Näytetään tekstit, joissa on tunniste teräväpiirto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teräväpiirto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Vihdoinkin hyvästit SD-televisiolle, HD-aika on täällä

Suomen television digitalisoinnin historia on pitkä ja mutkikas. Kaikki alkoi jo lähes 30 vuotta sitten, kun satelliittikanavat alkoivat yleistyä. Kukoistusta elänyt suomalainen TV-ala halusi uudistua ja lisätä kanavien määrää. Nokia oli menestynyt satelliittitelevision digibokseilla, joten Suomesta haluttiin tehdä uuden tekniikan edelläkävijä (kuulostaa tutulta). Suomi päätti ensimmäisenä maana siirtyä antenniverkossa puhtaasti digilähetyksiin.

Digilähetykset alkoivat neljännesvuosisata sitten (elokuussa 2001), jolloin Nokiasta oli jo tullut matkapuhelinten markkinajohtaja eikä televisioala enää kiinnostanut sitä. Internet alkoi syödä televisiolle kaavailtua roolia tietoyhteiskunnan päätelaitteena. Pioneerin osa oli raskas, suomalaiset joutuivat hankkimaan huonosti toimivia digibokseja ja takarajaa jouduttiin venyttämään. Lopulta se koitti 1.9.2007, jolloin kaikilla piti olla uusi TV tai ainakin digiboksi. Kirjoitin tästä seikkailusta aikoinaan lukuisia blogitekstejä ja kirjoituksia Hesarin mielipide-sivulle.

TV-ihmisillä kävi kuitenkin tuuri, sillä samaan aikaan taulutelevisiot alkoivat yleistyä ja niiden hinta romahti. Moni hankki uuden television joka tapauksessa. Digitalisointi osui hyvään saumaan.

Jo tuolloin oli tiedossa, ettei perustarkkuuden (SD) digitalisoinnissa ole juuri mieltä, sillä teräväpiirto teki tuloaan. Digita lähetti HD-ohjelmaa 2008 Pekingin olympialaisista, Yle aloitti TV-kanaviensa HD-rinnakkaislähetykset 2010-luvun alussa.

Hyvästi vanha digi-tv.

Ja nyt ollaan niin pitkällä, että tänään 1.4.2025 Yle lopetti vihdoin kokonaan SD-lähetyksensä. Aikaa tosin meni viisi vuotta kauemmin kuin vielä yhdeksän vuotta sitten suunniteltiin. Ylen tiedote 18.8.2016 ilmoitti SD-lähetysten loppuvan jo 31.3.2020.

Kaupalliset TV-kanavat seuraavat perässä kesäkuussa. Tämä tietää säästöjä TV-yhtiöille, kun yhden kanavastriimin lähetys riittää. 

Huonompi homma niille katsojille, jotka ostivat halpoja "HD Ready" -telkkareita vielä jokunen vuosi sitten. Niiden näyttöpaneeli oli HD-tasoa (1920x1080 pikseliä) tai ainakin lähes-HD (1280x720 tai 1366x768), mutta niissä ei ollut DVB-T2-viritintä. Niillä pystyi katsomaan HD-kuvaa tietokoneelta tai Blu-ray-levyiltä, mutta nyt nämä televisiot pimenevät.

Digitalisoinnin aikana lineaarisen TV:n rooli on dramaattisesti muuttunut. Sitä katsovat lähinnä vanhemmat ihmiset, ja heistäkin antennin varassa on yhä harvempi. Nuoret katsovat ohjelmat mobiililaitteilla tai kotiin tulevan valokuidun kautta.

Siksi Ylen SD-kanavien sulkeminen ei nyt aiheuta lainkaan samanlaista porua kuin "suuri digisiirtymä" 2007. Ainakin TV-kauppiaat ovat tyytyväisiä, nyt monella on hyvä syy hankkia uusi televisio. Ja tottahan se on, että SD-tekniikan 625 vaakajuovaa oli suunniteltu 24" putkitelevisioita varten. Isoissa (43" tai enemmän) taulutelevisioissa vanha SD-tarkkuus näyttää surkealta, jota digitaalisen kuvan täydellisyys vain korostaa.

Tästä blogista löytyy monia kirjoituksia television digitalisoinnista, kuten Suomi kokonaan teräväpiirtoon jo 2020 (kirjoitettu 2016), jossa siteerataan myös Ylen entisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin ajatuksia suorasta hypystä 4K-aikaan. 

No, se jää tekemättä, HD:n myötä antennivälitteinen jakelu on tullut tiensä päähän. Jos 4K joskus yleistyy TV-käytössä, se tapahtuu netin kautta.

tiistai 18. helmikuuta 2020

MTV3 antennista vain suttupiirtona

Pakko uskoa todeksi, että Suomen katsotuinta tv-kanavaa (yhtiön oman ilmoituksen mukaan 1-10/2019 10-54-vuotiaiden ryhmässä) voi antennitalouksissa katsoa vain 1960-luvulla kehitetyllä SD-tason PAL-järjestelmällä. Sentään digitaalisesti, mutta 20-26 tuuman putkitelevisioihin kehitetyllä tarkkuudella.

Nokia-menestyksessä paistatteleva Suomi halusi 2000-luvun alussa olla digitalisoinnin kärkimaa, minkä vuoksi antenniverkon digilähetykset aloitettiin elokuussa 2001 ensimmäisten joukossa. Tulos näin 20 vuotta myöhemmin on se, että kaupallisesti suosituinta tv-kanavaa voi antenniverkossa katsoa vain niin alhaisella tarkkuudella, että se särkee silmät nykyisillä 42-65 tuuman HD-taulutelevisioilla (hienommista 4K-malleista puhumattakaan).

Onneton tilanne on seurausta DNA:n päätöksestä lopettaa HD-kanavien antennijakelu. Vuoden 2020 alusta lähtien kanavapaikalla on näkynyt vain tiedote:

Ei enää MTV3-kanavaa teräväpiirtona antennikoteihin.
Jotain positiivistakin: digitalisoinnin yhteydessä mainostettu vuorovaikutteinen hybridi-tv toimii MTV3:n antennijakelussa (voit mm. äänestää Putousta kaukosäätimellä), mutta ei kaapeliverkossa. Huokaus.

Yle on jo pitkään lähettänyt omat kanavansa myös nettijakeluna. Tiedossani ei ole mitään tapaa, jolla Maikkarin saisi näkymään livenä netin kautta (ellei ole jonkin valokuituverkon asiakas, jolloin operaattorilta voi ostaa sekä avointen että maksullisten tv-kanavien verkkoversiot). Maikkarin omasta Katsomo-palvelusta voi katsella joitakin ohjelmia vain jälkilähetyksinä.

Ellei Digita ota Maikkaria HD-jakeluunsa, antennikatsojat saavat tyytyä jatkossakin suttupiirtoon. Vanhusten kohderyhmässä se ei ehkä haittaa, mutta 10-54-vuotiaiden ryhmässä varmasti.

Kyse on tietenkin rahasta. Nykyisessä kanavapaljoudessa Maikkarilla ei ilmeisesti ole varaa maksaa Digitalle HD-jakelusta eikä järjestää sitä myöskään itse netin yli. Silti väitän, että suttupiirto rokottaa katsojien määrää ja on imagohaitta, jolla silläkin on hintalappunsa.

Mutta jos trendi on se, että katsojat siirtyvät joka tapauksessa tilauspalveluihin ja avoimille tv-kanaville jäävät vain suurkuluttajat -- yleensä vanhukset -- niin sittenhän Maikkarin valitsema linja on ihan perusteltu.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Suomi kokonaan teräväpiirtoon jo 2020

Jatketaan digi-tv-asioilla, koska on ajankohtainen muutenkin kuin 15-vuotispäivän vuoksi. Kuusi päivää sitten Yle päivitti tiedotetta, jonka mukaan Suomi siirtyy (vihdoin!) teräväpiirtoaikaan 31.3.2020. Digitan sivulla 18.8.2016 tiedote on nimellä "Suomi siirtyy kokonaan HD-aikaan".

Vajaan neljän vuoden päästä kaikki Suomen tv-kanavat lähetetään siis HD-tarkkuudella. Television digitalisointi on vihdoin lunastamassa 15 vuotta sitten antamansa lupaukset. HD:n mukana tulee myös 5.1-ääni, jota digi-tv:ssä ei lupauksista huolimatta koskaan saatu kuntoon.

Uusi digisiirtymä (SD->HD) tarkoittaa sitä, että ilman HD-viritintä olevat televisiot pimenevät 1.4.2020. Jos televisio on vuodelta 2012 tai sitä vanhempi, siinä ei todennäköisesti ole HD-viritintä, jolloin edessä on uuden television tai ainakin digiboksin hankinta (siis digi-tv + digiboksi).

Tarkkaan ottaen tiedote puhuu DVB-T2-tekniikasta, jota voidaan periaatteessa käyttää myös SD-tason kuvan lähettämiseen. Siinä ei kuitenkaan olisi mitään järkeä, koska SD-kuva ei näkyisi vanhoissa laitteissa.

Kaapeliverkon katsojien tilanne on epäselvä. Siellä SD-rinnakkaislähetykset voisivat jatkua 31.3.2020 jälkeenkin. Ylen viestintä kertoi tänään, ettei asiasta ole vielä päätöstä. Teknisesti olisi mahdollista skaalata HD-kuva SD-tasolle ja jakaa kaapeliverkossa vanhoja televisioita varten, mutta tämä tuskin miellyttää kaapelioperaattoreita.

Edellisen digisiirtymän jälkeen helmikuussa 2008 Ylen kanta teräväpiirtoon oli jyrkän kielteinen. Otsikolla "Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron" pääjohtaja Mikael Jungner lupasi, etteivät valtakunnan pääkanavat muutu teräväpiirtoon ainakaan ennen vuotta 2016. "Ei Suomen teitäkään rakenneta muutaman huippu-Mersun vuoksi uudelleen", Jungner sanoi haastattelussa.
Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron.
Samassa yhteydessä Jungner arveli, että Yle saattaa hypätä kokonaan teräväpiirron yli ja siirtyä suoraan UHD-aikaan. Kummastelin tuoreeltaan tällaisia ajatuksia.

Ylestä vapauduttuaan Jungner on muuttanut mieltään. Viime joulukuussa Jungner oli harmissaan television teräväpiirtolähetysten Suomessa ottamasta takapakista.

Yle aloitti antenniverkon HD-rinnakkaislähetykset jo 2011. Vuoden 2007 digisiirtymässä puolestaan luvattiin, että SD-lähetykset säilyvät ainakin vuoteen 2026 asti. Tämä lupaus uusittiin vuoden 2012 suunnitelmassa. Viime viikon tiedote napsii ajasta kuusi vuotta pois. Suomen television digihistoria on melkoista vuoristorataa ja poukkoilua, jossa katsojaparan on pakko roikkua mukana.

Kymmenessä vuodessa HD-tekniikka on ehtinyt saada seuraajan. Jugnerin 2008 mainitsema neljä kertaa tarkempi 4K eli UHD- kuva on ollut vakiona uusissa televisioissa jo parin vuoden ajan. Sisältöä on niukasti, mutta sitä voi kuvata vaikka omalla älypuhelimiela.

4K-kanavia on maailmalla vasta muutamia. Ne jaellaan joko kaapelin, satelliitin tai netin kautta. Suomen antennitalouksissa tuskin koskaan nähdään 4K-kuvaa. Niinpä on mahdollista, että 31.3.2020 jää oikeasti viimeiseksi digisiirtymäksi.

Onpa hyvä, ettei Yle sittenkään hypännyt HD:n yli suoraan 4K:hon. Siitä odotuksesta olisi tullut loputtoman pitkä.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Suomalainen teräväpiirto otti askeleen taaksepäin, onneksi vain pienen

Viime viikolla hämmästytti uutinen, jonka mukaan Ylen HD-lähetykset Digitan antenniverkossa loppuvat. Ylen oma tiedote asiasta on liioitellun neutraali, aina otsikkoa myöten.

Antennikatsojat jäävät ilman Ylen HD-kanavia, elleivät he asu DNA:n VHF-verkon peittoalueella ja omista VHF-antennia (jonka monet purkivat tarpeettomana digisiirtymän tapahtuessa kymmenkunta vuotta sitten). Jos olet antenniverkossa (kuten lähes puolet kotitalouksista) ja kanavapaikoilla 21-27 näkyy nyt Ylen HD-ohjelmia, ne jatkavat näkymistä vuodenvaihteen jälkeenkin.

Muutoin olet pulassa -- tai ainakin antenniliikkeen avun tarpeessa. Tuskin kukaan pystyy katsomaan perustarkkuuden (suttupiirto) lähetyksiä nykyisiltä 55-65 tuuman televisioilta. Se yksinkertaisesti sattuu silmiin. Digitan jakelemien Ylen HD-kanavien numerot alkavat 31:stä eteenpäin.

Lähetystavan voi tarkistaa myös kanavan teknisistä tiedoista:

DNA:n VHF-verkossa kanavaväli on 7 MHz.
VHF-alueella kanavanipun koko on 7 MHz, kun se UHF-alueella on 8 MHz. Tilaa on vähemmän, mutta DVB-T2-lähetystekniika koodaa bitit tehokkaammin, joten kanavanippuun mahtuu useita HD-kanavia.

Myös Digitan jakeluverkko käytti HD-ohjelmissa DVB-T2-tekniikkaa, mutta noin 300 000 euron rahariita Ylen kanssa torppasi jakelusopimuksen ensi vuodelta.

Digitan jakelun loppuminen on takaisku suomalaiselle HD-tekniikalle. Tavoite on edelleen, että vuodesta 2017 lähtien kaikki kanavat olisivat HD-tasoa ja vain peruskanavia (Ylen kanavat, MTV, Nelonen, Fox) lähetettäisiin perustarkkuudella vuoteen 2026 asti.

Ero kuvanlaadussa on merkittävä. Ymmärtääkseni Ylen uutisia ei vieläkään tuoteta aidolla teräväpiirrolla vaan kuva skaalataan ylöspäin, mutta silti kuvanlaadussa on suuri ero. Toissailtaiset uutiset SD-suttupiirtona:

Uutiset perustarkkuudella.
Sama teräväpiirtona:

Uutiset lähes teräväpiirtona.
Ei ole vaikea valita, kumpaa haluaisi katsoa 55-65 tuuman televisiosta!

Kirjoittelusta syntyy vaikutelma, että teräväpiirto olisi jotain tekniikan huippua. Pötypuhetta, perustarkkuuden tuotantolaitteita ei ole valmistettu enää vuosiin ja HD on normi kaikissa sivistysmaissa. Tekniikan huippua edustaa nyt UHD, joka on neljä kertaa HD:tä tarkempi. Sitä tuskin koskaan saadaan antennikatsojien ulottuville, vaikka valtaosa nyt myytävistä televisioista on UHD-malleja.

Miten HD jaetaan koko Suomen antennikatsojille ja kuka jakelun maksaa on vielä avoin kysymys. Ilman Digitaa osa Suomesta jää antenni-HD:n ulkopuolelle ehkä lopullisesti. Näiden katsojien ainoa toivo on joko kaapeli-tv:ssä (vain kaupunkialueilla) sekä nopeissa laajakaistayhteyksissä, joiden kautta parempilaatuista kuvaa saa jo nyt. Nettijakelu sopii valokuituverkossa oleville tietokoneille, mutta on ongelmallinen television tai 4G-datan kanssa.

Nettikeskustelussa on syyllistetty Digitaa rahastuksesta ja pidetty Ylen jakeluverkon myyntiä pahana virheenä. Asia ei ole näin yksinkertainen. Kustannukset olivat hyvin tiedossa ja digitalisointi säästi niitä merkittävästi. Määräävän markkina-aseman vuoksi Digita ei voi nostaa hintoja pilviin.

Sitä paitsi Digita saa taas uuden kilpailijan. Vuoden 2017 alusta norjalaisen Telenorin omistama Norkring As alkaa kilpailla Digitan kanssa jakelusta. Se rakentaa oman jakeluverkkonsa Digitan UHF-mastojen ja maa-asemien varaan. Ehkä Ylen HD-jakelusta nyt putoavat katsojat saavat teräväpiirtonsa takaisin vuoden päästä?

Täytyy toivoa parasta. Suomen 15 vuoden takainen päätös ryhtyä televisiotoiminnan digitalisoinnin edelläkävijäksi on tullut maksamaan kansalaisille jo aivan tarpeeksi niin rahan kuin teknisten ongelmien (muistatko vielä pätkivät tekstitykset) vuoksi. Teräväpiirto on ensimmäinen riittävä syy digitalisoinnin toteuttamiseen. Ilman sitä televisiolla ei ole tulevaisuutta.

Lisätty 22.12.2015 sd/hd-kuvavertailu sunnuntain uutisista.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kevyttä murhaviihdettä Karibialta marraskuiseen Suomeen

Yle TV1 näyttää arkisin klo 17-18 brittiläisranskalaista poliisisarjaa Murha paratiisissa (Death in Paradise). Työssä käyvälle aika on hankala, mutta vanhoja jaksoja näkee vaikka Yle Areenasta.

Olen itse nähnyt vain pari jaksoa, mutta niiden perusteella sarja on omassa lajissaan ihan kelpo. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle Saint-Marien saarelle (todellisuudessa Karibian Guadeloupe), jossa vähän kömpelö ja hyvin englantilainen poliisi ratkoo murhatapauksia paikallisten apulaisten kanssa.

Vaikka sarjan levittäjä on BBC, jokin siinä paljastaa kyseessä olevan halpistuotannon. Ehkä kyse on sivuosanäyttelijöistä, jotka eivät ole perinteistä BBC-tasoa, tai ehkä teknisessä toteutuksessa on jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi? Valaistus ei aina pysy samana, kun kuvakulma vaihtuu, eivätkä ulkokuvat aina täsmää edellisten kuvien värimäärittelyihin. Silmä panee puutteet merkille alitajuisesti, vaikkei osaakaan sanoa mistä vaikutelma johtuu.

Käsikirjoitukset eivät ole hullumpia. Kaava näyttää aina olevan sama: ensin tapahtuu arvoituksellinen murha, jokainen lähipiiristä joutuu vuorotellen epäilyksenalaiseksi kun menneisyydestä löytyy jotain yllättävää, ja lopuksi komisario Goodman kokoaa kaikki huoneeseen, jossa murhan toteutustapa paljastetaan ja oikea murhaaja selviää. Aivan kuten Agatha Christiessä, siis.

Parasta sarjassa on karibialainen tunnelma, aurinko ja lämpö, jotka näin marraskuisen Suomen harmaudessa ovat enemmän kuin tervetulleita. Moderni HD-kuvaus (parhaillaan esitettävä neljäs tuotantokausi on kuvattu tänä vuonna) vangitsee ulkokuvien värit ja yksityiskohdat ihailtavan tarkasti.
Komisario Humphrey Goodman on aikeissa paljastaa murhaajan poirot-tyyliin.

Camille Bordey.
HD-kuvan uskomaton tarkkuus ja kirkkaat värit pääsevät oikeuksiinsa isolla televisiolla.
Näitä teräväpiirtokuvia kelpaa katsella, vaikka juonessa tai näyttelijöissä olisikin jotain parannettavaa!

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vihdoin 5.1-tilaääntä Ylen ohjelmissa!

Yksi television digitalisointihankkeen argumentteja oli mahdollisuus 5-kanavaisen tilaäänen lähettämiseen. Kuva oli helppo digitalisoida, mutta äänen parantaminen osoittautui paljon vaikeammaksi kuin kukaan osasi odottaa.

Kymmenen vuoden lupailun jälkeen Yle vihdoin kokeili tilaäänen lähettämistä helmikuussa 2009 (lähes kuusi vuotta sitten). Ohjelmaksi valittiin Suomen Euroviisukarsinta.

Lopputulos oli pannukakku. Vanhat digiboksit eivät ymmärtäneet tilaääntä vaan vaikenivat tyystin. Vihaisen katsojapalautteen jälkeen Yle luopui tilaäänistä ja palasi vanhaan, jo analogia-ajalta tuttuun 2-kanavaiseen ääneen. "Asiaa selvitetään eikä monikanavaääniä voida ottaa käyttöön toistaiseksi", oli Ylen kommentti.

Virallisen selityksen rinnalle ilmestyi myöhemmin netissä teksti, jossa nimimerkin suojissa kirjoittanut henkilö sanoi selvittäneensä asiaa Ylen sisältä. Hänen mukaansa tekniset sekoilut johtuivat pitkälti Ylen omasta tekniikasta, jossa esimerkiksi tilaäänen vaatimat kanavanumerot oli merkitty profiilissa vääriin kohtiin.

Monen vuoden hiljaisuuden jälkeen on vihdoin alkanut tapahtua. Tilaääntä on alettu lähettää aluksi Euroviisuista, mutta nyt myös joissakin Ylen kotimaisissa tv-sarjoissa ja -- tadaa! -- vihdoin myös elokuvissa! Joulupäivänä 25.12.2014 näin ensi kertaa 5.1 Dolby Digital -merkkivalon syttyvän television elokuvalähetyksessä. Korvat todistivat, että Rautarouva-elokuvan ääniraita oli aidosti 5.1-kanavainen, ja soi vieläpä upeasti.

Vihdoin, siis VIHDOIN, toteutuu digi-tv.n 15 vuotta vanha lupaus tilaäänestä -- mutta vain HD-kanavilla. Niissä ongelmana on, ettei Yle Teemaa lähetetä antenniverkossa teräväpiirtoversiona. Sen musiikkilähetykset (kuten erinomaiset konsertit syksyllä Musiikkitalosta) jäävät vain kaapeli- tai iptv-katsojien iloksi (Elisa Viihde ym.).

Vielä kiinnostava detalji, joka kertoo miten vaikea asia on kyseessä. Vuoden lopussa esitetty 6-osainen Tellus sisälsi ohjelmatietojen mukaan 5.1-äänet. Ohjaaja vahvisti Twitterissä, että sarjan äänet oli maksattu monikanavaisena. Vahvistin tunnisti signaalin, mutta takakaiuttimista ei koskaan kuulunut pihaustakaan.

Ylen tekniikka kertoi, että ensimmäinen jakso oli vahingossa lähetetty kaksikanavaisena, mutta loppujen viiden jakson piti mennä ulos monikanavaisina. Ei mennyt ainakaan Espoon lähettimen alueella.

Vuoden 2015 alussa Ylen omalta studiolta lähetettävät uutis- ja ajankohtaislähetykset siirtyvät nekin aitoon teräväpiirtoon. Paremman äänen ja teräväpiirtokuvan aika on lopultakin alkamassa.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Monenlaista HD:tä

Ylen näyttävän ennakkomainonnan saattelemana sairaanhoitajista kertova Syke ilmestyi ruutuihin viime viikolla. Jätän sisällön arvioinnin muille (vaikkapa yhdelle sen käsikirjoittajista), mutta oma huomioni kiinnittyi kuvanlaatuun. Vaikka katselin HD-kanavaa, oli vaikea uskoa, että tuotanto on tehty teräväpiirtona.

Luultavasti kuvan pehmeys oli tekijöiltä tietoinen valinta. Sairaalaympäristöä ei halutakaan kuvata liian terävänä, ei liioin sairaanhoitajia. Ero vuosi sitten esitettyyn Kansan mies -sarjaan oli silmiinpistävä -- sen kuvanlaatu oli huipputarkkaa ja nautinto katsella. Toisaalta Sykkeen SD-versio oli korkealuokkainen ja lähetettiin riittävällä bittivirralla, joten kuvanlaatu peruskanavalla oli jo poikkeuksellisen hyvä.

Piti oikein tutkia, mitä eroa kuvissa on.

Tässä SD-kuva:

Syke perustarkkuudella.
ja tässä vertailun vuoksi sama kohta HD-kuvasta:

Syke teräväpiirtona.
Google rajoittaa kuvan tarkkuutta, joten aivan täsmällistä vertailua ei pysty tekemään. Silmämääräisesti kuvien välillä on kovin vähän eroa.

Erot paljastuvat, kun kuvasta rajataan nimikyltti ja SD-versio suurennetaan samaan kokoon.

SD-kuva:

Nimikyltti perustarkkuudella.
ja sama HD:nä:

Nimikyltti teräväpiirtona.
Nyt kuvien välillä on kiistatta eroa, mutta melko vähän. Kotikatsoja tuskin huomaa eroa HD- ja SD-kuvan välillä, etenkin jos televisio on 42-tuumainen tai sitä pienempi.

Eroja voi verrata näihin kuviin, jotka otin kesäkuussa 2012 Ylen SD- ja HD-kanavan välillä. Aluksi koko kuva SD:nä:

Koko kuva-ala SD:nä.
Rajaus SD:nä:

Perustarkkuus.
Sama kohta HD:nä:

Teräväpiirto.
Tässä vertailussa teräväpiirto on nimensä veroinen ja ero perustarkkuuteen on dramaattinen. Näin suuri ero selittynee amerikkalaisen lähdemateriaalin erolla. Alkuperäinen perustarkkuuden NTSC-kuva heikkenee entisestään, kun se konvertoidaan Suomen PAL-järjestelmään.

Loppupäätelmä on, ettei HD-tuotanto automaattisesti takaa veitsenterävää kuvaa. Ero SD-versioon voi olla yllättävän pieni, jos lähdemateriaali on tehty hyvin ja bittivirta on riittävän suuri.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Älä osta 55 tuuman televisiota

Älä ainakaan, jos aiot katsoa nykyisiä tv-kanavia.

Vaihdoin vanhan 42-tuumaisen Panasonicin plasmatelevision uuteen 55-tuumaiseen LG:n 55LA667V-malliin. Siinä on uutta tekniikkaa, kuten WiDi-tuki, Miracast, Hbb, 3D ja erilaisia älyominaisuuksia.

Mutta on pakko todeta, että vaikka seitsemän vuotta vanha Panasonic oli vain "HD ready" eikä edes aito teräväpiirtomalli, siinä oli parempi kuva kuin uudessa LED-televisiossa. Syy on yksinkertainen: lcd toistaa mustan harmaana, mikä vähentää kuvan kontrastia. Valitettavasti enemmän sähköä kuluttavat plasmat ovat lähes hävinneet markkinoilta ja todellinen parannus kuvanlaatuun saadaan vasta OLED-televisioiden myötä. Ne maksavat vielä useita tuhansia euroja. Toivottavasti hinnat putoavat joskus järkevälle tasolle.

Vaatimatonta kontrastia yritetään nykyisissä LED-malleissa parantaa automatiikalla, joka vähentää taustavaloa kuvan ollessa tumma sekä dynaamisilla väriasetuksilla, mutta niistä on lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Kikkailut toimivat joissakin kohdissa, mutta pilaavat kuvan toisissa kohdissa entistä pahemmaksi.

Varsinainen syy olla ostamatta näin isoa televisiota on Suomen tv-järjestelmässä. Tavallisen tarkkuuden suttupiirto näyttää isolla pinnalla todella pahalta. Niin pahalta, ettei sitä mielellään edes katsele.

Suttupiirron kuvanlaatu vaihtelee suuresti. YLEn studiossa kuvattu tv-lähetys on melkein katsottavaa, mutta jenkeistä ostetut sarjat saattavat olla kelvottoman heikkoja. Kaiken huipuksi vanhoja 4:3-ohjelmia on ilmeisesti levitetty keinotekoisesti reunoista täyttämään 16:9-kuva, jolloin niissä on vielä muotovirhettäkin. Myös YLEn omissa ohjelmissa saattaa olla erilaisen tarkkuuden sisältöä samassa ohjelmassa. Eräästä YLEn ohjelmaa oli kuvitettu ilmeisesti kännykkäkameralla otetuilla still-kuvilla.

Iso pinta ei anna mitään anteeksi. Ironista kyllä, ison television hankkimisen jälkeen tekee entistä vähemmän mieli katsoa televisiota.

Teräväpiirto on toinen juttu. YLEn Uusi päivä ja Maikkarin Salkkarit ovat hyvälaatuisia ja niitä katselee mielellään. Niissä kontrastiongelmakaan ei näytä pahalta.

Valitettavasti Suomen teräväpiirtolähetysten tila on luvattoman heikko, etenkin antennipuolella. YLEn oma HD-kanava näyttää yleensä TV2:n ohjelmia, joista osa on teräväpiirtoa.

Maikkarin MTV3HD-kanava olikin oma seikkailunsa. Maikkarin oma sivu ei kerro, miten kanavan saa antennikodissa näkyviin. Tekstistä voi jopa päätellä, ettei mitenkään: Kanavan jakelu ja ilmaiskatselu päättyy Digitan lähetysverkossa 31.8.2012. Sen jälkeisestä ajasta sivu ei kerro mitään.

Selvittelin pitkään, miten kanavan sää näkymään. DNA Welhon sivulta löytyy antenniverkon kanavapaketteja, mutta ei mitään tietoa MTV3HD-kanavasta. Muutamalla puhelulla sain selville, että kanavan voi ostaa, jos nyt joku ehdottomasti haluaa. Hinta on 2,90 euroa kuukaudessa ja sitä varten tarvittavan kortin saa ostaa DNA:n myymälästä tai Gigantista.

Menin siis tiskille. Ensimmäisenä piti näyttää henkilöllisyystodistus. Jotta pystyn katsomaan MTV3:n kanavaa antennista, joudun todistamaan henkilöllisyyteni. Sitten piti ostaa 50 euron CI+ moduli, johon kortti laitetaan. Moduli piti käydä vielä rekisteröimässä uudelleen DNA:n asiakaspalvelussa.

Onnistuihan se lopulta: MTV3 HD -kanavan antennikatseluun tarvittava kortti.
Korttilinkitys ei ole DNA:n eikä Maikkarin vika, mutta herättää ihmetystä, miten vaikeaksi tv-kanavan katsominen on tehty. YLE ei vaadi linkitystä eikä korttia. Verorahoille saa jotain vastinetta.

HD-lähetyksistä on tietoa HDTVOpas-sivulla http://www.hdtvopas.fi/. Se listaa kolme HD-kanavaa: YLE, MTV3 ja Nelonen. Edes jälkimmäisen linkki ei toimi.

Antennikatsojan kannalta tilanne on lohduton: tarjolla on kaksi osittain teräväpiirtokuvaa lähettävää kanavaa. Nekin toimivat VHF-alueella, mikä saattaa vaatia uuden antennin tai vanhan suuntaamisen DNA:n mastoon.

Suomi halusi olla digi-tv:n edelläkävijä 15 vuotta sitten ja on nyt joutunut ojasta allikkoon. Olemme peränpitäjiä teräväpiirtomaailmassa.

Kaapelitalouksissa tilanne on parempi. Itselläni on myös Elisaviihteen IPTV, jossa samat kotimaiset hd-kanavat näkyvät helpommin. Valitettavasti Elisan käyttämä set-top boxi ei ole mikään käytettävyyden riemuvoitto ja erillisen digiboksin käyttö uudessa televisiossa tuntuu kömpelöltä.

Television tulevaisuus on netissä. Tämän piti olla tiedossa jo 15 vuotta sitten. Antennijakeluun tai HD-kanaviin ei viitsitä enää edes panostaa. HD-sisältö on parasta hankkia kaapelikanavalta tai Blu-ray-levyltä -- tai laittomasti piraattiverkosta.

YLEllä HD-valo kuitenkin kajastaa. Tiedotteen mukaan kaikkien kanavien pitäisi olla saatavissa teräväpiirtona ensi vuoden alusta. Maltan tuskin odottaa. Vuoden 2015 alusta kaiken YLEn tuotannon pitäisi olla hd-ajassa.

Tämä on hyvä muistutus myös siitä, miten usein kansalliset teknologiahankkeet menevät metsään. Vain markkinaehtoinen kehitys on pitkän päälle kestävää. Jos ei linkki ollut selvä niin kirjoitetaan se vielä erikseen: tiemaksu.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Huono uutinen Suomen teräväpiirrolle (ja muita tv-murheita)

Viime viikolla kuultiin synkkä uutinen Suomen teräväpiirtoajalle: TV Viihde lopettaa toimintansa Suomessa.

TV Viihde oli antenniverkon kahdesta maksukanavaoperaattorista se, joka panosti erityisesti kuvanlaatuun eli teräväpiirtoon. Tiedotteen mukaan TV Viihteen lähetykset loppuvat vappuaattona. Tämän jälkeen Suomen HD-kenttä on ainakin antenniverkossa todella tuuliajolla.

TV Viihde on välittänyt myös Ylen, MTV3:n ja Nelosen HD-kuvaa antennikoteihin. Toiminnan lopppuessa kotien HD-kuva uhkaa hävitä kokonaan. Suomi, joka aikoinaan halusi digitalisoinnin edelläkävijäksi, on nyt pudonnut peräjänpitäjäksi.

Jatkossa Suomen antennimarkkinoilla on vain yksi maksu-tv-operaattori -- se, joka neuvoo asiakkaitaan välttämään HD-televisioita.

Ulkopuolisena tuntuu oudolta, että TV Viihde löi hanskat tiskiin juuri nyt, kun HD:n kysynnän pitäisi olla kasvussa. Kaupasta ei enää saa vanhoja DVB-T-telkkareita, kaikissa on HD-kuvan mahdollistava T2-viritin. Ensi kesänä on olympialaiset ja paljon muita urheilutapahtumia. Hintojen lasku suosii yhä suurempia tv-kokoja: aiempi 32 tuuman perusmalli on nyt kasvanut 42 tuumaan.

Mutta ehkä on niin, ettei peruskatsoja välitä teräväpiirrosta. Eihän se huomaa edes väärää kuvasuhdetta, jossa ihmiset näkyvät litistettynä. Sisältö ratkaisee.

Syy Plus TV:n HD-vastustukseen on digilaitteiden parituksessa, joka sitoo katselun alkuperäiseen laitteeseen. Se estää muistitikulle tallennettujen hd-ohjelmien katselun toisella televisiolla ja pc-pohjaisten omien digiboksien rakentamisen. Aiempaa korkeampia maksuja vastaan katsoja saa entistä vähemmän oikeuksia. Tärkein oikeus on tulla rahastetuksi.

FOX-kanavan tulo Suomeen vanhan SuomiTV:n paikalle tuskin on mikään ilouutinen liikenne- ja viestintäministeriölle. FOX ja CNN tulivat Suomeen, vaikka digitalisointiin lähdettiin juuri sen estämiseksi. FOX kuuluu Murdochin imperiumiin, jonka toiminnasta on viime löytynyt yhä uusia skandaaleita.

Viime lauantain radiohaastattelussa (Ylen Ykkönen 31.3.2012) MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara kertoi, miten vaikeaa SubTV:n lanseeraaminen oli. Kesti kuusi vuotta, ennen kuin SubTV teki ensimmäistä kertaa muutama euroa voittoa. Maikkarilta paloi 66 miljoonaa euroa, vaikka markkinointi oli käytännössä ilmaista oman MTV3-kanavan ansiosta. Oli hilkulla, ettei Subia lopetettu. SuomiTV teki kahdessa vuodessa 400 000 euron liikevaihdolla 16 miljoonan tappiot. Saa nähdä, miten pitkä piikki Murdochilta löytyy.

Vielä yksi kielteinen havainto: YLE ei enää ilmoita ohjelmatiedoissa, milloin sen esittämät ohjelmat ja sarjat ovat uusintoja. Katsoja huomaa vasta lopputeksteistä, että on katsellut vanhaa, ehkä jo aiemmin näkemäänsä ohjelmaa. Näin kävi viimeksi eilen sunnuntai-iltana 1.4.2012, kun Uutishuone-sarja alkoi uuden kierroksen illan parhaalla ohjelmapaikalla. Edes YLEn omilla ohjelmatietosivuilla ei mainittu, että sarja on uusinta muutaman vuoden takaa.

Ohjelmatiedoissa pitäisi mainita vähintäänkin sarjan valmistumisvuosi. Siitä jokainen voisi muistella, onko ehkä nähnyt ohjelman jo aiemmin.

Mutta ilmeisesti kanavien paljous (13 ilmaista antennikanavaa, joista 9 kaupallista -- and counting) on niin suurta, että kaikki sisältö pitää kierrättää moneen kertaan. Uusinnat ovat pääsääntö, ensilähetys poikkeus.

Ehkä ohjelmien perässä pitäisikin olla maininta vain silloin, kun kyseinen ohjelma esitetään ensimmäistä kertaa?

Lisäys klo 15:40: Digitodayn uutinen kertoo, että lätkän MM-kisat saa antennikodeissa näkymään teräväpiirtona DNA:n kortilla. Katselu tosin edellyttää antennin suuntaamista DNA:n mastoon ja monelle myös VHF-antennin hankkimista, koska niistä ehdittiin jo kerran luopua digisiirtymän vuoksi. Haluaisinpa saada jonkun digi-tv-hankkeen johtohahmon kommentoimaan nykyistä tilannetta! Itse kommentoin sitä ytimekkäästi: Suomen digi-tv sux.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Linnan juhlista vuoden Twitter-tapahtuma

YLE oli rakentanut järjestelmän, joka näytti Twitter-kommentit teksti-tv-sivulla kuvan päällä. Ja kylläpä kommentteja tulikin! Suomalainen #linnanjuhlat aihetunniste (hashtag) nousi hetkeksi maailman suosituimpien Twitter-aiheiden joukkoon. Sellaista ei tiettävästi ole tapahtunut koskaan aiemmin. Viimeistään nyt voi sanoa, että Twitter on lyönyt itsensä läpi Suomessa.

Twitter-kommentointia on käytetty aiemminkin, mm. juhlissa vuosi sitten, mutta vasta nyt tviittaajia oli niin paljon, että kriittinen massa ylittyi. Me katsojat teimme Twitterin kautta muutoin aika tylsästä ja kaavamaisesta lähetyksestä ihan uudenlaisen.

Katsojien apu tulikin tarpeeseen, sillä suomenkieliset juontajat sotkivat henkilöiden nimet pahemman kerran. Ehkä ensi kerralla juontajat voivat keskittyä ilmapiirin kuvaamiseen ja jättää henkilöiden tunnistamisen sosiaalisen median tehtäväksi? Joukkoistaminen toimii. Tviittaajia on niin paljon, että jokaiselle vieraalle löytyy joku, joka tunnistaa hänet. Ja muistaa nimenkin oikein.

Ahkerat tviittaajat näyttivät, mitä yhteisöllinen televisiokokemus voi parhaimmillaan olla. Tämä oli sitä, mitä visioitiin 1990-luvun lopun digi-tv-haaveissa: sisältöä, jota katsojat tekevät toisilleen. Somen kautta katsojista muodostui ryhmä, johon kuka tahansa saattoi liittyä, ja näin päästä osallistumaan tapahtumaan. Kukaan ei jäänyt yksin, vaikka katsoi ohjelmaa kotonaan.

Kokemus olisi ollut vielä parempi, jos linnavieraiden joukossa olisi ollut aktiivisia tviittaajia. Nyt heitä oli vain muutamia, eivätkä heidän tviittinsä näkyneet aihetunnisteella.

Katsomosta tviittailijat osoittivat loistavaa kekseliäisyyttä ja erinomaista huumorintajua. Osa ehdotuksista oli rohkeita, mutta toteuttamiskelpoisia. Tosiaan: miksei jokaiselle vieraalle voisi lähettää kutsukirjeen mukana pienen rfid-sirun tai jopa QC-koodin juhlapukuun kiinnitettäväksi? Mikseivät paikalla olevat toimittajat voisi kuunnella katsojien ehdotuksia siitä, ketä haastatella seuraavaksi?

Ja mitä juhlaväki olisikaan tuuminut, jos tviittien virta olisi heijastettu salin seinälle? Se toimii hienosti seminaareissa, miksei siis linnan juhlissakin? Seuraava presidentti voi luoda jotain omaa ja rohkeaa - jotain, mikä palauttaisi uskon Suomeen teknologiamaana. Halosen aika on nyt nähty, eikä häneltä ole juurikaan riittänyt kiinnostusta tälle sektorille.

Tviittaajien luoma sisältö oli niin hauskaa, että joku mainitsi tuskin malttavansa katsoa tv-kuvaa tviittien viedessä kaiken huomion. Ei ihme: toisin kuin linnan jäykistelyt ja tärkeilyt, some oli aitoa ja rehellistä. Sellainen toimii aina.

YLElle tapahtuma antaa pohdiskelun aihetta. Monet seurasivat lähetystä nettitelevision kautta ja osallistuivat siihen itsekin tviittaamalla. Jos YLEn palveluita tuotetaan ja käytetään jatkossa yhä enemmän netin kautta, toiminta on myös rahoitettava siellä. Maksamattomuuden perusteluksi ei enää riitä se, ettei omista tv-vastaanotinta.

YLE mainosti lähetyksen tulevan ensi kertaa teräväpiirtona. Osa kameroista oli kuitenkin SD-tasoa ja kuva vain skaalattiin ylöspäin. Vaihtelu HD:n ja SD:n välillä oli ärsyttävää. Eikö YLEllä tosiaan ollut riittävästi HD-kalustoa vai oliko lähikuviin tarkoituksella valittu heikkolaatuisempia SD-kameroita? Olisiko HD-kuva ollut liian armoton juhlavieraille?

Joka tapauksessa: hyvin tehty, some! Hyvä me.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Suomen HD-televisio tuuliajolla

Kaupat myyvät yhä isompia televisioita yhä halvemmalla, mutta niihin tarkoitettu teräväpiirtosisältö on ihan tuuliajolla.

Ilmeisesti Liikenne- ja viestintäministeriö sekä YLE käyttivät voimansa vuoden 2007 digisiirtymään, koska sen jälkeen ne ovat olleet ihan hiljaa. Edellisen toimitusjohtajan aikana YLE toivoi, ettei HD:tä tulisi. Jungner leikitteli jopa ajatuksella, että YLE jättäisi HD-ajan kokonaan väliin.

Nyt HD-aika olisi täällä, mutta sen edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään. Ehkä ministeriön ja YLEn kannalta olisi kiusallista innostaa katsojia taas uuteen digisiirtymään, kun edellisestä on juuri selvitty? Tai sitten resursseja ei kerta kaikkiaan ole, joten tällä kertaa markkinavoimat saavat hoitaa asian.

Niin ne hoitavatkin. Joulumyynnissä tuskin on enää televisioita, joissa ei olisi sisäänrakennettuna antenniverkon teräväpiirtoviritintä (DVB-T2). Luulisi, että suttupiirtoisen SD-kuvan katsominen uusista 46-55 tuuman televisioista suorastaan sattuisi silmiin. Turha hankkia isoa, hienoa 2010-luvun telkkaria, jos sen kuvanlaatu on edelleen 1970-luvun tasoa.

HD-sisältöä myyvät kanavat jaksavat sentään liputtaa teräväpiirron puolesta. Mutta, mutta... antenniverkon maksukanavia myyvä Plus TV "suosittelee erityiseen tarkkaavaisuuteen uutta digiboksia ostettaessa". Sivullaan se yrittää kautta rantain estää asiakkaita ostamasta uusia DVB-T2-televisioita, koska sen omat suttupiirtoiset maksukanavat eivät näy niissä. Näin ainakin tulkitsen sivun vaikeaselkoista tekstiä, joka on otsikkoa myöten huonoa suomea.

Yrittääkö suttupiirtokanavia myyvä Plus TV siis tahallaan jarruttaa teräväpiirtoon siirtymistä neuvomalla ihmisiä tyhmiin laitevalintoihin?

Sehän olisi suoranaista kusetusta. Juuri tämän vuoksi kaivattaisiin puolueetonta ja asiallista tiedotusta. Jos ministeriö ei sitä tee niin kuka sitten?

Suomi halusi digi-tv:n edelläkävijäksi, ja tässä on tulos:


HD-lähetyksiä on yhtä vähän kuin värilähetyksiä 1970-luvun alussa, ja valtaosa "hd":stä on todellisuudessa ylöspäin skaalattua sd:tä. Teräväpiirron edistäminen ei tunnu kuuluvan kenellekään.

(kirjoitusta muokattu 20.10.2011 klo 8)

Lisäys 20.10.2011 klo 13:

Selvittelin asiaa ja lopputulos oli, että Plus TV:n sekava tiedote viittaa salauksen purkukorttiin.

Markkinoilla on antenniverkon HD-digibokseja, joissa on valmiina CI+ -standardin mukainen kortinlukija. Siihen voi kytkeä vain maksukortin, joka on paritettu (pairing) kyseiseen laitteeseen kanavaoperaattorilla (Plus TV, TV Viihde). Plus TV:n verkko ei tue paritusta, joten sen korttia ei voi käyttää ja siksi sen maksukanavat eivät näy.

Televisioissa ei yleensä ole valmista korttipaikkaa vaan CI-väylä, johon pitää ensin ostaa purkumoduli (vanhan pcmcia- eli pc card -tekniikan näköinen laite), ja maksukortti työnnetään vasta tähän moduliin. Koska CI-väylä on alaspäin yhteensopiva, uuteen televisioon voidaan kytkeä vanha CA-moduli (Conax) ja siinä käyttää vanhaa (ilman paritusta) maksukorttia. Näin myös Plus TV:n maksukanavat saadaan näkymään uusissakin televisioissa.

Kaikki Plus TV:n maksukanavat käyttävät kuitenkin perustarkkuutta (sd), joten niiden katselu uusilla DVB-T2-televisioilla on hienon tekniikan tuhlausta.

Antenna HD Ready -merkintä kertoo, että laitteessa on paritusta käyttävä CI+ väylä (tai kortinlukija), joka mahdollistaa uusien HD-kanavien katselun. Myös YLE HD lasketaan tässä maksukanavaksi, eli sen katselu vaatii paritetun kortin.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Tolkkua digitelkkuun

Digi-tv-rintamalla tapahtunut kehitys on saanut monen katsojan pään pyörälle. Tarvittaisiin "TV-käyttäjän käsikirja" selittämään jakelutiet (antenni, kaapeli, satelliitti, iptv, standardi internet), verkko-operaattorit (Digita, DNA, Anvia), palveluoperaattorit (TV Viihde, Plustv, Canal Digital), maksukortit ja -kanavat sekä lukuisat termit ja lyhenteet (must carry, upscale, CI+, DVB-T2, UHF/VHF, F-muksi jne).

Melkein tulee ikävä 1990-lukua. Silloin riitti, että laittoi television päälle ja valitsi kanavan. Nyt pitää olla insinöörin pätevyys selvitäkseen tekniikan ja termien viidakossa. Televisiota ei enää "katsella" vaan sitä "käytetään". Televisioiden uudet nettiominaisuudet (appletit, DLNA) hämärtävät entisestään rajaa television ja tietokoneen välillä.

Jouduin itsekin soittamaan useita puheluita saadakseni tolkkua keväällä käynnistyneisiin antenniverkon HD-lähetyksiin. Moni on ihmetellyt, miksi YLEn julkisen palvelun HD-kanava vaatii näkyäkseen maksullisen kortin, vaikka kanava on pakko tarjota must carry -säännöksen perusteella.

Otetaan siis rautalanka avuksi ja väännetään. Kaikki seuraava liittyy vain antennitalouksiin, kaapeli- tai iptv-maailmassa on omat koukeronsa.

HD eli teräväpiirto tuo vihdoin todellisen digi-tv:n - sellaisen, jonka kuva on silminnähden aiempaa parempi. Isot ja hienot taulu-tv:t suorastaan huutavat hd-sisältöä. Esimerkiksi urheilu näyttää teräväpiirtona upealta, kun nopeasti liikkuvan kiekon erottaa jäältä ja pelaajien hikikarpalo näkyy kotikatsomoihin asti.

YLE avasi 2.5.2011 oman HD-kanavan, jolla on lähetyksiä muutaman tunnin ajan illassa. Sisältö kootaan YLEn muilta kanavilta. Osa on aitoa teräväpiirtoa, osa ylöspäin skaalattua (upscale) tavallista kuvaa. Jälkimmäinen näyttää vähän paremmalta kuin standardi, perustarkkuuden (SD) digikuva, koska pakkausvirheistä on päästy eroon. Todellista kuvainformaatiota ei silti ole enempää kuin alkuperäisessä SD-lähetteessä.

Koska HD-kuva vaatii paljon siirtokapasiteettia, YLE ei halua maksaa jakelusta katsojamäärän vähäisyyden ja jakelualueen rajallisen peiton vuoksi. Tämän päivän tilanteessa HD-kanava ei vielä ole julkista palvelua, vaan "extraa" -- ikään kuin testivaiheessa.

Jakelukustannukset maksaa tällä hetkellä TV Viihde (www.tvviihde.fi), joka toimii ns. palveluoperaattorina. Malli on uusi TV-alalla, mutta tuttu matkapuhelinverkoista. TV Viihde kilpailuttaa ja ostaa siirtokapasiteettia joko Digitalta, Anvialta tai DNA:lta, joilla kaikilla on valtioneuvoston myöntämä lupa oman jakeluverkon rakentamiseen. Anvia käyttää pääasiassa Digitalta vuokrattuja tv-mastoja, DNA omia matkapuhelinverkon mastoja.

Jatkossa taloissa joudutaan suuntailemaan antenneja uudelleen, koska DNA:n mastot ovat eri paikoissa kuin Digitan vanhat mastot. Lisäksi voi tulla eteen VHF-antennin hankkiminen, koska osa uusista kanavanipuista on alemmilla taajuuksilla (joita aikoinaan käytettiin analogisilla kanavilla, mutta joiden käyttö loppui digitalisointiin -- ja alkaa nyt siis uudestaan). Säätämistä riittää. Lisäksi lähetteet voivat häiritä toisiaan.

Äskettäin perustettu TV Viihde kilpailee PlusTV:n kanssa (www.plustv.fi), joka on myynyt maksukanavia antennikoteihin aina vuoden 1997 digisiirtymästä lähtien.

(Tähän liittyy kiintoisa yksityiskohta: PlusTV:n osake-enemmistö myytiin kaksi vuotta sitten ruotsalaiselle Teracomille. Teracom on ruotsalainen verkko-operaattori, jonka omistaa paikallinen Yleisradio eli SVT (viime kädessä Ruotsin valtio). Siis kuvio, joka Suomessa ei ollut sallittu, ja joka pakotti aikoinaan myymään Digitan ranskalaiselle TDF:lle. Ruotsin vastaava yhtiö ei ainoastaan omista paikallista verkkoa, vaan laajentaa toimintaansa myös muihin pohjoismaihin.

TV Viihteen suurin omistaja on puolestaan TDF -- sama, joka omistaa Digitan. Nyt siis TDF:n omistama suomalainen yhtiö kilpailuttaa jakelua pääomistajansa ja sen kanssa kilpailevien verkko-operaattorien välillä. Mutkikkaaksi menee.)

Jotta YLE HD -kanavan jakelusta tulisi jonain päivänä kannattavaa, TV Viihde lähettää kanavan salattuna. Salauksen purku vaatii erillisen CI+ -lukijan (aiempi CI-malli, jota käytetään SD-lähetyksissä, ei kelpaa) ja katselukortti on paritettava laitteen kanssa. Lukija maksaa lähes 100 euroa eikä markkinoilla taida olla kuin yhtä mallia, mikä on aiheuttanut närää monissa pioneerikatsojissa. Ilmaisen kanavan katsominen edellyttää investointeja.

Viestintämarkkinalain mukaan operaattorien on välitettävä (ns. must carry eli siirtovelvoite) tietyt kanavat tv-verkoissaan, siis myös kaapeli- ja iptv-verkoissa. Tulkinta on, että kanava pitää lähettää samalla tavalla kaikkialla. Eli kun jakelu antenniverkossa on salattu, sen tulee olla salattua myös kaapeli- ja iptv-verkossa, vaikka niissä todellista tarvetta salaukseen ei olisikaan.

Salaus on katsojan kannalta ikävä asia, koska se estää monissa tapauksissa HD-kanavien tallentamisen ja ilmeisesti myös pc-pohjaisen hd-digiboksin rakentamisen. Esimerkiksi Elisan iptv-palvelussa Ylen HD-kanavaa ei voi katsoa selaimella, vaikka ohjelmien tallentaminen ja katselu boksin itsensä kautta onkin mahdollista.

TV Viihteen tavoitteena on tietenkin saada asiakkaat hankkimaan katselukortteja, joille on sitten helppo myydä maksullisia lisäkanavia. Näin jakelusta tulisi sille itselleen kannattavaa.

Varsinainen YLEn HD-katselu on TV Viihten kortilla ilmaista. TV Viihde tulee myymään myös kanavapakettia, jossa on lisäksi MTV3:n ja Nelosen antenniverkon HD-kanavat. Tämän paketin hinta on 3,95 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi jokainen voi ostaa maksukanavia, HD- tai SD-sellaisia.

Jonain päivänä YLE alkaa lähettää YLE 1 HD- ja YLE 2 HD-kanavia. Viimeistään silloin HD-kanavat muuttuvat julkiseksi palveluksi ja YLEn on itse vastattava niiden jakelusta. On luvattu, että nykyiset SD-kanavat toimivat nykyisillä digibokseilla ainakin vuoteen 2016 asti, joten kenenkään ei ole pakko hankkia uusia laitteita. Mutta jos vähänkin arvostaa silmiään ja tv-ohjelmia, HD:hen siirtyminen toki kannattaa.

Vielä yksi asia: aikoinaan korttilinkitystä ja salauspakkoa perusteltiin sillä, että tv- ja elokuvayhtiöt eivät anna jaella sisältöjään ilman salausta. Koska ohjelmat esitetään Suomessa valinnaisella tekstityksellä dubbauksen sijaan, ne kiinnostavat kovasti piraatteja. Vain Antenna HD Ready -hyväksyttyjen laitteiden taataan toimivan suomalaisen salauksen ja DVB-T2-verkon kanssa.

Tämän hetken tietämyksellä mitään pakkoa salauksen käyttöön ei kuitenkaan näytä olevan. On siis mahdollista, että ainakin YLEn HD-kanavat alkavat jonain päivänä näkyä ilman salausta. Se tekisi monen katsojan elämän paljon helpommaksi, sillä nykyinen korttilinkitys tuottaa monenlaisia lieveilmiöitä. Laitteet paritetaan sarjanumeron perusteella ja maahantuoja tietää tuomiensa vastaanotinten numerot. Ulkomailta tuotu tai nettikaupasta tilattu laite ei siis toimi.

Toinen seuraus on vielä ikävämpi: kanavia myydään paketteina, ja eri operaattorit tarjoavat niitä omilla korteillaan. HD-puolella ei vielä ole sopimusta siitä, miten eri toimijoiden kanavat paritetaan yhdelle kortille. Useiden korttien kanssa pelaaminen on katsojan kannalta kestämätön tilanne. Toivottavasti tämä ongelma saadaan ratkaistua mahdollisimman pian.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Nyt se on virallista: TV-kanavia on liikaa

Nyt se on sitten virallisesti todettu: Suomessa on liikaa TV-kanavia. Asia kävi selväksi eilisestä Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteesta, jonka mukaan kanavalupia palautettiin uuteen hakuun, koska hakijoita ei ollut tarpeeksi. Tiedote toteaa lakonisesti: "Antennitelevision verkkokapasiteettia on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla kysyntää enemmän."

Yksi digi-tv:n perusteluista oli halu lisätä kanavamäärää ja tv-tarjontaa. Se on yksi niistä harvoista projektin tavoitteista, joka toteutui. Aikoinaan oma tv-kanava oli "lupa painaa rahaa". Nyt kanavia on niin paljon, ettei halukkaita käyttäjiä tahdo löytyä. Jopa ulkomaiset toimijat olisivat nyt tervetulleita, vaikka yksi digitalisoinnin perusteluista oli Suomen suojaaminen kansainvälisten tv-kanavien vyörytykseltä.

Tiedämme kanavien ylitarjonnan ilman ministeriön tiedotettakin. SuomiTV on supistanut lähetysaikansa kesäkaudeksi muutamaan tuntiin päivässä ja irtisanonut henkilökuntaansa. Muut kanavat pyörittävät samoja ohjelmia uusintoina ties monettako kertaa. Isojen kanavien mainosmyynti näyttää silti vetävän, varsinkin Nelosen ohjelmissa mainoskatkot ovat raivostuttavan pitkiä. Ainoa mielekäs tapa katsoa ohjelmat on tehdä se jälkikäteen levyltä, jolloin mainokset pystyy ohittamaan napin painalluksella. Pienessä maassa kaikki haluavat valtavirtaan, koska sivupurot eivät elätä.

Ikävä kyllä television digitalisointi ja kanavamäärän kasvu osui yksiin viestintätekniikan yleisen mullistuksen kanssa. Netti alkoi nakertaa television merkitystä juuri, kun se olisi voinut lähteä uuteen kukoistukseen niin kanavien kuin laitetekniikankin (taulu-tv:t) myötä.

Taajuuksien piti olla arvokas luonnonvara, josta on jatkuvaa niukkuutta. Tiedotteen perusteella niistä on pikemminkin ylitarjontaa. LVM toivoo, että edes joku hakisi vapaita suttu- ja teräväpiirtolupia A-, G-, VHF 1- ja VHF 2-kanavanipuissa. Tilaa on vaikka lampaat söis.

Interested, anyone?

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Aikakoneella takaisin ylioppilasjuhliin

Huomenna on monessa perheessä aihetta juhlaan: nuoren valmistuminen ylioppilaaksi on merkkipaalu, joka kannattaa säilöä muistojen albumiin. Ellei kotona vielä ole digitaalista hd-videokameraa, sen ehtii vielä hankkia. Takaan, että et kadu hd-videon ostamista.

Muistojen arvoa ei voi mitata rahalla. Itse olen aina hankkinut parhaan harrastajille tarkoitetun videokameran. Vanhat analogiset Video 8- ja Hi8-nauhat näyttävät tänään heikkolaatuisilta ja alkeellisilta 4:3 kuvasuhteineen, mutta parempaa ei kauan sitten ollut saatavissa. Teknisistä puutteistaan huolimatta vanhat videot herättävät eloon muutoin jo unohtuneita tapahtumia ja poismenneitä ihmisiä.

Katsoin viime viikolla omia muistojani tiedostoiksi digitoituina ja vaikutelma 24" isolta näytöltä on vahva. Kannatti investoida silloiseen tekniikkaan. Tosin "investointi" on väärä termi kuvaamaan asiaa, jolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa.

Voi vain kuvitella, millainen efekti syntyy nykyisistä hd-kameroista 10-20 vuoden päästä, kun tämän päivän ylioppilasjuhlat vieraineen ja sankareineen heräävät uudelleen eloon. Isolta näytöltä läheltä katsottuna kuvakulma vastaa ihmisen näkökenttää ja kuvan tarkkuus on erinomainen. Yhdessä ne luovat uskomattoman vaikutelman siitä, että katsoja on palannut kauan sitten vietettyyn kesäpäivään.

Tämän lähemmäksi aikakonetta tiede ei (ainakaan vielä) pääse.

Itselläni on nyt Sonyn CX700-videokamera. Huippumallin hinta on 1500 euroa, mutta muistot saa talteen halvemmallakin. Minulla oli tilaisuus verrata omaa laitettani Canonin HF M46 -malliin, jonka hinta verkkokaupassa on noin 700 euroa. Onko Sonyssä vastinetta tuplasti korkeammalle hinnalle?

Molemmat ovat erittäin pienikokoisia, joskin Canon on aavistuksen verran paksumpi. Pieni koko ei ole pelkkä etu, sillä kameraa on vaikea pitää aivan suorassa eikä paraskaan kuvanvakaaja pysty kompensoimaan kaikkea heiluntaa. Edellinen Sonyn HDV-kamerani oli isompi ja painavampi, mutta vastaavasti sen kuvaa oli helpompi pitää vaakasuroassa.

Molemmat kamerat tallentavat sisäiseen muistiin (Sony 96 Gt, Canon 16 Gt) ja molemmissa on myös SD-korttipaikka, Canonissa jopa kaksi. Videotiedostot saa tietokoneelle yksinkertaisesti kopioimalla ne muistikortilta. Molemmilla voi ottaa still-kuvia, joskin kuvanlaatu jää jälkeen parhaista digikameroista ja Canonissa kuvien tarkkuus on vain kaksi megapikseliä.

Sonyssä on GPS ja 5.1-äänet, Canonissa puolestaan super-IS-painike, joka vakauttaa kuvan erinomaisen hyvin zoomin maksimiasennossa.

Vähässä valossa Sonyn kuva kohisee selvästi vähemmän. Sonyn todellinen valtti on kuitenkin objektiivin laajakulma-asento, joka yltää peräti 26 millimetriin asti. Sisätiloissa Canonin laajakulma loppuu kesken.

Molemmilla voi kuvata myös progressiivista kuvaa. Sonyssä on 50p-tila, Canonissa kuvataajuus jää 25p-tasolle. Sonyssä on myös elektroninen etsin, mutta se on lähes hyödytön. Paras kuvanlaatu saavutetaan molemmissa nopeudella 24 Mbit/s.

Hyvässä valaistuksessa kuvanlaadussa ei juuri huomaa eroa. Pysäytyskuvasta katsottuna Sonyn kuva on aavistuksen terävämpi, mutta kromaattista aberraatiota on enemmän.

Sonyssä on enemmän ominaisuuksia, mutta vain harvalle ne ovat kaksinkertaisen hinnan arvoisia.

Pääasia on, että kuvaat lapset, sukulaiset ja kesän ainutkertaiset tapahtumat talteen nyt, kun se on vielä mahdollista.

Jälkikirjoitus 5.6.2011: Tuttavan pojan yo-juhlat on sitten kuvattu. Hd-videota kertyi lähes yhdeksän gigatavun verran ja digikuvia yli 300 kappaletta. Maksaa varmasti vaivan 10-20 vuoden päästä katsottuna.

Itselläni ei yo-juhlia ollutkaan. Kävin hakemassa todistuksen edellisenä päivänä rehtorin kansliasta, jotta sain olla lakkiaispäivän lauantain töissä mikrotietokonekaupassa. Palkkaa en tosin saanut ennen kuin vasta seuraavan vuoden kesällä, mutta työ koneiden ja asiakkaiden parissa oli palkinto sinänsä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Euroviisut vihdoin teräväpiirtona Suomessa

Tänä vuonna Euroviisut nähdään vihdoin teräväpiirtona myös Suomessa -- ei tietenkään Ylen kanavilla, mutta Welhon kaapeliverkossa. Tuoreen tiedotteen mukaan Welho alkaa näyttää ruotsalaista SVT HD -kanavaa myös suomalaisissa kotitalouksissa. Luvassa on valittuja paloja SVT1, SVT2, SVT24 ja SVT Barnkanalen -kanavien ohjelmista -- teräväpiirtona, tietty. Ohjelmien joukossa on sopivasti myös Euroviisujen loppukilpailu.

Itse olen vain antenniverkon (ja satelliitin) armoilla, joten on kai pakko tänäkin vuonna kestää Euroviisujen palikoiva kuva ja suttuiset yksityiskohdat. Monikanavaääntä kokeiltiin vuoden alussa, mutta se aiheutti ongelmia, ja sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään.

Huokaus. Suomi halusi olla television digitalisoinnin edelläkävijä -- ja tässä sitä nyt ollaan: suttuviisuja odottelemassa. Miten ihmeessä Ruotsi hoiti tämänkin paljon meitä fiksummin?

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Ylen iso HDTV

Kävin tänään Ylellä haastattelussa. Radiotalon aulaan oli tuotu Ylen suuri(n) televisio: Panasonicin 103-tuumainen plasma-tv. Massiivinen laite kaikin puolin: hinta julkistushetkellä noin 80 000 euroa ja tehontarve 1,5 kilowattia. Tätä telkkaria ei kannata jättää yöksi päälle! Eikä se tavalliseen kotiin mahtuisikaan.

Valtavasta näytöstä huolimatta Pekingin olympialaisten teräväpiirtokuvan laatu oli erinomaisen hyvä. Vain aivan läheltä katsoessa saattoi havaita sen verran suttua ja pakkausvirheitä, että kuva muistutti kodin perustarkkuuden digi-tv:tä.

Kaukainen dejà-vu: helsinkiläisessä kauppakeskuksessa oli Barcelonan olympialaisten aikaan 16 vuotta sitten ensimmäinen teräväpiirto-tv. Siihen lähetettiin kuvaa analogisena teräväpiirtona. Harva huomasi laatueroa, sillä kuvaputki taisi olla 28 tuumaa.

Nyt laatuero näkyi vaikka silmät kiinni. Ja hyvä niin, sillä Ylen johto on antanut ymmärtää, että teräväpiirtokuvan lisäarvo nykyiseen peruskuvaan olisi vähäinen ja kiinnostaisi lähinnä alan harrastajia. Jokainen radiotalon läpi kulkeva johtaja muuttaa mieltään tämän hd-loiston nähdessään.



Television koosta saa hyvän käsityksen vertaamalla sitä takana näkyviin ihmisiin sekä seinään, jossa on tavallisen kokoisia tv-näyttöjä.

perjantai 8. elokuuta 2008

I love HD!

Nyt sitä sitten tulee: olympialaisten avajaiset parhaillaan käynnissä. Kaukosäätimen painalluksella vaihtelen kuvaa YLE TV2-kanavan ja teräväpiirron väliltä. Vaikka YLE on nostanut bittivirran ennätyksellisen korkealle (neljän megabitin molemmin puolin), kuva on lähinnä säälittävä teräväpiirtoon verrattuna. Itku tulisi, jos tämän jälkeen joutuisi vielä katsomaan urheilua 1960-luvun perustarkkuudella!

Viime vuoden keväällä Jungner sanoi radion Julkinen sana: digitelevision loppukiri -ohjelmassa näin: "Kun näitä eräälle yleisölle eräässä esityksessä esittelin, niin että oli rinnakkain digitaalinen televisio ja sitten teräväpiirtotelevisio, niin ensimmäinen kysymys yleisöstä oli että kumpi on kumpi. Joten ehkä tuossa suhteessa kannattaa ottaa vähän rauhallisemmin."

Teräväpiirto näyttää henkilöt terävinä ja luonnollisina. Läsnäolon tuntu on vahva, siksi myös elämys on paljon voimakkaampi. Täytyy olla lähes sokea, ellei eroa huomaa (tai sitten television koko on alle 26 tuumaa).

Antenniverkon lähetyksen alku tietokoneella katsottuna oli mahtava kokemus. Kuva oli kuin postikortti koko ruudulle skaalattuna. Kolme vuotta vanhan tietokoneen prosessori jaksoi 100% kuormalla purkaa pakkauksen niin, että kuva näkyi virheettömästi myös koko 24" laajakuvanäytölle suurennettuna. Ihanaa, mahtavaa! Bittivirta näytti olevan 11-12 megabittiä sekunnissa.

Ainoa ongelma oli äänissä. HD-lähetteessä näkyi kolme äänikanavaa (myös AC3-pakattu tilaääni), mutta ne kaikki pysyivät mykkinä ensimmäisen tunnin ajan. Vasta sitten ääni alkoi kuulua.

Digitelevisio on vihdoin astunut 2000-luvulle. Toivottavasti laajamittaiset hd-lähetykset muistakin ohjelmista alkavat mahdollisimman pian.

Onpa hyvä että olympialaiset eivät ole Helsingissä

Täällä pääkaupunkiseudulla päivä on alkanut aivan erityisen harmaana ja sateisena. Onpa hyvä, että olympialaisten avajaiset pidetään tänään Pekingissä eikä Helsingissä! Helsingin sää näyttää vähintään yhtä huonolta kuin mitä se oli uutiskuvista päätellen vuoden 1952 kisojen avajaisissa.

Eikä kehumista ollut liioin kolmen vuoden takaisissa yleisurheilun MM-kisoissa. Maailmalle välittyi kuva sateisesta ja ankeasta kaupungista, jonka vanhalla ja rapistuneella stadionilla huippu-urheilijat joutuivat kisaamaan. Eikä kuva kovin väärä ollutkaan.

Avajaisten televisiointi Pekingistä alkaa vajaan viiden tunnin kuluttua. Silloin nähdään, onko Pekingin ilma yhtä harmaata kuin meillä. Siellä ongelmana ovat ilmansaasteet, meillä sää.

Sormeni naputtaa jo kärsimättömänä hiiren päällä. Digitan koemielessä lähettämän HDTV-kuvan pystyy näköjään tallentamaan myös levylle tavallisena transport streamina, jossa vain videopakkauksena on mpeg-4 vanhan digi-tv:n käyttämän mpeg-2:n sijaan. Tiedostosta tulee kyllä hurjan iso...

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Digita avannut HD-keskustelufoorumin

Digita on avannut sivuillaan keskustelualueen HDTV:tä varten. Tarjolla on neljä aluetta: tekniikka, vastaanottimet, käyttökokemukset ja muut aiheet. Digitan edustajat lupaavat vastata alueella aiheeseen liittyviin kysymyksiin.

Niitä on varmasti paljon. Siksi kannattaa muistaa, mikä Digita on ja mikä se ei ole. Digita huolehtii maanpäälisen (antenni)verkon jakelusta. Digita ei vastaa hd-kanavien perustamisesta, ohjelmista eikä suojauksista (pairing). Digitalle on myös turha valittaa Suomen hd-politiikasta - mikä se sitten onkaan. Viralliset, ministeriötason linjaukset antavat vielä odottaa itseään. Julkisuudessa on ollut esillä lähinnä Ylen johtajien kannanottoja, jotka eivät edusta Suomen virallista linjaa.

Pääkaupunkiseudulla on käynnissä koe, jossa VHF-kanavalla 8 (198,5 MHz) tullaan lähettämään 720-juovaista progressiivista kuvaa Pekingin olympialaisista. Parhaillaan taajuudella pyörii jääkiekko- ja jalkapallo-otteluista koottu traileri, jonka kuvanlaatu on huomattavasti tavallista digi-tv:tä parempi. Se antaa esimakua todellisesta digi-tv:stä. Katsomiseen tarvitaan tv-antenni, dvb-t-vastaanotin ja mpeg-4-purkupiirillä varustettu televisio tai digiboksi.

Helpoiten teräväpiirrosta pääsee nauttimaan tietokoneella. Itselläni usb-porttiin kytkettävä Anysee 30 -tikku toimii hyvin DVB Viewer -katseluohjelman kanssa.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

No nyt näkyy HD antennista!

Antenniliikkeen mies kävi aamulla tarkistamassa talon katolla olevan antennin. Talo on Espoossa, mutta Latokasken mastoon ei ole näköyhteyttä, joten signaalivoimakkuuden kanssa on aina ollut ongelmia. Antennivahvistimen säädön jälkeen 198,5 MHz:n taajuus alkoi näkyä ja vihdoin se tapahtui: antenniverkon teräväpiirtokuva ilmestyi näkyviin!



Teräväpiirtokuvasta on voinut aiemmin nauttia Canal Digitalin satelliitin kautta, mutta se on sidottu televisioon kytkettyyn päätelaitteeseen.

Paikallaan pysyvästä testikuvasta ei ole paljon iloa, mutta asia on periaatteessa erittäin merkittävä: antenniverkon hd-lähetykset (tosin vielä kokeiluina ja vain pääkaupunkiseudulla) alkavat alle vuosi pakollisen digisiirtymän jälkeen. Antennikatsojat eivät sittenkään jää tv-kehityksen väliinputoajiksi, vaikka välillä ehti jo näyttää pahalta. Eräät tv-alan toimijat ilmaisivat kantanaan, että parempi tv-kuva saisi olla jatkossakin maksullinen lisäpalvelu, jota ei ole tarkoitettukaan koko kansalle.

Onneksi tietokoneen ruudulla nyt näkyvä virityskuva osoittaa, että näin ei tule käymään.

Niin - tietokoneen ruudulla. On jokseenkin ironista, että digisiirtymän vuoksi kalliin teräväpiirtotelevision ostaneet eivät pääse nauttimaan paremmasta kuvanlaadusta, koska heidän televisionsa on jo nyt teknisesti vanhentunut. Puuttuva mpeg-4-purkupiiri estää kuvan näkymisen.

Sen sijaan kolme vuotta vanha digi-tv-kortti (hinta alle 100 euroa) ja DVB Viewer -katseluohjelma (19 dollaria) näyttävät kuvan tietokoneen ruudulla (tosin tarvittava H.264-koodekki on asennettava erikseen).

Nyt vain odottamaan Pekingin kisalähetysten alkua. Yleensä en välitä urheilusta, mutta nämä olympialaiset taidan katsoa ihan teknisestä mielenkiinnosta.

Oikea digi-tv on vihdoin toteutumassa.