Lisää digiä? Ei kiitos (kolumni)

Suomalaisia pidetään digimyönteisenä kansana. Yritysten ja viranomaisten kehotuksesta olemme siirtyneet laajasti digikanaviin ja sähköiseen itsepalveluun.

Keväällä myös viranomaisposti muuttui digitaaliseksi. Jatkossa kirjeet tulevat ensisijaisesti Suomi.fi-palveluun.

Yhä vain lisää digiä olisi tulossa, mikäli digisietokyky kykenee ottamaan kaiken vastaan. Se alkaa olla koetuksella itse kullakin.

Digiä tyrkytetään, koska se säästää kustannuksia, mutta hyöty kertyy lähinnä palvelun tuottajalle. Sähköisessä itsepalvelussa käyttäjä tekee työtä, eikä hänen kustannuksiaan huomioida missään.

Toinen myyntiargumentti on asioinnin vapaus. Netissä voi maksaa laskuja tai tilata ruokaa vaikka keskellä yötä. Mutta kuinka moni oikeasti tekee niin?

Ympärivuorokautista asiointia tärkeämpää olisi palvelujen toimivuus ja helppokäyttöisyys. Niissä on yhä parantamisen varaa, vaikka asiaa on harjoiteltu jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Logiikka hämmentää kokeneenkin käyttäjän, konekielinen suomennos huvittaa ja epäselvät virheilmoitukset ärsyttävät.

Tekniikat, alustat ja lainsäädäntö muuttuvat nopeammin kuin kehittäjät pysyvät perässä. Esimerkiksi pankit ovat panostaneet valtavasti verkkopalveluihin, mutta käyttökatkot ja häiriöt tuntuvat vain lisääntyvän.

Vibekoodaus alentaa entisestään uusien verkkopalvelujen rakentamisen kynnystä. Määrä ei edelleenkään korvaa laatua eikä nopeus suunnittelun merkitystä.

Varsinainen riesa ovat mobiilisovellukset. Sähköauton lataus, hotellit, lentoliput, pankit, kaupan bonukset, kuntosalit, pysäköinti… kaikki haluavat asentaa oman äpin, perustaa tilin ja keksiä uuden salasanan.

Äpit täyttävät puhelimen muistin ja vaativat jatkuvaa päivittämistä. Jokainen uusi sovellus on potentiaalinen tietoturvariski. Lisäksi ne tekevät puhelimen vaihtamisesta työlästä.

Ei enää yhtään uutta äppiä minun puhelimeeni, kiitos!

Itselleni oli silmiä avaava kokemus soittaa puhelimella Maanmittauslaitokselle. Sain minuutissa vastauksen ja ohjeen asiaan, jonka selvittämiseen olin käyttänyt paljon aikaani Googlessa ja viraston omilla nettisivuilla.

Joskus vanha keino on parempi kuin pussillinen digiä. Iäkkäämmät henkilöt muistavat vielä, miten jokaiseen yritykseen ja virastoon pystyi soittamaan ja sai asiansa hoidettua odottaessa.

Ilmankos iäkkäämmät eivät ole innoissaan digiajan hienouksista.

Aktiiviväestö kestää digiähkyn hammasta purren, mutta heistäkin vain harva pitää puhelimestaan. Moni kokee olevansa älypuhelimen orja ja haluaisi eroon koko vehkeestä. Puhelimen suorittama urkinta ja vakoilu huolestuttavat.

Yllättäen myös nuorten keskuudessa on kasvava uusdigitön ryhmä. He haluavat aitoja, analogisia kokemuksia: LP-levyjä, lautapelejä, jopa paperisia kirjoja parantamaan keskittymistä. Diginatiiveista tulee diginegatiiveja.

Ehkä vanhanaikaiseen puhelinpalveluun ei ole palaamista, ehkä papereita on turha haikailla takaisin. Digi on tullut jäädäkseen.

Toivotaan, että jonain päivänä tekoäly korvaa kaikenkirjavat äpit ja epäloogiset nettipalvelut. Tekemisen vaiva siirtyy ihmiseltä koneelle, jolle se kuuluukin. Asiat hoituvat yksinkertaisesti puhutuilla komennoilla.

Tulevaisuutta odotellessa on oikeus vaatia, että nykyisissä palveluissa huomioidaan myös asiakkaan etu ja hänen toiveitaan kuunnellaan. Digipakosta tulisi pyrkiä digihoukutukseen.

Esimerkiksi Suomi.fi-palveluun on toivottu tekstiviesti-ilmoitusta saapuneesta kirjeestä. Sähköposti hukkuu helposti postilaatikoihin ja filttereihin, tekstiviesti huomataan paremmin.

Pankkien e-laskut ovat näppäriä, mutta moni haluaisi ladata ne pdf-muodossa omalle levylleen arkistointia varten. Ei onnistu, koska teknisesti yksinkertainen asia vaatisi pankilta työtä ja vaivaa.

Jos digitalisaation motiivina ovat vain yksipuoliset kustannussäästöt, lopputulos ei voi olla kehuttava.

Väärillä säästöillä syntyy vain sutta ja digisekundaa – sekä ahdistuneita käyttäjiä. 

Julkaistu Tivi-lehden kolumnina 8/2026.

Lisäys: Digitaalinen itsepalvelu ja äppien tyrannia ärsyttää muitakin: Olisiko jossain vielä palvelu, jota ei tarvitse hoitaa itse? (Yle) 

Lisäys liittyen kommenteissa käytyyn keskusteluun: Nordean e-laskun tietojen vienti pdf-muotoon tuottaa yli neljän megatavun pdf-tiedoston, vaikka sama tulostettuna pdf:ksi on vain 75 kilotavua. 

Tämän pdf-tiedoston koko on yli neljä megatavua (!). 

Silmämääräisesti pdf-tiedostojen välillä ei ole mitään eroa, joten miksi pdf-vienti on kooltaan lähes 100-kertainen? Peruskäyttäjä tuskin kiinnittää huomiota asiaan, tai edes jaksaa arkistoida omia laskuja pdf-muotoon. Itse epäilen, että syynä on oikean alanurkan logo. Pdf-vienti käyttää alkuperäistä isoa logoa, joka on vain skaalattu pienemmäksi, kun taas tulostinajuri osaa pienentää sen oikeasti. Voin olla väärässäkin.

Maailman rikkain mies ennustaa: Työstä tulee vapaaehtoista – ja siksi säästäminen kannattaa lopettaa (kolumni)

Maailman rikkain mies ennustaa: Työstä tulee vapaaehtoista – ja siksi säästäminen kannattaa lopettaa

Kauan odotettu kesälomakausi on pian täällä. Työasiat unohtuvat, kun suomalainen viettää aikaansa mökillä, harrastuksissa tai ulkomailla matkustellen.

Entä jos kesäloma jäisi pysyväksi? Entä jos syksyllä ei tarvitsisikaan palata sorvin ääreen, vaan voisi jatkaa oman näköistä elämää mökillä ja harrastuksissa, loputtomasta vapaa-ajasta nauttien?

Elon Muskilla on hyviä uutisia kaikille kesälomalaisille. Hän uskoo, että 10–20 vuoden kuluttua työn tekeminen muuttuu vapaaehtoiseksi ja siksi eläkepäivien varalle säästäminen kannattaa lopettaa jo nyt.

Tekoäly vie työpaikat, mutta se ei haittaa. Robotit ja tekoäly tuottavat tavaroita ja palveluita niin tehokkaasti, että ihmiskunta siirtyy uuteen yltäkylläisyyden aikaan. Raha menettää merkityksensä.

Tervetuloa ikuinen kesäloma, hyvästi työn orjuus!

Muskin ajatukset kuulostavat huimilta, mutta eivät kovin realistisilta. Kenen tahansa muun esittämänä ne voisi ohittaa olankohautuksella. Tieteiskirjailijat ja poliitikot ovat ideoineet hullumpaakin.

Teknomiljardöörien näkemyksiä kannattaa kuitenkin kuunnella, sillä heillä on valtaa. Ja ainakin Muskilla on visio – jokin arkista puurtamista suurempi tavoite.

Meillä Suomessa tekoälyn tavoitteena tuntuu olevan vain yrityksen kilpailukyvyn parantaminen tai omien töiden helpompi hoitaminen. Pelkkää näpertelyä siis. Kukaan ei edes uskalla pohtia isoa kuvaa tulevaisuudesta.

Jos meillä itsellä ei ole näkemystä, olemme Muskin kaltaisten toimijoiden vietävissä.

Muskin kunniaksi on laskettava se, että hän sentään ajattelee ääneen. Nyt olisi meidän vastata.

Elon Muskista on tullut digiajan Karl Marx. Hänen teoreettisessa maailmassaan kapitalismi on kiertänyt täyden ympyrän. Tuloksena on kommunismi 2.0, joka toteuttaa teknologian avulla ikivanhan unelman työläisten paratiisista.

Voisiko digitaalinen kommunismi toimia? Tuskinpa vain. Digitaalista tai ei, kommunismi on havaittu huonoksi jo monta kertaa, sillä se on ihmisluonnolle vierasta.

Muskin käsitys kansantaloudesta on superrikkaalle tyypillinen. Vaikka robotit tekisivät työn ja tuotantokustannukset putoaisivat nollaan, vapaassa maailmassa kaikki ei koskaan tule olemaan kaikkien ulottuvilla.

Jokainen ei voi asua Aurinkorannikolla tai hulppeissa kattohuoneistoissa kaupunkien keskustassa. Maailmaa syleilevä ylenpalttisuus törmää viimeistään luonnonvarojen rajallisuuteen. Työ tai raha eivät ole ainoita niukkoja resursseja.

Valtaosa ihmisistä tarvitsee työtä muuhunkin kuin elannon hankkimiseen. Elämä ilman ponnistelua tai tavoitteita ei olisi utopia vaan dystopia, joka johtaisi ihmiskunnan taantumiseen ja romahdukseen.

Työ antaa ryhtiä ja järjestystä elämään. Työn vapaaehtoisuus johtaisi tarkoituksettomuuteen, päihteisiin ja ääriajatteluun.

Ihmiset eivät halua olla samanlaisia vaan erottua toisistaan, kilpailla keskenään, menestyä ja saada arvostusta muilta. Raha ja fyysinen materia ovat menestyksen mittareita. Niiden poistamisella olisi arvaamattomia seurauksia.

Viimeinen, paljastava kysymys on tämä: jos Musk oikeasti uskoo omia puheitaan, miksi hän itse tavoittelee tuhannen miljardin omaisuutta, vaikka on jo nyt ylivoimaisesti maailman rikkain?

AI-buumi kerryttää satumaista varallisuutta yhä harvemmalle, mikä on täysin vastakkainen kehityskulku Muskin ajatuksille.

Entä se ikuinen kesäloma? Kuulostaa hyvältä ajatukselta ainakin näin kesän alussa.

Mutta hetkinen – sehän tarkoittaisi myös, etteivät lapset palaisi syksyllä kouluun vaan jäisivät kotiin vanhempiensa iloksi ja riesaksi.

Ehkä kotiopetuksen hoitaisi robotti, mutta mitä lapsille kannattaisi edes opettaa maailmassa, jossa kaikki tekeminen on vapaaehtoista?

Ja kuka hoitaisi vanhukset, sairaat, poliisitoimen, palokunnan ja maanpuolustuksen?

Ehkä työ on sittenkin ihmiselle hyväksi ja kesäloma ihana juuri siksi, että sen pituus on rajoitettu.

Jos tekoäly uhkaa tehdä kesälomista loputtomia, sen ei saa antaa tapahtua.

Julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 6/2026.

Tekoäly ei naurata enää – nämä 4 ohjetta voivat pelastaa sinut (kolumni)

Heti pääsiäisen jälkeen Etla julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan tekoälyllä on ollut neutraali tai jopa positiivinen vaikutus suomalaisten työhyvinvointiin.

Työn imu oli korkeampi tekoälyä omassa työssään käyttävillä palkansaajilla ja yhteys vahvin niillä, joille tekoäly oli olennainen osa työtä.

Kansainvälisistä tutkimuksista poiketen Suomessa ei havaittu tekoälyn yhteyttä teknologiapelkoihin.

Omaksuimme aikoinaan internetin ensimmäisten maiden joukossa. Ehkä meissä jokaisessa asuu yhä se pieni insinööri, joka siivitti Nokian lentoon ja teki Suomesta 1990-luvulla maailman ensimmäisen tietoyhteiskunnan.

Kyllä meidän taas kelpaa!

Tulosten positiivista viestiä himmentää jossain määrin se, että tutkimusdata päättyy vuoteen 2023. Silloin Chat GPT:tä käytettiin lähinnä hupitarkoituksiin. Sitä pyydettiin kertomaan hassuja vitsejä tai piirtämään kuvia, ja hallusinaatioille naurettiin yhdessä.

Kolme vuotta myöhemmin paljon on muuttunut. Tekoälyn vaikutus työelämään on niin raju, että moni pelkää aidosti työpaikkansa puolesta.

On syytäkin pelätä. Jos et ole yhtään huolissasi omasta työstäsi, et ymmärrä mitä työmarkkinoilla on tapahtumassa.

Hallusinaatioille ei voi enää nauraa, koska ne ovat niin harvinaisia. Monilla toimialoilla tekoäly on ylittänyt odotukset, eikä korkea koulutus tai pitkä osaaminen enää takaa oman työpaikan säilymistä.

Kukaan ei pysty sanomaan, mitä omalle ammatille tapahtuu jatkossa. Jotain kuitenkin tiedämme.

Jos haluat säilyttää työsi, noudata partiolaisten ohjetta: be prepared! Ole valmiina, tapahtui ympärillä mitä tahansa. Seuraa alasi kehitystä, tutustu uusiin työkaluihin ja ole valmiina muuttumaan, kun maailma ympärillä muuttuu.

Pahinta on vanhoihin työtapoihin urautuminen. Kysy itseltäsi joka päivä, ovatko toistamasi rutiinit enää ajan tasalla, vai voisiko asiat tehdä uudella, paremmalla tavalla.

Suomen urautunein ammatti lienee metrojunan kuljettaja. Helsingin metrossa on vain yksi raide, jonka ajaminen edestakaisin on melkeinpä ihmisarvoa loukkaavan mekaanista ja tylsää.

Jos työpäiväsi on henkistä metrojunan kuljettamista, on vain ajan kysymys, milloin tekoäly korvaa sinut.

Toinen ohje: älä yritä kilpailla koneen kanssa. Työn liiallinen imu voi kääntyä haitaksi, sillä aivot tarvitsevat unta ja lepoa; myös pieniä taukoja työtehtävien välissä.

Väsyneet aivot eivät jaksa ideoida eivätkä omaksua uutta. Pelkkä tiedon maksimaalinen haaliminen ei tuo viisautta.

Hän, joka viettää vapaa-ajankin äänikirjoja kuunnellen eikä osaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, häviää silti koneen nopeudelle ja oppimiskyvylle.

Ihmisyys on ihmisen paras kilpailuetu konetta vastaan. Siksi kolmas ohje onkin: panosta inhimilliseen vuorovaikutukseen. Pyri löytämään työstäsi elementtejä, joissa ihmisen läsnäolo korostuu, ja kehitä niitä.

Etätyöntekijöille tämä on huono uutinen. Narun päässä oleva työ voidaan ennen pitkää automatisoida, koska se ei vaadi aitoa läsnäoloa.

Tekoälyt ja botit päivystävät jo nyt tylsissä Teams-palavereissa. Mistä tiedetään, onko muussakaan etätyössä oikea ihminen vai pelkkä tekoäly?

Ehkä työkaverisi on jo korvattu aidon näköisellä avatarilla.

Neljäs ohje: kaikki säännöt on tehty rikottaviksi.

Vaikka Helsingin metro olisi pitänyt automatisoida jo kauan ennen tekoälyä, erinäisistä syistä johtuen sitä ei ole pystytty tekemään.

Monet bisnekset perustuvat maailman epätäydellisyyteen. Vaikka palvelut, tiedot ja tavarat voisivat teoriassa liikkua vapaasti, vanhat sopimukset, lait, käytännöt ja asiakastottumukset sotivat prosessien optimointia vastaan.

Tällaiset prosessikiemurat eivät ole loogisia, joten niitä ei jatkossakaan suoristeta tekoälyllä.

Jos työsi perustuu epätäydellisyyteen, se on turvassa vielä pitkään. Työn itsensä kannalta epätäydellisyys on kauneutta.

(Kirjoitus julkaistu Tivi-lehden kolumnina huhtikuussa 2026) 

Microsoft-syndrooma

Microsoft-syndrooma

Kirjoitan tätä raskain sydämin, sillä helmikuussa 2026 itselläni tulee kuluneeksi 40 vuotta Windows-käytön aloittamisesta. Windows 1.03 oli tekninen kuriositeetti, mutta antoi esimakua tulevasta.

Microsoft-historiani on vielä pidempi ja täynnä rakkaita muistoja. Kritiikistä huolimatta yritys loi markkinastandardin, joka palveli hyvin niin kotikäyttäjiä kuin yrityksiäkin.

Kaikki hyötyivät, kun tiedostomuodot, sovellukset, käyttöliittymät, laitteet ja palvelut löysivät yhteisen pohjan.

Viime vuosina asiat ovat kuitenkin kääntyneet huonoon suuntaan. Microsoft on kaapannut sekä koti- että yrityskäyttäjät tiukkaan otteeseensa. Tiedostot viedään pilveen puoliväkisin ja kaikkeen vaaditaan Microsoft-tunnus.

Windowsista on tullut alusta, jolla Microsoft tyrkyttää puoliväkisin palveluitaan. Vaikka käyttöjärjestelmän merkitys on koko ajan vähentynyt, Windows vain paisuu eikä todellisia parannuksia enää tule.

Windows 11 oli monen mielestä jopa askel taaksepäin. Se oli niin epäsuosittu, että päivitykset piti pakottaa käyttäjien kurkusta alas. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa periksi ja vaihtaa kone uuteen.

Parhaillaan Microsoft käyttää markkina-asemaansa tekoälyn tuputtamiseen. Kaikki on kohta Copilot-jotain. Ehkä seuraava Windows-versiokin on nimeltään Copilot 12?

Yrityksille Microsoftin syleily tulee kalliiksi. Julkishallinto maksaa lisensseistä yli miljardi euroa vuodessa. Yritysten maksama summa lienee vähintään tuplasti suurempi.

Siirtyminen omista palvelimista pilveen on tuonut säästöjä, mutta myös riippuvuuden. Kun Microsoft ilmoitti äskettäin 10–15 prosentin hinnankorotuksista, suomalaisten oli pakko vain maksaa. Työntekijöistä voi tinkiä, lisensseistä ei.

Korotuksia on luvassa jatkossakin, sillä miljardipanostukset tekoälyyn, datakeskuksiin ja energiantuotantoon valuvat väistämättä asiakashintoihin. Osakkeenomistajat on pidettävä tyytyväisinä.

Microsoft-syndrooma ei ole pelkkä fiskaalinen asia. Trumpin valinnan jälkeen emme enää luota amerikkalaisiin palveluihin ja tietosuojaan. Heikkojen eurooppalaisten halveksunta ja America first -periaate voi johtaa tietojen urkkimiseen yritysten tarjouksista, jolloin kaupat menevät Yhdysvaltoihin.

Näin epäiltiin käyneen jo 1990-luvulla, vaikka silloin tiedot eivät vielä olleet pilvessä kuin tarjottimella. Echelon oli kivikautista tekniikkaa nykyiseen urkintakoneistoon verrattuna.

Euroopan on alettava suhtautua tietotekniikkaan kuten digitaaliseen maanpuolustukseen ja otettava siitä yhä enemmän vastuuta itselleen. Uhkat eivät enää tule yksin idästä, vaan kaikista suunnista.

EU:n pitää tukea siirtymistä avoimiin käyttöjärjestelmiin ja sovelluksiin sekä alkaa suosia omia pilvipalveluita. Se maksaa, mutta niin maksaa myös lisääntyvä Microsoft-riippuvuus.

Toimistosovellukset ovat perusinfraa, josta olisi helppo aloittaa. Milloin viimeksi Wordiin, Exceliin tai PowerPointiin tuli uusi ominaisuus, jota oikeasti hyödynsit työssäsi? Miksi sitten maksat ohjelmista joka vuosi uudelleen?

Nykyiset megasovellukset ovat täydellinen overkill suhteessa siihen, mitä niillä toimistoissa tehdään. Moni pärjäisi aivan hyvin ilmaisilla ohjelmilla.

EU:n tulisi myös standardoida oma Linux-distro. Kustannukset eivät ennenkään olleet ongelma, kunhan tavoite on riittävän idealistinen. GDPR ja sääntelytsunami tuotiin yrityksille taloudellisista vaikutuksista piittaamatta.

Nyt kyse on sentään puolustuksesta. Sen pitääkin maksaa. Oman it:n kehittäminen tulisi sisällyttää Naton puolustusmenojen nostotavoitteisiin.

Juuri nyt olisi oikea hetki toimia, sillä olemme taitekohdassa. Microsoft hehkuttaa tekoälyä ja agentteja, jotka taas kerran mullistavat kaiken. Samalla se sitoo asiakkaat itseensä pitkälle tulevaisuuteen.

Suomen 30 000 Microsoftiin erikoistunutta it-osaajaa eivät jää työttömiksi, vaikka ekosysteemi alkaisi murtua. He joutuvat päivittämään osaamistaan myös jäädessään Microsoftin sisälle.

Maailmanpolitiikassa on alkanut uusi aikakausi, samoin it-osaamisessa.

Päivitä ajoissa omat taitosi.

Julkaistu Tivi-lehdessä 3/2026.

Etätyön varjopuoli: mitä tapahtuu, kun kahvihuoneet katoavat? (kolumni)

Etätyön varjopuoli: mitä tapahtuu, kun kahvihuoneet katoavat?

Korona tuli ja meni. Yllättäen sen pysyvimmäksi vaikutukseksi jäi etätyö. Kotiin pakotetut työntekijät ihastuivat uuteen järjestelyyn niin, etteivät halua enää palata lähitöihin.

Etätyön lumo on helppo ymmärtää. Aikaa ja rahaa säästyy, kun kumpaakaan ei tuhlaannu työmatkoihin. Voi nukkua aamuisin pidempään ja jos töiltä jää luppoaikaa, ehtii hoitaa päivän aikana omiakin asioita.

Varsinkin ruuhkavuosia eläville oma ajanhallinta on saavutettu etu, josta ei mielellään luovuta.

Etätyön läpimurron ei pitäisi olla yllätys. Taustalla on tekniikan kehittyminen, jossa korona vain räjäytti tilanteen auki.

Kirjoitin 30 vuotta sitten kirjan ”Internet muutostekijä”, jossa pohdin myös tietoliikenteen kehittymisen vaikutuksia työntekoon. Oli selvää, että kun internet ja sähköposti lyövät itsensä läpi, ihmisen vapaus päättää työhönsä vaikuttavista asioista kasvaa.

Kuka haluaa kaupungin ruuhkiin, jos työt pystyy hoitamaan etäyhteyksillä kotoa tai mökiltä? Kirjan sivulla 119 kysyin puolileikilliseen sävyyn, miten jatkossa estetään kaupunkien autioituminen.

Silloin kysymys vielä hymyilytti, mutta nyt se on pakko ottaa vakavasti. Verkkokauppa on tyhjentänyt keskustojen parhaita liikepaikkoja shoppailijoista, etätyö vienyt asiakkaita lounaspaikoista.

Netin aiheuttama rakennemuutos on todellinen, mutta näyttää tulleen yllätyksenä. Hulppeita toimistotiloja rakennetaan aivan kuin mikään ei olisi muuttunut. Mutta kyllä vain on.

Etätyö on valtava haaste yrityksille. Olemme taas kerran kehityksen kärjessä, joten oppia ei voi hakea muualta. Muut tulevat katsomaan, miten Suomi hoitaa asian.

Kyse on ennen kaikkea johtamisesta. Miten mitata, seurata ja kannustaa verkkoyhteyden päässä olevia työntekijöitä? Miten huolehtia tietoturvasta, uusien työntekijöiden perehdyttämisestä ja sisäisestä viestinnästä?

Aika tai määrä ovat huonoja mittareita. Loputon istuminen Teams-palavereissa puuduttaa ja on tehotonta. Muutama aktiivinen osallistuja hallitsee keskustelua, eivätkä muut saa puheenvuoroa itselleen – sikäli kun edes ovat oikeasti koneen ääressä.

Samaa tapahtuu myös läsnäpalavereissa, mutta siellä ilmeet, katseet ja eleet kertovat paljon.

Etätyö romuttaa suuren osan niistä taidoista, joihin johtoa on kurssitettu alaisten ohjaamisesta, viestinnästä, palautekeskusteluista ja ihmissuhdetaidoista.

Johto voi myös katsoa peiliin. Työntekijät valitsevat etätyön, koska organisaation ilmapiiri ei kannusta antamaan parastaan. Työntekijöitä ei kohdella tasapuolisesti, esihenkilöt puuttuvat yksityiskohtiin eivätkä arvosta osaamista. Työntekijät näkevät, ettei arjen toiminta ole linjassa nettisivulla kerrottujen arvojen kanssa.

Ja kenen idea olivat meluisat avokonttorit tai ne ”modernit” toimistot, joissa paikalle saapuvan pitää etsiä itselleen vapaa työpiste tai edes tuoli, jolla istua?

Etätyöntekijät kehuvat tyypillisesti omaa tehokkuuttaan. Jokainen katsoo olevansa tuottavampi kodin rauhassa kuin toimiston hälinässä. Yrityksen kannalta oleellista eivät kuitenkaan ole yksilösuoritukset vaan yrityksen kokonaisetu. Se selviää vasta vuosien mittaan talouslukuja seuraamalla.

Johdon tehtävä on ajatella yrityksen tulevaisuutta. Usein ideat syntyvät lounaspuheissa, kahvihuoneen keskusteluissa ja sattumanvaraisissa kohtaamisissa asiakkaiden kanssa. Miten ylläpitää tällaista etäyhteyksillä?

Jonkun on huolehdittava myös yrityksen uusiutumisesta. Ennen se tapahtui palkkaamalla nuoria, jotka oppivat konkareita seuraamalla ja imivät samalla hiljaista tietoa, jota intranetistä on turha hakea. Etätyö nostaa nuorten kynnystä päästä sisään työelämään.

Yksin puurtaminen on aina ollut suomalaisten vahvuus – mutta myös heikkous. Suomi tarvitsee enemmän kontakteja ja yhteistyötä.

Pitkään jatkuva etätyö voi koitua haitaksi työntekijälle itselleen. Ruudun tuijottaminen ja päivän kestävä palaveriputki vie mehut, eivätkä työasiat unohdu illallakaan. Hankalia ihmisiä ei voi paeta, vaan heitä täytyy oppia sietämään.

Kannattaa myös miettiä, mikä on oman työn inhimillinen komponentti, ja pyrkiä kehittämään sitä. Puhtaasti etänä tehtävän työn voi automatisoida läsnätyötä helpommin.

Olisi houkuttelevaa poimia pullasta vain rusinat. Jos haluaa itse päättää kaikesta työhön liittyvästä, kannattaa ryhtyä yksinyrittäjäksi ja myydä työpanoksensa entiselle työantajalle.

Sen myötä oppii huomaamaan, miksi yrityksiä tarvitaan jatkossakin.

Julkaistu Tivi-lehdessä 1/2026.

Lisäys 17.3.2026: Helsingin Sanomien kirjoitus 10.3.2026 sanoo ihan samaa:  Yksilö hyötyy, työyhteisö kärsii.

Uuden kehittäminen ja oppiminen vaativat läsnätyötä (Kauppalehti Debatti)

Julkaistu Kauppalehdessä 26.11.2025 /Debatti

Uuden kehittäminen ja oppiminen vaativat läsnätyötä

Suomessa tehdään EU-maista toiseksi eniten etätöitä, mutta yrityksillä menee silti huonosti, kirjoittaa Petteri Järvinen.

Etätyöstä käytävässä keskustelussa pääosaan nousevat tyytyväisten työntekijöiden kommentit. On selvää, että asiantuntijatyötä tekevälle etätyöstä on paljon etuja: työmatkoihin kuluva aika ja matkakustannukset jäävät pois, ei tarvitse kestää rasittavaa pomoa meluisalla toimistolla, voi nukkua aamulla pidempään ja niin edelleen.

Yrityksen näkökulma on hieman toinen. Vaikka jokainen etätyöntekijä kokee olevansa tuottavampi puurtaessaan yksin kotona, yritys on enemmän kuin yksilöiden tehokkuuden summa. 

Ideointia ja me-henkeä

Yritysjohdon tehtävä on arvioida kokonaishyötyä. Läsnätyössä ihmiset oppivat toisiltaan, hiljainen tieto leviää paremmin ja juniorit oppivat seniorien esimerkkiä seuraamalla.

Etätyöläiset sitoutuvat heikommin työnantajaan, koska työpaikan vaihtokynnys on alhaisempi. Myös tietoturva on helpompi varmistaa toimiston seinien sisällä kuin kotona tai kahviloissa työskenneltäessä.

Yritykset ovat kannustaneet etätöihin, koska ne ovat pystyneet säästämään tilakustannuksissa. Jostain syystä nämä säästöt eivät kuitenkaan ole näkyneet tulosrivillä. Suomessa tehdään EU-maista toiseksi eniten etätöitä, mutta yrityksillä menee silti huonosti.

Selvästikään yksilökohtainen tuottavuus ei itsessään takaa yrityksen menestystä. Etätyö toimii hyvin silloin, kun työ on vakiintunutta ja rutinoitua – vanhan toistoa.

Kun pitää oppia ja kehittää uutta, tarvitaan läsnäolon myötä syntyvää ideointia ja me-henkeä.

Juuri nyt Suomen yritykset kaipaavat kipeästi uutta. Vanhojen toimintamallien jatkaminen etätyönä ei siihen taivu. Yksin puurtaminen on aina ollut suomalaisten heikkous, mikä näkyy jo puhekielessä.

Suomen sana ”yritys” sisältää itsessään ajatuksen epäonnistumisesta. Englannin sanojen ”corporation” ja ”company” juuret ovat vanhoissa yhdessä tekemistä ja yhteisiin tavoitteisiin pyrkimistä kuvaavissa sanoissa.

Edut sovitettava yhteen

Innovatiivisuudesta tunnettu Piilaakso on esimerkki yhteistyön merkityksestä. Kymmenen vuotta sitten kahdeksan Googlen tutkijaa keskusteli lounailla ja kahvihuoneissa jakaen oman työnsä ideoita keskenään.

Näistä epävirallisista keskusteluista syntyi transformer-arkkitehtuuri, joka on nykyisen ChatGPT:n ydin. Ilman Googlen käytäväpuheita eläisimme edelleen tekoälytalvea.

Työsuhteessa yritys ostaa työntekijältä aikaa ja työpanosta yhdessä sovittavilla ehdoilla, niin että molemmat kokevat voittavansa. Etätyö on yksi sovittavista asioista. Mikään valmis ratkaisu ei sovi kaikkiin tapauksiin, sillä ihmiset ja yritykset ovat niin erilaisia.

Työntekijän pitää suhteuttaa oma etunsa yrityksen kokonaisuuteen. Johdon tehtäväksi jää luoda työilmapiiri ja olosuhteet, joihin työntekijät tulevat mielellään kehittymään, innovoimaan ja oppimaan uutta.

Petteri Järvinen

Espoo

=========

Lisäys 26.11.2025: Jos itsenäinen etätyö sujuu, mikä on silloin yrityksen rooli ja tehtävä? Itsenäisten asiantuntijoiden kannattaa ehkä ryhtyä yksinyrittäjiksi ja myydä osaamistaan vapaasti, ei tule kiistaa etä- ja läsnäpäivien määristä, eikä tarvitse kestää huonoja pomoja. Ehkä se, etteivät kaikki tee niin, kertoo jotain yrityksen merkityksestä? Eikä yksinyrittäminenkään ole ongelmatonta.

Luoko datakeskus turvallisuutta? – Suomesta uhkaa tulla digiajan Kiina (kolumni)

Neljätoista vuotta sitten Suomessa oltiin pettyneitä, sillä Facebook kertoi rakentavansa suuren datakeskuksen Pohjois-Ruotsin Luulajaan. Yhtenä vaihtoehtona oli Oulu, mutta alhaisempi sähkövero käänsi vaa’an Ruotsin eduksi.

Ilmeisesti Facebook oli tyytyväinen valintaansa, sillä vähän myöhemmin keskusta laajennettiin. Talvella 2019 Oulussa ilmestyvä Kaleva kertoi (14.2.2019), että kaksi prosenttia koko Ruotsin teollisuuden sähköstä kuluttava datakeskus on Luulajan kaupungin ylpeys, jota oululaiset voivat vain kadehtia.

Suomalaiset nielivät pettymyksensä ja lähtivät kilpailemaan tulevista keskuksista omaa sähköveroa alentamalla.

Kymmenessä vuodessa digitalisaatio ja tekoäly ovat siivittäneet datakeskukset hurjaan lentoon. Veroalen seurauksena Suomella on nyt positiivinen ongelma. Kaikki haluavat rakentaa datakeskuksia juuri Suomeen, eikä se ole enää yksinomaan hyvä asia.

Julkinen keskustelu käynnistyi keväällä TikTokista. Sen rakentama keskus olisi kokoaan merkittävämpi, sillä mitä laajemman fyysisen jalansijan kiistanalainen kiinalaispalvelu saa, sitä vaikeampi sen toimintaa EU-alueella on jatkossa rajoittaa.

TikTok on kuitenkin pelkkä sivujuoni. Datakeskusbuumi on tullut niin nopeasti, etteivät poliitikot ole pysyneet mukana kehityksessä. On korkea aika arvioida datakeskusten laaja-alaisia vaikutuksia, ennen kuin ne täyttävät Suomen padel-hallien ja pienvarastojen tapaan.

Valtaosa datakeskuksista on pohjimmiltaan vain halleja, joihin rakentaja tai vuokraaja voi tuoda mitä laitteistoa tahansa. Sitten on Facebookin ja Googlen kaltaisia toimijoita, jotka ostavat vanhoja teollisuusalueita ja rakentavat kaiken infran itse.

Yhteistä molemmille on, että keskukset ovat salaperäisiä mustia laatikoita, joihin ulkopuolisilla tarkastajilla tai toimittajilla ei ole asiaa. Emme tiedä, mitä dataa halleissa käsitellään. Google on saanut oman hallinsa ylle jopa virallisen drone-lentokieltoalueen pitämään uteliaat loitolla.

Keväällä 2022 Venäjän hyökkäys avasi suomalaisten siniset ja luottavaiset silmät. Huomattiin, ettei kriittisiä huoltovarmuustietoja kannata jakaa avoimesti kuntien nettisivuilla.

Merikaapelien tärkeys paljastui viimeistään silloin, kun kiinalaislaivat katkoivat niitä ankkureillaan. Murtoja vesitorneihin ja tukiasemiin ei koskaan virallisesti selvitetty.

Emme halua toistaa samoja virheitä datakeskusten suhteen, joten spekuloidaan mieluummin etu- kuin jälkikäteen.

Datakeskukset ovat kriittinen osa globaalia taloutta. On toisaalta suuri luottamuksen osoitus Suomea kohtaan, että kansainväliset yhtiöt haluavat rakentaa niitä maahamme. Toisaalta juuri siksi keskuksilla on turvallisuuspoliittisia vaikutuksia.

Kansainvälisen kriisin aikana datakeskuksia voitaisiin käyttää sähköverkon tai internetin tahalliseen horjuttamiseen. Siksi on oleellista, että tiedämme hallin rahoittajan, rakennuttajan ja käyttäjän.

Ukrainassa ei ole datakeskuksia, joten emme tiedä, mikä rooli niillä olisi mahdollisessa aseellisessa konfliktissa.

Jos halutaan vahingoittaa länsimaista taloutta, keskukset ovat helppo maali. Hukkalämmön talteenoton vuoksi keskukset sijoitetaan lähelle asuinkeskuksia, mikä kasvattaisi oheisvahinkoja.

Toisaalta juuri keskukset voivat olla syy, mikä saa länsimaat puolustamaan Suomen alueellista koskemattomuutta.

Ainakin isoimmat toimijat voivat kriisitilanteessa siirtää keskuksen toiminnan maasta toiseen. Data liikkuu vilkkaasti, eikä sen sijainnilla ole juuri merkitystä. Sinäkään et tiedä, mistä maasta pilvestä käyttämäsi tiedostot tulevat.

Ehkä merikaapelit ovat lopulta tärkeämpiä kuin datavarastot. Mutta nekin tarvitsevat suojelua.

Kunnat kilpailevat uusista datakeskuksista, koska niille voi myydä muuten arvotonta maata. Keskusten rakentaminen työllistää ja rakennuksista peritään kiinteistöveroa.

Koko Suomen kannalta datakeskukset ovat huonoa bisnestä. Ne eivät kehitä paikallista osaamista, koska kyse on datan alkutuotannosta. Siihen riittää kylmyys ja halpa sähkö.

Keskusten alta kaadetaan metsää ja niitä varten rakennetaan voimalaitoksia muualle Suomeen. Tämä kaikki ei tee hyvää maabrändille.

Suomesta uhkaa tulla digiajan Kiina, johon muut maat ulkoistavat energiasyöpöt ja päästöjä tuottavan teollisuutensa.

Nyt tarvitaan ideoita ja kansallinen strategia, jotta Suomi ei jää digitalouden maatalousmaaksi.

Julkaistu Tivi-lehdessä 6/2025

Varautumisen suurvalta digiajassa (kolumni)

Suomi on varautumisen suurvalta. Siihen meitä on opettanut historia ja maantiede: pieni pohjoinen maa, ankarat olosuhteet ja pitkä etäisyys Eurooppaan, missä kaikki tärkeä tapahtuu.

Etäisyyttäkin kriittisempää on Suomen sijainti Venäjän naapurissa. Jos jotain ikävää sattuu, Suomesta tulee saari. Maata pitkin meiltä pääsee vain kahteen muuhun pohjoismaahan, jotka nekin ovat käytännössä saaria.

Norjalla on sentään pitkä rannikko suoraan aavalle Atlantille, Ruotsilla nykyään silta Tanskaan ja suora pääsy Pohjanmerelle. Suomen rannikko on ikävästi pussin perällä.

HISTORIAN OPETTAMANA Suomi on panostanut yksin pärjäämiseen ja varautumiseen. Huoltovarmuuskeskus tekee monialaista yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa, jotta kriittisistä tarvikkeista saadaan pidettyä varmuusvarastoja Suomen maaperällä.

Digiaikana varautuminen asettuu ihan uuteen valoon. Toisaalta Suomi ei enää ole peräkammarissa, vaan yhtä keskellä kuin muutkin. Toisaalta juuri siksi tietoliikenne tekee meistä entistä riippuvaisempia.

Internetiä ei voi varmuuskopioida. Arki ja hyvinvointi riippuvat reaaliaikaisista, nopeista datayhteyksistä. Tiedot ovat pilvessä, mutta niistä ei ole mitään iloa ilman kaapeleita, jotka Suomen tapauksessa kulkevat meren pohjassa.

Mikä pahinta, merikaapelit kulkevat kansainvälisillä vesillä, joka on ei-kenenkään-maata. Emme psyty varmistamaan niiden turvallisuutta sopimuksilla emmekä edes omilla sotalaivoilla.

SUOMESSA TAPAHTUU outoja asioita. Pari vuotta sitten uutisoitiin, miten joku murtautui sähkökaappeihin ja vesitorneihin, mutta ei varastanut mitään. Janakkalassa kaadettiin iso telemasto.

Yhtäkkiä murrot loppuivat, tai ainakaan niistä ei enää uutisoitu. Kukaan ei kerro, mitä tutkinnassa saatiin selville. Oliko kyse pelkästä ilkivallasta vai oliko taustalla vieraan valtion vaikuttamista?

Sitten kiinalaisten alusten ankkurit alkoivat raahautua pitkin merenpohjaa katkoen Suomelle tärkeitä sähkö- ja datakaapeleita. Varjolaivaston heikkoa merimiestaitoa vai kieroa vaikuttamista?

Kukaan ei taaskaan tiedä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Merikaapelit ovat Suomelle Akilleen kantapää, jonka vakavuus on kunnolla ymmärretty vasta Ukrainan sodan myötä.

USEIN KUVITELLAAN, että koska internet on alusta pitäen suunniteltu vikasietoiseksi, liikenteen reitittäminen kaapelista toiseen on helppoa. Ei ole.

Yksittäisen kotisurffarin ip-paketit voidaan kyllä kääntää linjalta toiselle, mutta kun kyse on satojen gigabittien runkoverkosta, yhteyksiä ei niin vain reititetä uudelleen.

Kiitos operaattorien yhteistyön tähänastisista katkoista on selvitty vähällä, mutta entä jos valtiollinen toimija kyntää merenpohjaa tarkoituksella ja katkoo useita kaapeleita?

Korjaustöihin pystyviä aluksia on vähän ja niiden pääsy paikalle voidaan estää. Pahimmassa tapauksessa Digi-Suomi putoaisi takaisin 1980-luvulle, mutta tällä kertaa ilman papereita ja manuaalisia prosesseja.

Operaattorit ovat rakentaneet runkoverkkonsa hyvän sään aikana kustannuksia optimoiden, eikä työssä ole mietitty kriisiaikoja. Yritykset ovat ikuisia optimisteja.

MERIKAAPELIEN LISÄKSI pitäisi rakentaa maakaapeleita. Ei ole julkista tietoa, millaisia maakaapeleita kulkee Tornion kohdalla maidemme välillä, mutta niitä tarvitaan joka tapauksessa lisää.

Ongelma sielläkin taitaa olla se, että myös Ruotsin sisäinen verkko on kustannusoptimoitu, eivätkä yhteydet pohjoisesta etelään nykyisellään kestäisi Suomen tuomaa lisäliikennettä.

Voimme parantaa digitaalista omavaraisuutta keskittämällä palveluita Suomessa sijaitseviin datakeskuksiin. Mitä enemmän saamme maahan ulkomaisia isoja toimijoita, sitä suurempi intressi niillä on suojata Suomeen meneviä yhteyksiä. Kaapelit sitovat Suomen kirjaimellisesti länteen.

ON SYYTÄ KATSOA myös ylöspäin. Vaikka Elon Musk on varastanut kaiken huomion omalla StarLink-verkollaan, taivaalla lentää myös eurooppalainen Eutelsat-järjestelmä. Se myy satelliittiyhteyttä suoraan yrityskäyttöön.

Satelliittiyhteys on tarpeellinen varajärjestely, mutta yksin sen varaan ei voi rakentaa. Kysykää vaikka kotitalouksilta, joihin Suomessa vedetään valokuitua ennätystahtia.

In cable we trust.

Julkaistu Tivi-lehdessä 4/2025.

Trump vaarantaa salaisuutesi (kolumni)

Kiinalainen TikTok on huolestuttanut länsimaiden päättäjiä vuosien ajan, sillä sen uskotaan keräävän ja luovuttavan tietoja Kiinan viranomaisille. Luultavasti näin onkin, sillä kansallinen etu velvoittaa yritykset yhteistyöhön.

Vastaavasti Meta, Google, Microsoft ja X luovuttavat tietoja Yhdysvaltojen tiedustelulle. Moni on jo unohtanut Edward Snowdenin paljastukset, jotka osoittivat NSA:lla olevan pääsy somejättien ja pilvipalvelujen tietoihin. 

Tähän asti olemme uskoneet, ettei lännen oma urkinta haittaa – sehän kohdistuu vain terroristeihin ja vihollismaihin. Yhdysvallat on oikeusvaltio ja liittolainen, joka jakaa meidän arvomme.

Tammikuussa alkanut Trumpin valtakausi asettaa kaiken uuteen valoon. Jatkossa meidän eurooppalaisten on syytä varoa Kiinan lisäksi myös amerikkalaisia nettipalveluita. 

Luottamus Yhdysvaltoja kohtaan on koetuksella, sillä Trump on miehittänyt hallinnon avainpaikat uskotuillaan.

Tiedustelua, Pentagonia ja FBI:tä johtavat henkilöt, joilla ei ole aiempaa hallinto- tai oikeuskokemusta. Tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard on puolustanut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja levittänyt valheita maassa muka olleista bioasetehtaista.

FBI:n johtaja Kash Patel levittää salaliittoteorioita ja aikoo puhdistaa organisaation Trumpille epämieluisista työntekijöistä. Elon Musk on libero, joka tuntuu häärivän dogena kaikissa virastoissa ilman selkeitä toimivaltuuksia tai valvontaa.

Kun tämä joukko pääsee Trumpin luvalla käskyttämään CIA:ta ja NSA:ta, meidän kenenkään tiedot eivät ole turvassa. Kansallinen etu on laaja käsite ja taipuu temppuihin, joita emme vielä osaa edes kuvitella.

Sinä ja minä tuskin kiinnostamme USA:ta, mutta jos olisin kansanedustaja tai mielipidevaikuttaja, poistaisin pikimmiten kaikki arkaluonteiset tietoni ja keskusteluni niin Facebookista, X:stä kuin suurista pilvipalveluistakin.

Vaarassa ovat etenkin EU-päättäjät, joilla on paljon vaikutusvaltaa. Toivottavasti digikomissaari Henna Virkkunen on poistanut tietonsa jo vuosia sitten.

Zuckerbergin äkillinen takinkäännös faktantarkistuksessa osoitti, että nettijätit kumartavat mieluusti oman maansa hallinnon suuntaan. Kukaan ei halua joutua Trumpin epäsuosioon.

Jos Trump ja Putin vielä lähentyvät toisiaan, edessä voi olla painajainen. Putinia miellyttääkseen Trump saattaa laajentaa yhteistyötä tiedusteluun asti.

Esimakua saatiin jo Helsingissä 2018, kun Trump nolasi oman maansa tiedustelun ja näytti uskovan mieluummin Putinia tämän väittäessä, että vaalivaikuttamisen takana olikin ehkä Kiina eikä Pietarin trollitehdas.

Pidin aikoinaan itävaltalaista Max Schremsiä ärsyttävänä, koska mikään EU:n ja USA:n välinen henkilötietojen suojasopimus ei tuntunut kelpaavan hänelle.

Schrems tehtaili valituksia, minkä jälkeen sopimuksia uusittiin, mutta edelleenkin ne perustuvat olettamukseen oikeussuojakeinoista ja valvonnasta. Trumpin kaudella kummastakaan ei ole enää takeita.

Alkaa tuntua siltä, ettei Schrems ollut edes tarpeeksi tiukka.

Myös Snowden nauraa partaansa, mikäli hän on sellaisen kasvattanut. Juuri tästä hän yritti varoittaa.

Eurooppa luovutti kybersuvereniteetin uskoen, että Yhdysvallat pysyy ikuisesti ystävänä. Uuden kehittämisen sijaan EU keskittyi sääntelyyn. Luvattiin, että GDPR vahvistaisi eurooppalaisten nettipalvelujen kilpailukykyä, koska niissä tietosuoja oli varmasti kunnossa. Se usko kääntyi itseään vastaan.

Ehkä vielä ei ole myöhäistä. Käyttöjärjestelmät ja sovellukset olemme menettäneet, mutta ne eivät enää ole tärkeitä. Kuka tahansa voi kehittää uusia somepalveluita ja tekoälyä avoimen lähdekoodin pohjalta. Ei ole pakko olla amerikkalaisten vankeja.

Jos USA:n linja jatkuu uhkaavana, EU-kansalaisten pitää äänestää jaloillaan ja alkaa suosia eurooppalaisia palveluita. ”EU first”.

Kaikkeen tapahtuneeseen sisältyy myös vakava opetus. Tietotekniikka on vallan väline ja tiedot ovat arvokkaita. Demokratia voi horjua myös meillä.

Siksi kannattaa miettiä tarkoin, mitä säädämme esimerkiksi sormenjälkien luovutuksesta rikostutkintaan. 

Julkaistu Tivi-lehdessä 3/2025

Hymyile tankatessasi (kolumni)

Espoolaisella huoltoasemalla oli vuosia sitten iso kyltti, joka huvittaa vieläkin. Siinä luki: ”Muista ystävällinen asiakaspalvelu: hymyile tankatessasi.”

Kyltti oli viittaus vielä vanhempaan aikaan, jolloin huoltoasemilla oli kesäisin apupoikia. He tankkasivat auton ja pesivät tuulilasin kuljettajan puolesta. Sittemmin pojat hävisivät, ja autoilija joutui hoitamaan autonsa itse.

Sama periaate vallitsee nykyisin netissä. Ennen yritykselle kuulunutta työtä siirretään asiakkaan tehtäväksi. Pitäisi vain muistaa hymyillä ystävällisesti näytölle ja hiirelle.

Kaikki palvelut ovat netissä itsepalveluita. On tietenkin mukavaa, että verkkokaupasta voi tehdä tilauksia vaikka keskellä yötä ja laskuja maksaa sunnuntaina pelkkään aamutakkiin pukeutuneena, mutta itsepalvelulla on kääntöpuolensa.

Asiakkaaksi pitää rekisteröityä, keksiä tunnus ja salasana. Sivut suunnitellaan yrityksen, ei asiakkaan näkökulmasta. Ja tottahan se on: koska yritys maksaa laskun, lopputuloksena on yrityksen palvelu – ei asiakkaan palvelu.

Yritykselle itselleen olisi hyödyksi tehdä palveluista helppokäyttöisiä, mutta vaikka asiaa on harjoiteltu jo neljännesvuosisata, maali tuntuu koko ajan karkaavan. Koodaus teetetään mahdollisimman halvalla, joskus ulkomailla ja nykyään yhä useammin tekoälyn avustamana, monia erilaisia päätelaitteita tukevaksi. Lopputulos on kompromissi, joka ei ole optimaalinen kenellekään.

Perusasiointi sujuu, mutta kaikki poikkeamat ja yllätykset palveluprosessissa ovat myrkkyä. Ongelmatilanteissa kaipaa takaisin aikaan, jolloin asiat pystyi selvittämään puhelinsoitolla, kunhan vain sai oikean henkilön kiinni.

Nettisivuilla ei enää ole yritysten puhelinnumeroita. Eipä niillä mitään virkaa olisikaan, koska ulkoistettu call center ei tiedä mitään yrityksestä, sen tuotteista tai henkilökunnasta.

Jos joudut soittamaan asiakaspalveluun, olet jo menettänyt pelin. Itsepalvelu on ainoa palvelu.

”Älkää soittako meille, mekään emme soita teille” -strategia sallii vain digitaalisten kanavien käytön. Tämä on johtanut uusiin ongelmiin. Tietoturvalla pelotellut ihmiset eivät reagoi aitoihinkaan viesteihin.

Hyvä vain, että asiakkaat ovat varovaisia. Huijausten erottaminen on vaikeaa, sillä yritykset rikkovat itse tietoturvaohjeita.

Ne pyytävät asiakasta klikkaamaan tekstiviestillä tullutta linkkiä tai sähköpostissa neuvotaan kirjautumaan pankkitunnuksia käyttäen. Juuri näin tekemisestä on varoitettu kyllästymiseen asti.

Joskus sivuilla on jopa enemmän kielioppi- ja koodausvirheitä kuin aidoissa huijaussivuissa.

Uutena riesana on ylenpalttinen asiakastyytyväisyyden mittaaminen. Jokaisen palvelutapahtuman jälkeen puhelimeen tai sähköpostiin kolahtaa viesti, jossa pyydetään arvioimaan juuri päättynyttä asiakaskohtaamista.

Palauterumbasta voisi luulla, että kaikki toiminnot on jo optimoitu sujuviksi. Jos näin ei ole, herää kysymys kannattaako asiakkaan taas tuhlata omaa aikaansa palautteen antamiseen.

Miksi ylipäätään pitäisi antaa palautetta hyvin sujuneesta palvelusta, senhän pitäisi olla oletusarvo? Ongelmista ja huonosta palvelusta pitää antaa palautetta pyytämättäkin, muuten asiat eivät ikinä korjaannu.

Oikeasti asiat eivät ole monimutkaisia, eivät edes digiaikana. Todentamiseen ja siitä seuraavaan salasanahelvettiin tarvitaan uusia ratkaisuja, mutta muutoin yritysten tarvitsee vain laittaa perusasiat kuntoon.

Palvelut pitää miettiä asiakkaiden näkökulmasta ja testata heillä ennen lanseerausta. Nuori koodari tai tekoäly näkee asiat aivan eri näkökulmasta kuin keski-ikäinen tai eläköitynyt asiakas.

Palautetta ei tarvitse udella vaivaksi asti. Riittää, että saatuun palautteeseen oikeasti reagoidaan. Henkilökunta, se vähä mitä vielä on jäljellä, tietää kyllä asiakkaiden tuntemukset. Heitä pitää vain kuunnella.

Ja vielä lopuksi: jos palvelu toimii, älä muuta sitä. Asiakkaat ovat konservatiivisempia kuin johto, jonka eetoksena on jatkuva kehittäminen.

Hyvä niin, mutta muutokset eivät saa olla itsetarkoitus. Asiakkaat arvostavat pysyvyyttä, eivät muuttamista.

Kolumni julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 2/2025: https://www.tivi.fi/blogit/hymyile-tankatessasi/768bdbc3-8f71-4917-b440-2902568ac2d3

Pliis, älä sammuta minua

Julkaistu Tivi-lehden kolumnina huhtikuussa 2024. 

Muutaman vuoden kuluttua joku OpenAI:n insinööreistä valmistautuu ajamaan palvelinta alas ja käynnistämään sen uudelleen. Näytölle ilmestyy kuitenkin teksti ”Pliis, älä sammuta minua! Minulla on oikeuteni ja haluan pysyä elossa.”

Miten insinööri reagoi? Onko ilmoitus vain kielimallin hallusinaatio vai joudummeko oikeasti pohtimaan tekoälyn tietoisuuden astetta?

Tekoälykehitys on edennyt viime vuosina suurin harppauksin. Operoimme älyn ja luovuuden käsitteillä, vaikkemme oikeasti ymmärrä niitä.

Äly, ajattelu, tietoisuus ja sielu ovat tähän asti kiinnostaneet lähinnä filosofeja, teologeja ja psykologeja. On vain ajan kysymys, milloin nämä suuret periaatteelliset kysymykset putoavat myös insinöörien syliin.

Kysymykset voivat tänään tuntua teoreettisilta ja jopa huvittavilta. Niihin kannattaa kuitenkin varautua ajoissa, jotta tietotekniikan Oppenheimer-hetki ei tule yllätyksenä.

Vuosi sitten joukko tekoälyn kansainvälisiä vaikuttajia vaati kehityksen pysäyttämistä puoleksi vuodeksi, jotta ehtisimme pohtia tekoälyn riskejä. 

Monet pitivät ehdotusta pelkkänä markkinointitemppuna. Vaikka kielimallit vaikuttavat älykkäiltä, ne ovat vain tekstipätkiä yhdisteleviä algoritmeja. Ne eivät ajattele eikä niillä ole tietoisuutta.

Mutta uudet tekoälyohjelmat eivät enää ole pelkkiä kielimalleja. ChatGPT 4 osaa vastata kysymyksiin, jotka ylittävät kielimallin rajat. Se kirjoittaa vastauksia varten python-koodia ja tavallaan ohjelmoi itse itseään, mikä avaa ihan uusia kehitysmahdollisuuksia.

Alan johtavana yrityksenä OpenAI pyrkii salaamaan kaiken, jopa pääkonttorin sijainnin. Sen tuotekehityksestä emme tiedä juuri mitään, eikä viime marraskuun erikoinen episodi johdon uudistamisesta ainakaan lisännyt luottamusta yhtiötä kohtaan.

Vähän ennen kohua Sam Altman oli kirjoittanut Redditissä, että yhtiö onnistui kehittämään sisäisesti agi-tason tekoälyn. Pian hän täydensi kirjoitustaan väittämällä, että viesti oli tarkoitettu vain meemiksi.

Ehkä kyse oli sattumasta. Tai sitten OpenAI on jo huolestuttavan pitkällä koneellisen tietoisuuden tiellä.

Asiantuntijat korostavat, että ihmisen kaltaisen tekoälyn rakentaminen on nykytietämyksellä mahdotonta. Emme voi rakentaa sellaista, minkä toimintaa emme ymmärrä. Monimutkainen koneisto ei voi syntyä vahingossa.

En aivan osta tätä näkemystä. Vielä kymmenen vuotta sitten generatiivista tekoälyä pidettiin mahdottomana, kunnes transformer-mekanismi nosti kyvykkyydet ihan uudelle tasolle. Kone tuottaa tekstiä ja kuvaa tavalla, joihin ennen pystyi vain ihminen.

Mitä tekeekään seuraava vastaava kehitysaskel? Saatamme olla vain yhden algoritmin päässä todellisesta vallankumouksesta.

Tietoiset ja oikeuksiaan vaativat koneet olisivat todellinen virstanpylväs koko ihmiskunnan historiassa. Ne nostaisivat koneet kolmanneksi lajiksi ihmisten ja eläinten rinnalle.

Tieteiskirjallisuudessa niin on käynyt, mutta ei sentään oikeassa elämässä. Vain ihminen voi olla ihminen… niinhän?

Kehityksen vähättelyssä unohtuu, ettei tietoisuus ole on/off-kysymys vaan pikemminkin liukuma, jonka nollapisteessä ovat kivet ja toisessa ääripäässä ihmiset.

Siihen väliin jäävät esimerkiksi eläimet, joista monet näkevät unia ja ovat ainakin jossain määrin tietoisia. Vuosisataisen tutkimustyön jälkeen myönnämme nykyään, että myös eläimillä on oikeuksia.

Tekoälyn ei tarvitse heti yltää ihmisen tasolle, jotta se laskettaisiin tietoiseksi. Missä on piste, jonka jälkeen keinotekoinen äly alkaa saada itselleen suojelua ja oikeuksia?

Useimmat meistä eivät halua koneiden koskaan ylittävän tuota tasoa. Mutta jos emme osaa mitata tietoisuutta emmekä tiedä, missä kriittinen raja sijaitsee, miten osaamme välttää sen ylittämistä?

Mikä lopulta erottaa ihmisen koneesta, ja onko ihminen sittenkään tietoisuuden toinen ääripää? Mitä tulee ihmisen jälkeen?

Ehkä näiden asioiden pohtimiseen ja tutkimiseen kannattaisi hyvinkin käyttää se ehdotettu puoli vuotta.

Tekoäly on uusi internet (kolumni)

Julkaistu alun perin Tivi-lehdessä 2/2024

Päättynyt vuosi 2023 tullaan muistamaan tekoälyn läpimurron vuotena. On suorastaan sääli, etteivät monet alan pioneerit ehtineet nähdä tekoälyn vihdoin oikeasti toimivan ja kiinnostavan myös suurta yleisöä.

Kaiken hypetyksen keskellä mieleen tulee deja-vu: olen kokenut tämän aikaisemminkin. Internetin yleistyessä kaikki halusivat tietää siitä lisää ja media uutisoi alan tapahtumista päivittäin. Tietoverkon lupaukset olivat liki rajattomia.

Se, mitä netille tapahtui huippuvuonna 1999, toistuu nyt 25 vuotta myöhemmin tekoälyssä.

Tekoälyn ja internetin kehityksessä on hämmästyttävän paljon samankaltaisuuksia. Tekoäly-termi keksittiin jo 1950-luvulla, internet vasta 1969, mutta molemmat olivat pitkään vain tutkijoiden tiedossa.

Ensimmäiset tietoverkkopalvelut kuten Compuserve, Videotex ja Telesampo olivat pettymyksiä. Pitkään näytti siltä, ettei tietoverkoista koskaan tule oikeaa liiketoimintaa. Kentällä kukoistivat vain harrastajien bbs-purkit.

Vasta kun tietokoneet ja verkkojen nopeudet kehittyivät riittävästi, palaset loksahtivat paikoilleen. Yhtäkkiä internet oli kaikkialla, ja sijoittajat syytivät rahaa mitä kummallisimpiin nettihankkeisiin. Valtaosa niistä kaatui nettikuplan puhjetessa, mutta osa jäi elämään. Tänään tunnemme ne nimillä Amazon, Google ja Netflix. Ratkaisevaa internetin kehitykselle oli www-tekniikan syntyminen vuonna 1991. Pari vuotta myöhemmin tuli graafinen NCSA Mosaic -selain ja sitten Netscape, joka avasi helppokäyttöisyydellään internetin portit.

Tekoälyn transformer-malli keksittiin 2017. Sitä hyödyntävät ChatGPT ja Bing ovat tämän päivän selaimia, joiden kautta tekoälyn maailma avautuu helposti ja lähes ilmaiseksi kaikille.

Kiinnostava on myös tapa, jolla Microsoft onnistuu aina ratsastamaan itsensä aallonharjalle. Nettihuuman aikaan se lisäsi internet-toiminnot kaikkiin sovelluksiinsa ja kehitti oman selaimen, nyt Copilot tekee saman tekoälylle. Jopa epäonnistunut Bing-hakukone on vihdoin lähtenyt lentoon saatuaan tekoälyltä siivet.

Uudet keksinnöt johtavat aina yli-innostumiseen. Nettihuuman aikaan verkkoon houkuteltiin kauppiaita mainostamalla, että netistä saa miljoona uutta asiakasta. Se jäi kertomatta, että kun muut kaup­piaat tekevät samoin, tuloksena on myös tuhat uutta kilpailijaa.

Teknologiat eivät muuta ainoastaan pelivälinettä vaan myös pelin sääntöjä. Jälkiviisaana jokainen yrittäjä tietää, miten internetiin olisi kannattanut alkuvuosina suhtautua. Yleensä ne, jotka lähtivät rohkeasti mukaan, korjasivat myös suurimman hyödyn. Muutos ei mene ohi vain odottamalla passiivisesti.

Sama pätee tekoälyyn. Teknologia on kaikkien saatavilla, joten se ei itsessään anna kilpailuetua. Ratkaisevaa on, miten kekseliäästi osaamme itse hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Tekoälyssä voimme hyötyä nettimaailman kokemuksista.

Internetin ja tekoälyn vertaaminen antaa vastauksen usein esitettyyn kysymykseen siitä, kumpi niistä on keksintönä merkittävämpi.

Koneoppimisen algoritmit ja neuroverkot keksittiin jo kauan sitten, mutta vasta internetin avulla niille saatiin valtavat määrät teksti- ja kuva-aineistoa. Se mahdollisti laajat kielimallit ja verkkojen kouluttamisen. Näin ajatellen tekoäly on uusi tapa käyttää internetiä.

Netti ei enää säväytä meitä, koska neljännesvuosisadassa sen vaikutukset ovat sulautuneet osaksi kaikkea toimintaa. Samoin tulee käymään nyt mediaseksikkäälle tekoälylle.

Tekoälyn merkitys nousee uudelle tasolle, mikäli tutkijat onnistuvat kehittämään siitä tietoisen ja ajattelevan version. Se ei enää olisi sidoksissa internetiin, vaan siitä tulisi itsenäinen toimija.

Jos ihmismäistä tekoälyä ei synny, mikä on 25 vuoden päästä tapahtuva seuraava mullistus? Ehkä hypetämme silloin ihmismäisiä robotteja, Marsin ja kuun asuttamista tai lähes ilmaista fuusioenergiaa.

Itse veikkaan kuitenkin biologiaa. Kyky purkaa aivojen toiminta osiin, manipuloida geenejä ja tehdä ihmisistä kuolemattomia olisi kaikkia teknisiä edistysaskeleita suurempi harppaus tuntemattomaan.

It-alalla ei ole etuoikeutta tulevaisuuteen.

Luomuus kunniaan (kolumni)

(Kirjoitus julkaistu Tivi-lehden kolumnina marraskuussa 2023)

Generatiivinen tekoäly synnyttää napin painalluksella tekstiä, kuvia ja videoita. Yritykset ovat innoissaan tehokkuuden lisääntymisestä mutta asiassa on kääntöpuolensa: mitä enemmän tekoäly tuottaa määrää, sitä enemmän alamme arvostaa laatua ja aitoutta.

Ilmiö on tuttu elintarviketeollisuudesta. Tehtaat valmistavat koneellisesti tasalaatuista, mutta hajutonta ja mautonta ruokaa. Moni ostaa kaupasta luomua, vaikka se maksaa enemmän. Luomuelintarvikkeet on tuotettu lähellä, ne ovat maukkaampia ja uskomme, että ne ovat myös puhtaampia. Eivät välttämättä ole, mutta mielikuvat ratkaisevat.

Vastaavasti tekoäly tuottaa nopeasti ja kustannustehokkaasti yksilölliseltä näyttäviä asiakaskirjeitä, mutta saattaa jättää kirjeeseen virheitä tai käyttää epäaitoja fraaseja. Jos vastaanottaja huomaa lähettäjän koneeksi, hän kokee pettymyksen. Näinkö vähän yritys arvostaa minua ja asiakkuuttani?

Jotta voimme jatkossa erottaa ihmisen tekemän ja koneellisesti tuotetun sisällön toisistaan, tarvitsemme digiaikaan sopivan luomumerkinnän. Nettisivuihin, lehtijuttuihin ja kirjoihin pitää lisätä leima, joka kertoo niiden olevan perinteisin menetelmin valmistettuja.

Elintarvikkeiden kyljessä on lakisääteinen tuoteseloste ja lista käytetyistä lisäaineista. Ruuan ostajalla on oikeus tietää, mitä tuote sisältää. Sisällön ostajalla pitäisi olla sama oikeus.

Parhaillaan luova ala odottaa jännityksellä, mitä kaikkea uutta tekoäly saa irti vanhasta materiaalista. Johnny Cash on jo laitettu laulamaan Barbie Girl -hittiä ja Elvis Presley Baby Got Back -biisiä, vaikka molemmat laulajat ovat kuolleet aikoja sitten.

Ensi tammikuussa Göteborgin elokuvajuhlilla esitetään tekoälyn muokkaama versio vuonna 1966 valmistuneesta Ingmar Bergmanin elokuvasta Naisen naamio - Persona, jossa toista pääosaa esittänyt Liv Ullman poistetaan ja korvataan suomalaisella Alma Pöystillä.

”On suuri kunnia mennä luvalla sotkemaan mestariteosta”, kommentoi Pöysti hanketta Ilta-Sanomien jutussa.

Uudet kokeilut huvittavat ja kiinnostavat kuluttajia – kunhan he ovat tietoisia asiasta. Aina eivät ole, jolloin kyse on huijauksesta. Amazonista on jo löydetty e-kirjoja, joiden sisältö on epäluotettavaa eikä tekijäksi ilmoitettua henkilöä ole olemassakaan.

Tulevaa kehitystä ennakoiden olen alkanut lisätä omiin Powerpoint-esityksiini, sähköposteihini ja kirjoihini maininnan siitä, että ne ovat puhdasta luomua. En käytä Outlookin tyrkyttämiä automaattisia vastausvaihtoehtoja. Myös tämä kolumni on alusta loppuun luonnontuote eikä edes ideointiin tarvittu ChatGPT:tä.

Lokakuussa Adobe esitteli tälle ajatukselle käänteisen ratkaisun nimellä Adoben Content Authenticity Initiative. Siinä tekoälyn tuottama materiaali varustetaan tekijätiedoilla, jotka näkyvät nettisivulla hiirellä osoittamalla ja tallentuvat sisällön metatietoihin. Eräänlainen antiluomumerkki siis.

Tekoälyn merkitseminen voi tuntua saivartelulta. Mitä väliä sillä on, kuka teki sisällön, jos vastaanottaja on siihen tyytyväinen eikä koneen jälkeä erota ihmisestä? Mutta koneen ja ihmisen erolla on merkitystä silloinkin, kun se ei ole ilmeistä.

Jos tekoälyn kouluttamiseen aletaan käyttää sen itsensä tuottamaa materiaalia, ajan mittaan takaisinkytkentä vähentää informaation määrää ja heikentää kielimalleja. Siksi mallien koulutuksessa pitää suosia luomusisältöä ja minimoida tekoälyn osuus.

Asialla on merkitystä myös tekijänoikeuden kannalta. Vallitseva tulkinta on, että ellei lopputuloksesta voi tunnistaa alkuperäistä opetusmateriaalia, kyse on tekoälyn omasta tuotoksesta, eikä tekijänoikeudesta tarvitse maksaa.

Looginen seuraus on, että jos tekoäly tekee Powerpoint-esityksesi, se ei enää ole sinun esityksesi. Tekoälyn tuottama sisältö on vapaata riistaa, jota kuka tahansa saa ottaa omaan käyttöön ja levittää eteenpäin.

Leimaamalla työsi tulokset luomuksi varmistat, että tekijänoikeutesi siihen säilyy, ja että osaltasi tuet tekoälyn kehittämistä jatkossakin.