Brexitin jälkeen Suomen media on ihmetellyt, miten perusbritit saatiin huijattua äänestämään EU-eron puolesta. Ehkä media on tässä hieman puolueellinen, sillä toimittajien oma maailmankuva on perussuomalaista kansainvälisempi ja työnsä vuoksi he joutuvat perehtymään moniin erilaisiin asioihin.
Brittien reaktioita tuloksen selvittyä on Suomen mediassa kuvattu yllättyneiksi ja jopa katuviksi. On annettu ymmärtää, että vain kouluttamattomat, takapajuisilla seuduilla asuvat ihmiset äänestivät eron puolesta ja niin tehdessään varastivat maansa nuorilta tulevaisuuden.
Se ei voi olla koko totuus, sillä kansanäänestyksellä Cameron halusi vaientaa myös oman puolueensa EU-vastustajat. Erilaiset ihmiset äänestivät eron puolesta monista eri syistä. Maahanmuutto ja kaipuu itsenäisen Britannian suuruuden aikaan olivat niistä tärkeimpiä.
Yhteistä molemmille syille on tunne. Britit eivät äänestäneet EU:sta faktojen vaan tunteen perusteella. Kun kyse on tulevaisuuteen vaikuttavista linjapäätöksistä, tunne on huono ohjenuora. Pitäisi arvioida faktoja. Ne muuttavat tulevaa, tunne muuttaa vain menneisyyttä.
Myös Suomessa halutaan kansanäänestystä EU:sta. Herätin aiheesta keskustelua somessa ja huomasin, etteivät suomalaiset suhtaudu asiaan yhtään sen analyyttisemmin kuin brititkään. EU-eroa kannattavilla pitäisi olla selkeät perustelut siitä, miten Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella, ja minkä ongelman ero ratkaisi.
Nettikeskustelijoista suurin osa ei osannut perustella eron hyötyjä muutoin kuin päättelemällä, että koska nyt taloudessa menee huonosti, EU-ero korjaisi asiat. Ongelman ja ratkaisun väliltä puuttuu yhteys, mutta ainakin tunne on vahva. Yksi suurista muutosvoimista on digitalisaatio, joka myllertää työtä ja työpaikkoja, mutta sitä ei EU-erolla ratkaista -- päinvastoin.
Jonkinlainen perustelu on tämä: "Kotimainen kysyntä lisääntyisi ja markan devalvointi panisi vauhtia vientiin, aivan kuten tapahtui 1970-luvulla."
Jos Suomi palaisi markkaan, sen arvo devalvoituisi 20-30 prosenttia, ehkä enemmänkin (hihasta vetämäni arvio, kukaan ei tiedä oikeaa lukua). Luottamus pientä maata kohtaan, jonka talous on jo valmiiksi kuralla, ei ole korkealla. Samalla kaikki tuontihinnat nousisivat devalvoitumisen verran.
Ulkomaanmatkailu romahtaisi, koska lennot, hotellit, ravintolat ja kaikki muu sellainen kallistuisi ilman devalvaatiohyötyjä. Edessä olisi ainakin henkinen paluu 1970-luvulle, jolloin Lada oli Suomen yleisimpiä autoja ja ulkomaille lennettiin Finnairin kalliilla lennoilla vain firman maksamilla työmatkoilla.
Kyllä me sen kestäisimme. Mutta samalla asuntojen hinnat romahtaisivat, korot ja inflaatio nousisivat 70-luvun tasolle (n. 10 %), mikä johtaisi asuntojen pakkomyynteihin ja omaisuuden uusjakoon. Aluksi yrityksiä kaatuisi ja työttömyys kasvaisi. Yhteiskunnallinen hinta olisi kova. Eniten kärsisivät ne, jotka nyt saavat yhteiskunnan tukia, ja jotka äänekkäimmin vaativat eroa.
Devalvaatiot olivat aikoinaan helppo tapa kilpailukyvyn lisäämiseen, koska Suomi eli metsästä ja puu oli kotimaista raaka-ainetta. Nyt metsäteollisuuden osuus on paljon pienempi ja viemme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat tuontitavaraa. Lisäksi 70-luvulla meillä oli kotimaista vaate- ym. teollisuutta, joka on ajat sitten siirtynyt halvempiin maihin -- kiitos sinun ja minun, jotka emme halua enää maksaa vaatteista niin paljon kuin ennen.
Nyky-Suomi on täysin riippuvainen tuonnista. Paluu markkaan romahduttaisi suomalaisten elintason ja edessä olisi pitkä tie uuden teollisuuden rakentamiseksi. Epäilemättä Suomi selviäisi, kuten se on aina ennenkin selvinnyt, mutta ei ilman uhrauksia. Ja tällä kertaa on turha odottaa talvisodan henkeä: koulutetut ja varakkaat ihmiset siirtäisivät itsensä ja omaisuutensa ensimmäisenä EU-maihin.
Ihmiset sanovat, ettei heillä ole varaa edes muutaman prosentin palkanalennuksiin, koska talous on jo nyt niin tiukoilla. Miten samat ihmiset kestäisivät tavaroiden 20-30 % kallistumisen?
Netissä on ehdotettu pelastukseksi idänkauppaa. Miksikäs ei, mutta juuri nyt Venäjän ostovoima on heikko ja poliittinen tilanne epävarma. Jos meistä tulisi maalle tärkeä kauppakumppani, Suomen strateginen kiinnostavuus sen silmissä kasvaisi. Haluaisimmeko kytkeä itsemme maailman silmissä mieluummin Venäjään kuin Eurooppaan? EU:hun liittyminen oli aikoinaan selkeä linjavalinta lännen suuntaan. Krimin ja Ukrainan jälkeen emme varmaan halua vaihtaa itään?
Kaiken edellä olevan voi leimata EU-kannattajien pelotteluksi. Se on kuitenkin jonkinlainen perusteltu arvio siitä, mitä voisi tapahtua.
Esittäkääpä te EU-äänestystä tai eroa kannattavat oma, perusteltu arvionne siitä myönteisestä kehityksestä, johon uskotte. Ennen kuin hyppää palavalta öljylautalta tuntemattomaan, pitää olla selkeä suunnitelma. Pelkkä usko ei riitä.
Brittien reaktioita tuloksen selvittyä on Suomen mediassa kuvattu yllättyneiksi ja jopa katuviksi. On annettu ymmärtää, että vain kouluttamattomat, takapajuisilla seuduilla asuvat ihmiset äänestivät eron puolesta ja niin tehdessään varastivat maansa nuorilta tulevaisuuden.
Se ei voi olla koko totuus, sillä kansanäänestyksellä Cameron halusi vaientaa myös oman puolueensa EU-vastustajat. Erilaiset ihmiset äänestivät eron puolesta monista eri syistä. Maahanmuutto ja kaipuu itsenäisen Britannian suuruuden aikaan olivat niistä tärkeimpiä.
 |
| "Me valloitimme alueenne, mutta älkää te yrittäkö tänne". |
Myös Suomessa halutaan kansanäänestystä EU:sta. Herätin aiheesta keskustelua somessa ja huomasin, etteivät suomalaiset suhtaudu asiaan yhtään sen analyyttisemmin kuin brititkään. EU-eroa kannattavilla pitäisi olla selkeät perustelut siitä, miten Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella, ja minkä ongelman ero ratkaisi.
Nettikeskustelijoista suurin osa ei osannut perustella eron hyötyjä muutoin kuin päättelemällä, että koska nyt taloudessa menee huonosti, EU-ero korjaisi asiat. Ongelman ja ratkaisun väliltä puuttuu yhteys, mutta ainakin tunne on vahva. Yksi suurista muutosvoimista on digitalisaatio, joka myllertää työtä ja työpaikkoja, mutta sitä ei EU-erolla ratkaista -- päinvastoin.
Jonkinlainen perustelu on tämä: "Kotimainen kysyntä lisääntyisi ja markan devalvointi panisi vauhtia vientiin, aivan kuten tapahtui 1970-luvulla."
Jos Suomi palaisi markkaan, sen arvo devalvoituisi 20-30 prosenttia, ehkä enemmänkin (hihasta vetämäni arvio, kukaan ei tiedä oikeaa lukua). Luottamus pientä maata kohtaan, jonka talous on jo valmiiksi kuralla, ei ole korkealla. Samalla kaikki tuontihinnat nousisivat devalvoitumisen verran.
Ulkomaanmatkailu romahtaisi, koska lennot, hotellit, ravintolat ja kaikki muu sellainen kallistuisi ilman devalvaatiohyötyjä. Edessä olisi ainakin henkinen paluu 1970-luvulle, jolloin Lada oli Suomen yleisimpiä autoja ja ulkomaille lennettiin Finnairin kalliilla lennoilla vain firman maksamilla työmatkoilla.
Kyllä me sen kestäisimme. Mutta samalla asuntojen hinnat romahtaisivat, korot ja inflaatio nousisivat 70-luvun tasolle (n. 10 %), mikä johtaisi asuntojen pakkomyynteihin ja omaisuuden uusjakoon. Aluksi yrityksiä kaatuisi ja työttömyys kasvaisi. Yhteiskunnallinen hinta olisi kova. Eniten kärsisivät ne, jotka nyt saavat yhteiskunnan tukia, ja jotka äänekkäimmin vaativat eroa.
Devalvaatiot olivat aikoinaan helppo tapa kilpailukyvyn lisäämiseen, koska Suomi eli metsästä ja puu oli kotimaista raaka-ainetta. Nyt metsäteollisuuden osuus on paljon pienempi ja viemme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat tuontitavaraa. Lisäksi 70-luvulla meillä oli kotimaista vaate- ym. teollisuutta, joka on ajat sitten siirtynyt halvempiin maihin -- kiitos sinun ja minun, jotka emme halua enää maksaa vaatteista niin paljon kuin ennen.
Nyky-Suomi on täysin riippuvainen tuonnista. Paluu markkaan romahduttaisi suomalaisten elintason ja edessä olisi pitkä tie uuden teollisuuden rakentamiseksi. Epäilemättä Suomi selviäisi, kuten se on aina ennenkin selvinnyt, mutta ei ilman uhrauksia. Ja tällä kertaa on turha odottaa talvisodan henkeä: koulutetut ja varakkaat ihmiset siirtäisivät itsensä ja omaisuutensa ensimmäisenä EU-maihin.
Ihmiset sanovat, ettei heillä ole varaa edes muutaman prosentin palkanalennuksiin, koska talous on jo nyt niin tiukoilla. Miten samat ihmiset kestäisivät tavaroiden 20-30 % kallistumisen?
Netissä on ehdotettu pelastukseksi idänkauppaa. Miksikäs ei, mutta juuri nyt Venäjän ostovoima on heikko ja poliittinen tilanne epävarma. Jos meistä tulisi maalle tärkeä kauppakumppani, Suomen strateginen kiinnostavuus sen silmissä kasvaisi. Haluaisimmeko kytkeä itsemme maailman silmissä mieluummin Venäjään kuin Eurooppaan? EU:hun liittyminen oli aikoinaan selkeä linjavalinta lännen suuntaan. Krimin ja Ukrainan jälkeen emme varmaan halua vaihtaa itään?
Kaiken edellä olevan voi leimata EU-kannattajien pelotteluksi. Se on kuitenkin jonkinlainen perusteltu arvio siitä, mitä voisi tapahtua.
Esittäkääpä te EU-äänestystä tai eroa kannattavat oma, perusteltu arvionne siitä myönteisestä kehityksestä, johon uskotte. Ennen kuin hyppää palavalta öljylautalta tuntemattomaan, pitää olla selkeä suunnitelma. Pelkkä usko ei riitä.