Yleisradio voisi varoittaa tietoturvasta susijengin mainostamisen sijaan

Itä-Suomen poliisi on taas kunnostautunut julkaisemalla tilastoja ja tapauskuvauksia nettihuijauksista. Tiedotteen mukaan yksin Itä-Suomessa huijarit aiheuttivat vuonna 2025 rikosvahinkoa 7,8 miljoonan euron verran.

Samassa tiedotteessa kerrotut tammikuun tapauskuvaukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Täydet pisteet avoimuudesta! Se hyödyttää meitä kaikkia. Esille nousevat varsinkin turvatili-huijaukset, joissa uhrit menettivät viisinumeroisia summia.

Tiedote listaa uhrien iät vuosikymmenen tarkkuudella. Vanhin uhreista oli syntynyt 1930-luvulla, nuorin 1970-luvulla. Useimmat sijoittuvat 40-50-luvuille eli ovat 67-86-vuotiaita. Heidän tileiltään on viety kymmeniätuhansia euroja. Ei ole järkevää säilyttää näin suuria summia käyttötileillä, mutta pankeille se tietenkin sopii, ja vanhat tavat istuvat tiukassa. "Sijoittaminen on niin epävarmaa", moni eläkeläinen ajattelee ja altistaa samalla itsensä tilin tyhjentämiselle.

Kaiken varoittamisen jälkeenkin ihmiset menevät yhä turvatili-huijauksiin. Ei ihme, että soittajia ja yrittäjiä riittää. Vanhemmat ihmiset eivät osaa varoa, kun selvää suomea puhuva huijari soittaa ja kertoo epäilyttävistä tilitapahtumista. Kaikilla ei ole lapsia tai lapsenlapsia kertomassa vaaroista, eikä tämä kohderyhmä useinkaan seuraa internet-uutisointia. Vanha elämänkokemus ja luottamus pankkeihin altistavat huijaukselle.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että tässä olisi julkisen palvelun tehtävä Yleisradiolle. Vanhemmat ihmiset katsovat yhä ahkerasti televisiota, varsinkin puoli yhdeksän uutisia.

Mitä Yle näytti eilen juuri ennen 20.30 alkavia uutisia? Omien ohjelmiensa mainoksia.

Shakermania-mainos

Ensin tuli nuorille suunnatun Sneakermanian videomainos (kuvassa vain sen loppu). Lisäksi nähtiin Modernit miehet -sarjan mainospätkä.

Lisäksi tuli mainos, jossa Anni kertoo rakastuneensa lomalla:

Anni on rakastunut...

Ei, rakkauden kohteena ei ollut mies, vaan susijengi, jonka vuoksi Annin tekee mieli suorastaan ulvoa ilosta. Susijengin mainos on mielestäni nolo.

... ja ulvoo siksi ilosta susijengiä.

Miksi Yle ylipäätään mainostaa Suomen koripallojoukkuetta? Tai omaa urheilutoimitustaan? Miksi se näyttää parhaaseen katseluaikaan omia mainoksiaan? 

Paljon hyödyllisempää ja julkiselle palvelulle sopivampaa olisi varoittaa netti- ja pankkihuijauksista: "Ei, pankki ei koskaan soita sinulle ja pyydä siirtämään rahoja turvatilille". Tätä viestiä voisi toistaa vaikka joka ilta ennen puoli yhdeksän uutisia. Toisto on oppimisen edellytys, varsinkin ikäihmisillä. Siksi tietoiskua ja varoitusta voisi esittää joka ilta.

Susijengi hoitakoon oman markkinointinsa. Suomi tarvitsee tietoturvaa, joka tavoittaa myös huijauksille alttiit kansalaiset - ne, joilla on rahaa huijattavaksi ja jotka eivät seuraa nettiuutisia.

Yleisradio yrittää podcast-innostuksessaan häivyttää radion

Yleisradio haluaa seurata aikaansa. Yle Areenassa vanha radio-sana on häivytetty lähes näkymättömiin. Se on harmi, sillä moni haluaisi yhä kuunnella wanhanaikaista lineaarista radiota.

Areenasta radio-sanaa pitää saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kun menee sivulle https://areena.yle.fi, palvelu avautuu TV-sivulle https://areena.yle.fi/tv:

Yle Areena - etsi kuvasta sana "radio".

Ylärivin valikossa ovat Ylen nettisivun osiot Uutiset, Areena (se missä nyt ollaan), Urheilu ja Valikko. Areenan sivulla ovat Ohjelmat, Suorat, TV-opas, Podcastit, Lasten Areena.

Vielä jokin aika sitten television rinnalla oli sana Radio, mutta nyt sen paikalle on vaihdettu Podcastit. Radiota ei näy missään.  Jos painetaan Suorat, nähdään suorat tv-ohjelmat, mutta ei mitään radiosta:

Suorat - mutta vain tv:n puolelta.

Eikö radiolla ole suoria ohjelmia? Kokeillaan sitten aloitussivulta vaihtoehtoa Ohjelmat:

Yle Areenan Ohjelmat.

Täälläkin näkyy vain tv-ohjelmia. Eikö radiolla ole mitään ohjelmia?

Vihdoin Ylen nettisivuston Valikko-kohdan listaan piilotettuna löytyy sentään vielä tuttu sana: Radio. 

Ylen valikosta löytyy viimein kohta Radio.

Yle Areena näyttää olevan vain televisiopalvelu ja Radio on osa Ylen yleistä nettisivustoa. Radio-kohta ei kuitenkaan avaa radiokanavia, vaan tarjoaa podcasteja - ja millaisia ohjelmia ne ovatkaan: 

Ylen Radio suosittelee roiseja podcasteja.

Aihevalinnat yllättävät: "Mikä keissi - roisia läppää mummoista masturbaatioon", "Yksin tehty lapsi S3", "Olenko perseestä? Safe space kaikille perseilijöille", Tiedetrippi, Yle urheilun podcast ja "Miksei kukaan kertonut - tunteita, seksiä ja suoraa puhetta". 

Ylen mielestä Radio on siis nykyään podcasteja. En pahastu aiheista, mutta ne kertovat Ylen kosiskelevan nuoria ja unohtavan muut. Huomaa, että olen kirjautunut Yle Tunnuksella. En kuitenkaan usko, että nämä suositukset heijastelisivat millään tavalla omaa kuunteluani, sillä olen kuunnellut Areenasta ainoastaan perinteisiä radio-ohjelmia (joiden kuvat näkyvät alempana, mm. Ykkösaamu, Roman Schatz, Ruben Stiller, Kulttuuriykkönen, uutiset ym).

Ja vihdoin tästä Podcast-osiosta löytyvät myös kanavien live-kuuntelu:

Radiokanavat löytyvät Podcast-osastolta.

Huomaa, että olemme siis Podcast-osastossa, kuten AREENA ja url-osoite kertovat. Sieltä löytyvät vihdoin myös radiokanavien ohjelmatiedot (samanlainen sivu kuin aloituksen TV-opas). Radio on siis nykyään nimeltään Podcast:

Radion ohjelmatiedot löytyvät vihdoin.

Ohjelmatiedoissa pistää silmään Yle Radio 1:n klo 17.10 ohjelma, jonka nimi on "Uutispodcast: Whatsapp käy kuumana, kun lobbari yrittää vaikuttaa hallitusneuvotteluihin".

Mitä ihmettä Yleisradiossa on tapahtunut radiolle? Ovatko Yle Radio 1 ja Yle Radio Suomi jatkossa Yle Podcast 1 ja Yle Podcast Suomi? Pitäisikö yhtiön oma nimi Yleisradio vaihtaa Yleispodcastiksi?

Jää vaikutelma, että Yle on nuorisoa tavoitellakseen lähtenyt podcast-markkinoille ja hylännyt perinteiset radiokuuntelijat. Radio-osio on piilotettu podcastien alle, josta sitä saa hakemalla hakea. Onko tämä nuorison kosiskelua vai yrittääkö Yle tietoisesti kutistaa radiota, josta koko yhtiö on saanut alkunsa, ja jonka pitäisi tarjota julkista palvelua rinnan tv-toiminnan kanssa?

Eikö wanhaa radiota voisi jättää ennalleen? Onhan Ylellä jo erillinen nuorten kanava YleX ja ruotsinkielisillä omansa.

Vanha aloitusvalikko näytti tältä:

Ennen Radio oli TV:n rinnalla.

Mielestäni Areenan pitäisi edelleen tarjota sekä tv- että radiosisältö rinnakkain. Live-kanavien ja ohjelmaoppaiden pitäisi olla samanarvoiset ja vaihdon televisiosta radioon ja takaisin pitäisi onnistua suoraan. Nyt radiosta on tehty jonkinlainen "live-podcast", jotta edes sanaa ei tarvitse käyttää. Podcastien pitäisi olla Radion alalaji (tallennettuja radio-ohjelmia) tai sitten omana, kolmantena kohtana aloitussivulla.

Podcasteilla ei ole edes suomenkielistä termiä. Puhelma (vrt. kuunnelma) olisi aika hyvä, mutta jos Yle muuttaa myös radion musiikkiohjelmat podcasteiksi, puhelma ei oikein toimi. 

Vaikka podcastit ovat nyt suosittuja, niitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Osa podcasteista on löysää jutustelua, jota ei jaksa loputtomiin kuunnella. Ylen ohjelmat ovat toimitettuja ja aikuisille suunnatut sisällöt ammattitaidolla tehtyjä, kuten pitääkin. 

Radio on pitänyt asemansa jo yli sata vuotta, podcastien kulta-aika voi mennä nopeasti ohi. Julkisen palvelun pitäisi luottaa radion voimaan eikä lähteä muotivirtausten perään.

Seuraavaksi mummovero?

YLEn rahoitus on nyt järjestyksessä joten eiköhän laiteta seuraavaksi kuntoon vanhusten asiat? Vanhat mummot, jotka ovat aikoinaan rakentaneet tätä maata ja nykyistä hyvinvointiamme, joutuvat makaamaan laitoksissa puutteellisissa oloissa. Hoitopaikkoja ei riitä kaikille, joten lapset ja lastenlapset joutuvat tekemään ylimääräistä ja palkatonta työtä omaishoitajina.

Minusta tämä asia kuulostaa vähintään yhtä tärkeältä kuin sähköinen viestintä, joten eiköhän säädetä mummovero. Kun jokainen kansalainen maksaa tuloistaan 0,64 prosenttia vanhustyöhön merkittyä veroa, saadaan kerättyä 500 miljoonaa vuodessa. Sillä tekisi jo ihmeitä.

Veron periminen kaikilta on perusteltua ja oikeudenmukaista, sillä jokaisella meistä on vähintään kaksi mummoa. Joillakin on sen lisäksi isoisä tai pari.

Mummojen on kuitenkin turha odotella rahojaan. Veroista päättää eduskunta ja Yleisradio on sen omaisuutta, kun taas mummot ovat jälkeläistensä vastuulla.

On toinenkin ratkaiseva ero: vaipoissa makaavilla mummoilla ei ole vaikutusvaltaa. Yleisradiolla on. Kukaan kansanedustaja ei halua joutua sen epäsuosioon. Kukaan ei halua ottaa sitä riskiä, että joutuisi tutkivan journalismin silmätikuksi tai ettei enää saisi kutsuja YLEn keskusteluohjelmiin. Niiden tuoma näkyvyys on poliitikolle elinehto.

Veroratkaisun jälkeen moni kansanedustaja selitti, miten tärkeää on varmistaa monipuolisen viestinnän säilyminen, turvata kansan sivistäminen ja säilyttää alan kotimainen osaaminen. Paria viikkoa aiemmin sama eduskunta oli päättänyt lehtitilausten arvonlisäverosta, eikä näillä arvoilla nähty liiemmin merkitystä.

Edustaja Sasi piti kotimaista lehdistöä osaamattomana ja kehotti lukemaan mieluummin Financial Timesia. Ilmeisesti YLEn toiminta on sitten vähintään yhtä laadukasta kuin BBC:n? Tosin BBC joutuu leikkaamaan budjetistaan 20 prosenttia, kun taas YLEn rahoitus nousee joka vuosi indeksin verran.

Eduskunta pitää huolen omistaan.

PS. Maksu ei tarkkaan ottaen ole vero, koska niiden tuotto riippuu tuloista tai kulutuksen määrästä (alv, bensa ym). YLE-"veron" tuotto on sovittu etukäteen, joten laman tullessa maksu nousee indeksiä enemmän. Jos ihmisten tulot laman myötä laskevat, muut maksavat enemmän.

YLE kehuu tv-toimialaa

Harvoin pääsee johtaja kehumaan omaa yritystään Hesarin pääkirjoitussivulle siten kuin ohjelmajohtaja Olli-Pekka Heinonen Yleisradiota viime viikolla (HS 11.7.2011: Suomalainen televisio on menestystarina).

Insinöörinä en ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa "Ei siis ole merkityksetöntä, miten suomalaiset osaavat kertoa kuvallisesti tarinoita ja välittää tietoa. Mikä on Suomen kyky synnyttää visuaalisina tarinoina ja viihteenä sitä pehmeää valtaa, jonka sanotaan määrittävän kansainvälisiä suhteita tulevaisuudessa?", mutta oletan sen viittaavan johonkin hienoon.

Sen sijaan ymmärrän, kun Heinonen kehuu suomalaisen television demokraattisuutta: Yhteiskunta on halunnut sen olevan jokaisen ulottuvilla. Maanpäällisen jakelun 99,9 prosentin peitto lienee maailmanennätys lajissaan. Totta, tv-maksun ja pakollisen digitalisoinnin kautta valtiolla on vahva ote tv-toimialaan. Maailmanennätyksellä en liikaa elvistelisi - Suomi on harvaanasuttu maa, joten meidän on vielä pakko turvautua antennijakeluun. Keski-Euroopan maissa kaapeli- ja satelliittijakelu ovat vallitsevia. Korkea peitto kertoo pikemmin jälkeenjääneisyydestä kuin edelläkävijyydestä.

Heinonen kehuu myös miten "television katselu on jatkuvasti lisääntynyt, vaikka välineen on jo vuosia kerrottu olevan kuoleman kielissä". Hän jättää mainitsematta, että katselu painottuu yhä voimakkaammin 50+ ryhmään ja eläkeläisiin, joiden lukumäärä kasvaa väestön ikääntyessä. Nuoria television on yhä vaikeampi tavoittaa.

Onko tv-katselun lisääntyminen ylipäätään toivottavaa kehitystä? Mitä hyvää on siinä, että ihmiset jäävät makoilemaan kotisohville ja tuijottamaan passiivisina amerikkalaisia sarjoja? Eikö pitäisi mieluummin tavoitella tv-katselun vähentämistä?

Kärjistäen voisi sanoa, että YLEn kehuma tv-katselun lisääntyminen on vähän kuin Alko kehuisi viinankulutuksen kasvaneen.

Heinonen oli itse ratkaisevassa roolissa television digitalisoinnin alkumetreillä. "Ilman digitalisoitumista televisio olisi kuollut", hän kirjoittaa. Digitalisointi moninkertaisti kanavien määrän ja ulkomaisen ohjelmatarjonnan, mutta vuorovaikutteiset palvelut, kotimaisen ohjelmatoiminnan kukoistus tai ulkomaille myytävä osaaminen jäivät saavuttamatta. Tällaista tulosta olisi 10 vuotta sitten pidetty katastrofaalisena lopputuloksena. Vain vahva jälkiviisaus kääntää sen menestykseksi.

Jääkiekon MM-ottelut ja paljon muuta urheilua ovat siirtyneet maksukanaville. Katsojien mielestä se ei kuulosta menestystarinalta.

Ironista kyllä, saman päivän Aamulehden uutinen antaa ihan päinvastaisen kuvan kotimaisen tv-alan menestyksestä: "Suomi on tyhjä kohta tv-maailman kartassa". Suomalaisen tv-alan vienti on 2-3 miljoonaa euroa vuodessa, kun Ruotsin vastaava luku on 200 miljoonaa ja pienen Hollannin peräti miljardi. Jopa Israel vie enemmän tv-ohjelmia kuin Suomi, vaikka heprea muodostaa melkoisen kielimuurin.

Kotimaisessa tv-tuotannossa on aivan liian paljon halvalla tehtyä huttua ja reality-sarjaa (poliisit, pelastushelikopteri, pelastajat, rajajääkärit jne). Kiitos digitalisoinnin, kanavia on mutta sisältöä ei.

Heinosen kirjoituksen tarkoitus näyttääkin olevan yhtiön oman rahoituksen turvaaminen: "Yleisradio on yhteiskunnan instrumentti demokratian ja riippumattoman tiedonvälityksen sekä suomen kielten ja kulttuurin tukemiseen. Ylen rahoituksen pitkäjänteinen turvaaminen on kannanotto näiden asioiden puolesta... Yleisradion rooli on monin tavoin keskeinen, kanavoihan Yle muun muassa noin 50 miljoonaa euroa vuosittain Ylen ulkopuoliseen luovaan talouteen."

Syksyllä nähdään, miten tätä kotimaisen tv:n "menestystarinaa" jatkossa rahoitetaan.

Tänään 50... eikun 60 vuotta sitten

Ylen radiossa on ollut hauska ohjelma, jossa luetaan joka päivä uutistapahtumia 50 vuoden takaa. Odotin kiinnostuksella uutisten siirtymistä 1960-luvun puolelle... mutta mitä tapahtuikaan?

Ohjelman nimeksi vaihdettiin "Tänään 60 vuotta" ja sen paikalla alettiin soittaa ilmeisesti kymmenen vuoden takaisia ohjelmia. Näppärää sisällön kierrättämistä, joka tulee kaiken lisäksi halvaksi. Ja kymmenen vuoden päästä kierros voidaan taas aloittaa alusta, silloin nimellä "Tänään 70 vuotta".

Kuka vielä väittää ettei Yle osaa säästää?

YLEn toimitusjohtajan palkka 25 000 eur/kk

YLE maksaa tänään aloittaneelle uudelle toimitusjohtajalleen 25 000 euron kuukausipalkkaa. Jos tieto pitää paikkansa, se on kerrassaan hämmentävä.

Edeltäjä Jungner ei ollut missään palkkakuopassa hänkään, palkka oli 16 000 euroa, mutta yhdeksän tuhannen euron korotus on täysin kohtuuton YLEn nykyisessä tilanteessa. [Jälkeenpäin on selvinnyt, että tämä oli peruspalkka 5 vuotta sitten, sen jälkeen oli tullut n. 2 000 euron korotus kuukausipalkkaan]

Miten YLE voi tämän jälkeen vaatia tv-maksun korotusta, kun lähes kahden tuhannen katsojan maksu menee kokonaisuudessaan toimitusjohtajan palkkaan? Jungner oli halukas jatkamaan tehtävässä ja olisi luultavasti tyytynyt 16 000 euroon. Eikö tämä painanut valinnassa mitään?

Ja nyt on siis kyse YLEstä, joka ei ole taloudellista voittoa tavoitteleva, kovilla markkinoilla kilpaileva yritys tehtävänään tuottaa lisäarvoa omistajille. YLEn tehtävänä pitäisi olla julkinen palvelu. Kun palkka kerätään pakolla katsojilta, sen pitäisi olla kohtuullinen. Maksajien pitäisi päästä sanomaan mielipiteensä asiasta, näinhän se on yrityksissäkin. Yhtiökokouksessa osakkaat pääsevät ääneen.

Jos YLE on oikeasti eduskunnan laitos, nyt sen on aika reagoida. Aikovatko kansanedustajat todella hyväksyä tällaisen palkankorotuksen? Miten he sen jälkeen perustelevat kansalle vuosittain nousevan tv-maksun? Miksi YLE tämän jälkeen olisi säästötoimien ulkopuolella, kun koulut, terveydenhuolto ja monet muut yhteiskunnan keskeiset toiminnot joutuvat säästämään joka päivä?

Kuinka moni katsojista aikoo protestoida irtisanomalla tv-maksunsa? Ellei meiltä muuten kysytä mitään, äänestämme omalla tavallamme.


Lisäys 17.30: Uuden uutisen mukaan YLE perustelee palkkaa niin, että "Kivisen palkkataso sijoittuu valtionyhtiöiden toimitusjohtajien palkkatasojen keskivaiheille. Se on myös samalla tasolla kuin muiden samansuuruisten yritysten toimitusjohtajien keskimääräinen palkkataso."

Onko YLE unohtanut, millä alueella yhtiö toimii? YLEn toimintaympäristö on täysin suojattu kilpailulta, sen rahoitus peritään jokaiselta tv-maksun maksajalta. YLEn tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tuottaa julkista palvelua.

Jos tämä asia on unohtunut YLEltä (ja näköjään myös sen hallitukselta), onko asia unohtunut myös kansanedustajilta?

Korkea palkka ja bonukset voivat olla perusteltuja, jos yhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla ja johdon tuloksia voidaan mitata. Mikä on YLEn onnistumisen mittari? Se, paljonko yhtiö saa kasvatettua liikevaihtoaan (eli kuinka suuren lupamaksun se saa läpi eduskunnassa)? Vai se, paljonko YLEä katsotaan? Vai jokin muu?

Lisäys 4.5.2010: Hallituksen puheenjohtaja perustelee palkkatasoa sillä, että se on "samalla tasolla muiden samansuuruisten yritysten toimitusjohtajien kanssa". Ja 25 000 on näköjään peruspalkka, jonka päälle tulevat vielä bonukset - ne voivat olla jopa 1,5 kuukauden palkan verran.

Tässä on jotain pahasti vinossa. YLE ei ole tavallinen yritys. Se saa rahoituksensa kansalaisten kukkarosta, se ei pyri tekemään taloudellista voittoa eikä sillä oikeasti ole kilpailijoita. Jakaako YLEn ylin valvoja (ja meidän asiakkaiden sekä osakkeenomistajien edustaja) eduskunta käsityksen siitä, että YLE on tavallinen valtionyhtiö? Sitten se saa hankkia tulonsa mistä parhaaksi näkee.

Mistä tulevat ne 1,5 kuukauden bonukset, joita tässä yhtiössä voidaan maksaa voittoa tuottamattomasta työstä, kun muualla hallinnossa joudutaan supistamaan ja säästämään? Jos taloudellinen tulos ei ole bonusten perusteluna niin mikä sitten on? Miten mitataan julkisen palvelun tavoitteen toteutumista?

Vaatiiko julkisen palvelun johtaminen lähes 3000 katsojan tv-maksun? Jos näin tosiaan on, en itse aio olla maksajien joukossa.

Parasta YLEssä on radio

Yleisradion tehtävistä ja asemasta puhuttaessa huomio kohdistuu yleensä vain televisioon. Se on harmi, sillä parasta YLEssä on radio. Se jää turhan helposti tv-puolen varjoon, vaikka nettikuuntelu ja podcast-tekniikka ovat avanneet radiojakelulle aivan uudet mahdollisuudet. Radiota kuuunnellaan nykyisin enemmän kuin koskaan.

Radiossa YLE toteuttaa esimerkillisesti julkisen palvelun tehtäväänsä. Kaupallisista radioista on tullut jatkuvatoimisia jukebokseja, joissa juontajat heittävät läppää biisien välissä ja järjestävät kuulijoille lapsellisia kilpailuja. Vähän väliä ohjelman keskeyttävät mainokset, joista useimmat ovat kökköjä. Hyvä radiomainos on harvinaisuus.

YLEn radiokanavat ovat aivan erilaisia. Niillä lähetetään etukäteen mietittyä ja käsikirjoitettua ohjelmaa. Toimittajat käyvät kentällä tekemässä juttuja ajankohtaisista ihmisistä ja tapahtumista. YLE lähettää radiossa jumalanpalveluksia, kuunnelmia, aikamerkin... juuri tätä julkisen palvelun pitäisi ollakin: ei kilpailua kaupallisten kanavien kanssa vaan asiallista, kiinnostavaa ja sivistävää ohjelmaa niille kansalaisille, jotka sitä arvostavat.

Aristoteleen kantapää -ohjelma palkittiin hiljattain vuoden journalistisena tekona. Ohjelma on palkintonsa ansainnut. Palkintoraati kutsuu sitä osuvasti sivistäväksi puheohjelmaksi. Juuri siitä on kyse! Kaupallisilla kanavilla sivistys tuntuu olevan kirosana - tärkeintä on viihde, rentoutuminen ja se, että kaikilla on hauskaa. Tärkein tavoite on saada pysymään kuuntelijat taajuudella aina seuraavaan mainoskatkoon asti.

YLEssä on Aristoteleen kantapään ohella monia hyviä puheohjelmia: Tuomas Enbuske, Kirsi Virtanen, Markkinoilla, Julkinen sana, Pyöreän pöydän keskustelu keskiviikon Taustapeilissä... Markku Heikkinen olisi kiinnostava, jos hän malttaisi pitää poliittisen kantansa ja seksuaalivähemmistön vähemmän esillä. Antoisia ovat myös radion teemaillat, joihin kuuntelijat voivat soittaa ja esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Ei visailuja, ei kilpailuja - vaan kysymyksiä, joiden aiheet vaihtelevat dogmatiikasta lähiluontoon.

Ennen musiikki oli arvokasta, koska sitä oli vähän. Nykyään musiikki soi kaikkialla kyllästymiseen asti. Asiallista puhetta kuuntelee mielellään. YLE Mondo lähettää sitä myös vieraalla kielellä.

Musiikkitarjonnassa YLE soittaa tasapuolisesti eri lajeja. Suoran sinfoniakonsertin tai Metropolitanin oopperalähetyksen voi kuulla vain julkisena palveluna.

Ilmeisesti resepti toimii. Ainakaan radion puolella YLEn ei ole pakko kilpailla samantyyppisillä ohjelmilla kaupallisten kanavien kanssa, vaan sillä on selvästi oma profiilinsa. Silti YLEn radiokanavat ovat säilyttäneet kuunteluosuutensa. Miksei samaa periaatetta uskalleta kokeilla televisiossa? Miksi TV:n puolella ei välillä tunnu olevan mitään eroa kaupallisen ja julkisen palvelun kanavien välillä?

Tangomarkkinat ja mobiilipelit julkista palvelua?

(Otsikkoa muokattu 20.3.2010)

Pari vuotta sitten YLE teki sopimuksen Seinäjoen tangomarkkinoiden kanssa. Tangofestivaali, jolla oli alusta pitäen ollut läheinen suhde MTV3-kanavaan, siirtyi YLEn "talliin". Samalla kaupallisesta tangofestivaalista tuli julkista palvelua.

YLEn radiokanavilla pyörii parhaillaan mainoksia tangomarkkinoiden koelaulutilaisuuksista. Tangokuninkaalliseksi haluava voi käydä koelaulussa esikarsinnoissa, jotka järjestetään YLEn maakuntatoimistojen studioilla. Mainonnan pitäisi olla kiellettyä YLEssä, joten miksi Seinäjoen tangomarkkinoita mainostetaan lähes päivittäin?

Koelaulujen prosessi muistuttaa kovasti Idolsia. Jos Idols on kaupallista roskaa, voiko Tangomarkkinat olla julkista palvelua?

Toinen esimerkki on tv-kanavalla öisin pyörivä maantietoaiheinen tietokilpailu, johon osallistutaan matkapuhelimella. Ilmeisesti hinta on niin alhainen, ettei YLEn tarkoitus ole tehdä rahaa osallistujien kustannuksella, mutta onko tämä julkista palvelua? Jos kanavalle ei riitä öisin ohjelmaa, olisiko parempi säästää bittivirtaa ja näyttää staattista virityskuvaa?

Samaa kysyttiin Saksassa vuonna 2005. Brysselin kilpailuviranomaiset vaativat Saksalta selvitystä maan yleisradioyhtiön netti- ja mobiilipalveluista. Varmuuden vuoksi ZDF lopetti laajan yhteistyönsä Deutsche Telekomin kanssa, mutta en ole nähnyt, mitä muuta tulosta tutkinnasta oli.

Moni on kysellyt myös YLEn HBO-sopimuksen perään. Onko tarpeen, että kaupallisen kanavan näyttämät - sinänsä laadukkaat - jenkkisarjat ostetaan uudelleen YLEn kanaville?

Missä kulkee julkisen palvelun raja? Mitä siihen kuuluu ja mitä ei?

SDP:n Heinäluoma vastusti eilen A-Talkin keskustelussa jyrkästi uuden valvontaelimen luomista. Hänen mielestään YLEllä on jo riittävän monta valvojaa.

Ymmärtääkseni julkisen palvelun rajojen vetäminen kuuluisi kansanedustajista koostuvalle hallintoneuvostolle. Heidän joukossaan on tuskin ketään, jolla olisi kokemusta liike-elämästä tai yritystoiminnasta. Silloin on helppo ajatella, että YLElle kuuluu kaikki mahdollinen.

En tiedä, onko hallintoneuvosto edes keskustellut koko asiasta. Ovatko sen pöytäkirjat jossain luettavissa? Onko asiasta päätöksiä? Jos hallintoneuvosto ei ole tähän mennessä nähnyt tarpeelliseksi edes käsitellä koko asiaa, ministeri Lindenin ajama julkisen palvelun neuvosto on todellakin tarpeen. "Valvonta" on turhan juhlava ja pelottava sana, kyse olisi vain yleisradiotoiminnan objektiivisesta tarkastelusta.

Joku on epäillyt, että kaupalliset toimijat haluavat kieltää YLEä tarjoamasta uutisia ilmaiseksi, jotta niiden oma bisnes sujuisi paremmin. Siitä ei voi olla kyse. Uutiset eivät ole bisnestä niissäkään maissa, missä yleisradiotoimintaa ei ole lainkaan.

Lisäys 20.3.2010:

Tietoni eivät näköjään olleet aivan ajan tasalla, koska nukun öisin enkä tuijota telkkaria. TV-ohjelman mukaan viime yönä TV2-kanavalla oli seuraavanlaista "ohjelmaa":

01.00 Tellus-tietovisa
02.00 Mikämikä-tvpeli
03.00 Piilosana
04.00 Sudoku
05.00 Piilosana
06.00 Mikämikä-tvpeli
07.00 Tellus-tietovisa

Siis neljä erilaista mobiilipeliä. Olisi hauska tietää, millä tavalla näiden kuulumista julkiseen palveluun on käsitelty hallintoneuvostossa tai mitä mieltä kansanedustajat ovat asiasta olleet. Torstai-illan keskustelussa kun esitettiin väite, ettei julkisen palvelun neuvostoa tarvita, koska viime kädessä kansanedustajat valvovat asiaa ja he ovat erittäin riippumattomia.

Julkinen palvelu vuodesta 1993 vuoteen 2005

YLEn julkisen palvelun tehtävä määritellään laissa 1380/1993 ("Laki Yleisradio Oy:stä"), joka tuli voimaan vuoden 1994 alusta.

Muistatko vielä, millaiselta maailma näytti 1.1.1994? Suomen presidenttinä oli Mauno Koivisto, tietokoneissa pyöri DOS tai Windows 3, matkapuhelimia oli vain johtajilla ja harrastajat käyttivät modeemilla BBS-järjestelmiä. Televisiokanavia oli kolme, sillä vuotta aiemmin MTV:n ohjelmat olivat siirtyneet omalle kanavalleen. Yleisradiolla oli kaksi kanavaa, jotka molemmat lähettivät tv-uutiset puoli yhdeksältä. Harva oli koskaan kuullutkaan internetistä. Sitä käytettiin vain yliopistoissa.

Tässä viestintäympäristössä eduskunta hyväksyi lain, jonka seitsemäs pykälä määritteli julkisen palvelun tehtävän seuraavasti:

====================

7 §
Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun yleisradio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.

Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä:

1) tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja, myös vähemmistöryhmille ja erityisryhmille;

2) tukea, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen tuloksia jokaisen saataville;

3) edistää ohjelmiston sivistävää luonnetta, tukea kansalaisten opiskelua ja tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielisiä kansalaisia ja tuottaa palveluja saamen kielellä sekä soveltuvin osin myös maan muille kieliryhmille;

5) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua yleisradiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa; sekä

6) valmistaa, tuottaa ja lähettää suomalaisia ohjelmia ja välittää uutisia ja ohjelmia Suomen ja ulkomaiden välillä.
====================

Lakia on vuosien varrella päivitetty pienillä muutoksilla. Esimerkiksi 12. pykälän mainontakielto on muuttunut ehdottomaksi, vaikka alkuperäisessä laissa YLEllä oli mahdollisuus saada valtioneuvostolta (!) ohjelmakohtainen poikkeuslupa mainosten esittämiseen. Tätä lupaa käytettiin mm. urheilulähetysten rahoittamiseen.

Takaisin tähän päivään. Elämme vuotta 2010, jolloin 80 prosenttia kansasta on nettipalvelujen piirissä. Internetissä on yli tuhat miljardia www-sivua. Käytännössä jokaisella on matkapuhelin. Etelä-Suomessa jokaisen katsojan saatavilla on 12 tv-kanavaa. Puolet kotitalouksista on kaapeliverkossa, jolloin kanavia näkyy vielä enemmän. Maksu-tv moninkertaistaa kanavien määrän ja on saatavilla niin antenni-, kaapeli- kuin satelliittiverkossakin.

Miten tämä muutos on näkynyt julkisen palvelun määrittelyssä? Tutkitaanpa seitsemännen pykälän nykyistä sisältöä. Sen viimeiset muutokset ovat vuodelta 2005. Jos pienet viilaukset (kuten "Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä" -> "Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti") ohitetaan, jäljelle jäävät seuraavat muutokset:

====================
7 §
Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;

2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.
====================

Muutoksista näkee, että julkisen palvelun tehtävää on laajennettu perinteisen tv- ja radiotoiminnan ulkopuolelle ottamalla mukaan osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuudet. Merkittävin muutos on johdantokappaleessa: julkisen palvelun sisältöjä voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

Maininta lastenohjelmista on lisätty, samoin romani- ja viittomakielet sekä viittaus muihinkin kieliryhmiin. Kokonaan uusi pykälä mainitsee suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden tukemisen.

Uutena on lisätty taide ja virikkeellinen viihde. Ei siis mikä tahansa viihde, vaan virikkeellinen viihde. Myös maininta tasa-arvosta on lisätty.

Jostain syystä kohdasta toimiva kansanvalta on jätetty toimiva pois. Onko ajateltu, että toimivuus on itsestään selvää? Vai tiedetäänkö, ettei se toimi?

Jokainen voi pohtia, miten hyvin julkisen palvelun nykyinen määritelmä vastaa tämän päivän tarpeisiin. Yksi asia on selvä: viestintäympäristö on muuttunut paljon enemmän kuin pykälän teksti.

Heinäluoma: Yleisradio on eduskunnan radio

Helsingin Sanomat siteeraa tänään SDP:n Heinäluomaa: "Yleisradio ei ole hallituksen radio vaan eduskunnan radio".

Ihanko totta? Olin kuvitellut, että Yleisradio on koko kansan radio. Me sen kulutkin maksamme, ei eduskunta.

Toisaalta Heinäluoman käsitys Yleisradion omistuksesta selittää sen, miksi eduskunta suhtautuu niin erityisellä tavalla yhtiöön.

Tämän jälkeen on turha väittää, ettei Yleisradion rahoitusta voi siirtää budjetin varaan, koska se vaarantaisi yhtiön riippumattomuuden. Minkä ihmeen riippumattomuuden, jos kyse on kerran "eduskunnan radiosta"?

Nykyinen tv-maksu onkin ihan hyvä

Ministeri Lindenin päätös jättää tv-maksun kohtalo seuraavan hallituksen päänsäryksi on ymmärrettävä. Ehkä oli viisainta ottaa aikalisä asiassa, joka on pahasti solmussa. Siinä on sekin hyvä puoli, että aiemmin kritisoitu, vuosittain automaattisesti nouseva tv-maksu alkoi jo näyttää katsojista suorastaan hyvältä, kun sitä verrattiin tarjolla olleeseen vaihtoehtoon.

Talouskohtainen, kaikille yhtä suuri tv-maksu oli alunperinkin huono idea. Sitä miettineessä komiteassa oli 11 jäsentä, heistä 8 oli kansanedustajia. On kummallista, ettei kukaan kansanedustaja rohjennut kritisoida maksuehdotusta. Mikä tahansa muu tuloista riippumaton maksu olisi herättänyt hirveän vastustuksen, mutta tämä ei. Kansa vastustaa, kansanedustajat eivät. Jokin tässä klikkaa.

Maksu alkoi näyttää entistä epäilyttävämmältä, kun sen suuruus nousi Sasin ja Lindenin puheissa jo 200 euroon. Alunperin maksua yritettiin myydä kansalaisille silmänkääntötempulla: uuden maksun piti olla selvästi halvempi kuin vanha. Sitä se olikin - mutta vain pari ensimmäistä vuotta.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten YLE on tänään uutisoinut maksun kohtaloa. Ministeristä on tehty syyllinen, eikä yhtään puolustavaa kantaa ole kuultu. Nettikeskusteluissa on aivan toinen henki: siellä päätöstä on kiitelty. Mutta on toki vaikea uutisoida neutraalisti itseä koskevia huonoja uutisia.

SDP arvosteli tänään myös suunnitelmaa perustaa YLEn toimintaa valvova ulkopuolinen raati. "Hän [Heinäluoma] ei kuitenkaan ymmärrä hallituksen halua saada Yleisradiolle uusi ulkopuolinen valvontaelin" (HS uutinen). Ei varmaan niin. Onhan se paljon kivempaa, kun kansanedustajat pääsevät itse valvomaan kaikkea hallintoneuvoston kautta. Mutta ei sellainen järjestelmä ole enää nykypäivää.

Väistyvä toimitusjohtaja kommentoi päätöstä pettyneenä Lontoosta puhelimella. Hänen harminsa ymmärtää. Ei ole helppoa suunnitella yhtiön toimintaa vuosien päähän kun rahoitus on auki. Ainoa lohtu on siinä, että kaupallisilla yhtiöillä on jatkuvasti sama ongelma. Yksikään mediayhtiö ei voi tietää, miten sen oma rahoitus ja asiakaskunta kehittyvät muutaman vuoden tähtäimellä. Suunnittele siinä sitten uusia palveluita ja teräväpiirtoon siirtymistä (vihdoin!).

Julkinen kiistely YLEn tehtävästä, rahoituksesta ja valvonnasta osoittaa, miten viestintäkenttä on muuttunut. Seuraava eduskunta ei voi enää lykätä vaikeita päätöksiä.

RKP:llä pokka pitää

RKP:llä riittää totisesti pokkaa. Kun monet valittavat 175 euron suuruiseksi kaavailtua mediamaksua perusteettomaksi ja liian kalliiksi, RKP lyö pöytään oman vaatimuksensa: maksua voisi saman tien korottaa 200 euroon, jotta ruotsinkielisten palvelutaso säilyisi vähintään nykyisellä tasolla.

Sinänsä 200 euroa ei ole mikään maaginen summa. Julkisuudessa esitetty 175 euron mediamaksu on vain tämän päivän lähtöhinta. Muutamassa vuodessa maksu nousee joka tapauksessa 200 euroon. Ruotsinkielisten vaatimus ainoastaan nopeuttaisi kehitystä.

Ruotsinkielisten osuus kansasta on noin viisi prosenttia. YLEn budjetista heidän osuutensa on lähes 20 prosenttia. Tietysti myös suomenkieliset kuuntelevat jonkin verran ruotsinkielistä ohjelmaa.

Mutta jos YLEn pitää jostain säästää, on helppo yhtyä esitykseen, jonka mukaan ruotsinkieliset kustantakoot omat ohjelmansa ja maksakoot itse korotettua mediamaksua.

YLE:n johto voisi katsoa myös peiliin. Missä ovat nyt ne johtajat, jotka 10 vuotta sitten halusivat YLElle viisi tv-kanavaa ja olivat varmoja, että katsojia ja resursseja riittää kaikille? Mikä on heidän vastuunsa nykyisestä tilanteesta? Turha sanoa, että kehitys on tullut yllätyksenä.

YLE24-kanava on lopetettu ja Teeman yhdistämistä FST:hen harkitaan. Tällä vauhdilla ollaan kohta takaisin vanhassa kahden kanavan järjestelmässä. Se on pienelle Suomelle sopiva määrä, varsinkin kun kaupallisten kanavien määrä on nyt kymmenkertainen digitalisointia edeltäneeseen aikaan verrattuna.

Yhdistetään Teema ja FST5

TV-yhtiöt valittavat digijakelun kalleutta, vaikka vielä muutama vuosi sitten siirtymisen analogisesta digitaaliseen piti olla niille suuri kustannussäästö. Yleisradio kertoi tuolloin säästävänsä 34 miljoonaa euroa vuodessa digitalisoinnin ansiosta. Nyt Digitan jakelusta perimä hinta onkin aivan liian korkea ja yksi syy Ylen talousvaikeuksiin.

Miten tässä taas kävi näin? Television digitalisointi on pitkä ketju petettyjä lupauksia ja turhia odotuksia, jotka kerta toisensa jälkeen tulevat päättäjille yllätyksenä. Pelkkä maalaisjärki riittäisi niiden välttämiseen.

Alusta pitäen oli tiedossa, ettei viiden miljoonan ihmisen maahan mahdu viittä julkisen palvelun tv-kanavaa. Ensimmäisenä Yle luopui 24 tunnin uutiskanavasta ja nyt Jungner on vihjannut myös ruotsinkielisen kanavan olevan suurennuslasin alla. Kanava kuluttaa lähes 20 prosenttia yhtiön menoista, mutta sen osuus katselusta on alle prosentin. Selvästi jotain pitäisi tehdä.

Muistettakoon, että Ylen kanavanipussa välitetään jo nyt SVT World -kanavaa, joka on maksukortin takana. Ruotsinkielistä ohjelmaa siis riittää yllin kyllin. Ilmeisesti tekijänoikeudet menevät maksukortin kautta, mutta Yle maksaa jakelukustannukset.

Jätetään kielipolitiikka tällä kertaa väliin ja tarkastellaan asiaa pragmaattisesti. Yle säästäisi jakelukustannuksia yhdistämällä Teeman ja FST:n. Kanavanipusta vapautuvan tilan voisi myydä kaupalliselle kanavalle.

Tällä hetkellä suurin osa Teeman ohjelma-ajasta kuluu omien mainosten näyttämiseen, mikä on täysin päätöntä. Leijonanosa jakelukustannuksista menee siis harakoille (toivottavasti ne osaavat edes katsella telkkaria). FST voisi aivan hyvin näyttää lastenohjelmia ja vähemmän suosittuja ohjelmia aamuisin ja öisin, kun Teemalta ei muutenkaan tule mitään. Melkein jokaisella katsojalla on tallentava digiboksi tai vanha videonauhuri, joten ohjelmakartalla ei ole entisen kaltaista merkitystä.

FST:n suosituimmat ohjelmat voisi limittää Teeman primetimeen. Uusintoja lähetetään nykyisin niin paljon, että tilaa kyllä riittää. Teeman ohjelmia saatetaan näyttää jopa kolmeen kertaan muutaman viikon aikana. En tiedä, onko nykyinen jakelu Ylelle oikeasti kallista, mutta tehotonta se on ainakin.

Ja ruotsinkielisetkin ovat kai jo valmiita myöntämään, ettei "egen kanal" sittenkään ollut kovin fiksu idea.

TV-luvan pakolaiset

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään 22.3.2008 tv-maksupakolaisuudesta. Räväkäksi tarkoitettu otsikko menee vähän metsään, mikä käy hyvin ilmi lehden verkkosivujen keskustelusta.

Tuskin on monta muuta aihetta, missä mielipiteet ja käsitykset menevät yhtä pahasti ristiin kuin juuri tv-maksusta! Maksun ja lupatarkastajien vältteleminen on ollut news-keskustelujen vakioaihe jo 1990-luvun alusta lähtien, eikä mikään näytä muuttuneen. Kirjoittajasta riippuen maksu koetaan joko kalliiksi, tarpeettomaksi, epäoikeudenmukaiseksi tai veroksi. Toki maksun puolustajiakin löytyy; osa on hyvin tyytyväisiä Ylen ohjelmiin, osa taas haluaa taata sillä Ylen puolueettomuuden (pitäisi oikeastaan ympäröidä lainausmerkein, sillä eihän Yle ole koskaan ollut poliittisesti puolueeton).

Digisiirtymän jälkeen tyytymättömyys maksua kohtaan on lisääntynyt. Tv-maksun lisäksi moni joutuu maksamaan vielä suuremman summan maksukanaville, vaikka ei edes katso Ylen ohjelmia. Nopeaa digitalisointia perusteltiin aikoinaan sillä, että Ylen jakelukustannukset laskevat. Miksi siis tv-maksu nousee joka vuosi? Eikö katsojien olisi pitänyt saada osa säästöistä itselleen, kun kerran joutuivat hankkimaan uusia laitteita katselua varten?

Nykypäivän maailmassa tv-maksun vanhat perustelut eivät enää toimi. Ohjelmatarjontaa on rajattomasti ja television erottaminen netti- tai mobiilijakelusta on veteen piirretty viiva. Jotain pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mitä.

Eräät nettikeskustelijat viittaavat taannoiseen ehdotukseen katselukortin käyttöönotosta. Ajatuksen kannattajat eivät ole tainneet ymmärtää, mistä ehdotuksessa todella on kyse: ei siitä, että tv-maksu perittäisiin jatkossa vain Ylen kanavien katsojilta, vaan siitä, että kaikkien kanavien katselu edellyttäisi korttia. Katselukortti ei siis tekisi Ylestä maksu-tv:tä, vaan pistäisi nykyiset lupapinnarit kuriin.

Entä jos tv-maksu todella rajattaisiin koskemaan vain Ylen kanavien katsojia? Kuinka moni silloin lunastaisi kortin? Olisiko puolet liian rohkea arvaus? Rajatapauksia olisi varmasti paljon -- siis henkilöitä, jotka haluavat nyt katsella Ylen ohjelmia ja maksavat kiltisti tv-lupansa (koska se on lain mukaan pakollista), mutta luopuisivat vapaaehtoisen maksu-tv:n tullessa mieluummin Ylestä kuin rahoistaan.

Jos Ylen rahoittajista puolet häviäisi, loppujen maksu tietenkin kaksinkertaistuisi. Kuinka moni haluaisi maksaa 430 euron tv-maksua? Ehkä arvio puolesta oli yläkanttiin ja maksajia jäisi vain kolmasosa. Silloin hinta nousisi jo lähes 700 euroon vuodessa.

Ei, Ylen kanavista ei selvästikään voi tehdä maksu-tv:tä, ainakaan jos julkisen palvelun tehtävä halutaan säilyttää.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen ehdotuksen poliitikoista (tietenkin!) koottu parlamentaarinen työryhmä saa aikaiseksi. Ainoa lohtu on siinä, että kaikissa länsimaissa pähkäillään saman ongelman parissa. Meillä Suomessa tilanne on kuitenkin muita akuutimpi digisiirtymän jo toteuduttua. Esimerkiksi kaikille pakollinen katselukortti ehditään vielä hyvin toteuttaa muissa maissa. Suomen osalta juna meni jo.