Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset järjestettiin viime viikolla ja kaikki meni ilmeisen hyvin: keneltäkään ei jäänyt koe suorittamatta eikä yksikään vastaus kadonnut. Kokeiden tarkistajat ovat tyytyväisiä saadessaan vastaukset tietokonemuodossa, jolloin kokelaan käsiala ei vaikeuta arvostelua eikä papereita tarvitse postitella ympäri maata.
Kaikki eivät ole tyytyväisiä. Hesari nosti viikonlopussa tyytymättömän isän mielipidekirjoituksen nettiversion etusivulleen ja sai paljon palautetta aiheesta. Antti Niemen tärkein viesti tuntuu olevan, että sähköinen yo-koe on teknisesti epävarma eikä käytä modernia wlania vaan vanhaa lankaverkkoa. Hän moitti sähköistä kirjoitusta myös kalliiksi.
Kävin tänään tutustumassa Ylioppilastutkintolautakunnan Abitti-järjestelmään ja sen kehittäjiin. On positiivista, että tuotekehitys on kotimaista eikä ohjelmista tarvitse maksaa lisenssejä ulkomaille. Käyttöjärjestelmänä on Linuxin Debian-distro ja sovelluksina ilmaiset OpenOfficet.
Kehitystyö on tehty pienellä tiimillä ja usb-tikut ovat halpoja. Hintavertailussa unohtuu, että koepaperien tulostaminen turvapainossa, postitus kouluihin, vastausten lähettäminen takaisin sekä arvosteltaviksi sensoreille ja taas takaisin maksaa myös. Turvallisuussyistä lautakunnalla on omat, pysyvät tilat logistiikkaa varten. Digitalisaation jälkeen postimaksuista, varastoista ja postitushuoneesta voidaan luopua, mikä säästää sekin rahaa.
Lankaverkko on turvallisuuden sanelema ratkaisu. Niin kauan kuin yo-kokeessa mitataan kokelaan osaamista ja muistamista (eikä esimerkiksi googlaus-taitoja ja kaveripiirin laajuutta), nettiin pääsy ja muu huijaaminen on estettävä. Usb-tikulta buutattava kone on ainoa tapa varmistaa asia.
Ethernet-kaapelit aiheuttavat varmasti kouluissa päänvaivaa, mutta kukaan ei halua ottaa riskiä langattoman verkon mykistämisestä. Netistä voi ostaa muutamalla kympillä laittoman häirintälähettimen, joka tukkii wlanin taajuudet. Asuntomurroissa tätä tekniikkaa käytetään jo.
Koneen buuttaaminen usb-tikulta ei ole aivan ongelmatonta. Vielä suurempi este on uusista koneista puuttuva Ethernet-portti, jolloin lankaverkkoon joudutaan liittymään sovittimen avulla.
Keskeisellä sijalla on ajurien saatavuus. Linux-aktivistit ovat jo vuosia vakuutelleet, että kaikkiin oheislaitteisiin löytyy ajureita, mutta tilanne ei ole ihan näin valoisa. Erityisen hankalia ovat uudet Macbookit.
Jos kouluissa aletaan opettaa koodausta, oman koneen buuttaaminen usb-tikulta ei varmaan ole ylivoimainen tehtävä -- etenkin, kun samaa järjestelyä käytetään myös tavanomaisten kokeiden suorittamiseen. Näin asiaa tulee harjoiteltua monta kertaa ennen varsinaisia kirjoituksia.
Samalla tulee tutuksi sekin universaali periaate, että mukavuus kertaa turvallisuus on vakio. Yo-kirjoituksissa turvallisuusvaatimus on korkea ja se vaatii mukavuudesta tinkimistä. Lautakunta ottaa varmasti vastaan rakentavia parannusehdotuksia.
Ulkomailta niitä on turha etsiä, sillä Suomi on tällä alalla kansainvälinen pioneeri. Joissakin maissa pidetään kokeita "lukitun" selaimen ja pilvipalvelun avulla, mutta tällainen turvataso ei mitenkään riitä yo-kirjoituksiin. Kun Suomi saa oman Abitti-järjestelmänsä kuntoon, siitä tulisi oiva vientituote. Kyselyjä ulkomailta on kuulemma jo tullut. Paljon myönteistä julkisuutta antanut PISA-menestys saa toivottavasti digitaalista jatkoa.
Muutamia kysymyksiä voi aina esittää. Vaikka digiversio tuo kustannussäästöjä, onko yo-kirjoitusta tarpeen digitoida lainkaan? Eikö kynä ja paperi riittäisi jatkossakin? Kyse on periaatteellinen, joten olen väärä henkilö vastaamaan. Tuntuisi kuitenkin loogiselta, että koodausopintojen myötä ja digitalisaation hengessä paperittomaan kokeeseen siirtyminen on vain ajan kysymys. Kustannussäästö- ja nopeusedut ovat ilmeisiä.
Lisäksi Abitti mahdollistaa uudenlaiset koekysymykset, joissa pohjaksi annetaan videoleikkeitä tai netistä valmiiksi haettua materiaalia. Näin saadaan mitattua paremmin kokelaan kykyä selvitä todellisessa maailmassa. Töissä kukaan ei enää vaadi vastaamaan kynällä ja paperilla, miksi siis koulussakaan?
Toinen kysymys liittyy huijaamiseen. Onko esimerkiksi mahdollista, että kokelas asentaa koneeseensa virtualisointiympäristön, joka vain näyttää buuttaavan Abitin usb-tikulta? Kun valvojan silmä välttää, kokelas livahtaakin nettiin etsimään vastauksia tai kilauttaa chatilla kaverille.
Tapaamani kehittäjät kertoivat, että tähänkin on varauduttu. Koodissa on tarkistuksia, joilla pyritään tunnistamaan taustalla oleva VM-ohjelmisto.
Paperiaikana on joka vuosi löytynyt muutamia, jotka yrittävät käyttää epärehellisiä keinoja. Osa on saattanut siinä onnistuakin. Siksi rangaistus vilpistä on ankara: koko kokeen hylkääminen. Sellaista riskiä ei kannata ottaa.
Pioneerin osa ei ole koskaan helppo. Suomi on valinnut kunnianhimoisen tavoitteen sähköistää ylioppilaskokeensa ilmeisesti ensimmäisenä maailmassa. Onnistuessaan hanke lievittää niitä pelkoja, joiden mukaan Suomi on jäänyt kaikessa digitalisaatiossa muiden jälkeen.
Ei todellakaan ole. Joten onnea vain abeille kevään kirjoituksiin, joko diginä tai (vielä muutaman kerran) perinteiseen tapaan analogisena.
Kaikki eivät ole tyytyväisiä. Hesari nosti viikonlopussa tyytymättömän isän mielipidekirjoituksen nettiversion etusivulleen ja sai paljon palautetta aiheesta. Antti Niemen tärkein viesti tuntuu olevan, että sähköinen yo-koe on teknisesti epävarma eikä käytä modernia wlania vaan vanhaa lankaverkkoa. Hän moitti sähköistä kirjoitusta myös kalliiksi.
Kävin tänään tutustumassa Ylioppilastutkintolautakunnan Abitti-järjestelmään ja sen kehittäjiin. On positiivista, että tuotekehitys on kotimaista eikä ohjelmista tarvitse maksaa lisenssejä ulkomaille. Käyttöjärjestelmänä on Linuxin Debian-distro ja sovelluksina ilmaiset OpenOfficet.
Kehitystyö on tehty pienellä tiimillä ja usb-tikut ovat halpoja. Hintavertailussa unohtuu, että koepaperien tulostaminen turvapainossa, postitus kouluihin, vastausten lähettäminen takaisin sekä arvosteltaviksi sensoreille ja taas takaisin maksaa myös. Turvallisuussyistä lautakunnalla on omat, pysyvät tilat logistiikkaa varten. Digitalisaation jälkeen postimaksuista, varastoista ja postitushuoneesta voidaan luopua, mikä säästää sekin rahaa.
 |
| Osa YTL:n postitushuoneesta. |
Ethernet-kaapelit aiheuttavat varmasti kouluissa päänvaivaa, mutta kukaan ei halua ottaa riskiä langattoman verkon mykistämisestä. Netistä voi ostaa muutamalla kympillä laittoman häirintälähettimen, joka tukkii wlanin taajuudet. Asuntomurroissa tätä tekniikkaa käytetään jo.
Koneen buuttaaminen usb-tikulta ei ole aivan ongelmatonta. Vielä suurempi este on uusista koneista puuttuva Ethernet-portti, jolloin lankaverkkoon joudutaan liittymään sovittimen avulla.
 |
| Hallintanäyttö, josta kryptattu koeaineisto ladataan opiskelijoille. |
 |
| Kokelaan kirjautuminen ja kuulokeäänen testaaminen. |
 |
| Valvojan näyttö kokeen ollessa käynnissä. |
Jos kouluissa aletaan opettaa koodausta, oman koneen buuttaaminen usb-tikulta ei varmaan ole ylivoimainen tehtävä -- etenkin, kun samaa järjestelyä käytetään myös tavanomaisten kokeiden suorittamiseen. Näin asiaa tulee harjoiteltua monta kertaa ennen varsinaisia kirjoituksia.
Samalla tulee tutuksi sekin universaali periaate, että mukavuus kertaa turvallisuus on vakio. Yo-kirjoituksissa turvallisuusvaatimus on korkea ja se vaatii mukavuudesta tinkimistä. Lautakunta ottaa varmasti vastaan rakentavia parannusehdotuksia.
Ulkomailta niitä on turha etsiä, sillä Suomi on tällä alalla kansainvälinen pioneeri. Joissakin maissa pidetään kokeita "lukitun" selaimen ja pilvipalvelun avulla, mutta tällainen turvataso ei mitenkään riitä yo-kirjoituksiin. Kun Suomi saa oman Abitti-järjestelmänsä kuntoon, siitä tulisi oiva vientituote. Kyselyjä ulkomailta on kuulemma jo tullut. Paljon myönteistä julkisuutta antanut PISA-menestys saa toivottavasti digitaalista jatkoa.
 |
| Tilannehuone, jossa jännitetään yhtä paljon kuin abit kokeissaan. |
Lisäksi Abitti mahdollistaa uudenlaiset koekysymykset, joissa pohjaksi annetaan videoleikkeitä tai netistä valmiiksi haettua materiaalia. Näin saadaan mitattua paremmin kokelaan kykyä selvitä todellisessa maailmassa. Töissä kukaan ei enää vaadi vastaamaan kynällä ja paperilla, miksi siis koulussakaan?
Toinen kysymys liittyy huijaamiseen. Onko esimerkiksi mahdollista, että kokelas asentaa koneeseensa virtualisointiympäristön, joka vain näyttää buuttaavan Abitin usb-tikulta? Kun valvojan silmä välttää, kokelas livahtaakin nettiin etsimään vastauksia tai kilauttaa chatilla kaverille.
Tapaamani kehittäjät kertoivat, että tähänkin on varauduttu. Koodissa on tarkistuksia, joilla pyritään tunnistamaan taustalla oleva VM-ohjelmisto.
Paperiaikana on joka vuosi löytynyt muutamia, jotka yrittävät käyttää epärehellisiä keinoja. Osa on saattanut siinä onnistuakin. Siksi rangaistus vilpistä on ankara: koko kokeen hylkääminen. Sellaista riskiä ei kannata ottaa.
Pioneerin osa ei ole koskaan helppo. Suomi on valinnut kunnianhimoisen tavoitteen sähköistää ylioppilaskokeensa ilmeisesti ensimmäisenä maailmassa. Onnistuessaan hanke lievittää niitä pelkoja, joiden mukaan Suomi on jäänyt kaikessa digitalisaatiossa muiden jälkeen.
Ei todellakaan ole. Joten onnea vain abeille kevään kirjoituksiin, joko diginä tai (vielä muutaman kerran) perinteiseen tapaan analogisena.
11 kommenttia:
Taas kerran erinomaisen selkeä ja asiaa selventävä kirjoitus. Näitä on ilo lukea. Kiitos!
Myöntää täytyy, että osuit Petteri monessa kohtaa täysin naulan kantaan. Olen itse matematiikan ja fysiikan opettaja, ja näin päätynyt testailemaan jonkin verran tuota abittia. Nostan todella paljon hattua abitti-tiimille, sillä järjestelmä on suorastaan uskomattoman hyvä käyttötarkoitukseensa. Suurin osa tavallisista tietokoneista toimii sen kanssa aivan hyvin ja kaikki niin sanotut katastrofiharjoitukset joita olemme järjestäneet ovat toimineet moitteetta.
Kuten sanoit, WLANin käyttöä yo-kokeen tekemiseen en voisi kuvitellakkaan. Tällä hetkellä koulumme wlan-yhteys toimii erittäin huonosti arkipäiväisessäkin käytössä. Meidän koulullamme maksimikirjoittajamäärä rajoittunee 120 kieppeille, mutta joissain paikoissa kirojoittajia voi olla tuplat tai enemmänkin, ja tällaisen käyttäjämäärän kestävä langaton verkko on paitsi kallis pystyttää, kaikesta huolimatta epävarma. Lankaverkko on kaiken A ja O kun tehdään tämän tason hommia. Omissa yo-kokeissa koulullani käytettiin langattomia kuulokkeita ruotsin kuuntelussa ja sekin päättyi siihen että salissa kuunneltiin sitten loppukuuntelu kaiuttimista kun langaton lähetin ei kestänyt kuormaa.
Tekninen toteutus on siis aika hyvällä tasolla ja varmasti kehittyy tulevina vuosina vielä palautteen ja kokemusten perusteella lisää. Periaatteelliset kysymykset ovatkin sitten se toinen juttu. Kokeen sähköistäminen päästää mukavasti paperin pyörittelystä, mutta sähköisen kokeen tarkastaminen ei kyllä ole mitenkään erityisen miellyttävää. Täydellisessä maailmassa voisin ehkä hankkia tehokkaan wacom-näytöllisen laitteen, jolla voisin tehdä merkintöjä kuten kynällä, mutta minulla ei itselläni ole kiinnostusta tai kunnolla varaakaan sijoittaa tähän käyttöön tällaista summaa, eikä varmasti ole kunnallakaan. Omissa aineissani matematiikassa ja fysiikassa koko sähköinen koejärjestely on viety aika pahasti perse edellä puuhun menetelmällä. On annettu päivämäärä, jolloin koe on sähköinen, mutta vieläkään ei ole tarjolla kunnollisia esimerkkikokeita, joissa järkevillä kysymyksillä mitattaisiin kunnolla osaamista. Erityisesti matemaattisen tekstin kirjoittaminen on koneella todella kankeaa, eivätkä oppilaat ehdi kunnolla sitä oppimaan, päätyö kun tunneilla tehdään kuitenkin kynällä ja paperilla, koska esimerkiksi LaTeXin opetteluun koulussa ei ole aikaa, sisältöäkin kun pitää opiskella. Kokeen saa siis kyllä hyvin järjestettyä, mutta vielä ei ole teknistä ratkaisua matemaattisten aineiden kokeessa järkevästi vastaamiseen. MAOL:n esimerkkikokeissa kaikki kysymykset olivat monivalintoja.
Tässä vaiheessa insinööri-isät yleensä kyseenalaistavat, että käytössähän on Texasin ja Casion laskinohjelmistot, eikö niihin voi sijoittaa ja palauttaa vaikka kuvankaappauksena. Itse kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että jonkin verran pitäisi käsinkin matematiikkaa ja fysiikkaa osata tehdä, jotta ymmärrys siitä mitä oikeasti tapahtuu kasvaisi, joten jos en saa jatkossa enää kysyä kokeessa kaavojen johotoa tai pyytää ratkaisemaan yhtälöä, vähentää se aika paljon vaatimuksia osaamiselle.
Onko olemassa luotettavaa tapaa tunnistaa, ajetaanko käyttöjärjestelmää natiivilla raudalla vai jossain virtualisointiympäristössä? Ainakin Linuxiin saa softia myös lähdekoodina, josta osaava hakkeri voi puukottaa ainakin tarkoitukselliset, havaitsemista helpottavat ominaisuudet pois.
Oman lukunsa on System Management Mode, jos siihen vain onnistuu pääsemään käsiksi.
Kannattaa ottaa myös huomioon se, että kirjoitusten muuttaminen sähköisiksi, helpottaa ainakin niiden oppilaiden tilannetta, joilla esim. käsiala on hyvin huono. Jos kaikki pääsevät kirjoittamaan sen näytölle, ei tarvitse enää välittää oletko vasenkätinen, jonka käsiala suttaa kirjoitettaessa. Tekstin korjaaminen on paljon helpompaa. Kun itsekirjoitin piti äidinkielessä aine kirjoittaa erikseen puhtaaksi virallisen ohjeen mukaisesti. Samoin reaaliainetta on helpompi kirjoittaa, koska vastaukseen voi palata, eikä sitä tarvitse heti saada valmiiksi. Siis suoraan ajateltuna miksi näin ei ole tehty aikaisemmin. Tekniikka on sillä tasolla, että se on mahdollista, joten uudistuksena tämä on aivan loistava.
Sama voisi yleistyä myös yliopistoissa yms. Se ei helpota ainoastaan tekijää, vaan myös vastauksen tarkistajaa. Olennnaista on kuitenkin tieto, ei se miltä se siinä paperilla näkyi ennen.
Tämä on monitahoinen asia, kuten yllä on todettu.
Omien läppärien käyttö tuo etuja, mutta myös haittoja. Etuina tietysti, että kone on tuttumpi käyttäjälle, kustannus laitteesta ei rasita koulua. Haittoina tietysti sitten se, että läppärien konekanta on heterogeenista ja mallit vaihtuvat nopeasti, koska kuluttajaläppäreissä valmistajalle raudan muuttamiseen riittää syyksi mikä hyvänsä, joka alentaa valmistuskustannuksia tai saa tuotteen näyttämään kilpailijoita paremmalta. Mitään takeita mallin sisällä yhteensopivuudesta ei anneta, riittää että koneen kanssa toimitettu käyttis toimii hieman reilusti yli annetun takuun ajan. Virhevastuusta selviää vaihtamalla tuotteen uudempaan saman tasoiseen laitteeseen kun niitä joka tapauksessa on aikomus tehdä jatkossakin. Kuluttajaläppärit ovat siten koko ajan liikkuva maali ja hyvän Linux tuen saaminen joskus kestää ja joskus hyvää tukea ei tule koko konemallille kun koneessa on käytetty piirisarjoja valmistajalta joka ei halua tai ole kiinnostunut tekemään yhteistyötä avoimien ohjelmistojen kehittäjien kanssa. No tämä on tunnettu ongelma jo pitkältä ajalta. Sen voi kiertää hankkimalla yrityskäyttöön tehdyn läppärin, mutta a) ne ovat kallimpia ja b) pidemmästä tuotesyklistä johtuen niihin ei aina heti laiteta uusimpia piirisarjoja joten kiusaus ostaa lyhyempien tuotesyklien kuluttajaläppäri jonka toiminta on arpapeliä Linuxin kanssa. Samoin on aina kun Apple päivittää rautaa, sitä ei juuri voisi vähemmän kiinnostaa toimiiko Linux niillä raudoilla vai ei.
Monissa kevyemmissä läppäreissä ei ole enää kiinteää ethernet-liitintä, no USB-Ethernet sovittimilla pärjätään varsin hyvin kunhan ohjeistetaan ostamaan a) Linuxin kanssa yhteensopivilla piirisarjoilla ja varomaan ostamasta kaikkein halvimipia harakiri-sovittimia, niissä nimittäin on mallisarjan sisällä yksi ja sama MAC-osoite kaikissa. Voin kuvitella kuinka tenttijöiden, opettajien ja tentin teknisten avustajien (koulun mikrotuen jos sellaiset edes on) osaaminen ja huumorintaju riittää kun kaksi oppilasta tökkää halvan kiinalaisen USB-ethernet sovittimen joissa sattuu olemaan sama MAC-osoite. Voin vakuuttaa, että on pahaa arvaamattomille ja ei-verkosta niin paljon teknisesti ymmärtäville melko ratkaisematon ongelma joka pilaa ei vain päivän vaan pahimmassa tapauksessa mahdollisuudet pidemmäksi aikaa.
Ethernet vs WLAN on sitten toinen asia. Kiinteän etu on tietysti, ettei kaista ole jaettu kun toteutus on tehty asiallisesti, mutta haittoina on ne kaapelit, liittimet ja kytkennät, jotka voivat mennä sotkuun ja ne saa myös rikki helpommin sähläämällä tai ilkivaltaisesti niin mekaanisesti kuin sähköisestikin. Aivan ilmaista ei ole tämäkään vaihtoehto kun se tehdään niin, että se on luotettava, nopeahkosti purettavissa ja asennettavissa kutakin kertaa varten, testattavissa ja korjattavissa myös nopeasti jos ei läpäissyt toiminnalista testiä ennen kokeita.
Ylioppilaskirjoituksissa, jotka ovat verrattain lyhyt tapahtuma pari kertaa vuodessa ei ole ongelma, kun on tahtoa ja rahaa (osaamista saa rahalla), tehdä kiinteää verkkoa joka on hyvin luotettava koetilanteessa ja jossa on huomioitu hyvin pitkälle kaikki häiriöt, joita käytännössä voi käyttötilanteessa sattua.
Aivan toinen asia on tehdä ja pitää jatkuvasti vastaavaa valmiutta toimintakuntoisena jossain yliopiston luentosalissa, jos ja kun samaa tilaa (salia) käytetään muuhunkin kuin tenttimiseen. Käytännössä 500:n henkilön salissa tenttijöitä voi olla joka toisella paikalla, tarvittaisiin siis 250 rasiaa jotka suojataan kotelon alle niin että ne ovat ilkivallan kestäviä, ettei jollain luennolla pitkästyvä nörtti pura ja riko Leathermanilla rasiaa silkasta uteliaisuudesta tai tehdäkseen jäynää jollekin.
... jatko
Langattomassa ei ole kaapelia ja rasioita niin paljoa, joten ei ole niin paljon paikkoja jotka voivat mennä rikki, mutta ongelmana on kuten hyvin tiedossa on jaettu kaista ja siitä aiheutuvat käytännön ongelmat. Langaton verkko suurille käyttäjämäärille pitää suunnitella hyvin ja varustaa sitä varten tarkoitetuilla (yleisötilaisuuksiin) tehdyillä tukiasemilla.
Useimmissa tavallisissa tukiasemissa antennit ovat ympärisäteileviä ja sen hallitseminen mitkä clientit liittyvät mihinkin tukiasemaan isoilla käyttäjämäärillä käy nopeasti vaikeaksi hallita, vaikka käytössä olisi keskitetty hallinta ja kontrollerit, jolloin järjestelmä toimii yhtenä kokonaisuutena niin silti se on vaikeaa. Autonomisilla (ts. ilman keskitettyä hallintaa ja yksinäisinä yksikköinä toimivilla) tukiasemilla onnistumisen mahdollisuudet ovat olemattomat. Keskitetyllä hallinnalla, kontrollereilla (langaton verkko kaikine tukiaseminensa toimii yhtenä hallittuna kokonaisuutena) päästään hyviin tuloksiin, mutta se edellyttää hyvää suunnittelua, osaamista ja isoa määrää tukiasemia, suuntaavilla antenneilla joiden keilat ovat hyvin kapeat. Näitä on tehty isoihin yleisötapahtumiin tilaustöinä operaattorien ym. heidän kauttansa palveluja tarjoavien konsulttifirmojen toimesta.
Isoissa yleisötapahtumissa em. tukiasemat asennetaan yleisön yläpuolelle tilan kattoon tai torneihin. Yhdessä paikassa on useita tukiasemia, joiden antennit jakavat keilan horisontaali- ja vertikaalitasossa kapeisiin keiloihin muodostaen keiloista sektoreita tai ympyrän osan tai sen halutun osan ja joka voidaan suunnata halutulle alueelle. Asennuksilla katetaan koko alue, niin että keilojen peitto on hyvä. Keskitetyllä hallinnalla ja yhtenäisenä toimivasta järjestelmästä säädetään kanavat ja tehot (tai annetaan automaatin säätää) niin, etteivät tukiasemat huuda toistensa yli, mutta clientit kuulevat ne hyvin. WLAN seamless handover, hoitaa sen että clientti siirtyy tukiasemasta toiseen yhteyden katkeamatta ja ilman tarvetta autentikoitua uudestaan. Protokollista (802.11) sallitaan vain uudemmat, jättäen pois vanhat ongelmalliset ja kaikkein pienimmät siirtonopeudet. Ei ole halpaa eikä helppoa, mutta on toki tehtävissä.
Turvallisuuskysymykset huijausten ja ilkivallan estämiseksi ja havaitsemiseksi sitten vielä erikseen.
Toin yllä olevat asiat esille en sillä, että olisin sähköisiä ylioppilaskirjoituksia tai mm. tenttimistä omalla koneella vastaan yliopistoissa, vaan siksi että pelkästään verkkoympäristön teknisen ympäristön tekeminen hyvin toimivaksi ja luotettavaksi on vaikeampaa, kalliimpaa ja vaatii enemmän osaamista kun moni ymmärtää sen olevan. Ja nämä ovat vain pieni osa sähköisen tenttimiseen liittyvistä ongelmista.
Onhan yliopistoissa sähköinen tenttimahdollisuus, erillisissä luokissaan. Näin ainakin Tampereella.
Vastauksen pituus on yleensä rajoitettu tiettyyn merkkimäärään, eikä tekstiä pääse aivan niin kätevästi muokkaamaan kuin tietokoneella normaalisti. Pikemminkin on jäljitelty kynällä kirjoittamisen ongelmaa, eli että asiassa eteneminen on syytä suunnitella etukäteen, sillä kirjoituksen lisääminen keskelle jo olemassaolevaa tekstiä ei onnistu niin, että entinen teksti säilyy, vaan uusi teksti tulee olemassaolevan päälle. Ja kyseessä ei ole insert-näppäinjippo, vaan sähköisen tentin ominaisuus.
Myös tekstilaatikko on niin pieni, ettei kaikki teksti ole koko ajan näkyvissä koko näytön laajuudelta, vaan aiemmin kirjoitettua tekstiä pitää siirtyä lukemaan nuolinäppäimellä.
Tekstilaatikon ylä- tai alapuolella juoksee merkkimäärä, jota vilkuilemalla voi päätellä, paljonko mahtuu vielä kirjoittamaan. Mutta essee-kirjoittamisen flow-tilassa tuota ei huomaa, ennen kuin kirjoittaminen toppaa kuin seinään.
Oppimistilanteena, opiskellun asian jäsentämisenä ja reflektointina, sähköinen tentti noin toteutettuna ei toimi laisinkaan. Itse olen saanut sähköisistä tenteistä säännöllisesti huonompia arvosanoja kuin käsin kirjoitettavista. Mistä lie johtuu. Toki sähköisen tentin voisi toisinkin toteuttaa. Luultavasti kun vastauksen pituusrajoite on kuitenkin asetettu "tehokkuuden" nimissä, siitä ei jatkossakaan luovuta. Pituusrajoite on ok vain silloin, kun tekstiä voi muokata ilman päällekirjoittamista.
@Anonyymi
eTenttimistä sitä varten tehdyissä tiloissa on toki ollut jo monessa paikassa pitkään, lähemmäs kymmenen vuotta paikassa jonka tilanteen itse tunnen.
Mutta eTenttimisen valvominen ja hyvä toimivuus on erillisessä tilassa, jossa vain sitä nimenomaista tarvetta varten varattuja samanlaisia koneita ~ 6-30 on täysin erilainen ongelma teknisesti toteuttaa ja pitää jatkuvasti käyttökunnossa kun edes pienessä mittakaavassa omilla koneilla saati sitten isossa salissa jota käytetään väliajoilla muuhunkin ja jossa satoja tenttijöitä kerralla valvotusti yrittää toimia ohjeiden mukaan sekä soveltaa niitä keskenään erilaisten koneiden kanssa.
Jälkimmäisissä tapauksissa riskit epäonnistumiseen ja kustannukset ovat suuremmat infran tekemisessä sekä pitämisessä toimintakuntoisena. Niin ettei infra aiheuta epäonnistumisia ja on kohtuullisen hyvin ilkivaltaa kestävä niinä aikoina kun tilassa on jotain käyttöä. Ad-hoc ympäristön ongelmat ovat sitten edelleen erilaisa. Niissä ilkivalta ei ole iso ongelma, mutta virhekytkennät ja -konfiguraatio sotkee asiota helposti ellei ole riittävästi asiantuntemusta ja ongelmanratkaisukykyä asentajilla ja käyttäjillä.
Ad-hoc ympäristöä on myös vaikeampi testata muuten kuin asentamalla käyttöön ja kiertämällä yksitellen joka tenttipiste testiläppärin kanssa ja se on työlästä tehdä toistuvasti muuten kuin hieman ennen käyttöä kenraaliharjoituksena. Joka yleensä on niin lähellä että isompien ongelmien ja puutteiden korjaamisessa voi tulla kiire jos ei ole riittävästi varaosia käsillä. Lisäksi kun tuota jumppaa on tekee muutaman kerran on epäilemättä suuri kiusaus luotttaa testaamatta, että toimihan se viimeksikin hyvin ... ja luultavasti toimiikin useimmiten, mutta joskus sitten ei jos ei testattu. Nämä ovat riskejä, joista olisi hyvä olla tietoinen etukäteen ja miettiä valmiksi miten toimitaan jos ja kun järjestelmä ei toimikaan tenttitilanteessa kuten pitäisi.
Olen itse opiskellut ei niin kovinkaan kauaa sitten matematiikkaa yliopistossa ja sieltä valmistunut. Olen koulutukseltani matematiikan opettaja.
Näen järkeväksi sähköistää ylioppilaskirjoituksen osittain. Esimerkiksi ainekirjoituksen sähköistäminen on järkevää, koska eihän kukaan enää kirjoita käsin mitään (tai ehkä joku vanha jäärä, mutta työelämässä ei enää kukaan). Tietokoneella kirjoittaminen on kuitenkin hieman oma taitonsakin, jota lienee syytä harjoitella.
Sen sijaan esimerkiksi matematiikan ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen on erittäin haastavaa. Vielä tänäkin päivänä matematiikan tehtävien ratkaiseminen on kätevintä kynällä ja paperilla. Tietenkin on kynää ja paperiä jäljitteleviä kosketusnäyttöalustoja. Ehkä jokin tälläinen ratkaisu voisi toimia.
Olen oman graduni ja paljon muuta LaTexilla kirjoittanut. Se ei tähän ole ratkaisu. Kokelailla kuluisi valtavasti aikaa kirjoittaa tehtävän ratkaisu LaTexilla puhtaaksi, sen jälkeen kun varsinainen ajatustyö on tehty ja tehtävä ratkaistu.
Sähköisen ylioppilaskirjoituksen ongelmista(sivusta seuranneen havaintoja keskusteluista ja kentältä syksyltä 2016)
OSA 1
Sähköisten ylioppilaskirjoitusten ongelmat alkavat nyt tulla näkyviin, kun suuret opiskelijamäärät kohtaavat sähköiset kokeet. Alla on kuvattu muutamia ongelmia: ajoitus, yleinen mielipide, pedagogiikka, järjestelmä, laitekanta, logistiikka sekä hyvinvointi. Lukioiden parissa toimivat kohtaavat nämä ongelmat oman roolinsa kautta eri tavoilla.
Ajoitus
Sähköisten ylioppilaskirjoitusten ajoitus on vaikein mahdollinen: vanha opetussuunnitelma on käytössä vielä ennen syksyä 2016 aloittaneilla opiskelijoilla. Peruskoulu ja 1.vuoden lukiolaiset aloittivat syksyllä 2016 uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Lähes kaikki ovat varmaan sitä mieltä, että sähköistäminen olisi kannattanut ajoittaa uusien opetussuunnitelmien kanssa samaan rytmiin. Selityksiä voidaan hakea aikaisempien hallituskausien ajoilta. Tämä on valitettavasti jo tapahtunut. Sitä on turha murehtia enää. Asia on hyvä kuitenkin tiedostaa, koska se selittää monia kipukohtia.
Yleinen mielipide
Mikä on pedagogiikan ammattilaisten eli opettajien yleinen mielipide? Sähköistämisen alkuvaiheessa ei opettajien mielipidettä juurikaan kyselty. Kehittäminen on tapahtunut vähemmistön parissa. Tämä vähemmistö koostuu niistä opetusalan henkilöistä, jotka kiertävät samoja seminaareja keskenään ja roikkuvat erilaisilla SOME:n keskustelupalstoilla pörhistelemässä, että tehtiinpä niin ja niin monta onnistunutta sähköistä koetta. Ulkopuolisen silmin katsottuna toiminnassa on uskonnollisia piirteitä, joka on pahimmillaan johtanut esim. koulun tietotekniikka-asiantuntijan ihmeelliseen profeetta-asemaan.
Pedagogiikka
Mihin pedagogiseen tutkimukseen sähköistyminen perustuu? Sähköiset ylioppilaskirjoitukset ja ylioppilastutkintolautakunta vaikuttavat opetussuunnitelmien tulkintaa liian voimakkaasti. Opetuksessa joudutaan nyt keskittymään siihen, että osataan vastata yo-kirjoitusten sähköiseen järjestelmään. Erityisesti matemaattisissa aineissa tämä on hämmentävää. Opiskelijoille opetetaan, että tuota ja tuota nappulaa painamalla kone kertoo ratkaisun tai tuolta ja tuolta valitsemalla saat kirjoitettua murtoluvun tietokoneen näytölle. Mikä olisi lukion matematiikan opettajan reaktio, jos 1.vuoden opiskelija toteaisi yhtälön ratkaisussa, että en minä tätä osaa ratkaista, mutta yläkoulussa opetettiin yhdellä ohjelmalla mitä nappeja painamalla saan kyllä ratkaisun? Onkohan tämä humanistien salaliitto matemaattisia aineita vastaan – ehkäpä onneksi vain sähköputkilaseilla katselevien innokasta kehitystyötä?
Järjestelmä
Abitti-järjestelmä on erittäin vaikea toteuttaa. Välttämättä suomalaiseen tiukasti valvottuun ylioppilaskirjoitusjärjestelmään ei edes ole olemassa teknisesti toimivaa sähköistä ratkaisua. Tämäkin on mahdollista. Ratkaisua tähän voisi hakea myös siltä kannalta, että voitaisiinko ylioppilaskirjoituksien luonnetta muuttaa joustavammaksi?
Abitti-järjestelmä tuotiin raakileena koulujen käyttöön. Se esiteltiin kurssikoejärjestelmänä, jonka avulla kehitetään yhdessä sähköistä ylioppilaskoejärjestelmää. Tyrmistys oli suuri, kun jouheviin ohjelmistoihin tottuneet opettajat yrittivät saada esimerkiksi kuvaa, ääntä tai videota tehtäviin. Tätähän moni oli tehnyt jo vuosikausia sitten. Nyt on kulunut monta jaksoa ja ongelmat ovat edelleen monelta osin jäljellä. Esimerkiksi aineistojen laittaminen kokeisiin ei vastaa 2000-luvun ohjelmistoteknologiaa.
Sähköisen ylioppilaskirjoituksen ongemista(OSA 2)
Laitekanta
Oman laitteen tuominen sähköiseen koejärjestelmään aiheuttaa sen, että kaikki laitteet eivät toimi systeemissä. Muistitikulta ladattava käyttöjärjestelmä ei pysy laiteuudistusten mukana. Lisäksi uusimmissa ja tulevaisuuden pc-koneissa ei edes ole tarvittavia portteja järjestelmään kytkemiseen.
Logistiikka
Vaikka kaikki koneet, tikut ja palvelimet toimisivat, niin muistikut aiheuttavat logistisen vaikeuden. Käytännössä YO-lautakunta lähettää muistitikut kouluille. Esimerkiksi jos kirjoittajia on 150, niin lautakunta joutuu lähettämään koulun jokaiselle kokelaalle muistitikut, sekä erikseen palvelintikut ja valvojan tikut. Jos tikuissa on jokin tekninen virhe, niin kirjepostin kautta kulkeva logistiikka on liian hidas. Näinhän tapahtui jo syksyn 2016 kirjoituksissa, jossa palvelintikuissa oli ohjelmisto-ongelma, joka aiheutti sen, että noin 10% varapalvelimista kaatui kesken kirjoituksien(Opettaja-lehti 23.11.2016). Saksan sähköisissä kirjoituksissa videot eivät pyörineet ja ääni ei kuulunut osassa koneista(noin 6-7%?)kokelaista. Keväällä jatketaan suuremmilla määrillä tikkuja ja koneita– jossakin päin varmasti hikoiluttaa.
Lisäksi koulut joutuvat rakentamaan nyt sähköiset poikkeustilaratkaisut vähintään kahdesti vuodessa. Luokkatiloja ja saleja rakennetaan useita päiviä lukuvuodesta ja koulut elävät eräänlaisessa poikkeustilassa viikkoja lukuvuodesta. Tiloissa pitää olla kaikille kokelaille sähkö, verkkokaapeli ja palvelimet pitää varmentaa sähkönsyötöllä. Kaapelia ja aikaa kuluu. Joissakin kouluissa tämän tekee opettajat, joissakin ulkopuolelta ostettu henkilöstö. Kaikki rakentelu on pahimmillaan pois opetuksesta.
Terveys
Jos kaikki edelliset vaiheet saadaan ratkaistua, niin jäljelle jää hillitön määrä ruutuaikaa. Niin opiskelijoille, opettajille ja sensoreille sähköistyminen aiheuttaa uuden ruutuajan eli lukiotyöskentelyn. Lukiolaisen osalta näytön tuijottaminen voi hyvinkin lisääntyä yli 20 tunnilla viikossa pelkän opiskelun takia. Syksyn sähköisissä kirjoituksissa jopa kuuden tunnin ruudun tuijottelu aiheutti niskakipuja ja migreenikohtauksia. Tästä ei siis seuraa pelkästään hyvää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.
Ratkaisu
Vaikein asia on kuitenkin se, että miten tästä päästään eteenpäin. Vaihtoehtoina on jatkaa nykyisellä tavalla, joka voi onnistua jotenkin. Se todennäköisesti uuvuttaa osan rehtoreista ja opettajista. Jo nyt on merkkejä tästä. Opiskelijoille ja huoltajille sähköistyminen aiheuttaa vähintäänkin hämmennystä.
Toinen vaihtoehto on muuttaa sähköistämisprojekti ylioppilaskirjoituksien muutos- tai lakkauttamisprojektiksi. Tästä etuna olisi se, että lukioiden resurssit voitaisiin käyttää täysipainoisesti oppimiseen. Tämä ei kuitenkaan ole todennäköinen vaihtoehto, vaikkakin ylioppilaskirjoituksien lakkauttamista on kannatettu varsin korkealtakin taholta(YLE 9.5.2016).
Kolmas vaihtoehto on luopua kaikkien aineiden täyssähköistämisestä. Sähköistetään ne oppiaineet, joissa se on järkevää. Tällöin voitaisiin tehdä pedagogisesti järkeviä ratkaisuja, joihin varmasti enemmistö opettajistakin olisi tyytyväisiä.
Lähetä kommentti