Ensimmäinen mies (kuussa) elokuva

Kolme vuotta sitten tuli kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä laskeutumisesta kuun pinnalle. Vuotta aiemmin 2018 ilmestyi elokuva First man, joka kertoi ensimmäiseen kuulentoon johtaneet tapahtumat Neil Armstrongin näkökulmasta.

First Man kirjaston Blu-Ray-levynä.

Elokuva ei ole mikään taiteen merkkipaalu, mutta se palautti mieleen ihmiskunnan suurimman hankkeen: avaruuden valloituksen. Siitä muutamia ajatuksia.

Amerikkalaiset venyttivät tekniikan ja rohkeuden äärimmilleen, kunnes saivat kuulennon toteutettua. Tipalla se oli, kuten Apollo 13 kohtalo osoitti. Erikoista kyllä, ainoat kuolonuhrit tulivat harjoittelussa maassa.

On hämmästyttävää, että kuuhun päästiin 1960-luvun tekniikalla. Silloin käytössä olivat kupla-volkkarit ja uusinta äänentoistoa edustivat C-kasetit. Kuualuksen "tietokone" oli taskulaskimen tasoa. 

Sen jälkeen suurta tavoitetta, jossa miehet vaarantaisivat henkensä, ei ole ollut muualla kuin sodassa. Avaruussukkula tuntui kuulentojen jälkeen laimealta, vaikka kaksi traagista onnettomuutta johtivatkin ihmishenkien menetykseen.

Elokuva esittää Armstrongin vähäeleisenä, aivan kuin suomalaisena miehenä. Mukaan on kytketty pienenä kuolleen tyttären tarina, jota on ilmeisesti dramatisoitu elokuvan tarpeisiin. Tarpeetonta. 

Ääniraita on yllättävän vaatimaton. Saturnus-raketin lähtö on kuitenkin vaikuttavaa nähtävää ja koettavaa, kun kaikki kaiuttimet jyrisevät ja tärinä tuntuu vatsanpohjassa asti. Aivan kuten astronauteilla. Toinen vaikuttava kohtaus on kuumoduulin laskeutuminen kauniin musiikin säestyksellä. Kuten tunnettua, polttoaineen loppuminen oli sekunneista kiinni. Vaikka katsoja tietää laskun onnistuvan, kohta on erittäin kaunis ja jännittävä.

Vain voittajat muistetaan. Harva enää muistaa kuulentoja, edes niiden määrää, astronauttien nimistä puhumattakaan. Itsekin piti tarkistaa asia: Apollo-ohjelmaan kuului kaikkiaan 11 miehitettyä lentoa, joista kuudessa laskeuduttiin kuun pinnalle. Tärkein oli Apollo 11, mutta vähän sitä ennen Apollo 10 -miehistö lensi vain 15 kilometrin päähän kuun pinnasta ennen paluutaan. Ensikäyntiä edeltävistä tai sitä seuranneista lennoista kukaan ei puhu enää mitään. Elokuvakin ohittaa miehitetyt Apollo 7 - 10 lennot edes niitä mainitsematta. 

Kaikki kunnia ja julkisuus kertyi Neil Armstrongille. Joku muistaa myös Edwin Aldrin -nimen. Hän seurasi Neiliä kuun pinnalle muutama minuutti myöhemmin. Armstrong kuoli 2012, Aldrin on yhä elossa 92-vuotiaana. Michael Collins, kiertoradalle odottamaan jäänyt astronautti, kuoli viime vuonna. En muista nähneeni edes uutista aiheesta.

Viimeinen kuulento oli Apollo 17 joulukuussa 1972.

Yhdysvallat on ilmoittanut uusista kuulennoista. Vihdoin! NASAn Artemis-hankkeessa kuuhun pitäisi lentää naisen ja värillisen miehen. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, miten 50 vuoden tekninen kehitys näkyy matkassa. Ainakin sitä tullaan seuraamaan tarkasti kaikkialla maailmassa, tällä kertaa myös sosiaalisessa mediassa.

Toivottavasti NASA saa tarvitsemansa rahoituksen ja lennot toteutuvat. Viime vuosina Yhdysvaltojen rahat ovat kuluneet asevarusteluun (780 miljardia dollaria vuodessa). Jos siitä edes 10 prosenttia olisi käytetty kuulentoihin...

OmaPostin maksut herättivät pelon urkinnasta - tietosuoja kiinnostaa kansalaisia

Posti on alkanut käyttää maksuvälittäjänä norjalaista Neonomicsia. Kun OmaPostiin tulleen laskun haluaa maksaa, valitaan ensin oma pankki ja sen jälkeen näytölle tulee välittäjän ikkuna.

Mitä ihmettä?

Ikkunassa Neonomics ilmoittaa saavansa 90 päivän käyttöoikeuden asiakkaan pankkitiliin sekä mm. oikeuden erilaisiin pankkitietoihin, aina viimeisten 12 kuukauden tilitapahtumia myöten. Siis mitä?

Tässä vaiheessa moni asiakas on vetänyt herneen nenään ja kysynyt Postilta, mitä tämä tarkoittaa. Miksi joku ulkopuolinen taho vaatii pääsyä pankkitietoihini, vaikka maksan laskun suoraan pankkitililtä? Vastaavia virityksiä on nähty ennenkin mm. Klarnalta, mutta niissä tarjotaan samalla maksuaikaa tai laskun jakamista osiin, joten tietojen kysyminen voi olla perusteltua luottopäätöstä varten. Suoran verkkomaksun tapauksessa tällaisia tietoja ei ole mitään syytä kysyä.

Postin vastaus on ollut ylimalkainen. Se vetoaa Neonomicsin omaan ilmoitukseen, jonka mukaan he saavat vain tarpeellisia tietoja. Tämä ei kuitenkaan riitä. Postin olisi pitänyt itsekin nähdä, että turhien tietojen kysyminen on GDPR:n vastaista. Vastuuta ei voi siirtää Norjaan. Yhtä lailla väärin on se, että vaaditaan (ei siis pyydetä) lupia, joita ei sitten käytetäkään. Suostumuksen on oltava aidosti vapaaehtoinen, kuten evästeissä. Tässä se ei ole. 

Posti teki saman virheen kuin Traficom joulukuussa 2018. Vaikka asiakkaat reklamoivat ajokortin tietopalvelusta, Traficom ei selvittänyt asiaa riittävästi ja reagoi vasta, kun asia nousi uutisiin. Siitäkin tuli monenlaista sotkua.

Posti ei ollut valmistautunut vastaamaan asiasta nousseisiin kysymyksiin vielä tänäänkään, joten asia sai velloa somessa ja perinteisessä mediassa pitkään. Uutisten lisäksi se poiki kyselyn omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille. 

Taustalla on PSD2-direktiivi, joka velvoittaa pankkeja päästämään muita yrityksiä laskutietoihin. Näin pyritään ilmeisesti kilpailun lisäämiseen ja uusien lisäarvopalveluiden kehittämiseen. Asiakkaan kannalta olisi parempi, jos verkkopankin maksu menisi jatkossakin suoraan ko. pankin sivulta, eikä ulkopuolisten välittäjien kautta. Ilmeisesti ulkopuolinen välittäjä pystyy kuitenkin kilpailuttamaan pankkeja ja yritykselle (tässä Postille) sen integrointi omaan järjestelmään on helpompaa, kun tarvitaan vain yksi rajapinta. 

PSD2 muistuttaa surullisenkuuluisaa taksiuudistusta. Haluttiin tuoda kilpailua ja avata peliä uusille toimijoille. Kilpailu löi kuitenkin korville (liikenne)turvallisuutta ja arkista käyttöä. Kilpailu ei ole mikään taikasana.

Minkä Posti säästää, sen asiakas maksaa - joko ajankäytössä tai tietoturvassa. On ristiriitaista, että kansalaisia kehotetaan varomaan pankkihuijauksia, samalla kun pankkien aidot maksut menevät yhä vaikeammiksi ja alkavat itse muistuttaa huijauksia.

Kaikesta selittelystä huolimatta jäi vastaamatta, miksi Neonomics varaa itselleen 12 kk oikeuden, kun sitä ei todellakaan tarvita mihinkään. Ehkä ilmoitus on sama kaikille yrityksille ja joillakin markkinoilla Nenomics tarjoaa luotollisiakin maksuja? Mutta silti Postin olisi itse pitänyt puuttua tähän. Esimerkiksi Paytrail vaatii vain 15 minuutin käyttöoikeuden tiliin, jotta maksu saadaan suoritettua. Se on kohtuullista, tämä ei. Vastauksessaan Neonomics väittää, ettei se voi vaikuttaa pankeilta tulevaan tekstiin, mutta tämä ei voi olla todellinen syy. Klarna pystyi vaikuttamaan, eikä mikään toinen välittäjäpalvelu esitä vastaavia vaatimuksia.

Ihmisten reaktiot Twitterissä olivat pöyristyneitä ja vihaisia. Mukana oli ehkä Postin heikentyneitä jakelupalveluita kohtaan tunnettua suuttumusta, mutta myös huoli omien henkilötietojen päätymisestä ulkomaiseen (joskin Norja kuuluu GDPR-alueeseen) palveluun herätti aidosti huolta. Tässä suhteessa tietoisuus tietosuojasta on kehittynyt ja sitä osataan vaatia.

Neonomicsin toiminta herättää silti ihmetystä. Tietosuojaselosteessa viitataan mahdollisuuteen, että tilitapahtumista profiloidaan esimerkiksi jäsenmaksuja puolueille. Se on arkaluonteista tietoa, jota ei missään nimessä pitäisi kerätä tällaisessa tilanteessa. 

Toinen kummajainen on Neonomicsin lupaus tietojen tarkistamiseen - kunhan pyyntö lähetetään tavallisella sähköpostilla. Miten yritys tarkistaa, onko lähettäjä aidosti tilin omistaja vai pyydetäänkö tietoja jonkun toisen puolesta? Tarkistuksen pitäisi aina perustua vahvaan todennukseen.

Päivän sotkusta kannattaa oppia se, että tilitapahtumat ovat hyvin luottamuksellista tietoa, johon ei kannata päästää ketä tahansa. Lupapyynnöt kannattaa lukea tarkoin, eikä mihin tahansa pidä suostua. Ja yritysten kannattaa varmistaa, että heidän toimintansa näyttää oikealta myös asiakkaisiin päin. Ulkopuolisen palvelun selän taakse ei voi piiloutua, kun jotain ikävää osuu tuulettimeen.

Lähetä robotti kauppaan ja mene itse perässä

Vanhan sanonnan mukaan kun laittaa lapsen hoitamaan kauppa-asioita, saa mennä kohta itse perässä. Lause tuli mieleen, kun testasin läheisen Alepan Starship robottikuljetuksia.

Ajatus on hauska ja sitä on tullut muutaman kerran demonstroitua kylässä käyneille lapsille, joita itsekseen liikkuva kuljetusvaunu huvitta suuresti. Turhaan ei sanota, että elintarvikekauppa on nettikaupan vaikeinta alaa. Monta ryppyä pitäisi vielä oikoa, ennen kuin Starship alkaa kilpailla lähikaupan kanssa.

Sillä lähikaupan kanssa se joutuu kilpailemaan. Palvelu ulottuu muutaman kilometrin säteelle paikallisesta Alepasta. Ei siis mitään salamannopeita drone-kuljetuksia syrjäseuduille, vaan yksi uusi tapa palvella esikaupunkialueiden kuluttajia. 

"Unohtuiko maito? Minä noudan" lupaa mainos. Ajatus kuulostaa hyvältä, mutta sen toteuttaminen käytännössä on yllättävän vaikeaa.  

Elintarvikkeiden valinta puhelimella on hidasta (kuvat aiemmasta tilauksesta Otaniemessä).

Olen tehnyt robotti-Alepasta muutamia koetilauksia. Viimeksi tilasin lapsille kaksi juomapulloa. Verkkokaupan käyttö tuotteiden selaamiseen älypuhelimella on kömpelöä, mutta kun palvelu on sidottu mobiilisovellukseen, niin minkäs teet. Tällä kertaa sattui virhepainallus maksun kanssa. Käynnistin vahingossa Nordea Walletin pankin ID-ohjelman sijaan, minkä seurauksena maksu epäonnistui lukuisten yrittämisten ja buuttausten jälkeenkin ("havaittu monta samanaikaista maksuyritystä"). Lopulta jokin aikalaskuri täyttyi ja pystyin maksamaan tilauksen. Se ei kuitenkaan ollut palvelun vika.

Kun tilaus oli saatu perille, Starship antoi sille 55 minuutin toimitusajan. Siinä ajassa lapset olisivat jo hermostuneet. Aika-arvio tosin puolittui nopeasti, kunnes tuli uusi ilmoitus "Robot fleet is experiencing rush - arrival estimate has been extended by 17 minutes". 

Suojatietä ylittävä robotti on ainakin alkuvaiheessa jokseenkin symppis näky.

Ihan niin kauaa siinä ei tainnut mennä, kun lopulta puhelimeen tuli ilmoitus kuljetuksen lähestymisestä ja menimme lasten kanssa odottamaan. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä vain toinen lapsista sai juomansa. Mountain Dew'iä ei ollut, vaikka verkkokaupassa niin luki. Olin rastittanut luvan korvata tuotteita toisilla, mutta se olisi vaihtanut pullon vain isompaan samanlaiseen. Verkkokaupan ja tilausten kerääjän välillä ei ole yhteyttä, joten tuotepuutteet paljastuvat vasta kun robotti on jo lähtenyt kaupasta. Silloin on itselle myöhäistä korjata tilausta.

Robotti perillä, kansi avautuu älypuhelimella.

Alepaan on noin 10 minuutin kävelymatka. Olisin hakenut juomat nopeammin itse ja lapset olisivat saaneet valita siitä, mitä oikeasti on tarjolla.

Robottitoimituksista voi olla iloa esimerkiksi liikuntaesteisille (joskin toimitus pitää hakea kadulta) tai lapsiperheille, kun se maito oikeasti on unohtunut, eikä pieniä lapsia halua jättää yksin kotiin odottamaan kaupassakäynnin ajaksi. Tai jos itsellä on ruuanlaitto tai leipominen kesken. Mutta kiire ei saa olla ja tuotteiden on parasta olla perusvalikoimasta, jotta niitä varmasti on saatavilla.  

Talviliukkailla robotti voisi säästää liikkumisen vaivan ja estää kaatumiset, mutta lumi haittaa robottiakin. Viime talvi oli niin paha, ettei läheisillä kaduilla pystynyt liikkumaan kunnolla edes jalkaisin tai autolla.

Suurin hyöty olisi, jos robotti toisi kaivatun toisen viinipullon. Ensimmäisen loputtua uutta ei parane lähteä hakemaan sen paremmin autolla kuin pyörälläkään. Mutta siihen, että robotti kuljettaisi alkoholia, on vielä matkaa. Sääntelyongelmien lisäksi se altistaisi robotit vahingonteolle. Alkon omat jakelurobotit saattaisivat päätyä ihan muualle kuin piti.

Robotit rivissä Otaniemen Alepan edustalla.

Joka tapauksessa on kiinnostava nähdä, millaisen markkinaraon Starship-kuljetukset itselleen löytävät. Sääliksi käy vain kauppiaita, joiden on koko ajan tarjottava uusia palveluita asiakkailleen ilman, että kustannuksia saa siirtää hintoihin.

Starship-kuljetukset ovat toistaiseksi ilmaisia, mutta ennen pitkää niistä aletaan periä muutama euro.

Havaintoja kesän autolomalta Suomessa

Tänä kesänä on tullut ajeltua Suomea ristiin rastiin kirkkojen dronekuvausprojektin vuoksi. Muutamia havaintoja kesän autoilusta.

Havainto 1: Suomi on kesällä tavattoman kaunis maa, etenkin aurinkoisella säällä. 

Sininen ja valkoinen - ja vihreä!

"Sininen ja valkoinen" on kaikille tuttu termi, on vettä ja lunta - mutta mihin unohtui vihreä? Suomen lipussa pitäisi oikeastaan olla kolme väriä, nyt vihreä puuttuu. Varsinkin dronella havaitsee, miten vihreys hallitsee kesäistä Suomea. No, osittain se johtuu siitä, että dronen kamera syventää vihreän sävyjä tarkoituksella. Mutta lopputulos on hieno.

Suomi on sininen ja valkoinen - mutta myös vihreä, ainakin kesällä.

Havainto 2: Niin hyviä kuin navigaattorit ovatkin, mikään ei korvaa perinteistä paperikarttaa. Puhelimella tai tietokoneella saa tarkat reittiohjeet, mutta ellei määränpää ole vielä tiedossa, suuntien ja etäisyyksien hahmottaminen isoltakin näytöltä on pahuksen vaikeaa. "Mihin ajetaan illaksi?" kysymykseen voi vastata vain paperikartta.

Paperikartta ja navigaattori - molempi parempi.

Parasta tietenkin on yhdistää molempien vahvuudet. Suunnittelu paperikartalla, täsmäohjeet navigaattorista. Google Maps antoi liki erehtymättömästi hyvät reitit. Yllätyksenä muutama kirkko oli merkitty hieman väärään paikkaan.

Monilla maantieosuuksilla puhelin putosi 3G-verkkoon. Uudempi 4G ei kuulu läheskään kaikkialla. Operaattorit sulkevat 3G-verkon vuoden 2023 aikana, jolloin tarjolla ovat ainoastaan 4/5G ja vanha GSM-verkko (2G). Toivottavasti 3G:ltä vapautuvia mastopaikkoja ja taajuuksia käytetään 4G-verkon laajentamiseen, muutoin maanteillä ja mökeillä jäädään pelkän peruspuhelimen varaan. Se ei nykypäivänä riitä edes Google Mapsille.

Havainto 3: Huoltoasemat menevät kiinni yllättävän aikaisin ja moni tarjoaa bensaa vain automaatista. Ei ole vettä eikä ilmaa renkaisiin, kahvilasta puhumattakaan. Esimerkiksi iso ABC-asema Vaskikello sulki ovensa jo klo 20. Ei tämä bensa-autolle ongelma ole, mutta sähköautoille voi olla. Aika tulee pitkäksi, jos lataus vie tunnin eikä mikään asemalla ole auki.

Yllättävän harvalla huoltoasemalla on enää (toimivaa) laitetta renkaiden täyttämiseen.

Yllättävän harvalta asemalta saa enää ilmaa renkaisiin. Monilla asemilla laitetta ei ole ollenkaan, muutamissa se oli rikki. Sitten on vielä ylitekninen digitaalinäyttö, jolla ilmanpaineen saa halutuksi, mutta ei ilmeisesti voi mitata, paljonko renkaassa on ilmaa. Se olisi ollut tarpeen, kun rengaspainevaroitin ilmoitti yhden renkaan alentuneesta paineesta. Silmämääräisesti rengas näytti olevan kunnossa, mutta toimivan mittarin löytäminen olikin yllättävän työlästä.

Vanhassa vara parempi: tämä toimii, eikä mitään digiä tarvita.

Havainto 4: Ukrainan tapahtumien vuoksi olen tänä kesänä katsellut sankarihautoja ihan uusin silmin. Pienillä paikkakunnilla sankarihautojen alue tuntuu suurelta, vaikka pitäjät olivatkin ennen isompia. Itse asiassa alueet ovat melkein vakiokokoisia pitäjän koosta riippumatta.

Sankarihautoja Jalasjärvellä.

Pohjanmaalla näytti joillakin sankarihautausmailla olevan tapana merkitä myös kaatumispaikka, kaikki tuttuja nimiä historiankirjoista. Joissain luki paikan tilalla "sotilassairaalassa". Kalvolan hautausmaalla osui silmään hautoja, joissa kuolinajaksi ilmoitettiin vuosi 1952 ja toisessa 1947.

Kalvolan sankarihautoja.

Lähes kaikki kaatuneet olivat parinkympin päällä olevia miehiä, parhaassa iässään. Heidän kohtalonsa on ollut hirveä isku läheisille, mutta myös nuorelle kansakunnalle. On ihmeellistä, että Suomi sodan tappioista huolimatta pystyi nousemaan hyvinvointivaltioksi. Hattu päästä edellisille sukupolville! Ukraina on nyt samassa tilanteessa.

Havainto 5: Radiokanavat ovat rasittavia. Kaupallisilla kanavilla pyörivät samat hitit päivästä toiseen. Soittolistat ovat lyhyitä. Suosituimmat biisit soitetaan nopeasti puhki. Yllättäen myös Nostalgia-kanavalla soivat samat 70-luvun biisit, vaikka vanhemmassa musiikissa olisi, mistä ottaa. Radio Classic käyttää sekin soittolistoja. Samat klassiset esitykset toistuvat muutaman päivän välein, eivätkä ne ole mitään hittejä. Tästä on vaikea ymmärtää. Kuulutuksetkin on nauhoitettu etukäteen. Jostain syystä Classic-kanava on alkanut suosia keskiaikaista musiikkia, joka on - anteeksi vain - pitkäpiimäistä eikä sovi lainkaan Suomen kesään.

Radiomainonta on yllättävän tehokasta. Kun on kuullut saman mainoksen 20 kertaa muutaman päivän aikana, sitä ei saa pois mielestä vaikka yrittäisi. Bättis oli oikeassa, kun pilkkasi Robinia radiomainonnan unohtamisesta. Tänään, elokuun ensimmäisenä päivänä, mainokset tuntuvat vihdoin vaihtuneen.

Havainto 6: Suomessa on mukavaa. Monia kiinnostavia kohteita tuli kesällä vastaan, osa ihan yllätyksenä. Myös monia kohtaamisia ventovieraiden suomalaisten kanssa, jotka olivat sekä paikallisia että toisia matkaajia. Nuoria kesätöissä. Ainakin kahviloissa hintataso on selvästi suuria kaupunkeja edullisempi. Ylistarossa kaksi kahvia ja kaksi pullaa maksoi yhteensä 4,95 euroa. Piti oikein kysyä tytöltä, oliko hän varmasti huomioinut kaiken. Kuulemma oli. 

Havainto 7: Urheilukentistä ei ole pulaa. Jos urheilukenttien tai kiekkokaukaloiden määrä takaisi menestyksen, Suomi olisi maailmanmestari. Drone-kuvista on helppo havaita, miten yleisurheilukentät ovat usein hienolla paikalla järven tai joen rannalla, tai sitten aivan keskustassa.

Haapajärven urheilukenttä.

Ennen maalla ei nuorilla ollut juuri muuta harrastusta kuin urheilu. Nyt tietokonepelit ja nettiviihde ovat tulleet kilpailemaan ajankäytöstä. Saapa nähdä, miten se vaikuttaa. 

Nivalan urheilukenttä.

Havainto 8: Sukunimet ovat paikannimiä. Ei ollut mikään uusi asia, mutta silti yllätti nähdä monia harvinaisiakin sukunimiä kylien niminä. Peräinen, Sorsakoski, Paalijärvi, Ranta-aho, Stubb, Ukkola, Puhakka... kaikki tulivat vastaan tienviitoissa. Sieltähän me suomalaiset olemme tulleet, maalta.

Lisäys 6.8.2022: Autoilun tiekarttoja ei välttämättä löydy joka huoltoasemalta tai tavaratalosta. Kuvan kartta maksaa verkkokaupassa 17 euroa ja se löytyy osoitteesta https://www.karttakauppa.fi/tuote/suomi-matkailukartta-11-milj-2/. Ei mikään huono hankinta autoon kaiken varalta.

Muokattu 4.8.2022

Laitanko saunan päälle vai katsonko elokuvan suoratoistona?

Yle uutisoi tänään Aalto-yliopiston tiedon, jonka mukaan elokuvan katselu 4K-tarkkuudella mobiilidatan yli vastaa sähkönkulutukselta saunan lämmittämistä. Äkkiseltään näin suuri sähkönkulutus tuntuu epärealistiselta. Tiedetään, että digipalvelut haukkaavat yhä enemmän sähköä, mutta että elokuvan katselu vastaisi jo sähkökiukaan käyttämistä?

Tiedon takana on Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner, joka ihmettelyn jälkeen avasi laskelmaansa Twitterissä näin: "Ficom: "mobiilidata vie 220W/Gt" . Google: "4K vaatii n. 40Mbps eli 5MB/s". 5MB x 3600sek x 2h= 36GB x 220W = 7920W. Olkaa hyvä."

Manner huomioi pelkän mobiilin datasiirron. Palvelimet, runkoverkko ja katseluun käytetty laite (kuten iso televisio) tulevat tähän päälle.

Tiedetään, että mobiilidatan siirto kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin vastaavan datamäärän siirtäminen kuidussa, mutta että sähkökiukaan verran? Se tuntuu uskomattomalta.

Mobiilidatan sähkönkulutuksen arvo 220 W/Gt on vuodelta 2018. Sen jälkeen verkkotekniikat ovat kehittyneet ja varsinkin 5G on huomattavasti energiatehokkaampi kuin 4G. Mutta silti.

Yksi mahdollinen virhelähde sisältyy keskiarvon laskentaan. Mobiili tukiasema vie sähköä silloinkin, kun kaikki käyttäjät ovat nukkumassa eikä bittejä kulje lainkaan. Jos yksinkertaisesti jaetaan siirretty datamäärä kulutetulla sähköllä saadaan kyllä keskiarvo, mutta ei tietoa datasiirron tehokkuudesta. Toisin sanoen, jos 100 gigabittiä siirtyy 1 kWh:lla, se ei tarkoita että 10 gigabittiä siirtyisi 100 Wh:lla tai 1000 gigabittiä 10 kWh:lla. 

Netistä löytyy useita laskelmia Netflix-käytön energiankulutuksesta ja hiilijalanjäljestä. Ne ovat kuitenkin lähinnä kuituverkon lukuja ja huomattavasti alhaisempia kuin sähkökiukaan n. 8 kW teho. Suomalaisten kiinteähintaiset liittymät mahdollistavat suurten datamäärien siirron mobiilisti, mikä harvassa maassa olisi mahdollista.

Ehkä tätä voisi lähestyä tukiaseman näkökulmasta. Tyypillinen 4G-tukiasema toimii itse sähkökiukaan teholla, siis noin 5-10 kW. Jotta Aalto-yliopiston laskelma pitäisi paikkansa, kukin tukiasema voisi palvella vain yhtä katselijaa kerrallaan, ts. koko tukiaseman kapasiteetti olisi 4K-elokuvan vaatima 30-40 Mbps. Tämä ei selvästikään voi pitää paikkaansa. Arvelisin, että jo vanhalla 4G-tekniikalla tukiasemassa riittää tehoa vähintään kymmenen katselijan palvelemiseen. Käytännössä 4K-tarkkuuden datavirta lienee 15-30 Mbps, eli vielä alempi.

Haarukoin tätä vielä toista kautta. Kun omaan taloon ei saanut valokuitua, otin kiinteän 5G-liittymän. Se tarjoaa 350 Mbps nopeuden. Lupauksen mukaisesti kaista on kiinteä eikä hidastu käyttäjämäärien kasvaessa. Toistaiseksi lupaus näyttää pitäneen. 

Voisin laittaa suuren datalatauksen luuppiin (tai ajaa jatkuvasti nopeustestiä), jolloin pystyisin käyttämään 350 Mbit/s = 160 Gt/h. Tämän siirtäminen 220 Wh/Gt tehokkuudella aiheuttaisi operaattorille 32 kWh energiankulutuksen joka tunti. Kun vielä naapurit tekisivät saman, saisimme ajettua operaattorin konkurssiin pelkillä sähkölaskuilla. 

Tietotekniikan kasvava sähkönälkä on tärkeä aihe, jota olen itsekin käsitellyt mm. Tivin kolumnissani. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta ainakin suuruusluokan pitäisi olla oikein, jotta se ohjaisi kuluttajia kestäviin valintoihin.

Lisäys: Tästä löytyy Nokian dataa 5G:n energiankulutuksesta: Nokia 5G Energy Efficiency Revolution White Paper Tiivistettynä (s. 8) nykyisten mobiiliverkkojen kulutus 0,17 kWh/Gt, 5G:n myötä kulutus putoaa kymmenesosaan (pienissä soluissa jopa sadasosaan).

Joka tapauksessa tietotekniikan lisääntyvä sähkönkulutus on asia, johon täytyy kiinnittää huomiota. On optimistista ajatella, että kaikki virtuaalinen on ympäristön kannalta harmitonta ja vain lihatuotanto/fyysinen liikkuminen aiheuttavat päästöjä.

Lisäys 2: Kaikkien selvitysten jälkeen voisi kai tiivistää, että 4K-leffan katselu mobiilidatalla kuluttaa runsaasti sähköä -- ja valtaosa tästä sähköstä kuluu, vaikka et edes katsoisi sitä leffaa.

Luukku.com ja inet.fi-sähköpostien muutos tuo käyttäjille ongelmia

MTV avasi ilmaisen Luukku.com-sähköpostipalvelun vuonna 1999, kun internet-palvelut alkoivat yleistyä. Sen jälkeen palvelu jäi oman onnensa nojaan ja rapistui pahasti. Äskettäin Luukku.com myytiin Norjaan, joka ilmoitti uudistavansa palvelun. Samalla se muuttuu maksulliseksi. Hinta 6 euroa kuukaudessa tai 70 euroa vuodessa ei ole ihan halpa, joten jää nähtäväksi, moniko käyttäjistä tarttuu tarjoukseen. 

Sähköpostin vaihtuminen tuottaa helposti ongelmia. Uusi Luukku.com aloittaa jo viikon päästä 24.5.2022, joten nykyisillä käyttäjillä on kiire pohtia, mitä tehdä. Jos maksullista tilausta ei aktivoida, tili suljetaan ja vanhat postit häviävät. 

Se ei ehkä olisi ongelma, mutta moni on kauan sitten antanut Luukku.com-osoitteen rekisteröityessään uusiin palveluihin. Jos salasana unohtuu, palautuslinkki lähtee yhä Luukkuun. Jokaisen Luukku.com-käyttäjän pitäisikin käydä nyt kaikki tärkeät nettipalvelut läpi ja vaihtaa niihin uusi, käytössä oleva sähköpostisoite mahdollista palautustarvetta ja muuta yhteydenottoa varten.

Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos sähköpostiosoite on samalla käyttäjätunnus, eikä sitä voi vaihtaa ilman, että rekisteröityy kokonaan uudelleen. 

Lisäksi asiassa on toinen uhka: jos Luukku.com-tilin antaa sulkeutua, joku muu voi avata sen myöhemmin ja saada sinne muiden palveluiden salasanojen vaihtoilmoitukset. Pahantahtoisesti tehtynä tämä mahdollistaa muiden tilien kaappaamisen.

Kaikki riippuu nyt siitä, antaako Luukku.com rekisteröidä vanhoja osoitteita uusille käyttäjille. Palvelun maksullisuus tosin hillitsee väärinkäyttöyrityksiä, mutta ei sulje niitä kokonaan pois. Sama tietenkin koskee kaikkia muita Luukku.com-osoitteeseen tulevia viestejä esimerkiksi kavereilta tai palvelutarjoajilta.

Vanhoille, sulkeutuville tileille pitäisi jättää "rauhoitusaika", kuten puhelinnumeroissakin tehdään. Yritin etsiä FAQ-sivulta vastausta kysymykseen, mutta en löytänyt. Joka tapauksessa Luukku-käyttäjien kannattaa reagoida pikaisesti asiaan ja joko siirtyä maksulliseen versioon tai vaihtaa yhteystiedot muissa palveluissa. 

Myös Telia ilmoitti jokin aika tammikuussa sitten sulkevansa inet.fi-loppuiset henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet. Tai ei ilmoittanut, mutta tieto vuoti asiakkaiden keskustelupalstalta. Asiasta olisi kannattanut tiedottaa avoimesti heti, kun päätös oli tehty, sillä postiosoitteen vaihtaminen on työlästä. Nyt aikaa on sentään vuoden 2023 loppuun.

Lisäksi inet.fi-osoitteet lakkaavat toimimasta kokonaan, mikä on väärinkäytön kannalta selkeämpi tapaus. Ainakaan viestit eivät päädy väärille henkilöille. 

Kolmas sulkeutuva palvelu on MikroBitin MBnet. Sen lopetuspäivä on 12.10.2022. Internetin huimat vuodet 2000-luvun molemmin puolin vaipuvat muistoihin. 

Vaihtoehtoina Luukun ja Telian sähköposteille toimivat esimerkiksi Googlen Gmail, Microsoftin Outlook (entinen Hotmail), Applen posti ja erilaiset maksulliset turvapostipalvelut, kuten Tutanota ja ProtonMail. Mutta mikä niistäkään mahtaa olla pystyssä enää 20 vuoden päästä?

Putkiradio tuo muistoja mummolasta

Vierailin viikko sitten Salon elektroniikkamuseossa, joka sijaitsee osoitteessa Salorankatu 5-7. Kuten nimestä voi päätellä, Astrum-keskus on entinen tehdas. Kannattaa tarkistaa aukioloajat etukäteen, sillä museo on suljettu maanantaisin ja tiistaisin.

Paikka on kiinnostava, joten suosittelen kaikille. Vanhoista radioista, videonauhureista, televisioista sekä tietenkin matkapuhelimista nousee monelle muistoja mieleen. 

Vanhoja radiolaitteita.

 Katsottavaa totisesti riittää, sillä esineitä museon kokoelmissa on noin 11 000 kappaletta. 

Lisää vanhoja radiolaitteita.

Matkapuhelinkokoelma on valtava, mutta sellaisia on itselläkin. Siksi olin kiinnostunut varsinkin vanhoista putkiradioista, jotka olivat yleisiä 1950- ja 1960-luvuilla. Moni muistaa sellaisen mummolasta. 

Helkama HR - Forte 9900W vuodelta 1960.

Nykyään Suomessa ei juuri kulutuselektroniikkaa valmisteta, mutta aikoinaan Suomessa oli useita keskenään kilpailevia radiotehtaita. Niistä tunnetuin lienee Helkama.

Muutama kuva radioista sosiaalisessa mediassa toi monille mieleen lapsuusmuistoja. Joku kertoi, että vanha putkiradio on yhä olemassa ja toimii. Nettikirppiksillä hinta näyttää liikkuvan 50-150 euron välillä, ne ovat suosittuja ainakin sisustusesineitä.

Eniten muistoja tuo taajuusasteikko, johon radioasemat oli merkitty kaupunkeina. 

Taajuusasteikko on maailma pienoiskoossa.

Tuohon aikaan ei ollut internetiä eikä halpoja lentoja eri puolille Eurooppaa. Ulkomaat olivat eksoottisia, niistä kerrottiin maantiedon oppikirjassa ja ne näkyivät luokkahuoneen seinän kartalla. Mahdollisuus kuulla puhetta ja musiikkia eri puolilta Eurooppaa viritinnuppia kääntämällä on varmasti ollut huima sen ajan ihmiselle. 

Vanhat radiolähetykset tapahtuivat keskiaalloilla (MW tai KA), jolloin alhainen radiotaajuus kantoi signaalin vieraisiin maihin asti. Pitkillä aalloilla (LW tai PA) kuuluvuus oli vielä parempi, mutta tilaa asemille vähemmän. Lyhytaaltolähetykset (SW tai LA) kuuluivat radiokeleistä riippuen myös kauas ja niillä lähettimiä oli vieri vieressä. Äänenlaatu ei tietenkään ollut sellaista virheetöntä stereota, mihin tämän päivän kuuntelija on tottunut.

Nykyisin käytössä on ULA-alue, jonka korkeat taajuudet (88-108 MHz) kuuluvat lähinnä maan sisällä. Lisäksi äänisignaalin modulointi kantoaaltoon tehdään taajuusmodulaatiolla (FM) eikä amplitudimodulaationa (AM) kuten LW-, MW- ja SW-alueille. Jos "radiokeli" sattuu sopivaksi, jopa ULA-taajuuksia korkeammat tv-lähetykset saattavat heijastua takaisin avaruudesta ja näkyä toiseen maahan asti. ULA-lähetykset yleistyivät Suomessa vasta 1950-luvun jälkipuoliskolla, joten vanhimmissa radioissa ei ole ULA-alueita lainkaan.

Kiinnostavaa kyllä, analogisen radion tekniikka ei ole muuttunut sataan vuoteen. Digitalisoinnin huumassa 2000-luvun alussa Suomessakin kokeiltiin DAB-digiradiota, mutta siitä luovuttiin nettiradioiden jo painaessa päälle. Lopulta vain tv-lähetykset digitalisoitiin.

Kaupunkien nimistä nykykatsojan silmään pistävät MOSKVA ja HARKOV, jotka ovat kuvan radiossa vierekkäin. Eipä voinut 1960-luvulla aavistaa, millainen maailma olisi 60 vuoden päästä. LENINGRAD ei edes ole enää olemassa. LUXEMBURG viittasi Radio Luxemburgiin, josta suomalaiset kuuntelivat päivän hittejä vielä 1970-luvulla. Silloin tosin radiotekniikka oli vaihtunut putkista transistoreihin, mikä mahdollisti koon pienentämisen ja mukana kuljetettavat matkaradiot. MOTALA oli ruotsalainen kaupunki, josta alettiin lähettää suomenkielistä ohjelmaa talvisodan alla, ja siksi pieni 30 000 asukkaan kaupunki pääsi moniin vastaanottimiin. Lähetinasemasta on kuva Wikipedia-sivulla. 

Yksi kaupunki on jäänyt muita enemmän mieleen: HILVERSUM. Mikä ihme se on? Pohjois-Hollannissa sijaitseva 88 000 asukkaan kaupunki oli aikoinaan Hollannin mediatoiminnan keskus.  Siellä oli studioita ja radioasemia sekä Äänen ja kuvan instituutti. Kaupunki ei ole varsinainen turistikohde, mutta tehnyt moniin ihmisiin pysyvän vaikutuksen. Olli Haapakangas teki pari kuukautta sitten mielikuvitusmatkan Hilversumiin, joka löytyy Ylen Areenasta (Henkinen Hilversum).

Kuvan radiossa näkyy myös YHTEISAALTO. Se oli tarkoitettu pienitehoisille paikkakuntalähettimille. Toinen erikoisuus oli OULU, joka lähetti poikkeavalla taajuudella pitkien ja keskipitkien aaltojen välissä.

Hilversumin radiot saa nyt kuulumaan nyt hiirellä klikkaamalla.

Nykyään kaiken maailman radiot saa kuuluviin hiiren napsautuksella suoraan karttapohjalta, eikä kuunteluun liity enää entisen kaltaista eksoottista jännitystä. Radio Garden tekee kuuntelun liiankin helpoksi.