(täydennetty 26.8.2009 klo 18:59 ja 29.8.2009 klo 9:00)Piraattipuolue hyväksyttiin viime viikolla puoluerekisteriin ja näin siitä tuli Suomen 15. puolue. On helppo tuomita lähinnä nuorista koostuvan puolueen keskeinen tavoite hölmöksi ja vahingolliseksi. Piraattipuolue on kuitenkin aikansa ilmiö ja siihen pitää suhtautua vakavasti, oli sen tavoitteesta vapauttaa kopiointi mitä mieltä tahansa.
Olen seurannut kopioinnin vapauttamisesta netissä käytävää keskustelua. Valtaosa kirjoituksista on myönteisiä, mutta niistä puuttuu logiikka. Aivan kuin piraattipuolue olisi ensin päättänyt tavoitteesta - sallia kaikki "ei-kaupallinen" kopiointi netissä - ja sen jälkeen alkanut keksiä argumentteja, joilla tavoitetta voidaan perustella.
Perustelut kuitenkin ontuvat. Niissä ei ole logiikkaa. Piraatit kritisoivat levyteollisuutta ja päättäjiä, mutta toimivat itse juuri samoin. Tai oikeastaan vielä pahemmin: he eivät ole valmiita kompromisseihin, vaan ajavat jyrkkää linjaa. "Me tiedämme, mikä on oikein. Me toimimme kuten haluamme. Turha kiristää valvontaa tai tiukentaa rangaistuksia, me vain siirrymme salattuihin yhteyksiin, ettekä te voi meille mitään. "
Piraatit eivät näe mitään ristiriitaa siinä, että heidän toimintansa on nykytilanteessa laitonta. Lailla ei ole merkitystä, koska tekniikka tulee aina mahdollistamaan sen kiertämisen.
No, ehkä puolue ei ole aivan tätä mieltä, mutta kannattajat ovat. Kirjoitukset täyttävät netin keskustelupalstat aina, kun joku arvostelee piraattipuolueen tavoitteita. Siltä varalta että olen yleistänyt liikaa, kannattaa tutustua puolueen
omaan sivuun.
Piraattipuoluetta on tapana verrata vihreisiin. Vihreätkin syntyi yhden asian liikkeenä ja vielä 1980-luvun alussa luonnonsuojelijoille oli tapana naureskella vähättelevästi. Enää ei naureta. Puolue on hallituksessa ja sillä on lukuisia kansanedustajia.
Vihreillä oli kuitenkin selvä logiikka: nykyinen elämäntapamme on kestämätön ja johtaa luonnon turmeltumiseen. Luonnon suojelemiseksi pitää siirtyä vaihtoehtoisiin energiamuotoihin, verottaa turhaa kulutusta ja niin edelleen. Selvää ja loogista. Tähän on tavallisen äänestäjän helppo yhtyä. Vihreät eivät uhkaa (eivätkä ole koskaan uhanneet) rikkoa lakia uudella tekniikalla, jos lakeja ei muuteta.
Piraattipuolueen tavoite on selkeä, mutta argumentointi ei vain toimi. Jos tämä puoli joskus saadaan kuntoon ja puolue onnistuu rakentamaan kestävän ajatusmallin, harkitsen suhtautumistani puolueeseen uudelleen.
Tämä kirjoitus syntyi vastauksena Taloussanomien
Piraattipuolue on ihan pihalla -kolumniin. Sen synnyttämä keskustelu toistaa puolueen yleisiä argumentteja, joten pohditaanpa niitä vähän tarkemmin. Jätän huomiotta selvästi älyttömät heitot ("dvd:stä ei pidä maksaa, koska ei voi etukäteen tietää onko elokuva edes hyvä") ja keskityn sellaisiin, joissa on edes jotain järkeä.
"Levy-yhtiöt riistävät artisteja"Piraattipuolue väittää olevansa tavallisen artistin puolella, mutta levy-yhtiöiden ylivaltaa vastaan. Logiikka on erikoinen: jos artisti nyt saa vaikka 10 % levymyynnistä, miten artistia auttaa se, että levyt kopioidaan netissä ilmaiseksi, eikä kukaan saa mitään?
Yleisen väitteen mukaan levy-yhtiöt riistävät artisteja. Länsimaissa on sopimusvapaus, eikä kenenkään tarvitse tehdä epäedullisia sopimuksia. Sopimus, jonka aloitteleva tähti allekirjoittaa, saattaa menestyksen jälkeen tuntua huonolta, mutta toisaalta levy-yhtiö kantaa riskin. Artistilla ei ole riskiä.
Joskus sopimukset voivat olla artistille hyvinkin edullisia. Tammikuussa 2002 EMI purki Mariah Careyn sopimuksen ja maksoi tälle 60 miljoonaa dollaria, jotta hän ei enää tekisi mitään -- ei ainakaan levyjä EMIlle. Esimerkkejä löytyy molemmin puolin.
"Artistit saavat rahansa keikkailusta, levymyynti on pelkkää mainosta"Madonnan ja Rollarien kaltaiset maailmantähdet rahastavat miljoonia dollareita jokaisesta konsertistaan. Tähän on mahdollista päästä sitten, kun artisti on noussut ilmiöksi. Ihmiset eivät maksa musiikista eivätkä edes keikasta vaan siitä, että saavat kokea
ilmiön. Kaikki nykyiset megatähdet ovat saavuttaneet asemansa levymyynnillä. Pelkkä keikkailu ei tee ketään kuuluisaksi.
Todellinen rahastus onnistuu vain kansainvälisille tähdille. Suomalaiset artistit esiintyvät pienissä saleissa, tanssilavoilla ja klubeilla. Niistä ei heru suuria tuloja kenellekään. Jopa ahkerasti koti- ja ulkomailla keikkaillut Ville Valo teki muutama vuosi sitten miljoonia lähinnä levymyynnin ansiosta. Viime tilikaudelta Valon yhtiö Heartagramin tulos oli lähes 20 000 euron tappiolla. Ja huom: Valolla on tosiaan oma yhtiö, joten hän ei ole kenenkään riistettävänä.
Yhdenkään artistin ei ole pakko tehdä sopimusta levy-yhtiön kanssa. Jokainen voi perustaa oman yhtiön tai toteuttaa piraattipuolueen mallia ja jakaa kaiken ilmaiseksi. Ja näin sen pitää ollakin: tekijällä pitää itsellä olla päätäntävalta. Tekijä itse on oman asiansa paras asiantuntija.
On kummallista, että piraatit (joista valtaosa on nuoria ja täysin kokemattomia levybisneksessä) uskovat tietävänsä tekijöitä paremmin, mikä on näiden edun mukaista. Piraatit vaativat itselleen oikeutta päättää kaikkien puolesta. Eikö tämä ole juuri se, mitä piraattien pitäisi vastustaa?
Toistaiseksi laki ja eduskunta katsovat, että nykyinen tilanne on oikeudenmukainen ja kohtuullinen, ja että piraatit ovat väärässä. Puolueen pitääkin pyrkiä vaikuttamaan päättäjiin perustelemalla kantansa eikä uhkailuilla ja näsäviisastelulla.
Ei suora nettimyynti artisteille tuntematonta ole. Muutamat ovat kokeilleet, mutta luopuneet siitä. Tunnetuin tapaus oli Radiohead, joka lokakuussa 2007 alkoi myydä uutta albumiaan netistä ladattavana tiedostona niin, että ostaja sai itse päättää paljonko maksoi siitä. "Ostajista" yli 60 % ei maksanut mitään, loput maksoivat keskimäärin kuusi dollaria. Seuraavan vuoden alussa yhtye alkoi myydä cd:tä erikoispainoksena 80 dollarin hinnalla. Tästä voisi päätellä, ettei kokeilu ollut kovin tuottoisa. Mutta piraattipuolue kai tietää paremmin?
Miten korvata kopiointi muille kuin musiikintekijöille?Keikkatulot nähdään musiikintekijöiden vaihtoehtoisena leipäpuuna, mutta mitä tekevät muut sisältötuottajat? Elokuvat, peliohjelmien kehittäjät tai kirjailijat eivät edes teoriassa voi rahastaa täysillä stadioneilla.
Eivät kai piraatit ehdota, että musiikkia saisi levittää, mutta muita teoslajeja ei? Tällöinhän valvonnan ongelma pysyisi samana.
"Nettikopiointi ei ole varastamista, koska alkuperäiskappale säilyy"Puolueen mielestä nettikopiointia ei voi rinnastaa varkauteen, koska mitään materiaa ei siirry. Tästä syystä kopiointia ei voi rinnastaa esimerkiksi kaupasta varastamiseen, mitä puolueen kriitikot usein yrittävät.
Asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Nettikopiointi on varastamista siltä osin kuin kopioija olisi ollut valmis ostamaan teoksen. Tekijältä ei varasteta fyysisiä tavaroita (eiväthän levyt edes ole hänen omaisuuttaan, vain sisältö on) vaan hänelle kuuluvia tuloja. Jos joku olisi ollut valmis maksamaan 20 euroa ensi-iltaelokuvasta, mutta latasi sen ilmaiseksi netistä, tekijöiltä on varastettu 20 euroa.
Joissakin tapauksissa lataaja olisi ostanut levyn 20 % todennäköisyydellä. Silloin tekijöiltä jäi saamatta 4 euroa. Siteeraan jo Kodin digitekniikka -kirjassa (2007) ja sitä ennen Talouselämän
kolumnissa 20.1.2006 esittämääni kaavaa:
Varkauden arvo = oston todennäköisyys * hinta
Joskus todennäköisyys on pyöreä nolla. Silloin lataaja ei olisi missään tapauksessa ostanut teosta. Olettavasti nämä tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, sillä miksi nähdä lataamisen vaiva, jos teos ei lainkaan kiinnosta?
"Ei-kaupallisen kopioinnin pitäisi olla sallittua"
En ole koskaan ymmärtänyt termiä "ei-kaupallinen kopiointi". Elokuvia ja dvd-levyjä valmistetaan sen vuoksi, että ihmiset ostavat ne ja katsovat/kuuntelevat niitä. Ei teoksilla ole erikseen mitään "kaupallista" käyttöä.
Tietokoneohjelmissa tilanne on hieman erilainen. Pelejä lukuunottamatta ohjelmat ovat työkaluja. Voi ajatella, ettei uusimman (ja järjettömän kalliin) Photoshop CS 4:n kotiinsa kopioiva opiskelija aiheuta Adobelle kovin suurta menetystä, koska kyse on opiskelusta. Ohjelman käyttö työvälineenä on ihan toinen juttu. Ohjelma on työväline, johon pitää investoida, ja joka sen jälkeen tuottaa taloudellista hyötyä käyttäjälleen.
Kenties ajatellaan, että viihteessä kaupallista käyttöä olisi vain julkinen esittäminen: se, että joku soittaa levyjä radiossa tai esittää elokuvia televisiossa. Näistä tekijät saavat toisenlaisen korvauksen kuin suorasta myynnistä. Lisäksi näitä esityksiä SAA laillisesti tallentaa omalle levylle (ainakin vielä, vaikka sitä ollaankin koko ajan vaikeuttamassa). Olisi erikoista, jos "ei-kaupallinen" kopiointi pitäisi sallia ja "kaupallinen" kopiointi on sallittua jo nyt.
Myös tekijänoikeuslaki tekee eron viihteen ja tietokoneohjelmien välillä. Viihdettä saa kopioida yksityiseen käyttöön, kunhan lähde on alkuperäinen ja laillinen. Tietokoneohjelmista saa tehdä vain tarpeelliset varmuuskopioinnit, yksityistäkään kopiointia ei sallita.
"Kulttuurin pitää olla vapaata ja hyödyttää kaikkia"Piraatit vetoavat mielellään kulttuuriin ja sen levittämisen autuuteen. Valtaosa p2p-verkkojen kamasta on kuitenkin amerikkalaisia uutuuselokuvia ja hittilevyjä, jotka vuotavat nettiin jo ennen virallista julkaisua. Ei kuulosta kovin "kulttuurilta". Tuotantoyhtiöt eivät ole kulttuurilaitoksia vaan liikeyrityksiä.
Tämä nakertaa uskottavuutta väitteeltä, jonka mukaan suoja-ajat ovat liian pitkiä. Niin kauan kuin kopioinnista valtaosa keskittyy päivän hitteihin ja julkistamattomiin teoksiin, suoja-ajan lyhentämisellä vaikkapa 70 vuodesta 10:een ei olisi vaikutusta piratismiin.
"Tekijänoikeudet ovat liian rajoittavia"
Tästä olen piraattien kanssa samaa mieltä. Tekijänoikeudesta on tullut lähes kirosana, koska sen varjolla on toteutettu niin monia maalaisjärjen ja yleisen oikeustajun vastaisia asioita: taksien radiomaksut, digiboksien hyvitysmaksut, järjettömät suoja-ajat ja niin edelleen.
Nettikeskusteluista näkee, etteivät kaikki väittelijät ole kovin hyvin perillä asioista, vaan ovat saaneet tietonsa toisista nettikirjoituksista. Esimerkiksi 95 vuoden suoja-aika on amerikkalainen käytäntö, EU-alueella ajat ovat 50 (lähioikeudet) ja 70 vuotta (tekijänoikeudet). Näitä on tosin yritetty pidentää, mikä on kohtuutonta ja antaa vain polttoainetta piraateille.
Yksi erityinen ongelma on siinä helppoudessa, jolla muiden tuottamaa materiaalia voi nykyään muokata ja yhdistellä. Lain mukaan tällaiseen toimintaan pitäisi kysyä aina tekijöiden lupa. Käytännössä YouTube pursuaa itse tehtyjä videoita, joihin on puhuttu tai tekstitetty uudet sanat, tai joissa teoskynnys on ylittynyt yhdistelemällä luovasti muita teoksia. Tekijät kokevat, että kyse on heidän omasta luovuudestaan ja tekijänoikeuden vanhat pykälät ovat liian rajoittavia. Tässä on helppo olla samaa mieltä.
Toinen ongelmakohta on siinä, että samoja bittejä saa nyt eri lähteistä erilaisilla ehdoilla. Kenen tahansa on vaikea nähdä, miksi piraattiverkosta ei saa imuroida samaa levyä, jonka on jo kerran ostanut, tai elokuvaa joka tuli eilisiltana televisiosta. Näiden kaikkien takana on erilaiset bisnesmallit ja tekijänoikeudelliset suojat, mutta ei ole ihmekään jos kuluttajan on vaikea nähdä eroja bittien välillä.
Piraattipuolue on syntynyt vastauksena tekijänoikeusjärjestöjen aktiiviselle edunvalvonnalle. Ja se on hyvä asia, piraattipuoluetta tarvitaan. Kuluttajilla ei ole muutakaan edunvalvojaa. Toiseen äärimmäisyyteen meneminen ei kuitenkaan hyödytä ketään. Molempien on oltava valmiita joustamaan kannoistaan.
Nykyisessä tilanteessa on ongelmansa, eikä se ole täydellinen. Jotta piraattipuolue olisi uskottava ja saisi lainsäätäjät puolelleen, sen pitäisi pystyä esittämään vaihtoehto, joka tarjoaa enemmän ratkaisuja kuin uusia ongelmia. Tätä en ole vielä nähnyt.
"Uusi aika on alkanut. Vanhat säännöt eivät enää päde."Nuoret ovat parhaita muutoksen toteuttajia, koska he pystyvät ajattelemaan "out-of-the-box" ja haastamaan vanhat, itsestäänselvinä pidetyt toimintamallit. Liian usein kaikki jatkuu ennallaan vain siksi, että niin on aina ennenkin ollut.
Toisaalta jokainen sukupolvi liioittelee omaa merkitystään ja kuvittelee uuden ajan alkaneen. Näin on ollut 1960-, 1970- ja 1980-luvulla. Erityisen hyvin muistamme 1990-luvun ja uuden talouden mantrat. Vanhat lainalaisuudet eivät enää päde. Tämä on uutta taloutta. Tärkeintä ei ole raha vaan se, että saa brändin tunnetuksi ja paljon käyttäjiä (miten tämä kuulostaakin niin tutulta tämän päivän tilanteessa?). "Uusi talous" päättyi romahdukseen vuonna 2001. Raha oli sittenkin ratkaisevaa.
Villakoiran ydinMikä tässä kiistassa on todellinen villakoiran ydin? Se, että immateriaalisesta hyödykkeestä ei olla valmiita maksamaan, jos saman voi saada ilmaiseksi.
Tai ei, rajaus on vielä tiukempi. Olemme valmiita maksamaan konserteista (kummallista muuten, ettei piraattipuolue vaadi ilmaista sisäänpääsyä - eihän siinäkään kukaan menetä mitään) ja elämyksistä, mutta se mikä tulee netistä, koetaan arvottomaksi.
Bitit eivät ole elämyksellisiä.
Turha silti vanhempien nyrpistää nenäänsä nuorille ja haukkua näitä - he itse ajattelevat samalla tavalla. Uutiset ja nettisisältö halutaan ilmaiseksi, jo ajatuskin verkkolehtien muuttumisesta maksulliseksi on monelle kauhistus. Ainoa ero on siinä, että aikuiset eivät (luultavasti) ole valmiita levittämään käyttäjätunnuksia ja salasanoja nimettöminä netissä, eivätkä väitä että tiedon pitää olla ilmaista.
On hyvin mahdollista, että bittien ilmaisuus on tullut jäädäkseen, vaikkei sitä voikaan logiikalla perustella. Se on todellinen rakennemuutos koko tietoyhteiskunnalle - niin suuri, että harva uskaltaa edes ajatella kaikkia sen seurauksia.
