Yle ja MTV varoittavat sijoitushuijauksista

Olen toivonut Yleltä erityisesti ikääntyneille kansalaisille suunnattuja tietoturvan tietoiskuja. Niitä ei ole näkynyt, mutta jotain sentään on tapahtunut. Ylen ja Maikkarin tunnetut uutistenlukijat, joiden nimissä mainostetaan Facebookissa sijoitushuijauksia, ovat ryhtyneet varoittamaan kansalaisia. 

Tietoisku on lyhyt enkä onnistunut näkemään sitä itse ennen kuin pistin tallennuksen päälle, mutta Elisa Viihteen ohjelmahaku kertoo, että tietoiskua on esitetty eri kanavilla ja eri kellonaikoihin - kerran jopa ennen 20.30 pääutislähetystä (tosin sen ja uutisten väliin piti silti ahtaa Ylen nuorten peliohjelman mainos, ehkä se katsottiin tärkeämmäksi?).

Tietoiskun esitysaikoja huhtikuun lopussa.

On hyvä, että tietoiskua näytetään myös Teema/Fem-kanavalla ja keskellä päivää, eikä ainoastaan prime time -aikaan. Muutama esityskerta näytti olevan myös Maikkarilla. Ohjelmatietojen mukaan virallinen nimi on "Yle ja MTV varoittavat sosiaalisen median huijauksista". 

Huijausten vastainen tietoisku, tällä kertaa Yle Fem -kanavalla

"Meidän kasvojamme käytetään sinun ja muiden huijaamiseen... Meta antaa tämän tapahtua omistamillaan alustoilla. (kuvassa Facebook ja Instagram -logot)" 

Neljä muskettisoturia: Kirsi Alm-Siira, Jussi-Pekka Rantanen, Jan Anderson ja Piia Pasanen.

On hyvä, että tavanomaisen posken kääntämisen sijaan toimittajat ovat ryhtyneet vastahyökkäykseen, mutta kuitenkin kovin kiltisti (poimintoja:) "Olemme pyytäneet Metaa poistamaan näitä mainoksia, mutta toiminnalle ei näy loppua. Siispä siihen on puututtava. Haluan tehdä selväksi... en kehota sinua ostamaan esimerkiksi kryptovaluuttaa. Me etsimme totuutta ja puolustamme sitä."

Varmaan tietoinen valinta, ettei huijausmainoksia näytetä sen tarkemmin. Ne vain vilahtavat ruudussa. Kaikille ei ehkä ole selvää, mistä tässä puhutaan, joten muutamaa mainosta olisi voinut näyttää pidempäänkin. Se olisi konkretisoinut, mistä on kyse. 

TV-kanavat ovat heränneet tietoiskuihin, kun kyseessä on niiden oma etu ja luotettavuus. Nyt kun pää on saatu auki, voisi samalla periaatteella varoittaa muistakin yleisistä huijauksista, ainakin verkkopankkeihin liittyvistä. Televisio tavoittaa edelleen parhaiten sen osan kansasta, joka on eniten huijarien tähtäimessä.

Kannan huolta pankkihuijauksista, koska kyse ei ole yksinomaan pankeista vaan koko suomalaisen verkkoasioinnin tulevaisuudesta. Siihen liittyvä kolumnini Tivi-lehdestä. 

Digiturva horjuu – Tämä taho voisi pelastaa suomalaisten luottamuksen

Suomalaiset ovat luottavaista kansaa. Luotamme viranomaisiin, painettuun sanaan ja toisiin suomalaisiin. Mutta edes suomalainen luottamus ei kanna loputtomiin.

Digi- ja väestötietovirasto teettää vuosittain Digibarometri-kyselyn, joka mittaa kansalaisten asenteita tietoturvaan ja verkkoasiointiin.

Tämän syksyn tulosten perusteella 38 prosenttia vastaajista kokee luottamuksensa digitaaliseen turvallisuuteen heikentyneen, kun viime vuonna näin tunsi 36 ja sitä edellisenä ainoastaan 28 prosenttia.

Luottamuksen rapistuminen on huolestuttava trendi, sillä ensi vuoden alusta viranomaiset alkavat viestiä kansalaisiin päin ensisijaisesti sähköisesti. Paperiposteista ja lomakkeista halutaan eroon.

Miten sähköinen kanava voi toimia, jos kansalaiset eivät luota verkkoasiointiin? Moni ei uskalla enää avata edes sähköposteja eikä vierailla nettisivuilla pelätessään, ettei erota niitä huijauksista.

On oikeastaan ihme, että luottamus on näinkin korkealla tasolla, sillä turvallisuuden tunne on psykologiaa. Uutiset huijareista ja digitaalisista pankkirosvoista huolestuttavat kokenuttakin nettikäyttäjää.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Digibarometrin mukaan 11 prosenttia kokee luottamuksensa jopa vahvistuneen, kun vastaava luku vuosi sitten oli kymmenen ja kaksi vuotta sitten vain yhdeksän prosenttia.

Kaikkialla yleistyvä polarisaatio jakaa käyttäjiä voittajiin ja häviäjiin myös turvallisuudessa. Vuoteen 2023 verrattuna voittajien määrä on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä, häviäjien kymmenen prosenttiyksikköä. Entistä harvemman luottamus säilyy ennallaan.

Voittajia ovat ne, jotka jaksavat seurata asioita ja kehittää omaa osaamistaan. Huijauksista uutisointi ja tapausten avaaminen julkisuuteen auttavat välttämään niitä omalla kohdalla.

Häviäjät nostavat kädet pysytyn ja ripustavat hiiren naulaan. He katsovat pudonneensa kelkasta ja asioivat verkossa vain, kun on pakko.

Jotta yhä useampi saataisiin häviäjistä voittajien puolelle, tarvitaan uusia toimia.

Medialla on keskeinen rooli turvallisuuden tunteen luomisessa. Moni kyberhyökkäystä tai hybridivaikuttamista hehkuttanut uutinen on myöhemmin paljastunut tavalliseksi rikollisuudeksi tai tahattomaksi tekniseksi ongelmaksi.

Ei ole viisasta, että teemme hybridiuhkien uutisoinnista itse hybridiuhkan.

Kriittisin sähköisen asioinnin kohde on oma pankki. Uutiset tilien tyhjentämisestä pelottavat enemmän kuin vanhan ajan pankkiryöstöt. Niissä vahinko jäi pankin tappioksi, kun taas digirosvon uhri joutuu nuolemaan haavansa itse.

Tähän asti pankkien ulospäin näkyvät toimet luottamuksen vahvistamiseksi ovat jääneet vähäisiksi, mutta jatkossa voi olla toisin.

Korkein oikeus otti äskettäin käsittelyyn pankkiasiakkaan törkeän huolimattomuuden arvioinnin. Huijaukset ovat yhä kehittyneempiä, joten huolellinenkin asiakas voi joutua uhriksi. KKO:n linjaus toivottavasti selkeyttää tilannetta ja lisää painetta pankkien suuntaan.

Yksi luottamusta lisäävä tekijä ovat rangaistukset. Välillä tuntui, että verkkorikollinen pääsee aina kuin koira veräjästä. Viime aikoina poliisi on kuitenkin pystynyt selvittämään muutamia isoja tapauksia, kuten Vastaamon tietomurron, S-pankin tilien tyhjennykset sekä laajan huijaussoittojen verkoston.

Jokainen yritys voi osaltaan lisätä luottamusta huolellisella viestinnällä. Koneellisesti käännetyt nettisivut ja tekoälyn kirjoittamat sähköpostit vievät turhaan uskottavuutta.

Jos luottamuksen laskevaa trendiä ei saada käännettyä, Suomi ajautuu vaikeuksiin. Lisääntyvä vanhusväestö pitäisi tavalla tai toisella saada mukaan sähköiseen itsepalveluun.

Yksi toimija voisi olla keskeisessä roolissa: Yleisradio. Ikääntyvät ihmiset ovat television suurkuluttajia. Ylen ajankohtaisohjelmat paukuttavat heille joka ilta samaa virttä talouden vaikeuksista, Venäjän uhkasta ja Gazan sodasta.

Etäisten uhkien sijaan Yle voisi pyörittää joka ilta tietoiskuja, joissa varoitettaisiin yleisistä huijauksista ja opastettaisiin digiajan vaaroihin. Riittävällä toistolla tieto uppoaisi myös alkavasta muistisairaudesta kärsivään mökin mummoon.

Kansalaisten sivistäminen digiaikaan jos mikä olisi Yleisradion lakisääteistä julkista palvelua ja hyödyttäisi koko suomalaista yhteiskuntaa.

Pankkien hauskat mainokset tietoturvan puolesta

Tietoturva-alalla on ikuinen ongelma: miten tavoittaa ohjeilla ne, joita asia ei liiemmin kiinnosta - ainakaan ennen kuin huijaus osuu omalle kohdalle. Entä jos loputtomien varoitusten ja sääntöjen sijaan kokeiltaisiin huumoria? 

DNA:lla on parikin mainiota radiomainosta. "Kirottua, DNA kirottua!" alkaa pahanörtti86:n avoin kirje yhtiölle. Siinä huijari valittaa, miten aiemmin tehokkaat huijaukset ovat lakanneet toimimasta DNA:n uusien turvapalvelujen myötä. DNA:n jinglen jälkeen tulee vielä huijarin närkästynyt kommentti "tää ei ollut mikään mainos". Loistava yksityiskohta, onnittelut copywriterille. 

Nordealta silmiin osui asiallinen tv-mainos. Kuvallinen kerronta saa muistamaan ohjeet paremmin kuin nettisivulta luetut varoittavat bulletpointit.

Nordean tietoturvan tv-mainos.

Näillä mainoksilla pankit itsekin myöntävät, että huijaukset ovat vakava ongelma, ja että nykyinen turvallisuustyö ei tuota riittävästi tuloksia. Yleensä yritykset mainostavat omia tuotteitaan ja palveluitaan, joten tällaiset varoitusmainokset ovat hyvin poikkeuksellisia.

Mutta missä on Yleisradio? Eikö kansalaisten tietoturvatietämyksen kasvattaminen olisi juuri sen tehtävä, osa julkista palvelua? Yle voisi palata vanhaan käytäntöön ja esittää yleishyödyllisiä tietoiskuja vaikka joka ilta ennen pääuutislähetystä. Ne tavoittaisivat hyvin keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ihmiset, jotka ovat erilaisten huijausten kohdeyleisöä. Tietoturvan lisäksi voisi käsitellä muitakin digimaailman ja sähköisen asioinnin aiheita, joita kyllä riittää.

Siitä määrästä viihdettä, jota Yle nyt tuottaa, voisi hyvin lohkaista palan kansan sivistämiseen. Opettaminen ei ole vanhanaikaista, vaan kuten pankkien oma mainonta osoittaa, erittäin tarpeellista ja hyödyksi kaikille. 

Muunsukupuoliset hämmensivät Ylen rasismi-kyselyssä

Yle julkaisi heinäkuussa kyselyn rasismista, joka herätti itsessäni kysymyksiä aiheen vierestä. Juttu oli otsikoitu Ylen kysely paljastaa suomalaisten tuntemukset rasismista, missä "paljastaa" on melko vahva verbi. Kysely oli ulkoistettu Taloustutkimukselle, Yle oli kyselyn tilaaja.

Tuloksen mukaan naisista 57 ja miehistä 39 prosenttia katsoi, ettei Suomessa suhtauduta rasismiin tarpeeksi vakavasti. 

Rasismikyselyn tulokset.

Käänteisesti siis 43 prosenttia katsoo, että asiaan suhtaudutaan Suomessa tarpeeksi vakavasti. Mielestäni se oli todellinen uutinen, etenkin kesän jännittyneessä ilmapiirissä, joka keskittyi persujen rasismisyytösten ympärille.

Eniten kummastutti vastaajien sukupuolijakauma, jossa oli ensi kertaa kategoria "muut". Se palkki oli kokonaan punainen (=rasismiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti).

Miehet, naiset ja muut.

Tieto siitä, että muut-kategoriassa oli vain viisi vastaajaa, lisättiin kuvaan myöhemmin. Aluksi vaikutti siltä, että kyse saattoi olla vain yhden henkilön mielipiteestä, joka grafiikassa nousi samanarvoiseksi kuin kaikki vajaat 600 miestä ja runsaat 500 naista. 

Kuvan mukaan kaikki viisi muunsukupolista katsovat, ettei rasismiin suhtauduta tarpeeksi vakavasti. Onko edes viiden henkilön kanta rinnastettavissa heitä sata kertaa suuremman joukon näkemykseen?

Tässäpä gallupien tekijöille miettimistä. Monen mielestä sukupuolen merkitystä tulisi häivyttää, mutta jos miesten ja naisten asenteissa on näinkin suuri ero, eikö se ole hyvä tuoda ilmi? Kannattaa siis jatkossakin kysyä vastaajan sukupuolta.

Jos muunsukupuoliset saavat jatkossakin oman palkin, jokaisen vastaajan kannattaa ilmoittautua siihen, olipa oma sukupuoli kumpi tahansa. Näin oman vastauksen painoarvo korostuu. Tässä kyselyssä yksi muu-vastaaja vaikutti palkkiin 20 % verran, kun mies/nais-kategoriassa vaikutus oli vain 0,2 %.

Toivottavasti tuloksia sekoittava muunsukupuolisten palkki ei jää kyselyihin pysyvästi.

Jossain määrin arvoladattuna voi myös pitää kyselyn viimeistä osuutta.

"Mielestäni on erittäin tärkeää... missään muodossa"

Kysymys "Mielestäni on erittäin tärkeää, että Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa" on sen verran ohjaava, että se on omiaan hämärtämään vastausten merkitystä. Miksei voi kysyä "Mielestäni on tärkeää, ettei Suomessa hyväksytä rasismia"? Nyt tehostesanat erittäin ja missään muodossa saavat jonkun epäröimään vastausta. Osa persuista on ehkä vastannut tarkoituksella kieltävästi näin ohjaavaan kysymykseen. Tai sitten olisi pitänyt olla toinen, tasapainottava kysymys.

Twitterissä Yle uutisoi asian vielä kärjekkäämmin ("Ylen kysely paljastaa... vain 13 prosenttia perussuomalaisten kannattajista pitää erittäin tärkeänä, että Suomessa ei hyväksytä rasismia").

"Ylen kysely paljastaa..."

Koko kyselystä jäi vaikutelma, että Yle halusi tietynlaisia vastauksia - ja sai niistä haluamansa uutisen. Se ei välttämättä hillinnyt heinäkuun ylikuumentunutta rasismi-väittelyä, vaan ruokki ajatusta valtamedioiden ohjaavasta roolista.

Yleisradio yrittää podcast-innostuksessaan häivyttää radion

Yleisradio haluaa seurata aikaansa. Yle Areenassa vanha radio-sana on häivytetty lähes näkymättömiin. Se on harmi, sillä moni haluaisi yhä kuunnella wanhanaikaista lineaarista radiota.

Areenasta radio-sanaa pitää saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kun menee sivulle https://areena.yle.fi, palvelu avautuu TV-sivulle https://areena.yle.fi/tv:

Yle Areena - etsi kuvasta sana "radio".

Ylärivin valikossa ovat Ylen nettisivun osiot Uutiset, Areena (se missä nyt ollaan), Urheilu ja Valikko. Areenan sivulla ovat Ohjelmat, Suorat, TV-opas, Podcastit, Lasten Areena.

Vielä jokin aika sitten television rinnalla oli sana Radio, mutta nyt sen paikalle on vaihdettu Podcastit. Radiota ei näy missään.  Jos painetaan Suorat, nähdään suorat tv-ohjelmat, mutta ei mitään radiosta:

Suorat - mutta vain tv:n puolelta.

Eikö radiolla ole suoria ohjelmia? Kokeillaan sitten aloitussivulta vaihtoehtoa Ohjelmat:

Yle Areenan Ohjelmat.

Täälläkin näkyy vain tv-ohjelmia. Eikö radiolla ole mitään ohjelmia?

Vihdoin Ylen nettisivuston Valikko-kohdan listaan piilotettuna löytyy sentään vielä tuttu sana: Radio. 

Ylen valikosta löytyy viimein kohta Radio.

Yle Areena näyttää olevan vain televisiopalvelu ja Radio on osa Ylen yleistä nettisivustoa. Radio-kohta ei kuitenkaan avaa radiokanavia, vaan tarjoaa podcasteja - ja millaisia ohjelmia ne ovatkaan: 

Ylen Radio suosittelee roiseja podcasteja.

Aihevalinnat yllättävät: "Mikä keissi - roisia läppää mummoista masturbaatioon", "Yksin tehty lapsi S3", "Olenko perseestä? Safe space kaikille perseilijöille", Tiedetrippi, Yle urheilun podcast ja "Miksei kukaan kertonut - tunteita, seksiä ja suoraa puhetta". 

Ylen mielestä Radio on siis nykyään podcasteja. En pahastu aiheista, mutta ne kertovat Ylen kosiskelevan nuoria ja unohtavan muut. Huomaa, että olen kirjautunut Yle Tunnuksella. En kuitenkaan usko, että nämä suositukset heijastelisivat millään tavalla omaa kuunteluani, sillä olen kuunnellut Areenasta ainoastaan perinteisiä radio-ohjelmia (joiden kuvat näkyvät alempana, mm. Ykkösaamu, Roman Schatz, Ruben Stiller, Kulttuuriykkönen, uutiset ym).

Ja vihdoin tästä Podcast-osiosta löytyvät myös kanavien live-kuuntelu:

Radiokanavat löytyvät Podcast-osastolta.

Huomaa, että olemme siis Podcast-osastossa, kuten AREENA ja url-osoite kertovat. Sieltä löytyvät vihdoin myös radiokanavien ohjelmatiedot (samanlainen sivu kuin aloituksen TV-opas). Radio on siis nykyään nimeltään Podcast:

Radion ohjelmatiedot löytyvät vihdoin.

Ohjelmatiedoissa pistää silmään Yle Radio 1:n klo 17.10 ohjelma, jonka nimi on "Uutispodcast: Whatsapp käy kuumana, kun lobbari yrittää vaikuttaa hallitusneuvotteluihin".

Mitä ihmettä Yleisradiossa on tapahtunut radiolle? Ovatko Yle Radio 1 ja Yle Radio Suomi jatkossa Yle Podcast 1 ja Yle Podcast Suomi? Pitäisikö yhtiön oma nimi Yleisradio vaihtaa Yleispodcastiksi?

Jää vaikutelma, että Yle on nuorisoa tavoitellakseen lähtenyt podcast-markkinoille ja hylännyt perinteiset radiokuuntelijat. Radio-osio on piilotettu podcastien alle, josta sitä saa hakemalla hakea. Onko tämä nuorison kosiskelua vai yrittääkö Yle tietoisesti kutistaa radiota, josta koko yhtiö on saanut alkunsa, ja jonka pitäisi tarjota julkista palvelua rinnan tv-toiminnan kanssa?

Eikö wanhaa radiota voisi jättää ennalleen? Onhan Ylellä jo erillinen nuorten kanava YleX ja ruotsinkielisillä omansa.

Vanha aloitusvalikko näytti tältä:

Ennen Radio oli TV:n rinnalla.

Mielestäni Areenan pitäisi edelleen tarjota sekä tv- että radiosisältö rinnakkain. Live-kanavien ja ohjelmaoppaiden pitäisi olla samanarvoiset ja vaihdon televisiosta radioon ja takaisin pitäisi onnistua suoraan. Nyt radiosta on tehty jonkinlainen "live-podcast", jotta edes sanaa ei tarvitse käyttää. Podcastien pitäisi olla Radion alalaji (tallennettuja radio-ohjelmia) tai sitten omana, kolmantena kohtana aloitussivulla.

Podcasteilla ei ole edes suomenkielistä termiä. Puhelma (vrt. kuunnelma) olisi aika hyvä, mutta jos Yle muuttaa myös radion musiikkiohjelmat podcasteiksi, puhelma ei oikein toimi. 

Vaikka podcastit ovat nyt suosittuja, niitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Osa podcasteista on löysää jutustelua, jota ei jaksa loputtomiin kuunnella. Ylen ohjelmat ovat toimitettuja ja aikuisille suunnatut sisällöt ammattitaidolla tehtyjä, kuten pitääkin. 

Radio on pitänyt asemansa jo yli sata vuotta, podcastien kulta-aika voi mennä nopeasti ohi. Julkisen palvelun pitäisi luottaa radion voimaan eikä lähteä muotivirtausten perään.

Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta

Otsikon lause on poimittu tuoreesta Ylen julkaisemasta vierailijablogista Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta. Haluaisin täydentää sitä näin: "Joukkoliikenne on edullista ja tehokasta kaupungeissa silloin, kun niissä on ruuhkia". Tällaisia alueita on Suomessa vähän ja niissäkin ruuhka-aika rajoittuu muutamaan tuntiin päivässä.

Suurimman osan ajasta bussit kulkevat lähes tyhjinä, kyydissään vain kourallinen ihmisiä. Se on erittäin tehotonta. Kiinteät kulut, kuten palkat ja polttoaine, juoksevat koko ajan tyhjilläkin busseilla, joten joukkoliikenne ei ole myöskään edullista. Ilman yhteiskunnan tukea se rapistuisi, kuten USA:ssa on nähty.

Suomessa joukkoliikenne toimii. Se on nähty riittävän arvokkaaksi yhteiskunnallisista ja ympäristösyistä, jotta sitä kannattaa tukea (osittain juuri autoilijoilta kerätyillä veroilla). Joukkoliikenne on myös autoilijan etu: onpahan vähemmän jonoa, kun osa käyttää ruuhka-aikaan busseja. Mutta tehokasta ja edullista? Ei.

Bussi 550 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:53.

Bussi 111 Otaniemessä keskiviikkona klo 9:54. 

VR on onnistunut kasvattamaan junien täyttöastetta merkittävästi hintoja laskemalla. Tampereelle ja Turkuun pääsee hyvinkin edullisesti. Mutta jos matkassa on koko perhe, juna tulee helposti autoa kalliimmaksi. Joukkoliikenne on yksityisautoa halvempaa vain, kun ajaja matkustaa autossa yksinään. Valtaosa työmatkoista on sellaisia, mutta silloin auton käyttöön voi olla muita syitä.

Juna näyttää edulliselta, koska hinta lasketaan asemalta asemalle. Liityntäliikenne asemalle ja perillä lopulliseen kohteeseen nostavat kustannuksia niin paljon, että oma auto saattaa tulla silloinkin halvemmaksi.

Kirjoittaja viittaa Hesarin tuoreeseen juttuun siitä, miten valtaosa autoilijoista ei edes ymmärrä, miten kallista oman auton pitäminen on. Varmaan niin, mutta se johtuu verotuksesta. Autoilu on kallista, koska siitä on haluttu tehdä kallista. Jokainen hallitus nostaa aina ensi töikseen bensaveroa, niin myös Rinteen juuri aloittanut hallitus.

Sitten on vielä omalle ajalle laskettava arvo. Jos julkisilla kulkien matka-aika kaksinkertaistuu, lipun hinnalla ei ole enää suurta merkitystä. Oma aika on arvokkaampaa. Se on arvokasta myös yhteiskunnalle. Yleensä lasketaan vain autoilun kustannuksia ja ohitetaan ne tehokkuushyödyt, joita autoilulla saavutetaan.

Kun julkinen liikenne toimii hyvin, sitä on ilo käyttää. Itse matkustan mielelläni metrolla Otaniemestä Helsinkiin ja käytän usein myös lähijunaa. Yhdensuuntaisen matkan hinta laski juuri 2,80 euroon, mikä tuntuu hyvin kohtuulliselta. Metron vuoroväli on arkisin 2-4 minuutia, joten junia menee yhtenään. Kukapa ei tällaista käyttäisi -- etenkin länsimetron puolella vaunuissa on hyvin tilaa?

Länsimetro Espoosta Helsinkiin perjantaina 14.6.2019 klo 14

Länsimetro Helsingistä Espooseen perjantaina 14.6.2019 klo 18

Tämänkin joukkoliikenteen edullisuus on kyseenalaista. Länsimetron puoli on pahasti vajaakäytössä. Vaunuissa saattaa olla vain muutama matkustaja. Oletan, että määrä lisääntyy jatkossa, kun espoolaiset tottuvat metron käyttöön ja metro jatkuu nykyistä pidemmälle.

Kirjoitus alkaa pysäyttävällä lauseella "Yksityisautoilu ei ole järkevää". Yleistys on niin vahva, ettei se mitenkään voi pitää paikkaansa kaikissa tilanteissa ja tällainen asenteellisuus heittää varjon koko tekstin ylle. Yksityisautoilu on erittäin järkevää monissa tilanteissa, mutta auton ei tietenkään tarvitse kulkea bensalla eikä dieselillä. Ja juuri ilmasto näyttää olevan kirjoittajankin pääargumentti: "Mutta mikä tärkeintä, autoilu on merkittävä ympäristöhaitta".

En lähde väittelemään autoilun 9 % osuudesta Suomen CO2-päästöihin, en liioin joukkoliikenteen ja yksityisautoilun kustannuksista. Asuinpaikasta, perheen koosta ja työtehtävistä riippuen oman auton käyttö voi olla mitä tahansa järjettömän ja erittäin järkevän väliltä. Taajamien ulkopuolella muuta vaihtoehtoa ei edes ole, mikä Kehä III:n sisällä asuvilta viisailta usein unohtuu.

Kirjoitus osui päivään, jolloin itse ajoin Espoosta Tampereelle ja takaisin hoitamaan asioita. Ajattelin ensin mennä junalla, mutta jouduin asioimaan perillä useassa eri paikassa, sekä käymään myös naapurikunnan puolella. Julkisilla tehtävä olisi ollut erittäin hankala ja vienyt tuplasti enemmän aikaa.

Joten jätetään turhat yleistykset. Kaikenlaisia liikkumismuotoja tarvitaan jatkossakin. Uudet voimanlähteet vähentävät CO2-päästöjä ja uudenlaiset liikkumispalvelut yhdistävät eri tekniikoita, mikä hämärtää rajaa yksityis- ja joukkoliikenteen välillä.

Huomioni kiintyi kolumnin kirjoittajaan, joka esitellään Parecon Finlandin varapuheenjohtajana. Sivullaan PF kertoo olevansa "osallisuustalouden asiantuntijajärjestö", joka on erikoistunut "demokraattiseen ja ekologisesti kestävään talouteen". Sen tavoitteena on "ajaa Suomeen osallisuustalouden kokeilua."

Kirjoittajalta on julkaistu kevään aikana kolme kolumnia, jotka kaikki noudattavat samaa henkeä: "Aikuisten on lopetettava spekulointi ilmastoaktivisti Greta Thunbergista ja kannettava aikuisten vastuu", "Lihansyönnillä ei ole tulevaisuutta" ja nyt siis "Suomen on päästävä irti autoriippuvuudesta".

Jokainen kolumnisti kirjoittaa aiheista, jotka kokee omikseen ja joiden substanssin parhaiten tuntee. Kirjoittajan asema herättää kuitenkin kysymyksen, onko Ylen kolumni oikea kanava oman järjestön tavoitteiden edistämiseen, vaikka ne itsessään olisivat kuinka arvokkaita. Entä jos kolumnistina olisi yrityksen johtaja, joka kirjoittaisi ylimyönteisesti oman firmansa palveluista ja tavoitteista?

Oleellista on sekin, että kolumnisti käsittelee aiheitaan monipuolisesti. Jos aihe ja näkökulma ovat jokaisessa kirjoituksessa samat, herää epäily mielipidevaikuttamisesta. Sitä varten lehdessä on oma osasto, Ylellä kommentointiosuus juttujen perässä. Kolumnistin tehtävänä on käsitellä eri aiheita ja tuoda niihin uusia näkökulmia, ei edistää oman yrityksensä tai taustajoukon asiaa.

Ylellä on asemansa perusteella erityinen velvoite monipuolisuuteen. Odotan kiinnostuneena kolumnia, joka käsittelisi esimerkiksi joukkoliikennettä tai ilmastonmuutosuhkaa uudella, yllättävällä tavalla moneen kertaan kuultujen yleistysten, fraasien ja pelottelujen sijaan.

Lisätty 12.6.2019 tekstiä ja valokuvia, metrokuvat 14.6.2019.

Jälkikirjoitus

Ko. kolumnista Twitterissä käyttämäni sanavalinta aiheutti pienen viestitulvan, lähes 100 000 näyttökertaa vuorokaudessa. Olen toiminut yli 30 vuotta saman lehden kolumnistina ja näen, että kolumnisti on lehden ja lukijoiden palveluksessa. Hänen tehtävänään on käsitellä eri aiheita aloilta, jotka hän tuntee. Kolumnia ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi vaikutuskanavaksi, ei edes hyväksi koetun asian puolesta. Tilaajan ja kolumnistin kesken voidaan toki sopia toisinkin.

Hymy-lehdessä on pitkään ollut Timo Soinin kolumni, aluksi puoluejohtajan ja sittemmin ulkoministerin roolissa. En ole vähään aikaan käynyt parturissa joten en tiedä, vieläkö Soini kirjoittaa jäätyään pois politiikasta. Olisin kokenut kielteisesti, jos Soini olisi käyttänyt kolumniaan perussuomalaisten asioiden edistämiseen, vaikka heitä luultavasti olikin lehden lukijoissa.

Monet Twitter-kommentoijat eivät säästelleet sanojaan eivätkä ivaansa, kun kokivat jonkun väheksyvän ilmastonmuutosta. Jos ilmastonmuutoksen paikalle olisi vaihtanut maahanmuuton, kyse olisi voinut olla persuista ja kansallismielisistä (uhkaukset jäivät sentään puuttumaan). Molemmat laidat kokevat puolustavansa tärkeää asiaa, Suomen tulevaisuutta, ja tekevät sen intohimoisesti.

Aloin tutkia aktiivisten kommentoijien itsestään kirjoittamia kuvauksia ja poimin sieltä seuraavia termejä: äärioikeisoasiantuntija, hiljalleen veganisoituva miesoletettu, lesbian, ilmastoahdistunut kolmas simpanssi, ultraliberaali, sekularisti, vihervassaripiraatti, ilmastoahdistunut lukiolainen, yrittää olla feministi [mies], environmental activist, pyöräliikenteen Hannu Karpo ja genuiini fillarikommutisti, also a die-hard leftie, architect he/him, leftist feminist. Pronoun: HE/HIM, kulttuurimarxisti, Cis-bisexual. politically left-wing/liberal green/pirate, punavihreäsuvakki ja landespede fillarikommunisti, "vihreyttä, feminismiä ja fillarikommunismia" [mies].

En ihan ymmärrä, miksi ihmisten pitää kertoa oma pronomininsa (he/him tai she/her). Onko sillä jotain merkitystä Twitter-viestien lukemiseen tai tulkintaan? Eikö nettikeskustelun tavoitteena ole pikemminkin hämärtää sukupuolen merkitystä kuin korostaa sitä? Liittyykö sukupuolinen suuntautuminen (lesbian, cis-bisexual) jotenkin viestien lukemiseen?

Sen ymmärrän, että kun itseään vihervassaripiraatti fillarikommunistiksi kutsuvat ultraliberaalit ottavat Twitterissä yhteen kansallismielisten perussuomalaisten lihaasyövien heteromiesten kanssa tuloksena on.... melkoinen sotku, jossa asenteet vain jyrkkenevät entisestään.

Jälkikirjoitus 2

Uusi Suomi kertoi vasta aloittaneiden kansanedustajien käyttäneen takseihin jo 46 000 euroa. Lyhimmät matka olivat vain muutama sata metriä. Kansanedustajat, jotka nostavat bensaveroa, painostavat käyttämään joukkoliikennettä ja pyöräilemään, ovat itse niin kiireisiä, etteivät ehdi kävellä edes Helsingin sisällä.

"Alle kilometrin taksimatkoja tekivät eniten keskustan Esko Kiviranta (7) ja Mikko Kärnä (7). Olen tullut Helsinkiin tekemään töitä enkä kävelemään, sanoi Mikko Kärnä".

Näytätte hienoa esimerkkiä! Eihän meillä kansalaisilla ole koskaan kiire töihin, vaikka me maksamme teidänkin palkkanne. 

Tekijänoikeus rajoittaa Ylen podcasteja, mutta Areena kiertää ne

Törmäsin pitkästä aikaa tekijänoikeusasiaan. Takavuosina niitä oli paljon, kun järjestöt rahastivat ihmisiä taksien radiosoiton tai tietokonedatan tallennusvälineiden varjolla. Mutta sitten tuli piratismi ja kun luin 10.3.2017 Hesarin juttua siitä, miten välttyä jäämästä kiinni, sympatiani olivat jo melkein tekijänoikeusjärjestöjen puolella.

Näin lataat laittomasti jäämättä kiinni, Hesari neuvoo.

Kuuntelen usein Ylen mainioita podcasteja, joissa jaetaan aiemmin lähetettyjä keskusteluohjelmia tiedostoina älypuhelimen soitto-ohjelmaan. Offline-kuunteluna ohjelmat toimivat vaikkapa lentokoneessa tai ulkomailla pitkiä matkoja ajaessa.

Podcasteja joka lähtöön, myös Ylen puheohjelmia.

Olen käyttänyt mm. Pocket Cast -sovellusta, joka ilmoittaa uusista jaksoista ja tekee niiden lataamisen sekä kuuntelun helpoksi. Suosittelen! Radio on nimittäin Ylen parasta julkista palvelua, vaikka televisio varastaakin yleensä päähuomion itselleen.

Aristoteleen kantapää toimii mainiosti podcastina.

Mutta mutta: tekijänoikeussyistä podcasteina ei voi jakaa mitään musiikkia sisältävää ohjelmaa. Käsittääkseni tämä johtuu Ylen tekemistä sopimuksista Teoston ja Kopioston kanssa. Ne sallivat vain musiikin suoratoiston, mutta eivät tallentamista vastaanottimeen.

Aikana, jolloin data siirtyy lähettimestä vastaanottimeen mitä moninaisimpia reittejä, bittejä reitittäen ja niitä tilapäisesti välimuistiin tallentaen, ohjelman tallennuksen estäminen tuntuu hölmöltä. Kysehän ei ole yksittäisen musiikkitiedoston tallentamisesta, vaan kokonaisen ohjelman puskuroinnista levylle myöhempää kuuntelua varten. Tällainen tallentaminen on pikemminkin teknistä välikopiointia, jolla ei ole tekijänoikeudellista merkitystä.

Kuuntelijan (ja oikeuksien käytön) kannalta ei ole mitään eroa sillä, tuleeko ohjelman lähetys Ylen palvelimelta on-demand pyydettynä vai onko ohjelma automaattisesti haettu älypuhelimen muistiin toistoa varten. Tai no, onhan sillä eroa, kuten juuri offline-kuuntelun ja uusista jaksoista ilmoittamisen näkökulmasta, mutta ne eivät liity mitenkään tekijänoikeuteen. Sitäkin enemmän ne liittyvät kuuntelijan mukavuuteen.

Uudet ja vanhat jaksot kuultavissa vain Ylen sivulla.

Olisin kaivannut podcasteina maisteri Lindgrenin mainioita musiikkiesitelmiä, joita voi kuunnella Ylen sivulta. Tarjolla ovat myös vanhat jaksot, joten ero podcasteihin on mitättömän pieni. Tai oikeastaan hyvinkin iso, sillä web-sivulla oleva soitinohjelma toimii esimerkiksi Samsungin selaimella niin huonosti, ettei tunnin kestävää jaksoa voi kelata eteen- eikä taaksepäin. Jos sivu häviää selaimesta, kuuntelu pitää aloittaa alusta. Pöytäkoneella tai Chrome-selaimella toimii paremmin.

Maisteri Lindgrenin soittama musiikki on lähinnä katkelmia vanhasta klassisesta musiikista. Niillä ei ole samanlaista kaupallista arvoa kuin päivän hiteillä. Itse asiassa niillä ei ole mitään arvoa, ja suoja-aikakin on umpeutunut, sillä tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta. Jäljellä ovat vain esittäjien lähioikeudet, nekin EU-pidennyksen jälkeen 70 vuotta, ja niitä Kopiosto suojelee kuin karhuemo pentujaan.

Onneksi Ylen Areena -palvelussa on sisäänrakennettu podcast-ominaisuus. Kirjautumalla palveluun ja merkitsemällä ohjelmiaan suosikeiksi Areena itse näyttää uudet jaksot ja kuuntelu kelauksineen onnistuu myös Android-puhelimella.

Yle Areenan oma podcast.

Kopiosto on tyytyväinen, koska ohjelmatiedosto tallentaan Ylen palvelimella eikä käyttäjän laitteessa. Käyttäjä on tyytyväinen, koska saa saman palvelun (sans offline-kuuntelu) kuin podcastina.

Jakson kuuntelu -näyttö.

Ylekin on tyytyväinen, kun saa laadukkaille asiaohjelmilleen lisää kuulijoita.

Mutta ei tässä mitään järkeä ole.

Radio Suomen aamuinen merisää on muinaisjäänne

Joka arkiaamu Radio Suomen juonnettu aamuohjelma keskeytyy kello 7.50 viideksi minuutiksi merisään lukemista varten. Juuri kun suomalaiset istuvat radiota kuunnellen autoissaan, busseissa tai kävelevät töihin/kouluun, he joutuvat kuuntelemaan merialueiden ja Saimaan tuuliennusteita -- tai vaihtamaan kanavaa. Vain julkisen palvelun kanavalla on mahdollista käyttää primetime-aikaa tällaiseen.

Ajankohta on mahdollisimman epäonnistunut, sillä merisää keskeyttää aamuohjelman viideksi minuutiksi, jonka jälkeen juontajien pitää vielä täyttää 7.55-8.00 välinen aika puheella tai musiikilla. Ja koska kyse on alueradioista, juontajat jokaisessa Suomen alueradiossa lukevat saman, koko maata koskevan tiedotteen samaan aikaan.

Tässä ei ole mitään järkeä.

Vähintäänkin merisää pitäisi siirtää Radio 1:n puolelle, missä tulee aamuhartauksia ja muita pisteohjelmia, joiden väliin se mahtuisi. Jos kanavan on pakko olla Radio Suomi, merisään voisi lukea klo 8.15 uutisten ja ajankohtaisohjelman jälkeen, jolloin sen voisi lähettää valtakunnallisesti yhdellä lukukerralla, eikä ohjelmaa tarvitsisi keskeyttää.

Alueradioissa ei ole mitään syytä lukea koko Suomen merisäätä. Ketä Uudellamaalla kiinnostaa tietää Perämeren tuulivaroituksista -- tai päinvastoin? Eikö alueradioiden ideana ole juuri palvella paikallisia kuulijoita?

Voisiko Yle ehkä reagoida maailman muuttumiseen, vai pitääkö ohjelmia roikottaa vuodesta toiseen samoilla paikoilla ja kanavilla vain perinteen vuoksi?

Hieman asian vierestä mutta kuitenkin: Ylen omasta harkintakyvystä kertoo se, että ravivetovihjeet ovat vihdoin poistumassa julkisesta palvelusta -- tosin vasta, kun viranomainen joutui puuttumaan asiaan.

Lotto ei ollutkaan julkista palvelua

"Ja ensi viikolla Lotossa onkin luvassa oikein tuplajättipotti, jolla voittaa viisi miljoonaa euroa. Onnea kaikille tämän viikon pienemmille voittajille!".

Jos ei tämä ole mainostamista, niin mikä sitten? Etenkin kun Veikkaus on vieläpä maksanut siitä kolme miljoonaa euroa vuodessa. Miten Viestintäviraston päätös voi tulla yllätyksenä YLEn johdolle tai ministeri Arhinmäelle?

YLEn toimintaa valvovalle hallintoneuvostolle se ei kaikesta päätellen tullut yllätyksenä. Neuvosto päätti kuitenkin olla puuttumatta asiaan, vaikka ymmärsi toiminnan rikkovan Yleisradiolakia. Mitähän muita asioita hallintoneuvosto on katsonut läpi sormiensa? Miten uskottava on tällainen valvoja?

Tähän asti YLEn julkisen palvelun tehtävää ei ole saanut rajata millään tavalla. Yhtiön oman tulkinnan mukaan julkinen palvelu tarkoittaa kaikkea palvelua kaikille.

Nyt on saatu selville ensimmäinen asia, joka kiistatta EI ole julkista palvelua. Päätös piti hakea ulkopuoliselta arvioijalta -- ja siitäkin ministeri Arhinmäki on eri mieltä ("Lottoarvonnan näyttäminen on mielestäni julkista palvelua").

Kiinnostavaa oli, että radiouutisten ensimmäisessä kommentissa Veikkauksen toimitusjohtaja ihmetteli päätöstä koska "näinhän me ollaan toimittu jo 42 vuotta". Samaa perustelua toistavat niin ministeri kuin kansalaisetkin YLEn uutissivulla.

Vanha perinne on kuitenkin huono perustelu. Viestinnän maailma on muuttunut oleellisesti 1970-luvun alusta, jolloin Lotto Suomessa alkoi. Silloin YLEn kaksi tv-kanavaa olivat ainoa reaaliaikainen tapa näyttää lottoarvonta koko kansalle.

Tuo aika on ajat sitten mennyt. Siksi myös julkisen palvelun sisältöä ja tehtävää pitää arvioida tämän päivän eikä 40 vuoden takaisen tilanteen valossa.

Ehkä Viestintäviraston päätös ravistelee edes jonkun hereille. Itse olen aina ihmetellyt, miksi YLE yllyttää ihmisiä uhkapeliin jakamalla radiossa sekä veikkaus- että ravivihjeitä. Eikö tässäkin ole kyse neulasta, joka on jäänyt junnaamaan samaan uraa ilman, että kukaan on havahtunut 2000-luvulle?

Operaattorit rahoittamaan sanomalehtiä?

Kotimainen media-ala on (YLEä lukuunottamatta) kriisissä. Rohkeatkin ideat ovat tervetulleita suomalaisen journalismin pelastamiseksi.

Viestinnän professori Hannu Nieminen on oman ehdotuksensa antanut: teleoperaattorien viiden miljardin liikevaihdosta voisi lohkaista yhden prosentin (50 miljoonaa) kotimaisen median tukemiseen. Perusteluna on, että "operaattorit toimivat tavallaan ilmaisen uutisen tarjoajana".

Hmm... ehkä ihan näin rohkeita ehdotuksia ei kuitenkaan tarvita. Operaattorit eivät ole valtion kaltainen verottaja, joten niiden asiakkailtaan perimien maksujen on oltava suhteessa käyttöön. Lehtien lukeminen verkossa ei kuluta kaistaa juuri nimeksikään. Miksi juuri operaattoreita pitäisi verottaa median tukemiseksi?

Kimmo Sasin ehdotus on paljon parempi (ja sama, mitä itse ehdotin jo 1,5 vuotta sitten): YLE-vero ei voi olla yhden toimijan erikoisoikeus. Sitä on tarvittaessa voitava käyttää myös muuta journalismia ja monipuolista viestintää tukeviin tarkoituksiin.

YLE-lakia ei ehkä ole ajateltu sovellettavaksi lehdistöön, mutta viime aikoina YLE näyttää lähestyneen lehdistöä blogeineen ja nettiin painettuine sisältöineen. Esimerkiksi Sanna Ukkolan ilkeä ja räväkkä kolumni on kuin suoraan iltapäivälehdestä.

Ratkaisu pitäisi löytää YLEn julkisen palvelun tehtävän määrittelystä, mutta siihen sen paremmin poliitikoilla kuin professoreillakaan ei näytä olevan halua. Kaikki, mitä YLE haluaa tehdä -- on se sitten tanssikilpailuja, HBO-sarjoja tai kolumneja -- tulkitaan nyt julkiseksi palveluksi, johon muiden medioiden on sopeuduttava.

Hannu Nieminen, jonka YLEn hallintoneuvosto valitsi äskettäin YLEn julkisen palvelun asiantuntijaksi, olisi oikea henkilö ottamaan kantaa tähän kysymykseen. Mitä on julkinen palvelu tämän päivän mediamaailmassa, jossa kaikkea sisältöä on saatavissa rajattomasti ja lähes ilmaiseksi YLEstä riippumatta?

Jatkossa YLE-vero tulee muuttaa yleiseksi mediaveroksi, jolla tuetaan muutakin kuin YLEn mediatoimintaa. Rahavirta kulkee pikemminkin niin päin, että verolle tulee yhä uusia jakajia. Esimerkiksi hyvitysmaksun uudistus, joka kirjattiin kaksi vuotta sitten hallitusohjelmaan, voidaan viedä läpi vain siirtämällä maksu veron sisään.

Operaattoreilla on ihan tarpeeksi murheita muutenkin. Puhelu- ja tekstiviestitulot laskevat asiakkaiden siirtyessä ilmaisiin ip-palveluihin. Datasiirto kaksinkertaistuu vajaan parin vuoden välein, mutta yhteydet on hinnoiteltu kiinteällä kuukausihinnalla. Ja samalla pitäisi rakentaa koko maahan uutta 4G-verkkoa. Tehtävä on riittävän vaikea ilman tällaisia ehdotuksiakin. 

YLE ja HBO netissä

Televisiosta on useana iltana osunut silmään näyttävä kokoelma amerikkalaisen viihdeteollisuuden trailereita. Olen aina yhtä hämmästynyt huomatessani, että kanava onkin YLE eikä jokin monista kaupallisista. YLEhän se siinä mainostaa HBO-sarjojaan kaupallisten kanavien tapaan.

Tänään kerrottiin, että YLE alkaa näyttää HBO-sarjoja etukäteen netissä. Tämä antaa aiheen jälleen kerran pohtia julkisen palvelun tehtävää ja sen rajoja. Onko tarkoituksenmukaista, että verorahoja käytetään amerikkalaisten viihdesarjojen ostamiseen -- ja niiden esittämiseen netissä?

YLE teki joitakin vuosia sitten miljoonakaupat HBOn kanssa ja osti oikeudet ns. laatusarjojen esittämiseen. Sopimusta on uusittu toistuvasti ja nyt se kattaa myös vuodet 2013-2014. Perusteluna ei ollut se, että sarjat muutoin jäisivät suomalaisilta näkemättä, vaan se, että sarjat oli tarkoitettu esitettäviksi ilman mainoskatkoja (kts. YLEn oma kommentti).

HBO ei kuitenkaan ole aatteellinen yhdistys eikä julkisen palvelun toimija, vaan normaali liikeyritys. Yhdysvalloissa se pitää tilata erillisenä maksukanavana, mutta ulkomaisille tv-kanaville sarjoja myydään normaaliin tapaan. Ennen YLEä Nelonen oli esittänyt kehutun Sopranos-sarjan, eikä kukaan valittanut mainoksista. Ne kuuluvat pelin henkeen: kun katsot mainoksia, saat katsoa ohjelman "ilmaiseksi".

Tämän päivän tv-maailmassa mainoskatkoihin vetoaminen ei enää toimi. Harva katselee sarjoja livenä, yhä useampi katsoo ne jälkikäteen digiboksilta, Elisaviihteen, TV-kaistan tai jonkin muun palvelun kautta, jolloin mainokset on helppo ohittaa.

Äskettäin YLE ilmoitti siirtyvänsä käytäntöön, jossa kaikki ohjelmat lähetetään myös netissä. Tämän päivän uutisen mukaan HBO-sarjat tulevat nettikatseluun jo ennen tv-jakelua. Näin YLE siis kilpailee HBO:n itsensä kanssa, joka myy sarjojaan suoraan halukkaille (ilman mainoksia, tietenkin, ja ilman vuoden tai kahden odotusta). YLE kilpailee myös MTV3.n kanssa, joka niin ikään näyttää HBO-sarjoja Mtv3total-maksukanavapaketin C More Series -kanavallaan -- ilman mainoksia, tietty.

Onko amerikkalainen viihde, laatusellainenkaan, verovaroin rahoitettava peruspalvelu? Pitääkö siitä maksaa niidenkin, jotka eivät katso, vai olisiko parempi antaa HBO:n myydä tuotteitaan halukkaille asiakkaille? Liittyvätkö HBO-sarjat jotenkin YLEn tehtävään taistella yhteiskunnan hajoamista vastaan?

Vaikka YLE näyttää HBO-sarjoja, yhteistyö on yksisuuntaista. YLE ei halua antaa omia ohjelmiaan amerikkalaisille palveluille. ”Netflix on lähestynyt meitä. Meidän asenteemme on, että Yle ei lähde tekemään Areena-tyyppistä netti-tv-palvelua Netflixin kanssa. Mitään neuvotteluja ei ole käynnissä”, kertoi Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Ilmeisesti ohjelmien myynti Netflixille ei ole julkista palvelua. Mikä siis on? Missä kulkevat julkisen palvelun rajat näin mediakentän murroksessa, kun kaikki siirtyy nettiin? Aiemmin jonkinlaiseksi perusteluksi kelpasi se, että maksu-tv ei näy kaikkialla Suomessa tai että kaikki eivät ole netissä, mutta näistä ei enää ole apua.

Odottelemme siis uusia perusteluja.

Joka neljäs ilman työtä (YLE uutiset)

YLEn 20.30 pääuutislähetyksessä oli äsken otsikko: joka neljäs ilman työtä. Hui!

Ihanko totta?

Jos televisiossa ei ollut ääntä (tai oli kuulovammainen), sai huolestuttavan tiedon Suomen työllisyystilanteesta. Ne, joilla kuulo ja kaiuttimet toimivat, saivat uutistenlukijan puheesta ratkaisevan lisätiedon: kyse oli Espanjasta (Kanarian saarilla työttömyys oli kuulemma 34 prosenttia, mutta muistelen sen olleen samalla tasolla jo yli kymmenen vuotta sitten, joten ei mitään uutista tässä).

Miksi YLE käyttää harhaanjohtavia otsikoita, jotka avautuvat vain kuuntelemalla? Miksei otsikkoon olisi voinut lisätä ratkaisevaa sanaa "Espanjassa" -- tilaa olisi kyllä ollut.

Yleensä harhaanjohtavat otsikot toistuvat lähetyksen lopussa, jolloin juuri kotiin tullut saa niitä vilkaisemalla väärän käsityksen tapahtumista.

Tänä iltana työttömyysuutista ei toistettu, sen sijaan tarjolla oli tällaisia poimintoja:

Mitä aineita päiväkodeissa oli käytetty?

Yleensä kun puhutaan "aineista", kyse on huumausaineiden eufemismista. Tässä tapauksessa kyse oli... jaa, mitä se nyt olikaan? Ei jäänyt ihan mieleen, vaikka se kaiketi on näiden otsikkokikkailujen tarkoitus. Pitää oikein tarkistaa netistä, pieni hetki...

Ok, kyse oli siis homeenestoaineista. Senkin olisi voinut mainita otsikossa, jonka informaatioarvo on nyt pyöreä nolla.

Luulisi, että ainakin kuurojen liitto olisi antanut aiheesta palautetta YLElle. 

Pelastautukoon YLEen ken voi

Näinä aikoina ei ole helppoa olla media-alalla. Sanomalehtien ilmoitukset väen vähentämisestä ovat melkein jokapäiväisiä, ja tänään YT-neuvotteluista ilmoitti myös Maikkari.

Kaiken myllerryksen keskellä on vain yksi turvasatama: Yleisradio. Verorahoituksen ansiosta se on alan ainoa turvallinen työpaikka. Ei ihme, että viime aikoina moni kaupallisella kanavalla tai lehdessä työskennellyt ammattilainen onkin loikannut YLEen. Tuorein vaihtaja on Pekka Ervasti, joka siirtyy Suomen Kuvalehdestä YLE uutisten politiikan toimituksen johtoon.

Kehitykseen liittyy pari ongelmaa. Toimittajien siirtyminen YLEen kutistaa kaupallista mediaa entisestään, mikä johtaa sisältötuotannon keskittymiseen valtiollisen median käsiin. Olemme lipumassa takaisin 1980-luvun kultaisiin vuosiin, jolloin kanavia oli vain kaksi ja molemmilta tuli uutiset yhtä aikaa.

YLEn julkisen palvelun rooli on ollut tarpeellinen vastavoima kaupalliselle medialle. Miten käy julkisen palvelun silloin, jos kaupallista palvelua ei enää ole?

Toinen ongelma liittyy YLEn asemaan. Kuten omasta verosta nähtiin, YLE on kansanedustajien erityisessä suojeluksessa. Edustajat eivät halua kritisoida YLEä, jotta säilyttävät toimittajien myönteisen suhtautumisen itseensä.

Nyt sama erityisasema saattaa levitä kaupallisen median harveneviin riveihin. Kuka haluaa kritisoida YLEä tietäen, että voi jo piankin olla hakemassa sieltä töitä?

YLE vetää puoleensa muitakin kuin toimittajia. Organisaatio kasvaa erilaisilla väliportaan johtajilla, jotka pohtivat työkseen asiakassuhdetta (ikään kuin YLE olisi tavanomainen yritys jolla on tavanomaisia asiakkaita). Johtaako helppo raha tehottomuuteen ja organisaation pöhöttymiseen?

Poliitikot pitivät tärkeänä, että YLEn asema turvataan kestävällä rahoituksella. Se on nyt tehty, joten kuka kantaisi huolta muun kotimaisen median toimintaedellytyksistä? Kimmo Sasin kommentit kotimaisesta mediasta arvonlisäverokeskustelun yhteydessä olivat lähes halveksivia.

YLEn toimitusjohtajalle tilanne on herkullinen. Lähes 30 000 euron kuukausipalkka juoksee, vaikka rahat tulevat veroista ja osaajia pyrkii sisään niin ovista kuin ikkunoista. Voisiko tämän parempaa työtä Suomessa olla?

Hyvitysmaksu on kivi kengässä

Päivän uutisen mukaan hallitus ottaa aikalisän hyvitysmaksun uudistamisessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteerin mukaan "(Leikolan esitys) ei kelvannut lausuntokierroksella kenellekään". Ei ihme. Eikä kelvannut vuosi sitten Arne Wessberginkään ehdotus. Pattitilanne jatkuu.

Hyvitysmaksu on kuin kivi, joka hiertää päättäjien kengässä. Kyse on muutamasta miljoonasta, mikä on pieni summa verrattuna vaikkapa Yleisradion yli 400 miljoonaan. Ehkä tässä onkin ongelman ydin: kun summa on näin pieni, poliitikoilla ei ole intohimoa puuttua asiaan ja laittaa omaa arvovaltaansa peliin. Arhinmäki erehtyi kokemattomuudessaan yrittämään, mutta kärsi ikävän julkisuustappion.

Toisaalta asia on periaatteellisesti tärkeä niin oikeudenhaltijoille kuin korvausten maksajillekin (joista useimmat kokevat maksuperusteet kyseenalaisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi). Siksi vääntäminen jatkuu ja jatkuu, vuodesta toiseen.

Hyvitysmaksu on asia, jossa nettikäyttäjien mielipiteellä on todella ollut vaikutusta. Ilman äänekästä ja näkyvää nettikeskustelua maksuja olisi laajennettu ja korotettu jo vuosia sitten. Jos halutaan etsiä nettivaikuttamisen ja sosiaalisen median menestystarinaa, ei kannata unohtaa hyvitysmaksua.

Ainoa tie ulos umpikujasta on lisätä maksu YLE-veron kylkeen. Prosenttiyksikön korotus maksuun riittäisi poistamaan hyvitysmaksun päiväjärjestyksessä -- tai ainakin siirtäisi siitä vääntämisen uusiin käsiin, pois julkisuudesta. Hyvitysmaksu olisi luultavasti vähemmän kuin YLE-veroon tuleva automaattinen vuosikorotus.

Tämä tie on vaarallinen, sillä muutkin ryhmät alkavat vaatia itselleen veroluontoista maksua toimintansa turvaamiseksi. Ajankohtaisena esimerkkinä (hieman kieli poskella, toki) tulee mieleen urheiluvälineiden hintaan lisättävä "mitalivero", jolla voitaisiin kerätä rahaa Rioon valmistautuville urheilijoille. Hyviä tarkoituksia ja lobbaajia kyllä riittää.

Turha syyttää hyvitysmaksua tästä kehityksestä. YLE oli se, joka avasi ladun. Jos julkisen palvelun radio- ja tv-toiminta katsotaan niin arvokkaaksi, että sen nimissä voi verottaa erikseen, eikö tv-ohjelmien ajansiirtokin voida laskea julkiseen palveluun?

Missään maassa hyvitysmaksua ei kerätä julkisen palvelun kylkiäisenä. Toisaalta missään maassa ei liioin ole YLE-veroa, joten Suomi toimii nyt edelläkävijänä muille maille, jotka pohtivat oman julkisen palvelunsa rahoitusta. Samalla Suomi voisi näyttää tietä myös hyvitysmaksun tulevaisuudelle.

Olympiasensuuria YLEssä

Käynnissä olevat olympialaiset teettävät ylimääräistä työtä Yleisradion uutisväelle. Tv-uutisia ei voi siirtää sellaisenaan Areena-nettipalveluun, vaan niistä on ensin poistettava Lontoon olympialaisiin liittyvä materiaali. Kotimaisille katsojille uutiset voidaan näyttää leikkaamattomina.

Kuulostaako hölmöltä? No totisesti. Uutistoimitus joutuu tekemään tv-uutisista kaksi eri versiota Areenaa varten. Sananpari leikattu versio tuo mieleen Pohjois-Korean tai vanhan Neuvostoliiton.

TV-uutisten sensuroitu versio voidaan näyttää myös Suomen ulkopuolelle.

Syy on yksinkertainen: olympiakomitea on myynyt tv-lähetysoikeudet eri maihin kansallisesti. Bisnes romahtaisi, jos jokin kanava lähettäisi kisat ilmaiseksi nettiin koko maailmalle.

Yle olisi päässyt helpommalla, jos se olisi lopettanut tv-uutisten nettiversion kokonaan kisojen ajaksi, mutta se olisi suututtanut ulkosuomalaiset. On siis päädytty tekemään jokaisesta lähetyksestä kaksi versiota ja kisojen ajaksi urheilulähetysten (sekä Urheiluruudun) katsojakunta on rajattu vain Suomeen (rajoitusta voi tietenkin kiertää, kuten toukokuun kiekkokisojen aikana saatiin havaita). Uutisten sensuroitu versio näyttää ilmestyvän Areenalle tuntia myöhemmin, mikä harmittaa ulkomailla asuvaa.

Koekatsoin pari lähetystä rinnakkaisissa ikkunoissa nähdäkseni, miten sensuuri oli toiminut. Eilisen 1.8. pääuutislähetyksen pituudet olivat 24:40 (sensuroitu) ja 25:02 (sensuroimaton), edellisen illan vastaavasti 21:47 ja 24:58. Uutisten sisältö oli kuitenkin ihan sama, erot aiheutuivat siitä että sensuroitu versio oli katkaistu aiemmin kuin sensuroimaton. Erilaisen lopetuskohdan ei luulisi aiheuttavan julkaisuprosessiin tunnin viivettä.

Lähetysoikeudet eivät ole varsinaista tekijänoikeutta. Olympialaiset ovat monopoli ja signaalin tuottajalla on oikeus sopia sen jakelun ehdoista haluamallaan tavalla. 

Olympiakomitealla on laillinen oikeus rahastukseen, mutta olympialaisten tapauksessa se näyttää erityisen rumalta. Olympialaisten aatteeseen kuuluu eräänlainen puhtaus. Kisat ovat ainoat, joissa suorituspaikkojen ympärillä tai stadionin reunoilla ei ole esimerkiksi mainoksia.

Helsingin Sanomat kirjoitti 29.7. pääkirjoituksessaan siitä, miten "olympia-aate on mennyttä maailmaa". Urheilun sijaan on tullut viihteellisyys ja kaupallisuus. Alkuperäinen De Coubertinin ajatus oli idealistinen jo sata vuotta sitten, nyt se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä.

Sen sijaan hyvältä vitsiltä tuntui avajaisissa nähty Mr. Bean -videopätkä, jossa Rowan Atkinson huijasi muita juoksijoita päästäkseen ensimmäisenä maaliin. Mitä se kertoo tämän päivän urheiluhengestä? Sen, että tärkeintä on voitto, ei jalo kilpa.

Lisäys 7.8.2012 Eilisen pääuutislähetyksen aiheissa oli mukana raportti vaatimattomasta kisamenestyksestä. Siinä haastateltiin puhelimitse Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Talermoa jäsentä sekä Kari Ormoa, entistä uinnin päävalmentajaa. Kuvituskuvana oli käytetty pätkää trap-ammunnasta ja purjehduksesta. Koko jutun ajan kansainvälisessä versiossa näkyi vain sensuurin teksti:

Olympiasensuuri toiminnassa: tv-uutisista kuuluu vain ääni kisamenestystä käsittelevän jutun ajan.

Kotimaassa näkyvällä täysversiolla oli 3170 katsojaa, ulkomailla näkyvällä sensuroidulla versiolla 218.

Etteikö YLEn julkinen palvelu muka kiinnosta kansanedustajia?

Eduskunta on hyväksymässä puolen miljardin vuosittaiset menot, jotka kaiken lisäksi kasvavat joka vuosi. Näin merkittävä taloudellinen asia herättää eduskunnassa vilkasta keskustelua, eletäänhän muualla kiristysten ja säästöjen aikaa.

Kyse on tietenkin YLEn rahoituksesta ja siitä, mikä on julkisen palvelun tehtävä 2010-luvun maailmassa. Julkinen palvelu on sitä, että YLEn pitää tuottaa kaikenlaista sisältöä kaikille suomalaisille, halusivat nämä sitä tai eivät. Näin laaja tuotanto tietenkin maksaa, joten rahoitus turvataan erillisellä verolla, jota myös yritykset maksavat. Ja koska YLE saa runsaasti rahaa, se kokee velvollisuudekseen palvella koko kansaa tuottamalla sille kaikenlaista sisältöä.

Joku voisi kutsua tätä kehäpäätelmäksi.

Onneksi kansanedustajat ovat herättäneet kysymyksen julkisen palvelun sisällöstä ja merkityksestä. Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala on tehnyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus on valmis tarvittaessa muokkaamaan määritelmää YLEn monikulttuurisuuden tukemisesta. Ei kai Yleisradion julkinen palvelu vain anna liian myönteistä kuvaa vieraista kulttuureista? Muistaahan YLE kertoa, että musliminaiset eivät juurikaan solmi avioliittoja kristittyjen miesten kanssa?

Huokaus. Näkee että Yleisradio on todellakin eduskunnan laitos.

Ulkomainen biisi aina ennen uutisia

Pikkujuttu sinällään, mutta kiinnostava.

Jossain osui silmiin kirjoitus, joka väitti Yleisradion soittavan aina ennen tasatunnin uutisia ulkomaisen biisin.

Olen nyt muutaman päivän seurannut asiaa ja toden totta: vaikka YLE muuten soittaa runsaasti kotimaista musiikkia, juuri ennen uutisia soiva biisi on poikkeuksetta ollut ulkomainen.

Onko kyse vain sattumasta vai ohjaako YLEn musiikkivalintoja tietokone? Kuka on ohjelmoinut soittolistalle ulkomaisen biisin aina ennen tasatuntia ja miksi? Odottaisi, että Yleisradio julkisen palvelun tehtävässään olisi vapaa kaupallisen toiminnan kaavoista ja mainostajien asettamista paineista.

Velvollisuus vai pakko palvella?

Viestinnän keskusliiton toimitusjohtaja Valtteri Niiranen pohti 21.12.2011 Helsingin Sanomien yleisönosastolla YLEn julkisen palvelun roolia, joka on nykyisessä mediakentässä muuttunut epäselväksi. "Julkisen palvelun tehtävä on lepsusti määritelty, ja uusien palvelujen arviointi on jätetty yhtiön omiin käsiin."

Tämän päivän lehdessä hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd) vastaa Niiraselle.

"Ylen tehtävää, laajuutta ja rahoitustapaa koskevaa keskustelua on käyty tiiviisti toistakymmentä vuotta." Olen nähnyt paljonkin keskustelua rahoitustavasta, mutta en lainkaan YLEn tehtävästä tai sen laajuudesta.

"Yleisradiolla on julkisen palvelun yhtiönä velvollisuus palvella kaikkia väestöryhmiä." Onko YLEllä todella velvollisuus palvella kaikkia väestöryhmäi? Entä jos he eivät halua palvelua? Entä jos he katsovat saavansa tarpeellisen sisällön muualta? Jos ihminen haluaa katsella pelkkää viihdettä, pitääkö YLEn tarjota sekin hänelle?

Julkisen palvelun tehtävä on määritelty aikana, jolloin sisällöstä oli niukkuutta. Silloin oli luonnollista määritellä tehtävä niin, että YLEn pitää tuottaa "kaikkea kaikille". Tätä perusolettamaa voisi nykytilanteessa harkita uudelleen.

En kyseenalaista YLE-veroa. Vaikka YLE ei tuottaisikaan sisältöä ihan kaikille, kaikki saavat silti maksaa siitä. Eivät muutkaan verot ja maksut kohdistu täsmälleen oikein. YLE-maksu on eräänlainen sivistysvero, ja hyvä niin. Kaikki maksavat kirjasto- ja koulutuspalveluista, vaikka eivät niitä käytäkään.

Maksun vastineeksi YLEn pitäisi kuitenkin keskittyä sellaiseen asialliseen sisältöön, jota muualta ei saa. YLEn velvollisuus ei ole palvella niitä, jotka eivät halua palvelua, mutta tuottaa yhä parempaa sisältöä niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita.

Julkinen palvelu on jatkossa entistäkin tärkeämpää, kun viihdettä ja roskaa tunkee joka kanavasta enemmän kuin kukaan ehtii ottaa vastaan. Lehtien sivistävä tehtävä on kutistumassa, joten YLEn pitää paikata tätä aukkoa entistä pontevammin. Keskittymällä oleelliseen ja alkuperäiseen tehtäväänsä YLE voisi säästää ja samalla tuottaa yhä parempia ohjelmia.

YLE-verosta päätettäessä on korostettu moneen kertaan, miten YLE on eduskunnan laitos. Nyt odottaisi eduskunnan ottavan kantaa siihen, mitä se odottaa YLEn jatkossa tekevän. Mikä on YLEn julkisen palvelun rooli netissä, joka on itsekin yhtä suurta julkista (ja ilmaista) palvelua? Onko YLEn velvollisuus edelleen tarjota kaikkea kaikille?

YLE ei saa tukahduttaa kilpailua nettisisällöissä

Tänään on kuultu kaksi mielenkiintoista uutista. Ensimmäisen mukaan internet on ohittanut television ja noussut ihmisten tärkeimmäksi mediaksi.

Toisen uutisen mukaan ihmiset eivät edelleenkään halua maksaa nettipalveluista. Vain neljä prosenttia olisi valmis maksamaan sisällöstä, loppujen mielestä sisältö pitää saada ilmaiseksi.

Kun nämä laskee yhteen on helppo ymmärtää, miksi eduskunnan ruhtinaallinen satsaus valtiolliseen mediaan herättää närää kilpailijoissa. Veroluonteisena, vuosittain nousevana maksuna rahoitettava YLE on ylivoimaisessa asemassa tuottaessaan nettiin ilmaista sisältöä. Muiden on ansaittava rahansa itse, ja silloin työn tulosta ei voi jakaa ilmaiseksi.

Suomalaiset eivät ole kuluneina 18 vuotena pystyneet luomaan nettiin juurikaan omia sisältöbrändejä. IRC Galleria oli poikkeus, mutta sekin uhkaa näivettyä kaikkivoipaisen Facebookin alle. Muut suositut nettisisällöt ovat perinteisen median jatkeita ja elävät sen varassa. Tai elävät ainakin niin kauan kuin perinteisen median puolella riittää maksavia asiakkaita.

Viestinnän painopiste siirtyy yhä enemmän nettiin. Eduskunta on nähnyt hyväksi helpottaa YLEn ja vaikeuttaa kaupallisten toimijoiden asemaa. Jos YLE saa vapaat kädet tarjota netissä kaikkea mahdollista on vaarana, että siitä tulee VVTV eli Valtion Virallinen TiedotusVirasto. Viestintä alkaa uudelleen keskittyä tavalla, jonka luulimme jo olevan historiaa.

YLEn toiminta netissä ei saa olla itsetarkoitus, vaan pikemminkin muiden sisältöjen jatke. Vahvan rahoituksen turvin YLE voi kyllä toimia koelaboratoriona ja kehittää uusiakin nettikonsepteja, mutta menestyvät palvelut pitäisi irrottaa YLEstä ja mahdollisuuksien mukaan yhtiöittää. Vain näin toiminta saadaan koko kansan, ei pelkästään poliitikkojen ja YLEn omaksi hyväksi.

Jos internet nähdään tärkeäksi, miksei kansalta kerättyä maksua voisi jatkossa käyttää myös kaupallisten nettisisältöjen tukemiseen? Kaupalliset sisällöt eivät ole pelkkää bisnestä, niilläkin on oma roolinsa monipuolisessa viestintäkentässä.

Vetoaminen julkiseen palveluun ei toimi, koska internet on jo nyt maailman suurin julkinen palvelu. Siellä on kaikkien mahdollisten pienryhmien sisältö kenen tahansa ulottuvilla -- ja vieläpä ilmaiseksi.

Linnan juhlista vuoden Twitter-tapahtuma

YLE oli rakentanut järjestelmän, joka näytti Twitter-kommentit teksti-tv-sivulla kuvan päällä. Ja kylläpä kommentteja tulikin! Suomalainen #linnanjuhlat aihetunniste (hashtag) nousi hetkeksi maailman suosituimpien Twitter-aiheiden joukkoon. Sellaista ei tiettävästi ole tapahtunut koskaan aiemmin. Viimeistään nyt voi sanoa, että Twitter on lyönyt itsensä läpi Suomessa.

Twitter-kommentointia on käytetty aiemminkin, mm. juhlissa vuosi sitten, mutta vasta nyt tviittaajia oli niin paljon, että kriittinen massa ylittyi. Me katsojat teimme Twitterin kautta muutoin aika tylsästä ja kaavamaisesta lähetyksestä ihan uudenlaisen.

Katsojien apu tulikin tarpeeseen, sillä suomenkieliset juontajat sotkivat henkilöiden nimet pahemman kerran. Ehkä ensi kerralla juontajat voivat keskittyä ilmapiirin kuvaamiseen ja jättää henkilöiden tunnistamisen sosiaalisen median tehtäväksi? Joukkoistaminen toimii. Tviittaajia on niin paljon, että jokaiselle vieraalle löytyy joku, joka tunnistaa hänet. Ja muistaa nimenkin oikein.

Ahkerat tviittaajat näyttivät, mitä yhteisöllinen televisiokokemus voi parhaimmillaan olla. Tämä oli sitä, mitä visioitiin 1990-luvun lopun digi-tv-haaveissa: sisältöä, jota katsojat tekevät toisilleen. Somen kautta katsojista muodostui ryhmä, johon kuka tahansa saattoi liittyä, ja näin päästä osallistumaan tapahtumaan. Kukaan ei jäänyt yksin, vaikka katsoi ohjelmaa kotonaan.

Kokemus olisi ollut vielä parempi, jos linnavieraiden joukossa olisi ollut aktiivisia tviittaajia. Nyt heitä oli vain muutamia, eivätkä heidän tviittinsä näkyneet aihetunnisteella.

Katsomosta tviittailijat osoittivat loistavaa kekseliäisyyttä ja erinomaista huumorintajua. Osa ehdotuksista oli rohkeita, mutta toteuttamiskelpoisia. Tosiaan: miksei jokaiselle vieraalle voisi lähettää kutsukirjeen mukana pienen rfid-sirun tai jopa QC-koodin juhlapukuun kiinnitettäväksi? Mikseivät paikalla olevat toimittajat voisi kuunnella katsojien ehdotuksia siitä, ketä haastatella seuraavaksi?

Ja mitä juhlaväki olisikaan tuuminut, jos tviittien virta olisi heijastettu salin seinälle? Se toimii hienosti seminaareissa, miksei siis linnan juhlissakin? Seuraava presidentti voi luoda jotain omaa ja rohkeaa - jotain, mikä palauttaisi uskon Suomeen teknologiamaana. Halosen aika on nyt nähty, eikä häneltä ole juurikaan riittänyt kiinnostusta tälle sektorille.

Tviittaajien luoma sisältö oli niin hauskaa, että joku mainitsi tuskin malttavansa katsoa tv-kuvaa tviittien viedessä kaiken huomion. Ei ihme: toisin kuin linnan jäykistelyt ja tärkeilyt, some oli aitoa ja rehellistä. Sellainen toimii aina.

YLElle tapahtuma antaa pohdiskelun aihetta. Monet seurasivat lähetystä nettitelevision kautta ja osallistuivat siihen itsekin tviittaamalla. Jos YLEn palveluita tuotetaan ja käytetään jatkossa yhä enemmän netin kautta, toiminta on myös rahoitettava siellä. Maksamattomuuden perusteluksi ei enää riitä se, ettei omista tv-vastaanotinta.

YLE mainosti lähetyksen tulevan ensi kertaa teräväpiirtona. Osa kameroista oli kuitenkin SD-tasoa ja kuva vain skaalattiin ylöspäin. Vaihtelu HD:n ja SD:n välillä oli ärsyttävää. Eikö YLEllä tosiaan ollut riittävästi HD-kalustoa vai oliko lähikuviin tarkoituksella valittu heikkolaatuisempia SD-kameroita? Olisiko HD-kuva ollut liian armoton juhlavieraille?

Joka tapauksessa: hyvin tehty, some! Hyvä me.