Poliitikot ja media ovat kauhistelleet NSA:n suorittamaa verkkourkintaa eli kauniimmin sanottuna signaalitiedustelua. Meitä suomalaisia ihmetyttää edelleen, miksi juuri ihmisoikeuksien mallimaa Ruotsi ja sen FRA-tiedustelu tunnetaan avoimesta verkkourkinnasta.
Historia antaa asioille perspektiiviä. Toisin kuin Suomi, Ruotsi on aina ollut suurvalta. Asemansa myötä Ruotsilla on ollut merkittävä rooli myös aseiden valmistajana ja sotilastiedustelussa.
Viime keväänä Suomen televisiossa esitetty dokumentti Kadonnut vakoilukone kertoi vuonna 1952 sattuneesta tapauksesta. Ruotsin FRA teki Itämerellä säännöllisiä radiotiedustelulentoja lähelle Neuvostoliiton ja sen liittolaisten aluevesiä. Tarkoituksena oli salakuunnella mm. sotilasharjoitusten radioliikennettä. Kerätyt tiedot toimitettiin Britannian sotilasasiamiehen kautta Yhdysvalloille, joka palkitsi Ruotsin myymällä tälle aikansa kehittyneintä radiokalustoa.
Valitettavasti Ruotsin puolustusministeriössä oli vakooja, joka välitti tiedot vakoilulennoista Neuvostoliittoon. Aamulla 13.6.1952 ilmaan noussut DC-3-vakoilukone ammuttiin alas kansainvälisillä vesillä. Koneen hylky löydettiin vasta 50 vuotta myöhemmin. Ruotsin hallitus tiesi, mitä koneelle oli tapahtunut, mutta julkisuuteen kerrottiin vain osa totuudesta. Vieraan valtion signaalitiedustelu oli arka asia. Lisätietoja tapauksesta.
Vuonna 1985 ruotsalainen Viggen oli tarkkailemassa venäläisten sotaharjoitusta Gotlannin saaren lähistöllä. Sitä itseään tarkkaillut venäläinen Su-15 hävittäjä syöksyi jostain syystä mereen ja lentäjä menehtyi. Vuonna 1996 kaksi Viggeniä kierteli Pietari Suuri -risteilijää Itämerellä. Seurannan aikana toinen Viggeneistä syöksyi mereen risteilijän lähelle. Lentäjä löydettiin myöhemmin kuolleena.
FRA:lle myönnetty oikeus (ja sille hankittu supertietokone) on vain loogista jatkoa aiemmalle tiedustelulle. Epäilemättä seurannan kohteena on nytkin venäläisten dataliikenne ja tietoja vaihdetaan amerikkalaisten kanssa. Mikään ei ole muuttunut 60 vuodessa. Netin vakoilu ei ole mikään uusi ja itsenäinen toiminta vaan osa perinteistä signaalitiedustelua.
Myös amerikkalaiset ovat menettäneet ihmishenkiä signaalitiedustelussa. NSA:n pääkonttorin vieressä on muistolaatta 2.9.1958 alasammutun C-130-tiedustelukoneen miehistölle. Vaikka muistolaatat ja niihin liittyvät koneet ovat julkisella paikalla National Vigilante Parkissa, en kuvauskiellon vuoksi uskalla laittaa tähän niistä valokuvia.
Vakoilulennot U2- ja SR-71-koneilla olivat oma lukunsa. Lentoja tehtiin syvälle Neuvostoliiton ilmatilaan, mutta niissä keskityttiin enemmän valokuvaukseen kuin signaalitiedusteluun.
Voi vain arvailla, miten paljon väitetyt Irakin joukkotuhoaseet vaikuttivat Prism- ym. ohjelmien kehittämiseen. Keväällä esitetty dokumentti Irakin sodan isät kertoi, miten Yhdysvallat halusi palavasti tietoja, jotka oikeuttaisivat hyökkäykseen. CIA itsekin tiesi, että sen keräämä tiedusteluaineisto joukkotuhoaseista oli epävarmaa, mutta presidentti esikuntineen päätti itse, mihin se halusi uskoa.
Yhdysvallat olisi hyökännyt Irakiin joka tapauksessa, mutta syy olisi voinut olla toinen. Joukkotuhoaseista maailmalle esitetyt väitteet ja "todisteet" (Powellin YK:n istunnossa näyttämät valokuvat liikuteltavista laboratorioista) olivat häpeäksi USA:n luotettavuudelle.
On ymmärrettävää, ettei USA halua mokan toistuvan. Siksi maailman dataliikennettä salakuunnellaan jatkossa kaikin mahdollisin tavoin, niiden laillisuudesta riippumatta. Eikä edustajainhuone pistä sitä lainkaan pahakseen.
Irakin skandaali vaikutti myös länsimaisiin tiedustelupalveluihin. Saksan ja Ranskan oman tiedustelun keräämän aineiston mukaan joukkotuhoaseiden olemassaolosta ei ollut riittävästi näyttöä, joten niiden johtajat jättäytyivät viisaasti pois hyökkäyksestä.
Tällainen maineen ja ihmishenkien pelastuminen on riittävä syy ylläpitää maiden omaa tiedustelua jatkossakin. Keinoista piittaamatta. Vaikka poliitikot julkisuudessa haukkuvat, salassa he kiittävät tehdystä työstä.
Historia antaa asioille perspektiiviä. Toisin kuin Suomi, Ruotsi on aina ollut suurvalta. Asemansa myötä Ruotsilla on ollut merkittävä rooli myös aseiden valmistajana ja sotilastiedustelussa.
Viime keväänä Suomen televisiossa esitetty dokumentti Kadonnut vakoilukone kertoi vuonna 1952 sattuneesta tapauksesta. Ruotsin FRA teki Itämerellä säännöllisiä radiotiedustelulentoja lähelle Neuvostoliiton ja sen liittolaisten aluevesiä. Tarkoituksena oli salakuunnella mm. sotilasharjoitusten radioliikennettä. Kerätyt tiedot toimitettiin Britannian sotilasasiamiehen kautta Yhdysvalloille, joka palkitsi Ruotsin myymällä tälle aikansa kehittyneintä radiokalustoa.
Valitettavasti Ruotsin puolustusministeriössä oli vakooja, joka välitti tiedot vakoilulennoista Neuvostoliittoon. Aamulla 13.6.1952 ilmaan noussut DC-3-vakoilukone ammuttiin alas kansainvälisillä vesillä. Koneen hylky löydettiin vasta 50 vuotta myöhemmin. Ruotsin hallitus tiesi, mitä koneelle oli tapahtunut, mutta julkisuuteen kerrottiin vain osa totuudesta. Vieraan valtion signaalitiedustelu oli arka asia. Lisätietoja tapauksesta.
Vuonna 1985 ruotsalainen Viggen oli tarkkailemassa venäläisten sotaharjoitusta Gotlannin saaren lähistöllä. Sitä itseään tarkkaillut venäläinen Su-15 hävittäjä syöksyi jostain syystä mereen ja lentäjä menehtyi. Vuonna 1996 kaksi Viggeniä kierteli Pietari Suuri -risteilijää Itämerellä. Seurannan aikana toinen Viggeneistä syöksyi mereen risteilijän lähelle. Lentäjä löydettiin myöhemmin kuolleena.
FRA:lle myönnetty oikeus (ja sille hankittu supertietokone) on vain loogista jatkoa aiemmalle tiedustelulle. Epäilemättä seurannan kohteena on nytkin venäläisten dataliikenne ja tietoja vaihdetaan amerikkalaisten kanssa. Mikään ei ole muuttunut 60 vuodessa. Netin vakoilu ei ole mikään uusi ja itsenäinen toiminta vaan osa perinteistä signaalitiedustelua.
Myös amerikkalaiset ovat menettäneet ihmishenkiä signaalitiedustelussa. NSA:n pääkonttorin vieressä on muistolaatta 2.9.1958 alasammutun C-130-tiedustelukoneen miehistölle. Vaikka muistolaatat ja niihin liittyvät koneet ovat julkisella paikalla National Vigilante Parkissa, en kuvauskiellon vuoksi uskalla laittaa tähän niistä valokuvia.
Vakoilulennot U2- ja SR-71-koneilla olivat oma lukunsa. Lentoja tehtiin syvälle Neuvostoliiton ilmatilaan, mutta niissä keskityttiin enemmän valokuvaukseen kuin signaalitiedusteluun.
Voi vain arvailla, miten paljon väitetyt Irakin joukkotuhoaseet vaikuttivat Prism- ym. ohjelmien kehittämiseen. Keväällä esitetty dokumentti Irakin sodan isät kertoi, miten Yhdysvallat halusi palavasti tietoja, jotka oikeuttaisivat hyökkäykseen. CIA itsekin tiesi, että sen keräämä tiedusteluaineisto joukkotuhoaseista oli epävarmaa, mutta presidentti esikuntineen päätti itse, mihin se halusi uskoa.
Yhdysvallat olisi hyökännyt Irakiin joka tapauksessa, mutta syy olisi voinut olla toinen. Joukkotuhoaseista maailmalle esitetyt väitteet ja "todisteet" (Powellin YK:n istunnossa näyttämät valokuvat liikuteltavista laboratorioista) olivat häpeäksi USA:n luotettavuudelle.
On ymmärrettävää, ettei USA halua mokan toistuvan. Siksi maailman dataliikennettä salakuunnellaan jatkossa kaikin mahdollisin tavoin, niiden laillisuudesta riippumatta. Eikä edustajainhuone pistä sitä lainkaan pahakseen.
Irakin skandaali vaikutti myös länsimaisiin tiedustelupalveluihin. Saksan ja Ranskan oman tiedustelun keräämän aineiston mukaan joukkotuhoaseiden olemassaolosta ei ollut riittävästi näyttöä, joten niiden johtajat jättäytyivät viisaasti pois hyökkäyksestä.
Tällainen maineen ja ihmishenkien pelastuminen on riittävä syy ylläpitää maiden omaa tiedustelua jatkossakin. Keinoista piittaamatta. Vaikka poliitikot julkisuudessa haukkuvat, salassa he kiittävät tehdystä työstä.
11 kommenttia:
Huvittaa etenkin tuo kongressin tietämättömyys. Kai ECHELON ainakin pitäisi olla tuttua jokaiselle suomalaiselle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/ECHELON
En paneudu tässä enempää NSA:n muihin menetelmiin.
Salakirjoittamisen ja tiedustelun historiasta aina -90 luvulle asti saa hyvän käsityksen David Kahnin The Code Breakers kirjasta. Se on aika järkäle, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.
Kannattaa myös lukea James Bamfordin kirjat The Puzzle Palaze, Body of Secrets ja sitten eritysesti viimeisin The Shadow Factory, koska se päivittää tiedot aina vuoteen 2009 asti.
Snowden tähän mennessä vuotamat dokumentit käytännössä vain vahvistavat sen, että Shadow Factory kirjassa olevat tiedot pitävät hyvin paikkansa.
Richard J. Aldrich on kirjoittanut erinomaisen kirjan GCHQ:ta ja se on myös vielä melko tuore.
Kaikki em. kirjat ovat aika työläitä luettavia, koska niissä perehdytään aika syvällisesti kuvattujen organiaatioiden rakenteisiin, keskeisiin henkilöihin ja tapahtumien käänteisiin pelkkien menetelmien kuvaamisen lisäksi.
ECHELON*:sta, jonka merkitys on vähentynyt sitten -90 luvun merkittävästi ja se on jo käytännössä korvattu uudemmilla järjestelmillä, jotka kattavat paremmin vuosituhannen vaihteen jälkeen tapahtuneen muutoksen tietoliikenteessä.
*) ECHELON on vain yksi järjestelmä hyvin monien joukossa, eikä siis synonyymi tai sateenvarjo-termi.
Ai niin, jos nyt joku vielä haluaa ECHELON:sta nimenomaisesti lukea niin Patrick Radden Keefen Chatter on täsmäteos siitä.
Code breakers on alan raamattu ja kattaa koko salauksen historian aina muinaisesta Egyptistä alkaen. Ainakin Suomen talvisodan osalta siinä on joitakin virheitä, mikä ei kirjan laajuuden vuoksi ole yllättävää.
Echelon keskittyi todellakin satelliittiyhteyksien salakuunteluun, eli puhe- ja faksiliikenteeseen aina 1990-luvulle asti. Kun EU:n selvitys asiasta valmistui 2001, järjestelmä oli jo vanhentunut. Liikenne siirtyi kuituverkkoihin, jolloin vakoiulun tekniikat menivät uusiksi.
Tuomioja kertoi edelleen pelkäävänsä Echelonia, mikä osoittaa hänen tietojensa olevan n. 15 vuotta kehityksestä jäljessä. Toivottavasti Supo päivittää ministerien tiedot uhkakuvista nykyaikaan.
Tottahan se on että tiedustelua on ollut historiassa jo kauan. Tulee olemaan myös jatkossa. Sille on tarve olemassa.
Tulee vain kaikesta mieleen, että kuinka paljon nämä organisaatiot tekevät omia projektejaan kertomatta kunnolla päättäjille.
Oleelliset kysymykset ovatkin kuinka valvotaan toimintaa ja kuinka pysytään puitteissa joissa tiedetään olevan hyötyä. Paranoia on helposti itseään ruokkiva.
Tuomioja nyt elää kaiken kaikkiaan monessa suhteessa historiassa.
Verratkaa vaikka hänen kommentiaan tähän naapurimaan johtajan tweettiin: US Official Criticizes Russia for Meddling in Finland's NATO Debate
http://t.co/fPsGa01eRp
https://twitter.com/IlvesToomas/status/361233111473860609
"...venäläinen Su-15 hävittäjä syöksyi jostain syystä mereen ja lentäjä menehtyi."
No nyt hyvästä suomen kielestä tunnettu tietokirjailijakin on omaksunut muotisanan 'menehtyä'.
Menehtyminen ei ole synonyymi tapaturmaiselle kuolemalle. Menehtyminen on kitumista ja hidasta kuolemista.
Mikään ei ole muuttunut 60 vuodessa. Netin vakoilu ei ole mikään uusi ja itsenäinen toiminta vaan osa perinteistä signaalitiedustelua.
Kyllä on muuttunut. Aiemmin tiedustelu on kohdistunut lähinnä kiinnostaviksi valikoituneisiin kohteisiin mutta nykyään tiedustelu on totaalista: se kohdistuu aivan jokaiseen.
Kiitos tarkkaavaisuudesta. Menehtyä-verbin käyttämisestä kts. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1179
Totta sekin, että tekniikan myötä vakoilu on voitu automatisoida. Ennen seurattavat kohteet piti valita etukäteen, nyt kaikki data voidaan ottaa talteen ja päättää seurattavat vasta jälkikäteen. Tämä on iso periaatteellinen ero. Myös yritysten edun korostuminen asevarustelun sijaan on selkeä muutos.
FRA, CIA ja NSA toimivat silti kuten ennenkin.
Ennen seurattavat kohteet piti valita etukäteen, nyt kaikki data voidaan ottaa talteen ja päättää seurattavat vasta jälkikäteen. Tämä on iso periaatteellinen ero. Myös yritysten edun korostuminen asevarustelun sijaan on selkeä muutos.
Minusta valvonnan totaalisuus on aivan demokraattisen yhteiskunnan ydintä raastava muutos: viranomaiset eivät vain voi, vaan todellakin valvovat jokaista. Tätä ei voi mitenkään pitää hyväksyttävänä. Kansalaisten totaalinen valvonta ei kuulu demokratiaan.
Valvonnasta tekee erityisen paheksuttavaa se, että sen tuloksia aivan ilmeisesti käytetään myös paljoon muuhunkin kuin sotilaallisiin intresseihin. Puhtaalle sotilastiedustelulle, jota tehdään yksinomaan maanpuolusutuksen tarpeisiin, olen valmis hyväksymään melko vapaatkin kädet. En oikein usko, että puolustusvoimilla on edes intressiä jokaisen seuraamiseen. Muu viranomaiskäyttö voikin olla eri asia.
Uhkakuvien muuttuminen tekee kansalaisten urkinnasta hieman ymmärrettävämpää. Kylmän sodan aikana vihollisia olivat toiset armeijat, nyt terroristit. Sodankäynti on muuttunut asymmetriseksi.
Jopa yksittäiset ihmiset voivat tuottaa vahingon, johon ennen tarvittiin vieraan valtion hyökkäys. Monimutkaistunut ja tekniikan varassa elävä yhteiskunta on haavoittuva, mutta kyse on myös viestinnän vaikutuksesta: terrori-iskun saama julkisuus aiheuttaa vahingon, joka vaikuttaa vielä pitkään sen jälkeen kun materiaaliset tuhot on korjattu.
Uhkakuvien muuttuminen tekee kansalaisten urkinnasta hieman ymmärrettävämpää. Kylmän sodan aikana vihollisia olivat toiset armeijat, nyt terroristit. Sodankäynti on muuttunut asymmetriseksi.
Terroristeja on ollut maailman sivu, joten uhkakuvien suhteenkaan ei ole tapahtunut mitään radikaalia. Suomessakin vastustettiin aikanaan venäläistämistoimia terrorin keinoin.
Valvonta voitaisiin edelleenkin kohdistaa vain todettuihin uhkiin. Yhteiskunnassa on jotain todella pahasti vialla, jos valtio kokee koko kansan niin vakavaksi uhaksi, että totaalista valvontaa pidetään perusteltuna ja oikeasuhtaisena toimena.
Lähetä kommentti