keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Paimion parantola - kotimainen nähtävyys avaa silmiä

Ulkomailla tulee katsottua nähtävyyksiä, joita kotimaassa ei useinkaan noteeraa. Kävin pari viikkoa sitten turistikierroksella Paimion parantolassa ja olin vaikuttunut.

Paimion parantola, sisäänkäynnin lippa on keuhkon muotoinen.
Tuberkuloosi oli 1900-luvulla vakava keuhkotauti, johon kuoli niin nuoria kuin vanhojakin. Tämän päivän ihmisen on vaikea hahmottaa, millaisesta terveysuhkasta silloin oli kyse -- siksi parantola avaa silmiä ja ajatuksia.

Parantolan suunnittelivat Aino ja Alvar Aalto ja se valmistui vuonna 1933. Suuri seitsenkerroksinen valkoinen rakennus on tänäänkin vaikuttava, mikä onkaan mahtanut olla aikalaisten reaktio? Paimion maaseudulla rakennus näkyy jo kauas, koska se kohoaa metsää korkeammalle. Aikana, jolloin valtaosa suomalaisista asui pienissä mökeissä ilman sähköä tai nykyajan mukavuuksia, rakennus on vaikuttanut huimalta.

Opas vertasi rakennusta avaruusalukseen, mikä toi itselleni mieleen Applen pääkonttorin Piilaaksossa. Paimion parantola oli 1930-luvun avaruusalus. Lisäksi täytyy muistaa, että Suomi oli nuori kansakunta, itsenäistynyt vasta 15 vuotta aiemmin ja sisällissodan muistot olivat vielä vahvoina mielessä.

Avaruusalus-vertaus on osuva myös siksi, että rakennus edustaa funkkis-tyyliä ja Aalto halusi sen toimivan parantavana laitteena. Uusinta tekniikkaa edusti mm. ruokasalin kattolämmitys, pohjoismaiden ensimmäinen näköalahissi ja salin suurikokoinen maisemaikkuna, joka piti tilata Saksasta asti ja joka maksoi varmasti hunajaa.

Arkkitehti haki parantavaa vaikutusta mm. värimaailmasta ja pölyttömyydestä. Pinnat olivat kaarevia ja jopa lamput suunniteltiin niin, että ne oli helppo pitää puhtaina.

Aulan vastaanottotiski.
Kaarevat, Aalto-maljakosta tutut muodot näkyvät heti aulassa, joskaan tiski ei ole alkuperäinen vaan Aalto lisäsi sen myöhemmin. Hän osallistui rakennuksen kehittämiseen ja paranteluun koko uransa ajan.

Miksi rakennus on "parantola" eikä "sairaala"? Kas, kun keuhkotautiin ei tuolloin ollut lääkettä. Hoitona käytettiin ravitsevaa ruokaa (ei mikään itsestäänselvyys noina aikoina), lepoa sekä rakennusta ympäröivän mäntymetsän aromeja.

Rakennuksen potilassiipi metsän puolelta nähtynä.
Ne onnelliset, jotka pääsivät tähän sairaalaan saamaan hoitoa, joutuivat viettämään siellä kuukausia, jopa vuosia. Paikka uudessa parantolassa herätti toivoa, mutta monille se jäi silti viimekseksi etapiksi maanpäällisessä elämässä.

Hienoin ja pysäyttävin paikka on rakennuksen katolla. Osana hoitoa potilaiden piti maata muutama tunti lepotuoleissa ympäri vuoden ja hengittää parantavaa raitista ilmaa.

Potilaiden kattoterassi.
Voi vain kuvitella näkyä, kun terassi on ollut täynnä potilaita. Mitä he mahtoivat ajatella katsellessaan taivasta ja metsää? Mitä he keskustelivat, kun elämä oli pelkkää odottamista ja kuolema oli alituisesti läsnä? Kiertokäynnillä ei tarvitse pelkästään kuvitella, sillä alakerroksen näyttelyhuoneessa on valokuva potilaista lepotuoleissaan.

Antibioottihoito nujersi keuhkotaudin lopullisesti 1960-luvulla. Parantola siirtyi hiljalleen muuhun käyttöön ja nyt tiloissa on Paimion kunnan sosiaalitoimen Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimintaa. Tuoreen uutisen mukaan hallitus ehdottaa kolmea miljoonaa euroa parantolalle sen suojelemiseksi.

Yksi potilashuoneista on säilytetty alkuperäisenä, toinen myöhemmin uudistettuna.

Potilassängyn peitto lupaa olympialaisia.
Alkuperäisen huoneen peitto ennakoi Helsingin olympialaisia vuodelle 1940. Sota keskeytti kuitenkin kilpailut ja Helsingistä tuli olympiaisäntä vasta 12 vuotta myöhemmin. Kaikki hoidettavat eivät enää nähneet sitä.

Koska rakennus on arkisin käytössä, siellä ei voi vierailla omin päin ja turistikierroksia järjestetään vain kesäsunnuntaisin klo 15. Runsaan tunnin kierros asiantuntevan oppaan johdolla maksaa 15 euroa ja sille pitää ilmoittautua etukäteen. Kierroksen järjestää Magni mundi.

Rakennuksen arkkitehtuuri herättää yhä kansainvälistä kiinnostusta. Siksi kierros on saatavissa myös englanniksi, etukäteen sovittaessa myös ruotsiksi, saksaksi ja italiaksi.

Itselleni kiertokäynti toi mieleen nykyajan rokotusvastaisuuden. Joidenkin mielestä emme tarvitse turhia rokotteita emmekä lääkitystä, koska "keho osaa toimia". Suosittelen jokaiselle rokotevastaiselle kierrosta Paimion parantolassa ja paluuta aikaan, jolloin kaikki oli tosiaan kehon oman toiminnan varassa.

Sellaista aikaa emme halua takaisin.

Lisää kuvia galleriassani.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Haluamme lisää some-kuplia

Sosiaalista mediaa syytetään kupla-efektistä, jossa algoritmit valitsevat käyttäjälle vain häntä miellyttäviä ja kiinnostavia päivityksiä. Kuplaantuminen saa meidät kuvittelemaan, että kaikki ovat samaa mieltä kanssamme, ja ihmisryhmät eriytymään toisistaan.

Aamulla näin twiittivirrassani viestin, jossa jaettiin Jari Tervon Hesarin kolumni Boris Johnsonista. Olin lukenut kolumnin jo aiemmin ja pidin sitä hyvänä. Viestissä kuitenkin luki, ettei twiitti ole enää saatavilla. Hetken ihmeteltyäni oli pakko uskoa: oikea Jari Tervo on blokannut minut Twitterissä, valeprofiili (oikea valokuva, kuitenkin) ei.

Näin toimii Twitterin blokkaus.

Twitterissä kaikki perustuu seuraamiseen. Ystäväkutsuja ei lähetetä, vaan kuka tahansa voi ryhtyä seuraamaan ketä tahansa, ja sen jälkeen hän näkee tämän twiitit. Lähtökohtaisesti kaikki on julkista, mikä on Twitterissä siunaus ja kirous.

Ärsyttäviä tyyppejä ei tietenkään kannata seurata, mutta heidänkin viestit voivat tulla näkyviin, mikäli muut seurattavat henkilöt jakavat niitä eteenpäin.

Epämieluisat twiittaajat voi unohtaa Hiljennä-toiminnolla, jolloin henkilön twiittejä ei enää näytetä omassa virrassa, mutta omat twiitit näkyvät ko. henkilölle ja hän voi lähettää yksityisviestejä. Vielä vahvempi Estä-toiminto blokkaa henkilön kokonaan: hän ei näe itse kirjoitettuja viestejä eivätkä hänen viestinsä näy edes muiden edelleen jakamina.

Olen itse mieltänyt eston viimeiseksi keinoksi, jolla tahalliset jankuttajat, trollit ja ärsyttäjät saadaan vaikenemaan. Siis ne ihmiset, joiden mielestä kaikkien ongelmien takana on maahanmuutto, äärioikeisto, vihervasemmisto, kapitalismi ja niin edelleen, sekä ne henkilöt, jotka tarkoituksella häiriköivät saadakseen toisen vaikenemaan tai kärsimään.

Jari Tervo on tv-kasvo ja Suomen tunnetuimpia kirjailijoita. Pidän häntä sivistyneenä ja yleensä olen samaa mieltä hänen kolumniensa kanssa, kuten tuore kirjoitus Boris Johnsonista osoitti. En muista koskaan kommentoineeni hänen twiittejään saati että olisin loukannut tai ärsyttänyt häntä.

Siksi blokkaaminen tuntui kummalliselta. Mutta varmaan Tervolla oli siihen syynsä.

Kommenttien perusteella opin, että Tervo on blokannut lukuisia muitakin twiittaajia. Siitä päättelen, että hän ei vain halua nähdä muiden mielipiteitä, jos ne poikkeavat omista. Ehkei edes samanlaisia mielipiteitä. Pitkän linjan kirjoittajana ja tv-kasvona hän on tottunut olemaan parrasvaloissa ja sanomaan, miten asiat ovat.

Jokin aika sitten kuuntelin Ylen radion kiinnostavaa podcastia. Olisin ryhtynyt seuraamaan kyseistä toimittajaa, mutta huomasin hänen (Kyösti Hagert, @KyostiHagert) estäneen minut. Kyse oli henkilöstä, jota en tunnistanut edes nimeltä, enkä varmasti ollut väitellyt tai häirinnyt häntä. Ilmeisesti hän oli halunnut toimia ennaltaehkäisevästi.

Turha siis syyttää Facebookin tai Twitterin algoritmeja: me haluamme kuplia. Silloin, kun algoritmit eivät ole riittävän tehokkaita blokkaamaan muiden ajatuksia, me teemme kuplamme itse.

Kysykää vaikka aktiivisilta blokkaajilta.

Jk. USA:ssa kongressiedustajat haastavat toisiaan oikeuteen Twitter-estoista.

Muokattu 10.7.2019

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Libra on lupaava, uusi kryptovaluutta

Facebook kertoi eilen ennakkotietoja Librasta, joka on tuorein tulokas kryptovaluuttojen markkinoille. Aihe on sen verran uusi, että pohdiskeluille on paljon tilaa.

Kryptovaluuttojen läpilyönti muodossa tai toisessa on ollut ilmeistä jo pitkään. Raha kokee samanlaisen disruption kuin paperi, viestintä tai kaupankäynti. Odotin, että Apple ehtisi ensimmäisenä isona talona julkistamaan oman kryptovaluuttansa, mutta Facebook näyttää olleen nopeampi.

Libra ei ole Facebookin "oma" kryptovaluutta, vaan sen takana on useita isoja yhtiötä, kuten Uber, Ebay, Paypal, Mastercard ja Visa. Libra ei tule vaatimaan FB-tunnuksia eikä Facebook kontrolloi sen käyttöä, ei vakoile tilitapahtumia eikä päätä valuutan tulevasta kehittymisestä. Facebookin ansiosta Libralla on kuitenkin heti 2,4 miljardin ihmisen potentiaalinen käyttäjäkunta ja valmis lompakkoinfrastruktuuri, mikä antaa sille mahtavat lähtökohdat.

Libra ei ole samanlainen kryptovaluutta kuin Bitcoin, joka on jäänyt nörttien puuhasteluksi ja jota hankitaan lähinnä sijoitusmielessä (arvo nytkin tuplaantunut muutamassa kuukaudessa). Libra sidotaan reaalivaluuttaan niin, että se toimii kuten digitaalinen euro tai dollari, ja on arvoltaan samaa luokkaa (ns. stablecoin).

Libran ansiosta rahaliikenne pystyy ohittamaan perinteisen pankkijärjestelmän. Asiakkaat voivat siirtää rahaa suoraan yrityksille tai toisilleen. Siirrot ovat nopeita ja kustannukset minimaalisia. Remittance on maailmalla isoa bisnestä, sillä ulkomaille töihin lähteneet ihmiset lähettävät jatkuvasti rahaa kotiväelleen, ja välittäjäyritykset keräävät niistä suhteettoman suuria palkkioita.

Librasta pitäisi tulla avoin järjestelmä, johon kuka tahansa voi valmistaa lompakko-ohjelmia. Facebookin lompakko tulee olemaan Calibra ja se on ilmeisesti integroitu Facebookin Messengeriin. Näin Facebookin sisältä voidaan hoitaa rahaliikennettä ja pankkiasiointia, mutta valuutan käyttöä ei silti ole rajoitettu Facebookiin.

Miltä tuntuisi tarkistaa pankkitilin saldo, maksaa laskuja ja nähdä graafinen erittely kuukauden tuloista ja menoista suoraan Facebookista? Se tulee joka tapauksessa mahdolliseksi, kun pankit joutuvat avaamaan rajapintansa kolmansille osapuolille. Amerikassa pankkien ei tarvitse avata palveluitaan, mutta Libra voisi tuoda samanlaisia mahdollisuuksia sikäläisille käyttäjille. Melkoinen loikka nykyaikaan USA:n vanhanaikaisista ja kömpelöistä "shekki on postissa" -rutiineista!

Libralla ei ole luottokorttiyhtiöiden eikä pankkien tapaan raskasta organisaatiota, joten se perii rahasiirroista vain mitättömän pienen palkkion. Siirrot tallentuvat Librassa mukana olevien yritysten yhteiseen lohkoketjuun ja ovat peruuttamattomia. Tästä syystä nimitys kryptovaluutta on oikeutettu.

Libran lohkoketju pysty käsittelemään 1000 tapahtumaa sekunnissa, kun nykyisissä lohkoketjuissa teho jää 10-20 tapahtumaan. Libra voisi mahdollistaa myös mikromaksut, esimerkiksi 0,1 sentin kokoisen veloituksen lehtiartikkelista tai lähetetystä sähköpostiviestistä (roskapostin torjumiseksi).

Apple, Amazon ja Google eivät vielä ole mukana Librassa. En usko, että niillä on varaa jäädä pois kehityksestä, joten edessä voi olla kilpailevien valuuttojen syntyminen.

Monet tekniset yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten järjestelmän toimintaa ei voi arvioida kovin tarkasti. Yksi oleellinen seikka on kuitenkin hyvä huomata: Libra ei ole anarkistinen, kuten puhdas kryptovaluutta. Libra on pikemminkin vain keino siirtää rahaa osapuolelta toiselle, digitaalisesti, edullisesti ja globaalisti.

Perinteiseen luottokorttiin verrattuna Libran etuna ovat selvästi alhaisemmat kustannukset ja maksut käyttäjältä toiselle, globaalisti. Varjopuolena on käteisen luonne: toisin kuin luottokorteilla, kun rahan on kerran siirtänyt sitä ei voi palauttaa. Tämä houkuttelee varsinkin epärehellisiä kauppiaita ja huijareita. Toinen ongelma on lompakko-ohjelman turvallisuus. Kun pankkitiliä ei ole, kaikki varat ovat todellakin oman lompakko-ohjelman varassa. Calibran tapauksessa ne saattavat tosin olla Facebook-tunnuksen takana.

Käyttäjän henkilökohtainen tietoturva saattaa nousta esteeksi digitaaliselle käteiselle. Toinen kysymysmerkki on Facebookin maine: vaikka Libran keskuspaikka sijaitsee Sveitsin Genevessä ja vaikka Facebook on vain yksi monista hankkeessa olevista yrityksistä, sen maine urkkijana ei ainakaan lisää luottamusta digirahaa kohtaan. Yhdysvalloissa vaaditaan teknojättien pilkkomista, joten Facebookin ilmoitus laajentaa pankkipalveluihin osuu huonoon saumaan.

Mutta viime kädessä raha puhuu. Parasta siis opetella jo hyvissä ajoin Libran tunnus. Dollarin me jo tiedämme ($), samoin euron (€). Tässä tulee libra:
Libran valuuttasymboli.
Kymmenen vuoden päästä tämänkin tekstin lataaminen olisi saattanut maksaa yhden milli-Libran eli noin 0,1 eurosenttiä.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Laaja sähkökatko on kyberturvallisuuden painajainen

Argentiinan ja Uruguayn sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä pimeään ja vaille tuttuja palveluita. Onneksi katko sattui sunnuntaiaamuna eikä näissä maissa talvellakaan olla sähkölämmityksen varassa. Pimeä ja hiljainen kaupunki pelotti kuitenkin ihmisiä, eikä monikaan uskaltanut poistua kodistaan. Tv-uutisissa joku kertoi kantaneensa isoäidin alas asunnosta, koska hissit eivät toimineet.

Argentiinassa toteutui kyberturvallisuuden painajainen. Laajamittainen sähkökatko voisi pitkittyessään olla siviilien kannalta pahempi kriisi kuin perinteiseen sotaan liittyvät pommitukset. Kaikki toimii nykyään sähköllä. Suomen talvessa sen saatavuus on suoranainen elinehto.

Vuosi sitten pohdin kesähelteillä Kyberuhkia ja somesotaa -kirjaa varten mitä tapahtuisi, jos laajamittainen sähkökatko osuisi Suomeen. Kun kirja syksyllä ilmestyi kuulin väitteitä, että uhkakuvat olivat teoreettisia ja liioiteltuja. Argentiinan olosuhteet toivat spekulaationi elävästi takaisin. Juuri tällaista itsekin arvelin tapahtuvan.

Vasta kirjaa tehdessäni ymmärsin, miten monimutkainen järjestelmä sähköverkko on. Sähköä pitää tuottaa ja kuluttaa yhtä paljon, ja verkon osien on kuljettava 50 hertsin vaihtojännitteen tahdissa. Suomen runkoverkko ei ole kaatunut sitten 1970-luvun, mutta ainakin yksi läheltä piti -tilanne löytyy tämän vuosituhannen alusta.

Suomen kantaverkko on rakennettu kestämään yhden laajan häiriön, esimerkiksi voimalan ennakoimattoman alasajon tai suuren siirtolinjan katkeamisen. Jos katkoksia sattuu samanaikaisesti muuallakin, joudutaan vaikeuksiin. Verkkoon syntyy helposti ns. kaskadihäiriö, jossa sähkön tuotanto ei vastaa enää kysyntää, ja jakeluasemat joutuvat kytkemään itsensä irti verkosta tekniikkaa suojatakseen. Sen seurauksena kuorma siirtyy muille asemille, jotka joutuvat tekemään saman. Häiriö laajenee kuin jonossa kaatuvat dominonappulat.

Sähköjä ei myöskään palauteta napista painamalla. Voimalan käynnistäminen ja kytkeminen verkkoon pitää tehdä hallitusti, jotta suojareleet eivät laukea. Jostain toimivasta verkosta tarvitaan ns. siemensähköä. Suomen tapauksessa sitä saadaan naapurimaista, edellyttäen että häiriö ei ole levinnyt sinne asti.

Jakeluverkot ovat samanlaisia kaikkialla. Silti Suomessa vastaava häiriö olisi "liki mahdoton", sanoi energiateollisuuden asiantuntija. Kop, kop!

Itse asiassa heinäkuussa 2018 sähkö oli vähällä loppua Suomesta Olkiluodon sähköaseman virtamuuntajan tulipalon ja sähköaseman korjaustöiden seurauksena. Seuraavalla viikolla myös Loviisan ydinvoimalaa jouduttiin rajoittamaan, koska poistoveden lämpötila ei enää pysynyt ympäristölupaehtojen rajoissa. Onneksi ongelmat eivät osuneet samalle päivälle.

Suomen varautumissuunnitelmat on tehty talviolosuhteita ajatellen. Tuskin kukaan osasi kuvitella, että myös helteistä voisi tulla ongelma. Se kertoo, miten yllättäviä kyberturvallisuuteen liittyvät uhkat ovat.

Sattumaa tai ei, paria päivää aikaisemmin oli kerrottu Yhdysvaltojen "miinoittaneen" Venäjän sähköverkon haittaohjelmilla. Jo aiemmin Yhdysvallat on väittänyt Venäjän ainakin yrittäneen samaa heidän verkoilleen. Mielikuvitus pääsee valloilleen kun pohtii, mahtoiko kyseessä olla Yhdysvaltojen karkuun päässyt testi Venezuelan sähköverkkoa vastaan.

Kriisitilanteessa Suomi olisi helppo saada polvilleen sähköverkkoon hyökkäämällä, joko verkon kautta tai muutamalla risteilyohjuksella. Näihin uhkiin parhaatkaan hävittäjät eivät tarjoa puolustuskeinoa.

Lisäys klo 13.30: HS artikkeli sähkökatkon mahdollisuudesta Suomessa. Se mainitsee kyberuhkat, mutta ei tahallista sabotaasia tai ohjusiskua voimalinjojen tuhoamiseksi.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Yksin metrossa

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliseen, joka liittyi joukkoliikenteen tehokkuuteen suhteessa yksityisautoiluun ja sen ympäristövaikutuksiin.

Käytän mieluusti metroa matkustaessani toimistolta Espoon Otaniemestä Helsinkiin. Metro on parasta joukkoliikennettä: sitä eivät vaivaa ruuhkat, vuoroväli on tiheä eikä kuljetusta tarvitse odottaa tuulen ja sateen armoilla pysäkillä.

Helsingin puolen metro toimii tehokkaasti, mutta 1,5 vuotta sitten avattu Espooseen ulottuva länsimetron osuus etsii vielä asiakkaitaan.

Kun matkustin eilen perjantaina klo 14 Otaniemestä Helsinkiin, olin melkein yksin vaunussa:

Espoosta Helsinkiin metrolla.
Paluumatka klo 18 sujui yhtä hyvin, ei tarvinnut kilpailla vapaista istuimista kuten usein lähijunissa:

Helsingistä Espooseen metrolla.
Huomattakoon, ettei kyse ole reitin loppupäästä, vaan Aalto yliopiston asema (Otaniemi) on toinen Helsingistä päin tultaessa. Sitä edeltää vain Keilaniemi. Reitin lopussa vaunut saattoivat olla kokonaan tyhjiä.

Kesäkuun puolivälissä liikkeellä ei ole enää opiskelijoita, mikä selittää osittain tyhjyyden. Mutta vain osittain, sillä länsimetrossa on hyvin tilaa myös talvella. Aamuruuhkan aikaan jotkut Matinkylästä tulevat vuorot ovat sentään täydempiä.

Pidän länsimetroa hyvänä investointina tulevaisuuteen. Kestää aikansa, ennen kuin espoolaiset oppivat metron käyttäjiksi. Metroa myös laajennetaan Kivenlahteen asti, joka tuo uusia käyttäjiä. Ennen pitkää näin lokoisa matkustusmukavuus on luultavasti mennyttä.

Kuvat kertovat kuitenkin julkisen liikenteen perimmäisestä ongelmasta: vuoroja joudutaan ajamaan säännöllisesti, oli kysyntää tai ei. Täysi bussi tai juna on erittäin kustannustehokas ja ympäristöystävällinen matkustajaa kohti laskettuna, mutta puoli- ja kokotyhjät vuorot pilaavat kaiken. Ne myös tekevät julkisesta liikenteestä kallista ja edellyttävät yhteiskunnan tukea.

Bussit ja junat ajavat matkustajamääristä riippumatta. Junassa kapasiteettia voidaan sentään muuttaa vaunujen määrää säätämällä (metrossa rajallisesti), mutta bussi on aina samankokoinen. Tämäkin rasittaa julkisen liikenteen taloudellisuutta.

Yksityisautoilu on tehokasta siinä mielessä, että se joustaa ja reagoi tarpeen mukaan. Ihmiset ajavat, kun siihen on tarvetta. Ruuhka-aikana ongelma on, että kun kaikki pyrkivät liikkumaan samaan aikaan ja samalla reitillä, syntyy vaikutelma autoilun ongelmista ja näköharha, jonka mukaan julkinen liikenne olisi ratkaisu kaikkiin liikkumisen ongelmiin.

Ei ole. Ruuhka-aikoja lukuunottamatta julkinen liikenne on tehotonta ja kallista, metroa lukuunottamatta myös epämukavaa. Harva pääsee junalla tai metrolla suoraan perille, joten liityntäliikenteeseen tarvitaan joka tapauksessa busseja tai muita kulkuneuvoja.

Polkupyörä ja kävely ovat myös tehokasta on demand -pohjaista liikkumista, mutta Suomen sääoloissa epäkäytännöllisiä. Fillarikommunistit (heidän itsensä käyttämä nimitys) ovat usein nuoria ja hyväkuntoisia, eivätkä siksi ota huomioon muita ryhmiä.

Ideologioista huolimatta tarvitsemme erilaisia liikkumismuotoja jatkossakin. Verotuksella julkista liikennettä voidaan suosia (kuten jo nyt voimakkaasti tehdään), mutta loputon autoilusta rankaiseminen kääntyy lopulta kaikkia vastaan.

Myös niitä, jotka nyt nauttivat tyhjistä metrovaunuista toisten veronmaksajien rahoilla.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta

Otsikon lause on poimittu tuoreesta Ylen julkaisemasta vierailijablogista Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta. Haluaisin täydentää sitä näin: "Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta kaupungeissa silloin, kun niissä on ruuhkia". Tällaisia alueita on Suomessa vähän ja niissäkin ruuhka-aika rajoittuu muutamaan tuntiin päivässä.

Suurimman osan ajasta bussit kulkevat lähes tyhjinä, kyydissään vain kourallinen ihmisiä. Se on erittäin tehotonta. Kiinteät kulut, kuten palkat ja polttoaine, juoksevat koko ajan tyhjilläkin busseilla, joten joukkoliikenne ei ole myöskään edullista. Ilman yhteiskunnan tukea se rapistuisi, kuten USA:ssa on nähty.

Suomessa joukkoliikenne toimii. Se on nähty riittävän arvokkaaksi yhteiskunnallisista ja ympäristösyistä, jotta sitä kannattaa tukea (osittain juuri autoilijoilta kerätyillä veroilla). Joukkoliikenne on myös autoilijan etu: onpahan vähemmän jonoa, kun osa käyttää ruuhka-aikaan busseja. Mutta tehokasta ja edullista? Ei.

Bussi 550 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:53.
Bussi 111 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:54. 
VR on onnistunut kasvattamaan junien täyttöastetta merkittävästi hintoja laskemalla. Tampereelle ja Turkuun pääsee hyvinkin edullisesti. Mutta jos matkassa on koko perhe, juna tulee helposti autoa kalliimmaksi. Joukkoliikenne on yksityisautoa halvempaa vain, kun ajaja matkustaa autossa yksinään. Valtaosa työmatkoista on sellaisia, mutta silloin auton käyttöön voi olla muita syitä.

Juna näyttää edulliselta, koska hinta lasketaan asemalta asemalle. Liityntäliikenne asemalle ja perillä lopulliseen kohteeseen nostavat kustannuksia niin paljon, että oma auto saattaa tulla silloinkin halvemmaksi.

Kirjoittaja viittaa Hesarin tuoreeseen juttuun siitä, miten valtaosa autoilijoista ei edes ymmärrä, miten kallista oman auton pitäminen on. Varmaan niin, mutta se johtuu verotuksesta. Autoilu on kallista, koska siitä on haluttu tehdä kallista. Jokainen hallitus nostaa aina ensi töikseen bensaveroa, niin myös Rinteen juuri aloittanut hallitus.

Sitten on vielä omalle ajalle laskettava arvo. Jos julkisilla kulkien matka-aika kaksinkertaistuu, lipun hinnalla ei ole enää suurta merkitystä. Oma aika on arvokkaampaa. Se on arvokasta myös yhteiskunnalle. Yleensä lasketaan vain autoilun kustannuksia ja ohitetaan ne tehokkuushyödyt, joita autoilulla saavutetaan.

Kun julkinen liikenne toimii hyvin, sitä on ilo käyttää. Itse matkustan mielelläni metrolla Otaniemestä Helsinkiin ja käytän usein myös lähijunaa. Yhdensuuntaisen matkan hinta laski juuri 2,80 euroon, mikä tuntuu hyvin kohtuulliselta. Metron vuoroväli on arkisin 2-4 minuutia, joten junia menee yhtenään. Kukapa ei tällaista käyttäisi -- etenkin länsimetron puolella vaunuissa on hyvin tilaa?

Länsimetro Espoosta Helsinkiin perjantaina 14.6.2019 klo 14
Länsimetro Helsingistä Espooseen perjantaina 14.6.2019 klo 18
Tämänkin joukkoliikenteen edullisuus on kyseenalaista. Länsimetron puoli on pahasti vajaakäytössä. Vaunuissa saattaa olla vain muutama matkustaja. Oletan, että määrä lisääntyy jatkossa, kun espoolaiset tottuvat metron käyttöön ja metro jatkuu nykyistä pidemmälle.

Kirjoitus alkaa pysäyttävällä lauseella "Yksityisautoilu ei ole järkevää". Yleistys on niin vahva, ettei se mitenkään voi pitää paikkaansa kaikissa tilanteissa ja tällainen asenteellisuus heittää varjon koko tekstin ylle. Yksityisautoilu on erittäin järkevää monissa tilanteissa, mutta auton ei tietenkään tarvitse kulkea bensalla eikä dieselillä. Ja juuri ilmasto näyttää olevan kirjoittajankin pääargumentti: "Mutta mikä tärkeintä, autoilu on merkittävä ympäristöhaitta".

En lähde väittelemään autoilun 9 % osuudesta Suomen CO2-päästöihin, en liioin joukkoliikenteen ja yksityisautoilun kustannuksista. Asuinpaikasta, perheen koosta ja työtehtävistä riippuen oman auton käyttö voi olla mitä tahansa järjettömän ja erittäin järkevän väliltä. Taajamien ulkopuolella muuta vaihtoehtoa ei edes ole, mikä Kehä III:n sisällä asuvilta viisailta usein unohtuu.

Kirjoitus osui päivään, jolloin itse ajoin Espoosta Tampereelle ja takaisin hoitamaan asioita. Ajattelin ensin mennä junalla, mutta jouduin asioimaan perillä useassa eri paikassa, sekä käymään myös naapurikunnan puolella. Julkisilla tehtävä olisi ollut erittäin hankala ja vienyt tuplasti enemmän aikaa.

Joten jätetään turhat yleistykset. Kaikenlaisia liikkumismuotoja tarvitaan jatkossakin. Uudet voimanlähteet vähentävät CO2-päästöjä ja uudenlaiset liikkumispalvelut yhdistävät eri tekniikoita, mikä hämärtää rajaa yksityis- ja joukkoliikenteen välillä.

Huomioni kiintyi kolumnin kirjoittajaan, joka esitellään Parecon Finlandin varapuheenjohtajana. Sivullaan PF kertoo olevansa "osallisuustalouden asiantuntijajärjestö", joka on erikoistunut "demokraattiseen ja ekologisesti kestävään talouteen". Sen tavoitteena on "ajaa Suomeen osallisuustalouden kokeilua."

Kirjoittajalta on julkaistu kevään aikana kolme kolumnia, jotka kaikki noudattavat samaa henkeä: "Aikuisten on lopetettava spekulointi ilmastoaktivisti Greta Thunbergista ja kannettava aikuisten vastuu", "Lihansyönnillä ei ole tulevaisuutta" ja nyt siis "Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta".

Jokainen kolumnisti kirjoittaa aiheista, jotka kokee omikseen ja joiden substanssin parhaiten tuntee. Kirjoittajan asema herättää kuitenkin kysymyksen, onko Ylen kolumni oikea kanava oman järjestön tavoitteiden edistämiseen, vaikka ne itsessään olisivat kuinka arvokkaita. Entä jos kolumnistina olisi yrityksen johtaja, joka kirjoittaisi ylimyönteisesti oman firmansa palveluista ja tavoitteista?

Oleellista on sekin, että kolumnisti käsittelee aiheitaan monipuolisesti. Jos aihe ja näkökulma ovat jokaisessa kirjoituksessa samat, herää epäily mielipidevaikuttamisesta. Sitä varten lehdessä on oma osasto, Ylellä kommentointiosuus juttujen perässä. Kolumnistin tehtävänä on käsitellä eri aiheita ja tuoda niihin uusia näkökulmia, ei edistää oman yrityksensä tai taustajoukon asiaa.

Ylellä on asemansa perusteella erityinen velvoite monipuolisuuteen. Odotan kiinnostuneena kolumnia, joka käsittelisi esimerkiksi joukkoliikennettä tai ilmastonmuutosuhkaa uudella, yllättävällä tavalla moneen kertaan kuultujen yleistysten, fraasien ja pelottelujen sijaan.

Lisätty 12.6.2019 tekstiä ja valokuvia, metrokuvat 14.6.2019.

Jälkikirjoitus

Ko. kolumnista Twitterissä käyttämäni sanavalinta aiheutti pienen viestitulvan, lähes 100 000 näyttökertaa vuorokaudessa. Olen toiminut yli 30 vuotta saman lehden kolumnistina ja näen, että kolumnisti on lehden ja lukijoiden palveluksessa. Hänen tehtävänään on käsitellä eri aiheita aloilta, jotka hän tuntee. Kolumnia ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi vaikutuskanavaksi, ei edes hyväksi koetun asian puolesta. Tilaajan ja kolumnistin kesken voidaan toki sopia toisinkin.

Hymy-lehdessä on pitkään ollut Timo Soinin kolumni, aluksi puoluejohtajan ja sittemmin ulkoministerin roolissa. En ole vähään aikaan käynyt parturissa joten en tiedä, vieläkö Soini kirjoittaa jäätyään pois politiikasta. Olisin kokenut kielteisesti, jos Soini olisi käyttänyt kolumniaan perussuomalaisten asioiden edistämiseen, vaikka heitä luultavasti olikin lehden lukijoissa.

Monet Twitter-kommentoijat eivät säästelleet sanojaan eivätkä ivaansa, kun kokivat jonkun väheksyvän ilmastonmuutosta. Jos ilmastonmuutoksen paikalle olisi vaihtanut maahanmuuton, kyse olisi voinut olla persuista ja kansallismielisistä (uhkaukset jäivät sentään puuttumaan). Molemmat laidat kokevat puolustavansa tärkeää asiaa, Suomen tulevaisuutta, ja tekevät sen intohimoisesti.

Aloin tutkia aktiivisten kommentoijien itsestään kirjoittamia kuvauksia ja poimin sieltä seuraavia termejä: äärioikeisoasiantuntija, hiljalleen veganisoituva miesoletettu, lesbian, ilmastoahdistunut kolmas simpanssi, ultraliberaali, sekularisti, vihervassaripiraatti, ilmastoahdistunut lukiolainen, yrittää olla feministi [mies], environmental activist, pyöräliikenteen Hannu Karpo ja genuiini fillarikommutisti, also a die-hard leftie, architect he/him, leftist feminist. Pronoun: HE/HIM, kulttuurimarxisti, Cis-bisexual. politically left-wing/liberal green/pirate, punavihreäsuvakki ja landespede fillarikommunisti, "vihreyttä, feminismiä ja fillarikommunismia" [mies].

En ihan ymmärrä, miksi ihmisten pitää kertoa oma pronomininsa (he/him tai she/her). Onko sillä jotain merkitystä Twitter-viestien lukemiseen tai tulkintaan? Eikö nettikeskustelun tavoitteena ole pikemminkin hämärtää sukupuolen merkitystä kuin korostaa sitä? Liittyykö sukupuolinen suuntautuminen (lesbian, cis-bisexual) jotenkin viestien lukemiseen?

Sen ymmärrän, että kun itseään vihervassaripiraatti fillarikommunistiksi kutsuvat ultraliberaalit ottavat Twitterissä yhteen kansallismielisten perussuomalaisten lihaasyövien heteromiesten kanssa tuloksena on.... melkoinen sotku, jossa asenteet vain jyrkkenevät entisestään.

Jälkikirjoitus 2

Uusi Suomi kertoi vasta aloittaneiden kansanedustajien käyttäneen takseihin jo 46 000 euroa. Lyhimmät matka olivat vain muutama sata metriä. Kansanedustajat, jotka nostavat bensaveroa, painostavat käyttämään joukkoliikennettä ja pyöräilemään, ovat itse niin kiireisiä, etteivät ehdi kävellä edes Helsingin sisällä.

"Alle kilometrin taksimatkoja tekivät eniten keskustan Esko Kiviranta (7) ja Mikko Kärnä (7). Olen tullut Helsinkiin tekemään töitä enkä kävelemään, sanoi Mikko Kärnä".

Näytätte hienoa esimerkkiä! Eihän meillä kansalaisilla ole koskaan kiire töihin, vaikka me maksamme teidänkin palkkanne. 

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Ei vieläkään vaalihäirintää

Ensin pelättiin tammikuun 2018 presidentinvaaleja. Sitten kevään 2019 eduskuntavaaleja. Lopuksi pelättiin erityisesti EU-vaaleja, koska niissä Venäjällä olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa koko EU-politiikan tulevaan suuntaan.

Kaikesta pelottelusta huolimatta selvää vaalihäirintää ei kuitenkaan nähty. Trolliarmeijat eivät  hyökänneet, kukaan ei murtautunut puolueiden tiedostoihin eikä disinformaatio hämmentänyt äänestäjiä viime hetkellä. Olemmeko me lännessä liioitelleet Venäjän informaatiouhkaa? Kenen intressissä olisi tehdä niin? Vai emmekö vain huomaa, miten Venäjä vaikuttaa meihin? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.

Seuran toimittaja Petri Korhonen kirjoitti kiinnostavan jutun infosodan veteraanin muistelmista. Venäjää myötäilevien twiittien takaa paljastuu yleensä elämän kolhimia, väärin kohdeltuja ja vilpittömästi asiaansa uskovia. On helppo uskoa, koska itse tein saman havainnon.

Kyberturvallisuus-kirjaani varten selvittelin erään aktiivisen Venäjä-myönteisen twiittaajan toimintaa. Tilin takaa löytyi Keski-Suomessa asuva keski-ikäinen nainen, joka luokitteli itsensä rauhanaktiiviksi, eikä ollut Venäjän talutusnuorassa tai palkkalistoilla. Brittilehti Times oli väärässä epäillessään häntä Venäjän trolliksi.

Tiedämme, että Pietarin trollitehdas vaikutti USA:n vaalikamppailun aikana vuonna 2016, mutta Trumpin valinta taisi tulla heillekin yllätyksenä. Tarkoituksena oli vain lietsoa epäsopua ja hämmennystä. Pietarin toimisto vaikuttaa enemmän Putinin henkilökohtaiselta projektilta kuin vakavasti otettavalta valtiojohtoiselta toiminnalta.

NSA epäili, että Venäjä olisi murtautunut Ranskassa Macronin kampanjan tiedostoihin vaalien alla toukokuussa 2017, mutta Ranskan oma tiedustelupäällikkö epäili tietoa. Joka tapauksessa feikkitiedostojen hakkerointi ja levittäminen ei vaikuttanut kovin tehokkaalta. Toivottavasti tempauksen takana ollut taho paljastuu joskus.

Sopivasti viikonloppuna Hesari julkaisi Pavel Melnikovin haastattelun, jossa Airiston Helmen omistaja antoi oman selityksensä Turun saariston järeille laitureille, helikopterikentälle ja majoitustiloille. Se saattoi olla sumutusta, mutta viranomaiset eivät tutki Airiston Helmeä uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Kyse on talousrikostutkinnasta.

Vaikuttaa siltä, että tässäkin jutussa media ja Remes ovat tehneet kärpäsestä härkäsen. Kun Airiston Helmi ratsattiin, media ihmetteli miten osuvasti Remes oli osannut kuvitella kirjoissaan Venäjän salaista sillanpääasemaa. Taisi olla päinvastoin: Remeksellä lienee suhteita puolustusvoimiin ja idea oli ehkä annettu sieltä. Se näyttää kuitenkin olleen väärä.

Vaikka informaatiovaikuttamista ei sovi vähätellä, on hyvä muistaa, mitä Itävallassa tapahtui. Ibizalla salaa kuvattu video riitti kaatamaan puoluejohtaja Heinz-Christian Strachen ja ehkä vaikuttamaan EU-vaalitulokseen enemmän kuin väkevinkään trolliarmeija. Netissä voi huutaa kuka tahansa, mutta perinteisellä medialla on yhä vaikutusvaltaa. Kuka kuvasi videon, kuka oli siinä esiintyvä nainen ja miksi video tuli julki juuri vaalien alla? Siinä nettivaikuttamista isompia kysymyksiä.

Vaalihäirintää ei tullut. Tarkkana kannattaa olla, mutta hybridiuhkien liioittelu kääntyy itseään vastaan. Tässäkin tapauksessa pahinta on pelko itse.

Tekstiä muokattu 4.6.2019