Puoluejohtajat säästäisivät ATK-menoissa

Vaaliväittelyjä katsoessani olen yllättynyt miten moni puoluejohtaja on viitannut tietotekniikan kustannuksiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia.

Hyvä se on siksi, että luultavasti ensi kertaa historiassa tietotekniikka on ylipäätään mainittu vaaliväittelyissä. Se osoittaa, että aihe on vihdoin alkanut kiinnostaa myös ylintä puoluejohtoa.

Huonoja puolia on valitettavasti paljon enemmän. Kaikki maininnat ovat liittyneet säästöihin, joita miljardin vuosikuluista halutaan saada.

Sinänsä säästöt ovat positiivinen asia. Keskitetyn ohjauksen puuttuessa jokainen ministeriö on tehnyt omat linjauksensa ja tuloksena on kalliita, keskenään yhteensopivia tietojärjestelmiä. Miljardin IT-menoista sietääkin säästää.

Vielä parempi olisi, jos IT nähtäisiin kuluerän sijaan mahdollisuutena, eräänlaisena sijoituksena tulevaan. Mitä enemmän IT:hen panostetaan -- kunhan se tapahtuu järkevästi -- sitä enemmän on lupa odottaa hallinnollista tehokkuutta, kansalaisten parempia palveluita, hyötyä kansalaisyhteiskunnalle ja tukea alan kotimaisille yrityksille.

Säästöjen sijaan pitäisi kysyä, miten miljardi voitaisiin käyttää paremmin. Tälle tasolle yksikään puheenjohtajista ei ole uskaltautunut.

Miksi muuten kirjoituksen otsikossa esiintyy vanha lyhenne ATK eikä nykyisin käytetty IT? Siksi, että myös puheenjohtajat ovat käyttäneet sanoja ATK tai tietotekniikkamenot. Kukaan ei ole puhunut IT:stä. Se osoittaa, että tietämys aiheesta on vanhentunutta ja pinnallista.

Urpilainen sanoi alkupään väittelyissä, että miljardin euron vuosikulut ovat tietoliikennekustannuksia. Toivottavasti se sentään oli lipsahdus eikä osoitus tiedon tasosta.

Mutta hei, kaikkea ei voi vaatia. Tämä on hyvä alku. Otetaan tavoitteeksi, että neljän vuoden päästä IT esiintyy vaaliväittelyissä jo mahdollisuutena eikä pelkkänä säästökohteena.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Tietoyhteiskuntaa Suomen tapaan: sähköpostin käyttö kielletty

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut lausunnon, jonka mukaan sähköpostia ei saa käyttää terveystietojen lähettämiseen. Perustelu on sama kuin usein ennenkin: sähköposti ei ole turvallinen.

Miten ihmeessä suomalainen tietoyhteiskunta voi ikinä kehittyä, jos uusia työtapoja ei uskalleta ottaa käyttöön? Ihanko oikeasti vielä 2010-luvulla asiointi terveyskeskukseen pitäisi hoitaa puhelimella tai paperisella kirjeellä?

Oikeusasiamiehen lausunto on vastaus kansalaisen tekemään kanteluun. Asian yksityiskohdat eivät käy ilmi päätöksestä, mutta ilmeisesti kyse on tapauksesta, jossa joku terveydenhuollon edustaja on vastannut asiakkaan kysymykseen sähköpostilla. Ja niin ei saa tehdä -- tietosuojasyistä.

Ratkaisussa todetaan sairaanhoitopiirin menetelleen julkisuus- ja henkilötietolain vastaisesti, kun kantelijalle on lähetetty avoimessa verkossa sähköpostiviesti, josta käy ilmi, että hän on saanut sairaanhoitopiiristä terveydenhuollon palveluita. Viimeksi mainittu tieto on julkisuuslain mukaan salassa pidettävä.

Perusteluissa viitataan tietosuojavaltuutetun toimiston 3.1.2007 antamaan ohjeeseen, jonka mukaan salassa pidettävät tiedot eivät suojaamattomassa sähköpostissa ole suojattuja sivullisilta ja edelleen: jos asiakas lähettää esimerkiksi aikavarauksen sähköpostilla, siihen tulee vastata puhelimella tai kirjallisesti. Sama koskee myös muita tiedusteluja, joihin ei voida vastata yleisellä neuvolla paljastamatta asiakkaan nimeä tai muita asiakastietoja.

Suomessa on luultavasti maailman tiukin sähköisen viestinnän suoja. Sähköposti on kaikissa oloissa luottamuksellista viestintää, jota sen paremmin työnantajalla kuin puolisollakaan ei ole oikeus lukea. Miksi säädetään tiukkoja lakeja jos kuitenkin katsotaan, ettei viestintä ole luotettavaa? Mikä voisi viranomaisen mielestä olla se tilanne, jossa sähköposti voisi laillisesti päätyä vääriin käsiin? Jos sähköposti ei ole luotettava, miksi laki kuitenkin suojaa sitä ikään kuin se olisi?

Aina on tietenkin olemassa tahallisen urkinnan, näppihäiriön tai teknisen virheen vaara. Mutta yhtä hyvin joku voi urkkia kirjeen sisällön tai kirje voi päätyä väärälle vastaanottajalle. Ja puhelinsoitto se vasta turvaton onkin: utelias työtoveri tai perheenjäsen kuulee keskustelun helposti.

Kaikki kansalaiset eivät luota nettiasiointiin. Heillä tulisi jatkossakin olla oikeus kieltää sähköpostin käyttö oman mielenrauhansa takaamiseksi. Nyt nekään asiakkaat, jotka suorastaan pyytävät asiointia sähköpostilla, eivät voi saada sitä. Turvallisuussyistä. Tähän viittaa oikeusasiamiehen lausunnossa virke Asiaan ei vaikuta se, että kantelija on ilmeisesti itse lähettänyt tällaisia tietoja sisältävän viestin sairaanhoitopiriin.

Yleensä terveystiedot ovat melko harmittomia: verikokeen tuloksia, ajanvarauksia, lisätietojen kysymistä. Vaikka itse lähetän kyselyn ja terveystietoni sähköpostilla, minulle ei saa vastata samalla välineellä. Terveydenhuoltohenkilökunnan pitää suojella minua minulta itseltäni.

Tietosuoja on hyvä asia, mutta se ei voi olla itsetarkoitus eikä kehityksen este. Arkijärkeä saa käyttää, sillä Suomi tarvitsee kaikki ne kustannussäästöt, joita uudella tekniikalla voidaan saavuttaa.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Steve Jobsin opetukset: pitää tehdä sitä, mitä rakastaa

Tämän päivän Kauppalehdessä on Mirjami Saarisen kiinnostava kommentti Steve Jobsia käsittelevästä kirjasta The Innovation Secrets of Steve Jobs. Mirjamin mukaan kirjan opetus on, että pitää aina tehdä sitä mitä rakastaa. Kiinnostus ohjaa ihmisen automaattisesti oikeille jäljille.

Jobs itse teki totisesti juuri näin. Hän opiskeli kalligrafiaa, mutta jätti koulun kesken, asui kommuunissa ja kierteli reppu selässä Intiassa. Kiinnostus kalligrafiaan oli myöhemmin hyödyksi, kun hän osallistui Macintosh-tietokoneen kehitystyöhön. Ja loppu onkin sitten historiaa.

Missä viipyvät suomalaiset Jobsit? Mirjami kritisoi Elinkeinoelämän Keskusliiton koulutusselvitystä, jonka mukaan nuoria koulutetaan väärille aloille. Kulttuuri- ja media-alat ovat opiskelijoiden suosiossa ja aloituspaikkoja on paljon, vaikka työllistymismahdollisuudet ovat huonot. Vastaavasti tietotekniikan osaajia koulutetaan liian vähän. Jobsin esimerkin perusteella tiukka, päämäärätietoinen opiskelu alalle, jolla juuri silloin sattuu olemaan kysyntää, ei välttämättä ole paras ratkaisu sen paremmin opiskelijan kuin yhteiskunnankaan kannalta.

Mirjami on sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa hän on siinä, että nykyisin kaivataan paitsi oman alan syvällistä osaamista, myös poikkitieteellisyyttä. Ellei insinöörillä itsellään ole taiteellisia lahjoja (sellaisiakin on!) tai kaupallista kiinnostusta, hänen on työskenneltävä yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa. Tässä mielessä Aalto-yliopiston ajatus yhdistää talous, tekniikka ja design yhdeksi kokonaisuudeksi on enemmän kuin oikea. Opiskelijalla tulisi myös olla aikaa etsiä itseään ja ominta alaansa, vaikka opetuksen tehokkuusvaatimukset tekevätkin sen vaikeaksi.

Mirjami on myös väärässä, sillä hän lankeaa tyypilliseen menestyjän ansaan. Aina, kun analysoimme menestykseen johtaneita tekijöitä, käytämme esimerkkeinä niitä, jotka ovat menestyneet -- emme koskaan epäonnistujia. Voihan olla, ettei Jobs menestynytkään siksi, että hän laiskotteli koulussa, etsi elämyksiä Intiasta ja opiskeli kalligrafiaa, vaan siitä huolimatta. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat nuorena etsineet itseään ja päätyneet jollekin eksoottiselle alalle, eivätkä siitä huolimatta ole löytäneet elämänsä tarkoitusta tai menestystä. Ehkä Jobsilla vain kävi uskomaton tuuri, kun hän osui yksiin Wozniakin kanssa ja löysi myöhemmin käyttöä kalligrafialle. Jälkikäteen onnekkaista sattumista on helppo etsiä suunniteltua menestystä.

Menestyneiden ihmisten elämäkerroista voi oppia paljon, mutta vielä hyödyllisempiä olisivat luuserien elämänkerrat -- niitä vain ei koskaan julkaista. Henkilöt, jotka uskoivat asiaansa ja ponnistelivat valtavasti, mutta eivät silti koskaan saaneet nimeään historian lehdeille, voisivat opettaa meille paljon.

Menestys on tietenkin kiistanalainen käsite. Kauppalehdessä esitelty kirja käsittelee aihetta amerikkalaisesta näkökulmasta, jossa menestys korreloi suoraan omaisuuden, palkan ja julkisuuden kanssa. Omaan asiaansa uskova ja itselleen rakkaaseen asiaan panostava menestyy joka tapauksessa omalla tavallaan. On upeaa saada tehdä sitä, mistä nauttii ja mitä pitää mielekkäänä.

Tulee mieleen vanha elämänohje: Ota selvää, mitä haluat tehdä, ja tee se muiden mielipiteistä piittaamatta. Näin takaat itsellesi mielenkiintoisen, joskin vaikean elämän.

Rakkaan asian tekeminen ei koskaan ole huono valinta.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Länsimaisten arvojen lyhyt historia

Voi, miten takapajuisia ja kehittymättömiä monet Aasian ja Afrikan maat ovatkaan! Niissä ei tunneta demokratiaa eikä naisilla ole tasa-arvoa. Sen sijaan on kunniamurhia, pedofiliaa, lapsityövoimaa ja alkuperäiskansojen sortoa. Homoseksuaalisuus on yhä rikos monissa Lähi-idän maissa. Ja mikä pahinta: nyt ne pyrkivät jopa levittämään omaa uskontoaan tänne meidän Eurooppaan!

Länsimaisen sivistyksen historia on pitkä ja kunniakas, mutta sen soveltaminen käytäntöön on ällistyttävän tuore asia. Kun me länsimaat katsomme oikeudeksemme opettaa muita siitä, miten näiden tulisi elää, on syytä muistella omaa historiaamme.

Yhdysvallat ryösti Afrikasta orjia, jotka joutuivat epäinhimillisiin peltotöihin rakentamaan maan talouskasvua. Orjuus poistettiin vasta vuonna 1865. Samoihin aikoihin eurooppalaiset siirtolaiset jälkeläisineen ryöstivät ja valloittivat alkuperäisväestön maat. Intiaanit surmattiin, heidän kulttuurinsa hävitettiin ja hengissä selvinneet suljettiin reservaatteihin.

Syystäkin kiinalaiset ärähtivät USA:lle kysyen, mikä oikeus näillä on nyt toimia maailman ihmisoikeuksien tuomarina.

Kristinuskon levittämistä Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian maihin on pidetty pyhänä tehtävänä, jota omakin kirkkomme on rahoittanut. Kolehtia lähetystyön hyväksi kerätään varmaan vieläkin. Emme kuitenkaan suvaitse, että muut uskonnot tulevat tyrkyttämään omaa uskontoaan meille. Jopa sen näkyvä harjoittaminen herättää vastustusta.

Huutolaislapset eli suoranainen lapsiorjuus poistettiin Suomesta vasta vuonna 1923. Pitkään vaietusta asiasta ilmestyi äskettäin kirjakin.

Tuomitsemme lapsityövoiman käytön Aasiassa, vaikka nykyinen koulujen syysloma on aiemman perunannostoloman seuraaja. Aina 1970-luvulle asti lapset joutuivat keskeyttämään koulutyönsä ja osallistumaan sadonkorjuuseen. Usein loma oli porrastettu iän mukaan niin, että vanhimpia koululaisia käytettiin maatöissä jopa parin viikon ajan.

Naisten asema Suomessa on Euroopan parhaimpia, mutta tämäkin kehitys on melko tuoretta. Vielä 1950-luvulla nainen pääsi ravintolaan vain miesseurassa. En tarkalleen tiedä, milloin käytäntö vapautui, mutta nykysilmin katsottuna sääntö tuntuu naurettavalta -- eikä siitä tosiaan ole kuin muutama vuosikymmen. Kauempaa historiasta löytyykin sitten vaikka mitä hirveyksiä.

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 asti. Seuraavat 10 vuotta se oli "vain" sairaus. Aiheesta keskusteltiin aktiivisesti vaalipaneelissa vuonna 1983. Yllyttäminen homoseksuaaliseen tekoon poistui rikoslaista vasta vuonna 1999. Tuoreet uutiset kertovat uskonnon varjossa harjoitetusta pedofiliasta, josta on vaiettu niin katolisessa kirkossa kuin vanhoillislestadiolaisissa piireissä.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin: länsimaiden verityöt Afrikassa (erityisesti Belgia), kuolemanrangaistukset, poliittiset ja uskonnolliset vainot, juutalaisten joukkotuho, toinen maailmasota...

On hämmästyttävää, miten nopeasti Suomi ja muut länsimaat ovat kehittyneet. Tuntemamme sivistys, tasa-arvo ja vapaus ovat viimeisen sadan vuoden saavutuksia. Kiitos tästä kuuluu talouskasvulle sekä tiedonvälitykselle. Ne ovat kukistaneet sortoa, väkivaltaa ja väärinkäyttöä.

Omahyväisinä vaadimme nyt Kiinaa, Venäjää, Lähi-itää ja Afrikkaa noudattamaan välittömästi arvojamme unohtaen, että vielä 50 vuotta sitten emme olleet yhtään niitä parempia. Kehitys vaatii oman aikansa, mutta ennen pitkää talous ja tiedonvälitys tekevät tehtävänsä kaikissa maissa. Sitä ei mikään ismi eikä diktaattori pysty loputtomasti vastustamaan.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Tietämättömyys on valtaa

"Tietämättömyys on valtaa" sanotaan George Orwellin kirjassa 1984. Ja niin se onkin: mitä vähemmän ihmiset tietävät, sitä helpompi jonkun toisen on käyttää valtaa heidän ylitseen.

Pari viikkoa sitten moni hämmästyi uutista, jonka mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei osannut nimetä hallituspuolueita. Alle 25-vuotiaista puolet uskoi Vihreiden olevan oppositiossa ja vastaavasti kolmasosa Perussuomalaisten hallituksessa. Niin ikään kolmannes kaikista vastaajista luuli SDP:n olevan hallituksessa.

Kun tulokset ovat tätä tasoa on pakko ihmetellä, mitä tapahtuu kehutun PISA-mittauksen jälkeen? Miksi hyvän opetuksen saaneista oppilaista tulee näin tietämättömiä aikuisia? Ei tämä ainakaan tietoyhteiskunnalta vaikuta.

Syitä on monia, mutta yksi keskeinen tekijä on viestinnän viihteellistyminen, pirstaloituminen ja oman valinnanvapauden lisääntyminen. Aikoinaan TV-kanavia oli vain kaksi, ja niiltä molemmilta tuli yhtä aikaa uutiset. Nyt kanavia on kymmeniä, joten katsoja voi pujotella viihteestä ja tosi-tv:stä toiseen vaikka kaiket illat.

Moni on lopettanut sanomalehtien tilauksen ja siirtynyt lukemaan uutiset netistä ilmaiseksi. Lehdissä lukija altistuu muillekin kuin itseään kiinnostaville uutisille. Sen sijaan netissä klikataan eniten raflaavia ja erikoisia otsikoita, koska ne houkuttelevat lukemaan. Murhat, juorut ja onnettomuudet kiinnostavat. Mitään muita uutisia ei tarvitse koskaan nähdäkään, ellei itse halua.

Tällaisessa viihdeympäristössä kansalainen voi aivan hyvin uida vuosikaudet saamatta edes perustietoja Suomen ja ympäröivän maailman tapahtumista.

Tietämättömyydestä on monia seurauksia. Jos äänestäjä ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa, miten hän voi protestoida seuraavissa vaaleissa? Tai ilmaista tukensa harjoitetulle politiikalle?

Sähköisen äänestyksen kokeiluita vastustetaan koska pelätään, että vaalitulos olisi helppo väärentää. Mutta kun kansan tietämys on tätä tasoa, ei kannata nähdä vaivaa: on helpompaa manipuloida tietämättömät ihmiset äänestämään halutulla tavalla. Eikä se vaadi edes sähköistä äänestystä, vaan yksi sujuvasanainen puhemies riittää. Ja toisin kuin rehellinen vaalivilppi, se on vieläpä täysin laillista.

Vapauspuolueen ohjelman ensimmäisenä kohtana on vaatimus suoran demokratian lisäämisestä Sveitsin malliin. Se tapahtuisi kansanäänestyksiä lisäämällä. Mutta miksi järjestää kansanäänestyksiä, jos ihmiset eivät jaksa perehtyä asioihin vaan äänestävät miten sattuu? Nopan heittäminen tulisi halvemmaksi ja tulos olisi samaa luokkaa.

Juuri tästä syystä tarvitsemme Yleisradiota. Sen ei tarvitse kosiskella yleisöä eikä viihteellistyä yhtä paljon kuin kaupallisten kanavien.

Ketään ei voi pakottaa katsomaan asiaohjelmia tai uutisia, mutta ainakin siihen on tarjottava mahdollisuus. Sen jälkeen on oma valintamme, annammeko muiden käyttää valtaa puolestamme.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Taas uutta käyttöä televalvonnalle

Viime lauantain Helsingin Sanomissa oli kaksi kiinnostavaa pikku-uutista. Niistä ensimmäinen kertoi, että poliisi saa oikeuden televalvontaan "vakavimpien metsästysrikosten tutkinnassa". Jatkossa poliisi voi siis selvittää kännykän tukiasematiedoista, kuka liikkui metsässä paikalla, jossa ammuttiin luvattomasti karhu tai ahma.

Metsästäjä ehkä kuvittelee olevansa yksin metsässä ja voivansa siksi rikkoa järjestäytyneen yhteiskunnan lakeja. Mutta televalvonnan kaikkinäkevä silmä ei lepää koskaan. Se näkee kaikkialle. Siellä, missä on matkapuhelin, on myös valvonta. Impivaaran metsiin ei ole paluuta.

Toinen uutinen oli "Espooseen tulee lisää valvontakameroita". Sen mukaan Leppävaaraan ja Espoon keskukseen tullaan asentamaan lisää kameroita "ylläpitämään järjestystä ja lisäämään turvallisuuden tunnetta". Ei niin, että kameroita olisi tähänkään asti puuttunut -- uutisen mukaan pääkaupungin yleisillä alueilla on 80 valvontakameraa. Myös Leppävaarassa on kameroita jo ennestään. Uusien kameroiden kustannus on joitakin kymmeniä tuhansia euroja.

Molemmat uutiset kertovat sinällään hyvistä asioista. On hyvä, että lakia rikkovat salametsästäjät saadaan kiinni. Ja on hyvä, että kansa tuntee olonsa turvallisemmaksi Espoossa tietäessään, että poliisin valvova silmä tarkkailee heitä.

Lähes peräkkäisillä sivuilla uutiset saavat kuitenkin kysymään, onko nykyinen kehityksen suunta välttämätön ja ainoa mahdollinen. Kuinka monta tällaista uutista tarvitaan, ennen kuin valvontayhteiskunta on totta? Jokainen uusi valvonnan muoto on sinällään perusteltu, mutta yhdessä niistä syntyy jotain uutta ja pelottavaa.

Se kaikki on taas kaksi askelta lähempänä.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Oispa vaali ainainen

Näinä päivinä kansalaisia hemmotellaan. Kaduilla ja ostoskeskuksissa on jos jonkinlaista vaalitelttaa, joissa tarjotaan kahvia, karkkia ja makkaraa - ilmaiseksi tietenkin. Tänään eräs ehdokas jakoi jopa meetwurstipaketteja, joihin oli niitattu kiinni henkilön vaalimainos.

Oispa vaali ainainen, niin elämä tulisi halvaksi!

Maallisen hyvän lisäksi kansalaisella ei ole pulaa ystävistä. Olen seurannut, miten ministerit tulevat tilaisuuksiin ja kuuntelevat nöyrän kärsivällisesti kansalaisten kertomuksia. Ja niitä riittää. Viikolla näin miehen, jolla oli mukanaan kaksi täyteen kirjoitettua paperia ja monta numeroitua kohtaa mm. verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Ministeri kuunteli kaiken ja kommentoi.

On jotain hienoa siinä, että vielä eilen Brysselin EU-pöydässä istunut ministeri seisoo tänään pienen eteläsuomalaisen paikkakunnan ostoskeskuksessa ja kuka tahana voi tulla puhumaan hänelle. Niin ikään hienoa on se, ettei Suomessa tarvita turvamiesten armeijaa ministerin ympärille. Vain tärkeimmillä ministerillä on mukanaan turvahenkilö, ja hänkin seisoo yleensä taustalla.

Me ehdokkaat emme toivo vaalien jatkuvan yhtään pidempään kuin on pakko. Kun on seissyt monta tuntia +2 asteen tihkusateessa ja tuulessa jakamassa esitteitä sekä kuunnellen ihmisten murheita tietää tehneensä oikeaa työtä. Varsinkin kun on sunnuntai.

Olen huomannut, että moni kansalainen kaipaa ensi sijassa kuuntelijaa. Joku saattaa puhua kymmenenkin minuuttia yhteen menoon. He eivät odota vastausta eivätkä halua kysyä mitään -- riittää, että joku kerrankin kuuntelee heitä. Joku, jolla he uskovat olevan valtaa asioiden muuttamiseen.

Tarinoista ymmärtää, miten paljon Suomessa on vähäosaisia ja niitä, jotka ovat jääneet osattomaksi 2000-luvun talouskasvusta. Sairaudet, työttömyys, sosiaalietuuksien pienuus, harmaa talous ja Wahlroosin miljoonatuet esiintyvät monen puheissa. Rivikansalaisen asema viranomaisten pyörityksessä on heikko. Monia ärsyttää myös se, että maahanmuuttajat saavat parempia tukia ja parempaa palvelua kuin he itse.

Kolme esimerkkiä eilisestä Hyvinkään torin tilaisuudesta:

Mieshenkilö kertoi eläkkeensä nouseen vuoden alussa kokonaista 29 senttiä. Hän pohti, mihin investoisi näin suuren summan ja valitti taitetusta indeksistä. Mies kertoi kiertäneensä työn vuoksi 126 eri maassa, eikä enää halunnut liikkua Hyvinkäältä mihinkään -- paitsi Ouluun, vanhaan kotikaupunkiinsa, johon hän aikoi vielä palata.

Närkästynyt naishenkilö kertoi, miten vaikeaa työhaluisten nuorten on nykyään löytää töitä. Hän oli itse tehnyt pitkän työuran, aloittanut jo nuorena, ja nyt hänen oma tyttärensä oli muuttanut omaan asuntoon. Tytär oli saanut toimeentulotukea runsaat 200 euroa kuussa. Joulun alla äiti oli siirtänyt tytön tilille 100 euroa lahjarahaa. Sosiaaliviranomaiset seurasivat tilin käyttöä (viis pankkisalaisuudesta) ja olivat vähentäneet saman summan maksamistaan avustuksista. Kun äiti oli soittanut sosiaalitoimistoon, häntä oli neuvottu ensi kerralla antamaan setelit suoraan käteen.

Äiti oli syystäkin vihainen. Hän oli tehnyt tuen alentamisesta valituksen, mutta ei ollut vielä kahden viikon odotuksen jälkeen saanut vastausta. Hän uhosi hakevansa sata euroa takaisin virastolta vaikka pyssyn kanssa.

Jos jollain tämän lukevalla on suhteita Hyvinkään sosiaalitoimistoon, kysykää mihin tällainen menettely perustuu ja kertokaa minullekin. Ennen kaikkea kertoaa se naiselle. Tiedätte varmaan, kenestä on kyse.

Kolmas nainen oli 77-vuotias. Elämän koettelemukset olivat jättäneet hänen kasvoilleen syvät uurteet. Ymmärrys oli kuitenkin kirkas ja hänkin oli vihainen. Hyvin vihainen. Hän halusi tietää, miksei yksikään ehdokas ole puhunut näissä vaaleissa vammaisten puolesta. Hänen 52-vuotiaan poikansa vammaistukea oli leikattu vuoden alussa 100 eurolla. Pojan asioiden hoitaminen vaati jatkuvaa liikkumista Helsinkiin ja maakuntiin, jonne ilman autoa oli vaikea päästä.

Pojan isä oli kuollut nuorena sydänkohtaukseen vetäessään venettä rannalle. Nyt sukua oli kohdannut uusi tragedia: tyttären poika oli saanut armeijassa streptokokki-bakteerin, joka oli johtanut käsien ja jalkojen amputointiin (tietääkö joku, onko tällaista todella tapahtunut? En muista nähneeni uutista asiasta).

Nainen halusi tavata pääministeri Kiviniemen kertoakseen tilanteestaan, mutta moitti tätä liian nuoreksi. Alle 40-vuotiaalla ei ole sitä elämänkokemusta, mitä vastuulliseen päätöksentekoon vaaditaan. Valmius on erityisen puutteellinen silloin, kun kokemusta oikeista töistä ei ole.

Ehkä nainen oli oikeassa. Eduskuntaan toivotaan kovasti nuoria, aivan kuin se olisi itsetarkoitus. Mutta onko se viisasta? Pitäisikö edustajilla pikemminkin olla ala-, ehkä jopa yläikäraja?


On selvää, etteivät nämä tarinat kuvasta koko Suomen tilannetta. Ne, joilla menee hyvin, eivät tule toreille valittamaan. Mutta ajattelemisen aihetta ne antavat meille jokaiselle. Ne auttavat myös ymmärtämään, miksi vaaleissa odotetaan suuria muutoksia.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Sinullekin 90 000 euroa verottomasti

Näin vaalien alla vasemmistoliiton Arhinmäki ja SDP:n Urpilainen jaksavat muistuttaa verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Heidän mielestään on väärin, että yrittäjä voi nostaa 90 000 euroa verovapaita osinkoja, kun taas palkansaajaa verotetaan jokaisesta eurosta.

Jos kuka tahansa yrittäjä voisi nostaa verottomasti 90 000 euroa, Suomi olisi täynnä yrittäjiä. Todellisuus on ihan toinen. Valtaosa yrittäjistä saa nipin napin maksettua oman palkkansa, eikä osingoista ole tietoakaan.

Verotonta osinkoa voidaan maksaa vain yrityksen nettovarallisuudesta. Maksimiosinko edellyttää, että yritys on ensin tehnyt vähintään 1,35 miljoonaa euroa voittoa. Siihen pääseminen edellyttää usean miljoonan euron liikevaihtoa, ja se puolestaan vaatii monen henkilön työllistämistä. Jos yritys menestyy näin hyvin, myös yhteiskunta hyötyy ja omistaja sietääkin tulla palkituksi. Lisäksi kirjanpidon ja osinkojen kautta kiertävä raha on taatusti laillista.

Puoluejohtajien puheet ovat silkkaa populismia, mutta niistä paistaa myös tietämättömyys oikeista töistä. Nimensä mukaisesti yrittämiseen sisältyy aina riski: on mahdollista (melkeinpä todennäköistä), ettei pankista haettu laina tai likoon laitetut omat rahat ikinä tuota edes itseään takaisin.

Jos Arhinmäki ja Urpilainen saisivat tahtonsa läpi ja pääomatuloja alettaisiin verottaa ansiotulojen tapaan, kuka enää viitsisi ottaa riskiä yrityksen perustamisesta?

Itse asiassa osinkojärjestelmä on erittäin reilu. Harvalla on mahdollisuutta päästä hyväpalkkaiseen virkaan, sillä se vaatii joko pitkää koulutusta tai sopivia suhteita. Sen sijaan meistä jokainen voi ryhtyä yrittäjäksi -- suurin osa yrittäjistä on juuri niitä, joilla ei ole taakkanaan pitkää koulutusta.

Kuka tahansa ei yllä Urpilaisen tavoin 103 000 euron vuosipalkkaan (verotiedot 2009), mutta kuka tahansa voi maksaa itselleen 90 000 verottomia osinkoja. Se tosin edellyttää menestyvän yrityksen perustamista ja työntekijöiden palkkaamista -- mutta tämähän on pikkujuttu, jota Urpilainen ei koe edes mainitsemisen arvoiseksi.

Verojen pääasiallinen tarkoitus ei ole tuloerojen tasaaminen. Hyvin ansaitsevia ei veroteta muita enempää siksi, että he ansaitsevat hyvin, vaan siksi, että yhteisten palvelujen maksurasitus kohdistuisi maksukyvyn mukaan. Tasavero ei ole hyvä ratkaisu, koska se ei huomioi tätä maksukyvyn eroa. Yhdessä maksamillamme veroilla ylläpidetään hyvinvointia ja yhteistä maatamme.

Verotuksessa oleva solidaarinen elementti toimii kuitenkin molempiin suuntiin: hyvätuloiset maksavat suhteessa muita enemmän, joten heillä on oikeus vaatia, ettei vapaamatkustajia ole myöskään junan toisessa päässä. Kenenkään ei pidä kieltäytyä töistä ja jäädä yhteiskunnan tukien (siis muiden maksamien verojen) varaan vain sen vuoksi, että niin on mukavampaa.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Miksi tietoyhteiskunnalla on väliä

Edellisessä eduskunnassa oli vain muutamia kansanedustajia, joilla oli sekä osaamista että kiinnostusta tietoyhteiskunta-aiheisiin. Edustajien vähäinen osaaminen ja kiinnostuksen puute oli tärkein syy siihen, miksi itse lähdin ehdokkaaksi.

Seuraavassa muutamia aihepiirejä, joihin seuraava eduskunta joutuu ottamaan kantaa. Kuinka hyvin oma edustajasi on perillä asioista? Entä sinä itse?


Laajakaistayhteydet

Kaikkialle Suomeen on saatava riittävän nopeat ja luotettavasti toimivat laajakaistayhteydet. Ne ovat 2000-luvun tieverkko, jonka rakentamista ei voi jättää yksin markkinavoimien varaan. Yhteyden pitäisi olla mielellään symmetrinen, jotta se mahdollistaisi myös nopean paluukanavan.

Aluekohtaiset erot ovat valtavat: joillakin paikkakunnilla saa jo nyt edullisesti 100 megan yhteyden, toisilla ainoa ratkaisu on langaton nettitikku yhden megabitin nopeudella. Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin epätasa-arvo on jakautunut tasa-arvoisesti: Etelä-Suomen kaupungeissa on alueita, joihin ei saa nopeita yhteyksiä ja vastaavasti eräät syrjäisetkin kunnat ovat hankkineet yhteistyöllä huippuyhteydet asukkailleen.

Tekniset speksit eivät vielä riitä - yhteyden pitää olla myös kohtuuhintainen. Mitä hyötyä olisi hienosta moottoritieverkostosta, jos bensa maksaisi 5 euroa litralta ja tien rakentanut yksityinen yritys perisi käytöstä joka kerta 50 euron tiemaksun?


Sananvapaus

Lähes jokainen länsimaa pohtii nettiviestinnän rajoittamista jollain tavalla. Nettikeskustelujen ja blogien ylilyöntejä halutaan rajoittaa. Osa hankkeista on kansallisia, osa EU-tasoisia. On selvää, ettei alatyylistä herjausta tule suvaita, mutta tarkan rajan määrittely on vaikeaa. Vaarana on, että sääntelyssä päädytään ylilyönteihin säätämällä lakeja, joita on mahdoton valvoa ja joiden kiertäminen on helppoa.

Koska julkaisukynnystä ei ole, nettiviestintä on lähtökohtaisesti vapaata. Pelisäännöt eivät voi olla yhtä tiukat kuin perinteisen median alalla. Selviin laittomuuksiin voidaan puuttua jo nykyisten lakien puitteissa.


Kansallinen turvallisuus ja valtiohakkerismi

Hakkerointia eli tietojärjestelmiin murtautumista on totuttu pitämään nuorten lajina, mutta nykyisin asialla ovat lähinnä rikolliset ja jopa valtiot. Kiinan nimi mainitaan ilmi tulleissa tapauksissa niin usein, ettei kyse voi olla pelkästä sattumasta. Äskettäin kiinalaisten hakkerien huomattiin murtautuneen Kanadan valtiovarainministeriön tiedostoihin sekä asentaneen vakoiluohjelmia Ranskan ministeriöihin. Viisi kansainvälistä öljy- ja energiayhtiötä on joutunut yritysvakoilun kohteeksi, jolla kiinalaiset ovat urkkineet vuosien ajan arvokkaita tietoja öljykentistä.

Tuore tapaus kertoo Iranin huijanneen varmenteita myöntävää yritystä. Ellei tapausta olisi havaittu, Iranin viranomaiset olisivat pystyneet salakuuntelemaan valheellisilla varmenteilla kansalaistensa suojattua dataliikennettä mm. Microsoftin ja Googlen palveluihin. Tuoreessa muistissa on myös Iranin Iranin ydintutkimusta vastaan tähdätty Stuxnet-haittaohjelma.

Jatkossa niin vakoilu kuin sotilaallinen häirintäkin siirtyy yhä enemmän verkkoihin. Mikä on Suomen puolustusvoimien kyky vastata muuttuviin uhkakuviin? Odotammeko yhä vihollisen vyöryvän panssareillaan maan rajojen yli?


Amerikkalaiset sisältöpalvelut

Suomalaiset luovuttavat henkilötietonsa, valokuvansa ja henkilökohtaiset salaisuutensa amerikkalaisiin nettipalveluihin, joissa niiden käyttöä eivät tietosuojalait rajoita. Google, Facebook, Twitter ja monet muut tietävät meistä kaiken mahdollisen. Tietoja voidaan hyödyntää kaupallisesti ja myös tietovuodon tai hakkeroinnin vaara on ilmeinen. Suuri kysymys on, pystyykö EU luomaan omia vastaavia palveluita tai pystyykö se edes lakeja säätämällä tai uhkasakkoja määräämällä suojaamaan kansalaisiaan.

Valokuvat Facebookin palvelinfarmista ovat kuin tieteiselokuvasta. Ajattele: sinun, ystäviesi ja tuttujesi henkilökohtaiset tiedot lepäävät näiden koneiden muistissa. Voi melkein kuulla koneiden huminan ja nähdä merkkivalojen vilkkuvan -- vielä kun tietäisi, mitä koneiden sisällä tapahtuu...


Pilvitekniikat

Perinteisestä pc-maailmasta ollaan siirtymässä pilviajatteluun, jossa sovellukset ja työtiedostot sijaitsevat jossain verkossa. Käyttäjä ei useinkaan edes tiedä, missä maassa hänen datansa sijaitsee. Pilviajattelu sopii hyvin niin tavalliselle kansalaiselle kuin pk-yrityksellekin, mutta se tuo mukanaan joukon ihan uusia kysymyksiä: minkä maan lainsäädäntöä palveluihin noudatetaan? Millä edellytyksillä poliisi, verottaja tai jokin muu viranomainen pääsee tutkimaan työtiedostoja? Voiko poliisi tehdä "virtuaalisen kotietsinnän" tarvitsematta edes poistua työhuoneestaan?


Hyötysovellukset

Uudella tekniikalla voidaan rakentaa hyödyllisiä sovelluksia. Esimerkiksi matkapuhelimessa toimiva Reittiopas kertoo miten päästä pisteestä A pisteeseen B julkisilla kulkuvälineillä eri aikatauluja yhdistellen. Reittiopas on luultavasti edistänyt julkisten käyttöä enemmän kuin ruuhkamaksut tai muut pakkokeinot - samoin tekstiviestillä ostettava matkalippu.

Toinen esimerkki on tekstiviestijärjestelmä, joka varoittaa jalankulkijoita liukkaudesta. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa yhteiskunnalle 15 000 - 40 000 euroa, joten varoitusjärjestelmä maksaa itsensä takaisin estäessään yhdenkin pahan kaatumisen - inhimillisen puolen hyödyistä puhumattakaan.


Yleisradion rooli ja tehtävä

YLE oli oman aikansa internet 1960...70-luvuilla: sen tehtävänä oli tarjota kansalaisille tasapuolisesti sisältöpalveluita ja antaa ääni niillekin pienryhmille, jotka eivät muutoin ylittäneet julkisuuskynnystä. Tänään jokainen saa äänensä kuuluviin ja kuvansa näkyviin netissä. Vastaavasti kiinnostavaa sisältöä on tarjolla jokaiselle ylenpalttisesti -- vieläpä täysin ilmaiseksi. Mikä siis on julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulla? Millaista Yleä tarvitsemme jatkossa?


Eduskunta, 2000-luku kutsuu!

Kansanedustajat kehuvat mieluusti Suomen edistyksellisyyttä ja innovaatioita, mutta toimivat itse vielä täysin paperien varassa. Istuntosaliin ei saa tuoda tietokoneita; älypuhelimia saa sentään räplätä. Eduskunnan oma verkko toimii niin huonosti, että edustajat ovat joutuneet ostamaan omia koneita ja käyttämään niitä 3g-datayhteyden kautta. Tavoitteena on, että jokainen edustaja oppisi hyödyntämään sosiaalista mediaa ja uutta tekniikkaa työssään, joten työvälineiden pitäisi olla kunnossa. Kun välineet ovat ajan tasalla, on aika päivittää myös työtavat. Suomi voisi olla edelläkävijä siirryttäessä julkishallinnossa paperittomaan toimistoon.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Voiko värisokeudesta eheytyä?

On kerrassaan hämmentävää seurata kampanjointia homoseksuaalien eheyttämisen puolesta. Voiko ihmisen seksuaalisuus vielä 2010-luvun Suomessa olla niin iso ongelma, että homoja pitää "eheyttää terveiksi" niin videoiden kuin iPhone-sovellustenkin voimalla?

Luulisi, että jo arkijärki sanoo uskonnon ja seksuaalisuuden olevan jokaisen oma asia. Ei värisokeitakaan yritetä "eheyttää" näkemään värejä. Turhaa se olisikin, sillä värisokeus on perinnöllistä eikä eheyttämällä korjaannu.

Tuskin korjantuu seksuaalinen identiteettikään - vai onko todistettuja tapauksia, joissa joku olisi oikeasti "eheytynyt" heteroksi? Jos homon voi eheyttää heteroksi, eikö saman pitäisi onnistua myös toiseen suuntaan? Voisiko joku eheyttäjä käyttää itseään esimerkkinä ja näyttää, miten tämä käytännössä tapahtuu?

Eheyttäjät vetoavat Raamatun sanaan, vaikka eivät noudata sen muitakaan oppeja kirjaimellisesti. Onko siis niin, että toisen homoseksuaalisuudesta tunnettu huoli kumpuaa piilotetusta epävarmuudesta omaa seksuaalisuutta kohtaan?

Vai onko kyse vain jonkinlaisesta julkisuuspelistä? Varsinkin viihdekulttuurissa homous on pop ja asialla saa helposti niin myönteistä kuin kielteistäkin julkisuutta.

Varmaan juuri tästä syystä Hesarin vaalikoneessa kysymys homoliitoista on nostettu keskeiselle paikalle: ensimmäinen kysymys liittyy tuloveroihin, toinen homoliittoihin ja kolmas ydinvoimaan. Loput 28 kysymystä ovat sitten muista, vähemmän tärkeistä asioista.

Ranska rankaisi Googlea

Viime lokakuussa pääministeri Mari Kiviniemi patisteli EU:ta kohentamaan nettiyritysten toimintaedellytyksiä Euroopassa. Hän toivoi, että jatkossa Eurooppa voisi tuottaa Facebookin kaltaisia menestyksiä.

Huonolta näyttää. Eurooppa on kyvytön muuttamaan omaa ajatteluaan tai asennetaan, joten se tekee parhaansa torpatakseen jenkkiyritysten menestymisen.

Tuorein esimerkki saatiin tänään, kun Ranska langetti 100 000 euron sakkorangaistuksen Googlen StreetView-kuvapalvelulle. AFP:n välittämän uutisen mukaan Googlea rangaistiin siitä, ettei se ole lopettanut wlan-tukiasematietojen keräämistä.

Jokainen wlan-tukiasema mainostaa itseään radiotaajuuksilla, joten tiedot ovat julkisia ja kaikkien saatavilla. Googlen kamera-auto tallensi aseman SSID-tunnuksen ja maantieteellisen sijainnin, koska näin se voi tarjota paikkatietoa hyödyntäviä palveluita mm. matkapuhelimille. Uudet mainos- ja karttasovellukset, kuten FourSquare ja Gowalla, hyödyntävät tietoa omissa palveluissaan.

Uutisen perusteella ranskalainen tuomioistuin on sitä mieltä, että tätä tietoa ei saa kerätä ilman omistajan lupaa. Kanta on paitsi teknisesti kestämätön myös ykskantaan typerä. Miten ihmeessä Eurooppa odottaa menestyvänsä, jos uuden teknologian palvelut tyrmätään jo alkumetreillä?

Luultavasti takana on halu näpäyttää Googlea, jonka menestystä Euroopassa ei ole katsottu hyvällä. Saksa ja Ranska ovat aiemminkin pyrkineet turvaamaan omia it-markkinoitaan jenkkiyrityksiä rankaisemalla. Oikeampi tapa olisi tukea omaa tuotekehitystä kilpailun avaamiseksi. Tuomioistuin piti rangaistavana sitä, että näin kerättyä tietoa oli käytetty kaupallisesti hyödyksi. Hui kauheaa!

Ilmeisesti tuomioistuin ei tiennyt, että Apple on jo vuosia käyttänyt samaa sijaintitietoa omissa puhelimissaan ja iPadeissä. Jostain syystä toinen yritys sai kerätä tiedon ja hyödyntää sitä kaikessa rauhassa.

Suomessa tukiasemien sijaintitietojen keräämistä ilman lupaa ei voisi kieltää minkään lain nojalla. Ja kuinka ollakaan, viime viikolla Suomi salli jopa kyseisten asemien käytön ilman lupaa. Siinäpä ranskalaisille ihmettelemistä! Mari - kun seuraavan kerran vierailet Ranskassa, otapa asia esille.

Kannattaa huomata, ettei tämän päivän tuomio liity varsinaisiin katukuviin, joista niistäkin on joissakin Euroopan maissa saatu aikaan riita. Oma kantani on, että julkisella paikalla kuvaamista ei pidä rajoittaa ilman perusteltua syytä. Mutta se ei enää ole tekninen kysymys.

Meillä on vaalit muutaman viikon kuluttua, mutta mistä Europarlamenttiin ja Ranskaan saataisiin edes muutama asioihin perehtynyt edustaja?

-- seuraa Twitterissä www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa www.facebook.com/jarvinenpetteri

Kieli syynä Nokian ongelmiin?

Syksyllä 2006 olin HETKYn (Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys) tilaisuudessa, jossa puhui eräs Nokian silloisista johtajista. Hän kertoi, että neljällä miljardilla ihmisellä on hammasharja ja kahdella miljardilla matkapuhelin. Olisi vain ajan kysymys, milloin jälkimmäinen luku ohittaa ensimmäisen, ja Nokialla tulisi olemaan kehityksessä suuri rooli: siitä tulisi tärkein ihmisiä nettiin yhdistävä yritys.

Tähän asti kaikki oli ymmärrettävää ja kiinnostavaa. Mutta sitten puhe muuttui tekniseksi mongerrukseksi, joka varasti huomion itse asialta. Ehkä kyse oli tietoisesta valinnasta, ehkä sanoja ei pitänytkään ymmärtää. Puhuja, joka haluaa peittää todellisen sanomansa tai korostaa omaa asemaansa, siirtyy käyttämään vaikeita termejä ja tyhjiä fraaseja.

Aloin kirjoittaa ylös puhujan käyttämiä termejä: konnektiviteetti, teknologia, kolmegeen ensimmäinen evoluutio, pakettioptimoitu arkkitehtuuri, speksinopeus 100 Mbit alas 50 ylös, latenssi, ip-teknologia, realiteetti, high-end multimedialaite, seuraava evoluutio, ei-kompleksisella, broadcasting-maailma, proksimiti-maailma, pystytään konnektoitumaan, tulee hirveesti kompleksiteettia, kaikkia kyvykkyyksiä käytetään rikkaasti, konvergenssi, bisnesmalli, mitä uutta internet-ekspirienssiin voi tulla, tuodaan uudet kokemukset puhumisen lisäksi, käytetään selluverkkojen yli, puheapplikaatio yrityksille ihan erilaisilla arkkitehtuureilla, mobiilialustojen kyvykkyys kehittyy, klaienttisoftat meidän puhelimiin, ne teistä jotka ovat siirtyneet jo tähän paradigmaan, horisontaalisia platformisovelluksia, ajatellaan kollaboraatioplatformia, konvergenssi tuo uusia mahdollisuuksia, erilaisen access-teknologian yli, käyttäjäkokemuksen rikkauden lisäämistä, ne käyttäjäkokemukset jotka ovat heille relevantteja, meillä on ollut yksi tällainen initiatiivi, meillä on kyvykkyys laittaa sensoreita, muutamia breakthrougheja pystytään tekemään, tuotteiden kautta syntyvillä loppukokemuksilla, se ei ole pääparadigma jota me ajetaan eteenpäin, vähän operaattorisentrisiä, minkälaisten kyvykkyyksien ulostuomiseen...

Vanha esitys palasi mieleeni, kun kuuntelin podcastina Tuomas Enbusken mainion keskusteluohjelman otsikolla Mitä Nokian ja Microsoftin yhteistyö käytännössä tarkoittaa? (YLEn Areenassa, varustettu merkinnällä "esitysaikaa ei rajoitettu").

Ohjelmassa Nokian entinen head of user experience -johtaja Juhani Risku perusteli nokiakieltä sillä, että kun joka toinen sana oli kryptattu (salattu) englanniksi, puhe voitiin helposti vaihtaa kokonaan englanniksi, mikäli huoneeseen astui suomea taitamaton henkilö.

Riskun toinen väite oli mielenkiintoinen: englanti on suomalaiselle alistumisen kieli. Lappeenrannassa tai Oulussa opiskelleet insinöörit mieluummin vaikenivat, kun sisäisten palaverien kieli vaihtui englanniksi. Natiivisti englanninkielinen henkilö otti 2-0 voiton alistuvasta suomalaisesta.

Voisiko se olla totta? Hävisikö suomalainen osaaminen Nokian sisäisissä kamppailuissa siksi, ettei rohjennut väittää vastaan vieraalla kielellä?

Toinen suora lainaus ohjelmasta antaa ymmärtää, että kielellä on vaikutusta myös jatkossa: [Microsoft on] niin kova firma että joka ikinen kerta kun nokialla on neuvottelutilanteessa heikompi esim. kouluttamaton henkilö - mitä heillä on todella paljon tällä hetkellä johdossa - niin neuvottelussa Microsoft joka ikinen kerta voittaa sen kaks nolla sen keskustelun.

Kieli on vallankäytön väline. Elleivät työntekijät pysty tai halua viestiä ymmärrettävästi keskenään, valta siirtyy niille, jotka saavat suunsa auki ja tekevät itsensä kuulluksi.

Ja ellei yritys pysty tai halua kertoa ymmärrettävästi tuotteistaan ja niiden erinomaisuudesta, miten asiakkaiden odotetaan tekevän ostopäätöksiä? Hukkuivatko Nokian konnektiviteetit, kyvykkyydet ja evoluutiot Applen helppokäyttöisyyden ja tyylikkyyden alle?

Arkijärki hukassa -- relaa vähän, Suomi!

Pyrkimys hyvään kääntyy itseään vastaan mikäli arkijärki pääsee unohtumaan. Nyky-Suomessa näin käy luvattoman usein.

Aamun Hesarissa Ilkka Ahtiainen kertoo, että munkkien paistaminen Maunulan ulkoilumajalla on jouduttu lopettamaan, koska majalla ei ole viranomaisten edellyttämää EI 120 -poistoilmahormia.

Arvaan, että hormivaatimus liittyy paloturvallisuuteen. Suomi on täynnä vastaavanlaisia määräyksiä ja ohjeita, joilla on hyvä tarkoitus, mutta joiden suuri määrä ja pikkutarkka valvonta kääntyy itseään vastaan.

Koska isoja ongelmia ei enää ole, viranomaiset kiinnittävät huomionsa yhä pienempiin asioihin. Hyvinvointiyhteiskunta ei salli, että yksikään sen jäsen loukkaantuu tai kärsii onnettomuuksissa, jotka olisi edes teoriassa voitu välttää. Siksi yhä pienempiä riskejä jahdataan yhä raskaammilla määräyksillä. Tie johtaa eksponentiaaliselle käyrälle, joka ei pääty koskaan.

Osa kehityksestä lankeaa yritysten maksettavaksi. Niille asetetaan koko ajan uusia velvoitteita. Pitää suunnitella henkilöstön hyvinvointia, työkyvyn ylläpitoa, paloturvallisuutta, tasa-arvon kehittämistä, ympäristönsuojelua ja ties mitä. Kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta jos velvoitteet haluaisi hoitaa pikkutarkasti ja lainmukaisesti, varsinaisen yritystoiminnan voisi unohtaa.

Aivan kuten tietosuojassa, jokainen hallinnonala katsoo asiaa vain omasta näkökulmastaan ja pyrkii parantamaan sitä. Kukaan ei näe kokonaiskuvaa eikä ajattele kansalaisen tai yrittäjän etua. Suomi kuristaa itsensä pikkutarkalla näpertelyllä, jonka ainoa todellinen vaikutus on ihmisten arkipäivän vaikeuttaminen.

Kaikkeen arkipäiväiseen toimintaan liittyy tarkastuksia, todistuksia, määräyksiä ja selvityksiä, joista pitää maksaa jollekin, ja jotka vievät aikaa varsinaiselta asialta. Ei ihme, että Suomi on kallis maa!

Siinä samalla työllistetään suuri joukko virkamiehiä, byrokraatteja ja kentällä kiertäviä tarkastajia. Välillä onnistutaan luomaan jopa kokonaan uusia ammattinimikkeitä, kuten uuden energiatodistuksen myötä tarvittava energiakatselmoija - varmaan oikea nuorison toiveammatti.

Hei Suomi, relaa vähän!

-- seuraa Twitterissä http://www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa http://www.facebook.com/jarvinenpetteri

Suomalaisten rahat taas myöhässä

Pankkien rahaliikenteessä on taas ollut yön aikana häiriöitä. Rahat eivät olekaan siirtyneet yön aikana tililtä toiselle, mikä tuottaa aamulla monelle ikävän yllätyksen kun laskut pitäisi maksaa tai eläkettä ei voikaan nostaa.

Suomen pankkijärjestelmä on ollut todellinen tietoyhteiskunnan menestystarina ja kansainvälisen ihastelun kohde. Nyt järjestelmä takkuilee -- viimeksi rahat jäivät siirtymättä kuukausi sitten.

Ongelmien takana on yksinkertainen asia: suomalaisten pankkien väliset rahansiirrot kulkevat nykyisin SEPA-maksujärjestelmän kautta. Tiedot käsitellään joko Ranskassa tai Italiassa, koska näissä maissa on SEPAn tietojenkäsittelykeskus. Jos jokin pätkii Italiassa tai Ranskassa, seuraukset näkyvät Suomessa.

Miksi suomalaisten raha-asiat on pitänyt siirtää kahteen maahan, joita ei muutoinkaan pidetä täsmällisyyden tai luotettavuuden perikuvina? En tiedä. Olisipa keskus edes Saksassa tai Ruotsissa.

Toisaalta tietotekniikka on globaalia: kaikilla on käytössään samat ohjelmistot, verkkoyhteydet, ohjelmistot ja osaaminen. Järjestelmiä voidaan etähallita vaikka maapallon toiselta puolelta, joten datakeskuksen fyysisellä sijainnilla ei ole kovin suurta merkitystä.

Merkitystä on vain sillä, että ennen hyvin toiminut verkkopankki on kansainvälistymisen myötä alkanut takkuilla, ja se on ikävä uutinen kaikille. Toivottavasti kyse on alkuvaiheen kangertelusta. Toivottavasti raha alkaa liikkua yhtä luotettavasti kuin se liikkui omissa verkkopankeissamme.

Kuinka moni muuten tiesi, että suomalaispankkien välinen rahaliikenne kiertää nykyään näiden kahden maan kautta? Asiasta ei ole haluttu pitää kovin suurta ääntä. Tuloksista nähdään, miksi ei.

-- seuraa Twitterissä: www.twitter.com/petterij

Kriisitiedotus ei voi kaatua tekstiviestien kalleuteen

Japanin pääministeri Naoto Kan on tänään pyytänyt kansalaisia säästämään sähköä, jotta energiaa riittäisi pelastustöihin. Uutisen mukaan "pääministeri lähestyi kansalaisia tekstiviestein". Ilmaisu ei taida olla ihan oikea, sillä Japanin 3G-järjestelmässä tekstiviestit ovat pikemminkin sähköpostiviestejä.

Joka tapauksessa pääministeri lähetti vetoomuksen suoraan kansalaisille. Suomessa vastaava ei onnistuisi, sillä kuuden vuoden työstä huolimatta kriisitiedotukseen tarkoitettu järjestelmä on yhä rakenteilla.

Alunperin mukana ollut mahdollisuus kohdennettujen tekstiviestien lähettämiseen on jäämässä pois -- kustannussyistä. Lehtiuutisen mukaan ominaisuuden piti maksaa miljoona euroa, mutta todellinen kustannus olisi noussut yli kymmenen miljoonan.

Tätä on vaikea ymmärtää. Ainakaan kyse ei ole tekstiviestien hinnasta, sillä operaattorit myyvät tuhannen kappaleen tekstiviestikiintiötä jopa alle kahdeksalla eurolla. Halpaa kuin saippua - viiden miljoonan viestin lähettäminen maksaisi nopeasti laskien 40 000 euroa. Jos sillä säästettäisiin ihmishenkiä, kulu olisi mitätön.

Tamperelainen yrittäjä lähestyi minua uutisista suivaantuneena, sillä Avack SMS tarjoaisi valmiin alustan viestien lähettämiseen. Järjestelmä on jo käytössä mm. Nokian vesilaitoksella. Voi vain kuvitella, paljonko rahaa ja inhimillistä kärsimystä olisi säästynyt, jos jätevedenkäsittelyn virhe olisi saatu tiedotettua välittömästi kaikille nokialaisille.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, sillä paholainen on yksityiskohdissa. Tekstiviestien halvin hinta koskee vain operaattorien omia verkkoja. Miljoonien viestien nopea lähettäminen tukkisi verkot, eikä kuitenkaan tavoittaisi kaikkia asianosaisia.

On harvinaista, että hälytys koskisi koko maata. Yleensä kyse on kunnan tai enintään maakunnan laajuisesta asiasta. Se alentaisi viestikustannuksia, mutta luo uuden ongelman: läheskään kaikki liittymänhaltijat eivät ole kotikuntansa alueella vaan jossain muualla, osa jopa ulkomailla. Ehkä liittymistä on nettitikuissa ja m2m-käytössä, joten ne pitäisi poistaa lähetyslistalta. Operaattorit eivät ilmeisesti erottele käyttöä, vaan pitävät kaikkia liittymiä samanarvoisina.

Sitten on vielä yksi ongelma: nykyisellä verkkotekniikalla ei ole mahdollista lähettää viestejä tietyn tukiaseman alueelle operaattorista riippumatta. Osa varoituksista menisi harakoille ja piippaisi turhaan jopa lomailijoiden taskussa ulkomailla.

Vajavainenkin tekstiviestihälytysjärjestelmä olisi silti tuntuva parannus nykytilanteeseen. Todennäköisesti se säästäisi oma kustannuksensa jo ensimmäisen kriisin aikana.

Jos ongelmana tosiaan on tekstiviestien hinnoittelu, operaattorit voidaan velvoittaa lähettämään viranomaistiedotteet omalla kustannuksellaan. Ei tämä juuri poikkeaisi yleispalveluvelvoitteesta.

Hätäviestijärjestelmä saataisiin varmasti rakennettua, jos aitoa tahtoa vain olisi. Kun Thaimaan tsunami ei siihen pystynyt, ehkä Japanin opetukset saavat vihdoin vauhtia viranomaisiiin.

-- Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Avoin WLAN nyt vapaata riistaa

Tästä päivästä lähtien naapurin WLAN-yhteyttä saa käyttää vapaasti, mikäli sitä ei ole suojattu salasanalla. Luvattoman käytön dekriminalisointi helpottaa netin käyttöä - jos lähistöllä on vapaita yhteyksiä, niitä voi käyttää ilman pelkoa seurauksia (tosin vain Suomessa, muissa maissa käyttö on tietääkseni yhä laitonta). Vapaus ei koske yhteyksiä, joiden käyttämiseksi pitää murtaa suojauksia.

Tietoyhteiskunnan edistämisen kannalta lakimuutos on tervetullut, mutta asia herättää silti kysymyksiä. Jos naapurissa on avoin WLAN, miksi hankkia omaa yhteyttä kun voi kerran surffata naapurin piikkiin?

Samalla periaatteella joukkoliikenteen suosio lisääntyisi, jos pummilla matkustaminen sallittaisiin. Jos kerran tilaa on, mitä haittaa on muutamasta ylimääräisestä matkustajasta?

Ministeriön perusteluissa mainittiin, että jokainen voi halutessaan helposti suojata oman WLAN-verkkonsa salasanaa käyttämällä. Mahtoiko tuon kirjoittaja olla koskaan asentanut kotiinsa WLAN-tukiasemaa? Suojaus on periaatteessa yksinkertaista, mutta käytäntö voi olla ihan toista. Tiedän, koska olen sen verran monta tuttavaa WLAN-ongelmissa auttanut.

Ne, jotka varta vasten haluavat ylläpitää avointa tukiasemaa, osaavat varmasti tehdä siihen liittyvät tietoturva-asetukset oman sisäverkkonsa suojaamiseksi sekä vaihtaa SSID-nimen sellaiseksi, että vapaa käyttöoikeus käy ilmi. Oletan, että yli 90 prosenttia tukiasemista on auki tahattomasti, koska omistaja ei tiedä tai osaa kytkeä suojausta päälle.

Perusteluissa on eräs hämmästystä herättävä kohta: Ehdotettu muutos siirtäisi vastuuta verkon suojaamisesta sen omistajalle, millä olisi myös tietoturvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus.

Yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti vastuu on tekijällä. Joissakin tapauksissa - esimerkiksi luottokortin käytön tai pankkikortin tunnusluvun säilyttämisessä - selvä huolimattomuus voi tosin siirtää vastuuta myös uhrille. Kotirauha suojaa asuntoa silloinkin, jos omistaja kiireissään unohtaa lukita oven tai jättää sen kokonaan auki.

Leikitäänpä vielä yhdellä ajatuksella: Entä jos perusteluissa lukisi "Lompakkovarkauksen salliminen siirtää vastuuta omaisuuden suojaamisesta sen omistajalle, millä on turvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus." Pitäkää huolta verkoistanne -- ja lompakoistanne!

-- Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Viranomaisviestintä saatava ajan tasalle

Internet ja sosiaalinen media on mullistanut viestinnän. Hiljalleen asia kirkastuu myös viranomaisille ja tiedotusvälineille, mutta näköjään kovin hitaasti.

Viikonlopun katastrofiseuranta osoitti, miten maailma on muuttunut. Kun reaaliaikaista tietoa tulvii netin välityksellä suoraan paikan päältä, kotimaisten viranomaisten lausunnot tapahtuneesta tulevat myöhässä ja ovat ympäripyöreitä -- pahimmillaan jopa ristiriidassa todellisten tapahtumien kanssa.

Helsingin Sanomien toimittaja Eeva Eronen kysyi sunnuntain Hesarissa osuvasti STUKin pääjohtajalta: "Välillä on kuulostanut siltä, että toimittajilla on tuoreempia tietoja kuin Stukin asiantuntijoilla. Miten se on mahdollista?"

Selitys on yksinkertainen: viranomaiset hakevat itsekin tietonsa netistä ja kansainvälisiltä uutissivuilta, sillä viralliset kanavat ovat aivan liian hitaita pysyäkseen tilanteen perässä. Koska uutta faktaa ei ole, julkisuuteen voidaan antaa vain rauhoittavia, ympäripyöreitä lausuntoja. Niistä on vähän iloa kenellekään. Pahimmillaan ne voivat jopa lisätä levottomuutta, jos viesti ei täsmää netistä välittyvään todellisuuteen.

Viranomaisilla ei enää ole tiedotusmonopolia. Siksi viestintään on suhtauduttava nöyrästi ja asiakaslähtöisesti. Jos 15 000 suomalaista haluaa lauantaina lisätietoja säteilystä, heitä on pystyttävä palvelemaan, vaikka kysyntäpiikki tuleekin täytenä yllätyksenä koska mitään akuuttia hätää ei ole. Kellonajalla tai viikonlopulla on vielä vähemmän merkitystä.

Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, ettei nettiä voida vieläkään käyttää kriisitiedottamisen kanavana, vaikka tilannekuva.fi-palvelua on puuhattu jo kuuden vuoden ajan.

Hädän hetkellä kansalaisten odotetaan yhä avaavan Yleisradion radiokanavan tai teksti-tv:n. Jos varsinaista hätää ei ole, tiedottamiselle ei nähdä tarvetta. Nykymaailmassa tällainen ajattelu ei todellakaan riitä.

Elleivät viranomaiset herää 2010-luvulle, heidän tiedottamisensa menettää asemansa ja uskottavuutensa. Vaihtoehtona ei nimittäin ole tiedon puute vaan se, että kansalaiset tuottavat tiedon itse.

Tästä saatiin esimakua jo sikainfluenssan aikana. Virallisten tietosivujen puuttuessa nettiin ilmestyi epävirallisia sivuja, joiden takana olivat joko yksittäiset henkilöt tai tahot, jotka halusivat röyhkeästi hyötyä tilanteesta ja mainostaa esimerkiksi lääkkeitään. Kotitekoiset sivut nousivat Google-hakujen kärkeen ja hajanainen viranomaistieto hukkui netin syövereihin.

Tilannekuva.fi pitää saada toimimaan pikaisesti, jotta asianharrastajien omat palvelut kuten www.tilannehuone.fi, piipaa.info tai www.rescue.fi eivät toista sama kehitystä.

Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Pysäköintivalvonta ei sovi bisnekseksi

Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on tullut käsittämätön sotku. Aluksi muutama rohkea yrittäjä lähti laskuttamaan väärin pysäköiviä autoilijoita, vaikka oli epäselvää, saako niin tehdä. Huvittavaa kyllä, yksi ensimmäisistä valvontakohteista olivat Helsingin Käräjäoikeuden edessä olevat asiakaspaikat. Ilmeisesti käräjäoikeus oli ostanut valvontapalvelun vaikka kukaan ei edes tiennyt, onko toiminta laillista.

Laillisuus punnittiin vasta, kun eräs maksun saanut autoilija riitautti asian ja vei sen oikeuteen. Ensin tuli päätös, jonka mukaan yksityinen pysäköintivalvonta on laitonta, mutta korkein oikeus päätti toisin. Valvontayrittäjiä syntyi nopeasti lisää, ja nyt eduskunta on päättämässä, että toiminta on sittenkin laitonta.

Tällainen sekoilu ei ole kunniaksi kenellekään.

Yksityiselle valvonnalle olisi epäilemättä käyttöä. Varsinkin taloyhtiöt kärsivät autoilijoista, jotka jättävät autonsa kävely- tai pelastustielle, tukkien pääsyn muilta.

Mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Kaupallinen liiketoiminta sopii huonosti yhteen pysäköintivalvonnan tavoitteen kanssa. Kaikki alat eivät sovi yksityistettäviksi.

Kuukausi sitten ajoin erääseen tilaisuuteen helsinkiläiseen hotelliin. Pihalla oli autopaikkoja ja kyltti, joka osoitti maksuautomaatille. Seurasin kylttiä ja päädyin talon taakse, missä olivat henkilökunnan autopaikat, mutta ei jälkeäkään maksuautomaatista.

Kiirehdin sisälle, koska tilaisuus oli alkamassa. Kun sen jälkeen palasin autolleni huomasin, että tuulilasiin oli ilmestynyt "yksityisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu". Vasta silloin näin maksuautomaatin hotellin pääoven vieressä. Joku oli vääntänyt viittaa niin, että se osoitti väärään suuntaan. Hoidin maksun mutta jäin miettimään, oliko kyse ilkivallasta vai oliko asialla ollut yrittäjä itse? Mikä olisikaan helpompi tapa lisätä liikevaihtoa kuin tehdä maksamisesta mahdollisimman hankalaa?

Vähän samanlaisesta toiminnasta kertoo YLEn uutinen: Yksityiset pysäköintifirmat levittäytyvät omin luvin Helsingin yleisille alueille. Yksityisten firmojen kylttejä on ilmestynyt myös kaduille, joilla sakotusoikeus on ainoastaan viranomaisilla.

Yrittäjä pyrkii luonnollisesti laajentamaan bisnestään ja maksimoimaan sen tuottoa. Liiketoiminnassa periaate on hyvä, mutta rangaistusluonteisiin maksuihin se ei sovi lainkaan.

Polttava kysymys - ilmastolaki?

Tämän täytyy olla yksinkertaisin vaalikone: http://www.polttavakysymys.fi haluaa vastauksen vain yhteen kysymykseen: tulisiko Suomen säätää ilmastolaki, joka velvoittaisi tulevat hallitukset päästövähennyksiin niin, että vuoteen 2020 mennessä päästöjä alennettaisiin 40 % ja vuoteen 2050 mennessä 95 % vuoden 1990 tasosta?

Vaalikone on tehty hauskasti, sillä se näyttää vastaajien ja puolueiden mielipiteet asiasta graafisesti. Enemmistö vastanneista on lain säätämisen kannalla.

Itse vastasin kuitenkin kielteisesti. Vähennystavoite sinällään on hyvä, mutta Suomi ei voi sitoa omia käsiään 39 vuoden päähän tulevaisuuteen. Vähennykset on tehtävä yhdessä muiden EU-maiden kanssa, jotta niillä olisi vaikutusta. Yksin tehtynä vähennykset vaarantaisivat myös suomalaisten työllisyyden ja hyvinvoinnin.

On ylipäätänsä tyhmää pyrkiä sitomaan tulevaisuuden päättäjien käsiä. Emmehän tiedä, mihin suuntaan maailma vielä muuttuu. Ruotsalaiset äänestivät aikoinaan ydinvoimasta luopumisen puolesta, mutta silloin ei vielä tiedetty ilmastonmuutoksesta eikä tulevaisuuden energiantarpeista.

Lisäksi tavoitteessa on älyllinen epärehellisyys. Sen takana on ajatus, että päästöjä aiheuttava teollisuus siirretään Kiinaan, missä rajoituksistaa ei tarvitse piitata. Sieltä rahdataan Suomeen tavaroita, joita täällä ei voida päästösyistä valmistaa. Tässä ei ole mitään järkeä.

Radikaalit päästövähennykset vaativat teknologiaa, jota voidaan kehittää eri maiden kanssa yhteistyönä. Suomi ei yksin voi palata 1950-luvun tasolle, elleivät muut EU-maat tee samoin. Eikä paluusta ole mitään hyötyä, jos kehittyvissä maissa tapahtuu vastaava päästöjen lisäys.

Tavoitteita pitää olla ja ne saavat olla rohkeitakin. Tulevaisuuden päättäjien käsien sitominen tämän päivän tilanteeseen on kuitenkin lyhytnäköistä.

Penkkiurheilija, sinua rahastetaan

Hesarissa toimittaja valittaa YLEn urheilutarjonnan hiipumista. Jatkossa hiihto ja yhdistetyn maailmancupit siirtyvät Maikkarin maksukanaville. Jääkiekon MM-kisat tekevät niille seuraa ensi vuonna.

Suomalaisia kiinnostavan huippu-urheilun väheneminen YLEn kanavilla on hyvä uutinen niille, joiden mielestä televisiosta tulee nytkin liikaa urheilua. Huonompi uutinen se on sadoille tuhansille urheiluhulluille, joilla on jälleen yksi syy lisää vihata jatkuvasti nousevaa TV-maksua.

Ei kai kehitys tule kenellekään yllätyksenä? Jo digitalisoinnin alkaessa 10 vuotta sitten oli selvää, että kiinnostavin urheilu tulee siirtymään maksukanaville heti, kun se on teknisesti mahdollista. Digitalisointi oli se mahdollisuus.

Kymmenessä vuodessa penkkiurheilija on joutunut hankkimaan digiboksin tai pari, tilaamaan maksullisen urheilukanavan ja lisäksi tv-maksu on noussut 165 eurosta 245 euroon. Moni on lisäksi vaihtanut putkitelevision taulumalliin, jopa useampaan kertaan. Kohta on edessä taas uusi vaihto, kun antenniverkon teräväpiirtolähetykset alkavat kiinnostaa. Huh, kalliit ovat urheilun lunnaat! Joku on rahastanut meitä ihan huolella digitalisoinnin varjolla.

Formula-innostuksen hiipuessa maksu-tv tarvitsee kipeästi uusia vetonauloja. Urheilu on kaikkein kiitollisin rahastuskohde, koska se on ainoita sisältötuotannon alueita, joilla on vielä jäljellä niukkuutta. Urheilu tapahtuu tässä ja nyt, eikä kilpailuista tule uusintoja. Jokainen urheilukilpailu on ainutkertainen tapahtuma. Siksi oikeuksista voidaan pyytää tähtitieteellisiä summia. Mikään toinen ohjelmatyyppi ei pysty vastaavaan.

Antenniverkon maksu-tv on juuri saanut uuden TV Viihde -nimisen yrittäjän, jonka takana on TDF Entertainment. Jos nimi kuulostaa tutulta ei ihmekään, sillä samainen TDF osti YLEltä aikoinaan jakeluyhtiö Digitan. Moni on harmitellut suomalaisten tuolloin tekemää huonoa kauppaa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Jo ennestään alalla toimii Plus TV, joka sekin on nykyään ulkomaisessa omistuksessa.

Sinä, joka haluat katsoa urheilua jatkossakin: valmistaudu kaivamaan kuvettasi jatkossa entistä syvemmälle. Ja kiitos kansallisen digijärjestelmän, rahasi valuvat ulkomaisiin taskuihin.