lauantai 24. elokuuta 2019

USA Today jutun outo maaesto

USA Today julkaisi pari päivää sitten jutun, jota ei voinut avata. Otsikon klikkaus palautti aina takaisin kansisivulle.

Eilen lehti twiittasi juttunsa, joten piti yrittää uudelleen.
Tulos oli sama.

Ilmeinen selitys olisi GDPR:stä johtuva maaesto, josta kirjoitin toukokuussa 2018. USA Todayn sivusto näyttää EU-alueelle vain yksinkertaistetun version, joka ilman mitään käyttäjäseurantaa ja analytiikkaa latautuu silmänräpäyksessä. Jokainen sivu olisi tällainen, ellei kaikkea seurattaisi mainostuottojen parantamiseksi.

Maaesto olisi looginen senkin vuoksi, että vaihtamalla IP-osoitteen Freedomen VPN-palvelulla USA:han sivu aukesi normaalisti.

Erikoisinta oli, että moni kertoi jutun avautuvan normaalisti ilman IP-kikkailuakin. Maaesto voi olla osasyy, mutta ilmeisesti asiassa on jotain muutakin.

Twitterissä joku huomasi, että jutun saa avattua mobiiliosoitteella

https://amp.usatoday.com/amp/1988336001

mutta alkuperäinen

https://www.usatoday.com/in-depth/news/nation/2019/08/21/tucker-family-claims-ancestors-first-slaves-virginia-1619/1988336001/

ei toimi kuin osalla käyttäjistä.

Voit kokeilla omalla koneellasi ja raportoida tuloksen. Keksiikö joku, mistä on kyse? Mikä yhdistää koneita, joissa sivu aukeaa ja niitä, joissa ei aukea?

torstai 22. elokuuta 2019

Putin kävi, sekosiko GPS?

GPS-ohjatut pommit ja droonit ovat uhka suurten maiden johtajille, samoin puhelimella räjäytettävät tienvarsipommit. Siksi Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien saattueessa uskotaan olevan elektronisia häirintälaitteita, jotka sotkevat paikannussignaalit ja mykistävät matkapuhelinverkot.

Vuoden 2018 heinäkuun tapaamisessa mahdollisesta häirinnästä spekuloitiin runsaasti ennen Putinin ja Trumpin kohtaamista. Iltalehti kertoi lenkkeilijän puhelimen mykistyneen, kun Trumpin kone lähestyi, ja karttojen hävinneen urheilusuoritusta tallentavasta ohjelmasta.

Asian selvittämiseksi kävin mittaamassa signaalia Trumpin saattueen lähtiessä Kalastajatorpalta aamulla 16.7.2018.

Normaali 4G-signaali Trumpin autosaattueen lähellä heinäkuussa 2018.
Kuvassa Trumpin autosaattue näkyy taustalla, mutta signaali näytti normaaleja arvoja.

Putinin eilisen 21.8.2019 vierailun yhteydessä uutisoitiin jälleen, miten Putinia ympäröi häirintäkupla, sillä "Venäjä häiritsee rutiininomaisesti GPS-signaalia suojellakseen Putinia". Toisen uutisen mukaan lukijan älypuhelin oli seonnut, kun Putinin saattue liikkui kohti Presidentinlinnaa. Miehen molemmat puhelimet näyttivät väärää sijaintia: toinen Viikin sijasta Espoota, toinen Helsingin Itäkeskusta. Lisäksi toimittajan puhelimestaan katsoma video oli katkennut, kun Putinin auto saapui linnaan. Ilta-Sanomien uusin juttu aiheesta ("Putinin saapuminen sekoitti suomalaisten puhelimet") käyttää jopa termiä "GPS-surma".

Spekuloinnin ja toisen käden tietojen sijaan kävin jälleen itse kokeilemassa asiaa. Seurasin Putinin autosaattueen kulkua Mannerheimin ratsastajapatsaan luona ja pidin auki reitin tallentavaa ohjelmaa kahdessa eri puhelimessa (iPhone ja Samsung S9). Teoriani oli, että jos signaalia häiritään tietoja väärentämällä, puhelimen pitäisi näyttää se virheellisenä reittinä.

Pettymys oli kuitenkin suuri: ei taaskaan mitään.
Normaali paikannussignaali Putinin ajaessa ohi.

Ohjelma oli päällä 24 minuuttia, eikä siinä näkynyt muuta liikettä kuin poliisin pyyntö siirtyä jalkakäytävällä hieman kauemmaksi ennen saattueen tuloa kohdalle.

Mitä tästä voi päätellä? Ei juuri mitään. Ainakaan GPS-häirintä ei ole rutiininomaista eikä sen pitäisi häiritä arjen toimintoja, jotka perustuvat paikannukseen tai mobiiliverkkoihin.

On mahdollista, että GPS-signaali ainoastaan pimennettiin häirintälähettimellä, sitä karttaohjelman tallentama reitti ei kertoisi. Toinen vaihtoehto on, että Venäjä häiritsee vain amerikkalaista GPS-järjestelmää. Puhelinten piirisarjat kuuntelevat nykyään vähintään kolmea satelliittijärjestelmää (GPS, Galileo, Glonass), joten yhden häiritseminen ei välttämättä näkyisi sijaintitiedossa. Mutta miksi silloin vaivautua häirintään? Jos se ei tehoa älypuhelimiin, se tuskin tehoaa drooneihin tai pommeihinkaan.

Ehkä häirintä on päällä vain ajoittain, mutta Putinia seuraavasta kilometrin digitaalisesta "kuplasta" on turha puhua, ainakaan ulkomaanvierailujen aikana.

Asia jää siis arvoitukseksi. Kokeillaan uudelleen seuraavalla suurvaltavierailulla.

Teitkö sinä havaintoja aiheeseen liittyen heinäkuun 2018 tai elokuun 2019 vierailujen aikana?

Lisäys 11.30: Tivi-uutisen mukaan Traficom ei havainnut mitään poikkeavaa.

Lisäys 23.8.2019 klo 8: Huomasin vasta nyt eilisessä Ilta-Sanomissa olleen laajemman jutun, jossa on kuva toimittajan omasta puhelimesta.

Toimittajan puhelin paikantui.... Okinawalle?
Kuvan mukaan sijainti on suurin piirtein Okinawan saaren kohdalla. Kiinnostavaa. Miksi Putinin hämäysjärjestelmä osoittaisi amerikkalaiseen sotilastukikohtaan? Voisiko olla niin, että toimittajan puhelin olikin napannut sijainnin wifi-paikannuksella lähistöllä olleista puhelimista tai tukiasemista? Oliko asialla turisti vai oliko paikalla Yhdysvaltojen henkilökuntaa? Hmm...

tiistai 13. elokuuta 2019

Sähköpotkulauta on kesän hauskin keksintö

Kesän 2019 ilmiö suurissa kaupungeissa ovat olleet sähköpotkulaudat. Kokeilin itsekin ja yllätyin, miten hauskaa se oli -- ainakin hyvällä säällä ja tasaisella alustalla.

Helsinkiin tuli kesällä ainakin neljä potkulautayritystä. Idea on, että laudan voi ottaa käyttöön mistä löytää, ajaa haluttuun paikkaan ja jättää siihen. Käyttö edellyttää palveluun rekisteröitymistä ja matkasta veloitetaan luottokorttia. Palvelu on hyvä esimerkki digitalisaation mahdollisuuksista, sillä se pyörii täysin uusien tekniikoiden varassa. Ilman älypuhelimia, paikannus ja sähköistä maksamista potkulaudat eivät voisi toimia.

Rekisteröin itseni saksalaisen Tier-palvelun käyttäjäksi, koska sillä näytti olevan eniten lautoja Helsingissä. Se oli myös ainoa, jolla oli lautoja Espoon Otaniemessä. Rekisteröinti käy muutamassa minuutissa, tarvitaan vain puhelinnumero ja luottokortin numero. Uberin tapaan sovellus lukee luottokorttinumeron kameralla, joskin se toimi kokeilemistani kolmesta puhelimesta vain yhdessä.

Aluksi hämäsi se, että rekisteröinnin aikana palvelu lähettää kuusinumeroisen koodin tekstiviestinä ja se piti kirjoittaa näytölle, mutta ohjelma jatkoikin eteenpäin eikä numeroita ehtinyt kirjoittaa. Ilmeisesti se tunnisti itse numerot tekstiviestistä ja näin puhelinnumeron aitous tuli vahvistettua.

Sovellus näyttää lautojen sijainnin kartalla.
Kartta näyttää, missä lautoja on ja paljonko akkua niissä on jäljellä. Näppärää. Lauta otetaan käyttöön joko skannaamalla siinä oleva QR-koodi (jos lautoja on paljon lähekkäin) tai yksinkertaisesti vain hyppäämällä kyytiin ja potkaisemalla pari kertaa vauhtia.

Sähkömoottorin ansiosta lauta kiihtyy mukavasti ja äänettömästi aina 20 km/h huippunopeuteen asti.  Kaasua säädetään oikean käden peukalolla, Tier-laudoissa jarru on vasemman käden kahvassa ja mekaaninen jarruvaijeri vaikuttaa takapyörään. Edessä on pieni valo ja tangossa soittokello. Siinä se.

Hallintalaitteet ovat yksinkertaiset.
Matkanteko on sanalla sanoen hauskaa.

Kunnes tulee hiekkatie tai Helsingissä yleinen nupukivetys. Pienet pyörät iskevät jokaiseen koloon ja harjanteeseen, jolloin matkanteosta tulee tärisevää. Nupukivetys on pahin, siinä hampaat kolisevat yhteen ja silmälasien käyttäjä pelkäsi lasiensa lentävän päästä.

Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, joten sillä pitäisi ajaa pyöräteillä tai ajotiellä. Kumpikin on vaarallista. Nopeammat polkupyörät pujottelevat lautailijoiden väleistä eikä lautailija pysty antamaan suuntamerkkiä kuin korkeintaan vasemmalle. Oikean käden irrottaminen pysäyttää laudan, kun kaasu menee nollille.

Laudalla ei myöskään haluaisi seistä punaisissa valoissa tai odottaa vuoroaan kun tietää, että jokainen minuutti maksaa -- myös seisonta-ajat. Se houkuttelee kiirehtimään ja ottamaan riskiä.

Hoop-laudan paikalliset säännöt: käytä kypärää.
Hauskuuden hintana onkin riski. Onnettomuuksia on ollut paljon. Hoop-laudan säännöissä neuvotaan käyttämään kypärää, mutta sellaista näkee aniharvoin.

Toinen ongelma on lautojen arvaamattomuus. Nappasin laudan Otaniemestä erään rakennuksen edessä. Jos käyttäjä oli ajatellut ajavansa sillä takaisin metrolle luentojen jälkeen, hän pettyi huomatessaan laudan hävinneen. Kun tavara on yhteistä, mieleen tulee sosialismi ja sen ongelmat : -)

Tier- ja Voi-merkkisiä sähköpotkulautoja Kauppatorin vieressä.
Parhaiten lauta sopii lyhyisiin matkoihin, joista käyttäjä ei ole riippuvainen. Toiminta-alue on muutenkin rajoitettu. Sen ylittäminen pudottaa nopeuden 5 kilometriin tunnissa ja ajo muuttuu niin nykiväksi, ettei rajoitusta voi olla huomaamatta.

Jos jättää laudan sallitun alueen ulkopuolelle, siitä peritään 15 euron noutomaksu. Firmojen autot kiertävät iltaisin ja öisin keräämässä laudat, lataamassa ne, ja palauttamassa takaisin suosittuihin paikkoihin, kuten rautatieaseman eteen.

Ajo päätetään sovelluksesta. 
Lautailu ei ole ihan ilmaista. 19 minuutin ajo keskustassa maksoi viitisen euroa. Kuitti tulee sähköpostiin, kuten Uberillakin.

Ainakin Tier-laudat ovat ällistyttävän painavia. Paino tulee akusta, joka  muistuttaa, ettei sähkölaitekaan kulje pyhällä hengellä. Laudoista tuleekin helposti uudenlaista ympäristökuormaa. Tierin kilpailjoiden laudoissa akku on ilmeisesti pienempi, koska niitä pystyy nostamaan ihan käsivoimin.

Luvattomaan (laiturilla pyöräily kielletty) paikkaan hylätty lauta -- ei näin!
Kaksi VR:n henkilöä yritti siirtää luvattomaan paikkaan hylättyä Tier-lautaa Helsingin rautatieaseman laiturilta. Se oli vaikeaa. Varasin laudan sovelluksella ja ajoin sen takaisin aseman eteen. Ajaminen on helpoin tapa siirtää lautoja.

Ongelmista huolimatta sähkölaudat ovat uusi, hauska tapa liikkua. Mitä kaikkea onkaan vielä tulossa, kun digitalisaatiota opitaan hyödyntämään täysimittaisesti?

Potkulaudat toimivat siellä, missä on joukkoja. Tämä rajaa pienet taajamat ulkopuolelle. Myös ikuinen kesä olisi kiva. Molemmissa kohdissa Suomella on omat rajoituksensa. 

perjantai 9. elokuuta 2019

Venäjältä säteilee jälleen - mistä saisin oman mittarin?

Tuoreet uutiset palauttavat mieleen Tšernobylin säteilymittaukset (1986) ja niistä myöhemmin käydyn polemiikin. Viivyttelikö Suomi tahallaan havainnoista kertomista, koska pelkäsi Neuvostoliiton reaktiota?

Vanhojen Hesarien lukeminen kuvaa hyvin silloista epävarmuutta ja hämmennystä. Virheitä tehtiin, mutta tahallisesta vaikenemisesta ei varmaankaan ollut kyse. Säteilyn mittaaminen ja siihen reagointi on oikeasti vaikeaa.

Torstaina 8.8.2019 sattunut räjähdysonnettomuus Arkangelin lähistöllä ei nostanut Suomen säteilytasoja, kertoi STUK. Viereisessä kaupungissa säteilyä kuitenkin havaittiin, joten jää epäselväksi, mitä Venäjällä oikein tapahtui.

Samanlainen episodi koettiin syys-lokakuussa 2017, kun kaikkialla Euroopassa havaittiin kohonneita Rutenium-tasoja. Hesarin ensimmäinen uutinen 3.10.2017 kertoo Helsingin Roihupellossa tehdyistä havainnoista ja mainitsee, että seitsemän eri puolilla Suomea sijaitsevan valvonta-aseman ilmanäytefiltterit ovat vielä postissa matkalla laboratorioon.

Suomen säteilyturvallisuus ei silti ole postin varassa, koska valvonta-asemien lisäksi nykyisin on käytössä 255 automaattista mittausasemaa. Ne antavat hälytyksen, jos säteilytaso nousee yllättävästi.

Tutkijoiden mukaan säteilylähde oli Venäjällä tai Kazakstanissa. Venäjä itse selitti tapahtunutta ilmakehään palanneella satelliitilla, mutta sitä ei lännessä uskottu. Virallisesti Moskova asetti tutkijaryhmän selvittämään asiaa, mutta monista arveluista huolimatta tapahtuma jäi mysteeriksi.

Lokakuussa 2015 STUK havaitsi Helsingin näytteissä pieniä määriä radioaktiivisia aineita, kuten magnaania, kobolttia ja cesiumia. Aineiden perusteella pääteltiin, että kyse oli ydinreaktorin päästöistä. Tuulen suunnasta pääteltiin, että lähteenä olisi Kuolan ydinvoimala.

Venäjällä sattuu ja tapahtuu edelleen, eikä maa edelleenkään kerro riittävän avoimesti asioistaan. Se on huolestuttavaa.

Mutta osataan sitä mokailla meilläkin. Maaliskuussa 2016 Säteilyturvakeskus ilmoitti havainneensa Helsingin ilmassa tuhatkertaisia Cesium-pitoisuuksia. Tuhatkertaisuus kuulostaa paljolta, mutta on silti vain miljoonasosa siitä määrästä, joka edellyttää väestöltä suojautumistoimia.

Tämänkin päästön alkuperäksi epäiltiin Venäjää, sillä hiukkasten uskottiin tulleen Helsinkiin itätuulen mukana. Sitten paljastui nolo totuus: Säteilyturvakeskus paikansi Helsingin radioaktiivisen cesiumin omaan rakennukseensa. Samassa rakennuksessa sijaitsi Suomen Nukliditekniikka, joka kerää matala-aktiivista jätettä mm. sairaaloilta ja teollisuudelta. UPM:n tehtaalta käytöstä poistettu mittalaitteen säteilykapseli oli rikkoutunut, jolloin siitä pääsi ympäristöön hienojakoista radioaktiivista pölyä. "Yhdenstä purkamatta jääneestä säteilylahdesuojuksista löytyi aivan älytön saastuminen", yrityksen edustaja sanoi.

Havaintoa seurasi rakennuksessa laaja puhdistusoperaatio.

Marraskuussa 2018 Eurajoen romuttamolla koettiin hälytys, kun käsittelyyn oli muuton vuoksi päätynyt vahingossa radioaktiivista ainetta sisältävä mittalaite. Ironista kyllä, laitteen käyttäjä oli ollut Suomen ympäristökeskus, joka on ministeriön alainen tutkimuslaitos.

Kesäkuussa 2014 Säteilyturvakeskus sotki mittausautonsa radioaktiivisella aineella.

Tapaukset kertovat paitsi inhimillisistä virheistä myös siitä, miten tarkasti säteilyä seurataan. Nousevat arvot hälyttävät, vaikka kyse ei olisi lähellekään vaarallisista tasoista, ja ne ylittävät aina uutiskynnyksen.

Sitten päästäänkin tekniseen osioon. Entä jos haluaisi itse mitata ilman ja ympäristön säteilyä? Radon-mittauksia varten löytyy monia mittareita, mutta yleinen säteilyn (alfa, beeta, gamma) mittaaminen on yllättävän hankalaa. Isotooppien erittely, joka tarvitaan säteilylähteen selvittämiseksi, vaatii edelleen kalliita laboratoriolaitteita.

Ehkä joskus saamme näppärän taskulaitteen, joka mittaa hiukkassäteilyä jatkuvasti ja erottaa tekoälyllä poikkeamat normaaliin taustasäteilyyn, antaen samalla arvion onko kyse ydinvoimalasta, ydinräjäytyksestä vai lääke- tai teollisuuskäytön vuodoista. Laitteen pitäisi mitata säteilyn lajia, voimakkuutta ja annosmäärää.

Vielä parempi, jos anturin saisi kytkettyä älypuhelimeen. Jonkinlaisia mittareita on jo olemassa, mutta niiden toimivuus on epävarmaa. Amazonin arviot ovat tylyjä: "Don't waste money on this product", "Positive indicator for radiation, but not for how much", "Didn't work" jne.

Aihe oli itselleni ajankohtainen keväällä, kun pohdin oman mittarin hankkimista Tšernobylin matkalle. Kuluttajalaitteita olisi saanut Amazonista alle 100 dollarilla, mutta ne kaikki vaikuttivat leluilta. Vakuuttavin oli GCA-07W Professional Geiger Counter Nuclear Radiation Detection Monitor with Digital Meter and External Wand Probe (378 dollaria), mutta sekin sai ristiriitaisia arvioita. Niinpä jätin ostamatta.

Tässä olisi paikka tuotekehitykselle. Voisiko joku suomalainen yritys kehittää oikeasti toimivan, tekoälyä hyödyntävän mittarin?

Tai onko jollain kokemuksia toimivista säteilymittareista?

torstai 1. elokuuta 2019

Onecoin-matka Sofiaan

Neljä vuotta sitten maajohtaja Tommi Vuorinen lupasi viedä minut Onecoinin pääkonttoriin Bulgarian Sofiaan, jotta vakuuttuisin kryptovaluutan aitoudesta. Epäilin, että luvassa olisi pelkkiä mainospuheita ja ilmoitin, että haluan nähdä sen laskentakeskuksen, jossa valuuttaa muka louhitaan. Matka jäi siihen.

Kesällä järjestin matkan itse. Ensimmäinen kohde oli Onecoinin alkuperäisen toimiston sijainti aivan Sofian keskustassa osoitteessa Tsar Osvoboditel 12.

Onecoinin vanha konttori oli tässä rakennuksessa.
Sisäänkäynti taloon on uusittu komeaksi, mutta kun katseen kääntää ylöspäin huomaa, että se on vain pintakiiltoa. Talon yläosa on heikossa kunnossa, kuten monet Sofian vanhat rakennukset.

Nykyinen toimisto on muutaman kadunkulman päässä Slaveykov-aukiolla kokonaan uusitussa rakennuksessa ja jos mahdollista, vieläkin lähempänä kaupungin Serdika-sydäntä, jossa sijaitsee myös tärkein metroasema. Vuorinen on päässyt metrolla lentokentältä lähes toimiston ovelle asti.

Onecoin on selvästi menestynyt, mutta rahat ovat tuskin tulleet oikeasta liiketoiminnasta.

Onecoinin nykyinen päämaja on uudessa talossa aivan Sofian keskustassa.
Slaveykov-aukio esiintyy aurinkoisena kesäpäivänä edukseen.

Slaveykov Square
Suomalaisittain kiinnostava yksityiskohta on Onecoinin naapurirakennuksessa sijaitseva Hesburger.

Hesburger muonittaa myös Onecoinin työntekijöitä?
Mahtaako Onecoinin henkilökunta käydä hakemassa pikaruokaa naapurista pitkiä työpäiviä tehdessään? Voisin kuvitella, että ainakin ex-maajohtaja Vuorinen on käynyt Hesessä burgerilla.

Seurasin jonkin aikaa talon liikennettä. Tietävätkö bulgarialaiset, että heillä on maailman suurimman kryptovaluutan pääkonttori kaupunkinsa keskustassa? Onko se tehnyt kansalaisista varakkaita, kuten Nokia aikoinaan suomalaisista?

Tuskinpa vain. Onecoinilla ei ole näyteikkunaa enkä nähnyt yhdenkään asiakkaan astuvan sisälle. Ihmiset kulkivat ohi kiinnittämättä mitään huomiota tähän (omien väitteidensä mukaan) maailman menestyneimpään yritykseen.

Sisäänkäynti ei varsinaisesti houkuttele, sillä ovella on logon lisäksi vain kulunvalvontalaite ja kamera.

Sisäänkäynti ei houkuttele asiakkaita.
Puolen päivän aikaan Onecoinin ovesta tuli ulos useampia työntekijöitä. Vanhempi naishenkilö kävi ovella tapaamassa sisältä tullutta miestä ja halasi tätä, sen jälkeen hän poistui. Työntekijät eivät menneet lounaalle Heseen vaan suuntasivat jonnekin muualle.

Keitä nämä Onecoinin työntekijät mahtavat olla?
Onecoinin työntekijät eivät esiinny nimillään, joten emme voi edes arvailla, keitä kuvissa näkyvät henkilöt ovat. Se tuli kuitenkin selväksi, että pääkonttorilla on aktiivista toimintaa.

Ulko-oven edessä käveli ajoittain edestakaisin mies, jolla oli korvanappi. Syntyi vaikutelma jonkinlaisesta turvamiehestä.

Ovesta astui ulos myös vanhempi naishenkilö.

Entä tämä nainen? Tiettyä yhdennäköisyyttä on...
Melkein kulman takana on Bulgarian sähköistä asiointia kehittävä virasto.

Bulgarian e-government agency
Ja sen vieressä paikallinen liikenne- ja viestintäministeriö:

Ministry of transport, information technology and communications.
Onecoinin sijainti aivan it- ja tietoliikenneasioista vastaavan ministeriön vieressä on jokseenkin ironista. Mahdetaanko ministeriössä tietää, mitä naapurissa puuhataan? Kiinnostaako se edes? Bulgaria on EU:n korruptoitunein maa.

Pääkaupunki Sofian yleisilme on itäeurooppalaisen ankea, sillä monet hienot rakennukset ovat pahasti rapistuneet. EU-tukien avulla paikkoja on korjattu ja uusia taloja rakennettu. Tuloerot ovat huimat, sillä kadulla näkyy myös kalliita mersuja ja urheiluautoja. Tuet ja tuloerot ruokkivat helposti korruptiota.

Yksi asia pistää ikävästi silmään: monet rakennukset, seinät ja käytävät on tuhrittu graffiteilla, joita ei edes yritetä poistaa.

Yleinen katunäkymä kaikkialla Bulgariassa.
Onecoinin mukaan Bulgariassa olisi kaksikin laskentakeskusta 500 kilometrin päässä toisistaan. Maa on vain vähän suurempi, joten mikäli etäisyys pitäisi paikkansa, toisen keskuksen pitäisi sijaita maan länsirajalla lähellä pääkaupunki Sofiaa ja toisen lähellä Mustan meren rannikkoa, missä on halpoina lomakohteina tunnettu Sunny Beach sekä Varnan satamakaupunki. Niiden välissä on lähinnä maaseutua, valtavia auringonkukkapeltoja ja autioituneita kyliä, joissa liikutaan yhä hevosten vetämillä rattailla. Supertietokonetta saati laskentakeskusta tästä maasta on turha etsiä.

Lisäys: kuva Tsar Osvoboditel 12:n alaovelta.

Ovisummerit Onecoinin vanhan toimiston ulko-ovella.
Lisäys @CryptoXpose twiitistä -- naisen kädessä siis 25 450 dollarin arvoinen Hermes Birkin -laukku.
Hermes Birkin 35 cm
Nyt te Onecoiniin sijoittaneet tiedätte, mihin rahanne ovat menneet! Tätä laukkua ei takuulla ostettu Onecoineilla vaan teidän euroillanne.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Tšernobyl Helsingin Sanomien uutisissa keväällä 1986

Tapanani on uppoutua kiinnostaviin aiheisiin ja penkoa niitä. Tänä kesänä kiinnostuksen kohteena on ollut Tšernobyl, josta vielä yksi kirjoitus.

Helsingin Sanomien vanhoja lehtiä näyttävä Aikakone on mainio palvelu (tilaajille), koska sieltä saa käsityksen, miten tärkeät tapahtumat on aikoinaan koettu. Ja toisin kuin nettiversio, printtilehdet säilyvät alkuperäisinä, eikä niitä voi korjailla jälkikäteen. Ajankuva on siksi varmasti aito.

Ensimmäinen uutinen Hesarin etusivulla 29.4.1986.
Ensimmäinen uutinen lauantaina aamuyöllä 26.4.1986 sattuneesta räjähdyksestä löytyy 29.4. ilmestyneen lehden etusivulta (no, ihan ensimmäinen sivu oli tuolloin varattu mainoksille) otsikolla "Ydinvoimalaonnettomuus NL:ssa". Kaupungin nimi kirjoitettiin vielä tuolloin i-kirjaimella (Tshernobil). Jutun mukaan Suomessa ei ole vaaraa. "Ensimmäiset havainnot tehtiin sunnuntai-iltana Kajaanissa ja sen jälkeen on tietoja saatu mm. Tampereelta, Olkiluodosta ja Turusta. Helsingissä säteilyä oli noin viisi kertaa tavallista enemmän. Sen sijaan Loviisan ydinvoimalan mittarit eivät ole laskeumaa rekisteröineet." Säteilyä oli mittarien mukaan vain muutama tuhannesosa siitä määrästä, joka kriisiaikana tarvitaan varoituksen antamiseen.

Sivu seitsemän on omistettu kokonaan aiheelle, vaikka tietoa oli niukasti. Pääuutisen mukaan Neuvostoliitto on ilmoittanut yhden reaktorin vaurioituneen viikonloppuna ja aiheuttaneen ydinpäästön sekä ihmisten loukkaantumisia. "Tämä on ensimmäinen kerta, kun Neuvostoliitto paljastaa ydinvoimaloissaan tapahtuneita onnettomuuksia. Virallisessa tiedonannossa ei kerrottu aiheuttiko onnettomuus kuolonuhreja eikä annettu yksityiskohtaisia tietoja ydinpäästön määrästä." Länsimaiset tarkkailijat eivät maanantaina kyenneet sanomaan, oliko kyse reaktorin vahingoittumisesta vai "pelkästään paineilman päästöstä".

Kiinnostavaa on säteilyturvakeskuksen lausunto, jonka mukaan "näinkin voimakas laskeuma kohtaa Suomea kerran pari kolmessa vuodessa. 1960 ja 1970 -luvuilla säteilyn lähteinä olivat mm. vuotamaan päässeet maanalaiset ydinräjäytykset". Ei siis ihme, ettei lukuihin reagoitu heti.

Kuriositeettina poiminta kainalojutusta, joka kertoi Ruotsin reaktioista. Turvatoimet aloitettiin heti, kun Forsmarkin voimalassa oli mitattu lukemia, jotka olivat "jopa kymmenen tuhatta kertaa suurempia kuin tavallisesti". Voimala pysäytettiin ja kuusisataa työntekijää evakuoitiin. Liikenne jumiutui ja evakuointi kangerteli, sillä "poliisit olivat tilanteesta täysin ulkona siitä yksinkertaisesta syystä, että autoissa ei ollut radioita. Poliisin mukaan radioiden hankkimisesta on puhuttu jo neljä vuotta." (Tätä taustaa vasten Pripjatin evakuointi sujui suorastaan mallikkaasti)

Seuraavana päivänä 30.4.1986 Hesari pani ison vaihteen päälle. Onnettomuudesta oli etusivun lisäksi peräti kolme sivua (ja sivut olivat tuolloin isoja). Etusivun juttu oli tällainen:

Tilanne 30.4.: Moskova pyytää lännen apua
Kuolonuhreja oli siinä vaiheessa vasta kaksi ja "laskeumasta päätellen reaktorin ydin on sulanut". Ruotsin energiaministeri Birgitta Dahl paheksui ettei Suomen hallitus hälyttänyt Ruotsia, vaikka säteilyn lisääntyminen havaittiin ensin Suomessa.

Jutussa mainitaan myös tv-sarjasta tuttu päähenkilö: "Hallituksen tutkimusryhmää johtaa varapääministeri Boris Scherbina, mikä osoittaa katastrofin vakavuuden". Tiistaina mitatut säteilyarvot olivat enää viisi prosenttia mitatuista maksimiarvoista.

Sisäsivuilla korjattiin, että Tshernobyl sijaitseekin 130 kilometrin päässä Kiovasta aiemmin ilmoitetun 50 kilometrin sijaan. Näin heikkoa oli tiedonsaanti ennen internetiä! Jutun mukaan "Scherbina johtaa tuhon torjuntatöitä paikan päällä", mutta hallituksen komissioon kuului myös ministereitä ja johtavia tieteellisiä asiantuntijoita.

Jo 30.4. kerrottiin, että alueen ympärille on perustettu 30 kilometrin suojavyöhyke ja että seurauksia on vaikea arvioida, mutta "ainakin se on romuttanut neuvostoliittolaisten virallisen vakaan uskon, ettei heidän voimaloissaan voi tapahtua onnettomuuksia."

Nykyisin moitimme mediaa huolimattomasta uutisoinnista, mutta pääjutun kertoessa Kiovan turvavyöhykkeestä kainalojuttu kirjoittaa kaupungin nimen toistuvasti englanninkielisessä muodossa Kiev. Lukija saattoi ihmetellä, oliko toisessakin kaupungissa ongelmia.

Taustajutussa kerrotaan ydinvoimalan toimintaperiaatetta ja pidetään ilmeisenä, että reaktori on hajonnut, jolloin sisään virtaava ilma on ruvennut polttamaan hidastimena käytettyä grafiittia. "Onnettomuus on saattanut johtua jonkin kanavan jäähdytyksen pettämisestä, mutta lopputuloksen kannalta se on yhdentekevää."

Tähän aukeamaan sisältyy myös juttu "Suomessa vaiettiin sunnuntaina", josta oli kuva aiemmassa kirjoituksessani.

Vappuna suunniteltiin evakuointeja.
Lehti ilmestyi myös vappuna 1.5. Etusivun uutinen kertoi suomalaisen evakuoinnista Kiovasta ja USA:n tiedustelulähteiden odottamasta toisenkin ydinreaktorin sulamisesta. Myös Ruotsissa arveltiin onnettomuuden levinneen toiseen voimalayksikköön. Muutama päivä myöhemmin selvisi, mitä oli tapahtunut: satelliittikuvissa näkyi savun alla kaksi punaista pistettä, jotka tulkittiin virheellisesti kahdeksi tuhoutuvaksi reaktoriksi. Kävi kuitenkin ilmi, että samat lämpölähteet olivat näkyneet jo kuukautta aiemmin otetuissa kuvissa. Hupsis.

Virallisen tiedon mukaan kuolonuhreja oli edelleen vain kaksi, 197 oli otettu sairaalahoitoon ja heistä 49 oli jo päässyt kotiin. Neuvostoliiton televisio esitti kuvaa, jonka se selitti todistavan ettei onnettomuuslaitoksessa ollut tulipaloa.

Sisäsivulla aiheesta oli kokonainen aukeama. Suomalainen asiantuntija arveli palon kestävän viikon. VTT uskoi, että puolet materiaalista oli jo palanut "ja neuvostoliittolaisten väite, että tilanne olisi hallussa, ei pidä paikkaansa."

Suomi-Neuvostoliitto-seuran valtuuston puheenjohtaja Paavo Lipponen vaati vappuaaton puheessaan Käpylän työväentalolla Neuvostoliittoa huolehtimaan paremmin ydinvoimaloidensa turvallisuudesta.

Perusvoiman toimitusjohtaja Anders Palmgren arveli, että Loviisassa käytetty kevytvesityyppinen reaktori on "maailman turvallisin neuvostoliittolainen ydinvoimala". Perusvoiman Kalevi Numminen arveli yhden jutun otsikossa, että onnettomuuden seurauksena hiilivoima voi ajaa ydinvoimalan ohitse.

Vapun vuoksi lehti ei ilmestynyt 2.5., mutta 3.5. aihe oli yhä etusivun uutinen:

Tilanne 3.5.1986: Ydinpalo ehkä sammunut, säteilyvuodot jatkuvat yhä.
USA:n ja Ruotsin viranomaiset peruivat aiemman arvelunsa siitä, että tulipalo olisi levinnyt myös toiseen voimalayksikköön. Tilanne oli kuitenkin epäselvä. Tšernobyl-uutisen alla kerrottiin Henri Toivosen palaneen autoonsa Korsikan rallissa.

Varoitus kuukautta ennen onnettomuutta. 
Sisäsivulta löytyy kiinnostava uutinen, jonka mukaan Kiovassa ilmestyneessä kirjallisuuslehdessä oli varoitettu Tšernobylin turvattomuudesta vain kuukausi ennen onnettomuutta. Kirjoittaja Ljubov Kovalevska ilmoitti kotipaikakseen Pripjatin. Sitaatti kuulostaa enteelliseltä ja tv-sarjan jälkeen melkeinpä tutulta: "Täällä tapahtuneet laiminlyönnit joudutaan maksamaan. Ne joudutaan maksamaan tulevien vuosikymmenien kuluessa". (Jostain syystä latojalta ovat ä:n ja ö:n pisteet olleet kateissa uutista painettaessa, tai ainakaan ne eivät ole siirtyneet skannattuun juttuun asti).

Hauskana ajankuvana Ystävyysmatkat ja Finsov olivat peruneet kaikki Kiovan-matkansa. Sotshiin ja Odessaan kuitenkin lennettiin. "Helsinki on lähempänä onnettomuusaluetta kuin moni matkakohde", kertoi Ystävyysmatkojen toimitusjohtaja Jyrki Oranen.

Sunnuntaina 4.5. lehti kertoi pääministeri Ryzhkovin tutustuneen Tshernobylin tuhoalueeseen. "Neuvostoliitossa syytettiin lännen tiedotusvälineitä kauhujuttujen sepittämisestä neuvostovastaisuuden lietsomiseksi ydinonnettomuuden varjolla." Suomessa säteilytaso laski edelleen hitaasti. Sunnuntaisivuilla käsiteltiin säteilyn vaikutuksia kahden sivun verran. "Viranomaiset vakuuttavat yhdestä suusta, että syytä huoleen ei ole mutta myöntävät, ettei säteilylle voi määrittää turvallista alarajaa."

5.5. Tšernobyl ylsi etusivulle vain epäsuorasti. Otsikolla "Raketti-isku läpäisi Tokion turvatoimet" kerrottiin Japanin vasemmistolaisen äärijärjestön (!) tehneen iskun G7-maiden johtajien huippukokoukseen. Viisi rakettia eivät kuitenkaan aiheuttaneet vahinkoa. Uutinen päättyi tekstiin "Japanilaiset totesivat viikonvaihteen mittauksissaan, että Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa karkuun päässeitä radioaktiivisia saasteita oli kulkeutunut 8000 kilometrin päähän eli Japaniin asti."

Sisäsivun uutisessa kerrottiin Tšernobylin johtaneen 49 000 ihmisen evakuointiin. Moskova kiisti eräiden tiedotusvälineiden uutiset kahdentuhannen ihmisen kuolemasta. Säteilyturvakeskuksen johtaja Antti Vuorinen valitteli, miten huonosti neuvostoviranomaiset ovat antaneet tietoja. "Tietojen saantia on vaikeuttanut mm. virkamiesten lakko, sillä puhelinyhteydet Neuvostoliittoon eivät toimi." (!)

Nykyihmisen on vaikea kuvitella 1980-luvun jatkuvaa lakkoilua. Virkamieslakko oli pysäyttänyt ilmatieteenlaitoksen ainoan tietokoneen, mutta se pakotti myös Finnairin siirtämään ulkomaanlentoja Turun ja Tampereen kentille. Virkamiesliitto oli juuri hylännyt tehdyn sovintoesityksen, joten lakko jatkui yhä sitkeästi.

7.5. lehdessä Moskova syytti ukrainalaisia onnettomuuden vähättelystä, jonka vuoksi sen vakavuutta ei aluksi tajuttu. Tutkimuskomission johtaja sanoi todennäköisen onnettomuussyyn olevan kemiallinen räjähdys reaktorissa. "Uusimpien tietojen mukaan eriasteisia säteilyvammoja sai 204 ihmistä... kuten aikaisemmin on ilmoitettu, kaksi ihmistä kuoli." (Kaksi ihmistä oli kuollut räjähdyksessä muista kuin säteilyn aiheuttamista syistä, joten tieto oli sinällään oikea).

Radioaktiivisen säteilyn määrä Suomessa oli edelleen laskussa ja normaalitilanteeseen arvioitiin päästävän kolmessa kuukaudessa. "Ulkomaisista säteilyarvoista säteilyturvakeskuksella oli tiistaina varsin hatarata tiedot. Tietojen järjestämiseen ei ole laitoksen mukaan ehditty paneutua." (Meneillään oli historian pahin ydinonnettomuus, eikä Suomen vastaava viranomainen ehtinyt paneutua asiaan??)

Mielipidepalstalla Riihimäen terveyskeskuslääkäri Jyrki Tuure kyseli, kuka korvaa säteilyn vaikutukset. Kirjoituksessa hän piikitteli tupakoitsijoiden ajamista yhä ahtaammalle ja kertoi olevansa koulutettu antamaan "nk. terveyskasvatusta".

Piikikäs mielipidekirjoitus vertaa säteilyä tupakanpolton riskeihin.
Sivu 28 on omistettu Tšernobyl-uutisille ja pääjutussa tapaamme jälleen varapääministeri Scherbinan (nyt muodossa Boris Shtsherbina). Hän sanoi lehdistötilaisuudessa "onnettomuuden saaneen todennäköisimmin alkunsa kemiallisesta räjähdyksestä reaktorissa. Sitä oltiin sulkemassa todennäköisesti huoltotauon ajaksi."

Ironista on, että aiemmin jutussa varaulkoministeri Kovaljov sanoi hallituksensa tiedottaneen asiasta muille maille heti, kun se sai luotettavaa tietoa onnettomuudesta maanantai-iltana. Scherbinan lausunnosta päätellen luotettavaa tietoa ei vieläkään ollut. Virallinen lehti Pravda oli 6.5. julkaissut ensimmäisen pitkän raportin onnettomuudesta kertoen palomiehistä, joiden saappaat tarttuivat bitumiin ilmeisesti rakennuksen katolla. "Asiantuntijoiden mielestä palomiesten sankarilliset teot rajoittivat huomattavasti onnettomuuden laajuutta", Pravda kirjoitti.

Toisessa jutussa Helsingin yliopiston radiokemian laitoksen esimies Jorma K. Miettinen arvioi, että kestää ainakin pari kuukautta, ennen kuin evakuoidut ihmiset voivat palata koteihinsa, joskaan tarkkkoja tietoja tapahtuneesta ei ollut. "Ruotsin ydintarkastuslaitoksen tutkija Lars Högberg kiisti lähinnä amerikkalaislähteiden levittämän tiedon Tshernobylin sotilaskäytöstä." Jos Neuvostoliiton antamat tiedot olivat epätarkkoja, samaa vikaa oli amerikkalaisten levittämissä tiedoissa.

Ruotsi perui puheita Suomen vitkastelusta
8.5. etusivulla Ruotsi veti takaisin kritiikkiään Suomea kohtaan. Länsimaisissa medioissa oli väitetty, että säteilymäärät nousivat ensin Suomessa, mutta "vasta Ruotsi hälytti maailman". Myös Mazin viittaa podcastissa Ruotsin havaintoihin eikä mainitse Suomea sanallakaan. Näin sisäsivun juttu kuvasi tapahtumia:

Säteilytiedot Suomeen ja Ruotsiin yhtä aikaa
9.5. aihe oli yhä etusivun uutinen. Nyt aiheena olivat kiovalaiset, jotka pakenivat kaupungistaan saatuaan vihdoin omista uutisistaan tarkempaa tietoa tapahtuneesta. Paikalle oli päästetty ensi kertaa länsimaisia toimittajia ("uutismiehiä").

Kiovalaiset pakenivat saatuaan vihdoin tietää yksityiskohtia onnettomuudesta.
Ukrainan neuvostotasavallan pääministeri Alexandr Ljashko kertoi 10 kilometrin säteen evakuoinnin tapahtuneen 27.4., vaikka todellisuudessa Pripjat evakuoitiin vasta 28.4.

Kansainväliset väitteet Suomen viivyttelystä olivat ilmeisen arka aihe, sillä sisäministeri Raatikainen järjesti lehdistötilaisuuden selittääkseen tiedonkulkua. "Paljon koti- ja ulkomaisia tiedottajia keränneessä tilaisuudessa vallitsi selvä luottamuspula puolin ja toisin. Viranomaiset vakuuttelivat kaiken olevan kunnossa, tiedotusvälineet epäilivät tiedon salailusta." Raatikainen myönsi kuitenkin viranomaisten tiedottamisen puutteet.

Sisäsivun uutisen mukaan "ainakin 2000 ulkomaalaista peruneet lomamatkansa Suomeen" ja "telexit syytävät koko ajan peruutuksia lisää". Telex olikin tarpeen, sillä ulkomaan postiliikenne oli yhä poikki virkamieslakon vuoksi. Pelokkaimmat yhdysvaltalaiset peruivat jopa seuraavan kesän 1987 matkoja. Matkailun edistämiskeskus New Yorkissa teki parhaansa oikaistakseen huhuja Suomen korkeista säteilyarvoista. (Näin käy, jos suuri yleistö menettää luottamuksen liian hitaan tai salailevan tiedottamisen vuoksi)

(Lisään tähän vielä Twitteristä poimimani VP Alatalon (@usurpaattori) kommentin: "Vaimon tuttava vietiin USA:ssa omaan vaihto-oppilashuoneeseen ja vakavana kerrottiin, ettei Suomea enää ole.")

10.5. virkamieslakko oli tyrehdyttänyt ajokorttien saannin ja joidenkin passitoimistojen toiminnan. Poliisiylijohtaja määräsi, että passeja oli jaettava. Etusivulla "NL lupasi kertoa päivittäiset säteilytiedot atomijärjestölle". Ukrainassa päätettiin lyhentää kouluvuotta ja 7-14-vuotiaat lapset lähetettiin pikimmiten pioneeri- ja kesätyöleireille.

Guardian-lehti kertoi Moskovan länsilähteisiin viitaten, ettei paloa ole väitteistä huolimatta saatu sammutettua ja että reaktoria uhkaa uusi vaara, sillä palaneen ytimen alla on kaasua, joka saattaa aiheuttaa toisen räjähdyksen. Virallisissa tiedoissa kuolonuhrien määrä oli noussut kolmeen.

11.5. etusivu kertoi "Ydinreaktori vuotaa yhä vähän, NL tiedotti säteilyarvoistaan". Leningradista ja Riiasta ilmoitettiin niin alhaisia säteilylukemia, että Suomessa niitä epäiltiin virheellisiksi.

12.5. etusivu: "Kreml sai odottaa selontekoa ydinturmasta kaksi päivää - Gorbatshov kauan vailla tietoja". Sunnuntaita 11.5. pidettiin käännekohtana, jonka jälkeen akuuttia vaaraa uudesta katastrofista ei enää ollut. Leningrad oli korjannut lukujaan ja nyt ne näyttivät Suomen mielestä uskottavilta.

13.5. etusivu kertoo Suomen matkailukesän myynnin romahtaneen Tšernobylin takia. Arviolta viidennes yhdysvaltalaisten matkoista oli peruttu, osa niistä suuntautui alunperinkin Neuvostoliittoon ja Suomi oli vain läpikulkumaa. Uutistoimisto Tass ilmoitti 12.5. säteilyyn kuolleen kuusi ihmistä lisää ja 35 oli kriittisessä tilassa.

Puhelinpalvelut olivat netin edeltäjä.
Etusivulla Hesari kertoi saaneensa satoja puheluita avaamaansa palveluun, jossa kansalaiset pääsivät esittämään kysymyksiä. Nykyisin tieto tulisi netin kautta.

14.5. pääuutinen oli yhä sitkeästi jatkuva virkamieslakko. Tšernobyl oli etusivulla pienenä uutisena "Suomi ryhtyy pesemään ulkomaanrekkoja" sekä "Ydinturma kuumensi eduskuntaa".

15.5 etusivun uutinen kertoi Gorbatshovin puhuneen ensi kertaa onnettomuudesta televisiosta. Hän sanoi "onnettomuuden aiheutuneen vetyräjähdyksestä, kun neljännen reaktorin teho yllättäen nousi sitä oltaessa sulkemassa määräaikaishuoltoa varten." Virallisesti Neuvostoliitossa ei vieläkään kerrottu 92 000 ihmisen evakuoinnista.

16.5. etusivulla kerrotaan amerikkalaisesta lääkäristä, joka on Moskovassa auttamassa uhreja. Hänen mukaansa turma tulee vaatimaan vielä lisää uhreja. Vakavia säteilyvammoja on saanut 35 ihmistä, joista seitsemän on kuollut ja 19 saanut luuydinsiirtoja. (Tv-sarjasta tuttu 25-vuotias palomies Vasily Ignatenko oli kuollut säteilyyn 13.5.)

17.5. etusivun uutisena kerrotaan 11 säteilyyn kuolleesta (yhteensä 13 uhria). "Moskovaan hoitoon tuoduista 35:sta vakavimmin vammautuneesta on nyt elossa 24." Lehden sivu 12 käsittelee kuluneen kolmen viikon tapahtumia tiedottamisen näkökulmasta otsikoina Miksi tieto viipyi Neuvostoliitossa ja Mitä Suomen viranomaiset tekivät?

Ahde syyttää virkamiehiä tietojen pysäyttämisestä
Sivulla 13 toimittaja ahdistelee ympäristöministeri Matti Ahdetta siitä, että tämä vietti kriittisen viikon Geneven kokouksessa ja oli vain puhelinyhteydessä Suomeen.

18.5. lehti ei ilmestynyt. 19.5. on ensimmäinen päivä kun Tšernobyl-aihe ei enää esiinnyt Hesarin etusivulla. Sen sijaan kerrotaan mm. Palmen murhan esitutkinnan johtajan erosta sekä Turku-Tampere-valtatien varrelta löytyneestä surmatusta kymmenvuotiaasta koulupojasta.

Muokattu 30.7.2019

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Tšernobyl tv-sarja on vahva kannanotto valehtelua vastaan

Mikä on valheiden hinta?
Emme me luule niitä totuudeksi. 
Suurin vaara on se, että kun kuulemme valheita, emme tunnista totuutta. Mitä me sitten teemme?
Mitä muuta jää?
Hylkäämme toivon totuudesta ja tyydymme sen sijaan tarinoihin. 

HBO-kanavan viisiosainen minisarja Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta oli alkukesän ilmiö. Sarjan jaksot ilmestyivät touko-kesäkuussa viikon välein ja ne herättivät valtavasti kehuja. IMDB:n arviot ovat ylistäviä (Chernobyl, keskiarvo 9,5).

Tšernobyl tv-sarjassa on vain viisi jaksoa. Toista tuotantokautta ei tule. 
Katsoin sarjan vasta palattuani Tšernobylistä. Ensimmäinen reaktio oli lievä pettymys -- tämähän oli melko tavanomainen draama, jonka lopputulos oli alusta lähtien tiedossa. Vasta viimeinen jakso pelasti kaiken. Se tosin tuntui JFK - avoin tapaus toisinnolta ja hyvin epäneuvostoliittolaiselta.

Lukuisat asiavirheet latistivat omaa katselukokemusta. Esimerkiksi helikopteri törmäsi kaapeleihin vasta puoli vuotta myöhemmin. Pripjat evakuoitiin huhtikuussa, mutta siihen liittyvät kohtaukset on kuvattu keskikesällä. Eniten häiritsi kuitenkin sarjan antama kuva, jonka mukaan yksi varaministeri ja yksi tiedemies vastasivat katastrofin hoidosta. Eihän se voinut niin olla!

Naiset on usein sivuutettu merkittävistä tapahtumista kertovissa elokuvissa ja kirjoissa. Tässä oli päinvastoin: sarjan tarpeita varten oli luotu kuvitteellinen naistiedemies, josta tehtiin sankari. Historiallista vääristelyä oli käännetty 180 astetta toiseen suuntaan. Mutta vääristely mikä vääristely.

Katseltuani sarjan kohtauksia uudelleen ja kuunneltuani sarjaan liittyvän podcastin (Spotify, Apple) olen muuttanut suhtautumistani. Sarjan kirjoittaja oli perehtynyt aiheeseen viiden vuoden ajan, joten hän tunsi tapahtumat hyvin, vaikka olikin tv-sarjaa varten lyhentänyt ja yhdistänyt niitä, ja luonut ylimääräisen henkilön kuvaamaan kymmenien tiedemiesten panosta katastrofin jälkihoidossa. Tv-sarja ei ole dokumentti, mutta se välittää omilla keinoillaan saman lopputuloksen.

On yllättävää, ettei Tšernobylin tapahtumista ole aiemmin tehty elokuvia. Tarina on dramaattinen ja siinä on monia sankareita, joiden teot ovat muistamisen arvoisia. Suurin syy unohdukseen oli Neuvostoliitto, joka yritti häivyttää katastrofin mahdollisimman nopeasti. Onneksi tapahtumat on nyt kaivettu esiin.

Vuoden 1986 jälkeen on syntynyt sukupolvia, jotka ovat kuulleet Tšernobylistä vain koulussa tai lukeneet netissä. Heille tapahtumien ja seurausten avaaminen on hyödyllistä ja kiinnostavaa. Itse muistan tapahtumaan ja seurauksiin liittyviä tv-uutisia, mutta esimerkiksi Legasovin kohtalo oli itselleni täysin uutta tietoa.

Tv-sarjassa oli monia kohtauksia, jotka tuntuivat liioitelluilta ja epäaidoilta. Podcastissa käsikirjoittaja Craig Mazin kuitenkin kertoi niiden perustuvan tositapahtumiin -- tai ainakin tarinoihin, joita osalliset ja paikalliset ovat kertoneet. Lopullista varmuutta kaikista tapahtumista ei saada koskaan.

Moni katsojista ihmettelee, miksi voimalan henkilökunta, palomiehet, kaivosmiehet, tutkijat, helikopteripilotit ja monet muut suorittivat tehtäviä, joissa kuolettavan säteilyannoksen riski oli niin suuri. Eikö heille kerrottu vaarasta? Eivätkö he tienneet henkensä olevan uhattuna?

Itse mietin samaa 11.9.2001, kun katselin television uutiskuvia WTC-iskujen tuhosta. Ilma oli sakeana myrkkykaasuista, asbestista ja pölystä. Maallikkokin näki, että pelastushenkilökunta toimi oman henkensä uhalla. He tekivät kuitenkin velvollisuutensa, sen, mihin heidät oli koulutettu ja mihin heitä oli valmisteltu. Uskon, että Tšernobylissä tapahtui samoin. Kaikki eivät ymmärtäneet vaaraa, koska ydinvoima oli Neuvostoliitossa arkipäiväistä ja vientituotteena kansallisen ylpeyden aihe, mutta osa varmasti ymmärsi. Tietäen, että vaarassa oli oman maan ja koko Euroopan tulevaisuus, he tekivät velvollisuutensa. Neuvostoliitossa ajatus kollektiivisesta edusta yksilön sijaan oli varmasti korostuneempi kuin New Yorkissa. (CNN uutisoi juuri 200. WTC-pelastustöihin osallistuneen palomiehen menehtymisestä sairauksiin ja Trump hyväksyi 10 miljardin dollarin avustusrahaston perustamisen).

Jokainen valheemme kerryttää velkaa totuudelle.
Ennemmin tai myöhemmin velka pitää maksaa.
Näin RMBK-reaktori räjähtää. Valheiden takia.
(Legasov oikeudenkäynnissä)

Tšernobyl-sarjan tärkein sanoma on ajankohtainen yhä tänäänkin: valheet kumuloituvat ja lisäävät taakkaa, joka tulee väistämättä maksettavaksi jonain päivänä. Silloin eniten kärsivät syyttömät, eivät itse valehtelijat. Siksi yhtään selvää valhetta ei tule hyväksyä. Niitä on vastustettava ja korjattava heti, koska muutoin kehitys karkaa käsistä ja tuloksena on katastrofi. Vaikka sarja kertoo Neuvostoliiton valheista, nykyinen valeuutisten ja somevaikuttamisen aikakausi toimii samoilla periaatteilla kaikkialla maailmassa.

Vasta sarjan katsottuaan ymmärtää, miten valheet ja virheet voivat johtaa tuhoon ilman, että selkeitä syyllisiä on vaikea osoittaa. Suurten tapahtumien taustalla ei ole suurta salaliittoa eikä pahojen ihmisten suunnitelmaa, vaan ketju kasaantuvia valheita ja yksilöiden tekemiä virheitä.

Vielä pari sanaa sarjasta. Faktavirheistä huolimatta tekijä korostaa kaiken olevan mahdollisimman aitoa. Valvomon henkilönimet ovat aitoja, heidän toimintansa samoin. On pakko uskoa, etteivät valvomon työntekijät oikeasti ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut. Heidän tietämyksensä mukaan reaktori ei voinut räjähtää. Koulutus, usko ja neljän reaktorin (plus kaksi uutta rakenteilla) valtava kompleksi synnytti valheellisen turvallisuuden tunteen.

Miten tehdä jännittävä draama aiheesta, jonka lopputuloksen kaikki tietävät alkuhetkistä lähtien? Jos tapahtumat kerrottaisiin aikajärjestyksessä, sarjasta ei mitenkään saisi kiinnostavaa. Craig Mazin on päätynyt nerokkaisiin ratkaisuihin. Yksi niistä on näyttää räjähdys heti lyhyen johdannon jälkeen. Katsoja palkitaan ja hänen uteliaisuutensa tyydytetään vasta viimeisessä jaksossa.

Itseni yllätti tieto, että oikeudenkäynti todella tapahtui ja vieläpä Tsernobylin kaupungissa heinäkuussa 1987. JFK-leffasta kopioitu tapa esitellä aihe katsojille on amerikkalainen, mutta toimii mainiosti. Todellisuudessa oikeudenkäynti kesti kolme viikkoa ja oli todella tylsä. Sarjassa tähtitodistajana esiintyvä Legasov ei ollut lainkaan paikalla.

Tšernobyl ei ole kannanotto ydinvoimaa vaan valehtelua vastaan. Se ei ole dokumentti, vaikka tapahtumat ovatkin tosia -- myös ne kaikkein epäuskottavimmat kohdat, ja erityisesti juuri ne.

Suosittelen Tšernobylin katsomista kaikille. Nyt sen näkee HBO-kanavalta, mutta on vain ajan kysymys, milloin jokin suomalainen tv-kanava ostaa sarjan esitysoikeudet.

Kiinnostunut voi ladata myös kaikkien jaksojen käsikirjoitukset sivulta https://johnaugust.com/library Kannattaa kuitenkin katsoa sarja ensin ja tutustua käsikirjoitukseen vasta jälkikäteen.

Muokattu ja täydennetty 28.7.2019 sekä 29.7.2019.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Turistikohteena Tshernobyl ja sen opetukset

Vuonna 1986 sattunut Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on noussut jälleen otsikoihin suositun HBO-sarjan ansiosta. Oma kiinnostukseni periytyy nuoruudesta, muistan tv-uutiset kohonneista säteilyarvoista ja lopulta Neuvostoliitosta tihkuneet tiedot voimalaonnettomuudesta. Katastrofin koko laajuus paljastui vasta päivien päästä, jälkihoitoa tehdään edelleen, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin. Tv-sarjaa en ole nähnyt.

Heti onnettomuuden jälkeen voimalan ympärille perustettiin 30 kilometrin säteellä suojavyöhyke. Vuonna 2011 alue katsottiin riittävän turvalliseksi turisteille ja tapahtumapaikalle alettiin järjestää kiertokäyntejä. HBO-sarja on kuulemma lisännyt vieraiden määrää merkittävästi ja Tšernobyl on yksi Ukrainan suosituimpia turistikohteita.

Onnettomuuden aiheuttanut neljäs reaktori tänään.
Alue sijaitsee noin 150 kilometriä pääkaupunki Kiovasta pohjoiseen, aivan Valko-Venäjän rajalla. Alueelle pääsee vain ryhmässä oppaan kanssa, omatoimimatkoja ei ole. Bussi ajaa perille runsaassa kahdessa tunnissa. Maantie on paikoin hyväkuntoinen, paikoin kyyti on niin pomppivaa, ettei nukkumisesta tule mitään. Päivän retki Kiovasta maksaa noin 100 euroa.

Opas kertoo onnettomuusyön tapahtumista ja pelastustöistä. Bussissa pyörii myös video tapahtumista ja meidän bussissa myös dokumentti uuden, vuonna 2016 valmistuneen suojan (sarkofagi) rakentamisesta.

Turistiruuhkaa sulkuvyöhykkeen portilla.
Uloimman suojavyöhykkeen (Tsernobyl exclusion zone) raja on säilynyt 30 kilometrissä. Rajalla oli ruuhkaa, meidän ryhmä joutui odottamaan yli tunnin. Henkilöllisyydet tarkistettiin ja jokaiselle jaettiin dosimetri, joilla valtio mittaa turistien saamaa säteilyä. Se kerätään takaisin alueelta poistuttaessa. Kun pysytään oppaan mukana turvallisilla reiteillä ja poluilla, säteily poikkeaa vain hieman normaalista taustasäteilystä eikä ole vaaraksi.

Kierroksen aikana nähdään muistomerkkejä ja vieraillaan aivan entisen voimalan vieressä. Alueella on yhä paljon toimintaa, sillä suojakuorta tarkkaillaan koko ajan ja sen sisällä etäohjatut robotit purkavat vanhoja rakenteita.

Lähistöllä on myös Dugan valtava tutka-antenni, joka oli ilmeisesti osa Neuvostoliiton ohjusvaroitusjärjestelmää. Huippusalainen paikka jouduttiin hylkäämään ydinvoimaturman jälkeen. Sen alle pääsee kävelemään, jolloin rakennelman valtava koko tekee vaikutuksen.

Lopuksi on kävelykierros pikaisen evakuoinnin autioittamassa Pripjatin (Pripyat) kaupungissa. Se perustettiin vuonna 1970 moderniksi "atomikaupungiksi", jossa asui paljon nuoria perheitä ja palvelut olivat sen ajan standardeilla huippuluokkaa. Ydinvoima oli arvostettu ja hyvin palkattu ala, aivan kuten digipalvelut ja startupit tänään.

Yli 30 vuoden aikana luonto on vallannut kaupungin takaisin ja näkymät ovat kuin ydinsodan jälkeisestä maailmasta. Voisi kuvitella, että zombie hyppää esiin milloin mistäkin puskasta. Paras aika vierailuun on keväällä, kun puissa ei ole lehtiä estämässä näkyvyyttä. Toisaalta kesän vihreä luonto korostaa elämän voittoa materiasta.

Törmäysautot, joita ei koskaan ehditty käyttää.
Hylättyjen ja autioiden rakennusten jälkeen vuorossa on kuuluisin kohde: rapistunut, aavemaisen autio huvipuisto ja sen maailmanpyörä, joka on kohonnut onnettomuuden symboliksi. Puisto piti avata vappuna 1986, mutta vajaata viikkoa aikaisemmin sattunut onnettomuus autioitti koskemattoman huvipuiston.

Lisää kuvia galleriassani.

Mitä onnettomuusyönä todella tapahtui? Hyvä kuvaus löytyy Ilta-Sanomien onnettomuuden 30-vuotispäivänä julkaistusta jutusta. Neuvostoliiton viranomaiset kaatoivat syyn henkilökunnan niskaan, ja tämä totuus jäi pitkään vallitsevaksi. Nyt kuitenkin tiedämme, että voimalan suunnittelu oli riskialtis, henkilökunta ei tuntenut sen toimintaa ja pelastustoimet kangertelivat, koska onnettomuuksiin ei oltu varauduttu oikeastaan lainkaan.

Matkailu avartaa aina, ja erityisesti Tsernobylissä. Seuraavassa muutamia itselleni heränneitä ajatuksia.

Ensinnäkin turismin olemus. Pelastustöissä kuoli välittömästi 31 henkilöä, myöhemmin säteilyn on arvioitu vaatineen 4000-6000 kuollutta lisää. Opas kertoi, miten palokunta ryntäsi paikalle ilman mitään suojavarusteita eikä kukaan aluksi ymmärtänyt tuhon laajuutta. Nuoria varusmiehiä tuotiin paikalle ja heille luvattiin kotiutus heti, kun olivat tehneet osansa pelastustöissä. Lukuisat ihmiset pilasivat oman ja osa myös jälkeläistensä tulevaisuuden ymmärtämättä vaaran vakavuutta. Neuvostoliiton aikana ei ollut matkapuhelimia eikä internetiä, joista olisi voinut hankkia tietoa. Oli pakko luottaa ja noudattaa ohjeita, tehdä velvollisuutensa.

Heidän uhrauksensa eivät olleet turhia. Onnettomuudessa vain noin 20 % ydinmateriaalista vapautui ilmaan. Pitkään oli vaara, että ilman pelastustoimia uusi, entistä voimakkaampi räjähdys olisi levittänyt ilmaan loputkin, jolloin uhrimäärä olisi moninkertaistunut ja osia Euroopasta olisi muuttunut asuinkelvottomaksi.

Tänään paikalle tulvii turisteja, jotka katsovat näkymää kameran linssin läpi, osa taiteellista kuvakulmaa etsien, osa mielessään tietokonepeleihin verraten. Samanlaisia kenttiä on lukuisissa peleissä, missä ammutaan vihollisia apokalyptisissa maisemissa. Mutta tämä on totta. Tai ainakin oli -- nyt se näyttää pelkältä viihteelliseltä kulissilta, jossa nuoret ottavat itsestään selfieitä kuunnellen samalla korvanapeistaan Spotifyn suosikkeja.

Mitähän henkensä uhranneet pelastajat olisivat ajatelleet, jos olisivat tienneet?

Käynti saa pohtimaan ydinvoiman turvallisuutta. Erään arvion mukaan Tsernobylin jälkihoito tuli niin kalliiksi, että se vaikutti osaltaan Neuvostoliiton romahdukseen. Lisäksi Tsernobylistä tuli ydinvoiman vaarallisuuden symboli juuri, kun ihmiskunta olisi tarvinnut co2-vapaata energiaa.

Jos jotakin, käynti osoittaa säteilyn arvaamattomuuden. Onnettomuudesta huolimatta Ukraina piti onnettomuusreaktori neljän vieressä olevat kolme aiempaa reaktoria käynnissä. Viimeinen niistä suljettiin vasta vuonna 2000. Vaikka aivan vieressä tapahtui suuri ydinonnettomuus, muiden reaktorien operointia voitiin jatkaa. Uuden suojakuoren rakentaminen vanhan, vuotavan sarkofagin vieressä oli sekin mahdollista, vaikka vanhan rakennuksen päälle ei säteilyn vuoksi ollut menemistä.

Osa puhdistustöihin osallistuneista henkilöistä ("likvidaattoreista") sairastui vakavasti, osa kuoli. Osa ei huomannut terveyshaittoja. Muutama onnettomuushetkellä valvomossa ollut työntekijä eli ainakin vielä 2000-luvun alussa.

Alueella työskentelee yhä ihmisiä, sillä on asuttuja kerrostaloja ja jopa pieni hotelli matkailijoiden yöpymistä varten. Mummoja ja pappoja on palannut kielloista huolimatta koteihinsa. Metsät näyttävät vihreiltä, aivan kuin kyse olisi luonnonpuistosta.

Tsernobyl on onnettomuusalue, mutta ei sellainen totaalisen kuollut erämaa jollaiseksi ydintuho yleensä kuvitellaan.

Turisteja viedään turvallisille alueille, mutta kaikkialle ei ole menemistä. Maaperä on saastunut, eikä sitä voi kaivaa, joten putket vedetään maan pintaa pitkin. Kun opas neuvoo koskettamaan säteilymittarilla maailmanpyörän vaunujen pohjaa, lukema kasvaa nelinkertaiseksi. Säteilyä on yhä jäljellä, eikä sitä voi havaita ihmisaistein.

Säteily on yhtä arvaamatonta kuin kohtalo itse.

Vielä muutama käytännön neuvo. Päiväretket Kiovasta alueelle ovat luultavasti kaikilla samanlaisia, samoin hintataso. Paljon riippuu oppaasta, meidän oppaamme tunsi asian mainiosti ja puhui niin paljon, että Pripjatin kävelykierrokselle ja kuvaamiselle olisi voinut jäädä enemmänkin aikaa.

Valtion velvoittaman annosmittarin lisäksi matkanjärjestäjät vuokraavat halukkaille hetkellisen säteilyn määrän näyttävää mittaria, meillä hinta oli 200 hryvniaa (vajaat 10 euroa). Se on melko turha kapistus, koska pienillä muutoksilla taustasäteilyyn ei ole käytännön merkitystä. Ainoa hyöty niistä on selfieissä, jos haluaa poseerata mittarin kanssa.

Kierroksen aikana voi osallistua lounaaseen työntekijöiden ruokalassa. Paikka tarjoaa aitoa neukkumeininkiä niin ruuan laadun kuin palvelun suhteen. Kokemus sekin. Ruokalaan mennään vanhanaikaisen säteilymittarin läpi. Toinen mahdollisuus on ottaa mukaan omat eväät. Ruokalan alakerrassa on neukkutyyliset wc-tilat, muita tyhjennysmahdollisuuksia on vähän, mikä kannattaa huomioida juomisessa.

Kohtalokas reaktorikoe käynnistyi yövuoron alkaessa klo 1 yöllä lauantaina 26.4.1986 ja johti räjähdykseen 23 minuuttia myöhemmin. Tietoja kohonneista säteilymääristä saatiin aluksi Ruotsin kautta ja vasta maanantaina 28.4. uutistoimisto TASS tiedotti ensi kerran onnettomuudesta. Omasta nuoruuden päiväkirjasta löytyy lyhyt merkintä samalta päivältä: säteily oli noussut Suomessa 2-6-kertaiseksi normaaliin taustasäteilyyn verrattuna.

Sen aikainen viranomaistoiminta näyttää nykymittapuulla säälittävältä. Suomi ei halunnut välittää Neuvostoliiton kannalta kiusallisia tietoja ennen kuin niiden oikeellisuudesta oltiin varmoja. Kun mitään omia tietolähteitä ei ollut, Suomen viranomaiset olivat Neuvostoliiton antamien tietojen varassa. Ne olivat niukkoja ja tapahtunutta vähätteleviä. Kuolleiden määräksi ilmoitettiin kaksi ja tilanteen sanottiin olevan hallinnassa.

Mukana oli myös huonoa onnea. Kotimaan säteilymittauksia haittasi virkamieslakko, jonka vuoksi ilmatieteenlaitoksen ainoa tietokone oli ollut kuukauden "kylmillään" eikä Kajaanissa sunnuntai-iltana havaittuja kohonneita säteilyarvoja lähdetty selvittämään virka-ajan ulkopuolella.

Helsingin Sanomien uutinen 30.4.1986 on tänään koomista luettavaa
Täytyy muistaa, että maailma oli tuolloin kovin erilainen. Suurvallat tekivät ydinkokeita, joista levisi päästöpilviä ilman onnettomuuksiakin. Ei ollut sosiaalista mediaa lietsomassa paniikkia, illalla oli tv-uutiset ja aamulla ilmestyi päivän sanomalehti. Tiedottamisella ei ollut niin kiire.

Tänään säteilytason voi tarkistaa helposti netistä esimerkiksi sivulta https://www.stuk.fi/aiheet/sateily-ymparistossa/sateilytilanne-tanaan. Toivottavasti emme koskaan joudu turvautumaan sivun tietoihin tositilanteessa.

Lisäys 19.7.2019: Vaikka Jaakko Leppäsen blogikirjoitus käsittelee Chernobyl-sarjan tapahtumia ja asiavirheitä, sen perusteellinen selvitys avaa erinomaisesti säteilyn vaikutuksia ja viranomaisten pelastustoimia.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Paimion parantola - kotimainen nähtävyys avaa silmiä

Ulkomailla tulee katsottua nähtävyyksiä, joita kotimaassa ei useinkaan noteeraa. Kävin pari viikkoa sitten turistikierroksella Paimion parantolassa ja olin vaikuttunut.

Paimion parantola, sisäänkäynnin lippa on keuhkon muotoinen.
Tuberkuloosi oli 1900-luvulla vakava keuhkotauti, johon kuoli niin nuoria kuin vanhojakin. Tämän päivän ihmisen on vaikea hahmottaa, millaisesta terveysuhkasta silloin oli kyse -- siksi parantola avaa silmiä ja ajatuksia.

Parantolan suunnittelivat Aino ja Alvar Aalto ja se valmistui vuonna 1933. Suuri seitsenkerroksinen valkoinen rakennus on tänäänkin vaikuttava, mikä onkaan mahtanut olla aikalaisten reaktio? Paimion maaseudulla rakennus näkyy jo kauas, koska se kohoaa metsää korkeammalle. Aikana, jolloin valtaosa suomalaisista asui pienissä mökeissä ilman sähköä tai nykyajan mukavuuksia, rakennus on vaikuttanut huimalta.

Opas vertasi rakennusta avaruusalukseen, mikä toi itselleni mieleen Applen pääkonttorin Piilaaksossa. Paimion parantola oli 1930-luvun avaruusalus. Lisäksi täytyy muistaa, että Suomi oli nuori kansakunta, itsenäistynyt vasta 15 vuotta aiemmin ja sisällissodan muistot olivat vielä vahvoina mielessä.

Avaruusalus-vertaus on osuva myös siksi, että rakennus edustaa funkkis-tyyliä ja Aalto halusi sen toimivan parantavana laitteena. Uusinta tekniikkaa edusti mm. ruokasalin kattolämmitys, pohjoismaiden ensimmäinen näköalahissi ja salin suurikokoinen maisemaikkuna, joka piti tilata Saksasta asti ja joka maksoi varmasti hunajaa.

Arkkitehti haki parantavaa vaikutusta mm. värimaailmasta ja pölyttömyydestä. Pinnat olivat kaarevia ja jopa lamput suunniteltiin niin, että ne oli helppo pitää puhtaina.

Aulan vastaanottotiski.
Kaarevat, Aalto-maljakosta tutut muodot näkyvät heti aulassa, joskaan tiski ei ole alkuperäinen vaan Aalto lisäsi sen myöhemmin. Hän osallistui rakennuksen kehittämiseen ja paranteluun koko uransa ajan.

Miksi rakennus on "parantola" eikä "sairaala"? Kas, kun keuhkotautiin ei tuolloin ollut lääkettä. Hoitona käytettiin ravitsevaa ruokaa (ei mikään itsestäänselvyys noina aikoina), lepoa sekä rakennusta ympäröivän mäntymetsän aromeja.

Rakennuksen potilassiipi metsän puolelta nähtynä.
Ne onnelliset, jotka pääsivät tähän sairaalaan saamaan hoitoa, joutuivat viettämään siellä kuukausia, jopa vuosia. Paikka uudessa parantolassa herätti toivoa, mutta monille se jäi silti viimekseksi etapiksi maanpäällisessä elämässä.

Hienoin ja pysäyttävin paikka on rakennuksen katolla. Osana hoitoa potilaiden piti maata muutama tunti lepotuoleissa ympäri vuoden ja hengittää parantavaa raitista ilmaa.

Potilaiden kattoterassi.
Voi vain kuvitella näkyä, kun terassi on ollut täynnä potilaita. Mitä he mahtoivat ajatella katsellessaan taivasta ja metsää? Mitä he keskustelivat, kun elämä oli pelkkää odottamista ja kuolema oli alituisesti läsnä? Kiertokäynnillä ei tarvitse pelkästään kuvitella, sillä alakerroksen näyttelyhuoneessa on valokuva potilaista lepotuoleissaan.

Antibioottihoito nujersi keuhkotaudin lopullisesti 1960-luvulla. Parantola siirtyi hiljalleen muuhun käyttöön ja nyt tiloissa on Paimion kunnan sosiaalitoimen Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa. Tuoreen uutisen mukaan hallitus ehdottaa kolmea miljoonaa euroa parantolalle sen suojelemiseksi.

Yksi potilashuoneista on säilytetty alkuperäisenä, toinen myöhemmin uudistettuna.

Potilassängyn peitto lupaa olympialaisia.
Alkuperäisen huoneen peitto ennakoi Helsingin olympialaisia vuodelle 1940. Sota keskeytti kuitenkin kilpailut ja Helsingistä tuli olympiaisäntä vasta 12 vuotta myöhemmin. Kaikki hoidettavat eivät enää nähneet sitä.

Koska rakennus on arkisin käytössä, siellä ei voi vierailla omin päin ja turistikierroksia järjestetään vain kesäsunnuntaisin klo 15. Runsaan tunnin kierros asiantuntevan oppaan johdolla maksaa 15 euroa ja sille pitää ilmoittautua etukäteen. Kierroksen järjestää Magni mundi.

Rakennuksen arkkitehtuuri herättää yhä kansainvälistä kiinnostusta. Siksi kierros on saatavissa myös englanniksi, etukäteen sovittaessa myös ruotsiksi, saksaksi ja italiaksi.

Itselleni kiertokäynti toi mieleen nykyajan rokotusvastaisuuden. Joidenkin mielestä emme tarvitse turhia rokotteita emmekä lääkitystä, koska "keho osaa toimia". Suosittelen jokaiselle rokotevastaiselle kierrosta Paimion parantolassa ja paluuta aikaan, jolloin kaikki oli tosiaan kehon oman toiminnan varassa.

Sellaista aikaa emme halua takaisin.

Lisää kuvia galleriassani.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Haluamme lisää some-kuplia

Sosiaalista mediaa syytetään kupla-efektistä, jossa algoritmit valitsevat käyttäjälle vain häntä miellyttäviä ja kiinnostavia päivityksiä. Kuplaantuminen saa meidät kuvittelemaan, että kaikki ovat samaa mieltä kanssamme, ja ihmisryhmät eriytymään toisistaan.

Aamulla näin twiittivirrassani viestin, jossa jaettiin Jari Tervon Hesarin kolumni Boris Johnsonista. Olin lukenut kolumnin jo aiemmin ja pidin sitä hyvänä. Viestissä kuitenkin luki, ettei twiitti ole enää saatavilla. Hetken ihmeteltyäni oli pakko uskoa: oikea Jari Tervo on blokannut minut Twitterissä, valeprofiili (oikea valokuva, kuitenkin) ei.

Näin toimii Twitterin blokkaus.

Twitterissä kaikki perustuu seuraamiseen. Ystäväkutsuja ei lähetetä, vaan kuka tahansa voi ryhtyä seuraamaan ketä tahansa, ja sen jälkeen hän näkee tämän twiitit. Lähtökohtaisesti kaikki on julkista, mikä on Twitterissä siunaus ja kirous.

Ärsyttäviä tyyppejä ei tietenkään kannata seurata, mutta heidänkin viestit voivat tulla näkyviin, mikäli muut seurattavat henkilöt jakavat niitä eteenpäin.

Epämieluisat twiittaajat voi unohtaa Hiljennä-toiminnolla, jolloin henkilön twiittejä ei enää näytetä omassa virrassa, mutta omat twiitit näkyvät ko. henkilölle ja hän voi lähettää yksityisviestejä. Vielä vahvempi Estä-toiminto blokkaa henkilön kokonaan: hän ei näe itse kirjoitettuja viestejä eivätkä hänen viestinsä näy edes muiden edelleen jakamina.

Olen itse mieltänyt eston viimeiseksi keinoksi, jolla tahalliset jankuttajat, trollit ja ärsyttäjät saadaan vaikenemaan. Siis ne ihmiset, joiden mielestä kaikkien ongelmien takana on maahanmuutto, äärioikeisto, vihervasemmisto, kapitalismi ja niin edelleen, sekä ne henkilöt, jotka tarkoituksella häiriköivät saadakseen toisen vaikenemaan tai kärsimään.

Jari Tervo on tv-kasvo ja Suomen tunnetuimpia kirjailijoita. Pidän häntä sivistyneenä ja yleensä olen samaa mieltä hänen kolumniensa kanssa, kuten tuore kirjoitus Boris Johnsonista osoitti. En muista koskaan kommentoineeni hänen twiittejään saati että olisin loukannut tai ärsyttänyt häntä.

Siksi blokkaaminen tuntui kummalliselta. Mutta varmaan Tervolla oli siihen syynsä.

Kommenttien perusteella opin, että Tervo on blokannut lukuisia muitakin twiittaajia. Siitä päättelen, että hän ei vain halua nähdä muiden mielipiteitä, jos ne poikkeavat omista. Ehkei edes samanlaisia mielipiteitä. Pitkän linjan kirjoittajana ja tv-kasvona hän on tottunut olemaan parrasvaloissa ja sanomaan, miten asiat ovat.

Jokin aika sitten kuuntelin Ylen radion kiinnostavaa podcastia. Olisin ryhtynyt seuraamaan kyseistä toimittajaa, mutta huomasin hänen (Kyösti Hagert, @KyostiHagert) estäneen minut. Kyse oli henkilöstä, jota en tunnistanut edes nimeltä, enkä varmasti ollut väitellyt tai häirinnyt häntä. Ilmeisesti hän oli halunnut toimia ennaltaehkäisevästi.

Turha siis syyttää Facebookin tai Twitterin algoritmeja: me haluamme kuplia. Silloin, kun algoritmit eivät ole riittävän tehokkaita blokkaamaan muiden ajatuksia, me teemme kuplamme itse.

Kysykää vaikka aktiivisilta blokkaajilta.

Jk. USA:ssa kongressiedustajat haastavat toisiaan oikeuteen Twitter-estoista.

Muokattu 10.7.2019