perjantai 27. syyskuuta 2019

VIisi vuotta ensimmäisestä Onecoin-tilaisuudesta - joka oli Suomessa

Yleensä olen blogannut Onecoinista vain, kun jotain uutta on tapahtunut. Edelliseen kirjoitukseen on tullut yli 200 kommenttia, mikä tekee keskustelun jatkamisen hankalaksi, joten jatketaan sitä täällä.

Tänään tulee sopivasti kuluneeksi viisi vuotta maailman ensimmäisestä Onecoin-verkostotilaisuudessa -- joka kaiken lisäksi pidettiin Suomessa. Ruja Ignatova ja Sebastian Greenwood olivat paikalla. Nyt toinen heistä on mennyt maan alle (toivottavasti ei kirjaimellisesti) ja toinen on tutkintavankeudessa USA:ssa.

Helsingin Sanomien juttu (jollaista odotin turhaan neljä vuotta) ilmestyi paperilehdessä 21.9.2019 ja on saanut vielä jäljellä olevat onecoinistit puolustuskannalle. Juttuun on vaadittu oikaisuja, muuten jäsenet uhkaavat valittaa JSN:lle.

Yksi keskeinen vaatimus on se, että media ei voi kirjoittaa negatiivisesti Onecoinista, koska yhtään lainvoimaista tuomiota yhtiötä vastaan ei ole. Se on totta, mutta argumentti on silti huono. Eikö nigerialaiskirjeistä saisi varoittaa siksi, ettei niiden lähettäjiä ole pidätetty ja tuomittu oikeudessa?

Sitä paitsi Ruja Ignatova ON saanut petostuomion liittyen saksalaiseen teräsyhtiöön, josta hän kuppasi varoja isänsä kanssa. Ruja on siis tuomittu rikollinen.

Jokainen onecoinisti, joka uskoo Tommi Vuorisen webcast-lähetyksiä, voisi kysyä itseltään tätä: jos yhtiöllä ei ole mitään salattavaa, miksei Ruja Ignatova tule esiin puolustamaan pikkuveljeään ja yhtiötään? Miksei hän anna haastattelua, jota kaikki toimittajat häneltä pyytävät? Hän sanoi haluavansa tehdä taloushistoriaa -- nyt siihen olisi tilaisuus. Miksi hän piileskelee yhtiön huiman menestyksen jälkeen?

Tänään olisi ollut hyvä hetki avata kaupankäynti pörssissä, joka lopetettiin tammikuussa 2017. Silloin kolikkoja pystyi myymään rajallisesti toisille jäsenille yhtiön sisäisessä Xcoinx-pörssissä yhtiön ilmoittamaan hintaan. Hinnanmuodostus ei ollut vapaata.

Jo neljän vuoden ajan pörssin avautumisen on luvattu tapahtuvan "lähiaikoina". Uusia tekosyitä viivästyksille keksitään aina. Nyt syynä ovat jotkin lisenssineuvottelut (mitä ihmeen lisenssejä tähän tarvitaan?) ja erikoiselta kuulostava yhteistyö jonkin keskuspankin kanssa. Mikä keskuspankki? Valtioilla on oma keskuspankki, eikä sillä ole mitään tekemistä sen paremmin kryptopörssien kuin pörssilistautumisten kanssa.

Tuoreessa webcastissa Vuorinen varoitteli, että kun pörssi aukeaa, Dealshaker-kauppiaat pääsevät myymään kolikkojaan ennen jäseniä. Hän ei maininnut mitään siitä, kuka kolikkoja ostaisi, tai mitä pörssin avautuminen käytännössä merkitsisi.

Jäsenet ilmeisesti odottavat, että pörssin avautuessa he voivat muuttaa ONE-kolikkonsa euroiksi yhtiön ilmoittamalla 29,95 euron hinnalla. Ei se niin mene. Hinta riippuu ostajista. Kenen luulette ostavan kolikkoja tuolla hinnalla? 60 miljardille kolikolle pitäisi löytää ostajia 1800 miljardilla eurolla.

Onecoinistien ryhmissä ihmiset pyrkivät eroon kolikoistaan. Paras näkemäni tarjous oli 5 miljoonaa kolikkoa 15 000 eurolla. Yhden kolikon hinnaksi tulisi siten 0,3 eurosenttiä eli 1/10 000 yhtiön ilmoittamasta arvosta. Tällä hinnalla joku hyväuskoinen saattaisi ostaa pörssistä muutaman kolikon.

Ei, pörssin avautuminen ei tee jäsenistä rikkaita -- päinvastoin, se tietää huijauksen loppumista. Siksi on turha odottaa pörssin aukeamista lähiaikoina, sanoi Vuorinen mitä tahansa.

Vaikka huijaus on avointa ja kenen tahansa nähtävissä, uskovaisia riittää edelleen. Pari iltaa sitten minulle soitti vanhempi mieshenkilö Keski-Suomesta. Hän toivoi minun lopettavan mustamaalauksen, koska se aiheuttaa hämmennystä verkostossa. Hän piti Onecoinia todellisena ja oli valmis odottamaan kuinka pitkään tahansa saadakseen varansa ulos yhtiöstä. Ei suostunut kertomaan, paljonko oli Onecoiniin sijoittanut, ja oliko mukana myös lainarahaa, mutta sellaisen käsityksen sain. Mikään järkiargumentti ei tehnyt soittajaan vaikutusta.

Jokin aika sitten sain norjalaiselta juristilta vaatimuksen poistaa edellisen kirjoitukseni yhteydessä olevat henkilökunnan valokuvat. Näin siitä huolimatta, että kuvat on otettu julkisella paikalla. Kävin lyhyen kirjeenvaihdon juristin kanssa, joka näytti olevan ihan oikeasta norjalaisesta toimistosta. Pyysin yksilöimään, edustiko hän Onecoinin henkilökuntaa vai yhtiötä. Totesin myös, että vaikka kuvien poistolle on vaikea keksiä lainvoimaista perustelua, voin toki tehdä sen, jos kyseiset henkilöt sitä itse sähköpostitse pyytävät.

Sen jälkeen juristista tai henkilökunnasta ei ole kuulunut enää mitään.

Lisäys 4.10.2019: Alkuperäisestä kirjoituksesta jäi puuttumaan Lontoon poliisin tiedote, jota oli tarkoitus käsitellä. Kyse on siis ilmoituksesta, jonka Tommi Vuorinen uutisoi salaisessa FB-ryhmässä tällä saatteella:
"Lontoon poliisi on lopettanut tutkinnan Onelifen/Onecoinin osalta."
Vuorinen on oikeassa. Lontoon poliisi on lopettanut tutkinnan, koska se ei pysty tekemään mitään ja jatkaminen olisi julkisten varojen tuhlausta. Tässä koko tiedote:
Lontoon poliisi luovuttaa Onecoinin suhteen.
Tekstissä Lontoon poliisi ilmoittaa, ettei sillä ole eväitä jatkaa tutkimuksia, koska yritykset ja avainhenkilöt (mm. Lontoossa usein puhunut Kari Wahlroos) eivät ole sen toimivallan alueella. Poliisi myös pahoittelee, ettei se ole pystynyt jäljittämään UK:n alueelta varoja, joita voitaisiin palauttaa uhreille/sijoittajille. Siis uhreille, joita on erehdytetty ostamaan "koulutusta" ja sijoittajille, jotka ovat uskoneet lupauksia sijoittamiensa rahojen moninkertaistumisesta.

Lontoon poliisi neuvoo asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä Yhdysvaltojen viranomaisiin, jotka jatkavat asian penkomista.

Jatko on siis Yhdysvaltojen varassa. Onneksi siellä riittää tutkijoita ja varoja tämän rikosvyyhdin selvittämiseen.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Snowden ja netin kultaiset vuodet

Edward Snowdenin muistelmat "Pysyvästi merkitty" (WSOY 2019) tulivat itselleni täysin puun takaa, vaikka olen sentään pyrkinyt seuraamaan asioita. Ehkä tutkan alla lentäminen oli tarkoituksellista, jotta kukaan ei olisi pystynyt estämään kirjan julkaisua etukäteen?

Edward Snowden: Pysyvästi merkitty, 397 sivua, WSOY 2019
Nyt kirja on kuitenkin ulkona -- julkaistu sopivasti USA:n perustuslain päivänä, jota Snowden itse sanoo arvostavansa juhlapäivistä eniten. Kirja julkaistiin 20 kielellä, myös suomeksi. Olin aiheesta Aamu-tv:n haastateltavana, mutta siinä ehdittiin vain raapaista pintaa. Kirja on mukavasti kirjoitettu ja tarjoaa it-alaa tai verkkovakoilua tuntevalle ahaa-elämyksiä liukuhihnalta. Aihetta olisi vaikka kuinka moneen blogitekstiin!

Z-sukupolvi on syntynyt aikana, jolloin netti on kaikkialla ja kaiken aikaa. On vaikea kuvitella, miten he hahmottavat netin -- tai ajan ennen sitä. Miltä maailma heidän mielestään tuntuisi ilman nettiä?

Me vanhemmat muistamme vielä netin kultaiset vuodet, jotka sijoittuivat noin 1994-1998, kun suuri yleisö pääsi ensi kertaa maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Snowdenilla (s. 1983) nuo vuodet osuivat murrosiän alkamiseen, mikä teki elämyksestä hänen kohdallaan vielä vahvemman ja osaltaan selittää, miksi hänestä tuli myöhemmin maailman tunnetuin nörtti ja USA:n jahtaama tietovuotaja.

Jo esipuheessa Snowden kertoo oman paradoksinsa:
"Yleensä CIA ja NSA eivät palkanneet ketään, jolla ei ollut vähintään maisterin tai myöhemmin kandidaatin papereita, eikä minulla ollut kumpiakaan. Minua ei olisi ikinä pitänyt päästää edes ovesta sisään."
It-tekniikan tuntemus ja nörttiosaaminen antoivat valtaa, johon Snowden ei ollut vielä henkisesti kypsä. Hänen olisi pitänyt päätyä ihan toisenlaisiin it-alan töihin. Mutta näin kävi, ja loppu on historiaa.

Snowdenin kaukainen esi-isä oli brittimajuri, joka saapui 1658 Marylandin provinssiin. Tämä on kiinnostavia yksityiskohta NSA:n päämajasta:
"Fort Meade on itse asiassa rakennettu maalle, jonka aikoinaan omistivat Snowden-serkkuni, ja Yhdysvaltain liittovaltio joko osti (yhden kertomuksen mukaan) tai pakkolunasti (toisen tarinan mukaan) sen heiltä."
Snowden asui nuorena ns. Beltwayllä, joka ympäröi pääkaupunki Washingtonia. Hän vertaa aluetta Piilaaksoon, mutta jonka tuotteena ei ole tekniikka vaan valtionhallinto. Ilmeisesti tämä on juuri se suo, jonka Trump lupasi kuivattaa päästyään Valkoiseen taloon. Lähes kaikki alueen asukkaat ovat töissä valtionhallinnossa tai tiedustelussa.

Snowdenin äiti oli NSA:lla ja huolehti työkseen vakoojien eläketurvasta. Isänsä töistä Snowden ei tarkalleen tiedä; siinä ympäristössä töistä ei puhuttu kotona eikä naapurien kanssa. Monen työ oli salaista, mutta myös teknistä ja valtio halusi lokeroida asioita.

Joka tapauksessa nämä lähtötiedot auttavat ymmärtämään, miksi Snowden itsekin hakeutui tiedusteluun ja miksi hän koki myöhemmillä toimillaan tekevänsä vain velvollisuutensa omaa kansaa kohtaan.

Snowdenin ensi kosketus tietokoneisiin oli Commodore 64, mikäpä muukaan! Myöhemmin isä toi kotiin Compaq Presario 425 -koneen, johon sai modeemin. Snowden alkoi viettää kaiken vapaa-aikansa verkossa ja varasi isosiskon harmiksi talon puhelinlinjan omille nettiseikkailuilleen. Snowden oli alusta lähtien koukussa nettiin ja verkkomaailmaan. Hänen tiedonjanonsa ja uteliaisuutensa oli loputon.
"Suunnilleen 12-vuotiaasta lähtien yritin viettää kaiken valveillaoloaikani verkossa."
Snowden muistelee haikeana 90-luvun nettiä ja tekstin lukeminen saa omankin nostalgian heräämään. Voi Snowden - olet niin oikeassa! Miten erilainen netti silloin olikaan.
"Mutta yhden lyhyen, kauniin ajanjakson – jakson, joka minun onnekseni osui lähes täydellisesti yksiin murrosikäni kanssa – internet oli enimmäkseen ihmisten ihmisille tekemä. Sen tarkoituksena oli valistaa, ei rahastaa, ja sitä hallinnoivat pikemminkin lakkaamatta muuttuvat kollektiiviset normit kuin palvelusopimusten riistävät ja maailmanlaajuisesti valvottavissa olevat ehdot."
Siihen aikaan netti oli toinen elämä, sillä virtuaalinen ja todellinen eivät olleet vielä sulautuneet yhteen. Ihmiset tekivät alkeellisia kotisivuja lemmikeistään ja auttamisenhalu oli valtava. Kun Snowden kysyi neuvoa johonkin tekniseen asiaan, hän sai pitkiä ja asiantuntevia vastauksia muilta käyttäjiltä.

Niin, todellakin! 90-luvun netti oli modeemin vuoksi hidas, mutta silti se oli parasta maailmassa. Minäkin uskoin, että liki ilmainen pääsy kaikkeen maailman tietoon lopettaisi sodat ja väittelyt, sivistäisi ihmisiä ja tekisi maailmasta paremman paikan elää.

Vähänpä osasin silloin kuvitella, että netistä tulisi urkinnan ja valvonnan väline, jossa kaikkea toimintaa seurataan ja myydään mainostajille, jossa web-sivujen lukeminen käy lähes mahdottomaksi mainosbannerien, kyselyiden, evästekuittausten ja automaattivideoiden vuoksi, ja jossa mellastavat trollit ja häiriköt muita ärsyttäen, valheita ja loukkauksia levittäen.

Me olemme kaikki pettyneet 2000-luvun nettiin. Onneksi emme tienneet vielä tuolloin, mihin kaikkien saatavilla oleva netti meidät johtaisi.

Itse ajattelen, ettei ihmiskunta ollut valmis nettiin. Aivomme eivät kyenneet käsittelemään tiedon paljoutta, eivätkä edes halunneet sitä. Ne halusivat jotain ihan muuta: viihdettä, valheita, vaikuttamista, huijaamista, erikoisuutta. Kaikki toimi hyvin niin pitkään kuin netti oli tiedonjanoisten ja edelläkävijöiden kanava. Kaikkia suomalaisia ei olisi pitänyt päästää nettiin lainkaan.

Snowden kertoo kotisivuprojekteista, joita teki Mae-nimisen naisen kotitoimistolla Fort Meaden sotilastukikohdan alueella:
"Otin ilomielin vastaan vähäpätöisimmätkin Notepad++-hommat. On hämmästyttävää, mitä voi tehdä rakkaudesta, varsinkin kun se on yksipuolista. Voin vain arvailla, oliko Mae ollut alusta saakka täysin selvillä tunteistani häntä kohtaan ja käyttänyt niitä hyväkseen. Mutta mikäli olin uhri, olin sitä vapaaehtoisesti, ja aikani hänen alaisuudessaan teki minulle hyvää."
Syyskuun 11. päivä muutti Snowdenin elämän. NSA ja CIA evakuoitiin, koska pelättiin uusien koneiden iskevän niiden rakennuksiin.
"Muistan loppuikäni, kuinka ajoin NSA:n päämajan ohi kulkevaa Canine Roadia pitkin sen jälkeen, kun Pentagoniin oli isketty. NSA:n mustista lasitorneista vyöryi hulluus, hyökyaalto, joka koostui huudoista, kännyköiden soittoäänistä ja moottoreiden ärjähdyksistä, kun autoilijat kaasuttivat ulos pysäköintipaikoilta ja kamppailivat pääsystä tielle. Yhdysvaltain historian pahimman terroriristihyökkäyksen hetkellä NSA:n, maan tiedusteluyhteisöön kuuluvan merkittävän signaalitiedustelupalvelun, työntekijöitä poistui työpaikaltaan tuhansittain, ja tulva tempaisi mukaansa minutkin."
Uskomatonta kyllä, ennen 9/11-iskua Fort Meaden alueelle, missä NSA:n pääkonttori sijaitsee, oli kaikilla lähes vapaa pääsy. Ei ollut betoniporsaita, ei puomeja, tarkastusasemia eikä piikkilanka-aitoja.
"Pystyin noin vain ajamaan Civicilläni ikkuna auki ja radio päällä asevoimien tukikohtaan, jossa sijaitsi maailman salamyhkäisin tiedustelupalvelu, enkä joutunut pysähtymään portilla näyttämään henkilöllisyystodistusta."
Tuntuu enteelliseltä, että Snowden kävi jo opiskelijana töissä NSA:n sotilastukikohdassa, jonka hän myöhemmin joutui raskaasti pettämään.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Miksi Google höristää korviaan?

Edellisen kirjoituksen aihe olivat sijaintitietojen yllätykset. Nyt on vuorossa puheentunnistus. Joissakin Android-puhelimissa Googlen puhetunnistus aktivoituu nimittäin yhtäkkiä ja pyytämättä, ainakin Google Maps -navigoinnin ollessa käynnissä.

Itselleni kävi näin kesällä useamman kerran Huawei 30 Pro -puhelimen kanssa. Kesken navigoinnin puhelin sanoi, ettei ymmärtänyt komentoa -- vaikka mitään "OK, Google!" -komentoa ei oltu annettu. Samsung S9 -puhelimessa navigointi ei aktivoitunut kertaakaan väärässä tilanteessa, vaikka puhelimet olivat päällä samanaikaisesti.

Kun Google yllättäen sanoo, ettei ymmärtänyt, seuraus on hämmentävä. Syntyy vaikutelma, että puhelin salakuuntelee keskusteluja koko ajan. Niin ei varmaankaan ole, mutta epäluulo jää jäljelle.

Sirin, Amazonin ja Googlen salakuuntelu nousi uutiseksi heinäkuussa, kun kävi ilmi, että suuret jenkkiyritykset kehittävät puheentunnistusta kuuntelemalla annettuja komentoja. Pahimmillaan vieraisiin korviin voi päätyä kiusallisia tai luottamuksellisia tietoja. Apple ja Google ovat sittemmin ilmoittaneet lopettavansa kuuntelun. Epäselväksi jää, miten ne aikovat jatkossa kehittää puheohjausta, jos ihminen ei saa tarkistaa tunnistuksen onnistumista. Epäilen, ettei kuuntelusta luovuta kokonaan, mutta käyttäjiltä pyydetään siihen aiempaa selkeämmin lupa.

Google poimi haamukomennon autossa käydystä keskustelusta.
Heinäkuun lopussa kuuntelin autosta Ylen Ykkösaamun keskustelua Helsingin Sanomien sotilastiedusteluun liittyvästä juttukiistasta, kun Huawen puhelin luuli tunnistaneensa siitä itselleen tarkoitetun komennon.

Google poimi haamukomennon autoradion keskusteluohjelmasta.
Kyseinen keskustelu löytyi myöhemmin Yle Areenasta, joten testasin asiaa uudelleen. Toistin keskusteluun moneen kertaan pöytäkoneen kaiuttimista eri äänenvoimakkuuksilla navigoinnin ollessa käynnissä.

Ei mitään. Google Maps ei reagoinut lainkaan. Ei myöskään Samsungin S9-puhelimessa.

Todennäköisin selitys on, että jokin auton akustiikassa tai taustamelussa laukaisi puheentunnistuksen. Se saattoi olla äänien yhdistelmä, jota paljas korva ei olisi edes erottanut. Tai sitten kyseessä oli bugi, jonka Google ehti jo korjata.

Puheentunnistuksen aktivoituminen tuntuu täysin sattumanvaraiselta. Ehkä Huaweissa on Samsungista poikkeava mikrofoni tai elektroniikka, joka tuottaa helpommin haamukomentoja?

Guardianin mukaan Siri erehtyy usein luulemaan vetoketjun ääntä "Hey Siri" -komennoksi. Valmistajat tasapainoilevat jatkuvasti tunnistusherkkyyden ja väärien tunnistusten välillä, eikä tätä rajanvetoa koskaan saada erehtymättömäksi.

Yhdessä edellisen kirjoituksen paikannusilmiöihin herää kuitenkin epämiellyttävä tunne siitä, miten huonosti tunnemme niiden laitteiden toimintaa, jotka seuraavat elämäämme ja kulkevat aina mukanamme. Eikä kyse ole yrityksen tai perehtymisen puutteesta: vaikka kuinka kiinnostaisi, näitä asioita ei ole dokumentoitu missään. Ne ovat tuotesalaisuuksia.

Tällainen epävarmuus herättää huolta ja levottomuutta. Olemme jenkkiteknologian armoilla.

Varmuuden vuoksi kannattaa sammuttaa puhelimesta virta tai kytkeä se lentotilaan aina, kun puhuu jotain luottamuksellista. Akun irrottaminen voi vaikuttaa liioittelulta, mutta ei oikeasti ole sitä. Eikä nykyisistä puhelimista akkua edes saa irti. Ehkä juuri tästä syystä?

maanantai 2. syyskuuta 2019

Miksi puhelin paikantaa itsensä väärään paikkaan?

Moni on varmaan huomannut, että mobiililaite paikantaa joskus itsensä ihan väärään paikkaan. Itselleni kävi näin viimeksi kaksi päivää sitten. Olin Espoon Tapiolassa, mutta puhelin väitti sijainniksi Helsingin ja tarjosi paikkoja Tähtitorninmäeltä.

Paikkatieto väärästä kaupungista
Väärä paikannus oli arvoitus, koska olin ulkona ja GPS:n olisi pitänyt helposti napata tarkka sijainti taivaan satelliiteista.

Googlen kaltaiset jenkkiyritykset eivät kerro yksityiskohtia palvelujensa tekniikasta, joten me käyttäjät voimme vain arvailla, mistä on kyse. Siispä arvailen.

Applen iPod Touch ja ne iPad-mallit, joissa ei ole GPS:ää, pystyvät silti paikantamaan itsensä. Paikannus perustuu tunnettuihin wifi-tukiasemiin, joiden sijainnin Google on kartoittanut esimerkiksi Street View -kuvausten yhteydessä. Laite kuuntelee lähistöllä erottuvia wifi-verkkoja ja pystyy haarukoimaan sijaintinsa niistä.

Wifi-asemien sijaintitietokanta vanhenee, joten sitä ilmeisesti päivitetään koko ajan käyttäjien puhelinten avulla. Meistä jokaisen puhelin kuuntelee tukiasemia ja päivittää tietokantaa, jotta muut voivat määrittää sijaintinsa niiden perusteella.

Todennäköistä on, että jos puhelimen lähistöllä on yksi tai useampia tukiasemia, jotka on aiemmin paikannettu Helsingin Tähtitorninmäelle, puhelin luulee tutut tukiasemat nähdessään olevansa siellä. Mutta miksi tukiasemat olisivat liikkuneet? Luultavasti päivitysalgoritmi ei erota, mikä on oikea, kiinteä tukiasema, ja minkä takana on vain tilapäiseksi tukiasemaksi asetettu puhelin.

Jos siis Tähtitorninmäellä aiemmin tukiasemana toiminut puhelin havaitaan Tapiolassa, puhelin luulee olevansa Tähtitorninmäellä. Tällainen virhe on todennäköisin silloin, kun puhelin on ollut pitkään paikassa, missä normaali paikannus ei onnistu, kuten metrossa, junassa, maanalaisessa parkkihallissa tai lentokoneessa.

Jokin aika sitten huolestunut lentomatkustaja kysyi asiasta neuvoa, koska Finnairin lennolla USA:sta Suomeen hänen puhelimensa paikantui Venäjälle -- vieläpä maan verkkovalvontaa tekevään virastoon. Melkoinen yllätys! Mahdollisesti samassa koneessa oli ko. viraston työntekijä, jonka puhelin oli jäänyt tukiasematilaan. Ehkä edes tukiasematilaa ei tarvita, puhelimen wifin probe-signaalit saattavat riittää.

Mutta miksi puhelin käyttää wifi-paikannusta, vaikka Tapiolan aukiolla kuuluu vahva GPS-signaali? Luultavasti syy on virrankulutuksessa: GPS vie sen verran sähköä, että jatkuva käyttö söisi turhaan akkua. Wifi-signaalien avulla saadaan riittävä paikkatieto ja GPS:ään turvaudutaan vain, kun tarvitaan tarkka sijainti esimerkiksi valokuviin tai kuntoiluohjelmiin.

Paikannus on monimutkainen toiminto, jota Android-puhelin kuvaa vain ylimalkaisesti:

Paikannuksen taustalla on useita tekijöitä
GPS:n ja wifin lisäksi käytetään paikannustieto muodostetaan myös mobiiliverkkojen ja jopa anturien (?) datan perusteella. Tulokset voivat olla yllättäviä. Tämä saattaa selittää oudot sijaintitiedot Putinin vierailun yhteydessä.

Kun seuraavan kerran saat oudon paikannuksen, kokeile sammuttaa wifi kokonaan (tai ota hetkeksi käyttöön lentotila) ja katso, korjautuuko sijaintitieto. Itselläni se auttoi, paikka siirtyi Tapiontorille Espooseen. Paikannus vaatii, että nettiyhteys toimii, joten lentokonetilaa ei voi käyttää. Finnairin tapauksessa netti toimi satelliitin kautta, mutta GPS ei saanut signaalia koneen kuoren läpi.

Ärsyttävintä on, että hapuilemme pimeässä. Luotamme elämämme ja tietomme jenkkiteknologian varaan tietämättä, miten se oikeasti toimii. Se on melkeinpä pelottavaa.

Oletko itse havainnut outoja paikannuksia? Kokeile ensi kerralla wifin sammuttamista.

Muokattu 3.9.2019