lauantai 27. marraskuuta 2021

Suomen kirkot drone-ilmakuvissa (tai ainakin 200 ensimmäistä)

Olen kiertänyt vuosina 2020 ja 2021 kuvaamassa Etelä-Suomen kirkkoja dronella. Nyt kasassa on 200 kirkkoa, tavoitteena vähintään tuplata määrä tulevina kesinä. 

Ensimmäiset 54 kirkkoa.

Wikipedian listan mukaan luterilaisia kirkkoja on Suomessa noin 800. Lista on kuten Wikipedia muutenkin, harrastajien ahkeraa työtä, mutta ei virheetön. Esimerkiksi Kauniaisten kirkko puuttuu listalta. 

Miksi kuvata kirkkoja? Olisin voinut valita kuvauskohteeksi jotain muutakin, mutta mitä? Koulut, kirjastot tai kunnantalot ovat paljon uudempia ja yleensä tylsiä.K irkot kertovat Suomen historiasta ja herättävät ajattelemaan historiaa. 

800 kirkkoa köyhässä ja vähäväkisessä maassa tuntuu paljolta. Rakentajat ovat käyttäneet aikaa ja resursseja, joita olisi voitu hyödyntää myös tuon ajan köyhyyden ja kurjuuden poistamiseen. Ilmeisesti aikalaiset kuitenkin katsoivat, että kirkkojen rakentaminen kannattaa. Kirkot antoivat ihmisille yhteisen tavoitteen ja uskoa tulevaisuuteen, kun nälänhädät, sodat ja taudit koettelivat kansakunnan selkärankaa. Voin vain kuvitella, millaista turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta esi-isämme saivat astuessaan kivikirkkoon, kun tavalliset asumukset olivat tuskin vajaa kummempia.

Kirkot ovat kiinnostavia myös siksi, että ne sijaitsevat usein kauniilla paikalla vesistöjen äärellä (kuten Lappajärven kirkko) tai kukkulan päällä (kuten Nummen kirkko). Kirkkokansa on soutanut paikalle ja kirkonkellot ovat kuuluneet kauaksi. Ehkä kaikkia ei olisi huvittanut lähteä lepopäivänä kirkkoon, mutta kirkko oli myös aikansa sosiaalinen media, jossa päivitettiin kuulumiset ja tavattiin muita. Kirkot kertovat myös talouden muutoksista. Joillakin pienillä paikkakunnilla on suhteettoman suuria ja hienoja kirkkoja, kenties muistona entisaikojen vauraudesta.

Vieraalla paikkakunnalla ohikulkija vain vilkaisee kirkkoja eikä pane merkille niiden rakenteita. Ilmakuvasta kaikki näkyy uudesta perspektiivistä. Olen ällistynyt, miten monimuotoisia suomalaiset kirkot ovat. Ensimmäisten 200 joukkoon on osunut monia ilahduttavia yllätyksiä, kuten Helsingin Östersundomin pieni puukirkko, Rajamäen hieno funkkisrakennus, moderni Joutjärven kirkko Lahdessa sekä Karkun kirkon erikoiset muodot, Keski-Loimaan italialaistyylinen kupolikirkko, Tampereen Viinikan kirkon sisäpiha ja Köyliön kirkko saaressa. Yläneen kirkko on maasta katsottuna vaikuttava näky, Huhtamon kirkko aivan laajan suon reunassa ja huonon tien päästä mäeltä, puiden keskeltä löytynyt Kuivannon kirkko oli yllätys sekin.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on runsaasti moderneja kirkkoja, jotka edustavat ihan erilaista ajattelua. Kalevan kirkko on komea, Kannelmäessä on mielenkiintoinen suippomalli ja Hyvinkään kolmiorakenne muistuttaa laskeutunutta Star Wars -alusta. Useimmat ovat kuitenkin varsin tylsiä. Tampereen Hervannassa kirkko on niin tylsä, ettei sitä tunnistaisi kirkoksi ilman tekstiä Hervannan kirkko rakennuksen kyljessä. Jossain määrin tylsiä bongauskohteita ovat myös vanhat 1400-luvun kivikirkot, sillä ulospäin ne ovat kuin samalla muotilla tehtyjä. Niiden sijainnin keskittyminen rannikkoseudulle ja Hämeenlinnan lähistöön kertoo historiasta.

Kirkkojen bongaaminen on avannut uuden ikkunan myös kotimaan maisemiin. Olen aina ajellut pikkuteitä ja kuvannut maisemia, mutta kirkkojen mukaan suunnistaminen on vienyt ihan uusille kylille, joista moni on kesä- ja syysaikaan hämmästyttänyt kauneudellaan.

Moni kirkko on tänä vuonna ollut rakennustelineiden peitossa. Korjausvelka kasvaa koko ajan, eikä kaikilla seurakunnilla riitä niihin varaa. Kun kirkosta eronneiden määrä kasvaa, seurakuntien tulot pienenevät ja kirkkoja joudutaan jopa sulkemaan. Jokelan kirkkoa oltiin syksyllä 2021 jo purkamassa (ja sitten joku varasti sen kellot). 

Kirkkojen lisäksi niitä ympäröivät hautausmaat ovat tutustumisen arvoisia. Niillä kävellessä omat deadlinet ja projektiaikataulut menettävät merkityksensä. Erityisen pysäyttävä näky oli Östersundomin hautausmaalla. Lähekkäin on kaksi hautaa, joista toisessa on 4,5-vuotiaana kuollut Ines Wiktoria Melander ja toisessa 104-vuotiaana kuollut Märtha Elisabet Synnöve Blomqvist. Toisen elämä päättyi jo ennen kuin se ehti alkaakaan, toinen sai sata vuotta enemmän.

Jatkan kirkkojen kuvaamista ensi vuonna. Voit seurata projektin etenemistä kirkkokuvien sivulta https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Kirkot/.

Nokian legendaarisia puhelimia

Kaivoin kokoelmastani muutamia legendaarisia Nokian puhelinmalleja, jotka 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina olivat maailmanluokan julkistuksia.

Nokia 1011.

Nokia 1011 oli yhtiön ensimmäinen GSM-malli ja se julkistettiin 10.11.1992. Puhelin oli iso ja kömpelö. Ensimmäisillä versioilla pystyi vain vastaanottamaan tekstiviestejä, joita siihen aikaan ajateltiin operaattorien tiedotuskanavaksi. Näitä puhelimia on nykyisin vaikea löytää, tämä on ainoa löytämäni kappale. Todellista Nokia-historiaa, siis. Vuonna 1996 julkistettu 1610 näyttää samanlaiselta, mutta on selvästi pienempi ja kaikin puolin eri laite. Alkuperäisen 1011:n tunnistaa 45 asteen kulmassa olevista kaiutinaukon ritilästä. 

Nokia 2110, 1011 ja Communicator 9000.

Nokia 2110 (vasemmalla, 1994) oli monen ensimmäinen GSM-puhelin. Ryhmäkuvassa 1011 ja Nokia Communicator 9000 (1996), ns. kenkäpuhelin. Communicator oli aikanaan mullistava laite, sillä se yhdisti 386-tietokoneen ja puhelimen samoihin kuoriin.

Nokia 7110 (Wap-malli).

WAP-tekniikan piti tuoda ns. lisäarvopalvelut puhelimiin. Maksullisten palvelujen kautta pystyi lataamaan esimerkiksi taustakuvia ja soittoääniä. WAP oli kuitenkin kömpelö ja aika ajoi nopeasti sen ohi nettiyhteyksien tullessa puhelimiin. Kuvan Nokia 7110 -puhelin (1999) oli omassa käytössäni vuosituhannen vaihteessa. Samantapainen malli esiintyy myös Matrix-elokuvassa, mutta kyse on ns. elokuvapuhelimesta, joka ei koskaan ollut tuotantomalli. 

Nokia 7650

Tänään kamera puhelimessa on itsestäänselvyys, mutta aikoinaan niin ei ollut. Nokia 7650 oli valmistajan ensimmäinen kamerapuhelin vuodelta 2002.

Nokia N-Gage ja N-Gage QD pelipuhelimet.

Nokia näki mobiilipelien merkityksen jo 2003 julkistaessaan ensimmäisen pelipuhelimen. N-Gage tuli sanasta "engage". Pelit asennettiin rom-moduleina puhelimen sisään. Mikrofoni ja kaiutin olivat laitteen reunassa, joten sillä piti puhua poikittaisessa asennossa, mikä herätti aikoinaan suurta hilpeyttä ("side talking"). Ylärivissä kaksi alkuperäistä N-Gagea, toinen niistä omani, jonka ostin vuonna 2005 poistomyynnistä. Se oli silloin halvin älypuhelin, johon pystyi lataamaan sovelluksia. Uudempi QD-malli (2004) paransi alkuperäistä ideaa. Nokia oli aikaansa edellä, mutta myyntimenestyksiä ei tullut kummastakaan. 

Nokia E71, E72, E63 ja E5.

Nokian perus-bisnesmalleja olivat E71 ja E72, joissa numeronäppäimistö oli upotettu muun näppäimistön keskelle. Käyttö vaati sorminnäppäryyttä. Vasemmalla oleva E71 palveli pitkään omassa käytössäni

Nokia 7280, 7380 ja 7600.

Nokian erikoisimmat mallit samassa kuvassa. Nokia 7280 (2004) oli art deco -sarjan ns. huulipunamalli, josta haluttiin tehdä tyylitietoisen muotivalinta. Puhelimen käyttöliittymä perustuu pyöritettävään kiekkoon - ei kovin käytännöllistä! Siinä on myös kamera, jonka objektiivi tulee esiin kun laitetta vedetään auki. Kokeilun jälkeen on pakko uskoa, että kyllä se toimii. Puhelimen näyttö toimii myös peilinä, josta huulipunan kohennusta on helppo seurata. Olisiko moinen design tänään seksististä vai saisiko se kehuja? Mene ja tiedä.

Nokia 7380 (2005) oli parannettu versio. Nokia 7600 oli ihan oma lukunsa. Erikoinen muotoilu sopii hyvin kämmenelle, mutta numeroiden valinta näytön ympäriltä oli vaikeaa.

Kaikki ovat suhteellisen harvinaisia, mutta olen onnistunut löytämään kolme toimivaa 7600-mallia ja myös toimivat 7280- ja 7380-mallit.

Nokia 3650 ja 3660.

Toinen muotoilukokeilu oli Nokia 3650 (2003) pyöreä näppäimistö, joka ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia ostajia. Seuraavassa Nokia 3660 (2003) pyöreys säilyi, mutta näppäinjärjestys oli taas perinteinen.

Nokia 7610.

Tyylikkääseen 7-alkuiseen design-sarjaan kuuluivat myös nämä 7610-mallit (2004).

Nokia 7210 ja Nokia 7250.

Lisää tyylikästä 7-sarjaa: Nokia 7210 (2002) ja Nokia 7250 (2003). 

Nokia 5110.

Vuonna 1998 julkistettu Nokia 5110 oli suosittu peruspuhelin vuosituhannen vaihteessa. Sitä myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta. Puhelin oli saatavilla monen eri värisenä.

Nokia 6500C, 5310 XpressMusic ja 6700S.

Applen iPod löi läpi mp3-soittimena, joten Nokia kehitti monia vastaavia malleja. Ne olivat kauniita kuin korut ja toimivat tietenkin myös puhelimina.

Nokia Communicator -malleja

Communicatorista tuli useita malleja.

Nokia N93

Nokia N93 (2006) herätti aikoinaan huomiota innovatiivisella muotoilullaan. Näytön pystyi kääntämään eri asentoihin ja se toimi myös pystymallisena videokamerana. Siinä oli jopa kolminkertainen optinen zoomi. 

Nokia 8810 Limited Edition ns. Zippo.

Yksi ikonisista malleista on 8810 (1998), joka pienenä ja metallisena muistutti tunnettua Zippo-sytytintä. Kirkas metalli oli kaunis, mutta sormenjäljet ja naarmut näkyivät turhan hyvin.  

8810 ja takakanteen kiinnitetty akku.

Tämä on vieläkin haluttu laite, etenkin jos akku toimii. Se onkin ongelma, sillä 8810:ssa akku on kiinni takakannessa, eikä uusia taida enää saada mistään.

Näppäinsuoja avattuna.

Seuraava 8850-malli oli samanlainen, mutta harmaapintainen. Se pysyi pystyssä ja värinähälytyksen ollessa käytössä se pyöri pöydällä pystyakselinsa ympäri. Siihen eivät nykypuhelimet pysty.

Pienistä puhelimesta puheenollen - valitetaan, että nykypuhelimet ovat liian isoja ja suunniteltu miehen isoon käteen. Pieniäkin malleja on ollut, mutta ne eivät enää mene kaupaksi.

Nokia 8210 oli aikansa minipuhelin.

Pariisilaisessa muotinäytöksessä vuonna 1999 esitelty Nokia 8210 oli aikansa pienin puhelin, paino vain 79 grammaa. Vaihdettavien värikuorten ansiosta se sopi arkeen ja juhlaan, aina asusteen mukaan.

Nokian hienoimmat mallit: Arte 8800.

Oi, nämä olivat Nokian hienoimpia malleja. Arte 8800 luksus-sarjassa oli useita puhelimia, tässä kuvassa Gold (2009) ja 8900. Puhelimet edustivat aikansa hienointa tekniikkaa. Näppäimistö on liukukannen alla, joka liikkuu laakereiden varassa. Puhelin painaa paljon ja on kädessä vaikuttavan oloinen. Arte 8800 -sarjan malleista maksetaan vieläkin satoja euroja.

Nokia E7.

Syksyllä 2010 esitelty Nokia E7 oli konseptina mainio. Tavanomainen pystypuhelin kääntyi vaakaan ja paljasti oikean näppäimistön. 

Nokia E7 näppäimistö avattuna.

Tällainen konsepti tuntuisi voittajalta vielä tänäkin päivänä, harmi ettei mikään tunnettu Android-valmistaja ole hoksannut samaa.

Nokia N9 ja Lumia 830.

Nokia N9 (2011) oli ainoaksi jäänyt Meego-malli. Sen piti pelastaa Nokia Symbianin jälkeiseen aikaan, mutta oli jo myöhäistä. Nokia ei enää pystynyt luomaan uutta ekosysteemiä, koska iPhone ja Android olivat jo niin vahvoja. Taustalla näkyvä Lumia 830 (2014) on ulkoisesti liki identtinen N9:n kanssa, mutta käyttöjärjestelmänä oli jo epäonninen Windows Phone.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Nokia oli matkapuhelinyhtiö - puhelimet in memoriam

Olli-Pekka Kallasvuo julkaisi syksyllä kirjan Nokia-ajastaan nimellä "Puhelin soi öisin". Tv-haastattelussa hän tiivisti yhtiön vaikeudet matkapuhelimissa yksinkertaiseen lauseeseen: Nokia oli matkapuhelinyhtiö. En voisi olla enemmän samaa mieltä. Nokia huomasi, että uudet puhelimet myivät aina, joten se julkisti vähän toisistaan poikkeavia malleja koko ajan. Niiden tukeminen ja softien ylläpito kävi painajaiseksi, eikä lopulta mikään toiminut hyvin. Applella on myynnissä kerralla seitsemän erilaista puhelinta, mikä tekee tuoteperheen hallinnasta oleellisesti helpompaa. 

Jorma Ollila selitti muistelmissaan epäonnistumista sillä, ettei Suomessa ja Nokialla ollut riittävästi ohjelmisto-osaamista, ja että Suomi oli kaukana Piilaaksossa, jossa Google ja Apple kehittivät omat älypuhelimensa. Osaamista ei ollut, koska sitä ei hankittu ajoissa. Nokialla oli konttori myös Piilaaksossa ja maailman johtavana valmistajana se olisi voinut houkutella ketä tahansa osaajia palvelukseensa. 

Mutta kun kyseessä oli matkapuhelinyhtiö se ei nähnyt, mihin kehitys oli menossa. Luurien sijaan tärkeäksi nousivat sovellukset ja palvelut. Niissä Nokian Ovi-viritys oli kerrassaan surkea eikä toiminut kunnolla valtavassa laitevalikoimassa. Olisi pitänyt nähdä, sillä Nokia itse laneerasi ajatuksen älypuhelimesta ja puhelimesta tietoyhteiskunnan palvelujen päätelaitteena.

Nokia ei nähnyt edes laitepuolen tulevaa kehitystä. "Jossain vaiheessa ihmiset tajuavat, että erittäin suurella näytöllä varustettu puhelin on yksinkertaisesti tyhmä asia", sanoi Nokian matkapuhelinjohtaja Niklas Savander vuonna 2012. 

Huippuvuosista alkaa olla niin pitkä aika, etteivät nuoret tiedä ajasta, jolloin Symbian oli aikansa iPhone ja Nokia aikansa Apple, ihailtu ja kunnioitettu globaali markkinajohtaja. Toimittajat ympäri maailman lensivät Suomeen katsomaan maata, jossa lapsillakin oli oma puhelin ja jossa ostoksia saattoi maksaa automaatista tekstiviesteillä.

Olen kerännyt Nokian klassisia puhelimia ymmärtääkseni paremmin, mikä Nokiassa meni pieleen, ja säilyttääkseni jälkipolville tämän uskomattoman ajan Suomen teollisuuden historiassa.

Nokian ja muidenkin puhelimia.

Alemmalla hyllyllä on vasemmalla pino Lumia-malleja, Apple iPhone 2, 3 ja 4, Jollan ensimmäinen malli sekä oikeassa reunassa MyOrigo ja Nokian Vertu-replika. 

Toisella hyllyllä ovat mm. Communicatorit ja vanhimmat käsipuhelimet.

Lisää Nokiaa.

Olen kerännyt vain tärkeimmät mallit ja jättänyt suosiolla vanhat peruspuhelimet pois. Varsinkin 2000-luvun ensimmäisinä vuosina Nokia julkaisi suorastaan ällistyttävän määrän puhelimia. 

Voi vain ihailla sitä rohkeuden ja innovoinnin määrää, joka näihin puhelimiin on mennyt. Osa ideoista oli suorastaan hulluja, kuten "huulipunamallit", pyöreä numeronäppäimistö ja erikoisesti muotoiltu 7600, missä näppäimet olivat näytön ympärillä. Mutta silloin Nokialla oli varaa ja halua kokeilla.

Keräilyssä olen huomannut, että vaikka Nokiaa pidettiin helppokäyttöisinä ja kestävinä, älypuhelimet olivat usein kaikkea muuta. Joissakin malleissa on tyyppivikoja, joiden vuoksi ehjiä yksilöitä on liki mahdotonta löytää. 3650-puhelinten näppäimistä lähtee valkoinen väri, 9300 Communicatorin nurkat kuluvat puhki ja N95:n takakannen kiinnitys rikkoutuu helposti. 

Osa puhelimista on täysin kuolleita, eikä edes uusi akku tai suora kytkentä virtalähteeseen saa niitä heräämään. Ilmeisesti piirilevyn elektroniikka on pettänyt. N95 sai jo tuoreeltaan kritiikkiä kotimaan lehdistössä. Vikoja oli myös softassa. N97 julkaistiin niin bugisena, että se vahingoitti yhtiön mainetta vielä pitkään, eikä päivitetty N97 mini ollut juuri parempi.

Käytettävyys onnistui välillä, toisinaan taas ei. Virtakytkintä saa etsiä, samoin sim-kortin paikka vaihtui joka mallissa. 7650-mallista en löytänyt sim-paikkaa ennen kuin etsin netistä sen käyttöohjeen. 

Ehkä tuotekehityksen ongelmien, ehkä kaupallisten syiden vuoksi Nokia rampautti puhelimia omilla valinnoillaan. Communicatoreissa ei ollut kameraa eikä kaikissa edes wifiä, 6210 Navigator-mallissa oli gps mutta ei wifiä. Vuonna 2006 julkistettu XpressMusic-mallissa oli vain 2G-yhteys, ei 3G:tä eikä wifiä. Nokia halusi suojella operaattoriasiakkaitaan ja vähätteli pitkään tarkoituksella langattoman lähiverkon merkitystä.

Entinen nokialainen kertoi viestissään, miten yhtiö halusi säästää tekniikan kuluissa, jotta kate maksimoitiin. Puhelimiin käytettiin vanhoja cpu- ja gpu-piirejä, jolloin työaika kului softan optimointiin. Itse softaa ei arvostettu, eri alustoille jouduttiin kehittämään rinnakkaisia sovelluksia, mikä söi tuotekehityksen resursseja ja johti yhteensopivuusongelmiin. 

Jossain vaiheessa Nokia omaksui erikoisen käytännön: se alkoi piilottaa puhelinten tyyppimerkintöjä. Tämän seurauksena nettikirppiksillä myydään puhelimia väärillä numeroilla. Joskus tyypin selvittäminen vaatii salapoliisityötä. Akun alta löytyvä RM-numero auttaa googlaamaan, mistä mallista oikein on kyse.

Nokialaisissa oli myös ominaisuuksia, joita kaipaa yhä vieläkin: erillinen kamerapainike, linssin eteen siirtyvä suojaläppä, mahdollisuus puhelun nauhoittamiseen (varoituspiippauksen kera) ja oikea näppäimistö, joka kääntyi esiin näytön alta. Varsinkin E7 on tästä syystä suosikkini. Communicator-malleilla olisi vieläkin kysyntää, jos jokin valmistaja tekisi ajanmukaisen Android-laitteen samalla idealla. Jarkko Sipilä kertoi kirjoittaneensa 9210 Communicatorilla jopa novellin. "Ei tarvinnut paljoa edes käsitellä, kun naputtelu oli niin hidasta. Syntyi heti hyvää tekstiä", hän kommentoi.

Seuraavassa postauksessa kuvia ja muistoja Nokian legendaarisista malleista. 

perjantai 19. marraskuuta 2021

Patologi Seppo Sutinen ei suosittele koronarokotusta

Koronarokotus herättää tunteita ja saat monet tekemään omaa tutkimusta aiheesta. Miksi uskoa viranomaisia, kuten netistä löytyy niin paljon sensuroimatonta, oikeaa tietoa? Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä sen sijaan, että ajelehtisi virran mukana. 

Mutta miten ajatella itsenäisesti? Miten erottaa oikea tieto väärästä, etenkin kun aihe on niin uusi, etteivät asiantuntijatkaan tiedä siitä kaikkea? Ahkera googlaaminen ja Youtuben katselu ei ole ratkaisu. Ne vain vahvistavat ennakko-olettamia, joita hakijalla on jo mielessään. Algoritmit tekevät tehtävänsä ja tarjoavat meille sitä, mitä haluamme (usein jopa tietämättä, että haluamme).

Eilen osui Twitterissä silmään rokotevastaisten levittämä analyysi, jonka on laatinut Seppo Sutinen, lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri ja patologian dosentti emeritus. Yllättäen hän päätyi hyvin kielteiseen lopputulokseen: 

Seppo Sutisen loppupäätelmä rokotusten turvattomuudesta.

Kansainvälisen tapaamisen yhteinen lopputoteamus oli, että Covid-19-rokotukset tulisi välittömästi keskeyttää. "Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella. Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea. Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi."

Ilmeisesti muut keinot olisivat koulujen ja kokoontumisten keskeyttäminen. Sitä ei kestäisi talous eikä ihmisten pää kahden vuoden koronarajoitusten jälkeen. 

Yllättävän vahva kannanotto ja ristiriitainen sen kanssa, mitä Suomen ja maailman terveysviranomaiset yleensä suosittelevat. Tietääkseni tätä lausuntoa on jaettu myös eduskunnassa, ikään kuin se olisi päätöksenteossa puuttuva järjen ääni. Piti oikein tarkistaa, onko paperi aito, mutta ilmeisesti on, sillä Seppo Sutinen tosiaan löytyy Lohjalta. 

Maallikon on mahdotonta analysoida koko tekstiä, joka vilisee viittauksia ja lainauksia kansainväliseen tutkimukseen. Yksi kohta on kuitenkin helppo arvioida: viittaukset Suomen ja FIMEAn tilastoihin: 

Viittaus FIMEAn lukuihin. 

"Suomessa FIMEA ilmoitti 45 koronarokotuksen haittavaikutuksena 130 kuolemaa." Sitaatista saa käsityksen, että viikossa rokotus olisi aiheuttanut 130 kuolemaa - sehän olisi suorastaan järkyttävä määrä. 

Katsotaan, miten FIMEA itse kertoo asiasta

FIMEAn viralliset tiedot.

FIMEA kertoo, että 16.11.2021 mennessä oli käsitelty yhteensä 132 haittavaikutusilmoitusta, joissa potilas oli menehtynyt (siis yhteensä rokotusten alkamisesta lähtien). Haittavaikutusilmoitus ei tarkoita syy-yhteyttä, se on pelkkä ilmoittajan antama tieto. FIMEAn mukaan kolmasosa tapauksista on sellaisia, joissa potilaan "katsotaan menehtyneen pitkälle edenneisiin perussairauksiin tai niiden komplikaatioihin, rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia ei voida täysin poissulkea."

FIMEAn teksti antaa siis täysin eri kuvan tilanteesta kuin Seppo Sutisen teksti. Ottaen huomioon, että rokotteita on annettu yli neljälle miljoonalle suomalaiselle, 40 tapausta, joissa rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia voidaan epäillä, ei ole kovin paljon. Samassa ajassa koronaan on kuollut yli 1100 suomalaista.

Ei ole syytä epäillä FIMEAn valehtelevan, joten ainoa johtopäätös on, että Sutinen on tulkinnut lukuja joko tahallisesti tai tahattomasti virheellisesti ja tarkoitushakuisesti. Hänen motiivejaan voi vain arvailla. 

Luultavasti muutkin Sutisen analyysin viittaukset paljastaisivat samanlaisia tulkintoja, joten en pidä myöskään loppupäätelmää luotettavana. Ihmettelen, miksi hän on tällaisen paperin laatinut. Paperin levittäminen muka todisteena rokotusten terveysvaaroista on suorastaan vastuutonta. 

Googlen mukaan Seppo Sutinen on 90-vuotias ja vanhoillislestadiolainen. Kristillisen puolueen jäsenistä peräti 40 prosenttia suhtautuu epäille koronarokotukseen. Luku on hämmästyttävä. Ilmeisesti myös kristityt uskovat kohtaloon ja Jumalan ratkaisuun, vaikka me liitämme kohtalouskon muslimeihin. Sitäkään en tiedä, onko Sutisen tapauksessa uskolla mitään merkitystä.

Joka tapauksessa Sutisen paperi osoittaa, miten vaikea "oma tutkimus" internetin rajattomuudessa on. Kaikenlaista aineistoa on saatavilla, josta voi valita itselleen mieluisan. Mutta silloinhan se ei ole enää mikään tutkimus.

Itse luotan lääkärien ylivoimaiseen enemmistöön ja virkamiehiin, jotka tekevät päätöksiä virkavastuulla. Nettijulkaisijoista ei koskaan tiedä, mikä on heidän motiivinsa. Vastuuta heillä ei ole lainkaan. 

torstai 18. marraskuuta 2021

Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa

Vuonna 1984 Suomessa havaittiin poliotartuntoja, eikä silloin käytetty rokote enää suojannut aktiiviselta viruskannalta. Viranomaiset päättivät käynnistää koko maassa joukkorokotukset, joilla suoja tautia vastaan saatiin ajan tasalle. 

Helmikuussa 1985 suomalaisille jaettiin työpaikoilla ja kouluissa sokeripala, johon oli tiputettu pari tippaa oikeaa poliovirusta. Se tehosi, eikä polioepidemiaa päässyt syntymään. Koko kansan rokottaminen sujui viidessä viikossa -- mutta olihan sokeripalan imeskely helpompi prosessi kuin kaksi kertaa annettava koronapiikki.

Ilta-Sanomien juttu kuvaa hyvin tuon ajan tapahtumia. Tutulta kuulostaa erityisesti tämä: – Joillekin ihmisille outo rokote oli tietysti pelottava, varsinkin kun mediassa esiintyi ennen kampanjaa myös väärää tietoa sen haitoista. Taudin pelko kuitenkin voitti, Hovi muistelee.

Voi vain kuvitella, millainen kohu olisi syntynyt, jos vuonna 1985 kansalaiset olisivat olleet netissä ja sosiaalisessa mediassa. Netin ansiosta yksittäiset epäilijät löytävät toisensa ja yhdistävät voimansa, innoittaen toinen toistaan. Mitä enemmän oma sanoma saa muilta tykkäyksiä ja kommentteja, sitä enemmän kierroksia siihen lisätään.

Koronarokotetta epäillään siksi, että luottamus viranomaisiin on koetuksella. On vaikea viestiä johdonmukaisesti, kun vastassa on alati kehittyvä tautitilanne ja muuntuva virus. Tutkijatkaan eivät vielä tiedä tarpeeksi viruksen leviämisestä ja siitä, miksi osa ihmisistä on sille niin alttiita. Tieteellinen epävarmuus ja politiikka eivät sovi yhteen netin ehdottomuuden ja mustavalkoisuuden kanssa.

Mutta ei vuoden 1985 rokotuskampanja ihan ongelmitta mennyt. Rokotuskattavuus nousi 90-95 prosenttiin, alueellisia eroja oli jo silloin. Helsingin Sanomien mainio Aikakone-palvelu löytää kiinnostavan jutun 27.2.1985 otsikolla Kamala sokeripala, joka yhdistää ja repii kansaa

Talven 1985 poliorokotus herätti kansassa ristiriitaisia tuntemuksia. 

Rokotteen saaneet raportoivat puutuneista jaloista ja käsistä, kammottavasta päänsärystä, pyörtyilystä, hervottomasta oksentelusta, pettävistä polvista ja sumeudesta silmissä. "Polioon sairastuminen pelottaa, mutta ainakin yhtä paljon kammottaa mystinen sokeripala". Hieman liioitellen toimittaja vertasi sokeripalaa myrkkymaljaan. "Älä tule niin lähelle senkin viruksen syönyt. Mä olen vielä puhdas."

Yksi pelkoja herättänyt asia oli se, että sokeripalassa oli aitoa poliovirusta. Koronarokotuksissa monia arveluttaa uusi mRNA-tekniikka.

Minkälaista kohu olisikaan, jos rokotteessa olisi aitoa koronavirusta?

Lopuksi vielä vertaus: Henkilö, joka jättää koronarokotteen ottamatta sivuvaikutusten pelossa on kuin matkustaja, joka kieltäytyy putoavassa lentokoneessa laskuvarjosta koska pelkää, ettei varjo avaudu.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Pienten ylinopeuksien sakotus ei paranna liikenneturvallisuutta

Liikennelääketieteen emeritusprofessori Timo Tervo arvosteli 27.10.2021 Hesarissa nopeusvalvontakameroita ja pienten ylinopeuksien sakottamista. Tänään hän oli Maikkarin aamuohjelmassa keskustelemassa aiheesta poliisin kanssa. Toisin kuin muissa pohjoismaissa, Suomessa liikenneturvallisuuden kehitys on pysähtynyt, vaikka nopeusvalvontakameroita lisätään jatkuvasti. Jotain uutta pitäisi keksiä.

Kirjoitin aiheesta vuonna 2010 ilmestyneessä Yksityisyys-kirjassani. Tiivistelmä oli, että nopeuksia mitataan sen vuoksi, että se on helppo tehdä. Oikea valvonta ja liikenneturvallisuus vaatisivat resursseja, joihin valtiolta ei tunnu löytyvän rahaa. Ei, vaikka oikea valvonta maksaisi itsensä takaisin niin sakkotuloina kuin henkilövahinkojen vähentymisenäkin.

Ajoin korttini jo 1980-luvulla ja olen siitä lähtien pyrkinyt noudattamaan nopeusrajoituksia. Yli 30 vuoden puhtaan tilin jälkeen sain viime vuonna ensimmäisen ylinopeussakon. Kamera oli napannut kuvan, kun toukokuisena lauantai-iltapäivänä ajoin Kangasalan suunnasta kohti Tamperetta, ja tähystelin monikaistaisessa risteyksessä oikeaa kaistaa, minkä valita. Muuta liikennettä oli tuskin lainkaan.

Toinen sakko tuli viime kesänä sunnuntai-iltapäivällä Kemiön saarella, jossa taajaman kamera nappasi kuvan. En ollut huomannut rajoituksen laskua 40 kilometriin, kun tie ei juuri muuttunut eikä missään näkynyt ristin sielua. 

Molemmat ylinopeudet olivat nipin napin sakotuskynnyksen ylittäviä. Kumpikaan ei vaarantanut liikenneturvallisuutta.

Olen samaa mieltä Timo Tervon kanssa: jos järjestelmä sakottaa niitä, jotka parhaan kykynsä mukaan yrittävät noudattaa rajoituksia, se ei täytä tarkoitustaan. Valvonnan pitäisi napata ne, jotka ajavat piittaamattomasti ja muita vaarantaen, roikkuvat edellä ajavan perässä eivätkä ole ajokunnossa väsymyksen, alkoholin tai huumeiden vuoksi. Nyt sellaista valvontaa on tuskin lainkaan.

Viime sunnuntaina ajoin Lahden moottoritietä. Noudatin tunnollisesti 100 km/h rajoitusta sillä seurauksella, että jokainen auto ajoi ohi. Moottoritiellä kun ei ole kameroita, eikä juuri valvontaakaan. Oma rajoitusten noudattaminen tuntui aiheuttavan liikennehäiriön, joka haittasi muita.

Ajan usein myös Kehä I:tä, johon tuli kamerat muutama vuosi sitten. Useimmat ajavat ylinopeutta mutta jarruttavat aina kameran kohdalla. Itse säädän vakionopeuden 73 kilometriin, jonka tiedän mittarivirheen vuoksi vastaavan tasan 70 km/h arvoa. Yleensä joku tulee roikkumaan takapuskuriin, etenkin jos ajan vasemmalla kaistalla (josta käännytään Otaniemeen). 

Maanteillä 60 - 80 -100 km/h vaihtuvat välillä hyvinkin tiheään, aina ennen risteysalueita. Miten kukaan voi enää ajaa autoa ilman vakionopeuden säädintä? Ilman automatiikkaa huomio pitäisi kiinnittää liikenteen sijaan nopeusmittariin.

Jos parhaansa yrittäminen ei riitä, 170 euron maksu alkaa tuntua puhtaalta rahastukselta. Summaa ei ole edes porrastettu tulojen mukaan, joten se on pienituloiselle kohtuuton rokotus. HSL:n päätös korottaa pummilla matkustamisen tarkastusmaksu 80 eurosta 100 euroon nostatti äskettäin porua, se kun rankaisee tiettyä ihmisjoukkoa (niitä, joilla ei mielestään ole varaa tai halua maksaa lipusta). Tahalliseen tekoon verrattuna 170 euron tahaton ylinopeussakko on aivan eri luokan asia.

Kannabiksen laillistamista on puolusteltu sillä, ettei ole järkeä tehdä monista suomalaisista lainrikkojia. Että laki, jota ei noudateta, on turha. Saman perustelun voisi esittää myös valvontakameroista.

Jos oikeaan liikennevalvontaan ei löydy poliiseja eikä rahoja, luovutaan sitten edes turvallisuuden kehittämisen tavoitteista.

Lisäys 18.11.2021: Tällainen uutinen tuli juuri: "Onnettomuustietoinstituutin selvityksen mukaan joka neljäs kuljettajista ajoi ylinopeutta vähintään 30 kilometriä tunnissa ja miltei yhtä moni ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan." Samanlaisia uutisia oli jo 10+ vuotta sitten, kun tein Yksityisyys-kirjaa, joten ei tieto mikään uusi ole. Sitaatista jää puuttumaan se, että toinen suuri riskitekijä olivat iäkkäiden kuljettajien havaintovirheet. 

tiistai 2. marraskuuta 2021

Miljoonan ja miljardin ero

10 miljardin menoerä tuntuu herättävän vähemmän keskustelua kuin 200 miljoonan meno. Kun kyse on näin suurista rahoista, mittasuhteet hämärtyvät yhtä tehokkaasti kuin sosiaalisen median väittelyissä, joissa kärpäsestä kasvaa härkänen ja yksi erikoistapaus yleistetään kuvaamaan koko alaa.

Jos matematiikka on koulun jälkeen unohtunut muistutetaan, että miljoonassa on kuusi nollaa ja miljardissa yhdeksän. Siksi 10 miljardia on sama kuin 10 000 miljoonaa. Nyt luku näyttää jo paljon suuremmalta. Aivot katsovat vain absoluuttista luku (10 vs. 10 000) eivätkä kiinnitä huomiota loppumääreeseen, vaikka se on kaiken ydin. 

Kaiken lisäksi miljoona ja miljardi näyttävät ja kuulostavat liki samalta, mikä hämää ajattelua. "10 miljardia" kuulostaa kohtuulliselta summalta, jos poliitikot niin päättävät. Eivätkä he itsekään aina ymmärrä miljoonan ja miljardin eroa. 

Havainnollistetaan asiaa pinoamalla seteleitä päällekäin. Eurosetelien tekninen paksuus on 0,105 millimetriä. Arkisesti voisi sanoa, että 100 kappaletta seteleitä on yhden senttimetrin korkuinen pino rahaa. Jos setelit ovat satasia, sentin pinossa on siis 10 000 euroa ja metrin pinossa miljoona euroa. 

Miljardin rahapinon korkeus on yksi kilometri. 

Kilometrin pino sadan euron seteleitä - se on jo havainnollista Kyse on järjettömän suuresta summasta. Ja 10 miljardia olisi peräti 10 kilometrin pino.

Käytännössä asia on mutkikkaampi. Jos seteleitä on vain sata kappaletta, pinon todellinen korkeus on enemmän kuin laskennallinen senttimetri, koska setelit eivät ole koskaan täysin suoria ja niiden väliin jää ilmaa. Joku rahakas voi kokeilla, mutta arvelisin 100 setelin pinon olevan 1,5-2 senttiä korkea, eli jopa tuplasti enemmän kuin suoralla kertolaskulla saadaan.

Kun rahaa on 10 kilometrin verran, setelit painavat jo niin paljon, että rahapino alkaa painaa itseään kasaan pohjasta alkaen. Siksi 10 kilometriä on riittävän tarkka likiarvo 10 miljardin rahapinolle. 

Mitä tällainen pino painaisi? Yksi 100 euron seteli painaa 1,02 grammaa, joten metrin pino (10 000 seteliä, miljoona euroa) painaa 10,2 kiloa. Miljardi painaisi jo 10 200 kiloa ja 10 miljardia yli 100 tonnia. Onneksi rahat siirtyvät bitteinä. Muutoin 10 miljardin ostoksen maksaminen vaatisi laivan kuljettamaan rahoja Atlantin yli.

Satasen setelit ovat harvinaisia. Jos käytetään yleisiä 50 euron seteleitä, pinojen korkeuden voi kertoa kahdella. Samoin painon, joskin 50 euron seteli on hieman satasta pienempi ja kevyempi.

Juha Turunen sai huomata setelien painavuuden kantapään kautta. Hän kidnappasi Herlinin sukuun kuuluvan perijän kesällä 2009 ja vaati kahdeksan miljoonan euron lunnaita käteisellä. Hän sai rahat, mutta 80 kilon painoisen rahamäärän poiskuljettaminen parkkihallista oli odotettua hankalampaa, sillä Turusella oli vain polkupyörä ja siinä peräkärry. Osa rahoista putosi, osa levisi parkkihallin rampille.

Vielä yksi vertaus: miljoona sekuntia tästä (2.11.2021) eteenpäin on 13.11.2021. Miljardi sekuntia eteenpäin on 11.7.2053. 

Joka tapauksessa kyse on valtavista summista, valtavista rahamääristä. Seuraavan kerran, kun joku puhuu 10 miljardin investoinnista itsestäänselvyytenä, poistan varmistimen.