YleX:n uutinen kertoo EU:n hyväksyneen ns. lähioikeuksien suoja-ajan pidentämisen 50 vuodesta 70 vuoteen. Pidennystä on tietenkin perusteltu muusikoiden eduilla, mikä käy ilmi myös uutisen tekstistä: Uuden lain syntymiseen vaikutti se, että moni vanha muusikko on pian saavuttamassa vanhan suoja-ajan ja heitä uhkasi oikeuksien menettäminen.
Siis hetkinen. Muusikkoja uhkasi oikeuksien menettäminen 50 vuoden jälkeen? Kuinka moni 70-vuotias muusikko oikeasti soitti jotain levylle, joka julkaistiin hänen ollessaan 20-vuotias? Kuinka moni edes muistaa, minkä levyn taustoja tuli soittaneeksi nuoruudessaan?
Jos vanhojen levyjen soittajia ylipäätänsä on kirjattu ylös, 20-vuotiaana tehdystä työstä juoksee jatkossa raha 90-vuotiaaksi asti. Ei hullumpaa. Monessako muussa ammatissa pystyy vastaavaan?
Ruotsi äänesti pidennystä vastaan, Suomi ilmeisesti puolesta. Ei niitä kulttuurikummeja turhaan ole kansanedustajille valittu!
Lain todellisia hyötyjiä ovat tietenkin levy-yhtiöt, jotka häveliäästi piiloutuvat muusikoiden selän taakse. Musiikkiteollisuus pystyy nyt rahastamaan vanhoilla 60-luvun tuotannoillaan 20 lisävuotta -- ja onhan se paljon helpompaa myydä vanhoja hittejä ties monennenko kerran uudelleenlämmitetyillä cd-kokoelmilla kuin yrittää kehittää jotain uutta.
Musiikkibisnes on bisnestä siinä missä muutkin teollisuudenalat. Se saa lobata itselleen mitä etuja vain pystyy. Olisi kuitenkin reilumpaa tehdä se avoimesti ja omista, kaupallisista lähtökohdista, kuten kaikki muutkin teollisuudenalat. Muusikoiden käyttö pelinappuloina on häpeällistä.
10 kommenttia:
Eikös nämä ensimmäiset suuria levymääriä myyneet populaari- ja rocken'roll levytykset rupea olemaan pian 50 vuotta vanhoja ja myyvät kuin häkä edelleen, mm. Beatles ja Rolling Stones. Paul McCartneykin täyttää 70 ensi vuonna. Rahaahan ukolla on vaikka muille jakaa, mutta onko reilua, että hänen kädensä jälki rupeaisi nyt valumaan haaskoille jotka eivät ole laittaneet rikkaa ristiin levytysten syntyyn.
Ehkä reilumpi tapa olisi, että tekijänoikeudet säilyvät taiteilijan eliniän tai 20 vuotta kuoleman jälkeen (mahdolliset lapset saavat hyödyn jos taiteilijavanhempi päättää tehdä äkkilähdön), kumpi nyt ensin tulekaan täyteen.
Verrattuna esimerkiksi ohjelmointityöhön musiikin tekemisestä maksetaan selvästi pidempään. Koodaaja parka kun joutuu tekemään työtä joka kuukausi saadakseen työstään palkkaa. Tämä riippumatta siitä kuinka pitkään hänen hengentyötään myydään eteenpäin.
Eiköhän olisi aika ohjelmistoalan työntekijäiden alkaa vaatimaan vastaavia oikeuksia!
Niin, ja ajatella että laulamista ja softan vääntämistä säädellään vieläpä samalla tekijänoikeuslailla. Siinä vain on eri pykälät koodausta ja musiikkia varten.
Mutta ihan hyvin voi kysyä, miksei myös koodaajalle makseta korvauksia 70 vuoden ajan kerran tehdystä työstä.
"Mutta ihan hyvin voi kysyä, miksei myös koodaajalle makseta korvauksia 70 vuoden ajan kerran tehdystä työstä."
Eikö tämä ole kiinni vain siitä millaisen sopimuksen ohjelmoija tekee työnantajansa kanssa.
Tai vaihtoehtoisesti voi ryhtyä yrittäjäksi ja myydä tuotostaan niin kauan kuin joku on siitä valmis maksamaan.
Eiköhän tämä kerro miksi suoja-aikoja pitää saada pidennettyä.
http://www.afterdawn.com/news/article.cfm/2011/05/12/thanks_to_the_beatles_u_s_music_sales_increase_for_first_time_in_years
Uudet artistit eivät myy riittävästi vanhoihin partoihin (Beatles, Rollarit, Led Zeppelin jne) verrattuna.
Miksi Mikki Hiiri pitää taas pelastaa vuonna 2023 public domainilta. http://iprinfo.com/uutiset?action=details&id=148
Onneksi nämä suoja.aikojen pidennykset lisää sitä luovuutta mediateollisuudessa.
Tavallinen musiikin kuluttajahan tuonkin lystin maksaa. Suoja-ajan päättyminenhän merkitsisi sitä, että esimerkiksi juuri Beatlesin ja Rolling Stonesin musiikki olisi tullut vapaan kilpailun piiriin ja se olisi laskenut todennäköisesti aika reilusti musiikin hintaa eli kuluttaja olisi hyötynyt suoja-aikojen päättymisestä. Ja kilpailu olisi pitänyt huolen siitä, että ne musiikin julkaisijat, jotka eivät ole laittaneet rikkaa ristiin levytysten syntyyn eivät olisi saaneet kohtuuttomia voittoja.
Olisi ollut kiinnostavaa tietää mille tasolle kilpailu olisi laskenut musiikin hintatason kun tuon suoja-ajan tarjoama monopoli olisi lakannut olemasta. Todennäköisesti musiikkiteollisuus ei tuota halua tietää, koska se voisi johtaa siihen, että pystyttäisiin arvioimaan aika tarkasti kuinka paljon musiikin kuluttajat menettävät tuon monopolin takia. Ja se voisi paineisiin kohdella koko tekijänoikeutta monopolina myös kilpailuoikeudellisessa mielessä.
HS:n uutisesta tänään 14.9.2011: "Isot levy-yhtiöt vastustavat tätä tulkintaa väittäen, että esiintyjät olivat työsuhteessa työnantajaan, ja sovitut korvaukset levymyynnistä riittävät." USA:ssa levy-yhtiöt katsovat, että laulajat ja muusikot olivat työsuhteessa levyä tehdessään, joten kertakorvaus riittää.
Aika moni elää 90-vuotiaaksi ja jos on tehnyt sävellystyötä ilman eläkertymää, on varsin suotavaa että saa korvauksia työstään tekijänoikeusmaksun muodossa.
Tekijän- ja lähioikeudet voisivat olla olemassa tekijän elinajan. Säveltäjän suoja 70 v kuoleman jälkeen on kohtuuton.
Nyt on kuitenkin kyse lähioikeuksien laajentamisesta. Korvauksia saa (ainakin periaatteessa) levyllä soittanut taustamuusikko, joka on aikoinaan saanut työstä palkan ja siten eläkettäkin.
Elinaika on hölmö raja, sillä aina ei ole tietoa siitä, onko tekijä kuollut ja koska, tai edes sitä, kuka tekijä oikeasti on. Tällä vain haudataan teokset arkistoihin (jos sinnekään) ja unohdutetaan.
Raja pitäisi olla vakiolukumäärä vuosia julkaisusta. Tällöin jokin takaraja julkaisulle tiedetään aina: Jostainhan teoskappale on joskus hankittu. Siitä kun lasketaan se N vuotta eteenpäin, teos on viimeistään silloin vapaata riistaa.
Eläkkeet ja perinnöt voisi hoitaa samoin kuin muillakin yrittäjillä ja freelancereilla.
Lähetä kommentti