Elisa menetteli väärin, mutta pilvi ei korvaa digiboksia

Jatkan vielä Elisaviihteen aikarajoituksesta, koska aihe on herättänyt niin paljon kiinnostusta.
Elisa on selvästikin toiminut asiassa huonosti. Kahden vuoden aikarajoitus on ollut tiedossa jo monta vuotta (ja mukana kilpailijan palvelussa alusta lähtien), mutta yhtiö ei ole tiedottanut siitä. Ehkä asiakaspakoa peläten se on jättänyt asiasta kertomisen viime tippaan, mikä on kohtuutonta, sillä kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen vuoksi asiakas ei voi nyt äänestää jaloillaan. Toivottavasti kuluttajaviranomainen ottaa kantaa Elisan menettelyyn.

Asiakkaat kokevat nettitallennuksen pilveen siirrettynä digiboksina, mutta juridisesti käsitys on väärä. Tv-ohjelmia saa tallentaa omaan käyttöön, mutta työtä ei saa antaa toisen tehtäväksi eikä varsinkaan maksua vastaan. Elisaviihde ja vastaavat palvelut eivät ole henkilökohtaista tallentamista vaan ne katsotaan uudeksi jakelutavaksi, jota säädellään ns. sopimuslisenssi-järjestelmällä (TekL 26. pykälä). Siksi pilvitallennus tuli ylipäätään lailliseksi vasta tekijänoikeuslakiin tehdyllä muutoksella (TekL 25 L-pykälä, 22.5.2015).

Elisa on siis jo kahden vuoden ajan virallisesti tiennyt, että tallenteiden säilymistä tullaan rajoittamaan kahteen vuoteen, koska se on itse ollut neuvottelujen osapuolena. Tämä olisi pitänyt kertoa kuluttajille ennen kuin he uusivat määräaikaisia sopimuksiaan.

Asia oli selvä jo tammikuussa 2014, kun OKM järjesti asiasta keskustelutilaisuuden (kalvot pdf-muodossa):

Aikaraja oli tiedossa jo 21.1.2014

Säilymisrajoitus ja pakolliset mainokset alleviivaavat sitä, ettei pilvitallennus ole kotinauhoituksen korvike. Jos haluaa pysyviä tallenteita, ne täytyy tehdä kotona. Toivottavasti kuluttajajärjestöt pitävät huolta, että tämä mahdollisuus säilyy jatkossakin.

VHS-nauhuri löytyi aikoinaan joka kodista, mutta nykyään ajatus kotinauhoituksesta on yhtä vanhanaikainen kuin viisarikello. Tämän johtopäätöksen vedin nähtyäni Verkkokauppa.comin palautettujen boksien vuoren:

Eikö kukaan enää halua tallentavia digibokseja?

Netflix ja kumppanit ovat totuttaneet meidät siihen, että kaikki sisältö on saatavilla pilvestä napin painalluksella. Näin ei tietenkään ole; Netflixin oma valikoima on surkean rajoittunut ja maakohtainen. Kuluttaja voi olla kuningas, mutta oikeuksia myyvät TV- ja elokuvayhtiöt ovat kuningaskuntia. Ne sanelevat ehdot ja luovat illuusion rajattomasta valinnanvapaudesta, koska se myy. Todellista vapautta kuluttajalle ei voi olla. Laki antaa vallan tekijöille ja heidän edustajilleen.

Tekijä on oikeutensa ansainnut, mutta lait ja bisnesmallit on luotu aikana, jolloin sisältö oli niukkuushyödyke. Nyt tarjontaa on enemmän kuin kukaan ehtii kuluttaa, joten kuluttaja kokee rajoitukset epäoikeudenmukaisiksi. Ne eivät aja edes tekijöiden tai suomalaisten tv-kanavien etua. Vaikeuttamalla kansallisten palvelujen käyttöä asiakkaita siirretään suoraan Hollywoodin ja jenkkipalvelujen syliin. Se ei ole kenenkään etu.

Kotimaisten toimijoiden pitää noudattaa kansainvälistä tekijänoikeuslakeja, mutta kahden vuoden säilytysaika on sovittu vapaaehtoisesti. Miksi kotimaiset yrittäjät ampuvat itseään jalkaan silloinkin, kun siihen ei ole pakkoa?

Suomalaisten artistien, tuotantoyhtiöiden ja tv-kanavien uhkana ei ole kotitallennus eikä edes piratismi, vaan internetin mahdollistamat uudet bisnesmallit, jotka suosivat suuria toimijoita ja poistavat väliportaita. Tätä kehitystä ei kannattaisi nopeuttaa omilla päätöksillä.

Olen itsekin ärtynyt Elisan toiminnasta asiassa. Onneksi oma sopimukseni on katkolla jo joulukuun alussa. Maksan nyt 40 euroa kuukaudessa Elisaviihteestä eli lähes 500 euroa vuodessa. Tallentava, älykäs digiboksi maksaa itsensä nopeasti takaisin, eikä aseta rajoituksia jos haluan katsoa jonkin dokumentin myöhemmin uudestaan. (Täsmennys: pelkkä Elisa viihde maksaa 19,90 eur/kk, 39,90 eur/kk hinnassa on mukana surkea ADSL, josta voisin hyvin luopua koska käytän myös 4G-reititintä ja älypuhelimissa on vielä omat nettiliittymät).

Joskus vanha tekniikka on parempi kuin pussillinen uusia – tai ainakin täytyy nähdä, että tekniikat on tarkoitettu eri tilanteisiin.
=============
Muutama lisäys:

Elisa mainitsee sivullaan kahden vuoden säilytysajasta, mutta kehuu myös että "kun katsot tallennusta, voit hypätä helposti mainostaukojen ohi". Käsittääkseni samainen sopimus velvoittaa näyttämään mainokset -- jos ei tallennushetken, niin ainakin katseluajankohdan mukaisesti.

Miksi sitten yksityistä kopiointia ei saa teettää toisella maksua vastaan? Tekijänoikeusaineistossa on fyysisistä esineistä poikkeavia rajoituksia ymmärrettävistä syistä. Ilman niitä voisi perustaa esim. CD-levyvuokraamon, jonka omistaja ostaisi yhden levyn ja vuokraisi sitä sitten esim. 5 euroa/vrk asiakkaille, jotka ehtisivät ottaa siitä nopeasti oman kopion (ihan laillisesti). Vastaavasti maksullinen kirjavuokraamo olisi hyvä bisnesmalli yrittäjälle mutta tuhoisa kustantajaille ja kirjailijoille.

Valtaosa digibokseista on yhtä suljettuja kuin Elisa viihdekin, tallenteita ei saa niistä ulos. Ohjelmat häviävät kun levy hajoaa. Televisioiden usb-porteista tallennus on mahdollista, mutta tikku tai usb-levy on alustettava niin, ettei tiedostoa voi siirtää ulos eikä katsella toisella telkkarilla. Katsojan kädet pyritään sitomaan kaikin tavoin ja tekemään tallennuksesta vain ajansiirtoa.

TekL 25 L-pykälässä sanotaan että "ohjelma on tallennuspalvelun asiakkaan katseltavissa ja kuunneltavissa asiakkaan itse valitsemassa paikassa ja itse valitsemana aikana". Tämähän ei toteudu kirjaimellisesti, sillä palvelujen käyttö on yleensä estetty ulkomailta. Expatit ja turistit voivat vain harmitella, kun eivät pääse katsomaan ohjelmia ilman kikkailuja.

Todennäköisesti osa käyttäjistä irtisanoo sopimuksensa Elisan kanssa, jolloin Kopioston perimät asiakaskohtaiset tulot laskevat (kts. Kopioston hinnasto). Vaikea nähdä, että tekijät tai alan kotimaiset toimijat voittaisivat tässä jotain.