Nykyiset tekijänoikeudet johtavat helposti kohtuuttomiin tilanteisiin. Siitä tuli tänään taas omakohtainen kokemus.
Suvun historiaa tutkiessani olisin halunnut etsiä lisätietoja Tampereen Teiskossa lähes 90 vuotta sitten tapahtuneesta surmatyöstä. Kaikkien tutkijoiden (ja muidenkin) iloksi vanhoja sanomalehtiä voi selata netin kautta.
Siis nimenomaan vanhoja. Kansalliskirjaston historiallinen sanomalehtiarkisto kattaa kaikki Suomessa vuosina 1771-1890 ilmestyneet sanomalehdet, yhteensä noin 800 000 sivua.
Valitettavasti arkisto tosiaan loppuu vuoteen 1890. Sitä uudempia lehtiä ei digitoida tekijänoikeussyistä. Artikkelin kirjoittajalla on tekstiinsä tekijänoikeus, joka on voimassa vielä 70 vuotta kirjoittajan kuoleman jälkeen. Läheskään kaikissa vanhoissa lehdissä ei ole edes mainittu tekijää, saati että hän (tai hänen perikuntansa) olisi odottanut saavansa tekstistä jotain etua vielä sata vuotta myöhemmin.
Sanomalehtitekstin nykyinen tekijänoikeuskäsite on täysin kohtuuton ja suorastaan haitallinen. Se estää arkistojen avaamisen nettikäyttäjille. Kaupallisesti kyse on sen verran marginaalisesta asiasta, etteivät lehdet itse lähde digitoimaan saati myymään lukuoikeuksia numeroihin, joilla on ainoastaan historiallista arvoa.
Tekijänoikeuden pitäisi suojella yhteiskunnan kokonaisetua. Nyt suoja on lähinnä teoreettinen, mutta kärsijöitä on lukuisia - historia ja yhteiskunta niistä ensimmäisinä. Sovellettavat tekijänoikeusperiaatteet on luotu aikoinaan ihan muita tarkoituksia varten.
Ainakin tältä osin kannatan lämpimästi työsuhdetekijänoikeuden lieventämistä.
8 kommenttia:
Linkittämälläsi etusivulla todellakin lukee "Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki Suomessa vuosina 1771 - 1890 ilmestyneet sanomalehdet ", mutta seuravassa kappaleessa todetaan "Historiallisen sanomalehtikirjaston aineistoa laajennetaan jatkuvasti 1800- ja 1900-lukujen vaihteen lehdillä". Pienellä testauksella voi todeta, että sanan ehkä sisältäviä lehtiä on tuoreimmillaan vuodelta 1911. Aamulehteäkin löytyy vuoteen 1910 asti.
Mielenkiintoinen palvelu tuo Kansallisarkiston lehtipalvelu.
En tiedä tarvitsenko palvelua ns. oikeasti koskaan mutta vanhoja lehtiä oli hauska selailla ja ei tullut fiilistä että taas on veroeuroja syydetty turhuuteen.
Mielenkiinnosta katsoin myös mitä Yhdysvalloissa on tehty asian tiimoilta. Hiukan on lehtiä arkistoitu mutta häviävät palvelun toteutuksessa 10-0 ja lehtisivujen laatukin on järkyttävän huono suomalaiseen verrattuna.
Hienoa!
Kirjoitat asiaa Petteri. Tekijänoikeuden olemassaolo 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen ei ole millään tavalla perusteltua. Kohtuullisempi aika olisi ehkä jotain 30 vuotta teoksen julkaisusta.
Tekijänoikeus voisi myös lieventyä asteittain. Esimerkiksi siten, että tekijän eksklusiivinen yksinoikeus päättyisi non-profit -käytön osalta vaikka 30 vuoden päästä teoksen julkaisusta, mutta for-profit -oikeus vasta 10-20 vuotta kuoleman jälkeen.
Kuten Kaisa Kyläkoski jo totesi, Historiallinen sanomalehtikirjaston digitointi etenee tällä hetkellä hyvää vauhtia 1900-luvun puolelle.
Sanomalehtien digitoinnissa on kuulemma tällä erää tarkoitus edetä jopa vuoteen 1917 asti.
Etenemisvauhtia selittää se, että Kansalliskirjaston Mikkelin digitointikeskuksen pitkään rakenteilla ollut uusi tekninen infrastruktuuri on nyt toiminnassa ja mm. OPM:n myöntämän elvytysrahan ansiosta myös digitoidun aineiston jälkikäsittelyyn on ollut riittävästi resursseja (toivottavasti näin on jatkossakin!).
Kuten Petteri Järvinen totesi, aineiston tekijänoikeudet alkavat käydä sitä ongelmallisemmiksi mitä lähemmäs nykyaikaa päästään. Selkeää rajalinjaa on tosin vaikea vetää (toisin kuin esim. USA:ssa, jossa ennen vuotta 1923 julkaistu aineisto on tekijänoikeudesta vapaata), sillä osa tekijöistä on saattanut elää hyvinkin pitkään.
Käytännössä tämä tarkoittanee ainakin nykyisen lainsäädännön puitteissa sitä, että myöhemmän materiaalin osalta joudutaan miettimään lisensiointiratkaisuja. Palvelun käyttöoikeudesta täytyisi siis näiltä osin periä jonkinnäköistä maksua, jotta oikeudenhaltijoille voitaisiin maksaa asiaankuuluvia korvauksia.
Mahdolliset korvaukset tuon aikaisille toimittajille (joiden nimeä ei edes jutuissa mainita) ja heidän perikunnilleen olisivat niin mitättömiä, että niiden hallinnointikustannukset ylittäisivät moninkertaisesti hyödyn määrän.
Eikö tästä asiasta voisi neuvotella OPM:n ja Kopioston kanssa ratkaisun, jossa oikeudenhaltijat luopuisivat vaateistaan esim. 1939:ää edeltävältä ajalta? Tai sitten OPM neuvottelisi jonkin kertakorvauksen kansallisen kulttuurihistorian säilyttämisen nimissä?
Voisiko järki voittaa pyhän tekijänoikeuden periaatteen edes tällaisessa asiassa?
Olen P. Järvisen kanssa tässä kyllä täysin samaa mieltä. Ja miksipä emme tekaisisi vetoomusta asiasta OPM:lle ja Kopiostolle jonkinmoisen kompromissin löytämisestä. Mietintämyssyyn ja sitten tuotantoon. :)
Laitoin 1939 rajapyykiksi sen vuoksi, että talvisodan aikaisilla lehdillä saattaisi olla kaupallista arvoa. Aina parempi, jos myös sota-aika saataisiin kaikkien luettavaksi. Olisi arvokkaampi teko suomalaiselle yhteiskunnalle kuin monet muut itsenäisyyteen liittyvät projektit.
Miten olisi vaikka tänä vuonna, kun talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta? Eikö olisi mainio tapa juhlistaa merkkivuotta laittamalla tuon aikaiset lehdet kaikkien luettaviksi?
1.1.2022 mennessä Kansalliskirjasto on digitoinut jo kaikki vuosien 1771-1939 lehdet: https://digi.kansalliskirjasto.fi/serial-publications?generalTypes=NEWSPAPER
Eli tässä 13 vuoden aikana on digitoitu 40 vuoden lehdet, nykymenolla kestää siis vielä ainakin 15 vuotta että on digitoitu kaikki lehdet vuoteen 2022 asti...
Joitakin lehtiä on digitoitu lehtitalojen ja säätiöiden sponsoroimana. Maaseudun Tulevaisuuden ja Länsi-Savon kaikki numerot alusta tähän päivään saakka on jo digitoitu mutta kumpikaan lehti ei ole päässyt julkaisemaan netissä omia lehtiään koska ei ole päässyt sopuun Kopioston kanssa.
Poliitikot puhuvat jatkuvasti digitalisaatiosta mutta edes tälläistä perusasiaa ei saada kuntoon: valtion tulisi muutama miljoona ottaa oopperalta ja sijoittaa se vanhojen sanomalehtien digitointiin. Vanhojen sanomalehtien digitointi olisi samalla myös hyvä tuki mediataloille, mediatalot kun eivät kovinkaan oma-alotteisesti lähde omia lehtiään digitoimaan.
Kuinkahan paljon Kansalliskirjasto maksaa vuosittain korvausta Kopiostolle että saa pitää noita vanhoja sanomalehtiä verkossa yleisön luettavana? En mistään ole löytänyt tätä summaa enkä mitään selvitystä miten rahoja sitten tilitettäisiin.
Kopiostolla on oma tietosivunsa tuosta suojelurahasta: https://www.kopiosto.fi/kopiosto/teosten-kayttajille/lehtiarkistot/
Lähetä kommentti