Näytetään tekstit, joissa on tunniste USA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste USA. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. marraskuuta 2024

Trump palaa presidentiksi

Jälleen kerran suomalaiset ovat hämmästyneitä Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksesta. Miten huijari, valehtelija ja rikoksesta tuomittu Donald Trump voi palata valtaan, vaikka hän kuuluisi pikemminkin ihan muualle?

Seurasin Capitol-kukkulan valtausta 6.1.2021 livenä televisiosta. Näytelmä oli kuin jostain banaanitasavallasta. Pidin varmana, että Trumpin ura olisi ohi ja hän viettäisi vuosia vankilassa. Aivan hämmästyttävällä sitkeydellä ja kikkailulla hän kuitenkin raivasi tiensä republikaanien esivaalien voittajaksi, onnistui lykkäämään oikeudenkäyntejä ja tuomioita vaalien jälkeiseen aikaan, ja lopulta voitti selvästi Kamala Harrisin.

Tammikuussa 2024 katselin Trumpin ensimmäisiä puheita esivaalien alkaessa. Tajusin, että hän on aivan suvereeni ehdokas. Hän tarttui kaikkiin niihin ilmiöihin ja ongelmiin, jotka amerikkalaisia vaivasivat, ja teki sen elokuvatähtimäisellä sujuvuudella. Olin varma, että hän voittaa myös marraskuun vaalit.

Sitten demokraatit tekivät oman maalin. Bidenin heikkous oli kaikkien nähtävissä, mutta puolue ei pystynyt syrjäyttämään häntä. Kun ulospääsyä ei enää ollut, turvauduttiin hätäratkaisuun: koko neljän vuoden ajan Bidenin varjossa täysin näkymättömänä ollut Kamala Harris vaihdettiin ehdokkaaksi, ja hetken näytti siltä, että tästä tulee sentään oikea kamppailu. 

Harris ei kuitenkaan pystynyt tekemään selvää pesäeroa Bideniin eikä hänellä tuntunut olevan omaa ohjelmaa lainkaan. Hän lupasi lähinnä kaiken jatkuvan entisellään. Mikään Suomen medioista ei siteerannut hänen puheitaan, ei kertonut hänen aloitteistaan tai vaalilupauksistaan. Ilmeisesti niitä ei ollut.

Trump sen sijaan lupasi kaikkea kaikille. Äänestäjät tiesivät, että lupaukset olivat mahdottomia, mutta positiivisuus ja itseluottamus antoivat uskoa tulevaan. Inflaatio on kurittanut kaikkia muita paitsi superrikkaita. Kansanomaisesti esiintynyt, poliitikkoihin pesäeroa tehnyt Trump oli helppo valinta. Valehtelu ei haittaa, koska some on totuttanut ihmiset hyväksymään valheita, ja koska USA on aina arvostanut itseluottamusta enemmän kuin osaamista. Juuri se teki Bill Gatesin softayrityksestä maailman suurimman alallaan. Fake it 'till you make it.

Osavaltioiden värit kartalla kertovat tuttua kieltä: itä- ja länsirannikko suosivat demokraatteja, kaikki siltä väliltä republikaaneja. Suomalaiset tuntevat Yhdysvalloista vain New Yorkin, Floridan ja Los Angelesin. Niillä alueilla ajatellaan kuten Euroopassa, mutta ne eivät edusta läheskään koko Amerikkaa. Siksi vaalitulos tulee melkein aina meille yllätyksenä. 

Elon Musk totisesti yllätti. Vielä pari vuotta sitten hän yritti kiemurrella eroon Twitter-ostosta, mutta joutui lopulta hyväksymään sen. Hän löysi äkkiä "woke-viruksen" aiheuttamat vaarat ja ryhtyi poliitikoksi, mihin Twitter antoi hänelle valmiin kanavan. Musk yllytti, pelotteli, maanitteli ja varoitteli mitä tapahtuisi, jos "kommunisti" Harris valittaisiin. Hän itse lupasi ryhtyä DOGE-ministeriksi (Department Of Government Efficiency) ja kutistaa hallinnon murto-osaan. Musk tuskin ajatteli, mitä se merkitsisi: luopumista omista yhtiöistään, ainakin tilapäisesti. Mutta ehkä tätäkään ei pidä ottaa lupauksena, Muskin mieli muuttuu kuin tuuliviiri. 

En yllättynyt Trumpin uudelleenvalinnasta, mutta pari asiaa ihmetyttää. Miksi ennusteet menivät taas niin pahasti pieleen? Tällä hetkellä on epäselvää, voittaako Harris edes popular votesia, mitä pidettiin etukäteen niin selvänä, että Aki Pyysing kertoi lyöneensä asiasta 30 000 euroa vetoa. 

Toinen ihmetys liittyy republikaaneihin, joista on äkkiä tullut rauhanpuolue. Trumpia kehuttiin siitä, ettei USA hänen aikakaudellaan käynnistänyt uusia sotia. Mihin unohtuivat Vietnamin sota ja hyökkäys Irakiin sekä Afganistaniin, sota terrorismia vastaan, jotka olivat nimenomaan republikaanipresidenttien tekosia? Yhdysvaltalaisia ei ole muutenkaan kuollut enää vuosiin ulkomaisissa sodissa.

Jos republikaanit ovat nyt rauhan asialla odotan kiinnostuneena, miten paljon he leikkaavat käsittämättömän suurta puolustusbudjettiaan.

Ennen vaaleja Musk pelotteli maanisesti riskeistä, joita henkilöllisyystodistusten puuttuminen aiheutti tuloksen vääristämiselle. Trumpin voiton jälkeen ongelma tuntuu unohtuneen, joten sitä tuskin korjataan Trumpin kaudellakaan.

Edessä ovat neljä jännittävää vuotta. Vaikka Trump on melkoinen ihmemies, hänkään ei pysty nostamaan tulleja, taltuttamaan inflaatiota ja säilyttämään Yhdysvaltojen kansainvälistä asemaa. Hänellä ei ole aikakonetta, jolla palauttaa maailma takaisin kultaiselle 70-luvulle, jolla USA vielä oli maailman napa ja MAGA-aate kukoisti. Oletan, että presidentin suosio tulee laskemaan nopeasti kun arki taas alkaa.

lauantai 23. joulukuuta 2023

Sheldon Cooper ja Rillit huurussa - mitä löytyy kirjahyllystä? (Täydennetty versio 20.1.2024)

(Uusia kuvia lisätty 20.1.2024)

Mainio sarja Rillit huurussa (Big Bang Theory) on alkanut jälleen pyöriä televisiossa. Sarjaa tehtiin 279 jaksoa vuosina 2007-2019 ja siitä tuli valtavan suosittu. Sarjassa nauretaan nörteille, mutta lämpimällä ja hyväntahtoisella tavalla. Alapää- ja homovitsit puuttuvat lähes kokonaan.

Päähenkilö Sheldon Cooper on nerokas fyysikko, jolla sekä neurooseja, fobioita että lapsellisia oikkuja. Fyysikko Leonard Hofstadter, insinööri Howard Wolowitz ja astrofyysikko Rajesh Koothrappali muodostavat mieskolmikon, jonka omituisuuksia tasapainottaa maaseudulta Kaliforniaan muuttanut Penny, joka aikoo näyttelijäksi mutta ansaitsee leipänsä Cheesecake Factoryssä. Sarjan edetessä nörttimiehet saavat rinnalleen melkein yhtä erikoiset naiset.

Katson hyvin vähän televisiota, mutta Rillit huurussa -jaksoista olen nähnyt varmaan jokaisen. Usein olen pohtinut, mitähän kirjoja Cooperin hyllyssä mahtaa olla. Neljä vuotta sitten, juuri ennen koronaepidemiaa, pääsin katsomaan sarjan lavasteita, jotka on järjestetty Warner Bros. television studioiden vierailukeskukseen.

Sheldon Cooperin olohuone.

Sarjassa olohuone on tapahtumien päänäyttämö. Taustalla näkyy kaksi kirjahyllyä ja paljon erilaista fysiikkaan ja nörttiharrastuksiin liittyviä esineitä.

Sivuhyllyllä on kaksi radiota.

Sivuhyllyllä näkyy kirjojen lisäksi kaksi radiota, joista alemman olin tunnistanut jo televisiokuvan perusteella. Se on vanha ICOM IC-R7000 liikennevastaanotin - itselläni on sama laite. Sheldonin laitteesta tosin puuttuu keskeltä iso viritinnuppi. Vaikea uskoa, että perfektionisti olisi tyytynyt radioon, jota ei pysty käyttämään. Vielä arvoituksellisempi on sen yläpuolella oleva, ilmeisen vanha radiovastaanotin.

Mutta entä ne kirjat? Läheltä katsoen näkee, että enemmistö kirjoista liittyy fysiikkaan ja kosmologiaan, mutta joukossa näyttää olevan myös Bernsteinin elämäkerta, sosiologiaa ja alahyllyllä jopa suomalaista Pharmaca Fennica -lääkeopasta vastaava paikallinen Physicians' Desk Reference. Ehkä lavastaja on katsonut, että Physics ja Physician ovat riittävän samoja. Outoja kirjoja ovat myös Anatomy and MRI of the joints sekä Sulzberger: A long row of Candles.

Ikkunan edessä on lisäksi tietokone sekä yllättäen vanha kortistokaappi, jollaisia näki ennen kirjastoissa. Miten se on päätynyt Sheldon Cooperille?

Työpisteessä on outoa tavaraa, kuten Mac-tietokone ja arkistokaappi.

Ympäristöstä löytyy muutakin kiinnostavaa. 

Halli 25.

Sarjaa kuvattiin hallissa (soundstage) 25. Suosiosta muistuttaa oven viereen ikuistettu kyltti. 

Nuori Sheldon -lavasteita.

Hallin läheltä löytyy myös varastoituna Nuori Sheldon -sarjan lavasteita. Nykyään sarja löytyy Netflixistä. 

Pennyn työpaikka.

Penny toimii tarjoilijana Pasadenan Cheesecake Factoryssä. Se on helppo löytää pääkadun varrelta.

Cheesecake Factory sisältä.

Cheesecake Factoryn erikoisuuksia ovat toinen toistaan isommat ja mielikuvitukselliset juustokakut. Paikallisen lainsäädännön vuoksi niiden edessä vitriinissä on ilmoitettu kunkin annoksen kalorimäärä. Voisi toimia meilläkin!

Herkullisia kaloripommeja.

Eräässä jaksossa talon osoitteeksi ilmoitetaan 2311 North Los Robles Avenue, mutta siellä ei ole mitään. Osoite on kuvitteellinen.

2311 North Los Robles Avenue: tällaista osoitetta ei ole.

Lähellä osoitteessa 215 South Madison Avenue on rakennus, joka on merkitty Googlen karttaan tekstillä "The Big Bang Theory Rooftop". Rakennusta käytettiin sarjassa esittämään asuintalon kattoa, joskin kattokohtaukset kuvattiin studioon lavastettuina.

Tämä rakennus osoitteessa 215 S Madison Avenue esitti sarjassa kattoa.

Asuintalon esikuvana pidetään Brookmore Apartments -rakennus, joka on osoitteessa 189 North Marengo Avenue.

Sarjan fanit voivat melkein kuvitella päähenkilöiden astuvan sisään ovesta ja nousevan portaita, koska hissi on viimeistä jaksoa lukuunottamatta rikki (olisiko näin matalassa kerrostalossa hissiä, vaikka USA:ssa ollaankin?).

Vanhan Pasadenan keskustassa, aivan Cheesecake factoryn lähellä, on pieni kuja, joka viime käynnillä jäi huomaamatta. Korjasin puutteen tällä kerralla.

Big Bang Theory Way -kyltti kujalla.

Kujalla on muutaman ravintolan asiakaspaikkoja.

Big Bang Theory eli Rillit huurussa on saanut nimikkokujan.

Ja ihan viimeisenä kuvana, jottei Sheldon vain huomaa, pääsin istumaan hänen paikalleen. 

Sheldonin paikalla.

Tätä Sheldon Cooper ei antaisi ikinä anteeksi!

Lisäys 20.1.2024: Vaikka tämä oli jo toinen käynti, vasta jälkikäteen huomasin että myös sarjakuvakaupalla on esikuva todellisuudessa. Ehkä siitä kuva ensi kerralla.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Huawei on vain Kiina-ilmiön jäävuoren huippu

Huawei on noussut uudenlaisen Kiina-ilmiön keihäänkärjeksi. Yhdysvallat varoittaa länsimaita hankkimasta Huawein verkkolaitteita ja tukiasemia, koska epäilee yhtiön olevan maan johdon määräysvallassa. Asia ei ole uusi, mutta nyt siitä on noussut kansainvälinen kohu. Huawein perustajan tyttären pidättäminen Kanadassa Iranin vientikiellon rikkomisesta on nostanut kiistan uudelle, poliittiselle tasolle.

Uskon, että Yhdysvalloilla on tiedustelutietoa, jonka perusteella varoitukset on annettu. Tätä tukee se, että maan läheisimmät kumppanit ovat ryhtyneet konkreettisiin tekoihin Huawein torppaamiseksi. British Telecom purkaa verkostaan Huawein 4G-laitteita, Norjassa Huaweitä ei päästetty 5G-kilpailuun; Kanada harkitsee samaa. Suomeen näin salainen tiedustelutieto päätyy viimeisenä, joten meillä operaattorit joutuvat luottamaan kiinalaisyhtiöiden vakuutteluihin. Operaattoreilla on lainmukainen velvollisuus huolehtia verkkojensa turvallisuudesta, mutta vaatimus ei voi kattaa salaista tiedustelutietoa.

Julkista näyttöä kiinalaisten epäreilusta toiminnasta ei ole. Tiedetään kuitenkin, että Kiina paaluttaa asemiaan tulevaisuuden markkinoista päättäväisesti ja keinoja kaihtamatta mm. Afrikan luonnovaroista kilpaillessaan. Se voi veljeillä vapaasti diktaattorien kanssa ja lahjoa päättäjiä kaivossopimusten saamiseksi, koska kotimaan kansalaismielipiteestä ei tarvitse välittää.

Yhdysvalloilla on tähän asti ollut etulyöntiasema teknologisen kehityksen veturina ja internetin ykkösmaana. Laitteisto on kiinalaisten salainen ase: 90 % tietotekniikasta valmistetaan Kiinan tehtaissa. Olisi vain loogista käyttää strategista kilpailuetua hyödyksi ja painostaa laitevalmistajat lisäämään emolevyille sekä prosessoreihin piilotettuja toimintoja. Niitä voitaisiin käyttää tietoliikenteen salakuunteluun tai mahdollisen kriisin hetkellä tiedon sabotointiin. Laitetasolle upotettuja takaovia tai vakoilutoimintoja on mahdotonta havaita ohjelmallisesti.

Yhdysvalloilla on pitkä kokemus vastaavasta toiminnasta. Se on hyödyntänyt laitetoimituksia ja nettipalveluita omien etujensa ajamiseen. Siksi se tietää muita paremmin, mitä vaaroja Kiinan kehitykseen liittyy. Yhdysvallat pelkää joutuvansa pian maistamaan omaa lääkettään.

Huawei on pelkkä jäävuoren huippu. Se on nostettu tikun nokkaan, koska juuri nyt operaattorit tekevät suuria investointeja 5G-verkkoihin, ja Huawein tarjooma on erittäin kilpailukykyistä. Laitteet ovat teknisesti edistyksellisiä ja (ilmeisesti Kiinan valtion rahoituksella) myös edullisia. Nyt tehdyt hankintapäätökset vaikuttavat mobiiliverkkojen turvallisuuteen ainakin kymmenen vuoden ajan.

Yhdysvallat pelkää Kiinan teknovakoilua monella muullakin rintamalla. Joitakin valvontakameroita on kielletty ja viranomisten käyttämien DJI:n lennokkien on epäilty vakoilevan kriittistä infrastruktuuria. Muutama vuosi sitten Lenovon tietokoneet olivat epäiltyjen listalla ja niiden hankinta valtionhallintoon kiellettiin. Ja kun Motorola myi 2010 verkkoliiketoimintansa, kaupat tehtiin Nokian kanssa, vaikka Huawei tarjosi 100 miljoonaa dollaria enemmän.

Samaan sarjaan kytkeytyy viimekesäinen episodi, jossa EU julisti Yhdysvalloilta saamiensa tietojen perusteella Kaspersky Labin tietoturvaohjelmat "haitallisiksi". Lännessä pelätään Kiinan lisäksi myös Venäjän urkintaa. Taaskaan meille ei kerrota perusteluita eikä näytetä todisteita. Olemme pimennossa.

Onko meillä mitään todisteita Kiinan epäreilusta pelistä? Viime lokakuussa Bloomberg pudotti uutispommin väittämällä, että Supermicron valmistamista emolevyistä olisi löytynyt vakoilusiruja. Supermicro on taiwanilaisten perustama yritys, jonka pääkonttori on Piilaaksossa ja tehtaat Kiinassa. Yhtiön emolevyjä käytetään erityisesti datakeskuksissa, mm. Amazonilla ja Applella sekä valtion omissa yksiköissä aina CIA:ta myöten. Vakoilusirulla näissä laitteissa olisi järisyttäviä seurauksia.

Apple, Amazon, Supermicro sekä kansallisen turvallisuuden virasto tutkivat asiaa, mutta eivät löytäneet mitään todisteita. Eri asia on, kertoisivatko ne löydöistään siinäkään tapauksessa, että vakoilulaitteita löytyisi. Bloomberg ei ole vetänyt uutistaan takaisin, mutta ei myöskään esittänyt omia todisteita sen tueksi. Kaikki perustuu luottamuksellisiin lähteisiin.

Sen sijaan Bloomberg julkaisi toisen uutisen, jonka mukaan Kiinan tiedustelu oli velvoittanut alihankkijat asentamaan vakoilulaitteita SuperMicron alihankkijoiltaan tilaamiin emolevyihin. Tiedot olivat peräisin israelilaiselta tutkijalta. Ilmeisesti vakoiluosa oli emolevyjen Ethernet-portissa eikä Supermicro ollut ainoa valmistaja, jonka laitteisiin tällaisia lisäyksiä oli tehty. Bloombergin mukaan Yhdysvaltojen NSA oli käyttänyt itse samanlaista tekniikkaa.

Jotain on selvästi tekeillä ja kyse on todella isoista asioista: vakoilusta, kybersotaan valmistautumisesta sekä kansallisesta turvallisuudesta. Meille suomalaisille epäluulo on hyväksi, sillä se parantaa Nokian ja Ericssonin asemia 5G-laitekilpailussa.

Yksittäisen kansalaisen ei tarvitse olla huolissaan Huawei- tai Honor-älypuhelimestaan. Sen vakoilu ei ketään kiinnosta. Mutta kun kyse on valtiotason asioista tai yritysten tuotekehityksestä, kannattaa lähteä siihen, ettei mobiililaitteisiin voi aukottomasti luottaa. Kannattaa käyttää vahvoja salaustekniikoita (ei niitäkään amerikkalaisilla ohjelmilla) ja pyrkiä käsittelemään salaista tietoa perinteisin menetelmin, ilman verkkoja.

Olemme astuneet uuteen aikakauteen, jossa teknologia liittyy oleellisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kamppailuun talousmahdista ja vaikutusvallasta.

torstai 17. tammikuuta 2019

Fox News kärjistää amerikkalaisten mielet

Yhdysvalloissa käydessäni katselen aina Fox-uutiskanavaa. Tällä kerralla oli mahdollista kuulla sitä myös autossa, sillä Sirius XM -satelliittikanavalla kuuluu kaksikin Foxin omaa kanavaa ja yksi CNN:n kanava.

Suomalaisilla on tapana arvostella jenkkejä tyhmiksi, koska näiden uutiset kertovat lähinnä vain oman maan asioista. Mutta se on ymmärrettävää: tavallisen amerikkalaisen kannalta ulkomaiden tapahtumat eivät ole relevantteja koska ne eivät vaikuta omaan arkeen. Omassa maassa on kaikki, ja jo muut osavaltiot ovat kuin vieraita maita.

Fox-uutiskanava on kuitenkin jotain hämmentävää. Arvioin, että seuraamani 10 päivän aikana 80 % aiheista liittyi Trumpin muurihankkeeseen ja kansalliseen turvallisuuteen, 10 % hallinnon sulkemiseen ja loput vaihteleviin aiheisiin. Yksi niistä liittyi tuoreen kongressidustaja AOC:n (pankaa nimi mieleen, kuulemme hänestä vielä -- kuin paikallinen Li Andersson) vilauttamaan 70 % veroon kaikkein suurituloisimmille.

Norja, Suomi ja Ruotsi ovat sosialistimaita.
Siitä Fox saikin aiheen kutsua Suomea, Ruotsia ja Norjaa (öljymaata!) sosialistisiksi maiksi, joiden ongelmat ovat yleisesti tiedossa. Sosialismi tappaa yrittämisen ja ajattelun vapauden.

Yhdysvaltojen henkistä kahtiajakautumisesta on syytetty sosiaalisen median kuplaantumista ja polarsioivaa vaikutusta. Luulen kuitenkin, että Foxin vaikutus on vähintään yhtä suuri. Vaikka Fox mainostaa itseään luotettavana ja puolueettomana uutiskanavana, se esittää kaikki aiheet republikaanien ja presidentti Trumpin kannalta myönteisessä valossa.

Trumpin puhe rajamuurista kansakunnalle alkamassa 8.1.2019.
Usein studioon tai videolle on kutsuttu vastaajaksi demokraattien poliitikko tai heidän ajatteluaan tukeva asiantuntija, mutta haastattelija alkaa puhua vastaajan päälle heti kun kommentit eivät sovi Foxin linjaan ja haastattelija saa aina viimeisen sanan, joka nollaa juuri kuullut vastaukset. Foxilla on omat asiantuntijansa, joilta saadaan sopivia lausuntoja kanavan haluamasta näkökulmasta.

Faktoilla hämätään sumeilematta. Demokraattivetoisen Kalifornian ongelmia todisteltiin luvuilla, jotka kertovat poismuuton olevan osavaltioista suurinta. Sanomatta jäi, ettei absoluuttisia lukuja voi verrata muihin, koska Kalifornian väkiluku on liki 40 miljoonaa ja muut muuttotappiovaltiot paljon pienempiä.

Venäjää arvostellaan siitä, että maan uutiset esittävät Suomesta vain kielteisiä tietoja. Foxin sosialismirinnastukset tekevät ihan samaa.

Pahinta on kuitenkin juontajien pilkkaava ja ilkeä esiintyminen. Muiden uutiskanavien jutuista ja poliitikkojen lausunnoista näytetään pätkiä, joiden päälle sitten vitsaillaan ja ilkeillään. Sean Hannity ja Laura Ingraham ovat tehneet ilkeilystä taidetta omissa tunnin ohjelmissaan. He ovat vahvoja persoonia ja vetoavat katsojiin. Mitä v-mäisempiä he ovat, sitä parempi katsojauskollisuus omien keskuudessa. Foxin mukaan Hannity on USA:n katsotuin uutisjuontaja. En yhtään ihmettele.

Foxia seuraamalla saa käsityksen, että demokraatit (joita kutsutaan vasemmistoksi) ovat kaiken pahan ja kielteisen takana. Liberaali on kirosana, vaikka me pidämme USA:ta vapauden ja sallivuuden perikuvana.

Kaikki Trumpia koskevat kielteiset uutiset käännetään joko vasemmiston vääristelyksi tai leimataan valeuutisiksi. Kun kävi ilmi, että FBI oli aloittanut tutkimuksen Trumpin mahdollisesta roolista Venäjän etujen ajamisessa, Hannity leimasi FBI:n korruptoituneeksi ja Trump-vastaiseksi. Aika vahva syytös liittovaltion poliisia kohtaan! G-mies Jerry Cotton kääntyisi antikvaarissaan jos kuulisi, että presidentti ja uutiskanava syyttävät FBI:tä salaliitosta presidenttiä vastaan.

Rajamuurin tarvetta perustellaan laittomien siirtolaisten tekemillä rikoksilla. Hannity oli kutsunut studioon kymmenkunta ihmistä, jotka olivat menettäneet puolisonsa tai lapsensa laittomasti maassa oleskelleiden rikosten tai auto-onnettomuuksien uhreina. Ihmiskohtaloita ja omaisten surua käytettiin perustelemaan muurin tarpeellisuutta. Poikansa menettänyt äiti valitti, miten Nancy Pelosilla on verta käsissään ja kohta hän tarvitsee saappaat, koska veren määrä nousee pian polviin asti.

Sosiaalisessa mediassa näkee paljon pahempaa, mutta viestit hukkuvat virtaan eikä niitä oteta vakavasti. Vaikutus on paljon tehokkaampi, kun ne esittää ammattitaitoinen tv-tuotantoryhmä karismaattisen juontajan persoonalla. Muutaman illan Foxia katsottuaan on valmis uskomaan, että aita on ainoa tapa suojata amerikkalaisten kansallinen turvallisuus, ja että kaikki paha on demokraattien syytä.

Itse jäin pohtimaan, joko terrorismiongelma ratkesi -- siitä ei enää puhuta mitään. Amerikkalaisten mielestä kaikki riskit ovat nyt Meksikon vastaisella rajalla. Ihmettelin myös, miksei Trump ajanut aitaansa edellisen kongressin aikana, jolloin siellä oli vielä republikaanienemmistö.

Kaikki kielteinen kehitys ei johdu netistä eikä somesta. Vanha kunnon televisio vaikuttaa edelleen varsinkin keski-ikäisten ja sitä vanhempien maailmankuvaan. Erojen kärjistäminen ja härski propaganda oman asian puolesta ei ole koskaan hyväksi.

House of Cards 7. tuotantokausi esitetään livenä myös Suomen uutisissa.

Lisäys 18.1.2019
Kongressin demokraattinen puheenjohtaja Nancy Pelosi kielsi Trumpia tulemasta pitämään vuosittaista Kansakunnan tila -puhettaan. Vastavetona Trump esti Pelosia ja muita edustajia käyttämästä ilmavoimien konetta Brysseliin, Egyptiin ja Afganistaniin suuntautuvalla työmatkalla. Lento peruttiin kun lähtijät olivat jo bussissa.

House of Cardsin 7. kausi on näköjään alkanut. Venäjän Putin ja Kiinan Xi nauravat sitä katsellessaan. Jenkit ovat sotkeneet asiansa perusteellisesti.

Lisäys 21.1.2019: Trumpin omakaan puolue ei kannattanut muuria silloin, kun sillä vielä oli enemmistö kongressissa.

Lisäys 22.2.2019: Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti - päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa pikkuaivoiseksi ääliöksi. Niin Foxia, niin Foxia.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Fox News manipuloi omaa kansaa

On tärkeää seurata erilaisia uutislähteitä, jotta ymmärtää paremmin eri tavalla ajattelevia. Tuttuja uutislähteitä seuraamalla oma kupla vain vahvistuu.

Tämän ohjeen mukaisesti olen seurannut koko alkuvuoden Fox Newsin uutisia, aluksi paikan päällä tv-kanavalta ja Suomeen palattuani netin kautta. Kirjoittamalla Youtubeen hakusanaksi "Fox News live" saa linkin, jolla pystyy katsomaan reaaliajassa jenkkien omaa Fox-kanavaa. Ilmeisesti lähetys on joidenkin henkilöiden laittomasti nettiin releoimaa, sillä Fox itse ei live-kuvaa tarjoa.

Sama pätee CNN:ään, joskin sitä välittävät sivut ovat rajoitetumpia, eikä videoikkunaa pysty esimerkiksi laajentamaan koko näytölle.

Molempien uutisointia voi seurata tietenkin myös web-sivujen kautta, vaikka nettisivut ovatkin eri asia kuin tv-lähetys. Osoite Foxnews.com on helppo muistaa, kansainvälisellä CNN:llä pitää valita erikseen US-edition, jotta näkee jenkeille itselleen tarkoitut uutiset.

Koko alkuvuoden Fox on toistanut samaa kaavaa. Se kertoo presidentti Trumpin saavutuksista ja ansioista. Epäonnistumiset ja huonot uutiset sivuutetaan kokonaan tai mainitaan korkeintaan lyhyesti. Demokraatit (joihin usein viitataan halventavalla nimellä "liberals") esiintyvät kaikissa uutisissa kielteisessä valossa. Heidän edustajansa saavat kyllä puheenvuoron, mutta juontaja katkaisee yhteyden nopeasti jos vastaukset eivät miellytä.

On luonnollista, että konservatiivien äänitorvi Fox suhtautuu Trumpiin myönteisesti, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että Foxin etusivulla esiintyvät toistuvasti Hillary Clintonin sähköpostit, Uranium One ja jopa Bill Clintonin 25 vuoden takaiset seksiskandaalit?

Tyypillinen Foxin etusivu.
Nyt helmikuussa uutispainotukset ovat hieman monipuolistuneet, ykköseksi ovat nousseet myös talviolympialaiset ja Floridan kouluammuskelu.

Fox News on kuin Venäjän valtion uutiskanavan länsivastine: se ei yritäkään tarjota uutisiin konservatiivista näkökulmaa vaan on puhdasta mielipiteenmuokkausta ja jopa suoranaista propagandaa. Näin toimii USA:n sisäinen informaatiovaikuttaminen.

Tiedustelumuistion piti olla pahempi kuin Watergate.
Onko CNN yhtään parempi? Ainakin se toimii kansainvälisesti ja USA:n sisäiset jutut ovat tasapainoisempia. CNN ei pyri tekemään käännytystä eikä nosta joka päivä kärjeksi republikaanien pilkkaamista. Luultavasti sen toimittajat ovat demokraatteja, mikä näkyy väistämättä aihe- ja näkökulmavalinnoissa, ja uutisoinnissa on tehty selkeitä virheitä, mutta ne eivät ole tarkoituksellista manipulointia. Konservatiiveja kritisoidaan, mutta heitä ei demonisoida kun Foxilla. Virheet myös oikaistaan ja niitä pahoitellaan.

Foxin uutisshow't ovat luku sinänsä. Hannity on välillä kuin uskonlahkon pastori, joka saarnaa värikkäästi Hillary Clintonin rikollisista toimista ja liberaalien paheellisuudesta. Vastapuolen edustajien vuosien takaisia lausuntoja kaivetaan esiin vuosien takaa, toistetaan videona ja pilkataan päälle.
Sean Hannity
Toinen poliittinen kommentaattori on Laura Ingraham. Hänen esiintymisensä on vielä pistävämpää, välillä suoranaista (sensuroitu) tavalla, johon vain naiset pystyvät.
The Ingraham Angle
Toistuvana teemana on Washingtonin poliitikkojen mädännäisyys, jonka Trump aikoo puhdistaa Amerikan kansan eduksi "kuivattamalla suon".
Trump kuivattaa Washington DC:n suon.
Ja kaiken päälle päätteeksi Fox muistaa vähän väliä kehua, että juuri heidän kanavansa tarjoaa tasapuoliset, reilut ja luotettavat uutiset.
"Most watched. Most trusted" - LOL
Yhdestä asiasta annan Hannitylle tunnustusta. Usein hänen shownsa päättyy kahteen katselijoiden jättämään vastaajaviestiin, jotka esitetään myös tekstinä ja ovat ilmeisen aitoja. Kaikki näkemäni palautteet ovat olleet Hannityn kannalta täystyrmäyksiä, jopa alatyylisiä.

"Your mouth is vile to me"
Adjektiivia "vile" ei opetettu koulun englannintunnilla, mutta sen voisi kääntää suomeksi "halpamainen" tai "häpeällinen".

"You are a giant tool"
Tätäkään ilmaisua ei opetettu koulussa, mutta sen merkitys selvinnee asiayhteydestä. Palautteista päätellen Hannityllä on kanttia vastaanottaa kritiikkiä ja se on aina hyvä asia.

Olen seurannut Foxia satunnaisesti myös aiempina vuosina, mutta mielestäni meno ei ole ollut lainkaan tällaista. Fox on siirtänyt televisioon Twitteristä ja anonyymeiltä keskustelupalstoilta tutut keinot ja retoriikan, ja hakenut oppia Venäjältä. Elämme totuuden jälkeistä aikaa, jolloin totuuden määrittelee puhuja itse. Musta on valkoista, jos niin sanotaan -- ja katsojat uskovat, koska ovat jo valmiiksi samaa mieltä.

Presidentti Trumpin kerrotaan seuraavan vain Foxin uutisia. Miljoonat muut muodostavat maailmankuvansa (tai no, ulkomaan uutisia ei juuri ole, joten kyse on oman maan kuvasta) Foxin perusteella. Ei ihme, että Yhdysvallat on riitaisa ja jakautunut. Tätä vauhtia se menettää globaalin johtoasemansa. Kiinalle ja Venäjälle USA:n nykyinen meno sopii mainiosti. Ne hiovat jo strategioitaan ottakseen USA:lta vapautuvaa globaalia vaikutusvaltaa.

Hannityn ja Ingrahamin show-lähetykset tulevat aamuyöllä neljän ja viiden välillä. Jos haluat nähdä länsiversion Venäjän omien kansalaisten manipuloinnista, laita herätyskello soimaan ja suuntaa Youtubeen.

Yhdysvaltojen tilanne on Venäjääkin pahempi, sillä jenkit valitsevat yksipuolisen tiedottamisen vapaaehtoisesti -- ja ovat siitä vieläpä ylpeitä. Tietämättömyys ja suvaitsemattomuus ovat uusia hyveitä. Venäläisillä ei ole vaihtoehtoja.

Kaikesta huolimatta aion jatkaa Fox Newsin seuraamista. Suomessa Trumpista kertovat uutiset ovat yksinomaan kielteisiä, joskus koomisuuteen asti. Fox tasapainottaa uutisointia ja auttaa ymmärtämään, miksi äänestäneistä vajaat puolet kannatti häntä ja osa äänestäisi häntä vielä uudelleenkin.

Toivottavasti pääni kestää räjähtämättä.

Lisäys 18.2.2018: Laura Ingraham haastattelee entistä CIA-johtajaa, joka kertoo Venäjän disinformaatiokampanjasta ja kertoo lopuksi, että USA sotkeentuu muiden maiden vaaleihin "vain hyvän asian puolesta" ("only for a very good cause in the interest of democracy").

Lisäys 22.3.2018: Foxin oma kommentaattori kieltäytyi uusimasta sopimustaan, koska Foxista on tullut propagandakanava: "Today, I feel that Fox News is assaulting our constitutional order and the rule of law, while fostering corrosive and unjustified paranoia among viewers. Over my decade with Fox, I long was proud of the association. Now I am ashamed."

Lisäys 31.3.2018: No nyt Laura Ingraham meni liian pitkälle ja joutui "lomalle". En ole lainkaan yllättynyt. 

perjantai 4. elokuuta 2017

CIA-pomon muistelmat

USA:n hyökkäys Irakiin maaliskuussa 2003 on lähiajan läntisen historian häpeäpilkkuja. USA kaatoi Saddam Husseinin ja syöksi maan kaaokseen, jonka epäsuorat seuraukset näkyvät vieläkin. Sodan inhimillinen hinta oli hirveä. Silti kukaan hyökkääjistä ei joutunut oikeuteen, hyökänneitä maita vastaan ei vaadittu talouspakotteita ja lännessä asia on aktiivisesti unohdettu. Hyökkäyksestä viime kädessä päättänyt presidentti Bush maalaa nykyään tauluja.

George W. Bush perusteli hyökkäystä Saddam Husseinin joukkotuhoaseilla. Kun niitä ei ollutkaan, syy vieritettiin tiedustelupalvelu CIA:n niskaan ja sen johtaja George Tenet erosi vuonna 2004.

Tiedustelujohtajat eivät yleensä kirjoita muistelmia, mutta Tenet teki poikkeuksen. Hyvä niin, sillä kirja on hyvin kirjoitettu ja sisällöltään kiinnostava. Olen kirjoitanut kirjasta aiemminkin, joten tällä kertaa aiheena on vain Irakin sodan tausta ja amerikkalaisten informaatiovaikuttaminen.

Vaikka Irakiin hyökkääminen meni julkisuudessa presidentin sotaisuuden piikkiin, taustalla vaikuttivat kiistanalaiset henkilöt ja ideologiset voimat. Tenetin kertomus on luonnollisesti hänen oma näkökulmansa ja ehkä jopa puolustuspuheenvuoro, mutta muitakaan yksityiskohtaisia kertomuksia hyökkäyksen taustoista ei ole. Tenet vaikuttaa uskottavalta ja teksti on täynnä faktoja, joita tietääkseni kukaan ei ole kiistänyt. Niinpä pidän kuvausta luotettavana, mutta toki vain CIA:n näkökulmasta. Ilmeisesti George W. Bush ei aio kirjoittaa omia muistelmiaan. Olisi kiinnostava lukea hänen näkökulmansa tapahtumiin.

Miksi USA hyökkäsi Irakiin? Heti kirjan ensimmäinen tekstisivu antaa viitteitä tulevasta:

"Iraq... bear responsibility"
Neokonservatiivien kummisetä, puolustusministeriötä neuvovan komitean johtaja Richard Perle, uhkasi Irakia kostolla heti 9/11-iskujen tapahduttua. "I was stunned but said nothing", kertoo Tenet, ja jatkaa seuraavalla sivulla:

"What the hell is he talking about?"
9/11-iskut muuttivat USA:n ilmapiirin pysyvästi. Tenet kuvaa yksityiskohtaisesti, miten CIA seurasi tarkasti Al-Qaidaa ja odotti terrori-iskuja jo vuosituhannen vaihteessa. Silti 11.9.2001 tapahtumat pääsivät yllättämään. Irak nähtiin mahdollisena vihollisena, jolta ei haluttu vastaavaa yllätystä. Lisäksi "For many in the Bush administration, Iraq was unfinished business" (s. 305) isä-Bushin aikaisen Irakin sodan jäljiltä. CIA:lla oli kädet täynnä työtä terrorismin vastaisessa sodassa, eikä se pitänyt Irakin uhkaa merkittävänä. Siksi Irak jäi tiedustelussa vähälle huomiolle. Paukut olivat Afganistanissa ja Al-Qaidassa.

9/11-iskun jälkeen USA:n johdon huomio kääntyi terroristeista Afganistaniin ja vähän myöhemmin Irakiin. Seurasin tuon ajan uutisointia kasvavan ihmetyksen vallassa; en ollut tunnistaa Yhdysvaltoja maaksi jonka luulin tuntevani. Sama tunne on toistunut tänä vuonna 2017 Trumpin toimia seuratessa.

George W. Bush ja Condoleezza Rice esittivät vaatimuksia Husseinille antaen ymmärtää, että kriisi johtui aseista ja olisi vältettävissä, vaikka rivien välistä oli luettavissa jotain ihan muuta. Ja s. 309 Tenet kirjoittaakin, että armeijalla oli jo Bushin presidenttikauden alkaessa tunne ("sense"), että sota oli väistämätön. Niin ikään Tenet kertoo kuulleensa Ricen sanoneen jo heinäkuussa 2002, että "the decisions were made".

Tenetin mukaan CIA tuotti jatkuvasti raportteja Irakista, joiden mukaan maa ei ollut välitön uhka Yhdysvalloille, eikä todisteita joukkotuhoaseista ollut. Puolustusvaliokunta, kongressiedustajat ja presidentin esikunta lukivat CIA-raporteista vain alun tiivistelmän ja poimivat niistä kohdat, jotka sopivat heidän odotuksiinsa. Presidentti uskoi mieluummin epämääräistä Curveball-loikkaria kuin tiedustelupalvelua ja mainitsi puheessaan kansakunnalle Saddamin havitelleen uraania Nigeristä, vaikka CIA piti väitettä epäuskottavana ja halusi poistaa sen puheesta.

Erityisesti Tenet joukkoineen kertoo yllättyneensä varapresidentti Cheneyn puheesta sotaveteraaneille 26.8.2002, jossa tämä sanoi "Simply stated, there is no doubt that Saddam Hussein now has weapons of mass destruction... Many of us are convinced that [Saddam] will acquire nuclear weapons fairly soon" (s. 315).

"USA did not go to war on Iraq solely because of WMD. In my view, I doubt it was even the principal cause. Yet it was the public face that was put on it", kirjoittaa Tenet (s.321). USA halusi muuttaa koko Lähi-idän tasapainon ja uskoi länsimaisen omahyväiseen tapaan, että tyrannin kaataminen toisi Irakiin demokratian, joka leviäisi dominoefektin tapaan muihin alueen valtioihin. Miten lapselliselta tuollainen ideologia näyttääkään nyt vuonna 2017!

Sodan jälkeen Tenetistä tehtiin syntipukki kertomalla, että hän oli vakuuttanut Irakilla olevan joukkotuhoaseita. Se oli "Slam Dunk" (varma nakki). Asia on Tenetille niin tärkeä, että hän on otsikonut kirjan 19. luvun tämän mukaisesti:

"Slam Dunk"
Tenetin mukaan sanat on irrotettu asiayhteydestään ja kun hän lausui ne 21.12.2002, presidentti oli jo päättänyt hyökkäyksestä. Kyseisessä Valkoisen talon kokouksessa todettiin, ettei ollut riittävästi aineistoa, jolla sotaa voitaisiin perustella kotiyleisölle. Kun esitys ei vakuuttanut edes maan ylintä johtoa, presidentti ehdotti palkkaamaan asianajajia, joilla oli kokemusta rikosjutuista ja juryn vakuuttamisesta. Tenet kertoo sanoneensa "Slam Dunk" presidentille vain kommenttina esityksen parantamisesta.

Vuonna 2004 ilmestyi Watergate-skandaalin paljastaneen toimittaja Bob Woodwardin kirja Plan of Attack, jossa hän väittää Tenetin sanoneen näin Irakin joukkotuhoaseista. Tenet kiistää: "The phrase has, in my view, been intentionally misused and thus completely misunderstood by the public at large".

Colin Powellin puhe YK:ssa 5.2.2003 oli jälkikäteen arvioituna puhdasta informaatiosotaa, täynnä väritettyjä faktoja ja suoranaisia valheita. Tenet kuvaa omia tunnelmiaan näin: "Walking into the UN General Assembly on the morning of Februray 5 was a surreal moment for me... I left he chamber mentally and physically exhausted" (s. 375).

Hyökkäys onnistui -- tietenkin, olihan USA:lla täydellinen sotilaallinen ylivoima -- mutta tuhannet irakilaiset kuolivat pommituksissa. Itselle jäi mieleeni varsinkin nuori Ali-poika, joka menetti pommituksissa molemmat kätensä. Sotatoimien jälkeen alkoivat vaikeudet. "The war, in short, went great, but peace was hell" (s. 399).

Tenet kertoo, että vastuu Irakin jälkihoidosta annettiin puolustusministeriölle eikä USA:lla ollut suunnitelmaa Irakin olojen järjestämiseksi. Tuloksena oli vuosia jatkunut maan sisäinen kaaos ja lopulta Isisin hirmuvalta, jonka rinnalla Saddam Hussein näytti melkeinpä pyhäkoululaiselta.

Presidentti kantoi vastuun epäonnistuneesta sodasta. Vaikka perustelut osoittautuivat valheeksi ja hyökkäys johti tuhansien omien sotilaiden kaatumiseen, isänmaallinen innostus oli niin suurta, että Bush valittiin uudelle kaudelle 2005-2009. "To me, the president still appeared less inclined to go to war than many of his senior aides", kirjoittaa Tenet (s. 319). Jää vaikutelma, että muut ohjasivat Bushin toimia ennen hyökkäystä ja hän toimi niille vain julkisivuna.

Öljyn ja poliittisen vaikutusvallan lisäksi USAn toimiin vaikutti ideologia -- nimittäin vapauden ideologia. Sotia perustellaan omille kansalaisille aina vapaudella. Monissa pienissä USA:n kaupungeissa on muistomerkki vieraissa sodissa (foreign wars) kaatuneille sotilaille ja fraasi "Freedom is not free" - vapaudella on hintansa.

Freedom is not free (Monroe, Georgia).
Irakin kansa haluttiin vapauttaa diktaattorin otteesta (tosin tämä perustelu keksittiin vasta, kun maa ei enää ollut USA:n liittolainen - hyökkäys Iraniin tai kurdien kaasuttaminen ei vaikuttanut). Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi Donald Trump teki ulkomaanmatkan Saudi-Arabiaan ja pitää maata liittolaisena, vaikka maa on johtavia länsimaisen ääri-islamin tukijoita. Vaikka 15/19 9/11-terroristista oli saudeja, maa ei ole Trumpin ajaman muslimien maahantulokiellon listalla.

--
Tenet ei ole katkera eikä syytä Bushia. "In a way, President Bush and I are much alike" (s. 363). Eroaan hän perustelee uskottavasti (s.477): "At some point in a job like mine, you just give out. You've been going on adrenaline for so long. The relentless pressure and middle-of-the-night phone calls take their toll. The work matters enormously, and it's never over. But the family time lost, the high school lacrosse games missed, the vacations cut short or not taken - they all add up. And then something comes along, some essential trigger, and that's it. You know you've hit the wall."

Viime vuoden marraskuussa Suomen televisiossa esitettiin Donald Rumsfeldin haastatteludokumentti, joka oli uskomatonta katsottavaa. Bushin hallinnon puolustusministeriö puhui hymyillen mustan valkeaksi ja päinvastoin, ja näytti kaikesta päätellen itsekin uskovan omat valheensa. Irakin sotaan liittyen muutama kohta kiinnitti erityisesti huomioni:

Informaatiovaikuttaminen kääntää vaikka mustan valkeaksi.
Tai valkean mustaksi.
"Tiedämme että heillä on joukkotuhoaseita"
"Siitä ei ole epäilystäkään"

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tule HUSsiin, hoidamme sinut sassiin

Olen autoillut kaikissa USA:n 50 osavaltioissa, mutta silti valtava maa yllättää minut joka kerta niin hyvässä kuin pahassakin. Suomen SOTE-vääntö tuoreena mielessä olen katsellut tällä kertaa erityisesti terveydenhuollon mainontaa.

SOTEn valinnanvapaus tarkoittaa kilpailua, ja kilpailu merkitsee mainontaa. Kun valinnanvapaus toteutuu, meilläkin aletaan nähdä uudenlaisia terveydenhuollon mainoksia. Sellaisia, jotka USA:ssa ovat arkipäivää, mutta jotka näyttävät suomalaisen silmin oudoilta -- suorastaan vastenmielisiltä.

USA:ssa terveydenhuolto on valtava bisnes. Televisiossa on pitkiä, tunteisiin vetoavia mainoksia, joissa perheen isä tai äiti kehuu saaneensa uuden elämän tehokkaan syöpähoidon tai sydänleikkauksen ansiosta. Hymyilevä henkilökunta ja onnelliset lastenlapset peittävät alleen lopputekstit, joissa neuvotaan ensin tarkistamaan, kattaako oma vakuutus hoidon kustannukset.

Tänään seurasin ajaessani suuria tienvarsimainoksia, joista mieleeni jäi varsinkin siirappinen "Meillä toivo ja parantaminen kohtaavat". Siitä en ehtinyt napata kuvaa, mutta parista muusta ehdin:
Laita rahasi sinne, missä ihmeetkin ovat (lastensairaala).
Lupaamme, että ensiavussa lääkäri tarkistaa sinut alle 30 minuutissa.
250 lääkäriä, 24 erikoisalaa.
Miltä tällaiset mainokset näyttäisivät Suomessa? Onko tämä sitä luvattua valinnanvapautta?

Ajaessani I-26 highwaytä mietin aikani kuluksi, millaisia sloganeita suomalaiset alan yhtiöt voisivat keksiä samassa hengessä. Ehkä "Tule HUSsiin, hoidamme sinut sassiin" tai "Mehiläinen pistää sinut terveeksi".

Kieli vyön alla mieleen tulee monia muitakin, kuten "viikonlopun erikoistarjouksessa kaksi sairaslomapäivää yhden hinnalla", "meiltä parhaat antibioottikuurit", "tutkitusti Suomen parhaimmat sydänlääkärit" (mukaillen erästä eteläcarolinalaista mainosta).

Tässä polttoainetta syksyn Noin viikon uutisille. Näistä saisi herkullisia sotehenkisiä tv-mainospaloja. Toimitus keksii varmasti paljon osuvampia markkinointiviestejä.

Valinnanvapaus on markkinataloutta.

Lisäys 11.7.2017: vielä pari kuvaa Floridan puolelta samasta teemasta.
Pohjoisen Jacksonvillen ainoa sairaala
Bisneksen kannalta yksi sairaala on parempi kuin useita, jotka kilpailevat keskenään. "Ainoa sairaala" on hyvä mainosargumentti, eikä potilaalle tule valinnan vaikeutta.

Entä tämä sitten:
Liukenevat stentit - vain meiltä!
Jos tulkitsen mainosta oikein, kilpaileva sairaala tarjoaa ainoana itsestään sulavia stenttejä (verisuonia auki pitäviä putkia).  Tästäkin saisi monia iskeviä mainoksia koto-Suomeen, kuten "uusin Gizmo-xyz sydäntahdistin vain meiltä! Äläkä unohda K-kaupan bonuspisteitä, sillä isosta leikkauksesta saa roppakaupalla Plussaa".

Lisäys 13.7.2017: Television lääkemainoksessa kuultua: "ensimmäinen resepti ilmaiseksi".

maanantai 5. joulukuuta 2016

CIA ja palava öljylautta

George Tenet johti CIA:ta tapahtumarikkaina vuosina 1997-2004. Ei ole kovin yleistä, että tiedustelujohtaja kirjoittaa muistelmansa, mutta Tenetillä jäi yhtä sun toista hampaankoloon. Niistä lisää myöhemmin, sillä vuonna 2007 ilmestynyt kirja At the center of the Storm antaa aihetta useampaankin blogikirjoitukseen.

At the Center of the Storm - myrskyn silmässä
Tilasin kirjan Amazonista käytettynä, bonuksena tuli tekijän allekirjoitus:

George Tenet.
Kirja on tapahtumiltaan mielenkiintoinen ja haamukirjoittaja Bill Harlow on tehnyt hyvää työtä: näin sujuvaa tekstiä on ilo lukea.

Tenet kertoo, miten hän sai 1997 johdettavakseen pahasti rapistuneen tiedustelukoneiston. Neuvostoliiton kaatuminen oli luonut ilmapiirin, jossa vihollisia ei enää ollut. CIA:n rahoitusta vähennettiin ja henkilökunnan työmoraali oli rapistunut.

Mitä Tenet teki? Sen kertoo toisen luvun otsikko: The Burning Platform.

CIA: The Burning Platform.
Toukokuun viidentenä 1998 Tenet kokosi 500 alaistaan Kuplaksi kutsuttuun, igloota muistuttavaan auditorioon, ja kertoi CIA:n olevan pulassa. Ellei liekkejä saataisi sammumaan, kaikki vajoaisivat meren syliin.

CIA:n väki seisoi palavalla öljylautalla.
Palava öljylautta ei ollut Tenetin omaa keksintöä, hän kirjoittaa kuulleensa sen joltain toiselta henkilöltä organisaation tilaa käsittelevässä sisäisessä keskustelussa elokuussa 1997. Mutta kuten Tenet kirjoittaa: "The term 'burning platform' stuck - probably because it was so metaphorically accurate and because it reminded us every day of just how much was at stake".

Palava öljylautta kuulostaa meistä kovin tutulta, sillä 3.2.2011 hiljattain aloittanut Stephen Elop piti samansisältöisen puheen Nokian henkilökunnalle. Olisi kiinnostavaa tietää, oliko Elop lukenut Tenetin kirjan (hyvin mahdollista) vai keksikö hän kielikuvan itse. Joka tapauksessa vaikutus oli sama: puhe ja siitä henkilökunnalle jaettu muistio alkoi symboloida Nokian ongelmia ja leimasi koko Elopin toimitusjohtajakautta.

Kauppalehden toimittajat Pekka Nykänen ja Merina Salminen pitävät lokakuussa 2014 julkaisemassaan kirjassa Elopin öljylauttapuhetta ratkaisevana virheenä. "Näillä sanoilla Stephen Elop tuhosi Nokiassa lähes kaiken", otsikoi Kaleva arvionsa kirjasta.

Äskettäin Ylen Erehdysekspertti-ohjelmassa (Nokia romahti egosysteemiin!) haastateltu Merina Salminen toisti käsityksensä, jonka mukaan puhe oli Elopin virheistä suurin. Kun tieto Symbianin hylkäämisestä levisi markkinoille, jälleenmyyjät tunsivat itsensä petetyiksi ja asiakkaat alkoivat odottaa tulevia Windows-puhelimia jolloin vanhojen mallien myynti loppui kuin seinään. Tämä kaikki on kiistatonta.

Ehkä todellinen virhe oli sittenkin kulttuurien eroissa. Elop ei ymmärtänyt, miten kirjaimellisesti suomalaiset ottavat viestinnän. Amerikassa värikkäät kielikuvat toimivat myönteisesti silloinkin, kun niiden sisältö on kielteinen. Öljylauttavertauksesta koitui Tenetille pelkkää plussaa, mutta Elopin tapauksessa se lasketaan hänen suurimmaksi virheeksi.

Radio-ohjelmassa Salminen nimeää toisenkin syyn Nokian tuhoon: johto ei uskonut omaan Meego-alustaan, vaan lähti mieluummin epäonniseksi osoittautuneeseen yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Tähän johtopäätökseen toimittajat tulivat haastateltuaan lukuisia Nokian tuotekehityksen insinöörejä.

Rohkenen epäillä, että insinööreillä on ollut hieman kapea näkökulma asiaan. Aina öljylauttapuheesta lähtien nokian ex-insinöörit ja lähipiiri ovat haikeina muistelleet, miten lupaava Meego oli ja miten oma alusta olisi pelastanut Nokian.

Itse en tähän usko. Meego myöhästyi, koska alustan virrankulutus oli liian suuri, mutta se on pelkkä tekninen yksityiskohta. Nokian olisi pitänyt reagoida Applen julkistaessa iPhonen (mieluummin jo sitä ennen), mutta yhtiö ei siihen kyennyt. Johtajaongelmien lisäksi Nokia oli tekniikkayhtiö, vaikka kehitys oli siirtynyt ohjelmistoihin. Kaikki, jotka muistavat Ovi-viritykset, puistelevat vieläkin päätään. Sähköposti, kauppa tai edes tietojen synkronointi ei koskaan toiminut kunnolla Nokian omissa puhelimissa.

Miten ihmeessä Nokia olisi rakentanut Meegon päälle menestyvät palvelut, kun se ei pärjännyt edes Microsoftin antamilla valmiilla palveluilla? Markkinoilla ei yksinkertaisesti vuonna 2011 ollut enää tilaa kolmannelle alustalle. Ihan sama, vaikka Meego olisi ollut Windows Phonea parempi alusta. Se oli kuitenkin vain tekniikkaa.

Nokian ratkaiseva virhe oli myöhästyminen. Elopin öljylauttapuhe tarjoaa jälkipolville vain sopivan tekosyyn.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

50 states

Tänä syksynä saavutin tavoitteeni autoilla kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa. Olen jo lähettänyt hakemuksen leikkimielisen All fifty states clubin jäseneksi.

Se, että viimeiseksi osavaltioksi jäi Connecticut, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä JFK:n lentokentästä, oli puhdasta sattumaa. Käytyäni eri syistä noin kymmenessä osavaltiossa suunnittelin tarkoituksella muutaman autoloman kiertämään harvinaisempia paikkoja. Arkansas, Nebraska, Montana ja Pohjois-Dakota ovat alueita, joihin kukaan ei joudu vahingossa (ja harva edes tarkoituksella). Kesken kaiken herännyt idea kuvata osavaltioiden rajalla olevat tervetulokyltit mutkisti projektia, koska piti käydä muutamassa osavaltiossa uudelleen vain kyltin vuoksi.

Alun perin kiinnostukseni USAhan heräsi työmatkoilla. Näin, miten monipuolinen ja kiehtova maa USA on, jolloin syntyi halu nähdä loputkin -- ja nimenomaan autolla, sillä USA on kuin tehty autoilua varten. Autolla pääsee joka paikkaan, samoin majoittuminen ja ruokailu on suunniteltu autoilijoita varten. Bensa on edullista, mutta toisaalta etäisyydet ovat pitkiä. Esimerkiksi Teksasin osavaltio on pinta-alaltaan kaksi kertaa Suomen kokoinen. Ja osavaltioita on tosiaan 50 kappaletta. Alaska ja Havaiji vaativat erilliset matkat (Tiesitkö muuten, että Alaskan pääkaupunki on osavaltioiden pääkaupungeista ainoa, johon ei voi ajaa autolla? En minäkään).

Suomalaiset tuntevat USAsta lähinnä New Yorkin ja Los Angelesin, ja luulevat sen jälkeen tietävänsä jotain Yhdysvalloista. Todellinen USA avautuu valtavana panoraamana näiden kaupunkien välissä, ja sen todellisuus on aika lailla erilainen kuin tv-sarjojen ja elokuvien välittämä kuva antaa ymmärtää.

Autoilemalla eri puolilla Yhdysvaltoja olen saanut pintapuolisen käsityksen maasta. Sen perusteella uskallan sanoa vain, että kaikki yleistykset ovat vaarallisia, koska maa on niin tavattoman laaja ja monimuotoinen. Eurooppalaisen vapaamielinen Kalifornia ja Itärannikko ovat kuin eri planeetalta maatalous- ja teollisuusvaltaisiin osavaltioihin verrattuna. Siksi suomalaisten ja etenkin median on ollut vaikea ymmärtää Trumpin suosiota, mikä kertoo enemmän mediasta kuin Trumpista.

Trump on vahvoilla New Hampshiressa.
Eniten olen nauttinut Utahin mahtavista kallioista, Montanan jylhistä maisemista ja Coloradon komeista vuorista. Nevadassa on eniten ei-mitään-alueita (yhdellä niistä salaperäinen Area 51). Floridassa lähes täydellinen sää hellii eläkeläisiä, mutta koko osavaltio on tylsä ja parasta Key Westissä on sinne johtava pitkä ajomatka mahtavine siltoineen. Arkansas on kuin Pohjois-Karjala, lähes pelkkää metsää. Osavaltion poikki kulkee yksi iso moottoritie ja pääkaupunki Little Rockin asukasluku on samaa luokkaa Suomen Turun kanssa (sinällään uskomatonta, että Clintonien pariskunta on ponnistanut Washingtoniin ja Yhdysvaltojen huipulle juuri Little Rockista!).

Monument Valley - monesta elokuvasta tuttu maisema Utahin ja Arizonan rajalla.
Kansasin, Teksasin ja Oklahoman kumpuileva preeria on loputonta. Kalifornian ja New Mexicon autiomaat, kaukana siintävät vuoret ja edessä avautuva loputon tie herättävät vapauden tunteen, joka on tuttu monista elokuvista, mutta jota ei voi sanoin kuvailla.

Näissä maisemissa autoilijan sielu lepää (Joshua Tree Natural Park, Kalifornia).
Alaska muistuttaa Suomea niin maisemiltaan kuin ihmisiltään. Selvästi valkoihoinen, manner-USA:ta kalliimpi, ja palvelukulttuuriltaan kehittymättömämpi. Havaiji on lähes täydellinen paikka, sillä länsimainen hygienia ja infrastruktuuri yhdistyvät siellä trooppiseen ilmastoon ja Tyynen valtameren aaltoihin. Kahdentoista tunnin aikaero (repikää siitä, kesäaikaan siirtymisestä valittavat!) on pisin mahdollinen, ja lento Los Angelesista saarelle kestää lähes kuusi tuntia, vaikka aikavyöhykkeitä ylittyy vain kaksi.

Seuraavassa vielä muutama sekalainen havainto.

USA on lähes tyhjä

Suurin osa USAsta on autiota, melkeinpä tyhjää. Autiomaata, metsää ja valtavia peltoja on silmänkantamattomiin. Monet pienet kylät ovat autioituneet asukkaiden muutettua kaupunkeihin. Jälkeensä he ovat jättäneet hylättyjä bensa-asemia, rapistuvia ruokapaikkoja ja ränsistyneitä taloja.

Hylätty taukopaikkarakennus Alabamassa.

Loputtomasti ei mitään Oklahoman ja Kansasin rajalla.
Pienissä kylissä ja kaupungeissa saattaa joku asuakin, mutta ketään ei tunnu olevan kotona. Kaikki näyttää tyhjältä. Melkoinen ero tv-sarjojen elämää kuhiseviin suurkaupunkeihin, siis!

Intiaanisodat

Eurooppalaisten mamujen tullessa alkoivat konfliktit paikallisen väestön kanssa. Tämä vaihe ei ole mitenkään kunniakas Yhdysvaltojen historian kannalta, olivathan monet mamuista seikkailijoita tai suoranaisia rikollisia, jotka olivat jättäneet kaiken taakseen lähtiessään aloittamaan uutta elämää rapakon toisella puolella.

Fighting terrorism since 1492 (Tuba City, Arizona).
Villin lännen valloitus (oik. haltuunotto alkuperäisiltä asukkailta) tapahtui oman käden oikeudella. Uudisasukkaiden aikoinaan kantamat raamattu ja kivääri vaikuttavat asenteisiin tänäkin päivänä.

Intiaanisotien traagisimmat tapahtumat sattuivat Oklahoman ja Coloradon alueilla, eivätkä ne olleet mitään taisteluita vaan raukkamaisia terrori-iskuja. Washitan verilöylyn (1868) paikalla on nyt muistomerkki, jonka kommenttiseinä kertoo, ettei kaikkea historiaa opeteta kouluissa vieläkään.

"I honestly never knew any of these acts and coming here just blew my mind".
Vielä järkyttävämpi oli vuoden 1864 Sand Creekin verilöyly Coloradossa, jossa ratsuväki tuhosi ystävällismielisen intiaanikylän, jonka asukkaista 2/3 oli naisia ja lapsia. Teurastuksen kuvaus puistattaa vielä tänäkin päivänä; intiaaneilta mm. leikattiin sukuelimet irti. Sotarikosta tutkittiin myöhemmin, mutta edes veritekoa johtanutta komentajaa (metodistipappi) ei koskaan rangaistu.

Aggressiivinen liikenne

Autojen suuri määrä ja vähäinen joukkoliikenne tuottavat valtavia liikenneruuhkia. Los Angelesin sadan kilometrin taajama-alue on yhtä jonotusta, liikennevaloissa seisomista ja iltaisin viiden kaistan leveydeltä seisovia ruuhkia. Työmatkaliikenne syö monta tuntia päivästä. Jep, avoautot ovat hienoja ja Tyynen valtameren rantatie houkutteleva, mutta näissä oloissa autosta on enemmän haittaa kuin iloa.

Jonojen vastapainoksi maanteillä ajetaan reippaasti ja aggressiivisesti. Kaistaa vaihdetaan viime tipassa ja monta kertaa peräkkäin, mikä johtaa helposti onnettomuuksiin. Myös isot rekat ajavat ronskisti eivätkä arkaile ohituksia ahtaissakaan paikoissa tai pienillä nopeuseroilla.

Yksi perustelu robottiautojen kehittämiselle on liikennekuolemien vähentäminen. Vaihtoehtona olisi opettaa amerikkalaiset ajamaan.

Bensan hinta vaihtelee suuresti osavaltiokohtaisista veroista johtuen. Tänä syksynä alimmat näkemäni hinnat olivat selvästi alle kaksi taalaa gallonalta (3,8 litraa), mikä vastaa noin 0,45 euroa litralta. Halpuus on kuitenkin näennäistä, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja kaikkialle on lähes pakko mennä autolla. Polkupyörä, kävely tai julkinen liikenne (metro) ovat vaihtoehtoja vain joissain kaupungeissa.

USA on täynnä sääntöjä

Suomalaiset kuvittelevat usein, että vapaa USA on vastakohta Suomen ylisääntelylle. Todellisuus on jotain muuta, sillä sääntöjä ja rajoituksia riittää. Lait vaihtelevat osavaltiokohtaisesti, mutta myös piirikuntien (county) välillä on eroja, etenkin alkoholin myynnissä. Esimerkiksi Arkansasissa valtava Wall-Mart-tavaratalo ei myynyt edes olutta, koska se oli piirikunnassa kielletty; naapurikylässä myynti oli taas sallittua.

Polttopuiden tuominen osavaltioon kielletty.
Mainen ja Connecticutin osavaltioihin ei saa tuoda polttopuita tuhohyönteisten vaaran vuoksi. Kumma kyllä naapuriosavaltioissa tätä rajoitusta ei ole. Virginia kieltää tutkanpaljastimien käytön. Sakot roskaamisesta voivat olla tuntuvia, Massachusetssissa 10 000 dollaria, Oregonissa 8000 ja Kaliforniassa 2000 dollaria.

Roskaaminen kielletty 10 000 dollarin sakon uhalla.
Sääntely ulottuu korttelitasolle. Paremmilla asuinalueilla määrätään hyvinkin tarkasti pitämään huolta piha-alueesta ja julkisivusta. Jos valtio ei valvo, niin naapuri valvoo.

New Mexicon kaupunkialueella ei saa pyhänä myydä edes olutta.
Sääntöjä ei välttämättä noudateta yhtä tarkasti kuin Suomessa. Ehkä se johtuu juuri siitä, että osavaltioiden välillä liikkuvat ihmiset ovat tottuneet lakien muuttumiseen ja ristiriitoihin, eivätkä ota kaikkia kirjaimellisesti.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta

"Matkustan ulkomaille oppiakseni tuntemaan kotimaata", sanoi joku ja oli oikeassa. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on viime aikoina arvosteltu pahoinvointiyhteiskunnaksi ja on kysytty, mitä sana edes tarkoittaa. USAssa liikkuessa meille tuttu termi avautuu uudella tavalla. Hyvinvointiyhteiskunta on sitä, ettei kenenkään tarvitse työntää ostoskärryjä suurkaupungin kadulla ruokaa etsien eikä nuoren äidin ei tarvitse kerjätä liikennevaloissa vauva sylissään rahaa autoilijoilta.

Yksityinen, läpikaupallinen terveydenhuolto on johtanut siihen, että joka kolmas tv-mainos liittyy lääkkeisiin tai sairaaloihin. Hymyilevät asiantuntijalääkärit lupaavat parasta hoitoa ja uusinta teknologiaa syöpäsi hoitoon – tietenkin vain, jos vakuutuksesi hyväksyy sen. Potilaat kehuvat saaneensa elämänilonsa ja liikkumiskykynsä takaisin. Lääkitystä mainostetaan jokaiseen vaivaan.

Ehkä hyvinvointiyhteiskuntaan voi laskea myös sivistyksen. USAssa riittää, että tuntee oman piirikunnan asiat, miksi vaivata päätään osavaltion saati jonkin merentakaisen vieraan valtion asioilla? Eurooppalainen voi kummeksua tällaista ajattelua, mutta kuinka moni meistä tuntee USAn asioita? Kuinka moni osaisi sijoittaa kartalle Wyomingin, Rhode Islandin tai edes New Hampshiren?

Kansan tietämättömyyttä on käytetty härskisti hyväksi tämän syksyn vaaleissa. Pari viikkoa sitten käydessäni televisiossa pyöri runsaasti tuleviin vaaleihin (muihinkin kuin presidenttiin) liittyviä mainoksia. Yksikään ei kehunut omaa ehdokasta, kaikissa keskityttiin kilpailevan ehdokkaan haukkumiseen ja tämän virheiden listaamiseen.

Armeijan vaikutus näkyy kaikkialla

Sotateollisuuden suuri merkitys ja armeijan vaikutusvalta näkyy kaikkialla. Varuskunnat ja asetehtaat ovat monissa kaupungeissa suurin työllistäjä, joten niillä on myös poliittista valtaa. Aseriisunta olisi kauhistus ja johtaisi laajaan työttömyyteen. Moottoriteitä ja siltoja on omistettu eri sotien veteraaneille. Palkka-armeija houkuttelee uusia työntekijöitä näyttävillä mainoksilla.

Merijalkaväen mainos.

Drone-valmistaja yhteisönsä palveluksessa.
Shreveportissa Louisianassa voi lähettää oman valokuvansa armeijan valomainokseen:

"Proud military" - sinun kuvasi tähän.
Erityisen vahva armeijan tuki on Alaskassa, jossa kyltti toivottaa sotilaat tervetulleiksi jo lentokentän terminaalissa.

"Terveuloa kotiin, sotilaat"
Eniten ihmettelen ilmavoimien tukikohtia, joita tuntuu olevan useita jokaisessa osavaltiossa. Odottaako maa miehitystä, vai miksi ilmavoimien pitää olla läsnä kaikkialla? Kuinka strategisesti tärkeitä ovat vaikka Floridan rantakaistaleella sijaitseva Patrick AFB tai New Mexicon ja Teksasin rajalla sijaitseva Cannon AFB?

Kaiken kaikkiaan USA on valtavan iso maa, jota on helppo suositella autolla liikkuvalle matkaajalle – kunhan jaksaa istua autossa ja muistaa välttää suurkaupunkeja. Ystävälliset ihmiset kruunaavat upeiden maisemien ja lukemattomien luonnonpuistojen tuottamat elämykset.

Väitetään, että henkilökunta on ystävällistä vain juomarahojen vuoksi. Se ei pidä paikkaansa. Välittömyys on sisäsyntyistä. Se voi olla pinnallista -- mutta hei, pinnallinenkin ystävällisyys on parempaa kuin suomalainen syvällinen jurous.

Lisää matkavalokuvia Kuvat.fi-galleriassa.