Sosiaalinen media on joutunut julkisuuden hampaisiin. Uutiset ovat toinen toistaan pelottavampia ja asiantuntijat kehottavat pakenemaan somesta, ennen kuin on liian myöhäistä sillä "some tulee ja tappaa".
Tietovuodoista ja pelottelusta huolimatta Facebook julkisti eilen loistavat luvut. Voitot kasvavat hurjaa vauhtia ja käyttäjiä tulee yhä lisää, myös länsimaissa. Facebook on kuin Teemu Selänne tai Donald Trump: mikään lika ei näytä tarttuvan yhtiöön pysyvästi. Se on toisaalta kiehtovaa, toisaalta pelottavaa. Se kertoo myös niistä hyödyistä, joita Facebookista koetaan saatavan.
Siksi en itse kehota lopettamaan Facebookin käyttöä, mutta kylläkin järkevöittämään sitä. Osoitekirjaa ei kannata ladata palveluun, Messenger erillisenä sovelluksena näkee liikaa ja älypuhelimen appsia ei ehkä kannata asentaa lainkaan. Itse käytän Facebookia vain pöytäkoneella ja läppärillä. Mutta käytän kuitenkin, enkä ole aikeissakaan lopettaa.
Viime viikolla tuli raflaava uutinen, jonka Hesarikin käänsi alkuperäisestä lähteestä suomeksi (Ei ole enää paikkaa piiloutua sosiaalisilta verkostoilta). Jutun mukaan sosiaalista mediaa ei enää pääse pakoon: Facebook ja Twitter tuntevat sinut, vaikket edes liittyisi palveluun, koska kaverisi juoruavat sinusta.
Luin jutun monta kertaa enkä silti ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Yritän aina olla kriittinen lukemani suhteen ja esittää tyhmiä kysymyksiä, enkä pelkää tuntea itseäni tyhmäksi muutenkaan. Tätä juttua en tajunnut, enkä usko toimittajankaan miettineen asiaa ihan loppuun asti. Pitäisi miettiä, sehän on heidän työtään.
Some-päivitykset voivat kertoa paljonkin kavereista. Jo se, kenen piireihin kuulumme, kertoo meistä paljon, koska ihmiset hakevat omanlaistaan seuraa. Mutta miten Facebook- tai Twitter-käyttäjät voisivat vuotaa tietoa henkilöistä, jotka eivät ole palvelussa? Miten se yksilöi heidät? Miten tällaista tietoa voitaisiin käyttää hyödyksi mainonnassa tai ylipäätänsä missään muuallakaan?
Epäillään, että Facebookilla on varjoprofiileita henkilöistä, jotka eivät ole liittyneet palveluun. Niitä on mahdollista perustaa osoitekirjan tietojen perusteella, koska puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet riittävät yksilöimään ihmiset. Mutta miten FB voisi tunnistaa päivityksistä viittaukset näihin varjohenkilöihin?
Jos joku ymmärtää minua paremmin, laittakaa selityksiä kommentteihin.
Toinen esimerkki: laajasti siteeratun väitteen mukaan Facebook tuntee sinut paremmin kuin puolisosi (esim. Tekniikka & Talous: Facebook-tykkäyksiä analysoiva ohjelma tuntee persoonallisuutesi paremmin kuin yksikään läheisistäsi), koska tykkäysten analysointi paljastaa kaiken. Jokainen ajatteleva lukija tajuaa, että tämä on puppua. Silti konsultit, toimittajat ja luennoijat toistavat raflaavaa väitettä edelleen. Itselleni se aukesi kunnolla vasta, kun tein Kyberuhkia ja somesotaa -kirjan taustatutkimusta.
Väite perustuu Cambridgen yliopiston tutkimukseen, jossa ihmisten tykkäyksiä verrattiin heidän testilomakkeella antamiin persoonallisuusarviointeihin. Brändien tykkäyksistä voitiin sen jälkeen arvailla, mitä ihmiset harrastivat, millaisia he olivat ja mikä oli heidän sukupuolinen suuntautumisensa. Näiden tekijöiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio.
Kaikki perustui kuitenkin persoonallisuustesteihin, joiden tulokset eivät sellaisenaan päde suomalaisiin, sekä kansainvälisten brändien -- ei siis yksittäisten henkilöiden -- tykkäyksiin.
Jos haluaa varmistaa yksityisyytensä, ei kannata tykätä tv-sarjoista, elokuvista, vaatemerkeistä eikä kosmetiikkatuotteista, koska niiden perusteella henkilöstä voidaan tehdä ainakin jotain tilastollisia päätelmiä. Kuinka oikeita ne ovat, sitä eivät edes tutkijat tiedä. Cambridgen tuloksia ja psykometriaa on kritisoitu monin tavoin.
Maalaisjärki on muutenkin paras ase uhkaavaa somekalypsea vastaan.
Tietovuodoista ja pelottelusta huolimatta Facebook julkisti eilen loistavat luvut. Voitot kasvavat hurjaa vauhtia ja käyttäjiä tulee yhä lisää, myös länsimaissa. Facebook on kuin Teemu Selänne tai Donald Trump: mikään lika ei näytä tarttuvan yhtiöön pysyvästi. Se on toisaalta kiehtovaa, toisaalta pelottavaa. Se kertoo myös niistä hyödyistä, joita Facebookista koetaan saatavan.
Siksi en itse kehota lopettamaan Facebookin käyttöä, mutta kylläkin järkevöittämään sitä. Osoitekirjaa ei kannata ladata palveluun, Messenger erillisenä sovelluksena näkee liikaa ja älypuhelimen appsia ei ehkä kannata asentaa lainkaan. Itse käytän Facebookia vain pöytäkoneella ja läppärillä. Mutta käytän kuitenkin, enkä ole aikeissakaan lopettaa.
Viime viikolla tuli raflaava uutinen, jonka Hesarikin käänsi alkuperäisestä lähteestä suomeksi (Ei ole enää paikkaa piiloutua sosiaalisilta verkostoilta). Jutun mukaan sosiaalista mediaa ei enää pääse pakoon: Facebook ja Twitter tuntevat sinut, vaikket edes liittyisi palveluun, koska kaverisi juoruavat sinusta.
Luin jutun monta kertaa enkä silti ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Yritän aina olla kriittinen lukemani suhteen ja esittää tyhmiä kysymyksiä, enkä pelkää tuntea itseäni tyhmäksi muutenkaan. Tätä juttua en tajunnut, enkä usko toimittajankaan miettineen asiaa ihan loppuun asti. Pitäisi miettiä, sehän on heidän työtään.
Some-päivitykset voivat kertoa paljonkin kavereista. Jo se, kenen piireihin kuulumme, kertoo meistä paljon, koska ihmiset hakevat omanlaistaan seuraa. Mutta miten Facebook- tai Twitter-käyttäjät voisivat vuotaa tietoa henkilöistä, jotka eivät ole palvelussa? Miten se yksilöi heidät? Miten tällaista tietoa voitaisiin käyttää hyödyksi mainonnassa tai ylipäätänsä missään muuallakaan?
Epäillään, että Facebookilla on varjoprofiileita henkilöistä, jotka eivät ole liittyneet palveluun. Niitä on mahdollista perustaa osoitekirjan tietojen perusteella, koska puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet riittävät yksilöimään ihmiset. Mutta miten FB voisi tunnistaa päivityksistä viittaukset näihin varjohenkilöihin?
Jos joku ymmärtää minua paremmin, laittakaa selityksiä kommentteihin.
Toinen esimerkki: laajasti siteeratun väitteen mukaan Facebook tuntee sinut paremmin kuin puolisosi (esim. Tekniikka & Talous: Facebook-tykkäyksiä analysoiva ohjelma tuntee persoonallisuutesi paremmin kuin yksikään läheisistäsi), koska tykkäysten analysointi paljastaa kaiken. Jokainen ajatteleva lukija tajuaa, että tämä on puppua. Silti konsultit, toimittajat ja luennoijat toistavat raflaavaa väitettä edelleen. Itselleni se aukesi kunnolla vasta, kun tein Kyberuhkia ja somesotaa -kirjan taustatutkimusta.
Väite perustuu Cambridgen yliopiston tutkimukseen, jossa ihmisten tykkäyksiä verrattiin heidän testilomakkeella antamiin persoonallisuusarviointeihin. Brändien tykkäyksistä voitiin sen jälkeen arvailla, mitä ihmiset harrastivat, millaisia he olivat ja mikä oli heidän sukupuolinen suuntautumisensa. Näiden tekijöiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio.
Kaikki perustui kuitenkin persoonallisuustesteihin, joiden tulokset eivät sellaisenaan päde suomalaisiin, sekä kansainvälisten brändien -- ei siis yksittäisten henkilöiden -- tykkäyksiin.
Jos haluaa varmistaa yksityisyytensä, ei kannata tykätä tv-sarjoista, elokuvista, vaatemerkeistä eikä kosmetiikkatuotteista, koska niiden perusteella henkilöstä voidaan tehdä ainakin jotain tilastollisia päätelmiä. Kuinka oikeita ne ovat, sitä eivät edes tutkijat tiedä. Cambridgen tuloksia ja psykometriaa on kritisoitu monin tavoin.
Maalaisjärki on muutenkin paras ase uhkaavaa somekalypsea vastaan.