Google asentaa salaa neljän gigatavun tekoälylaajennuksen

Tämä on taas niitä asioita, joita on vaikea luokitella mihinkään kategoriaan. Google on alkanut asentaa neljän gigatavun Gemini Nano -tekoälymallin käyttäjien koneelle kysymättä lupaa tai ilmoittamatta asiasta. Pitäisikö tästä ilahtua vai raivostua?

Eniten ihmetyttää touhun salamyhkäisyys. Tiedosto on tullut joillekin suomalaisille, useimmille ei. Olen yrittänyt selvittää, mikä on yhdistävä tekijä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Omilta koneiltani en ole sitä löytänyt.

Kyse on Chrome-selaimen tekoälytoiminnoista, ainakin Help me write -apurista, josta Googlen oma help-sivu sanoo näin:

To use this feature, make sure that you:

• Are located in the US and at least 18 years old.
• Have English as the language of your Chrome browser. Learn how to change Chrome languages.
• Are signed in to your Google Account in Chrome.
• Turn on Make searches and browsing better.
• This feature is only available in English and on Windows, Mac, and Linux at this time.

Näiden kriteerien perusteella tiedoston ei pitäisi ilmestyä lainkaan suomalaisille, mutta niinpähän vain ilmestyy. Voit testata oman koneesi kirjoittamalla komentoikkunassa DIR \weights.bin /s . Sitä voi myös hakea C: asemalta Windowsin Tiedostohallinnan hakutoiminnolla. Sama Macissä.

Jos tiedosto löytyy, sen koko on 4 269 932 544 tavua, päiväys 1.1.1980 (DOS/FAT-järjestelmän nollakohta ts. päiväystieto on nolla) ja se sijaitsee kansiossa C:\users\<käyttäjätunnus>\AppData\Local\Google\Chrome\User Data\OptGuideOnDeviceModel\2025.8.8.1141. Huh! Tiedoston ja kansion voi poistaa, mutta ne ilmestyvät ennen pitkää takaisin.

Joillakin tiedosto on ollut pienempi, mutta silloin lataus on kesken. Neljän gigatavun pakettia ei imaista yhdellä rykäisyllä nopeankaan valokuidun yli. 

Neljä gigatavua! Muistan hyvin ajan, kun suurimmat levyasemat olivat pari gigatavua (ja ajan myös paljon sitä ennen). Nyt neljä gigatavua otetaan levyltä noin vain, lupaa kysymättä, ilman selityksiä. Ja se kyrsii syystäkin käyttäjiä.

Sinänsä tämä on ovela veto Googlelta. Siirtämällä kielimallin painotiedoston käyttäjän omalle koneelle Google säästää omia datakeskuksiensa kuormituksessa ja sähkölaskussa. Toisaalta neljän gigatavun siirtäminen sadoille miljoonille Chrome-käyttäjille kuluttaa valtavasti niin tietoliikenne- kuin sähköverkkoa. Neljä gigatavua vastaa useita suoratoistettuja elokuvia. Kun malli on paikallisessa tiedostossa, se toimii nopeammin ja kuluttaa sähköä vain käyttäjän omassa koneessa. Kustannukset jäävät käyttäjille. Jos Googlen toiminta menee läpi, ennen pitkää muutkin tekoälypalvelut haluavat toimia samoin. 

Tämä episodi on kuitenkin tervetullut, sillä se muistuttaa millainen valta tekoäly-yhtiöillä on käyttäjiin ja miten suoraviivaisesti sitä voidaan käyttää. Pilvessä toimiva tekoäly tuntuu vihreältä ja kevyeltä, mutta kun se materialisoituu omalle levylle jokainen ymmärtää, ettei tekoäly toimi pyhällä hengellä. Se vaatii resursseja, joista jonkun on maksettava - joko sijoittajien, asiakkaiden tai ympäristön.

Asiasta on noussut kansainvälinen kohu, mutta Google ei ole siitä huolimatta lähtenyt avaamaan, mistä on kyse. Kun selityksiä tai lisätietoja saadaan, palaan asiaan. 

Sivun https://www.cnet.com/tech/services-and-software/chrome-installing-4gb-ai-model-gemini-nano/ mukaan latautuneesta mallista pääsee eroon Chromen asetuksista: kirjoita osoitekenttään chrome://flags, etsi listasta kohta Enables optimization guide on device (vähän ennen puoltaväliä, asetuksia on paljon!) ja vaihda oletusarvo Default asentoon Disabled. 

Tietävätkö nettijätit meistä liikaa - vai liian vähän?

"Amerikkalaiset nettijätit tietävät kaiken mitä teemme ja ajattelemme. Ne keräävät meistä tietoa somepalveluista ja seuraavat nettikäyttöämme. Kaikki rekisteröidään ja myydään mainostajille, jolloin yksityisyytemme on mennyttä."

Näin meitä varoitetaan, mutta asiassa on paljon spekulointia. Emme todellisuudessa tiedä, miten tarkkaan seuranta profiloi meitä. Googlen hakukone tuntuu arvaavan jo puolesta sanasta, mitä haemme, mutta nettisivuilla näkyvät mainokset eivät tunnu osuvan lainkaan.

Jos nettijätit tuntevat meidät niin hyvin, miksei tietoa käytetä markkinoinnissa paremmin? Miksi mainokset eivät näytä kiinnostavilta, vaan pikemminkin laahaavat kaukana toimintamme perässä?

Ehkä yksi selitys on valtavien datamassojen käsittelyn vaikeudessa. Miljardien datapisteiden analysointi mielekkääksi tiedoksi on edelleen äärimmäisen vaikeaa, oli tekoälyä tai ei. Luultavasti suuret yritykset eivät itsekään tiedä, mitä kaikella datalla tekisivät ja miten sitä voisi hyödyntää. Ihmisen elämä ja tarpeet ovat liian monimutkaisia tekoälyn kaavamaisuudelle.

Kerettiläisesti voisin väittää, että meistä kerätään liian vähän tietoa. Annan käytännön esimerkin.

Sunnuntai-iltana 12.11.2023 tarvitsin muuntajan vanhaan Asusin läppäriin (ei omani, mutta lähipiirissä). Googlasin aikani, mutta Suomesta ei tuntunut löytyvän juuri kyseistä mallia. Lopulta ihan oikea laturi löytyi Saksan Amazonista, mistä sen tilasin. Tilaus luvattiin toimittaa perjantaiksi ja kas - se putkahti työpaikan postilaatikkoon juuri ilmoitettuun aikaan. Logistiikka toimi siis loistavasti. 

Tänään, 28.11.2023 on kulunut yli kaksi viikkoa googlauksesta, ja silti samat perhanan muuntajat kummittelevat eri nettisivuilla - ihan Hesaria myöten.

Asus-laturien muuntajat kummittelevat yhä mainoksissa.

Tätä samaa olen katsellut jo kaksi viikkoa. Nettimainostajat katsovat peräpeiliin ja sielläkin heidän näkymänsä tuntuu lumisateen samentamalta. Pitäisi ymmärtää, ettei yli kaksi viikkoa vanhaa tuote-googlausta kannata enää käyttää mainosten valintaan. Asus-läppärimainokset sivupalkissa liittynevät samaan kohdennukseen.

Kehittyneessä valvonnassa mainostaja saisi tiedon, että tilasin jo laturin, eikä ole mitään järkeä mainostaa niitä edelleen (ei varsinkaan noita kaikkia malleja, kun hain vain tiettyä mallinumeroa). 

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että tämä tulos on ihan peruslaitteistolla. Windows 11, siinä Chrome-selain, ei mainosten esto-ohjelmia tai poikkeuksellisia suoja-asetuksia.

Esimerkkini valossa näyttää siltä, että nettijätit eivät tiedä meistä edes tarpeeksi, vaan tykittävät mainoksiaan hehtaaripyssyllä peräpeiliin tähtäämällä. Onko se sitten osoitus yksityisyydestä, mene ja tiedä, mutta ainakaan tämän nähdessäni en ole huolissani nettiseurannasta.

Vasta kun kaikki minulle näkyvät mainokset alkavat osua liian hyvin muutan mieleni. Ja voihan olla, että yhtiöt vain hämäyksen vuoksi näyttävät epärelevantteja mainoksia, jotta eivät paljastuisi.

Kukaan ei valvo laittomia mainoksia

Sähkön korkealle pompannut hinta on saanut vauhtia huijareihin. Aiempi mainos laitteesta, joka lupaa vähentää kodin sähkönkulutusta jopa 90 prosentilla, on taas saanut uutta eloa ja sen voi bongata erilaisilta nettisivuilta. Nyt tuotteen nimenä on VoltPlug. 

Täysin laiton mainos.

Miten pienentää sähkölaskua -otsikolla houkuttelevan mainoksen olen nähnyt ainakin Suomen sotilas- ja Verkkouutiset-julkaisujen sivulla, asiatekstiin upotettuna. 

Sama mainos, eri kuva - nyt brittiläisellä sähköpistokkeella.

Jo kuvasta näkee, että mainos on laiton. Sähköverkkoon ei saa kytkeä tarkastamattomia laitteita, eikä kuvan laite edes ole se, mitä yritetään mainostaa. Tarkempi laite-esittely löytyy mainosta klikkaamalla. 

"Sähkölasku alenee 90 prosentilla" - ihan varmasti.

Yleinen elämänviisaus on, ettei liian hyvältä kuulostava tarjous ole totta. Tässä se toteutuu konkreettisesti. Ei ole mitään tekniikkaa, jolla sähkönkulutusta voisi oleellisesti laskea vain kytkemällä pistorasiaan jonkin uuden laitteen. 

Näin se ei toimi.

Mainossivun lopussa on lista kuvalla varustettuja testimoniaaleja, joissa muka kehutaan laitteen tehokkuutta. Kaikki kehut ovat tietenkin väärennöksiä. 

"Vakauta sähkövirtasi, poista likainen sähkö."

Vuosi sitten laitetta myytiin nimellä VoltBox. Silloin Kuluttaja-lehti varoitti kansalaisia menemästä halpaan. 

Huuhaa-laite nyt tarjouksessa!

VoltPlugin tarjoushinta on "vain" 59 euroa. Somessa joku huomasi, että saman laitteen voi tilata alle 10 eurolla suoraan Kiinasta. Kyse on siis samanlaisesta mainoshuijauksesta kuin pari vuotta sitten Youtubessa pyörineet valheelliset videot suomalaisista keksijöistä (blogitekstini parin vuoden takaa). Huijarit ostavat laitteita Kiinasta, tekevät niihin valheelliset mainokset ja myyvät tuotteita suurella katteella. 

Youtubesta löytyy useita videoita, joissa laite on avattu ja tutkittu, esimerkiksi tämä ja tämä. 

On kestämätöntä, että Google jakaa laittomien ja toimimattomien laitteiden mainoksia piittaamatta lainkaan asiasta. Kyse on paitsi huijauksesta, myös sivustolle koituvasta mainehaitasta. Toivottavasti sivustot reklamoivat asiasta Googlelle, tavallisten käyttäjien valituksilla ei ole arvoa.

Voi tietenkin yrittää. Googlen mainosikkunoiden oikeasta ylänurkasta löytyy painike, josta saa lisätietoja mainoksesta. 

Miksi tämä mainos? Niinpä.

VoltPlugin mainostajaksi kerrotaan liettualainen UAB Commerce Core. Ei todellakaan herätä luottamusta. Ikkunassa on myös painike "Tee ilmoitus tästä mainoksesta". 

Kannattaa hyödyntää joukkovoimaa ja tehdä, vaikka sillä tuskin vaikutusta onkaan. Google kuuntelee euroja ja dollareita, ei viranomaisia eikä käyttäjiä.

EU säätelee monta asiaa hyvinkin pikkutarkasti ja suojelee kansalaisten henkilötietoja mm. juuri someyhtiöiden mielivallalta. Selviin huijauksiin se ei näytä pystyvän puuttumaan, vaikka tämänkin mainoksen ostanut firma on EU-alueen sisällä. 

Piilottaako Google koronalääkkeen hakutuloksia?

Twitterissä liikkuu väitteitä, joiden mukaan Google sensuroisi koronatietoutta ja nostaisi esiin virallisia totuuksia. Netin salaliittohörhöt uskovat tietävänsä paremmin, koska ovat tehneet "omaa tutkimusta" Youtube-videoita katsomalla.

Todisteena Googlen tulosmanipuloinnista käytetään hakua Tokyo Medical Association Ivermectin. Totta on, että Google nostaa tulosten kärkeen tuloksia, joissa suhtaudutaan kielteisesti Tokion lääketieteellisen yhdistyksen (?) Ivermectin-suosituksiin:

Googlen hakutulokset.

Ensimmäinen tulos on päivätty 14.9.2021 ja se tiivistää kaiken oleellisen: Japan has not approved Ivermectin as a COVID-19 treatment. 

Monet uskovat, että DuckDuckGo olisi Googlea luotettavampi, koska se ei manipuloi tuloksia. Ja kas kummaa, siellä tosiaan kärkeen nousevat Ivermectin-suositusten linkit:

Onko DuckDuckGo parempi hakukone?

Ensimmäinen niistä on tämä 1.9.2021 päivätty epämääräisen tohtori Eddy Bettermannin kirjoitus: Head of Tokyo Medical Association says “now is the time” for all covid patients to get ivermectin, not vaccines.

Kokeillaan vielä Microsoftin Bing-hakua:

Lähes samat tulokset kuin DuckDuckGo:lla.

Näyttää siltä, että DuckDuckGo käyttää sisäisesti Microsoftin hakua, ja antaa siksi Googlesta poikkeavia tuloksia. Se ei kuitenkaan ole osoitus hakukoneen "rehellisyydestä" vaan pikemminkin päinvastoin: Microsoftin kärkeen nostamat uutiset ovat syyskuun alusta, kun taas Googlen tulokset ovat syyskuun puolivälistä ja kiistävät aiemmin esitetyt väitteet virheellisinä.

Sekä DuckDuckGo:n että Bingin tuloksista löytyy myös Ivermectin-suosituksen kiistäviä uutisia (DuckDuckGo:lla viidentenä, Bingillä kakkosena), mutta Google on yksinkertaisesti painottanut uusia, päivitettyjä tietoja enemmän, ja nostanut uudemman tiedon ykköseksi. DuckDuckGo/Bing näyttävät vanhempia tietoja. Google on siten parempi ja sen ykköseksi nostama kirjoitus luotettavampi kuin yksittäisen jenkkitohtorin kanta.

On helppoa epäillä Googlea sensuurista ja ajatteluun vaikuttamisesta. Vastaava tapaus oli alkuvuodesta levinnyt haku Happy White woman. Epäilijät näkivät siinäkin merkkejä tahallisesta vaikuttamisesta.

Tarkkana kannattaa olla. Juuri äskettäin Google kertoi, että se "aikoo kannustaa ympäristö­ystävällisempiin valintoihin, alkaa muokata hakutuloksia" niin hakukoneessa kuin Maps-karttaohjelman reittivalinnoissa. Hakukoneen ei pidä "kannustaa" mihinkään muuhun kuin oikeaan tietoon. Muu arvottaminen kuuluu käyttäjälle.

Jokainen hakukone joutuu tekemään valintoja. Niitä kutsutaan algoritmeiksi. Googlen tapauksessa kärkituloksiin vaikutetaan myös käsityönä, siksi Googlen tulokset ovat paljon osuvampia kuin Microsoftin Bingin tulokset. Googlella tietoisesti tehdyt painotukset ovat mahtava ase maailmanlaajuisen ajattelun muokkaamiseksi. Täytyy vain toivoa, että Google käyttää tätä valtaa jatkossakin vastuullisesti.

Ivermectin ei kuitenkaan ole todistus yhtään mistään. Edelleenkin kyse on ihmis- ja eläinlääketieteessä käytetystä matolääkkeestä. Jostain syystä rokotevastaiset ovat halunneet tehdä siitä vaihtoehdon rokotuksille. Mitään tietellistä näyttöä Ivermectinin hyödyistä ei ole. 

Kiitos Google, että kerrot sen. Ja häpeä DuckDuckGo:lle, että se nostaa ensimmäiseksi yksittäisen lääkärin perusteettoman kirjoituksen.

Onnellinen valkoinen nainen

Viime syksynä netissä osui silmiini väite, jonka mukaan Google pyrkii aivopesemään ihmisiä liberaaleihin arvoihin. Kun hakukoneella etsii happy white woman, tuloksena on kuvia, joissa valkoinen nainen on yhdessä mustan miehen kanssa. Erään äärisivuston mielestä tämä on "editorial decision on the part of Google to show White women with dark men", jonka lopullisena tavoitteena on valkoisen rodun tuhoaminen, suoranainen "white genocide".

Samantapaisia väitteitä ovat levittäneet Suomessa persujen nettiaktiivit. Mutta onko Googlen kuvahaku todella arvoliberaalia ajatusten muokkausta vai onko asialle muita selityksiä?

Kokeilu osoittaa, että kuvahaku todella tuottaa väitetyn tuloksen. Ykkösenä on kuvapankin kuva, jossa musta mies silittää raskaana olevan valkoisen naisen vatsaa. Kieltämättä erikoinen valinta "onnelliseksi valkoiseksi naiseksi".

Happy white woman - Google

Tuloksista huomaa, miten asian kokeileminen alkaa pian vaikuttaa tutkittavaan asiaan. Tuloksiin ilmestyy sivuja, joilla ihmiset ovat kokeilleet samaa hakua. Prosessi alkaa ruokkia itse itseään, mikä on yleinen vaara vuorovaikutteisissa algoritmeissa ja koneoppimisessa. (Oma kuvani on parin viikon takaa, nykyään tulos voi olla erilainen, vielä vääristyneempi).

Voidaan kuitenkin olettaa, että alkuperäinen väite on pitänyt paikkansa. Miksi ensimmäisenä tarjotaan rotujen välistä parikuvaa, vieläpä toisen kerran peilattuna? Kokeillaanpa muita hakuja.

Happy black woman - Google

Mustien naisten haku tuottaa odotetun tuloksen. Yhtään valkoista ei ole joukossa, ei liioin parikuvia. Sama tulos aasialaisilla naisilla.

Happy asian woman - Google

Teoria tahallisesta arvomuokkauksesta vahvistuu, kun tekee vastaavan haun Duckduckgo-hakukoneella. 

Happy white woman - Duckduckgo

Duckduckgo antaa tulokseksi pelkkiä valkoisia naisia. Mielenkiintoista. Kyse ei ole kuitenkaan puolueettomasta hakukoneesta, vaan tulokset ovat liki suoraan Microsoftin Bing-hakukoneesta:

Happy white woman - Bing

Kiinnostavaa on, että Googlen kuvahakua hallinnut parikuva näkyy myös tässä listassa - mistähän kumman syystä juuri tämä kuvapankin kuva on näin suosittu?

Teoria arvoliberalismin pakkosyötöstä murenee viimeistään venäläisen Yandexin kohdalla:

Happy white woman - Yandex.

Yandex nostaa kärkeen kaksi mustaa parikuvaa. Valkoisten naisten hakeminen ei tosiaan näytä helpolta.  

Vielä yksi kokeilu:

Happy Finnish woman - Google

Suomalaisten naisten tulos on odotettu.

Vertailun vuoksi hakutulos myös Happy white man sanoilla: 

Happy white man - Google

Yllättäen ensimmäiset tulokset ovat mustia miehiä. Kolmas tulos on Miki Sileonin Twitter-viesti, jossa ihmetellään parikuvaa, joka on taas putkahtanut mukaan hakuun. Twiitin mukaan "Onko kyseessä Eurooppalaisen väestöön kohdistuva kansanmurhaa edistävä suggestiivinen viestintä? Neljäs kuva on itse otettu ruutukuva miesten hausta.

Tämä kaikki voi tuntua lapselliselta, mutta aihe on vakava. On erittäin terveellistä pohtia, millaisia tuloksia hakukoneet meille syöttävät ja miten niihin voidaan vaikuttaa -- niin tahallisesti kuin tahattomasti. Aiemmat haut, niin omat kuin muidenkin tekemät, voivat vääristää tuloksia yllättävällä tavalla. Ja sitten on vielä Google-pommit, joissa tietoisesti tai piloillaan nostetaan haluttu osuma tuloslistan kärkeen.

Mutta alkuperäinen kysymys on yhä vastaamatta: miksi valkoisen naisen hakeminen tuottaa kuvia sekapareista?

Ensinnäkin kuvien hakeminen on paljon vaikeampaa kuin tekstin hakeminen. Hakukone ei yritä tulkita kuvien sisältöä, vaan indeksoi kuvan metatietoja tai lähellä olevaa tekstiä. Lisäksi yksi kuva, johon on jostain syystä viitattu usein, voi nousta haun kärkeen, vaikkei se olisi täsmälleen sitä mitä haetaan. Kuvapankin kuvissa on usein laajat kuvailutiedot ja avainsanat, ja sivustoilla paljon liikennettä, joten ne nousevat helposti kärkeen.

Googlen insinööreillä olisi mahdollisuus ajatusten ohjailuun ja arvovaikuttamiseen. Siksi tuloksia kannattaa aina tarkastella kriittisesti.

En kuitenkaan usko, että tässä on tahallista vaikuttamista, vaan yksinkertainen fakta: valkoinen nainen on edelleen oletusarvo. Valkoisuus merkitään kuviin vain, jos se on jostain syystä merkittävä tekijä -- esimerkiksi yhdessä mustan miehen kanssa. Valkoisuus oletusarvona on siis juuri päinvastoin kuin miten äärioikeisto haluaa tuloksen tulkita. Haku Happy woman tuottaa lähes yksinomaan valkoisia naisia; vain pari aasialaista mahtuu ensimmäisen sadan kuvan joukkoon. Valkoinen on oletusarvo.

On vaarallista lähteä levittämään teorioita ja syytöksiä nettipalveluista, koska väärinäkin ne johtavat itseään vahvistavaan kierteeseen.

Bingin (Duckduckgon) muista poikkeava hakutulos johtuu siitä, että hakukone on huono. Sen havaitsee kun yrittää etsiä jotain muuta. Googlen antamat tulokset ovat huomattavasti relevantimpia kuin Bingin, jonka tulokset näyttävät sattumanvaraisilta.

Lisäys klo 21: Tuloksia saattaa vääristää myös kuvan valkoinen tausta.  

Happy white woman... white background.

Tätä kuvaa ympäröivissä teksteissä (luultavasti samat tiedot jpeg-tiedoston metatiedoissa) esiintyy kahdesti sana white, joten Google nostaa sen korkealle hakutuloksissa. 

Happy white man.

Sama ilmiö selittää myös sen, miksi "white man" haun ensimmäisessä kuvassa on musta mies: kyse on tässäkin valkoisesta taustasta. Mustaa taustaa käytetään henkilökuvissa hyvin harvoin.

Lisäys 25.1.2021: Vielä yksi juttu: "white woman" on ainakin jenkkikulttuurissa epätarkka ilmaisu. Ihmiset eivät koskaan ole valkoisia. Oikeampi termi on "caucasican woman". Sillä haettuna kuviin tulee yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain länsimaalaisen vaaleita naisia.

Happy caucasian woman - Google.

Ainoa poikkeus on juuri tuo parikuva (joka on ilmeisesti photoshopattu kahdesta henkilöstä), jonka kuvauksena on teksti "A mixed couple, black man CAUCASIAN WOMAN pregnant standing for WHITE background with thumps up and very happy".

Lisäys 26.1.2021: Toinen vastaava haku näyttää olevan "american inventors", joka tekstinä oikeita nimiä (Edison, Bell, Morse, Ford...) mutta kuvahakuna tuottaa pelkkiä mustia miehiä. Tämäkin nettiuskomus on saanut alkunsa amerikkalaisilta keskustelupalstoilta jonkun tekemästä havainnosta ja vahvistaa nyt itse itseään. Mitä hyötyä kenellekään olisi vääristää keksijöiden kuvahaun tuloksia tarkoituksella? Asian levittäminen netissä kertoo enemmän levittäjistä kuin Googlesta.

On mahdollista, että vastaavia vääristymiä esiintyy muissakin Google-tuloksissa. Siksi lähdekriittisyys on tarpeen ja todisteet kiinnostavat. Mielellään jotain muuta kuin kuvia, kiitos.

Google ja Apple hyötyvät sovellusverosta (app tax), mutta kuinka pitkään?

Sovelluskauppa oli yksi tekijä, joka auttoi tekemään iPhonesta valtavan menestyksen. Google omaksui saman mallin. Sovelluskaupan ansiosta kaikkien kehittäjien ohjelmat löytyvät yhdestä paikasta, niiden tietoturva voidaan tarkistaa etukäteen (ja haitallisiksi todetut sovellukset jopa poistaa puhelimista jälkikäteen) ja kaupan ansiosta Apple sekä Google pystyvät säätelemään sovellusten hinnoittelua, toimivuutta, yhdenmukaistamaan maksuja ja kokeilukausia ym. 

Tässä kaikessa oli valtava ero Symbian-sovelluksiin verrattuna, joita piti metsästää eri puolilta nettiä ja joiden maksamisesta saati laadusta ei koskaan ollut takeita. Ei ihme, että Nokian Symbian-alusta kuoli nopeasti pois iPhonen ja Androidin tultua.

Sovelluskauppa hyödyttää kehittäjiä, joten Applen ja Googlen perimä 15-30 % osuus sovelluksen hinnasta on kohtuullinen korvaus jakelu-, markkinointi- ja laskutuskanavasta. Toisaalta myös Apple ja Google hyötyvät kehittäjistä. Ilman niitä puhelimista ei olisi koskaan tullut näin suosittuja. Kyseessä on win-win-tilanne, aito ekosysteemi.

Applella on monopoli omalla alustallaan. iPhone-sovelluksia voi jakaa vain sen kautta, joten 15-30 % kuulostaa korkealta. Googlen sovelluskauppoja on lukuisia, vaikka niiden käyttöä länsimaissa ei suositella tietoturvasyiden vuoksi. Esim. Kiinassa Googlen Play-kauppa ei toimi, joten Android-käyttäjien on pakko ostaa ohjelmansa muualta. Sama on nyt edessä Huaweilla. 

Osa sovelluksista on ilmaisia, koska niiden tekijä saa tulonsa kuukausimaksuista tai sovelluksen sisäisistä ostoista. Tämä on ärsyttänyt mm. Spotifytä, jonka kuukausimaksusta 30 % on mennyt Applelle. Apple saa rahaa tyhjästä, minkä vuoksi veloitusta on alettu kutsua sovellusveroksi (app tax). Apple siis ottaa pelkästä rahansiirrosta itselleen jopa 30 %, kun tavallisen maksuvälittäjän (luottokortti tai PayPal) osuus on korkeintaan pari prosenttia. 

Apple veloittaa osuutensa vain silloin, kun maksullinen tilaus on tehty sovelluksen kautta. Jos Spotify-tilaus maksetaan suoraan palvelun nettisivulta, "veroa" Applelle ei tarvitse maksaa. Ilmeisesti aiemmin Applen sovelluskaupan säännöissä on kielletty mainostamasta suoraa tilausmahdollisuutta sovelluksen sisällä, mutta nyt tarkistaessani ehdot en tällaista kohtaa löytänyt.

Joku väitti, että eihän tässä ole mitään erikoista: myös K-kauppa ottaa 30 % katetta myymistään tuotteista. Mutta sovelluskauppa on ihan eri juttu. Päivittäistavaroissa kate ei ole lähelläkään 30 prosenttia ja fyysisen tavaran logistiikka aiheuttaa aivan eri tavalla kustannuksia kuin digitaalisen sisällön säilyttäminen palvelimella ja maksutietojen prosessointi.

Paljon suurempi ero on siinä, ettei K-kaupoilla ole monopolia. Samoja tavaroita voi ostaa muistakin kaupoista, mikä luo hintakilpailua ja estää nostamasta myyntikatetta 30 prosenttiin. 

Sisäisten ostojen tapaukseen on vaikea löytää edes sopivaa rinnastusta. Entä jos K-kauppa vaatisi itselleen 30 % tilausmaksuista, joita asiakkaat tekevät heiltä ostamiensa lehtien perusteella? Jos tänään ostan irtonumeron lehdestä ja päädyn myöhemmin tilaamaan sen, K-kauppa vaatisi itselleen 30 % kaikista tulevista tilausmaksuista? Koska me voimme.

Viime viikolla kiinalaisten puoliksi omistama pelijätti Epic sai potkut Applen ja Googlen kaupoista, koska se kieltäytyi maksamasta pelien sisäisistä maksuista osuutta muualle, ja halusi hoitaa maksuliikenteen itse. Fortnite-peli on valtavan suosittu ja miljardiluokan rahasampo, joten tapahtuma sai paljon julkisuutta. 

Applen ja Googlen miljardivoitot eivät tule tyhjästä. Ne edellyttävät määräävän aseman härskiä hyödyntämistä ja asiakkaiden rahastamista. Joku maksaa ilmaisilta ja ystävällisiltä näyttävistä palveluista. Microsoftia syytettiin samanlaisista kuvioista 1990-luvulla.

Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset ovat katsoneet teknoyhtiöiden monopoliaseman varjopuolia vain sivusilmällä. Microsoftin tapauksessa osavaltiot nostivat haasteen ja yhtiö päätettiin jo kerran jakaa kahtia, mutta oikeuden tuomio kumottiin lopulta ja Microsoft sai jatkaa yhtenä yrityksenä.

On kiinnostavaa nähdä, miten pitkään Applen ja Googlen rahastus saa jatkua. 

Lisäys 25.9.2020: https://www.cnbc.com/2020/09/24/spotify-fortnite-creator-and-tinder-parent-match-join-forces-to-challenge-apples-app-store-fees.html

Google-hakutulosten päivämuutos jopa 18 prosenttia

Googlen hakutulokset voivat vaihtua merkittävästi yhdessä vuorokaudessa. Testasin suomenkielisten numerosanojen osumat sunnuntaina 16.2.2020 ja uudelleen maanantaina 17.2.2020. Tuloksissa oli yllättävän suuria eroja.

Osumien muutos yhdessä vuorokaudessa (suomi).

Numero "yksi" näyttää pysyneen liki vakiona, mutta "neljä" on yleistynyt 42,9 miljoonasta 51,6 miljoonaan. Vielä suurempi muutos on sanojen "kuusi" ja "kymmenen" kohdalla, jossa muutokset ovat -18 % ja +22 %. Yllättäen sanojen kokonaismäärä muuttui vain vähän 457,10 miljoonasta 458,1 miljoonaan.

Miksi Google löysi sunnuntaina 21,4 miljoonaa sanaa "kymmenen", mutta maanantaina jo 26,1 miljoonaa? Kukaan ulkopuolinen ei tiedä. Todennäköisin selitys on, että eri päivinä ja eri kellonaikoina haut kohdistuvat eri palvelimille, joiden hakutietokannat ovat eri vaiheissa.

Myös englanninkielissä sanoissa on suurta vaihtelua:

Osumien muutos yhdessä vuorokaudessa (englanti).

Nyt suurin muutos on sanan "nine" kohdalla, noin -11 % (2060 miljoonasta 1840 miljoonaan). Sanojen kokonaismäärä on muuttunut peräti kuusi prosenttia (64710 miljoonasta 60770 miljoonaan).

Kiinnostavaa on, että aiempaan mittaukseen verrattuna sanan "one" määrä on laskenut selvästi.

Tulosten seuranta muistuttaa siitä, ettei Google ole suinkaan täydellinen hakukone. Siksi sen tuloksiinkaan ei kannata suhtautua kritiikittömästi. Mitähän luvut huomenna ovat? "Arvotaan tiistain lukemat..."

Mikä englanninkielinen numerosana on yleisin netissä?

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin suomea, joten nyt on englannin vuoro. Mikä numerosanoista one, two, three, four, five, six, seven, eight, nine, ten mahtaa olla yleisin? (Juuri nyt kaikille tuli yksi osuma lisää).

Tämä on helppo arvata ja joulukuun tilaston voittaja on ylivoimainen: ONE.

Neljä on kolmas ja kolme on neljäs.

One on itseoikeutettu ykkönen, sen jälkeen numerot laskevat tasaisesti, kunnes ten nousee tuplaksi edeltäjäänsä verrattuna.

Mutta mikä selittää sen, että kolmonen ja nelonen ovat "väärässä" järjestyksessä? Miksi neljä on selvästi yleisempi kuin kolme? Englannissa sanat ovat lähes yhtä lyhyitä, joten kirjoitamisen vaikeuden ei pitäisi näkyä yleisyydessä. Vai olisiko neljäkirjaimen FOUR ratkaisevasti helpompi kuin viisikirjaiminen THREE?

Määrät ovat mielenkiintoisia. One-sanoille Google löytää 25 270 miljoonaa osumaa. Hakuindeksissä on siis ainakin näin monta sivua -- vaikuttavaa.

"Four" oli joulukuussa 118 kertaa yleisempi kuin "neljä". Voisi olettaa, että englanninkielisen sisällön määrä netissä on enemmän kuin 118-kertainen suomalaiseen sisältöön verrattuna, joten voisiko tästä päätellä ettei ettei Googlen hakukone kata kuitenkaan kaikkea sisältöä?

Numeroissa 1-3 on suomea loivempaa kuukausivaihtelua:

One, two, three touko-joulukuussa.

Kesäkuun kuoppa näkyy varsinkin one-sanan kohdalla. Toisaalta määrät ovat pysyneet yllättävän samoina.

Suorastaan epäilyttävän samoina, sillä one-sanan osumamäärä pysyy täsmälleen samana (25 270) kesä-, elo-, marras- ja joulukuussa. Syyskuussa tulos oli vain hieman alempi (25 260). Vaikuttaa siltä, että 25 270 000 000 on Googlessa jonkinlainen maksimiarvo.

Kokonaisuutena tulosten määrä on pysynyt lähes vakiona toukokuusta joulukuuhun:

Numerosanojen kokonaismäärät.

Kaikissa numerosanoissa englanninkielisiä on kuukaudesta riippuen 108 - 153 kertaa enemmän kuin vastaavia suomenkielisiä.

Mikä numero on yleisin netissä?

Mikähän numeroista (kirjaimin kirjoitettuna) mahtaa esiintyä netissä eniten: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän vai kymmenen?

Tällainen kysymys heräsi eräänä kevätpäivänä mieleeni, enkä osannut sanoa siihen mitään. Looginen vastaus olisi yksi. Onneksi asia on helppo selvittää.

Eilen 16.12.2019 tilanne eri numeroiden suhteen oli tämä:

"Kolme" on yleisin numerosana.

Tulokset ovat kiinnostavia. Kolme on ylivoimaisesti yleisin, yksi tulee seuraavana ja kaksi kolmantena. Mistähän syystä juuri "kolme" on yleisin?

Kolmikon perässä tulevat numerot tasavahvoina numerot neljä ja viisi. Kuusi on selvästi harvinaisempi. Numerot seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen erottuvat omana ryhmänään.

Viisikko näyttää siis erottuvan muista. Arpanopan kuudes luku on orpolapsi. Ero kuusi ja seitsemän -sanojen välillä on lähes nelinkertainen. Kuusi-sanan päällekkäiset merkitykset korostuvat varsinkin näin joulukuussa, joten suosion luulisi olevan viiden luokkaa.

Yksi mahdollinen selitys on taivutusmuodoissa. Perusmuotojen hakeminen ei välttämättä kerro koko totuutta numerosanojen yleisyydestä. Ehkä joitakin numeroita taivutetaan enemmän kuin toisia?

Olen seurannut numerosanojen yleisyyttä kerran kuukaudessa tekemälläni testillä. Tulokset näyttävät vaihtelevan suuresti ajan mukaan.

Kaksi (punainen) on aiempina kuukausina ollut yleisin.

Grafiikasta näkyy, että varsinkin syyskuussa kaksi oli ylivoimaisesti yleisin. Joulukuun tulos on poikkeuksellinen, eikä sitä ole helppo selittää. Kyse voi olla satunnaisesta vaihtelusta tai Googlen hakualgoritmista, mutta kun numeroilla on 100 miljoonaa osumaa, taustalta voi löytyä jotain muutakin. Siinäpä pohtimista.

Numerosanat yhdestä kymmeneen yhteensä antaa osviittaa Googlen hakuindeksin koosta ja web-sisällön määrästä. Syksyllä määrä on selvästi kasvanut, mutta joulukuun lukema on kesän tasolla.

Numerosanojen osumien yhteismäärä (100 miljoonaa).

Jälkiviisaana voi todeta, että seurantaan olisi pitänyt ottaa myös numero nolla. Sitä löytyy juuri nyt 25 270 000 000 kappaletta, eli numero on ylivoimaisesti yleisin. Tulos on ymmärrettävä, sillä nollalla on myös yleismerkitys ("olet täysin nolla", "nollatuntisopimus" jne).

Olen tehnyt saman vertailun myös englanninkielisistä numeroista, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa.

Lisäys: Twitterissä tuli pari hyvää palautetta. Mitä pidempi numerosana, sitä todennäköisemmin se kirjoitetaan numerolla kirjainten sijaan, sanoi kielioppi mitä tahansa. Ja vaikka suomen numerosanat ovat ääkkösineen outoja, joillakin on päällekkäismerkityksiä. Eniten kaiketi numerolla kolme, joka on japanilaisen tyttöbändin nimi ("Callme").

Jättipään Olli Parviainen listasi Twitter-tunnistuksen perusteella numerosanojen "suomalaisuuden":
Yksi 95 %
kaksi 91 %
kolme 76 %
neljä 100 %
viisi 94 %
kuusi 68 %
seitsemän 98 %
kahdeksan 98 %
yhdeksän 98 %
kymmenen 99 %

Seuraava yksityisyyskohu nousee älykaiuttimista

Kymmenen vuotta sitten sosiaalinen media hyvine puolineen oli median lempilapsi. Nyt asenne on kääntynyt päinvastaiseksi. Some-jättejä syytetään urkinnasta ja tietovuotoepäilyt synnyttävät raflaavia otsikoita. Lukijoita pelotellaan suurella virheellä, minkä he ovat tehneet luovuttaessaan henkilö- ja käyttäytymistietonsa näille kasvottomille vakoilukoneistoille.

Seuraava kohu on jo muhimassa: älykaiuttimet eli digitaaliset avustajat kuuntelevat koteja jatkuvasti ja toteuttavat omistajiensa puhekomentoja. Amazon Echo (Alexa) on selvä markkinajohtaja, mutta Google Home hengittää niskaan. Monet muut valmistajat ovat joko lisensioineet Amazonin tai Googlen tekniikkaa, tai kehittäneet kokonaan omaansa (kuten Samsung Bixby).

Älykaiuttimet ovat niin hauskoja, että ymmärrän hyvin miksi ihmiset ottavat vapaaehtoisesti koteihinsa aina kuuntelevan mikrofonin. Vielä muutama vuosi sitten ajatuskin tällaisesta olisi tuntunut painajaiselta, eikä kukaan olisi uskonut sen toteutumiseen.

Itselläni on melkein joka huoneessa Googlen tai Amazonin laitteita, toimiston työpöydällä yksi pikku-Alexa. Ostin sen talvella USA-matkalla, eikä 29 dollarin alennushinta päätä huimannut.

Amazon Echo Dot eli ns. "pikku-Alexa" työpöydällä valmiina kuuntelemaan.

Puheentunnistusteknologia on niin halpaa, että se leviää joka paikkaan. Nekin, jotka eivät halua älykaiutinta, saavat kuuntelutoiminnon kuin varkain uusien kodin laitteiden mukana. LG:n ja Samsungin tämän vuoden tv-malleissa on Alexa, samoin monissa autoissa ja muissa kodinkoneissa. USA:ssa on myynnissä mm. mikroaaltouuneja, seinäkelloja, pöytälamppuja, peilejä ja jopa wc-pyttyjä, joissa on puheentunnistus sisäänrakennettuna.

Kehitykseen liittyviä tietosuojariskejä ei ole vaikea keksiä. Kun tunnistus on aktiivisena, puhekomennon taustalla ja sen jälkeen käytävä keskustelu tallentuu Amazonin ja Googlen palvelimille "järjestelmän kehittämistä varten". Varsinkin Amazonin laitteissa sininen, kehää kiertävä merkkivalo syttyy joskus itsestään, mikä saa epäilemään laitteen salakuuntelevan omia aikojaan. Tai sitten kyse on vain väärin kuullusta aktivointikomennosta. Tai päivityksestä. Kuka tietää?

Entä jos hakkeri murtautuu laitteeseen ja kytkee sen kuuntelulle? En suosittelisi hankkimaan laitteita työpaikalle, missä puhutaan luottamuksellisia asioita. Ehkä koko idea onkin NSA:n ovela salajuoni salakuuntelupäätteiden ujuttamiseksi koko maailmaan?

Ja entä, kun kiinalaiset alkavat tehdä vastaavia laitteita myydäkseen niitä länsimaihin?

Vasemmalla Google Home, oikealla Amazon Echo eri versioina.

Ai miksi sitten itselläni on kasa laitteita, joista varoitan muita? On pakko olla koekaniini, jotta ymmärtää uuden teknologian uhkat ja mahdollisuudet. Riskeistään huolimatta älykaiuttimet ovat aidosti hyödyllisiä ja hauskoja laitteita.

Sosiaalisesta mediasta näimme aluksi vain hyviä puolia. Miten käy tekniikalle, jota osaamme epäillä jo nyt, kun kehitys on vasta alussa?

Suomalaisten kannalta kieli on onneksi suojanamme. Vain Applen Siri ja Googlen puhelinsovellus tunnistavat suomen kieltä, mikä rajoittaa älykaiuttimien kysyntää maassamme. Tietosuojan kannalta tämä on hyvä asia. Tällä kertaa olemme kaukana eturintamasta.

Toisaalta emme edes tiedä, missä kaikissa laitteissa nykyään on mikrofoni ja upotettua puheentunnistekniikkaa. BBC:n uutinen kertoo, miten Googlen Nest-perheeseen kuuluvassa Guard-valvontajärjestelmässä on ollut sisäänrakennettu mikrofoni vuodesta 2017 lähtien. Siitä vain ei muistettu kertoa ostajille, eikä mikrofonista ollut mainintaa teknisissä spekseissä.

Kohu nousi vasta, kun Google kertoi lisäävänsä laitteeseen puhetunnistuksen pelkällä softapäivityksellä. Auts!

Kuinka moni olisi ostanut maailman mahtavimman mainosfirman laitteen, jos olisi tiennyt sen sisältämästä mikrofonista? Miten mahtavalle Googlelle sattui taas tällainen megamoka tietosuojan suhteen, eikä kerta ollut ensimmäinen. Vuonna 2010 Google jäi kiinni täysin käsittämättömästä kömmähdyksestä tallentaa StreetView-kuvausautojen mukana asukkaiden wifi-verkkojen liikennettä.

Jos Google toimii näin, miten paljon voimme luottaa pienempiin amerikkalaisiin valmistajiin? Tai mihinkään, mikä tulee Kiinasta?

Pilvipalvelun nurja puoli - näin Google petti Picasa-käyttäjänsä

Jokin aika sitten Google alkoi ajaa alas vuosia sitten ostamanasa Picasa-kuvapalvelua. Kesällä Picasa suljettiin kokonaan, ja vieläpä tylysti: käyttäjän vanha julkinen galleriaosoite lakkasi toimimasta. Ei ilmoitusta uudesta palvelusta, ei ohjausta uudelle sivulle -- vain 404 Not found (elokuussa viesti oli vielä ankeampi: internal error, mutta sen ovat sentään korjanneet).

Kuvasi näkyivät täällä... mutta eivät näy enää.

Vaikka Tivin uutinen kehuu Google Photos -palvelun uusia temppuja, olen itse pahasti pettynyt. Ilmaiskäyttäjänä en voi valittaa, mutta olisin toki maksanut palvelun jatkumisesta. Googlen yksipuolisten toimien jälkeen jouduin siirtämään kuvani muualle. Nykyisin maksan kotimaiselle toimijalle.

Tiedoksi siis, että aiempi Picasawebin kuvagalleriani on nykyään osoitteessa http://petterij.kuvat.fi/kuvat/ (tai osa on, kuvien siirtäminen on hieman työlästä ja vie aikaa, onneksi kuvatiedostot ovat edelleen saatavissa Google Photosin kautta).

Google Photos sisältää monia automaattisia ja kaiketi hauskaksi tarkoitettuja ominaisuuksia, mutta palvelu on kovin sekava. Itselleni ei koskaan auennut, mistä kuvakollaasit ja animaatiot ilmestyivät kuin itsekseen, yllätyksenä ja pyytämättä.

Nörtit ovat tehneet palvelun itselleen, eivät tavallisille käyttäjille. Kaikenlaiset kuvan muka-parantelu toiminnot on suunnattu nuorille mobiilikäyttäjille.

Ilmeisesti julkiset galleriat pudotettiin pois juuri tästä syystä. Nyt kuva-albumeita voi jakaa vain nimetyille käyttäjille. Ajatus kai on, ettei älypuhelinaikana kuvia näytetä julkisesti, vaan niitä jaetaan ainoastaan kaverien kesken. Google Photos haluaa siirtää kännykkäkuvat pilveen ja säilyttää ne siellä.

Pilvipalveluissa käyttäjä on täysin suojaton. Hänellä ei ole mitään neuvotteluasemaa, eikä edes palvelusta maksaminen auta. Perinteisissä sovelluksissa pystyi sentään jättämään päivitykset tekemättä, jos ne kehittyivät väärään suuntaan, mutta tätäkään vaihtoehtoa ei enää ole.

EU haluaa lakinsa koskevan myös Yhdysvaltoja

Päivän uutisen mukaan EU on tyytymätön siihen, että Googlelle määrätty oikeus tulla unohdetuksi -periaate koskee vain EU-maissa toimivia hakukoneita. Jos haluaa etsiä entiseen tapaan kaikkia sivuja, ei tarvitse muuta kuin tehdä haut kansainvälisen google.com-sivun kautta.

Tämä ei varmaankaan tullut EU:lle yllätyksenä, sillä nettipalvelut toimivat globaalisti -- ellei sitten omistaja itse rajoita pääsyä niihin esimerkiksi jakeluoikeuksien vuoksi (yritäpä katsoa Hulu.com-videoita Suomesta).

Yllätyksenä tulee kuitenkin EU:n vaatimus, että myös Googlen amerikkalaisen emoyhtiön pitäisi noudattaa EU-tuomioistuimen päätöstä (ainakin niissä hauissa, joita tehdään EU-maista käsin). Koska google.com-palveluita ei ole suunnattu eu-kansalaisille (ei toisaalta estettykään), käytännössä kyse olisi unohdusperiaatteen pakottamisesta myös amerikkalaisille käyttäjille.

Entä jos Kiinan valtio vaatisi eurooppalaista nettiyhtiötä poistamaan palvelustaan toisinajattelijan blogin, joka on heidän kansallisen lakinsa vastainen? Tai luovuttamaan tietoja käyttäjistä, joiden "rikos" ei ole meidän mielestämme rikos lainkaan? Tietenkin torjuisimme tällaiset vaatimukset. Pitäkää lakinne ja määräyksenne, meillä on omamme.

On kiinnostavaa nähdä, miten EU aikoo edetä asiassa. Amerikkalaisen yhtiön sakottaminen voi osoittautua mahdottomaksi, sillä laeilla voidaan vaikuttaa vain kansallisiin maayhtiöihin. Googlen emoyhtiölle voidaan määrätä vaikka miljardin sakot, mutta kuka ne perisi? Onko vaihtoehtona se, että EU-maat velvoitetaan estämään kansalaisten pääsy google.com-hakukoneeseen Pirate Bay -estojen tapaan?

Joka tapauksessa EU:n kiukuttelu USA:ta vastaan on epäviisasta ja koituu molempien haitaksi.

Jos amerikkalaiset haluavat säätää vastaavan unohduslain omalle Googlelleen tai hajottaa yhtiön useampaan osaan, se on heidän asiansa. Vain heillä on siihen oikeus ja juridiset keinot.

Emmehän mekään EU-alueella noudattaisi yhdysvaltalaisia lakeja.

Googlen jakaminen kahtia Euroopassa on kuolleena syntynyt idea

Lehtitietojen mukaan Euroopan parlamentti suunnittelee lakia, joka (yhtiötä nimeltä mainitsematta) haluaisi jakaa Googlen kahteen osaan. Hakukone siirrettäisiin yhteen ja muu liiketoiminta toiseen yhtiöön.

Taustalla on ymmärrettävä huoli Googlen alati lisääntyvästä vallasta markkinoilla. Yhtiön markkinaosuus nettihauissa on yli 90 prosenttia ja Google näyttää laajenevan ameeban lailla yhä uusille markkoinille.

Kilpailuviranomaiset ovat ennenkin puuttuneet liian suuriksi kasvaneisiin yhtiöihin, ja hyvä niin. Täysin vapaa kapitalismi ei johda kovaan kilpailuun vaan monopoliin. Yhtiöiden on kannattavampaa ostaa toisensa pois markkinoilta kuin tuhlata voimansa keskinäiseen kilpailuun. Pienempien yhtiöiden omistajien kannattaa myydä osuutensa isommalle, koska tällöin kaikki voittavat -- paitsi tietenkin asiakkaat, markkinat ja tuotekehitys. Monopoliyhtiöllä ei ole suurta halua uuden kehittämiseen. Vanhalla rahastaminen on kannattavampaa.

Tässä kaikessa on vain yksi ongelma: Google on amerikkalainen yhtiö ja siksi sen mahdollisen jakamisen pitää tapahtua Yhdysvalloissa, ei Euroopassa.

USA:n kilpailuviranomaiset ovat ennenkin pilkkoneet jättiyhtiöitä viranomaispäätöksillä. Rockefellerien öljy-yhtiö Standard Oil pilkottiin vuonna 1911 peräti 34 osaan, joista yksi tunnetaan nykyään nimellä Esso  (Eastern States Standard Oil). Pilkkomishetkellä Standard Oil hallitsi runsasta puolta öljynjalostuksen markkinoista -- siis paljon vähempää kuin Google nyt. Ja sanonta kuuluu, että data on tämän päivän öljyä.

Bellin keksimä puhelin synnytti valtavan puhelinjätin, jonka seurauksena AT&T pilkottiin 1980-luvun alussa seitsemään paikallisyhtiöön ("Baby Bell").

Öljy ja puhelinliiketoiminta ovat perinteistä bisnestä, nopeasti kehittyvä IT-ala jotain muuta. Kesäkuussa 2000 tuomari määräsi Microsoftin pilkottavaksi kahteen osaan, joista toiseen jäisi Windows ja toiseen kaikki muu. Pelättiin, että Microsoftin monopoliasema käyttöjärjestelmissä antaisi sille etulyöntiaseman myös tulevaisuuden it-markkinoiden hallintaan.

Päätöksestä valitettiin eikä George W. Bushin hallinto pitänyt Microsoftin valta-asemaa pahana, vaan pikemminkin Yhdysvaltojen kansallisen edun mukaisena. Jakopäätös kumottiin ja Microsoft sai säilyä yhtenäisenä.

Ironista kyllä, Googlen nykyisen monopolin siemenet itivät jo tuolloin. Microsoftin monopoli murtui nopeasti ja ilman liittovaltion apua. Nyt Google on samassa asemassa. Todennäköisesti senkään monopoli ei ole ikuista. Sosiaalinen media on yksi uusista kasvu-aloista, joilla Google ei ole pärjännyt lainkaan. Yhteisöpalvelu Plus kituu miljardi-investoinneista huolimatta tekohengityksen varassa. Kilpailun merkiksi Yahoo on ostanut itselleen pääsyn Firefox-selaimeen.

EU:n halu pilkkoa Google on enemmänkin huolta sen omien nettiyritysten puolesta. Miksei Eurooppa ole pystynyt kehittämään juuri lainkaan nettimaailman menestystarinoita?

Googlen kahtijako Euroopassa olisi käytännössä merkityksetön, koska emoyhtiö säilyy yhtenäisenä. Tieto ja raha virtaavat pääkonttorin kautta entiseen malliin, päättipä EU eurooppalaisista paikallisyhtiöistä mitä tahansa. Pelkona on, että kohtuuttomat sääntelyt (kuten oikeus tulla unohdetuksi) saavat jenkkiyritykset vetämään toimintansa pois Euroopasta ja sääntelyn piiristä.

Käyttäjille tällä ei ole juurikaan merkitystä, sillä pilvipalvelut toimivat yhtä hyvin maasta riippumatta. Kuinka moni nytkään tietää, mistä maasta Googlen palvelut tulevat? Mitä eroa on google.com- ja google.fi-osoitteilla käyttäjän näkökulmasta? (paitsi se, että com-osoite toimii paremmin, eikä sensuroi vanhoja hakutuloksia).

EU:lla ei ole tässä kiistassa mitään muuta kuin hävittävää. Toivottavasti hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja MEPit keskittyvät mieluummin omien yritysten tukemiseen kuin jenkkiyhtiöiden kampittamiseen.

Googlen unohduspakko vie ojasta allikkoon

Toukokuinen EU-tuomioistuimen päätös vaatia hakukoneet poistamaan linkkejä henkilön pyynnöstä herätti runsaasti keskustelua. Ei ole ensimmäinen kerta kun hyvä tarkoitus johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Tässä yksi esimerkki: jokin aika sitten olin kuuntelemassa luennoitsijaa, joka ei ollut aivan vakuuttava. Katsoin Googlesta, mitä tietoja henkilöstä löytyy ja millainen työkokemus hänellä on. Tulossivun lopussa näkyi kiinnostava ilmoitus:

"Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla".

Yhden rivin tekstillä on dramaattinen vaikutus. Se tarkoittaa, ettei yllä näkyviin hakutuloksiin voi luottaa. Mahdollisesti kyseinen henkilö on epäpätevä ja saanut julkista kritiikkiä, jonka hän on halunnut poistaa. Toisaalta on yhtä mahdollista, että poistovaatimus liittyy johonkin ihan muuhun asiaan.

Ja sekin on mahdollista, että poiston on tehnyt hänen kaimansa, joka toimii aivan toisella alalla. Jos kaikki tulokset näkyisivät, nimikaimaan liittyvät kielteiset asiat olisi helppo selvittää asiayhteydestä. Nyt sitä ei voi tehdä. Jäljelle jää vain pysyvä epävarmuus, joka kääntyy tekijää itseään vastaan.

Nimensä poistoa pyytänyt henkilö ei varmaankaan ajatellut, että pyytämällä tietojensa poistoa hän aiheutti itselleen enemmän vahinkoa kuin antamalla kielteisten tietojen hautautua internetin tietomassojen alle. Eikä pelkästään itselleen, vaan myös kaikille muille samannimisille.

Tietenkin voi väittää, että vika on Googlen: jos se ei kertoisi tulosten olevan peukaloituja, epäilykset eivät heräisi. Mutta olisiko sekään oikein tiedonhakijoita kohtaan? Poistopyyntöjen mukana on saattanut hävitä aineistoa, jota hakija ei nyt löydä, ja joka ei mitenkään liity asianomaiseen henkilöön.

Suo siellä, vetelä täällä.

Älä sekaannu nettihakuihin!

Lisäys klo 10.10-10.35 Saamani palautteen perusteella näyttää siltä, että teksti näytetään silloin, kun käyttää google.fi-palvelua (ei google.com) ja kun haun kohteena oleva nimi ei ole kovin yleinen. Teksti voi siis näkyä, vaikka henkilö ei olisikaan pyytänyt tietojensa poistamista.

Esimerkiksi Kauto Huopio ei varmaankaan ole pyytänyt poistoja, eikä hänellä liioin liene nimikaimoja. Kuitenkin Google näyttää varoituksen:

Ilmoitus tulee google.fi-haussa ihmisistä, joiden nimet ovat harvinaisia.

Kannattaa siis käyttää hakuihin google.com-osoitetta, joka toimii yhdysvaltalaisten lakien mukaisesti, eikä vastaanota poistopyyntöjä. Liikenteen ohjaaminen USA:han tuskin oli tuomarien tarkoitus saati Euroopan oman edun mukaista. 

Microsoftin mysteerikeskus on... jossain

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Nokia ilmoitti myyvänsä matkapuhelintuotannon Microsoftille. Silloin kerrottiin, että Microsoft rakentaisi noin 200 miljoonan euron datakeskuksen Suomeen, todennäköisesti Ouluun tai Kajaaniin. Tuolloin 4.9.2013 julkaistu Digitodayn uutinen kuvaa hyvin asiaa:

Microsoft ilmoitti datakeskushankkeesta Nokian puhelintoimintojen oston yhteydessä. Yhtiö totesi, että Suomi on valittu sijaintipaikaksi uudelle suurelle datakeskukselle, joka palvelee yhtiön Euroopan asiakkaita. Datakeskuksen rakentamiseen ja operoimiseen sijoitetaan ”yli neljännesmiljardi dollaria” seuraavien muutamien vuosien aikana. Euroissa tämä merkitsee vähintään 190 miljoonan sijoitusta Suomeen. Investointi voi lähivuosina kasvaa paljon suuremmaksikin.

Sen jälkeen datakeskuksesta ei kuulunut mitään. Vielä heinäkuussa työministeri Ihalainen oli sitä mieltä, että keskus kannattaisi perustaa Ouluun:

Oulu on ollut yksi potentiaalinen kandidaatti datakeskukselle siitä lähtien, kun Microsoft hankkeestaan puhui ensi kerran. Se tapahtui viime syksynä Nokia-kaupan julkistuksen yhteydessä. Myös Kajaani on mainittu mahdollisena sijoituspaikkana, mutta Microsoft ei ole spekulointiin osallistunut. Äskettäin yhtiö sentään paljasti, että datakeskus on ihan oikeasti tulossa ja sen on tarkoitus avautua elokuussa.

Maanantaina Kauppalehti tiesi kertoa, että datakeskus on todellakin avattu elokuussa, mutta se on salainen. Sijainnista kerrotaan vain, että se on jossain Uudellamaalla.

Microsoft on kommentoinut asiaa lyhyellä kirjallisella lausunnolla, johon ilmeisesti Kauppalehden uutinenkin perustui.

Kerroimme viime syksynä suunnitelmastamme investoida datakeskuskapasiteettiin Suomessa. Investointi datakeskukseen, servereihin ja verkkoihin on arvoltaan useita satoja miljoonia dollareita. Suomen datakeskus on edistynyt suunnitelman mukaisesti, ja voimme kertoa että se sijaitsee Uudellamaalla. Datakeskus on nyt täysin varusteltu sekä kytketty verkkoon. Datakeskuksessa tullaan ylläpitämään palveluita ja eurooppalaiset asiakkaamme voivat hyödyntää Microsoftin pilvipalveluita Pohjois-Euroopan ja Länsi-Euroopan alueella.

Odotin, että jokin media olisi selvittänyt asiaa, mutta kun niin ei näytä käyneen, esitän itse muutamia kysymyksiä.

Miten Microsoft voi kaikessa hiljaisuudessa rakentaa satojen miljoonien dollarien arvoisen datakeskuksen kenenkään -- edes ministerin -- tietämättä? Voiko Suomessa tehdä 190 miljoonan euron teollisen sijoituksen ilman, että asia paljastuu edes ministerille?

Oman keskuksen rakentamisen sijaan Microsoft on voinut ostaa kapasiteettia jostakin valmiista keskuksesta, mutta kenellä olisi 190 miljoonan edestä ylimääräistä kapasiteettia? Ja voivatko Microsoftin palvelut todella pyöriä muiden omistamissa laitteissa?

Google on investoinut satoja miljoonia euroja Haminan datakeskukseen ja toiminut hyvin avoimesti (olkoonkin, että Haminan lähellä keskukseen johtavat tienviitat, joissa ei lue mitään : -).

Herää myös epäilys, onko datakeskusta oikeasti edes olemassa? Miksi Microsoft mainitsi vuosi sitten kaksi pientä kaupunkia nimeltä mutta ei nyt "turvallisuussyistä" kerro muuta kuin läänin?

Ilmeisesti jotain on Microsoftilla muuttunut vuoden aikana. Ehkä satojen miljoonien suunnitelma on vaihtunut pienten askelten etenemiseksi, vaikka Microsoftin omasta tiedotteesta ("on nyt täysin varusteltu") saakin toisenlaisen käsityksen.

Suunnitelmien muuttumisessa ei ole mitään väärää, mutta asian piilottelu herättää epäluuloja koko datakeskusbisnestä kohtaan. Vaadimme valtiolta tietosuojaa ja avoimuutta, joten onko oikein että datakeskusten rakentajat voivat toimia täysin salassa? Onko Suomesta todellakin tulossa Tietosuojan Sveitsi, kuten jotkut ovat halunneet?

Lisätty klo 16:30 toimittaja Lehdon pohdintoja asiasta. 

Entinen poliitikko, lääkäri ja pedofiili hakeneet ensimmäisinä poistoa Googlesta

EU-tuomioistuimen Google-päätös tehoaa nopeasti. Koska kyse on voimassaolevan lain tulkinnasta, päätöksen vaikutukset näkyvät jäsenmaissa heti -- myös Suomessa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, kuka tahansa suomalainen voi vaatia Suomen oikeudelta päätöstä itsensä kannalta vanhentuneen tai epäolennaisen tiedon poistamisesta Googlen hakutuloksista. Siinä on käräjäoikeudelle pohtimista, miten näitä kriteereitä tulisi tulkita!

Ylen uutinen tietää kertoa, että EU:ssa lääkäri, entinen poliitikko ja tuomittu pedofiili ovat jo vaatineet itselleen kielteisten tietojen poistamista hakutuloksista. Poliitikko haluaa tulla valituksi uudelleen eikä halua, että hakukone löytää netistä häntä arvostelevan artikkelin. Vastaavasti lääkäri vaatii potilaiden kirjoittamia kielteisiä arvioita poistettaviksi.

Jo heti ensimmäiset tapaukset osoittavat, miten ongelmalliseen tilanteeseen päätös johtaa. Onko oikein, että poliitikko voisi poistaa itseään arvostelleen artikkelin? Jos lääkäri on oikeasti huono, ketä palvelee se, että potilaiden kriittiset arviot poistetaan?

Entä pedofiili? Tuomio on ehkä kärsitty ja rikos yhteiskunnan näkökulmasta sovitettu, mutta pedofiili ei yleensä parane. Tieto voi olla vanhentunut, mutta se ei ole väärä. Epäolennaisuudesta voidaan olla monta mieltä.

Suomessa oikeuden päätökset ovat julkisia. Jos oikeus päättää, että Googlen pitää poistaa poliitikkoa koskeva kielteinen artikkeli, tieto tästä löytyy Googlella. Sekin pitäisi siis poistaa uudella päätöksellä. Jotta tuloksena ei olisi loppumaton noidankehä, oikeuden päätökset pitää joko salata tai ainakin estää hakukoneiden pääsy niihin robots.txt-tiedostolla. Sen jälkeen muitakaan oikeuden päätöksiä ei voi hakea.

Ylen uutisen referoimat tapaukset ovat vasta hakemuksia, eivät päätöksiä. Nähtäväksi jää, millaisen linjan paikalliset tuomioistuimet asiaan ottavat, ja miten korkealle poistokynnys asetetaan. Epäselvyys on mukavaa, asianajajat tykkäävät.

Tätä taustaa vasten kuulostaa erikoiselta, että Google olisi Saksassa luomassa lomakkeen, jolla henkilöt voivat itse jättää poistopyyntöjä. Eikö pyynnön pitäisi kiertää oikeusjärjestelmän kautta? Tai voisiko kyseessä olla Googlen kosto: tekemällä poistoista liian helppoa se osoittaa, millaisiin lieveilmiöihin päätös johtaa. Googlella itsellään on oikeus poistaa mitä tahansa, ilman oikeuden päätöksiäkin.

Kaikki eivät pidä EU-tuomioistuimen päätöstä huonona. Erityisesti yllätyin chicagolaisen lakiprofessorin kirjoituksesta, jossa hän toivoi samaa unohduslakia myös Yhdysvaltoihin. Lukijoiden kommenteissa toive sai tosin melko murskaavan vastaanoton. 

EU-tuomioistuimen Google-päätös herättää isoja kysymyksiä

EU-tuomioistuin on tänään velvoittanut Googlea poistamaan hakutuloksista vanhentuneet, henkilöihin liittyvät tiedot. Hesarin mukaan "Kuka tahansa voi vaatia Googlea poistamaan vanhoja tietojaan".

Olen asiassa lehtitietojen varassa, eivätkä ne aina ole kovin täsmällisiä, mutta näillä tiedoilla päätös kuulostaa hyvin hankalalta. Tähän asti työnjako on ollut hyvin selvä: web-sivut tuottavat sisällön ja Google indeksoi ne. Jos sivuilla on vanhentunutta tai väärää tietoa, se pitää korjata sivulle eikä hakukoneen tuloksiin.

On huolestuttavaa, jos Googlen hakuindeksi alkaa erkaantua sivujen todellisesta sisällöstä. Sehän tarkoittaa käytännössä hakutulosten sensurointia. Ehkä niin tapahtuu jo nyt, sitä emme tiedä varmaksi, mutta juuri siksi hakujen takana olevaa logiikkaa pitäisi pikemminkin avata läpinäkyvämmäksi eikä samentaa entisestään.

Sisällön tuottaminen ja sivujen indeksointi ovat kaksi eri kokonaisuutta. Kyse on eräänlaisesta nettineutraliteetista, josta on viime aikoina käyty paljon keskustelua: voiko operaattori suosia tiettyjä sisältöpalveluita toisten kustannuksella? Nettineutraliteetin mukaisesti palvelut ja operaattorit tulee erottaa toisistaan. Nähdäkseni saman tulisi päteä myös nettisisältöön ja hakupalveluihin.

Taustalla saattaa olla tapauksia, joissa hakukone kaivaa lehden nettiarkistosta esimerkiksi vanhan tuomion, jonka henkilö on jo kärsinyt ja siten rangaistuksensa sovittanut.  Onko Googlen tehtävä estää tällaista tietoa löytymästä? Eikö oikea paikka olisi poistaa tieto lehden nettisivulta?

Jos Google joutuu poistamaan hakutuloksen, miten se käytännössä tapahtuu? Entä jos uutisessa (tai kyseisessä lehden sivussa) on jotain muuta mielenkiintoista, joka sekin lakkaa löytymästä? Eikö EU:n kannattaisi ensin velvoittaa lehtiä poistamaan nettiarkistoistaan vanhentuneet tiedot (mikä olisi yhtä ongelmallista sekin)?

On filosofinen kysymys, milloin jokin tieto on vanhentunut. Rangaistus saattaa olla vanhentunut, mutta tieto itsessään ei ole väärä. Miten pitkälle kiusallisten tai tiedoiltaan muuttuneiden tapahtumien jälkikäteen peukaloinnissa voidaan mennä? Voin kuvitella, että aika moni meistä haluaisi Googlen olevan löytämättä jotain omaa hölmöilyään. Kaikki ikävät tiedot ovat "vanhentuneita", joten Googlea voi vaatia poistamaan ne.

Koskeeko päätös kaikkia EU-alueella toimivia hakukoneita? Entä miten käy Internet Archiven, jossa on kopio vanhoista sivuista, pitääkö nekin poistaa? Mitä päätös merkitsee tutkivalle journalismille?

Sitten voi vielä kysyä, onko EU:n kannalta mielekästä lähteä sääntelemään amerikkalaista hakukonetta omien oikeusperiaatteidensa mukaisesti? Tällä lähestymisellä ei ainakaan edistetä eurooppalaisten digimarkkinoiden syntymistä.

Tietosuojavaltuutettu piti tv-uutisissa päätöstä hyvänä. "Nyt tuli työkalu puuttua ongelmaan" (jolla nettisivuja saadaan poistettua hakutuloksista). Minusta tämä kuulostaa huolestuttavalta. Työkalun pitäisi löytyä muualta kuin Googlelta.

Miksi? Google vastaa

Yleensä Google tietää ajatuksemmekin. Elämän vaikein kysymys, miksi, on kuitenkin liikaa jopa Googlen tietokoneille, koska ehdotukset ovat mitä sattuvat:

Googlekaan ei tiedä, miksi.

Twitter-kyselyn perusteella melkein kaikki saavat erilaisen listauksen -- aivan kuin Google arpoisi kysymyksiä sattumalta. Tai sitten miksi-kysymyksiä on niin paljon, ettei edes Google osaa arvata, mitä käyttäjä niistä tarkoittaa.

Jopa saman koneen kaksi selainta antavat erilaisen listan. Ylläoleva lista on Chromesta, IE:n listassa ehdotettiin mm. whyred ja why my son is crying.

Hmmm... on melkeinpä lohdullista havaita, ettei edes Google arvaa kaikkia ajatuksiamme.

USA vakoilee suosittujen nettipalvelujen käyttäjiä

Päivän Hesari kertoo Yhdysvaltojen seuraavan suosittujen nettipalveluiden liikennettä. Listalla ovat mm. Google, Microsoft, Yahoo ja Skype. Kalvojen mukaan Apple liittyi seurantaan lokakuussa 2012. Suosittu pilvipalvelu Dropbox on "tulossa".

Tähän asti isot palvelut ovat kertoneet antavansa tietoja vain, jos eri maiden viranomaisten pyynnöt ovat perusteltuja. Googlen Transparency report kertoo toiminnasta avoimesti julkisuuteen. Samaa tekevät muut isot palvelut -- tosin salaisiakin tietokanavia on.

Päivän uutinen osoittaa todeksi sen, mikä on ollut helppo päätellä jo kauan sitten. Signaalitiedustelu NSA:lla ja FBI:llä on -- valtion turvallisuuden nimissä tietty -- paljon suorempikin pääsy pilvipalvelun käyttäjien tiedostoihin ja sähköposteihin.

Yllättävää on, että uutisen mukaan jo 51 % todennäköisyys oikeuttaa avaamaan viestin. Aina Watergate-skandaalista lähtien USA:n omien kansalaisten urkintaa on rajoitettu tarkasti, kun taas maasta lähtevä ja maahan tuleva liikenne on ollut avointa riistaa. Nyt tästä periaatteesta ollaan näköjään valmiita joustamaan, kuten päivää aiemmin julkaistu uutinen Verizon-operaattorin salakuuntelusta osoitti. Uutinen aiheutti kohun vain siksi, että seuranta koski USA:n omia kansalaisia.

Suuret nettipalvelut ovat kiistäneet uutisen paikkansapitävyyden. Todennäköisesti uutinen onkin dramatisoinut asiaa, mutta se osoittaa joka tapauksessa kehityksen suunnan. Ellei tämä kaikki vielä olekaan todellisuutta, kohta on. Eikä NSA:n johtajan rauhoitteleva lausunto muutenkaan lämmitä meitä suomalaisia: "Voimme kerätä tietoja vain Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvista ihmisistä, jotka eivät ole Yhdysvaltojen kansalaisia".

USA esiintyy mielellään internetin vapauden puolustajana. Muistamme puheet, miten juuri vapaus on tehnyt mahdolliseksi hienojen ja käyttäjälle ilmaisten nettipalvelujen kehittämisen. Siksi valtiot, jotka haluavat seurata kansalaistensa liikkumista netissä, ovat tuomittavia ja toimivat väärin.

Netin vapauden puolustaminen sopii hyvin USA:lle, sillä keskeiset palvelut ovat sen maaperällä, mikä tekee oman vakoilun helpoksi. "Älkää te rajoittako kansalaisten nettikäyttöä, muuten me emme pysty vakoilemaan heitä".

Netin vapaus on mukavaa silloin, kun se edistää yksityisyyden loukkaamista omien intressien mukaisesti.

On pakko hyväksyä, että jokaisella valtiolla on halu vakoilla nettikäyttöä ja toisaalta suojata omaa turvallisuuttaan netissä. Tässä USA on erikoisasemassa -- sen tavoitteet toteutuvat parhaiten, jos muut eivät tee samoin. USA:lle olisi sekä taloudellinen että tiedustelullinen menetys, jos Googlen, Microsoftin ym. palveluiden käyttö alkaisi vähentyä ja ihmiset tulisivat netissä aiempaa varovaisemmiksi. SSL-salaukseen "pakottaminen" on tässä suhteessa ovela veto Googlelta ja muilta palveluilta: ne suojaavat käyttäjää tämän työpaikan tai oman valtion urkinnalta.

Mitä tämä merkitsee suomalaisten kannalta? Emme voi lopettaa Googlen, Facebookin tai Microsoftin nettipalveluiden käyttöä. Ehkä meillä ei ole edes mitään salattavaa. Kuitenkin jo ajatus siitä, että viestintäämme saatetaan penkoa ja tiedostojamme avata jonkin toisen tutkinnan yhteydessä, on inhottava. Tämä piti olla kaikkien tiedossa, mutta harva jaksaa kuitenkaan ajatella sitä.

Erityisen ikävää tämä on Dropboxin tapauksessa. Googlen, Microsoftin ja Facebookin seuranta on helppo arvata, mutta moni käyttää suosittua tiedostojen synkronointipalvelua edes ajattelematta, kenen pilveen omat tiedostot sen mukana päätyvät.

Eikä kyse ole puhtaista nettipalveluista, vaan myös älypuhelinten tiedot menevät samoihin pilviin automaattisesti. Varsinkin pienten start-up-yritysten, jotka käyttävät Google Appseja ja Gmailia niiden ilmaisuuden vuoksi, kannattaa harkita huolella mitä tuotesalaisuuksia tiedostojen ja viestien mukana tallentuu.