Canon julkisti tänään uuden, ammattikäyttöön tarkoitetun rungon. Nikon julkaisi omansa viikko sitten. Sekä Canon 1D Mark IV että Nikon D3S ovat järeitä, lehti- ja urheilukuvaajille tarkoitettuja laitteita. Paatuneinkaan harrastaja ei lähde lomamatkalle yli kilon painoisen rungon kanssa, kun sen kaveriksi tarvitaan vielä monen kilon painosta objektiiveja. Myös viiden tuhannen hinta kertoo, että nämä kamerat on tarkoitettu vain henkilöille, jotka ansaitsevat kuvaamisellaan rahaa.
Pari vuotta sitten Canon 1D Mark III herätti itsessäni ällistystä, uusia ominaisuuksia oli niin paljon. Tämän päivän julkistus ei herättänyt lainkaan samanlaista intoa. Ulkoisesti laitteita on mahdoton erottaa toisistaan. Tarkennusjärjestelmä on uusittu ja ominaisuuksiin tehty pieniä parannuksia. Merkittävä lisäys on videokuvausmahdollisuus, mutta toisin kuin 7D:ssä, sillä ei ole edes omia painikkeita. Edes 7D:ssä esiteltyä vesivaakaa tai langatonta salamalähetintä ei löydy. Etsimen kuva näytti omaan silmääni jopa karvan verran pienemmältä kuin 7D:n etsinkuva.
Molemmat kamerat yltävät käsittämättömän korkeaan 102 400 ISO-herkkyyteen. Nähtäväksi jää, minkälaista kuvaa sillä saadaan. Mielenkiintoista kyllä, Nikon käyttää täyden koon kennoa ja Canon pienempää APS-H-kokoa. Silti Canonissa on 16 ja Nikonissa "vain" 12 megapikseliä.
Saksalaiset autovalmistajat tekivät taannoin herrasmiessopimuksen, jonka mukaan huippumallien nopeudet rajoitetaan 250 kilometriin tunnissa. Jos se ei (saksalaista) ostajaa tyydytä, rajoittimen voi poistaa viritysliikkeessä. Tai sitten ostajan täytyy hankkia oikea urheiluauto, jossa moisia vapaan liikkumisen esteitä ei tunneta.
Olisiko kameravalmistajien aika tehdä samanlainen sopimus? Megapikselien määrää tärkeämpää on niiden laatu. Monessa suhteessa 12-14 megapikseliä on optimaalinen arvo, jonka ylityksestä ei ole vastaavaa hyötyä.
Studiokäytössä tilanne on hieman erilainen. Siellä voidaan optimioloissa ja ISO 100 -herkkyydellä hyödyntää 20 megapikseliä ja enemmänkin. Sekä Nikonilla että Canonilla onkin erikseen studiokäyttöön tarkoitetut mallit.
-- Mutta kenelle näitä kameroita jatkossa tehdään?
Kameratekniikan huima kehitys 2000-luvulla on ilonaihe kameravalmistajille. Valokuvaus, jota välillä pidettiin jo hiipuvana harrastuksena, on digiajan myötä noussut uuteen loistoon. Järjestelmäkamerat ja objektiivit käyvät hyvin kaupaksi. Mutta asiassa on kääntöpuolensa: kameravalmistajat tekevät kohta laitteita, joita kenelläkään ei ole varaa ostaa.
Valokuvaajan ammatti on käymässä uhanalaiseksi. Moni joutuu työllistämään itse itsensä, kun lehdet luopuvat omista kuvaajistaan. Mainos- ja urheilukuvaajilla riittänee töitä pisimpään, koska niissä liikkuvat muutoinkin suuret rahamäärät.
Myös hääkuvaus on hiipumassa. Yhä useampi pyytää jotain kuvausta harrastavaa sukulaista hoitamaan asian. Ylioppilas-, rippi- tai hääkuvan ottamiseen ei enää tarvita ammattilaista. Toki lopputuloksen laatu on heikompi, mutta oleellista on, että nykyään alempikin laatu riittää, kun sen saa lähes ilmaiseksi.
Digitekniikka on tehnyt kuvauksen niin helpoksi ja halvaksi, että kuvan arvo on romahtanut. Harrastajien määrä kasvaa jatkossakin, mutta he eivät osta monen tonnin runkoja eivätkä pienen auton hintaisia teleobjektiiveja.
Ymmärrän sinua, Jore Puusa. Tekninen kehitys on mullistamassa alaa. Harrastajat ovat ottamassa ammattilaisten paikan. Sama kehitys on käynnissä monella muulla alalla, kuten vaikkapa toimittajissa tai muusikoissa. Eikä yksin Suomessa.
Julkaiseminen oli ennen rajattu ammattilaisten yksinoikeudeksi. Kansainväliseen levitykseen pystyi hyvin harva. Nyt kuka tahansa voi tehdä sen, mikä vielä 20 vuotta sitten oli harvojen ja valittujen yksinoikeus. Luet juuri yhtä uuden tekniikan tuomaa murrosta: blogia.
On mielenkiintoista seurata Dpreview-foorumin keskusteluja valokuvaajien ahdingosta. Taannoin silmiin osui kirjoitus, jossa hyvässä asemassa oleva IT-ammattilainen haaveili jättävänsä stressaavan alan taakseen ja ryhtyvänsä mieluummin valokuvaajaksi. Moni ammattikuvaaja kiiruhti neuvomaan, ettei vaihto kannattaisi, sillä valokuvaajan homma se vasta stressaava onkin! Koskaan ei tiedä, mistä leipä ensi viikolla tulee.
Toisessa keskustelussa henkilö kertoi olleensa häissä, jossa monella vieraalla oli järjestelmäkamera. He kuvasivat niin ahkerasti, ettei palkattu hääkuvaaja tahtonut mahtua putkillaan väliin.
Jos ammattilaiset katoavat, häviävät myös heille tarkoitetut ja sen mukaisesti hinnoitellut laitteet. Onko Mark IV:n yllätyksettömyys esimakua tulevasta? Jääkö Mark V jo lajinsa viimeiseksi?
24 kommenttia:
Harrastat valokuvausta ilmeisesti syvemmällä tasolla - onko kuviasi verkossa katsottavana?
Terv. Anna-Liisa
Kuviot ovat tosiaan selvästi muuttumassa. Eräs jo selvästi näkyvissä oleva suuri muutos on se, että still- ja videokamerat sulautuvat. Viimeistään silloin, kun elektronisen etsimen laatu on riittävä korvaamaan peilikoneiston.
Ensimmäinen järkkärini oli 19.2.1985 hankittu Nikon FG (hinta 1450 silloista markkaa). Sen jälkeen on tullut kuvattua kaikenlaista, mutta olen silti harrastelija. Nykyään kuvaan työhön liittyviä puhe- ja koulutustilaisuuksia, kirjoihin ja lehtijuttuihin tulevia kuvia ja ilmakuvia. Viime mainittuja on www-sivullani, mutta en ole ehtinyt päivittää niitä muutamaan vuoteen.
Ammattilaisten määrähän on pudonnut jo vuosia.
Monelle kuvaus on muuttunut puoli-harrastukseksi, käydään päivätöissä jossain muualla ja iltaisin ja viikonloppuisin tehdään sitten kuvauskeikkoja mahdollisuuksien ja tarjonnan mukaan. Näillä kuvauskeikoilla kustannetaan uudet kamerat ja muut.
PC-miehelle tulee helposti kutina siitä kun Intel julkistaa 0.42 Ghz nopeamman prosessorin -- päivitys pitää heti saada.
Valokuvausporukka jakaantuu nykyään näihin "vanhoihin" valokuvaajiin, jotka kuvaavat taidoillaan ja kalusto on käteen hyväksi havaittua. Lisäksi nyt digitaalisen kuvauksen myötä on tullut uusi harrastelijajoukko, jotka lukevat enemmän speksejä kuin ottavat hyviä kuvia.
Vaatimustaso on noussut hurjasti digiajan mukana. Kameroilta ja objektiiveilta vaaditaan samanlaista täydellisyyttä kuin tietokoneilta. Ennen ei ollut mikään ongelma, jos putki vinjetoi tai reunapiirto oli pehmeää. Nyt vinjetointia korjataan kamerassa keinotekoisesti ja reunapiirtoa tutkitaan suurentamalla 18 megapikselin digikuvia 100 % tasolle pikseli kerrallaan...
Valokuvauksesta on totisesti tullut tietotekniikkaa.
Olen harrastanut valokuvausta nuorelta iältä lähtien, ja aika pitkään joutui -70 luvullakin nuorena opiskelijana säästämään että sai hankittua perustason järjestelmäkameran. Sikäli en katso että laitteiden suhteellinen hintataso olisi noussut, pikemminkin päinvastoin. Kysymys on pitkälti myös valinnoista; aika monella tämänkin tekstin lukijoilla auton vuotuinen arvonalenema on suuremi kuin ammattitason järkkärirungon hinta. Itse ajan mieluummin kolmen tonnin autolla ja pistän sitten harrasteisiin vastaavasti enemmän. Ja jos harrastevälineistä on kyse niin harvoissa välineissä jälleenmyyntiarvo pysyy yhtä hyvin kuin kameroissa ja etenkin objektiiveissa.
Kirjoitat että ymmärrät minua.
Et ymmärrä, ---minua ei nimittäin kiinnosta tippaakaan se miten minun käy. Minä olen 58v. ja kohta eläkeiässä.
Mutta minua kiinnostaa miten käy yhteiskunnan kouluttamille nuorille valokuvaajille.
Ja missä on ihmisten moraali.
Minulle ei tulisi mieleenkään viedä toiselta työtä.
Mutta sellaista ajattelua ei ole enää maailmassa, jossa varastaminen esimerkiksi verkosta katsotaan luonnolliseksi.
Minulle on aivan sama mitä skeidaa lehdissä on kun toimittajat ja 20 euron kuvaajat sinne näpsivät kuvia, minua kiinnostaa mten käy demokratian kun lehtikuvaus kuolee kymmenessä vuodessa pois kokonaan.
Kehtitykselle ei voi yhtään mitään, mutta sille voi että kertoo mielipiteensä, olevaista todellisuutta EI tarvitse hyväksyä.
Joka kerta kun kirjoitan nuorten työn varastamisesta saan raivokkaan nimettömien kirjoittajien laahuksen kimppuuni, toivo ei siis ole menetetty koska ainakin joidekin omaatuntua alkaa kolkuttaa.
Jos uusin tekniika takaisi upeat kuvat niin tervetuloa ja jokaiselle amatöörille D3 ja hommiin, se sopisi minulle hyvin koska silloin kilpailtaisiin laadulla. Nyt kilpaillaan VAIN hinnalla.
Paska juttu mutta onneksi ehdin elää oman urani huippuhetket aikana jolloin kuvan substanssi ratkaisi. Minua odottaa hauta ja perseeni kasvaa koiranputkea kun amatöörit ovat toistensa kurkussa siitä kenelle maksetaan kolme vai kaksi euroa lehteen otetusta kuvasta.
Jore: Mä oon ennenkin tapellu sun kanssa tästä asiasta. Itse olen se jonak työtä tässä viedään ja en näe siinä mitään väärää. Minä kyllä osaan kilpailla laadulla. Jos en osaa, niin joudun tekemään jotain muuta. Näin sen marrkinatalous toimii ja hitosti paremmin toimiikin kun kommunismi.
ÄLÄ jore kommentoi tätä koskan olen Anonyymi. Minua ei kiinnsota kuulla sinun kommementtejasi tästä kirjoituksestani, koska ne olen jo kuulut. En usko, että ketään muutakaan kiinnostaa. Onneksi olet jo vanha ja DYNAAMINEN nuori kuvaajasukupolvi tulee tilallesi.
Kirjoitat että ymmärrät minua.
Et ymmärrä, ---minua ei nimittäin kiinnosta tippaakaan se miten minun käy.
Ymmärsin kyllä, että olet huolissasi nimenomaan alalle aikovista nuorista (joita muuten on jonoksi asti pyrkimässä valokuva-alan oppiin). Onko heillä epärealistiset odotukset alalta? Vai oletko itse liian pessimistinen?
Mutta minua kiinnostaa miten käy yhteiskunnan kouluttamille nuorille valokuvaajille.
Yhteiskunta kouluttaa paljon ihmisiä "väärille" aloille, koska maailma ja sen tarpeet muuttuvat niin nopeasti. Eivät valokuvaajat tässä mitenkään erityisasemassa ole.
Ja missä on ihmisten moraali.
Minulle ei tulisi mieleenkään viedä toiselta työtä.
Tässä olen eri mieltä. Tekninen kehitys muuttaa ympäristöä, kun uudet asiat tulevat kaikkien ulottuville. Voisit etsiä syyllistä vaikka kameravalmistajista. Jos he olisivat pitäytyneet filmissä, valokuvaajat olisivat saaneet pitää työnsä. Mutta olisiko maailma silloin ollut parempi kaikille? Nyt toisaalta kuvallinen viestintä on aiempaa demokraattisempaa ja kuvia käytetään paljon enemmän.
kuvia, minua kiinnostaa mten käy demokratian kun lehtikuvaus kuolee kymmenessä vuodessa pois kokonaan.
Minua kiinnostaa myös se, miten käy demokratian kun itse lehdet kuolevat pois ja tilalle tulevat vain blogeissa kirjoittavat harrastajat.
Ethän muuten ole luopunut paperisen sanomalehden tilauksesta, ethän? En minäkään. Luen paperihesarin joka aamu ja tuen sillä paitsi toimittajien ammattia myös journalismin ja demokratian säilymistä. Haluathan sinäkin tukea nuoria alalle kouluttautuvia journalisteja? Moni ei halua ja luopuu siksi paperilehden tilauksesta.
hommiin, se sopisi minulle hyvin koska silloin kilpailtaisiin laadulla. Nyt kilpaillaan VAIN hinnalla.
Tässä se ongelman ydin onkin. Asiakas määrää hintatason, ei myyjä. Asiakas päättää, mitä hän on valmis maksamaan tuotteesta ja millaista laatua hän haluaa. Jos asiakkaat tyytyvät huonoon, vika ei ole myyjissä.
Nykyään asiakkaalle kelpaa huonompikin laatu (esim. hääkuvaus voidaan hoitaa sukulaisen digikameralla, kuvat ovat silti riittävän hyviä).
Huono laatu kelpaa muuallakin: kodinkoneet, elektroniikka ym. on ihan sutta ja sekundaa, koska ihmiset ostavat sitä sieltä, mistä halvimmalla saavat. Hinta ratkaisee.
Kummallista että kirjoittajat koettavat roikkua käsitteessä laatu.
Kun kuvien visuaalinen laatu ei ole enää vuosiin ostotapahtuman laukaisija.
Dynaaminen nuori kuvaajasukupolvi on myös omituinen termi, kuvaajat ovat olleet dynaamisia kyllä vielä parikymmentä vuotta sitten, nyt kaikki apinoivat toisaan ja laskevat hintojaan saadakseen sen surkean 20 - 50 € keikastaan.
Ottaessani sisään kuvaajia pidän heille jokaiselle erikseen 10 minuutin kertauksen siitä mikä on lehtikuvaajien tilanne työn suhteen Helsingissä ja varoitan siitä että tilanne vain huonenee.
Siitä huolimatta heitä riittää jonoksi saakka koulutuksiini ja ehkä juuri tuosta syystä, olen aina koettanut puhua niin totta kuin osaan ;-)
Visuaalisiin ammatteihin koulutetaan 70-80% liikaa tekijöitä.
Työmaa on jo tuhoutunut, silti he haluavat mukaan ja miksi?-- koska ala on cool ja se on cool usassa ym. josta visuaalisuuden suhteen apinoidaan kaikki.
Mutta kamala totuus tulee silmille koulusta ulos päästyä.
Naapurin poika jolle isä osti kameran tekee jo tiliä kuvillaan, joita ei voi kuviksi sanoa edes etäisesti kun nuori ammattikuvaaja koettaa vasta lainata rahaa ammattityökalua varten.
Peli on menetetty ajat sitten koska suomalainen on moraaliton paska pääsääntöisesti ja valmis tekemään lähimmäiselleen pahaa mistä tahansa syystä.
-
Minulle tulee HS ja kolme muuta Hgissä tehtävää lehteä, lisäksi ostan säännöllisesti viisi-kymmenen maakuntalehteä kuukaudessa irtonumeroina. En lue ainuttakaan verkkolehteä, senverran olen katsonut US:N surkeutta että osaan pysyä niistä erossa.
Sensijaan elän sisässä BBC, CNN, Al Jazeeran ym tuotannossa. Käyn kerran kuukaudessa kirjastossa ja istun suuresti nauttien aikakauslehtiosastolla viisikin tuntia imemässä laadukasta journalismia jota valitettavasti pitää lukea SK:n lisäksi lähes pelkästään ulkomaisista lehdistä kuten Sternistä ja Canard Enchainesta ja Le Mondesta ym.
-
Asiakkaan annetaan määrätä hintataso- tilanne on pelkästään myyjien syy.
Kun paskaa myydään halvalla, ostaa asiantuntematon ja kuvasta piittaamaton roskaa.
Jos myyjillä olisi moraalia - ei tilanne olisi tämä.
Amatöörikuvaajat ja kuvaavat toimittajat ovat tuhonneet nuorten kuvaajien toimeentulon ahneudellaan.
-
Voisin vaivatta kirjoittaa huonon tietokoneoppaan ja jos markkinointi olisi hyvin taitavaa ja tunteisiin vetoavaa se myisi enemmän kuin sinun ammattitaitoinen teoksesi. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä kenenkään toisen alueelle vain siksi että voisin saada muutaman ylimääräisen killingin.
Mutta minä olen vanha ja minulla onkin hyvä kotikasvatus.
Siitä kaikki johtuu.
Muutaman vuoden kuluttua olette kaikki toistenne kurkussa.
Kun kuvien visuaalinen laatu ei ole enää vuosiin ostotapahtuman laukaisija.
Kuvasta on tullut käyttöesineitä siinä missä muistakin hyödykkeistä. Tarvetta on hyvin erilaisille kuville.
"Laatu" puolestaan on tuotteen kyky täyttää asiakkaan siihen kohdistamat odotukset. Laadun käsitys riippuu asiakkaan odotuksista, sille ei ole absoluuttista mittaria.
Työmaa on jo tuhoutunut, silti he haluavat mukaan ja miksi?-- koska ala on cool ja se on cool usassa ym.
Niinkö yksinkertaista se on? Eikö joukossa ole ketään, joka haluaisi valokuvaajaksi siksi, että se on kivaa, siinä voi ilmaista itseään ja tehdä jotain luovaa?
Voisin vaivatta kirjoittaa huonon tietokoneoppaan ja jos markkinointi olisi hyvin taitavaa ja tunteisiin vetoavaa se myisi enemmän kuin sinun ammattitaitoinen teoksesi.
Kun aloitin kirjojen tekemisen, minulla ei ollut niihin minkäänlaista koulutusta tai ammattitaitoa. Eikä ole edelleenkään.
Mutta minä olen vanha ja minulla onkin hyvä kotikasvatus.
Minun kotikasvatukseni kieltää haukkumasta toisten kotikasvatusta ja nimittelemästä muita julkisesti paskaksi.
Minun kotikasvatukseni sallii paskan kutsumisen paskaksi koska olen maalta ja elänyt navetan vieressä.
Sinun kotikasvatuksesi antaa sinun kuvata ja myydä kuvaa vaikka et ole valokuvaaja ja siten varastaa nuorilta työmahdollisuus vaikka sinulla on muukin työ.
Sellainen käytö on paskamaista.
Jos olisit ollut mukana 8500 haastattelussa ja kuvannut sen mitä suomalaiset saavat toisilleen aikaan, luulen että sinullekin tulisi vahvat termit mieleen kuvaillessasi tämän maan kansalaisia.
Suppeaksi menee maailma, jos vain muodollisesti pätevät saavat luvan taiteellisiin tuotoksiin. Rinnastetaanpa valokuvaus vaikka soittamiseen. Soittipa harrastelija sitten ilmaiseksi tai rahaa vastaan, niin se on tällä logiikalla yhtä lailla ammattilaisten leivästä pois, joten se pitäisi siis moraalittomana kieltää.
Tässä kiistelyssä on kaksi eri tasoa:
1. Periaatteellinen taso
Onko oikein, että tekniikan kehittymisen myötä kuka tahansa voi nykyään ottaa valokuvia ja tehdä niillä mitä haluaa? Joku voi liittää tähän myös moraalin, vaikka itsestäni se tuntuu oudolta. (Onko moraalitonta, jos maalaan oman taloni - vai pitäisikö kutsua maalari, jotta he saisivat työtä? Onko moraalitonta auttaa kaveria remontissa? jne).
2. Henkilökohtainen taso
Esität henkilöön meneviä syytöksiä omasta toiminnastani, jota et edes tunne. Et tiedä, millaisia valokuvia olen ottanut ja mitä olen kuvilla tehnyt. Niinpä tästä on turha jatkaa enempää.
PS. Ihmettelen kovasti, mitä siellä valokuvauslinjalla oikein opetetaan, jos kuka tahansa harrastaja pystyy tekemään alan ammattilaisista tarpeettomia.
Jos taas kyse on siitä, että harrastajat myyvät sutta ja sekundaa pilkkahintaan, eikö vika ole ostajissa? Jos laadulle ei ole kysyntää, sitä ei kannata tuottaa. Taidekuvaus on tietysti asia erikseen, sen laatua ei mitata.
Arvostan suuresti Petteri Järvistä leikillisesti ja ystävällisesti sanottuna kaikkien alojen erityisasiantuntijana. Olen lukenut tekstejäsi ilmeisesti alusta saakka. Se, että sinä olet omaa luokkaasi havaintojen tekijänä ja kirjoittajana ei mielestäni tarkoita, että kaikkiin ammatteihin löytyisi kouluttautumatta lukemattomia määriä taitajia.
Suomessa on ehkä eurooppalaisittain heikoin kuvajournalismin taso ja laatu. Ei ole kovin roisia sanoa, että lehtiemme kuvien taso ja tapa miten niitä käytetään, on surullisen huonoa.
Luen suomalaisia lehtiä siellä täällä ja kirjastossa, mutta tilaamme perheeseemme lähinnä ulkomaisia lehtiä.
Kun olemme suomessa tottuneet hieman heikompaan kuvajournalismiin, niin siksi amatöörien on helpompi saada kuviaan myytyä tai oikeastaan annettua mediaan. Ja on totta, että nykytekniikka mahdollistaa tuon oikein hyvin.
Tuttavani on toisenpolven ammattilainen ja kymmeniä vuosia itsekin alalla jo työtä tehnyt. Itse olen kuvannut ja tehnyt kuvia 70-luvulta lähtien. Kun olen seurannut tuttavani työskentelyä, niin olen nähnyt, että ammattilainen on ammattilainen. Mutta ongelma on se, että osaavien ammattilaisten työlle ei ole kysyntää. Ihmisille riittää nykyisin sanoisinko BB-taso.
JP
Niin siihen otsikkoon.
Esim. itselleni paljon luonnossa liikkuvalle ja luontokuvausta harrastavalle ei oikeastaan liian hyvää vielä ole tarjottu kohtuu hintaan ainakaan. Hämärässä metsässä tarvitsee herkkyyttä ja tarkennusnopeutta otuksien kuvaamiseen. Oikeastaan nyt 3200 herkkyydessä alkaa olla sitä mitä on toivottu harrastelijahintaan. Huppumalleilla saa jo aivan huikeata jälkeä. Odotan kovasti, että pääsen näkemään Jorma Luhdan tulevia kuvia.
Jorma "Minä taas olen ammattikuvaaja" Puusa on näköjään siirtynyt tänne heristämään sormea Petterille ja muille moraalittomille varkaille. Petterin palstalla oli aiemmin Anonyymin hyvä esimerkki ammattilaisen ylivertaisuudesta. Tosin eihän sillä ole mitään merkitystä, kun linkittää nimettömänä. Tässä kuitenkin linkki.
http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/elokuvaohjaaja-rauni-mollberg-on-kuollut/16172
Ammattilaisen ottama kuva, joka on täynnä substanssia. Muita kuvajournalismin helmiä ja sommittelun klassikoita voi etsiä Googlen kuvahaulla hakusanoilla Jorma+Puusa.
Näkee, että vänrikki Puusa on kokenut sotakuvaaja ja aina paikalla, kun paukkupanokset rätisevät.
http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/elokuvaohjaaja-rauni-mollberg-on-kuollut/16172
Kyse lienee tästä linkistä. Mitä Jore ja kumppanit oikein horisevat kuvajournalismin surkeasta tasosta Suomessa. Avaa lehden kuin lehden, niin vastaan tulee mitä loistavampia ammattilaisten ottamia kuvapläjäyksiä, kuten tämäkin. Tähän ei kyllä amatööri kykenisi.
Mitä se Jore horisee taas, eläisi itse oppiensa mukaan. Mies on itse nimennyt itsensä
"uusmediakouluttajaksi" yms. kaikkien alojen opettajaksi ilman todellista opettajakoulutusta tai kouluttajapätevyyttä. Jonkun Tampereen työttömien hätäapukurssin jälkeen ollaan niin kouluttajaa ettei mitään rajaa, ja viedään työt oikeilta koulutetuilta opettajilta. Ei minkään näköistä moraalia miehellä :)
Mitenkähän viime sodissa olisi käynyt, jos vänrikki Puusa olisi ollut esittämässä toimintamallejaan sekä taistelijoille että esikunnille. Tuskin ne olisivat olleet "Tuleen ei jäädä makaamaan"-tyyppisiä, vaan pikemminkin "On moraalitonta varastamista, kun amatöörit reserviläiset änkeävät etulinjaan ja vievät paikat kadettikoulun käyneiltä, jotka on koulutettu meidän verovaroillamme työttömiksi paperinpyörittäjiksi esikuntiin."
Kaikissa ammateissa toimenkuvat muuttuvat ja suhdanteet vaihtelevat. Todellisen ammattilaisen tunnistaa siitä, että hän mukautuu tilanteen mukaan, ei jää tuleen makaamaan ja itkemään surkeaa kohtaloaan epäoikeudenmukaisessa maailmassa.
Eipä kirjoittaja mistään mitään tiedä, ehkä 80-luvun alussa tietokoneista jotain pientä, mutta ei enää tämän päivän teknologiasta tai siitä mihin tämä kaikki verkostoituminen ja tietokoneiden varaan laskeminen johtaa
Kuka kirjoittaja ja mihin mahtaa johtaa?
Lainaus anonyymiltä nimimerkki JP (johtaako jäljet sylttytehtaalle?):
"Suomessa on ehkä eurooppalaisittain heikoin kuvajournalismin taso ja laatu...Mutta ongelma on se, että osaavien ammattilaisten työlle ei ole kysyntää."
Tällaisia yleistyksiä on helppo heitellä, mutta yleensä ne ovat täysin onttoja vailla mitään todistusvoimaa.
Matkustan työni vuoksi paljon Euroopassa ja tapoihini kuuluu paikallisten lehtien selailu. Kun monien tekstistä ymmärrän suunnilleen en mitään, niin katselen vain kuvia. Kaiken kokemani perusteella voin todeta, että eurooppalaisten lehtien kuvajournalismin taso vaihtelee suuresti - ihan kuten Suomessakin. Oriveden Sanomien ja Mittedörfische Zeitungin kuvitus eivät paljoa toisistaan poikkea - noin periaatteessa.
Ainoa merkittävä ero on siinä, että meiltä pienenä kielialueena puuttuvat todella isolevikkiset aikakauslehdet. Eihän Lifekaan jaksanut pyristellä kuin muutaman vuoden uuden tulemisensa jälkeen.
Suomen Kuvalehden, joka on saanut jonkinlaisen synninpäästön jopa Puusan Jormalta kuviensa suhteen, levikki on noin 100.000. Esimerkiksi saksalaisen Sternin levikki on miljoona. Siinä on kertaluokan ero. Laatu maksaa ja rahaa laatuun saadaan vain riittävän suurella levikillä. Minusta suomalainen kuvajournalismi on yleisesti ottaen aivan eurooppalaisella tasolla, varsinkin kun reunaehdot otetaan huomioon. En väitä, että se olisi jotenkin erityisen korkeatasoista, mutta ei se ole sitä suurimmassa osassa minkä tahansa eurooppalaisen maan lehdissäkään. Tässä asiassa todistustaakka kuuluu kyllä alkuperäisen väitteen esittäjälle. Millaiseen analyysiin perustuen voidaan sanoa, että "Suomessa on ehkä eurooppalaisittain heikoin kuvajournalismin taso ja laatu"?
Osaavien ammattilaisten työlle on aina kysyntää. Harha syntyy siitä, että osalla osaavista ammattilaisista aika on ajanut ohitse. He ovat menneen ajan osaavia ammattilaisia, joille ei tässä maailmassa ole enää kysyntää.
Hyvänä esimerkkinä ovat ammattitaitoiset konelatojat, joita kirjapainoissa oli sadoittain vielä 80-luvulla.
Ensimmäisen tietokoneella kirjoitetun kirjani tein vuonna 1987. Kiikutin valmiin tekstin kustantajalle sen aikaisella 5 tuuman lerpulla.
Hämmästykseni oli suuri, kun toimittaja kertoi tulostavansa tekstin paperille ja vievän tulosteen latojalle. Kävi ilmi, että ammattiliitto oli saanut tahtonsa lävitse sopimuksen, että latojien työllisyyttä pidettiin yllä siten, että he naputtelivat latomossa paperista tekstin uudestaan. Pyörittelin päätäni epäuskon vallassa.
Samanlainen tilanne oli muuten myös Englannissa, kun Thatcher pani kovin ottein ammattiliitot polvilleen 1980-luvulla. Suomessa tämä kehitys tapahtui selvästi kivuttomammin. Ammattitaitoiset konelatojat ymmärsivät, että heidän aikansa oli väistyä uuden teknologian tieltä. Merkittävä osa koulutettiin uusiin kirjapainoalan tehtäviin. Kukahan kertoisi valokuvaajille, että maailman on heidän ammattinsa suhteen erilainen
kuin filmiaikaan?
Kyllä maailmaan huutoa mahtuu, joten anna palaa vain Jore. Lapsetkin parkuvat kurkku suorana, kun äiti ei anna ostaa kaupasta karkkia. Ainoa ero Joren tapaukseen on se, että välillä äidit herpaantuvat ja antavat periksi, jotta huuto lakkaisi edes hetkeksi. Joren kohdalla tilanne on valitettavasti (hänen kannaltaan asiaa katsottaessa) toisin. Hänen parkumiselleen eivät lotkauta korvaansa sen paremmin lehtiin kuviaan pilkkahinnalla lähettelevät varastavat amatöörit kuin substanssista piittaamattomat sydämettömät lehtimogulit.
Kun pikkulapselta kysyy, että mitä muuta voitaisiin keksiä, kun karkkia ei kerta kaikkiaan tällä kertaa osteta, niin seurauksena on yleensä kahta kauheampi huuto: "Karkkia". Sama tunne tulee vääjäämättä mieleen Joren loppumattomassa saman asian parkumisessa. Kun häneltä kysytään, että voisivatko nuoret tai vähän vanhemmat ammattilaiset tehdä itse jotain oman tukalan asemansa eteen, niin Jore joko mököttää ja poistuu keskustelusta tai jättää kysymyksen kokonaan omaan arvoonsa ja jatkaa saman yhden säkeistön virren veisuutaan.
Jore valittaa hänen kimppuunsa käytävän henkilönä ja vieläpä nimettöminä. Nämä liittyvät siinä mielessä yhteen, että nimellään kirjoittavat saavat heti joremaisen solvausryöpyn niskaansa. Siitä on substanssista keskustelu kaukana.
"Suomen paras valokuvaajahan se siinä, tietokirjailija Petteri Järvinen, ilmakuvauksen lahja maailmalle. Mies jonka mielestä ammattikuvaajat saisi lopettaa."
"Minun kotikasvatukseni sallii paskan kutsumisen paskaksi koska olen maalta ja elänyt navetan vieressä.
Sinun kotikasvatuksesi antaa sinun kuvata ja myydä kuvaa vaikka et ole valokuvaaja ja siten varastaa nuorilta työmahdollisuus vaikka sinulla on muukin työ.
Sellainen käytös on paskamaista."
Joren mittarilla nämä eivät ole henkilökohtaisuuksiin menemistä, vaan keskustelua yleisellä tasolla. Sen sijaan hänellä itsellään on vakiolause hänen omista näkemyksistään poikkeaviin kommentteihin: "Joka kerta kun kirjoitan nuorten työn varastamisesta saan raivokkaan nimettömien kirjoittajien laahuksen kimppuuni..."
Ei liene hirveä ihme, että vain harvat viitsivät ryhtyä "keskusteluun" Joren kanssa omalla nimellään. Se kun on yhtä toivotonta ja yksipuolista kuin Jehovan todistajien kanssa käytävä uskonnollinen keskustelu. Sitä kun ei kenenkään kannata laittaa CV:hensä, että on ollut omalla nimellään mukana Jore Puusan kanssa nettidebatissa - tai sitten muut ansiot ovat aika vaatimattomat.
Lähetä kommentti