Vasta tänään ehdin kuunnella töihin kävellessäni viime viikon Taustapeilin, jossa ajankohtaisista uutisista keskustelivat Fatbardhe Hetemaj, Rakel Liekki ja Mika Pantzar.
Ensimmäinen aihe liittyi valokuvien manipulointiin. Ranskassa 60 kansanedustajaa on tehnyt aloitteen, jonka mukaan mainosvalokuviin olisi lisättävä maininta, mikäli kuvassa olevien henkilöiden ulkonäköä on paranneltu keinotekoisesti. Valokuvamalleja ei saisi hoikentaa eikä sääriä kaunistella.
Voi noita ranskalaisia! Yrittävät kerta toisensa jälkeen hallita vaikeita asioita lainsäädännöllä, kuten vaikkapa kieltämällä vierasperäisten sanojen käytön tai ehdottamalla lakia, joka kriminalisoisi Armenian kansanmurhan kieltämisen (se hanke sentään kuivui kasaan). Muistuttavat kohta inhoamiaan amerikkalaisia. Lain pitäisi olla vasta viimesijainen keino. Mitä monitahoisempi asia, sen huonommin laki soveltuu sen säätelyyn.
Panelin naisjäsenet olivat lain kannalla. Mainoskuvissa esiintyvät hoikat ja virheettömät naisvartalot aiheuttavat heidän mielestään ulkonäköpaineita tytöille, jotka yrittävät pyrkiä samaan. Mika Pantzar oli eri mieltä. Häntä huolestutti erityisesti valvonta, jota lain noudattaminen vaatisi.
Kukaan kolmesta ei tainnut harrastaa digikuvausta. Nykyään jokaista digikuvaa käsitellään, eikä kyse ole pelkästä rajauksesta tai värisävyjen säädöstä kuten filmiaikaan. Olisi mahdollista laatia laki, joka velvoittaisi ilmoittamaan vartalolle tehdystä kuvankäsittelystä, mutta mihin vedettäisiin raja?
Hetemaj otti esimerkiksi Demi Mooren kasvot, joissa yli 40 vuoden iästä huolimatta näkyy vähemmän ryppyjä kuin hänen omissa 24-vuotiaissa kasvoissaan. Kasvojen siloittelu on arkipäivää kaikessa digikuvauksessa. Näppylöitä ja pisamia peitetään Photoshopin siveltimellä tai kloonaustyökalulla. Aiheesta on kokonaisia kirjoja, kuten Lee Variksen Skin - Complete Guide to Digitally Lighting, Photographing, and Retouching Faces and Bodies.
Kirjan oppeja tai monimutkaisia tekniikoita ei tarvita. Jokainen digikuvaaja tietää, että jo yksinkertainen Gaussian blur -suodin pehmentää ihon ryppyjä. Aivan tavalliset lehteen menevät haastateltavien kasvokuvat käsitellään sillä, eikä kukaan ole tehnyt asiasta numeroa. Eräät kamerat (kuten Olympuksen pokkarit) siloittavat kasvoja haluttaessa jopa automaattisesti.
Mikä siis olisi sallittua ryppyjen poistoa? Pitäisikö Gaussian blur -suotimen käytöstä olla maininta kuvassa? Entä jos kuvaa terävöitetään, mikä korostaa ryppyjä - pitäisikö siitäkin mainita? Käytännössä jokainen kamera (ja jopa televisiot) terävöittävät kuvaa automaattisesti.
Sinänsä hyvä tarkoitus johtaa niin hankaliin tilanteisiin, etteivät toivottavasti edes ranskalaiset lähde kokeilemaan ideaa käytännössä. Jos lähtevät (ja ranskalaiset tuntien kaikki mahdollista, heillä idealismi ajaa usein käytännön edelle), seuraan mielenkiinnolla mihin laki johtaa.
Viimeinen aihe liittyi internetin tilanteeseen. Pantzarin väite oli, ettei mikään 1990-luvun puolivälissä esitelty netin uhkakuvista toteutunut. Ihmiset eivät jakautuneet sen myötä kahtia, nettiaktiivit eivät hukkuneet virtuaalimaailmaan eikä pornosta tullutkaan valtavirtaa.
Väitän, että kaikki tämä tapahtui. Suomessa viidennes kansasta eli miljoona ihmistä on netin ulkopuolella. Moni nuori on niin uppoutunut nettimaailmaan, ettei aina erota todellisuutta virtuaalisuudesta. Ja pornosta tuli netin ansiosta niin arkipäiväistä, ettei kukaan kiinnitä siihen enää edes huomiota. Netin myötä pornoa saa rajattomasti ja paljon aiempaa helpommin. Moni nainen valittaa nettipornon ajaneen suhteen karille.
Kaikki tämä on tapahtunut, mutta kukaan ei tunnu enää välittävän siitä. Olemme niin tottuneet netin tuomaan kehitykseen, ettemme osaa kyseenalaistaa sitä. Mediakaan ei enää välitä - sitä kiinnostavat nykyisin vain julkkikset ja skandaalit. Eli juuri se informaation viihteellistyminen, mitä netin tullessa pelättiin.
6 kommenttia:
Hieman asian ohi tämä menee, mutta kiinnostavaa kuulla ex-pornonäyttelijä Rakel Liekin osoittavan huolta siitä, minkälaisia käsityksiä naisruumiista nuorille annetaan.
Ajatus valokuvien muokkaamisen ilmoittamisesta lienee tosiaan lähtenyt liikkeelle mainoskuvista?
Mainoskuvauksissa näkymää manipuloidaan muuallakin kuin Photoshopissa: Valaistus, meikit, tausta ja mallien asettelu kuvaan on ihan sitä samaa feikkausta kuin mitä jälkikäsittelyssä tehdään digitaalisesti.
Periaatteessa laki voisi saada aikaan tilanteen että luomen peittäminen meikillä on ok, mutta photoshopilla "kiellettyä".
Kärjistäen kaikissa ihmistä esittävissä mainoskuvissa voisi olla "Tämä kuva ei ole totta". Olisiko se kuluttajien etu? Väitän, että olisi.
Ihminen on niin huijattavissa oleva eläin, ettei tavallinen kuluttaja osaa kritisoida jokaista ihmistä esittävää kuvaa parannelluksi. Edes pieni muistutus kuvan yhteydessä ettei mainoskuva vastaa todellisuutta parantaisi kuluttajan asemaa.
Onko inhimillistä elää maailmassa, jossa meitä tykitetään isoilla mainoskuvilla maailmasta, jossa me emme elä, mutta jollaisessa meidän annetaan ymmärtää elävän? Muoti- ja mainoskuvissa voidaan esitetään myös fantasiamaailmoja, mutta kuvissa näkyvät ihmiset esitetään aina todellisina ihmisinä, vaikka ne olisivat kuinka digitaalisesti epätodelliseksi muokattuja.
Laki voi olla kallis ja tehoton keino todellisena esitettävien rajusti muokattujen ihmisten hillitsemiseksi. Mutta digitaalinen kuvankäsittely on tehnyt ihmisten rajusta keinotekoisesta muuttamisesta ja todellisena esittämisestä niin helppoa, että jotain olisi hyvä keksiä kuluttajan suojaksi. Medialukutaitoon kasvattaminen jo kouluissa on yksi tärkeä asia, mutta sillä ei vaikuteta miten paljon ja millaisia kuvia meille esitetään todellisena - ja siihen täytyisi pystyä jotenkin vaikuttamaan.
Vaikka kuva on aina tulkinta ja kuvia manipuloidaan jo kuvausvaiheessa, niin meikeillä, valaistuksella, taustalla ja mallien asettelulla voidaan korostaa ja peitellä vain tietyissä rajoissa jo olemassa olevaa ihmistä, kun taas digitaalisessa jälkikäsittelyssä mahdollisuudet uskottavaan muokkaukseen ovat aivan eri mittasuhteissa. Hyvä minuutin video aiheesta: http://www.youtube.com/watch?v=iYhCn0jf46U.
Mainostajalla olisi valinta käyttää todenmukaista kuvaa ilman mainintoja muokkauksesta tai muutettua kuvaa mainintojen kanssa. Esimerkiksi Doven videon lopussa näkyvässä billboardissa lukisi kuvan yhteydessä pienellä alhaalla "Tämä kuva ei ole totta" muistuttamassa kuluttajia, että kuvan henkilö ei ole tästä maailmasta. Kuluttajat osaisivat suhtautua mainoskuviin paremmin.
Jos kuvan aitouden ja jäkikäsittelyn muokkaamattomuuden valvontaa ei voi ajatella ratkaisuna niin pitäisikö kaikkiin mainoskuviin vaatia globaalisti sovittu "Tämä on mainoskuva" -maininta?
Mielenkiintoinen video. Osoittaa hyvin, miten paljon muokkausta voidaan tehdä perinteisillä keinoilla ilman tietokonettakin. Jos sillä kavennetaan kaulaa, onko se enää ratkaisevan suuri muutos?
Jos kaikissa ihmistä esittävissä mainoskuvissa olisi "tämä kuva ei ole totta", olisiko sillä tosiaan vaikutusta?
Saisiko meikkiä, peruukia ja irtoripsiä yhä käyttää? Niillä Dove-tyttöön tehtiin isompia muutoksia kuin tietokoneella.
Mainosten tarkoitus on markkinoida tavaraa, aatetta tai mitä tahansa sen tekijälle etua tuovaa. Ei mainoksen tarkoituskaan ole ole olla dokumentti tästä maailmasta. Näin on ollut aina ja tulee varmaan olemaankin. Tehdäänkö se Photoshopilla vai meikeillä, lavastuksilla yms. on aivan toisarvoinen seikka. Olen täysin samaa mieltä Petterin kanssa siinä, että hulluja nuo gallit (ja myös roomalaiset).
Paljon suurempi eettinen ongelma mielestäni on esim. Maikkarin kanavalla yöaikaan pyörivä ohjelma, jossa pitää ensin arvata mikä kissamainen eläin, jonka nimestä puuttuu yksi kirjain KIS-A.
Olen joskus katsonut syvän inhon vallassa tätä ja vastaavia ohjelmia, joissa käydään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kimppuun. Siis niiden, joille ei muutenkaan ole annettu parhaimpia eväitä selvitä tässä maailmassa. Näiltä tuutista tulevilta pölynimurikauppiailta valtiovallan pitäisi minusta kansalaisiaan suojella, ei niinkään Photoshop-maailmalta. Jota tosin en sitäkään pidä minään länsimaisen sivistyksen huippusaavutuksena.
Sattuipa sopivasti Hesarissa olemaan tänään kulttuurisivuilla(?) juttu aiheesta. Muuten ihan hyvä artikkeli, mutta luonnontieteellinen tuntemus ei oikein natsahtanut kohdalleen. Hannu Hautalan kiistellyssä manipulaatiossa oli telkän- ei käenpoikasia 2 yhtä aikaa ilmassa.
Käki munii vain yhden munan pesään. Joskus harvoin voi samassa pesässä olla kahden käen munat, mutta aikaisemmin syntynyt poistaa nuoremman muonavahvuudesta samalla tavalla kuin emolinnunkin poikaset. Joten kahden käenpoikasen laittaminen samaan kuvaan olisi manipulointia, joka vääristelee todellisuutta.
Telkänpoikaset sen sijaan tulevat pesästä aivan peräkkäin kuin ripulikakka. Tässä muuten se Puusan Jorman jossain yhteydessä kovasti halveeraama sarrrjatuliasento kamerassa olisi ihan omiaan. Kameroilla kun kuvataan muuallakin kuin olympialaisten keskikentällä ja kuvaajia on muitakin kuin lehtikuvaajia. Esimerkiksi minä kuvaan oppikirjoihin sellaisia luonnontieteellisiä ilmiöitä, joissa Canonin Mark II:n sarjatulinopeus ei oikein riitä, mutta kameran muut ominaisuudet kyllä kompensoivat tätä puutetta. Vaihtamalla Mark III:een saa pulittaa aika lailla lisää ja nopeus lisääntyy vain 4:sta 5:een kuvaan sekunnissa. Ei tunnu järkevältä. Suurempiin nopeuksiin päästään pienikennoisemmilla kameroilla (tulossa oleva Mark IV kuvaa 10 kuvaa sekunnissa), mutta näin suurten kuvausnopeuksien tarve on niin satunnaista, että ainakaan taloudellisesti ei ole järkevää hommata uutta kameraa pelkästään siitä syystä.
Lähetä kommentti