Kirjoitin viime viikolla Helsingin Sanomien kolumnini vaaratiedotteista, jotka tiedon jakamisen sijaan kuulostavat lähinnä vitsiltä. Jos Enontekijön ja Kilpisjärven hätänumeroihin ei voi soittaa matkapuhelimilla, siitä ei tarvitse varoittaa koko Suomea, kuten kävi 7.8.2014. Tiedotteessa mainittiin vain hätänumerot, ei sitä että kaikki matkapuhelimet olisivat olleet pimeinä. Joku onkin sopivasti laittanut nauhoitteen Ylen lukemasta tiedotteesta Youtubeen.
Vaaratiedotteiden kehittämistä on suunniteltu 10 vuoden ajan, aina Aasian tsunamista alkaen. Mitään ei vain ole saatu aikaan. Tiedotteita ei edelleenkään lähetetä netin kautta tai tekstiviesteinä suoraan alueella olevien puhelimiin, vaikka tällaisia järjestelmiä on käytössä mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Koreassa.
Vaaratiedotteen ajaminen koko valtakunnan tv- ja radioverkkoon on tarpeetonta ja jopa haitallista. Se vähentää tiedotteiden uskottavuutta ja herättää enemmän huvittuneisuutta kuin todellista vaaratietoutta. Televisiotiedotteet jäävät ikuisesti tallenteisiin, kuten tämä James Bond -filmin aikana 30.1.2009 lähetetty varoitus Abloy-tehtaan tulipalosta (joka oli tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen televisiossa välitetty vaaratiedote):
Kolumnini palautteissa muistutettiin, että tiedotteiden lähettäminen on lakisääteistä eikä kenelläkään voi olla niin kiire, ettei jaksa kuunnella muutamaa minuuttia rumpumusiikkia ja kahteen kertaan kahdella kielellä luettuja hyödyttömiä tiedotteita.
Radio- ja tv-verkkojen kautta jaeltavat tiedotteet eivät tavoita koko väestöä, koska aikaa vietetään niin paljon esimerkiksi internetissä. Kehittynein ratkaisu olisi käyttää mobiililaitteita tiedotteiden täsmäjakeluun. Näin olisi menetellyt vuosituhannen vaihteen johtava tietoyhteiskunta. Nykyinen Suomi on valitettavasti ihan toista maata.
Älypuhelimet ovat mullistaneet liikkuvan viestinnän. Google, Facebook, Apple ja Microsoft tietävät missä liikumme ja mitä teemme. Monenlaiset palvelut lähettävät meille jatkuvasti paikkaan, aikaan tai meihin itseemme liittyviä viestejä. Puhelin piipittää tai surisee niiden merkiksi. Tekstiviestien lähettäminen todettiin aikoinaan liian kalliiksi, mutta näiden uudempien tekniikoiden hyödyntämistä ei ole pohdittu lainkaan. Kustannukset eivät ainakaan voi olla este, sillä nettipalvelut ovat maksuttomia eikä mobiilidatalla lähetetty hälytys maksa käytännössä mitään.
Jos ei ole innostusta eikä kykyä kehittää mitään uutta, Twitter Alerts olisi valmis palvelu asiaan. Se ei tietenkään voi olla koko ratkaisu, mutta osoittaa kehityksen suuntaa maailmalla. Haluaako Suomi jatkossakin varoittaa koko Suomea siitä, että Hämeessä liikkuu karhu (varmin tapa saada paikalle joukko uteliaita kameroineen).
Koska vaaratiedottamisen tekniikka on näin kömpelöä, sitä käytetään sattumanvaraisesti. Aiheena on yleensä karhu, hätänumeron toimimattomuus tai tehdaspalo. Monista tulipaloista tai esimerkiksi Nokian vesijohtoveden saastumisesta ei varoiteta lainkaan. Tiedotteiden jakelua pitäisi kehittää ja määrää lisätä -- mutta vain niille, joita vaara koskee.
Jotain on sentään tapahtumassa. Pian Hesarin kolumnin jälkeen Yle ilmoitti siirtyvänsä tiedottamisessa alueelliseen radio- ja televisiojakeluun. Tämä askel olisi pitänyt ottaa jo kymmenen vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tiedotteen lause "Tunnuksen aikana verkkojen asetukset muutetaan vaaratiedotetta varten ja samalla tarkistetaan että kytkennät ovat oikein ja lähettimet valmiina" luo mielikuvan, että olemme suorastaan 1970-luvulla.
Lisäys 28.4.2018: Alueellisuus toteutuu vain radiossa eikä aina sielläkään. Televisiojakelu on aina valtakunnallista.
Vaaratiedotteiden kehittämistä on suunniteltu 10 vuoden ajan, aina Aasian tsunamista alkaen. Mitään ei vain ole saatu aikaan. Tiedotteita ei edelleenkään lähetetä netin kautta tai tekstiviesteinä suoraan alueella olevien puhelimiin, vaikka tällaisia järjestelmiä on käytössä mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Koreassa.
Vaaratiedotteen ajaminen koko valtakunnan tv- ja radioverkkoon on tarpeetonta ja jopa haitallista. Se vähentää tiedotteiden uskottavuutta ja herättää enemmän huvittuneisuutta kuin todellista vaaratietoutta. Televisiotiedotteet jäävät ikuisesti tallenteisiin, kuten tämä James Bond -filmin aikana 30.1.2009 lähetetty varoitus Abloy-tehtaan tulipalosta (joka oli tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen televisiossa välitetty vaaratiedote):
 |
| Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tiedote kummittelee yhä. |
Radio- ja tv-verkkojen kautta jaeltavat tiedotteet eivät tavoita koko väestöä, koska aikaa vietetään niin paljon esimerkiksi internetissä. Kehittynein ratkaisu olisi käyttää mobiililaitteita tiedotteiden täsmäjakeluun. Näin olisi menetellyt vuosituhannen vaihteen johtava tietoyhteiskunta. Nykyinen Suomi on valitettavasti ihan toista maata.
Älypuhelimet ovat mullistaneet liikkuvan viestinnän. Google, Facebook, Apple ja Microsoft tietävät missä liikumme ja mitä teemme. Monenlaiset palvelut lähettävät meille jatkuvasti paikkaan, aikaan tai meihin itseemme liittyviä viestejä. Puhelin piipittää tai surisee niiden merkiksi. Tekstiviestien lähettäminen todettiin aikoinaan liian kalliiksi, mutta näiden uudempien tekniikoiden hyödyntämistä ei ole pohdittu lainkaan. Kustannukset eivät ainakaan voi olla este, sillä nettipalvelut ovat maksuttomia eikä mobiilidatalla lähetetty hälytys maksa käytännössä mitään.
Jos ei ole innostusta eikä kykyä kehittää mitään uutta, Twitter Alerts olisi valmis palvelu asiaan. Se ei tietenkään voi olla koko ratkaisu, mutta osoittaa kehityksen suuntaa maailmalla. Haluaako Suomi jatkossakin varoittaa koko Suomea siitä, että Hämeessä liikkuu karhu (varmin tapa saada paikalle joukko uteliaita kameroineen).
Koska vaaratiedottamisen tekniikka on näin kömpelöä, sitä käytetään sattumanvaraisesti. Aiheena on yleensä karhu, hätänumeron toimimattomuus tai tehdaspalo. Monista tulipaloista tai esimerkiksi Nokian vesijohtoveden saastumisesta ei varoiteta lainkaan. Tiedotteiden jakelua pitäisi kehittää ja määrää lisätä -- mutta vain niille, joita vaara koskee.
Jotain on sentään tapahtumassa. Pian Hesarin kolumnin jälkeen Yle ilmoitti siirtyvänsä tiedottamisessa alueelliseen radio- ja televisiojakeluun. Tämä askel olisi pitänyt ottaa jo kymmenen vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tiedotteen lause "Tunnuksen aikana verkkojen asetukset muutetaan vaaratiedotetta varten ja samalla tarkistetaan että kytkennät ovat oikein ja lähettimet valmiina" luo mielikuvan, että olemme suorastaan 1970-luvulla.
Lisäys 28.4.2018: Alueellisuus toteutuu vain radiossa eikä aina sielläkään. Televisiojakelu on aina valtakunnallista.
6 kommenttia:
Petteri Järvinen on mielestäni oikeilla jäljillä kirjoituksessaan. YLEn käytäntö muuttaa hätätiedotteitaan niin, että ne lähetään alueellisia on erinomainen. Sinänsä ihmettelen, miksi tätä ei tehty jo alunperin. Toki tässäkin pitää olla tarkkana. Jos hätätilanne on esimerkiksi kahden alueen rajamailla, pitää huomata lähettää hätätiedote näillä kahdella alueella.
Sen sijaan ihmettelen Petteri Järvisen ylimielistä käytöstä sitä kansanosaa kohtaan, joka ei käytä älypuhelimia. Olen itse IT-alalla ja käyttänyt älypuhelimia jo vuosikausia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varmaan noin puolet Suomen kännykänkäyttäjistä nojaa edelleen vanhaan tekniikkaan ja käyttää peruspuhelimiaan vain tekstiviestien lähettämiseen ja puhumiseen.
Vielä hyvin pitkään aikaan hätäviestinnissä ei voi nojata vain älypuhelimiin. Sen sijaan tekstiviestien lähettäminen olisi erittäinkin järkevää. Mielestäni operaattorit voisi lain voimalla velvoittaa lähettämään hätätekstiviestejä. Ei keskimäärin ehkä kerran vuodessa toistuva viestittely niitä kaada, eiväthän viestit sinänsä maksa operaattoreille mitään.
Haluaisiko joku päästä? Luulin, ettei vanhoille www-sivuille olisi enää edes kysyntää. Pitänee potkia palvelin takaisin pystyyn.
Mitä älypuhelimiin tulee, niitä on jo yli puolella käyttäjistä ja trendi on selvä. Jos nyt alettaisiin kehittää jotain täsmätiedotesovellusta, se tulisi ehkä tuotantokäyttöön viiden vuoden päästä, jolloin muita kuin älypuhelimia tuskin on enää myynnissä.
Tietenkin rinnalla pitäisi säilyttää tekstiviestimahdollisuus niille, joilla ei ole älypuhelinta. Jälkimmäisten omistajat voisivat ladata sovelluksen ja rekisteröityä sen käyttäjäksi, jolloin sms-numero putoaisi pois jakelulistalta. Näin valtio säästäisi sms-jakelukustannuksia.
Ja onhan se radio/tv-jakelukin hyvä olla kaiken varalta, mutta massoja sillä ei enää tavoiteta.
Kylä homma pitäisi tehdä ihan ilman mitään erillisiä sovelluksia. Kuka lataisi sovelluksen tuota varten?
Luin Petteri Järvisen kolumnin vasta nyt Hesarista. Sinänsä Järvinen on mielestäni ihan oikeassa. Tiedotteiden pitäisi olla alueellisia. Ei ole mitään järkeä lähettää samaa tiedotetta koko Suomeen, jos Kilpisjärvellä on ongelmia. Tiedotteet kärsivät tällöin helposti inflaation.
Alueelliset tekstiviestit ovat hyvä ratkaisu. Samoin kenties webbisivu, mutta edelleen on valtavasti ihmisiä, jotka eivät halua, pysty tai voi käyttää älypuhelimia tai muita webin kätevään lukemiseen käyviä laitteita. Ongelmana webbisivun tapauksessa olisi myös servereiden kuormittuminen. Sivun pitäisi olla hyvin kevyt ja sisältää vain lähinnä tekstiä.
Oma mielipiteeni onkin, että hätätiedottaminen pitää tehdä alueellisesti radion ja television kautta yhdistettynä tekstiviesteihin. www.vaara.fi sivustolle voi laittaa tarkempaa infoa ja siihen voidaan viitata esimerkiksi televisio-, radio- ja tekstiviestitiedotteissa. On ihan selvä, että vielä pitkään aikaan ei voida luopua radio-, tv- tiedottomisesta.
Siitä olen samaa mieltä, että näiden tiedotteiden vanhakantaisuus johtuu ajastaan jäljessä olevasta pöhöttyneestä ja ammattitaidottomasta virkamieskunnasta. Siellä ei osata, eikä edes ymmärretä, mitä voitaisiin tehdä.
Minusta ylimielistä on alkaa syytellä Petteriä ylimielisyydestä. Tottakai palvelu toimisi niin, että JOS on mahdollisuus viestiä halvemmalla älypuhelimitse, niin ko. ihmiseen oltaisiin näin yhteydessä ja fallbackkina sms-viestit tai mikä kenelläkin. Maailma on todellakin muuttunut.
Lopetin itse tv-lähetysten aktiivisen seuraamisen reilu 10 vuotta sitten. Yksi syy oli matkatelkkariin siirtyminen opiskelijaboksissa. Tämä oli helppo pistää kaappiin piiloon, jos lupatarkastaja lähestyi. TV:stä tuli lähinnä katsottua taustalla jotain leffaa, kun teki laskuharjoituksia. Luovuin koko toosasta aika nopeasti.
Uusi TV tuli hankittua vasta, kun fullhd 37" paneelit olivat tarpeeksi edullisia omaan makuun eli sellaisen sai kotiin noin viidellä sadalla. Tästä lähtien tullut katsottua dvd/bluray-leffoja ja nettistriimiä pelkästään. Joskus vahingossa tulee kurkattua tv-puolta, mutta eipä sieltä tule mitään. Ei ole mitenkään poikkeuksellista nuorison ja nuorten aikuisten parissa.
TV-lähetyksen resoluutio jo ihan raastaa silmiä kun muuten näkee 1080p fullhd:tä joka paikassa ja läppärillä 2560x1440 ja pöytäkoneella 4k.
Monessakin viranomaistoimessa tuntuu, että tarina sutta huutavasta pojasta ei ole tuttu.
Varoitetaan, rajoitetaan tai kielletään varmuuden vuoksi tai vain helppouden vuoksi liian laajasti ja luotetaan siihen, että ihmiset tottelevat viranomaisia sokeasti.
Esimerkiksi parhaillaan menevä kamppanja suojateiden turvallisuuden parantamiseksi. Viranomaisten lähestymistapa on vain koittaa saada autoilijat mainoksilla tottelemaan paremmin, vaikka suurin ongelma on se, että 99 prosenttia kerroista suojatien voisi ohittaa hidastamatta silmät kiinni ilman, että kukaan olisi vaarassa. Ei sieltä ennenkään ole ketään tullut -asennetta ei saa kampanjoimalla pois, jos todellisuus lähes aina on se.
Yksityisellä puolella esimerkiksi työturvallisuusasioissa on paremmin tajuttu, että työntekijät eivät noudata huonosti kohdistettuja sääntöjä sokeasti ja ne heikentävät turvallisuutta.
Lähetä kommentti