Hyvitysmaksulle ei ole kestäviä perusteita

Kirjoitukseni Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa 26.3.2025:  

----

Valtion talousahdinko on johtanut kulttuurin tukien karsimiseen. Vastalääkkeeksi on ehdotettu hyvitysmaksua, jota aikanaan perittiin tyhjistä kaseteista ja tallennusvälineistä kompensoimaan yksityisen kopioinnin tekijöille aiheuttamaa haittaa. Luovan alan edustajat esittivät (HS Mielipide 21.3.) kyseenalaisia perusteluita sille, miksi hyvitysmaksu pitäisi palauttaa.

Maksun perusteena on EU:n direktiivi (2001). Se velvoittaa jäsenmaat säätämään jonkinlaisen korvauksen tekijöille, jos kansalliset tekijänoikeuslait sallivat kopioinnin yksityiseen käyttöön. Maksun toteutustavasta ei ole tarkempia ohjeita. Direktiivi toteaa vain, että ”käyttökelpoinen peruste voi olla oikeudenhaltijoille aiheutuva mahdollinen haitta” ja että ”jos oikeudenhaltijalle koituva haitta on vähäinen, ei velvoitetta maksun suorittamiseen voi syntyä”.

Toisin kuin mielipidekirjoituksessa väitettiin, Suomi ei ole ainoa maa, jossa hyvitys maksetaan valtion budjetista. Harengon oikeudellisessa selvityksessä mainitaan, että myös Islanti ja Norja noudattavat käytäntöä.

Yksi syy siihen, miksi hyvitysmaksu siirrettiin vuoden 2015 alussa laitemyynnistä valtion budjettiin, oli yksityisen kopioinnin jatkuva vähentyminen. Sen vuoksi myös maksun tuotto oli tasaisessa laskussa.

Tutkimukset osoittavat kopioinnin edelleen vähentyneen. Eikä ihme, sillä musiikki ja elokuvat katsotaan maksullisista suoratoistopalveluista, joista tekijät saavat sopimuksiinsa perustuvan korvauksen. Tiukasti direktiiviä tulkiten voisi pikemminkin kysyä, onko kopioinnista aiheutuva haitta pudonnut jo niin pieneksi, että maksusta tulisi luopua kokonaan.

Ajatus siitä, että myös kuvien ja tekstien kopiointi internetistä voisi olla hyvitysmaksun keräämisen peruste, ei ole realistinen. Netissä jokainen voi olla sisällöntuottaja, eikä normaalin nettikäytön varjolla kerättyjä ”hyvitysmaksuja” voisi mitenkään kohdistaa niille, jotka tällaista sisältöä ovat tuottaneet.

Yhteiskunta tukee luovia aloja monilla eri mekanismeilla, ja hyvä niin. Digilaitteiden myyntiin tai nettiyhteyksien käyttöön kytketty ”tekijänoikeusvero” ei kuitenkaan ole tätä päivää. EU:n sääntelyä ja byrokratiaa pitää purkaa, ei lisätä.

---

Juuri ennen kirjoituksen julkaisua Teosto kertoi keränneensä viime vuonna ennätysmäärän korvauksia musiikin tekijöille, yhteensä 89,2 miljoonaa euroa. Pottia kasvattivat kesän 2024 kansainväliset esiintyjät, mutta trendi on ollut nousujohteinen jo pitkään.

Teoston tuotot 2019-2023.

Tekniikka kehittyy, mutta musiikkia kulutetaan yhä enemmän ja se myös tuottaa tekijöille yhä paremmin: "Myös verkkoalustoilta, kuten musiikin suoratoistopalveluista kerätyt korvaukset nousivat."

Hyvitysmaksu kummittelee jälleen

Epäoikeudenmukaiseksi jäänteeksi koettu hyvitysmaksu harmitti vuosituhannen alussa. Yhtäkkiä se poistettiin (2015) ja maksu siirrettiin valtion budjettiin. Nyt ihan yhtäkkisesti sitä ehdotetaan palautettavaksi (2025). Mitä ihmettä?

Luovien alojen Lauri Kaira on ajanut tekijöiden etua melkein yhtä pitkään kuin minä olen hyvitysmaksun ulottamista laitteille vastustanut. Edunvalvonta on Kairalle työtä, minulle vastustaminen ei ole työtä vaan oikeudenmukaisuuden nimissä tapahtuvaa kansalaisvaikuttamista.

Selasin vanhoja blogikirjoituksiani (ja niitä oli monta!), jolloin muistot palasivat mieleeni. Kasettimaksuna vuonna 1984 säädetty hyvitys muutettiin EU:n direktiivin (2001) jälkeen hyvitysmaksuksi, jolla "hyvitettiin" luovia aloja siitä oikeudesta, jonka kansalaiset saivat yksityiseen kopiointiin.

Tekniikka kuitenkin kehittyi ja (laillinen) kopiointi kääntyi laskuun. Hyvitysmaksua laajennettiin uusille alustoille, kuten tallentaville digibokseille. Silti buumin mentyä ohi maksun tuotto oli tasaisessa laskussa. Myös alan omat kyselytutkimukset kertoivat kopioinnin vähentymisestä, kun suoratoisto (Spotify, Netflix, netin maksulliset musiikkipalvelut) yleistyivät. 

Arne Wessberg, Markus Leikola ja Paavo Arhinmäki joutuivat tikun nokkaan, kun yrittivät uudistaa kulttuurin tukemiseksi kerättävää maksua. Lopulta vuoden 2015 alusta maksu poistui. Ja nyt tulee tärkeä kohta: valtion budjettiin varattiin 12 miljoonan vuosittainen tuki "hyvityksen" korvaamiseksi tekijöille. Summa oli noin kaksinkertainen sen hetkiseen hyvitysmaksun tuottoon verrattuna, jonka trendi oli kaiken lisäksi aleneva.

Muistelen, että silloin sovittiin myös yksityisen kopioinnin määrien tutkimuksista, joiden pohjalta maksun suuruutta oli tarkoitus säätää. En tiedä, tehtiinkö niin, mutta budjettirahoitus pysyi 12 miljoonassa vuodesta toiseen. Tuorein kopiointitutkimus on OKM:n teettämä ja vuodelta 2024. Otsikkokin sen jo sanoo: "Yksityisen kopioinnin määrä Suomessa edelleen laskussa."

Yksityinen kopiointi vähenee koko ajan (kuva Valtioneuvoston sivulta, linkki yllä).

Jossain vaiheessa hyvitysmaksu on laskettu 11 miljoonaan euroon, mutta tälle vuodelle budjetissa myönnettiin enää 5,5 miljoonaa, siis puolet aiemmasta.  Tämä ei tietenkään miellytä Luovia aloja, joka on 10 vuoden ajan nauttinut ylisuuresta hyvityksestä. Niinpä OKM:llä heräsi halu katsoa, voisiko vanhan hyvitysmaksun kaivaa naftaliinista ja maksun siirtää takaisin kuluttajille.

EU-sääntelyssä mikään ei ole muuttunut. Direktiivi on vuodelta 2001 ja sen mukaan jäsenmaat saavat ihan itse päättää, miten hyvityksen järjestävät. Sitä ei tarvitse maksaa lainkaan, jos haitan katsotaan jäävän vähäiseksi. Nykyään yksityisen kopioinnin haitta lienee mikroskooppinen, joten mitään todellista syytä maksun laajentamiselle ei ole.

Hyvitysmaksu on eräänlainen korvamerkitty vero. Sitä voidaan periä mistä tahansa laitteesta, joka etäisesti liittyy yksityiseen kopiointiin. Kyse ei siis enää ole musiikin tai elokuvien kopioinnista, eikä ole koskaan ollutkaan. Ne ovat vain esimerkkejä. Maksuja voidaan tilittää myös muille kuin artisteille, esimerkiksi kirjailijoille, taiteilijoille ja toimittajille. Luovien alojen sivulla on havainnollinen grafiikka hyvitystulojen saajista. 

Eri EU-maissa on päädytty erilaisiin käytäntöihin. Harengon selvityksen kansainvälisessä vertailussa mainitaan, että budjetista hyvityksen rahoittavat mm. Norja ja Islanti, kun taas Ruotsi ja Tanska perivät laitemaksua mm. kiintolevyistä ja usb-tikuista (muutama euro per tikku kapasiteetista riippuen). Britanniassa ei aikoinaan ollut maksua lainkaan, vaikka sen AV-ala on maailmankuulu. EU-eron jälkeen asialla ei enää ole merkitystä. 

Hyvitysmaksu on kulttuurialojen tukea ja alalla on pitkä kokemus lobbaamisesta hyvän asian puolesta. Meitä maksajia tässä aiheessa edustaa lähinnä Ficom.

Uusi vero ei ole läpihuutojuttu, joten kiistellään sitten kunnolla asiasta - taas kerran.

Jyrkkä EI hyvitysmaksun paluulle

OKM on teettänyt tekijänoikeuden grand old ladyllä Kristiina Harengolla selvityksen hyvitysmaksun kehittämisestä. Harenko esittää, että maksussa palattaisiin tallennuslaitepohjaiseen kopioinnin hyvitysjärjestelmään, jollainen oli käytössä yli 10 vuotta sitten (silloin se tosin kohdistui lähinnä cd/dvd-tallennusmedioihin, joiden myynti on käytännössä loppunut).

Palaa mieleen kaikki se työ, joka epäoikeudenmukaiseksi koetun hyvitysmaksun (alk. kasettiveron) poistamiseksi tehtiin, ja joka lopulta kantoi hedelmää vuoden 2015 alussa, kun maksu siirrettiin (laki tekijänoikeuslain muuttamisesta 1171/2014) valtion budjettiin muiden kulttuuritukien tavoin. 

Voit verestää muistoja lukemalla vaikka silloisia blogipostauksiani aiheesta. Olen kampanjoinut epäoikeudenmukaiseksi kokemaani hyvitysmaksua vastaan vuodesta 1998 lähtien, joten OKM:n yllättäen teettämä selvitys ärsyttää melkoisesti.

"Uudistuksella pyritään saattamaan hyvitysjärjestelmä direktiivin 2001/29/EY mukaiseksi", sanotaan OKM:n tiedotteessa. Miksi 24 vuotta vanha direktiivi sanelisi nyt maksun uudistamisen, kun 10 vuotta on eletty vanhalla tavalla?

Tämä lause saa suorastaan verenpaineen kohoamaan: "Selvityksessä katsotaan, että hyvityksen piirin laajentuessa sopivan hyvityksen vuotuisen kokonaismäärän tulisi olla noin 14–15 miljoonaa euroa."

Siis ensin päätetään, paljonko rahaa halutaan, ja sitten arvotaan sopivan suuruinen maksu puhelimille, tietokoneille, usb-tikuille ja ehkä nettiyhteyksillekin, jotta summa saadaan kerättyä?

"Vaihtoehtona esitetään maksun perimistä nettiliittymälaskutuksen yhteydessä" - siis jokaisen pitäisi tekijänoikeusveroa nettiliittymän hinnassa?

Kuten tekijänoikeuden grand old man Jukka Liedes aikoinaan sanoi, hyvitysmaksu on "sui generis" säädös, jota ei voi suoraan johtaa tekijöille aiheutuvista menetyksistä tai vahingosta. Lähin rinnastuskohde lienee korvamerkitty vero.

Mutta miksi yhdellä toimialalla olisi verotusoikeus, jolle ei löydy mitään faktaperusteita? Puhelimessani on 256 gigatavua tilaa, josta vajaat puolet on käytössä. Siinä on ohjelmia, valokuvia ja itse kuvaamiani videoita. Ei mitään sellaista, josta pitäisi maksaa kenellekään muulle.

Hyvitysmaksun laajentamisen vastustuskampanja v. 2011.

Vuonna 2011 Ylen entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg pohti OKM:n toimeksiannosta hyvitysmaksun uudistusta. Seuraavana vuonna tehtävän sai Markus Leikola. Silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki yritti laajentaa maksupohjaa, mutta sai aikaan nettikäyttäjien kapinan eikä ehdotettuja uudistuksia toteutettu. Laitemaksujen laajentaminen koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja maksujen kerääminen, muistaen että yritykset olivat oikeutettuja maksujen palautuksiin, olisi tullut kalliiksi. 

Vuosien valituksen jälkeen olikin pienoinen yllätys, että lisämaksut poistettiin vuoden 2015 alusta ja "hyvitys" siirrettiin valtion budjettiin, missä se on ollut 10 vuoden ajan. Mutta onko enää jatkossa?

Aikoinaan kasettiveroa perusteltiin kopioinnin aiheuttamilla haitoilla. Ihmiset nauhoittivat lp-levyjä naapureiltaan tai tv-ohjelmia VHS-kaseteille, mikä oli poikkeus tekijän yksinoikeutta koskevaan periaatteeseen. Nykyään tuskin kukaan kopioi mitään, ei ainakaan laillisesti (ja piratismista ei ole koskaan voinut periä maksua). Musiikki ja elokuvat tulevat maksullisista suoratoistopalveluista, joista tekijät saavat omat korvauksensa. Uudistus perustelee näköjään maksua myös valokuvien ja tekstien kopioimisella internetistä. Niiden osalta tilitysten kohdistaminen oikeudenhaltijoille olisi täysin mahdoton tehtävä.

Nyt kannattaa ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaan ja kertoa, miten kohtuuton ja epäoikeudenmukainen tällainen korvamerkitty veroratkaisu olisi. Erityisesti kannattaa muistaa viesteillä 25.1.2025 aloittanutta kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitietä (kok), jonka hallinnonalaan asiasta päättäminen kuuluu.

Muokattu 26.2.2025: Tuore kulttuuriministeri on Mari-Leena Talvitie.

Lisäys 27.2.2025: Nyt selvisi, miksi edunsaajat haluavat palata ajassa 10 vuotta taaksepäin ja alkaa taas periä hyvitysmaksua suoraan kuluttajien laitteista. Luovan alan etujärjestön kirjoitus kertoo, miten valtio aikoo puolittaa 10 vuotta sitten hyvitykseksi sovitun 11 miljoonan euron vuosittaisen tuen. Puolitus on sikäli loogista, että yksityinen kopiointi on tekniikan muuttuessa koko ajan vähentynyt.

Kun siis haitta on pienentynyt, edunsaajat haluavat nostaa maksujen tasoa ja laajentaa maksupohjaa, jotta haittojen varjolla kerätty tuotto saataisiin takaisin entiselleen. Nerokasta. Kulttuuri on tukensa ansainnut, mutta sitä ei voi kerätä näin valheellisella perusteella.

Ei ole kuluttajien vika, että maksamme nykyään suoraan oikeudenhaltijoille suoratoistopalvelujen kautta emmekä enää kopioi kaverilta tai nauhoita ohjelmia televisiosta.

Hyvitysmaksu valtion budjettiin

Ministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden, jossa saatiin uutta tietoa hyvitysmaksun tulevaisuudesta.

Opetus- ja kultturiministeriö 18.11.2014 klo 8.50

Tilaisuudessa kerrottiin, että ratkaisu hyvitysmaksun siirtämisestä budjettiin oli syntynyt hyvin nopealla aikataululla. Hallituksella on ilmeisesti halu näyttää, että hallitusohjelman tavoitteet saavutetaan (herää ilkeä ajatus, edistikö ministeri Arhinmäen ja ehkä myös vihreiden lähtö hallituksesta sovun syntymistä?).

Vuosikymmenen jahkailun ja selvittämisen jälkeen maksun siirto budjettiin on reipas veto. Norjassa vastaava periatte on ollut jo vuosia, Espanja teki saman äskettäin. Muut EU-maat keräävät hyvityksen yhä tallennusvälineiden ja laitteiden hinnassa. Jää nähtäväksi, seuraavatko muut EU-maat kolmikon esimerkkiä.

Numerot puhuvat puolestaan. Hyvitysmaksun tuotto on laskenut joka vuosi mm. suoratoistopalveluiden (Netflix, Spotify) sekä lisensioidun musiikkimyynnin (iTunes ym.) yleistyessä. Vuonna 2009 tuloa kertyi 8,8 miljoonaa, sitten 6,5, 6,5, 7,1 ja 6,4 miljoonaa (2013). Tämän vuoden ennuste on 5,1 miljoonaa, ensi vuoden arvio oli enää 3,8 miljoonaa.

On yllättävää, että budjetissa summaksi asetetaan 11 miljoonaa. Se vastaa vuosituhannen alun vuosia, jolloin kopiointia rompuille, VHS-kaseteille ym. tapahtui vielä laajasti. Kävi ilmi, että vielä neljä päivää sitten summa oli 12 miljoonaa, mutta nyt se oli pudotettu 11 miljoonaan. Määrä on puhtaasti kulttuuripoliittinen päätös, eikä se perustu kulutukseen, kopioinnin määrään tai aiheutuneeseen haittaan.

Vuodesta 2017 lähtien summaa tullaan joko nostamaan tai laskemaan riippuen siitä, mitä puolueeton tutkimus kertoo yksityisen kopioinnin määrästä: "Tutkimustoiminta organisoidaan niin, että yksityisen kopioinnin laajuudesta ja kopiointilähteistä saadaan mahdollisimman neutraali ja värittämätön kuva hyvityksen oikean tason ja hyvityksen jakamisen perustaksi."

Tähän asti edunsaajien Taloustutkimuksella teettämä vuosittainen tutkimus on kertonut kopioinnin vähenemisestä. Koska tutkimuksen suorittajana on alan johtava yritys, nykyisiäkin lukuja on lupa pitää luotettavina. Jatkossa 11 miljoonasta tulee lähtötaso, joka laskee, mikäli yksityinen kopiointi edelleen vähenee ja nousee, mikäli kopiointi yleistyy. Tekijänoikeusjärjestöjen näkökulmasta uusi sopimus on siis hyvin edullinen.

Onko järkevää siirtää aiemmin kuluttajilta perittyä maksua valtion budjettiin? Periaatteessa ei, mutta niin kauan kuin maksulla on puolueiden tuki, jotenkin asia on järjestettävä. Tekijänoikeuslain 26a-pykälä tulee kuulumaan suunnilleen näin: "Talousarviomäärärahan tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön".

Hyvitysmaksun poistuessa laitteiden hinnat halpenevat, joten kuluttajien rahaa säästyy. Vaikka osa kerätään verona takaisin, byrokratia ja hallinnointikulut poistuvat. Teoston alainen hyvitysmaksuyksikkö lakkautetaan tarpeettomana.

Tuemme joka tapauksessa kulttuuria verovaroista sadoilla miljoonilla. Tämän rinnalla 11 uutta miljoonaa ei paljon paina. Summaa voi verrata myös Yle-veroon, joka on noin 440 miljoonaa.

Hyvitysmaksusta osa on jaettu tekijöiden "yhteisiin tarkoituksiin", mm. paljon kritiikkiä herättäneelle TTVK:lle. Käytäntö aiotaan säilyttää jatkossakin, koska kaikkea teosten käyttöä ei voida mitata eikä korvauksia siten kohdistaa oikein.

Jatkossa hyvitysmaksun suuruutta arvioi valtuuskunta, jonka edustajat koostuvat pääasiassa edunsaajien järjestöistä. Tänään luvattiin, että mukana tulee olemaan myös kuluttajien ja muiden ministeriöiden (ainakin TEM, LVM, ehkä OM) edustaja. Valtuuskunta kaiketi osaltaan päättämään, nouseeko 11 miljoonaa suuremmaksi vai kutistuuko se pienemmäksi.

Vielä yksi pieni nyanssi: tekijänoikeuslain pykäliä muutetaan niin, että direktiivin "fair compensation" käännetään jatkossa muotoon "kohtuullinen hyvitys". Aiempi termi oli "sopiva hyvitys", mikä antoi vapaat kädet kaikenlaisiin tulkintoihin. Sopivuus kun on katsojan (tai rahan saajan) silmässä.

Budjettimalli on pienin kaikista pahoista ja säästää turhia keräys-, hallinnointi- ja riitelykustannuksia. Hyöty näkyy konkreettisesti verrattaessa vanhoja pitkiä pykäliä uusiin, muutaman rivin mittaisiin (kts. luonnos tekijänoikeuslain muuttamisesta). Tekijänoikeusjärjestöjen valta ja lobbausvoima näkyy siinä, että uusikin järjestelmä on niille hyvin edullinen.

Lisäys 20.11.2014: Ylen esimerkkejä hyvitysmaksun poiston vaikutuksesta kuluttajahintoihin. 

Vihdoin se tapahtuu: hyvästi, hyvitysmaksu!

Vihdoin se on tapahtumassa: valtion ensi vuoden budjetti sisältää määrärahan, jota on aiemmin kerätty ns. hyvitysmaksuna tietotekniikan käyttäjiltä (kiitos Jyrki Kasville FB-linkistä):

Siinä se nyt on: hyvitysmaksu budjetissa.

Olen kampanjoinut hyvitysmaksua vastaan vuodesta 1998 lähtien. Silloin maksu ulotettiin VHS- ja C-kaseteista tietokoneissa käytettäville tyhjille cd-levyille, mikä oli mielestäni perusteetonta. Seuraavina vuosina maksu laajeni mm. tallentaviin digibokseihin ja kiintolevyihin.

Vuonna 2013 hyvitysmaksu tuotti alle seitsemän miljoonaa euroa, joten kyse on varsin pienestä summasta. Maksun perustelut alkoivat kuitenkin olla yhä pahemmin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Maksu koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja OKM nimitti kaksikin selvitysmiestä tekemään ehdotuksensa. Hyvitysmaksun uudistus mainittiin vuoden 2011 hallitusohjelmassa -- silti mitään ei tapahtunut (tarkka sanamuoto: Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa). Vuonna 2012 silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kaavaili maksun laajentamista ja sai aikaan pienimuotoisen kansanliikkeen. Laajennus peruttiin.

Nyt, aivan puskista ja ilman ennakkovaroitusta, tulee tieto maksun poistamisesta. Maksun siirtäminen valtiolle ei ole mikään patenttiratkaisu, mutta ainakin se poistaa yhden epäoikeudenmukaisuuden ja kilpailua vääristävän tekijän. Asia on niin uusi, ettei hyvitysmaksun virallinen sivusto tiedä siitä mitään. Asiasta ei liioin ole mainintaa OKM:n omalla sivulla. Outoa.

Epäilemättä tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet vahvasti asiassa, sillä yhtenä ongelmana oli hyvitysmaksun tuoton jatkuva pienentyminen kulutustapojen muuttuessa. Budjettiin merkitty 12 miljoonan summa on lähes tupasti se, mikä hyvitysmaksulla kerättiin. Kuluttajien on lupa odottaa tyhjien levyjen, levyasemien, mp3-soittimien ja digiboksien hinnan laskua.

Mutta miksi maksu poistettiin juuri nyt? Ehkä yksi vastaus löytyy Teoston alaisen hyvitysmaksutoimiston omasta tutkimuksesta. Kesällä 2014 julkistettu tutkimus osoittaa maksun pohjana olevan kopioinnin vähentyneen koko ajan.

Musiikin kopiointi vähenee.

Erityisen selvästi on vähentynyt musiikin kopiointi matkapuhelimeen ja mp3-soittimiin. Puhelimia vaadittiin maksun piiriin, mp3-soittimet siellä jo olivatkin.

Myös videoiden tallentaminen on vähentynyt:

Myös videoiden kopiointi vähenee.

Kopiointi vähenee, koska suoratoisto (Spotify, Netflix, tv-kanavien omat palvelut) yleistyy. Tämä vie sen vähänkin oikeutuksen, mikä hyvitysmaksulla joskus on ollut.

Tutkimuksessa kysyttiin myös piraattiverkkojen käytöstä. Sikäli kun vastauksiin on luottamista (kopiointihan on kiellettyä), piraattikopiointi on jopa lisännyt suosiotaan ("vertaisverkko-ohjelman avulla internetistä ladattua"):

Piratismi ei poistu.

Helppojen ja ilmaisten laillisten palvelujen yleistyminen ei siis näytä vähentäneen musiikkipiratismia, eivät liioin operaattoreille määrätyt Pirate Bay -estot. Toisaalta prosenttiosuudet (8, 7, 10) ovat pieniä eivätkä osoita trendiä. Videossa vastaavat luvut ovat 4, 5 ja 5 prosenttia.

Koska hyvitysmaksua on voitu periä vain laillisesta kopioinnista, piratismin määrä ei vaikuta sen lukuihin.

Prosentteja kiinnostavampia ovat absoluuttiset määrät.

Kopioijien määrä.

Kopiointi absoluuttisina lukuina.

Numerot ja graafit puhuvat samaa kieltä: yksityisen kopiointi vähenee, jolloin sen mahdolliset haitatkin vähenevät. Tässä tilanteessa olisi ollut mahdotonta lähteä laajentamaan maksupohjaa tai tekemään siitä veroluonteista lisämaksua.

Kuluttajakäyttäytymisen muuttuminen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta siitä huolimatta tekijänoikeusjärjestöt ovat ajaneet maksun laajentamista mm. matkapuhelimiin. Ministeriö on tasapainoillut kahden tulen välissä ja ollut käytännössä tekemättä mitään. Ennen kuin nyt.

Onkohan muuten vain sattumaa, että ministeriön tärkein ja pitkäaikaisin tekijänoikeusvaikuttaja Jukka Liedes jäi tänä syksynä eläkkeelle?

Lisäys 17.11.2014: Soitin ministeriöön, asiaa ei haluttu vielä kommentoida. Lisätietoja luvassa lähipäivinä. Stay tuned. (Lisätty blogin tekstiin hallitusohjelman tarkka sanamuoto).

Operaattorit rahoittamaan sanomalehtiä?

Kotimainen media-ala on (YLEä lukuunottamatta) kriisissä. Rohkeatkin ideat ovat tervetulleita suomalaisen journalismin pelastamiseksi.

Viestinnän professori Hannu Nieminen on oman ehdotuksensa antanut: teleoperaattorien viiden miljardin liikevaihdosta voisi lohkaista yhden prosentin (50 miljoonaa) kotimaisen median tukemiseen. Perusteluna on, että "operaattorit toimivat tavallaan ilmaisen uutisen tarjoajana".

Hmm... ehkä ihan näin rohkeita ehdotuksia ei kuitenkaan tarvita. Operaattorit eivät ole valtion kaltainen verottaja, joten niiden asiakkailtaan perimien maksujen on oltava suhteessa käyttöön. Lehtien lukeminen verkossa ei kuluta kaistaa juuri nimeksikään. Miksi juuri operaattoreita pitäisi verottaa median tukemiseksi?

Kimmo Sasin ehdotus on paljon parempi (ja sama, mitä itse ehdotin jo 1,5 vuotta sitten): YLE-vero ei voi olla yhden toimijan erikoisoikeus. Sitä on tarvittaessa voitava käyttää myös muuta journalismia ja monipuolista viestintää tukeviin tarkoituksiin.

YLE-lakia ei ehkä ole ajateltu sovellettavaksi lehdistöön, mutta viime aikoina YLE näyttää lähestyneen lehdistöä blogeineen ja nettiin painettuine sisältöineen. Esimerkiksi Sanna Ukkolan ilkeä ja räväkkä kolumni on kuin suoraan iltapäivälehdestä.

Ratkaisu pitäisi löytää YLEn julkisen palvelun tehtävän määrittelystä, mutta siihen sen paremmin poliitikoilla kuin professoreillakaan ei näytä olevan halua. Kaikki, mitä YLE haluaa tehdä -- on se sitten tanssikilpailuja, HBO-sarjoja tai kolumneja -- tulkitaan nyt julkiseksi palveluksi, johon muiden medioiden on sopeuduttava.

Hannu Nieminen, jonka YLEn hallintoneuvosto valitsi äskettäin YLEn julkisen palvelun asiantuntijaksi, olisi oikea henkilö ottamaan kantaa tähän kysymykseen. Mitä on julkinen palvelu tämän päivän mediamaailmassa, jossa kaikkea sisältöä on saatavissa rajattomasti ja lähes ilmaiseksi YLEstä riippumatta?

Jatkossa YLE-vero tulee muuttaa yleiseksi mediaveroksi, jolla tuetaan muutakin kuin YLEn mediatoimintaa. Rahavirta kulkee pikemminkin niin päin, että verolle tulee yhä uusia jakajia. Esimerkiksi hyvitysmaksun uudistus, joka kirjattiin kaksi vuotta sitten hallitusohjelmaan, voidaan viedä läpi vain siirtämällä maksu veron sisään.

Operaattoreilla on ihan tarpeeksi murheita muutenkin. Puhelu- ja tekstiviestitulot laskevat asiakkaiden siirtyessä ilmaisiin ip-palveluihin. Datasiirto kaksinkertaistuu vajaan parin vuoden välein, mutta yhteydet on hinnoiteltu kiinteällä kuukausihinnalla. Ja samalla pitäisi rakentaa koko maahan uutta 4G-verkkoa. Tehtävä on riittävän vaikea ilman tällaisia ehdotuksiakin. 

Arhinmäki, tee jotain!

Chisugate innoitti kulttuuriministeriä ottamaan kantaa asiaan blogissaan. Tai no, ministerin kirjoitus on sen verran ympäripyöreä, ettei sitä oikein kannanotoksi voi kutsua. Harmi, sillä Arhinmäki poikkeaa meistä nettikirjoittajista siitä, että hän voisi oikeasti tehdä asialle jotain. Hän on asioista vastaava ministeri Suomessa ja siten hänellä on ratkaisun avaimet.

Arhinmäen blogikirjoitus ei ole virallinen tiedote, mutta siinä on kiusallinen asiavirhe: ministeri väittää, että 9-vuotiaan tytön tapauksesta olisi kirjoitettu blogissa nimettömästi. Näin ei suinkaan ollut, vaan isä on esiintynyt rohkeasti omalla nimellään. Mutta kun kirjoitus on päivätty lauantaille, näinkin iso lipsahdus voidaan antaa anteeksi.

Ministerin ainoa konkreettinen ehdotus on "laillisen nettilataamisen ja -jakamisen voimakas kehittäminen". Ministeriö ei itse kehitä mitään vaan luo säädösympäristön, jonka varassa sisältötuottajat ja oikeudenhaltijat voivat toimia. Hallinto ei voi luoda uusia Spotifyitä tai Netflixejä, se on markkinoiden tehtävä.

Vielä muutama vuosi sitten toimivia ja kohtuuhintaisia laillisia vaihtoehtoja ei ollut. Nyt on. Käytännössä kaiken musiikin voi ostaa laillisesti napin painalluksella, kuunnella ilmaiseksi radiosta tai katsella Youtubesta. Odotuksista huolimatta tämä ei ole kuitenkaan lopettanut musiikkipiratismia, joten ongelman syyt ovat muualla.

Se, mitä Arhinmäki oikeasti voisi tehdä, on tekijänoikeuslain uudistaminen. Muutostarpeita riittää: teoskynnystä pitäisi oleellisesti nostaa, suoja-aikoja lyhentää ja kohtuuttomiksi koettuja maksuja (kuten taksiradiot) poistaa.

Nykyisessä mallissa melkein mikä tahansa räpellys saa tekijänoikeussuojaa. Se on kohtuutonta nyt, kun netissä olemme kaikki sisältötuottajia. Toki nämä ovat isoja asioita, joissa Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, mutta Arhinmäki voisi bloggaamisen sijaan olla aloitteellinen asiassa.

Vanhan sanomalehden digitointi nettiin on tekstin uudelleenjulkaisemista, joten sata vuotta nuorempia lehtiä ei netistä löydy. Onko ministerin mielestä kohtuullista, ettei vanhoja lehtiä voi digitoida ennen kuin kaikkien siihen kirjoittaneiden toimittajien kuolemasta on kulunut vähintään 70 vuotta? (kts. eilisen Hesarin kirjoitus, tekijänä emeritusprofessori Yrjö Varpio). Onko tämä oikea tapa turvata tekijöiden oikeuksia?

Sisällön laittomasta jakelusta tuomitut vahingonkorvaukset voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Oikeusvarmuuden nimissä korvausperusteet pitäisi lisätä lakiin tai ainakin ohjeistaa niin, että jokainen tekijä tietää jo etukäteen aiheuttamansa vahingon määrän. Linnunmunien korvaukset on määritelty ympäristöministeriössä lajikohtaisesti, viihdesisällön ei.

Oma lukunsa ovat piraattijahdissa sallitut pakkokeinot ja teletunnistetietojen käyttö. Näistä EFFI on tehnyt aiheellisen kantelun. Oliko lainsäätäjän tarkoitus todellakin se, että jo yhden cd-levyn jakamista verkossa voidaan pitää merkittävänä tekijänoikeuksien loukkaamisena?

Arhinmäen viivytellessä kansalaiset ovat ottaneet lain uudistamisen omiin käsiinsä. Tekstiluonnos löytyy Google Docsista (kts. myös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja http://49999.org).

Nämä ovat vain muutamia poiminintoja tekijänoikeuslain pikaisista muutostarpeista. Mitä aiotte tehdä asialle, ministeri Arhinmäki?

Jos tarkkoja ollaan on väärin väittää, ettei ministeriö olisi tekemässä mitään tekijänoikeusasioiden suhteen. Tulossa on jälleen uusi laajennus hyvitysmaksuihin ja taksojen korotus. 

Hyvitysmaksu tulee jälleen

Vuosi sitten kiisteltiin näkyvästi hyvitysmaksusta. Lopulta Arhinmäki taipui ja tyytyi malliin, jossa maksupohjaa ei laajennettu tälle vuodelle, mutta ulkoisten kiintolevyjen ja tallentavien digiboksien tariffeja nostettiin. Näillä toimilla maksukertymä piti nostaa 7,9 miljoonan tasolle.

Samalla hallitus päätti, että tämän vuoden aikana hyvitysmaksujärjestelmä uudistetaan ja uuteen malliin siirrytään vuoden 2013 alusta.

OKM julkisti toukokuussa Markus Leikolan esityksen, joka olisi käytännössä ollut kulttuurivero. Ehdotus sai joka puolelta nuivan vastaanoton ja ilmeisesti ministeriökin on nyt hylännyt sen.

Niinpä ensi vuoden alussa jatketaan vanhalla järjestelmällä -- jonka laajentamisesta käydään parhaillaan keskusteluja. Tablet-koneet, älypuhelimet, tietokoneet... kaikki ovat taas pöydällä. Meille maksajille valmistelusta ei kerrota ennen suunnitelman valmistumista (ja silloinkin vain, koska media kaivaa asian esiin -- virallinen tiedote tulee kun tariffit on hyväksytty).

Kaikesta päätellen tämän vuoden maksukertymä ei noussut tavoitellulle tasolle, joten halu laajentaa maksupohjaa uusiin laitteisiin on entistä kovempi. Nyt on vielä mahdollista vaikuttaa asiaan proaktiivisesti.

On aika valmistautua uuteen julkisuuskamppailuun. Ottakaa banderollit esiin, virittäkää some valmiiksi. Täältä pesee!

Tekemistä Arhinmäelle

Se oli sittenkin pieleen mennyt aprillipila: Kopiosto perui vaatimuksensa opetuksessa käytettävän verkkoaineiston raportointivelvoitteesta.

Rasti seinään tästä -- ei tule mieleen toista tapausta, jossa tekijänoikeusjärjestö olisi perääntynyt vaatimuksistaan. Mutta aihekin on poikkeuksellinen, sillä Kopiosto haluaa rahaa ilmaisten verkkoaineistojen käytöstä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on aiemmin maksanut Kopiostolle siitä, että opettajat ovat voineet käyttää kirjoista ja lehdistä valokopioimiaan aineistoja opetustyössä. Maksua voi perustella vaikka niin, että jos lehdet tai kirjat olisi ostettu kouluille, se olisi tullut paljon kalliimmaksi.

Kyseessä on siis hyvitysmaksun kaltainen järjestelmä, jolla korvataan kollektiivisesti tekijöille aiheutuvia tulonmenetyksiä. Paitsi, että tässä tapauksessa tulonmenetys on konkreettinen ja sen maksajana valtio.

Tällaisen korvauksen ulottaminen ilmaisiin nettisivuihin on kohtuutonta. Miksi Kopioston pitäisi saada rahaa siitä, että opettajat käyttävät aineistoja, jotka ovat ilmaiseksi opiskelijoiden saatavilla? Kopioston pitäisi tietää, mitä sivuja on käytetty ja tilittää niistä muutaman eurosentin korvauksia sivujen tekijöille, kirjoittajille ja valokuvaajille. Kun tekijät ovat usein ulkomaisia tai tuntemattomia, tehtävä ei ole ainoastaan mahdoton, vaan suorastaan naurettavan mahdoton.

Kauan sitten maksulliseen sisältöön luotuja lakeja ja oikeuksia yritetään nyt venyttää ilmaisuuteen ja globaaliin digiaikaan, mikä johtaa absurdeihin tilanteisiin. Samalla, kun nuoret lataavat laittomasti ja ilmaiseksi pelejä, elokuvia ja cd-levyjä (ilman, että kukaan haluaa puuttua asiaa, jottei loukkaisi yksityisyyttä), vaaditaan toisella kädellä rahaa ilmaisten nettisivujen käyttämisestä.

Ei ihme, että nuorten on vaikea ymmärtää ja mahdoton kunnioittaa tekijänoikeuslakeja, joilla ei näytä olevan mitään yhteyttä arkitodellisuuteen.

Mitäpä jos kulttuuriministeri Arhinmäki tekisi asialle jotain? Hyvitysmaksun sijaan agendalle voisi ottaa tekijänoikeuslakien arvioinnin ja kokonaisuudistuksen, jolla edes yritettäisiin vastata tämän päivän tarpeisiin.

Mallia voi ottaa vaikka viestintäministeri Kiurun tietoyhteiskuntakaari-hankkeesta, jossa tehdään vastaava tarkastelu sähköisen viestinnän ja verkkoyhteyksien osalta. Tietoyhteiskuntaa ei voi uudistaa ilman vastaavaa tekijänoikeuksien remonttia. 

Hyvitysmaksu on kivi kengässä

Päivän uutisen mukaan hallitus ottaa aikalisän hyvitysmaksun uudistamisessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteerin mukaan "(Leikolan esitys) ei kelvannut lausuntokierroksella kenellekään". Ei ihme. Eikä kelvannut vuosi sitten Arne Wessberginkään ehdotus. Pattitilanne jatkuu.

Hyvitysmaksu on kuin kivi, joka hiertää päättäjien kengässä. Kyse on muutamasta miljoonasta, mikä on pieni summa verrattuna vaikkapa Yleisradion yli 400 miljoonaan. Ehkä tässä onkin ongelman ydin: kun summa on näin pieni, poliitikoilla ei ole intohimoa puuttua asiaan ja laittaa omaa arvovaltaansa peliin. Arhinmäki erehtyi kokemattomuudessaan yrittämään, mutta kärsi ikävän julkisuustappion.

Toisaalta asia on periaatteellisesti tärkeä niin oikeudenhaltijoille kuin korvausten maksajillekin (joista useimmat kokevat maksuperusteet kyseenalaisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi). Siksi vääntäminen jatkuu ja jatkuu, vuodesta toiseen.

Hyvitysmaksu on asia, jossa nettikäyttäjien mielipiteellä on todella ollut vaikutusta. Ilman äänekästä ja näkyvää nettikeskustelua maksuja olisi laajennettu ja korotettu jo vuosia sitten. Jos halutaan etsiä nettivaikuttamisen ja sosiaalisen median menestystarinaa, ei kannata unohtaa hyvitysmaksua.

Ainoa tie ulos umpikujasta on lisätä maksu YLE-veron kylkeen. Prosenttiyksikön korotus maksuun riittäisi poistamaan hyvitysmaksun päiväjärjestyksessä -- tai ainakin siirtäisi siitä vääntämisen uusiin käsiin, pois julkisuudesta. Hyvitysmaksu olisi luultavasti vähemmän kuin YLE-veroon tuleva automaattinen vuosikorotus.

Tämä tie on vaarallinen, sillä muutkin ryhmät alkavat vaatia itselleen veroluontoista maksua toimintansa turvaamiseksi. Ajankohtaisena esimerkkinä (hieman kieli poskella, toki) tulee mieleen urheiluvälineiden hintaan lisättävä "mitalivero", jolla voitaisiin kerätä rahaa Rioon valmistautuville urheilijoille. Hyviä tarkoituksia ja lobbaajia kyllä riittää.

Turha syyttää hyvitysmaksua tästä kehityksestä. YLE oli se, joka avasi ladun. Jos julkisen palvelun radio- ja tv-toiminta katsotaan niin arvokkaaksi, että sen nimissä voi verottaa erikseen, eikö tv-ohjelmien ajansiirtokin voida laskea julkiseen palveluun?

Missään maassa hyvitysmaksua ei kerätä julkisen palvelun kylkiäisenä. Toisaalta missään maassa ei liioin ole YLE-veroa, joten Suomi toimii nyt edelläkävijänä muille maille, jotka pohtivat oman julkisen palvelunsa rahoitusta. Samalla Suomi voisi näyttää tietä myös hyvitysmaksun tulevaisuudelle.

Luetaanpa Teoston kopiointitutkimusta

Teoston hyvitysmaksuyksikkö julkaisi tänään vuosittaisen tutkimuksen yksityisen kopioinnin laajuudesta. Luovan työn tekijöiden yhdistys on ensimmäisenä kommentoimassa sisarjärjestönsä tutkimusta: "Tutkimustulos osoittaa, että laillisen yksityisen kopioinnin arvo on suunnattoman suuri" (projektijohtaja Lauri Kaira omassa tiedotteessaan).

Jokainen voi lukea tulokset hyvitysmaksuyksikön sivulta. Se on suositeltavaa, sillä Teoston tiedote meni mediassa läpi kritiikittä. Ilmeisesti yksikään toimittaja ei edes yrittänyt avata varsinaisia tuloksia, koska sivun linkit eivät toimineet. Yhteyshenkilönä mainittu Teoston tutkija oli kesälomalla ja palaa vasta ensi viikolla. Sijainen väitti, että vika on omassa koneessani, koska hänellä sivut aukesivat (ilmeisesti sisäverkosta).

Tarkkaan ottaen kyse ei ole Teoston tutkimuksesta, vaikka se vastaakin tutkimuksen käytännön suorittamisesta ja tulosten julkaisusta. Nokia, Elinkeinoelämän keskusliitto ja ETK mainitaan taustaryhmässä, joka on osallistunut kysymysten suunnitteluun.

Kun hyvitysmaksuyksikkö saa itse tutkia asiaa, jonka perusteella sillä on lainvoimainen oikeus rahastaa kuluttajia, toimittajilta toivoisi erityistä kriittisyyttä. Harrastan sitä nyt itse.

Ensinnäkin tutkimus on vinkeä, koska siinä kysytään joka vuosi eri asioita. Tästä syystä mitään trendejä ei voi päätellä. Ei voi tietää, onko kopiointi tai sen haitallisuus kasvanut vai vähentynyt, koska luvut eivät ole vertailukelpoisia eri vuosien välillä. Tämä on joko tahallista hämäystä tai yksinkertaista osaamattomuutta.

Tänä vuonna uutta on arvio laittoman kopioinnin määrästä. Ennen sen vaikutusta lukuihin ei ole mitattu lainkaan. Nyt tuloksena on yhteensä 1,7 miljardia kopioitua tiedostoa, joista laillista kopiointia olisi 548-678 miljoonaa kappaletta.

Laittoman kopioinnin määrää ei voi mitata puhelinhaastatteluilla. "Kuinka monta kertaa olet rikkonut lakia viimeisen kuukauden aikana?" on sama kuin "Oletko jo lakannut hakkaamasta puolisoasi?". "Suunnattoman suuren" luvun voi siten jättää omaan arvoonsa.

Kiintoisaa on, että "yksittäisten tallennustapahtumien määrä vuositasolla on n. 180 miljoonaa, josta 80 % on videotallennuksia". Kyse on siis tv-nauhoituksista eli ajansiirrosta. Siinä ei synny edes teoreettista tulonmenetystä, joten sen ei pitäisi myöskään oikeuttaa hyvitysmaksun keräämiseen. Yleisin videotallennuksen lähde on (tietenkin) TV-lähetys (69 %).

Käytännössä hyvitysmaksu perustuu lähes kokonaan tv-ohjelmien tallentamiseen digiboksille. Musiikin osuus kopionnista on vähäistä. Se onkin luonnollista, koska yleisin musiikkitallennuksen lähde on cd-levy (33 %), ja niiden myynti on ymmärrettävistä syistä ollut koko ajan laskussa.

Tämä asettaa vähintäänkin outoon valoon musiikintekijöiden väitteet siitä, miten matkapuhelimet pitäisi saada hyvitysmaksun piiriin, koska niille kopioitu musiikki syö tekijöiden leipää.

Tutkimuksessa on paljon lukuja, joita voi tulkita miten päin haluaa. Oleellista on, että mahdollisimman moni lukisi ne itse eikä tyytyisi pelkkään edunsaajien itsensä kirjoittamaan tiedotteeseen asiasta.

Tässä vielä linkki aiemman tutkimuksen kritiikkiin.

2.8.2012: Lisätty Hesarin "uutinen" aiheesta. Kopiointitutkimus on puhdasta PR:ää, jolla saa hyvin julkisuutta.  Hesarikin julkaisi edunsaajien tiedotteen aiheesta sellaisenaan. Hyvitysmaksun suuruuteen kopioinnin määrällä ei ole vaikutusta.

Kopiointitutkimus on PR:ää, jonka isoilla numeroilla vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen ja poliitikkoihin.

3.8.2012: Koska kirjoitus on saanut odotettua enemmän huomiota, poimin vielä muutaman havainnon (koska kaikissa kalvoissa ei ole sivunumeroita, viittaan niihin otsikoilla):

- "Tallentanut musiikkia johonkin 2011 ja 2012" osoittaa, että vaikka tallentaminen on yleistynyt edellisestä vuodesta kahdella prosenttiyksiköllä, se johtuu yli 50-vuotiaista. Tätä nuorempien musiikin tallentaminen on pysynyt tutkimuksen mukaan täsmälleen ennallaan.

- "Mille laitteelle on tallentanut musiikkia viimeisen 12 kuukauden aikana" osoittaa, että matkapuhelimeen tallentaminen on vähentynyt yhdellä prosenttiyksiköllä. Tablet-koneelle tallentaminen on vähentynyt peräti 7 prosenttiyksiköllä. Suurin lisäys on ryhmässä "Internetin tiedostontallennuspalvelu".

- "Mille laitteelle on tallentanut videoita viimeisen 12 kuukauden aikana" osoittaa dramaattista laskevaa trendiä useimpien laitteiden kohdalla. Vain iptv-palveluihin ja netin tiedostontallennuspalveluun tehtyjen tallennusten määrä on noussut; esimerkiksi digiboksille tallentaminen on laskenut neljällä prosenttiyksiköllä ja tietokoneelle peräti 14 prosenttiyksiköllä. Koska valtaosa hyvitysmaksusta koostuu videon tallentamisesta, maksua tulisi jatkossa pikemminkin alentaa kuin nostaa.

- "Kuinka usein tallentaa videoita" osoittaa selvää kasvua päivittäin-vaihtoehdossa (15:stä 29:ään prosenttiin). Selittyykö ristiriita edelliseen kohtaan sillä, että tallennuksia tehdään niiden helppouden vuoksi varsinkin iptv-palveluihin (Elisa viihde ym.), samalla kun digiboksin käyttö on selvässä laskussa?

- Tutkimuksen perusteella operaattorit voivat lopettaa Pirate Bay -estonsa, eihän niitä kukaan käytä. Vain kahdeksan prosenttia musiikista ja neljä prosenttia videosisällöstä oli peräisin piraattiverkosta :-).

- Ulkoisia kovalevyjä arviolta 2,65 miljoonaa, musiikkia niille kopioineita 200 000 ja videota 140 000. Jos suhdeluku on tosiaan näin pieni, hyvitysmaksun periminen ulkoisilta levyiltä on perusteetonta. Pieni käyttäjämäärä aiheuttaa myös tilastollista virhettä: esimerkiksi päivittäin musiikkia ulkoiselle levylle tallentavien naisten lukumäärä on kahden vastaajan perusteella saatu luku (ja miehiä vain yksi!).

- Saman tilaston mukaan ylivoimaisesti suurin ryhmä vastaajista ei ole tallentanut yhtään videotiedostoa ulkoiselle levylleen (69 %) -- kaiken lisäksi tämän ryhmän koko on kasvanut edellisvuodesta peräti 11 prosenttiyksiköllä!

On helppo yhtyä Hesarin uutisen ingressiin: vaadimme nopeaa korjausta hyvitysmaksutuloon. Nykyinen taso on aivan liian korkea.

Hyvitysmaksu YLEn kylkeen?

Markus Leikolan ehdotus hyvitysmaksun uudistamiseksi on kohdannut yllättävän kovaa vastustusta (omia kommenttejani). Kun Arne Wessbergin ratkaisuehdotus julkaisiin vuosi sitten, yleismediat tuskin noteerasivat sitä. Nyt jopa Hesari käsittelee hyvitysmaksun ongelmaa pääkirjoitussivullaan. Enpä olisi uskonut!

Taisteltuani 14 vuotta hyvitysmaksun epäoikeudenmukaisuutta vastaan olen ilahtunut kehityksestä. Asia on fiskaalisesti pieni, mutta periaatteessa merkittävä. Oikeus rahastaa yleisellä median kulutuksella on tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys. Niin ikään on aika saada tekijänoikeusjärjestöjen kulisseissa suorittama ministeriön ja kansanedustajien lobbaus terveemmälle pohjalle. Hyvitysmaksuista ei voi enää sopia yksin ministeriön ja edunsaajien kesken.

Jos Leikolan ehdotus hylätään, jäljelle jää vain yksi vaihtoehto: maksun siirtäminen verotukseen. YLE-maksun muuttuessa veroksi olisi oikea hetki tehdä vastaava muutos myös hyvitysmaksuun. Kyse on vain noin kahden prosentin osuudesta.

YLE-vero merkitsee käytännössä sitä, että valtiollinen tv- ja radiotoiminta nostetaan Suomen tärkeimmäksi toimialaksi. Se ajaa mm. terveydenhuollon, koulutuksen, sosiaalitoimen ja maanpuolustuksen ohi. Toisin kuin näiden vähemmän tärkeiden alojen, YLEn ei tarvitse pelätä leikkauksia jatkossakaan. Ellei maailma täysin romahda, YLEn rahoitus on turvattu nousujohteisesti hamaan tulevaisuuteen. Kansanedustajat pitävät huolta omastaan.

Erikoiselta tuntuu se, että YLE-veroa aiotaan periä myös yrityksiltä. Kilpailevat mediayritykset joutuvat siis tukemaan YLEä tahtomattaan.

Tätä taustaa vasten hyvitysmaksun siirtäminen YLE-veron yhteyteen ei kuulosta mitenkään kohtuuttomalta. Se olisi parempi tapa kuin yrittää seurata eri tallennus- ja jakelutekniikoiden kehitystä ja pyrkiä asettamaan niille oikeudenmukaisia lisämaksuja, jotka käytännössä ovat nekin veroja. Samalla Suomi tulisi näyttäneeksi mallia muillekin EU-maille, jotka pähkäilevät samojen kysymysten parissa: miten rahoittaa valtion tv-toiminta ja miten kerätä hyvitysmaksut?

On takuulla ensimmäinen kerta, kun sekä tekijänoikeusjärjestöt, Nokia että Sanoma ovat yhtä mieltä asiasta! Tällä kokoonpanolla on paljon laajempi tuki kuin Leikolan ehdotuksella, joten eiköhän pian ala tapahtua. 

Laajenevan kopioinnin aiheuttamat menetykset?

Päivän Hesarissa kulttuuritoimituksen Teemu Luukka kirjoittaa uudesta hyvitysmaksuehdotuksesta otsikolla Suomeen ehdotetaan uutta kulttuuriveroa. Sen neljännessä kappaleessa Luukka kirjoittaa:  jokseenkin kaikki ovat sitä mieltä, että teosten tekijöille pitää jotenkin korvata koko ajan laajentuneen kopioinnin aiheuttamia menetyksiä.

Luukka ottaa kopioinnin laajentumisen ja taloudelliset menetykset faktana, jota ei tarvitse perustella sen enempää. Mutta onko todella niin? Kopioinnin laajuus ja koituvat menetykset ovat maksun keskeisiä perusteluita, joten niitä ei voi sivuuttaa olankohautuksella.

Suomi voi tietenkin säätää millaisen lain haluaa, eikä hyvitysmaksun tarvitse huomioida kopioinnin määrää millään tavalla. Silloin lakia ei kuitenkaan voi enää perustella direktiivillä eikä oikeudenmukaisuudella vaan ainoastaan kulttuurisilla syillä, joihin Luukkakin viittaa kirjoituksensa otsikossa.

Kopiointi toki lisääntyy, mutta sitä on monenlaista. Hyvitysmaksun perustelujen kannalta keskeistä on, aiheuttaako kopiointi taloudellisia menetyksiä ja kuuluuko se ylipäätään maksun piiriin.

Tässä kohtaa pyydän lukijoiden apua. Katsokaa ympärillenne: missä tilanteissa ihmiset nykyään kopioivat musiikkia ja elokuvia? Ennen asia oli yksinkertainen: joku osti LP-levyn ja kopioi sen kavereille C-kasetille. Tekijälle koituva taloudellinen menetys oli ilmeinen ja helppo hahmottaa.

Tämän päivän maailma on ihan toisenlainen. Televisiossa ja radiossa on enemmän kanavia kuin kukaan ehtii ottaa vastaan. Sisällöstä on ylitarjontaa, ei niukkuutta. Tämä vähentää kopioinnin määrää ja varsinkin sen vahingollisuutta.

Itse keksin mm. seuraavia tilanteita, joissa kopiointi aiheuttaa menetyksiä:
- kirjastosta lainataan cd-levy, joka kopioidaan omalle tietokoneelle tai kännykkään
- kaverilta lainataan cd-levy, joka kopioidaan tietokoneelle tai kännykkään tai poltetaan uudeksi levyksi
- iTunesista tms. ostetaan mp3-tiedosto joka kopioidaan myös kavereille

Nyt keskeinen kysymys on tämä: onko edellä kuvattu kopiointi aiheuttanut viime vuosina yhä suurempia tappioita tekijöille? Epäilen, ettei ole.

Suomen nykyinen hyvitysmaksu ei edellytä taloudellista menetystä, joten tallentavat digiboksit on saatu vedettyä maksun piiriin. Ajansiirto ei ole perinteistä kopiointia eikä kukaan menetä tuloja. Päinvastoin, tv-yhtiöt itse näyttävät ohjelmat useaan kertaan. Siksi digibokseja ei voi laskea kopioinnin lisääntymiseen.

Mielestäni maksua ei pitäisi periä myöskään silloin, kun asiakas ostaa cd-levyn ja siirtää sen omaan matkapuhelimeensa kuuntelua varten (kuka enää raahaa lenkillä kannettavaa cd-soitinta?). Tällainen käyttö (ns. laitteensiirto) ei aiheuta menetyksiä vaan pikemminkin lisätuloja.

Eniten menetyksiä tekijöille aiheuttaa piratismi ja laiton kopiointi, siis esimerkiksi seuraavat:
- PirateBaystä imuroidaan uusi cd-levy jo ennen kuin se ehtii kauppoihin
- netistä imuroidaan jenkkisarjan uusimmat jaksot
- netistä imuroidaan uusin huippuleffa
- kirjastosta lainataan dvd/blu-ray-elokuva, joka kopioidaan itselle tai kavereille
- kaverilta lainattu dvd/blu-ray-elokuva kopioidaan itselle tai omalle kiintolevylle

Mistään näistä ei kuitenkaan voi lain mukaan periä hyvitysmaksua.

Väitän, että hyvitysmaksun perusteena oleva kopiointi ei ole merkittävästi kasvanut -- eivätkä ainakaan sen aiheuttamat taloudelliset menetykset.

Ennen kuin päätetään hyvitysveron laajentamisesta pitäisi miettiä sen perusteluita ja ihmisten todellista sisältöjen kulutusta. Nyt koko rakennelma seisoo hiekalla ja ainoa validi perustelu on tosiaankin verotus.

Leikolan ehdotus hyvitysveroksi

Markus Leikolan ehdotus uudeksi hyvitysmaksuksi on julkistettu ja kuten oli helppo arvata, se on saanut runsaasti kritiikkiä. Perimmäinen ongelma on siinä, että laillisen kopioinnin varjolla perittävä maksu on jo lähtökohtaisesti vanhanaikainen eikä istu nykyiseen digiaikaan. Kaikki tavat uudistaa maksua ovat yhtä ongelmallisia -- kyse on vain siitä, mitkä ongelmat mallilla kulloinkin halutaan ratkaista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että edellinen selvitysmies Arne Wessberg julkisti oman ehdotuksensa lähes päivälleen vuosi sitten. Ehdotus joutui kuitenkin saman tien paperikoriin ja uusi mies pantiin asialle. Järkevää rahankäyttöä tällainen ehdotusten tehtailu ei ole.

Edeltäjänsä kohtalon tuntien Leikola kutsui itseään selvitysmiehen sijaan ratkaisuneuvottelijaksi. Hän kävi esittelemässä minulle ehdotuksensa pääperiaatteet jo pääsiäisen alla ja pyysi niistä kommentteja. Leikolan kunniaksi voin sanoa, että hän oli perehtynyt aiheen problematiikkaan kiitettävän laaja-alaisesti.

Koska kaikki mallit ovat ongelmallisia, en voi ehdottaa parannuksia. Voin ainoastaan listata Leikolan ratkaisuehdotuksen heikkoja kohtia meidän käyttäjien näkökulmasta.

Leikolan perusajatus on laajentaa maksupohjaa niin paljon, että aiempi maksukertymä saadaan kasaan hyvin alhaisella lisämaksulla. Ratkaisu on fiskaalisesti järkevä, mutta periaatteeltaan huono. Hyvitysmaksu muuttuisi (lähes) kaikilta laitteilta ja palveluilta perittäväksi hyvitysveroksi, joka kyllä kerää eurot, mutta jolla ei ole ohjausvaikutusta. Tallennustilasta maksettaisiin automaattisesti sen käyttötarkoitusta erittelemättä. Laiton ja laillinen kopiointi maksaisivat saman verran, samoin omien digikuvien tai -videoiden tallentaminen.

Tässä onkin hyvitysveron suurin ongelma: järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, eikä sitä mitenkään vähennä verolle kaavailtu alhainen 0,5-1 % taso. Pienikin maksu on väärin, jos se peritään aiheettomasti.

Prosenttimaksussa on myös konkreettinen vaara: jatkossa etujärjestöjen on helppo hilata prosentteja ylöspäin. Numeroiden muuttaminen on aina helpompaa kuin maksupohjan laajentaminen uusiin alustoihin -- sehän nähtiin viime joulukuun kiihkeässä keskustelussa matkapuhelimista ja pc-koneiden kiintolevyistä. Siksi kaikki alustat kattava maksu on käyttäjien kannalta huono lähtökohta riippumatta siitä, ovatko luvut prosentteja vai promilleja.

Toinen periaatteellinen ongelma on siinä, että ehdotus laajentaisi maksua merkittävästi vaikka pitkällä tähtäimellä maksusta pitäisi pikemminkin pyrkiä eroon. Nyt ehdotetun perusteella edunsaajia voisivat jatkossa olla mm. levy-yhtiöt, muut julkaisijat, valokuvaajat sekä nettiin tekstiä tuottavat bloggaajat. Kopiosto perii jo nyt omatekoista "digilupaa" nettisisältöjen käytöstä. Onko järkevää luoda nettiin sisältöä tuottaville tekijöille mallia, joka av-alalla on jo todettu epäkäytännölliseksi ja huonosti toimivaksi?

Kun maksut tulevat hyvin pienistä puroista ja toisaalta hyvityksen saajien joukko kasvaa merkittävästi on vaarana, ettei mitättömistä maksuista kerry kenellekään järkeviä tuloja. Ainoa hyötyjä on itse hallinto.

Leikolan mallissa on paljon hyviäkin puolia, jotka ohitan tässä vaiheessa tietoisesti. Nyt on tärkeintä nostaa esiin ongelmakohtia. Kokonaisarviointi on paikallaan vasta sitten, kun asia etenee.

Ministeriö kerää parhaillaan eri osapuolilta kommentteja Leikolan ehdotukseen. Sen jälkeen se harkitsee, tehdäänkö tekijänoikeuslakiin tarpeelliset muutokset vai pannaanko asialle vielä kolmas henkilö. Titteliksi voisi tulla vaikka veronmäärittelijämies.

Torjuntavoitto hyvitysmaksukiistassa

Kuluttajat saivat torjuntavoiton: hyvitysmaksu ei vieläkään laajene matkapuhelimiin eikä tietokoneisiin. Tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet maksua puhelimiin ainakin vuodesta 2007 lähtien ja Arhinmäki ehti jo käytännössä luvata sen nyt toteutuvan.

Asiasta noussut julkinen kohu vesitti kuitenkin hankkeen. Effin kampanja, sosiaalinen media ja kielteiset lausunnot (Kuluttajavirasto, EK, LVM) pakottivat Arhinmäen perääntymään. Tässä tosiaan kulki raja.

Maksu luvataan uudistaa perusteellisesti ensi vuoden kuluessa. On pakkokin, sillä asetus on voimassa vain ensi vuoden loppuun eikä "toistaiseksi", kuten aluksi kaavailtiin (pieni, mutta tärkeä voitto sekin).

Maksupohjaa ei laajennettu, mutta maksuja korotettiin merkittävästi -- ja varsin ovelalla tavalla.

Hyvitysmaksun sisällä suurin tuotto saadaan digibokseista, joiden maksut on porrastettu kiintolevyn koon mukaan. Vain kolmella ylimmällä portaalla on merkitystä, koska alle 500 gigan digibokseja ei enää myydä.

Korkein maksu (36 euroa) menee yli 750 gigatavun asemasta. Todellinen osuus myyntihinnassa on kahden arvonlisäveron jälkeen 48 euroa - ei mikään pikkusumma, kun laitteiden ulosmyyntihinta on noin 350 euroa.

Maksujen korotukset haluttiin läpi nyt, sillä ensi vuonna moni vaihtaa SD-boksinsa uuteen HD-malliin. Koska teräväpiirtovideo vie paljon enemmän levytilaa kuin perustarkkuus, saman ohjelmamäärän tallentamiseen tarvitaan isompi levy. Oikeampi vertailukohta olisi levylle mahtuvien ohjelmien määrä.

Digibokseilla rahastaminen on näppärää myös siksi, että suojaustekniikan vuoksi niiden on oltava Suomessa hyväksyttyä mallia. Maksua ei siis pysty kiertämään tilaamalla HD-bokseja ulkomailta.

Suojaustekniikka estää siirtämästä HD-ohjelmia ulos levyltä. Boksit ovat todellakin vain ajansiirtoa varten. Direktiivin mukaan teknisten suojakeinojen käyttö tulisi huomioida hyvityksen määrää arvioitaessa, joten HD-boksien maksujen pitäisi itse asiassa olla aiempaa matalampia. No, mitäs pienistä.

Ulkoisten kiintolevyjen hyvitysmaksu nousee kapasiteetista riippuen 140 % (5->12 euroon) tai 80 % (10->18 euroon). Huikeita prosentteja. Portaita on kolme, joista alin (50-250 Gt) on mukana vain näön vuoksi, sillä käytännössä pienimmät myytävät levyt ovat 500 gigan kokoisia. Niiden maksu nousee aiemmasta viidestä 12 euroon (+ kaksinkertainen ALV).

Erikoista kyllä, portaiden rajojen muuttuminen nostaa yhden teran levyjen maksua "vain" 20 prosentilla. Sitä isompien levyjen kohdalla nousu on 80 prosenttia.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Ministeriön tiedotteen mukaan hyvitysmaksun tuoton pitäisi nousta 7,9 miljoonaan nykyisestä noin 6,5 miljoonasta. Lisätulo kertyy lähes kokonaan videon tallentamisesta (ei kai kukaan täytä kahden teratavun levyä musiikilla?). Vaikutusta ei pysty laskemaan kovin tarkasti, sillä levyt tulivat maksun piiriin vasta tämän vuoden alusta, eikä niiden myyntimääristä ole julkista tietoa.

Jos arvio myynnistä toteutuu, Suomen hyvitysmaksu on myös ensi vuonna pohjoismaiden korkein ja todennäköisesti maailman kolmen kalleimman joukossa. Tässä suhteessa artistien luulisi olevan tyytyväisiä.

Toteutumisesta ei kuitenkaan ole takeita, sillä jo vuosi sitten Stefan Wallin lupasi ulkoisten kiintolevyjen nostavan maksutuottoa 20 prosenttia. Ilmeisesti niin ei käynyt, koska tämän vuoden maksukertymästä odotetaan yhtä suurta kuin vuosi sitten. Joko ulkoisia levyjä ei ole ostettu riittävästi tai sitten kauppa on kanavoitunut ulkomaille. Niin voi käydä myös ensi vuonna.

Vain HD-digiboksien nopea yleistyminen pystyy kasvattamaan hyvitysmaksua siten kuin ministeriö nyt laskee.

Videotallennus kustantaa muusikoiden hyvitysmaksun

Tein muutamia laskelmia hyvitysmaksutulon putoamisesta.

OKM:n tilastojen mukaan vuonna 2000 hyvitysmaksua perittiin 5,01 miljoonasta videokasetista. Sen jälkeen kasettien myynti putosi muutamassa vuodessa miljoonalla kappaleella. Todellinen romahdus osui vuosiin 2005-2006, jolloin myynti puolittui kahdesta miljoonasta yhteen.

Mikä oli tämän vaikutus hyvitysmaksuihin? Tavallisen kolmen tunnin VHS-kasetin hyvitysmaksu oli 0,76 senttiä minuutilta eli noin 1,4 euroa. Tosin moni osti jo tuolloin 4 h kasetteja, joista maksu oli korkeampi, mutta käytetään varmuuden vuoksi kolmen tunnin arvoa.

Vuonna 2000 VHS-kaseteista kertyi noin 6,8 miljoonan euron hyvitysmaksutulot. Sen vuoden maksukertymä oli 9,4 miljoonaa euroa, eli VHS-kasettien osuus potista oli yli 70 prosenttia.

Digi-tv:n myötä VHS-kasettien myynti romahti. Hyvitysmaksu laajennettiin digibokseihin vuonna 2005 ja vuoden 2007 pakollinen digisiirtymä nosti hyvitysmaksutulon kaikkien aikojen ennätykseen.

Tällä hetkellä 150-250 gigatavun boksista peritään 18 euron (+alv kahteen kertaan) maksu, jonka tuotto vastaa siis 13 VHS-kasettia. Digiboksi kestää 2-4 vuotta, joten käytetään keskiarvona kolmea. Silloin tallentavan digiboksin tuotto vastaisi 4,3 vuosittain ostettua VHS-kasettia.

Ennen kaikki nauhoittivat ohjelmia, koska sisällöstä oli niukkuutta. Kuinka moni tänään hankkii tallentavaa digiboksia, kun tv-kanavia on 15 ja nettisisältö siihen päälle? Kuinka moni ehtii koskaan katsoa tallentamiaan ohjelmia? Moni on luopunut televisiosta kokonaan.

Hyvitysmaksukeskustelu rajoittuu yleensä vain musiikkiin. Oleellista on, että hyvitysmaksun tuotto on aina elänyt videotallennuksen mukaan.

Vuonna 2009 hyvitysmaksua perittiin 146 000 tallentavasta digiboksista (arviolta 2,6 miljoonaa euroa). Lisäksi maksua perittiin myös 3,7 miljoonasta tyhjästä dvd-levystä (0,60 euroa kappale eli tuotto 2,22 miljoonaa). Mitä ihmettä niille mahdettiin tallentaa? Ei ainakaan musiikkia.

Ei liioin elokuvia, koska dvd-elokuvien kopionti on kielletty. Oletankin, että tämä pari miljoonaa kerättiin lähinnä piraateilta sekä digikuvaajilta, joiden kumpienkaan ei pitäisi olla maksajien joukossa.

Ehkä nämä laskelmat antavat jotain perspektiiviä vaatimuksiin palauttaa lähinnä musiikin kopioinnin nimissä perittävä hyvitysmaksu "oikealle" tasolleen.

PS 1. Eikö tällaisten laskelmien tekeminen olisi pikemminkin ministeriön ja Arhinmäen tehtävä?

PS 2. Eikö ole älyllistä epärehellisyyttä väittää, että musiikin kopiointi on siirtynyt uusiin laitteisiin ja vaatia mm. älypuhelimia maksun piiriin? Luvut ovat taatusti tekijänoikeusjärjestöjen ja ministeriön tiedossa. Kuka tahansa voi laskea nämä asiat auki. Jos ei ministeriö, niin edes joku mediasta.

Lisäys 13.12.2011: Jos hyvitysmaksun tuotto halutaan palauttaa muka entiselle, "normaalille" 15 miljoonan tasolle, videotallennuksen osuuden pitäisi olla runsaat 70 % eli noin 11 miljoonaa. Digikuvaajat ostavat parin miljoonan edestä dvd-levyjä, joten 9 miljoonaa jäisi katettavaksi digibokseilla. Niitä myytiin v. 2010 146 000 kpl. Digiboksien hyvitysmaksu pitäisi siis nostaa keskimäärin 61 euroon (alv-verollinen vaikutus kuluttajalle noin 85 euroa), jotta haluttuun kertymään päästäisiin.

Toinen vaihtoehto on väittää, että hyvitysmaksukertymän lasku johtuukin musiikin kopioinnin siirtymisestä uusille laitteille ja vaatia maksua esim. tietokoneille ja kännyköille. Kuten edellä oleva laskelma osoittaa, tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Tekijänoikeuden kopiointikäsite ajastaan jäljessä

Ostin vuonna 2007 Maija Vilkkumaan levyn "Totuutta ja tehtävää". Siirsin levyn heti mp3-tiedostoiksi ja iPod-soittimeen, jotta voin kuunnella niitä koiraa kävelyttäessäni.

Kysymys: aiheuttiko toimintani Vilkkumaalle tulonmenetystä, joka pitäisi korvata, vai lisäsikö se hänen myyntiään?

Omalla kohdallani vastaus on selvä. En olisi ostanut levyä, ellen olisi voinut siirtää sitä iPodiin. Kuuntelin tiedostot muutaman kerran ja nyt ne ovat hautautuneet jonnekin ulkoiselle kiintolevylle. En ole koskaan kuunnellut levyä cd-soittimessa, enkä kuuntele. Ostin sen vain mp3-käyttöä varten (tuolloin iTunesista ei vielä saanut drm-vapaita tiedostoja - nyt saa, mutta se ei vaikuta seuraaviin pohdiskeluihin).

Kuvailemani tapaus palautui mieleen, kun näin miten pontevasti Vilkkumaa otti kantaa Arhinmäen puolesta Facebook-sivullaan ("Olen sataprosenttisesti Arhinmäen takana, mitä tulee Tekijänoikeuslain laajentamiseen"). Vilkkumaan mielestä kopiointi aiheuttaa menetyksiä, jotka tulee korvata hyvitysmaksulla. Ainakin minun tapauksessani Vilkkumaa sai enemmän kuin ansaitsi: ensin myydyn levyn, sitten vielä hyvitysmaksut iPodista ja levyasemasta.

Tekijänoikeuslain käsitteet perustuvat yhä 1980-luvun maailmaan. Kun nauhoitti musiikkia radiosta tai kopioi älppärin kaverilta, tekijältä jäi saamatta myyntituloa. Kopiointi oli helppo määritellä.

Noiden aikojen perintönä laki tuntee vain yhdenlaisen kopioinnin. Laki ei tunne ajansiirtoa (digiboksit) tai formaatinsiirtoa (oma cd-levy omaan mp3-soittimeen tai kännykkään). Niitä kaikkia pidetään samanlaisena poikkeuksena tekijän yksinoikeuteen.

Lain vanhentuneisuus on melkeinpä koomista. Kuluttaja ei voi ymmärtää, että ostaessaan cd- tai dvd-levyn hän ei saa teosta vaan pelkän teoskappaleen. Tekijällä on yhä juridinen oikeus määrätä teoksensa käytöstä. Juuri tähän perustuu esimerkiksi se, ettei dvd-elokuvia saa kopioida.

Yritäpä selittää tätä asiakkaalle, joka on maksanut levystään. Ilman muuta hän kuvittelee omistavansa levyn ja voivansa tehdä siitä kopion esimerkiksi autokäyttöön ilman lisäveloituksia. Kuluttajan asenne on juridisesti väärä, mutta käytännöllisesti oikea. Vika on laissa, ei kuluttajassa. Ongelmana tekijänoikeuksien kannalta eivät ole maksavat asiakkaat vaan piraatit. Piraateilla on mielestään kaikki oikeudet sisältöön, vaikka he eivät ole maksaneet siitä mitään.

Hyvitysmaksukeskustelu on joka tavalla hakoteillä. Ensinnäkin se kohtelee maksavia asiakkaita ongelmana, vaikka juuri he ovat ratkaisu. Heidän hankkimansa sisältö ja ostamansa laitteet lisäävät sisällön myyntiä. Todellinen ongelma on piratismi, ei laillinen kopiointi medialta toiselle tai ajansiirto.

Asiakkaiden rahastaminen ja syyllistäminen ei ole artistien oman edun mukaista. Alan ammattilaisina heidän luulisi tietävän, miten monella eri tavalla musiikkia kulutetaan. Rahan vaatiminen kaikesta mahdollisesta ikivanhan laintulkinnan nojalla on kohtuutonta.

Toiseksi koko keskustelu menee nurinpäin: "haluamme 15 miljoonaa, miten keräämme rahat?" Oikea tapa olisi arvioida haittaa ja katsoa sitten, mikä on realistinen korvaustapa. Oma arvioni on, että jopa nykyinen 6,5 miljoonaa on selvästi yläkanttiin. Siinä on mukana paljon yrityskäyttöä ja käyttäjien omaa sisältöä (erit. kotivideot ja valokuvat) -- siis sellaista, josta ei edes ahtaan laintulkinnan mukaan pitäisi maksaa. Lavean tulkinnan mukaan ajan- ja formaatinsiirto eivät myöskään oikeuta hyvitykseen.

Tekijät vaativat maksuun oikeudenmukaisuutta ja teknisen kehityksen huomioimista, mutta jos niin tehtäisiin, maksuja pitäisi tarkistaa pikemminkin alaspäin. Teoston oma vuosikertomus 2010: "Musiikkituottajat IFPIn tilaston mukaan digitaalinen musiikkimarkkina kasvoi Suomessa 88 prosenttia vuonna 2010 ja muodostaa jo viidenneksen äänitemyynnin kokonaisuudesta."

Miksi hyvitysmaksun pitäisi kolminkertaistua, kun lisensioidun digimusiikin osuus käytöstä kasvaa tätä vauhtia? Miksi uusista laitteista, jotka lisäävät myyntiä, pitäisi maksaa rangaistusluonteista veroa? Jos musiikkimyynnistä viidennes on digitaalista, eikö ole loogista että hyvitysmaksun kertymä putoaa saman verran?

Viitteet:
Elvis ry: Suhteeton poru hyvitysmaksusta

Elvis ry: Oikeudenmukainen hyvitysmaksutaso tuottaa elinvoimaista kulttuuria

Luovan työn tekijälle jää vain känsät?

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien eli LYHTYn projektijohtaja Lauri Kaira kommentoi EFFIn hyvitysmaksukritiikkiä väittämällä, että maksu pitää "palauttaa sille oikeudenmukaiselle tasolle, jolla se on ollut aiemmin". Muutoin "tekijöille uhkaa pian jäädä käteen vain känsät".

Sikäli kun toimittajan uutiseen kirjaama vertaus on peräisin Kairalta, se ei osu lainkaan kohdalleen. Oli hyvitysmaksu millainen tahansa, luova työ harvoin tuottaa känsiä.

Twitterissä eräs luovan työn tekijä kommentoi tänään maksuja omasta näkökulmastaan. Hän oli ollut yksi vuonna 2005 valmistuneen dokumenttielokuvan kahdeksasta ohjaajasta. Anottuaan nyt ensi kertaa korvauksia hän sai hyvitysmaksupotista 90 euron tilityksen.

Summa ei ole suuri, mutta toisaalta dokumenttikin oli täysin tuntematon (ainakin minulle). Epäilen, ettei kukaan ole koskaan tehnyt siitä ensimmäistäkään kopiota. Ainakaan kukaan ei kopioisi sitä kännykkäänsä!

Lisäksi luulen, että dokumentti tehtiin alunperinkin julkisella rahoituksella. Ensin teoksia siis rahoitetaan vero- tai hyvitysmaksuvaroilla, ja sitten tekijät saavat vielä korvauksia teostensa muka-kopioinnista.

Kairan vaatimus maksun palauttamisesta jollekin tietylle tasolle on absurdi, koska mitään oikeaa tasoa ei ole. Mahdollisia vertailukohtia on rajattomasti, jokainen valitsee niistä itselleen sopivan. Parasta olisi, jos kopioinnin määrästä ja sen aiheuttamista tulonmenetyksistä olisi luotettavia arvioita tai edes selviä trendejä, mutta niitä ei (kenties tahallisesti?) ole.

Itse suosin kansainvälistä vertailua. EU:n vapailla sisämarkkinoilla kansalliset järjestelmät ovat ongelmallisia ja vääristävät kilpailua. Toisaalta sisältöä kulutetaan ja kopioidaan kaikissa maissa suunnilleen samalla tavalla, joten maksujenkin pitäisi kaiken järjen mukaan olla samaa tasoa.

Miksi siis Suomen maksut ovat jo nyt neljänneksi korkeimpia? Ruotsin maksukertymä asukasta kohti on noin puolet Suomesta. Hollanti, Norja ja Tanska ovat samaa luokkaa tai selvästi alempia. Tarkempia lukuja löytyy OKM:n omasta selvityksestä. Jos Arhinmäen ajama korotus menisi läpi, suomalaisten maksu nousisi luultavasti maailman korkeimmaksi.

Miten Kaira voi väittää, että maailman korkein taso olisi "se oikea"?

Koska hyvitysmaksu ei perustu todelliseen käyttöön, se kuvastaa lähinnä kulttuuripolitiikkaa ja oikeudenhaltijoiden lobbauksen tuloksellisuutta. Tässä suhteessa kaikki tasot ovat yhtä oikeita.

Lisäksi on syytä muistaa, että me suomalaiset maksamme myös EU:n korkeimpiin kuuluvaa arvonlisäveroa -- joka vielä lisätään hyvitysmaksuihin. Korkea ALV lisää entisestään korkean hyvitysmaksun vaikutusta, mutta lopullinen taso ei näy tilastoissa.

Suomen hyvitysmaksussa on kalleuden lisäksi toinenkin erikoisuus: sen kollektiivisten tilitysten osuus on poikkeuksellisen korkea. Monissa maissa kaikki kerätyt varat jaetaan kokonaisuudessaan tekijöille. Suomessa 40 % varoista käytetään tekijöiden "yhteisiin tarkoituksiin" (esim. Ranskassa määrä on 25 %, Islannissa 15 %, Espanjassa 20 % ja Sveitsissä 10 %).

Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota asiaan jo tekijänoikeuslain valmistelun yhteydessä vuonna 2005 (kts. perustuslakivaliokunnan lausunto 7/2005). On ongelmallista, että veroluonteista maksua kerätään yksittäisten tekijöiden nimissä, mutta tuloutetaan kollektiivisesti.

Aiemmin OKM sai itse päättää hyvitysmaksuista. Maksulla nähtiin sen veroluonteisuuden vuoksi niin paljon yhteiskunnallista merkitystä, että päätösvalta siirrettiin koko hallitukselle.

Toisin kuin Kaira uutisessa väittää, maksu ei siis ole mitätön asia -- ei yhteiskunnallisesti eikä fiskaalisesti. Oleellista on sen epäoikeudenmukaisuus ja tapa, jolla maksua on yksipuolisesti ja ilman mitään keskustelua jatkuvasti laajennettu. Hyvitysmaksuun kohdistuva kritiikki on samalla kritiikkiä koko tekijänoikeusjärjestelmää kohtaan. Vanha järjestelmä ei enää täytä 2010-luvun tarpeita, mutta vahvat järjestöt ja kansainväliset sopimukset estävät kaikki muutosyritykset.

Hyvitysmaksulla on paljon yhteistä tv-maksun kanssa. Jälkimmäiseen ollaan pitkän väännön jälkeen tekemässä isoja uudistuksia. Saa nähdä, milloin tekijänoikeusasioissa uskalletaan tehdä vastaavaa.

(kirjoitusta muokattu 10.12.2011)

Artistien aika lopettaa uhriutuminen

Arhinmäen pyrkimys tuoda hyvitysmaksu tietokoneille on ykskantaan väärin. Tietokoneiden kiintolevyillä ei ole laillisesti kopioituja elokuvia ja musiikkia. Elokuvia ei voi olla, sillä dvd-levyjen kopiointi kiellettiin vuoden 2006 tekijänoikeuslaissa.

Kun sallitun kopioinnin piiri kutistui, hyvitysmaksun tariffeja olisi pitänyt vastaavasti laskea. Niin ei tietenkään tapahtunut. Elokuvien ainoa laillinen lähde ovat nykyisin digi-tv:stä tallennetut ohjelmat. Kuinka monella on tällaisia kiintolevyllään?

Kysyn siis vielä uudelleen: mistä kiintolevyille on tullut se aineisto, jonka nojalla maksua voidaan periä? Tekijänoikeuslain mukaan tällaista kopiointia pitäisi vieläpä tapahtua "merkittävässä määrin".

Saman kysymyksen esitän dvd-levyistä: mitä sellaista niille kopioidaan, että se oikeuttaa perimään maksua kaikilta tyhjien aihioiden ostajilta?

Epäilemättä näillä alustoilla on elokuvia ja musiikkia, mutta ne on ladattu laittomasti netistä eivätkä siksi oikeuta hyvitykseen.

Ehkä ei tarvitsekaan. Hyvitysmaksun määräämisestä on tullut puhdasta kulttuuripolitiikkaa. Maksua ei voi perustella kopioinnin määrällä, joten sitä perustellaan vain tuen tarpeella. Tällainen ajattelu on kuitenkin ristiriidassa tekijänoikeusdirektiivin kanssa ja maksun veroluonteisuuden kannalta muutenkin ongelmallista.

Myös matkapuhelinten kohdalla voisi pohtia, mistä niiden musiikki on peräisin, mutta kysynpä provosoivasti toisin: pitäisikö hyvitysmaksua mieluummin jakaa puhelinvalmistajille?

Miksi aina oletetaan, että tekniikka riistää artisteja ja aiheuttaa heille menetyksiä? Todellisuudessa suhde on kaksisuuntainen: tekniikan avulla artistit saavat uusia kanavia itsensä ja sisältönsä myymiseen. Levysoittimet, magnetofonit, c-kasetit ja vhs-nauhurit eivät peloista huolimatta tappaneet sisältöbisnestä vaan päinvastoin kasvattivat sitä. Matkapuhelin on jälleen uusi kanava, joka lisää sisällön kulutusta eri muodoissaan. Pitäisikö siitä rangaista vai pikemminkin palkita?

Taiteilijoiden olisi aika lopettaa uhriutuminen. Kaikki eivät suinkaan yritä riistää heitä. Laiteteollisuudella, artisteilla ja kuluttajilla on yhteinen etu. Tähän asti kaikki ovat hyötyneet kehityksestä. Miksei niin kävisi jatkossakin?

Hyvitysmaksun tuotto on laskenut siksi, että käyttötavat ovat muuttuneet. Kuunnellaan sitä, joka varmasti tietää: "Kasvua tuli erityisesti kaupallisesta televisiotoi­minnasta sekä online­markkinoilta... Digitaalisen musiikin kulutus kasvoi viime vuonna Suomessa ennätystahtia, ja vuosi 2010 merkitsi läpilyöntiä musiikin streaming­ palveluille."

Lainaus on -- yllätys, yllätys -- Teoston tuoreimmasta vuosikertomuksesta.

Lisäys klo 10:

Tietokone-lehden bloggaaja Ville Oksanen on pyytänyt hyvitysmaksun valmisteluun liittyvät ministeriöiden asiakirjat ja laittanut ne nettiin muidenkin tutkittaviksi.

Asiakirjoista mielenkiintoisin on OKM:n oma neuvottelumuistio, koska siinä pohditaan maksun kehittämistä. Teksti on muutoin asiallista ja varsin neutraalia, kuten viranomaiselle kuuluukin, mutta s. 4-5 on teksti "Tallentavien TV-laitteiden myynti on laskenut. On kuitenkin täysin mahdollista, että tämän tuotekategorian myynti lähtee myöhemmin nousuun. Lisäksi tämän tyyppisten laitteiden hyvitysmaksu on korkea, jolloin pienestäkin myyntimäärästä tulee tärkeää lisätuloa." Tämä särähtää omassa korvassani.

Muistiossa OKM kritisoi perustellusti ns. kopiointitutkimuksia, joista ei pysty päättelemään juuri mitään todellisen kopioinnin määrästä. Sivulla 9 on kappale: "Vuoden 2010 matkapuhelintutkimuksen mukaan alle puolella niistä, joilla oli musiikkiominaisuudella varustettu puhelin, oli tallentanut musiikkitiedostoja puhelimeen. Matkapuhelintutkimuksen tulokset osoittivat, että matkapuhelinten käytössä yksityisessä kopioinnissa ei ollut juurikaan tapahtunut muutoksia verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin."

Kaiken tämän jälkeen ministeriö kuitenkin päätyy (s. 11) esittämään maksujen korotuksia JA maksupohjan laajentamista: "Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan hyvitysmaksun pohjaa tulee laajentaa ja maksun tasoa nostaa, jotta tekijöille tulisi kohtuullinen korvaus yksityisestä kopioinnista aiheutuvasta haitasta."

Uutta on myös se, että asetusta ei tarvitsekaan uusia vuoden päästä, vaan nyt määritellyt korkeat taksat voisivat jäädä voimaan "toistaiseksi".

Vielä yksi kiinnostava asia: digiboksien hyvitysmaksua halutaan nostaa, koska kiintolevyjen kapasiteetti on noussut. Kun laitteiden hinta on kuitenkin pysynyt samana tai jopa laskenut se merkitsee, että hyvitysmaksun prosentuaalinen osuus kasvaa. Ehdotettu 36 euron maksu tietäisi 300 euron hintaisesta laitteesta jo 15 prosentin osuutta (laskettuna verottomasta hinnasta, koska myös hyvitysmaksun päälle tulee vero).

Digiboksien taksakorotukset tulisivat sopivasti nyt, kun moni vaihtaa digiboksin perustarkkuudesta hd-malliin lähetysten alettua. Ovelaa! (sivulta 2 käy ilmi, että digiboksit ovat hyvitysmaksutulon ylivoimaisesti suurin tuloerä).

Joku on ihmetellyt, miksi jaksan olla niin kiinnostunut 10-15 miljoonan euron rahavirroista. Kyse on oikeudenmukaisuudesta.

================
Lisäys 3.12.2011:

Kokosin pientä kansainvälistä vertailua aiheesta.

Ruotsin hyvitysmaksu: http://www.copyswede.se/

DVD+R -levyn maksu n. 0,29 eur (Suomessa 0,60 eur)

Ruotsin hyvitysmaksutulo 2010: n. 9,8 miljoonaa euroa
Suomen hyvitysmaksutulo 2010: n. 6,5 miljoonaa euroa
Ruotsin väkiluku: n. 9,5 miljoonaa
Suomen väkiluku: n. 5 miljoonaa

Mp3-soitin 16 Gt hyvitysmaksu Ruotsissa: 5,4 euroa
Mp3-soitin 16 Gt hyvitysmaksu Suomessa: 10 euroa

Jos hyvitymaksu laajenee, Suomessa on ensi vuonna ilmeisesti maailman korkeimmat hyvitysmaksut.

Hollannin hyvitysmaksutariffit: http://www.thuiskopie.nl/nl/tarieven

Onpa erikoista, että dvd-r ja dvd+r -levyt on hinnoiteltu eri tavalla. En keksi mitään syytä, miksi dvd+r on 0,40 eur ja dvd-r 0,60 eur/levy (jälkimmäinen sama taksa kuin Suomessa).

Hollannissa oikeudenhaltijat vaativat vasta nyt mp3- ja kiintolevytallentimia maksun piiriin: http://www.thuiskopie.nl/assets/cms/File/Letter%20from%20European%20right%20holders%20organisations(1).pdf

Jos oikein tulkitsen hollantia eli näitä tekstejä:

Kerncijfers op basis van jaarverslag 2010:

Incassostromen (* € 1.000):
audio € 125
video € 268
data € 2.299
dvd € 8.129
Totaal geïncasseerd: € 10.821

Hollannin hyvitysmaksukertymä 2010 oli 10,8 miljoonaa euroa. Maan väkiluku on 16,5 miljoonaa.

Tanskan sivuista en saa mitään tolkkua, hinnasto kuitenkin löytyy: http://www.copydan.dk/DK/Bandkopi/Blanke%20medier/Priser.aspx

Dvd-levyn maksu olisi DKK 7,5:n kurssilla 0,46 euroa (Suomi 0,60 euroa).

Ilmeisesti kiinteä 0,65 euron hyvitysmaksu myös usb-tikuilla ja muistikorteilla, mutta ei digibokseilla, mp3-soittimilla, ulkoisilla kiintolevyillä, älypuhelimilla tai tietokoneilla.

Jos joku tanskaa ymmärtävä selvittämään vuosittaisen maksukertymän, kuulisin mielelläni.

Norjan luvut: http://www.norwaco.no/Privatkopiering

Hyvitysmaksua ei ole, valtio korvaa kopioinnin suoraan edunsaajille. Korvaussumma v. 2011 41,1 miljoonaa Norjan kruunua vastaa 5,3 miljoonaa euroa. Norjan asukasluku 4,9 miljoonaa eli käytännössä sama kuin Suomessa.

Näiden lukujen valossa on vaikea nähdä, miksi Suomessa "oikea" hyvitysmaksutulo olisi 15 miljoonaa? Vain siksi, että suomalaiset ovat muutenkin tottuneet maksamaan kaikesta muita enemmän?

Miksei kansainvälistä vertailua koskaan esitetä hyvitysmaksukeskustelun yhteydessä? Miksi tekijänoikeusjärjestöt pyrkivät pikemminkin pimittämään asukasta kohti lasketut maksutulot?

Haastan Arhinmäen vastaamaan hyvitysmaksusta

Ministeri Arhinmäki on eilen vastannut hyvitysmaksuun liittyvään kritiikkiin blogissaan.

Sen pohjalta haastan Arhinmäen vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Lainaus ministeri Arhinmäen blogista: Kokonaisuudistusta odotellessa pitää turvata luovan työn tekijöiden toimeentulo nykyisellä järjestelmällä.

Direktiivin mukaan hyvitysmaksulla korvataan haittaa, jota yksityinen kopiointi aiheuttaa tekijöille. Ajatus siitä, että hyvitysmaksulla olisi jokin "oikea" taso on nurinkurinen ja direktiivin vastainen. Hyvitysmaksu on korvausta aiheutuneesta haitasta, ei luovan työn tukimuoto.

Jos hyvitysmaksua halutaan uudistaa, pitää tutkia millaista kopiointia tapahtuu ja arvioida sen aiheuttamia menetyksiä. Pitää myös ottaa huomioon, että aiempia tallennusalustoja (erit. dvd-aihiot) käytetään suhteellisesti yhä enemmän omien tiedostojen (mm. digikuvat) tallentamiseen, ja tällöin niiltä perittävän hyvitysmaksun tulee laskea. Tähän asti hyvitysmaksuja on (yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta) vain laajennettu. Miksi hyvitysmaksu vain laajenee? Mikä on se vahinko, jota "korvataan" esimerkiksi ajansiirtoon tarkoitetuilla digibokseilla tai dvd-aihioilla?

2. Lainaus blogista: ...uuden älypuhelimen hinta kallistuisi muistin koon perusteella 1,5-4 euroa. Tämä ei ole mielestäni kohtuuton hinta sille, että sillä voi kompensoida tekijöiden menettämää tuloa.

Jos siirrän omia cd-levyjäni mp3-muotoon puhelinta varten, mitään menetystä ei tapahdu. Jos ostan musiikkia puhelimeen Nokian tai Applen verkkokaupasta, tekijät saavat päinvastoin lisätuloa. Moni kuuntelee puhelimella FM-radiota eli kanavia, jotka maksavat soittokorvauksia. Mitä enemmän radiokuuntelijoita, sitä enemmän tekijät saavat korvauksia. Mikä siis on matkapuhelinten tekijöille aiheuttama tulonmenetys?

3. Lainaus blogista: Hyvitysmaksu menee tekijöiden toimeentuloon. Yli puolet maksusta on tätä suoraa korvausta.

Vastaavasti vähän alle puolet tulosta tilitetään järjestöjen kautta yhteisiin tarkoituksiin mm. apurahoina. Huoli hyvitysmaksutulon laskusta liittyy erityisesti tähän osuuteen, koska individuaalikorvaukset ovat joka tapauksessa hyvin pieniä (ja epäoikeudenmukaisia, koska ei voida tietää kenen teoksia oikeasti on kopioitu, ja ulkomaisille tekijöille rahoja ei tilitetä käytännössä lainkaan). Onko kohtuullista, että apurahajärjestelmän tulot kerätään yksityisoikeudellisella maksulla, jonka määräytymisperuste on näin kiistanalainen? Eikö tällainen toiminta kuuluisi valtion vastuulle? Mistä AVEK, ESEK ja LUSES hankkivat varansa ennen kasettimaksua?

Lopuksi pari omaa kysymystä:

4. Tiedättekö, että suomalaisten maksamat hyvitysmaksut ovat jo nykyisellään maailman neljänneksi korkeimmat, ja että laajennettu järjestelmä nostaisi ne luultavasti maailman korkeimmiksi? Miksei kansainvälistä vertailua maksuista esitetä julkisuudessa, vaikka kopioinnin tilanne ja laskevan hyvitysmaksukertymän ongelma on kaikissa maissa samanlainen?

5. Sisällön kopiointi on vähentynyt kiristyneen lainsäädännön ja toisaalta tekniikan muuttumisen vuoksi. Spotify soittaa musiikin ilman teoskappaleita, operaattorit tarjoavat iptv:n osana nettidigibokseja, tv-kanavat lähettävät ohjelmat jopa kolmeen kertaan, musiikki ostetaan digitaalisina latauksina puhelimeen ja pc:hen... Se maailma, johon hyvitysmaksu yrittää tarrautua, on häviämässä. Maksujen laajentaminen puhelimiin tai tietokoneisiin on väistämättä hätäratkaisu, jonka maksajat kokevat epäoikeudenmukaiseksi ja joka lisää houkutusta piratismiin. Onko tämä kaikki todella tekijöiden oman edun mukaista?

Kukaan ei kiistä tarvetta tukea luovan työn tekijöitä, mutta sen on tapahduttava oikeudenmukaisesti. Jos tukirahoja kerätään veroluonteisena maksuna kaikilta kansalaisilta, järjestelmän on oltava avoin ja sen perustelujen kestäviä. Nyt näin ei ole.

Lopuksi vielä lainaus blogista: Tekijänoikeuskeskustelussa tuntuu olevan leirejä, jotka eivät valittavasti löydä keskusteluyhteyttä.

Tähän asti tekijänoikeusasioista ei ole haluttukaan käydä avointa keskustelua. Asiat on tuotu julkisuuteen valmiiksi sovittuina. Näin oli käymässä myös hyvitysmaksun laajentamiselle, kunnes Aamulehti uutisoi asian.

Teillä, ministeri Arhinmäki, on nyt hyvä tilaisuus muuttaa käytäntöä ja edistää keskusteluyhteyden syntymistä.