tiistai 17. helmikuuta 2026

Miksei media kovistellut poliitikkoja digiriippuvuudesta Yhdysvaltoihin?

Anu Koivunen penäsi Suomen Kuvalehdessä medialta, miksei se pannut poliitikkoja tiukoille digiriippuvuudesta Yhdysvaltoihin.

Hieman yllättää ajatus, että median pitäisi kovistella poliitikkoja tällaisesta asiasta. Eikö ole poliitikkojen itsensä tehtävä seurata maailman kehittymistä? Eikö heillä ole omatkin aivot?

Ja onhan siitä kannettukin huolta EU-tasolla. On voivoteltu, miten amerikkalaiset nettijätit imuroivat tietomme ja mainoseuromme, kun eurooppalaisia digipalveluita ei ole saatu aikaan. Virallisen selityksen mukaan GDPR syntyi huolesta kansalaisten perusoikeuksiin, mutta vahvana motiivina oli myös tukea sitä kautta eurooppalaisia yrityksiä kilpailussa käyttäjien sielusta. Harmi kyllä GDPR ja parempi tietosuoja eivät avittaneet eurooppalaisia voittoon, ihmiset myivät edelleen tietonsa palvelua vastaan amerikkalaisille jättiyhtiöille.

IT-asioita seuraavia kansanedustajia on luvattoman vähän. Edesmennyt Jyrki Kasvi oli harvoja alan ihmisiä, eikä hänelle ole tullut seuraajaa. Suomen vuosituhannen vaihteessa kokema edelläkävijyys ja draivi ovat kadonneet koko yhteiskunnasta.

Totta sekin, että Suomen media on heikoissa kantimissa ja IT-media on nykyisin äärimmäisen ohutta. Kato on käynyt alan lehdissä ja uutissivustoilla. TV- ja radiouutiset paikkaavat jonkin verran, mutta nekin seuraavat yleensä mitä Yhdysvalloissa uutisoidaan ja soveltavat asioita sitten Suomeen.

Itse olen toivonut Yleisradiolta panosta tietoyhteiskunnan kehittämiseen ja uhkista tiedottamiseen, mutta pyyntöni ovat kaikuneet kuuroille korville. Yle jatkaa kuin se olisi Suomen ainoa mediatalo, jonka on tuotettava myös hömppää ja kosiskeltava nuoria.

Yhdessä suhteessa poliitikot voivat katsoa peiliin. Vuosikymmenten ajan olemme keskittyneet idästä tulevaan uhkaan. Olemme varautuneet kyberhyökkäyksiin ja sähkönsaannin varmistamiseen. Läntinen suunta on jätetty oman onnensa nojaan. Olemme pitäneet itsestään selvänä, että Yhdysvallat on meidän tukenamme, jos kriisi alkaa.

Aseet ja sotilaallinen uhka ovat varastaneet liiaksi päättäjien huomiota. On unohtunut, että digitaalinen itsepuolustus on paljon muutakin.

Trumpin tuoma muutos ja luottamuspula olivat nähtävissä jo 2016-2020 kaudella, mutta poliitikot eivät reagoineet. Nyt kyberomavaraisuuteen on herätty, mutta vuosikymmenten laiminlyöntejä ei korjata hetkessä.

Jostain pitää kuitenkin aloittaa. Se on lähinnä poliitikkojen, ei median tehtävä.

PS: Anu Koivunen kirjoittaa "Käsite kill switch tuli Suomeen maaliskuussa 2025 Kanadasta. Siellä Donald Trumpin vihamieliset puheet olivat saaneet turvallisuusviranomaiset huolestumaan F-35-hävittäjiin sisältyvästä turvallisuusriskistä". En ihan tavoita hänen tarkoitustaan. Tappokytkin on vanha termi, sitä on käytetty mm. pohdittaessa voiko Yhdysvallat sammuttaa halutessaan koko internetin (ei). Tappokytkin on haluttu pakolliseksi myös tekoälyjärjestelmiin, siltä varalta että ne riistäytyvät hallinnasta. Toiminnan täydellistä katkaisua pahempi asia on salaa tapahtuva urkkiminen ja vaikuttaminen, josta Snowdenin paljastukset kertoivat jo 2013. Mutta emme Euroopassa heränneet riittävästi silloinkaan. 

9 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

https://jpoli.blogspot.com/2026/02/euroopan-tulee-investoida-rajusti.html

Anonyymi kirjoitti...

Ylen sivuilla on nyt tänään aamulla julkaistu juttu digirippuvuudesta.

Suomalaiset varsinkin julkinen sektori tuntuu reagoivan todella hitaasti tähän asiaan. LinkedIn mainostaa päivittäin minulle julkisen sektorin alkavia hankkeita, joissa haetaan tekijöitä ja ensimmäinen osaamisen vaatimus kaikissa on edelleen AWS.

Tietty projektien ja hankkeiden kehitys rahoituksen hakemisineen yms on tehty jo pitkälti viime vuoden puolella. Mutta muutosta tuskin tapahtuu ellei päällikkövirastoista ohjeisteta ja ne odottavat ministeritason linjauksia ennen kuin uskaltavat muuttaa jo kymmen kunta vuotta kumarrettua "cloud first" doktriinia.

Jussi kirjoitti...

https://jpoli.blogspot.com/2026/02/miten-irti-teknologia-riippuvuudesta.html

Anonyymi kirjoitti...

Korruption määrä on järkyttävää.

Valtion edustaja ilmaisi A-studiossa, että vaalilaskenta pitää viedä ulkomaille, koska Suomesta ei löydy riittävää tietoliikenne tai palvelinkapasitettia vaalituloksen laskemiseen. Ja vaikutti ihan oikeasti uskovan sanomiseensa.

Kun äänet kuitenkin lasketaan manuaalisesti, on vaikea kuvitella, että äänten laskennasta syntyvän datamäärän käsittely, olisi raskasta edes taskulaskimelle, saati yhdellekään 1990 vuoden jälkeen valmistetulle tietokoneelle.

Puhutaan kilotavujen datamääristä ja alle 1kb/s tiedonsiirroista (äänten laskeminen vie tunteja!).

Jussi kirjoitti...

Kaikkien suomalaisten äänestys data mahtunee muutamaan megatavuun eli 5 miljoona*4 tavua on 20 Mt.

Jussi kirjoitti...

Tuo on vähemmän kuin modernin prosessorin välimuisti.

Jarmo kirjoitti...

Pientä harkintaa ainakin.
https://yle.fi/a/74-20209475

Anonyymi kirjoitti...

Mitä voi sanoa - https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16691

Jussi kirjoitti...

https://jpoli.blogspot.com/2026/02/sota-on-hyva-asia.html