Hesarissa on Riikka Venäläisen rohkea pääkirjoitus. Hän kysyy, kohisevatko toimittajat lähinnä keskenään ja ymmärtävätkö he lainkaan, mikä on lukijoiden mielestä tärkeää.
Hesari pyrkii olemaan riippumaton, mutta toimittajat ovat ihmisiä. Heillä on omat arvonsa, ajatuksensa ja uskonsa. Kukaan ei ole niin ammattilainen, että pystyisi laittamaan itsensä täysin sivuun aiheita valitessaan ja niistä kirjoittaessaan. Niinpä Hesarikin heijastaa tahtomattaan toimittajiensa ajatusmaailmaa -- ja se on tietenkin kovin erilainen kuin vaikkapa Keski-Suomessa elävän maanviljelijän tai itäsuomalaisen työttömän maailma.
Aiemmin emme ole tienneet toimittajien puoluetaustasta tai omasta ajatusmaailmasta juuri mitään. Sosiaalinen media on kuitenkin aloittanut uuden avoimuuden kauden. Twitter-seuraajia tutkimalla saamme ainakin aavistuksen siitä, mikä toimittajia oikeasti kiinnostaa.
Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että Twitter-seuraajaksi liittyminen on julkinen tieto. Jos ryhdyn seuraamaan vaikkapa ydinvoiman vastustajien järjestöä (kuvitteellinen esimerkki, en tiedä onko sellaista olemassakaan), se kertoo että olen kiinnostunut ydinvoima-asioista. Jos lisäksi seuraan tunnettuja ydinvoiman vastustajia, olen todennäköisesti samaa mieltä heidän kanssaan. Ja ellen seuraa ketään tunnettua ydinvoiman kannattajaa, olen takuuvarmasti itsekin ydinvoiman vastustaja.
Twitter-verkostot ja varsinkin niissä kulkevat viestit paljastavat informaatiota, joka aiemmin oli näkymätöntä. Viestiliikenteen analyysi vaatii omaa tekniikkaa, mutta sen voi ostaa palveluna. Seuraajalistojen tutkiminen onnistuu kuitenkin keneltä tahansa. Ei siis kannata ihmetellä, miksi avainsanalistat ovat niin last centuryä, koska verkostojen seuranta kertoo NSA:lle paljon enemmän ja tehokkaammin. Jopa sellaista, mitä ihmiset eivät itse tiedä itsestään.
Kävin pikaisesti läpi muutamien tunnettujen Helsingin Sanomien toimittajien Twitter-tilit ja katsoin, keitä he itse seuraavat.
Eniten toimittajat seuraavat toisia toimittajia. Se on ymmärrettävää, mutta juuri niin petollista kuin Venäläinen kirjoitti. Myös toiset lehdet ja tiedotusvälineet ovat vahvasti edustettuina. Yllättävän harva toimittaja seuraa oman erikoisalansa avainhenkilöitä tai ulkomaisia alan järjestöjä. Ehkä Twitter on vielä niin uusi väline, ettei sitä osata täysin hyödyntää. Siksi viestinnästä tulee helposti toimittajille keskinäisen kehun kerho.
Poliitikot Soininvaara, Sumuvuori, Hautala ja Sinnemäki nousivat esiin selvästi muita useammin. Yllättäen myös Antti Kaikkosella oli Hesarin toimittajissa paljon seuraajia. Muista puolueista korostuivat SDP:n nimet. Vain yksi perussuomalainen poliittinen henkilö osui silmään, eikä hänkään ollut kansanedustaja.
Toimittajien Twitter-valinnoissa oli silmiinpistävän paljon vihreän liikkeen, ihmisoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen henkilöitä ja järjestöjä.
En väitä, että tekemäni tunnin silmäily olisi lopullinen totuus asiasta. Esimerkiksi vihreät ovat olleet edelläkävijöitä Twitterin hyödyntämisessä, mikä saattaa selittää puolueen yliedustuksen seuraajissa. Jotain listaus kuitenkin kertoo. Ainakin sen, että Hesarin Twitter-maailma on kaukana koko Suomesta ja sen Twitter-maailmasta.
Joku voisi tehdä aiheesta oikean tutkimuksen. Esimerkiksi vertailu YLEn toimittajista olisi kiinnostava. Tässä gradu-aihe jollekin opiskelijalle: toimittajien kiinnostuksen kohteet ja arvomaailma Twitterin valossa.
Netin ja sosiaalisen median tuoma avoimuus voi olla yllättävää. Jos esimerkiksi toimittaja seuraa @yle_rekryä, onko se merkki halusta vaihtaa turvallisempaan taloon?
Lisäys 22.6.2013 klo 17:40: Kirjoitusta on luettu juhannuksesta huolimatta yli 1000 kertaa vuorokaudessa, joten asia on ilmeisesti herättänyt kiinnostusta. Korostan vielä, ettei omalla, epätieteellisellä ja suppealla vertailullani ole minkäänlaista tilastollista luotettavuutta. Twitter on vielä melko tuore väline ja osalla toimittajista on niin vähän seurattavia, ettei niiden jakaumasta voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Toisaalta on ymmärrettävää, että pitkään Twitterissä olleet ja sitä tehokkaasti hyödyntävät poliitikot ovat ehtineet saada enemmän seuraajia kuin vasta aloittaneet tai ne, jotka eivät aidosti panosta tähän kanavaan. Twitter-seuraajaksi ryhtyminen ei liioin kerro kannatuksesta, mutta se kertoo kiinnostuksesta. Seurannan puuttuminenkin voi kertoa jostain. Ja sekin kannattaa huomata, että Helsingin Sanomien toimittajat ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, missä vihreiden osuus päättäjistä on muuta maata suurempi. Nämä kaikki vaikuttavat.
Valtaosa toimittajista on taustaltaan humanisteja. He ovat ryhtyneet toimittajiksi juuri siksi, että ovat kiinnostuneita kulttuureista, ihmisistä ja maailman parantamisesta viestinnän keinoin. Toimittajan töitä tekevistä harvalla on lääkärin, juristin, ekonomin tai diplomi-insinöörin koulutus. Tälläkin on merkitystä, alkaen siitä mitkä aiheet koetaan tärkeiksi ja mihin taas on vaikea tarttua.
Hesari pyrkii olemaan riippumaton, mutta toimittajat ovat ihmisiä. Heillä on omat arvonsa, ajatuksensa ja uskonsa. Kukaan ei ole niin ammattilainen, että pystyisi laittamaan itsensä täysin sivuun aiheita valitessaan ja niistä kirjoittaessaan. Niinpä Hesarikin heijastaa tahtomattaan toimittajiensa ajatusmaailmaa -- ja se on tietenkin kovin erilainen kuin vaikkapa Keski-Suomessa elävän maanviljelijän tai itäsuomalaisen työttömän maailma.
Aiemmin emme ole tienneet toimittajien puoluetaustasta tai omasta ajatusmaailmasta juuri mitään. Sosiaalinen media on kuitenkin aloittanut uuden avoimuuden kauden. Twitter-seuraajia tutkimalla saamme ainakin aavistuksen siitä, mikä toimittajia oikeasti kiinnostaa.
Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että Twitter-seuraajaksi liittyminen on julkinen tieto. Jos ryhdyn seuraamaan vaikkapa ydinvoiman vastustajien järjestöä (kuvitteellinen esimerkki, en tiedä onko sellaista olemassakaan), se kertoo että olen kiinnostunut ydinvoima-asioista. Jos lisäksi seuraan tunnettuja ydinvoiman vastustajia, olen todennäköisesti samaa mieltä heidän kanssaan. Ja ellen seuraa ketään tunnettua ydinvoiman kannattajaa, olen takuuvarmasti itsekin ydinvoiman vastustaja.
Twitter-verkostot ja varsinkin niissä kulkevat viestit paljastavat informaatiota, joka aiemmin oli näkymätöntä. Viestiliikenteen analyysi vaatii omaa tekniikkaa, mutta sen voi ostaa palveluna. Seuraajalistojen tutkiminen onnistuu kuitenkin keneltä tahansa. Ei siis kannata ihmetellä, miksi avainsanalistat ovat niin last centuryä, koska verkostojen seuranta kertoo NSA:lle paljon enemmän ja tehokkaammin. Jopa sellaista, mitä ihmiset eivät itse tiedä itsestään.
Kävin pikaisesti läpi muutamien tunnettujen Helsingin Sanomien toimittajien Twitter-tilit ja katsoin, keitä he itse seuraavat.
Eniten toimittajat seuraavat toisia toimittajia. Se on ymmärrettävää, mutta juuri niin petollista kuin Venäläinen kirjoitti. Myös toiset lehdet ja tiedotusvälineet ovat vahvasti edustettuina. Yllättävän harva toimittaja seuraa oman erikoisalansa avainhenkilöitä tai ulkomaisia alan järjestöjä. Ehkä Twitter on vielä niin uusi väline, ettei sitä osata täysin hyödyntää. Siksi viestinnästä tulee helposti toimittajille keskinäisen kehun kerho.
Poliitikot Soininvaara, Sumuvuori, Hautala ja Sinnemäki nousivat esiin selvästi muita useammin. Yllättäen myös Antti Kaikkosella oli Hesarin toimittajissa paljon seuraajia. Muista puolueista korostuivat SDP:n nimet. Vain yksi perussuomalainen poliittinen henkilö osui silmään, eikä hänkään ollut kansanedustaja.
Toimittajien Twitter-valinnoissa oli silmiinpistävän paljon vihreän liikkeen, ihmisoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen henkilöitä ja järjestöjä.
En väitä, että tekemäni tunnin silmäily olisi lopullinen totuus asiasta. Esimerkiksi vihreät ovat olleet edelläkävijöitä Twitterin hyödyntämisessä, mikä saattaa selittää puolueen yliedustuksen seuraajissa. Jotain listaus kuitenkin kertoo. Ainakin sen, että Hesarin Twitter-maailma on kaukana koko Suomesta ja sen Twitter-maailmasta.
Joku voisi tehdä aiheesta oikean tutkimuksen. Esimerkiksi vertailu YLEn toimittajista olisi kiinnostava. Tässä gradu-aihe jollekin opiskelijalle: toimittajien kiinnostuksen kohteet ja arvomaailma Twitterin valossa.
Netin ja sosiaalisen median tuoma avoimuus voi olla yllättävää. Jos esimerkiksi toimittaja seuraa @yle_rekryä, onko se merkki halusta vaihtaa turvallisempaan taloon?
Lisäys 22.6.2013 klo 17:40: Kirjoitusta on luettu juhannuksesta huolimatta yli 1000 kertaa vuorokaudessa, joten asia on ilmeisesti herättänyt kiinnostusta. Korostan vielä, ettei omalla, epätieteellisellä ja suppealla vertailullani ole minkäänlaista tilastollista luotettavuutta. Twitter on vielä melko tuore väline ja osalla toimittajista on niin vähän seurattavia, ettei niiden jakaumasta voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Toisaalta on ymmärrettävää, että pitkään Twitterissä olleet ja sitä tehokkaasti hyödyntävät poliitikot ovat ehtineet saada enemmän seuraajia kuin vasta aloittaneet tai ne, jotka eivät aidosti panosta tähän kanavaan. Twitter-seuraajaksi ryhtyminen ei liioin kerro kannatuksesta, mutta se kertoo kiinnostuksesta. Seurannan puuttuminenkin voi kertoa jostain. Ja sekin kannattaa huomata, että Helsingin Sanomien toimittajat ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, missä vihreiden osuus päättäjistä on muuta maata suurempi. Nämä kaikki vaikuttavat.
Valtaosa toimittajista on taustaltaan humanisteja. He ovat ryhtyneet toimittajiksi juuri siksi, että ovat kiinnostuneita kulttuureista, ihmisistä ja maailman parantamisesta viestinnän keinoin. Toimittajan töitä tekevistä harvalla on lääkärin, juristin, ekonomin tai diplomi-insinöörin koulutus. Tälläkin on merkitystä, alkaen siitä mitkä aiheet koetaan tärkeiksi ja mihin taas on vaikea tarttua.
5 kommenttia:
Nähdäkseni verkostoituminen on ymmärrettävää pienessä maassa, jossa esim. tietynalan työpaikkoja on erittäin rajallinen määrä.
Kääntöpuolena näistä syntyy nämä keskinäisen kehun kerhot ja hyväveli järjestelmä, jossa ei voi, eikä pysty olemaan asioista erimieltä verkostosta tippumisen pelosta.
Persuille taas lisää räksyttämisen aihetta koska "asiantuntija on todistanut kuinka valtalehtien toimittajat ovat feministien ja vihervasureiden ja muiden vastaavien epä-älyllisten suvaitsevaisten sisäänpäinlämpiävä verkosto." Odottelemaan vaan normaaleja älämölöjä esimerkiksi Usarin blogipalstoilla ;-)
Kirjoituksessa on vedetty rohkeita johtopäätöksiä miettimättä asiaa kovin tarkasti.
Ei jonkun poliitikon seuraaminen tai "kaveruus" sosiaalisessa mediassa tarkoita kannattamista.
Minä en taatusti mitenkään kannata Sdp:n Mikael Jungneria tai Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä, mutta seuraan heitä, koska heillä on kiinnostavaa sanottavaa. Samasta syystä seuraan ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja monien muiden kirjoituksia.
Usein on vaadittu toimittajien paljastavan puoluekantansa. Pyyntö on hankala, koska en tiedä sitä itsekään, eikä taida tietää moni muukaan toimittaja. Olen viimeisissä kolmessa vaaleissa äänestänyt ainakin kolmen puolueen ehdokkaita.
Twitter on mielestäni tietyllä tavalla petollinen väline. Siellä on helppo heitellä kaikenlaista, mutta syvempään analyysiin siellä ei pysty.
Mitä muuten Twitter tilien seuraamiseen tulee, niin mikäänhän ei estä luomasta feikki ID:tä Twitteriin ja seurata tapahtumia sitä kautta. Näin ei jää kiinni siitä, mitä seuraa.
Petteri Järvisen analyysistä olen siinä mielessä täysin samaa mieltä, että Hesarin toimittajissa vihreys ja pääkaupunkiseutulaisuus on ylikorostunut keskimääräiseen väestöön verrattuna.
Runsas kuukausi sitten julkaistiin tutkimus Twiiteryhmiä ja uutispäivittelyä - toimittajana sosiaalisessa mediassa, jossa muistaakseni kommentoitiin toimittajien tomittajapainotteista Twitter-käyttöä.
Lähetä kommentti