Jokelan junaonnettomuudesta 30 vuotta

Ensi yönä tulee kuluneeksi 30 vuotta Jokelan junaonnettomuudesta. Aikaisin sunnuntaiaamuna 21.4.1996 Oulusta Helsinkiin matkannut yöpikajuna ajoi sumussa täyttä vauhtia vaihteeseen, jonka nopeusrajoitus oli ratatöiden vuoksi 35 kilometriä tunnissa.

Veturi pyörähti nokka menosuuntaan ja kahdeksan vaunua kaatui. Viimeiset kolme vaunua pysyivät raiteilla. Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja noin 50 loukkaantui. Veturinkuljettaja oli kuolleiden joukossa. Kyse oli tiedonkulun katkoksista ja inhimillisestä erehdyksestä.

Miksi junaonnettomuus on blogitekstin aiheena? Muistan, että päivä oli keväinen sunnuntai, ja ensi kertaa seurasin suuren onnettomuuden uutisointia netistä. Hesari, Yle ja Maikkari olivat avanneet sivustonsa vuotta aiemmin. Netistä tuli ensi kertaa kilpailija printtilehdille ja illan tv-uutisille. Painettu Hesari kertoi asiasta maanantain lehdessä.

HS 22.4.1996

Toinen syy on uutisointi, joka nimesi tuoreeltaan kuolleiden nimet, iät, kotipaikat ja jopa ammatit: 

"Surmansa saivat helsinkiläinen tiedottaja Pekka Saunamäki, 51, iittiläinen lentovirkailija Mikael Golovin, 41, ja hollolalainen suomentaja Erkki Hakala, 50. Junaa ajoi iittiläinen Esko Rajala, 52." 

Hesarin netissä julkaiseman uutisen kirjoittajaksi on merkitty Jarkko Sipilä, ilmeisesti sama henkilö, josta tuli MTV:n rikostoimittaja ja dekkarikirjailija, joka itse menehtyi maaliskuussa 2022.

Tämän päivän GDPR-aikana nimien julkaisu, muista tiedoista puhumattakaan, tuntuu käsittämättömältä. Nyt asianosaisten henkilötietoja varjellaan viimeiseen asti, vaikka ne rikos- ja onnettomuustapauksissa leviävät kyllä nettipalstoilla.

Kolmas syy on turvallisuuskulttuurin kehittyminen. Vielä 1990-luvun lopussa junille sattui lukuisia onnettomuuksia. Vain pari vuotta myöhemmin 6.3.1998 Tampereelta Pieksämäelle matkalla ollut juna ajoi Jyväskylässä täyttä vauhtia vaihteeseen, syöksyi ulos 110 kilometrin nopeudella ja aiheutti 10 ihmisen kuoleman. Loukkaantuneita oli lähes sata.

Ohjaamossa oli vielä tuolloin kaksi kuljettajaa, joista varsinainen kuljettaja menehtyi. Hengissä selvinnyttä syytettiin tähystysvelvollisuuden laiminlyönnistä, mutta syytteet kaatuivat pari vuotta myöhemmin oikeudessa. 

Ennen internetin yleistymistä sanomalehdet julkaisivat säännönmukaisesti onnettomuuksien uhrien nimet ja jopa kuvat, aina lapsia myöten. Jyväskylän 1998 onnettomuudesta ei enää nähdäkseni julkaistu nimiä. Käytäntö alkoi muuttua.

Jyväskylän henkilöuhreja vaatinut onnettomuus jäi viimeiseksi. Sen jälkeen junalla matkustaminen on ollut erittäin turvallista, mikä on hyvä osoitus turvallisuustyön merkityksestä. Myöhemmät junaonnettomuudet ovat sattuneet tasoristeyksissä ja uhrit ovat tulleet autoista. Euroopan raiteilta kantautuu edelleen tietoja junien kaatumisista ja törmäilyistä. Hatun nosto VR:lle.

Joskus on onneakin mukanaa. Erikoisin onnettomuus sattui 5.10.1990, kun yli 600 metriä pitkän tavarajunan jarrut pettivät ja juna vyöryi Helsingin asemalle. Yksi vaunuista tunkeutui asemarakennuksen seinän läpi. Onneksi tapaus sattui kello neljä aamuyöllä, joten asema oli autio. 

Lievempi läheltä piti -tilanne sattui 4.1.2010, kun neljä matkustajavaunua pääsi irti ja vyöryi aseman vieressä olevan hotellin toimistosiipeen. Siinä henkilökunta ehti varoittaa asemalla olevia ihmisiä ja pahemmalta vältyttiin.

Turvallisuudessa ei ole koskaan varaa itsetyytyväisyyteen.

Bailaava pääministeri - riski Suomelle?

Pääministerin bailaamisesta levinnyt video aiheutti mediakohun. Aihe on herkkä ja jakaa ihmisiä. Marinin kannattajat ovat yhtä innokkaita kuin Trump-fanit Yhdysvalloissa - mikään kohu tai kritiikki ei ole oikein, vika on aina mediassa. Marin on puolueelleen yhtä tärkeä kuin Trump omalleen. Näkyvä hahmo, joka ristiriitaisuudesta huolimatta pitää puolueen otsikoissa ja tuo paljon kannatusta. Molemmat ovat myös nousseet valtiojohdon huipulle äkillisesti ja perinteisen urapolun ulkopuolelta. 

Marinin puolustajat leimaavat kritiikin naisvihaksi ja setämiesten marinaksi. Jälkimmäinen on yhtä epäkunnioittavaa ja vähättelevää kuin setämiesten aiemmin suosima tytöttely. Mutta potut pottuina, kai. 

Itse en ole koskaan tytötellyt, mutta nyt marisen setämiehenä. Nuorella pääministerillä on oikeus vapaa-aikaan ja rentoutumiseen, jopa humaltumiseen. Sanna Marin on kuitenkin keski-ikäinen, 36-vuotias ja perheellinen. Hänen toistuva tapansa hakeutua nuorten pintajulkkisten seuraan bailaamaan on kuitenkin hämmentävää.

Kuka tahansa vaikutusvaltainen henkilö tietää varoa kotibileissä kännykkäkameroita. Erityisesti diginatiivien 80- ja 90-luvulla syntyneiden pitäisi tietää, miten videot leviävät. Marinin tapauksessa kyse ei edes ollut salakuvauksesta, vaan hän poseerasi itse auliisti vieraalle kameralle. Sellainen osoittaa täydellistä harkinnan pettämistä. 

Tässä yhteydessä "vieras kamera" tarkoittaa "ei oma". Kuvaaja saattoi olla Marinille tuttu ja luotettava, mutta toisin kuin pääministerin, hänen puhelimensa ei ollut suojattu. Siellä saattoi olla esim. vakoiluohjelmia, joilla on aiemmin urkittu Euroopan johtajia (Espanjan pää- ja puolustusministereitä vakoiltiin Pegasuksella, samoin Suomen diplomaatteja). Vakoojat tietävät, että kohde on suojattu, mutta lähipiiri on heikko kohta. Vielä pari vuotta sitten Suomen pääministeri ei ollut erityisen kiinnostava, mutta Ukrainan sota ja Nato ovat muuttaneet tilanteen. En voi uskoa, etteikö valtioneuvoston turvaosasto olisi varoittanut pääministeriä näistä asioista.

Koko kevät meitä kehotettiin varautumaan Venäjän kiukutteluun ja hybridivaikuttamiseen Nato-päätöksen vuoksi. Meitä neuvottiin olemaan erityisen varovaisia verkossa ja pitämään pää kylmänä, jos jotain ilmenee. Pääministeri näyttää unohtaneen varovaisuuden.

Marin itse on kertonut haluavansa uudistaa pääministeri-instituutiota. Se ei kuitenkaan ole pelkkä ilmoitusasia, sillä pääministeri on Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko, joka edustaa maata kansainvälisissä tilaisuuksissa. Miten vakavasti Naton, Venäjän tai muiden maiden setämiehet suhtautuvat Suomen pääministeriin, kun ovat nähneet tämän pelleilevän kameralle humalaisen teinin tavoin? Se on tietysti väärin, mutta yhtä inhimillistä kuin Marinin oma toiminta. Kansainvälisen median myönteinen julkisuus on imartelevaa ja hyvää PR:ää Suomelle, mutta isot päätökset ratkaisevat.

Marinin tavoittelema asema sopisi puoluejohtajalle. SDP:n vetäjänä hän voisi uudistaa traditiota ja piristää (varsin iäkkäiden) puoluejäsenten mieliä olemalla "cool" ja rento. Vanhat AY-jyrät ja puolueaktiivit ovat epäilemättä tyytyväisiä siihen, että Marin on tuonut uutta verta jo hiipumassa olleeseen liikkeeseen. Puoluejäsenten keski-ikä lieneekin laskenut reippaasti Marinin ansiosta. Puoluejohtajana vain jäsenillä olisi valta kritisoida toimintaa. Pääministeriä saavat kritisoida kaikki, koska hän on kaikkien pääministeri.

Niin epäreilua kuin se onkin, tällaiset kuvat jäävät elämään.

Asiassa on myös vakavampi puoli. Emme tiedä, onko Marinin vapaa-ajanvietosta kertynyt arkaluonteista aineistoa, jota ei vielä ole julkaistu, ja kenen hallussa se on. Julkinenkin aineisto toimii Venäjän käsissä Suomelle epäedullisella tavalla puhumattakaan, että sitä alettaisiin manipuloida tai tehostaa deepfake-tekniikoilla. Jos seuraava video on väärennös, miten uskottavasti sen voi kiistää? (Aihetta onkin näköjään jo käsitelty uutisessa)

Ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat aina keränneet korkean tason vaikuttajista aineistoa, josta voi olla hyötyä. Miespoliitikkojen aikakaudella käytettiin hunaja-ansoja. Olisi täydellistä kyvyttömyyttä Venäjän tiedustelulta, ellei se käyttäisi tilaisuutta hyväkseen. Marin antaa heidän käsiinsä materiaalia julkisesti, joten mitä mahtaa tapahtua pinnan alla? Emme tiedä kaikkea edes tämän videon taustoista tai sen levittämisestä. Erityisessä vaarassa on kohteen lähipiiri, joka ei osaa suojautua samalla tavalla kuin kohde itse. Radiojuontajilla, somevaikuttajilla ja pintajulkkiksilla puhelimen tietoturva ei ole samalla tasolla kuin pääministerillä itsellään.

On myös pakko huolestua pääministerin fyysisestä turvallisuudesta. Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh puukotettiin tavaratalossa (2003) ja ex-pääministeri Olof Palme ammuttiin kadulle (1986). Suomi ei ole lintukoto. Vaikka turvaorganisaatio vakuuttaa kaiken olevan kunnossa, videoista saa käsityksen, että yöllinen hyökkäys pääministeriä kohtaan olisi liian helppo toteuttaa.

Pääministerin tehtävä on Suomen korkein luottamustehtävä. Se asettaa henkilölle monia rajoituksia ja tekee elämän hankalaksi. Ketään ei pakoteta luopumaan oikeuksistaan ja ottamaan tehtävää vastaan. Silti paikalle on jatkuvasti tunkua.

Yllättävän moni on muistuttanut aiempien poliitikkojen viinaongelmista. Kekkosen ja Karjalaisen sekoiluista vaiettiin, mutta maailma olikin silloin aivan toinen. Ei ollut sosiaalista mediaa eikä kameroita kaikkialla. Myös arvot olivat toiset. Toimittajat itse käyttivät päivisin reippaasti alkoholia, työpaikoilla oli seksuaalista ahdistelua, kaikkialla sai tupakoida, raiskaus oli tuskin edes rikos mutta homoseksuaalisuus sairaus, lapsia sai kurittaa fyysisesti... lista on pitkä. Tiedotustilaisuudessa tupakoiva ministeri saisi nyt kuraa niskaansa, sukupuolesta riippumatta. Maailma on muuttunut.

Jopa tasa-arvo tuntuu kääntyneen päälaelleen. Perheellinen miespoliitikko ei voisi tanssia vieraan naisen kanssa julkisessa tilassa kännissä ilman, että siitä nousisi kohu.

Muokattu 22.8.2022

Kobe Bryant oli maassaan yksi jeesuksista

Kauppalehden kolumnisti Emil Elo selittää hyvin, miksi koripallon supertähden Kobe Bryantin kuolema oli viikko sitten niin iso uutinen: Yhdysvalloissa urheilutähdet ovat liki ainoita koko maata yhdistäviä hahmoja, joihin kaikki voivat samaistua. Lisäksi he ovat tietenkin suuren koneiston tuotteistamia viihdyttäjiä, NBA:n liikevaihto on kuulemma 7 miljardia dollaria vuodessa.

Mutta mikä selitti Bryant-uutisoinnin Suomessa? Viikko sitten maanantaina verkko-Hesarin etusivulla Bryant nousi ykkösuutiseksi:

Bryant verkko-Hesarin ykkösuutisena.

Ilmeisesti uutinen nousi ykköseksi, koska sitä klikattiin niin paljon. Ykkösenä se näkyi myös minulla, vaikka en urheilua seuraakaan. Tästä voi päätellä, ettei Hesari personoi sisältöä itsenäisesti, mikä on hyvä asia. Haluan jatkossakin nähdä uutisia, jotka eivät liity aiempiin klikkauksiini tai kiinnostukseni kohteisiin.

Yhdeksän henkeä vaatinut helikopterionnettomuus oli traaginen onnettomuus, mutta ilman Bryantia asia olisi kuitattu Suomessa pikku-uutisella. Kuuluisan ex-koripallotähden kuolema kosketti myös monia suomalaisia, toisille nimi oli ihan vieras. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Yhä useammin media uutisoi näyttävästi sellaisten henkilöiden kuolemasta, joista ei ole itse kuullutkaan. Ilmeisesti ihmiset elävät yhä enemmän omissa kuplissaan, eikä edes Suomessa ole enää sitä yhteinäisyyskulttuuria mihin kolumnisti Elo viittaa. Joidenkin mielestä on moukkamaista kysyä julkisesti, kuka ihmeen Avicii tai Bryant, mutta ainakin omalla kohdallani kysymys on vilpitön.

Yritin kysellä, mistä monet suomalaiset tunsivat Bryantin. Sain kuulla, että hän oli suuri ja menestynyt koripalloilija. Arvoitukseksi silti jäi, miksi suomalaiset samaistuivat häneen niin voimakkasti. Maailmalla koripallo on merkittävä laji, mutta Suomessa merkitys on pienempi. Ilmeisesti Bryant oli sinnikäs ja harjoitteli jatkuvasti, mutta pikemminkin yksilötähti kuin joukkuepelaaja. Kuten kolumnisti Elo hyvin osoitti, jenkeissä hänen tarinansa resonoi vahvasti paikallisiin oloihin (kansan yhdistäminen, mustan miehen nousu tähdeksi, valtavat palkkiot), mutta en vieläkään ihan ymmärrä, miksi hän oli niin merkittävä suomalaisille.

Vähän aiemmin menehtyi musiikkineuvos ja -pedagogi Klaus Järvinen, jonka vanhemmat katsojat muistavat television Levyraadista. Somessa joku rinnasti Järvisen ja Bryantin kuolemat. Kumpi ansaitsi isommat otsikot? Bryant oli paljon tunnetumpi, mutta suomalaisille Klaus Järvinen oli merkittävämpi. Hän vaikutti Suomen musiikkikulttuuriin ja koulutukseen. Paljon useampi oli tavannut Klasun kuin Bryantin.

Nykyään merkittävyys ja tunnettuisuus menevät helposti sekaisin. Suremme julkkisten menehtymistä, koska he ovat niin tunnettuja. Olemme silloin osa viihdeteollisuuden tuotteistusta, aivan kuten olemme osa Googlen ja Facebookin tuotteita niiden myydessä meidän tietojamme.

Julkisuuden korostuminen luo ristiriidan, sillä samaistumme paremmin ulkomaisiin viihdetähtiin kuin niihin lähellä oleviin henkilöihin, jotka kuitenkin vaikuttavat elämäämme. Elämme netin ja median luomassa maailmassa, jonka jokainen saa itse valita, ja joka poikkeaa yhä enemmän ympärillämme olevasta reaalimaailmasta. Konkreettinen arki erkanee havaitusta arjesta.

Bryantin kuoltua eräs jenkkitoimittaja hyllytettiin, kun hän muisteli Bryantin raiskaustapausta vuodelta 2003, jossa pelaaja ilmeisesti osti uhrin hiljaiseksi rahalla. Toimittaja ei maininnut Bryantin muista seikkailuista, vaikka syrjähyppyjä oli ilmeisesti yli sadan naisen kanssa ja vaimo haki välillä jo avioeroa uskottomuuden vuoksi.

Viihdekoneisto teki Bryantista sankarin ja urheilijoilla on muutenkin eri säännöt kuin muilla kuolevaisilla. Koska sankari.

Saako kuolleista puhua pahaa? Vanha ohje kielsi niin tekemästä (de mortuis nihil nisi bene), mutta se johtui siitä, että kuolleet eivät pystyneet puolustautumaan. Bryantin ja Jörn Donnerin kuoleman jälkeen esitettyjä kielteisiä kommentteja pidetään sopimattomina, koska ne loukkaavat omaisia. Luulen, että niin Bryantin kuin Donnerinkin omaiset saivat kestää paljon pahempaa palautetta henkilöiden eläessä, eivätkä surun keskellä edes seuraa somekommentointia.

Nykyään vallalla on ajatus, että netissä saa sanoa mitä tahansa ja jos toinen siitä loukkaantuu, omapahan on vikansa -- miksi tulla julkisuuteen, jos ei kestä kritiikkiä? Jos näin on, miksi edesmenneen julkkiksen arvostelu on tuomittavampaa kuin toimittajien, poliitikkojen, toimittajien tai toisten somekeskustelijoiden avoin pilkkaaminen?

Hienotunteisuus edesmenneitä kohtaan on kohteliasta käytöstä ja siten toivottavaa. Sama pätee muuhunkin nettikäyttäytymiseen.

Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu järkevältä

Hesaria kritisoidaan punavihreistä silmälaseista. Aina välillä tulee vastaan kirjoituksia, jotka lehden olisi kannattanut jättää julkaisematta.

Tämän sunnuntain kirjoitus Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu epämuodikkaalta: kuka kaipaa enää lisää kauppoja ilmastoahdistuksen keskellä? on oiva esimerkki. Jo otsikko on hassu: Tripla on yli miljardin investointi, jota ei varmasti ole tehty muodin vaan tarkkojen investointilaskelmien perusteella.

Epämuodikkuudella ei ole merkitystä. Oleellista on se, riittääkö Triplaan maksavia asiakkaita. Muutamana ensimmäisenä päivänä väkeä on ollut tungokseen asti, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, miten jatkossa käy. Pienessä maassa kaikilla on tapana innostua samasta asiasta yhtä aikaa. Liika on aina liikaa.

Ostovoimaa liikkeellä Triplassa lauantaina 19.10.2019

Toimittajien "musta tuntuu" -ajattelusta poiketen asiantuntijat laskevat, että asiakkaita riittää. Väki kerääntyy muutamaan kasvukeskukseen. Jättisuuret ostoskeskukset eivät ole pelkkiä kauppapaikkoja, vaan niihin tullaan viettämään aikaa ja hankkimaan elämyksiä.

Ruokakuntien koko pienenee, asuntojen koko samoin. Ihmiset syövät yhä useammin ulkona ja viettävät aikaa yhdessä. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, niin surkean pieniä ja kalliita kasvukeskusten asunnot ovat. Tätä taustaa vasten rakentaminen tuntuu hyvinkin järkevältä.

Tripla on hyvin joukkoliikenneyhteyksien varrella. Se, että kaupunkirakenne tiivistyy, ihmiset kerääntyvät yhteen ja hankkivat kaiken saman katon alta, on ilmaston kannalta hyvää kehitystä. Myös liikkumisen tarve vähenee.

Sekä Ainoan, Redin että Triplan viereen nousee suuria kerrostaloja, mikä entisestään vähentää liikkumista. Harmi vain, että hintojen puolesta nämä lähiasunnot ovat harvojen ulottuvilla. Triplaan sisältyy myös suuri toimistohotelli. Tripla on kuin kokonainen kaupunki, jonka sisällä ei tarvita muita kulkuneuvoja kuin omat jalat. Mainiota kestävää kehitystä, siis.

Jättisuuret keskukset ovat vastavoima myös yleistyvälle verkkokaupalle. Yksittäisten kivijalkakauppojen on vaikea kilpailla verkkokaupan mukavuutta ja edullisuutta vastaan. Ostoskeskukset työllistävät suomalaisia ja kilpailevat asiakkaista omalla, poikkeavalla tavallaan.

Entä se ilmastoahdistus? Ostoskeskusten suosiosta päätellen ilmastoahdistus on hyvin joustavaa. Kuluttaminen näyttää maistuvan nuorille entiseen tapaan. Puhelimet, vaatteet ja matkat myyvät, vaikka siitä vähän huono omatunto tulisikin.

Ja paljon on varmaankin myös niitä, jotka eivät koe ilmastoahdistusta lainkaan -- vaikka toimituksen sisällä sitä voi olla vaikea ymmärtää.

Lisäys 22.10.2019: Samantapainen kehitys vallitsee myös musiikkibisneksessä: nuoret haluavat jättikonsertteja samalla kun pienemmät rock-klubit sulkevat oviaan. Mahtaisiko näillä kehityksillä olla jotain yhteistä?

Fox News kärjistää amerikkalaisten mielet

Yhdysvalloissa käydessäni katselen aina Fox-uutiskanavaa. Tällä kerralla oli mahdollista kuulla sitä myös autossa, sillä Sirius XM -satelliittikanavalla kuuluu kaksikin Foxin omaa kanavaa ja yksi CNN:n kanava.

Suomalaisilla on tapana arvostella jenkkejä tyhmiksi, koska näiden uutiset kertovat lähinnä vain oman maan asioista. Mutta se on ymmärrettävää: tavallisen amerikkalaisen kannalta ulkomaiden tapahtumat eivät ole relevantteja koska ne eivät vaikuta omaan arkeen. Omassa maassa on kaikki, ja jo muut osavaltiot ovat kuin vieraita maita.

Fox-uutiskanava on kuitenkin jotain hämmentävää. Arvioin, että seuraamani 10 päivän aikana 80 % aiheista liittyi Trumpin muurihankkeeseen ja kansalliseen turvallisuuteen, 10 % hallinnon sulkemiseen ja loput vaihteleviin aiheisiin. Yksi niistä liittyi tuoreen kongressidustaja AOC:n (pankaa nimi mieleen, kuulemme hänestä vielä -- kuin paikallinen Li Andersson) vilauttamaan 70 % veroon kaikkein suurituloisimmille.

Norja, Suomi ja Ruotsi ovat sosialistimaita.

Siitä Fox saikin aiheen kutsua Suomea, Ruotsia ja Norjaa (öljymaata!) sosialistisiksi maiksi, joiden ongelmat ovat yleisesti tiedossa. Sosialismi tappaa yrittämisen ja ajattelun vapauden.

Yhdysvaltojen henkistä kahtiajakautumisesta on syytetty sosiaalisen median kuplaantumista ja polarsioivaa vaikutusta. Luulen kuitenkin, että Foxin vaikutus on vähintään yhtä suuri. Vaikka Fox mainostaa itseään luotettavana ja puolueettomana uutiskanavana, se esittää kaikki aiheet republikaanien ja presidentti Trumpin kannalta myönteisessä valossa.

Trumpin puhe rajamuurista kansakunnalle alkamassa 8.1.2019.

Usein studioon tai videolle on kutsuttu vastaajaksi demokraattien poliitikko tai heidän ajatteluaan tukeva asiantuntija, mutta haastattelija alkaa puhua vastaajan päälle heti kun kommentit eivät sovi Foxin linjaan ja haastattelija saa aina viimeisen sanan, joka nollaa juuri kuullut vastaukset. Foxilla on omat asiantuntijansa, joilta saadaan sopivia lausuntoja kanavan haluamasta näkökulmasta.

Faktoilla hämätään sumeilematta. Demokraattivetoisen Kalifornian ongelmia todisteltiin luvuilla, jotka kertovat poismuuton olevan osavaltioista suurinta. Sanomatta jäi, ettei absoluuttisia lukuja voi verrata muihin, koska Kalifornian väkiluku on liki 40 miljoonaa ja muut muuttotappiovaltiot paljon pienempiä.

Venäjää arvostellaan siitä, että maan uutiset esittävät Suomesta vain kielteisiä tietoja. Foxin sosialismirinnastukset tekevät ihan samaa.

Pahinta on kuitenkin juontajien pilkkaava ja ilkeä esiintyminen. Muiden uutiskanavien jutuista ja poliitikkojen lausunnoista näytetään pätkiä, joiden päälle sitten vitsaillaan ja ilkeillään. Sean Hannity ja Laura Ingraham ovat tehneet ilkeilystä taidetta omissa tunnin ohjelmissaan. He ovat vahvoja persoonia ja vetoavat katsojiin. Mitä v-mäisempiä he ovat, sitä parempi katsojauskollisuus omien keskuudessa. Foxin mukaan Hannity on USA:n katsotuin uutisjuontaja. En yhtään ihmettele.

Foxia seuraamalla saa käsityksen, että demokraatit (joita kutsutaan vasemmistoksi) ovat kaiken pahan ja kielteisen takana. Liberaali on kirosana, vaikka me pidämme USA:ta vapauden ja sallivuuden perikuvana.

Kaikki Trumpia koskevat kielteiset uutiset käännetään joko vasemmiston vääristelyksi tai leimataan valeuutisiksi. Kun kävi ilmi, että FBI oli aloittanut tutkimuksen Trumpin mahdollisesta roolista Venäjän etujen ajamisessa, Hannity leimasi FBI:n korruptoituneeksi ja Trump-vastaiseksi. Aika vahva syytös liittovaltion poliisia kohtaan! G-mies Jerry Cotton kääntyisi antikvaarissaan jos kuulisi, että presidentti ja uutiskanava syyttävät FBI:tä salaliitosta presidenttiä vastaan.

Rajamuurin tarvetta perustellaan laittomien siirtolaisten tekemillä rikoksilla. Hannity oli kutsunut studioon kymmenkunta ihmistä, jotka olivat menettäneet puolisonsa tai lapsensa laittomasti maassa oleskelleiden rikosten tai auto-onnettomuuksien uhreina. Ihmiskohtaloita ja omaisten surua käytettiin perustelemaan muurin tarpeellisuutta. Poikansa menettänyt äiti valitti, miten Nancy Pelosilla on verta käsissään ja kohta hän tarvitsee saappaat, koska veren määrä nousee pian polviin asti.

Sosiaalisessa mediassa näkee paljon pahempaa, mutta viestit hukkuvat virtaan eikä niitä oteta vakavasti. Vaikutus on paljon tehokkaampi, kun ne esittää ammattitaitoinen tv-tuotantoryhmä karismaattisen juontajan persoonalla. Muutaman illan Foxia katsottuaan on valmis uskomaan, että aita on ainoa tapa suojata amerikkalaisten kansallinen turvallisuus, ja että kaikki paha on demokraattien syytä.

Itse jäin pohtimaan, joko terrorismiongelma ratkesi -- siitä ei enää puhuta mitään. Amerikkalaisten mielestä kaikki riskit ovat nyt Meksikon vastaisella rajalla. Ihmettelin myös, miksei Trump ajanut aitaansa edellisen kongressin aikana, jolloin siellä oli vielä republikaanienemmistö.

Kaikki kielteinen kehitys ei johdu netistä eikä somesta. Vanha kunnon televisio vaikuttaa edelleen varsinkin keski-ikäisten ja sitä vanhempien maailmankuvaan. Erojen kärjistäminen ja härski propaganda oman asian puolesta ei ole koskaan hyväksi.

House of Cards 7. tuotantokausi esitetään livenä myös Suomen uutisissa.

Lisäys 18.1.2019
Kongressin demokraattinen puheenjohtaja Nancy Pelosi kielsi Trumpia tulemasta pitämään vuosittaista Kansakunnan tila -puhettaan. Vastavetona Trump esti Pelosia ja muita edustajia käyttämästä ilmavoimien konetta Brysseliin, Egyptiin ja Afganistaniin suuntautuvalla työmatkalla. Lento peruttiin kun lähtijät olivat jo bussissa.

House of Cardsin 7. kausi on näköjään alkanut. Venäjän Putin ja Kiinan Xi nauravat sitä katsellessaan. Jenkit ovat sotkeneet asiansa perusteellisesti.

Lisäys 21.1.2019: Trumpin omakaan puolue ei kannattanut muuria silloin, kun sillä vielä oli enemmistö kongressissa.

Lisäys 22.2.2019: Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti - päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa pikkuaivoiseksi ääliöksi. Niin Foxia, niin Foxia.

Missä bloggaajan eettiset ohjeet?

Sähköpostiini kolahti äskettäin selvällä suomella kirjoitettu viesti, jossa tarjottiin ilmeisesti maksua vastaan valmista artikkelia blogiin. Luokittelin tarjouksen tavalliseksi roskapostiksi, mutta lähettäjä muistutti itsestään uudelleen:

Heippa,

Mitä kuuluu? Ajattelin vain kysyä mietteitänne yhteistyöideasta jonka esitin muutama päivä sitten. 

Kertokaa siis mielipiteenne asiasta. Kuten jo sanoin, voimme maksaa teille artikkelin julkaisemisesta.

Uusi viesti pysäytti pohtimaan asiaa. Tässä se alkuperäinen "tarjous":

Härski tarjous maksullisesta artikkelista

Peitin kuvasta lähettäjän nimen (mies), vaikka se tuskin on oikea. Kukapa rekisteröisi Gmail-tilin omalla nimellään tällaista tarjousta varten?

Viestissä tarjotaan valmista artikkelia, joka luultavasti liittyisi Suomessa kiellettyyn vedonlyöntimaailmaan. Sen vuoksi on tärkeää, ettei "artikkelissa mainita kyseessä olevan sponsoroitu sisältö tai mainos". Harmi vain, että laki velvoittaa erottamaan selvästi mainoksen muusta toimituksellisesta sisällöstä, ja säännöt koskevat myös blogeja.

Ilmeisesti tässä on kyse samasta bisneksestä, joka kolme vuotta sitten tarjosi maksua vastaan linkkejä ulkomaisiin rahapelisivuihin. "En pidä lakia missään asioissa ylimpänä moraalinani", nainen sanoi jutussa.

Minä pidän ja siksi varoitan aiheesta muitakin. Tiedän, että monet julkkikset somettavat aktiivisesti omista vedonlyönneistään saaden siitä rahaa, mutta sellainen toiminta on paitsi laitonta myös fanien pettämistä.

Blogitekstien julkaisu salaista maksua vastaan on blogietiikan vastaista. Mutta missä ovat bloggaajan eettiset ohjeet? Mitä niissä tulisi olla?

Tässä alkua omasta listastani:

- Kirjoittaja vastaa teksteistään ja pyrkii todenmukaisuuteen, mielipiteet erotetaan selvästi faktoista
- Tekstiin jääneet asiavirheet korjataan mahdollisuuksien mukaan jälkikäteen
- Jos tekstin asiasisältöä on muokattu julkaisuhetken jälkeen, siitä mainitaan tekstin lopussa (kirjoitus- tai tyylivirheiden korjausta ei lasketa)
- Kirjoittaja erittelee selkeästi mainokset ja itse tuottamansa tekstin
- Muiden tuottamaa sisältöä ei julkaista omissa nimissä, olipa se maksullista tai maksutonta
- Tuotteista kirjoitettaessa mielipiteet ja havainnot ovat vilpittömiä, eikä valmistaja vaikuta niihin
- Kirjoittaja kunnioittaa tekijänoikeuksia eikä käytä toisen kuvia luvatta
- Selkeät lainaukset muiden teksteistä mainitaan ja mahdollisuuksien mukaan linkitetään alkuperäiseen lähteeseen

Ilman eettisiä ohjeita blogeista tulee valemedia, jossa mihinkään ei voi luottaa.

Luotettava media vaatii aktiivisuutta

Perinteinen media kampanjoi eilen luotettavuuden puolesta ja valemediaa vastaan. Päätoimittajat ovat oikealla asialla. Ammattimaisen median rinnalle on noussut yritysviestintää, kaikenkirjavia bloggaajia ja suoranaista median kaapuun puettua huijausta, joka julkaisee mitä tahansa raflaavaa saadakseen klikkauksia ja sitä kautta mainostuloja.

Luotettavuus ansaitaan teoilla. Tässä vanhalla medialla on hmm... hieman parantamisen varaa. Kiire tuottaa huolimattomuus- ja kirjoitusvirheitä (eilisen 7 Uutisten tikkeristä laskin kolme kirjoitusvirhettä) ja taloudellinen ahdinko johtaa klikkien kalasteluun arveluttavin keinoin. Jos toimittajat laitetaan tulospalkkaukseen -- mitä enemmän juttusi kerää klikkejä, sitä parempaa palkkaa saat -- valemedian tie on ennen pitkää koko median tie.

Lukijat sanovat kaipaavansa asiallisia uutisia ja tutkivaa journalismia, mutta enemmistö klikkaa huuhaa-otsikoita ja äänestää jaloillaan.

Onneksi meillä on käytössä vapaaehtoinen laatumedian tukimaksujärjestelmä. Voit tukea valitsemaasi mediaa maksamalla siitä, vaikka et aina jaksaisikaan hakea paperilehteä postilaatikosta. Itse teen juuri näin.

Kun Teemu Selänne runsas kuukausi sitten kohahdutti maahanmuuttokriittisellä twiitillään, häneltä vaadittiin perusteluita. Pienen odottelun jälkeen niitä tulikin. Teksti, joka vaikutti olevan ammattikirjoittajan kynästä, kertoi ystävän tyttären joutumisesta joukkoraiskauksen uhriksi. Kiekkosankarin viesti sai ikään kuin oikeutuksen lähipiirin kokemuksista. Fanit ja media tyytyivät tähän.

Onneksi Yle ei tyytynyt. Maahanmuuttajien suorittamat joukkoraiskaukset ovat yhteiskunnallisesti tärkeä aihe. Niitä ei voi vähätellä, mutta ei myöskään liioitella. Ylen toimittaja oli pyrkinyt selvittämään, mistä tapauksesta oli kyse. Sellaista ei löytynyt.

Valemedia epäilee viranomaisten vähättelevän maahanmuuttajien tekemiä rikoksia, mutta tämän tapauksen penkominen ei kiinnostanut edes sitä.

Median resurssipula on todellinen ongelma, mutta ei selitä kaikkea. Olisi ollut helppo tarttua Selänteen twiittiin ja soittaa muutama puhelu. Median tehtävänä ei voi olla some-kohujen referointi, vaan asioiden kyseenalaistaminen ja tarkistaminen. Se jäi nyt tekemättä.

Itse olen ihmetellyt median saamattomuutta toisessakin asiassa. Jo 17 000 suomalaista on laittanut rahojaan erikoiseen Onecoin-kryptovaluuttaan, joka on ilmiselvä pyramidihuijaus. Edes kaksi kertaa Wincapitaa suurempi ihmismäärä ei ole saanut toimittajia heräämään. Luulisi, että kansainvälinen huijaus, jonka avainhenkilöistä osa on suomalaisia, kiinnostaisi mitä suurimmassa määrin.

Onecoin on järjestänyt värväystilaisuuksia ympäri maata jo toista vuotta. Tietääkseni yksikään toimittaja ei ole vaivautunut paikalle edes henkilökohtaisesta uteliaisuudesta. Videoituja esityksiä löytyy Youtubesta, joten edes fyysinen osallistuminen ei ole ollut välttämätöntä.

Kun media on näin hampaaton, verkostohuijarit saavat mellastaa rauhassa.

Briteissä on toisin. Kun Kari Wahlroos erehtyi Lontooseen pitämään ensimmäistä värväystilaisuutta, paikalla ollut Mirror-lehden toimittaja näki heti, mistä on kyse, ja teki suorasanaisen jutun tapahtumasta. Eikä tähän kulunut kuin pari tuntia aikaa.

Brittitoimittaja näyttää mallia suomalaisille kolleegoilleen. 

Tarvitsemme laatumediaa jatkossakin. Somekohujen kasvattamiseen ja ulkomaisten uutisten kääntämiseen suomeksi pystyy kuka tahansa.

Kyse on aktiivisuudesta. 

Mitä jää pimentoon ilman mediaa?

Toimitusten väki vähenee tasaisesti samaa tahtia laskevien levikkien kanssa. Nyt huolestuttaa, kuka jatkossa toimii vallan vahtikoirana.

Ei ainakaan sosiaalinen media tai blogit. Ne käsittelevät median esiin nostamia aiheita, mutta tutkivan journalismin korvikkeeksi niistä ei ole. Otetaan vaikka Himaselta tilattu 700 000 euron selvitys. Kuka olisi tuonut asian julkisuuteen, ellei lehdistöä olisi ollut? Tai kuka olisi paljastanut Finnairin ja eläkeyhtiöiden asuntokaupat?

Kuinka paljon samanlaisia kauppoja tai kähmintöjä tapahtuu parhaillaan, joista emme tiedä mitään? Poliitikoille median kurjistuminen sopii hyvin -- eipähän kukaan kaivele heidän tekemisiään kuten ennen. Nettikeskusteluista ja sosiaalisen median valituksesta pääsee helposti eroon sulkemalla koneen.

Vähenevästä mediaväestä on tullut supersopuleita, jotka keskittyvät entistä harvempaan asiaan, mutta repivät niitä sitäkin innokkaammin. Julkisuuteen mahtuu vain yksi puheenaihe kerrallaan, eikä sen tarvitse olla edes tärkeä.

Eilen tuo puheenaihe oli presidentin syrjäytymistä vastustava kampanja. YLEn ohjelmista sekä illan A-Stream että Pressiklubi käsittelivät aihetta. YLEn tulisi välttää helppoja ratkaisuja ja etsiä puheenaiheita, jotka muuten uhkaavat jäädä pimentoon. Meuhkaaminen samoista päivän puheenaiheista kuin kaikki muutkin ei synnytä mitään uutta.

Juuri nyt joku toimittaja saisi perehtyä Viron IT-järjestelmään. Millaisen potilasjärjestelmän maa rakensi 10 miljoonalla? Onko se vertailukelpoinen Suomeen suunnitellun 450 miljoonan järjestelmän kanssa? Mistä erot johtuvat? Asiallinen juttu aiheesta voisi säästää Suomelle satoja miljoonia euroja.

Jos media ei asiaa selvitä, ei sitä tee kukaan muukaan. Mediasta on muutakin hyötyä kuin sen maksama arvonlisävero.

Nykytrendin jatkuessa vallankäyttö pakenee yhä kauemmas julkisuudelta. Päätökset palaavat vallan kammareihin, eikä meille kansalaisille jää kuin loputon netissä purnaaminen. 

Pelastautukoon YLEen ken voi

Näinä aikoina ei ole helppoa olla media-alalla. Sanomalehtien ilmoitukset väen vähentämisestä ovat melkein jokapäiväisiä, ja tänään YT-neuvotteluista ilmoitti myös Maikkari.

Kaiken myllerryksen keskellä on vain yksi turvasatama: Yleisradio. Verorahoituksen ansiosta se on alan ainoa turvallinen työpaikka. Ei ihme, että viime aikoina moni kaupallisella kanavalla tai lehdessä työskennellyt ammattilainen onkin loikannut YLEen. Tuorein vaihtaja on Pekka Ervasti, joka siirtyy Suomen Kuvalehdestä YLE uutisten politiikan toimituksen johtoon.

Kehitykseen liittyy pari ongelmaa. Toimittajien siirtyminen YLEen kutistaa kaupallista mediaa entisestään, mikä johtaa sisältötuotannon keskittymiseen valtiollisen median käsiin. Olemme lipumassa takaisin 1980-luvun kultaisiin vuosiin, jolloin kanavia oli vain kaksi ja molemmilta tuli uutiset yhtä aikaa.

YLEn julkisen palvelun rooli on ollut tarpeellinen vastavoima kaupalliselle medialle. Miten käy julkisen palvelun silloin, jos kaupallista palvelua ei enää ole?

Toinen ongelma liittyy YLEn asemaan. Kuten omasta verosta nähtiin, YLE on kansanedustajien erityisessä suojeluksessa. Edustajat eivät halua kritisoida YLEä, jotta säilyttävät toimittajien myönteisen suhtautumisen itseensä.

Nyt sama erityisasema saattaa levitä kaupallisen median harveneviin riveihin. Kuka haluaa kritisoida YLEä tietäen, että voi jo piankin olla hakemassa sieltä töitä?

YLE vetää puoleensa muitakin kuin toimittajia. Organisaatio kasvaa erilaisilla väliportaan johtajilla, jotka pohtivat työkseen asiakassuhdetta (ikään kuin YLE olisi tavanomainen yritys jolla on tavanomaisia asiakkaita). Johtaako helppo raha tehottomuuteen ja organisaation pöhöttymiseen?

Poliitikot pitivät tärkeänä, että YLEn asema turvataan kestävällä rahoituksella. Se on nyt tehty, joten kuka kantaisi huolta muun kotimaisen median toimintaedellytyksistä? Kimmo Sasin kommentit kotimaisesta mediasta arvonlisäverokeskustelun yhteydessä olivat lähes halveksivia.

YLEn toimitusjohtajalle tilanne on herkullinen. Lähes 30 000 euron kuukausipalkka juoksee, vaikka rahat tulevat veroista ja osaajia pyrkii sisään niin ovista kuin ikkunoista. Voisiko tämän parempaa työtä Suomessa olla?

Porilainen viruskirjoittaja selvisi ilman vankeutta - ja ilman nimeä

Porilainen nuori mies jäi neljä vuotta sitten kiinni virusten kirjoittamisesta. Hän oli mukana kansainvälisessä tiimissä, joka kirjoitti haittaohjelmia rikollisten käyttöön ja sai siitä palkkaa. Tapahtuma-aikaan 19-vuotias nuori mies sai tuomionsa pari vuotta sitten: seitsemän kuukautta ehdotonta vankeutta. Se kuitenkin lieventyi 180 tunnin yhdyskuntapalveluksi mitä voi pitää varsin lievänä kun ottaa huomioon, miten tiukka lainsäädäntö tietotekniikkarikoksiin liittyy.

Mutta mikä oli tekijän nimi? Suomalainen media on viisaasti vaiennut asiasta, sillä se ei ole halunnut pilata parikymppisen miehen tulevaisuutta. Muualla ei olla yhtä hienotunteisia: nimi löytyy helposti googlaamalla englantilaisista lehdistä. Jopa F-Securen weblog mainitsee nimen lainatessaan sanatarkasti englantilaista uutista.

Nuoruuden hölmöilyistä saadut tuomiot voivat merkitä ihmisen loppuelämäkseen, kun Google pullauttaa ne esiin lehtien arkistoista. Vuosi sitten julkisen sanan neuvosto totesi, ettei henkilöiden pyynnöistä huolimatta nimiä pidä poistaa lehtien arkistoista jälkikäteen. Sen sijaan JSN kehotti lehtiä olemaan entistä pidättyväisempiä tuomittujen nimiä julkistaessaan. Paperilehdessä uutisoitu tuomio häipyy historian hämärään, mutta nettiarkisto on kuin murha: se ei vanhene koskaan (näin siis Suomessa, Ruotsissa murhakin vanhenee).

Toivottavasti haittaohjelmia tehtaillut herra A. parantaa tapansa ja käyttää jatkossa taitonsa hyödyllisiin tarkoituksiin. Jos ei muuten niin vastapalveluksena siitä, että suomalainen media jätti hänen nimensä kertomatta.

Suomessa media on hienotunteista, muualla länsimaissa meno on armotonta: rikoksesta epäilty esitellään sanoin ja kuvin jo paljon ennen kuin jutun käsittely oikeudessa on ehtinyt edes alkaa. Tv-uutisissa ja lehdissä julkaistaan rikospaikoista ja uhreista kuvia, jotka eivät Suomessa ikinä pääsisi levitykseen. Hyvä niin, toivottavasti suomalainen linja säilyy jatkossakin.

Pari kuukautta sitten Suomessa nousi kohu kuvasta, jossa näkyi itsemurhan tehnyt Reindeerspotting-elokuvan henkilö. Kohuun liittyi paheksunta siitä, miten tällaisia kuvia voidaan levittää netissä kenenkään estämättä. Alunperin kuva julkaistiin vietnamilaisessa lehdessä tavanomaisena uutiskuvana. Se, että lehteä voitiin lukea muissakin maissa, ei ollut internetin vika vaan osoitus siitä, miten erilaisia median käytännöt eri maissa ovat. Nettiaikana ne kaipaisivat yhdenmukaistamista. Toivottavasti puolivälistä löytyy kaikille sopiva kompromissi.

Vaikka lehdet unohtaisivat, netti ei unohda.

Valeammattilaiset nolaavat median

Iltalehdelle kävi nolosti: se julkaisi viime perjantain lehdessä loton jättipotin voittajan haastattelun. Illalla nettisivulla olikin sitten jo anteeksipyyntö: sori, menimme halpaan.

Tämän päivän Iltalehti kertoo uudesta valeammattilaisesta: MTV3:n Max-kanavalla alkavan Luonnon Lait -sarjan eräopas on vähintäänkin liioitellut pätevyytensä. Ilkeämpi saattaisi kutsua tuota jopa huijaukseksi.

Keväällä YLEn urheilutoimitus joutui hieman vastaavan pilan kohteeksi. Kun toimittaja soitti Kanadaan NHL-maalivahti Tuukka Raskille, joku toinen henkilö vastasi puhelimeen ja antoi pokkana haastattelun Tuukan puolesta. Haastattelu ajettiin ulos televisiossa ja radiossa ennen kuin asia paljastui. Sori, menimme halpaan.

Mediaa on helppo huijata, sillä toimittajilla on kiire. Jokainen saitti kilpailee siitä, kuka saa ensimmäisenä näkymään uutislinkkinsä tapahtumaan. Lisäksi alalle on tullut paljon nuoria, jotka eivät välttämättä tunne haastattelemiaan henkilöitä ennestään tai pelkän äänen perusteella. Alan konkarit ovat joutuneet tinkimään uutistuotannon pyhistä periaatteista ja ristiintarkistuksista.

Vanhaa tietoturvasta periytyvää kaavaa soveltaen voisi sanoa UUTINEN = NOPEUS * LUOTETTAVUUS.

Mutta asiassa on toinenkin, aivan uusi tekijä: nuoret ovat kasvaneet mediamaailmaan ja osaavat käyttää sitä hyväkseen. Kalajoen valevoittaja oli ilmeisesti tarkoin suunniteltu mainostemppu, joka päättyi YouTubessa julkistettuun levymainokseen. Todellinen sissimarkkinoinnin diplomityö!

Perinteinen media on tottunut pitämään omaa asemaansa ylivoimaisena ja turvallisena. On aika havaita, että maailma on muuttunut. Media ei enää sanele pelisääntöjä. Kekseliäisyydellä, röyhkeydellä ja uudella tekniikalla nuoret pystyvät valjastamaan median omiin tarkoituksiinsa ja nolaamaan sen.

Watch out, journalists!

Keisarin uudet merkitysvaatteet

Hesarin kolumnisti pelasti päivän heti aamutuimaan: Paskanpuhuminen 2.0

Median tehtävänä on kritisoida keisarin uusia vaatteita. Liian usein näkee, että käy päinvastoin: media alkaa kehua olemattomia vaatteita, koska sillä tavalla saadaan uutta julkisuutta ja median oma myynti lisääntyy. Viis siitä, millaiset vaatteet keisarilla on - vai onko niitä lainkaan - tärkeintä on, että vaatteista puhutaan.

Kaikki kunnia Virpi Salmelle: hän kirjoittaa hauskasti, oivaltavasti - ja huom: omalla nimellään. Hän seisoo murhaavan kritiikkinsä takana, eikä ammu puskista anonymiteetin turvin kuten niin moni nettimeuhkaaja nykyään tekee. Salmi muistuttaa, mihin lehdistöä tarvitaan.

En ole lukenut Himasen kirjaa, mutta uskon Salmen osuvan oikeaan kun hän kirjoittaa miten "merkitysyhteiskunnan menestyjät ovat niitä, jotka röyhkeimmin kehtaavat paketoida vanhat itsestäänselvyydet uusiin lahjapapereihin". On helppo puhua merkitysyhteiskunnasta ja tulevaisuuden visioista, kun konkreettinen tekeminen jää muille.

Filosofien tehtävä on ajatella ja puhua. Toimittajien tehtävä on ajatella ja kirjoittaa. Nyt molemmat ovat tehneet osuutensa.

Toivottavasti joku myös oikeasti tekee jotain.

Miksi luin Hesarin tänäänkin

"Kuka enää lukee hesaria?" kysyi kommentti nettikeskustelussa. Nettikeskustelijat haluavat osoittaa, että perinteisen lehdistön aika on ohi. Netti on korvaamassa sanomalehdet, eikä hesaria enää tarvita. Hesarin lukeminen on jotenkin niin... säälittävää?

Tunnustan lukevani hesarin joka päivä. Tänään sunnuntaiaamuna muistin taas, miksi. Lehti oli täynnä kiinnostavia, yllättäviä juttuja, kuten isättömien poikien kohtalo, Tarja Cronbergin tulevaisuudensuunnitelmat ja Halla-ahon saavutukset (tai pikemminkin niiden puuttuminen) valtuustossa. Juuri tässä on lehden vahvuus: se pystyy yllättämään lukijansa. Lehti tarjoaa juttuja, joita lukija ei osaa kaivata.

Netissä on lukemattomia sivustoja, joilta voi seurata juuri itseä kiinnostavia aiheita. Niiden kirjoitukset ovat laajoja, perusteellisia ja ilmestyvät lähes reaaliajassa. Ja juuri siinä on netin suurin vaara: nettisurffaaja kääntyy sisäänpäin ja keskittyy vain aiheisiin, jotka hän tuntee jo entuudestaan. Asenteiden lieventämisen ja tietoisuuden laajentamisen sijaan netti kärjistää eroja ja supistaa tietoisuutta. Tällainen kehitys on suorastaan vaarallista.

Toinen hesarin vahvuus on sen toimittajakunnan suuri koko. Tuntuu kuin joka päivä lehdessä kirjoittaisi eri nimisiä, itselle vieraita toimittajia. Hesari on niitä harvoja insitituutioita, jotka pystyvät tekemään tutkivaa journalismia.

Jos perinteinen lehdistö häviää netin myötä, kuka ottaa sen tehtävät? Kuka esittää poliitikoille ikäviä kysymyksiä ja vaatii niihin myös vastauksia? Kuka tutkii vaalirahakohua ja kulissien takaisia koplauksia? Vai käykö niin, että miljoonat bloggaajat julistavat omaa maailmantuskaansa kirjoituksissa, joita kukaan ei jaksa lukea? Saavatko päättäjät jatkossa vapaat kädet juonitteluihinsa? Sitäkö me haluamme, kun toivomme sanomalehtien kuolemaa?

Toki hesarissa on omat puutteensa, jotka välillä ärsyttävät. Toimittajat ovat helsinkiläisiä, jotka asuvat keskustassa ja kulkevat töihin pyörällä tai ratikalla. Kelpaa siinä sitten arvostella autoilua ja kehä III:n ulkopuolista arkielämää! Toimittajien puoluekanta paistaa kirjoituksista läpi turhankin selvästi.

Hesari on itseisarvo, paperilehti ei. Voisin aivan hyvin lukea uutiset ja jutut ruudulta. Myönnän kuitenkin, että pelkästä nettipalvelusta maksaminen olisi vaikeaa.

Oli jakelutapa mikä tahansa tärkeintä on, että lehdistö säilyy jatkossakin.

"Asiasta kertoi ensimmäisenä..."

Edellisen kirjoituksen pohjalta tuli palautteissa esille kysymys siitä, ovatko lehdet alkaneet siteerata aiempaa useammin toistensa uutisia ("asiasta kertoi ensimmäisenä...."), vai onko kilpailijan kreditointi tällä tavalla lehdille epämiellyttävää.

Todelliset paljastukset ja jymy-yllätykset ovat harvinaisia. Edes tutkivalle journalismille ei riitä Watergateja joka vuodeksi -- ja tutkivaan journalismiin yhä harvemmalla medialla riittää resursseja. Jos joku lehti onnistuu paljastamaan iso kuprun, on luonnollista että se uutisoidaan muissakin medioissa ja alkuperäinen taho saa siitä kunnian itselleen.

Nykyään uutiskilpailu on niin kovaa, että varsinkin verkkomediat siteeraavat säännönmukaisesti toisten uutisia. "Asematunnelissa puukotettiin ohikulkijaa. Asiasta kertoi ensimmäisenä uutislehti Vartti." Tämä tuntuu lukijasta kummalliselta. Puukotus on sen luokan tapahtuma, ettei uutiseen ole kenelläkään yksinoikeutta. Lukija odottaisi, että tulipa tieto puukotuksesta mitä kautta tahansa, toimittaja selvittää asiaa suoraan poliisilta ja kirjoittaa oman uutisensa vasta sen jälkeen.

Paperiaikana näin tehtiinkin. Online-maailmassa siihen ei ole aikaa. "Uutinen" pitää kopioida heti omalle sivulle. Seuraavana päivänä sama "uutinen" on painettuna paperilehdessä. Ei ihme, että lukijan mielestä kaikki ei täsmää.

Edellisen kirjoituksen palautteissa anonyymi uutistoimittaja kirjoitti, ettei kilpailevaa lehteä mielellään kreditoida, ja että käytäntö on pysynyt pitkään samana. Omasta mielestäni uutisten lainaaminen on yleistynyt viime vuosina nopeasti. Niinpä tein itse pikaisen kokeilun Hesarin arkistoon. Hakusanalla "kertoi ensimmäisenä" löytyy juttuja seuraavasti:

2000: 1
2001: 4
2002: 7
2003: 1
2004: 11
2005: 10
2006: 10
2007: 69
2008: 149

Vuotta 2009 on eletty 72 päivää ja silti esiintymiä löytyi jo 30. Tasaisen vauhdin taulukolla koko vuoden saldoksi tulisi 152.

En väitä, että lista olisi koko totuus asiasta. Etsintäni pohjana olevat sanat saattoivat esiintyä muussakin tarkoituksessa; toisaalta kaikissa lainauksissa niitä ei ollut. Mutta suunta on selvä: jostain syystä uutisten lainaaminen (tai ainakin niiden kreditointi) näyttää räjähtäneen pari vuotta sitten.

Jos aiheesta on parempia tutkimuksia, kuulisin niistä mielelläni. Ellei ole, niin tässä kenties olisi hyvä tutkimuskohde viestinnän opiskelijoille.