Eilinen MTV3:n Hannu Karpo osoitti, miten paha tilanne voi olla. Karpo olisi halunnut esittää uusintana joulukuussa 1984 nähdyn jakson, jossa satusetä Martti Vainio lupasi kertoa totuuden Los Angelesin olympialaisten doping-tapauksesta. Myöhemmin kävi ilmi, että tuolloin kerrottu "totuus" olikin satua.
Mutta mutta... arkistosta kaivettu kuvanauha olikin pelkkää lumisadetta. Vain ääni kuului. Niinpä Karpo näytti toisen, vuoden 1985 alussa esitetyn pätkän, jossa oli nykyisen alkolukon prototyyppi. Sitäkin ajan hammas oli puraissut niin pahasti, että ruutuun oli lisätty asiasta kertova selitysteksti.
On todella huolestuttavaa, mikäli tallenteet eivät kestä edes 25 vuotta. Ihmiskunnan mittakaavassa se on pelkkä silmänräpäys. Jos ammattilaiset eivät saa kuvanauhojaan säilymään, mitä mahdollisuuksia meillä tavallisilla kansalaisilla on?
20 kommenttia:
Kyllähän tarinan opetus oli juurikin se, että nauhat olisi pitänyt digitoida. Magneettinauhat tuhoutuvat ajan saatossa, eikä siihen ammattitaito auta.
Jos pilvi-hypetys vähänkään pitää paikkansa, digiarkistoinnin ongelma ratkeaa kuluttajien kannalta itsestään, kun kaikki tieto on aina verkkolevyllä, jota palveluntarjoaja varmistaa.
Aika outoa tosiaan että digikeskiajasta puhut käyttämällä esimerkkinä ANALOGISTEN nauhojen varastoon lahoamista.
Digitaalisuus tai analogisuus ei ole tässä oleellista vaan se, että vanhoja sähköisiä tallenteita ei pystytä enää lukemaan koska a) sopivia laitteita ei ole (esim. VHS), b) tallennusmedia on tuhoutunut tai c) signaalien koodaustapaa ei enää osata tulkita.
On tapana puhua digitaalisesta keskiajasta, koska sähköisen tallentamisen aikajanalla analoginen jakso on niin lyhyt. Samat ongelmat koskevat sitäkin.
Analogianauhojen digitointi ei ole mikään patenttiratkaisu - väärä säilytys pilaa molemmat. Oikein säilytettynä nauhojen pitäisi hyvinkin kestää 25 vuotta. Itselläni on yli 30 vuotta vanhoja C-kasetteja ja 25 vuotta vanhoja VHS-nauhoja, eikä niissä ole ongelmia.
"a) sopivia laitteita ei ole (esim. VHS), ... ,c) signaalien koodaustapaa ei enää osata tulkita."
Et kai kirjassasi tosissaan väitä, että vanhan tekniikan osaaminen katoaa ja yhteiskunta menettää tietoa? Eiköhän vanhojen medioiden digitoimispalveluja ole olemassa niin kauan kuin niille on kysyntää.
Luuleko, että joskus tulevaisuudessa historioitsijat joutuvat takaisinmallintamaan nykyajan medioita koska kukaan ei tiedä, miten ne toimivat, ja kaikki dokumentaatio on kadonnut samalla logiikalla (=kehäpäätelmä)?
On sellaisia proprietary-koodauksia, joita ei ole aikoinaan dokumentoitu. Esim. NASAlla on paljon mittausdataa sisältäviä nauhoja, joita ei enää osata tulkita, vaikka nauhojen lukemiseen sopiva laite vielä jostain löytyisikin.
Vastaavia esimerkkejä löytyy myös yrityksistä. Tietokantoihin on esim. viety koodeja, joiden merkitystä kukaan ei enää muista.
Osa datasta on tietoturvasyistä aikoinaan kryptattu (esim. varmistusnauhat). Kukaan ei muista enää avainta, joten tiedot on menetetty.
Olet huolissasi tietokoneilla olevista valokuvista, jotka katoavat/tuhoutuvat koneen hajotessa.
Et (ainakaan toistaiseksi) ole huolissasi paperikuvista, jotka tuhoutuvat albumin tuhoutuessa (esim. tulipalo, tulva, varkaus, vahinko), ja vaikka kuvat säilyisivätkin, ne haalistuvat ja menevät sitä kautta pilalle.
Väittäisin, että huomattavasti laajempaa lukijakuntaa koskettava ongelma on juuri näiden paperikuvien tuhoutuminen.
Onko seuraava kirjasi kenties "Paperiarkistointi"..?
Jokaisessa perheessä on esi-isien paperikuvia 50-100 vuoden takaa.
Tänään otettavien digikuvien säilytys edes 20 vuotta on monelle kotitaloudelle lähes ylivoimainen tehtävä.
Tänään otettavien digikuvien säilytys edes 20 vuotta on monelle kotitaloudelle lähes ylivoimainen tehtävä.
Toki sinun täytyy olla tuota mieltä, sillä muutoin juuri ilmestyneeltä kirjaltasi putoaisi pohja pois.
Oikeastihan digikuvat eivät ole mikään ongelma. Nehän on äärettömän helppo säilyttää, ja nykyiset tiedostomuodot aukeavat 100 prosentin todennäköisyydellä vielä 50 vuodenkin kuluttua.
Tästä väitteestäsi olen myös eri mieltä:
sähköistä tietoa ei oteta talteen eikä arkistoida niin, että ajastamme jäisi muistoja jälkipolville.
Voisin veikata, että tulevaisuudessa isompi ongelma on sähköisen tiedon suuri määrä kuin sen puute.
Toki sinun täytyy olla tuota mieltä, sillä muutoin juuri ilmestyneeltä kirjaltasi putoaisi pohja pois.
Uskot siis, että ensin kirjoitetaan kirja, ja sen jälkeen päätetään mielipide :-) Voin kertoa, että järjestys on päinvastainen.
Nehän on äärettömän helppo säilyttää, ja nykyiset tiedostomuodot aukeavat 100 prosentin todennäköisyydellä vielä 50 vuodenkin kuluttua
JPEG ei ole ongelma. Mutta missä ajattelit säilyttää kuvat seuraavat 50 vuotta? Kenkälaatikossa? Arvaa kuinka moni laittaa niitä edes kenkälaatikkoon? Monilla kuvat tuhoutuvat kiintolevyn mukana; osa ei siirrä niitä edes kamerasta tai puhelimesta.
JPEG ei ole ongelma. Mutta missä ajattelit säilyttää kuvat seuraavat 50 vuotta? Kenkälaatikossa?
Miten digitaalisessa muodossa olevia kuvia säilytetään kenkälaatikossa..? Omat kuvani ovat koneella + tuplasti varmistettuna kahdella ulkoisella kiintolevyllä (joista toinen on Espoossa, toinen Tampereella).
Arvaa kuinka moni laittaa niitä edes kenkälaatikkoon? Monilla kuvat tuhoutuvat kiintolevyn mukana; osa ei siirrä niitä edes kamerasta tai puhelimesta.
Kuinka sinä tiedät miten ihmiset kuviaan käsittelevät? Oletko tehnyt asiasta tutkimusta, vai onko nuo ihan fiilispohjalta tehtyjä arvioita?
Omat kuvani ovat koneella + tuplasti varmistettuna kahdella ulkoisella kiintolevyllä (joista toinen on Espoossa, toinen Tampereella).
Kiintolevyjen ylikirjoitusominaisuus sotii tavallaan koko ideologiaa vastaan. :) DVD:n luulisi olevan helpompi, halvempi ja turvallisempi kun haluaa ottaa originelleja levykuvia.
Filosofisempi kysymys on sitten se, kuinka HD-videoiden säilömisestä on lopulta hyötyä. Fahrenheit 451 :n skenaario päättyi siihen että ihmiset opetteli kirjat ulkoa.
Kiintolevyjen ylikirjoitusominaisuus sotii tavallaan koko ideologiaa vastaan. :)
Häh?
DVD:n luulisi olevan helpompi, halvempi ja turvallisempi kun haluaa ottaa originelleja levykuvia.
Ei se kyllä ole. Se on hankalampi (kymmeniä DVD-levyjä vs. yksi ulkoinen kiintolevy), kalliimpi (teran ulkoisen kiintolevyn saa noin 80 eurolla) ja riskialttiinpi (levyjen naarumuttumista/tuhoutumista ei ole kovin helppo huomata - ulkosella kovalevyllä se huomaa suhteellisen helposti).
Itse en näe mitään ongelmaa digitaalisen aineistoni säilömisessä kiintolevyillä tai niiden tulevaisuuden vastineilla koko loppuelämääni: sama tavara on kahdella levyllä jatkuvasti (esim. rsync hoitaa synkronoinnin kerran vuorokaudessa työlevyltä varalevylle). Kun toinen levy hajoaa tai osoittaa sen merkkejä (kiintolevyn elinikä on noin 5 vuotta), on se jo muutenkin mukava vaihtaa nopeampaan ja/tai suurempaan. Näin aineisto säilyy 10-20 euron vuosikustannuksin. Toki levyjen määrää voi lisätä ja hajauttaa verkon yli usealle koneelle vainoharhaisuuden asteen mukaan.
Tietenkään en voi taata että lapseni tai lapsenlapseni tätä menettelyä jatkavat, kuten en mitään muutakaan säilömistä. Toinen ongelma voi olla yhteiskunnan tuhoutuminen, jolloin uusia kiintolevyjä ei ole enää saatavilla ja vanhat tuhoutuvat, mutta tätä varmaan pyritään muistakin syistä välttämään.
On kaksi tunnetusti pitkäikäistä tiedostoformaattia; savitaulu ja reikäkortti.
Magneettinauhaa käytetään edelleen digitaalisen aineiston tallentamiseen monessa merkittävässä instansissa maailmalla. Nauha on luotettava ja sen käyttö nopeaa jos ei se pääse demagnetisoitumaan. Ainakin Pentagon käytti muutama vuosi takaisin nauhoja todella tärkeitten tiedostojen varmuuskopioina.
Saa nähdä tuoko "tyhmä muisti" parannusta nykyiseen tilanteeseen missä ulkopuolinen usb-kiintolevy on toistaiseksi luotettavin tallenusmedia. Optisista tallenteista kuten dvd:stä ollaan onneksi jo pääsemässä eroon.
Matti: Miten voit olla varma ettei mitään tietoa katoa? Jos teet vahingossa muutoksia digikuvaan, pelkkä synkronointi ei säilytä alkuperäistä kuvaa. Käytännössä koko kovalevyn historia pitäisi tallentaa ulkoiselle.
Katsoin myös tuon Karpon ohjelman ja minä luin siitä "rivien välistä" että Karpo olisi epäillyt jonkinlaista sabotaasia Vainion nauhan kohdalla. Olihan se nauha täyttä lumisadetta siinä missä monet muut nauhat olivat vain jossain määrin vioittuneita.
Olisikin ihmeellistä, jos nauha itsekseen olisi muuttunut lumisateeksi.
Joko asialla on ollut Suomen urheilun maineen puolesta -salaseura tai sitten siinä on tapahtunut ihan tavallinen kämmäys: nauha on ollut vuosia lähellä magneettikenttiä ja demagnetoitunut tai joku on vahingossa pyyhkinyt sen tyhjäksi uutta käyttöä varten.
Ei muuten kannata luottaa sokeasti noihin usb-levyasemiin. Itseltäni on hajonnut niitä useampia, lisäksi yhteen on tullut lukuvirhe keskelle 20 gigatavun videotiedostoa (v-mäinen juttu).
Kesällä Aamulehdessä osui silmiini yleisönosastokirjoitus, jossa pettynyt asiakas valitti usb-levyn hajonneen pian oston jälkeen, vaikka se oli myyty hänelle nimenomaan varmistuksia varten.
Kannattaa muistaa että kovalevyt ovat nykyään kulutustuotteita.
Sinällään digitaalisuus ei ole muuttanut tilannetta miksikään, siinä missä varmistuskovalevy saattaa olla hajonnut saattaa kellarin valokuvalaatikossa olla vesivahinko tai hiiri.
Kovalevyjen halpa hinta ja erilaiset verkkopalvelut tuovat kuitenkin kiitettävästi vaihtoehtoja eli kyse on enimmäkseen omasta viitseliäisyydestä.
Kaikessa muuttamisessa olennaista on muuttaa formaattia mahdollisimman aikaisin. Tiedän tapauksen, jossa oli ostettu DVD/VHS yhdistelmä muuntoon, mutta sitten ei muunnettukaan vaan katsottu kirjaston kasetteja ym. ja lopulta VHS oli sellaisessa kunnossa, että se ruttasi nauhat.
Tiedon säilytyksessä kapasiteetin kasvu auttaa. Levykapasiteetti kasvaa nopeammin kuin digikuvien koko. Minä en arkistoisi digikuvia vaan pitäisin ne kovalevyllä varmuuskopioituina. Jos levytila loppuu, ostaa lisää.
Mitä tulee digikuviin, niin pelkkä Windowsin sekaisin meno saattaa tuhota ne, sillä uudelleenasennus usein formatoi kovalevyn. Tiedän tapauksen, jossa kuvia meni tämän takia.
Minusta digitaalisuus on pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Minä uskon, että materiaalia säilyy paljon enemmän jo siksi, että sitä tehdään paljon enemmän. Vaikka 90 % digikuvista häviäisi, niitä säilyisi enemmän kuin ennen otettiin.
Lähetä kommentti