Nuoret nettiin vain vanhempien luvalla?

Tietosuojan ylilyönneistä tämä on jo huippua: EU:n tietosuojadirektiiviin on lisätty viime hetkellä kohta, joka velvoittaa nettiyhtiöitä vaatimaan vanhempien luvan ennen kuin ne voivat käsitellä alle 16-vuotiaiden lasten tietoja.

On käsittämätöntä, että tällainen ehdotus tuodaan mukaan viime hetkillä. Nettipalvelut ovat monelle nuorelle keskeinen osa elämää, kaveripiiriä ja ihmiseksi kasvamista. Pitäisikö siihen saada vanhempien lupa? Tarvitsevatko some-palvelut suojaikärajan? Vaatiiko diginatiiviksi kasvaminen vanhempien suostumuksen?

Ajatus vanhempien luvasta ei ole muutenkaan tästä maailmasta. Nettipalveluilla ei ole mitään keinoa tarkistaa käyttäjiensä ikää luotettavasti. Edes pankkitunnuksia tai luottokorttinumeroita ei voi käyttää, koska nuorilla ei niitä ole. Oman syntymäajan voi ilmoittaa millaiseksi tahansa.

Jos näin pöhkö ehdotus menisi läpi, nuoret alkaisivat väärentää vanhempien lupia samoin kuin he ovat aina kirjoittaneet näiden nimiä huonosti menneisiin koepapereihin. Vanhemmalta voidaan vaatia pankkitunnusten tms. käyttöä, mutta miten todistaa, että on juuri kyseisen nuoren huoltaja? Nyt aikuiset ostavat viinaa nuorten puolesta (hyi, kiellettyä), jatkossa sama isä tai äiti voi ilmoittautua kaikkien nuorten vanhemmaksi ja antaa luvan. Uudenlaista virtuaalivanhemmuutta, siis.

Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut voimassa lasten tietojen suojeluun tarkoitettu COPPA-laki. Se kieltää käsittelemästä alle 13-vuotiaiden tietoja, oli näillä vanhempien lupaa tai ei. Juuri tämän lain vuoksi Facebook ja monet muut jenkkipalvelut asettavat käyttäjilleen 13 vuoden minimi-iän (jota ne eivät tietenkään pysty millään tavalla valvomaan).

EU:n oma 16 vuoden ikäraja olisi pelkkää kiusantekoa amerikkalaisille, joiden nettipalvelujen suosiota eurooppalaiset eivät ole pystyneet haastamaan.

Alunperin otsikkona oli "Nuoret someen..." mutta korjasin sen yleisemmäksi. Koska siitähän tässä on kyse: jos nuorista saa kerätä tietoja vain vanhempien luvalla, koko netti- ja älypuhelinkäyttö edellyttää samaa menettelyä. Nettisurffaus, sähköposti ja appsien lataaminen kerryttävät nekin tietoa alle 16-vuotiaista.

Lisäys klo 14: Nopeiden käänteiden jälkeen näyttää siltä, ettei ehdotonta 16 vuoden alaikärajaa tule, vaan 13-16 vuoden raja jää kansalliseen harkintaan. Lopputulos on melkoinen sotku. EU on pitkään pyrkinyt digitaalisiin sisämarkkinoihin, joissa paikallisia säädöksiä poistetaan verkkokaupan ja nettipalveluiden helpottamiseksi. Jos valtiot päätyvät erilaisiin ikärajoihin, palvelut joutuvat lisäämään maakohtaisia sääntöjä.

EU:n räpistely digitalisaation suossa näyttää toivottomalta. Aivan kuin sääntelyä ja byrokratiaa lisäämällä voitaisiin edistää EU:n menestymistä tulevaisuuden palveluissa. Omaan jalkaan ampuminen (hyvässä tarkoituksessa, tietenkin) saisi jo loppua, muuten Eurooppa menettää pelin lopullisesti.

Diginatiivit saivat ainakin torjuntavoiton. Turha edes vaatia, että Suomi luistelee tästä määräyksestä läpi mahdollisimman kevyesti ja häiritsemättä markkinoita sen enempää. Se on itsestäänselvyys. 

EU haluaa lakinsa koskevan myös Yhdysvaltoja

Päivän uutisen mukaan EU on tyytymätön siihen, että Googlelle määrätty oikeus tulla unohdetuksi -periaate koskee vain EU-maissa toimivia hakukoneita. Jos haluaa etsiä entiseen tapaan kaikkia sivuja, ei tarvitse muuta kuin tehdä haut kansainvälisen google.com-sivun kautta.

Tämä ei varmaankaan tullut EU:lle yllätyksenä, sillä nettipalvelut toimivat globaalisti -- ellei sitten omistaja itse rajoita pääsyä niihin esimerkiksi jakeluoikeuksien vuoksi (yritäpä katsoa Hulu.com-videoita Suomesta).

Yllätyksenä tulee kuitenkin EU:n vaatimus, että myös Googlen amerikkalaisen emoyhtiön pitäisi noudattaa EU-tuomioistuimen päätöstä (ainakin niissä hauissa, joita tehdään EU-maista käsin). Koska google.com-palveluita ei ole suunnattu eu-kansalaisille (ei toisaalta estettykään), käytännössä kyse olisi unohdusperiaatteen pakottamisesta myös amerikkalaisille käyttäjille.

Entä jos Kiinan valtio vaatisi eurooppalaista nettiyhtiötä poistamaan palvelustaan toisinajattelijan blogin, joka on heidän kansallisen lakinsa vastainen? Tai luovuttamaan tietoja käyttäjistä, joiden "rikos" ei ole meidän mielestämme rikos lainkaan? Tietenkin torjuisimme tällaiset vaatimukset. Pitäkää lakinne ja määräyksenne, meillä on omamme.

On kiinnostavaa nähdä, miten EU aikoo edetä asiassa. Amerikkalaisen yhtiön sakottaminen voi osoittautua mahdottomaksi, sillä laeilla voidaan vaikuttaa vain kansallisiin maayhtiöihin. Googlen emoyhtiölle voidaan määrätä vaikka miljardin sakot, mutta kuka ne perisi? Onko vaihtoehtona se, että EU-maat velvoitetaan estämään kansalaisten pääsy google.com-hakukoneeseen Pirate Bay -estojen tapaan?

Joka tapauksessa EU:n kiukuttelu USA:ta vastaan on epäviisasta ja koituu molempien haitaksi.

Jos amerikkalaiset haluavat säätää vastaavan unohduslain omalle Googlelleen tai hajottaa yhtiön useampaan osaan, se on heidän asiansa. Vain heillä on siihen oikeus ja juridiset keinot.

Emmehän mekään EU-alueella noudattaisi yhdysvaltalaisia lakeja.

Googlen unohduspakko vie ojasta allikkoon

Toukokuinen EU-tuomioistuimen päätös vaatia hakukoneet poistamaan linkkejä henkilön pyynnöstä herätti runsaasti keskustelua. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvä tarkoitus johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Tässä yksi esimerkki: jokin aika sitten olin kuuntelemassa luennoitsijaa, joka ei ollut aivan vakuuttava. Katsoin Googlesta, mitä tietoja henkilöstä löytyy ja millainen työkokemus hänellä on. Tulossivun lopussa näkyi kiinnostava ilmoitus:

"Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla".

Yhden rivin tekstillä on dramaattinen vaikutus. Se tarkoittaa, ettei yllä näkyviin hakutuloksiin voi luottaa. Mahdollisesti kyseinen henkilö on epäpätevä ja saanut julkista kritiikkiä, jonka hän on halunnut poistaa. Toisaalta on yhtä mahdollista, että poistovaatimus liittyy johonkin ihan muuhun asiaan.

Ja sekin on mahdollista, että poiston on tehnyt hänen kaimansa, joka toimii aivan toisella alalla. Jos kaikki tulokset näkyisivät, nimikaimaan liittyvät kielteiset asiat olisi helppo selvittää asiayhteydestä. Nyt sitä ei voi tehdä. Jäljelle jää vain pysyvä epävarmuus, joka kääntyy tekijää itseään vastaan.

Nimensä poistoa pyytänyt henkilö ei varmaankaan ajatellut, että pyytämällä tietojensa poistoa hän aiheutti itselleen enemmän vahinkoa kuin antamalla kielteisten tietojen hautautua internetin tietomassojen alle. Eikä pelkästään itselleen, vaan myös kaikille muille samannimisille.

Tietenkin voi väittää, että vika on Googlen: jos se ei kertoisi tulosten olevan peukaloituja, epäilykset eivät heräisi. Mutta olisiko sekään oikein tiedonhakijoita kohtaan? Poistopyyntöjen mukana on saattanut hävitä aineistoa, jota hakija ei nyt löydä, ja joka ei mitenkään liity asianomaiseen henkilöön.

Suo siellä, vetelä täällä.

Älä sekaannu nettihakuihin!

Lisäys klo 10.10-10.35 Saamani palautteen perusteella näyttää siltä, että teksti näytetään silloin, kun käyttää google.fi-palvelua (ei google.com) ja kun haun kohteena oleva nimi ei ole kovin yleinen. Teksti voi siis näkyä, vaikka henkilö ei olisikaan pyytänyt tietojensa poistamista.

Esimerkiksi Kauto Huopio ei varmaankaan ole pyytänyt poistoja, eikä hänellä liioin liene nimikaimoja. Kuitenkin Google näyttää varoituksen:

Ilmoitus tulee google.fi-haussa ihmisistä, joiden nimet ovat harvinaisia.

Kannattaa siis käyttää hakuihin google.com-osoitetta, joka toimii yhdysvaltalaisten lakien mukaisesti, eikä vastaanota poistopyyntöjä. Liikenteen ohjaaminen USA:han tuskin oli tuomarien tarkoitus saati Euroopan oman edun mukaista. 

Entinen poliitikko, lääkäri ja pedofiili hakeneet ensimmäisinä poistoa Googlesta

EU-tuomioistuimen Google-päätös tehoaa nopeasti. Koska kyse on voimassaolevan lain tulkinnasta, päätöksen vaikutukset näkyvät jäsenmaissa heti -- myös Suomessa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, kuka tahansa suomalainen voi vaatia Suomen oikeudelta päätöstä itsensä kannalta vanhentuneen tai epäolennaisen tiedon poistamisesta Googlen hakutuloksista. Siinä on käräjäoikeudelle pohtimista, miten näitä kriteereitä tulisi tulkita!

Ylen uutinen tietää kertoa, että EU:ssa lääkäri, entinen poliitikko ja tuomittu pedofiili ovat jo vaatineet itselleen kielteisten tietojen poistamista hakutuloksista. Poliitikko haluaa tulla valituksi uudelleen eikä halua, että hakukone löytää netistä häntä arvostelevan artikkelin. Vastaavasti lääkäri vaatii potilaiden kirjoittamia kielteisiä arvioita poistettaviksi.

Jo heti ensimmäiset tapaukset osoittavat, miten ongelmalliseen tilanteeseen päätös johtaa. Onko oikein, että poliitikko voisi poistaa itseään arvostelleen artikkelin? Jos lääkäri on oikeasti huono, ketä palvelee se, että potilaiden kriittiset arviot poistetaan?

Entä pedofiili? Tuomio on ehkä kärsitty ja rikos yhteiskunnan näkökulmasta sovitettu, mutta pedofiili ei yleensä parane. Tieto voi olla vanhentunut, mutta se ei ole väärä. Epäolennaisuudesta voidaan olla monta mieltä.

Suomessa oikeuden päätökset ovat julkisia. Jos oikeus päättää, että Googlen pitää poistaa poliitikkoa koskeva kielteinen artikkeli, tieto tästä löytyy Googlella. Sekin pitäisi siis poistaa uudella päätöksellä. Jotta tuloksena ei olisi loppumaton noidankehä, oikeuden päätökset pitää joko salata tai ainakin estää hakukoneiden pääsy niihin robots.txt-tiedostolla. Sen jälkeen muitakaan oikeuden päätöksiä ei voi hakea.

Ylen uutisen referoimat tapaukset ovat vasta hakemuksia, eivät päätöksiä. Nähtäväksi jää, millaisen linjan paikalliset tuomioistuimet asiaan ottavat, ja miten korkealle poistokynnys asetetaan. Epäselvyys on mukavaa, asianajajat tykkäävät.

Tätä taustaa vasten kuulostaa erikoiselta, että Google olisi Saksassa luomassa lomakkeen, jolla henkilöt voivat itse jättää poistopyyntöjä. Eikö pyynnön pitäisi kiertää oikeusjärjestelmän kautta? Tai voisiko kyseessä olla Googlen kosto: tekemällä poistoista liian helppoa se osoittaa, millaisiin lieveilmiöihin päätös johtaa. Googlella itsellään on oikeus poistaa mitä tahansa, ilman oikeuden päätöksiäkin.

Kaikki eivät pidä EU-tuomioistuimen päätöstä huonona. Erityisesti yllätyin chicagolaisen lakiprofessorin kirjoituksesta, jossa hän toivoi samaa unohduslakia myös Yhdysvaltoihin. Lukijoiden kommenteissa toive sai tosin melko murskaavan vastaanoton. 

EU-tuomioistuimen Google-päätös herättää isoja kysymyksiä

EU-tuomioistuin on tänään velvoittanut Googlea poistamaan hakutuloksista vanhentuneet, henkilöihin liittyvät tiedot. Hesarin mukaan "Kuka tahansa voi vaatia Googlea poistamaan vanhoja tietojaan".

Olen asiassa lehtitietojen varassa, eivätkä ne aina ole kovin täsmällisiä, mutta näillä tiedoilla päätös kuulostaa hyvin hankalalta. Tähän asti työnjako on ollut hyvin selvä: web-sivut tuottavat sisällön ja Google indeksoi ne. Jos sivuilla on vanhentunutta tai väärää tietoa, se pitää korjata sivulle eikä hakukoneen tuloksiin.

On huolestuttavaa, jos Googlen hakuindeksi alkaa erkaantua sivujen todellisesta sisällöstä. Sehän tarkoittaa käytännössä hakutulosten sensurointia. Ehkä niin tapahtuu jo nyt, sitä emme tiedä varmaksi, mutta juuri siksi hakujen takana olevaa logiikkaa pitäisi pikemminkin avata läpinäkyvämmäksi eikä samentaa entisestään.

Sisällön tuottaminen ja sivujen indeksointi ovat kaksi eri kokonaisuutta. Kyse on eräänlaisesta nettineutraliteetista, josta on viime aikoina käyty paljon keskustelua: voiko operaattori suosia tiettyjä sisältöpalveluita toisten kustannuksella? Nettineutraliteetin mukaisesti palvelut ja operaattorit tulee erottaa toisistaan. Nähdäkseni saman tulisi päteä myös nettisisältöön ja hakupalveluihin.

Taustalla saattaa olla tapauksia, joissa hakukone kaivaa lehden nettiarkistosta esimerkiksi vanhan tuomion, jonka henkilö on jo kärsinyt ja siten rangaistuksensa sovittanut.  Onko Googlen tehtävä estää tällaista tietoa löytymästä? Eikö oikea paikka olisi poistaa tieto lehden nettisivulta?

Jos Google joutuu poistamaan hakutuloksen, miten se käytännössä tapahtuu? Entä jos uutisessa (tai kyseisessä lehden sivussa) on jotain muuta mielenkiintoista, joka sekin lakkaa löytymästä? Eikö EU:n kannattaisi ensin velvoittaa lehtiä poistamaan nettiarkistoistaan vanhentuneet tiedot (mikä olisi yhtä ongelmallista sekin)?

On filosofinen kysymys, milloin jokin tieto on vanhentunut. Rangaistus saattaa olla vanhentunut, mutta tieto itsessään ei ole väärä. Miten pitkälle kiusallisten tai tiedoiltaan muuttuneiden tapahtumien jälkikäteen peukaloinnissa voidaan mennä? Voin kuvitella, että aika moni meistä haluaisi Googlen olevan löytämättä jotain omaa hölmöilyään. Kaikki ikävät tiedot ovat "vanhentuneita", joten Googlea voi vaatia poistamaan ne.

Koskeeko päätös kaikkia EU-alueella toimivia hakukoneita? Entä miten käy Internet Archiven, jossa on kopio vanhoista sivuista, pitääkö nekin poistaa? Mitä päätös merkitsee tutkivalle journalismille?

Sitten voi vielä kysyä, onko EU:n kannalta mielekästä lähteä sääntelemään amerikkalaista hakukonetta omien oikeusperiaatteidensa mukaisesti? Tällä lähestymisellä ei ainakaan edistetä eurooppalaisten digimarkkinoiden syntymistä.

Tietosuojavaltuutettu piti tv-uutisissa päätöstä hyvänä. "Nyt tuli työkalu puuttua ongelmaan" (jolla nettisivuja saadaan poistettua hakutuloksista). Minusta tämä kuulostaa huolestuttavalta. Työkalun pitäisi löytyä muualta kuin Googlelta.