Teemu Selänne osoitti huonoa pelisilmää kyseenalaistaessaan Twitterissä apulaisoikeusasiamiehen työn ja ammattitaidon. Tietenkin Selänne kannattaa huippu-urheilijoiden erityiskohtelun jatkamista, mutta kirjoitus osoittaa menestyneen urheilijan erkaantuneen kovin kauas arjesta.
Lupaavat urheilijat voivat suorittaa kevennetyn varusmiespalvelun, josta voi selvitä 66 päivän sotilaskoulutuksella.
"Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä onko armeijassa paikan päällä 65 vai 365 päivää vaan sillä, että opit ne jutut, jotka sinun tarvitsee oppia ja haluat ylpeydellä olla osa suomalaista maanpuolustusta", Selänne kirjoittaa.
Ovatko siis tavalliset varusmiehet tyhmiä, kun he joutuvat käyttämään samaan koulutukseen puolet enemmän aikaa?
Entä ne, joilta kuluu armeijassa koko vuosi? Tai siviilipalvelusmiehet? Apulaisoikeusmiehen tehtäviin kuuluu valvoa, kohdellaanko kansalaisia samanarvoisesti, joten tässä hän on aivan oikean epäkohdan jäljillä.
Selänteen perustelut eivät vakuuta. "Nyt puhutaan kuitenkin joukosta, jonka oikea elämäntyö ja unelma on tulla ammattiurheilijaksi", hän kirjoittaa.
Entäs ne kaikki muut, joilla on unelmia? Huippuluokan muusikolle vuoden tai puolenkin katkos harjoitteluun voi olla kohtalokas. Eri alojen lupaukset joutuvat lykkäämään työ- tai opiskelupaikan vastaanottamista intin vuoksi -- eihän sekään ole kohtuullista.
Muiden huippu-urheilijoiden ohella Selänteen kantaa ovat puolustaneet alan toimittajat, kuten Janne Oivio ja Jari Porttila. Ilmeisesti taustalla on vanha ajatus urheilun kansaa ylevöittävästä vaikutuksesta. Mutta ajat ovat muuttumassa, eivätkä urheilijat ole nuorten ainoita esikuvia.
Suomi tarvitsee nyt nuoria yrittäjiä. Startupit ovat tämän päivän urheilulajeja ja niiden perustajat sankareita. Hyvä niin, sillä yrittäjät tuovat Suomeen työpaikkoja ja rahaa kun taas huippu-urheilijat hyödyttävät lähinnä itseään. Mitä järkeä on tukea sitä, että huippukiekkoilijat pääsevät mahdollisimman nopeasti rahakkaille NHL-jäille ja maksamaan verojaan USA:han?
Urheilijoiden erityiskohtelua perustellaan sillä, että heidän uransa on niin lyhyt. Varsinkin bisneksessä tilaisuus (window of opportunity) voi olla vielä lyhyempi. Jos lupaava yrittäjä, nörtti tai peliohjelmoija joutuu tuhlaamaan puoli vuotta armeijassa, se voi maksaa hänelle miljoonia ja Suomelle satoja työpaikkoja.
Kysytään vaikka Jaakko Rytsölältä, jonka pörssiomistus suli vuoden 2001 kesällä käsiin armeija-aikana, koska mies ei ehtinyt seurata markkinoita ja alan kehitystä.
Ura huipulla voi olla lyhyt, mutta niin se on monella muullakin alalla. Ei yhden uran loppuminen merkitse kaiken loppumista. Kai uuden ammatin hankkiminen onnistuu urheilijalta siinä missä rivikansalaiseltakin?
Urheilijat ovat olleet aikamme papistoa, jotka saavat erikoiskohtelua mediassa ja taloudessa. He ovat ainoita, joiden jättituloja tai veropakolaisuutta ei edes paheksuta. Menestynyt yrittäjä on muiden mielestä riistäjä, mutta kiekkoilija tai golfaaja on ikään kuin itse ansainnut miljoonansa.
Myös urheilijoiden toilailuja kohdellaan mediassa lempeästi, sillä pojat ovat poikia. Vain urheilusta voi syntyä Matti Nykäsen kaltaisia (anti)sankareita. Poliitikkojen, asiantuntijoiden tai johtajien mokailut tuomitaan aivan eri tavalla.
Kohun takana on Selännettä suurempi ongelma. Fakta on, että vaikka asevelvollisuusarmeijaa perustellaan sen edullisuudella, nuorten 6-12 kuukauden aika pois työelämästä ja opiskelusta tulee maalle erittäin kalliiksi -- niin yksilö- kuin valtiotasollakin.
Ilmaista lounasta ei ole, ei myöskään armeijaa. Vaikkei siellä palkkaa maksettaisikaan.
Lupaavat urheilijat voivat suorittaa kevennetyn varusmiespalvelun, josta voi selvitä 66 päivän sotilaskoulutuksella.
"Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä onko armeijassa paikan päällä 65 vai 365 päivää vaan sillä, että opit ne jutut, jotka sinun tarvitsee oppia ja haluat ylpeydellä olla osa suomalaista maanpuolustusta", Selänne kirjoittaa.
Ovatko siis tavalliset varusmiehet tyhmiä, kun he joutuvat käyttämään samaan koulutukseen puolet enemmän aikaa?
Entä ne, joilta kuluu armeijassa koko vuosi? Tai siviilipalvelusmiehet? Apulaisoikeusmiehen tehtäviin kuuluu valvoa, kohdellaanko kansalaisia samanarvoisesti, joten tässä hän on aivan oikean epäkohdan jäljillä.
Selänteen perustelut eivät vakuuta. "Nyt puhutaan kuitenkin joukosta, jonka oikea elämäntyö ja unelma on tulla ammattiurheilijaksi", hän kirjoittaa.
Entäs ne kaikki muut, joilla on unelmia? Huippuluokan muusikolle vuoden tai puolenkin katkos harjoitteluun voi olla kohtalokas. Eri alojen lupaukset joutuvat lykkäämään työ- tai opiskelupaikan vastaanottamista intin vuoksi -- eihän sekään ole kohtuullista.
Muiden huippu-urheilijoiden ohella Selänteen kantaa ovat puolustaneet alan toimittajat, kuten Janne Oivio ja Jari Porttila. Ilmeisesti taustalla on vanha ajatus urheilun kansaa ylevöittävästä vaikutuksesta. Mutta ajat ovat muuttumassa, eivätkä urheilijat ole nuorten ainoita esikuvia.
Suomi tarvitsee nyt nuoria yrittäjiä. Startupit ovat tämän päivän urheilulajeja ja niiden perustajat sankareita. Hyvä niin, sillä yrittäjät tuovat Suomeen työpaikkoja ja rahaa kun taas huippu-urheilijat hyödyttävät lähinnä itseään. Mitä järkeä on tukea sitä, että huippukiekkoilijat pääsevät mahdollisimman nopeasti rahakkaille NHL-jäille ja maksamaan verojaan USA:han?
Urheilijoiden erityiskohtelua perustellaan sillä, että heidän uransa on niin lyhyt. Varsinkin bisneksessä tilaisuus (window of opportunity) voi olla vielä lyhyempi. Jos lupaava yrittäjä, nörtti tai peliohjelmoija joutuu tuhlaamaan puoli vuotta armeijassa, se voi maksaa hänelle miljoonia ja Suomelle satoja työpaikkoja.
Kysytään vaikka Jaakko Rytsölältä, jonka pörssiomistus suli vuoden 2001 kesällä käsiin armeija-aikana, koska mies ei ehtinyt seurata markkinoita ja alan kehitystä.
Ura huipulla voi olla lyhyt, mutta niin se on monella muullakin alalla. Ei yhden uran loppuminen merkitse kaiken loppumista. Kai uuden ammatin hankkiminen onnistuu urheilijalta siinä missä rivikansalaiseltakin?
Urheilijat ovat olleet aikamme papistoa, jotka saavat erikoiskohtelua mediassa ja taloudessa. He ovat ainoita, joiden jättituloja tai veropakolaisuutta ei edes paheksuta. Menestynyt yrittäjä on muiden mielestä riistäjä, mutta kiekkoilija tai golfaaja on ikään kuin itse ansainnut miljoonansa.
Myös urheilijoiden toilailuja kohdellaan mediassa lempeästi, sillä pojat ovat poikia. Vain urheilusta voi syntyä Matti Nykäsen kaltaisia (anti)sankareita. Poliitikkojen, asiantuntijoiden tai johtajien mokailut tuomitaan aivan eri tavalla.
Kohun takana on Selännettä suurempi ongelma. Fakta on, että vaikka asevelvollisuusarmeijaa perustellaan sen edullisuudella, nuorten 6-12 kuukauden aika pois työelämästä ja opiskelusta tulee maalle erittäin kalliiksi -- niin yksilö- kuin valtiotasollakin.
Ilmaista lounasta ei ole, ei myöskään armeijaa. Vaikkei siellä palkkaa maksettaisikaan.
11 kommenttia:
Krimistä opimme, että Venäjä miehittäisi Suomen tunneissa. Varusmiesarmeijan liikekannallepano taas kestää viikkoja ellei kuukausia. eikö ole suurinta tuhlausta ylläpitää järjestelmää, jolla emme tee yhtään mitään?
Suomi on urheilua tukemalla totuttanut suuren osan kansaa urheiluhulluiksi, jotka kaikissa kisoissa odottavat meillä olevan urheilijoita niihin lähetettäväksi. Ja sitten pitää lähettää Ylen kanavilla päivä- ja viikkokausia ohjelmia kisoista. Ainakin meissä naisissa on paljon ihmisiä, joita ei urheilu kiinnosta. Mutta mitäs meistä; vanhalla kaavalla jatketaan hamaan ikuisuuteen.
On siinä se ero, että urheilija on opiskellut (valmentautunut) ammattiinsa/lajiinsa 10-15 vuotta ennen armeijaan menoa, kun 98%:lla ammattiin opiskelu tapahtuu täysin armeijan jälkeen.
Niin totta! Suomi on urheiluhullua kansaa, joka palvoo suomalaisia urheilijoita.
98%:lla ammattiin opiskelu tapahtuu täysin armeijan jälkeen
Muusikot, koodarit ym. aloittavat uransa vähintään yhtä aikaisin kuin urheilijat.
Joissakin ammateissa opiskelu alkaa vasta armeijan jälkeen, mutta silloinkin kustannukset muodostuvat menetetyn työvuoden palkka (tai ainakin puolen vuoden).
Tää urheilijoiden paapominen on aina ihmetyttänyt. Jos ainoa tapa muodostaa riittävä reservi on asevelvollisuus, niin totta kai sen pitää koskea jääkiekkoilijaakin.
Ja Krimin miehityksestä ei voi tehdä johtopäätöksiä suomen tilanteeseen, Oma mailla aikapaljon eroja
Kyllä totisesti teki Teemu sanomisillaan karhunpalveluksen urheilijoille - ja itselleen. Teemu toi hyvin esille sen, missä tässä pohjimmiltaan on kyse. Aivan naurettavia perusteluita.
On ihmeellistä kuinka II maailmansota vaikuttaa mielikuviimme sodan uhasta nykyaikana. Suomessakin suurin osa kansasta elää mielikuvissaan vuotta 1939.
Varusmiesarmeijalla ei ole minkäänlaista käyttöä. Sillä olisi jos uhka olisi Ruotsi. USA näytti Persianlahdella kuinka ensin tuhotaan risteilyohjuksilla ilmapuolustus ja pommikoneet hoitavat muun puolustuksen olemattomiin. Itse miehitys tapahtuu suoraan moottoriteitä pitkin pääkaupunkiin.
Venäjä harjoitteli Georgiassa (entinen Gruusia) kybersotaa ja uutta taktiikkaa. Krimillä länsimaat huomasivat, että Venäjä oli keksinyt jotain aivan uutta. Ilman ennakkorähinöitä oli varhain aamulla kaikki tärkeät paikat joko miehitetty tai piiritetty. Vihreäpukuiset soluttatutujat tekivät työn. Keskipäivällä he olivat jo auttamassa lisäjoukkojen tuomista maahan.
Kun aamulla heräät ja radiossa kerrotaan Putinin olevan reilu kaveri tiedät, että on myöhäistä edes paeta. Kybersota on käyty yöllä ja aamulla valta on vaihtunut Krimin malliin. Yhtään miinaa kukaan ei ehtisi metsään kantaa, eikä kukaan niitä sinne olisi tulossa polkemaan. Kuinka joku voi edes kuvitella, että sota käytäisiin sata vuotta vanhoilla opeilla?
Erinomainen kirjoitus.
Kenraalit käyvät aina edellistä sotaa. Suomessa sitä käy koko kansakunta.
Yllätys on aina puoli voittoa.
Mielestäni korotatte itseänne vähän turhan suureen arvoon olettamalla, että ymmärtäisitte tilanteen paremmin kuin ammattiupseerit, joilla on viran myötä täysiaikainen työpanos tutkia ja ymmärtää tilannetta.
Iso reservi ja nimenomaan maanpuolustusta haluava kansa on suurvallalle iso ja vaikea vastus. Aina puhutaan Krimistä ja Venäjän muista viimeaikaisista toimenpiteistä, mutta muistaako kukaan venäjää afganistanissa? Entäs Yhdysvaltoja Iraksissa ja tai Afganistanissa? Nämä ovat tuoreempia malleja kuin mainitsemanne esimerkiksi toisesta maailmansodasta.
Krim oli alueena sellainen, että ihmiset siellä eivät halunneet panna vastaan. Täällä ihmiset haluavat panna vastaan. Oma henkilökohtainen liikennekannallepano alkaa jo siitä, että kiväärini alkaa täysin omatoimisesti aiheuttaa epäkonventionaalisten toimenpiteiden myötä tappioita vihreille joukoille.
Suomalainen reserviläisjärjestelmä - vaikka kuinka yskisi ja saisi aseisiin vain 25 000 miestä eli vain 10 % tavoitteesta - aiheuttaa hyökkääjälle niin pahasti tappioita, että kannattaa miettiä toden teolla, kannattaako hyökkäys.
Erityisesti monet kaupunkilaiset ovat isänmaallisuudesta vähän luopuneet, kun asuu kerrostalossa eikä ole sellaista omaa maata mitä puolustaa, toki into varmasti vähentyy. Ei varmasti ole myöskään ykkösketjun taitoja selviytyä luonnossa tai edes ampua.
Määseudulta kaupunkiin muuttaneilla tilanne on monesti toisin ja taitoja on vielä harjoiteltu vapaaehtoisesti kertaillen ja harrastusten kautta. Kun tähän yhdistetään aito into puolustaa maata ja äidinmaidista saatu pelottomuus asiaan, väitän että moni - itseni mukaan lukien - on valmis uhraamaan hengensä maan puolustamiseksi, vaikka välillä tuntuukin että on monia asioita ja ihmisiä, jotka eivät tätä uhrausta ansaitsisi.
Tomin itsekin IT-alalla ja ihan omastakin kokemuksesta tiedän, että monella tietotekniikan alan dippainssillä on itsestään vähän liian kovat luulot. Pidetään muita ihmisiä tyhminä ja vain itse muka tiedetään kaikki asiat. Omia virheitä ja pätevyyden puutetta sen sijaan ei pystytä myöntämään.
Eivätköhän kenraalit ja muutkin ihmiset ymmärrä, että Venäjän hyökätessä kaikella voimallaan Suomeen, mahdollisuutemme puolustautua ilman apuja, ovat rajalliset. Kokonaan toinen kysymys onkin, miksi se näin toimisi ja mitä hyötyä Venäjälle tästä olisi. Tällainen hyökkäys ei myöskään voisi olla yllätys, kyllä tästä väistämättä olisi merkkejä, USA varoittaisi Suomea satelliittikuvistaan saamasta infosta jne.
Suomen suuri asevellisuus armeija on erittäin kätevä tapa puolustaa maata. Saamme suuren määrän eri alojen ihmisiä aseisiin suhteellisen edullisin kustannuksin. Kannattaa muistaa myös presidentti Koiviston vanha viisaus: "Aseita ei pidä antaa vain niiden käsiin, jotka niitä ehdottomasti haluavat käsitellä".
Lähetä kommentti