Avaruuden valloittaminen ei enää kiinnosta ihmiskuntaa. Vielä 1960-luvulla Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat siitä, kumpi ehtii ensimmäisenä kuuhun. Silloin pidettiin itsestään selvänä, että avaruuden valloittaminen saa jatkoa, ja että seuraavaksi lennetään Marsiin. Lopulta koko aurinkokunta on miehitetty ja on tähtimatkojen vuoro.
Nyt kiinnostus avaruutta kohtaan on hiipunut. Tällä vauhdilla tieteiskirjoista ei koskaan tule todellisuutta. Ihminen ei koskaan rakenna avaruusaluksia, ei kohtaa Klingoneita eikä taistele Imperiumin pimeitä voimia vastaan.
Miksi ei? Ei kiinnosta.
Avaruuden valloittaminen on kallista ja vaarallista. Miksi vaivautua, kun suuremmat ja tärkeämmät haasteet odottavat täällä maapallolla? Ilmastonmuutos, talouskasvu, saastuminen... you name it.
Kuinka moni oikeasti haluaisi riskeerata henkensä jonkin avaruuslennon vuoksi? Extreme-elämyksiä saa paljon helpommin ja vaivattomammin täällä maan päällä. Riskit ovat pienemmät, palkkio suurempi.
Nuoret eivät halua astronauteiksi vaan juristeiksi, toimittajiksi ja ekonomeiksi. Fysiikka ja luonnontieteet ovat väistyneet bittien ja elektroniikan tieltä. Niissä työllistymismahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat. Tämän päivän nörteistä ei tule tiedemiehiä vaan koodaajia ja web-suunnittelijoita.
Kuu valloitettiin, koska kyse oli kansallisesta näyttämisen halusta. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto halusivat todistaa toisilleen ja koko maailmalle, kumpi oli parempi.
Tänään pätemisen tarvetta on vain Kiinalla. Se lähettää taikonautteja kiertämään maapalloa pr-mielessä, koska se tarvitsee kansaa yhdistäviä haasteita. Sillä on varaa, länsimailla ei.
Viime kädessä kyse on rahasta. Minkään maan kansalaiset eivät halua, että heidän verorahojaan käytetään sellaiseen turhuuteen kuin avaruuden valloittaminen. Haasteet löytyvät paljon lähempää: koulutuksesta, terveydenhuollosta, infrastruktuurista, eläkkeistä. "Laitetaan ne ensin kuntoon, puhutaan vasta sitten avaruudesta" ajattelee moni. Eivätkä asiat koskaan tule kuntoon, sillä kansalaisten vaatimukset ja odotukset nousevat koko ajan.
Jäljelle jäävät yritykset, mutta niiden on vaikea perustella sijoittajille, miksi kannattaisi investoida miljardeja avaruuslentoihin. Asteroideilta saatava malmi tuskin pystyy koskaan kilpailemaan maapallon omien varantojen kanssa. Ja kun ne joskus loppuvat, vanhojen rakennelmien kierrättäminen tulee olemaan halvempaa kuin raaka-aineen rahtaaminen Marsista tai sen takaa.
Avaruuden valloituksen ainoa toivo on turismissa. Kaupalliset lennot lähiavaruuteen ovat alkamassa. Ne riittävät pitämään yllä rakettien tuotekehitystä ja alan tietotaitoa. Valitettavasti lähiavaruudessa on kovin vähän nähtävää. Hotelli maata kiertävällä radalla tai kuussa olisi kova juttu, mutta kuka lähtisi tylsälle ja vuosia kestävälle lomamatkalle Marsiin?
Ehkä koko sci-fi-genre oli väärässä. Ihmiskunta ei koskaan lähde avaruuteen, vaan on kahlittu ikuisesti maapallon pinnalle. Eikä kyse ole teknisistä esteistä tai ylipääsemättömistä fysikaalisista ongelmista, vaan tietoisesta valinnasta.
Ja kuten joku varmaan huomasikin, tässä on selvä analogia puolustusmenoihin.
18 kommenttia:
Joku täällä joskus väitti, että WTC-kirjoittelut olivat provoa, mutta itelle tämä meni ehkä jopa niiden edelle ;)
Totta on, että tällä hetkellä avaruuden valloitus näyttää olevan jäissä, mutta en pysty kyllä mitenkään sanomaan, että ihmiskunta olisi niin hölmö ja "epäutelias", ettei suuntaisi kuuhun, marsiin ja kauemmaskin.
Itse lyön nyt korttini Kiinan varaan. Siinä vaiheessa kun kiinalaiset rupeavat (toivottavasti) pommittamaan kuuta ihmisillä ja uudisrakennuksilla, oletan muidenkin heräävään nostamaan kansallista itsetuntoaan.
Käsittääkseni tällä hetkellä sekä Nasalla, Esalla, venäläisillä, japanilaisilla että kiinalaisilla on tähtäimet avaruudessa (uusin Tiede 2000 lehti tai vastaava kertoi). Toivottavasti ne ovat muuallakin kuin vain paperilla.
Niin ja olen kyllä suunnanon scifi ja Star Trek/Stargåte -fani ;)
PS. marsiinhan mennään, eikö sen jo kerro sekin, että siitä on salaliittoteorioitakin tarpeeksi (Natsit+nasa yms.). ;)
Kiinnostus avaruudenvalloitukseen hiipui jo kauan sitten, eikä valtioilla ole nykyään varaa nostaa kansallista itsetuntoa. Avaruudesta pitäisi saada jotain hyötyä, jotta se kiinnostaisi. Tietysti jos maata lähestyy uhkaava asteroidi, joka pitää räjäyttää, tai jos maapalloa uhkaa täydellinen ekokatastrofi, tai jos maahan hyökkää joukko alieneita, tai...
Fakta kuitenkin on, ettei valtioilla ole varaa tällaisiin projekteihin. Länsimailla on täysi työ selvitä maanpäällisistä haasteista. Taloutta pyörittävät nykyään yritykset, eivät valtiot. Kansa haluaa hyvinvointia, ei avaruusseikkailuja.
USA:kin on kummasti vetänyt takaisin Bushin taannoisia puheita tulevista avaruushankkeista.
Epäilen, ettei edes Kiina halua käyttää miljardeja avaruuteen vain kansallisen ylpeyden vuoksi. Sillä riittää haasteita oman maan kasvun ja kehityksen hallinnassa.
Toivon tietenkin olevani väärässä. Olisi sääli, jos ihmiskunta käpertyisi sisäänpäin ja sci-fi jäisi vain sci-fiksi.
Taitaa jäädä avaruusmatkailu haaveeksi. Hyvin monimutkaista. Herkästi yksisuuntainen matka.
Erno vastasikin jo osittain, mutta jatkan vielä: kun Kiina ja Intia alkavat toden teolla pullistella lihaksiaan (vaikka keskenään) avaruusteknologian saralla, muidenkin supervaltojen on kerta kaikkiaan pakko vastata haasteeseen. Arvovaltapoliittisiahan syyt avaruuden valloitukseen osittain ovat, mutta kyllä avaruusteknologian sovelluksille on paljon käyttöä siviilielämässäkin.
Suosittelen Esko Valtaojan kirjaa "kotona maailmankaikkeudessa", josta selviää mm. se mielenkiintoinen tosiseikka, että teknologia Mars-lentoon keksittiin jo 60-luvulla, mutta homma kaatui poliittisiin eikä teknisiin vaikeuksiin.
Petteri: (Yritysten) on vaikea perustella sijoittajille, miksi kannattaisi investoida miljardeja avaruuslentoihin. Asteroideilta saatava malmi tuskin pystyy koskaan kilpailemaan maapallon omien varantojen kanssa.
Koskaan? Harvaa sijoittajaa kiinnostaa edes "koskaan" tai "joskus". Enemmistöä taitaa kiinnostaa kuluva vuosikvartaali. Kunnollinen avaruustekniikka vaatii pitempijänteistä kehitystyötä.
Kennedy päätti 1961, että kuuhun piti päästä 8,5 vuodessa. Siis, ei se avaruustutkimus niin pitkäjänteistä ollut 1960-luvullakaan. USA:n kuulennot olivat siinä mielessä lavastettuja, ne täyttivät ainoastaan niille sovitun päämäärän, parin tunnin tv-shown. Mitään jatkokehitysaikeita ei kai edes ollut.
Vaikka sijoittajilla on nykyään kiire, niin avaruusalalla on onneksi aikaa kehitellä kaikessa rauhassa hyviä tekniikoita. Avaruustekniikka ei ole jäänyt 1960-luvulle, mutta ehkä yleisön ei tarvitse sitä tietääkään.
"Tänään pätemisen tarvetta on vain Kiinalla. Se lähettää taikonautteja kiertämään maapalloa pr-mielessä, koska se tarvitsee kansaa yhdistäviä haasteita. Sillä on varaa, länsimailla ei."
Kiinalaiset ovat tehneet muutaman vaatimattoman miehitetyn lennon, nekin venäläisten avustuksella. Kiinan avaruusohjelman hehkutus on kyllä aika pitkälle scifistä omaksuttu ajatus. Useammassakin romaanissa kiinalaiset tulevat yllättäen takavasemmalta ja tekevät jotain häikäisevää (ja usein myös katoavat kuvasta sen jälkeen:) Enkä kyllä laskisi mitään Intiankaan varaan. NASA:n budjetti on noin nelinkertainen ESA:an nähden ja aivan valtava muihin "avaruusvaltoihin" verrattuna.
Kyllä tässä asiassa ollaan vähän scifin vankeja, 2001 olisi ollut aika tylsä elokuva jos sitä monoliittia tutkimaan olisi lähetetty miehittämätön luotain, se olisi ollut kuitenkin realismia. Avaruus on loputtoman vihamielinen paikka ja sopii paremmin roboteille kuin ihmisille.
Kuuhun paluun hylkääminen ei kuitenkaan tarkoita että kirves olisi heitetty kaivoon. Obama asetti tavoitteeksi miehitetyn lennon asteroidille v 2025 mennessä ja Marsin kiertoradalle kymmenen vuotta myöhemmin - tarkoittanee lentoa Marsin kuuhun Phobokseen. Tällöin vältetään Marsin painovoimakaivoon laskeutuminen eli paluu on helpompi.
Eipä Nasalta ideoita näytä puuttuvan:
http://www.msnbc.msn.com/id/38661352/ns/technology_and_science-space/
Varsin osuvaa tekstiä, Petteri. Itse asiassa tämä näkökulma on ollut juurikin meillä ytimenä tämän vuoden Alternative Party -tapahtumassa (Suomen isoin digitaalisen taiteen festivaali). Kuten slogaanikin sanoo "Forgotten Frontier".
Loppukädessä ihmiskunta tulee ennemmin tai myöhemmin kuolemaan, ellemme onnistu pääsemään planeetaltamme pois. Sikälikin on jotenkin harmittavaa seurata miten isot unelmat ja visiot avaruuden suhteen ovat jääneet kauas todellisuudesta. Budjetteja leikataan ja sellainen kansallinen kunnianhimo sen suhteen puuttuu. Robotin lennättäminen ulos, vaikkakin sinänsä ihan jänskää, ei nyt kuitenkaan ole ihan sama asia kuin, että oma olemassaolomme sinne laajentuisi.
Kenties siellä pitäisi pitää paneeli aiheesta...
Eipä Nasalta ideoita näytä puuttuvan:
Ei puutu, mutta kuka ne rahoittaisi? NASAn budjetti on pysynyt käytännössä samana 1980-luvulta alkaen (rahanarvon muutos huomioiden), samalla kun sen %-osuus liittovaltion budjetista on puolittunut.
Kansallinen kunnianhimo on vaihtunut kansalaisten taloudelliseksi hyvinvoinniksi. Demokratiassa kansa saa päättää ja heitä kiinnostaa enemmän oma elintaso kuin korkealentoiset hankkeet. Valitettavasti. Vain globaali kriisi tai aivan uudenlainen tapa hyödyntää avaruutta kaupallisesti panisi vauhtia asioihin.
Moi
Minä tahtoisin astronautiksi ja menisin Marssiin varmasti. Nyt sinne ei pääse niin pitää tyytyä turistimatkaan.
Hei Petteri! Miksi avaruus pitäisi valloittaa? Pitääkö meidän omistaa paikat joissa olemme käyneet? Eikö kartoittaminen riitä ?
Ulko- ja sisäavaruuden kartoittamista tapahtuu jatkuvasti. Fyysinen taso ei ole ainoa tapa matkustaa, mielen voima on rajaton. Meditaatiotekniikoilla matkustaminen tapahtuu silmänräpäyksessä ja meillä on tälläkin hetkellä Suomessa satoja psykonautteja jotka kartoittavat tätä tuntematonta maastoa, luovat karttoja siitä ja koittavat jakaa kokemuksiaan. Harmi vain että yhteiskunta ei mitenkään tunnista tämänlaista matkaamista, vaan yleensä nämä ihmiset leimataan hörhöiksi tai hulluiksi.
Ei ole mitenkään vaikeaa matkustaa jopa Jupiteriin tai Marsiin mielen voimalla. Olen tehnyt tämän itse useasti unissani, meditaatiossa, erilaisissa mielentiloissa.
Uskoo ken tahtoo, eikä oikeastaan edes kiinnosta jos ei usko. Henkilökohtainen, suora kokemus voittaa kaiken epäilyksen ja ulkopuolisen kieltämisen. En voi muuta kuin puhua omista kokemuksistani, koska ne on kaikki mistä voin olla varmoja.
Puhut kuin puhumasi asiat olisivat kiveen hakattuja faktoja. Nuoria kiinnostavat nämä asiat, heille ei vain tarjota mahdollisuutta päästä toteuttamaan itseään. Shamanismia on Suomesta koitettu kitkeä pois oikein urakalla, mutta luonnollisesti siinä ei ole onnistuttu.
Huomaan että rajoitat itseäsi vielä ajattelemalla että tälläiset asiat tarvitsevat rahaa toimiakseen. Sanot että olemme kahlittuina ikuisesti maan pinnalle, mikä estää ajatustasolla oman itsesi vapauttamisen. Kaikki lähtee ajatuksista. Jos ajattelee että on kahlittuna maan pinnalle, tällöin pysyy kahlittuna maan pinnalle.
Kiitän kuitenkin että toit asian esille. Scifi-visiot eivät aina manifestoidu täysin niin kuin ne tulevaisuudessa tulevat tapahtumaan, kuten varmasti olet huomannutkin.
Ne asiat mitä SciFissä kuvataan, voivat ilmentyä ihan eri tasoilla kuin täällä maan päällä, eivätkä edes fyysisinä muotoina, vaan korkeammilla tasoilla missä pelkällä ajatuksen voimalla luominen on mahdollista.
Alkuperäiskansat eri puolilta maailmaa ovat jo tuhansia vuosia tehneet töitä maan ulkopuolisen elämän kanssa, kuten olemme mekin suomalaiset. Suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen, yksi hyvä perusteos on vaikkapa:
http://www.amazon.com/Cosmic-Serpent-DNA-Origins-Knowledge/dp/0874779642
In Lak'ech
Sakari, http://psitriangle.net
Sakari: Huomaan että rajoitat itseäsi vielä ajattelemalla että tälläiset asiat tarvitsevat rahaa toimiakseen. Sanot että olemme kahlittuina ikuisesti maan pinnalle, mikä estää ajatustasolla oman itsesi vapauttamisen. Kaikki lähtee ajatuksista.
Heh, mutta niinhän se on. Avaruuslentoja kypsyteltiin ideatasolla jo esim. 1800-luvulla. Amerikkalaiset sitten sotkivat markkinatalouden avaruustoimintaan. Saiko rahalla lopulta muuta kuin avaruusromua ja turhia odotuksia?
Taitaa yhteys Lak'echiin pätkiä, liekö aivoaaltokanavilla tänään ylikuormitusta... Poistin viisi samansisältöistä viestiä.
Mentaalimatkailusta en tiedä, mutta yhä aidommaksi käyvät tietokonepelit ja kotiteatterit riittävät tarjoamaan avaruudellisia elämyksiä - ja turvallisesti kotisohvalla.
Ehkä tässä on syy siihen, miksi emme ole törmänneet vieraisiin siviilisaatioihin: mukavuudenhalu vie tekniikan kehittyessä voiton seikkailusta ja riskinotosta. On helpompi käpertyä omaan itseensä ja paeta virtuaalitodellisuuteen. Tämä on oma ehdotukseni Fermin paradoksi -nimisen ilmiön selitykseksi.
Petteri: Tämä on oma ehdotukseni Fermin paradoksi -nimisen ilmiön selitykseksi.
Niin juuri, eikä pidä unohtaa se tv-signaalikin on kryptattu täysin käsittämättömäksi MPEG-mössöksi. ;D
"mutta kuka ne rahoittaisi?
Kansallinen kunnianhimo on vaihtunut kansalaisten taloudelliseksi hyvinvoinniksi. Demokratiassa kansa saa päättää ja heitä kiinnostaa enemmän oma elintaso kuin korkealentoiset hankkeet. "
Kuu-ohjelman hylkääminen herätti kongressissa paljon vastustusta. Yleensä Yhdysvalloissa presidentit ovat esittäneet suurisuuntaisia visioita, ja sitten kansanedustajat ovat hylänneet määrärahat. Nyt tilanne on melkeinpä päinvastoin, mutta on selvää että Constellation-ohjelma taitaa olla kuollut.
Asteroidimissio on halvempi enkä usko että se kaatuu rahanpuutteeseen. Tekniset ongelmat esim. säteilysuojaus voivat osoittautua ylivoimaisiksi.
Nasa saa sentään huomattavia säästöjä kun avaruussukkulat ensi vuonna jäävät eläkkeelle ja jos avaruusasema mahdollisesti ajetaan alas (kerrankin sopiva termi) v 2020
"Käsittääkseni tällä hetkellä sekä Nasalla, Esalla, venäläisillä, japanilaisilla että kiinalaisilla on tähtäimet avaruudessa (uusin Tiede 2000 lehti tai vastaava kertoi). "
Tuon lehden avaruusjutuille pitäisi antaa huuhaa-palkinto. Ne ovat täynnä perustelemattomia väitteitä ja hatusta vedettyjä vuosilukuja. Pari vuotta sitten Tiede 2000 julisti ilman mitään varaumia miten venäläinen yksityinen rakettiyritys tekee miehitetyn kuulennon v 2014
Tuossa uusimmassakin jutussa toimittaja ei ollenkaan näytä ymmärtävän mikä ero on ilmaan heitetyllä visiolla ja oikealla avaruusohjelmalla minkä takana on poliittinen päätös ja rahoitus. Asteroidimissio ja "stepping stone to Mars" oli kirjoittajalle täysin tuntematon ikään kuin juttu olisi kasattu vain lehden omaa arkistoa käyttämällä.
Tähdet ja avaruus on ainoa suositeltava suomalainen lehti näissä asioissa. Netistä sitten löytyy paljon lisää...
Avaruuden valloittamisen suurimittaiselle ja ihmiskunnan ongelmat ratkaisevalle mahdottomuudelle on hyvin yksinkertaiset fysikaaliset perusteet.
1. Lähellä olevat kohteet.
Venus. Lämpötila 400 astetta celsiusta, sataa rikkihappoa.
2. Kuu. Ei ilmakehää. Kuusta löytynyt vesi aika laiha lohtu.
3. Mars. Olematon ilmakehä, ihan väärät kaasut. Mieluummin elän vaikka Vantaalla kuin Marsissa.
4. Muut aurinkokunnat. Matkat valovuosia. Lähin potentiaalinen eksoplaneetta tällä hetkellä 10 valovuoden päässä.
Haaveilu ei ole kiellettyä, mutta realismikaan ei ole pahasta.
Tietenkin tuo koko kirjoitus perustuu siihen ideaaliin, että ihmiskunnan nykyinen tietoisuus pohjautuu jonkinlaiseen absoluuttiseen jo saavutettuun totuuteen - että esim. uudenlaista teknologiaa ei enää keksitä, tai (moni miljaridisoituva) ihmiskunta ei kykene löytöretkeilijöiden tavoin haaveilemaan tuntemattomasta ja sen valloittamisesta, vaan käpertyy maapallolle kierrättämään omia hyödykkeitään, tai ihan vain siihen, että moderni tiede on jonkinlaisen ajattelun ja reaaliteettien päätepiste. Tämänkaltaiseen negatiiviseen näköalattomuuteen ihmiskunnalla näyttäisi kieltämättä olevan taipumus. Ehkä siksi usko tieteeseen muistuttaakin yhä enemmän päivä päivältä menneiden vuosisatojen yhden totuuden varaan laskevia uskontoja.
Onneksi maailman voi nähdä myös toisin. Ehkä se kaikki tieto mikä tiivistyy Järvisen pieneen päähän ei ole koko totuus, joka maailmankaikkeudella on tarjota ihmiskunnalle. Ehkä jo sadan vuoden päästä eletään jo uutta (kenties anti-tieteellistä) optimistisempaa aikakautta. Kuka tietää - onhan nykyinen maailmankuvakin syntynyt monien teorioiden, jossitteluiden ja sattumien kautta - ehkä edessä on vielä jokin suuri keksintö, joka ei tule vastaan empiiristen menetelmien vaan sattuman kautta.
Viime kädessä Järvisen kirjoitus näyttäisi kuitenkin olevan elämässään pettyneen 80-lukujen scifi-nörtin angstinen purkaus siitä miksi mikään siitä mikä olisi ollut mahdollista ei tapahdu todennäköisesti hänen omana elinaikanaan. Eikä siinä mitään. Kyseessä taitaa olla ihan luonnollinen ihmismielen degenereoituminen - kun samaan aikaan jossain muualla jo joku toinen Järvinen haaveilee jostain suuremmasta.
Pisara
Lähetä kommentti