Enpä olisi tuolloin uskonut, että yli 20 vuotta myöhemmin saan lukea Hifi-lehdestä levysoitinten vertailutestejä. Eilen ilmestyneen Hifi-maailma-lehti 8/2011 omistaa peräti 16 sivua kerran jo kuopatulle mekaaniselle levysoittimelle. Sivulta 22 alkava juttu on jopa otsikoitu "ensimmäistä vinyylisoitinta etsimässä".
Tässä kaikessa on jotain hienoa. On mahtavaa, että vanha ja alkeellinen tekniikka tekee uuden tulemisen. Ainakin Stockmann-tavaratalon AV-osastolla on taas oma hylly LP-levyille. Nuoret varmaankin ihmettelevät, miten näitä levyjä oikein käytetään ja miten videon saa näkymään.
Retro-innostus todistaa, etteivät ihmiset tarvitse aina vain hienompia järjestelmiä. Tekniikka on muutakin kuin... tekniikkaa. Yhtäkkiä onkin taas mukavaa nähdä vaivaa musiikin kuuntelun eteen: ottaa iso ja kömpelö levy kotelosta, asettaa se pyörimään ja laskea äänivarren neula hyväilemään vinyyliä.
On tietysti hienoa, että kiintolevyllä voi olla 10 000 biisiä, joista minkä tahansa saa soimaan digitaalisen puhtaasti vain hiirtä napsauttamalla. Mutta elämyksessä on kyse muustakin.
Ihminen kaipaa tekemistä ja haluaa nähdä kättensä työn tuloksen. Digihifi on liian helppoa ja täydellistä, jotta sitä voisi harrastaa. Analogia-aikana kaikki oli toisin. Teppo Hirvikunnas kuvaa tätä hyvin lehden pääkirjoituksessa, joka on otsikoitu Hifharrastus on kuolemassa?: "...levysoitin sen sijaan tekee vaikka mitä. Levysoittimen (mukaan lukien äänivarsi ja äänirasia) toiminta on ihmeellinen ketju toimintoja, jotka on silti helppo selittää ja ymmärtää. Levysoittimen toimintaan ja ääneen on helppo vaikuttaa erilaisilla säädölillä, ja muutokset ovat selvästi kuultavissa".
Hifi-maailman levysoitinvertailussa on tuotearvio, jollaista en muista koskaan nähneeni. Lenco, joka oli aikoinaan tunnettu merkki, myy Anttilan kautta 149 euroa maksavaa mallia L-71, josta sivun 23 kuvateksti toteaa tylysti "Lencoa ei voi suositella kenellekään". Tuotekohtaisissa arvioissa se ei saa yhtään tähteä. Plussaa on vain levylautasen kiihtyvyys, miinusta "kaikki muu".
Risuja soitin saa myös siitä, ettei neulaa pysty vaihtamaan. Neula on kuluva osa ja kestää vain rajallisen määrän käyttötunteja. Kuulostaa ihan tämän päivän Applelta. Vielä 1980-luvulla oli itsestään selvää, että kaikki laitteet pystyi korjaamaan ja kaikkiin sai varaosia.
Voi, kunpa retroilu toisi takaisin myös laitteiden huoltamisen!
12 kommenttia:
Mä lopetin levyjen oston melkein kokonaan kun kun cd tuli ja syrjäytti vinyylit. Sitä ennen hyllyssä oli (on edelleen) yli 700 vinyyliä. Nyt niitä on jo taas saanut muutaman vuoden paremmin ja olen alkanyt ostamaan levyjä. Vinyylissä on tunnelmaa ja pehmeää ääntä. Sen omistaminen on jo pelkästään kokemus kun on kansi taidetta ja muuta. Ei sellaista voi korvata biteillä... vaikka "digimies" muuten olenkin.
Täytyypä hakea uskollinen AIWA ja vinyylit kellarista. Kiitos vinkistä.
Olen ehtinyt jo komenkymmenen paremmalle puolelle, enkä ole ikinä kuunnellut musiikkia LP-levyltä. En ole ikinä omistanut moista soitinta, tai edes omin silmin nähnyt kuinka moista vekotinta käytetään. Toki olen töllöttimen välityksellä saanut nähdä mistä on kysymys. Jopa LP-levyjen sointiin liittyvä hifistien niin muinoin rakastama rahina on minulle täysin vieras ääni, vaikka käsitteenä sen tiedänkin.
Siltikin omistan nykymittapuulla merkittävän kokoelman älppäreitä. Jaa miksi, koska ne ovat sisutuselementteinä paljon hienompia kuin CD-levyt. Älppäreitä voi sellaisenaan iskeä vaikka seinään riviin. Lisäksi niiden pahviset kannet, joissa minullakin komeilee monia nykypäin ja menneiden vuosikymmenten supertähtiä, voi myös laittaa seinälle. Tuo ei onnistu cd levyn kansilla, eikä todellakaan spotifyn tumppareilla...
Sävelkorva paleltui jo talvisodassa, joten on samantekevää mistä tuutista vikinä tulee, suljen sen oitis.
(Noh,lukuunottamatta tietenkin Frank Sinatraa ja Barbara Streisandia ;=)
"Retro-innostus todistaa, etteivät ihmiset tarvitse aina vain hienompia järjestelmiä"
....
"Digihifi on liian helppoa ja täydellistä, jotta sitä voisi harrastaa"
Eikös tässä nyt ole joku ristiriita?
Kolmekymppisenä olen viimeksi käyttänyt levysoitinta joskus ihan pienenä. Silloin oli jännittävä ja juhlava hetki, kun sai laittaa levyn lautaselle, asettaa neulan tarkasti oikealle kohdalle ja laskea sen alas. Kaikki tietysti vanhempien valvovan silmän alla, ettei levy mene rikki. Suosituinta levyä olikin kaksi kappaletta, joista toinen välillä hyppi uria.
>Eikös tässä nyt ole joku
>ristiriita?
Kun tietty tekninen laatukynnys on ylitetty, tavallinen kuluttaja ei enää välitä paremmasta tasosta. Esimerkiksi äänentoisto on jo ajat sitten ylittänyt tavallisen kuluttajan vaatimukset, siitä osoituksena kehitys suuntautui mp3-tiedostoihin ja mukana kuljetettaviin pienlaitteisiin. Kuluttaja arvostaa enemmän helppokäyttöisyyttä ja saatavuutta (Spotify, ladattava nettimusiikki) kuin teknistä laatua.
Harrastajat ovat tietysti asia erikseen. Digitekniikassa ei ole paljoa harrastamista, kun kaikki on vain ykkösiä ja nollia. Sen sijaan analogisessa maailmassa laitteita voi viritellä ja parannella loputtomiin.
Vaikka retroilu on nostanut suosiota, ei kannata liioitella sen merkitystä. Vuonna 2010 myytiin 180 CD-levyä yhtä LP:tä kohden. Uskon, että retroilu liittyy pitkälti sellaisiin, jotka ovat nuoruudessaan kuunnelleet LP:itä. Siihen liittyvät rutiinit tuovat mukavia mielikuvia.
Mitä tulee huoltamiseen, ennen laitteet olivat niin kalliita, että niitä olikin syytä korjata. Joku 1970-luvun laadukas stereoyhdistelmä maksoi suhteessa nykypalkkoihin n. 5000 euroa.
Tuo Anttilan Lenco on tarkoitettu levyjen kopioimiseen MP3:ksi. Siis yhtä levyä on tarkoitus soittaa vain kerran. Tähän hommaan satasen hinta ei ole kova.
No kyllä vinyylilevyn rahinassa oma viehätyksensä oli - vaikka kuin Lemmyn vedätystä vinyyliltä kuunteli. Tunnisti rahinoista oman levynsä omakseen.
Nyt on keksitty vinyyliharrastajalle passeli viimeinen leposija: http://www.hs.fi/ulkomaat/El%C3%A4m%C3%A4%C3%A4ns%C3%A4+voi+jatkaa+my%C3%B6s+vinyylilevyn%C3%A4/a1305547726027
En tiedä että kuka kehitysvammainen yksilö kyseistä arviota on anttilan sivuilla kirjoittanut, mutta kyllä tuohon Lenco l-71 soittimeen saa vaihdettua neulan. Palvellut minua hyvin 1,5 vuotta perus hyvänä "ekana vinylisoittimena" ja neuloja saa ebaysta hintaan 8 euroa kappale. Ainoa miinus oikeastaan on tuo muovinen levylautanen joka on liian kevyt pyörimään kevyempien levyjen kanssa täysin tasaisesti.
Kyllä kaikenmaailman halppis levarit saa ollavaan koristeena,jos levylautanenkin on muovia niin ei voi paljoa toivoakkaan!
Ei normi sillon tällön kuuntelijalla tarvitsekkaan olla sitä 10.000e soitinta ihan perus vanha Philipsi,Kenwoor,Sony ym ym käy kunha nvaan on ehjä neula.
Mullakin tuola varmaan 10kpl muuten ehjiä levareita neulan kun ostaa niin taas soi.
Halvalla ei saa hyvää se on IHAN varma ja monesti todettu ja kirottukkin.
Lähetä kommentti