iOS ja Android valmiita koronasovellukseen

Älypuhelimet ovat kaikessa hiljaisuudessa päivittäneet itsensä koronan jäljityssovellusta varten. Niihin on lisätty Applen ja Googlen yhdessä suunnittelema rajapinta (API), jota kansalliset jäljityssovellukset voivat käyttää kohtaamisten tunnistamiseen.

Tässä on monia kiinnostavia yksityiskohtia. Android-puhelimiin ominaisuus on tullut kuin varkain, eikä sitä ole edes helppo löytää. Asetuksista kannattaa painaa suurennuslasia ja sen jälkeen kirjoittaa COVID-19. Tuloksena voi olla näyttö, jossa asetus on mainittu, mutta se voi myös puuttua, ja silti API on valmiina.

Googlen piilotettu "oma" päivityspalvelu.

Miten puhelin voi päivittyä salaa? Androidissa toimii taustalla Google Play Palvelut (Google Play Services) -niminen prosessi, joka tarjoaa muille sovelluksille palveluita ja jota Google pystyy päivittämään itsenäisesti ilman, että käyttäjälle näytetään päivitysilmoitusta. Yleensä turva- ja ominaisuuspäivitykset tulevat valmistajan kautta, jolloin käyttäjän pitää hyväksyä ne ja antaa lupa puhelimen uudelleenkäynnistämiseen asennuksen jälkeen.

Jos API on käytettävissä, se löytyy Asetukset (hammasrattaan kuva) > Google (Googlen asetukset) näytöstä:

Altistusilmoitukset

Kohdasta COVID-19-altistusilmoitukset aukeaa uusi näyttö, jonka takana on toistaiseksi vain paljon tekstiä:

COVID-19-ilmoitukset

Oleelliset kohdat ovat harmaina, koska Suomen kansallista koronasovellusta ei vielä ole. Teksti on kuitenkin kiinnostava ja kertoo havainnollisesti, mistä API:ssa on kyse ja miten kansalliset sovellukset tulevat toimimaan.

Koska tekstiä on vaikea lukea puhelimesta, ilmeisesti sama sisältö löytyy myös osoitteesta https://support.google.com/googleplay/answer/9888358?hl=fi.

iPhonen käyttäjille ei jäänyt epäselvyyttä päivityksestä, sillä se tuli näkyvästi saataville 21.5.2020.

iOS 13.5 ja Covid-päivitys ja altistusilmoitus-API

Asennuksen jälkeen asetuksista Tietosuoja > Terveys löytyy COVID-19-altistusloki:

Altistusloki: Pois

...joka on tietenkin vielä tyhjä:

"Ei saatavana alueellasi"

Applen tapauksessa sekaannukset ovat väistämättömiä, sillä nyt kyseessä on api (rajapinta), ja Apple käyttää sovelluksista termiä appi. Molemmat apit tarkoittavat eri asioita -- paitsi jatkossa, jolloin Apple ja Google alkavat ilmeisesti tarjota valmista appia, joka käyttää apia.

Altistuslokia ei ole iPad-laitteissa.

Nyt sitten vain odottamaan kansallista koronasovellusta!

JK. Kokeilin vielä eri puhelimissa. Samsungin uudehkot mallit olivat päivittyneet, samoin Huawei (vaikka onkin USA:n sulkulistalla). Myös Samsung S7 oli päivittynyt, vaikka sitä ei virallisesti enää tueta. Vanha A-sarjan halpispuhelin ei ollut päivittynyt, ei myöskään Samsung S6.

iOS 13.5 tukee SE-malleja, 6-sarjaa ja sitä uudempia.

Milloin oli toinen maailmansota?

Pystytkö sanomaan ilman googlettamista minä vuosina käytiin toinen maailmansota? Luulin, että kysymys olisi helppo mutta yllätyin, miten monet eivät osanneet vastata. Esitin kysymyksen myös sosiaalisessa mediassa ja kommentit olivat yhtä jakautuneita.

Osan mielestä vuosiluvuilla ei ole merkitystä, eikä niitä kannata opetella. Yleisesti ottaen olen samaa mieltä, mutta oma syntymävuosi, Suomen itsenäistyminen sekä toisen maailmansodan vuosiluvut kuuluvat mielestäni edelleen yleissivistykseen. Ilman vuosilukuja ei pysty hahmottamaan 1900-luvun kehitystä, joka vaikuttaa arkeemme vielä tänäkin päivänä. 

Toinen maailmansota oli viimeinen Suomea koskenut sota. Melkein jokaisessa suvussa on murheellisia tarinoita rintamalla kaatuneista sukulaisista. Talvisodan alkua muistellaan lähes joka vuosi sen merkkipäivänä, tänä keväänä myös Euroopan sodan loppumisesta tuli puolipyöreitä vuosia ja aihe oli näkyvästi esillä uutisissa.

Vallalla oleva uusisänmaallisuus korostaa itsenäisyyttä ja sotaveteraanien kunnoitusta. Veteraaneja juhlitaan itsenäisyyspäivänä ja veteraanien muistopäivänä. Miten aitoa on veteraanien arvostus, jos edes sodan ajankohta ei ole tiedossa?

Toinen maailmansota oli kiistatta 1900-luvun merkittävin tapahtuma. Sen jälkeen alkoi Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmä sota, Itä-Euroopan maat ajautuivat erilleen lännestä, atomipommin pudottaminen ja ydinsodan uhka, miljoonat keskitysleireillä kuolleet juutalaiset ja Israelin valtion perustaminen, Euroopan Unionin perustaminen, kotimaassa suuret ikäluokat... lista on loputon.

Vaikka ei olisi kiinnostunut historiasta eikä veteraaneista, Hollywood iskostaa sotavuodet katsojien mieliin. Pelastakaa sotamies Ryan, Dunkirk, Pearl Harbor sekä tietenkin kolmeen kertaan filmattu Tuntematon sotilas, joka oli Suomen katsotuin elokuva. Emmekö tiedä, mihin aikaan nämä sijoittuivat?

Mielestäni jokaisen tulisi tietää vuosiluvut 1939 ja 1945. Päivämäärät eivät ole niin tärkeitä, ja varsinkin sodan loppumiselle on useita päivämääriä (Lapin sodan loppu, Berliinin kukistuminen, rauhansopimuksen allekirjoittaminen, Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, Japanin antautuminen). Somessa joku kertoi vuosilukuja kysytyn jopa työhaastattelussa.

Valitettavasti meillä ei ole varaa unohtaa toista maailmansotaa, ei edes sen vuosilukuja.

Tekijänoikeuskirjeillä ahdistellaan syyttömiä

Ns. tekijänoikeuden valvontakirjeet olivat otsikoissa muutama vuosi sitten. Oikeudenhaltijoita edustava asianajotoimisto Hedman Partners lähetti ihmisille 550 euron maksuvaatimuksen elokuvatiedostojen laittomasta jakamisesta. Tiedot oli kerätty analyysiohjelmalla ja ip-osoitetta vastaava henkilötieto saatu teleoperaattorilta.

Maksusta kieltäytyneet haastettiin markkinaoikeuteen, joka antoi tapauksesta riippuen vapauttavan tai langettavan päätöksen. Tammikuussa 2019 piraatti tuomittiin maksamaan 100 euroa tekijänoikeuskorvausta kahden tv-sarjan jakamisesta, mutta sen päälle tulivat 23 060 euron oikeudenkäyntikulut.

Syyskuussa 2017 piraatti tuomittiin maksamaan samaiset 100 euroa elokuvan laittomasta jakamisesta, mutta kulut olivat peräti 33 611,48 euroa.

Vastaajatkin ovat voittaneet juttujaan, tässä eräs tapaus, jossa lähes 20 000 euron oikeudenkäyntikulut jäivät oikeudenhaltijoiden maksettavaksi.

Luulin valvontakirjeiden jo jääneen historiaan, koska prosessi on monin tavoin ongelmallinen ja sen todellisena tarkoituksena on vain pelotella mahdollisia piraatteja kiinnijäämisen riskillä, mutta olin väärässä.

Muutama viikko sitten tuttavani otti yhteyttä ja kertoi kokemuksistaan. Hän oli saanut Hedman Partnersilta tekijänoikeuskirjeen huhtikuussa 2017. Kirjeen mukaan hänen ip-osoitteestaan oli levitetty toimintaelokuvaa kolmena eri ajankohtana.

Kirjeessä vaadittiin 550 euron maksua. Nainen vastasi kirjeellä, jossa hän kiisti asian. Hän oli 50-vuotias, asui yksin ja käytti ainoastaan Windows-läppäriä, jonka asetukset työnantaja oli lukinnut. P2p-ohjelman asentaminen koneeseen oli mahdotonta. Keskisuomalaisessa kerrostalossa oli taloyhtiön tarjoama langaton nettiyhteys.

Naisella ei ollut it-osaamista eikä mitään tietoa piratismista. Lisäksi hän oli ainakin yhtenä ilmoitettuna ajankohtana ollut lomamatkalla.

Tapauksen piti olla kaikin puolin selvä, mutta yllättäen tänä keväänä, siis kolme vuotta myöhemmin, Hedman Partners palasi asiaan. Sen sävy oli verhoillun uhkaava: "Scanbox Entertainment A/S ei ole valmis tekemään asiassa sovintoa ilman maksusuoritusta, mutta mikäli käy ilmi, että päämiehemme tekijänoikeutta on loukannut joku muu, kohdistamme vaatimuksemme häneen."

Vetoaminen yksin asumiseen, lomamatkaan tai tekniseen osaamattomuuteen ei tehnyt Hedmaniin vaikutusta:

"Mikäli katsot, ettet ole vastuussa oikeudenloukkauksen hyvittämisestä, pyydämme esittämään asiassa selvitystä. Pyydämme sinua esittämään näkemyksesi havaintojen syystä. Huomaathan myös, ettei vertaisverkko-ohjelman käyttö teosten jakamiseen edellytä käyttäjän läsnäoloa, joten lomamatkan ajankohdan todentaminen ei ole tarpeen."

Neuvostani nainen kiisti vaatimuksen uudelleen ja pyysi teknisiä tietoja. Hedmanin mukaan Blu-ray-elokuvan tiedostoversiota oli jaettu BitTorrentin Mac-versiolla. Sekään ei siis täsmännyt.

Vastineista huolimatta Hedman jatkoi painostustaan: "Langattoman internetreitittimen suojaus on käytännössä vaikeaa ja hyvin työlästä murtaa. Tämän vuoksi emme pidä uskottavana, että joku murtaisi salauksen vain voidakseen jakaa elokuvateoksia vertaisverkossa.

Pyydämme ilmoittamaan, mikäli sinulle tulee mieleen vielä vaihtoehtoisia selityksiä oikeudenloukkausta koskeville havainnoille. Muussa tapauksessa välitämme antamasi tiedot eteenpäin arvioitavaksi päämiehellemme, joka tekee ratkaisun siitä, miten asiassa edetään." 

Elokuvayhtiön edustajat miettivät nyt, lähteäkö vaatimaan 550 euron korvausta markkinaoikeudessa. Jos tämä olisi normaali riita-asia, se ei tietenkään lähtisi ajamaan näin epävarmaa asiaa. Mutta kun kyse on piraattien pelottelusta ja pr-toiminnasta, mikään ei ole varmaa. Kantaja voi lähteä oikeuteen vaikka tietäisikin häviävänsä.

Oletan, että valtaosa kirjeen saaneista on oikeita piraatteja. Syyttömille Hedman Partnersin taktiikka on härskiä pelottelua. Useimmat maksavat mieluummin 550 euroa tyhjästä kuin lähtevät markkinaoikeuteen ajamaan oikeuksiaan, kun pelotteena ovat 20-30 tuhannen euron oikeudenkäyntikulut sinänsä mitättömästä asiasta.

Se, että Hedman palasi asiaan kolmen vuoden tauon jälkeen, johtuu ilmeisesti saatavan vanhenemisen estämisestä. Jos ip-osoitteita tai langattoman verkon salausta olisi haluttu selvittää, se olisi pitänyt tehdä tuoreeltaan ja paikanpäällä. Tuttavani on sittemmin muuttanut pääkaupunkiseudulle, joten tekniikan selvittäminen yli kolme vuotta myöhemmin on mahdotonta.

Suomi on oikeusvaltio eikä ketään voida tuomita piraattikorvauksiin ilman näyttöä. Tässä tapauksessa näyttöä ei ole lainkaan. Sen puuttuessa Hedmanin kirje yrittää vierittää käänteisen todistustaakan vastaajalle itselleen. Ei se näin voi mennä.

Hedman Partners ajaa oikeudenhaltijoiden asiaa, mutta tekee sen epäoikeudenmukaisella tavalla ja tietäen, että kävipä oikeudessa miten päin tahansa, se itse on aina voittaja. Asianajajat veloittavat tuntinsa joka tapauksessa joltakin.

Päivitän tekstiä kun selviää, lähteekö elokuvayhtiö asiassa oikeuteen.

IT-historiaa: tekstinkäsittely

Tekstinkäsittely oli monelle yksityishenkilölle tärkeä syy mikrotietokoneen hankintaan, olihan sen tuoma parannus kirjoituskoneisiin verrattuna valtava.

Ensimmäinen yleiskäyttöinen tekstinkäsittely oli WordStar, joka sai alkunsa CP/M-aikakaudella. Se sovitettiin nopeasti myös PC:lle. CP/M-juurista johtuen nuoli- ja sivunäppäimiin ei ollut luottamista, joten kaikille oli omat Ctrl+komennot.

Wordstar 3.4

WordStar oli aikanaan kehittynyt ohjelma: se pystyi tasaamaan rivit jo näytöllä, siinä oli oikoluku (englanniksi) ja käsitteli tekstejä levyltä, joten keskusmuistin koko ei rajoittanut tiedostopituutta. Kummallisuuksia olivat ns. pistekomennot, jotka rivin alkuun kirjoitettuna säätivät asetuksia.

WordStar hävisi pian Wordin ja etenkin WordPerfectin tultua. Joskus 1980-luvun puolivälissä siitä julkaistiin aivan uudenlainen WordStar 2000 -versio, mutta se ei enää kiinnostanut ketään.

Microsoft Word oli oma suosikkini. Siinäkin oli hienoja ominaisuuksia, kuten tyylitiedostot ja undo-toiminto. Jälkimmäinen on nykyään itsestäänselvyys, mutta aikanaan se oli todella valtava parannus.

Suomennetun Wordin komennot herättivät hilpeyttä (hups!).

Wordin valikko aktivoitui painamalla Esc. Komentokirjaimet piti valita päällekkäisyyksiä välttäen, mikä tuotti ongelmia suomenkielisessä versiossa (tekstin tallennus käynnistyi Rutiini-valikosta). Itse käytin lähinnä englanninkielistä.

Wordin Y2K-ongelma

Wordin tekijät eivät ajatelleet, että joku kokeilisi ohjelmaa vielä 2000-luvulla. Luonti- ja muutospäivän kentät vuotavat yli, koska ne oli ajateltu vain vuoteen 99 asti.

Ylivoimaisesti Suomen suosituin tekstinkäsittely oli kuitenkin WordPerfect, erityisesti sen versiot 4.2 ja 5.0. Ohjelman teki Utahissa sijainnut softayhtiö Satellite Software International. Itse en WP:stä koskaan innostunut, joten tätä varten jouduin kelaamaan muistia vähän syvemmältä.

WP:ssä ideana oli maksimoida ruudun pinta-ala tekstille, joten komennot oli piilotettu toimintonäppäimiin -- ja niitä oli paljon! Kokenutkin käyttäjä tarvitsi avukseen templaatin, josta merkitykset muistuivat mieleen. Yhtään templaattia ei itselläni säilynyt, mutta netistä löytyi onneksi vielä kuvia: http://deekoo-javiel.blogspot.com/2015/02/tekstinkasittelyohjelma-word-perfect.html

WordPerfect 5.0 valintoja.

WordPerfect erosi muista siinä, että oletuksena teksti kirjoitettiin valkoisella siniselle pohjalle. Oleellinen näppäin oli Alt+F3, sillä se jakoi näytön kahtia ja esitti alemmassa ruudussa tekstin ohjaus- ja muotoilukomennot.

Alt+F3 paljasti ohjauskoodit.

Voi vain kuvitella, millaisen järkytyksen koodit aiheuttaisivat tämän päivän Windowsiin tottuneelle käyttäjälle! DOS-aikakaudella ne olivat nopeita ja tehokkaita, kunhan vain näki vaivaa niiden opiskeluun. Koulutus oli päivän sana yrityksissä ja oppilaitoksissa aina 2000-luvun alkuun asti.

Tärkeitä kysymyksiä varten WP:n alareunaan ilmestyi prompti.

Nyt tarkkana!

WP:ssä ei aluksi ollut välitallennuskomentoa kuten Wordissä, joten ylikirjoituslupa piti aina antaa joka kerta erikseen tallennuksen yhteydessä. Se vaati painalluksia, jotka esimerkiksi ohjelmaa lopettaessa saattoivat mennä sekaisin ja silloin teksti jäi tallentumatta. Auts. Muistelen myös, ettei WP:ssä ollut muokkauksiin liittyvää undo-toimintoa, mutta saatan olla väärässä.

Mac tuli markkinoille 1984 ja Windows pari vuotta myöhemmin. Graafisten käyttöliittymien kausi alkoi 90-luvun alussa, varsinkin Windows 3.0 oli tärkeä harppaus. Ja silloin Bill Gates laittoi Microsoftin pelaamaan härskisti: käyttöjärjestelmän kehittäjänä omat sovellukset hyötyivät Windowsista kilpailijoita enemmän, eikä WP:n koodipohjainen järjestelmä enää sopinut graafiseen ympäristöön. WP:n ensimmäiset Windows-versiot olivat herkkiä kaatumaan. Aiempi tekstinkäsittelyn valtias menetti asemansa nopeasti ja päätyi ensin (1994) Novellin ostamaksi, sitten siitä tuli osa Corelia (1996). Kokonaan uudistettu Windows-versio on ollut saatavilla näihin päiviin asti.

Windowsin myötä merkkipohjainen DOS Word sai jäädä, mutta Windows Wordistä (Winword) tuli Excelin siivellä suuri menestys. Ensimmäinen Windows-teksturi oli kuitenkin Ami, jonka Lotus osti omaan talliinsa. Tein 90-luvulla useamman kirjan Ami Pro -versiolla, koska Winwordin taitto-ominaisuudet olivat niin kökköjä.

Vielä takaisin 80-luvulle. On vaikea käsittää sitä sotkua, joka syntyi erilaisten tekstinkäsittelyohjelmien paljoudessa. Yritysten piti päättää, mikä ottaa käyttöön. Wordstar, Word ja WordPerfect olivat tärkeimmät, mutta tarjolla oli myös Multimate, OfficeWriter, XyWrite, Sprint, IBM:n DisplayWriter sekä kotimaiset Kirjoitan! sekä varsinkin VTKK:ssa kehitetty TEKO. Tiedostojen siirtäminen järjestelmästä toiseen oli erittäin hankalaa. Onneksi sähköpostiakaan ei vielä ollut.

PC-koneiden kanssa kilpailivat erityiset tekstinkäsittelykoneet, joissa oli näyttö, näppäimistö ja sisäänrakennettu ohjelmisto. Vaikea kuvitella, mutta 80-luvulla isoihin yrityksiin hankittiin erillisiä koneita tekstinkäsittelyä varten. Ja ne eivät olleet halpoja!

Joten jos tänä päivänä tuntuu, että Word oikuttelee tai kone toimii hitaasti, kuvittele miten onnekas kuitenkin olet saadessasi käyttää graafisia, hiirellä toimivia ohjelmia, jotka ovat täynnä automaattisia toimintoja ja joiden helppokäyttöisyys on tulosta vuosikymmenten tuotekehityksestä.

Pisin yläriviltä kirjoitettava sana?

Vaihteeksi kevennys. Oletko huomannut, että englanninkielen sana "typewriter" voidaan kirjoittaa yksinomaan näppäimistön ylärivin merkeillä? Joku väitti, ettei se ole edes sattumaa, vaan että laitteen omat kirjaimet olisi tarkoituksella sijoitettu samaan riviin. Kymmenen merkin sana on englanninkieliseksi melko pitkä, kun eivät juuri yhdyssanoja harrasta. Typewriter on samalla myös pisin yläriviltä kirjoitettava sana.

Mikä mahtaa olla pisin suomenkielinen sana, joka voidaan kirjoittaa pelkillä ylärivin merkeillä? Oma nimi (petteri) tulee ensimmäisenä mieleen. Löytyisikö pidempiä?

Python-ohjelmointikieli on kuin tehty merkkijonojen käsittelyyn. Avataan siis suomen kielen sanoja sisältävä lista ja tehdään pieni ohjelma, joka tutkii merkit. Lopputulos riippuu tietenkin sanalistasta, tässä käytin vanhempaa versiota KOTUSin tiedostosta (http://kaino.kotus.fi/sanat/nykysuomi/). Siitä kuitenkin puuttuivat mm. henkilönimet.

Pascal- tai C-kieltä ohjelmoineelle Python tuntuu hämmentävältä, kun puolipisteitä ei ole eikä luuppeja tai ehtolauseita päätetä selkeillä avainsanoilla. Mutta tässä Python pääsee oikeuksiinsa, sillä sanalistoille on oma tietotyyppi ja sen lajittelu käänteiseen pituusjärjestykseen pituuden mukaan käy yhdellä komennolla sort (reverse=True, key=len). Teepä sama jollain toisella kielellä!

Sanalistassa on 91591 sanaa, joista ylärivin merkeillä voidaan kirjoittaa 221 kappaletta. Pisin on "prioriteetti", sitä seuraavat "irtopuuteri" ja "prototyyppi". Lyhyemmistä sanoista yleisiä ovat mm. reportteri, tuotetieto, portieeri, etupiiri, irtiotto, operetti, piirturi, rotuoppi, tiepiiri, eetteri, petturi, tippuri, torttu ja trippi.

Keskirivin sanoja on muuten 126, niistä pisin "laakajäkälä" ja seuraavina "hölkkääjä" sekä "sähkösaha".

Alarivin merkit z x c v b n m ovat kaikki konsonantteja eikä niillä voida kirjoittaa yhtään suomenkielistä sanaa.

Entä jos olisi toinen käsi paketissa? Millaisia sanoja voisin kirjoittaa pelkällä vasemmalla tai oikealla kädellä (käyttäen 10-sormijärjestelmän jakoa)?

Sanaston pisin on vasemman käden sana on "trasseerata", mutta ensimmäinen yleinen sana on "vastattava", sitten tulee mm. sarastaa, vastaava, vastedes, rasvata, asettaa, varasta, arvata, saaste, vasara ja aarre. Yhteensä sanoja on 164.

Oikealla kädellä voisi kirjoittaa 1199 sanaa, niistä pisimmät "äänihuulikyhmy", "oopiumipiippu" ja "hännänhuippu". Muita pitkiä ovat esim. ylipäällikkö, äijänkäppänä, hiilikoukku, huulipuikko ja joulukinkku.

Jos saa valita, kannattaa siis loukata vasen käsi!

IT-historiaa: DOS, CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT

DOS oli PC-koneiden merkkipohjainen käyttöjärjestelmä, jonka Microsoft kehitti PC:tä varten IBM:lle 1981 ja alkoi sitten myydä sitä muillekin laitevalmistajille MS-DOS-nimisenä. DOS oli pahamaineinen, koska se oli kyhätty äkkiä kasaan ja PC-käyttö karkasi käsistä. Vuonna 1981 kukaan ei osannut kuvitellakaan, ettei 64 kilotavun muistin laajentaminen 10-kertaiseksi 640 kilotavuun riittänytkään. Jo muutamassa vuodessa 640 kilosta tuli rasite, jota yritettiin kiertää EMS- ja jatkomuistilla (extended). Muistirajoitukset poistuivat Windows 3.0:sta alkaen (1990) ja lopullisesti vasta Windows 95:ssä (1995).

DOSissa ei tietenkään ollut moniajoa. Eipä sille ollut käyttöäkään, koska tietoliikennettä tai graafista käyttöliittymää ei ollut. Moniajolla olisi ehkä voinut formatoida lerppua, mutta siinä kaikki. (No joo, olihan silloin BBS-purkkeja, jotka yrittivät ajaa softaa kahdella modeemilinjalla Desqview-apuohjelman avittamana, vaihtelevalla menestyksellä).

DOS oli yksinkertainen, mikä oli mainiota. Sen kaikki apuohjelmat, valitsimet ja toiminnot pystyi oppimaan. Yritäpä samaa nykyisten Windowsien tai Macien kanssa! Automaattiset, grafiikan taakse piilotetut toiminnot tekevät omia juttujaan, mikä on yleensä hienoa -- mutta jos jotain menee pieleen, mikrotuen olo on kuin lääkärillä. Ei tiedetä, mistä jokin ongelma johtuu, voidaan vain kokeilla mikä siihen auttaisi.

Ai niin, DOSissa tiedostonimien maksimipituus oli kahdeksan merkkiä. SIIS KAHDEKSAN! Ja sitten oli vielä 3 merkin tarkennin. Yritäpä siinä sitten nimetä tiedostosi ymmärrettävästi.

Kun muistelin vanhoja aikoja, muistiin ponnahti heti hokema COM - EXE - BAT. Mikäli oletushakemistossa tai hakupolussa oli komentoa vastaava ohjelma, sitä etsittiin tässä järjestyksessä. BATit olivat komentojonoja (skriptejä, sanoivat Unix/Linus-käyttäjät silloin ja mekin nyt). Ne olivat alhaisimmalla prioriteetilla, COMit olivat ylimmällä.

Buuttilevykkeellä tai kiintolevyllä piti olla CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT. Vieläkö osaisit virittää ne ulkomuistista? Yksinkertaiset tekstitiedostot varasivat muistista tilaa tiedostopuskureille, latasivat ajureita, säätivät (myöhemmissä versioissa) muistinhallintaa ja lopuksi ajettiin AUTOEXEC.BAT, joka otti käyttöön suomenkielisen näppäimistön, asetti hakupolun, komentopromptin muodon ja niin edelleen.

Tyypilliset CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT-tiedostot.

Jos parempaa editoria ei ollut, piti käyttää DOSin mukana tulevaa EDLINiä. Se toimi yhden merkin pituisilla komennoilla rivi kerrallaan. Jokainen rivi piti hakea erikseen muokkausta varten sen nimen perusteella. Hullunkuriselta kuulostava systeemi oli perua vanhoista paperipäätteistä, joissa tietokoneen kanssa keskusteltiin kirjoittamalla komentoja ja kone vastasi omalla kirjoituksellaan. Keskuskoneaikana kaikilla ei todellakaan ollut pääsyä sellaiseen ylellisyyteen kuin merkkipohjainen CRT-näyttöpääte.

Kas näin editoitiin tiedostoa rivi kerrallaan, vihreän fosforin CRT-näyttö paperipäätettä matkien:

EDLIN in action.

DIR näytti hakemistolistauksen tiedostot:

DIR-tiedostolistauksen alkua.

Levyn vapaa tila ja tiedostojen määrä selvisi CHKDSK-ohjelmalla. Tässä XT-koneessa onkin myöhempää mallia oleva 20 megatavun kiintolevy (joka tuli markkinoille IBM AT:n yhteydessä 1984):

CHKDSK ja vielä 4,3 megatavua vapaana levyllä.

DOS-ikkuna on vielä uusissakin Windows-versioissa, vaikkei sillä ole mitään tekemistä DOSin kanssa. Komennot ja apuohjelmat ovat kuitenkin samanlaisia, joskin niissä on paljon uusia valitsimia ja kokonaan uusia ohjelmiakin. Pidän edelleen auki merkkipohjaista ikkunaa, sillä jotkin kopioinnit ja tiedostojen hakemiset on helpompaa tehdä merkkipohjaisilla komennoilla. Kun ne on kerran oppinut, ne muistaa lopun ikäänsä.

Lerput, 10 megan kiintolevyt, 640 kilon muistirajoitus, CONFIG.SYS... olihan se kaikki alkeellista tämän päivän mittapuulla ajatellen. Mutta silloin kaikki toimi, ja jos ei toiminut, sen pystyi itse korjaamaan manuaaleja lukemalla. Nykyisten koneiden kanssa virheiden selvittäminen on taistelua henkien kanssa.

IT-historiaa: IBM PC, XT ja 10 megatavun kiintolevy

Olen säilyttänyt muutamia vanhoja tietokoneita mikrohistorian alkutaipaleelta. Kun laitoin niistä kuvia Instagramiin ja Twitteriin, sain paljon myönteistä palautetta. Koneet liittyivät työhön, opiskeluun tai pelaamiseen, mutta niihin ehti kehittyä tunneside, joka muutama kymmenen vuotta myöhemmin palaa nostalgisina muistoina.

IBM XT ja kotelo 5,25" lerppuja.

Aloitetaan siis IBM PC:stä, joka esiteltiin 12.8.1981. Aivan ensimmäisissä malleissa oli mitättömät 16 kilotavua RAM-muistia, mutta perusmuistiksi vakiintui nopeasti 64 kilotavua. Se laajentaminen täyteen 640 kilotavuun tuntui aikanaan valtavan suurelta, kunnes ohjelmat kasvoivat niin, että muisti kävi ahtaaksi.

"Keskusmuistia täydet 640 kilotavua"

Prosessorina oli 4,77 MHz taajuudella toimiva Intelin 8088. Levykeasemat olivat aluksi 160-kiloisia (kaksipuoleisina 320 kt) lerppuja (floppy disk, fyysinen koko 5,25 tuumaa), myöhemmin 360-kiloisia. Kaksi rinnakkaista asemaa mahdollisti kopioinnin levykkeeltä toiselle, tai sitten ohjelmaa ajettiin toiselta levyltä ja B: aseman levykkeelle tallennettiin työtiedostot.

IBM Personal Computer XT

Vuonna 1983 esiteltiin suurella 10 megatavun kiintolevyllä varustettu XT-malli. Samalla uusi PC-DOS 2.0 (Microsoftin versiona MS-DOS 2.0) toi mukanaan hierarkkisen hakemistorakenteen. Tänään 10 megatavun tilaan mahtuu kaksi hyvälaatuista älypuhelimen valokuvaa, mutta aikanaan 10 megatavua oli iso määrä.

IBM XT on vaikuttava ilmestys tänäkin päivänä. Kone on pelkkää rautaa ja paino sen mukainen. Kun virtakytkimen ("Big Red Switch") napsauttaa päälle, on kuin sorvi lähtisi käyntiin. Muistintarkastuksen jälkeen kiintolevy alkaa pyöriä, mikä tuntuu värinänä koneen metallikuorissa ja pöydässä asti, ellei siinä ole riittävän tukevat jalat.

Big Red Switch - Iso Punainen Kytkin

Suunnittelijat eivät arvanneet, että joku käynnistäisi koneen vielä 40 vuotta myöhemmin. Useimmat säilyneet IBM-rungot eivät enää käynnisty. Tämä käynnistyy, mutta buuttaus ei aina onnistu, vaan keskeytyy aikoinaan pelättyyn virheilmoitukseen:

Disk Boot failure

Jos DOSin saa käynnistymään, kone antaa ennen pitkään toisen pelätyn virheilmoituksen:

Data error reading drive C

Tässä vaiheessa kiintolevyn tiedostoille sai sanoa hyvästit.

Vihreä näyttö oli tarkoitettu vain tekstitilan käyttöön, mutta siihen sai yksivärisen Hercules-grafiikkakortin. Näytön fosforin jälkiloistoaika on niin pitkä, että hitaasti vierivää tekstiä on mahdotonta lukea. Kun vieritys loppuu, kestää hetken ennen kuin kuva asettuu luettavaan muotoon - aivan kuin olisi pyörinyt karusellissa.

Rrrrautainen näppäimistö IBM-tyyliin. 

IBM-koneiden alkuperäinen näppäimistö oli vaikuttava ilmestys. Se painaa 2,44 kiloa ja on sekin täyttä rautaa. Jokainen näppäin antaa selvän palautteen niin liikeradan pituudella kuin äänekkäästi kilisemällä. Tällaisia näppäimistöjä ei enää tehdä - ei ole tehty pitkään aikaan. Ja se on harmi.