Tekijänoikeusjärjestelmä kaipaisi kipeästi uudistamista, mutta aihe on niin herkkä, että siihen puuttuminen on lähes poliittinen itsemurha. Tämä kävi selväksi eilen, kun kulttuuriministeri veti pois epäsuositun lakiesityksen työsuhdetekijänoikeuden muuttamisesta. Työsuhdeolettama säilyy jatkossakin vain ohjelmoijien tekijänoikeuden kummajaisena.
"Taideväki voitti taiston oikeuksistaan" hehkuttaa Hesari. Laki lähti kuitenkin yritysten tarpeista selkeyttää nykyistä tilannetta, jossa esimerkiksi yrityksen työntekijä laatii Powerpoint-esityksen. Nykyisen lain mukaan hänelle syntyy tekijänoikeus esitykseensä, ellei toisin ole sovittu. Jos hän vaihtaa työpaikkaa, hän voi ottaa esityksen mukaansa ja kieltää työantajaa esittämästä "teosta" toisille asiakkaille.
Toinen esimerkki: työntekijä saa tehtäväksi ottaa kuvan rakennuksesta yrityksen www-sivulle tai vuosikirjaan. Naks - homma on hoidettu noin 1/250 sekunnissa. Nykyisen lain mukaan työntekijällä on tekijänoikeus ottamaansa kuvaan.
Esimerkit kertovat omaa kieltään siitä, miten vanhentunut nykyinen tekijänoikeuden käsite on. Se on peräisin ajalta, jolloin luovan työn kynnys oli korkealla ja vaati poikkeuksellista lahjakkuutta - ja suoranaista työtä. Vanha periaate on yhä voimassa, vaikka maailma on ratkaisevasti muuttunut: useimmat meistä tuottavat jonkinlaista sisältöä päivittäin.
Esimerkiksi juuri nyt kaikkien huulilla oleva sosiaalinen media on yhtä jatkuvaa sisältötuotantoa. Tämä ei ole lainkaan sitä, mitä tekijänoikeudella alunperin tarkoitettiin. Siksi lakeja pitäisi todellakin uudistaa. Mutta se näyttää aivan mahdottomalta. Kukaan ei halua ärsyttää taiteilijoita.
Nyt kaatunut laki koki julkisuudessa Lex Nokian kohtalon. Molemmat alkoivat elää nettikeskusteluissa omaa elämäänsä, jolla ei ollut enää paljoakaan tekemistä alkuperäisen tekstin kanssa. Netti on oiva väline tiedon, mutta vielä parempi huhun ja hysterian levittämiseen. Tällainen kehitys on huolestuttavaa tulevaisuuden tietoyhteiskunnan kannalta.
Tekijänoikeuteen ei nyt uskallettu koskea joten turha kai odottaa, että sitä uskallettaisiin jatkossakaan. Tyytymättömyys kanavoituu piraattipuolueen kannatukseksi.
12 kommenttia:
En ehtinyt (sitten) tutustumaan lakiehdotukseen. Lehtijuttujen perusteella minulle jäi epäselväksi, mitä tarkoitettiin työsuhteen ja tekemisen suhteella. Oliko kyse suoritteista työajalla ja osana työsuhdetta vai kaikista työsuhteen aikana tehdystä luovasta työstä? Jos jälkimmäisestä, niin olisi (myös) ollut ripauksen epäreilua. Mutta ei ehkä ollut niin typerä ehdotus.
Älä välitä, en usko että kukaan muukaan netissä asiaa kommentoineista tai adressin allekirjoittaneista oli lukenut varsinaista lakiehdotusta.
Täältä löytyy, jos kiinnostaa: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_kehittaeminen/Tyxsuhdetekijxnoikeus/Hallituksen_esitys_laiksi_tekijxnoikeuslain_muuttamisesta__2_.pdf
(enpä ole ennen nähnyt urlia, jossa ä-kirjaimet ovat vuoroin ae ja x).
Luonnollisesti kyse oli vain työsuhteeseen liittyvistä töistä. Vapaa-ajallaan jokainen tehköön mitä haluaa.
Äh, linkki ei näkynytkään, joten uusi yritys.
Tässä linkki ehdotettuun ja siis kaatuneeseen lakimuutokseen. Asiaan palataan ennen pitkää, luultavasti seuraavalla hallituskaudella.
Luulisi että insinöörikin ymmärtää että valokuvan ottamiseen tarvitaan muutakin kuin 1/250 sekuntia aikaa.
Tavallinen kuva rakennuksesta ei vaadi juuri muuta kuin sen, että painaa digikameran laukaisinta. Aurinkoisella säällä valotusaika voi olla jopa 1/1000 :-)
Leikki leikkinä, mutta fakta on se, ettei yksinkertainen valokuva ylitä teoskynnystä eikä tekijänoikeuslain pitäisi koskea sitä.
Toki rakennuksesta voi ottaa myös hienompia, jopa taiteellisia kuvia, vaikka yöllä tai T/S-objektiivilla. Tällöin yritys luultavasti kutsuu paikalle valokuvaajan ja sopii kuvan käytön ehdoista tämän kanssa B-to-B-periaatteella.
Jos joku henkilökunnasta harrastaa valokuvausta, omistaa järkkärin ja objektiiveja, kuvauksesta voi sopia hänenkin kanssaan. Mikäli kuvaus tehdään työajalla (eli vaikka kyse on harrastamisesta, siitä maksetaan palkkaa), tuntuisi kohtuulliselta että työnantajalla olisi ainakin rinnakkainen oikeus kuvan vapaaseen käyttämiseen sen alkuperäisessä tarkoituksessa.
Tämähän sai ihan suhteettoman julkisuuden lehdissä, koska toimittajilla itsellään taisi muutoksessa olla suurin oma lehmä ojassa. Esiintyvät "taiteilijat" retkutettin mukaan mannekiineiksi asioita vääristellen. Nämä voisivat taklata helposti uuden lain laittamalla sopimukseensa "backstagella pitää olla kori kaljaa ja 13 pussia salmiakkia" lisäksi "tekijänoikeus on yksin mun".
Tekijänoikeus on tosiaan kova pala purtavaksi. Ja en ole tutustunut lakiehdotukseen niin tarkasti, että osaisin kommentoida omien ajatusten pohjalta tarpeeksi tarkkaan. Sen tiedän, että lait on tarpeeksi tarkkoja määrittelemään asiat ja kuitenkin riittävän epäselvät, että lakimies voi vääntää niitä kuin pullataikinaa, aina tarpeen mukaan. Antamasi esimerkit kuvaa hyvin lain epäkohtia. Kaikessa muussa vastaavassa ymmärrykseni mukaan oikeudet on työnantajalla. Esimerkiksi, jos keksin uraa uurtavan tavan toimia omalla alallani, laivateollisuudessa, työnantajan alaisuudessa kun olen, niin oikeudet on työnantajalla. Ei siinä paljon keksijää muu hyödytä, kuin korkeintaan maine asian keksijänä. Luovaa ajattelua kun sekin keksintö vaatii, pitäisi ensin ottaa ymmärtääkseni lopputili ja muutaman karenssivuoden jälkeen ehdottaa koko asiaa sopiville tahoille. Patentti jutut sun muut on liikaa yrityksiä suosivia. Teollisessa tuotannossa luovuutta ei palkita, ellei ole yksityisyrittäjä.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä, että molemmat esimerkit osoittaa sen, että tekijänoikeuteen ei ole oikeutta, vaikka kuinka olisi tuotoksen tekijä, kaikenvoipaa oikeutta tekemisiinsä. Ne on kuitenkin vakituisen työnantajan antaman tehtävän annon alla tehtyjä. Maalarit ja kuvanveistäjät saavat yleensä työkohtaisen tilauksen ja ovat siten omien tuotostensa haltijoita. Ja siitä päästään oikeastaan koko asian vaikeimpaan kohtaan. Eli se varsinainen taiteessa liikkuvan rahan suhteen, eli muusikot. Se on kiistaton murheenkryyni koko asiassa. Ja miten muusikkoja on kohdeltu jo vuosikymmeniä. Tämä se on kipupisteen aiheuttava koko asiassa, tässä kun liikkuu ehdottomasti suurimmat rahat tekijänoikeusbisneksessä. Eli voidaanko muusikoita kohdella vakituisessa työsuhteessa olevina työntekijöinä vai luovina taiteilijoina. Joka oikeuttaa työantajaa, eli levy-yhtiötä käyttämään oikeuksia kuten itse tahtoo. Ilmeisesti muusikot pakotetaan yhtiömuotoon, jolla on oikeudet neuvotella levy-yhtiön kanssa pelisäännöistä. Eli tilanne on vähän kuin muna ja kana-ilmiö. Eli et saa levytyssopimusta jos et tee ehkä riistosopimusta levy-yhtiön kanssa. Onneksi on nykyisin mahdollisuudet tehdä omatkin ratkaisunsa tekniikan suhteen, siinä tosin menettää yhtiön paremmat markkinointikanavat. Radiokanavat kun on levy-yhtiöiden levylistoineen talutusnuorassa. Tämä ala on siis koko kulmakivi lainsäädännössä teosto-mafiassa. Luultavasti jokainen ymmärtää, että levy-yhtiöt on lobanneet ministeri Wallinia asian tiimoilta ja ehkä jopa maksaneetkin osittain lainsäädäntötyötä. Tosiasia on, että muusikot ovat luovia henkilöitä ja ei ainakaan vielä täysin levy-yhtiöiden lieassa, tosin sitähän ne haluisi lainsuhteen tapahtuvan. Muut taiteen lajit on näpertelyä rahan suhteen tämän lain osalta.
Jk. normaalissa työsuhteessa ei luovalla henkilöllä ole nokankoputtamista miten tuotosta käytetään. lakia ei tosin saada koskaan tarpeeksi tarkaksi, ehkä ihan lakimiesten toimesta, eihän ne muuten voisi väännellä asioita mielensä mukaan.
jk2. muusikot on niitä viimeisiä luovia henkilöitä, joita ei ole alistettu ylemmän ikeen alle. wallin teki loppujen lopuksi ainoan oikean johtopäätöksen. taistelu tosin raha-ahneiden levy-yhtiö lobbareiden suhteen eduskunnassa tuskin päättyy. viimeistään seuraavan hallituksen toimesta, jos on porvarihallitus. eli muusikot, perustakaa oma firma, joka neuvottelee luovista oikeuksista. näin ainakin kuvittelisin oikeuden paremmin toteutuvan.
jk3. saisi muutkin luovia ratkaisuja hyötyä omista innovaatiostaan. hei, mikä hallitus antoi yrityksille melkein yksinvaltiuden omistaa työntekijän ideat. työntekijähän myy työpanoksensa, ei innovaatioitaan. viimeinen ihan vain piikkinä, voisi se tosin olla utopiassa tottakin. työnantajien utopian tuntien, se on täysin päinvastainen
Jätin aiheesta Hesariin alla olevan mielipidekirjoituksen. Juttu luvattiin julkaista, mutta eipä ole ainakaan vielä näkynyt. Onneksi on näitä blogeja.
Olen Petterin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että monet ärhäkkäästi asiaan kantaa ottaneet olivat tuskin lukeneet ehdotusta. Niin ulalla olevia kommentteja asian pakeilta kirjoiteltiin.
Lain tarkoitus ei ollut suinkaan antaa mahdollisuutta ryöstää "todellisia" tekijänoikeuksia eli sitä tilannetta, jossa esimerkiksi joku ketku palkkaisi säveltäjän työsuhteeseen, teettäisi tällä miljoonahitin ja laittaisi rahat omiin liiveihinsä. Eihän tämä ajatusmalli ole tästä maailmasta. Ylellä esimerkiksi oli aikoinaan suuria vaikeuksia lähettää omaa tuotantoaan uusintoina, kun työsuhteessa olleiden tekijänoikeudet estivät sen. Nyt siinäkin talossa on tietääkseni vahingoista viisastuttu.
Jokaisen työsuhteessa toimivan tekijän pitäisi ymmärtää, että kohtuullinen ja nimenomaan molemmille osapuolille kohtuullinen tekijänoikeus on kaikkien etu. Liian "hyvä" tekijänoikeussuoja estää helposti työsuhteen syntymisen. Ei kukaan järkevä työnantaja lähde laittamaan kaulaansa hyvin rasvattuun tekijänoikeussilmukkaan.
Alla siis Hesarissa julkaisematon kirjoitus.
Tekijänoikeudesta työsuhteessa
Tekijänoikeudesta työsuhteessa käytävässä keskustelussa tuntuvat puurot ja vellit menevän jatkuvasti sekaisin. Niin irti maasta olevia kauhukuvia esitetään oman näkökannan puolesta – puolin ja toisin.
Tekijänoikeuslain tarkoitus on suojata luovan työn taloudelliset ja moraaliset oikeudet tekijöilleen. Periaate on yleisesti hyväksytty erilaisten piraattipuolueiden saamasta suosiosta huolimatta. Ongelmaksi on muodostuneet tekijänoikeudet työsuhteessa, jossa taloudellinen vastuu ja riski eivät olekaan työntekijällä vaan työnantajalla. Tekijän, vaikka valokuvaajan oikeuksien haluttaisiin uudessa laissa painottuvan selvästi enemmän oikeuksien moraalisen puoleen. Tämä tarkoittaisi mm. sitä, että valokuvaaja on ilmoitettava teoksen tekijäksi ja valokuvaa ei saa muutella ilman tekijän lupaa, mutta kuvan taloudellinen tuotto tulisi työnantajalle.
Tämäkin on laajaa ymmärtämystä saanut näkökanta. Itse asiassa esim. kirvesmiehen voi olla vaikeata mieltää, miten hänen työnsä näyttämön lavasteiden rakentajana on eriarvoista lavastajan työhön verrattuna, kun molemmat saavat palkkansa samasta teatterin kassasta.
Eeva Hautala esittää (HS 6.12.), että työnantajan rinnakkainen käyttöoikeus merkitsisi mm. sitä, että näyttelijästä esityksen aikana otettuja valokuvia voitaisiin rajatta käyttää mainoksissa ja oheistuotteissa.
Väite ei pidä paikkaansa. Markkinoinnin perussäännöissä, joita mainostajat oikeussalin opettamina varsin hyvin noudattavat, sanotaan, että markkinoinnissa ei tule käyttää yksityisen tai julkisen henkilön kuvaa ilman häneltä etukäteen hankittua lupaa. Vaikka näyttelijän kuva kyseisen näytelmän julisteessa lienee itsestään selvyys, niin sitäkään ei saa laittaa siihen ilman näyttelijän lupaa. Puhumattakaan samasta kuvasta vaikka olutpullon kyljessä.
Työntekijän ja työnantajat edut ovat työsuhteisessa tekijänoikeudessa lopulta yhtenevät. Pitkällä tähtäimellä on molempien osapuolten tappio, jos jompikumpi saa lain muutoksen myötä kohtuutonta etua toisen kustannuksella.
Timo Suvanto
tietokirjailija
Vantaa
Luovuus on hyvin suhteellinen käsite, eikä se liity mitenkään välttämättä tekijän ammattiin. Lastentarhan opettaja voi olla hyvinkin luova keksiessään taaperoille askarreltavaa ja muusikko saattaa pimputella pianoa täysin mekaanisesti.
Olen nähnyt molempia omin silmin ja kuullut omin korvin. Esimerkiksi nähnyt studiomuusikon soittavan kylmiltään suoraan nuoteista oman osuutensa iskelmän taustalle. Se on rautaista ammattitaitoa siinä kuin moni muukin tekeminen, mutta luovuuden kanssa sillä ei mielestäni ole mitään tekemistä.
Muusikkojen perustamista yhtiöistä on näyttöä aina Beatlesien Applesta Henrik Donnerin ja kumppanien Love Recorsiin ja Veksi Salmen Flamingoon. Nurin ovat yleensä menneet (Apple ei, mutta ei Beatlesien taloudellisen nerokkuuden ansiosta). Mm. Loven raunioille jäivät monet muusikot turhaan itkemään rahojensa perään.
Esimerkiksi, jos keksin uraa uurtavan tavan toimia omalla alallani, laivateollisuudessa, työnantajan alaisuudessa kun olen, niin oikeudet on työnantajalla.
Olen nähnyt suomalaisissa firmoissa käytäntöjä, joissa työntekijöille maksetaan osuus uuden, työhön liittyvän oivalluksen tuotoista. Jos käytäntöä ei ole ja saa hyvän idean, kannattaa neuvotella ensin työnantajan kanssa. Vaihtoehtoinen reitti - oman yrityksen perustaminen, patentointi tms. on paljon pidempi ja siinä on iso taloudellinen riski.
Tämä on kuitenkin eri asia kuin tekijänoikeus - se ei koske ideoita.
Minä (kuten Petterikin) kirjoitan kirjoja. Minun kirjojani myydään parhaimmillaan tuhansia, Petterin kymmeniä tuhansia kappaleita. Kirjan myynnistä saamme noin 15% myydystä kappaleesta (en tietenkään voi tietää, millaisen sopimuksen Petteri on tehnyt, vaikka teemme jopa samalle kustantajalle, mutta suuruusluokka on oikein). Rahan ahne kustantaja siis ryövää 85% koko potista. Toki sen toimittaa, taitaa, painaa, jakelee ja markkinoi teoksen, mutta silti. 85%. On se aika ahne.
Miksi me emme itse kustanna kirjojamme, vaikka nykytekniikalla se olisi hyvinkin mahdollista, Petterille jopa ehkä kannattavaakin.
Siksi, kun me (puhun siis omasta puolestani) keskitymme siihen, minkä me osaamme, eli kirjojen kirjoittamiseen. Ilman kustantajaa meidän kirjojamme ei olisi olemassa.
Me emme ole virkasuhteessa kustantajaan, vaan teemme erillisen kustannussopimuksen, jossa luovutamme kirjan kustannusoikeudet kustantajalle sovittua korvausta vastaan. Suoraan sanoen suuri osa kirjailijoista saa kirjoistaan niin vähän (ja nyt erityisesti puhun omasta puolestani), että minimipalkkalaki olisi ärjähdellyt jo ajat sitten työsuhteisessa toiminnassa.
Tämän punainen lanka, joka taisi välillä kadota, on se. että suuri osa luovasta työstä tuottaakseen jotain vaatii jonkun, joka rahoittaa sen. On ehdottomasti molempien osapuolten etu, että homma hoidetaan molempia tyydyttävällä tavalla.
Sellaisia hittejä, joilla ihan oikeasti olisi tekijälleen merkittävää taloudellista merkitystä ihan irrallaan on äärimmäisen harvassa, mutta monien tekijänoikeuteen liittyvien asioiden kanssa riitely on kaikille tuhoisaa. Tämän asian selkiyttämisessä laissa oli kysymys, mutta se jäi taiteilijoiden huudon jalkoihin.
Tuli samanlainen tunne kun aikoinaan luin Anneli Sarin kommentin hänen jäätyä kiinni verojen (tms. en enää tarkkaan muista. Anneli oli tuohtunut ja sanoi, että eihän hän taiteilijana voinut ymmärtää (että mm. veroja pitää maksaa). Kommentti oli paitsi rehellinen myös hyvin kuvaava - tätäkin tilannetta.
Mitä mieltä olet Petteri tästä suunnitelmasta
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Lakimuutos+uhkaa+karsia+tv-kanavia+Helsingin+kaapeliverkosta/1135252829563
Lähetä kommentti