinen ja herättänyt valtavan kuhinan itse ytimessä eli sosiaalisessa mediassa. Nettiaktiivit huutavat sananvapauden perään ja vertaavat Trumpin vaientamista Natsi-Saksaan tai Neuvostoliiton pimeisiin vuosiin.

Muutama oma havainto seuraa.

Ensinnäkään Twitter ei sulkenut presidentti Trumpin tiliä. Se toimii edelleen nimellä @POTUS (President of The United States). Pian sen takaa viestii uusi presidentti Joe Biden. 

Sen sijaan Twitter poisti yksityishenkilö Donald Trumpin tilin, joka käytti presidentin asemaansa muiden poliitikkojen kunnian loukkaamiseen ("Low IQ person"), disinformaation ja valheiden levittämiseen, vaalivilpistä valehtelemiseen ja kehotti epäsuorasti (mutta ymmärrettävästi) kannattajiaan kapinaan, kun hänelle epämieluinen, mutta täysin gallupien mukainen, vaalitulos paljastui.

Donald Trumpin tiliä ei suljettu väärien mielipiteiden vaan palvelun käyttöehtojen vastaisen toiminnan vuoksi. Siksi kyse ei ollut sensuurista vaan arkijärjestä.

Käyttösopimus antaa Twitterille kaikki oikeudet tilin sulkemiseen.

Donald Trump, sinä ja minä olemme sitoutuneet somepalveluiden ehtoihin, kun olemme rekisteröityneet palveluun ja klikanneet Hyväksyn ehdot -painiketta. Olemme sopineet, että noudatan palvelun määräämiä käyttöehtoja ja annan sille oikeuden poistaa tilini. "We may suspend or terminate your account... for any or no reason" - mistä tahansa syystä tai ilman syytä.

Koska kyseessä on vapaaehtoinen sopimus, eikä palvelun käyttö edes maksa mitään, kyse ei tämänkään vuoksi voi olla sensuurista vaan sopimusrikkomuksesta. 

Sensuurista valittavat eivät ymmärrä sananvapauden olemusta. Se ei todellakaan tarkoita oikeutta sanoa mitä tahansa nimettömästi, eikä edes nimelläkään. Lisäksi sen käytöstä voi olla seurauksia, kuten juuri tilin menettäminen. Monet Capitol-kukkulalle hyökänneet ovat menettäneet työpaikkansa.

Tilanne on kuitenkin uusi, sillä ensi kertaa viestintä on näin laajasti kaupallisten yritysten varassa. Niillä on lähtökohtaisesti oikeus valita asiakkaansa. Takavuosina ravintolaan vaadittiin pikkutakki ja kravatti, vielä 1960-luvulla naisia ei päästetty sisään ilman miespuolista seuralaista. 

Vielä nytkin ravintola voi poistaa huonosti käyttäytyvän ja muita häiritsevän asiakkaan. Jos syö omia eväitä ravintolan pöydässä, kahmii sormin katkarapuja buffetista tai häiritsee humaltuneena muita ruokailijoita, ei voi väittää ravintolan olevan velvoitettu palvelemaan -- ei vaikka olisi maksanut siitä. 

Alko voi valtiollisen monopolin asemasta huolimatta kieltäytyä myymästä pulloa asiakkaalle. Humalatilan lisäksi syynä voi olla se, että aikuisella on seuranaan alaikäinen tai suorastaan lapsi. Tästä oli jokin aika sitten kirjoituskin Hesarissa. Alkolla on täysi harkintavalta asiakkaiden palvelemisen suhteen. (Sama käytäntö on USA:ssa, eivät välttämättä myy edes viinipulloa, jos asiakkaalla on alaikäinen mukanaan).

Jonkun mielestä Twitter ja Facebook ovat niin määräävässä asemassa, että ne ovat viestinnän monopoleja, ja siksi ne eivät saisi rajata käyttäjiään. 

Someyhtiöt eivät ole viestinnän monopoleja, vaikka omassa some-kuplassa voi siltä näyttääkin. Twitter on edelleen pienen piirin juttu, jonka kohut eivät kiinnostaisi suurta yleisöä ellei perinteinen media uutisoisi niitä. Jokaisen lähipiiristä löytyy runsaasti ihmisiä, jotka eivät ole Twitterissä ja joita ei vähääkään kiinnosta, mitä kohuja siellä kuplii.

Niin ikään jotkut pitävät internetiä ylimaallisena paikkana, jossa pitäisi vallita äärimmäinen vapaus. Ei se niin mene. Pohjimmiltaan internet on vain joukko kaupallisia ja epäkaupallisia paikkoja, jotka on yhdistetty toisiinsa tcp/ip-protokollalla. Internet on tavallisen yhteiskunnan kuva. Lait ja arvot heijastuvat myös nettiin, joskin kansallisina ne sekoittuvat keskenään.

Silti viime viikon tapahtumat herättävät paljon kysymyksiä. Nettijäteille on kertynyt huomattavasti valtaa ilman selvää juridista asemaa. Niistä on tullut vallankäyttäjiä, mutta lainsäädännön puuttuessa ne vastaavat lähinnä osakkeenomistajilleen. Käytännön valtaa käyttävät algoritmit, joita kukaan ei tunnu hallitsevan. Ne suosivat kiistanalaisia, raflaavia postauksia, ja nauttivat aiheuttamastaan kuohunnasta. 

Sillä some-yhtiöt elävät kohuista ja pöhinästä. Donald Trump oli vuosia Twitterin paras myyntimies. Hänen toimiaan katsottiin läpi sormien, kunnes vasta viimeinen tempaus katkaisi kamelin selän -- sopivasti juuri silloin, kun kausi oli lopuillaan eikä Trumpista olisi ollut Twitterille enää hyötyä.

Meidän käyttäjien asema on vielä ristiriitaisempi. Olemme töissä someyhtiöillä, koska tuotamme niiden sisällön. Emme kuitenkaan saa palkkaa, vaan maksamme työllämme palvelusta -- ja sitten yhtiö tekee rahansa myymällä meidän huomiomme mainostajille.

On aivan selvä, että niin EU kuin USA tulevat luomaan uutta sääntelyä some-jättejä varten. Sen seurauksena palveluiden luonne voi muuttua oleellisesti nykyisestä.

Twitter otti vihdoin vastuuta - #TrumpBanned

Tällä viikolla se vihdoin tapahtui: some-yhtiöt joutuivat ottamaan konkreettista vastuuta USA:n tapahtumista. Ensin Twitter ja Facebook jäädyttivät presidentti Donald Trumpin tilit määräajaksi. Kun Trump jatkoi twiittailuaan 12 tunnin pakollisen tauon jälkeen, tili jäädytettiin "toistaiseksi".

Trumpin Twitter-tili jäädytetty

Rynnäkkö Capitol-rakennukseen ja Trumpin yhä jatkuva, isänmaallisiin kannattajiin vetoava paatos ja perusteettomat vaalipetossyytteet saivat Twitterin vihdoin toimimaan.

Tapahtunut osoittaa, millainen valta some-yhtiöille ja muillekin Piilaakson jättiläisille eli ns. Big Tech -joukolle (mm. Amazon, Facebook, Google, Twitter, Apple) on kuin huomaamatta kertynyt. Twitter on mahtavampi kuin maailman vaikutusvaltaisimpana pidetty mies. 

Ilman Twitteriä Trump on kuin rampa ankka -- hän pystyy hoitamaan presidentin viralliset tehtävät, mutta ei masinoimaan joukkojaan eikä lietsomaan ilkeyksiä ja vihaa mediaa kohtaan. Jos Twitteriä ei olisi ollut, USA:n vaalit olisivat sujuneet kuten aina ennenkin, eikä Capitol-kukkulan "punakapinaa" olisi nähty.

Twitterin päätös osoittaa vihdoin selkärankaa ja vastuullisuutta. Some-yhtiöt eivät voi loputtomasti vedota siihen, että ne ovat alustoja, jotka eivät ota vastuuta sisällöstä. Jos ne näkevät alustaansa käytettävän vaarallisiin tarkoituksiin, niillä on suorastaan velvollisuus toimia. Passiivisuus tekee niistä osasyyllisiä.

Googlen päätös poistaa konservatiivinen Parler-sovellus sovelluskaupastaan on sitten jo paljon hankalampi asia. Voiko sovelluskauppaa monopoliasemasta hallitseva yhtiö estää toisen yhtiön sovelluksen jakelun sillä perusteella, että se ei valvo käyttäjien keskusteluja riittävästi? Haitallisten sovellusten poistaminen on OK, mutta portinvartijan aseman hyödyntäminen toisen palvelun kontrollointiin menee jo äärimmäisyyteen. Apple on uhannut tehdä saman, jos Parler ei siisti alustallaan käytäviä keskusteluja.

Some-yhtiöille on kuin huomaamatta kertynyt suuri vaikutusvalta ilman vastuuta tai juridista asemaa. Kaupallisina yhtiöinä ne voivat nostaa tai laskea mielipiteitä, henkilöitä tai toisia yhtiöitä -- jopa avittaa kapinoita tai kansanmurhia. Konservatiivit ovat syyttäneet Big Tech -yhtiöitä puolueellisuudesta ja liberaalin sisällön suosimisesta. Sitä on vaikea todistaa, koska viime kädessä asialla ovat persoonattomat algoritmit, mutta ainakin yhtiöt ovat tukeneet rahallisesti ehdokkaita vaaleissa.

Kaupallisina yhtiöinä Big Tech -firmat voivat valita asiakkaansa eikä niillä ole palveluvelvoitetta. Toisaalta käyttäjät eivät ole asiakkaita, koska he eivät maksa mitään palvelusta. Samalla käyttäjät ovat myös yhtiön työvoima, moderni haalariväki, jota ilman tehdas ei pyörisi. Me käyttäjät tuotamme sen, millä koko bisnes pyörii, ja sitten yhtiöt myyvät meidän huomiomme mainostajilleen. 

Kuvio on niin outo, etteivät vanhan maailman pelisäännöt sovellu tähän. Tarvitaan jotain uutta. Some-yhtiöiden asema ja vastuu on määriteltävä nykyistä selkeämmin. Tästä tulee epäilemättä vuoden 2021 kuumimpia puheenaiheita.

Lisäys 10.1.2021: Twitterin ja muiden somealustojen kieltojen jälkeen hörhöt ja salaliittoon uskovat siirtyvät pienemmille alustoille (kuten äärioikeiston suosima Parler) ja jatkavat siellä toistensa innostamista ääriajatteluun, piilossa julkisuudelta. Siinä on vaaransa, mutta toisaalta ääriajattelua on ollut aina. Internetin ongelma on juuri siinä, että se saattaa ääriajattelijat yhteen, voimistaa heitä ja tuo julkisuudella mukaan uusia uskovaisia. 

Hajauttamalla hörhöt omille foorumeilleen ilmiö heikkenee, vaikka itse ongelma ei poistukaan. Vähän kuten laiva, johon tehdään vesitiivitä osastoja, jotta törmäys ei upottaisi koko alusta. Sitä paitsi Facebookin suljetuissa ryhmissä käydään nytkin hurjia keskusteluja minimaalisella tai olemattomalla valvonnalla, pois suuren yleisön näkyvistä. Ei siis mitään uutta.

Ensi vaikutelma TrumpBanned-tempusta on, että Donald Trump tuntuu hävinneen. Ei enää räyhääviä, riitaa lietsovia twiittejä, jotka leviävät paitsi netissä myös yleismedia kautta kaikkien tietoon. Trump tuntuu kutistuneen tavalliseksi presidentiksi, mitä aamukamman hupeneminen vielä vahvistaa. Hän voi edelleen pitää lehdistötilaisuuksia, mutta niissä puhe on pakostakin asiallisempaa ja Trump joutuu kohtaamaan myös toimittajien vastakysymykset.

Trump voi perustaa oman somepalvelun tai mennä kannattajineen kehittelemään salaliittoteorioita Parleriin, mutta me muut olemme kiitollisia Twitterin päätöksestä. Kunpa se olisi tullut aikaisemmin, niin Capitolin valtaukselta olisi vältytty!

Koko vuoden ilmaisjakelu postilaatikkoon: 41 kiloa

Postilaatikkoon kannetaan säännöllisesti mainoksia ja ilmaislehtiä, ellei niitä ole erikseen kieltänyt. Kuinkahan paljon ilmaisjakelua kertyy vuoden aikana?

Ryhdyin selvittämään asiaa joulukuun 2019 alussa. Ensimmäisen kuukauden saldo oli 1004 grammaa ilmaislehtiä ja 2801 grammaa mainoksia, yhteensä siis 3805 grammaa.

Vuoden 2020 aikana lehtien ja mainosten määrä kehittyi seuraavasti: 

Vuoden 2020 suorajakelu yhteensä 41 kiloa

Kuukausissa erottuu toukokuun juhlakausi ja marraskuun jouluostoksiin varautuminen. Heinäkuu on odotetusti muita hiljaisempi. Oletan, että Espoo houkuttelee alueena muuta maata enemmän mainoslehtisiä ja ilmaislehtiä, joten pienillä paikkakunnilla mainosten määräkin on vähäisempi.

Vielä paremman kuvan jakelusta saa, kun ne pinoaa kasoiksi. Maitopurkki auttaa hahmottamaan pinojen korkeutta.

Tammi-huhti, touko-elo ja syys-joulukuun pinot.

Toinen vertailukohta on kierrätysastia, johon mainokset päätyivät kuvauksen jälkeen.

Vuoden 2020 suorajakelu valmiina kiertoon.

Sosiaalisessa mediassa tietoja kommentoitiin odotetusti: typerää jakaa paperia vielä 2020-luvulla ja kysyttiin, miksi en laita "Ei mainoksia!" -kylttiä postiluukkuun.

En usko, että mainostajat ovat tyhmiä. Kyseessä on havaintoharha, sillä nettikommentoijat ovat itse aktiivisia netin käyttäjiä. Kaikki eivät ole. Kaupat ovat laskeneet, että suoramarkkinoinnilla ne tavoittavat ihmisiä, jotka muuten jäisivät sähköisten kanavien ulkopuolelle.

Itse en juurikaan lue mainoksia, mutta Gigantin, Verkkokauppa.comin ja Powerin isot mainoslehdet tulee usein selattua. Niistä saa käsityksen, mitä tuotteita nykyään markkinoidaan, vaikka ei itse olisikaan kiinnostunut uusista keittiökoneista tai langattomista kuulokkeista. 

Paperilehdistä saa impulsseja heräteostoihin. Verkkoon menemällä saa yleensä mainoksia vain siitä, mitä osaa itse hakea. Tässä on merkittävä ero. Verkossa ei voi koskaan tietää, mikä markkinointi on neutraalia ja yleistä, mikä taas algoritmin juuri minulle kohdistamaa. Personoinnissa on varjopuolensa.

Miljoonien paperikilojen jakaminen koteihin on iso bisnes. Se tarjoaa työtä metsureille, paperi- ja painoteollisuudelle, graafikoille ja tietenkin jakajille, joilla useinkaan ei ole koulutusta. Tältä osin suoramarkkinointi pitää Suomen pyörät pyörimässä. Ja paperinkeräys hakee lehdet takaisin kiertoon.

Sähköinen markkinointi, käyttäjien seuranta, mainosvideoiden tuottaminen ja jakelu sekä koko ketju tuottavat nekin CO2-päästöjä ja kuluttavat resursseja. Bittien tuottaminen, tallentaminen ja siirtäminen kuluttaa sähköä, ja erityisen paljon sitä syövät koneoppimisen tekoälyjärjestelmät, jotka yrittävät profiloida ihmisiä yhä tarkemmin. Henkilö- ja kulutustiedot päätyvät pitkälti ulkomaille, voitot samoin. Tästäkään näkökulmasta suorajakelu ei ole yksinomaan huono asia, päinvastoin.

Joulukuussa 2019 yhteismäärä oli 3805 grammaa, joulukuussa 2020 määrä oli 3574 grammaa. Yhden kuukauden perusteella ei voi tehdä yleistyksiä, mutta oletettavasti paperimainosten trendi on hitaasti laskeva. Tämän kevään kunnallisvaalit voivat kuitenkin lisätä markkinointia vuodentakaiseen verrattuna. Palataan asiaan uudella tilastolla vuoden päästä.