torstai 23. tammikuuta 2020

Tunnin junan sijaan minuutin juna ja duunivaunu?

Kirjoitan tätä junassa matkalla Helsingistä Tampereelle. Päiväjunassa on väljää, moni tekee läppäri auki työasioita, toiset räpläävät älypuhelintaan muuten vaan.

Mieleen nousee  tunnin juna -hanke. Sen tavoitteena on lyhentää Helsingin ja Turun välinen matka-aika 75 minuuttiin nykyisestä vajaasta parista tunnista. Näin syntyisi 1,5 miljoonan ihmisen työssäkäyntialue, joka säästäisi aikaa ja lisäisi tehokkuutta. Hintalappu on huima: kaksi miljardia euroa.

Onko työmatka-ajan lyhentäminen vanhentunut paradigma? Pitäisikö mieluummin panostaa siihen, että ihmiset voivat aloittaa ja lopettaa työpäivänsä jo junamatkan aikana? Tai edes hoitaa junassa nykyistä paremmin asioitaan puhelinsoitoilla, muita häiritsemättä ja tietosuojaa vaarantamatta? Miksi nopeuttaa vanhaan tapaan työntekijöiden matkaa kotoa töihin ja takaisin, kun tavoitteena pitäisi olla työtehon parantaminen ja ajankäytön tehostaminen?

Matkustamisen kirjo on paljon laajempi kuin aiemmin, eikä VR ole elänyt ajassa mukana. VR pyrkii edelleen kuljettamaan ihmisiä edullisesti (ja nykyään myös vihreästi) paikasta toiseen, suurena joukkona. Mukana oleva työmatkalaiset joutuvat sovittamaan läppärinsä ja työasiansa perinteisiä matkustajia varten suunniteltuun kaavaan. Se näkyi hyvin Tampere-Helsinki-junassa:


Etätyöntekijät joutuvat sopeutumaan perinteisen matkustajan kaavaan.
Etätyöntekijöitä ei ole otettu huomioon uutena, nopeasti kasvavana kohderyhmänä. Tunnin junaa tarjotaan yrityksenä poistaa etätyön tarve. Entä jos lähtökohta onkin väärä? Etätyötä pitäisi helpottaa, ei poistaa.

Ensimmäinen parannuskohde olisi nettiyhteys, joka junassa pätkii ja hidastelee satunnaisesti. Aihe on teknisesti hankala (juna on vaativampi ympäristö kuin lentokone, lisäksi yhteyden pitäisi olla asiakkaalle ilmainen), mutta jo prosentti tunnin junan kustannuksista (20 miljoonaa euroa) tekisi ihmeitä asialle ja muutenkin hyvää 5G:lle. Paljonko maksaisi 5G-tukiasemien lisääminen jokaiseen junaradan sähkötolppaan tärkeimmillä osuuksilla? 

Voisi tehdä paljon muutakin. VR:n junien istuimet ovat Finnairin koneisiin verrattuina epämukavat. Niitä ei ole tarkoitettukaan työntekoon. Pistorasioita löytyy sentään hyvin, mutta kunnon työtasoja tai neuvottelutiloja ei. Extraluokka eroaa tavallisesta vain siinä, että tarjolla on termoskannu kahvia ja päivän lehdet. Työtilat ja penkit ovat yhtä epämukavia.

Yritysten konttoreilla omista työhuoneista on pitkälti luovuttu, työntekijät valtaavat vapaana olevan pisteen ja avaavat läppärinsä sen päälle. Miksei tämä tila voisi olla jo junassa? Silloin työntekijä tuntisi olevansa toimistolla jo heti, kun astuu sisään. Tunnin juna nopeutuisi minuutin junaksi.

Miten olisi erillinen duunivaunu, jossa olisi erilaisia työtiloja ja seinustalla riittävästi puhelinkoppeja luottamuksellisten puheluiden hoitamiseen? Vaunun päässä voisi olla vielä oikea kahvila tai sohva torkkuja varten.

VR:n vanha ajattelu näkyy ravintolavaunussa, jossa myydään perusmatkustajille lihapyöryköitä ja jossa perusihmiset kittaavat kaljaa aikansa kuluksi.

VR:n ravintoLAvaunu tuo mieleen 70-luvun eikä ole tarkoitettukaan etätöihin.
Entä, jos duunivaunu olisikin kahvila Starbucksin tai Espresso Housen tapaan? Ei kaljaa eikä ruokaa lainkaan. Monet pitävät toimistoaan kahvilassa läppärin kanssa, miksei tuo kahvila voisi olla junassa? Entä jos VR vuokraisi yhden vaunun jollekin kahvilayrittäjälle?

Nämä ajatukset tulivat nopeasti mieleen, niitä saa vapaasti kehitellä pidemmälle.

Kaikki eivät voi tehdä työtään junamatkan aikana, joten fyysiselle liikkumiselle on jatkossakin tarvetta. Kahden miljardin investointi Turun ja Helsingin välisen junan nopeuttamiseen kuulostaa kuitenkin valtavalta investoinnilta vanhaan ajatteluun. Duunivaunu-malli katsoisi tulevaisuuteen ja hyödyttäisi työmatkailua koko Suomessa.

Muokattu 24.1.2020

torstai 16. tammikuuta 2020

Onecoin 2020

Edellinen joulukuun kirjoitus Onecoinista keräsi jo yli 200 kommenttia ja tekstin päivittäminen alkoi käydä hankalaksi, joten jatketaan aihetta uudella sivulla.

Tällä hetkellä tilanne on erikoinen, sillä Mac-koneella pääsen Cloudfaren antaman varoituksen jälkeen Onelife.eu-sivulle, mutta Windows-koneella en. Siten myöskään jäsensivut eivät Windows-koneella aukeaisi. Eilen sivuille ei päässyt myöskään Macilla.

Jostain syystä Windows-koneella ei pääse tästä eteenpäin.
Vuorinen voi selittää, että kyse on muka haittaohjelmista tai tietomurroista, mutta olipa syy mikä tahansa, tällaiset häiriöt kertovat, ettei valuuttaan voisi luottaa siinäkään tapauksessa, että sille joskus syntyisi arvoa.

Onecoinin uutiskirje yllättää listalla, jossa on ilmoitettu verkostosta eronneet avainhenkilöt. Joukossa on mm. uusiseelantilainen Sina Hunt, joka oli avainroolissa Samoan Adventtikirkon rahanpesussa ja yksi niistä neljästä henkilöstä, jotka kehuivat Konstantinia vaatien hänen vapauttamistaan. Vielä jäljellä olevat jäsenet voisivat kysyä itseltään, mikä on saanut lähes kaikki verkostojen johtajat lähtemään Onecoinista? Kannattaisiko seurata esimerkkiä?

Sinällään lähtijöiden listaaminen on de-moralisoivaa ja yllättävä ratkaisu yhtiöltä. Ehkä pelkona on, että lähtevät verkostojohtajat siirtyvät toisiin verkostoihin ja houkuttelevat jäseniä mukaansa, ehkä jopa Onecoinin nimellä?


Olen käynyt sähköpostikirjeenvaihtoa erään uhrin kanssa. Hän kävi tekemässä rikosilmoituksen Helsingissä ja kuvasi kokemustaan:
Kävin fyysisesti laitoksella tekemässä ja kyseinen poliisi "ei ollut seurannut uutisia ja Onecoinia", eikä tiennyt siitä mitään. Ei ollut mitään apua ollut hänestä ja yhtä tyhjän kanssa koko homma. Yritin kysyä tietäisi joku tästä jonka kanssa voisi tehdä rikosilmoituksen, mutta hän ei tiennyt sitäkään. 
Ei hyvää päivää millä tasolla on Suomen poliisin tietämys! Eikö siellä katsota edes Ylen MOT-ohjelmaa? Ilmankos KRP vetoaa siihen, ettei Onecoinista ole tehty riittävästi rikosilmoituksia. Jos tämä on osaamisen taso Helsingissä, mikä se mahtaakaan olla maakunnissa? Huh.

28.1.2020: Uusi johto on tiedottanut, ettei pörssiä avata vielä pitkään aikaan. Onecoinia tullaan laajentamaan kauppa-alustana, jolla ihmiset voivat kuluttaa kolikkonsa. Nyt siis jäsenten, jotka ovat maksaneet tuhansia euroja "koulutuksestaan", pitäisi käyttää kolikkonsa DealShakerista löytyvään kirpputorikamaan. Ja jäsenten mielestä tämä on hyvä juttu, kun uudet johtajat kerran sanovat.

Epäselväksi jää, mitä kauppiaat tekevät saamillaan kolikoilla, jos niitä ei kerran voi muuttaa oikeaksi rahaksi. Miten tällainen merkitään kirjanpitoon? Aasialaiset kirpputorikauppiaat tuskin kirjanpitoa edes pitävät, mutta suomalaisten kannalta tieto olisi oleellinen.

Tommi Vuorinen on tehnyt 180 asteen takinkäännöksen ja kääntää nyt uusien johtajien tekstejä, joiden mukaan pörssin odottaminen on perustunut filosofian väärinymmärrykseen. Mitään pörssiä ei ole luvattukaan, vaan Onecoin-ekosysteemiä, eräänlaista globaalia rinnakkaistaloutta. Siitä ei Vuorisen koulutuksissa tosin mainittu sanallakaan.

Samalla yhtiö on mitätöinyt vanhat johtajansa. "Minulla on vaikutelma, että olemme nyt vahvempia kuin koskaan. Onneksi olemme päässeet eroon heikoista johtajista, joilla on ollut oma asialistansa ja jotka ovat johtaneet omaa "bisnestä bisneksen sisällä." Parhaillaan on menossa paljon hyvää ja meillä on vihdoin vahvoja ja selkeitä johtajia, jotka haluavat yrityksen parasta." lukee Tommin kääntämässä ja jakamassa viestissä. Eivätkö aiemmat johtajat halunneet yhtiön parasta? Eikö Tommilla itsellään ole selkärankaa, kun ei tajunnut lähteä aiempien johtajien mukana, vaan vaihtaa sujuvasti uusiin ja laulaa nyt heidän laulujaan? Kaikki entinen on poispyyhitty.

30.1.2020: Viikon webinaarissa Vuorinen varoittaa jäljellä olevia jäseniä vaihtamasta ex-onecoinistien perustamaan kilpailevaan Invicta-kolikkoon. Siitä rangaistaan Onecoin-tilin jäädytyksellä ja kolikot takavarikoidaan yhtiölle. Tuoreet uutiset kertovat Arto Ylitalon ja Markku Taipaleen vaihtaneen Invictaan. Top Leader Markku on ollut keskeinen henkilö, mukana alusta asti, pitivät yhdessä Arton kanssa elokuun 2018 Suomen-kiertueen. Molempien loikkaaminen kilpailijalle on vahva viesti nykytilanteesta -- etenkin kun molemmilla on todennäköisesti suuri Onecoin-potti, jonka he loikatessaan menettävät. Tehkää siitä johtopäätöksenne.

5.2.2020: Porukkaa karkaa Onecoinista ja liittyy kilpailevaan Invictaan (Circle of Finance) -- jopa avainhenkilöitä, kuten Arto Ylitalo. Olen keskustellut muutaman kanssa ja syyksi he ilmoittavat pettymyksen siihen, ettei pörssiä avattukaan. Loikkarit uskovat, että Veselina johti Onecoinia hyvin ja hänen johdollaan saadaan aikaan... no, jotain. Kukaan ei vielä tiedä, mitä Invicta tulee tekemään, mutta ehkä se kirkastuu jo tulevan viikonlopun webinaarissa.

Invictan verkoston voima näkyy jo nyt. Johtajat vetävät mukanaan kokonaisia alalinjoja ja luottamus Veselinaan on suurempaa kuin luottamus Simon Le & King Jayms -duoon (jostain syystä en yhtään ihmettele).

Loikkareilla on vain yksi huoli: entä, jos Onecoin jäädyttää tilini? Ilmeisesti vielä niin ei ole käynyt. Ehkä Sofian konttorilla ei ole edes henkilökuntaa, joka pystyisi sulkemaan tilit ja takavarikoimaan kolikot. Mutta jos niin kävisi on hyvä muistaa, että edes Onelife-verkoston jäsenyyssopimus ei voi sisältää kuluttajan kannalta kohtuuttomia ehtoja. Kymmenien tai satojentuhansien eurojen arvoiseksi ilmoitetun rahamäärän takavarikointi olisi varmuudella kohtuutonta. Ihan sama, mitä jäsenyyden ehdoissa lukee, niin ei vain voi tehdä.

Jos Onecoin-tilejä jäädytetään, on syytä tehdä rikosilmoitus poliisille tai ottaa yhteyttä kuluttajaviranomaisiin. Periaatteessa ilmoitus pitäisi tehdä Bulgariassa, mutta koska palvelua on selkeästi markkinoitu Suomessa ja sivutkin olivat suomeksi, myös Suomen viranomaisten pitäisi olla toimivaltaisia asiassa.

Kokonaan toinen juttu sitten on, paljonko kolikkojen todellinen arvo on, ja miten sen pystyy osoittamaan viranomaisille. Ehkä tilin menettäminen ei sittenkään ole mikään ongelma, koska sillä näkyvä iso summa on puhtaasti virtuaalista rahaa.

Onecoin

Tälle sivulle tulee Onecoin-kirjaan liittyviä linkkejä ja lähdeviittauksia. Verkkolinkit ovat tarpeen, sillä Youtube-videoilla on taipumus poistua ja ilmestyä uudelleen toisiin osoitteisiin.

Onecoin-aiheisia Youtube-videoita (aikajärjestyksessä):
Muita kirjassa mainittuja, aiheeseen liittyviä videoita:
Uutisia Ruja ja Plamen Ignatovan talouspetoksesta saksalaisessa terästehtaassa
Voit ehdottaa uusia linkkejä listalle, mutta ei muita asioita kommentteihin.

Kirjassa olevia viittauksia:

2015

2016

2017

2018

2019

Muita linkkejä

Arvosteluja ja kommentteja kirjasta

  • Kirjasta kirjaan
  • Talouselämä: Liian hyvää ollakseen totta – Onecoinin tarina toimii varoittavana esimerkkinä pikarikastumisesta haaveileville (€)

Päivityksiä ja korjauksia

  • Petteri Jussilan GOD-1 oli BWM, ei mersu kuten kirjassa mainitaan.
  • Onecoin nimellisarvo nostettiin 1.4.2020 42,43 euroon. Käypä arvo edelleen nolla pilkku nolla euroa.
  • Vanha järjestelmä suljettiin elokuun 2020 lopussa. Yksinkertainen virhe mahdollisti koko Onelife-jäsenrekisterin imuroinnin uudesta palvelusta syyskuun alussa. Tällainen moka on GDPR-rikkomus ja johtaa vähintään sakkoihin. Lisäksi jäsenten henkilötiedot voivat levitä ympäri nettiä. Vuodon ansiosta poliisilla olisi nyt mahdollisuus kerätä koko suomalainen jäsenkunta kuulusteluihin.
  • Tommi Vuorinen esiintyi 9.2.2021 Ylen alue-tv:n uutisissa jääputousten bongarina ja eräoppaana. Videojuttua ei enää ole netissä, mutta tekstiversio on. Harmi, ettei toimittaja huomannut kysyä Onecoin-kuulumisia.
  • Tommi Vuorinen julkaisi 26.3.2021 pitkästä aikaa uuden videon, jolla hän todistelee ettei Onelife ole pyramidihuijaus, vaikka suosittelumarkkinointi sellaiselta näyttääkin. Kalvoilla sekä Onelife että pyramidihuijaus onkin piirretty sopivasti pyramidin muotoon. On pakko ihailla Tommin sinnikkyyttä: ainoana alkuperäisistä koijareista hän jatkaa yhä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja "business as usual". 
  • Juha Parhiala (1958-2021) on kuollut. Hän asui pitkään Thaimaassa ja oli mukana käynnistämässä Onecoinia (lempinimi "Papa Onecoin"), kävi myös Suomessa rekrytoimassa väkeä verkostoon sittemmin (ja jo silloin) perättömäksi osoittautuneilla lupauksilla. (12.5.2021)
  • Kiinnostavia tietoja Ruja Ignatovasta ja Sharjahin arabiemiraatista. Ruja sai 230 000 bitcoinia, joita väitetään käytetyn terrorismin rahoitukseen Afganistanissa, Pakistanissa ja Jemenissä. Tämän perusteella Ruja saattaa olla emiirin suojeluksessa ja piilossa Arabiemiraateista (UAE). Selittää myös, miksei Dubain poliisi pidättänyt häntä rahanpesusta ja talousrikoksista. Terrorismin rahoituksen kytkeytyminen Onecoiniin kiinnostaa varmasti myös Yhdysvaltojen viranomaisia, ehkä Suomen Supoakin. (18.5.2021)
  • Yle Tampereen toimittaja Mari Lukkari on tehnyt tänä vuonna jo toisen jutun, jossa Tommi Vuorinen esiintyy nyt "kotkaharrastajana" (tekstiversio Vuorisen poseerauskuvilla). Vinkki Marille: tee seuraavaksi juttu Vuorisesta "Onecoin-harrastajana" ja pyramidihuijauksen Suomen promoottorina. Ihmettelen miksi Yle antaa näkyvyyttä Vuoriselle, joka edelleen Youtubessa levittää Onelife-verkostoa. Vaikka Vuorista ei ole vielä tuomittu mistään, Pirkanmaan piirit ovat sen verran pienet, että toimittajan täytyy tuntea Vuorisen tausta.
  • Etäisesti Ruja Ignatovalta näyttävä nainen kertoo videolla käynnistävänsä Onecoinin uudelleen ("relaunch") ja pyytää rahoitusta. Huijausta tietenkin -- maistiaisia siitä, mitä deep fake -tekniikalla voidaan jatkossa tehdä. (28.7.2021)
  • Saksassa alkaa mammuttioikeudenkäynti Onecoin-huijauksesta syytettyjä vastaan. Uutisen mukaan Onecoin käynnistyi Saksasta, vaikka todellisuudessa ensimmäiset tilaisuudet pidettiin Suomessa. Yksi vastaajista on müncheniläinen asianajaja Martin Breidenbach, jonka "legal opinion" -lausuntoa Tommi Vuorinen ja muu verkosto käyttivät todisteena Onecoinin laillisuudesta. Ehkä tämä oikeudenkäynti saa vauhtia Suomenkin viranomaisiin. (27.9.2021)
  • Englanninkielinen videoelämäkerta Kari Wahlroosista ja kyseenalaisista MLM-jutuista, joissa hän on ollut mukana (Wellstar, Onecoin, Dagcoin, Geton, Grossus Blockchain etc).
  • Uusi video (vanha 28.7.2021 on poistettu), jolla muka Ruja Ignatova lupaa Onecoin-projektille uutta aloitusta (Relaunch). Onecoinista tulisi välittäjä muille lohkoketjuille. 
  • Bulgariassa puhaltavat uudet tuulet. Vaalit voitti korruption vastainen puolue, joten ehkäpä se vihdoin selvittää maan vaikuttajien osuuden Onecoin-huijauksessa. Olen aina ihmetellyt, miten Onecoin voi edelleen toimia pääkaupungin keskeisellä liikepaikalla, aivan ministeriöiden naapurissa (ja Hesburger talon nurkalla!). Sitä näköjään ihmettelevät nyt muutkin. Asianajaja on tehnyt valituksen Bulgarian perustuslakiasiamiehelle. Se loppuu kuvaavasti: "Petitioner has no logical explanation as to why or how OneCoin and its principal parties are still headquartered, operating, and sheltered on the territory of Bulgaria despite being exposed as a violent criminal organization involved with funding of terrorism and organized crime." - Indeed! (17.11.2021)
  • Tommi Vuorinen näyttää vetävän jälleen Onecoin-värväystilaisuuksia Helsingissä. Tällä lyhyellä Youtube-videolla hän mainitsee 50-60 osallistujaa. Entiseen tapaan lähinnä 60+ miehiä, mutta myös muutama nuorempi ja nainen mukana. Vaikea ymmärtää, miksi joku vieläkin uskoisi Tommin lupauksia. (17.11.2021)
  • Ruja Ignatova nyt myös FBI:n etsintäkuulutettujen listalle. Pidätykseen johtavista tiedoista luvataan jopa 100 000 dollarin palkkio. Ruja on vasta 11. nainen, joka on lisätty etsityimpien listalle FBI:n 72-vuotisen historian aikana. Melkoinen saavutus, eivät menneet akateemiset tutkinnot hukkaan. (30.6.2022) Myöhemmin palkkio nostettu 250 000 dollariin. 
  • "Uusi alku", Sofian konttori sisustettu kokonaan uusiksi Onelife-hengessä. Tommi Vuorinen nimitetty Euroopan ja Afrikan aluejohtajaksi 4.9.2022.
  • Saatuaan nimityksen yhtiön viralliseksi edustajaksi Tommi Vuorinen lupaa jatkossa vastata median kysymyksiin (webinaari 20.9.2022 Youtubessa). Vuorinen järjestää Suomessa kiertueen 24-29.10.2022 (Jyväskylä, Turku, Tampere, Seinäjoki). 
  • Karl Sebastian Greenwood tunnusti syyllisyytensä New Yorkin oikeudenkäynnissä 16.12.2022: Onecoin oli huijausta. Tuomio luvattu 5.4.2023. Maksimirangaistus 60 vuotta vankeutta. Vielä on epäselvää, voidaanko hänet tuomita maailmanlaajuisesta huijauksesta vai ainoastaan USA:n huijauksesta, joka oli vain 57 000 dollaria. Jälkimmäisessä tapauksessa tuomio olisi merkittävästi lyhyempi. 
  • USA:n rahanpesijä ja Rujan salainen rakastaja Gilbert Armenta tuomittiin 17.2.2023 viideksi vuodeksi vankeuteen. 
  • Yle Areenassa on 20.3.2023 alkaen kaksituntinen saksalaisdokumentti "Die Kryptoqueen" Onecoin-huijauksen vaiheista. Siinä vilahtaa myös Kari Wahlroos. Lopussa Tommi Vuorinen perustelee kameralle, miksi One Ecosystem on nyt täysin laillinen ja koko ajan ollaan myyty vain koulutusta. Tämä kannattaa katsoa. Muita kommentteja blogissani
  • Cambridgessa opiskellut juristi Irina Dilkinska, jonka titteli organisaatiossa oli "Head of the Legal and Compliance Department", karkotettiin Bulgariasta ja tuotiin 21.3.2023 USA:han odottamaan oikeudenkäyntiä. Hän vastasi Onecoinin alkuaikoina kysymyksiini sähköpostissa ja matkusti Suomeen selittämään Tommi Vuorisen kanssa KRP:lle, miten Onecoin on aito ja laillinen kryptovaluutta. Valitettavasti KRP uskoi. USA:n oikeusministeriön tiedotteessa syyttäjä kommentoi osuvasti, että Dilkinska toimi tittelistään huolimatta täsmälleen päinvastoin ("...accomplished the exact opposite of her job title..."). Niinpä.
  • Onecoinin johtaja ("captain") King Jayms irtisanoutuu yrityksestä. Syyttää Sofian organisaation johtoa ja on ilmeisesti menettänyt uskonsa Onecoiniin, kun jäsenten määrä on kääntynyt laskuun ja kolikon arvo säilyi vaikka maksimimäärä kasvoi 120 miljardista 250 miljardiin. Myöntää, että Rujan äidin käskettiin puhua bulgariaksi mitä vain, jotta se voitiin kääntää englanniksi halutulla tavalla.  Nyt olisi kiinnostavaa kuulla Tommi Vuorisen kommentit. (13.5.2023)
  • Jäsenille suunnattu ja vielä joulukuun Helsingin tilaisuudessa kovasti hehkutettu uusi One Voyage Travel Club -palvelu lopettaa "väliaikaisesti" 19.5.2023. Palvelu ehdittiin hädin tuskin saada käyntiin.
  • Skotlantilainen Jennifer McAdams menetti Onecoiniin 5 000 punnan perintönsä ja alkoi taistella saadakseen viranomaiset kiinnostumaan huijauksesta. Britannian poliisin vastaukset olivat tylyjä, mutta USA:n viranomiaset kiinnostuivat valtavasta kryptohuijauksesta. McAdamsin kirja Devilscoin ilmestyi 8.8.2023 ja siitä on tulossa myös elokuva. McAdams on nykypäivän Erin Brockovich, joka käy taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta. Kirja Amazonissa. Kommenttini kirjasta blogissa
  • Vihdoin se on tapahtunut: newyorkilainen oikeuslaitos tuomitsi tänään 12.9.2023 Sebastian Greenwoodin 20 vuodeksi vankilaan Onecoin-huijauksesta. Tuomio oli enää muodollisuus, sillä Greenwood oli tunnustanut syyllisyytensä jo viime joulukuussa. Tähän asti Tommi Vuorinen on torjunut kritiikin vetoamalla siihen, ettei Onecoinia ole todettu missään huijaukseksi. Nyt on. Kiinnostavaa nähdä, miten Suomen viranomaiset reagoivat tähän.
  • Britannissa on perustettu joukkokanne Onecoin-uhrien rahojen palauttamiseksi. Sivun mukaan myös muiden maiden kansalaiset voivat liittyä kanteeseen. https://www.onecoinvictims.com/ (21.9.2023)
  • Irina Dilkinska, aikoinaan Onecoinin laillisuusjohtaja, on New Yorkissa myöntänyt syyllisyytensä petokseen ja rahanpesuun. Tommi Vuorinen ja Irina Dilkinska kävivät 2015 selvittämässä KRP:lle miten Onecoin on todellinen kryptovaluutta. "The dedicated prosecutors of this Office and our law enforcement partners will continue to pursue this important case until every defendant is brought to justice.” USA:n oikeuslaitoksen käsi voi ulottua myös suomalaisiin, vaikka omaa oikeusjärjestelmäämme Onecoin ei kiinnostakaan. (9.11.2023)
  • Saksan oikeus tuomitsi Black Diamond Onecoin-huijarin Frank Ricketts viiden vuoden ja hänen vaimonsa Manon Hubenthal neljän vuoden vankeuteen. Lisäksi saksalainen juristi Martin Breidenbach, jonka laillisuuslausuntoa Onecoin-jäsenet käyttivät todisteena Onecoinin aitoudesta, tuomittiin kahden vuoden ja 9 kuukauden vankeuteen (9.1.2024). Vain Suomen viranomaiset odottavat yhä. 
  • Tommi Vuorisen 24.1.2024 pitämän OES webinaari -tallenne Youtubessa. Vuorinen neuvoo jäseniä vaihtamaan migraatiossa kolikot uuteen Polygon-lohkoketjuun ja maksamaan siitä vaadittavan toimenpidemaksun. Linjoilla lähes 200 ihmistä seuraa esitystä. Huvittava yksityiskohta: kun Vuorinen tippuu hetkeksi pois linjoilta (41 min), hän vitsailee satukirjailijan  (=allekirjoittanut) ehkä painelleen näppäimiä ja poistaneen hänet kokouksesta. Vuorinen korostaa (28 min), että henkilöiden tuomiot johtuvat heidän yksityisestä toiminnastaan, yhtiötä ei ole syytetty eikä tuomittu. Tällainen kanta on vähintäänkin erikoinen, kun oikeus on nimenomaisesti arvioinut yhtiön huijaukseksi ja tuominnut sitä pyörittäneet henkilöt. Vuorinen itse on ainoa alkuperäisistä henkilöistä, jota ei ole vielä edes syytetty. "Mitään Onecoinia ei ole enää olemassa", Vuorinen sanoo. Valuutta on ulkoisesti "OES" ja sisäisesti "One". Toiminta siirretään Vietnamiin, koska Eurooppa on niin byrokraattinen ja täynnä BBC:n sekä Ylen mustamaalausta (!). Olisikohan todellisempi syy siinä, että Vietnamissa valvonta on olematonta.
  • Mark Scott, Onecoinin USA:n haaran rahanpesun vetäjä ja äkkirikastumista tavoitellut asianajaja, sai New Yorkissa 10 vuoden vankeustuomion (25.1.2024). Scottin motto oli saavuttaa "50 ja 50" eli ansaita 50 miljoonaa ennen kuin täyttäisi 50.
  • Konstantin Ignatov, Rujan veli ja häntä johdossa vajaan vuoden tuurannut entinen varastomies, tuomittiin New Yorkissa 5.3.2024. Tehtyään syyttäjän kanssa yhteistyötä Konstantin selvisi jo istumallaan 34 kuukauden vankeudella ja 118 000 dollarin takavarikoinnilla. Tuomio voi vaikuttaa lievältä, mutta Konstantin ei selvästikään ollut kotonaan miljardihuijauksen keskipisteenä ja joutuu katselemaan lopun ikäänsä olan yli. Mielessä varmaankin kummittelee siskon kohtalo. Toivottavasti joskus saamme tietää, mitä kaikkea avainhenkilöiden tutkinnassa on paljastunut Onecoinin sisäisestä toiminnasta.
  • Käräjäoikeus on hylännyt verottajan Tommi Vuorista vastaan nostamat syytteet veropetoksesta. Se sanottakoon Vuorisen puolustukseksi, että hän kehotti kaikkia maksamaan verot myynneistä ja pyrki ilmeisesti itsekin tekemään niin (ainakin osasta tuloistaan). Verottaja ei vain osannut vastata, mikä on olemattoman virtuaalivaluutan verotusarvo, kun sitä ei voi realisoida. Oikeudessa ilmoitetut Vuorisen tulot olivat satoja tuhansia euroja, joten hänelle Onecoin ja rikos on aidosti kannattanut. Kuvaavaa on, että vain verottaja tarttui asiaan. Vuorista olisi pitänyt syyttää petoksesta tai rahanpesusta, sillä muualta kopioitujen pdf-tiedostojen myynti "koulutuspaketteina" oli puhdasta huijausta ja niillä vain peiteltiin luvatonta sijoitustoimintaa. Se ei viranomaisia kiinnostanut (20.3.2024). Kirjoitus aiheesta blogissani

  • Onecoinin "laillisuusjohtaja" Irina Dilkinska tuomittiin eilen USA:ssa neljän vuoden vankeuteen mm. rahanpesusta. https://www.justice.gov/usao-sdny/pr/head-legal-and-compliance-multibillion-dollar-cryptocurrency-pyramid-scheme-onecoin-0. Häneltä takavarikoitiin 111 440 000 dollaria (4.4.2024).
  • Britanniassa nostettu joukkokanne vahvistettiin oikeudessa 7.8.2024. Se mahdollistaa paitsi Ruja Ignatovan, myös Islam-veljesten sekä Kari Wahlroosin varojen jäädyttämisen ja huijauksella ansaittujen rahojen takaisinperinnän. BBC:n uutinen aiheesta: https://www.bbc.co.uk/news/articles/c9d1y0z4z9no.amp Joukkokanne "OneCoinClaim - Justice for Victims" osoitteessa https://www.onecoinvictims.com/1c ja siihen liittyvä tiedote asianajotoimistolta
  • Korruptio on tähän asti suojellut Ruja Ignatovaa kotimaassaan, mutta oikeuslaitos on vihdoin nostanut syytteet poissaolevaa Ignatovaa vastaan (uutinen 12.8.2024).
  • Kolme suomalaista sai tuomion Onecoin-rikoksista. Tarkemmin sanottuna tuomiot tulivat verorikoksista ja velallisen epärehellisyydestä. Päätekijä sai 2 vuotta ja 9 kk vankeutta, kaksi muuta miestä 10 kuukautta ehdollista vankeutta. Prosessin viivästyminen kolmella kuukaudella alensi tuomioita. Huomattavaa on se, että tuomiot tulivat tulojen piilottelusta, ei huijauksesta. Niinpä Tommi Vuorinen saa edelleen jatkaa huijausta, koska sentään yritti ilmoittaa huijauksen tuottamia tuloja verottajalle. Ylen uutinen 4.9.2024.