Kun Twitter-lintu Suomeen lensi

Kaappeja siivotessa tuli vastaan Helsingin Sanomien kuukausiliite toukokuu 2013, jossa kansikuvajuttuna oli Saska Saarikosken kirjoittama "Twitteristä ei päivääkään". Sen mukaan "Suomeen on nyt rantautunut palvelu, jossa viestit lentelevät vapaasti." Juttu henkii optimismia, mikä somen alkuvuosina oli yleistä.

"Twitteristä ei päivääkään"

Joulukuussa 2025 aikaa on kulunut 12,5 vuotta. Kukapa olisi voinut arvata, miten visertävä (tweet) palvelu viedään ensin pörssiin, josta sähköautomies Elon Musk ostaa sen itselleen. Mitä alkuperäisistä Twitterin ihanteista on vielä jäljellä?

Keväällä 2013 käyttäjiä oli vielä vähän, Suomessa 64 000. Juttu alkoi pari vuotta aiemmin tapahtuneesta Osama bin Ladenin kiinniotosta. bin Laden olisi ehkä selvinnyt hengissä, jos hän olisi seurannut Twitteristä, miten muutaman kilometrin päässä asuva pakistanilainen it-konsultti ihmetteli lähistöllä kiertelevää USA:n Black hawk -helikopteria.

Hesarin kuukausiliitteen laaja juttu Twitteristä toukokuussa 2013.

Äläys "Suomen Twitter tekee läpimurtoa hörhöjen mediasta massamediaksi" ei ole toteutunut, pikemminkin päinvastoin. Moni poliitikko on saanut tarpeekseen kireästä ja pilkkaavasta ilmapiiristä, ja muutamat jäljelle jääneet harvoin osallistuvat mihinkään keskusteluun. Viestit tosiaan lentelevät vapaasti, välillä liiaksikin.

Twitteristä (anteeksi, X:stä) on tullut yhtä yksisuuntainen kanava kuin vanhasta mediasta. Nyt vain sisällön oikeellisuudella tai vastuulla ei ole merkitystä. Erilaiset vaikuttajat, lobbarit ja disinformaation tuottajat levittävät X:n kautta omia viestejään yksipuolisesti, ilman vuorovaikutusta. Eivät vastaa kommentteihin, eivät halua osallistua keskusteluihin.

Masentavinta on ollut havaita totuuden merkityksen rapistuminen. Olisi luonnollista, että jos ihminen huomaa erehtyneensä ja levittäneensä väärää tietoa, hän vaivautuu edes pahoittelemaan ja poistamaan alkuperäisen viestinsä. Mutta ei, nimekkäätkin ihmiset eivät enää koe faktojen olevan tärkeitä. Virheitä sattuu, mitäs niistä. Ne saavat jäädä näkyviin ja levittää väärää tietoa muillekin.

On myös myönteistä kehitystä. Grok-tekoäly on mainio kertomaan, mikä viesteissä olevista väitteistä ei pidä paikkaansa. Mutta edes tekoäly ei saa ihmisiä pyrkimään kohti faktoja. Oman sanoman huutaminen on kaikkein tärkeintä.

Kaiken mölyn ja hörhöilyn vastapainoksi X:ssä on yhä oikeita asiantuntijoita ja löydän sieltä niin työni kuin harrastusteni kannalta kultajyviä. Ne saavat pysymään palvelussa, vaikka välillä valheet, pilkka ja tahalliset väärinymmärrykset nostavat verenpainetta. Ei meidän ihmisten tällaisia pitäisi olla. 

Mutta kyllä me olemme. Vika ei ole X:n algoritmissa vaan sähköisen viestinnän luonteessa. Se valkeni itselleni jo 1990-luvun alussa BBS- ja news-keskusteluissa. Nettiin pääsi silloin lähinnä yliopistojen kautta, eikä algoritmeja tai palkkiomekanismeja ollut. Silti monet keskustelut ajautuivat väittelyiksi, osa kärjistyi flamewar-sodiksi.

Ihmisiä ei ole tarkoitettu viestimään globaalisti toisiaan näkemättä. Mittakaava ylittää aivojen käsittelykyvyn. Samanmieliset löytävät yhteen ja alkavat lietsoa toisiaan yhä jyrkempiin mielipiteisiin. Laumakäyttäytyminen sopii huonosti yhteen somen viraalisuuden kanssa.

Kukaan ei pysty olemaan loppuun saakka looginen. Some osoittaa jokaiselle, miten oma aate tai arvot ovat jossain ristiriidassa toistensa tai faktojen kanssa. Sellaisia me epätäydelliset ihmiset vain olemme. Some on raaka paikka, silloinkin kun tarkoituksena ei ole tahallisesti loukata toista.

Some paljastaa myös monen tunnetun julkimon henkisen pienuuden. Vaikka julkisuuskuva on ammattimainen, sivistynyt ja ymmärtäväinen, some-kommentit ohittavat virallisen suojakilven ja paljastavat pikkusieluisuuden, epävarman ihmisen, joka ei kestä erimielisiä vaan blokkaa tai hiljentää heidät. Eikä kyse ole riidanhaastajien mykistämisestä, vaan omien näkökulmien suojelemisesta omalta itseltä.

Moni arvostaa X:n nopeaa uutisvälitystä. Totta, mutta kuinka paljon sillä on lopulta vaikutusta arkeen? Annan mieluusti kotimaisen median seuloa maailman uutiset, arvioida mikä on totta ja mikä syväväärennöstä, ja tarjoilla sen minulle vähän jalostettuna. Uutisten tapahtumat voivat olla kiinnostavia, mutta reaaliaikaisuudella on harvoin merkitystä. Parempi luotettava uutinen vuorokauden päästä kuin epäluotettava heti.

Elon Musk väittää, että "You are the media now". Täyttä puppua. Tapahtumista liikkuu niin paljon valheellisia väitteitä, omatekoisten asiantuntijoiden analyysejä ja deepfake-videoita, että muutaman silminnäkijän tai oikean asiantuntijan seulominen virrasta vie kohtuuttomasti aikaa ja pilaa sen lopunkin keskittymiskyvyn, mikä vielä on jäljellä.

Niin, mitä siinä Saarikosken jutussa oikein sanottiinkaan? Lueteltiin suuri joukko suomalaisia ja kansainvälisiä henkilöitä, joilla oli paljon seuraajia. "Koviksi tekijöiksi matkalla ovat Jari Sarasvuo, Hjallis Harkimo ja Ruben Stiller, jotka ovat kasvattaneet nopeasti seuraajamääriään... Matti Nykänen saisi palvelussa takuulla kymmeniätuhansia seuraajia." - Niin olisi varmaan saanut, mutta entä jos ei ole mitään sanottavaa?

Epätäydelliset ihmiset monimutkaisessa maailmassa

Epätäydelliset ihmiset monimutkaisessa maailmassa. Se tulee mieleeni yhä useammin some-kirjoittelua seuratessa. Some-kirjoitukset kumpuavat ihmisen omasta uskomuksesta ja näkemyksestä siitä, miten asiat ovat. 

Mutta lähes joka kerta osoittautuu, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Joku tuntee aina vastaesimerkin tai muistuttaa jostain, mikä kirjoittajalta itseltään on unohtunut. Asiat ovat monimutkaisempia kuin kukaan jaksaa someen kirjoittaa.

Tiedän tämän, koska olen itse kokenut samaa. Minulla on ollut selkeä käsitys jostain asiasta ja olen kirjoittanut siitä somessa. Vastauksia lukiessa huomaan, etten ole muistanut tai ottanut huomioon läheskään kaikkia näkökulmia. Voisin jopa myöntää, että ehkä kantani oli sittenkin väärä - tai ainakin se on pahasti horjunut relevanttien kommenttien voimasta. Ehkä kirjoitusta ei olisi kannattanut alun perinkään julkaista?

Tähän on yksinkertainen ratkaisu, jota monet näyttävät hyödyntävän: jätetään kommentit lukematta. Ihmiset vaahtoavat päivästä toiseen samasta asiasta, johon muut ovat tuoneet uusia ja vastakkaisia näkökulmia. Alkuperäistä kirjoittajaa ne eivät haittaa, koska hän ei niitä lue. Hän vain jatkaa oman kantansa julistamista yhtä varmana asiastaan kuin aloittaessaan. 

Some ei ole keskustelua vaan oman sanoman sinnikästä julistamista. Se on viemässä kiinnostuksen koko hienosta tekniikasta. Mitä järkeä on lukea kirjoittajien paasausta ja oman kannan yksipuolista julistamista?

Tekniikka on täydellistä, bitit ehdottomia ja niillä on vain kaksi arvoa: ykkönen ja nolla. Ehkä tällainen järjestelmä ei sovellu epätäydellisille ihmisille monimutkaiseen maailmaan. 

Kuuluuko jatkossa hyttysen ääni Instagramin ja Facebookin taivaaseen asti?

Viime syksynä sain avunpyynnön liittyen Jasmin Voutilaiseen. Masennus ja ahdistus veivät nuoren näyttelijän aivan liian varhain, jo 27-vuotiaana. Voutilaisen kohtaloa on puitu mediassa ja sen toivottu herättävän päättäjiä mielenterveyspalvelujen merkitykseen.

Ikään kuin nuoren kuolema ei jo itsessään olisi tarpeeksi raskasta, omaisten taakaksi voi muodostua myös sosiaalinen media. Televisiosta tuttuna näyttelijänä Jasminilla oli laaja somenäkyvyys ja paljon seuraajia. Facebook-tilin omaiset saivat asetettua muistotilaan, mutta Instagramissa vastaava ei onnistunutkaan. Se on kummallista, sillä molemmat ovat Metan palveluita ja voisi olettaa, että niissä on samanlainen prosessi.

Edesmenneen käyttäjän profiilia voi pyytää siirrettäväksi muistotilaan lomakkeella, joka löytyy sattumoisin Facebook-osoitteen alta otsikolla Edesmenneen käyttäjän tilistä ilmoittaminen Instagramissa. Omaisten yrittäessä lomake ei kuitenkaan toiminut. 

Siitä hetkestä lähtien olet omillasi. Metalla ei ole varsinaista asiakaspalvelua, johon voisi soittaa. Sähköposteihin ei vastata. Jos et pysty itsepalveluna hoitamaan asiaasi, sori siitä. Ilmaisena palveluna Meta ei ota mitään vastuusta mistään. Tavallaan se on ymmärrettävää, mutta tässä tapauksessa omaisten näkökulmasta tilanne oli kohtuuton. 

Kokeilin asiaa itse ja toden totta, virheilmoitukset olivat itse virheellisiä, esimerkiksi näin:

"Et voi käyttää tätä ominaisuutta juuri nyt"

Paikansin ongelman tilin nimeen. Yritin olla ovela ja laittaa insta-tilin nimikohtaan huuhaata, ja selittää asian kommenttikentässä. Sillä sain lomakkeen menemään läpi, mutta joidenkin päivien jälkeen tuli sähköpostiini vastaus, että @huuhaa-käyttäjää ei ole, eikä virheellistä ilmoitustani ole sen vuoksi käsitelty. Kiinnostavaa kyllä, viimeisin sähköposti-ilmoitus tuli viime viikolla, siis lähes pari kuukautta lomakkeen jättämisen jälkeen. 

Ilta-Sanomat kirjoitti omaisten ahdistavasta tilanteesta ja lopulta sain apua yhtiön sisältä. Kävi ilmi, että vika oli tosiaan Metan omissa järjestelmissä ja liittyivät jotenkin Jasminin peruskäyttäjää suurempaan näkyvyyteen. 

Me ilmaiset käyttäjät pohjolassa koemme olevamme hyttysiä, joiden ääni ei kuulu suureen Metan taivaaseen asti, mutta asia ei ole ihan niinkään. Meta on suuryritys, mutta viime kädessä se koostuu tavallisista ihmisistä, jotka tekevät parhaansa ansaitakseen palkkansa. Henkilökunnan joululomat ja vuodenvaihteen sisäiset rutiinit venyttivät asian hoitamista, mutta lopulta Jasminin tilille ilmestyi kaivattu muistomerkintä.

Jasmin Voutilainen muistoissa.

Facebookin verrattuna Instan muistomerkintä on liki huomaamaton, mutta omaisille sillä oli suuri symbolinen merkitys.

Tänä keväänä tulee voimaan EU:n Digital Services Act, joka parantaa somejättien käyttäjien oikeusturvaa monin tavoin. Aivan uutta on se, että jatkossa suomalainen voi joissakin tapauksissa jättää valituksensa viranomaisten hoidettavaksi. Traficomin listalla olevat tilanteet eivät kuitenkaan koske asiakaspalvelua, vaan liittyvät lähinnä oikeusturvaan kuten postausten ja tilien poistamiseen.

Tämä on hankala yhtälö. Jos palvelu on ilmainen, siltä ei voi edellyttää asiakaspalvelua. Käyttäjälle, jonka tili on kaapattu, salasana unohtunut tai jonka omainen on menehtynyt, voi kuitenkin kertyä suurta haittaa tapahtuneesta. Ellei asia ratkea itsepalveluna, niin millä sitten?

Yksi mahdollisuus olisi tehdä asiakaspalvelusta maksullinen. Meta voisi veloittaa tiketin avaamisesta esimerkiksi 10 euroa, millä se sitoutuisi hoitamaan asian loppuun. Tässä tapauksessa ongelman korjaaminen oli yhtiön oma etu, mutta jos kyse on vaikka kaapatusta tilistä tai unohtuneesta salasanasta, ilmoittajan henkilöllisyyden varmistaminen ja sotkun siivoaminen voi olla todella työlästä. Silloin 10 euroa ei riitä alkuunkaan kattamaan kustannuksia.

Jos on muita ideoita somejätin asiakaspalvelun hoitamiseksi kuulen niitä mielelläni, kiinnostaisi varmaan yhtiötä itseäänkin.

Kansalaisena datatalouden aikakaudella

Datasta on tullut uusi maksuväline, eikä meillä kansalaisilla ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä se. Amerikkalaiset palvelut keräävät meistä dataa, jota sitten käytetään mainosten kohdentamiseen ja palveluiden kehittämiseen - kenties johonkin muuhunkin, mitä emme osaa edes kuvitella. Cambridge Analytica -kohu osoitti, miten ulkopuolisetkin tahot voivat hyödyntää henkilötietoja uusilla, ovelilla tavoilla.

Tietojen keräämistä voi rajoittaa, mutta ei kokonaan estää. Olemme älypuhelinten ja nettipalveluiden vankeja. Sanotaan, että jos palvelu on ilmainen, sinä olet tuote, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole. Maksan Hesarista, ja silti se kohdistaa minulle mainoksia aivan kuten amerikkalaiset somepalvelutkin. Amazon profiloi maksavia asiakkaitaan, samoin Spotify ja Netflix, ja käyttää tietoja mainoksiin palvelun sisällä. 

Datataloudessa roolit sekoittuvat, eikä vanhan kaltaista jakoa enää ole. On pakko tunnustaa realiteetit: wanhaan maailmaan ei ole paluuta. Käyttäjän on kuitenkin syytä ymmärtää digiajan pelisäännöt: mihin luovutan tietojani ja mitä saan vastineeksi. Tarvittaessa luovutusta voi rajoittaa, kerätyt tiedot tarkistaa ja vaatia niiden poistamista.

Aihe on ajankohtainen juuri nyt, kun Facebook ja Instagram alkoivat tarjota maksullista versiota. Se ei ilmeisesti estä tietojen keräämistä, mutta poistaa kohdennetun mainonnan. Harva on valmis maksamaan tästä ilosta mobiilissa 150 euroa vuodessa, mikä voi hyvinkin olla mainosten tuotto yhtiölle ja siten maksuna kohtuullinen. Tietosi ovat ainakin sen arvoisia. Toisaalta maailmanlaajuinen palvelu ei toimi pelkällä pyhällä hengellä, joten hyödylliseksi koetusta palvelusta pitääkin maksaa.

Ihminen luopuu mieluummin tiedoistaan kuin rahoistaan. EU pyrkii suojelemaan kansalaisia, mutta viime kädessä ihmisellä on oltava oikeus myös luovuttaa tietonsa, jos itse niin haluaa. Ehkä EU yrittää sääntelyllä myös tukea kotimarkkinoiden nettipalveluita. Vaikka GDPR on ollut monella tavalla menestys, siitä ei ole tullut kilpailuvalttia eurooppalaisille yrityksille, koska muuallakin maailmassa tietojen hyödyntäminen koetaan paremmaksi vaihtoehdoksi kuin rahalla maksaminen. 

On siis opittava elämään datataloudessa. Siihen liittyen on hyvä tarkistaa, mitä tietoja palvelut meistä keräävät ja miten keräystä voi rajoittaa.

Ilmiselvien seurantamuotojen lisäksi Google ja Facebook tarkkailevat käyttäjän toimintaa ulkoisissa palveluissa, jotka sijoittavat pikselinsä (pätkä koodia) verkkosivuilleen. Kun hakee verkkokaupan sisällä tai Googlella jotain tuotetta, sen mainokset ilmestyvät Googlen myyminä muille nettisivuille tai Facebookin syötteisiin.

Facebookin asetuksissa on kohta Facebookin ulkopuolinen toiminta, joka listaa muista palveluista saatujen käyntitietojen (evästeet, seurantapikselit ym) määrän. 

Facebookin ulkopuolinen toiminta.

Seurannan voi tyhjentää tai katkaista palvelukohtaisesti. Toisaalta tiedot auttavat Facebookia mainosten lisäksi valitsemaan relevantteja päivityksiä, joten tiedoista voi olla hyötyäkin.

Yleisiä ohjeita datatalouden tietosuojan parantamiseen:

• Käytä palveluita tietokoneen selaimella, älä mobiilisovelluksella (äppi). Sovellus pystyy lukemaan sijainnin, osoitekirjan, kuva-arkiston, wifi-verkon tiedot, laitetunnukset ym. Selain ei tähän pysty.
• Älä luovuta osoitekirjaa palveluun, koska siinä menevät myös sellaisten henkilöiden tiedot, jotka eivät halua sosiaaliseen mediaan.
• Kirjaudu ulos palveluista käytön jälkeen. Pelkkä Facebookin ikkunan sulkeminen ei riitä. Kun kirjautuminen on voimassa, Facebookin mainosalgoritmi näkee toiminnan muissa nettipalveluissa.
• Kokeile eri selaimilla ja suojaohjelmilla. Chrome on luultavasti pahin, sillä Googlen bisnes perustuu juuri mainontaan.
• Käytä mahdollisuuksien mukaan selaimen yksityistä tilaa. Se rajoittaa evästeiden käyttöä ja tallentumista.
• Lue käyttöehdot ja rajoita palvelun asetuksia. Käytännössä nämä ovat vaikeita, sillä ehdot ovat vaikeasti tulkittavaa juristeriaa ja varaavat kaikki mahdolliset oikeudet palvelulle, vaikka niitä ei käytettäisikään. Ehdot saattavat myös muuttua. Sama pätee asetuksiin, joiden vaikutusta on hankala hahmottaa ja jotka lisääntyvät koko ajan.
• Tarkista puhelimessa oikeudet, joita mobiilisovelluksille on annettu. Poista esim. kamera, mikrofoni ja yhteystietojen käyttö sellaisilta, jotka eivät niitä tarvitse.
• Myös kotimaiset kivijalkakaupat tekevät keräävät tietoja bonuskorteilla ja kohdentavat mainontaa sen perusteella. Harkitse, mitä tietoja annat. Datatalous ei koske vain ulkomaisia yrityksiä, se on kilpailutekijä myös kotimaisilla yrityksillä.

SITRAn Digivalta-selvityksessä keväällä 2022 nousi esiin tieto, jonka mukaan Miapetra Kumpula-Natrin ostot kodinkoneliikkeestä olivat päätyneet Facebookin tietoon. Tämä on kiinnostava ja huolestuttavakin asia, sillä se yhdistää reaali- ja verkkomaailman. Miten paljon datatalous koskee kivijalkapalveluita?

Metalla on Yhdysvalloissa käytössä ns. offline conversion -tekniikka, jossa kauppiaat voivat lähettää Facebookiin tietoja suoraan omista asiakasjärjestelmistään. Näin selviää, miten tehokasta oma mainonta FB:ssä on, ja kuinka moni mainoksen nähnyt osti kyseisen tuotteen.

On kuitenkin epäselvää, onko tällainen ohjelma käytössä Suomessa - käsittääkseni ei. Jos tieto ostosta on mennyt Facebookille, se on saattanut siirtyä verkosta sähköisen kuitin, noutoilmoituksen tai haun seurauksena. USA:ssa tieto voi välittyä myös Google/Apple Payn -maksujen kautta.

Jos tiedät, että jokin suomalainen kivijalkakauppa välittää ostotietoja someyhtiöille, olisi kiinnostavaa kuulla asiasta. Siihen asti pidän asiaa huhuna. Ainakaan tiedot ostoista eivät siirry spontaanisti somejäteille.

Sen sijaan on varmaa, että tieto kaupassa käymisestä välittyy Googlelle sijaintitietojen perusteella, jos paikannuspalvelut on puhelimessa sallittu. Tiedoista ei kuitenkaan näe, ostettiinko jotain, eikä edes kauppa ole aina oikea.

Datatalouden aikakausi vaatii asiallista tietoa, jotta kuluttajat voivat itse tehdä valistuneita päätöksiä omasta ostokäyttäytymisestään. Data on arvokasta sekä ihmiselle että sitä hamuavalle yritykselle.

Muuttuuko Twitter maksulliseksi?

Elon Musk on heittänyt ilmaan ajatuksen Twitterin muuttamisesta maksulliseksi. Miehen toiminta luo jatkuvaa epävarmuutta, kun hänen aikeistaan on mahdoton ottaa selvää. Ensin hän halusi ostaa Twitterin, teki tarjouksenkin, mutta yritti sitten perua kaupat. Lopulta hänen oli pakko ostaa Twitter, ja nyt se pitäisi saada jotenkin kannattavaksi.

Monet nettipalvelut ovat muuttuneet maksullisiksi ja se on OK. Sosiaalinen media on erikoistapaus, koska siinä käyttäjät tuottavat sisällön. Some olemme me. Miksi meidän pitäisi maksaa omasta työstämme? Rahavirtojen pitäisi kulkea päinvastaiseen suuntaan. Yhtiön pitäisi tehdä rahansa mainoksilla tai muuten työtämme hyödyntämällä, ei meitä laskuttamalla.

Facebookista on toivottu maksullista versiota ja sen tulosta on vahvoja merkkejä. Facebookissa maksullisuus nähdään hintana yksityisyydestä. Twitterissä ei ole samaa urkinnan ulottuvuutta, mikä on käyttäjien oma etu.

Ehkä Musk hermostuttaa ihmisiä tarkoituksella heittelemällä ilmaan puolivalmiita ideoita. Jos palvelusta tulisi maksullinen, iso osa sen käyttäjistä lopettaisi. Osa siksi, että bottiarmeijoiden pyörittäminen maksullisena tulisi kalliiksi, osa siksi ettei omista luottokorttia tai yksinkertaisesti pysty maksamaan. 

Sitten on niitä, jotka lähtisivät periaatteellisista syistä. Muskilla on ambivalentti suhtautuminen tekoälyyn ja hän aikoo tehdä X:stä kaikki yhdessä -palvelun, joka toimisi myös maksualustana. Villi veikkaukseni on, että käytöstä maksaminen onnistuisi vain Muskin oman maksujärjestelmän kautta. Se toisi Muskille vähintään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Bottien ja häiriköiden väheneminen olisi periaatteessa hyvä asia. Jos Twitter olisi edelleen julkinen osakeyhtiö, voisin harkita maksamista, sillä itselleni palvelu on aidosti hyödyllinen - joskin koko ajan yhä rasittavampi, kun osa käyttää sitä vain megafonina oman sanomansa tuuttaamiseen päivästä toiseen. Näitä someaktiiveja ei kiinnosta keskustelu eivätkä he vastaa kommentteihin, Twitter on heille vain äänitorvi. 

Pörssiyhtiön on oltava läpinäkyvä ja avoin. Muskin hallussa oleva yhtiö on salaperäinen ja suljettu. Emme tiedä, tekeekö se nytkään tappiota vai voittoa. Pörssiyhtiön konkurssi ei voi tulla yllättäen, yksityisessä omistuksessa oleva yhtiö voi kaatua vaikka huomenna. Twitterin osaomistajina häärivät saudirahoittajat eivät ainakaan lisää luottamustani yhtiötä tai sen aikeita kohtaan. Pörssiyhtiön on ajateltava osakkeenomistajien etua. Elon Muskille riittää, että hän ajattelee X:ssä omaa ja saudien etua.

Maksullisuus johtaisi siihen, että viranomaiset lopettavat kanavan käytön. He eivät voi viestiä palvelussa, jonka käytöstä kansalaiset joutuvat maksamaan. Luultavasti myös moni yritys harkitsisi käyttöä uudelleen.

Ratkaisevaa on, millainen käyttäjäkunta maksulliseen Twitteriin/X:ään jäisi. Sitä on mahdoton ennakoida. Luultavasti juuri sen vuoksi Elon Musk kokeilee kepillä jäätä ja tarkkailee reaktioita. Osa hänen ideoistaan on vain yksinkertaisesti pähkähulluja, kuten julkinen tappeluhaaste Zuckerbergille, josta hän itse vetäytyi.

Ongelmana on kilpailevan palvelun puute. Mastodon, BlueSky ja Metan Threads ovat joko liian pieniä tai eivät toimi EU-alueella. Siksi jaloilla ja näppäimistöllä on vaikea äänestää.

Tuntien Muskin tavan tehdä nopeita ja äkkinäisiä liikkeitä en yhtään ihmettelisi, vaikka maksullisuus toteutuisi. Riskiä riskin päälle - katsotaan, miten käy.

Videot houkuttelevat somessa, miten käy lukutaidon?

En ole kovin aktiivinen Instagramissa, mutta olen käyttänyt sitä kuvien jakamiseen ja toisten ottamien kuvien ihasteluun. Itseä tyrkyttävät selfiet olen ohittanut nopeasti. Viime viikkoina olen kuitenkin turhautunut yhä lisääntyvään mainosten ja suositeltujen videoiden määrään. Ilmeisesti TikTokin vanavedessä Instagram on siirtynyt yhä enemmän videopalveluksi, koska sitä käyttäjät haluavat.

Laskin, että 100 näkemästäni postauksesta 55 oli kaverien (joita seuraan) julkaisuja. Lisäksi oli 25 mainosta ("sponsoroitu", yleensä videoita), 9 palvelun ehdottamaa videota ("koska katsoit jotain vastaavaa aiemmin") sekä 11 ehdotettua kuvajulkaisua muilta kuin kavereilta.

Itse valitsemani sisältö oli siis enää hieman yli puolet kaikesta. Varsinkin mainosvideoiden määrä tuntuu lisääntyneen nopeasti ja olevan päällekäypää. Tietenkin kyse on mainosrahoitteisesta palvelusta, mutta tähän asti se on tuottanut hyvin voittoa vähemmilläkin mainoksilla. Jos niitä lisätään liikaa, halu käyttää palvelua hiipuu.

Mobiilisovelluksessa voi valita vasemmasta ylänurkasta Seurataan, jolloin näytetään vain seurattavien julkaisuja. Selainversiosta en ole löytänyt vastaavaa valintaa.

Instagramin suosittelemat videot ovat yleensä hassuja kohelluksia, onnettomuuksia (silmiinpistävän usein Kiinasta) tai käden taitojen esittelyjä. Hauskoiksi tarkoitetut videot herättävät itsessä lähinnä ärtymystä. Miksi tuhlata aikaa sellaisten katseluun? Ja jos erehtyy jäämään katsomaan jotain videota, Instagram pitää sitä kiinnostuksen merkkinä ja alkaa tarjota lisää vastaavia.

Instagram suosittelee videota, jossa purettava siilo kaatuu työkoneen päälle. Onpa kiinnostavaa.

Lyhyet hupivideot vetoavat nuoriin, joilla sisällön kuluttamisen tavat ovat vasta kehittymässä. Joissakin kommenteissa katsojat tuntuvat itsekin harmittelevan, että tuhlasivat elämästään 30 sekuntia jonkin typerän videon katseluun. Sitä sietääkin ihmetellä. 

Videopätkät lisäävät lyhytjännitteisyyttä ja keskittymisvaikeuksia. Koulussa opetettavat asiat eivät ole lyhyitä videoita, vaan monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin pitää käyttää aikaa ja vaivaa. Juuri siksi ne palkitsevat.

Videoiden varassa kasvanut sukupolvi on altis mielen manipuloinnille. Paras tai hauskin video jää mieleen riippumatta siitä, oliko sen kertoma asia totta vai täyttää roskaa. Videolla vakuuttavin, itsevarmin tai hauskin esiintyjä voittaa katsojat puolelleen. Videolla esitettyjä väitteitä on vaikea tarkistaa, eikä niitä edes muista jälkeenpäin. Tekijänoikeudetkin unohtuvat, kun omaan videoon lainataan pätkiä muista lähteistä lupia kyselemättä.

Sanotaan, että tekstimuotoisen viestinnän kulta-aika on ohi. Ihmiskunta palaa ajassa taaksepäin, kun tarinat ja niiden kertojat saavat yleisön huomion. Lukemisen sijaan katselemme ja kuuntelemme, ainakin toisella korvalla. Kirjoitettu teksti säilyy satoja tai tuhansia vuosia, videoiden elinaika on korkeintaan vuosia. Menetämme historian ja ajallisen perspektiivin tapahtumiin.

Videoiden katselu houkuttelee, koska se päästää katsojan niin vähällä. Mutta aivojen ei ole tarkoitus päästä vähällä, koska silloin ne surkastuvat. Lukeminen on hyvää harjoitusta, sillä se aktivoi aivoja ja mielikuvitusta. Yleensä romaaneista tehdyt elokuvat ovat pelkistettyjä ja latteita kirjan tapahtumiin verrattuna. Rikkaus on tekstissä, koska aivomme luovat sen itse.

Toivottavasti vanhemmat jaksavat rohkaista lapsiaan lukemiseen jatkossakin. Pelkän koululaitoksen tehtäväksi taitoa ei voi jättää.

Lisäys 24.1.2023: Osuikin heti silmään entisen sometyöläisen haastattelu, jossa mm. "Nyt se on aika lailla sitä, että some otetaan bussipysäkillä esille, sitä aletaan plärätä eikä sieltä haeta varsinaisesti mitään. Haluaisin palata siihen, että keskityttäisiin siihen mitä tehdään ja mitä luetaan – silloinkin, kun mennään sinne someen" ja "Kun se vauhti vaan kiihtyy ja kiihtyy, niin en halua olla luomassa sellaista maailmaa itselleni tai lapsilleni, missä keskittymiskyky on kahden sekunnin videon mittainen." Some-vallankumous on alkanut syödä lapsiaan, kirjaimellisesti.

Ei sensuuria, vaan arkijärkeä

Presidentti Trumpin Twitter-tilin poisto ja Parler-sivuston heittäminen ulos Amazonin pilvestä on ollut alkuviikon uutinen ja herättänyt valtavan kuhinan itse ytimessä eli sosiaalisessa mediassa. Nettiaktiivit huutavat sananvapauden perään ja vertaavat Trumpin vaientamista Natsi-Saksaan tai Neuvostoliiton pimeisiin vuosiin.

Muutama oma havainto seuraa.

Ensinnäkään Twitter ei sulkenut presidentti Trumpin tiliä. Se toimii edelleen nimellä @POTUS (President of The United States). Pian sen takaa viestii uusi presidentti Joe Biden. 

Sen sijaan Twitter poisti yksityishenkilö Donald Trumpin tilin, joka käytti presidentin asemaansa muiden poliitikkojen kunnian loukkaamiseen ("Low IQ person"), disinformaation ja valheiden levittämiseen, vaalivilpistä valehtelemiseen ja kehotti epäsuorasti (mutta ymmärrettävästi) kannattajiaan kapinaan, kun hänelle epämieluinen, mutta täysin gallupien mukainen, vaalitulos paljastui.

Donald Trumpin tiliä ei suljettu väärien mielipiteiden vaan palvelun käyttöehtojen vastaisen toiminnan vuoksi. Siksi kyse ei ollut sensuurista vaan arkijärjestä.

Käyttösopimus antaa Twitterille kaikki oikeudet tilin sulkemiseen.

Donald Trump, sinä ja minä olemme sitoutuneet somepalveluiden ehtoihin, kun olemme rekisteröityneet palveluun ja klikanneet Hyväksyn ehdot -painiketta. Olemme sopineet, että noudatan palvelun määräämiä käyttöehtoja ja annan sille oikeuden poistaa tilini. "We may suspend or terminate your account... for any or no reason" - mistä tahansa syystä tai ilman syytä.

Koska kyseessä on vapaaehtoinen sopimus, eikä palvelun käyttö edes maksa mitään, kyse ei tämänkään vuoksi voi olla sensuurista vaan sopimusrikkomuksesta. 

Sensuurista valittavat eivät ymmärrä sananvapauden olemusta. Se ei todellakaan tarkoita oikeutta sanoa mitä tahansa nimettömästi, eikä edes nimelläkään. Lisäksi sen käytöstä voi olla seurauksia, kuten juuri tilin menettäminen. Monet Capitol-kukkulalle hyökänneet ovat menettäneet työpaikkansa.

Tilanne on kuitenkin uusi, sillä ensi kertaa viestintä on näin laajasti kaupallisten yritysten varassa. Niillä on lähtökohtaisesti oikeus valita asiakkaansa. Takavuosina ravintolaan vaadittiin pikkutakki ja kravatti, vielä 1960-luvulla naisia ei päästetty sisään ilman miespuolista seuralaista. 

Vielä nytkin ravintola voi poistaa huonosti käyttäytyvän ja muita häiritsevän asiakkaan. Jos syö omia eväitä ravintolan pöydässä, kahmii sormin katkarapuja buffetista tai häiritsee humaltuneena muita ruokailijoita, ei voi väittää ravintolan olevan velvoitettu palvelemaan -- ei vaikka olisi maksanut siitä. 

Alko voi valtiollisen monopolin asemasta huolimatta kieltäytyä myymästä pulloa asiakkaalle. Humalatilan lisäksi syynä voi olla se, että aikuisella on seuranaan alaikäinen tai suorastaan lapsi. Tästä oli jokin aika sitten kirjoituskin Hesarissa. Alkolla on täysi harkintavalta asiakkaiden palvelemisen suhteen. (Sama käytäntö on USA:ssa, eivät välttämättä myy edes viinipulloa, jos asiakkaalla on alaikäinen mukanaan).

Jonkun mielestä Twitter ja Facebook ovat niin määräävässä asemassa, että ne ovat viestinnän monopoleja, ja siksi ne eivät saisi rajata käyttäjiään. 

Someyhtiöt eivät ole viestinnän monopoleja, vaikka omassa some-kuplassa voi siltä näyttääkin. Twitter on edelleen pienen piirin juttu, jonka kohut eivät kiinnostaisi suurta yleisöä ellei perinteinen media uutisoisi niitä. Jokaisen lähipiiristä löytyy runsaasti ihmisiä, jotka eivät ole Twitterissä ja joita ei vähääkään kiinnosta, mitä kohuja siellä kuplii.

Niin ikään jotkut pitävät internetiä ylimaallisena paikkana, jossa pitäisi vallita äärimmäinen vapaus. Ei se niin mene. Pohjimmiltaan internet on vain joukko kaupallisia ja epäkaupallisia paikkoja, jotka on yhdistetty toisiinsa tcp/ip-protokollalla. Internet on tavallisen yhteiskunnan kuva. Lait ja arvot heijastuvat myös nettiin, joskin kansallisina ne sekoittuvat keskenään.

Silti viime viikon tapahtumat herättävät paljon kysymyksiä. Nettijäteille on kertynyt huomattavasti valtaa ilman selvää juridista asemaa. Niistä on tullut vallankäyttäjiä, mutta lainsäädännön puuttuessa ne vastaavat lähinnä osakkeenomistajilleen. Käytännön valtaa käyttävät algoritmit, joita kukaan ei tunnu hallitsevan. Ne suosivat kiistanalaisia, raflaavia postauksia, ja nauttivat aiheuttamastaan kuohunnasta. 

Sillä some-yhtiöt elävät kohuista ja pöhinästä. Donald Trump oli vuosia Twitterin paras myyntimies. Hänen toimiaan katsottiin läpi sormien, kunnes vasta viimeinen tempaus katkaisi kamelin selän -- sopivasti juuri silloin, kun kausi oli lopuillaan eikä Trumpista olisi ollut Twitterille enää hyötyä.

Meidän käyttäjien asema on vielä ristiriitaisempi. Olemme töissä someyhtiöillä, koska tuotamme niiden sisällön. Emme kuitenkaan saa palkkaa, vaan maksamme työllämme palvelusta -- ja sitten yhtiö tekee rahansa myymällä meidän huomiomme mainostajille.

On aivan selvä, että niin EU kuin USA tulevat luomaan uutta sääntelyä some-jättejä varten. Sen seurauksena palveluiden luonne voi muuttua oleellisesti nykyisestä.

Twitter otti vihdoin vastuuta - #TrumpBanned

Tällä viikolla se vihdoin tapahtui: some-yhtiöt joutuivat ottamaan konkreettista vastuuta USA:n tapahtumista. Ensin Twitter ja Facebook jäädyttivät presidentti Donald Trumpin tilit määräajaksi. Kun Trump jatkoi twiittailuaan 12 tunnin pakollisen tauon jälkeen, tili jäädytettiin "toistaiseksi".

Trumpin Twitter-tili jäädytetty

Rynnäkkö Capitol-rakennukseen ja Trumpin yhä jatkuva, isänmaallisiin kannattajiin vetoava paatos ja perusteettomat vaalipetossyytteet saivat Twitterin vihdoin toimimaan.

Tapahtunut osoittaa, millainen valta some-yhtiöille ja muillekin Piilaakson jättiläisille eli ns. Big Tech -joukolle (mm. Amazon, Facebook, Google, Twitter, Apple) on kuin huomaamatta kertynyt. Twitter on mahtavampi kuin maailman vaikutusvaltaisimpana pidetty mies. 

Ilman Twitteriä Trump on kuin rampa ankka -- hän pystyy hoitamaan presidentin viralliset tehtävät, mutta ei masinoimaan joukkojaan eikä lietsomaan ilkeyksiä ja vihaa mediaa kohtaan. Jos Twitteriä ei olisi ollut, USA:n vaalit olisivat sujuneet kuten aina ennenkin, eikä Capitol-kukkulan "punakapinaa" olisi nähty.

Twitterin päätös osoittaa vihdoin selkärankaa ja vastuullisuutta. Some-yhtiöt eivät voi loputtomasti vedota siihen, että ne ovat alustoja, jotka eivät ota vastuuta sisällöstä. Jos ne näkevät alustaansa käytettävän vaarallisiin tarkoituksiin, niillä on suorastaan velvollisuus toimia. Passiivisuus tekee niistä osasyyllisiä.

Googlen päätös poistaa konservatiivinen Parler-sovellus sovelluskaupastaan on sitten jo paljon hankalampi asia. Voiko sovelluskauppaa monopoliasemasta hallitseva yhtiö estää toisen yhtiön sovelluksen jakelun sillä perusteella, että se ei valvo käyttäjien keskusteluja riittävästi? Haitallisten sovellusten poistaminen on OK, mutta portinvartijan aseman hyödyntäminen toisen palvelun kontrollointiin menee jo äärimmäisyyteen. Apple on uhannut tehdä saman, jos Parler ei siisti alustallaan käytäviä keskusteluja.

Some-yhtiöille on kuin huomaamatta kertynyt suuri vaikutusvalta ilman vastuuta tai juridista asemaa. Kaupallisina yhtiöinä ne voivat nostaa tai laskea mielipiteitä, henkilöitä tai toisia yhtiöitä -- jopa avittaa kapinoita tai kansanmurhia. Konservatiivit ovat syyttäneet Big Tech -yhtiöitä puolueellisuudesta ja liberaalin sisällön suosimisesta. Sitä on vaikea todistaa, koska viime kädessä asialla ovat persoonattomat algoritmit, mutta ainakin yhtiöt ovat tukeneet rahallisesti ehdokkaita vaaleissa.

Kaupallisina yhtiöinä Big Tech -firmat voivat valita asiakkaansa eikä niillä ole palveluvelvoitetta. Toisaalta käyttäjät eivät ole asiakkaita, koska he eivät maksa mitään palvelusta. Samalla käyttäjät ovat myös yhtiön työvoima, moderni haalariväki, jota ilman tehdas ei pyörisi. Me käyttäjät tuotamme sen, millä koko bisnes pyörii, ja sitten yhtiöt myyvät meidän huomiomme mainostajilleen. 

Kuvio on niin outo, etteivät vanhan maailman pelisäännöt sovellu tähän. Tarvitaan jotain uutta. Some-yhtiöiden asema ja vastuu on määriteltävä nykyistä selkeämmin. Tästä tulee epäilemättä vuoden 2021 kuumimpia puheenaiheita.

Lisäys 10.1.2021: Twitterin ja muiden somealustojen kieltojen jälkeen hörhöt ja salaliittoon uskovat siirtyvät pienemmille alustoille (kuten äärioikeiston suosima Parler) ja jatkavat siellä toistensa innostamista ääriajatteluun, piilossa julkisuudelta. Siinä on vaaransa, mutta toisaalta ääriajattelua on ollut aina. Internetin ongelma on juuri siinä, että se saattaa ääriajattelijat yhteen, voimistaa heitä ja tuo julkisuudella mukaan uusia uskovaisia. 

Hajauttamalla hörhöt omille foorumeilleen ilmiö heikkenee, vaikka itse ongelma ei poistukaan. Vähän kuten laiva, johon tehdään vesitiivitä osastoja, jotta törmäys ei upottaisi koko alusta. Sitä paitsi Facebookin suljetuissa ryhmissä käydään nytkin hurjia keskusteluja minimaalisella tai olemattomalla valvonnalla, pois suuren yleisön näkyvistä. Ei siis mitään uutta.

Ensi vaikutelma TrumpBanned-tempusta on, että Donald Trump tuntuu hävinneen. Ei enää räyhääviä, riitaa lietsovia twiittejä, jotka leviävät paitsi netissä myös yleismedia kautta kaikkien tietoon. Trump tuntuu kutistuneen tavalliseksi presidentiksi, mitä aamukamman hupeneminen vielä vahvistaa. Hän voi edelleen pitää lehdistötilaisuuksia, mutta niissä puhe on pakostakin asiallisempaa ja Trump joutuu kohtaamaan myös toimittajien vastakysymykset.

Trump voi perustaa oman somepalvelun tai mennä kannattajineen kehittelemään salaliittoteorioita Parleriin, mutta me muut olemme kiitollisia Twitterin päätöksestä. Kunpa se olisi tullut aikaisemmin, niin Capitolin valtaukselta olisi vältytty!

12 tunnin Twitter-jäähy tulee helposti vahingossa

Viime viikolla sain yllättäen 12 tunnin Twitter-jäähyn. Kesken twiittailun näytölle tuli vain teksti:

Oho, mitä tapahtui?

"Tilisi on lukittu - olemme todenneet, että olet rikkonut Twitterin sääntöjä". Mitä ihmettä? En voinut käsittää, mitä sääntöjä olin rikkonut, koska olin vain osallistunut livenä Giulianin tiedotustilaisuudesta käytyyn keskusteluun. Ei uhkailuja tai kunnianloukkauksia, ei sopimattomia kuvia, ei tekijänoikeusrikkomuksia... ei mitään.

Ilmoituksen psykologinen vaikutus oli pysäyttävä, sillä se muistutti, millaisessa australialaisen alkuasukkaan asemassa me käyttäjät olemme. Meitä voi kohdella yksipuolisesti ja ilman perusteluja miten tahansa. Ei ole asiakaspalvelua, johon voisi ottaa yhteyttä ja kysyä, mitä tapahtui. Ei ole ketään, jolle valittaa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Yhtä hyvin Australian aboriginaali voisi yrittää valittaa kokemistaan vääryyksistä Britannian kuningattarelle.

Tapaus muistutti konkreettisesti siitä, että palvelu on kyllä ilmainen, mutta meillä käyttäjillä ei ole arvoa (ei ainakaan yksilöinä, massojen kohdalla tilanne on toinen -- nimenomaan massat ovat some-palveluille kaikki kaikessa).

Itse en enää palveluun päässyt, joten en voinut edes nähdä, mitä oli tapahtunut. Toinen käyttäjä lähetti ystävällisesti ruutukuvan, jossa aiempi twiittini oli merkitty poistetuksi yhteisönormeja rikkovana. Olin siinä linkittänyt ulkomaiseen uutissivuun, jonka osoitteen lähetin ko. käyttäjälle Facebookin yksityisviestinä, jotta hänkin voisi katsoa, mitä erikoista sivulla oli. Oliko sivulla kenties haittaohjelma, lapsipornoa tai jotain muuta laittomuuksia, mitä en ollut huomannut?

Aamulla luulin jo näkeväni unta, sillä kyseinen viesti oli kadonnut myös Facebookista! Jo toinen isku some-palveluiden vallasta. Vasta avattuani keskusteluhistorian omaan ikkunaan selvisi, että myös Facebook oli luokitellut linkin yhteisönormiensa vastaiseksi ja poistanut sen vähin äänin.

Kun 12 tuntia oli kulunut, pääsin vihdoin purkamaan Twitterin lukituksen. 

"Poista sääntöjämme rikkovat twiitit."

Tietenkin otin yhteyttä tukeen ja epäilin, että kyse oli virheestä, mutta en odota ikinä saavani vastausta. 

Jälkikäteen selvisi, että laittamani linkki G-News-sivuston uutiseen "Electronic Voting Systems with Socialist Origin" oli palveluiden mielestä propagandaa, jota ei saanut jakaa. Löysin sivun googlella ja se näytti käsittelevän Giulianin parhaillaan esittämiä väitteitä Dominion-yhtiön vaiheista. En voinut kuvitellakaan, että tällaisen sivun jakaminen rikkoisi yhteisönormeja.

Tämän tapauksen valossa on selvää, että Twitter ja Facebook sensuroivat tiedonvälitystä. Niillä on tekniikan suoma valta estää linkkien jakaminen palvelussaan -- enkä näe siinä mitään väärää. On niiden omaa sananvapautta päättää, mitä saa jakaa ja mitä ei. Jos Twitter esti minua levittämästä vahingossa G-News-sivun disinformaatiota, olen vain tyytyväinen. Sensuurin ja disinformaation raja vaatii kuitenkin jatkuvaa tasapainoilua.

Silti tapahtunut on syvästi huolestuttava. Twitter ei voi jakaa 12 tunnin jäähyjä ilman, että käyttäjä saa edes tietää, mitä väärää hän on tehnyt. Jäähyn sijaan Twitter olisi voinut lisätä twiitin loppuun varoituksen, että linkki osoittaa arveluttavalle sivulle, tai estänyt linkin jakamisen virheilmoituksen kera. Jos näin voi käydä vahingossa, mitä enää uskaltaa jakaa? Poistaako Twitter seuraavalla kerralla tilin kokonaan?

Twitterin ja Facebookin yhdessä suorittama, näennäisen sattumanvarainen sensurointi, herättää huolta. Nyt kyse oli (väitetystä) kiinalaisesta propagandasivusta, mutta mihin muuhun tällaista valtaa voidaan käyttää? Jos some-yhtiöt tarttuvat näin pieniin asioihin, mikseivät ne estä vastaavalla innolla selkeitä valheita, uhkauksia ja vihaviestejä? Jos ne ottavat näin selkeää päätoimittajavastuuta joillakin alueilla, voivatko ne enää väittää olevansa pelkkiä teknisiä alustoja?

Ja onko meillä some-käyttäjillä ilmaispalveluissa mitään arvoa, vai olemmeko pelkkää mainoskarjaa? Miksi me sitoudumme palveluun, joka ei itse sitoudu mihinkään?