tiistai 8. lokakuuta 2019

Trump osoitti pilviriippuvuuden vaaran

USA:n presidentti Trump kieltää Venezuelalta Adoben ohjelmien käytön. Ohjelmat ovat kuvankäsittelyn ja graafisen teollisuuden de-facto standardi, joten päätöksellä on merkittäviä seurauksia.

Pahinta on, että ohjelmien käyttö loppuu USA:n hallinnon määräyksellä, eikä ohjelmista maksanut asiakas voi tehdä mitään. Jos on maksanut etukäteen käytöstä, rahasta ei saa edes hyvitystä.

Tilien sulkemisen vuoksi käyttäjille tulee kiire pelastaa tiedostonsa pilvestä ja keksiä, millä ohjelmilla jatkossa tekisivät töitään. Kuvankäsittelylle on helppo löytää korvaaja, mutta videoeditointi, sivuntaitto ja Lightroom-kuva-arkisto ovat liki mahdottomia korvata. Niiden tiedostomuodot ovat valmistajan omia, joten kilpailevat ohjelmat eivät pysty avaamaan jo tehtyjä töitä. Kaikki pitää aloittaa alusta.

Pilvipalvelut ovat moderni ja vaivaton tapa hyödyntää niin ohjelmia kuin viihdettäkin. Ihmiset eivät enää osta dvd- ja cd-levyjä, vaan katselevat elokuvia Netflixistä ja kuuntelevat musiikkia Spotifystä. Vaivattomuuden hintana on kuitenkin riippuvuus. Palvelu voi loppua, jolloin käyttäjä huomaa olevansa voimaton ja ettei omista yhtään mitään. Hän on todellakin ostanut vain palvelua.

Juuri tästä syystä käytän itse vanhaa Adoben Lightroom 6.14-versiota. Se on viimeinen, jonka pystyi vielä ostamaan omaksi. Minun kuvankäsittelyäni eivät Trumpin tai USA:n oikut heilauta, olen maksanut ohjelmasta ja käytän sitä miten lystään.

Maksavien asiakkaiden tilien sulkemisella on kauaskantoisia seurauksia. Se herättää epäluuloa amerikkalaisia nettijättejä kohtaan ja saa niin Euroopan kuin Aasiankin kehittämään kilpailevia tuotteita. Digitaalisella riippuvuudella Yhdysvalloista voi olla vakavat seuraukset. Kyberomavaraisuus nousee nyt arvoonsa.

Trumpin toiminta tuo mieleen Snowdenin paljastukset. Tiedettiin, että urkinta olisi teknisesti mahdollista, mutta kukaan ei uskonut, että USA oikeasti urkkisi niin kattavasti ja härskisti, kuin mitä dokumentit osoittivat. Myös USA:n teknologiaylivoiman riski on ollut tiedossa, mutta harva on uskonut sen voivan toteutua. Iran, Pohjois-Korea ja Syyria ovat olleet jo aiemmin sulkulistalla, mutta Venezuela tuntuu olevan eri kategoriassa.

Adoben päämajassa taatusti kiroillaan. Venezuela on pieni markkina-alue, mutta Trumpin hallinnon esimerkki riittää pelottamaan maailmanlaajuisesti asiakkaita -- eikä yksin Adoben, vaan myös Microsoftin, Googlen ja Applen asiakkaita. Adoben päätös rankaisee niitä, jotka ovat käyttäneet ohjelmia laillisesti, eivätkä niiden piraattiversioita.

Seuraavaksi Trump saattaa katkaista epäsuosioon joutuvan maan Office 365-käytön, jolloin Word ja Excel lopettavat toimintansa. Uhattuina ovat myös pilvipalvelut (kuten Dropbox ja Onedrive), Paypal-maksut, Googlen toimistosovellukset sekä Android- ja iPhone-laitteet. Entä jos Trump päättää sulkea myös AppleID:n ja Googlen tilit?

Tuoreessa muistissa on vielä Huawein joutuminen mustalle listalle, samoin monien muiden kiinalaisvalmistajien (kuten maailman suurimman videovalvontajärjestelmien valmistajan, Hikvisionin).

Trump käyttää häikäilemättömästi -- ja pitkällä tähtäimellä oman maansa etua vahingoittaen -- hyväkseen teknologian antamaa valtaa. Meidän muiden on viimeinen hetki herätä oman teknologiamme kehittämiseen.

Lisäys 9.10.2019: Presidentin määräys 13884 näyttäisi koskevan vain Venezuelan valtion organisaatioita. Jos näin on, ihmetyttää miksi Adobe sulkee myös kotikäyttäjien ja yrityskäyttäjien tilit.

torstai 3. lokakuuta 2019

Etätöitä junan nettiyhteyden varassa

"VR ei saa verkkoaan toimimaan, &%#/&!!!". Suunnilleen näin tiivisti Hesarin toimittaja kokemuksensa Kuopio-Helsinki-junasta, koska häneltä jäi huonojen yhteyksien vuoksi kolumni kirjoittamatta.

Yleensä samanlaisia purkauksia näkee sosiaalisessa mediassa. Suomen päälehden toimittajalta odottaisi perehtymistä asiaan, vaikka kyse onkin vain kolumnista.

Ensinnäkään VR:llä ei ole mitään verkkoa. Junat ovat täysin Elisan, Soneran ja DNA:n mobiiliverkkojen varassa. Metsässä nopeasti kiitävä juna on operaattorin painajainen, koska tukiasemien hyötysuhde on alhainen ja rakentaminen kallista. Peittoa kannattaa rakentaa mieluummin maanteiden varsille, koska siellä liikennevirrat ovat tasaisia ja verkon kuuluvuudella on merkitystä myös turvallisuuden kannalta.

Operaattorit ovat sitoutuneet rakentamaan verkkopeiton myös syrjäisille rataosuuksille helmikuuhun 2020 mennessä, mutta nopeustakuuta siihen ei liity.

VR:llä itsellään on vain junan sisäinen wifi-verkko, ja senkin kuuluvuus vaihtelee vaunusta riippuen. Yhteys heikkenee vaunusta toiseen siirryttäessä ja on parhaimmillaan lähinnä konduktöörin työpistettä, jossa wifi-verkon yhteys reititetään mobiilidataksi ja edelleen operaattorien tukiasemiin.

Mikään ei kuitenkaan auta, jos kaikki matkustajat haluavat samanaikaisesti nettiin. Lopputuloksena on yhteys, jonka nopeus vaihtelee suuresti junan pituuden ja paikkakunnan mukaan. Nettiyhteyden kulutus on lisääntynyt nopeasti videopalvelujen suosion kasvaessa. VR kuristaa kaistaa videon katsojilta, jotta sitä riittäisi myös etätöihin.

Toiseksi nettiyhteyden järjestäminen junaan on teknisesti hankalaa, koska asemien kantomatka on lyhyt ja juna kiitää niiden ohi muutamassa sekunnissa. Yhteydellä voi olla satoja yhtäaikaisia käyttäjiä, jolloin kaikkien datavirta tungetaan 4G-antennin kautta tukiasemaan. Tietääkseni VR:llä on sopimukset kaikkien operaattorien kanssa, joten kuormaa jaetaan mahdollisuuksien mukaan, mutta syrjäisillä taipaleilla tukiasemia ei vain ole. Niitä ei yksinkertaisesti kannata rakentaa.

Oman puhelimen muuttaminen tukiasemaksi ei yleensä auta, sillä junan oma verkko kilpailee samoista tukiasemista kuin matkustajien puhelimet. Kapasiteettia ei yksinkertaisesti riitä kaikille nopean kysyntäpiikin aikana. Lisäksi junanvaunu on faradayn häkki, joka torjuu tehokkaasti sähkömagneettisia kenttiä. Vaunuihin on asennettu vahvistimia, jotka "kuljettavat" signaalit vaunun sisältä ulos ja takaisin sisään, mutta nämä vahvistimet on ajateltu puheluita eikä niinkään dataliikennettä varten.

Niin, ja kolmanneksi Hesarilla on huono tietojärjestelmä, jos se vaatii jutun kirjoittamista pääteyhteydellä suoraan toimitusjärjestelmään. Miten mahtavat ulkomaantoimittajat saada raporttinsa perille sotatoimialueilta? Tietenkin juttu pitää voida kirjoittaa ilman nettiyhteyttä ja lähettää toimitukseen vaikka sähköpostilla, kun yhteys löytyy.

Joku on ihmetellyt, miksi lentokoneiden netti toimii paremmin kuin junan verkko. Yllättävää kyllä, lentokoneen yhteys on helpompi järjestää, koska lentokoneella on suora näköyhteys sekä avaruuden satelliitteihin (valtamerten yllä) että maa-asemiin (mantereiden päällä). Lisäksi lentokoneen nopeus suhteessa tukiasemaan on mitätön ohikiitävään junaan verrattuna. Yleensä lentokoneen netti on maksullinen ja siinä on vähemmän käyttäjiä.

VR mainostaa junaa etätyöpaikkana ja yhteiskuntakin suosii junan käyttöä. Miten siis nettiyhteyttä voisi parantaa? Valtio voisi velvoittaa operaattorit rakentamaan kunnon peiton kiskojen viereen, mutta se maksaisi. Ehkä 5G:n aikakaudella operaattorit voivat myydä lisähintaan erityistä "junapakettia", jolloin siitä maksaneet saavat käyttöönsä lisää tukiasemia. Tällä hetkellä liikenteen priorisointi ei kuitenkaan ole laillista, koska nettineutraliteetti velvoittaa kohtelemaan kaikkea liikennettä samanarvoisesti.

VR voisi rajoittaa netin käyttöä niin, että eniten kaistaa kuluttavat streaming-palvelut estettäisiin. Tämä voi olla juridisesti ongelmallista ja sitä on helppo kiertää vpn-yhteyden avulla, mutta silloin kaikki muut käyttäjät kärsivät.

Mutta ennen kaikkea matkustajien tulee ymmärtää, ettei liikkuvaan kulkuneuvoon voi tarjota samanlaista palvelutasoa kuin kodin valokuituun. Kyse ei ole edes pelkästä tekniikasta, vaan fysiikaalisista rajoituksista taajuusalueiden suhteen. Langaton nettiyhteys näyttää taikuudelta, mutta ei ole sitä. Tekniikka ei pysty mahdottomuuksiin.

Matkatöissä pitää varautua siihen, että yhteys katkeilee ja työskentelyn pitää onnistua myös offline-tilassa.

Varautuminen offline-käyttöön on muutenkin järkevää. Nykyisten pilvipalveluiden aikakaudella totumme siihen, että palvelut, tiedostot, musiikki ja elokuvat tulevat kaikkialle netistä, ja ettei omia tiedostoja tarvita lainkaan.

Kriisin tai poikkeustilan sattuessa olemme täysin avuttomia.

Muokattu 14.10.2019

tiistai 1. lokakuuta 2019

Snowden ja ura CIA:lla

Tämä on toinen Snowdenin muistelmiin liittyä kirjoitus. Joko mainitsin, miten kiinnostava kirja on? Varmaankin, ja tässä on vain muutamia poimintoja siitä, miten Snowden päätyi valtion palkkalistoille ja töihin CIA:han.

9/11-iskujen isänmaallisuuden puuskassa Snowden listautui armeijaan, mutta sotilasurasta tuli lyhyt. Sittemmin Snowden kauhisteli helppoutta, jolla isänmaallisuus oli ottanut hänestä vallan:
Sekä instituutioiden vastainen hakkerihenki, joka oli iskostunut minuun verkossa, että epäpoliittinen isänmaallisuus, jonka olin perinyt vanhemmiltani, näyttivät pyyhkiytyneen pois käyttöjärjestelmästäni. Tuntui kuin minut olisi käynnistetty uudelleen koston halukkaaksi välikappaleeksi. Viiltävimmin minua hävettää tieto siitä, kuinka helposti tuo muutos tapahtui ja kuinka auliisti toivotin sen tervetulleeksi. (s. 101)
Terrori-iskussa kuoli 3000 amerikkalaista, Yhdysvaltojen vastaiskussa miljoona.

Fort Benningin koulutusalueella hän sai lempinimen Lumihiutale, koska oli 174-senttinen ja 56-kiloinen. Klassinen nörtti siis! Maastoharjoituksen aikana hän huomasi puunrungon päälle noustuaan maassa kerälle kiertyneen käärmeen, jonka väistämisessä hän sai molemminpuolisia sääriluunmurtumia ja rasitusvammmoja.

Armeija heitti hänet ulos palveluksesta ja Snowden alkoi etsiä tapoja palvella maataan tietoteknisen osaamisen kautta.
Paperilla olin täydellinen ehdokas. Olin maataan palvelevien vanhempien lapsi suvusta, jonka melkein kaikilla aikuisilla oli jonkintasoinen turvallisuusselvitys. Olin yrittänyt värväytyä armeijaan taistellakseni maani puolesta, kunnes valitettava tapaturma oli katkaissut urani. Minulla ei ollut rikosrekisteriä eikä huumeriippuvuutta. Ainoa velkani oli opintolaina, jota olin ottanut saadakseni Microsoft-sertifikaatin, eikä minulta ollut jäänyt väliin yhtään maksuerää. (s. 119)
Snowden läpäisi kirkkaasti maan tiukimman turvallisuusselvityksen (TS/SCI) ja tapasi tulevan puolisonsa Lindsayn missäpä muualla kuin netin HotOrNot-treffipalvelussa.

Snowden kritisoi ankarasti tiedustelupalvelua, joka on kiertänyt rajoituksia ja budjettia ulkoistamalla valtavat määrät tehtäviä kaupallisille yrityksille, joista moni tarjoaa hyväpalkkaisen työpaikan kongressista pudonneille edustajille. "Se on Yhdysvaltain laillisin ja kätevin keino siirtää julkista rahaa yksityiseen taskuun", hän kirjoittaa (s. 141). Tiedustelun 107 035 työntekijästä 21800 tekee täyspäiväistä työtä muissa yrityksissä, lisäksi verkostoon kuuluu monia ali-alihankkijoita ja muita tahoja.

Seuraus on järisyttävä: "kaikkein arkaluonteisempia järjestlemiä pyörittävät henkilöt, jotka eivät ole edes tiedustelupalvelussa töissä" (s. 143).

Snowden sai ensimmäisen työpaikan vasta rakenteilla olleesta yliopiston kielikeskuksesta (Center for the Advanced Study of Language), jonka salattu tarkoitus oli auttaa NSA:ta kehittämään paremmin vieraita kieliä ymmärtäviä tietokoneohjelmia. Rakennusvaiheen aikana Snowden toimi yövuoron vartijana, tehtävänään kuljeskella tyhjillä käytävillä ja katsella maalin kuivumista.

Snowden haki töihin CIA:lle ja yllättyi, kun rekrytointifirma tarjosi hänelle 10 000 dollaria enemmän palkkaa kuin mitä hän oli pyytänyt. Syynä oli se, että firman välityspalkkio CIA:lta oli sidottu palkattavien henkilöiden palkkoihin. "Palkkojemme lihottaminen oli kaikkien etu - paitsi veronmaksajien" (s. 147).

Luvun 13 alussa Snowden kertoo, että elokuvista tutun CIA:n pääaulan läpi kuljetetaan vain VIP-henkilöitä ja tutustumiskierroksella olevia ulkopuolisia. Varsinainen toiminta tapahtuu uudessa rakennuksessa.

Snowden huomasi pian, millainen mullistus CIA:ssa oli tapahtunut. Tietotekniikka oli muuttanut talon toimintaa ja vanhoja kenttäihmisiä, jotka olivat palvelleet vaarallisissa paikoissa, oli hylätty rakennuksen yksinäiseen aulaan vastailemaan tukipuhelimeen. Jep, CIA:lla on oma helpdesk, oma internet, oma Web, omanlainen Facebook ja oma hakukone (jonka softan on vieläpä toimittanut Google itse!).

Snowden teki yövuoroja, missä hän tutustui kaveriin nimeltä Frank. Tämä kulutti vain aikaa, eikä näyttänyt tekevän mitään. Häntä ei kuitenkaan irtisanottu, koska hän oli ainoa, joka osasi käyttää 1980/90-lukujen vaihteesta olevaa nauhavarmistinta, johon varmistettiin yöllä kaikki päivän mittaan saapunut data siltä varalta, että palvelin hajoaisi.
Siinä on yksi asioista, joita CIA ei tuolloisessa hajaannuksen tilassaan aivan ymmärtänyt ja joita ei ymmärtänyt myöskään mikään merkittävä amerikkalainen työnantaja Piilaakson ulkopuolella: tietokonehemmot tietävät kaiken, tai ainakin heillä on mahdollisuus tietää kaikki. ( s. 164)
Uteliaisuuttaan Snowden penkoi järjestelmiä ja raportoi niistä lukijalle:
Ja kun minulla oli järjestelmien ylläpitäjän virallinen titteli ja käyttöoikeudet sekä kyvyt, joilla pystyin ottamaan kaiken irti valtuutustasostani, pystyin korjaamaan jokaisen tiedonpuutteeni ja vähän enemmänkin. Ja mikäli mietitte: Kyllä, ihminen on oikeasti käynyt kuussa. Ilmastonmuutos on todellista. Kemikaalivanat ovat höpöhöpöä. (s. 165)
Päästyään liittovaltion virkamieheksi Snowden laitettiin kouluun, jonka aikana hän asui Virginian Warrentonissa sijaitsevassa surkeassa Comfort Inn -motellissa. On siis totta, mitä elokuvat ja kirjat sanovat: surkeat motellit saattavat olla pelkkä julkisivu, jossa koulutettavat agentit asuvat.

Snowden koulutettiin käyttämään vakoilu- ja tiedustelulaitteita, ylläpitämään tekniikkaa ja korjaamaan sitä eri puolilla maailmaa sijaitsevissa suurlähetystöissä. Osa tekniikasta oli hyvinkin vanhaa, mutta Snowden oli ensimmäisellä vuosikurssilla, jonka ei enää tarvinnut opetella morsetusta!

Tässä on kiinnostava havainto (s. 171):
Nykyajan diplomatian kehnoimmin säilytetty salaisuus on, että suurlähetystön pääasiallinen tehtävä on toimia tukikohtana vakoilulle. Vanhat selitykset siitä, miksi maa yrittää ylläpitää teoreettisesti suvereenia fyysistä läsnäoloa toisen valtion maaperällä, häipyivät olemattomiin samaan tahtiin kuin televiestintäelektroniikka ja suihkumoottorilla toimivat lentokoneet yleistyivät. 
Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi suurlähetystöt ovat niin isoja: ne ovat vakoilun tukikohtia. Snowden kuului joukkoihin, joiden tehtävänä oli ylläpitää vakoilutekniikkaa.

Koulutuksen jälkeen Snowden lähetettiin ensimmäiseen asemapaikkaansa Geneveen. Hän hoiti teknistä vakoilua, mutta joutui kerran tekemisiin myös CIA:n HUMINTin kanssa.
Genevessä minä ensimmäisen ja ainoan kerran tiedustelu-urallani tein henkilökohtaisesti tuttavuutta kohteen kanssa – ensimmäisen ja ainoan kerran katsoin suoraan silmiin ihmistä enkä vain tallentanut etäältä hänen elämäänsä. On sanottava, että pidin kokemusta unohtumattoman raadollisena ja surullisena. Oli psykologisesti paljon helpompaa istua keskustelemassa siitä, kuinka murtautua johonkin YK:n kasvottomaan rakennukseen. Tiedustelun teknisellä puolella ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon henkilökohtaisia kohtaamisia, jotka saattavat olla rankkoja ja henkisesti uuvuttavia, eikä tietokonetoiminnassa niitä ole juuri koskaan. (s. 191)
Tämä on toisaalta pelottavaa, sillä se kertoo miten abstraktissa maailmassa verkkotiedustelu elää, ja miten se voi toteuttaa operaatioita, joissa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Itse tapaus oli saudimiehen juottaminen humalaan, ilmianto poliisille ja sen jälkeen CIA-agentin piilotettu yritys ystävystyä miehen kanssa. Homma meni pahasti puihin, kun saudi huomasi juonen. Tarina on kerrottu aiemminkin.

Kiinnostava yksityiskohta on tieto siitä, miten CIA käyttää amerikkalaisia rekrytointiyrityksiä peitteenä hakiessaan tietoja netistä. Tiedonhaku näyttää tulevan harmittoman firman kautta. Snowden piti tätä kömpelönä ja käytti mieluummin Tor-verkkoa identiteettinsä salaamiseen.

perjantai 27. syyskuuta 2019

VIisi vuotta ensimmäisestä Onecoin-tilaisuudesta - joka oli Suomessa

Yleensä olen blogannut Onecoinista vain, kun jotain uutta on tapahtunut. Edelliseen kirjoitukseen on tullut yli 200 kommenttia, mikä tekee keskustelun jatkamisen hankalaksi, joten jatketaan sitä täällä.

Tänään tulee sopivasti kuluneeksi viisi vuotta maailman ensimmäisestä Onecoin-verkostotilaisuudessa -- joka kaiken lisäksi pidettiin Suomessa. Ruja Ignatova ja Sebastian Greenwood olivat paikalla. Nyt toinen heistä on mennyt maan alle (toivottavasti ei kirjaimellisesti) ja toinen on tutkintavankeudessa USA:ssa.

Helsingin Sanomien juttu (jollaista odotin turhaan neljä vuotta) ilmestyi paperilehdessä 21.9.2019 ja on saanut vielä jäljellä olevat onecoinistit puolustuskannalle. Juttuun on vaadittu oikaisuja, muuten jäsenet uhkaavat valittaa JSN:lle.

Yksi keskeinen vaatimus on se, että media ei voi kirjoittaa negatiivisesti Onecoinista, koska yhtään lainvoimaista tuomiota yhtiötä vastaan ei ole. Se on totta, mutta argumentti on silti huono. Eikö nigerialaiskirjeistä saisi varoittaa siksi, ettei niiden lähettäjiä ole pidätetty ja tuomittu oikeudessa?

Sitä paitsi Ruja Ignatova ON saanut petostuomion liittyen saksalaiseen teräsyhtiöön, josta hän kuppasi varoja isänsä kanssa. Ruja on siis tuomittu rikollinen.

Jokainen onecoinisti, joka uskoo Tommi Vuorisen webcast-lähetyksiä, voisi kysyä itseltään tätä: jos yhtiöllä ei ole mitään salattavaa, miksei Ruja Ignatova tule esiin puolustamaan pikkuveljeään ja yhtiötään? Miksei hän anna haastattelua, jota kaikki toimittajat häneltä pyytävät? Hän sanoi haluavansa tehdä taloushistoriaa -- nyt siihen olisi tilaisuus. Miksi hän piileskelee yhtiön huiman menestyksen jälkeen?

Tänään olisi ollut hyvä hetki avata kaupankäynti pörssissä, joka lopetettiin tammikuussa 2017. Silloin kolikkoja pystyi myymään rajallisesti toisille jäsenille yhtiön sisäisessä Xcoinx-pörssissä yhtiön ilmoittamaan hintaan. Hinnanmuodostus ei ollut vapaata.

Jo neljän vuoden ajan pörssin avautumisen on luvattu tapahtuvan "lähiaikoina". Uusia tekosyitä viivästyksille keksitään aina. Nyt syynä ovat jotkin lisenssineuvottelut (mitä ihmeen lisenssejä tähän tarvitaan?) ja erikoiselta kuulostava yhteistyö jonkin keskuspankin kanssa. Mikä keskuspankki? Valtioilla on oma keskuspankki, eikä sillä ole mitään tekemistä sen paremmin kryptopörssien kuin pörssilistautumisten kanssa.

Tuoreessa webcastissa Vuorinen varoitteli, että kun pörssi aukeaa, Dealshaker-kauppiaat pääsevät myymään kolikkojaan ennen jäseniä. Hän ei maininnut mitään siitä, kuka kolikkoja ostaisi, tai mitä pörssin avautuminen käytännössä merkitsisi.

Jäsenet ilmeisesti odottavat, että pörssin avautuessa he voivat muuttaa ONE-kolikkonsa euroiksi yhtiön ilmoittamalla 29,95 euron hinnalla. Ei se niin mene. Hinta riippuu ostajista. Kenen luulette ostavan kolikkoja tuolla hinnalla? 60 miljardille kolikolle pitäisi löytää ostajia 1800 miljardilla eurolla.

Onecoinistien ryhmissä ihmiset pyrkivät eroon kolikoistaan. Paras näkemäni tarjous oli 5 miljoonaa kolikkoa 15 000 eurolla. Yhden kolikon hinnaksi tulisi siten 0,3 eurosenttiä eli 1/10 000 yhtiön ilmoittamasta arvosta. Tällä hinnalla joku hyväuskoinen saattaisi ostaa pörssistä muutaman kolikon.

Ei, pörssin avautuminen ei tee jäsenistä rikkaita -- päinvastoin, se tietää huijauksen loppumista. Siksi on turha odottaa pörssin aukeamista lähiaikoina, sanoi Vuorinen mitä tahansa.

Vaikka huijaus on avointa ja kenen tahansa nähtävissä, uskovaisia riittää edelleen. Pari iltaa sitten minulle soitti vanhempi mieshenkilö Keski-Suomesta. Hän toivoi minun lopettavan mustamaalauksen, koska se aiheuttaa hämmennystä verkostossa. Hän piti Onecoinia todellisena ja oli valmis odottamaan kuinka pitkään tahansa saadakseen varansa ulos yhtiöstä. Ei suostunut kertomaan, paljonko oli Onecoiniin sijoittanut, ja oliko mukana myös lainarahaa, mutta sellaisen käsityksen sain. Mikään järkiargumentti ei tehnyt soittajaan vaikutusta.

Jokin aika sitten sain norjalaiselta juristilta vaatimuksen poistaa edellisen kirjoitukseni yhteydessä olevat henkilökunnan valokuvat. Näin siitä huolimatta, että kuvat on otettu julkisella paikalla. Kävin lyhyen kirjeenvaihdon juristin kanssa, joka näytti olevan ihan oikeasta norjalaisesta toimistosta. Pyysin yksilöimään, edustiko hän Onecoinin henkilökuntaa vai yhtiötä. Totesin myös, että vaikka kuvien poistolle on vaikea keksiä lainvoimaista perustelua, voin toki tehdä sen, jos kyseiset henkilöt sitä itse sähköpostitse pyytävät.

Sen jälkeen juristista tai henkilökunnasta ei ole kuulunut enää mitään.

Lisäys 4.10.2019: Alkuperäisestä kirjoituksesta jäi puuttumaan Lontoon poliisin tiedote, jota oli tarkoitus käsitellä. Kyse on siis ilmoituksesta, jonka Tommi Vuorinen uutisoi salaisessa FB-ryhmässä tällä saatteella:
"Lontoon poliisi on lopettanut tutkinnan Onelifen/Onecoinin osalta."
Vuorinen on oikeassa. Lontoon poliisi on lopettanut tutkinnan, koska se ei pysty tekemään mitään ja jatkaminen olisi julkisten varojen tuhlausta. Tässä koko tiedote:
Lontoon poliisi luovuttaa Onecoinin suhteen.
Tekstissä Lontoon poliisi ilmoittaa, ettei sillä ole eväitä jatkaa tutkimuksia, koska yritykset ja avainhenkilöt (mm. Lontoossa usein puhunut Kari Wahlroos) eivät ole sen toimivallan alueella. Poliisi myös pahoittelee, ettei se ole pystynyt jäljittämään UK:n alueelta varoja, joita voitaisiin palauttaa uhreille/sijoittajille. Siis uhreille, joita on erehdytetty ostamaan "koulutusta" ja sijoittajille, jotka ovat uskoneet lupauksia sijoittamiensa rahojen moninkertaistumisesta.

Lontoon poliisi neuvoo asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä Yhdysvaltojen viranomaisiin, jotka jatkavat asian penkomista.

Jatko on siis Yhdysvaltojen varassa. Onneksi siellä riittää tutkijoita ja varoja tämän rikosvyyhdin selvittämiseen.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Snowden ja netin kultaiset vuodet

Edward Snowdenin muistelmat "Pysyvästi merkitty" (WSOY 2019) tulivat itselleni täysin puun takaa, vaikka olen sentään pyrkinyt seuraamaan asioita. Ehkä tutkan alla lentäminen oli tarkoituksellista, jotta kukaan ei olisi pystynyt estämään kirjan julkaisua etukäteen?

Edward Snowden: Pysyvästi merkitty, 397 sivua, WSOY 2019
Nyt kirja on kuitenkin ulkona -- julkaistu sopivasti USA:n perustuslain päivänä, jota Snowden itse sanoo arvostavansa juhlapäivistä eniten. Kirja julkaistiin 20 kielellä, myös suomeksi. Olin aiheesta Aamu-tv:n haastateltavana, mutta siinä ehdittiin vain raapaista pintaa. Kirja on mukavasti kirjoitettu ja tarjoaa it-alaa tai verkkovakoilua tuntevalle ahaa-elämyksiä liukuhihnalta. Aihetta olisi vaikka kuinka moneen blogitekstiin!

Z-sukupolvi on syntynyt aikana, jolloin netti on kaikkialla ja kaiken aikaa. On vaikea kuvitella, miten he hahmottavat netin -- tai ajan ennen sitä. Miltä maailma heidän mielestään tuntuisi ilman nettiä?

Me vanhemmat muistamme vielä netin kultaiset vuodet, jotka sijoittuivat noin 1994-1998, kun suuri yleisö pääsi ensi kertaa maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Snowdenilla (s. 1983) nuo vuodet osuivat murrosiän alkamiseen, mikä teki elämyksestä hänen kohdallaan vielä vahvemman ja osaltaan selittää, miksi hänestä tuli myöhemmin maailman tunnetuin nörtti ja USA:n jahtaama tietovuotaja.

Jo esipuheessa Snowden kertoo oman paradoksinsa:
"Yleensä CIA ja NSA eivät palkanneet ketään, jolla ei ollut vähintään maisterin tai myöhemmin kandidaatin papereita, eikä minulla ollut kumpiakaan. Minua ei olisi ikinä pitänyt päästää edes ovesta sisään."
It-tekniikan tuntemus ja nörttiosaaminen antoivat valtaa, johon Snowden ei ollut vielä henkisesti kypsä. Hänen olisi pitänyt päätyä ihan toisenlaisiin it-alan töihin. Mutta näin kävi, ja loppu on historiaa.

Snowdenin kaukainen esi-isä oli brittimajuri, joka saapui 1658 Marylandin provinssiin. Tämä on kiinnostavia yksityiskohta NSA:n päämajasta:
"Fort Meade on itse asiassa rakennettu maalle, jonka aikoinaan omistivat Snowden-serkkuni, ja Yhdysvaltain liittovaltio joko osti (yhden kertomuksen mukaan) tai pakkolunasti (toisen tarinan mukaan) sen heiltä."
Snowden asui nuorena ns. Beltwayllä, joka ympäröi pääkaupunki Washingtonia. Hän vertaa aluetta Piilaaksoon, mutta jonka tuotteena ei ole tekniikka vaan valtionhallinto. Ilmeisesti tämä on juuri se suo, jonka Trump lupasi kuivattaa päästyään Valkoiseen taloon. Lähes kaikki alueen asukkaat ovat töissä valtionhallinnossa tai tiedustelussa.

Snowdenin äiti oli NSA:lla ja huolehti työkseen vakoojien eläketurvasta. Isänsä töistä Snowden ei tarkalleen tiedä; siinä ympäristössä töistä ei puhuttu kotona eikä naapurien kanssa. Monen työ oli salaista, mutta myös teknistä ja valtio halusi lokeroida asioita.

Joka tapauksessa nämä lähtötiedot auttavat ymmärtämään, miksi Snowden itsekin hakeutui tiedusteluun ja miksi hän koki myöhemmillä toimillaan tekevänsä vain velvollisuutensa omaa kansaa kohtaan.

Snowdenin ensi kosketus tietokoneisiin oli Commodore 64, mikäpä muukaan! Myöhemmin isä toi kotiin Compaq Presario 425 -koneen, johon sai modeemin. Snowden alkoi viettää kaiken vapaa-aikansa verkossa ja varasi isosiskon harmiksi talon puhelinlinjan omille nettiseikkailuilleen. Snowden oli alusta lähtien koukussa nettiin ja verkkomaailmaan. Hänen tiedonjanonsa ja uteliaisuutensa oli loputon.
"Suunnilleen 12-vuotiaasta lähtien yritin viettää kaiken valveillaoloaikani verkossa."
Snowden muistelee haikeana 90-luvun nettiä ja tekstin lukeminen saa omankin nostalgian heräämään. Voi Snowden - olet niin oikeassa! Miten erilainen netti silloin olikaan.
"Mutta yhden lyhyen, kauniin ajanjakson – jakson, joka minun onnekseni osui lähes täydellisesti yksiin murrosikäni kanssa – internet oli enimmäkseen ihmisten ihmisille tekemä. Sen tarkoituksena oli valistaa, ei rahastaa, ja sitä hallinnoivat pikemminkin lakkaamatta muuttuvat kollektiiviset normit kuin palvelusopimusten riistävät ja maailmanlaajuisesti valvottavissa olevat ehdot."
Siihen aikaan netti oli toinen elämä, sillä virtuaalinen ja todellinen eivät olleet vielä sulautuneet yhteen. Ihmiset tekivät alkeellisia kotisivuja lemmikeistään ja auttamisenhalu oli valtava. Kun Snowden kysyi neuvoa johonkin tekniseen asiaan, hän sai pitkiä ja asiantuntevia vastauksia muilta käyttäjiltä.

Niin, todellakin! 90-luvun netti oli modeemin vuoksi hidas, mutta silti se oli parasta maailmassa. Minäkin uskoin, että liki ilmainen pääsy kaikkeen maailman tietoon lopettaisi sodat ja väittelyt, sivistäisi ihmisiä ja tekisi maailmasta paremman paikan elää.

Vähänpä osasin silloin kuvitella, että netistä tulisi urkinnan ja valvonnan väline, jossa kaikkea toimintaa seurataan ja myydään mainostajille, jossa web-sivujen lukeminen käy lähes mahdottomaksi mainosbannerien, kyselyiden, evästekuittausten ja automaattivideoiden vuoksi, ja jossa mellastavat trollit ja häiriköt muita ärsyttäen, valheita ja loukkauksia levittäen.

Me olemme kaikki pettyneet 2000-luvun nettiin. Onneksi emme tienneet vielä tuolloin, mihin kaikkien saatavilla oleva netti meidät johtaisi.

Itse ajattelen, ettei ihmiskunta ollut valmis nettiin. Aivomme eivät kyenneet käsittelemään tiedon paljoutta, eivätkä edes halunneet sitä. Ne halusivat jotain ihan muuta: viihdettä, valheita, vaikuttamista, huijaamista, erikoisuutta. Kaikki toimi hyvin niin pitkään kuin netti oli tiedonjanoisten ja edelläkävijöiden kanava. Kaikkia suomalaisia ei olisi pitänyt päästää nettiin lainkaan.

Snowden kertoo kotisivuprojekteista, joita teki Mae-nimisen naisen kotitoimistolla Fort Meaden sotilastukikohdan alueella:
"Otin ilomielin vastaan vähäpätöisimmätkin Notepad++-hommat. On hämmästyttävää, mitä voi tehdä rakkaudesta, varsinkin kun se on yksipuolista. Voin vain arvailla, oliko Mae ollut alusta saakka täysin selvillä tunteistani häntä kohtaan ja käyttänyt niitä hyväkseen. Mutta mikäli olin uhri, olin sitä vapaaehtoisesti, ja aikani hänen alaisuudessaan teki minulle hyvää."
Syyskuun 11. päivä muutti Snowdenin elämän. NSA ja CIA evakuoitiin, koska pelättiin uusien koneiden iskevän niiden rakennuksiin.
"Muistan loppuikäni, kuinka ajoin NSA:n päämajan ohi kulkevaa Canine Roadia pitkin sen jälkeen, kun Pentagoniin oli isketty. NSA:n mustista lasitorneista vyöryi hulluus, hyökyaalto, joka koostui huudoista, kännyköiden soittoäänistä ja moottoreiden ärjähdyksistä, kun autoilijat kaasuttivat ulos pysäköintipaikoilta ja kamppailivat pääsystä tielle. Yhdysvaltain historian pahimman terroriristihyökkäyksen hetkellä NSA:n, maan tiedusteluyhteisöön kuuluvan merkittävän signaalitiedustelupalvelun, työntekijöitä poistui työpaikaltaan tuhansittain, ja tulva tempaisi mukaansa minutkin."
Uskomatonta kyllä, ennen 9/11-iskua Fort Meaden alueelle, missä NSA:n pääkonttori sijaitsee, oli kaikilla lähes vapaa pääsy. Ei ollut betoniporsaita, ei puomeja, tarkastusasemia eikä piikkilanka-aitoja.
"Pystyin noin vain ajamaan Civicilläni ikkuna auki ja radio päällä asevoimien tukikohtaan, jossa sijaitsi maailman salamyhkäisin tiedustelupalvelu, enkä joutunut pysähtymään portilla näyttämään henkilöllisyystodistusta."
Tuntuu enteelliseltä, että Snowden kävi jo opiskelijana töissä NSA:n sotilastukikohdassa, jonka hän myöhemmin joutui raskaasti pettämään.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Miksi Google höristää korviaan?

Edellisen kirjoituksen aihe olivat sijaintitietojen yllätykset. Nyt on vuorossa puheentunnistus. Joissakin Android-puhelimissa Googlen puhetunnistus aktivoituu nimittäin yhtäkkiä ja pyytämättä, ainakin Google Maps -navigoinnin ollessa käynnissä.

Itselleni kävi näin kesällä useamman kerran Huawei 30 Pro -puhelimen kanssa. Kesken navigoinnin puhelin sanoi, ettei ymmärtänyt komentoa -- vaikka mitään "OK, Google!" -komentoa ei oltu annettu. Samsung S9 -puhelimessa navigointi ei aktivoitunut kertaakaan väärässä tilanteessa, vaikka puhelimet olivat päällä samanaikaisesti.

Kun Google yllättäen sanoo, ettei ymmärtänyt, seuraus on hämmentävä. Syntyy vaikutelma, että puhelin salakuuntelee keskusteluja koko ajan. Niin ei varmaankaan ole, mutta epäluulo jää jäljelle.

Sirin, Amazonin ja Googlen salakuuntelu nousi uutiseksi heinäkuussa, kun kävi ilmi, että suuret jenkkiyritykset kehittävät puheentunnistusta kuuntelemalla annettuja komentoja. Pahimmillaan vieraisiin korviin voi päätyä kiusallisia tai luottamuksellisia tietoja. Apple ja Google ovat sittemmin ilmoittaneet lopettavansa kuuntelun. Epäselväksi jää, miten ne aikovat jatkossa kehittää puheohjausta, jos ihminen ei saa tarkistaa tunnistuksen onnistumista. Epäilen, ettei kuuntelusta luovuta kokonaan, mutta käyttäjiltä pyydetään siihen aiempaa selkeämmin lupa.

Google poimi haamukomennon autossa käydystä keskustelusta.
Heinäkuun lopussa kuuntelin autosta Ylen Ykkösaamun keskustelua Helsingin Sanomien sotilastiedusteluun liittyvästä juttukiistasta, kun Huawen puhelin luuli tunnistaneensa siitä itselleen tarkoitetun komennon.

Google poimi haamukomennon autoradion keskusteluohjelmasta.
Kyseinen keskustelu löytyi myöhemmin Yle Areenasta, joten testasin asiaa uudelleen. Toistin keskusteluun moneen kertaan pöytäkoneen kaiuttimista eri äänenvoimakkuuksilla navigoinnin ollessa käynnissä.

Ei mitään. Google Maps ei reagoinut lainkaan. Ei myöskään Samsungin S9-puhelimessa.

Todennäköisin selitys on, että jokin auton akustiikassa tai taustamelussa laukaisi puheentunnistuksen. Se saattoi olla äänien yhdistelmä, jota paljas korva ei olisi edes erottanut. Tai sitten kyseessä oli bugi, jonka Google ehti jo korjata.

Puheentunnistuksen aktivoituminen tuntuu täysin sattumanvaraiselta. Ehkä Huaweissa on Samsungista poikkeava mikrofoni tai elektroniikka, joka tuottaa helpommin haamukomentoja?

Guardianin mukaan Siri erehtyy usein luulemaan vetoketjun ääntä "Hey Siri" -komennoksi. Valmistajat tasapainoilevat jatkuvasti tunnistusherkkyyden ja väärien tunnistusten välillä, eikä tätä rajanvetoa koskaan saada erehtymättömäksi.

Yhdessä edellisen kirjoituksen paikannusilmiöihin herää kuitenkin epämiellyttävä tunne siitä, miten huonosti tunnemme niiden laitteiden toimintaa, jotka seuraavat elämäämme ja kulkevat aina mukanamme. Eikä kyse ole yrityksen tai perehtymisen puutteesta: vaikka kuinka kiinnostaisi, näitä asioita ei ole dokumentoitu missään. Ne ovat tuotesalaisuuksia.

Tällainen epävarmuus herättää huolta ja levottomuutta. Olemme jenkkiteknologian armoilla.

Varmuuden vuoksi kannattaa sammuttaa puhelimesta virta tai kytkeä se lentotilaan aina, kun puhuu jotain luottamuksellista. Akun irrottaminen voi vaikuttaa liioittelulta, mutta ei oikeasti ole sitä. Eikä nykyisistä puhelimista akkua edes saa irti. Ehkä juuri tästä syystä?

maanantai 2. syyskuuta 2019

Miksi puhelin paikantaa itsensä väärään paikkaan?

Moni on varmaan huomannut, että mobiililaite paikantaa joskus itsensä ihan väärään paikkaan. Itselleni kävi näin viimeksi kaksi päivää sitten. Olin Espoon Tapiolassa, mutta puhelin väitti sijainniksi Helsingin ja tarjosi paikkoja Tähtitorninmäeltä.

Paikkatieto väärästä kaupungista
Väärä paikannus oli arvoitus, koska olin ulkona ja GPS:n olisi pitänyt helposti napata tarkka sijainti taivaan satelliiteista.

Googlen kaltaiset jenkkiyritykset eivät kerro yksityiskohtia palvelujensa tekniikasta, joten me käyttäjät voimme vain arvailla, mistä on kyse. Siispä arvailen.

Applen iPod Touch ja ne iPad-mallit, joissa ei ole GPS:ää, pystyvät silti paikantamaan itsensä. Paikannus perustuu tunnettuihin wifi-tukiasemiin, joiden sijainnin Google on kartoittanut esimerkiksi Street View -kuvausten yhteydessä. Laite kuuntelee lähistöllä erottuvia wifi-verkkoja ja pystyy haarukoimaan sijaintinsa niistä.

Wifi-asemien sijaintitietokanta vanhenee, joten sitä ilmeisesti päivitetään koko ajan käyttäjien puhelinten avulla. Meistä jokaisen puhelin kuuntelee tukiasemia ja päivittää tietokantaa, jotta muut voivat määrittää sijaintinsa niiden perusteella.

Todennäköistä on, että jos puhelimen lähistöllä on yksi tai useampia tukiasemia, jotka on aiemmin paikannettu Helsingin Tähtitorninmäelle, puhelin luulee tutut tukiasemat nähdessään olevansa siellä. Mutta miksi tukiasemat olisivat liikkuneet? Luultavasti päivitysalgoritmi ei erota, mikä on oikea, kiinteä tukiasema, ja minkä takana on vain tilapäiseksi tukiasemaksi asetettu puhelin.

Jos siis Tähtitorninmäellä aiemmin tukiasemana toiminut puhelin havaitaan Tapiolassa, puhelin luulee olevansa Tähtitorninmäellä. Tällainen virhe on todennäköisin silloin, kun puhelin on ollut pitkään paikassa, missä normaali paikannus ei onnistu, kuten metrossa, junassa, maanalaisessa parkkihallissa tai lentokoneessa.

Jokin aika sitten huolestunut lentomatkustaja kysyi asiasta neuvoa, koska Finnairin lennolla USA:sta Suomeen hänen puhelimensa paikantui Venäjälle -- vieläpä maan verkkovalvontaa tekevään virastoon. Melkoinen yllätys! Mahdollisesti samassa koneessa oli ko. viraston työntekijä, jonka puhelin oli jäänyt tukiasematilaan. Ehkä edes tukiasematilaa ei tarvita, puhelimen wifin probe-signaalit saattavat riittää.

Mutta miksi puhelin käyttää wifi-paikannusta, vaikka Tapiolan aukiolla kuuluu vahva GPS-signaali? Luultavasti syy on virrankulutuksessa: GPS vie sen verran sähköä, että jatkuva käyttö söisi turhaan akkua. Wifi-signaalien avulla saadaan riittävä paikkatieto ja GPS:ään turvaudutaan vain, kun tarvitaan tarkka sijainti esimerkiksi valokuviin tai kuntoiluohjelmiin.

Paikannus on monimutkainen toiminto, jota Android-puhelin kuvaa vain ylimalkaisesti:

Paikannuksen taustalla on useita tekijöitä
GPS:n ja wifin lisäksi käytetään paikannustieto muodostetaan myös mobiiliverkkojen ja jopa anturien (?) datan perusteella. Tulokset voivat olla yllättäviä. Tämä saattaa selittää oudot sijaintitiedot Putinin vierailun yhteydessä.

Kun seuraavan kerran saat oudon paikannuksen, kokeile sammuttaa wifi kokonaan (tai ota hetkeksi käyttöön lentotila) ja katso, korjautuuko sijaintitieto. Itselläni se auttoi, paikka siirtyi Tapiontorille Espooseen. Paikannus vaatii, että nettiyhteys toimii, joten lentokonetilaa ei voi käyttää. Finnairin tapauksessa netti toimi satelliitin kautta, mutta GPS ei saanut signaalia koneen kuoren läpi.

Ärsyttävintä on, että hapuilemme pimeässä. Luotamme elämämme ja tietomme jenkkiteknologian varaan tietämättä, miten se oikeasti toimii. Se on melkeinpä pelottavaa.

Oletko itse havainnut outoja paikannuksia? Kokeile ensi kerralla wifin sammuttamista.

Muokattu 3.9.2019

tiistai 27. elokuuta 2019

Etäläsnäolo onnistuu robotin avulla

Katson hyvin vähän televisiota, mutta Rillit huurussa -sarja on suosikkini. Sen huumori on älykästä, enkä muista nähneeni sarjassa ainuttakaan homovitsiä. Ihan toista kuin Seinfeld tai Frendit, siis.

Eilisessä jaksossa "Ristikukkaisvihannekset" (alkuperäiseltä nimeltään The Cruciferous Vegetable Amplification, 4. kauden jakso 2/24) Cooper Sheldon huolestui jäljellä olevien elinvuosien määrästä ja päätti minimoida riskit pysymällä sängyssä. Hän lähetti omatekoisen robotin edustamaan itseään yliopistolle.

Cooper Sheldon etänä.
Tällaisia laitteita on oikeasti olemassa ja ne ovat yllättävän vakuuttavia. Yhdysvalloissa olen katsellut messuilla Beam-nimistä laitetta ja keskustellut virtuaalisesti Utahin konttorilla olevan työntekijän kanssa.

Beam remote presence
Voisi kuvitella, että eihän tämä eroa juurikaan videoneuvottelusta, mutta todellisuudessa ero on valtava. Kun toinen henkilö pystyy liikkumaan pitkin huoneita ja käytäviä ja keskustelemaan kanssasi pään korkeudella, vaikutelma on hämmentävä. Aivan kuin henkilö olisi oikeasti läsnä.

Myös printeinen työpöydän jakaminen onnistuu.
Ilmastonmuutos luo kysyntää uusille tekniikoille. Videoneuvottelut ovat jo arkea, mutta etäläsnäololaitteiden käyttäjiä en ole Suomessa vielä nähnyt. Uskon, että näillä on tulevaisuutta. Kun laitteeseen vielä lisätään 360-kamera ja silmikko, käyttäjä kokee todella vahvasti olevansa muualla.

Etäläsnäolo sopisi hyvin Greta Thunbergin tapaukseen. Hän halusi välttää lentämistä ja matkusti siksi Yhdysvaltoihin purjeveneellä. Tekninen etäläsnäolo olisi kuormittanut ympäristöä vähemmän kuin superkallis ja oman miehistön vaativa purjevene.

Ehkä tekniikka ei tullut Gretalle mieleen, mutta todennäköisempi selitys on siinä, että halusi matkustaa. Hän halusi tavata ihmiset fyysisesti ja halusi puhua yleisölle elävänä, vaikka tämän laitteen avulla se olisi käynyt yhtä hyvin. Beam pystyy välittämään informaation ja säästää planeettaa, mutta tunteita se ei pysty siirtämään yhtä hyvin.

Jos Greta arvosti tunteet vaivalloisen purjehtimisen arvoiseksi, onko meillä muillakaan toivoa lentämisen vähentämisestä? Rutiiniluontoiset työasiat hoituvat kyllä videoneuvottelulla, mutta ne kaikki muut matkat...

maanantai 26. elokuuta 2019

Greta Thunberg ja sydämen asioita

Greta Thunberg purjehtii parhaillaan Monacon prinssin veneellä Atlantin yli, koska haluaa välttää lentämistä. Nuoren tytön nousu ilmastonmuutoksen keulakuvaksi on herättänyt sekä ihastusta että ärsytystä, varsinkin meissä ns. setämiehissä.

Juuri sopivasti ilmestyi suomeksi kirja "Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä", jonka kirjoittajiksi on merkitty koko perhe, mutta joka käytännössä puhuu äidin äänellä.

Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä.
Äiti Malena Ernman onkin melkoinen persoona: kansainvälisen uran tehnyt oopperalaulaja (mezzosopraano), joka edusti Ruotsia vuoden 2009 Euroviisuissa Moskovassa. Kappale La Voix oli mielestäni hyvä, vaikka jäikin häntäpäähän.

Äiti kertoo kärsineensä nuorena bulimiasta, aikuisena ADHD:stä, ja kertoo laulajanuran pelastaneen hänet. Greta-tyttärellä on diagnosoitu Aspergerin syndrooma, vakava syömishäiriö ja selektiivinen mutismi. Pikkusiskolla Beatalla on ADHD-piirteitä aspergerista, pakko-oireista ja uhmakkuushäiriöistä.

Kuvaukset nuoren Gretan ahdistuksesta ja anoreksiasta ovat pysäyttäviä. Tyttö uhkasi kuolla nälkään, kun mikään ei kelvannut. Terapian jälkeen perhe ryhtyi pitämään kirjaa tytön syömisestä. Banaaniin saattoi kulua 25 minuuttia, yhteen avokadoon ja 25 grammaan riisiä 30 minuuttia. Viiteen gnocchiin kului pahimmillaan 2 tuntia ja 10 minuuttia.

Äiti kauhistelee, miten paljon ruotsalaisilla tytöillä ja naisilla on psyykkisiä ongelmia ("huonoiten voivat tytöt ja nuoret naiset, joista 16 prosentilla on ollut jonkinlainen nuorisopsykiatrinen hoitokontakti"), ja miten huonosti ADHD:tä osataan diagnosoida. "Kuinka tyttö voisi sopia malleihin ja kriteereihin, jotka on laadittu pojille?", hän kysyy (s. 175).

Perheessä vain isä Svante tuntuu normaalilta, mutta hän on kirjassa sivuosassa. Isä toimii lähinnä perheen naisväen avustajana ja autonkuljettajana, sillä äidillä ei ole edes ajokorttia. (Tässä meidän miesten tulevaisuudenkuva, huh!).

Isä Svante on saanut nimensä Svante Arrheniuksesta (1859-1927), jolle hän on sukua. Arrhenius oli tunnettu kemisti, joka ensimmäisenä tutki kasvihuoneilmiötä ja hiilidoksidin vaikutusta. Voi siis sanoa, että Gretallakin on ilmastonmuutosasiat verenperintönä.

Kirja koostuu lyhyistä luvuista (kohtauksista, oopperatyyliin). Äiti kertoo havahtuneensa siihen, millaista elämää hän on ruotsalaisen yhteiskunnan luksuslapsena saanut viettää lentämällä mm. Tokioon yhtä konserttia varten.

Kohtaukset ovat kuin päiväkirjamerkintöjä, eikä niistä täysin selviä, miten Greta löysi pelastuksen ilmastomuutoksesta. Siihen paneutuminen auttoi hänet voittoon psyykkisistä ongelmista ja palautti mm. kyvyn puhua tuntemattomien ihmisten kanssa.

Gretan tie kuuluisuuteen alkoi 15-vuotiaana 20.8.2018, kun hän nousi tuntia normaalia aikaisemmin, tulosti sata lehtistä kirjoittamastaan 5303 merkkiä pitkästä tekstistä, ja lähti jakamaan niitä valtiopäivätalon lähelle. Hänen koululakkonsa oli alkanut. Isä oli taustalla katsomassa, että kaikki sujui hyvin.

Ohikulkijat alkoivat jakaa kuvaa ilmastolakkoon menneestä tytöstä Twitterissä. Yhtäkkiä hänen 20 instagram-seuraajansa määrä moninkertaistui ja tv-ryhmät ilmestyivät paikalle. Greta istuu kylttinsä kanssa liikkumatta suurta seinää vasten. Löydettyään kutsumuksensa Gretan vointi alkoi parantua. Äiti kirjoittaa suivaantuneensa niille, jotka vähättelevät lakkoa somessa: "Greta ei uhrannut neljää viittä helvetillistä vuotta elämästään hengenvaarallisten häiriöiden teeskentelyyn vain päästäkseen käynnistämään maailman ovelimman salajuonen". (s. 249).

Perheen suhteet saattoivat vähän nopeuttaa julkisuusprosessia. Edellisviikolla elokuvantekijä Peter Modestij sai kuulla lakkoajatuksesta, kun hän soitti äidille jatkaakseen keskustelua työn alla olevasta elokuvakäsikirjoituksesta. Perhe oli lukenut talvella käsikirjoituksen. Greta muistutti kovasti hänen tulevan kokoillan elokuvansa päähenkilöä (s. 237). Niinpä Peter sai erään tuotantoyhtiön kuvaamaan Gretan koululakkoa kahden päivän ajan.

Kirjassa vuorottelevat arkiset tapahtumat, tyttöjen sairaudet ja Malenan oma julistus ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kiireellisyydestä ja välttämättömyydestä. Joukossa on hyviä havaintoja ("tietämättömyys on uusi valuuttamme", "koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä niin paljon kuin pystymme"), mutta jatkuva toistaminen tilanteen vaarallisuudesta alkaa tuntua puuduttavalta ja osa väitteistä kuulostaa oudolta, kuten:

"Luen, että lentäessä täytyy vetää ikkunan muoviverho alas lähdön ja laskeutumisen aikana, jotta säästettäisiin lentokoneen ilmastoimiseen kuluvaa polttoainetta." (s. 167)

"Hakkuiden jäljiltä sademetsät eivät enää pysty sitomaan hiilidioksidia vaan päästävät ilmoille valtavia määriä tätä ainetta, joka vähitellen myrkyttää ilmakehtän." (s. 101) Hiilidioksidi ei kuitenkaan ole myrkkyä, vaan elintärkeää kasveille.

Eniten ihmettelin väitettä jonka mukaan "Ruotsissa yleisradioyhtiö [ei] koske ilmastokysymykseen tikullakaan" (s. 225). Onko SVT tosiaan eri linjoilla kuin Yle, joka käsittelee ilmastonmuutosta joka päivä jossain ohjelmassaan? Eikö Malena oikeasti ollut kuullut ilmastonmuutoksesta nykyistä kohua aiemmin? Vai eikö hän välittänyt?

Tekstistä huomaa, että Malena on ympäri maailman lennettyään ja ruotsalaisuuden yltäkylläisyydestä nautittuaan kokenut herätyksen ja huomannut oman elämäntapansa kestämättömyyden. Oman -- ja etenkään muiden ruotsalaisten -- ylikulutuksen lopettaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Ruotsalaiset lentävät shoppailemaan New Yorkiin ja talvilomalle Thaimaahan, koska heillä on siihen varaa.

Teksti on kirjoitettu kesän 2018 hellekauden aikaan, mikä Malenasta tuntuu tuhon alkusoitolta ("Kebnekaisella oli eilen 25 astetta lämmintä"). Tänä kesänä kirjan tunnelma olisi saattanut olla vähemmän dramaattinen.

Kirjan käännös on sujuvaa ja huolellista työtä, vain muutama sanavalinta pistää silmään (Tuhkimo-operetti? Hyveliputus).

Gretan purjevene vaatii miehistön, joka lentää Amerikkaan tuodakseen veneen takaisin. Isä on matkalla mukana, samoin dokumenttikuvaaja. Moni ajattelee, että tyttö on oikealla asialla, mutta muiden ohjattavissa. He muistavat oman nuoruutensa taistelut Neuvostoliiton puolesta tai ydinvoimaa vastaan. Idealismi ja ehdottomuus kuuluvat nuoruuteen, vähättely ja kyynisyys vanhuuteen.

Malena ei sanojaan säästele: "Kiehtova ilmiö on myös se, että he [ne, joilla on onni kuulua pieneen, valikoituneeseen etuoikeutettujen joukkoon] ovat onnistuneet saamaan puolelleen niin monia vihaisia, katkeria, alipalkattuja ja hyväksikäytettyjä valkoisia miehiä... jos vallitseva maailmanjärjestys tekee sinusta voittajan, haluat tietenkin puolustaa sitä mahdollisimman pitkälle." (s. 263)

Kyynisille setämiehille sopii lause kirjan sivulta 174: "Kun on tottunut olemaan etuoikeutettu, tasa-arvo tuntuu sorrolta".

Kirjan loppuun on koottu Gretan arvovaltaisilla foorumeilla pitämiä ilmastopuheita. Ne olisi kannattanut jättää pois, sillä puheet ovat melkein toistensa kopioita ja niissä toistuvat samat fraasit: nyt on kiire, ilmastonmuutos pitää pysäyttää, tulevaisuus on vaarassa. Greta on alarmisti par excellence, eikä hänellä ole tarjota aiheeseen mitään uutta ajatusta tai näkökulmaa. Gretan sanoman erottaa tuhansista samanlaisista vain se, että hän on 16-vuotias tyttö, joka on omistautunut täysin aiheeseen ja keksinyt koululakon. Häntä kuunnellaan vain siksi, että hän on... se maailmankuulu tyttö.

Lisäys 29.8.2019: Helsingin Sanomat osoittaa huonoa journalismia. Nuori kulttuuritoimittaja Arla Kanerva on tehnyt kirjan varjolla jutun, jossa kirja on sivuosassa. Juttu keskittyy Thunbergin purjehdusmatkaan ja häneen kohdistuneeseen epäasialliseen kritiikkiin. Kulttuuritoimittajan oma, myötäsukainen asenne Thunbergia kohtaan värittää juttua. Toimituksen olisi pitänyt puuttua asiaan. Kirja olisi ansainnut arvostelun kulttuurisivuille, tämä juttu olisi kuulunut ulkomaan tai ympäristön sivuille.

Lisäys 2.9.2019: Gretan purjehdustempauksen jälkeen on keskusteltu siitä, onko kaikki vain laskelmoitua julkisuudentavoittelua. Ei ole. Uskon, että Gretan ilmastohuoli on aitoa ja sisäsyntyistä. Vanhempien julkkisasema teki huolesta ilmiön ja tytöstä lapsitähden. Tavallinen Perus-Svensson olisi haettu kouluun pakolla ja ilmastolakkoa olisi pidetty lapsellisena hölmöilynä. Tässä suhteessa Greta sai erikoiskohtelun. Asia on hyvä ja julkisuus saa meidät kaikki pohtimaan co2-päästöjämme, mutta Gretalle itselleen tästä kaikesta voi tulla vielä ongelmia. Harva lapsitähti on pystynyt elämään normaalin elämän, eikä Gretan Asperger ainakaan helpota tilannetta.

Muokattu 6.9.2019

lauantai 24. elokuuta 2019

USA Today jutun outo maaesto

USA Today julkaisi pari päivää sitten jutun, jota ei voinut avata. Otsikon klikkaus palautti aina takaisin kansisivulle.

Eilen lehti twiittasi juttunsa, joten piti yrittää uudelleen.
Tulos oli sama.

Ilmeinen selitys olisi GDPR:stä johtuva maaesto, josta kirjoitin toukokuussa 2018. USA Todayn sivusto näyttää EU-alueelle vain yksinkertaistetun version, joka ilman mitään käyttäjäseurantaa ja analytiikkaa latautuu silmänräpäyksessä. Jokainen sivu olisi tällainen, ellei kaikkea seurattaisi mainostuottojen parantamiseksi.

Maaesto olisi looginen senkin vuoksi, että vaihtamalla IP-osoitteen Freedomen VPN-palvelulla USA:han sivu aukesi normaalisti.

Erikoisinta oli, että moni kertoi jutun avautuvan normaalisti ilman IP-kikkailuakin. Maaesto voi olla osasyy, mutta ilmeisesti asiassa on jotain muutakin.

Twitterissä joku huomasi, että jutun saa avattua mobiiliosoitteella

https://amp.usatoday.com/amp/1988336001

mutta alkuperäinen

https://www.usatoday.com/in-depth/news/nation/2019/08/21/tucker-family-claims-ancestors-first-slaves-virginia-1619/1988336001/

ei toimi kuin osalla käyttäjistä.

Voit kokeilla omalla koneellasi ja raportoida tuloksen. Keksiikö joku, mistä on kyse? Mikä yhdistää koneita, joissa sivu aukeaa ja niitä, joissa ei aukea?

Lisäys 27.8.2019: Sama ilmiö näyttää koskevan kaikkia USA Todayn orjuuteen liittyviä historiajuttuja. Ei luulisi, että orjuudella on mitään tekemistä GDPR-noudattamisen kanssa.

torstai 22. elokuuta 2019

Putin kävi, sekosiko GPS?

GPS-ohjatut pommit ja droonit ovat uhka suurten maiden johtajille, samoin puhelimella räjäytettävät tienvarsipommit. Siksi Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien saattueessa uskotaan olevan elektronisia häirintälaitteita, jotka sotkevat paikannussignaalit ja mykistävät matkapuhelinverkot.

Vuoden 2018 heinäkuun tapaamisessa mahdollisesta häirinnästä spekuloitiin runsaasti ennen Putinin ja Trumpin kohtaamista. Iltalehti kertoi lenkkeilijän puhelimen mykistyneen, kun Trumpin kone lähestyi, ja karttojen hävinneen urheilusuoritusta tallentavasta ohjelmasta.

Asian selvittämiseksi kävin mittaamassa signaalia Trumpin saattueen lähtiessä Kalastajatorpalta aamulla 16.7.2018.

Normaali 4G-signaali Trumpin autosaattueen lähellä heinäkuussa 2018.
Kuvassa Trumpin autosaattue näkyy taustalla, mutta signaali näytti normaaleja arvoja.

Putinin eilisen 21.8.2019 vierailun yhteydessä uutisoitiin jälleen, miten Putinia ympäröi häirintäkupla, sillä "Venäjä häiritsee rutiininomaisesti GPS-signaalia suojellakseen Putinia". Toisen uutisen mukaan lukijan älypuhelin oli seonnut, kun Putinin saattue liikkui kohti Presidentinlinnaa. Miehen molemmat puhelimet näyttivät väärää sijaintia: toinen Viikin sijasta Espoota, toinen Helsingin Itäkeskusta. Lisäksi toimittajan puhelimestaan katsoma video oli katkennut, kun Putinin auto saapui linnaan. Ilta-Sanomien uusin juttu aiheesta ("Putinin saapuminen sekoitti suomalaisten puhelimet") käyttää jopa termiä "GPS-surma".

Spekuloinnin ja toisen käden tietojen sijaan kävin jälleen itse kokeilemassa asiaa. Seurasin Putinin autosaattueen kulkua Mannerheimin ratsastajapatsaan luona ja pidin auki reitin tallentavaa ohjelmaa kahdessa eri puhelimessa (iPhone ja Samsung S9). Teoriani oli, että jos signaalia häiritään tietoja väärentämällä, puhelimen pitäisi näyttää se virheellisenä reittinä.

Pettymys oli kuitenkin suuri: ei taaskaan mitään.
Normaali paikannussignaali Putinin ajaessa ohi.

Ohjelma oli päällä 24 minuuttia, eikä siinä näkynyt muuta liikettä kuin poliisin pyyntö siirtyä jalkakäytävällä hieman kauemmaksi ennen saattueen tuloa kohdalle.

Mitä tästä voi päätellä? Ei juuri mitään. Ainakaan GPS-häirintä ei ole rutiininomaista eikä sen pitäisi häiritä arjen toimintoja, jotka perustuvat paikannukseen tai mobiiliverkkoihin.

On mahdollista, että GPS-signaali ainoastaan pimennettiin häirintälähettimellä, sitä karttaohjelman tallentama reitti ei kertoisi. Toinen vaihtoehto on, että Venäjä häiritsee vain amerikkalaista GPS-järjestelmää. Puhelinten piirisarjat kuuntelevat nykyään vähintään kolmea satelliittijärjestelmää (GPS, Galileo, Glonass), joten yhden häiritseminen ei välttämättä näkyisi sijaintitiedossa. Mutta miksi silloin vaivautua häirintään? Jos se ei tehoa älypuhelimiin, se tuskin tehoaa drooneihin tai pommeihinkaan.

Ehkä häirintä on päällä vain ajoittain, mutta Putinia seuraavasta kilometrin digitaalisesta "kuplasta" on turha puhua, ainakaan ulkomaanvierailujen aikana.

Asia jää siis arvoitukseksi. Kokeillaan uudelleen seuraavalla suurvaltavierailulla.

Teitkö sinä havaintoja aiheeseen liittyen heinäkuun 2018 tai elokuun 2019 vierailujen aikana?

Lisäys 11.30: Tivi-uutisen mukaan Traficom ei havainnut mitään poikkeavaa.

Lisäys 23.8.2019 klo 8: Huomasin vasta nyt eilisessä Ilta-Sanomissa olleen laajemman jutun, jossa on kuva toimittajan omasta puhelimesta.

Toimittajan puhelin paikantui.... Okinawalle?
Kuvan mukaan sijainti on suurin piirtein Okinawan saaren kohdalla. Kiinnostavaa. Miksi Putinin hämäysjärjestelmä osoittaisi amerikkalaiseen sotilastukikohtaan? Voisiko olla niin, että toimittajan puhelin olikin napannut sijainnin wifi-paikannuksella lähistöllä olleista puhelimista tai tukiasemista? Oliko asialla turisti vai oliko paikalla Yhdysvaltojen henkilökuntaa? Hmm...

tiistai 13. elokuuta 2019

Sähköpotkulauta on kesän hauskin keksintö

Kesän 2019 ilmiö suurissa kaupungeissa ovat olleet sähköpotkulaudat. Kokeilin itsekin ja yllätyin, miten hauskaa se oli -- ainakin hyvällä säällä ja tasaisella alustalla.

Helsinkiin tuli kesällä ainakin neljä potkulautayritystä. Idea on, että laudan voi ottaa käyttöön mistä löytää, ajaa haluttuun paikkaan ja jättää siihen. Käyttö edellyttää palveluun rekisteröitymistä ja matkasta veloitetaan luottokorttia. Palvelu on hyvä esimerkki digitalisaation mahdollisuuksista, sillä se pyörii täysin uusien tekniikoiden varassa. Ilman älypuhelimia, paikannus ja sähköistä maksamista potkulaudat eivät voisi toimia.

Rekisteröin itseni saksalaisen Tier-palvelun käyttäjäksi, koska sillä näytti olevan eniten lautoja Helsingissä. Se oli myös ainoa, jolla oli lautoja Espoon Otaniemessä. Rekisteröinti käy muutamassa minuutissa, tarvitaan vain puhelinnumero ja luottokortin numero. Uberin tapaan sovellus lukee luottokorttinumeron kameralla, joskin se toimi kokeilemistani kolmesta puhelimesta vain yhdessä.

Aluksi hämäsi se, että rekisteröinnin aikana palvelu lähettää kuusinumeroisen koodin tekstiviestinä ja se piti kirjoittaa näytölle, mutta ohjelma jatkoikin eteenpäin eikä numeroita ehtinyt kirjoittaa. Ilmeisesti se tunnisti itse numerot tekstiviestistä ja näin puhelinnumeron aitous tuli vahvistettua.

Sovellus näyttää lautojen sijainnin kartalla.
Kartta näyttää, missä lautoja on ja paljonko akkua niissä on jäljellä. Näppärää. Lauta otetaan käyttöön joko skannaamalla siinä oleva QR-koodi (jos lautoja on paljon lähekkäin) tai yksinkertaisesti vain hyppäämällä kyytiin ja potkaisemalla pari kertaa vauhtia.

Sähkömoottorin ansiosta lauta kiihtyy mukavasti ja äänettömästi aina 20 km/h huippunopeuteen asti.  Kaasua säädetään oikean käden peukalolla, Tier-laudoissa jarru on vasemman käden kahvassa ja mekaaninen jarruvaijeri vaikuttaa takapyörään. Edessä on pieni valo ja tangossa soittokello. Siinä se.

Hallintalaitteet ovat yksinkertaiset.
Matkanteko on sanalla sanoen hauskaa.

Kunnes tulee hiekkatie tai Helsingissä yleinen nupukivetys. Pienet pyörät iskevät jokaiseen koloon ja harjanteeseen, jolloin matkanteosta tulee tärisevää. Nupukivetys on pahin, siinä hampaat kolisevat yhteen ja silmälasien käyttäjä pelkäsi lasiensa lentävän päästä.

Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, joten sillä pitäisi ajaa pyöräteillä tai ajotiellä. Kumpikin on vaarallista. Nopeammat polkupyörät pujottelevat lautailijoiden väleistä eikä lautailija pysty antamaan suuntamerkkiä kuin korkeintaan vasemmalle. Oikean käden irrottaminen pysäyttää laudan, kun kaasu menee nollille.

Laudalla ei myöskään haluaisi seistä punaisissa valoissa tai odottaa vuoroaan kun tietää, että jokainen minuutti maksaa -- myös seisonta-ajat. Se houkuttelee kiirehtimään ja ottamaan riskiä.

Hoop-laudan paikalliset säännöt: käytä kypärää.
Hauskuuden hintana onkin riski. Onnettomuuksia on ollut paljon. Hoop-laudan säännöissä neuvotaan käyttämään kypärää, mutta sellaista näkee aniharvoin.

Toinen ongelma on lautojen arvaamattomuus. Nappasin laudan Otaniemestä erään rakennuksen edessä. Jos käyttäjä oli ajatellut ajavansa sillä takaisin metrolle luentojen jälkeen, hän pettyi huomatessaan laudan hävinneen. Kun tavara on yhteistä, mieleen tulee sosialismi ja sen ongelmat : -)

Tier- ja Voi-merkkisiä sähköpotkulautoja Kauppatorin vieressä.
Parhaiten lauta sopii lyhyisiin matkoihin, joista käyttäjä ei ole riippuvainen. Toiminta-alue on muutenkin rajoitettu. Sen ylittäminen pudottaa nopeuden 5 kilometriin tunnissa ja ajo muuttuu niin nykiväksi, ettei rajoitusta voi olla huomaamatta.

Jos jättää laudan sallitun alueen ulkopuolelle, siitä peritään 15 euron noutomaksu. Firmojen autot kiertävät iltaisin ja öisin keräämässä laudat, lataamassa ne, ja palauttamassa takaisin suosittuihin paikkoihin, kuten rautatieaseman eteen.

Ajo päätetään sovelluksesta. 
Lautailu ei ole ihan ilmaista. 19 minuutin ajo keskustassa maksoi viitisen euroa. Kuitti tulee sähköpostiin, kuten Uberillakin.

Ainakin Tier-laudat ovat ällistyttävän painavia. Paino tulee akusta, joka  muistuttaa, ettei sähkölaitekaan kulje pyhällä hengellä. Laudoista tuleekin helposti uudenlaista ympäristökuormaa. Tierin kilpailjoiden laudoissa akku on ilmeisesti pienempi, koska niitä pystyy nostamaan ihan käsivoimin.

Luvattomaan (laiturilla pyöräily kielletty) paikkaan hylätty lauta -- ei näin!
Kaksi VR:n henkilöä yritti siirtää luvattomaan paikkaan hylättyä Tier-lautaa Helsingin rautatieaseman laiturilta. Se oli vaikeaa. Varasin laudan sovelluksella ja ajoin sen takaisin aseman eteen. Ajaminen on helpoin tapa siirtää lautoja.

Ongelmista huolimatta sähkölaudat ovat uusi, hauska tapa liikkua. Mitä kaikkea onkaan vielä tulossa, kun digitalisaatiota opitaan hyödyntämään täysimittaisesti?

Potkulaudat toimivat siellä, missä on joukkoja. Tämä rajaa pienet taajamat ulkopuolelle. Myös ikuinen kesä olisi kiva. Molemmissa kohdissa Suomella on omat rajoituksensa. 

perjantai 9. elokuuta 2019

Venäjältä säteilee jälleen - mistä saisin oman mittarin?

Tuoreet uutiset palauttavat mieleen Tšernobylin säteilymittaukset (1986) ja niistä myöhemmin käydyn polemiikin. Viivyttelikö Suomi tahallaan havainnoista kertomista, koska pelkäsi Neuvostoliiton reaktiota?

Vanhojen Hesarien lukeminen kuvaa hyvin silloista epävarmuutta ja hämmennystä. Virheitä tehtiin, mutta tahallisesta vaikenemisesta ei varmaankaan ollut kyse. Säteilyn mittaaminen ja siihen reagointi on oikeasti vaikeaa.

Torstaina 8.8.2019 sattunut räjähdysonnettomuus Arkangelin lähistöllä ei nostanut Suomen säteilytasoja, kertoi STUK. Viereisessä kaupungissa säteilyä kuitenkin havaittiin, joten jää epäselväksi, mitä Venäjällä oikein tapahtui.

Samanlainen episodi koettiin syys-lokakuussa 2017, kun kaikkialla Euroopassa havaittiin kohonneita Rutenium-tasoja. Hesarin ensimmäinen uutinen 3.10.2017 kertoo Helsingin Roihupellossa tehdyistä havainnoista ja mainitsee, että seitsemän eri puolilla Suomea sijaitsevan valvonta-aseman ilmanäytefiltterit ovat vielä postissa matkalla laboratorioon.

Suomen säteilyturvallisuus ei silti ole postin varassa, koska valvonta-asemien lisäksi nykyisin on käytössä 255 automaattista mittausasemaa. Ne antavat hälytyksen, jos säteilytaso nousee yllättävästi.

Tutkijoiden mukaan säteilylähde oli Venäjällä tai Kazakstanissa. Venäjä itse selitti tapahtunutta ilmakehään palanneella satelliitilla, mutta sitä ei lännessä uskottu. Virallisesti Moskova asetti tutkijaryhmän selvittämään asiaa, mutta monista arveluista huolimatta tapahtuma jäi mysteeriksi.

Lokakuussa 2015 STUK havaitsi Helsingin näytteissä pieniä määriä radioaktiivisia aineita, kuten magnaania, kobolttia ja cesiumia. Aineiden perusteella pääteltiin, että kyse oli ydinreaktorin päästöistä. Tuulen suunnasta pääteltiin, että lähteenä olisi Kuolan ydinvoimala.

Venäjällä sattuu ja tapahtuu edelleen, eikä maa edelleenkään kerro riittävän avoimesti asioistaan. Se on huolestuttavaa.

Mutta osataan sitä mokailla meilläkin. Maaliskuussa 2016 Säteilyturvakeskus ilmoitti havainneensa Helsingin ilmassa tuhatkertaisia Cesium-pitoisuuksia. Tuhatkertaisuus kuulostaa paljolta, mutta on silti vain miljoonasosa siitä määrästä, joka edellyttää väestöltä suojautumistoimia.

Tämänkin päästön alkuperäksi epäiltiin Venäjää, sillä hiukkasten uskottiin tulleen Helsinkiin itätuulen mukana. Sitten paljastui nolo totuus: Säteilyturvakeskus paikansi Helsingin radioaktiivisen cesiumin omaan rakennukseensa. Samassa rakennuksessa sijaitsi Suomen Nukliditekniikka, joka kerää matala-aktiivista jätettä mm. sairaaloilta ja teollisuudelta. UPM:n tehtaalta käytöstä poistettu mittalaitteen säteilykapseli oli rikkoutunut, jolloin siitä pääsi ympäristöön hienojakoista radioaktiivista pölyä. "Yhdenstä purkamatta jääneestä säteilylahdesuojuksista löytyi aivan älytön saastuminen", yrityksen edustaja sanoi.

Havaintoa seurasi rakennuksessa laaja puhdistusoperaatio.

Marraskuussa 2018 Eurajoen romuttamolla koettiin hälytys, kun käsittelyyn oli muuton vuoksi päätynyt vahingossa radioaktiivista ainetta sisältävä mittalaite. Ironista kyllä, laitteen käyttäjä oli ollut Suomen ympäristökeskus, joka on ministeriön alainen tutkimuslaitos.

Kesäkuussa 2014 Säteilyturvakeskus sotki mittausautonsa radioaktiivisella aineella.

Syyskuussa 2019 Petäjävedeltä saatiin mystinen, ilmeisesti aiheeton säteilyhälytys.

Tapaukset kertovat paitsi inhimillisistä virheistä myös siitä, miten tarkasti säteilyä seurataan. Nousevat arvot hälyttävät, vaikka kyse ei olisi lähellekään vaarallisista tasoista, ja ne ylittävät aina uutiskynnyksen.

Sitten päästäänkin tekniseen osioon. Entä jos haluaisi itse mitata ilman ja ympäristön säteilyä? Radon-mittauksia varten löytyy monia mittareita, mutta yleinen säteilyn (alfa, beeta, gamma) mittaaminen on yllättävän hankalaa. Isotooppien erittely, joka tarvitaan säteilylähteen selvittämiseksi, vaatii edelleen kalliita laboratoriolaitteita.

Ehkä joskus saamme näppärän taskulaitteen, joka mittaa hiukkassäteilyä jatkuvasti ja erottaa tekoälyllä poikkeamat normaaliin taustasäteilyyn, antaen samalla arvion onko kyse ydinvoimalasta, ydinräjäytyksestä vai lääke- tai teollisuuskäytön vuodoista. Laitteen pitäisi mitata säteilyn lajia, voimakkuutta ja annosmäärää.

Vielä parempi, jos anturin saisi kytkettyä älypuhelimeen. Jonkinlaisia mittareita on jo olemassa, mutta niiden toimivuus on epävarmaa. Amazonin arviot ovat tylyjä: "Don't waste money on this product", "Positive indicator for radiation, but not for how much", "Didn't work" jne.

Aihe oli itselleni ajankohtainen keväällä, kun pohdin oman mittarin hankkimista Tšernobylin matkalle. Kuluttajalaitteita olisi saanut Amazonista alle 100 dollarilla, mutta ne kaikki vaikuttivat leluilta. Vakuuttavin oli GCA-07W Professional Geiger Counter Nuclear Radiation Detection Monitor with Digital Meter and External Wand Probe (378 dollaria), mutta sekin sai ristiriitaisia arvioita. Niinpä jätin ostamatta.

Tässä olisi paikka tuotekehitykselle. Voisiko joku suomalainen yritys kehittää oikeasti toimivan, tekoälyä hyödyntävän mittarin?

Tai onko jollain kokemuksia toimivista säteilymittareista?

Muokattu 24.9.2019

torstai 1. elokuuta 2019

Onecoin-matka Sofiaan

Neljä vuotta sitten maajohtaja Tommi Vuorinen lupasi viedä minut Onecoinin pääkonttoriin Bulgarian Sofiaan, jotta vakuuttuisin kryptovaluutan aitoudesta. Epäilin, että luvassa olisi pelkkiä mainospuheita ja ilmoitin, että haluan nähdä sen laskentakeskuksen, jossa valuuttaa muka louhitaan. Matka jäi siihen.

Kesällä järjestin matkan itse. Ensimmäinen kohde oli Onecoinin alkuperäisen toimiston sijainti aivan Sofian keskustassa osoitteessa Tsar Osvoboditel 12.

Onecoinin vanha konttori oli tässä rakennuksessa.
Sisäänkäynti taloon on uusittu komeaksi, mutta kun katseen kääntää ylöspäin huomaa, että se on vain pintakiiltoa. Talon yläosa on heikossa kunnossa, kuten monet Sofian vanhat rakennukset.

Nykyinen toimisto on muutaman kadunkulman päässä Slaveykov-aukiolla kokonaan uusitussa rakennuksessa ja jos mahdollista, vieläkin lähempänä kaupungin Serdika-sydäntä, jossa sijaitsee myös tärkein metroasema. Vuorinen on päässyt metrolla lentokentältä lähes toimiston ovelle asti.

Onecoin on selvästi menestynyt, mutta rahat ovat tuskin tulleet oikeasta liiketoiminnasta.

Onecoinin nykyinen päämaja on uudessa talossa aivan Sofian keskustassa.
Slaveykov-aukio esiintyy aurinkoisena kesäpäivänä edukseen.

Slaveykov Square
Suomalaisittain kiinnostava yksityiskohta on Onecoinin naapurirakennuksessa sijaitseva Hesburger.

Hesburger muonittaa myös Onecoinin työntekijöitä?
Mahtaako Onecoinin henkilökunta käydä hakemassa pikaruokaa naapurista pitkiä työpäiviä tehdessään? Voisin kuvitella, että ainakin ex-maajohtaja Vuorinen on käynyt Hesessä burgerilla.

Seurasin jonkin aikaa talon liikennettä. Tietävätkö bulgarialaiset, että heillä on maailman suurimman kryptovaluutan pääkonttori kaupunkinsa keskustassa? Onko se tehnyt kansalaisista varakkaita, kuten Nokia aikoinaan suomalaisista?

Tuskinpa vain. Onecoinilla ei ole näyteikkunaa enkä nähnyt yhdenkään asiakkaan astuvan sisälle. Ihmiset kulkivat ohi kiinnittämättä mitään huomiota tähän (omien väitteidensä mukaan) maailman menestyneimpään yritykseen.

Sisäänkäynti ei varsinaisesti houkuttele, sillä ovella on logon lisäksi vain kulunvalvontalaite ja kamera.

Sisäänkäynti ei houkuttele asiakkaita.
Puolen päivän aikaan Onecoinin ovesta tuli ulos useampia työntekijöitä. Vanhempi naishenkilö kävi ovella tapaamassa sisältä tullutta miestä ja halasi tätä, sen jälkeen hän poistui. Työntekijät eivät menneet lounaalle Heseen vaan suuntasivat jonnekin muualle.

Keitä nämä Onecoinin työntekijät mahtavat olla?
Onecoinin työntekijät eivät esiinny nimillään, joten emme voi edes arvailla, keitä kuvissa näkyvät henkilöt ovat. Se tuli kuitenkin selväksi, että pääkonttorilla on aktiivista toimintaa.

Ulko-oven edessä käveli ajoittain edestakaisin mies, jolla oli korvanappi. Syntyi vaikutelma jonkinlaisesta turvamiehestä.

Ovesta astui ulos myös vanhempi naishenkilö.

Entä tämä nainen? Tiettyä yhdennäköisyyttä on...
Melkein kulman takana on Bulgarian sähköistä asiointia kehittävä virasto.

Bulgarian e-government agency
Ja sen vieressä paikallinen liikenne- ja viestintäministeriö:

Ministry of transport, information technology and communications.
Onecoinin sijainti aivan it- ja tietoliikenneasioista vastaavan ministeriön vieressä on jokseenkin ironista. Mahdetaanko ministeriössä tietää, mitä naapurissa puuhataan? Kiinnostaako se edes? Bulgaria on EU:n korruptoitunein maa.

Pääkaupunki Sofian yleisilme on itäeurooppalaisen ankea, sillä monet hienot rakennukset ovat pahasti rapistuneet. EU-tukien avulla paikkoja on korjattu ja uusia taloja rakennettu. Tuloerot ovat huimat, sillä kadulla näkyy myös kalliita mersuja ja urheiluautoja. Tuet ja tuloerot ruokkivat helposti korruptiota.

Yksi asia pistää ikävästi silmään: monet rakennukset, seinät ja käytävät on tuhrittu graffiteilla, joita ei edes yritetä poistaa.

Yleinen katunäkymä kaikkialla Bulgariassa.
Onecoinin mukaan Bulgariassa olisi kaksikin laskentakeskusta 500 kilometrin päässä toisistaan. Maa on vain vähän suurempi, joten mikäli etäisyys pitäisi paikkansa, toisen keskuksen pitäisi sijaita maan länsirajalla lähellä pääkaupunki Sofiaa ja toisen lähellä Mustan meren rannikkoa, missä on halpoina lomakohteina tunnettu Sunny Beach sekä Varnan satamakaupunki. Niiden välissä on lähinnä maaseutua, valtavia auringonkukkapeltoja ja autioituneita kyliä, joissa liikutaan yhä hevosten vetämillä rattailla. Supertietokonetta saati laskentakeskusta tästä maasta on turha etsiä.

Lisäys: kuva Tsar Osvoboditel 12:n alaovelta.

Ovisummerit Onecoinin vanhan toimiston ulko-ovella.
Lisäys @CryptoXpose twiitistä -- naisen kädessä siis 25 450 dollarin arvoinen Hermes Birkin -laukku.
Hermes Birkin 35 cm
Nyt te Onecoiniin sijoittaneet tiedätte, mihin rahanne ovat menneet! Tätä laukkua ei takuulla ostettu Onecoineilla vaan teidän euroillanne.

Lisäys 29.8.2019: Onecoinia edustava norjalainen juristi lähetti sähköpostilla vaatimuksen kuvien poistamisesta.

"Dear Sir,

Our firm of lawyers represents OneCoin and its representative office in Sofia, Bulgaria.

It has come to the attention of our clients that you have written extensively on your blog about OneCoin, after travelling to Sofia and even doing “reconnaissance” on the premises of the office and its surroundings.

Our clients find it preposterous that viewing the office building from outside and calculating distances in Bulgaria puts you in a position to pass judgement on the existence of computers to run the blockchain, but that incorrectness will be obvious also to your readers.

However: On behalf of the persons photographed entering or leaving the office, we ask that you immediately to remove those pictures from your blog, as they’re clearly illegal. The persons have the right to their image, and you have no permission to publish the persons’ images.

Please confirm no later than the 2nd of September that the images have been deleted from the blog post."

Terkkuja vain Tommille. Omassa vastauksessani pyysin tarkentamaan, mihin lakiin kuvien poistopyyntö perustuu. Ja on hienoa, että viimeinkin tiedämme, kuka hoitaa Onecoinin juridisia asioita. Jos uhrit haluavat esittää vaatimuksia tai kysyä oikeudellista neuvoa, juristin yhteystiedot saa minulta.