Mitä maksaa WLAN-yhteys lentokentän ulkopuolella?

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lentokenttiä. Mistä löytää ilmaisen tai kohtuuhintaisen nettiyhteyden niiden ulkopuolella? Netin metsästäminen on oma taiteenlajinsa.

Viime kesänä autoilin Saksassa. McDonaldseissa oli asiakaskäyttöön tarkoitettu wlan, joka edellytti rekisteröitymistä puhelinnumeron perusteella. Turistien kiusaksi vain saksalainen mobiilinumero kelpasi. Blääh. Rajan toisella puolella Strasbourgissa McDonalds tarjosi avoimen ja ilmaisen nettiyhteyden. Vaikka kyse oli kansainvälisestä brändistä, käytännöt rajan molemmin puolin olivat aivan erilaiset. Quel dommage!

Wifi gratuit ici! Strasbourgissa turistin kannattaa poiketa Mäkkäriin.

Lontoon McDonalds oli vielä erikoisempi: se näytti alkutekstin suomeksi, mutta tarjosi sitten yhteyttä vain kahden eri sopimusoperaattorin tunnuksilla.

Tervetuloa Lontoon McDonaldsille (suomeksi!), mutta nettikäytön voit unohtaa.

Entä jos "lainaisi" kotikäyttäjän tukiasemaa? Suomessa sen saa tehdä laillisesti, tietääkseni missään muualla ei. Italiassa laki velvoittaa pitämään tukiasemat salattuina. Eikä avoimen yhteyden löytäminen muuallakaan ole helppoa. Hollannin Antwerpenissä kadulta katsottuna wlan-tilanne näytti tältä:

Avointa tukiasemaa etsimässä? Unohda koko juttu.

Hotellien wlan-yhteydet ovat sitä kalliimpia, mitä isompi ja hienompi hotelli on kyseessä. Vielä muutama vuosi sitten USA:n motelleissa oli lähes poikkeuksetta avoin tukiasema, mutta viime käynneillä olen havainnut niidenkin muuttuneen suljetuiksi. Salasana on kaikille sama ja muodostuu usein ketjun tai paikkakunnan nimestä. Yhteys itsessään on ilmainen.

Kallein näkemäni hotellihinta oli Ateenan Intercontinentalissa, peräti 39,95 euroa päivä (ja nopeus huimat 3 megabittiä sekunnissa):

Ateenassa nettiin 39,95 eurolla per päivä.

Hinta on ajateltu businessmatkustajien näkökulmasta. Kuva on marraskuulta 2009, eli ajalta ennen talouskriisiä. Tuskin hinta on sen jälkeen ainakaan laskenut.

Karmein wlan-kokemus oli Madeiralta, siitä kirjoitin erillisen postauksen kesällä 2011.

Monacossa on puhelinkioskeja, joista saa kahden tunnin wlan-yhteyden. Kuukausipassi maksaa kuitenkin käsittämättömät 149 euroa! No, Monacon asukkaille tai huvijahdeilla paikalle saapuneille se tuskin on mikään ongelma:

Monacon wlan antaa kaksi tuntia nettiaikaa., mutta kuukausipassi on tolkuttoman kallis. 

Sen sijaan Kanarian Canarywifi-hinnat vaikuttavat kohtuullisilta, mutta datamäärä on rajoitettu ja nopeustieto näyttää kummalliselta (todellakin 64/128 kbit/s?):

Canary Wifin siirtomäärä on rajoitettu.

Miami Beachilla on kaksikin nettiä: kaupungin oma (?) ja erityinen lapsiturvallinen, sisältösuojattu versio. Enpä ole muualla moista nähnyt! Kumpikin jäi kokeilematta, sillä iPhone ei ottanut yhteyttä kumpaankaan (kaiketi evästeongelman vuoksi).

Miami Beachilla on erityinen lapsiturvallinen WLAN.

Silja Linen ruotsinlaivoilla toimii ilmainen netti, jonka käyttö on rajoitettu kolmeen tuntiin per käyttäjä. Youtuben käyttö on estetty kaistan säästämiseksi. Tämä on tervetullut parannus varsinkin laivaseminaareissa, aiemmin netti toimi vain satamassa ja silloinkin surkean hitaasti.

Joskus ilmaisen netin löytää turistikohteesta, kuten Lontoon sotamuseosta:

Kelpaa surffata ilmaiseksi samalla kun lepuuttaa jalkojaan sotamuseossa.

Myös Heathrow'n ja Lontoon keskustan väliä liikennöivä juna tarjoaa ilmaisen netin, joka tosin pätki pahasti:

Ilmainen netti Heathrow Express -junassa.

Unohtamatta kotoista VR:ää, jonka kaukojunissa on ilmainen netti, mutta se ansaitsee oman kirjoituksensa.

Suomi on tietoliikenteen lintukoto. Avoimia wlan-verkkoja on enemmän kuin monessa muussa maassa -- ja ainutlaatuista on se, että naapurin salaamatonta yhteyttä saa käyttää ilman lupaa. Keski-Euroopassa rikollisuuden ja terrorismin pelko pitää verkot suojattuina. Myös USA:ssa on yllättävän vaikea löytää avointa verkkoa.

Piilaaksossa ollaan Googlen kotiseudulla. On ihan must tarkistaa Gmailit Googlen omasta verkosta, joka kuuluu läheiselle avoimelle parkkipaikalle asti:

Gmail pitää tarkistaa Googlen WLANissa.

Google suunnitteli aikoinaan koko San Franciscon alueen kattavan wlan-verkon rakentamista, mutta hanke on ilmeisesti haudattu.

Vastaavasti iPhone-käyttäjien pitää kastaa puhelimensa Applen verkossa:

iPhonella Applen WLAN-verkossa.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, avoimen WLAN-verkon löytäminen vaatii työtä. Avoimia tukiasemia on yllättävän harvassa, joten turistilta vaaditaan sinnikkyyttä. Ensimmäisenä kannattaa kokeilla paikallista kauppakeskusta tai norkoilla kahviloiden lähistöllä.

Kenties joskus koittaa päivä, jolloin pääsemme eroon tästä pelleilystä, ja puhelimen 3G/4G-datasiirto toimii kiinteällä hinnalla kaikkialla maailmassa. En kuitenkaan aio pidättää henkeä sitä odotellessa. Datasiirto on iso bisnes ja käyttö kasvaa niin nopeasti, että maksullistenkin palveluiden on vaikea pysyä perässä.

Mitä maksaa WLAN-yhteys lentokentillä?

Lentomatkustaja tarvitsee lähes välttämättä nettiyhteyttä, sillä tietojen tarkistaminen, lentolipun hakeminen sähköpostilaatikosta ja check-in lennolle on helpointa tehdä omalla tietokoneella tai älypuhelimella.

Olisi luonnollista, että jokaisella lentokentällä olisi tätä varten ilmainen WLAN eli Wi-Fi. Mutta vielä mitä: useimmilla kentillä yhteydestä saa maksaa kalliisti, eikä sen toiminta siltikään ole varmaa.

Olen seurannut WLAN-verkkoja jo usean vuoden ajan. Jaan yhteydet kolmeen kategoriaan (huom. osa kuvista on parin vuoden takaa, joten tilanne voi olla muuttunut).

1. Täysin ilmaiset

Ilmainen WLAN löytyy kaikilta Suomen kentiltä sekä Madeiralta, Reykjavikistä, Dubaista ja Budapestistä. Amerikan isoista kentistä ilmainen verkko on ainakin Las Vegasissa ja San Franciscossa, jossa yhteyden tarjoaa Ameican Express. Tosin jälkimmäinen verkko oli niin ruuhkainen, että siihen pääseminen vaati lukuisia yrityksiä ja silti yhteys katkeili välillä.

Las Vegasin kenttä on yksi harvoista, joilla on ilmainen WLAN.

San Franciscon kentällä tökkivän yhteyden tarjoaa American Express -luottokorttiyhtiö.

Jos tiedät muita ilmaisen WLANin tarjoavia kenttiä, lähetä tietoa. Eikö kukaan ole tosiaan koonnut listaa eri lentokenttien WLAN-verkoista ja niiden hinnoista?

2. Täysin maksulliset

Valitettavan monella kentällä WLAN-yhteydestä saa maksaa kalliisti  Madridissa viidellä eurolla saa puoli tuntia:

Brysselissä samasta ajasta peritään kuusi euroa:

Miamissa hinta on viisi taalaa:

Chicagossa on turvauduttava Boingon palveluihin, mutta hintataso on sama:

Münchenissä oli tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa: tunti 8 eurolla tai 30 päivää 29 eurolla. Jos haluaa käyttää kolme tuntia, pitää maksaa 24 euroa. Huh!

3. Ilmaiseksi rajoitetun ajan

Uutena ovat tulleet verkot, joita voi käyttää ilmaiseksi -- mutta vain rajoitetun ajan. Se riittää lentolipun hakuun, mutta jos haluaa lukea uutisia tai tappaa aikaa netissä, pitää maksaa.

Nassaun kentällä on sekä maksullinen että ilmainen vaihtoehto, jälkimmäinen antaa kokonaisen tunnin:

Myös Oslon Gardemoenissa saa tunnin:

Frankfurtissa ilmaista aikaa on 30 minuuttia. Amsterdamin Schipholissa saa peräti kaksi kertaa 30 minuuttia:

... mutta kuten palvelu itsekin kertoo, yhteys voi olla liian ruuhkainen käytettäväksi:

Pohjat vetää Charles de Gaulle Pariisissa: ilmaisuutta ruhtinaalliset 15 minuuttia. Siinä ehtii nipin napin ladata viestit omaan koneeseen, mutta niihin vastaamisen tai webmail-käytön saa unohtaa.

Valitettavasti nämäkään systeemit eivät aina toimi odotetusti. Arlandan kenttä lupaa peräti kolmen tunnin käyttöajan, mutta pisti silti yhteyden poikki jo puolen tunnin jälkeen. No, ilmaisasiakas ei voi valittaa siitäkään.

Ilmaista aikaa voi maksimoida pitämällä mukana useaa puhelinta. SMS:llä tuleva koodi on liittymä-, ei laitekohtainen. Lunastamalla koodin eri puhelimista voi samalla tietokoneella tai tabletilla surffata pidempään. Tarvittaessa voi hyödyntää puolison, lapsen tai työkaverin puhelinta. Eikä sen tarvitse olla älymallia.

Valitettavasti tilanne lentokentillä ei taida ainakaan helpottua lähitulevaisuudessa. Mobiilikäyttäjät kuormittavat verkkoa yhä enemmän, eikä kenelläkään ole halua maksaa surffaajien kustannuksia. Ilmaista lounasta ei ole -- ei edes nettisurffailussa.

---

Lisätty jälkikäteen käyttäjien lähettämiä ilmoituksia ilmaisista lentokenttäverkoista:  New Orleans (Louis Armstrong), Kööpenhamina (vaatii rekisteröitymisen?), Riika, Orlando, Wien, Phoenix (Sky Harbour).

Toisessa blogikirjoituksessa havaintoja muista WLAN-yhteyksistä ja niiden hinnoista. 

Suomi - televiestinnän lintukoto

Yksi YLEn radion mainioista ohjelmista on Julkinen sana. Sen 22.8.2012 lähetyksessä (podcastina) haastateltiin Helsingin Sanomien toimittaja Hanna Nikkasta, joka on nuoresta iästään huolimatta ehditty jo palkita niin Euroopan komission journalistipalkinnolla kuin myös valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Hän oli toinen niistä kahdesta toimittajasta, joiden kesällä ilmestynyt juttu johti Enkeli-Elisan huijauksen paljastumiseen.

Eräs kohta haastattelussa särähti korvaani. Hanna Nikkanen väitti (n. 38 minuutin kohdalla), että Suomi on "todella, todella huonossa jamassa" mitä tulee henkilökohtaisen viestinnän suojaamiseen. Nikkasen mielestä meillä on "viestintäsalaisuuden rikkomiseen liittyvää lainsäädäntöä, kuten Lex Nokia, joten olemme aiheessa Euroopan maiden häntäpäässä.... Olemme hyväksyneet, että viestintäämme valvotaan... Suomalainen lainsäädäntö on lähes Euroopan huonointa."

Tällaisia väitteitä kuulee usein, mutta kun ne esittää palkittu tutkiva journalisti, faktojen odottaisi olevan kunnossa. Mielestäni ne eivät olleet.

Ensinnäkin surullisenkuuluisa Lex Nokia. Yksikään yritys ei ole ottanut lain suomia valvontakeinoja käyttöönsä, joten kyseessä on kuollut kirjain. Lisäksi sillä haluttiin säädellä asiaa, johon muualla Euroopassa ei ole vielä edes herätty. Niissä työnantajalla on suuremmat valvontaoikeudet ilman lakiakin.

Ainutlaatuinen yhteisötilaajan käsite tuo operaattorin velvollisuudet yrityksille, joiden verkkoa työntekijät käyttävät. Siksi Suomessa viestintäsalaisuus on poikkeuksellisen vahva. Työnantaja ei saa seurata edes työntekijöiden nettisurffausta (paitsi tietenkin katseella). Vaikka notkuisi päivät pitkät pornopalveluissa työajalla, johto ei voi sitä selvittää.

Pre-paid-liittymät: monissa maissa sim-kortin ostajan pitää todistaa henkilöllisyytensä (tätä pääministeri ehdotti Suomeenkin Madridin terrori-iskujen jälkeen, mutta asia haudattiin vähin äänin). Kukaan ei pidä rekisteriä myydyistä puhelimista (imei-koodit) eikä pre-paid-liittymistä.

Wlan-verkot: Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa naapurin verkkoa saa käyttää ilman lupaa, jos yhteyttä ei ole salattu. Joissakin maissa avoimet tukiasemat on lailla kielletty (EU-maista ainakin Italiassa, ellei laki ole hiljattain muuttunut).

Kansalaisten valvonta: Saksassa poliisi käyttää avoimesti vakoiluohjelmia kansalaisten valvontaan rikosta epäillessään. Suomessakin poliisin oikeuksia on koko ajan laajennettu, mutta emme ole vielä lähelläkään Saksan (saati sitten Englannin) tasoa.

Verkon valvonta: Ruotsi analysoi kaiken maansa läpi kulkevan tietoliikenteen: sähköpostit, puhelut, tekstiviestit, surffauksen. Ruotsi on ainoa maa, joka tekee sen avoimen laillisesti. Muut maat tekevät saman ilman lakeja. Suomi ei tiettävästi tee -- ei ainakaan samassa mittakaavassa, koska siihen sopivaa supertietokonetta ei ole.

Teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus: EU-määräys velvoittaa operaattorit tallentamaan tunnistetiedot, mutta Suomi käyttää lyhintä määräyksen mahdollistamaa aikaa (yksi vuosi).

Näiden esimerkkien valossa itse väitän, että Suomi on yksi parhaiten viestintäsalaisuutta kunnioittavista maista Euroopassa (ainakin lakien perusteella). Se onkin luonnollista, sillä terrorismin pelko ei ole vielä pakottanut kiristämään valvontaa.

Toivotaan, että lintukoto säilyy tällaisena jatkossakin.

PS. Saman ohjelman 31.8.2012 esitetty jakso toisti haastattelun, joka oli alunperin lähetetty vuonna 2006. Kuulija saattoi hämmästyä, kun toimittaja Juha Kulmanen kertoi "kuuntelette suorassa lähetyksessä Hannu Olkinuoran haastattelua Ylen studiolta..." vaikka Olkinuora oli kuollut muutama viikko aiemmin. Materiaalia kierrätetään, uusitaan ja lähetetään eri kanavissa niin paljon, ettei suoran lähetyksen -termiä pitäisi käyttää lainkaan. Mikään ei ole enää suoraa, ja toisaalta kaikki on suoraa.

Vuonna 2006 Olkinuora oli juuri nimitetty Ylen hallituksen puheenjohtajaksi ja digisiirtymä oli kesken. Olkinuora ennusti, että vasta viiden vuoden päästä (siis 2011) nähdään, mitä uutta television digitalisointi lopulta mahdollistaa. Kyse ei ole paremmasta kuvanlaadusta vaan uudenlaisesta vuorovaikutuksesta, joka tulee näkymään Ylen ohjelmissa. Nyt 2012 tietämme paremmin. Vuorovaikutusta kyllä syntyi, mutta se on yksin internetin ansiota (Twitter-palaute, A-Stream ym.). Television digitalisoinnilla ei ollut tähän kehitykseen mitään vaikutusta.

Stockmannin wlan-verkko ei asiakkaita varten

Edellisen kirjoituksen herättämän kiinnostuksen vuoksi kävin kokeilemassa uudelleen Helsingin paraatipaikalla kuuluvia WLAN-verkkoja. Kauppatorilla ei edelleenkään näkynyt yhtään avointa verkkoa, mutta viereisellä Senaatintorilla näkyi sekä Helsingin kaupungin oma wlan-verkko että Angry Birds -verkko. Tällä kertaa se jopa toimi:

Se toimii sittenkin -- tosin vain Senaatintorilla.

Helsingin kaupungin avoin WLAN aukeaa tietoturvavaroituksella:

Tietoturvavaroitus Helsingin WLANissa.

iPhone 4 -puhelimessa toimiva Speedtest-nopeusmittaus antoi Helsingin verkolle muhkeat nopeudet (joskin uploadissa oli jotain omituista, mikä näkyy oikeanpuoleisesta kiilamaisesta graafista):

Helsingin WLAN on nopea.

Angry Birds jäi selvästi hitaammaksi, vaikka molemmat käyttävät Elisan runkoverkkoa:

Angry Birds lentää ontuen.

Tällä hetkellä Angry Birds -verkon lisäarvo on olematon, sillä se kuuluu vain samalla paikalla kuin Helsingin oma avoin verkko, ja toimii paljon hitaammin. Odotamme edelleenkin tiedotteessa luvattua kattavuutta ja luotettavaa toimintaa muuallakin kuin Senaatintorilla.

Entäpä se Stockmannin vierasverkko (Stockmann-guest)? Yritys liittyä verkkoon vie standardille Ciscon kirjautumissivulle:

Ei auta edes kanta-asiakaskortti.

Vasta puhelinsoitolla selvisi, ettei verkkoa ole tarkoitettukaan asiakkaille vaan Stockmannin omille business-kumppaneille. He saavat tunnuksen isänniltään/emänniltään käynnin yhteydessä.

Stockmann haluaa siis palvella paremmin yhteistyökumppaneitaan kuin asiakkaitaan, mutta olisiko suuri vaiva kertoa Ciscon kirjautumissivulla kenelle verkko on tarkoitettu? Tai avata verkko  asiakkaille, jolloin myös tavarantoimittajat ym. voisivat käyttää sitä?

Hetkinen, mutta onhan Stockmannilla myös asiakkaille tarkoitettu WLAN! Se tosin kuuluu vain Akateemisen kirjakaupan Cafe Aallossa ja on teholtaan niin pieni, ettei signaali kanna juuri pöytiä kauemmaksi. On kai tarkoitus, että asiakkaat viihtyvät kahvilassa pidempään kun voivat samalla surffata asioitaan.

Stockmannin asiakasverkko löytyy Cafe Aallosta.

Kaiken tämän jälkeen tuskin yllätyt kun kerron, ettei verkko toiminut. Siihen ei saanut yhteyttä iPhone 4:llä, ei iPadillä eikä Lumia 900 -puhelimella.

Itse en ainakaan yllättynyt yhtään.

(Mikä mahtaa olla tilanne muissa Suomen Stockmanneissa?)

Jk. Kauppatorilla näkyy Fifiwifi -niminen verkko, joka on osa vuonna 2006 aloittanutta maksullista wlan-palvelua. Tämäkään verkko ei näytä toimivan. Onko tietoa, kuka Fifiwifiä nykyään ylläpitää Suomessa, vai pitääkö kukaan?

Jk 2. Kokeilin Cafe Aalto -verkkoa uudelleen 20.6.2012 klo 17, ja kaikki toimi hyvin. Ilmeisesti aamulla töpseli ei vielä ollut seinässä, tai verkko oli jostain syystä kaatunut?

Angry Birdsit eivät lennä Helsingin wlan-verkossa

Toukokuun lopussa ilmestyi mahtipontinen tiedote: Helsinki tekee historiaa -- keskustaan ilmainen nettiyhteys. Teksti lupasi, että Helsingistä tulee maailman ensimmäinen pääkaupunki, jonka keskustan viestiliikenne perustuu langattomaan, maksuttomaan, kirjautumisvapaaseen ja yhtenäiseen WLAN-verkkoon.

Ensimmäisyys oli hyvin tulkinnanvaraista, mutta markkinointijohtajan lupaukset eivät loppuneet siihen: Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta keskustassa otetaan käyttöön ilmainen WLAN-yhteys, joka on vapaasti kaikkien Helsingin keskustassa asuvien ja asioivien käytettävissä. Verkon käyttö ei edellytä erillistä kirjautumista tai salasanoja. Verkkoa on tarkoitus laajentaa vuoden mittaan, mutta ensimmäisenä se toimii ydinkeskustassa.- Ydinkeskustalla tarkoitan Kamppi-Esplanadinpuisto-väliä. Se toimii aina Kaivopuiston rantaan asti.

Helsinki-päivästä on nyt kulunut kolme vuorokautta, joten kävin aamulla kokeilemassa, miten Angry Birds Wi-Fi -tunnuksen saanut verkko toimii. No, eipä käytännössä lainkaan. Espan päästä löytyi ilmeisesti yksi tukiasema, joka kattoi pienen alueen Svenska teatern'in ympärillä -- sattumoisin sama paikka, jossa Suomen ensimmäinen julkinen wlan-tukiasema aloitti yli 11 vuotta sitten. 

Aluksi iPhone ei kytkeytynyt verkkoon lainkaan:

Lopulta puhelimeen ilmestyi sentään operaattorin aloitusnäyttö:

ja kehotus tökätä mainosta:

The world's best WLAN kuulostaa lupaavalta. Tökkäyksen jälkeen näytölle ilmestyi kuitenkin vain Angry Birds -hahmo eikä mitään muuta:

Tämä on huono juttu kaikkien kannalta. Juuri nyt keskustassa parveilee risteilyturisteja, jotka etsivät verkkoa tarkistakseen sähköpostinsa ja hakeakseen karttoja tai tietoa nähtävyyksistä. Toimimaton verkko keskellä Helsinkiä tahraa Suomen kansainvälisesti tunnetuinta brändiä, Angry Birdsiä.

Turistit luulevat olevansa tunnetussa mobiilitekniikan edelläkävijämaassa ja miettivät, ovatko erehtyneet lahden väärälle puolelle. Ilmeisesti Nokia olikin kotoisin Tallinnasta? Ainakin wlan-verkot toimivat siellä paremmin.

Itse asiassa tänään aamulla kokeillessani Kauppatorin ja Esplanadin alueelta ei löytynyt yhtään kunnolla toimivaa avointa wlan-verkkoa. Tilanne on kerrassaan kehno. Yleensä alueella toimii Helsingin kaupungin avoin wlan, joka suomen-, ruotsin- ja englanninkielisten varoitusten jälkeen päästää nettiin, mutta aamulla sekin näkyi vain hetkittäin eikä Kauppatorilla lainkaan.

Kaupungin tarjoama avoin verkko on kaunis ajatus, mutta moniko turisti tajuaa mitään tästä nimestä:

Jos kaupungin nimi on Helsinki, mikä kumma on Helsingin kaupu...? Turistit kun eivät ymmärrä suomenkielen taivutuksia. (Bird & Bird kuulostaa lupaavalta, mutta ei liity Rovioon -- kyseessä on kansainvälinen asianajotoimisto, ja heidän verkkonsa on taatusti suojattu :-).

Myös avoin stockmann-guest -verkko lupaa enemmän kuin antaa. En ole koskaan onnistunut kytkeytymään siihen tavaratalossa asioidessani. Ehkä verkko vaatisi kanta-asiakaskortin? Joka tapauksessa turisti pettyy myös ostoksilla ollessaan.

Turistin viimeinen oljenkorsi on hyödyntää suomalaista erikoisuutta: kenen tahansa wlan-verkkoa saa käyttää luvatta, jos sitä ei ole suojattu. Mutta monikohan turisti tietää tästä mahdollisuudesta? Olisiko parempi laittaa verkko toimimaan Helsingin paraatipaikalla kuin ajaa turisteja etsimään tavallisten kaupunkilaisten avoimiksi unohtamia kotiverkkoja?

Jatkoa aiheelle täällä.

Avoin wlan omassa käytössä peittää jäljet

Miten toimia netissä jälkiä jättämättä? Yksinkertaista: hanki wlan-tukiasema ja jätä se suojaamatta. Kytkeydy sen jälkeen omaan tukiasemaasi -- ja voit tehdä netissä mitä vain. Jäljet päättyvät tukiasemaan ja jos poliisi tulee kyselemään asiasta voit sanoa, ettei sinulla ole aavistustakaan kuka sitä on käyttänyt. Eikä paljon kiinnostakaan. Suomessa aseman omistajalla ei ole velvollisuutta suojata yhteyttä eikä pitää lokia dataliikenteestä.

Asiasta on nyt ensimmäinen oikeuden päätöskin: tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus hävisi jutun, jonka se oli nostanut wlan-tukiaseman omistajaa vastaan. Joku tukiaseman käyttäjistä oli ladannut sen kautta 15 000 laitonta musiikkitiedostoa, mutta jäljet loppuivat siihen.

Ihan näin yksinkertainen asia ei ole, sillä poliisi voi rikosta tutkiessaan takavarikoida tukiaseman lisäksi muitakin koneita. Niihin voi jäädä ip- ja mac-osoitteita, jotka kertovat yhteyden todellisesta käyttäjästä.

Kikka on yksinkertainen ja helppo nyt, kun avoimen wlanin luvaton käyttö ei ole enää kiellettyä. Vasta aika näyttää, tuleeko tästä joskus laajempi ongelma.

Ranska rankaisi Googlea

Viime lokakuussa pääministeri Mari Kiviniemi patisteli EU:ta kohentamaan nettiyritysten toimintaedellytyksiä Euroopassa. Hän toivoi, että jatkossa Eurooppa voisi tuottaa Facebookin kaltaisia menestyksiä.

Huonolta näyttää. Eurooppa on kyvytön muuttamaan omaa ajatteluaan tai asennetaan, joten se tekee parhaansa torpatakseen jenkkiyritysten menestymisen.

Tuorein esimerkki saatiin tänään, kun Ranska langetti 100 000 euron sakkorangaistuksen Googlen StreetView-kuvapalvelulle. AFP:n välittämän uutisen mukaan Googlea rangaistiin siitä, ettei se ole lopettanut wlan-tukiasematietojen keräämistä.

Jokainen wlan-tukiasema mainostaa itseään radiotaajuuksilla, joten tiedot ovat julkisia ja kaikkien saatavilla. Googlen kamera-auto tallensi aseman SSID-tunnuksen ja maantieteellisen sijainnin, koska näin se voi tarjota paikkatietoa hyödyntäviä palveluita mm. matkapuhelimille. Uudet mainos- ja karttasovellukset, kuten FourSquare ja Gowalla, hyödyntävät tietoa omissa palveluissaan.

Uutisen perusteella ranskalainen tuomioistuin on sitä mieltä, että tätä tietoa ei saa kerätä ilman omistajan lupaa. Kanta on paitsi teknisesti kestämätön myös ykskantaan typerä. Miten ihmeessä Eurooppa odottaa menestyvänsä, jos uuden teknologian palvelut tyrmätään jo alkumetreillä?

Luultavasti takana on halu näpäyttää Googlea, jonka menestystä Euroopassa ei ole katsottu hyvällä. Saksa ja Ranska ovat aiemminkin pyrkineet turvaamaan omia it-markkinoitaan jenkkiyrityksiä rankaisemalla. Oikeampi tapa olisi tukea omaa tuotekehitystä kilpailun avaamiseksi. Tuomioistuin piti rangaistavana sitä, että näin kerättyä tietoa oli käytetty kaupallisesti hyödyksi. Hui kauheaa!

Ilmeisesti tuomioistuin ei tiennyt, että Apple on jo vuosia käyttänyt samaa sijaintitietoa omissa puhelimissaan ja iPadeissä. Jostain syystä toinen yritys sai kerätä tiedon ja hyödyntää sitä kaikessa rauhassa.

Suomessa tukiasemien sijaintitietojen keräämistä ilman lupaa ei voisi kieltää minkään lain nojalla. Ja kuinka ollakaan, viime viikolla Suomi salli jopa kyseisten asemien käytön ilman lupaa. Siinäpä ranskalaisille ihmettelemistä! Mari - kun seuraavan kerran vierailet Ranskassa, otapa asia esille.

Kannattaa huomata, ettei tämän päivän tuomio liity varsinaisiin katukuviin, joista niistäkin on joissakin Euroopan maissa saatu aikaan riita. Oma kantani on, että julkisella paikalla kuvaamista ei pidä rajoittaa ilman perusteltua syytä. Mutta se ei enää ole tekninen kysymys.

Meillä on vaalit muutaman viikon kuluttua, mutta mistä Europarlamenttiin ja Ranskaan saataisiin edes muutama asioihin perehtynyt edustaja?

-- seuraa Twitterissä www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa www.facebook.com/jarvinenpetteri

Avoin WLAN nyt vapaata riistaa

Tästä päivästä lähtien naapurin WLAN-yhteyttä saa käyttää vapaasti, mikäli sitä ei ole suojattu salasanalla. Luvattoman käytön dekriminalisointi helpottaa netin käyttöä - jos lähistöllä on vapaita yhteyksiä, niitä voi käyttää ilman pelkoa seurauksia (tosin vain Suomessa, muissa maissa käyttö on tietääkseni yhä laitonta). Vapaus ei koske yhteyksiä, joiden käyttämiseksi pitää murtaa suojauksia.

Tietoyhteiskunnan edistämisen kannalta lakimuutos on tervetullut, mutta asia herättää silti kysymyksiä. Jos naapurissa on avoin WLAN, miksi hankkia omaa yhteyttä kun voi kerran surffata naapurin piikkiin?

Samalla periaatteella joukkoliikenteen suosio lisääntyisi, jos pummilla matkustaminen sallittaisiin. Jos kerran tilaa on, mitä haittaa on muutamasta ylimääräisestä matkustajasta?

Ministeriön perusteluissa mainittiin, että jokainen voi halutessaan helposti suojata oman WLAN-verkkonsa salasanaa käyttämällä. Mahtoiko tuon kirjoittaja olla koskaan asentanut kotiinsa WLAN-tukiasemaa? Suojaus on periaatteessa yksinkertaista, mutta käytäntö voi olla ihan toista. Tiedän, koska olen sen verran monta tuttavaa WLAN-ongelmissa auttanut.

Ne, jotka varta vasten haluavat ylläpitää avointa tukiasemaa, osaavat varmasti tehdä siihen liittyvät tietoturva-asetukset oman sisäverkkonsa suojaamiseksi sekä vaihtaa SSID-nimen sellaiseksi, että vapaa käyttöoikeus käy ilmi. Oletan, että yli 90 prosenttia tukiasemista on auki tahattomasti, koska omistaja ei tiedä tai osaa kytkeä suojausta päälle.

Perusteluissa on eräs hämmästystä herättävä kohta: Ehdotettu muutos siirtäisi vastuuta verkon suojaamisesta sen omistajalle, millä olisi myös tietoturvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus.

Yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti vastuu on tekijällä. Joissakin tapauksissa - esimerkiksi luottokortin käytön tai pankkikortin tunnusluvun säilyttämisessä - selvä huolimattomuus voi tosin siirtää vastuuta myös uhrille. Kotirauha suojaa asuntoa silloinkin, jos omistaja kiireissään unohtaa lukita oven tai jättää sen kokonaan auki.

Leikitäänpä vielä yhdellä ajatuksella: Entä jos perusteluissa lukisi "Lompakkovarkauksen salliminen siirtää vastuuta omaisuuden suojaamisesta sen omistajalle, millä on turvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus." Pitäkää huolta verkoistanne -- ja lompakoistanne!

-- Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Avoin WLAN - lupa käyttää?

Oikeusministeriö on jo pitkään valmistellut lakimuutosta, joka sallisi käyttää avointa wlan-yhteyttä lupaa kysymättä. Muutos kuulostaa pieneltä ja tarpeelliselta, mutta sillä on monia vaikutuksia.

Lakimuutosta on perusteltu sillä, että nykyisellään käyttäjä saattaa tietämättään rikkoa lakia, mikäli matkapuhelin tai tietokone ottaa automaattisesti yhteyden löytämänsä avoimen wlanin kautta. Näin voi ollakin, mutta tahaton tai havaitsematon teko ei ole rangaistavaa. Ainoa tuomio, joka Suomessa on annettu wlan-verkon luvattomasta käytöstä liittyy tapaukseen, jossa vierasta verkkoa käytettiin tietoisesti rikoksen jälkien peittelyyn.

Oikeusministeriön tiedote kertoo, mitä muutoksella tavoitellaan. Rivien välistä lukemalla löytyvät myös ongelmat.

Esityksen mukaan käyttölupa rajoittuisi vain internet-yhteyden käyttämiseen, ja yhteyden muodostaminen sisäverkon koneeseen tai tietojärjestelmään olisi kiellettyä. On kuitenkin monia sovelluksia, jotka haistelevat lähiverkon palvelimia ja kytkeytyvät niihin automaattisesti. Vieraan henkilön wlan-yhteyttä käyttävä saattaa näin vahingossa kytkeytyä verkon omistajan iTunes- tai Windows Media Player -kirjastoon.

Ollaan siis takaisin lähtöpisteessä: oli tarkoitus poistaa automaattisen verkkokäytön tuoma riski, mutta sama riski on kuitenkin olemassa lähiverkkotasolla.

Ehdotukseen sisältyy iso, periaatteellinen muutos. Jos unohtaa lukita asunnon oven lähtiessään ulos, ulkopuolisilla ei silti ole oikeutta mennä sisään. Muutosehdotus siirtäisi vastuun asunnon omistajalle: jos et lukitse ovea, on oma vikasi mikäli joku rikkoo kotirauhaa menemällä sisään.

Tiedotteessa asia on käännetty ylösalaisin: se, että vastuu siirtyy tekijältä omistajalle, onkin hyvä asia, koska "muutos siirtäisi vastuuta verkon suojaamisesta sen omistajalle, millä olisi myös tietoturvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus".

Samalla periaatteella esimerkiksi jalankulkijoille voitaisiin antaa oikeus ylittää katu mistä kohdasta tahansa ja päin punaista valoa -- sehän vain lisäisi liikenneturvallisuutta, kun autoilijoiden pitäisi olla koko ajan skarppina ja laskea nopeutta riittävästi.

Tiedotteessa sanotaan myös näin: "Käyttäjä ei aina voi varmuudella tietää, onko suojaamaton verkko tarkoitettu vapaaseen käyttöön vai ei". Todennäköisesti 90 prosenttia vapaan wlan-verkon omistajista ei tiedä, että verkko on auki, tai ei ainakaan osaa suojata sitä. Eikö olisi loogisempaa vaatia että ne, jotka tietoisesti haluavat jättää verkkonsa auki, ilmaisevat tämän esimerkiksi SSID-nimessä sanalla open? Verkon tarkoituksella auki jättävillä on tietotaitoa, peruskäyttäjällä ei. Siksi on erikoista, että lakimuutos siirtää vastuun osaamattomille, ei osaaville.

Reaalimaailmassa sen, joka haluaa tarkoituksella jättää ovensa auki ja päästää vieraita sisään, tulee itse kiinnittää oveen tästä kertova kyltti. Kyltin puuttumista ei voi tulkita lupana mennä sisään.

Sitten on vielä yksi ongelma-alue, jota lainvalmistelussa ei ole huomioitu: laajakaistayhteys ei ole rajaton resurssi, jota kuka tahansa voi lainata, vaan niihin saattaa jatkossa tulla datakatto. Kun siirtomäärä ylittää muutama gigatavua, nopeutta joko kuristetaan alaspäin tai lisägigoista laskutetaan erikseen. Mobiilidatassa tällaiset rajoitukset ovat jo arkipäivää.

Entä jos joku jakaa Joikuspotilla 3G-yhteytensä wlan-verkoksi? Tällaisen verkon luvaton käyttö voi paitsi tuottaa ison lisälaskun liittymän haltijalle myös rikkoa haltijan ja operaattorin välistä sopimusta, joka kieltää p2p-verkkojen käytön mobiilidatalla. Aiheesta lisää Digitodayn artikkelissa Voit joutua maksamaan naapurin dataimuroinnin.

Avoin wlan-tukiasema yhä harvinaisempi

Tein viikonloppuna vuosittaisen war-driving-kartoituksen. Ajoin pari tuntia Helsingissä (lähinnä Kallio, Kruunuhaka, Punavuori, Lauttasaari) sekä toiset pari tuntia Espoon ja Kauniaisten pientaloalueille. Samalla tietokone kirjasi ylös jokaisen havaitsemansa wlan-tukiaseman koordinaatit ja tekniset tiedot.

Ja kylläpä asemia löytyikin! Tukiasemia nousee edelleen kuin sieniä sateella. Espoo-Kauniainen-kierroksella kone poimi 2553 ja Helsingistä 6342 eli yhteensä 8895 asemaa. Jos wlan-tukiasemien säteilyllä todella on terveysvaikutuksia, kaupungeissa on vallalla oikea sähkömagneettinen ilotulitus.

Tukiasemien salaustilanne oli seuraava: ilman salausta 1481 kpl (16,7%), WEP 1840 kpl (20,7%), WPA 3267 kpl (36,7%) ja WPA2 2307 kpl (25,9%). Salaamattomien asemien joukossa on useita Wippies- ja FON-verkostojen jäseniä, jotka jakavat yhteytensä hallitusti, sekä erilaisia hotellien ja yritysten vierasverkkoja, jotka päästävät käyttäjän vain kirjautumissivulle. Siitä eteenpäin on tiedettävä salasana, jonka saa vastaanotosta.

Aidosti avointen wlan-asemien määrä lienee runsaat 10 prosenttia. Lukema on laskenut joka vuosi. Ensimmäisessä syksyn 2005 mittauksessa avointen osuus oli 39,6%.

SSID-nimi oli tietoturvan parantamiseksi piilotettu 562 (6,3%) verkosta. Toisaalta yleisiä oletusnimiä (default, ZyXEL, wlan-ap, Motorola jne) oli varovaisesti laskien 889 (10,0%). Voidaan arvioida, että oletusnimeä käyttävät ja ilman salausta olevat asemat oli vain nostettu paketista pöydälle ja kytketty seinään ilman minkäänlaista asennusta tai konfigurointia. Näitä oli joukossa 543 kappaletta (6,1%).

Wippies-yhteisö on suosittu: sillä alkavia SSID-nimiä löytyi 371 kappaletta (Wippies, WippiesVoIP ja WippiesHome laskettu kaikki erikseen). Kilpailevan FONin suosio on Suomessa jäänyt vähäiseksi, vain 32 tukiasemaa.

Lupa surffata naapurin verkossa

Oikeusministeriö pohtii luvattomasta käytöstä säädetyn lain muuttamista niin, että suojaamatonta wlan-verkkoa voisi käyttää ilman omistajan lupaa. Jos siis naapurin verkko on avoin, kuka tahansa ohikulkija voisi käyttää sitä. Tähän asti käyttö on ollut kiellettyä, joskin lakia on sovellettu vain kerran. Kyseessä oli tapaus, jossa tietomurtoa suorittanut henkilö peitti (onnistuneesti) jälkensä käyttämällä naapurin avointa wlan-verkkoa ja sai lopulta mitättömän pienen tuomion verkon luvattomasta käytöstä.

Vapaata wlan-käyttöä on puolusteltu sillä, että tietokone tai älypuhelin voi ottaa automaattisesti yhteyden löytämäänsä avoimeen verkkoon jolloin laitteen omistaja syyllistyisi huomaamattaan rikokseen.

Tietoyhteiskunnan aikakaudella tuntuu luonnolliselta olettaa, että avoimet verkot ovat kenen tahansa vapaasti hyödynnettävissä. Jos metsässä tulee vastaan tie, jota ei ole suljettu puomilla, on normaalia olettaa että tien käyttö on sallittu kenelle tahansa.

Mutta wlan-verkon tilanne ei ole ihan näin yksinkertainen.

Mitä lakiin tulee, on turha pelätä syyllistyvänsä rikokseen, vaikka kone ottaisi omin päin yhteyden vieraaseen verkkoon. Rikoslaissa kielletyt asiat ovat pääsääntöisesti rangaistavia vain tahallisina.

Oikeusministeriö on laatinut wlan-aiheesta muistion otsikolla Suojaamattoman langattoman internet-lähiverkon (wlan) käytön rikosoikeudellisia kysymyksiä. Siinä verkon "lainaaminen" nähdään ongelmaksi vain jos vieras kuluttaa kaistaa niin paljon, että se häiritsee omistajan omaa käyttöä.

Itse näen asian laajempana. Wlan-tukiaseman vieras kytkeytyy palomuurin ja toiminta-asetusten sisäpuolelle, jolloin hänen koneestaan tule osa omistajan sisäverkkoa. Muista en tiedä, mutta minulle sisäverkko on kotirauhan piiriin kuuluva asia. En halua kenenkään kytkeytyvän siihen tietämättäni ja ilman lupaa.

Vierailija sisäverkossa on ongelmallinen tietoturvan kannalta. Jos vieraassa koneessa on vaikkapa käyttäjän sitä tietämättä verkkomato, se voi saastuttaa sisäverkon koneet, mikäli niissä on paikkaamattomia haavoittuvuuksia. Vierailija myös "näkee" teknisessä mielessä kaiken sisäverkon liikenteen: surffaukset, salasanat, haetut sähköpostit (ellei niiden oma protokolla salaa tietoja), koneelta toiselle kopioidut tiedostot ja niin edelleen.

Sisäverkon liikenne ei näy itsekseen, vaan se vaatii jonkin diagnostiikka- tai vakoiluohjelman käyttöä. Tavallinen ohikulkija ei ole niistä kiinnostunut -- hän haluaa vain surffata ja lukea omat meilinsä. Silti en haluaisi, että kukaan ulkopuolinen pystyy kuulemaan kodin seinien sisällä tapahtuvia asioita, tapahtuivat ne sitten puheena tai bitteinä.

Ehkä tällaiset uhkakuvat ovat liioittelua ja insinöörimäisiä, mutta ne osoittavat, ettei kyse ole pelkästä kaistan kuluttamisesta. Sekin voi tulla jonain päivänä kyseeseen, jos laajakaistayhteyksiin tulee yläraja kuukaudessa siirrettävän rajan määrälle. Tällainen käytäntö on 450-dataverkossa sekä joissakin 3G-sopimuksissa.

Avoimuutta puolustavat vetoavat siihen, että jokainen voi halutessaan helposti salata tukiaseman liikenteen. Kokeilujeni mukaan noin kolmasosa verkoista on avoinna. Useimmiten kyse on siitä, ettei tukiaseman ostaja tunne tekniikkaa eikä osaa kytkeä salausta päälle. Ne, jotka tarkoituksella antavat yhteytensä ja sisäverkkonsa naapurien käytettäväksi, osaavat myös ilmoittaa siitä esimerkiksi aseman nimessä.

Oikeusministeriön muistiossa todetaan, että "Koska verkon suojaaminen on näin ollen tehokas ja vain hyvin vähäistä vaivaa aiheuttava keino, ei kriminalisointi vaikuta olevan välttämätön keino estää avoimen verkon käyttöä". Haluaisinpa nähdä, miten moni ministeriön akateemisesti koulutetusta ja englantia hyvin taitavasta henkilökunnasta osaa asentaa wlan-tukiaseman kotiinsa ja asettaa sen toimimaan salatusti oman tietokoneensa kanssa!

Tehtävä ei nimittäin ole ihan niin helppo kuin mitä mainoksissa luvataan. Salaus voi olla suorastaan mahdotonta, mikäli oma tietokone on vanha, tai mikäli kodissa on useita eri-ikäisiä koneita, joista ei löydy kaikille sopivaa yhteistä salaustekniikkaa (wep, wpa, wpa2) ja avainpituutta (40, 56, 64, 128 bittiä). Siitä vain tavaamaan englanninkielistä manuaalia ja pohtimaan, pitäisikö tukiasema konfiguroida AES:n vai TKIP:n käyttöön, ja onko kyseessä WPA:ssa PSK vai ei (vinkki: kotona on yleensä PSK). Ministeriö voisi testata asian ja arvioida sitten, pitäisikö muistion sanamuotoa kenties muuttaa.

Olen myös nähnyt tapauksen, jossa tukiasema oli jostain syystä nollannut salauksen ja liikenne oli muuttunut avoimeksi omistajan sitä tietämättä (jep, halpa D-Linkin tukiasema).

Jos ministeriö tosiaan lähtee siitä, että kansalaisen on osattava konfiguroida tukiasemansa tai vastattava itse seurauksista, se varmaan huolehtii että nämä taidot lisätään koulujen opetusohjelmaan.

Helsingin Sanomat kyseli eilen nuorten mielipidettä asiasta. "Minun mielestä se on kuin yleinen vessa", sanoi yksi. Haluaisitko sinä kotiverkkosi olevan yleinen vessa?

Toinen mielipide oli yhtä erikoinen: "Jos jättää pyörän lukitsematta ja se pöllitään, onhan sekin oma syysi". Eikä ole. Toisen pyörää ei saa ottaa, vaikka se olisi jäänyt lukitsematta. Varkaus on aina varkaus. Uhria ei voi syyllistää sillä perusteella, ettei hän ollut muistanut suojata omaisuuttaan, vaikka tämä näyttääkin olevan yleinen trendi. "Oma vika, jos ei osaa".

Wlan-verkon lainaaminen ilman lupaa hyvässä tarkoituksessa on epäilemättä toivottavaa, mutta asia on mutkikas.

Olen aina kummastellut sitä, miten nettiaika vaatisi yhtenäistä lainsäädäntöä eri maissa, mutta lainsäätäjillä ei tunnu olevan kiinnostusta ottaa mallia muiden kokemuksista. Jokainen maa toimii kuin se olisi ainoana ongelman kimpussa. Entisessä maailmassa näin olikin, mutta ei enää. Erityisesti tekijänoikeus-, sananvapaus-, tietosuoja- ja verkkokäytön kysymyksiin liittyvät asiat ovat globaaleja. Maakohtaiset linjaukset johtavat helposti ongelmiin.

Oikeusministeriö voisikin seuraavaksi selvittää, miten wlan-verkkojen käyttöä säännellään esimerkiksi Ruotsissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Näistä maista tulevilla ja maihin matkustavilla turisteilla on ilmeinen tarve käyttää paikallisia verkkoja, joten yhdenmukainen sääntely olisi erittäin toivottavaa.