Kymmenen vuotta Nokian puhelintoimintojen myynnistä

Kymmenen vuotta sitten Suomi heräsi suru-uutiseen: Nokia oli myynyt pahoihin vaikeuksiin ajautuneen matkapuhelinbisneksensä Microsoftille. Seuraavana päivänä lööpit antoivat palaa: Stephen Elopista tehtiin jutun pahis, joka tuli Microsoftilta toimitusjohtajaksi 2010 ja palasi sinne puhelimet mukanaan kolme vuotta myöhemmin.

Elop joutui pahiksen rooliin.

Suomalaisten oli mahdoton hyväksyä ajatusta, että Nokia oli ihan suomalaisten johtajien toimesta tuhonnut aiemman rahasammon, joka oli tuottanut Suomeen satoja miljonäärejä. Jorma Ollilaa pidettiin suuressa arvossa, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että yhtiö kaatui nimenomaan huonoon johtamiseen.

Mutta eipä hyvin mennyt Microsoftillakaan. Se oli halunnut yhteistyöhön Nokian kanssa jo 1990-luvulta lähtien, kun matkapuhelinbisnes alkoi kasvaa. Nokia torjui kuitenkin lähentelyt ja piti kiinni omasta Symbian-järjestelmästä.

Kun iPhone tuli 2007 markkinoille, peli muuttui täysin. Nokian johto teki klassisen virheen aliarvioidessaan iPhonen vaikutusta. Johto luuli, että ylivoimainen markkinajohtaja on turvassa, ja että iPhonesta puuttuva 3G-tuki vähentäisi asiakkaiden innostusta. Ei rajoittanut. iPhone ja Android siirsivät fokusta päätelaitteista palveluihin, jotka Nokian kymmenissä eri malleissa eivät koskaan toimineet sujuvasti. Nokian Ovi-palvelut olivat yksinkertaisesti surkeita ja laatuongelmista kärsinyt N97-puhelinmalli buginen.

Nokialla nähtiin kehityksen suunta, mutta johtamisen ongelmien vuoksi siihen ei kyetty vastaamaan. Helmikuussa 2010 Nokian oli pakko nöyrtyä Microsoft-yhteistyöhön. Vaikka puhelimet olivat teknisesti kelpoja, markkinoille kolmas ekosysteemi oli liikaa. Lopulta Microsoft osti miljardikaupalla puhelimet itselleen, mutta joutui itsekin toteamaan tehtävän mahdottomaksi. Toukokuussa 2016 Microsoft luovutti ja Lumia-puhelinten taru päättyi. Erona oli kuitenkin se, että valtavien kassavarojensa turvin Microsoftilla oli varaa epäonnistumisiin. Nokialla ei ollut.

Kymmenen vuotta sitten oli toiveissa, että jäljelle jäänyt verkkoyhtiö Nokia nousisi uuteen kukoistukseen. Niin ei ole käynyt. Verkkojen rakentaminen on sijoittajien kannalta epäkiinnostavaa bisnestä, joka ei enää kasva entiseen malliin. Edes kiinalaisten kilpailijoiden joutuminen kieltolistalle ei ole ainakaan vielä nostanut Nokiaa takaisin sijoittajien suosioon.

Verkot ovat kuitenkin strateginen osa yhteiskunnan infraa. On vain ajan kysymys, milloin jokin jenkkiyhtiö ostaa loputkin Nokiasta. Sen jälkeen Nokiasta on jäljellä enää renkaat ja muistona kumisaappaat.

Rytsölän Lamborghinit antoivat kasvot vuoden 2000 IT-huumalle

Yle on julkaissut kiinnostavaa kesäkuunneltavaa. It-kupla.net palaa ajassa 2000-luvun alkuun ja nettiyhtiöiden pörssikuplaan. Olin itsekin yksi haastatelluista. Ja muistoja tosiaan riittää!

Vuosituhannen vaihde oli monin tavoin huimaa aikaa. Neuvostoliitto oli romahtanut, Suomi avautui länteen ja liittyi EU:hun, raha vaihtui markoista euroiksi. EUNet oli aloittanut internet-yhteyksien myynnin kuluttajille 1990-luvun alussa ja Yhdysvalloissa puhuttiin tiedon valtatiestä, joka siirtäisi bisneksen verkkoon. Netscapen pörssilistautuminen käynnisti sijoitusbuumin, jollaista aiemmin ei oltu nähty. 

Vuosi 2000 oli sama kuin tulevaisuus, ja se näytti lupaavalta. Ei puhuttu ilmastonmuutoksesta eikä edes sodista. Hetken aikaa maailmassa tuntui vallitsevan rauha. Kosovon sota oli päättynyt kesäkuussa 1999 ja seuraava iso konflikti oli alkamassa vasta syyskuussa 2001.

Seurasin itse vuosituhannen vaihtumisen tapahtumia näköalapaikalta, ensin Tietokone-lehden avustajana ja kolumnistina, sitten itsekin it-yrittäjänä. Vuosituhannen vaihteessa toimin Saunalahden Serveri/Jippii hallituksen jäsenenä sekä vt. viestintäjohtajana. Sain omin silmin nähdä, miten yhtiö listataan pörssiin huuman ollessa kuumimmillaan. Vain taivas oli rajana. Ne olivat hienoja vuosia.

Saunalahti syntyi monen pienen nettioperaattorin yhdistymisestä vuonna 1998. Yksi suurimmista yhtiöistä oli Jaakko ja Antti Rytsölän vuonna 1995 perustama DLC. Reetta Arvila ja Päivi Leino ovat kehystäneet it-huuman Rytsölöiden ympärille, mikä onkin luonteva valinta. Kaikki tuon ajan eläneet muistavat veljekset ja heidän ökyautonsa, keltaisen ja sinisen Lamborghinin.

Nettihuumasta muistellaan hurjia bileitä, ilmaista cokista ja yrityksiä, jotka palkkasivat nuoria töihin valikoimatta heitä kummemmin. Tärkeintä oli saada kasvatettua yrityksiä mahdollisimman nopeasti, jotta sijoittajien mielenkiinto pysyi yllä. Sijoittajia kiinnostivat tarinat, eivät talousluvut.

Lähes kaikki se, mitä 2000-luvun alussa puuhattiin, on sittemmin toteutunut. Suomi ei vain ole enää ykkönen juuri missään muussa kuin joissain mobiilipeleihin liittyvissä asioissa. Itse en kutsuisi aikaa it-kuplaksi, pikemminkin kyseessä oli sijoittajien kupla. Suomessa oltiin aidosti nettipalvelujen ja mobiilialan edelläkävijöitä. Periaatteessa Google tai Facebook olisivat voineet tulla meiltä. Nokian taustatuki teki suurimmistakin visioista mahdollisia. Nokian tiedettiin olevan suomalainen firma, ja se tieto avasi ovia myös maailmalla.

On hieman yllättävää, miten vähän Nokian suuruuden ajoista nykyään puhutaan. Aivan kuin kännykkäbisneksen romahtaminen olisi ollut jonkinlainen häpeä, jota ei haluta muistella. IT-kupla.netissä Nokia mainitaan monta kertaa, mutta se on silti vain sivuroolissa. Ehkä joku toimittaja tekee vielä vastaavan sarjan yhtiöstä, jolla oli ainutkertainen asema Suomen teollisuushistoriassa. Huipputekniikan suunnannäyttäjä, jonka puhelimia ihasteltiin kaikkialla maailmassa. Mobiilia tietoyhteiskuntaa tultiin katsomaan kaikkialta maailmasta. Nokia teki avainhenkilöistään, mutta myös siihen sijoittaneista taviksista (ja jopa Pukkilan kunnasta) rikkaita. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Suomen valtion budjetti. BKT:sta Nokian osuus oli neljä prosenttia. Vastaaviin lukuihin on tuskin koskaan ylletty missään muussa maassa.

Tätä kirjoitusta varten kaivoin esiin omat muistelmani noilta ajoilta. Saunalahti listautui pörssiin nettihuuman ollessa huipussaan huhtikuussa 2000. Jippii oli aluksi matkapuhelinliittymien brändi, sitten myös portaali ja lopulta koko yhtiön nimi. Nimeä piti vaihtaa, sillä sauna-alkuiset sanat eivät kansainvälisillä markkinoilla yhdistyneet mitenkään internetiin. Saunalahden serveri oli jotain niin suomalaista, ettei se avautunut edes kaikille suomalaisille (ei, mitään palvelinta ei ollut yhdessäkään Suomen monista Saunalahdista - nimi oli mainostoimiston keksimä).

Jippii! Huikea tarina IT-kuplasta ja vuosien oikeuspiinasta (Docendo 2013).

Uusmediayhtiöt saivat paljon julkisuutta ja ne arvostettiin poskettoman korkealle. Icon Medialab, Satama... olihan niitä. Sarjassa uusmedian romahdus tuntuu tulleen kaikille asianosaisille yllätyksenä, mutta lukujen järjettömyys oli kaikkien nähtävissä. Operaattoribisnes oli sen sijaan todellista ja ilman epäonnistuneita yrityksiä laajentua Saksan markkinoille Jippii olisi menestynyt hyvin. Varsinkin gsm-numeron siirrettävyys räjäytti potin toteutuessaan vuonna 2003.

Ei Jippiille huonosti käynyt. Kurssi tosin romahti muutamaksi vuodeksi, mutta Elisan ostettua yhtiön kurssi on tänään tuplasti korkeammalla kuin kevään 2000 listautumisessa. Lisäksi tulevat Elisan maksamat osingot, joista on kertynyt toinen mokoma arvonnousua lisää.

Uutisoinnissa kerrotaan Rytsölöiden ansainneen kymmeniä miljoonia ja menettäneen kaiken. Miljoonat olivat kuitenkin markkoja, eivät euroja. Tämän päivän it-miljonäärien rinnalla Rytsölät ansaitsivat vain taskurahoja. Tässäkin suhteessa maailma on nyt ihan toinen kuin 20 vuotta sitten.

Pörssilistautumisen yhteydessä Saunalahden omistajat myivät osakkeitaan markkinoille. En löytänyt enää tarkkoja lukuja, mutta vuosikertomuksen mukaan Jaakko Rytsölä omisti vielä 28.2.2001 yhteensä 2 148 262 Jippiin osaketta kurssin ollessa 2,70 euroa. Potin arvo oli siis 5,8 miljonaa euroa. Elokuun 2001 puolivälissä tullut romahdus pakotti Rytsölän myymään kaiken. Jos hän olisi pitänyt nämä osakkeet, niiden arvo olisi nyt noin 25 miljoonaa euroa.

Kaikki ei siis todellakaan ollut kuplaa, vaan esimakua tulevasta. 

Rytsölän veljesten Lamborghinit olivat mahtava PR-temppu. Kuten Suomeen hyvin sopii, ökyauton ostamalla he ansaitsivat ikuisen paikan Suomen it-historiassa, vaikka Rytsölöiden rooli Saunalahdessa oli silloin jo käytännössä loppunut. Ainakin Jaakko ajoi BMW M5 -tehomallia, taisi hänellä olla Ferrarikin, mutta ne eivät herättäneet intohimoja. Vain Lamborghinit huomattiin.

Miten olisi mahtanut käydä, jos Rytsölät olisivat tehneet kuten minä ja tyytyneet Porscheen? Kuka silloin olisi jäänyt it-huippuvuosien ikoniksi, jonka kautta tarinoita nyt kerrottaisiin?

Nokian legendaarisia puhelimia

Kaivoin kokoelmastani muutamia legendaarisia Nokian puhelinmalleja, jotka 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina olivat maailmanluokan julkistuksia.

Nokia 1011.

Nokia 1011 oli yhtiön ensimmäinen GSM-malli ja se julkistettiin 10.11.1992. Puhelin oli iso ja kömpelö. Ensimmäisillä versioilla pystyi vain vastaanottamaan tekstiviestejä, joita siihen aikaan ajateltiin operaattorien tiedotuskanavaksi. Näitä puhelimia on nykyisin vaikea löytää, tämä on ainoa löytämäni kappale. Todellista Nokia-historiaa, siis. Vuonna 1996 julkistettu 1610 näyttää samanlaiselta, mutta on selvästi pienempi ja kaikin puolin eri laite. Alkuperäisen 1011:n tunnistaa 45 asteen kulmassa olevista kaiutinaukon ritilästä. 

Nokia 2110, 1011 ja Communicator 9000.

Nokia 2110 (vasemmalla, 1994) oli monen ensimmäinen GSM-puhelin. Ryhmäkuvassa 1011 ja Nokia Communicator 9000 (1996), ns. kenkäpuhelin. Communicator oli aikanaan mullistava laite, sillä se yhdisti 386-tietokoneen ja puhelimen samoihin kuoriin.

Nokia 7110 (Wap-malli).

WAP-tekniikan piti tuoda ns. lisäarvopalvelut puhelimiin. Maksullisten palvelujen kautta pystyi lataamaan esimerkiksi taustakuvia ja soittoääniä. WAP oli kuitenkin kömpelö ja aika ajoi nopeasti sen ohi nettiyhteyksien tullessa puhelimiin. Kuvan Nokia 7110 -puhelin (1999) oli omassa käytössäni vuosituhannen vaihteessa. Samantapainen malli esiintyy myös Matrix-elokuvassa, mutta kyse on ns. elokuvapuhelimesta, joka ei koskaan ollut tuotantomalli. 

Nokia 7650

Tänään kamera puhelimessa on itsestäänselvyys, mutta aikoinaan niin ei ollut. Nokia 7650 oli valmistajan ensimmäinen kamerapuhelin vuodelta 2002.

Nokia N-Gage ja N-Gage QD pelipuhelimet.

Nokia näki mobiilipelien merkityksen jo 2003 julkistaessaan ensimmäisen pelipuhelimen. N-Gage tuli sanasta "engage". Pelit asennettiin rom-moduleina puhelimen sisään. Mikrofoni ja kaiutin olivat laitteen reunassa, joten sillä piti puhua poikittaisessa asennossa, mikä herätti aikoinaan suurta hilpeyttä ("side talking"). Ylärivissä kaksi alkuperäistä N-Gagea, toinen niistä omani, jonka ostin vuonna 2005 poistomyynnistä. Se oli silloin halvin älypuhelin, johon pystyi lataamaan sovelluksia. Uudempi QD-malli (2004) paransi alkuperäistä ideaa. Nokia oli aikaansa edellä, mutta myyntimenestyksiä ei tullut kummastakaan. 

Nokia E71, E72, E63 ja E5.

Nokian perus-bisnesmalleja olivat E71 ja E72, joissa numeronäppäimistö oli upotettu muun näppäimistön keskelle. Käyttö vaati sorminnäppäryyttä. Vasemmalla oleva E71 palveli pitkään omassa käytössäni. 

Nokia 7280, 7380 ja 7600.

Nokian erikoisimmat mallit samassa kuvassa. Nokia 7280 (2004) oli art deco -sarjan ns. huulipunamalli, josta haluttiin tehdä tyylitietoisen muotivalinta. Puhelimen käyttöliittymä perustuu pyöritettävään kiekkoon - ei kovin käytännöllistä! Siinä on myös kamera, jonka objektiivi tulee esiin kun laitetta vedetään auki. Kokeilun jälkeen on pakko uskoa, että kyllä se toimii. Puhelimen näyttö toimii myös peilinä, josta huulipunan kohennusta on helppo seurata. Olisiko moinen design tänään seksististä vai saisiko se kehuja? Mene ja tiedä.

Nokia 7380 (2005) oli parannettu versio. Nokia 7600 oli ihan oma lukunsa. Erikoinen muotoilu sopii hyvin kämmenelle, mutta numeroiden valinta näytön ympäriltä oli vaikeaa.

Kaikki ovat suhteellisen harvinaisia, mutta olen onnistunut löytämään kolme toimivaa 7600-mallia ja myös toimivat 7280- ja 7380-mallit.

Nokia 3650 ja 3660.

Toinen muotoilukokeilu oli Nokia 3650 (2003) pyöreä näppäimistö, joka ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia ostajia. Seuraavassa Nokia 3660 (2003) pyöreys säilyi, mutta näppäinjärjestys oli taas perinteinen.

Nokia 7610.

Tyylikkääseen 7-alkuiseen design-sarjaan kuuluivat myös nämä 7610-mallit (2004).

Nokia 7210 ja Nokia 7250.

Lisää tyylikästä 7-sarjaa: Nokia 7210 (2002) ja Nokia 7250 (2003). 

Nokia 5110.

Vuonna 1998 julkistettu Nokia 5110 oli suosittu peruspuhelin vuosituhannen vaihteessa. Sitä myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta. Puhelin oli saatavilla monen eri värisenä.

Nokia 6500C, 5310 XpressMusic ja 6700S.

Applen iPod löi läpi mp3-soittimena, joten Nokia kehitti monia vastaavia malleja. Ne olivat kauniita kuin korut ja toimivat tietenkin myös puhelimina.

Nokia Communicator -malleja

Communicatorista tuli useita malleja.

Nokia N93

Nokia N93 (2006) herätti aikoinaan huomiota innovatiivisella muotoilullaan. Näytön pystyi kääntämään eri asentoihin ja se toimi myös pystymallisena videokamerana. Siinä oli jopa kolminkertainen optinen zoomi. 

Nokia 8810 Limited Edition ns. Zippo.

Yksi ikonisista malleista on 8810 (1998), joka pienenä ja metallisena muistutti tunnettua Zippo-sytytintä. Kirkas metalli oli kaunis, mutta sormenjäljet ja naarmut näkyivät turhan hyvin.  

8810 ja takakanteen kiinnitetty akku.

Tämä on vieläkin haluttu laite, etenkin jos akku toimii. Se onkin ongelma, sillä 8810:ssa akku on kiinni takakannessa, eikä uusia taida enää saada mistään.

Näppäinsuoja avattuna.

Seuraava 8850-malli oli samanlainen, mutta harmaapintainen. Se pysyi pystyssä ja värinähälytyksen ollessa käytössä se pyöri pöydällä pystyakselinsa ympäri. Siihen eivät nykypuhelimet pysty.

Pienistä puhelimesta puheenollen - valitetaan, että nykypuhelimet ovat liian isoja ja suunniteltu miehen isoon käteen. Pieniäkin malleja on ollut, mutta ne eivät enää mene kaupaksi.

Nokia 8210 oli aikansa minipuhelin.

Pariisilaisessa muotinäytöksessä vuonna 1999 esitelty Nokia 8210 oli aikansa pienin puhelin, paino vain 79 grammaa. Vaihdettavien värikuorten ansiosta se sopi arkeen ja juhlaan, aina asusteen mukaan.

Nokian hienoimmat mallit: Arte 8800.

Oi, nämä olivat Nokian hienoimpia malleja. Arte 8800 luksus-sarjassa oli useita puhelimia, tässä kuvassa Gold (2009) ja 8900. Puhelimet edustivat aikansa hienointa tekniikkaa. Näppäimistö on liukukannen alla, joka liikkuu laakereiden varassa. Puhelin painaa paljon ja on kädessä vaikuttavan oloinen. Arte 8800 -sarjan malleista maksetaan vieläkin satoja euroja.

Nokia E7.

Syksyllä 2010 esitelty Nokia E7 oli konseptina mainio. Tavanomainen pystypuhelin kääntyi vaakaan ja paljasti oikean näppäimistön. 

Nokia E7 näppäimistö avattuna.

Tällainen konsepti tuntuisi voittajalta vielä tänäkin päivänä, harmi ettei mikään tunnettu Android-valmistaja ole hoksannut samaa.

Nokia N9 ja Lumia 830.

Nokia N9 (2011) oli ainoaksi jäänyt Meego-malli. Sen piti pelastaa Nokia Symbianin jälkeiseen aikaan, mutta oli jo myöhäistä. Nokia ei enää pystynyt luomaan uutta ekosysteemiä, koska iPhone ja Android olivat jo niin vahvoja. Taustalla näkyvä Lumia 830 (2014) on ulkoisesti liki identtinen N9:n kanssa, mutta käyttöjärjestelmänä oli jo epäonninen Windows Phone.

Nokia oli matkapuhelinyhtiö - puhelimet in memoriam

Olli-Pekka Kallasvuo julkaisi syksyllä kirjan Nokia-ajastaan nimellä "Puhelin soi öisin". Tv-haastattelussa hän tiivisti yhtiön vaikeudet matkapuhelimissa yksinkertaiseen lauseeseen: Nokia oli matkapuhelinyhtiö. En voisi olla enemmän samaa mieltä. Nokia huomasi, että uudet puhelimet myivät aina, joten se julkisti vähän toisistaan poikkeavia malleja koko ajan. Niiden tukeminen ja softien ylläpito kävi painajaiseksi, eikä lopulta mikään toiminut hyvin. Applella on myynnissä kerralla seitsemän erilaista puhelinta, mikä tekee tuoteperheen hallinnasta oleellisesti helpompaa. 

Jorma Ollila selitti muistelmissaan epäonnistumista sillä, ettei Suomessa ja Nokialla ollut riittävästi ohjelmisto-osaamista, ja että Suomi oli kaukana Piilaaksossa, jossa Google ja Apple kehittivät omat älypuhelimensa. Osaamista ei ollut, koska sitä ei hankittu ajoissa. Nokialla oli konttori myös Piilaaksossa ja maailman johtavana valmistajana se olisi voinut houkutella ketä tahansa osaajia palvelukseensa. 

Mutta kun kyseessä oli matkapuhelinyhtiö se ei nähnyt, mihin kehitys oli menossa. Luurien sijaan tärkeäksi nousivat sovellukset ja palvelut. Niissä Nokian Ovi-viritys oli kerrassaan surkea eikä toiminut kunnolla valtavassa laitevalikoimassa. Olisi pitänyt nähdä, sillä Nokia itse laneerasi ajatuksen älypuhelimesta ja puhelimesta tietoyhteiskunnan palvelujen päätelaitteena.

Nokia ei nähnyt edes laitepuolen tulevaa kehitystä. "Jossain vaiheessa ihmiset tajuavat, että erittäin suurella näytöllä varustettu puhelin on yksinkertaisesti tyhmä asia", sanoi Nokian matkapuhelinjohtaja Niklas Savander vuonna 2012. 

Huippuvuosista alkaa olla niin pitkä aika, etteivät nuoret tiedä ajasta, jolloin Symbian oli aikansa iPhone ja Nokia aikansa Apple, ihailtu ja kunnioitettu globaali markkinajohtaja. Toimittajat ympäri maailman lensivät Suomeen katsomaan maata, jossa lapsillakin oli oma puhelin ja jossa ostoksia saattoi maksaa automaatista tekstiviesteillä.

Olen kerännyt Nokian klassisia puhelimia ymmärtääkseni paremmin, mikä Nokiassa meni pieleen, ja säilyttääkseni jälkipolville tämän uskomattoman ajan Suomen teollisuuden historiassa.

Nokian ja muidenkin puhelimia.

Alemmalla hyllyllä on vasemmalla pino Lumia-malleja, Apple iPhone 2, 3 ja 4, Jollan ensimmäinen malli sekä oikeassa reunassa MyOrigo ja Nokian Vertu-replika. 

Toisella hyllyllä ovat mm. Communicatorit ja vanhimmat käsipuhelimet.

Lisää Nokiaa.

Olen kerännyt vain tärkeimmät mallit ja jättänyt suosiolla vanhat peruspuhelimet pois. Varsinkin 2000-luvun ensimmäisinä vuosina Nokia julkaisi suorastaan ällistyttävän määrän puhelimia. 

Voi vain ihailla sitä rohkeuden ja innovoinnin määrää, joka näihin puhelimiin on mennyt. Osa ideoista oli suorastaan hulluja, kuten "huulipunamallit", pyöreä numeronäppäimistö ja erikoisesti muotoiltu 7600, missä näppäimet olivat näytön ympärillä. Mutta silloin Nokialla oli varaa ja halua kokeilla.

Keräilyssä olen huomannut, että vaikka Nokiaa pidettiin helppokäyttöisinä ja kestävinä, älypuhelimet olivat usein kaikkea muuta. Joissakin malleissa on tyyppivikoja, joiden vuoksi ehjiä yksilöitä on liki mahdotonta löytää. 3650-puhelinten näppäimistä lähtee valkoinen väri, 9300 Communicatorin nurkat kuluvat puhki ja N95:n takakannen kiinnitys rikkoutuu helposti. 

Osa puhelimista on täysin kuolleita, eikä edes uusi akku tai suora kytkentä virtalähteeseen saa niitä heräämään. Ilmeisesti piirilevyn elektroniikka on pettänyt. N95 sai jo tuoreeltaan kritiikkiä kotimaan lehdistössä. Vikoja oli myös softassa. N97 julkaistiin niin bugisena, että se vahingoitti yhtiön mainetta vielä pitkään, eikä päivitetty N97 mini ollut juuri parempi.

Käytettävyys onnistui välillä, toisinaan taas ei. Virtakytkintä saa etsiä, samoin sim-kortin paikka vaihtui joka mallissa. 7650-mallista en löytänyt sim-paikkaa ennen kuin etsin netistä sen käyttöohjeen. 

Ehkä tuotekehityksen ongelmien, ehkä kaupallisten syiden vuoksi Nokia rampautti puhelimia omilla valinnoillaan. Communicatoreissa ei ollut kameraa eikä kaikissa edes wifiä, 6210 Navigator-mallissa oli gps mutta ei wifiä. Vuonna 2006 julkistettu XpressMusic-mallissa oli vain 2G-yhteys, ei 3G:tä eikä wifiä. Nokia halusi suojella operaattoriasiakkaitaan ja vähätteli pitkään tarkoituksella langattoman lähiverkon merkitystä.

Entinen nokialainen kertoi viestissään, miten yhtiö halusi säästää tekniikan kuluissa, jotta kate maksimoitiin. Puhelimiin käytettiin vanhoja cpu- ja gpu-piirejä, jolloin työaika kului softan optimointiin. Itse softaa ei arvostettu, eri alustoille jouduttiin kehittämään rinnakkaisia sovelluksia, mikä söi tuotekehityksen resursseja ja johti yhteensopivuusongelmiin. 

Jossain vaiheessa Nokia omaksui erikoisen käytännön: se alkoi piilottaa puhelinten tyyppimerkintöjä. Tämän seurauksena nettikirppiksillä myydään puhelimia väärillä numeroilla. Joskus tyypin selvittäminen vaatii salapoliisityötä. Akun alta löytyvä RM-numero auttaa googlaamaan, mistä mallista oikein on kyse.

Nokialaisissa oli myös ominaisuuksia, joita kaipaa yhä vieläkin: erillinen kamerapainike, linssin eteen siirtyvä suojaläppä, mahdollisuus puhelun nauhoittamiseen (varoituspiippauksen kera) ja oikea näppäimistö, joka kääntyi esiin näytön alta. Varsinkin E7 on tästä syystä suosikkini. Communicator-malleilla olisi vieläkin kysyntää, jos jokin valmistaja tekisi ajanmukaisen Android-laitteen samalla idealla. Jarkko Sipilä kertoi kirjoittaneensa 9210 Communicatorilla jopa novellin. "Ei tarvinnut paljoa edes käsitellä, kun naputtelu oli niin hidasta. Syntyi heti hyvää tekstiä", hän kommentoi.

Seuraavassa postauksessa kuvia ja muistoja Nokian legendaarisista malleista. 

Nokian kymmenen surkeaa vuotta

Huomenna 11.2.2021 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Stephen Elopin puheesta Lontoon sijoittajatapahtumassa. Vähän aiemmin Elop oli pitänyt henkilökunnalle puheen, jossa hän vertasi yhtiön tilaa palavaan öljylauttaan. Ongelmat olivat niin pahoja, että oli pakko hypätä kylmään veteen ja toivoa parasta. 

Applen iPhone oli yllättänyt yhtiön täysin. Elop ilmoitti 11.2. Nokian valitsevan Microsoftin Windows Phone -alustan, mikä myöhemmin osoittautui virheeksi. Syyskuussa 2013 Nokia myi puhelinliiketoiminnan Microsoftille. Suomessa vallitsi maansuru, kun entinen kansallinen ylpeys oli musertunut. Lopullinen niitti tuli toukokuussa 2016, kun Microsoft luopui puhelimista.

Nokian hallituksen puheenjohtaja, aiemmin F-Securen perustanut Risto Siilasmaa, oli 2013 avainasemassa puhelintoimintojen myymisessä. Hän lievitti kansalaisten surua lupaamalla, että tästä syntyisi "uusi Nokia", joka laajentuisi uusille aloille. "Nyt alkaa uusi kausi", lupasi Siilasmaa 3.9.2013.

Nokian taival vuoden 2013 jälkeen on kuitenkin ollut yhtä rämpimistä. Yhtiö myi halvalla karttabisneksen 2015, vaikka vielä 2014 se kertoi rakentavansa ekosysteemiä älyautoille. Nokia yritti laajentua digitaalisen terveysbisneksen markkinoille ja palata kuluttajabrändiksi. Sitä varten ostettiin huhtikuussa 2016 ranskalainen Withings, joka kuitenkin myytiin jo 2018 pois. Lupaavista näkymistä huolimatta seikkailu terveysbisnekseen jäi lyhyksi. Myös virtuaalikamera Ozo sai mennä.

Huhtikuussa 2015 osti itsensä verkkovalmistajien ykköseksi ostamalla Alcatel-Lucentin verkkoyhtiön huimalla 15,6 miljardin euron hinnalla. Sen jälkeen Nokiasta tuli yhä selvemmin verkkoinfraan keskittyvä yhtiö.

Matkapuhelinten "vanha Nokia" oli kotimaisen median silmätikkuna. Ehkä huikea menestys vähän kismittikin toimittajia, olihan Nokia aivan liian iso kansainvälinen jätti pieneen Suomeen ja optiomiljonäärit herättivät kateutta. Yrityssalaisuuksien suojaamiseen tarkoitettu laki sai pilkkanimen "Lex Nokia", ja koko laki vesittyi muistakin syistä.

Uuden Nokian tarpomisesta ja lupausten pettämisestä media on ollut hiljaa. Ehkä verkkoyhtiö ei enää kiinnosta suurta yleisöä eikä harvalukuiseksi käynyttä mediaa. Nokian kohtalo kiinnostaa lähinnä työntekijöitä ja meitä osakkeenomistajia.

Kävin läpi vanhoja uutisia 2013-2020 ja yllättäen niissä suhtauduttiin hyvin positiivisesti Nokian mahdollisuuksiin. Edes toistuvat lupausten pettämiset eivät herättäneet mediassa kritiikkiä. "Nokia on taas valmiina valtaamaan markkinat", otsikoi Hesari 19.3.2018, "Ilo pitkästä itkusta: matkapuhelinten myynti näyttää jälkikäteen viisaalta päätökseltä - Nokia pesee kirkkaasti Ericssonin", kehui Hesarin pääkirjoitus 28.10.2016. 

Vanha Nokia kaatui yllätykseen. Kukaan ei uskonut, että Applen helppokäyttöisestä iPhonesta voisi tulla menestys, eihän siinä ollut edes 3G-verkkotekniikkaa. Nokia oli myöhässä, kun se lähti panostamaan kolmanteen kilpailevaan ekosysteemiin eikä Androidiin. Tieto Symbianin hautaamisesta ennen kuin uudet tuotteet olivat saatavilla oli paha virhe.

Uuden Nokian vaikeuksille ei löydy mitään järkevää syytä. Kaikki paukut pantiin verkkoihin ja 5G-tekniikka yleistyi juuri kuten ennustettiin. 5G-verkkoja nousee nyt kaikkialle maailmaan. Siitä paikasta olisi pitänyt tehdä maali. Kaiken järjen mukaan Nokian pitäisi olla 5G-markkinajohtaja ja tehdä miljarditulosta, etenkin kun Huaweita kampitetaan kansainvälisillä rajoituksilla.

Sen sijaan Nokia on kertonut ongelmista toisensa jälkeen ja lopettanut osingonmaksun. Jotain on mennyt pahasti pieleen yrityskaupassa ja tuotekehityksessä. Ehkä toimittajat joskus kaivavat syitä julkisuuteen.

Silloin kannattaa haastatella hallituksen puheenjohtajana 2012-2020 toiminutta Risto Siilasmaata. Hänen luulisi tietävän, mikä johtamisessa meni pieleen. Lokakuussa 2018 ilmestyneessä kirjassaan Paranoidi optimisti - näin johdin Nokiaa murroksessa hän "kertoo Nokian vaikeista vuosista ja paljastaa keinot, joilla Suomen tärkein yritys nostettiin uuteen kukoistukseen" (takakannen teksti). 

Nokian pörssikurssi viiden vuoden ajalta puhuu omaa kieltään.

Uusi kukoistus ei näy ainakaan pörssikurssissa. Nokian arvosta on viidessä vuodessa sulanut kolmannes. Tarvittiin Wallstreetbetsin vedätys, jotta Nokian kurssi osoitti edes hetken elonmerkkejä.

Paranoidi optimismi ei riittänyt Nokiassa. Nyt ruorissa ovat uudet miehet ja naiset. Toivottavasti he onnistuvat edellistä johtoa paremmin. Heidän muistelmakirjansa tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa.

Huawei-kiistassa ei ole kyse enää takaovista

"Huawein 5G-verkossa Kiinan valtionpoliisi pääsee taskuusi", pelotteli demokraattijohtaja Nancy Pelosi maansa Nato-liittolaisia kiinalaisen Huawei-yhtiön vakoilusta. Epäasiallinen heitto kertoo, miten vakavasti ja tunteenomaisesti Yhdysvallat suhtautuu asiaan. Kiinan uhka riittää yhdistämään jopa demokraatit ja republikaanit, mikä on nykyoloissa harvinaista

Meille eurooppalaisille Pelosin lausahdus kertoo, ettei tässä ole enää kyse vakoilusta vaan Kiinan tulevasta asemasta lännen taloudellisena kilpailijana. Kiina on Yhdysvalloille uusi Venäjä. Kiina ei enää tyydy rooliinsa kopioijana ja koko maailman tehtaana, vaan on noussut teknologisen kehityksen kärkeen ja uhkaa ensi kertaa lännen johtoasemaa. Kiina on paitsi 5G-laitteiden valmistaja, myös niiden suurin käyttäjä. Eikä Applella ole vielä yhtään 5G-iPhonea.

Teknologian myötä tulee valtaa vaikuttaa muuhunkin kehitykseen, muistellaan vain paljonko Yhdysvallat on vaikuttanut maailmaan internetin kehittäjänä.

5G-verkkojen kautta tapahtuva vakoilu on hyvä keppihevonen Kiinan vastustamiselle. Asiassa on monta kysymysmerkkiä. Uutistoimisto Reuters kertoi toukokuussa 2019, miten Yhdysvallat muka heräsi 5G-uhkaan vasta Australiassa alkuvuodesta 2018 järjestetyn kyberturvaharjoituksen jälkeen. Mitä siellä on oikein mahdettu harjoitella? Eihän laitteita vielä olekaan. Ovatko NSA/CIA:n henkilöt täysin epäpäteviä, jos tällainen uhka tulee heille yllätyksenä? Uutisen on pakko olla ankka, tai ainakin tahallista informaatiovaikuttamista.

USA:lta perätään todisteita Huawein takaovista. Se on turhaa. Vaikka todisteita olisi, niitä ei kerrota julkisuuteen, koska vastapuolen ei haluta tietävän, mitä itse tiedetään. Lisäksi USA joutuisi paljastamaan tehneensä itse samanlaisia jekkuja.

Vähän väliä on uutisoitu löydöistä, jotka eivät sitten olekaan olleet uskottavia. Viime viikolla "savuava ase" oli viranomaiskuunteluun tarkoitettu liitäntä, johon USA väitti Huaweilla olevan pääsyn. Deutsche Telekom ja Vodafone kuitenkin ilmoittivat, ettei niillä ole mitään näyttöä yhdenkään valmistajan luvattomasta pääsystä verkkoihinsa.

Olisi loogista, että Huawein laitteisiin olisi upotettu hätätilanteita (esim. kyberhyökkäys) varten jonkinlainen kill-switch tai tehty tahallisia ohjelmointivirheitä. Niitä on mahdotonta todistaa suuntaan tai toiseen. Eikä sillä ole edes merkitystä, sillä jos laitteisiin halutaan salattuja toimintoja, ne tuodaan myöhemmin softapäivitysten yhteydessä. Tai käänteisesti: tiukassa tilanteessa softapäivitykset jätetään antamatta. Riippuvuus teknologiasta antaa tekijälle kiristyskeinon, jonka käytöstä Trump on itse antanut esimerkkejä kieltämällä Android-toimitukset Huaweille ja lopettamalla Adoben ohjelmien toiminnan Venezuelassa.

Tätä valta-asemaa USA pelkää. Se kuuluu vain lännelle, ja siitä halutaan pitää kiinni.

Sopivasti viime viikolla paljastui myös, että NSA omisti salaa sveitsiläinen Crypto AG:n ja vakoili sen asiakkaiden salaamaa dataliikennettä.

Huawei Europe retwiittasi uutisen, joka kertoo NSA:n vakoilusta.

Länsimaina hyväksymme, että USA vakoilee meitä, olemmehan samalla "hyvisten" puolella. Jos Kiina pääsee vastaavaan asemaan, se levittää maailmalle myös omia arvojaan ja suvaitsemattomia otteitaan. Tätä taustaa vasten on helppo yhtyä amerikkalaisten huoliin.

Mutta miten luotettava on USA:n tiedustelun tulevaisuus? Trump nimitti kansalliseksi tiedustelujohtajaksi Saksan suurlähettilään Richard Grenellin, jolla ei ole lainkaan tiedustelutaustaa, mutta sitäkin paremmat välit Trumpiin. Hänen nimityksensä on herättänyt runsaasti kritiikkiä.

Eurooppa on kahden tulen välissä. Olemme riippuvaisia Yhdysvaltojen sotilaallisesta tuesta, mutta talous on riippuvainen Kiinasta. Ilmapiirin kiristyessä tulee olemaan mahdotonta tasapainoilla näiden välissä. Kun toiselle kumartaa, tulee pyllistäneeksi toiselle.

Onneksi meillä on yksi valttikortti: Ericsson ja Nokia. Se kortti kannattaa pelata hyvin.

Huawei on vain Kiina-ilmiön jäävuoren huippu

Huawei on noussut uudenlaisen Kiina-ilmiön keihäänkärjeksi. Yhdysvallat varoittaa länsimaita hankkimasta Huawein verkkolaitteita ja tukiasemia, koska epäilee yhtiön olevan maan johdon määräysvallassa. Asia ei ole uusi, mutta nyt siitä on noussut kansainvälinen kohu. Huawein perustajan tyttären pidättäminen Kanadassa Iranin vientikiellon rikkomisesta on nostanut kiistan uudelle, poliittiselle tasolle.

Uskon, että Yhdysvalloilla on tiedustelutietoa, jonka perusteella varoitukset on annettu. Tätä tukee se, että maan läheisimmät kumppanit ovat ryhtyneet konkreettisiin tekoihin Huawein torppaamiseksi. British Telecom purkaa verkostaan Huawein 4G-laitteita, Norjassa Huaweitä ei päästetty 5G-kilpailuun; Kanada harkitsee samaa. Suomeen näin salainen tiedustelutieto päätyy viimeisenä, joten meillä operaattorit joutuvat luottamaan kiinalaisyhtiöiden vakuutteluihin. Operaattoreilla on lainmukainen velvollisuus huolehtia verkkojensa turvallisuudesta, mutta vaatimus ei voi kattaa salaista tiedustelutietoa.

Julkista näyttöä kiinalaisten epäreilusta toiminnasta ei ole. Tiedetään kuitenkin, että Kiina paaluttaa asemiaan tulevaisuuden markkinoista päättäväisesti ja keinoja kaihtamatta mm. Afrikan luonnovaroista kilpaillessaan. Se voi veljeillä vapaasti diktaattorien kanssa ja lahjoa päättäjiä kaivossopimusten saamiseksi, koska kotimaan kansalaismielipiteestä ei tarvitse välittää.

Yhdysvalloilla on tähän asti ollut etulyöntiasema teknologisen kehityksen veturina ja internetin ykkösmaana. Laitteisto on kiinalaisten salainen ase: 90 % tietotekniikasta valmistetaan Kiinan tehtaissa. Olisi vain loogista käyttää strategista kilpailuetua hyödyksi ja painostaa laitevalmistajat lisäämään emolevyille sekä prosessoreihin piilotettuja toimintoja. Niitä voitaisiin käyttää tietoliikenteen salakuunteluun tai mahdollisen kriisin hetkellä tiedon sabotointiin. Laitetasolle upotettuja takaovia tai vakoilutoimintoja on mahdotonta havaita ohjelmallisesti.

Yhdysvalloilla on pitkä kokemus vastaavasta toiminnasta. Se on hyödyntänyt laitetoimituksia ja nettipalveluita omien etujensa ajamiseen. Siksi se tietää muita paremmin, mitä vaaroja Kiinan kehitykseen liittyy. Yhdysvallat pelkää joutuvansa pian maistamaan omaa lääkettään.

Huawei on pelkkä jäävuoren huippu. Se on nostettu tikun nokkaan, koska juuri nyt operaattorit tekevät suuria investointeja 5G-verkkoihin, ja Huawein tarjooma on erittäin kilpailukykyistä. Laitteet ovat teknisesti edistyksellisiä ja (ilmeisesti Kiinan valtion rahoituksella) myös edullisia. Nyt tehdyt hankintapäätökset vaikuttavat mobiiliverkkojen turvallisuuteen ainakin kymmenen vuoden ajan.

Yhdysvallat pelkää Kiinan teknovakoilua monella muullakin rintamalla. Joitakin valvontakameroita on kielletty ja viranomisten käyttämien DJI:n lennokkien on epäilty vakoilevan kriittistä infrastruktuuria. Muutama vuosi sitten Lenovon tietokoneet olivat epäiltyjen listalla ja niiden hankinta valtionhallintoon kiellettiin. Ja kun Motorola myi 2010 verkkoliiketoimintansa, kaupat tehtiin Nokian kanssa, vaikka Huawei tarjosi 100 miljoonaa dollaria enemmän.

Samaan sarjaan kytkeytyy viimekesäinen episodi, jossa EU julisti Yhdysvalloilta saamiensa tietojen perusteella Kaspersky Labin tietoturvaohjelmat "haitallisiksi". Lännessä pelätään Kiinan lisäksi myös Venäjän urkintaa. Taaskaan meille ei kerrota perusteluita eikä näytetä todisteita. Olemme pimennossa.

Onko meillä mitään todisteita Kiinan epäreilusta pelistä? Viime lokakuussa Bloomberg pudotti uutispommin väittämällä, että Supermicron valmistamista emolevyistä olisi löytynyt vakoilusiruja. Supermicro on taiwanilaisten perustama yritys, jonka pääkonttori on Piilaaksossa ja tehtaat Kiinassa. Yhtiön emolevyjä käytetään erityisesti datakeskuksissa, mm. Amazonilla ja Applella sekä valtion omissa yksiköissä aina CIA:ta myöten. Vakoilusirulla näissä laitteissa olisi järisyttäviä seurauksia.

Apple, Amazon, Supermicro sekä kansallisen turvallisuuden virasto tutkivat asiaa, mutta eivät löytäneet mitään todisteita. Eri asia on, kertoisivatko ne löydöistään siinäkään tapauksessa, että vakoilulaitteita löytyisi. Bloomberg ei ole vetänyt uutistaan takaisin, mutta ei myöskään esittänyt omia todisteita sen tueksi. Kaikki perustuu luottamuksellisiin lähteisiin.

Sen sijaan Bloomberg julkaisi toisen uutisen, jonka mukaan Kiinan tiedustelu oli velvoittanut alihankkijat asentamaan vakoilulaitteita SuperMicron alihankkijoiltaan tilaamiin emolevyihin. Tiedot olivat peräisin israelilaiselta tutkijalta. Ilmeisesti vakoiluosa oli emolevyjen Ethernet-portissa eikä Supermicro ollut ainoa valmistaja, jonka laitteisiin tällaisia lisäyksiä oli tehty. Bloombergin mukaan Yhdysvaltojen NSA oli käyttänyt itse samanlaista tekniikkaa.

Jotain on selvästi tekeillä ja kyse on todella isoista asioista: vakoilusta, kybersotaan valmistautumisesta sekä kansallisesta turvallisuudesta. Meille suomalaisille epäluulo on hyväksi, sillä se parantaa Nokian ja Ericssonin asemia 5G-laitekilpailussa.

Yksittäisen kansalaisen ei tarvitse olla huolissaan Huawei- tai Honor-älypuhelimestaan. Sen vakoilu ei ketään kiinnosta. Mutta kun kyse on valtiotason asioista tai yritysten tuotekehityksestä, kannattaa lähteä siihen, ettei mobiililaitteisiin voi aukottomasti luottaa. Kannattaa käyttää vahvoja salaustekniikoita (ei niitäkään amerikkalaisilla ohjelmilla) ja pyrkiä käsittelemään salaista tietoa perinteisin menetelmin, ilman verkkoja.

Olemme astuneet uuteen aikakauteen, jossa teknologia liittyy oleellisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kamppailuun talousmahdista ja vaikutusvallasta.

Die Hard 4 oli edellä aikaansa

Eilen televisiossa esitetty Die Hard 4 -elokuva oli ilmestyessään kesäkuussa 2007 edellä aikaansa. Kymmenen vuotta myöhemmin siinä esitetyt uhkakuvat ja hyökkäykset otetaan vakavasti. Elokuvantekijöiden juonta pohtivat nyt viranomaiset ja sotilaat. Fiktion uhkakuvista on tullut todellisia.

Bruce Willis esittää tapansa mukaan rehtiä ja kovaksi keitettyä New Yorkin poliisia, joka saa tehtäväkseen hakea hakkerin poliisikuulusteluihin. Hakkeri joutuu kuitenkin iskuryhmän maalitauluksi ja Willis saa vietyä hänet Washingtoniin juuri kun hyökkäys maan tietoverkkoja infrastruktuuria vastaan alkaa.

Elokuvan jälkipuolisko on perinteistä actionia, mutta alkupuolisko on kuin videoversio siitä, millaiseksi laajamittainen kyberhyökkäys tällä hetkellä kuvitellaan. Kymmenen vuotta sitten terminologia oli toinen, eikä kyberturvallisuuden käsite ollut vielä yleisesti tunnettu:

"Tämä on virtuaaliterrorismia."

Hakkeri toteaa jotain, mikä pitää paikkansa tänäkin päivänä:

"Kirjoitin pikku palan koodia ja maailma hajoaa."

Ohjelmoijilla on vastuu koodistaan, etenkin jos se päätyy vääriin käsiin. Ja kun hyökkäys alkaa, mikään ei toimi:

Kolmivaiheinen firesale.

Elokuvassa käytetään erikoista termiä tulipaloale (firesale) kuvaamaan tilannetta, jossa kolmivaiheinen hyökkäys lamauttaa yhteiskunnan toiminnan: ensin suljetaan liikennejärjestelmät (valot, rautatiet, maanalainen, lentokentät), sitten syöstään talous kaaokseen (pörssiromahdus) ja lopuksi katkaistaan peruspalvelut (sähkö, kaasu, viestintä).

Tänään langattomien puhelin- ja wlan-verkkojen alasajo olisi vielä vakavampaa kuin kymmenen vuotta sitten:

Langattomat verkot lamautetaan.

Viranomaisten johtopäätös tilanteesta on yksinkertainen: "Kimppuumme on hyökätty".

Kyberhyökkäys.

Elokuva näyttää havainnollisesti, mitä vahinkoa infrastruktuurille on mahdollista tehdä. Esimerkiksi kaikkien liikennevalojen kytkeminen vihreiksi tukki risteykset kolareilla, mikä ajaa liikenteen kaaokseen.

"Kaikki valot ovat vihreällä."

Toisessa kohtauksessa hyökkääjät avaavat autotunnelin portit molemmista päistä samanaikaisesti ja sammuttavat valot, jolloin autot törmäävät toisiinsa.

Elokuvassa on mukana myös hybridisota ja informaatiovaikuttaminen. Kansaa pelotellaan syöttämällä televisioiden kautta viesti, joka on koottu aiempien presidenttien puheista leikkaa-ja-liimaa tekniikalla aivan kuten lunnasvaatimukset. Kerrotaan, että oikeiden pätkien löytäminen vaati tekijöiltä neljän kuukauden työn, mutta lopputulos on kiistatta pelottava:

Infosotaa Die Hardin tapaan.

Väärennetty video kongressitalon räjäyttämisestä kylvää katsojiin epävarmuutta siitä, mikä on totta ja mikä ei. Temppu toimisi tänäänkin. Olemme yhä enemmän niiden kuvien varassa, joita media välittää.

Oivaltava on myös esimerkki, jossa pääpahis yrittää kiristää McClanea lukemalla tämän henkilökohtaisia tietoja ja nollaamalla eläkesäästöt:

Identiteettivarkaus ja tietojen nollaaminen.

Elokuvan ensi-ilta oli kesäkuussa 2007, jolloin Nokia oli mobiilimaailman ylivoimainen ykkönen. Kukapa olisi arvannut, että alkuvuodesta julkistettu Applen iPhone mullistaisi pian markkinat ja lopulta Nokia kaatuisi.

Nokia Communicator pelastaa maailman.

Elokuvaa katsomalla me suomalaiset voimme vielä muistella aikaa, jolloin maailman pelastamiseen käytettiin Nokia Communicatoria. Se lämmittää erityisesti näin Suomi 100 -juhlavuonna.

CIA ja palava öljylautta

George Tenet johti CIA:ta tapahtumarikkaina vuosina 1997-2004. Ei ole kovin yleistä, että tiedustelujohtaja kirjoittaa muistelmansa, mutta Tenetillä jäi yhtä sun toista hampaankoloon. Niistä lisää myöhemmin, sillä vuonna 2007 ilmestynyt kirja At the center of the Storm antaa aihetta useampaankin blogikirjoitukseen.

At the Center of the Storm - myrskyn silmässä

Tilasin kirjan Amazonista käytettynä, bonuksena tuli tekijän allekirjoitus:

George Tenet.

Kirja on tapahtumiltaan mielenkiintoinen ja haamukirjoittaja Bill Harlow on tehnyt hyvää työtä: näin sujuvaa tekstiä on ilo lukea.

Tenet kertoo, miten hän sai 1997 johdettavakseen pahasti rapistuneen tiedustelukoneiston. Neuvostoliiton kaatuminen oli luonut ilmapiirin, jossa vihollisia ei enää ollut. CIA:n rahoitusta vähennettiin ja henkilökunnan työmoraali oli rapistunut.

Mitä Tenet teki? Sen kertoo toisen luvun otsikko: The Burning Platform.

CIA: The Burning Platform.

Toukokuun viidentenä 1998 Tenet kokosi 500 alaistaan Kuplaksi kutsuttuun, igloota muistuttavaan auditorioon, ja kertoi CIA:n olevan pulassa. Ellei liekkejä saataisi sammumaan, kaikki vajoaisivat meren syliin.

CIA:n väki seisoi palavalla öljylautalla.

Palava öljylautta ei ollut Tenetin omaa keksintöä, hän kirjoittaa kuulleensa sen joltain toiselta henkilöltä organisaation tilaa käsittelevässä sisäisessä keskustelussa elokuussa 1997. Mutta kuten Tenet kirjoittaa: "The term 'burning platform' stuck - probably because it was so metaphorically accurate and because it reminded us every day of just how much was at stake".

Palava öljylautta kuulostaa meistä kovin tutulta, sillä 3.2.2011 hiljattain aloittanut Stephen Elop piti samansisältöisen puheen Nokian henkilökunnalle. Olisi kiinnostavaa tietää, oliko Elop lukenut Tenetin kirjan (hyvin mahdollista) vai keksikö hän kielikuvan itse. Joka tapauksessa vaikutus oli sama: puhe ja siitä henkilökunnalle jaettu muistio alkoi symboloida Nokian ongelmia ja leimasi koko Elopin toimitusjohtajakautta.

Kauppalehden toimittajat Pekka Nykänen ja Merina Salminen pitävät lokakuussa 2014 julkaisemassaan kirjassa Elopin öljylauttapuhetta ratkaisevana virheenä. "Näillä sanoilla Stephen Elop tuhosi Nokiassa lähes kaiken", otsikoi Kaleva arvionsa kirjasta.

Äskettäin Ylen Erehdysekspertti-ohjelmassa (Nokia romahti egosysteemiin!) haastateltu Merina Salminen toisti käsityksensä, jonka mukaan puhe oli Elopin virheistä suurin. Kun tieto Symbianin hylkäämisestä levisi markkinoille, jälleenmyyjät tunsivat itsensä petetyiksi ja asiakkaat alkoivat odottaa tulevia Windows-puhelimia jolloin vanhojen mallien myynti loppui kuin seinään. Tämä kaikki on kiistatonta.

Ehkä todellinen virhe oli sittenkin kulttuurien eroissa. Elop ei ymmärtänyt, miten kirjaimellisesti suomalaiset ottavat viestinnän. Amerikassa värikkäät kielikuvat toimivat myönteisesti silloinkin, kun niiden sisältö on kielteinen. Öljylauttavertauksesta koitui Tenetille pelkkää plussaa, mutta Elopin tapauksessa se lasketaan hänen suurimmaksi virheeksi.

Radio-ohjelmassa Salminen nimeää toisenkin syyn Nokian tuhoon: johto ei uskonut omaan Meego-alustaan, vaan lähti mieluummin epäonniseksi osoittautuneeseen yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Tähän johtopäätökseen toimittajat tulivat haastateltuaan lukuisia Nokian tuotekehityksen insinöörejä.

Rohkenen epäillä, että insinööreillä on ollut hieman kapea näkökulma asiaan. Aina öljylauttapuheesta lähtien nokian ex-insinöörit ja lähipiiri ovat haikeina muistelleet, miten lupaava Meego oli ja miten oma alusta olisi pelastanut Nokian.

Itse en tähän usko. Meego myöhästyi, koska alustan virrankulutus oli liian suuri, mutta se on pelkkä tekninen yksityiskohta. Nokian olisi pitänyt reagoida Applen julkistaessa iPhonen (mieluummin jo sitä ennen), mutta yhtiö ei siihen kyennyt. Johtajaongelmien lisäksi Nokia oli tekniikkayhtiö, vaikka kehitys oli siirtynyt ohjelmistoihin. Kaikki, jotka muistavat Ovi-viritykset, puistelevat vieläkin päätään. Sähköposti, kauppa tai edes tietojen synkronointi ei koskaan toiminut kunnolla Nokian omissa puhelimissa.

Miten ihmeessä Nokia olisi rakentanut Meegon päälle menestyvät palvelut, kun se ei pärjännyt edes Microsoftin antamilla valmiilla palveluilla? Markkinoilla ei yksinkertaisesti vuonna 2011 ollut enää tilaa kolmannelle alustalle. Ihan sama, vaikka Meego olisi ollut Windows Phonea parempi alusta. Se oli kuitenkin vain tekniikkaa.

Nokian ratkaiseva virhe oli myöhästyminen. Elopin öljylauttapuhe tarjoaa jälkipolville vain sopivan tekosyyn.

Nokian visio oli kahdeksan vuotta edellä aikaansa - vai oliko sittenkään?

Toimistolla siivotessa käsiin osui Wired-lehden kansi, jonka olen joskus repinyt talteen. Ja hyvästä syystä: tämä kansi kuvaa Suomen historian loisteliainta aikaa:

Wired-lehti syyskuussa 1999.

"Netti taskuun", lupaa Nokian Jorma Ollila teknologialehden kannessa. "Kuinka Nokia katkaisee langat maailmasta", kertoo alaotsikko.

Valitettavasti lehti ei ole tallella, enkä voi tarkistaa, miten Nokia maailman tuolloin näki. Joka tapauksessa ajatus internetin tuomisesta taskuun oli 1990-luvulla huima visio, olivathan GSM-matkapuhelimet uusinta uutta ja vasta harvassa kodissa oli nettiyhteys -- sekin yleensä langallisen puhelinverkon kautta modeemilla soittaen.

Nokian visiosta tuli totta vasta vuonna 2007, kun Apple julkisti iPhonen. Se toi netin palveluineen kirjaimellisesti taskuun, vaikka siinä olikin aluksi vain 2G-yhteys (ja juuri sen vuoksi Nokian insinöörit eivät osanneet ottaa sitä vakavasti).

Nokian visio oli aivan oikea, mutta yhtiö ei pystynyt toteuttamaan sitä. Ja näin jälkikäteen on vaikea sanoa, mikä visio tuossa vaiheessa edes oli. Vuosituhannen vaihteessa Nokia panosti wap-palveluihin, jotka lienevät kaikilta jo armeliaasti unohtuneet. Niissä oli kyse tekstimuotoisesta, karsitusta internetistä, johon mentiin välipalvelinten kautta.

Nokia ymmärsi paremmin operaattoreita kuin internetiä. Se halusi pitää käyttäjät operaattorien ohjauksessa ja laskutuksessa. Elettiin aikaa, jolloin operaattorit vuolivat kultaa kalleilla datamaksuilla ja tekstiviesteillä (joiden kate oli noin 99 %). Nokian visiona oli luultavasti tämän maailman jatkaminen. Sama virhe tehtiin 2005, kun uskottiin videopalvelujen tulevan laitteeseen tekniikka edellä, ei puhtaana datasiirtona.

Paradoksaalisesti voi sanoa, että Nokian visio toteutui vastoin sen omia yrityksiä. Siksi maailman mullistaminen onnistui Applelta, joka lähti puhtaalta pöydältä ilman vanhaa painolastia.

Ja kiitos Applen, meillä kaikilla on tänään todellakin internet taskussa.

PS. Dow Jones -indeksi oli loppuvuonna 1999 noin 11 000 pistettä. Tänään se on 18 454. Kurssikehityksen ennustaminen on yhtä vaikeaa kuin tekniikan ennustaminen. 

Tervetuloa kisaan, toivotti Nokia Applelle 2007

Bisneksen klassisia virheitä on uuden kilpailijan aliarviointi ja vankkumaton usko oman aseman säilymiseen. Legendaarinen esimerkki tästä on Apple, jonka kotimikro (Apple II) oli aikansa käsite (vähän kuin Nokia 2110 paljon myöhemmin).

Kun IBM sitten esitteli oman mikrotietokoneen, Apple toivotti kilpailijan tervetulleeksi koko sivun lehti-ilmoituksella "Welcome, IBM. Seriously" (kuva löytyy mm. täältä). Tekstissä Apple kehuu rivien välissä itseään ja omaa kaukonäköisyyttään ja lupaa, että markkinoiden kasvu on vasta alussa, joten tilaa riittää molemmille.

Toisin kuin Apple odotti, IBM PC:stä tuli valtava menestys, mikä tiesi Applelle lopun alkua. Vuonna 1985 Steve Jobs joutui jättämään yhtiön ja Apple kävi konkurssin partaalla. Jobsin paluun jälkeinen aika on sitten historiaa.

Vähältä piti, ettei Nokialle käynyt samalla tavalla. Kaksi päivää iPhonen julkistuksen jälkeen Nokian multimedia-toimialan johtaja Anssi Vanjoki teki saman virheen toivottaessaan Applen tervetulleeksi kisaan:

Vanjoki: Tervetuloa kisaan Apple

Sanotaan, että henkilö, joka ei tunne historiaa, joutuu toistamaan sitä. Ehkä Vanjoki ei tiennyt, millaisen mokan Apple oli tehnyt runsaat 25 vuotta aiemmin. Onneksi hän kuitenkin vastaili suomalaiselle toimittajalle eikä kansainväliselle medialle -- muutoin kommentti olisi nostettu Applen rinnalle markkinoinnin ja liikkeenjohdon oppikirjoihin.

Kommenteista käy ilmi, miksei Nokia ottanut iPhonea vakavasti. Applen myyntitavoite oli vaatimaton (vuoden 2008 loppuun mennessä vain 10 miljoonaa puhelinta), eikä yhden prosentin markkinaosuudella vielä hätistelty Nokiaa, joka oli alan gorilla.

Lisäksi "Applen iPhone kilpailee kaikkien N-sarjan tuotteidemme kanssa. Meillä tuotteiden hintahaitari vaan on paljon laveampi eli vajaasta 200 eurosta tuhanteen euroon" -- laaja tuotevalikoima nähtiin Nokian etuna.

Loppukommentti kertoo myös paljon: "Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G."

Todellisuudessa 3G:n puuttuminen ei ollut mikään ongelma -- se oli helppo lisätä myöhempään malliin. Sen sijaan Nokian olisi pitänyt vaihtaa puhelintensa käyttöjärjestelmä, käyttöliittymä, luoda kokonaan uusi mallisto, rakentaa ekosysteemi ja päästä eroon yrityksen sisäisestä insinööriajattelusta. Ei ihme, että Apple voitti.

Nokia oli insinööritalo, jonka mielestä 3G oli ratkaiseva ominaisuus. Ei ollut. Asiakkaita kiinnostivat paljon enemmän helppokäyttöisyys, näyttävyys, ohjelmien toiminta ja saatavuus ym. tekijät. Vähän myöhemmin, Applen esiteltyä sovelluskaupan idean, kävi ilmi myös ekosysteemin merkitys.

Näissä kaikissa Nokia oli toivottomasti myöhässä. Symbian-puhelimia ohjattiin painikkeilla, synkronointi pc:n kanssa oli painajaista, Ovi-palvelu ei koskaan toiminut, liian laaja mallivalikoima teki myytyjen puhelinten tukemisesta ja päivittämisestä likipitäen mahdotonta. iPhonessa kaikki toimi, ja vieläpä helposti.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta valtaosa mediasta ymmärsi välittömästi iPhonen vallankumouksellisuuden. Omat ajatukseni löytyvät tuon ajan Tietokone-lehden kolumneista. Myös Anssi Porttikivi kirjoitti blogissaan 28.8.2007 osuvasti Miksi iPhone on uhka Nokialle.

Epäilijöitäkin löytyi. Investointipankki Nomuran analyytikko  Richard Windsor ei uskonut iPhonen vaikuttavan Nokiaan, vaikka "uusi matkaviestin onkin herättänyt ennakkoon valtavasti kiinnostusta". Siitä huolimatta "uskomme, että laitteen puhelin-, tekstiviesti- ja sähköpostiominaisuudet ovat ala-arvoisia". Windsor onkin ollut jo monta vuotta entinen analyytikko, nykyinen bloggaaja.

Nokialla oli omakin kosketusnäyttöprojekti (Series 90), mutta siitä saatiin ulos vain yksi laite (Nokia 7710). Kaikesta päätellen johto ei uskonut kosketusnäyttöön. Sen sijaan paljon aikaa ja energiaa käytettiin mobiilitelevisioon (DVB-H), joka broadcast-tyyppisenä tekniikkana oli omasta mielestäni jo tuolloin vanhentunut eikä edes teknisesti järkevästi toteutettavissa (verkkojen nopeudet, akkutekniikka ym).

Nokia hukkasi ratkaisevat vuodet 2007-2011, joiden aikana alustalla kyteneet liekit pääsivät kasvamaan roihuksi. Helmikuussa 2011 lautta paloi jo valtoimenaan, joten jäljellä oli vain huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Nyt tiedämme, että valinta kohdistui siihen erittäin huonoon.

Steve Ballmer oli Suomen myyrä Microsoftissa

Hädän hetkellä on inhimillistä etsiä syytä mieluummin ulkopuolisesta voimasta kuin itsestä. Nokian tapauksessa syylliseksi nimettiin Stephen Elop, joka palkattiin Microsoftilta johtamaan puhelinbisnestä, mutta jonka pesti päättyi syyskuussa 2013 puhelinliiketoiminnan myyntiin Microsoftille. Elop palasi Seattleen matkapuhelimet mukanaan.

Viimeistään eilisen uutisen jälkeen on pakko katsoa peiliin: Elop ei ollut myyrä, joka petollisesti kaappasi Nokian bisneksen. Päinvastoin, hänen ansiostaan Nokia pääsi eroon tappiollisesta ja nyttemmin toivottomaksi osoittautuneesta puhelinvalmistuksesta. Microsoft maksoi kaupasta miljardeja ja on hyödyttänyt Suomen kansantaloutta työllistämällä yli tuhat suomalaista näihin päiviin asti. Kiitos miljardeista, Elop! Olet eläkkeesi Suomesta ansainnut.

"Näin Elop kyykytti Nokia-Suomea" -- lööpit 4.9.2013 olivat armottomia, mutta väärässä. 

Viime kesänä Microsoft kirjasi alas lähes koko Nokiasta maksamansa kauppahinnan. Puhelinbisnekseen ryhtyminen oli osoittautunut kalliiksi virheeksi. Ehkä kauppaa junaillut legendaarinen Microsoft-johtaja Steve Ballmer oli myyrä Suomen laskuun? Pian kaupan jälkeen Ballmer ilmoittikin eroavansa yhtiöstä, jonka palveluksessa hän oli ollut vuodesta 1980 lähtien.

Helmikuussa 2011 tehty päätös valita Nokian puhelimiin Microsoftin käyttöjärjestelmä oli virhe, mutta silloin yhtiö oli jo ajautunut hankalaan tilanteeseen: Android ja iPhone olivat nostaneet älypuhelimet ihan uudelle tasolle ja muuttaneet peliä tavalla, johon Nokian silloinen johto ei pystynyt vastaamaan.

Todellinen syyllinen Nokian matkapuhelinten tuhoon ei ollut Microsoft vaan yhtiön johto ja hallitus, jotka hyväksyivät 2000-luvun alun huippuvuosina huonon johtamisen. Nokia sortui omaan ylimielisyyteensä uskomalla, että vain se tiesi, millainen älypuhelimen piti olla. Edes Applen tammikuussa 2007 esittelemä iPhone ei saanut Nokiaa kuuntelemaan asiakkaita. Yhtiö vähätteli kosketusnäyttöä ja nauroi pienelle kilpailijalleen, vaikka omatkin työntekijät näkivät, mihin kehitys oli menossa. iPhonen julkistuspäivästä 9.1. alkoi Nokian oma 9/11.

Erityisen surullista tämä on siksi, että Nokian visio älypuhelimesta arjen taikasauvana, nettipalvelujen päätelaitteena ja kehittyneenä kuvauslaitteena oli täsmälleen oikea. Nokia ei pystynyt toteuttamaan näkemäänsä tulevaisuutta, vaikka sillä oli ylivoimainen markkinaosuus ja kaikki tekniset edellytykset.

Kun media nyt kehuu Microsoft-kaupan onnistumista, sen kannattaisi palata ajassa vielä kauemmas taaksepäin ja kysyä, miksi Suomen historian loistavin yritys pilasi oman tulevaisuutensa. Teknistä osaamista oli riittämiin, mutta johto ja hallitus epäonnistuivat. iPhone-julkistusta seuranneet neljä vuotta hukattiin. Alusta oli tulessa 11.2.2011, jolloin vaihtoehdoksi jäi vain hyppy tuntemattomaan. Sen seuraukset on nyt nähty.

Nokian kriittisinä vuosina Ollila oli yhtiön pääjohtaja ja myöhemmin hallituksen puheenjohtaja. Kesällä 2006 hän aloitti lisäksi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajana, mikä vei puolet ajasta. Lisäksi Ollila oli Fordin hallituksessa vuosina 2000-2008. Jälkikäteen voi kysyä, olisiko kannattanut keskittyä täysin Nokian asioihin tai sitten jättää tehtävänsä siellä kokonaan.

Muistelmien julkistustilaisuus 17.10.2013

Olin 17.10.2013 läsnä Jorma Ollilan muistelmien julkistustilaisuudessa. Kun Ollilalta kysyttiin yhtiön vaikeuksista, hän tuntui suhtautuvan niihin kevyesti, eikä halunnut arvioida tehtyjä virheitä. Ollilan mielestä ongelmaksi nousi käyttöjärjestelmäosaaminen, jota Euroopasta ei löytynyt riittävästi. Alan huiput olivat Piilaaksossa, eikä Nokia voinut kehitykselle mitään.

Ollila itse oli voittaja. "Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti" hän tuntui viestivän. Meille suomalaisille ja yhtiön entisille rivityöntekijöille Nokia oli paljon muutakin.

Tekstiä muokattu ja kuvat lisätty 27.5.2016.