Venäläiset operaattorit Suomessa

Uutinen venäläisen operaattorin Suomeen perustamasta tietoliikennekeskuksesta hämmensi kaksi viikkoa sitten. Miten venäläinen operaattori voi hyökkäyssodan ollessa kesken perustaa Suomeen tietoliikennekeskuksen, etenkin kun Traficom kommentoi olevansa asian suhteen mediatietojen varassa? Kansanedustaja ehti jo somessa vaatia tiukempia rajoituksia ja lisää valvontaa.

Odotin, että jokin media tarttuisi aiheeseen ja selvittelisi sitä tarkemmin, mutta mitään ei kuulunut. Selvittelin sitten itse.

"Tietoliikennekeskus" on ilmeisesti venäläisen Beeline-operaattorin itsensä käyttämä termi ja turhan mahtipontinen. Ilmeisesti kyse on vain yhdysliikennepisteestä (IPX). Se voi olla järeämpi reititin konesalissa, joka yhdistää eri operaattorien verkkoja (siitähän se internet-nimikin on tullut, eri toimijoiden verkkojen yhdistämisestä).

Kun operaattori myy asiakkaalleen nettiyhteyden, sillä pitää itsellään olla sopimuksia muiden operaattorien kanssa liikenteen välittämisestä, jotka sitten taas sopivat muiden kanssa ja niin edelleen. Yhdysliikennepiste on paikka, jossa eri operaattorien verkot kohtaavat toisiaan ja vaihtavat liikennettä keskenään. 

Suomalaisten operaattorien yhdysliikennepiste on FICIX: laitetila, johon tulevat eri operaattorien kaapelit ja järeä reititin vaihtaa liikennettä niiden välillä. FICIXin jäsenlistalta löytyy vain yksi selvästi venäläinen operaattori: RASCOM JSC. Tämä on ilmeisesti eri operaattori kuin saman niminen afrikkalainen satelliittiverkon toimija (Rascomstar.com)? 

Venäläisen RASCOMin sivujen mukaan yksi sen partnereista on suomalainen Digita. Kyse on colocation-yhteistyöstä eli käsittääkseni jakavat saman laitetilan. Olisi kiinnostavaa tietää, meneekö Digitan verkosta liikennettä venäläisen operaattorin verkkoon tai päinvastoin. "Liikenne" tarkoittaa tässä yhteydessä sekä internet- että matkapuhelinliikennettä. Rascom listaa peräti 10 kytkentäpistettä, yksi Espoossa, yksi Vantaalla ja loput Helsingissä (osoitteineen).

Kriittisyydestään huolimatta kaapeliyhteyksien teleoperaattoriksi voi Suomessa ryhtyä kuka tahansa. Radiotaajuudet ovat sitten eri juttu. Operaattorilta edellytetään kuitenkin teletoimintailmoitusta Traficomille. Lista ilmoituksen tehneistä yrityksestä löytyy teletoimintarekisteristä. Listalta ei kuitenkaan löydy Beelinea eikä Rascomia (tai sen emoyhtiö Vimpelcomia).

Mitä sitten toiminta teleoperaattorina tarkoittaa? Ainakin yhteyksien myyntiä asiakkaille. Harva operaattori kaivaa itse maahan kuitua fyysisesti oman verkon rakentamiseksi. Tuskin myöskään venäläinen Rascom on itse kaivanut kaapeleita Suomesta Venäjälle. Todennäköisesti se ostaa kapasiteettia tai kuidun käyttöoikeutta joltain suomalaiselta toimijalta, joka varsinaisesti omistaa kaapelin.

Mutta kuinka monta venäläistä operaattoria toimii Suomessa? Mikä on täällä toimivien operaattorien omistuspohja ja miten ne liittävät omat verkkonsa muihin? Kukaan ei tiedä.

Voi tuntua yllättävältä, ettei operaattoritoimintaa valvota tämän tarkemmin. Traficomilla on kuitenkin oikeus valvoa operaattorien toimintaa ja teknistä tietoturvaa, sillä laki velvoittaa kuljettamaan liikenteen sen sisältöä urkkimatta. Tarkastuksia voidaan tehdä, jos toiminta herättää epäilyksiä. Ilmeisesti näin ei ole vielä käynyt.

Mikä sitten olisi pahinta, mitä pahantahtoinen operaattori voisi tehdä? Ainakin vakoilla oman verkkonsa läpi kulkevaa liikennettä, ehkä myös häiritä kyberhyökkäyksessä tahallisesti muita operaattoreita sotkemalla verkkojen reititystietoja. Tällainen havaittaisiin nopeasti ja johtaisi liiketoiminnan loppumiseen, mutta kriisitilanteessa sitäkään ei voi sulkea pois.

Vieraan maan omistamassa verkossa voi yhdysliikennesopimusten vuoksi kulkea vaikka kahden suomalaisen asiakkaan keskinäistä liikennettä. Tätä asiakas ei voi tietää, ja kun operaattorien taustat näyttävät olevan huonosti tunnettuja, kannattaa aina salata kaikki vähänkin tärkeä liikenne. Vaikka oma operaattori olisi luotettava, seuraavaksi liikenteen saava ei välttämättä ole sitä. Näin internet on aina toiminut.

Itselle herää myös kysymys tiedustelulakien kiertämisestä. Onko siviili- ja sotilastiedustelua tekevillä tahoilla varmasti riittävän laajat pääsymahdollisuudet, vai voidaanko operaattoreita perustaa vain siksi, että niillä kierretään tiedustelun laillisia seurantapisteitä?

Olisiko tarpeen valvoa operaattoritoimijoita tarkemmin vai onko toiminta samanlaista kuin kaikki muukin bisnes?

Muokattu 25.8.2025

E-pilleristä i-pilleriin

Esko Valtaoja näytti yleisölle kuvia maailmaa muuttaneista henkilöistä ja testasi, kuinka monet heistä yleisö tunnisti. Yksi kuvista oli e-pillerin keksijä, ilmeisesti Carl Djerassi (tästä on vuosia, en muista enää nimeä). Kukaan ei tunnistanut hänen kuvaansa.

E-pillerin yleistyminen 1960-luvulla käynnisti suuren yhteiskunnallisen muutoksen. Nyt on käynnissä vielä suurempi muutos, kun syntyvyys alenee kaikkialla. Syitä on monia, mutta yksi keskeinen niistä on i-pilleri eli älylaitteet ja internet. 

Sosiaalinen media, pelaaminen ja nettipalvelut haukkaavat valtavasti aikaa nuorten elämässä ja haurastuttavat myös kolmikymppisten parisuhteita. Ihmisiä kohdataan netissä, ei enää oikeassa elämässä. Monet helpot työtehtävät ovat poistuneet digitalisaation myötä, mikä johtaa varsinkin nuorten miesten syrjäytymiseen. Melkein joka alalla vaaditaan nykyään vuosien koulutus, johon kaikilla ei ole edellytyksiä.

Netin valtavalla tarjonnalla on myös psykologisia vaikutuksia. Tinderin avulla on helppo tavoitella loputtomasti sitä oikeaa. Pienikin tyytymättömyys omaan kumppaniin riittää syyksi eroon. Netissä roikkuminen tai töiden tuominen kotiin aiheuttavat jatkuvasti kitkaa parisuhteissa. 

Elämästä on tullut jatkuvaa suorittamista. Pitää raportoida someen omista saavutuksista, edetä koko ajan uralla, nähdä kaikki ne hienot lomakohteet joista on lukenut netissä, mitata omaa unta ja kuntoilun määrää, verrata jatkuvasti itseä muihin. Netti aiheuttaa loputonta tyytymättömyyttä ja riittämättömyyden tunnetta. 

Kun oma elämä tuntuu kaikkea muuta kuin täydelliseltä, ei aika tunnu oikealta lapsillekaan. Lapsia varten pitäisi ensin hankkia täydellinen puoliso, hyvä työpaikka, pitkä CV ja tuntea itsensä henkisesti valmiiksi. Ajatellaan, että "jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna."

Jos kriteerit olisivat aina olleet tällaisia, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon tuhansia vuosia sitten. Valtaosa lapsista on aina syntynyt pyytämättä ja yllätyksenä, ja kuitenkin heistä on kasvanut kunnollisia kansalaisia. Vanhempien elämä ei ole koskaan valmis ja täydellinen. 

Ruuhkavuodet voivat olla raskaita, mutta toisaalta juuri siksi ihmisen oma suorituskyky on huipussaan 30 ikävuoden tienoilla. Täydellisyyttä tavoittelevassa elämässä tuntuu, että pienet lapset haittaavat omaa elämää, mutta muutaman vuoden aika on pieni hinta siitä kaikesta, mitä lapset antavat ja opettavat vanhemmilleen seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Lapset ovat vanhemmilleen jatkuva oppimisen lähde. Epävarmuus ja yllätyksellisyys ovat elämän ydintä.

Sitten on vielä pelko ilmastonmuutoksesta. Jos vanhemmat eivät halua lapsia maapalloa kuluttamaan, he eivät sitten varmaan itsekään matkustele ympäri maailman elämyksiä ja some-postauksia hankkimassa?

Helsingin Sanomien mainio juttu valotti laskevan syntyvyyden seurauksia. i-pillerin seurauksena syntyvyys laskee lähes kaikissa maissa, jopa Iranissa. Maapallon mittakaavassa se on hyvä asia, mutta pienille maille muutoksella on vakavia seurauksia. 

Nykytahdilla sadan vuoden päästä kantasuomalaisten määrä on enää miljoona. Se vaikuttaa dramaattisesti suomalaisten elämään jo paljon aikaisemmin kuin 2100-luvulla. Muutokset eivät ole lineaarisia, vaan kiihtyviä. 

Suomen ongelma on jo nyt se, että väestö keskittyy kasvukeskuksiin eikä koko maata voida pitää asuttuna. Moni nuori huomaa perinnöksi odottamansa asunnon, kesämökin tai tilan muuttuneen arvottomaksi. Syrjäseuduilla ei pystytä ylläpitämään terveys- ja kauppapalveluita, jolloin muuttoliike kasvukeskuksiin kiihtyy. Niitä palveluita, joita itse tulemme tarvitsemaan keski-iässä ja vanhuksina, ei pystytä tuottamaan.

Laskevan trendin maa ei kiinnosta myöskään sijoittajia. Yritykset eivät halua investoida Suomeen, johon on kaikkialta pitkä matka, ja jossa ei ole kotimarkkinoita. 

Osaajat lähtevät Suomesta ensimmäisinä maihin, joissa on vielä kasvua ja uskoa tulevaisuuteen. 

Maahanmuutto Suomeen voi korvata osan väestökadosta, mutta se tietää merkittävää muutosta suomalaisuuteen, ja koska laskeva trendi vallitsee muissakin maissa, Suomi joutuu kilpailemaan sellaisista tulijoista, joilla jo on perustaidot yhteiskunnassa pärjäämiseen.

Digilaitteiden valmistus kuormittaa ympäristöä ja maapallon resursseja. Olisi melkoinen yllätys, jos sen aiheuttama i-pilleri koituisikin väestöräjähdyksen taltuttajaksi ja sitä kautta koko maapallon pelastukseksi.

Tekoäly on uusi internet (kolumni)

Julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 2/2024

Päättynyt vuosi 2023 tullaan muistamaan tekoälyn läpimurron vuotena. On suorastaan sääli, etteivät monet alan pioneerit ehtineet nähdä tekoälyn vihdoin oikeasti toimivan ja kiinnostavan myös suurta yleisöä.

Kaiken hypetyksen keskellä mieleen tulee deja-vu: olen kokenut tämän aikaisemminkin. Internetin yleistyessä kaikki halusivat tietää siitä lisää ja media uutisoi alan tapahtumista päivittäin. Tietoverkon lupaukset olivat liki rajattomia.

Se, mitä netille tapahtui huippuvuonna 1999, toistuu nyt 25 vuotta myöhemmin tekoälyssä.

Tekoälyn ja internetin kehityksessä on hämmästyttävän paljon samankaltaisuuksia. Tekoäly-termi keksittiin jo 1950-luvulla, internet vasta 1969, mutta molemmat olivat pitkään vain tutkijoiden tiedossa.

Ensimmäiset tietoverkkopalvelut kuten Compuserve, Videotex ja Telesampo olivat pettymyksiä. Pitkään näytti siltä, ettei tietoverkoista koskaan tule oikeaa liiketoimintaa. Kentällä kukoistivat vain harrastajien bbs-purkit.

Vasta kun tietokoneet ja verkkojen nopeudet kehittyivät riittävästi, palaset loksahtivat paikoilleen. Yhtäkkiä internet oli kaikkialla, ja sijoittajat syytivät rahaa mitä kummallisimpiin nettihankkeisiin. Valtaosa niistä kaatui nettikuplan puhjetessa, mutta osa jäi elämään. Tänään tunnemme ne nimillä Amazon, Google ja Netflix. Ratkaisevaa internetin kehitykselle oli www-tekniikan syntyminen vuonna 1991. Pari vuotta myöhemmin tuli graafinen NCSA Mosaic -selain ja sitten Netscape, joka avasi helppokäyttöisyydellään internetin portit.

Tekoälyn transformer-malli keksittiin 2017. Sitä hyödyntävät ChatGPT ja Bing ovat tämän päivän selaimia, joiden kautta tekoälyn maailma avautuu helposti ja lähes ilmaiseksi kaikille.

Kiinnostava on myös tapa, jolla Microsoft onnistuu aina ratsastamaan itsensä aallonharjalle. Nettihuuman aikaan se lisäsi internet-toiminnot kaikkiin sovelluksiinsa ja kehitti oman selaimen, nyt Copilot tekee saman tekoälylle. Jopa epäonnistunut Bing-hakukone on vihdoin lähtenyt lentoon saatuaan tekoälyltä siivet.

Uudet keksinnöt johtavat aina yli-innostumiseen. Nettihuuman aikaan verkkoon houkuteltiin kauppiaita mainostamalla, että netistä saa miljoona uutta asiakasta. Se jäi kertomatta, että kun muut kaup­piaat tekevät samoin, tuloksena on myös tuhat uutta kilpailijaa.

Teknologiat eivät muuta ainoastaan pelivälinettä vaan myös pelin sääntöjä. Jälkiviisaana jokainen yrittäjä tietää, miten internetiin olisi kannattanut alkuvuosina suhtautua. Yleensä ne, jotka lähtivät rohkeasti mukaan, korjasivat myös suurimman hyödyn. Muutos ei mene ohi vain odottamalla passiivisesti.

Sama pätee tekoälyyn. Teknologia on kaikkien saatavilla, joten se ei itsessään anna kilpailuetua. Ratkaisevaa on, miten kekseliäästi osaamme itse hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Tekoälyssä voimme hyötyä nettimaailman kokemuksista.

Internetin ja tekoälyn vertaaminen antaa vastauksen usein esitettyyn kysymykseen siitä, kumpi niistä on keksintönä merkittävämpi.

Koneoppimisen algoritmit ja neuroverkot keksittiin jo kauan sitten, mutta vasta internetin avulla niille saatiin valtavat määrät teksti- ja kuva-aineistoa. Se mahdollisti laajat kielimallit ja verkkojen kouluttamisen. Näin ajatellen tekoäly on uusi tapa käyttää internetiä.

Netti ei enää säväytä meitä, koska neljännesvuosisadassa sen vaikutukset ovat sulautuneet osaksi kaikkea toimintaa. Samoin tulee käymään nyt mediaseksikkäälle tekoälylle.

Tekoälyn merkitys nousee uudelle tasolle, mikäli tutkijat onnistuvat kehittämään siitä tietoisen ja ajattelevan version. Se ei enää olisi sidoksissa internetiin, vaan siitä tulisi itsenäinen toimija.

Jos ihmismäistä tekoälyä ei synny, mikä on 25 vuoden päästä tapahtuva seuraava mullistus? Ehkä hypetämme silloin ihmismäisiä robotteja, Marsin ja kuun asuttamista tai lähes ilmaista fuusioenergiaa.

Itse veikkaan kuitenkin biologiaa. Kyky purkaa aivojen toiminta osiin, manipuloida geenejä ja tehdä ihmisistä kuolemattomia olisi kaikkia teknisiä edistysaskeleita suurempi harppaus tuntemattomaan.

It-alalla ei ole etuoikeutta tulevaisuuteen.

Rytsölän Lamborghinit antoivat kasvot vuoden 2000 IT-huumalle

Yle on julkaissut kiinnostavaa kesäkuunneltavaa. It-kupla.net palaa ajassa 2000-luvun alkuun ja nettiyhtiöiden pörssikuplaan. Olin itsekin yksi haastatelluista. Ja muistoja tosiaan riittää!

Vuosituhannen vaihde oli monin tavoin huimaa aikaa. Neuvostoliitto oli romahtanut, Suomi avautui länteen ja liittyi EU:hun, raha vaihtui markoista euroiksi. EUNet oli aloittanut internet-yhteyksien myynnin kuluttajille 1990-luvun alussa ja Yhdysvalloissa puhuttiin tiedon valtatiestä, joka siirtäisi bisneksen verkkoon. Netscapen pörssilistautuminen käynnisti sijoitusbuumin, jollaista aiemmin ei oltu nähty. 

Vuosi 2000 oli sama kuin tulevaisuus, ja se näytti lupaavalta. Ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä edes sodista. Hetken aikaa maailmassa tuntui vallitsevan rauha. Kosovon sota oli päättynyt kesäkuussa 1999 ja seuraava iso konflikti oli alkamassa vasta syyskuussa 2001.

Seurasin itse vuosituhannen vaihtumisen tapahtumia näköalapaikalta, ensin Tietokone-lehden avustajana ja kolumnistina, sitten itsekin it-yrittäjänä. Vuosituhannen vaihteessa toimin Saunalahden Serveri/Jippii hallituksen jäsenenä sekä vt. viestintäjohtajana. Sain omin silmin nähdä, miten yhtiö listataan pörssiin huuman ollessa kuumimmillaan. Vain taivas oli rajana. Ne olivat hienoja vuosia.

Saunalahti syntyi monen pienen nettioperaattorin yhdistymisestä vuonna 1998. Yksi suurimmista yhtiöistä oli Jaakko ja Antti Rytsölän vuonna 1995 perustama DLC. Reetta Arvila ja Päivi Leino ovat kehystäneet it-huuman Rytsölöiden ympärille, mikä onkin luonteva valinta. Kaikki tuon ajan eläneet muistavat veljekset ja heidän ökyautonsa, keltaisen ja sinisen Lamborghinin.

Nettihuumasta muistellaan hurjia bileitä, ilmaista cokista ja yrityksiä, jotka palkkasivat nuoria töihin valikoimatta heitä kummemmin. Tärkeintä oli saada kasvatettua yrityksiä mahdollisimman nopeasti, jotta sijoittajien mielenkiinto pysyi yllä. Sijoittajia kiinnostivat tarinat, eivät talousluvut.

Lähes kaikki se, mitä 2000-luvun alussa puuhattiin, on sittemmin toteutunut. Suomi ei vain ole enää ykkönen juuri missään muussa kuin joissain mobiilipeleihin liittyvissä asioissa. Itse en kutsuisi aikaa it-kuplaksi, pikemminkin kyseessä oli sijoittajien kupla. Suomessa oltiin aidosti nettipalvelujen ja mobiilialan edelläkävijöitä. Periaatteessa Google tai Facebook olisivat voineet tulla meiltä. Nokian taustatuki teki suurimmistakin visioista mahdollisia. Nokian tiedettiin olevan suomalainen firma, ja se tieto avasi ovia myös maailmalla.

On hieman yllättävää, miten vähän Nokian suuruuden ajoista nykyään puhutaan. Aivan kuin kännykkäbisneksen romahtaminen olisi ollut jonkinlainen häpeä, jota ei haluta muistella. IT-kupla.netissä Nokia mainitaan monta kertaa, mutta se on silti vain sivuroolissa. Ehkä joku toimittaja tekee vielä vastaavan sarjan yhtiöstä, jolla oli ainutkertainen asema Suomen teollisuushistoriassa. Huipputekniikan suunnannäyttäjä, jonka puhelimia ihasteltiin kaikkialla maailmassa. Mobiilia tietoyhteiskuntaa tultiin katsomaan kaikkialta maailmasta. Nokia teki avainhenkilöistään, mutta myös siihen sijoittaneista taviksista (ja jopa Pukkilan kunnasta) rikkaita. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Suomen valtion budjetti. BKT:sta Nokian osuus oli neljä prosenttia. Vastaaviin lukuihin on tuskin koskaan ylletty missään muussa maassa.

Tätä kirjoitusta varten kaivoin esiin omat muistelmani noilta ajoilta. Saunalahti listautui pörssiin nettihuuman ollessa huipussaan huhtikuussa 2000. Jippii oli aluksi matkapuhelinliittymien brändi, sitten myös portaali ja lopulta koko yhtiön nimi. Nimeä piti vaihtaa, sillä sauna-alkuiset sanat eivät kansainvälisillä markkinoilla yhdistyneet mitenkään internetiin. Saunalahden serveri oli jotain niin suomalaista, ettei se avautunut edes kaikille suomalaisille (ei, mitään palvelinta ei ollut yhdessäkään Suomen monista Saunalahdista - nimi oli mainostoimiston keksimä).

Jippii! Huikea tarina IT-kuplasta ja vuosien oikeuspiinasta (Docendo 2013).

Uusmediayhtiöt saivat paljon julkisuutta ja ne arvostettiin poskettoman korkealle. Icon Medialab, Satama... olihan niitä. Sarjassa uusmedian romahdus tuntuu tulleen kaikille asianosaisille yllätyksenä, mutta lukujen järjettömyys oli kaikkien nähtävissä. Operaattoribisnes oli sen sijaan todellista ja ilman epäonnistuneita yrityksiä laajentua Saksan markkinoille Jippii olisi menestynyt hyvin. Varsinkin gsm-numeron siirrettävyys räjäytti potin toteutuessaan vuonna 2003.

Ei Jippiille huonosti käynyt. Kurssi tosin romahti muutamaksi vuodeksi, mutta Elisan ostettua yhtiön kurssi on tänään tuplasti korkeammalla kuin kevään 2000 listautumisessa. Lisäksi tulevat Elisan maksamat osingot, joista on kertynyt toinen mokoma arvonnousua lisää.

Uutisoinnissa kerrotaan Rytsölöiden ansainneen kymmeniä miljoonia ja menettäneen kaiken. Miljoonat olivat kuitenkin markkoja, eivät euroja. Tämän päivän it-miljonäärien rinnalla Rytsölät ansaitsivat vain taskurahoja. Tässäkin suhteessa maailma on nyt ihan toinen kuin 20 vuotta sitten.

Pörssilistautumisen yhteydessä Saunalahden omistajat myivät osakkeitaan markkinoille. En löytänyt enää tarkkoja lukuja, mutta vuosikertomuksen mukaan Jaakko Rytsölä omisti vielä 28.2.2001 yhteensä 2 148 262 Jippiin osaketta kurssin ollessa 2,70 euroa. Potin arvo oli siis 5,8 miljonaa euroa. Elokuun 2001 puolivälissä tullut romahdus pakotti Rytsölän myymään kaiken. Jos hän olisi pitänyt nämä osakkeet, niiden arvo olisi nyt noin 25 miljoonaa euroa.

Kaikki ei siis todellakaan ollut kuplaa, vaan esimakua tulevasta. 

Rytsölän veljesten Lamborghinit olivat mahtava PR-temppu. Kuten Suomeen hyvin sopii, ökyauton ostamalla he ansaitsivat ikuisen paikan Suomen it-historiassa, vaikka Rytsölöiden rooli Saunalahdessa oli silloin jo käytännössä loppunut. Ainakin Jaakko ajoi BMW M5 -tehomallia, taisi hänellä olla Ferrarikin, mutta ne eivät herättäneet intohimoja. Vain Lamborghinit huomattiin.

Miten olisi mahtanut käydä, jos Rytsölät olisivat tehneet kuten minä ja tyytyneet Porscheen? Kuka silloin olisi jäänyt it-huippuvuosien ikoniksi, jonka kautta tarinoita nyt kerrottaisiin?

Facebook kaatui - miten se oli mahdollista?

Facebook, Google ja muut suuret nettipalvelut ovat liki pomminvarmoja. Niin kauan kuin maailmassa riittää sähköä, nämä palvelut vastaavat selainten ja mobiilisovellusten kutsuhuutoihin. Sentään kotain hyvää nettijättien mahtiasemasta.

Eilen illalla, maanantaina 4.10.2021, tapahtui jotain odottamatonta: Facebook näytti hävinneen verkosta kokonaan. Samaa tietä menivät Instagram ja Whatsapp. Face ja Insta ovat monelle viihdettä, mutta Whatsappia käytetään myös yritysten sisäiseen viestintään.

Facebook on kadonnut verkosta.

Ensimmäisenä tuli mieleen massiivinen kyberhyökkäys. Oliko joku onnistunut kaatamaan Facebookin verkon? Liittyikö tämä jotenkin edellisenä iltana USA:n televisiossa näytettyyn ex-johtajan haastatteluun, jossa hän paljasti Facebookin piilotelleen palvelujensa tuottamia ongelmia rahan vuoksi?

Tapahtunutta selvitellään vielä, mutta syy näyttää olleen yhtiön oman ylläpidon virheessä.

Internet on sananmukaisesti "verkkojen verkko". Jokainen loogisesti yhtenäinen verkko muodostaa oman autonomisen alueensa (AS). Yleensä teleoperaattori muodostaa yhden AS-alueen, johon kuuluvat sen asiakkaiden omat verkot, mutta suurilla yhtiöillä voi olla oma AS-alue. Facebookilla se on AS32934. Tällaiset yritykset ovat omia operaattoreitaan. AS-verkot välittävät reititystietoja toisilleen BGP-protokollalla (Border Gateway Protocol).

Lisäksi tarvitaan nimipalvelu DNS (Domain Name Service). Se kertoo, mihin ip-osoitteeseen pitää ottaa yhteyttä, kun selaimeen kirjoittaa www.facebook.com. Kun ip-osoite on saatu, reitittimet tietävät BGP:n ansiosta miten sinne päästään.

BGP on vanha protokolla, jonka ongelmat tiedetään. AS-alueen ylläpitäjän kirjoitusvirheet ovat ennenkin johtaneet arvaamattomiin seurauksiin, sillä väärät reititystiedot leviävät maailman muihin reitittimiin ja saavat ip-paketit kulkemaan epätavallista reittiä. Kolme vuotta sitten pieni nigerialainen nettioperaattori kaappasi vahingossa Googlen liikenteen kulkemaan oman verkkonsa kautta. Kiinalaiset ovat tehneet vastaavaa useita kertoja, samoin venäläiset.

Reititysvirheet hidastavat nettiä jonkin verran, mutta koska liikennetiedot ovat julkisia, virheet paljastuvat nopeasti. Tietoturvakaan ei enää vaarannu, koska yhteydet ovat salattuja. Mutta se, että koko maailmaan dataliikennettä voidaan uudelleenohjata muutamalla kirjoitusvirheellä, on perua internetin alkuvuosista ja pelottava muistutus siitä, miten huteralla pohjalla verkkoinframme on.

Eilen illalla Facebookin verkkoalue päivitti muille reitittimille sellaisia reittitietoja, etteivät paketit enää päässeet perille. Reitin puuttuessa myös Facebookin omat nimipalvelimet lakkasivat toimimasta ja Facebook hävisi hetkessä mustaan aukkoon.

Facebookia ei löytynyt edes DNS-nimipalvelusta.

Ylläpito oli lukinnut talon, mutta jättänyt avaimet sisään. Tämän tilanteen purkaminen kesti kuusi tuntia, mikä globaalissa palvelussa on ihmisikä.

Ja koska kyse on verkkojen verkosta, Facebookin ongelmat heijastuivat muuallekin. Tietoa etsivät käyttäjät ruuhkauttivat muita palveluita ja selaimen refresh-painiketta hakkaavat käyttäjät ylikuormittivat nimipalveluita, mikä heijastui takkuiluna eri puolille verkkoa.

Nyt kaikki taas toimii, mutta tapahtunutta puidaan vielä pitkään. Etätyöaikana teknisten vahinkojen korjaaminen on vaikeaa. Etäylläpito on mahdollista vain, jos verkko toimii ja pakettien reitti on tiedossa. Tällaiset viat on pakko korjata paikan päällä (tai ainakin fyysisestä sisäverkosta, joka ei tarvitse BGP:n reunareititystietoja).

Eilisten uutisten perusteella verkon kaatuminen halvaannutti koko yhtiön, joka on panostanut kovasti etätyöhön ja VR-neuvotteluihin. Koronan vuoksi palvelinkeskuksissa oli tavallista vähemmän henkilökuntaa. Kulkukortit ja sähkölukot eivät toimineet edes yhtiön kampusalueella, koska kaikki oli modernisti pilvessä.

Tapahtunut saa varmasti yhtiöt pohtimaan modernien ja kustannustehokkaiden pilviratkaisujen luotettavuutta. Pilvet ovat mainioita silloin, kun kaikki toimii. Pilvien haihtuessa jäljelle ei jää mitään.

Jokainen FB-, Insta- ja Whatsapp-käyttäjä sai eilen muistutuksen omasta riippuvuudestaan. Olemme jenkkipalveluiden armoilla, emmekä voi tehdä mitään, jos niissä on ongelmia. Asiat eivät ole enää omissa käsissämme.

Tällä kertaa selvittiin muutaman tunnin katkoksella. Kyberhyökkäys tai aurinkomyrsky voisivat pimentää verkot ja reitittimet viikoiksi, jolloin mikään ei toimisi. Miten silloin selvitään? Miten pärjäisit viikon ilman Facebookia ja Whatsappia? Entä ilman suomalaisia nettipalveluita? Siten kuin ennen vanhaan 1990-luvulla, jolloin oli kyllä netti, tietokoneet, sähköposti matkapuhelimet ja tekstiviestit, mutta ei niitä palveluita, joiden varassa arkemme nykyään pyörii?

Nyt on hyvä hetki pohtia omaa resilienssiä, niin organisaation kuin yksilönkin tasolla.

Vanhat tietoverkko-kirjat pdf-muodossa ovat kiinnostavaa luettavaa

Olen jatkanut vanhojen kirjojeni digitalisointiprojektia. Tuloksena on kaksi tietoliikenne-aiheista kirjaa vuosilta 1994-1995. Niiden selaaminen tänään, neljännesvuosisata myöhemmin, avaa näkökulmia alan kehitykseen. 

Tietoverkko-oppia 1990-luvun tapaan.

Tietoverkot - opas tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan ilmestyi syksyllä 1994. Se oli aikaa, jolloin Al Goren aloitteesta Yhdysvalloissa puhuttiin Information Superhighway -hankkeesta, joka käynnistäisi digitaalisen talouden ja toisi kuluttajille sähköisiä palveluita.

Siihen asti kuluttajien tietoliikenne oli tarkoittanut modeemia ja puhelinverkkoa, joilla asioitiin lähinnä purkeissa (BBS), ja joita käyttivät lähinnä harrastajat. Eikä ihme: kun kirjaa lukee suorastaan hämmästyy sitä tekniikan määrää, joka yhteyteen tarvittiin. Piti olla puhelinlinja, josta maksettiin yleensä minuuttiveloitusta, modeemi, sopiva kaapeli, tietokone, pääteyhteysohjelma... piti osata AT-komentoja modeemin ohjaamiseksi, säätää merkkimuunnostaulukkoa ääkkösten näkemiseksi ja kärsiä linjavirheistä, jotka ilman virheenkorjaavaa modeemia tuottivat näytölle satunnaisia merkkejä. Tiedostosiirtoja varten piti valita protokolla, jota sekä lähettäjä että vastaanottava pääteohjelma tukivat.

Voi pojat (ja tytöt), jos tällaista olisi vieläkin! Voisi ainakin laittaa pahennusta herättäneen twiitin linjavirheiden piikkiin. Toisaalta on selvä, ettei tuona aikana sosiaalista mediaa olisi voinut syntyäkään. 

Toisaalta purkit olivat kuin internet pienoiskoossa. Niissä käytiin keskusteluja, ladattiin tiedostojaa, chattailtiin reaaliajassa toisen linjalla olevan kanssa (joissakin purkeissa oli useita soittolinjoja)... joskus niistä pystyi jopa lähettämään sähköpostia internetin puolelle. 

Niin, internet. Se löydettiin kuin varkain toteuttamaan Information Superhighwayn tavoitteet. Vielä 1994 Suomenkin operaattoreilla oli omat tietoverkkopalvelunsa (Infotel, Telesampo), joista sai korkeaan minuuttihintaan pörssikursseja, sähköpostia ja sääennusteita. Ei ollut lainkaan varmaa, että Internet (silloin vielä isolla kirjoitettuna) syrjäyttäisi kaikki muut, olihan se hidas ja siellä oli kaikkea haitallista (pommiohjeita, pornoa ja anonyymipalvelin).

Mutta niin vain Internetin ilmaiset palvelut syrjäyttivät muut ja teknisiä puutteita korjailtiin matkan varrella. Tämän vuosituhannen alussa yhteydet muuttuivat kiinteiksi ja nettikäyttö nousi aivan toiselle tasolle. Ilmaisten palvelujen merkitystä netin kuluttajistumisen alkuvuosina ei pidä aliarvioida. Nykyään maksamme siitä hintaa urkintana ja mainoksilla. 

Jos haluat tietää, millaista nettikäyttö olisi ilman urkintaa ja mainoksia, katso kirjasta miten esim. maksullinen Compuserve toimi ja millaisia palveluita se tarjosi. Eiköhän jokainen ottaisi mieluummin nykytilan?

Huvittavana yksityiskohtana pistää silmään maininta, miten Valkoiseen taloon ja Bill Gatesille voi lähettää sähköpostia. Kukaan ei osannut kuvitella, että 25 vuotta myöhemmi Valkoisen talon isäntä itse sinkoaisi nettiin lyhyitä viestejä aktiviisesti ja välillä niin alatyylisesti, että omatkin kannattajat toivovat hänen lopettavan. Mitä meillä mahtaakaan olla 25 vuoden kuluttua vuonna 2045?

Internet - verkkojen verkko ilmestyi keväällä 1995. Sen myötä netin voittokulku alkoi jo olla varmaa. Kirjassa esiteltiin netin tuon ajan keskeiset palvelut: sähköposti, html-kieli, selain, Archie, Gopher, Veronica, WAIS, CU-SeeMe, Finger... ai, etkö ole kuullutkaan jälkimmäisistä? Ei ihme. Etkä kuulekaan enää koskaan, sillä nettiyhtiöt poistivat niiden tarpeen tarjoamalla hakukoneita, hienoja selaimia ja videopalveluita. Ei tarvitse enää virittää Winsock-rajapintaa eikä asentaa erillisiä sovelluksia, kaikki hoituu selaimella.

On mielenkiintoista katsoa liitteestä 1 esimerkkejä tuon ajan nettipalveluista. Lisäsin ne kirjaan viime metreillä tammikuun alussa ja muistan, että niiden etsiminen ja kuvailu oli työlästä. Nyt on kuitenkin hauska katsoa, millaisilta näyttivät mm. Microsoftin, Valkoisen talon ja CIA:n ensimmäiset nettisivut. Kotimaiset toimijat, kuten Helsingin Sanomat, MTV ja Finnair, tulivat verkkoon vasta myöhemmin vuoden 1995 aikana. Harmi vain, että tulostinajuri muuttaa kuvat mustavalkoisiksi, vaikka alkuperäisessä tiedostossa ne ovat värillisiä.

Kyseinen vuosi 1995 oli netin kannalta niin tärkeä, että sitä voi pitää kuluttajanetin syntyvuotena. Niinpä netti täyttää tänä vuonna 25 vuotta.

Kirjojen kaivaminen vanhoilta Ami Pro -tiedostoilta vaati työtä, koska ohjelma toimi vain Windows 3.1-versiossa. Olikin ihan unohtunut, miten Windows 3:ssa edes muistin määrä ei auttanut, mikäli järjestelmäresurssit pääsivät loppumaan. Niin kävi helposti, ja tuloksena oli ärsyttävä virheilmoitus:

"Järjestelmäresurssit ovat lopussa."

Yleensä ainoa tapa jatkaa oli sulkea sovellus, palata DOSiin ja käynnistää Windows uudelleen. Kuulostaa työläältä, mutta vanhassa PC/Windows-ympäristössä kaikki kävi nopeasti. Windows käynnistyi muutamassa sekunnissa.

Pahinta oli, ettei järjestelmäresurssien loppuminen aina paljastunut ajoissa. Muutaman kerran tuloksena oli Postscript-tiedosto, josta puuttuivat ylätunnisteet tai jotain muuta erikoista, ja sen huomasi vasta jälkikäteen. Jouduin tekemään tulostuksen useaan kertaan ja pienissä paloissa, ennen kuin kirjan pdf-versio alkoi näyttää likipitäen samalta kuin paperiversio. Pieniä eroja saattoi silti jäädä.

Toinen ongelma tuli fonteista. Olin käyttänyt taitossa muutamia lisäfontteja, joita ei ollutkaan enää tallella. Niitä piti metsästää netistä, onneksi kaikki kuitenkin lopulta löytyivät. Ilman oikeita fontteja teksti näyttää hieman eri näköiseltä, mutta pahinta on, että sivurajat lähtevät juoksemaan ja kuvien kanssa koko taitto menee sekaisin.

Lisää wanhoja it-kirjoja tulossa pdf-versioiksi mikäli aikaa riittää.

Latauslinkit:

Tietoverkot - opas tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan (1994)

Internet - verkkojen verkko (1995)

PC-käyttäjän käsikirja DOS 6.2 (1993)

Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja (1993)

Lisäys 29.9.2020:

Tietokonevirukset (1990)

Lisäys 6.10.2020:

PC-käyttäjän niksikirja (1993)

Windows-käyttäjän niksikirja (1993) (värilliset ruutukuvat)

Internetin ja somen kolme aaltoa

Monelle nykyihmiselle sosiaalinen media on internetin synonyymi. Ajatellaan, että sosiaalinen media mullisti tiedonvälityksen ja ihmisten nettikäyttäytymisen. Kehitys on kuitenkin paljon vanhempaa perua. Twitter-keskustelun seurauksena aloin pohtia, mitä some oikein vaikutti. Mitä uutta some varsinaisesti toi?

Verkkokeskustelut alkoivat jo 1980-luvulla. Yliopistoväki pääsi internet-verkon Usenet-palveluun, joissa oli tuhansia aihepiirin mukaan järjestettyjä keskustelualueita. Harrastajien piti tyytyä kotimaisten purkkien (BBS) paikallisiin keskusteluihin, jotka tosin Fidonetin kautta laajenivat kansainvälisiksi ja joissakin purkeissa pystyi lukemaan jopa Usenet-viestejä.

Iso mullistus tapahtui vuoden 1994 tienoilla, kun nettiin tuli graafinen käyttöliittymä (web-selain) ja yhteyksiä alettiin myydä ihan tavallisille ihmisille. Nettiin tuli miljoonia uusia käyttäjiä, jotka konkarien mielestä "pilasivat" kaiken. Lieveilmiöinä tulivat mm. sähköpostivirukset ja roskaposti. Keskustelut irtautuivat Usenetista ja siirtyivät aiheisiin omistautuneille keskustelupalstoille (mm. eri harrastusalueet) tai suuriin portaaleihin (mm. Suomi24).

Lokakuussa 2002 toimittajat soittelivat tauotta kysyäkseen, mitä olivat netin keskustelupalstat. Myyrmannissa pommin räjäyttänyt nuori mies oli osallistunut räjähdekeskusteluihin kotikemisti-palstalla. Toimittajat halusivat tietää, montako keskustelupalstaa Suomessa oli ja miten ne oikein toimivat.

Sitten tullaankin jo sosiaalisen median aikaan. Jos netin avautuminen 1994 kansalle oli internetin ensimmäinen muutosaalto, somesta tuli toinen. Se tapahtui kun Facebook löi itsensä läpi Suomessa 2007. Samoihin aikoihin tulivat Twitter ja Jaiku. Linked-in oli aloittanut jo monta vuotta aiemmin, mutta se profiloitui työpaikan ja tekijöiden etsintään.

Somessa aiemmin erilliset keskustelut, sähköpostit ja kotisivut (muistatko vielä käyttäjien henkilökohtaiset kotisivut, joita rustattiin innolla 2000-luvun alussa??) siirtyivät yhden sateenvarjon alle. Se näivetti monet erikoistuneet keskustelupalstat, mutta nosti Facebookin maailman suurimpien yritysten joukkoon. Samalla Facebookista tuli monille internetin synonyymi. Näin on varsinkin Aasiassa, missä Facebookin käyttö saattaa nettineutraliteetin vastaisesti olla ilmaista, operaattori veloittaa vain muusta datasiirrosta.

Käyttäjien nettisisällön kokoaminen yhteen paikkaan oli valtava bisnes, koska se mahdollisti tukun uusia asioita. Ja tässä tullaan juuri siihen, mitä uutta some varsinaisesti toi.

Aiemmin nimettömät käyttäjät rekisteröivät itsenä someen nimellä ja kuvalla, yleensä vielä oikeilla. Facebook "näki" käyttäjien toiminnan ja pystyi kohdistamaan heille mainontaa. Google oli profiloinut käyttäjiä jo aiemminkin; Hesarissa oli joskus 2000-luvun alussa juttu, jossa ilmaistiin huoli Googlen tiedonkeruusta ja mainonnasta. Facebook moninkertaisti mainosten tehon ja siihen liittyvät pelot.

Tähän liittyen osui silmiini toimiston varastoa siivotessa Internet Maailma -lehden numero 4/1999.

Internet maailma 4/99.

Yksi sen jutuista liittyy käyttäjien seuraamiseen mainostarkoituksissa -- kiinnostava aihe jo vuonna 1999 siis:

Verkkokansalaisen liikkeet kiinnostivat jo 1990-luvulla.

Sitten tuli vielä yksi iso asia: algoritmi. Kun käyttäjien tuottama sisältö oli yhdessä paikassa, algoritmi pystyi kohdentamaan mainoksia, mutta myös analysoimaan käyttäjien toimintaa ja poimimaan heille kiinnostavaa sisältöä. Tällä oli valtavia vaikutuksia, sillä se johti kuplaantumiseen ja mielipiteiden polarisaatioon. Kaikki outo, räväkkä ja ärsyttävä alkoi äkkiä olla suosittua ja haluttua. Alkuperäinen internetin idea kaikkien ajatusten samanarvoisuudesta romuttui.

Sosiaalisen median voittokulkuun vaikutti onnekas sattuma. Yhtä aikaa some-palveluiden kanssa tulivat älypuhelimet. Niissä oli kamera ja sijaintitieto, joten aineiston tuottaminen ja jakaminen muuttui helpoksi. Kukapa olisi jakanut lomakuvia tai arjen havaintoja Faceen, mikäli kuvat olisi pitänyt ottaa digikameralla, siirtää pöytäkoneelle ja sieltä someen. Älypuhelimista tuli keino tappaa aikaa junassa, bussissa ja arjen tyhjissä hetkissä -- joko itse sisältöä tuottaen tai muiden sisältöä kuluttaen.

Some olisi tuskin koskaan levinnyt yhteiskuntia ravistelevaksi voimaksi, ellei älypuhelimia olisi keksitty.

Mikä on seuraava aalto? Vieläkö verkko voi laajentua? Kolmas aalto voisi olla älykkäiden laitteiden kytkeytyminen nettiin. Jos IoT-laitteet yleistyvät odotetulla tavalla, ne voivat moninkertaistaa sisällön ja päätelaitteiden määrän. Samalla moninkertaistuvat erilaiset ongelmat.

Ehkä kehitys ei mene näin suoraviivaisesti. Ehkä kahden suuren aallon jälkeen näemmekin vastaliikkeen. Sekä Facebook että Twitter ovat alkaneet poistaa käyttäjiä ja rajoittaa sisältöä. Ne tunnustavat vaikutusvaltansa ja tietävät aiheuttavansa haittaa demokratialle, jos ne eivät puutu väärinkäyttöihin.

Itse uskon, että Piilaakson vaikutusvallasta ja somen rajoittamisesta tulee vielä isompi asia kuin kukaan nyt ymmärtää. Ellei netti sitten keksi jotain ihan uutta vuorovaikutustapaa, joka saa somen näyttämään yhtä vanhanaikaiselta kuin Usenet-keskustelut nyt.

Venäjän trolli - omia kokemuksia

Ote Kyberuhkia ja somesotaa -kirjasta:

=====

"Ryhdyin Venäjän trolliksi

Tätä kirjaa varten ryhdyin Venäjän vapaaehtoiseksi trolliksi. Perustin Twitter-tilin suomalaisella henkilönimellä ja hankin prepaid-liittymän, jolla sain hoidettua rekisteröinnin. Varmuuden vuoksi käytin VPN-yhteyttä, jotta ip-osoitetta ei olisi yhdistetty omaan koneeseeni ja oikeaan tiliini.

Ryhdyin seuraamaan tunnettuja Twitter-tilejä, kirjoittamaan venäjämyönteisiä kommentteja suomeksi ja englanniksi sekä jakamaan eteenpäin venäläisten medioiden (mm. RT, Sputniknews) uutisia. 

Ensimmäinen Twitter-seuraaja ilmestyi jo viidentoista minuutin kuluttua ensimmäisen twiitin lähettämisestä. Venäjän ja Suomen lisäksi yllättävän paljon seuraajia tuli Turkista.

Algoritmit tekivät nopeasti tehtävänsä. Kun olin klikkaillut Venäjää sivuavia uutisia, Twitter alkoi suositella juuri siihen liittyviä aihetunnisteita ja henkilöitä. Nopeasti Twitter-syötteeni täyttyi tapahtumista, ihmisistä ja mielipiteistä.

Siirtyminen yhdestä kuplasta toiseen oli silmiä avaava kokemus. Venäjän toiminta näyttää aivan toiselta, kun sitä katsoo Twitterin valitsemien uutisten ja kommentoijien kautta. 

Länsimainen media kertoo yleensä Venäjän ongelmista ja kansalaisten ahdingosta talouden, korruption ja sananvapauden puristuksessa, mutta someviestit antavat toisenlaisen kuvan. Kuvissa näkyy onnellisia ihmisiä, elämän pieniä tapahtumia sekä tietenkin kissoja. Ihmiset ja heidän arkensa ovat kaikkialla samanlaisia.

Venäjällä ulkomaanuutiset kertovat lännen laajentumispyrkimyksistä, Yhdysvaltojen jatkuvasta sotimisesta eri puolilla maailmaa sekä Venäjän uhkalla pelottelusta. Venäläisissä uutiskuvissa joukot eivät pommita sairaaloita vaan jakavat Syyrian sota-alueilla elintarvikkeita paikallisille asukkaille.

Meemien, kuvaviestien ja tavallisten valokuvien ansiosta venäläinen näkökulma välittyy, vaikka ei ymmärtäisi kieltä eikä kyrillisiä kirjaimia. Kielimuuri on silti iso este, koska edes kansainvälisesti tuttuja tuotemerkkejä tai avainsanoja ei pysty tunnistamaan. Ehkei ole sattumaa, että idän ja lännen rajalinja kulkee juuri kyrillisten merkkien kohdalla? Tässä suhteessa automaattinen kielenkääntö voi vielä tuoda ison muutoksen. 

Kuplan vaihto osoitti konkreettisesti, miksi somepalvelujen algoritmit luovat rinnakkaisia maailmoja kohtaamisten sijaan. Juuri siinä internetin alkuperäinen ajatus meni metsään."

===

Yhdysvallat laajentaa sotilaallista toimintaa avaruuteen. Maan puolustusbudjetin lisäys pari vuotta sitten oli suurempi kuin Venäjän koko puolustusbudjetti. "Our military will soon be more powerful than it has ever been before", kehui Trump YK-puheensa yhteydessä. 

Voi vain kuvitella, miltä nämä uutiset kuulostavat venäläisten korvissa, ja miten ne lisäävät Putinin suosiota omien kansalaisten keskuudessa.

Haluan vanhan webin takaisin!

Oletko huomannut, miten hankalaksi nettisurffailu on muuttunut? Jos sivustojen käytettävyys huononee tätä vauhtia, niiden käyttö alkaa vähentyä. Ennen kaikki oli paremmin.

Syitä on monia. Yksi on videoiden pakkosyöttö. Moni uutissivusto alkaa pyörittää videota lupaa kysymättä, vaikka asia on kerrottu myös tekstinä. Jos yrittää vierittää sivua alaspäin ja saada videon piiloon, se mokoma hyppää uuteen paikkaan pienempänä. Joskus videon voi sulkea, yleensä vain pysäyttää.

Uutisvideosta ei pääse eroon edes sivua vierittämällä. 

Miksi videoita pakkosyötetään? Haluavatko ihmiset oikeasti katsella minuutin videon sen sijaan, että lukisivat 10 sekunnissa mistä on kyse? Kukaan ei tunnu haluavan automaattivideoita, mutta silti uutissivustot jatkavat niiden tyrkyttämistä.

Toinen harmitus on sivujen hitaus. Miten on mahdollista, että sivut latautuvat nykyään yhtä hitaasti kuin 20 vuotta sitten, jolloin laajakaista teki vasta tuloaan ja prosessorit olivat höyrykoneita nykyisiin verrattuna? Tähän on selvä vastaus: suosittujen sivujen takana pyörii vaikka minkälaisia seurantatekniikoita ja turhia UI-härpäkkeitä pyörittäviä Javascript-kikkareita, evästeiden käsittelyä ja analytiikkaa. Lyhyenkin sivun mukana latautuu satoja rivejä koodia ja evästeitä kymmenistä ulkoisista palvelimista. Kaikki tämä kestää.

Olikin huikea kokemus käydä USA Today -lehden sivulla. Se on poistanut EU-käyttäjiltä kaiken ylimääräisen ja sivut latautuvat ajatuksen nopeudella. Kokeile itse https://eu.usatoday.com! Sivujen käyttöliittymä on staattinen ja pelkistetty, mutta aivan riittävä. Web-designerien kikkailut ovat jänniä, mutta eivät ainakaan paranna sivujen luettavuutta saati käytettävyyttä.

USA Today European Union Experience - kiitos GDPR!

Kävijäseurantaa ja analytiikkaa tarvitaan toki rahoittamaan "ilmaisia" palveluita, mutta nykyinen trendi on mennyt liian pitkälle. Kun käy yhdessä verkkokaupassa katsomassa jotain tuotetta, sen mainokset kummittelevat puoli vuotta kaikilla sivuilla, vaikka tavara olisi jo ostettu.

Kolmas harmin aihe onkin ilmaisten palvelujen loppuminen. Tänä keväänä moni tunnettu uutissivusto on siirtynyt maksumuurin taakse ja alkanut rajoittaa ilmaiseksi näkyvien sivujen määrää. Esimerkiksi New York Times:

New York Timesin jutut luettu.

Erityisesti harmittaa Wiredin rajoitukset, onhan kyse ollut it-maailman trendilehdestä ja puolestapuhujasta. Nyt lehdestä on tullut oman menestyksensä uhri.

Wiredissä enää kaksi ilmaisjuttua jäljellä.

Washington Postissa oli sama juttu, lisäksi EU-käyttäjien hinta on tietosuojan vuoksi 50 % kalliimpi kuin jenkkikäyttäjän hinta.

On ymmärrettävää, että mediat alkavat laskuttaa sisällöstä. Tätä siirtymää on odotettu jo 2000-luvun alusta lähtien. Tähän asti printtipuolen tulot ovat pystyneet subventoimaan nettipuolen tappioita, mutta nyt printti on kutistunut niin pieneksi, että webin on elätettävä itsensä tavalla tai toisella.

Saa nähdä, elättääkö. Voisin maksaa Wiredistä, Washington Postista tai New York Timesista (kotimaisten, nyt jo maksamieni lisäksi), mutta kaikista yhdessä tulisi merkittävä kustannus. Aion siis vähentää näiden medioiden lukemista. Jos muut tekevät samoin on väistämätöntä, että laatujournalismi alkaa kuihtua. Tilan ottavat harrastajien puolivillaiset blogit (kuten tämä omani, jota kirjoitan ilmaiseksi vasemmalla kädellä kun ehdin) ja valemediat, joita rahoitetaan ideologisista syistä.

Pahimmassa tapauksessa netti kutistaa ammattimaista journalismia. Some ja tahalliset vaikutusmediat lisäävat valtaansa. Netti on tehnyt karhunpalveluksen journalismille ja sitä kautta yhteiskunnille.

Viimeinen ärsyttävä asia ovat erilaiset popupit, joita saa olla kuittaamassa koko ajan pois. Onko ihan pakko tehdä sivujen käytöstä näin vaikeaa? Kun uutiskirjeisiin lisätään vielä evästekyselyt ja tietosuojapolitiikan kuittaukset, tuloksena on melkoinen kaaos. EU:n hyvää tarkoittava säädös evästeistä kertomisesta on kääntynyt päälaelleen: ärsyyntyneet käyttäjät eivät viitsi perehtyä asiaan senkään vertaa mitä aiemmin. Klik ja eroon mahdollisimman nopeasti moisesta häiritsijästä.

Ilmiö lienee tuttu jokaiselle, mutta tässä silti omakohtaisia esimerkkejä:

Etsi kuvasta varsinainen sisältö (Wired).

CNN mainos peittää ruudun, kun on lukenut uutisen.

Aiheena GDPR, tilaatko kirjeen?

Erikoistarjous! 4 ilmaista numeroa.

Can we stay in touch? Ei kiitos.

Osataan sitä Suomessakin. 

Push-notifikaatioita tai uutiskirjeitä? Ei kiitos.

Olet käynyt täällä aiemminkin, virallistetaanko suhde?

Tilaa edes Uuden Suomen uutiskirje.

Haluan vanhan webin takaisin! Sen netin kulta-ajan, jolloin vielä pystyi surffaamaan ja lukemaan sisältöä järkevästi. Mainonta ja bisnesmallit ovat pilanneet surffailukokemuksen ja ennen pitkää ne pilaavat myös tiedonhankinnan ja sivistyksen.

Jonain päivänä kerromme lapsillemme tarinoita siitä, millaisia nettisivut olivat silloin, kun netissä oli vielä asiallista luettavaa ja sitä pystyi käyttämään järkevästi. 

Suomelle avautuu suora digiyhteys Eurooppaan

Cinia aloitti tänään konkreettisesti Saksan-merikaapelin rakennustyöt. Aamulla Santahaminan edustalle pysäköidystä Ile de Brehat -laivasta vedettiin kaapeli maihin ja alus lähti kohti Saksan Rostockia. Perässään se laskee merenpohjaan C-Lion-datakaapelia, joka yhdistää Suomen ensi kertaa nopealla kuitukaapelilla suoraan Keski-Eurooppaan.

Kaapelin laskeminen ei ole hätäisen miehen hommaa, sillä laivan nopeus on noin kilometri tunnissa. Perillä Rostockissa ollaan vajaan kolmen kuukauden kuluttua ja kaapeli on valmis tuotantokäyttöön maaliskuun 2016 aikana. Ile de Brehat'in etenemistä voi seurata Marine Traffic -nettipalvelusta.

Kaapelin alkupäätä vedetään maihin (valkoinen poiju) Santahaminassa. Taustalla Ile de Brehat -alus.

Kaapelin kokonaispituudeksi tulee 1172 kilometriä ja projekti kokonaishinta liikkuu 100 miljoonan euron tienoilla. Siitä valtion osuus on 20 miljoonaa.

Kaapelin maa-asentajat työssään.

C-Lion-kaapeli sisältää 16 kuitua, joita käytetään pareittain -- yksi kuitu siirtää dataa vain yhteen suuntaan. Kunkin kuituparin nopeus on 15 terabittiä (15 000 gigabittiä) sekunnissa, joten koko kaapelin kapasiteetiksi saadaan huimat 120 terabittiä sekunnissa. Aluksi vain osa pareista on käytössä, joten kasvunvaraa pitäisi riittää useaksi vuodeksi. Kaapelin tekninen käyttöikä on 25-30 vuotta. Nykyisellä kasvuvauhdilla kapasiteetti myydään täyteen jo paljon ennen sitä.

Sea Lion.

Datasiirto on aikamme lentoliikennettä. On varmasti ollut hieno hetki, kun Suomesta on aloitettu suorat ulkomaanlennot, eikä matkustajien ole tarvinnut käyttää hidasta laivayhteyttä tai kiertää Ruotsin kautta. Elämme nyt samanlaista hetkeä, mutta digiajassa.

Suorat lennnot ulkomaille mahdollistivat maan kansainvälistymisen ja uuden bisneksen kehittämisen. Vastaavalla tavalla nopea kaapeliyhteys avaa uudenlaisia digiajan mahdollisuuksia. Itsestään ne eivät synny, joten nyt on yritysten ja kansalaisten vuoro tehdä osuutensa. Ainakin datakeskusbisnekselle suora kaapeli avaa uusia kilpailumahdollisuuksia.

Kiinnostavaa on, että kaapelin Suomen-pää tulee maihin juuri Santahaminassa, joka on sotilasaluetta. Rannasta kaapeli kulkee 700 metriä maanalaisessa putkessa pieneen konehuoneeseen, josta bitit jatkavat eri operaattorien maaverkkoon.

C-Lion maa-asema Santahaminan varuskunnassa.

Paikan valintaa perustellaan turvallisuudella. Varuskunta-alueelle ei takuulla pääse ulkopuolisia ja saaren lähivedet ovat kiellettyä aluetta. Kaapelin rikkoutumisen kannalta rantautuminen on kaikkein kriittisin kohta, joten siinäkin mielessä Santahamina on hyvä valinta. Tiedustelulain valmistelun ollessa jo meneillään paikanvalinta herättää toki muitakin spekulaatoita.

Kumma kyllä, yhtään ministeriä ei ollut paikalla juhlistamassa tilaisuutta. Voin kuvitella, että lentoliikenteen alkaessa paikalla oli maan ylintä johtoa. Dataliikenteen merkitystä ei koeta tärkeäksi, vaikka kyse on tulevaisuuden toimialasta.

Entä mistä merileijonan tavoin ääntyvä nimi tulee? C-Lion yhdistää sekä operaattorin alkukirjaimen (C) että leijonan, Suomen vaakunaeläimen. Merileijona puolestaan on sympaattisen näköinen, sirkustempuista päätellen erittäin älykäs eläin. Kansainväliselle merikaapelille nimi ei voisi olla osuvampi!

Nettikeskustelujen musta päivä

Helsingin Sanomien NYT-liite teki radikaalin päätöksen: se sulkee nettikommentoinnin kahdeksi viikoksi jatkuvien törkeyksien ja väärinkäytösten vuoksi.

Tämä on surullinen päivä nettikeskusteluille, joihin itse olen osallistunut vuodesta 1994 lähtien (ja sitä ennen vastaaviin BBS-keskusteluihin 1980-luvulta asti). Se optimismi, joka vallitsi 1990-luvulla uuden viestintäkanavan syntyessä, on murentunut massojen alle.

Aivan aluksi netti oli vain yliopistoväen sisäisessä käytössä. Tiedon valtatie -ajattelu toi verkon kenen tahansa saataville 1990-luvun jälkipuoliskolla, mutta pääsyssä oli niin taloudellinen kuin tekninenkin kynnys. Se karsi keskustelijoita ja rajoitti heidän tekemisiään.

Vasta 2010-luvulla netistä on tullut jokaisen arkipäivää. Ja sitä nettikeskustelut eivät kestä. Työttömyys, joutilaisuus, maahanmuuttokysymys ja taloudellinen ahdinko on tehnyt netistä monille helpon purkautumiskanavan, jossa tyhmyys todellakin tiivistyy.

Aiemmin hörhöjen keskustelut on voinut sivuuttaa olan kohautuksella, eihän niitä kannata ottaa vakavasti. Nyt tilanne on toinen: perinteisen median taantuessa netistä on tullut monelle tärkein viestintäväline ja maailmankuvan muodostaja. Huhut, virheelliset tiedot ja suoranaiset loukkaukset ruokkivat toinen toistaan. Nettikeskusteluilla on oikeasti vaikutusta. Ennen pitkää puheet johtavat myös tekoihin.

Mahdollisuus rajoittamattomaan keskusteluun nimimerkin turvin on kuin tuli, joka on annettu vastuuttomiin käsiin. Silloin seuraukset voivat olla arvaamattomia. Jos Hesarin kaltaiset mediat eivät tee mitään, tuli uhkaa kärventää nekin.

"Jotainhan tässä on tehtävä". NYT-liitteen sulku ei riitä sammuttamaan tulta, mutta jos riittävän moni muu media seuraa esimerkkiä, on ainakin toiveita saada nettikeskustelijat havahtumaan tilanteeseen. Keskustelun tarkoituksena pitäisi olla rakentaa ja avartaa, ei tuhota ja kaventaa.

Kuten elämässä yleensäkin.

Googlen unohduspakko vie ojasta allikkoon

Toukokuinen EU-tuomioistuimen päätös vaatia hakukoneet poistamaan linkkejä henkilön pyynnöstä herätti runsaasti keskustelua. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvä tarkoitus johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Tässä yksi esimerkki: jokin aika sitten olin kuuntelemassa luennoitsijaa, joka ei ollut aivan vakuuttava. Katsoin Googlesta, mitä tietoja henkilöstä löytyy ja millainen työkokemus hänellä on. Tulossivun lopussa näkyi kiinnostava ilmoitus:

"Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla".

Yhden rivin tekstillä on dramaattinen vaikutus. Se tarkoittaa, ettei yllä näkyviin hakutuloksiin voi luottaa. Mahdollisesti kyseinen henkilö on epäpätevä ja saanut julkista kritiikkiä, jonka hän on halunnut poistaa. Toisaalta on yhtä mahdollista, että poistovaatimus liittyy johonkin ihan muuhun asiaan.

Ja sekin on mahdollista, että poiston on tehnyt hänen kaimansa, joka toimii aivan toisella alalla. Jos kaikki tulokset näkyisivät, nimikaimaan liittyvät kielteiset asiat olisi helppo selvittää asiayhteydestä. Nyt sitä ei voi tehdä. Jäljelle jää vain pysyvä epävarmuus, joka kääntyy tekijää itseään vastaan.

Nimensä poistoa pyytänyt henkilö ei varmaankaan ajatellut, että pyytämällä tietojensa poistoa hän aiheutti itselleen enemmän vahinkoa kuin antamalla kielteisten tietojen hautautua internetin tietomassojen alle. Eikä pelkästään itselleen, vaan myös kaikille muille samannimisille.

Tietenkin voi väittää, että vika on Googlen: jos se ei kertoisi tulosten olevan peukaloituja, epäilykset eivät heräisi. Mutta olisiko sekään oikein tiedonhakijoita kohtaan? Poistopyyntöjen mukana on saattanut hävitä aineistoa, jota hakija ei nyt löydä, ja joka ei mitenkään liity asianomaiseen henkilöön.

Suo siellä, vetelä täällä.

Älä sekaannu nettihakuihin!

Lisäys klo 10.10-10.35 Saamani palautteen perusteella näyttää siltä, että teksti näytetään silloin, kun käyttää google.fi-palvelua (ei google.com) ja kun haun kohteena oleva nimi ei ole kovin yleinen. Teksti voi siis näkyä, vaikka henkilö ei olisikaan pyytänyt tietojensa poistamista.

Esimerkiksi Kauto Huopio ei varmaankaan ole pyytänyt poistoja, eikä hänellä liioin liene nimikaimoja. Kuitenkin Google näyttää varoituksen:

Ilmoitus tulee google.fi-haussa ihmisistä, joiden nimet ovat harvinaisia.

Kannattaa siis käyttää hakuihin google.com-osoitetta, joka toimii yhdysvaltalaisten lakien mukaisesti, eikä vastaanota poistopyyntöjä. Liikenteen ohjaaminen USA:han tuskin oli tuomarien tarkoitus saati Euroopan oman edun mukaista. 

Kun USA sulki Suomen pois internetistä

Ei kannata huolestua, tämä tapahtui kauan sitten. Todella kauan. Neljännesvuosisata on internetin mittakaavassa kokonainen geologinen ajanjakso.

Toimittaja soitti eilen ja kysyi, muistinko tapausta jossa USA oli katkaissut koko Suomen nettiyhteydet. YLE Areenasta löytyvä Poliisi-tv vuodelta 1994 kertoo, miten hakkeri oli taannoin yrittänyt murtautua Suomesta amerikkalaisiin yrityksiin ja sen vuoksi USA oli katkaissut koko maan nettiyhteydet.

Muistin vain hämärästi, joten piti itsekin selvitellä asiaa. Todennäköisesti kyse oli tapauksesta, joka sattui jo 1980-luvun puolella -- siis vähän kauemmin kuin "taannoin" sitten.

Pohjoismaat pääsivät internet-verkkoon marraskuussa 1988, kun niiden oma NordUnet-verkko kytkettiin amerikkalaiseen internetiin 56 kilobitin satelliittiyhteydellä. Aluksi USA vastusti Suomen ottamista mukaan -- olimme liian lähellä Neuvostoliittoa ja kylmä sota oli yhä voimissaan -- mutta myöntyi lopulta.

Pian yhteyden avautumisen jälkeen joltain yliopiston koneelta yritettiin murtautua Livermoren labratorion tietojärjestelmiin. Luultavasti kyse oli harmittomasta opiskelijan kepposesta, mutta USA:ta ei naurattanut. Livermore tunnetaan mm. ydintutkimuksesta, joten varotoimena koko pohjoismaiden yhteys katkaistiin pariksi viikoksi.

Luulisi, että netin katkeaminen kaikista pohjoismaista olisi aiheuttanut isoja otsikoita lehdissä, mutta media ei noteerannut koko tapahtumaa. Tuohon aikaan harva oli kuullutkaan internetistä eivätkä sen katkokset voineet vähempää kiinnostaa suurta yleisöä.

Tänään on kaikki on toisin. Lyhytkin katkos ulkomaanyhteyksissä aiheuttaisi vakavia häiriöitä ja useamman päivän katkos ajaisi jo kansalaiset barrikaadeille. Harva tosin tietäisi, mistä on kyse, sillä kaikki tieto kulkee netissä. Jopa paperilehtien ilmestyminen ilman nettiyhteyksiä olisi epävarmaa.

Olisipa muuten hauska tietää, kuka hakkeriopiskelija oli kyseessä, ja mitä hänestä tuli isona.

Mitä maksaa WLAN-yhteys lentokentän ulkopuolella?

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lentokenttiä. Mistä löytää ilmaisen tai kohtuuhintaisen nettiyhteyden niiden ulkopuolella? Netin metsästäminen on oma taiteenlajinsa.

Viime kesänä autoilin Saksassa. McDonaldseissa oli asiakaskäyttöön tarkoitettu wlan, joka edellytti rekisteröitymistä puhelinnumeron perusteella. Turistien kiusaksi vain saksalainen mobiilinumero kelpasi. Blääh. Rajan toisella puolella Strasbourgissa McDonalds tarjosi avoimen ja ilmaisen nettiyhteyden. Vaikka kyse oli kansainvälisestä brändistä, käytännöt rajan molemmin puolin olivat aivan erilaiset. Quel dommage!

Wifi gratuit ici! Strasbourgissa turistin kannattaa poiketa Mäkkäriin.

Lontoon McDonalds oli vielä erikoisempi: se näytti alkutekstin suomeksi, mutta tarjosi sitten yhteyttä vain kahden eri sopimusoperaattorin tunnuksilla.

Tervetuloa Lontoon McDonaldsille (suomeksi!), mutta nettikäytön voit unohtaa.

Entä jos "lainaisi" kotikäyttäjän tukiasemaa? Suomessa sen saa tehdä laillisesti, tietääkseni missään muualla ei. Italiassa laki velvoittaa pitämään tukiasemat salattuina. Eikä avoimen yhteyden löytäminen muuallakaan ole helppoa. Hollannin Antwerpenissä kadulta katsottuna wlan-tilanne näytti tältä:

Avointa tukiasemaa etsimässä? Unohda koko juttu.

Hotellien wlan-yhteydet ovat sitä kalliimpia, mitä isompi ja hienompi hotelli on kyseessä. Vielä muutama vuosi sitten USA:n motelleissa oli lähes poikkeuksetta avoin tukiasema, mutta viime käynneillä olen havainnut niidenkin muuttuneen suljetuiksi. Salasana on kaikille sama ja muodostuu usein ketjun tai paikkakunnan nimestä. Yhteys itsessään on ilmainen.

Kallein näkemäni hotellihinta oli Ateenan Intercontinentalissa, peräti 39,95 euroa päivä (ja nopeus huimat 3 megabittiä sekunnissa):

Ateenassa nettiin 39,95 eurolla per päivä.

Hinta on ajateltu businessmatkustajien näkökulmasta. Kuva on marraskuulta 2009, eli ajalta ennen talouskriisiä. Tuskin hinta on sen jälkeen ainakaan laskenut.

Karmein wlan-kokemus oli Madeiralta, siitä kirjoitin erillisen postauksen kesällä 2011.

Monacossa on puhelinkioskeja, joista saa kahden tunnin wlan-yhteyden. Kuukausipassi maksaa kuitenkin käsittämättömät 149 euroa! No, Monacon asukkaille tai huvijahdeilla paikalle saapuneille se tuskin on mikään ongelma:

Monacon wlan antaa kaksi tuntia nettiaikaa., mutta kuukausipassi on tolkuttoman kallis. 

Sen sijaan Kanarian Canarywifi-hinnat vaikuttavat kohtuullisilta, mutta datamäärä on rajoitettu ja nopeustieto näyttää kummalliselta (todellakin 64/128 kbit/s?):

Canary Wifin siirtomäärä on rajoitettu.

Miami Beachilla on kaksikin nettiä: kaupungin oma (?) ja erityinen lapsiturvallinen, sisältösuojattu versio. Enpä ole muualla moista nähnyt! Kumpikin jäi kokeilematta, sillä iPhone ei ottanut yhteyttä kumpaankaan (kaiketi evästeongelman vuoksi).

Miami Beachilla on erityinen lapsiturvallinen WLAN.

Silja Linen ruotsinlaivoilla toimii ilmainen netti, jonka käyttö on rajoitettu kolmeen tuntiin per käyttäjä. Youtuben käyttö on estetty kaistan säästämiseksi. Tämä on tervetullut parannus varsinkin laivaseminaareissa, aiemmin netti toimi vain satamassa ja silloinkin surkean hitaasti.

Joskus ilmaisen netin löytää turistikohteesta, kuten Lontoon sotamuseosta:

Kelpaa surffata ilmaiseksi samalla kun lepuuttaa jalkojaan sotamuseossa.

Myös Heathrow'n ja Lontoon keskustan väliä liikennöivä juna tarjoaa ilmaisen netin, joka tosin pätki pahasti:

Ilmainen netti Heathrow Express -junassa.

Unohtamatta kotoista VR:ää, jonka kaukojunissa on ilmainen netti, mutta se ansaitsee oman kirjoituksensa.

Suomi on tietoliikenteen lintukoto. Avoimia wlan-verkkoja on enemmän kuin monessa muussa maassa -- ja ainutlaatuista on se, että naapurin salaamatonta yhteyttä saa käyttää ilman lupaa. Keski-Euroopassa rikollisuuden ja terrorismin pelko pitää verkot suojattuina. Myös USA:ssa on yllättävän vaikea löytää avointa verkkoa.

Piilaaksossa ollaan Googlen kotiseudulla. On ihan must tarkistaa Gmailit Googlen omasta verkosta, joka kuuluu läheiselle avoimelle parkkipaikalle asti:

Gmail pitää tarkistaa Googlen WLANissa.

Google suunnitteli aikoinaan koko San Franciscon alueen kattavan wlan-verkon rakentamista, mutta hanke on ilmeisesti haudattu.

Vastaavasti iPhone-käyttäjien pitää kastaa puhelimensa Applen verkossa:

iPhonella Applen WLAN-verkossa.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, avoimen WLAN-verkon löytäminen vaatii työtä. Avoimia tukiasemia on yllättävän harvassa, joten turistilta vaaditaan sinnikkyyttä. Ensimmäisenä kannattaa kokeilla paikallista kauppakeskusta tai norkoilla kahviloiden lähistöllä.

Kenties joskus koittaa päivä, jolloin pääsemme eroon tästä pelleilystä, ja puhelimen 3G/4G-datasiirto toimii kiinteällä hinnalla kaikkialla maailmassa. En kuitenkaan aio pidättää henkeä sitä odotellessa. Datasiirto on iso bisnes ja käyttö kasvaa niin nopeasti, että maksullistenkin palveluiden on vaikea pysyä perässä.

Naisen nimellä Facebookissa

Jokin aika sitten tein kokeen, jossa perustin Facebookiin profiilin naisen nimellä. Kauniin vaaleaverikön kuvan leikkasin ulkomailla ottamastani valokuvasta. Sitten vain odottamaan, mitä tapahtuu.

Pseudohenkilöllä ei aluksi ollut edes ystäviä, mutta jo parin päivän kuluttua sähköpostiin kolahti ensimmäinen treffitarjous (omat, pidättyvät ja lyhyet vastaukset leikattu pois):

Voi tätä miehistä itseluottamusta! Ei ihme, että naiset kadehtivat sitä. Lähes jokainen mies pitää itseään niin fiksuna ja filmaattisena, että voi lähettää treffipyynnön täysin tuntemattomalle naiselle, jonka seurustelusuhteesta, asuinpaikasta, ammatista, pituudesta tms. ei tiedä yhtään mitään. Pelkkä kuva riittää -- ja sitä jokaisella miehellä on oikeus arvostella.

Lopulta mies oivalsi lähettää kuvan myös itsestään (ai niin, tässä mun kasvokuva -- juolahti sentään mieleen). Alunperin herra M:llä ei ollut omassa profiilissaan kuvaa lainkaan.

Malliksi vielä toinen tapaus:

Kokeilun tulokset palasivat mieleeni, kun luin alkuviikosta Hesarin kolumnia Eipäs tööttäillä naisille. Facebook-viestit ovat toki sieltä harmittomasta päästä asteikolla, jonka toisessa laidassa on suoranainen ahdistelu. Yleensä miehillä ei ole aavistustakaan koko asiasta, joten heidän on helppo vähätellä ilmiötä ja pitää kaikkea häirintäkeskustelua ylireagointina. On kovin vaikeaa astua oman roolinsa ulkopuolelle.

Silti jokainen mies voi kysyä itseltään, miten imarreltu olisi, jos itse saisi tällaisia viestejä täysin tuntemattomilta, ylipainoisilta, naimissa olevilta ja yleensä monta vuotta vanhemmilta naisilta? Jotka ikään, rotuun ja säätyyn katsomatta tekevät suorasukaisia, kömpelöitä ja hölmöjä ehdotuksia sosiaalisessa mediassa, sähköpostilla, tekstiviesteillä ja jopa tietokonepeleissä.

Kysymys on tietenkin retorinen, sillä tyttöjen on pakko tottua epäasiallisiin viesteihin pienestä pitäen. Kaikkeen tottuu ja aika muuttaa asenteita. Nuorena naiset saavat liikaa huomiota, kunnes lopulta ongelma kääntyy päälaelleen: naiset valittavat muuttuneensa näkymättömiksi. Ja jos säilyy ikävuosista huolimatta näkyvissä, tulee puukkoa selkään kateellisilta kanssasisarilta.

Ei ole helppoa miehilläkään. Yhä vieläkin heidän odotetaan olevan aloitteellisia. Joskus -- siis todellakin vain joskus -- kohteliaisuudeksi tai hyväntahtoiseksi tarkoitettu flirtti voidaan tulkita ihan väärin. Eivätkä kaikki naiset pahastu siitäkään, että heille töötätään. Kohtuun ohuella narulla on vaikea tasapainoilla, jos on saanut putkiaivot ja huonon tunneälyn.

Ei ole kohden koskaan. Ei kummallakaan.