Mikä on Suomen alue Kärkölässä?

Lahden lähellä Päijät-Hämeessä sijaitsee 4000 asukkaan Kärkölä. Google Maps näyttää sieltä alueen, jonka nimi on kuvaavasti "Suomen alue". 

Ajo-ohje Suomen alueelle.

Kävin katsomassa paikkaa, mutta Suomen alue on niin pieni, ettei sillä ollut kylttiä. Googlen mukaan olin kuitenkin perillä.

Mukana oli drone, joten nousin katsomaan ilmasta, mikä teki alueesta niin suomalaisen. 

"Suomen alue"

Näyttää tavanomaiselta rivitaloalueelta. Ei mitään erityisen "suomalaista". Juuri siksi nimen historia kiinnostaa. Tietääkö joku, miten alue on saanut nimensä? 

Sekin on mahdollista, että Googlen kartoissa on pilanpäiten tehtyjä lisäyksiä. 

Sinänsä Suomessa on monia erikoisia paikannimiä, jotka näkyvät kartalla, mutta joista ei paikan päällä huomaa mitään erikoista. Saattavat olla vaikka vanhoja maatilojen nimiä. Yksi tällainen on Merihirviö (postinumero 64480) Etelä-Pohjanmaalla lähellä Kristiinankaupunkia. 

64480 Merihirviö.

Myöskään tähän ei näkynyt viittoja (tai hirviötä itseään) 6600-tietä pitkin ajaessani. Sen sijaan Maanmittauslaitoksen mainio Karttapaikka-palvelu löytää paikalta tämän nimisen talon.

Karttapaikka tuntee Merihirviö-talon.

Merihirviö-talon historia kiinnostaisi, jos joku tietää tarkemmin. Edes Karttapaikka ei tunne Suomen aluetta.

Lisäys 6.5.2026: Palautteen johdosta kuva myös kotimaisesta karttapaikasta. Se osoittaa, ettei Google Mapsin "Suomen alue" ole mikään pila tai jäynä. 

Tekoäly on osuva termi

Vähän väliä törmää ajatukseen, jonka mukaan tekoäly on huono termi, koska tietokoneella ei ole oikeaa älyä. Alkuperäinen termi Artificial Intelligence ei ole yhtään sen parempi. Keinotekoinen... niin, mikä? Intelligence merkitsee sekä älyä että tiedustelua (kuten CIA, Central Intelligence Agency).

Tilalle on ehdotettu keinoälyä (vielä huonompi) tai tukiälyä. Äly-sanasta ei pääse eroon ja se tuntuu kismittävän monia.

Ongelma on siinä, että emme täysin ymmärrä, mitä äly ylipäätään tarkoittaa. Ihmisillä mittaamme sitä älykkyystesteillä, mutta nekään eivät ole absoluuttisia arvoja, vaan jonkinlaisia suhteellisia vertailuja muihin ihmisiin (skaalattuna keskiarvoksi 100). Testeissä menestyvät paremmin ne, jotka ovat harjoitelleet vastaavia kuva- ja numeroarvoituksia aiemminkin, joten älyn mittaaminen ihmiseltä on vaikeaa. Ja jos emme ymmärrä käsitettä, miten voimme sanoa, ettei tietokoneella voisi myös olla sitä?

Termi älypuhelin (smart phone) on vakiintunut yleiseen käyttöön, vaikka puhelin ei ole senkään vertaa älykäs kuin tekoäly. Älypuhelin on pikemminkin "feature phone", jossa on erilaisia ominaisuuksia ja jota voi laajentaa ladattavilla ohjelmilla. Mikään ei viittaa älyyn. 

Kotona on älytelevisio ja muita älylaitteita. Smart on käännetty suomeksi muotoon äly, kun parempaa sanaa ei ole ollut. Ehkä äly-sanojen vähäisyys kertoo jotain kansallisesta älykkyydestä?

Olkoon äly siis yhtä epämääräinen kuin tähänkin asti. Sen eteen liitettävä teko-alkuliite on kuitenkin osuva. Teko tarkoittaa teennäistä tai mekaanista. Puhumme tekonivelistä, tekohampaista ja tekokuiduista osoituksena niiden keinotekoisesta alkuperästä. Vaikka ne eivät ole "aitoja" ja luonnonmukaisia, ne voivat olla esikuvaansa parempia.

Vähättelevässä merkityksessä käytetään myös sanaa tekotaiteellinen, kun jokin pyrkii olemaan hienompaa tai taiteellisempaa kuin se oikeasti onkaan. Tai sitten termin käyttäjä ei vain ymmärrä, ja luokittelee kohteen sen vuoksi keinotekoiseksi.

Niinpä tekoäly on pohjimmiltaan osuva termi, joka sopii hyvin muiden kaltaistensa sanojen jatkoksi.

Epidemia helpottaa leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen

Syksyn koronatilannetta on kuvailtu epähavainnollisilla termeillä. Ne saattavat olla tieteellisiä tai vakiintuneita ilmaisuja ammattilaisten piirissä, mutta kansalaisille ne antavat suorastaan harhaanjohtavan kuvan tautitilanteesta.

Kun tautitilanne oli kesällä hallinnassa, oltiin "perustasolla". Syksyllä koronavirus alkoi levitä, jolloin alueita päätyi "kiihtymisvaiheeseen". Nyt marraskuussa monet alueet ovat vielä pahemmassa tilassa, suorastaan "leviämisvaiheessa".

Tilanteen helpottaessa alueet putoavat takaisin "kiihtymisvaiheeseen", mikä kuulostaa suorastaan virheelliseltä, kunnes palaavat lopulta perustasolle. Arkisessa kielenkäytössä virus ensin leviää, ja kun se on levinnyt tarpeeksi laajalle, tartunnat levittävät itseään ekspontiaalisesti yhä laajemmalle. Se on kiihtyvän kasvun vaihe.

Kansalle suunnatun viestinnän ensisijainen tavoite on ymmärrettävyys. Eikö tautitilannetta voisi kuvailla yksinkertaisella asteikolla vihreä (perustaso), keltainen (kiihtymisvaihe) ja punainen (leviämisvaihe)?

Ehdotin tätä viikonloppuna sosiaalisessa mediassa ja sain kommentteja, että värisokeiden vuoksi värit kannattaisi valita toisin. Mutta eihän värejä tarvitse nähdä eikä erottaa omin silmin, ne ovat vain abstrakteille asioille annettuja nimiä.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin käyttää pelkkiä numeroita, kuten kansallisen turvallisuuden uhkatasoissa tehdään. Terrorismin uhka Suomessa on joko 1. matala, 2. kohonnut, 3. korkea tai 4. erittäin korkea.

Nyt vähän rohkeutta peliin! Viestinnässä saa olla luova, kunhan asiat tulevat selviksi.

Mies-sanat, master-slave ja porua uuskielestä

Twitter ilmoitti viime viikolla uudistavansa sisäisesti käyttämään terminologiaa. Blacklist korvautuu Denylist-sanalla, master/slave sanaparilla leader/follower ja niin edelleen.

Twitterin uutta sanastoa.

Oli helppo arvata, että uudistus herättäisi närää myös Suomessa. Varsinkin perussuomalaiset ovat älähtäneet kielen tahallisesta manipuloinnista. Onko tämä esimerkki orwelliaanisesta yhteiskunnasta, jossa ihmisiä pyritään estämään ajattelemasta väärin kieltä muokkaamalla? Eikö cancel-kulttuurilla ole mitään rajaa? Miksi suomeksi pitäisi sanoa esihenkilö vanhan esimies-sanan sijaan?

Meillä suomalaisilla tuskin on pätevyyttä arvioida master/slave-sanan herättämiä mielikuvia Yhdysvalloissa. Meille sana on vain yksi tekninen termi muiden joukossa, mutta paikallisen korvassa sen klangi on ihan erilainen. Orjuus ja roturistiriidat ovat Yhdysvalloissa tuoreessa muistissa. Eikä "isäntä/orja" suomalaisenkaan korvassa kuulostaa hyvältä ilmaisulta.

Suomessa samaa herkkyyttä liittyy mm. vuoden 1918 tapahtumiin ja jatkosotaan. Myös uudemmat termit "taantumuksellinen", "toveri", "edistyksellinen" jne. kertovat muustakin kuin itse asiasta. Entä jos Nokia olisi käyttänyt puhelimissaan vaikka "toveriliitäntää", mikä sana sitten olisi yleistynyt maailmalla tarkoittamaan tiettyä teknistä ratkaisua? 

Twitter-listan "Dummy value" kuulostaa yllättävältä. Se on aina ollut kääntäjien painajainen, koska suomenkielistä vastinetta ei ole.

Kieli elää yhteiskunnan mukana. Antaa siis amerikkalaisten modernisoida sanojaan rauhassa. Hyvä puoli on, että sanoilla on vain se merkitys, minkä itse niille annamme. Sanojen merkitystä ei voi muuttaa pakolla. Twitter ei voi määrätä, mitä termejä yleisesti käytetään. Ne yleistyvät vain, mikäli käyttäjien enemmistö ottaa ne omakseen.

Muutama vuosi sitten meillä väännettiin kättä hakkeri-sanan "oikeasta" merkityksestä. Tietokoneharrastajat älähtivät, kun media käytti sanaa tietomurtajien synonyymeinä, vaikka hacker-sanan alkuperäinen jenkkimerkitys oli paljon laajempi. Hakkerin sijaan median olisi pitänyt puhua krakkereista. Mutta niin vain kävi, että "väärä" merkitys yleistyi ja nykyään hakkeri tarkoittaa tietomurtautujaa (valko- tai mustahattuista sellaista). Krakkerista ei puhu enää kukaan.

Meillä närää ovat herättäneet ammattinimikkeet. Onko ammatti palomies vai pelastaja? Esimies vai esihenkilö? Mies-loppuiset nimikkeet ehtivät vakiintua aikana, jolloin toimenhaltijat olivat miehiä. Nykyisin monilla aloilla on naisenemmistö. Puhutaan journalisteista tai toimittajista, eikä lehtimiehistä tai lehtineekereistä. Sanoista näkee, miten kieli on elänyt.

Monille miehille tuntuu vaikealta ymmärtää, että vaikka nimike on vakiintunut yleiseen käyttöön, mies-lopulla on merkitystä. Termi kertoo vanhoista arvoista ja asenteista, ja ohjaa tiedostamatta ajattelua: puheenjohtajan pitää olla mies (puhemies), samoin juristin (lakimies).

Me miehet voimme ajatella tätä toisin päin. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos ammattisi olisi rekkamiehen sijaan rekkanainen? Perämiehen sijaan olisit peränainen? Remonttimiehen remonttinainen? Varusmiehen sijaan varusnainen? Talonmiehenä olisit talonnainen ja tiettyä asiaa hoitavana asianainen.

Miltä se tuntuisi? Olisitko silloinkin sitä mieltä, ettei nimikkeellä ole väliä eikä nainen-loppu haittaa mitään? Haluaisitko pitää kiinni vanhasta vain periaatteen vuoksi?

Pisin yläriviltä kirjoitettava sana?

Vaihteeksi kevennys. Oletko huomannut, että englanninkielen sana "typewriter" voidaan kirjoittaa yksinomaan näppäimistön ylärivin merkeillä? Joku väitti, ettei se ole edes sattumaa, vaan että laitteen omat kirjaimet olisi tarkoituksella sijoitettu samaan riviin. Kymmenen merkin sana on englanninkieliseksi melko pitkä, kun eivät juuri yhdyssanoja harrasta. Typewriter on samalla myös pisin yläriviltä kirjoitettava sana.

Mikä mahtaa olla pisin suomenkielinen sana, joka voidaan kirjoittaa pelkillä ylärivin merkeillä? Oma nimi (petteri) tulee ensimmäisenä mieleen. Löytyisikö pidempiä?

Python-ohjelmointikieli on kuin tehty merkkijonojen käsittelyyn. Avataan siis suomen kielen sanoja sisältävä lista ja tehdään pieni ohjelma, joka tutkii merkit. Lopputulos riippuu tietenkin sanalistasta, tässä käytin vanhempaa versiota KOTUSin tiedostosta (http://kaino.kotus.fi/sanat/nykysuomi/). Siitä kuitenkin puuttuivat mm. henkilönimet.

Pascal- tai C-kieltä ohjelmoineelle Python tuntuu hämmentävältä, kun puolipisteitä ei ole eikä luuppeja tai ehtolauseita päätetä selkeillä avainsanoilla. Mutta tässä Python pääsee oikeuksiinsa, sillä sanalistoille on oma tietotyyppi ja sen lajittelu käänteiseen pituusjärjestykseen pituuden mukaan käy yhdellä komennolla sort (reverse=True, key=len). Teepä sama jollain toisella kielellä!

Sanalistassa on 91591 sanaa, joista ylärivin merkeillä voidaan kirjoittaa 221 kappaletta. Pisin on "prioriteetti", sitä seuraavat "irtopuuteri" ja "prototyyppi". Lyhyemmistä sanoista yleisiä ovat mm. reportteri, tuotetieto, portieeri, etupiiri, irtiotto, operetti, piirturi, rotuoppi, tiepiiri, eetteri, petturi, tippuri, torttu ja trippi.

Keskirivin sanoja on muuten 126, niistä pisin "laakajäkälä" ja seuraavina "hölkkääjä" sekä "sähkösaha".

Alarivin merkit z x c v b n m ovat kaikki konsonantteja eikä niillä voida kirjoittaa yhtään suomenkielistä sanaa.

Entä jos olisi toinen käsi paketissa? Millaisia sanoja voisin kirjoittaa pelkällä vasemmalla tai oikealla kädellä (käyttäen 10-sormijärjestelmän jakoa)?

Sanaston pisin on vasemman käden sana on "trasseerata", mutta ensimmäinen yleinen sana on "vastattava", sitten tulee mm. sarastaa, vastaava, vastedes, rasvata, asettaa, varasta, arvata, saaste, vasara ja aarre. Yhteensä sanoja on 164.

Oikealla kädellä voisi kirjoittaa 1199 sanaa, niistä pisimmät "äänihuulikyhmy", "oopiumipiippu" ja "hännänhuippu". Muita pitkiä ovat esim. ylipäällikkö, äijänkäppänä, hiilikoukku, huulipuikko ja joulukinkku.

Jos saa valita, kannattaa siis loukata vasen käsi!

Otetaanko yhdessä pärstiö?

Ylen mainio julkinen palvelu -- Aristoteleen kantapää -- pyysi ehdotuksia selfien suomennokseksi. Ja tulihan niitä. Areenan sivulta löytyvässä jutussa mainitaan mm. seuraavat: pärstiö, meitsie, omake, minäke, lärviö, itselö, egokki ja omis.

Aika näyttää, mikä näistä leviää yleiseen käyttöön, jos mikään. Itseäni viehättää ainakin sana pärstiö, onhan selfie-kuvan pääosassa aina kasvot, ja kyseinen sana välittää aavistuksen itserakkauteen sekä näyttämisen haluun liittyvää negatiivisuutta.

Entä sanan muut versiot -- "Hei kaverit, otetaanko ryhmäpärstiö?" Ja tuleeko selfiesauvasta pärstiöpötkö vai pärstiöpötkylä?

Saa nauraa, sillä tämän suomalaisemmaksi eivät sanat tule. Pärstiöpötkön kolme ö:tä herättävät takuulla huvittuneisuutta ulkomaalaisissa, aivan kuten selfievillitys meissä.

PS. Miltäs nämä kuulostaisivat: omakeonki, meitsiemela, itselötikku?

Wilma tuli Windows 8:lle

Viime viikolla Wilmasta ilmestyi Windows 8 -versio. Tämä on näppärä veto Microsoftilta: tekemällä hyödyllisen sovelluksen Windows 8:n uuteen käyttöliittymään se lisää kiinnostusta käyttöjärjestelmää kohtaan. Muutoin Windows 8:n vastaanotto on ollut vähintäänkin vaisu.

Wilma Windows 8:ssa

Wilma käyttää oikeaoppisesti Windows 8:n käyttöliittymäelementtejä. Koulun lähettämät viestit näkyvät ilmoituksina työpöydän päällä, joten ne on helppo havaita. Uutta on sekin, että samaan ohjelmaan saa nyt kaikkien omien lasten tiedot, vaikka he olisivat eri kouluissa.

Mitään erityistä syytä Windows 8:lle ei taida olla. Aivan yhtä hyvin ohjelman olisi voinut tehdä tavalliseen Windowsiin. Ensi vuoden puolella on luvassa versio Windows Phone -puhelimille, myöhemmin todennäköisesti myös Androidille ja iOS:lle. Niistä päättää palvelun tuottaja Starsoft itse.

Yksi asia kuitenkin pistää itseäni ikävästi silmään: olen aina halunnut tietää, miksi Wilmassa käytetään sanaa pikaviesti, vaikka kyse on tavallisista sähköpostiviesteistä. Viime viikon julkistustilaisuudessa kysyin tätä tekijältä. Hän sanoi, että on haluttu tehdä selvä ero Wilman viestien ja tavallisen sähköpostin välillä.

Miksi tämä on ylipäätään tarpeellista, sitä en ymmärrä. Opettajat käyttävät "pikaviestejä" tavallisina sähköpostitiedotteina. Niissä ei ole mitään pikaista eikä kiireellistä. Nykyään termi pikaviesti on vakiintunut viittaamaan online-keskusteluihin (Instant Message). Pikaviesti antaa vanhemmalle vaikutelman, että lapselle on sattunut jotain, mikä vaatii kiireellistä vastausta. Ja siitä ei tosiaan ole kysymys.

Jos sähköposti olisi huono valinta, niin miksei sitten pelkkä viesti? "Olet saanut uuden viestin Wilmasta".

Kuka jatkossa kääntää tv-ohjelmat?

Netflix jäi nolosti kiinni Divxfinland.orgin käännöstekstien luvattomasta käytöstä. Ja yhtä nolosti Divxfinland.orgin edustaja kertoi, että olisi antanut luvan jos sitä olisi pyydetty. Noloa siksi, ettei luvattomien käännösten käyttöön voi antaa lupia muille. Tekijänoikeuslaki suojaa myös teoksen kääntämistä. Omien käännösten levittäminen on vastoin lakia.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskukselta (TTVK) on hurskastelua puuttua harrastajien käännöksiin nyt, vaikka Divxfinland.orgin toiminta on ollut avointa ja saanut jatkua monta vuotta.

Asia nousi otsikoihin vasta tällä viikolla, kun Netflix ja Viaplay avasivat Suomen-palvelunsa. Jatkossa niiden on saatava jostain tekstitykset myymiinsä tv-sarjoihin ja elokuviin. Ammattilaisten tekeminä tekstitykset ovat kalliita, joten oikotielle olisi kysyntää.

Netissä moni harrastaja väittää, ettei edes halua käännöksiä. Tv-sarjoista ja elokuvista nauttii muka paremmin alkukielellä. Itse olen eri mieltä. Vaikka ymmärrän englantia hyvin, luen mieluummin tekstityksiä, koska silloin television äänen voi pitää hiljaisemmalla eikä tarvitse koko ajan keskittyä kuunteluun.

Myös Divxfinlad.orgin suuri suosio kertoo, että teksteille on kysyntää. Jostain syystä esim. uusien elokuvien käännökset ilmestyvät sinne viikko ensi-illan jälkeen, vaikka dvd/blu-ray-levy tulee myyntiin vasta puolen vuoden päästä. Tekstityksillä on kymmeniä tuhansia latauskertoja. Siitä voi päätellä, että teksteille *on* kysyntää myös alan harrastajien (lue: piraattien) keskuudessa.

Mutta tekstityksen ei välttämättä tarvitse olla suomea. Usein riittäisi, että ohjelmissa oli englanninkieliset tekstit. Muutama outo fraasi tai erikoistermi olisi helppo etsiä tarvittaessa nettisanakirjasta.

Todennäköisesti suomalaisille tarkoitetun kaupallisen videopalvelun on tarjottava suomalainen (tai  ruotsinkielinen) tekstitys. Kun uusien jakelutapojen bisnesidea perustuu siihen, että tv-sarjat näytetään Suomessa jo USA:n esitystä seuraavana päivänä, ei käännöksille jää paljon aikaa. Eikä varsinkaan rahaa, jos tilausmaksu on 7,99 euroa kuussa ja sillä saa katsoa niin paljon kuin jaksaa. Jostain on pakko tinkiä, jotta uusi malli voisi toimia.

Netflix on ilmeisesti ajatellut, että katsojat tekevät itse käännöksensä. Tällainen voi onnistua, mutta se edellyttää että Netflix sopii käännösoikeuksista muiden esityskorvausten yhteydessä. Ja voisi kai niille harrastajille jotain maksaakin...

AV-kääntäjät ovat jo älähtäneet työnsä kannibalisoimisesta. Korostan heti, että itse arvostan laadukasta suomenkieltä. Käännösten oikeellisuus ja virheettömyys on itselleni keskeinen osa elämystä. Ja niin se on ilmeisesti muillekin -- ainakin päätellen lukuisista sivuista, joille on koottu television käännöskukkasia.

Silti on pakko kysyä: mikä on käännösten merkitys jatkossa? Jos katsojille on tärkeintä se, että sarjat näkee heti tuoreeltaan ja että palvelu on edullinen, ovatko ihmiset oikeasti valmiita maksamaan käännösten laadusta? Käykö tässä samoin kuin journalismissa, jossa kaikki kyllä väittävät haluavansa suomenkielistä laatujournalismia, mutta tuskin kukaan on valmis maksamaan siitä.

Ja tekeekö ammattilainen välttämättä parempaa laatua kuin asialle omistautunut harrastaja? Kumpi osaa kääntää paremmin vaikkapa Star Trekin erikoissanastoa: ammattilainen, joka kääntää huomenna lääkärisarjaa ja ensi viikolla tiedeohjelmaa vai sarjan fani, joka tuntee kaikkien aiempien jaksojen tapahtumat ja on kirjoittanut niihin liittyvät Wikipedia-artikkelit?

Joukkoistaminen on synnyttänyt Wikipedian ja tappanut siinä sivussa tietosanakirjabisneksen. Käykö käännöksille samoin?

Keskustelu muistuttaa myös väittelyä siitä, vievätkö harrastajakuvaajat ammattilaisten työt. Jos yhä useammalle hääparille tai lehdelle riittää harrastajan ottama kuva, jonka hinta on murto-osa ammattilaisen veloituksesta, onko vika harrastajissa vai kuvan ostajissa?

Kaikki edellä oleva koskee vain englanninkieltä. Kohta kaikki osaavat sitä hyvin tai erittäin hyvin, joten kääntämisen merkitys muuttuu väistämättä jollain tavalla. Muiden kielten osaajien määrä saattaa jopa vähentyä, joten venäläisen, saksalaisen, italialaisen, espanjalaisen tai jopa ruotsalaisen materiaalin kääntäjille riittää varmasti töitä jatkossakin.

Jk 1. AV-kääntäjien blogissa kerrotaan, että normaalisti 1,5 tunnin ohjelman kääntämiseen kuluu viikko. Ottaen huomioon, miten tasapaksua makkaraa tv-sarjat ovat, aika tuntuu pitkältä. Olisikohan työtä mahdollista tehostaa, kuten esim. toimittajat ovat joutuneet tekemään?

Jk 2: Hesarin valokuvaksi kelpaa huonompikin otos. 

Tämä karu yllätys netissä raivostutti bloggaajat -- katso kuvat

Toivottavasti et pettynyt, jos klikkasit tämän kirjoituksen auki pelkän otsikon perusteella. Keräsin otsikkoon joukon avainsanoja, joilla nettilukijoita houkutellaan uutissivustolle. Kun sisältö pitää jakaa ilmaiseksi, siitä yritetään rahastaa sivulatauksia -- ja sitä kautta mainosnäyttöjä -- kasvattamalla. Kilpailussa lukijoiden huomiosta otsikko on ainoa työväline.

Yleisiä koukkuja ovat tämä ja näin. Näillä sanoilla alkava otsikko on naamioitu kysymys, johon saa vastauksen otsikkoa klikkaamalla. Tosin vastaus ei aina ole se, jota lukija odotti.

Jostain syystä tietyt sanat ovat toimitusten erityisessä suosiossa. Seksi, väkivalta ja kuolema ovat saaneet antaa tilaa tämän hetken suosikeille, joita ovat mm. karu ja raivostuivat. Raivon vielä ymmärtää, mutta miksi aiemmin harvinainen karu-sana?

Ja sitten on aina ikisuosikki: katso kuvat! tai jopa katso kuvalinkki!, joka kertoo ettei medialla ole edes kuvia vaan ainoastaan linkki jonkin toisen median sivulle. Kaksinkertainen otsikko rahastaa sivulatauksilla kahdesti.

Nettilukijoita ei voi huijata loputtomiin. Omalla kohdallani vastareaktio on jo tullut: en enää klikkaa otsikoita, joista ei selvästi ilmene mistä on kyse. Karut raivostujat saavat jäädä omaan arvoonsa. Lukijoiden aliarviointi ei koskaan voi olla hyvää bisnestä, ei edes verkossa.

Voisiko otsikoissa palata jälleen asialinjalle? Vai vieläkö löytyy entistä tehokkaampia taikasanoja lukijoiden pyydystämiseen? Entä sitten, kun koko Suomen adjektiivivarasto on tuhlattu mitättömyyksiin, ja tapahtuu oikeasti merkittäviä asioita -- mistä sitten kaivetaan vahvat adjektiivit niitä kuvaamaan?

Kirjoitetun sanan mahti

Kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan hihamerkki-kirjoituksesta nousi kohu, joka ei ollut kunniaksi kenellekään -- ei edustajalle, ei kirjoittajalle, ei medialle eikä asiasta pari viikkoa kiistelleelle blogiyhteisölle. Miten monta tärkeää päätöstä eduskunnassa tehtiin, kun ketään ei kiinnostanut seurata niitä? Mitä kaikkea Suomessa tapahtui, kun kukaan ei ollut katsomassa?

Perussuomalaisten mielestä media vainoaa heitä ja lukee blogikirjoituksia tarkoituksella väärin. Mutta ei vika ole mediassa vaan kirjoittajissa, jotka eivät ymmärrä sanan mahtia. On yksi asia puhua hölmöjä tai kertoa vitsejä kapakassa parin kaljan jälkeen -- ja kokonaan toinen asia kirjoittaa niistä nettiin. Politiikassa vaikutetaan eri keinoilla kuin tuopin ääressä.

Nettikirjoittaminen näyttää helpolta ja houkuttelevalta, koska tekstin saa napin painalluksella maailmanlaajuiseen jakeluun. Kontrolli on silti olemassa, se vain tulee jälkikäteen ja toisten henkilöiden toimesta. Jokainen teksti voi säilyä periaatteessa ikuisesti ja palata ahdistelemaan kirjoittajaansa vielä vuosienkin päästä.

Helena Erosen oli kutsuttu viime perjantaina Ylen A-Stream-ohjelmaan selittämään tekojaan. Näin hän kuvaili tapaansa kirjoittaa: "En sano että se olisi ollut paras kirjoitukseni, se oli itse asiassa aika huono. Mähän kirjoitan nää tekstit niin että mulle vaan tulee joku juttu mieleen ja mä kirjoitan näin ja sit' mä painan näin ja sitten se meni sinne, en ajattele sen kummemmin mitä sieltä tulee... en korjaa edes kirjoitusvirheitä."

Tämä on kouluesimerkki siitä, miten nettiin ei pidä kirjoittaa. Ei kenenkään, oli sitten kansanedustajan avustaja tai nuori, elämäntuskaansa purkava opiskelija. Jos kansanedustaja tai hänen avustajansa ei ymmärrä ohjeen merkitystä, miten voisi olettaa tavallisten kansalaisten tai nuorison ymmärtävän?

Jos tarkoittaa kirjoituksensa vitsiksi tai mustaksi huumoriksi, on oltava erityisen tarkkana. Tekstissä pitää olla riittävän absurdeja väitteitä ja loppuhuipennus ("punchline"), joista jokainen lukija ymmärtää mistä on kyse. Ellei ole varma, että pystyy tähän, ei kannata edes yrittää. Riski väärinymmärryksestä on liian suuri. Jos ei nyt, niin 10 vuoden päästä.

Erityisen vaarallista pelleily on poliitikoille. Odotamme heidän ottavan kantaa asioihin ja säätävän viisaita lakeja, emme leikkivän koomikkoja. Poliitikon ei tarvitse käyttää mustaa huumoria tai ironiaa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen -- siihen pystyy kuka tahansa blogisti. Poliitikko saa palkkaa siitä, että vaikuttaa muita kanavia pitkin.

Toivottavasti koulujen äidinkielenopettajat löytävät tästä esimerkin nettikirjoittelun vaaroista ja siihen liittyvästä vastuusta. Ilmeisesti myös kirjoittamisen tärkeydestä, sillä STT:n 13.4.2012 välittämässä uutisessa Eronen sanoi, että luopuu mieluummin eduskunta-avustajan tehtävästä kuin oikeudestaan kirjoittaa vapaasti.

Viestinnän oppikirjoihin voi lisätä myös tämän lauseen, jolla kirjoittaja perusteli valitustaan julkisen sanan neuvostolle: "medialla ei ole mitään oikeutta harrastaa tuollaista toista ihmistä raa’asti loukkaavaa väärinymmärtämistä". Yleensä kai lähdetään siitä, että jos viestintä epäonnistuu, vika on lähettäjässä -- ei vastaanottajassa.

Pitikö jokaisen lukijan ymmärtää, että Erosen blogikirjoitus oli tarkoitettu ironiaksi, vitsiksi ja mustaksi huumoriksi? En ota kantaa siihen mutta kysyn kääntäen: jos joku oikeasti haluaisi ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaiselle, miten hänen kirjoituksensa poikkeaisi Erosen kirjoituksesta?

Lisäys 24.4.2012 klo 7: TV-esiintymisen perusteella Helena Eronen oli vilpittömän ja iloisen oloinen nuori nainen, joka oli hämmentynyt kaikesta mediakohusta. Kuka vielä väittää, ettei blogeilla voi vaikuttaa? Tuskin koskaan aiemmin toimittaja on kysynyt kansanedustajan avustajalta, mitä mieltä hän on ajankohtaisesta asiasta. Nimensä mukaisesti avustajan tehtävänä on tukea kansanedustajaa ja jäädä itse taka-alalle. Erosella on nyt mainio tilaisuus kääntää julkisuus edukseen, mutta se edellyttää kirjoitustyylin muuttamista. Nuorilla naisilla on kysyntää politiikassa -- ehkä seuraavassa eduskunnassa istuu Eronen avustajanaan Hirvisaari?

Ministerit Kiuru, Kyllönen -- ja Urpilainen

Viestintäministeriksi tulee Krista Kiuru, joka lienee useimmille täysin tuntematon. Samaan salkkuun yhdistetään lisäksi asuntoasiat. Koska näillä kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään (uusiin asuntoihin rakennettavia laajakaistayhteyksiä lukuunottamatta) on ilmeistä, ettei viestintä- ja tietoyhteiskunta-asioita pidetty kovin tärkeinä.

No, se ei ole mikään yllätys. Jostain syystä Kiurun edeltäjä sai hyvinkin täytettyä työpäivänsä pelkillä viestintäasioilla. Viestintä ja tietotekniikka mainitaan uudessa hallitusohjelmassa useita kertoja ja niitä pidetään muka tärkeinä. Salkut osoittavat, ettei niin ole.

Taustaltaan Kiuru on opettaja. Hän joutuu ilmeisen kokemattomana heti syksyllä vaikean paikan eteen, koska Ylen TV-maksujärjestelmä pitää uudistaa pikimmiten. Päätöstä ei voi enää lykätä, sillä lupatarkastajista luovutaan ja ilman heitä lupansa maksavien määrä romahtaa.

Hallitusohjelmassa ei ole mitään mainintaa siitä, että YLEn runsaan 400 miljoonan euron budjetti siirtyisi verovaroista maksettavaksi. Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia nyt, kun jo kymmenesosankin kuluerät ovat ankaran väännön kohteina.

Kun vielä huomioidaan Kiurun puoluetausta (SDP) lienee selvää, minkä mallin hän tulee syksyllä esittelemään syksyllä eduskunnalle: sen saman kotitalouskohtaisen mediamaksun, jota Lindén ei halunnut ajaa kansan laajan vastustuksen vuoksi.

Entäpä kulttuuriministeri? Nimi ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta ilmeisesti Merja Kyllönen on vahvoilla. Toinen tuntematon nimi kertoo kulttuuriasioiden vähäisestä arvostuksesta. Wikipedian mukaan vasemmistoliiton Kyllönen harrastaa runoilua, joten kulttuuri sinällään on hänelle tuttua.

IT-näkökulmasta molemmat valinnat herättävät huolestuneisuutta. Onko näistä uusista naisista kehittämään Suomea tietoyhteiskuntana? Miten kokematon runo-Kyllönen pystyy suhtautumaan kriittisesti tekijänoikeusjärjestöjen vahvaan lobbaukseen? Miten kuluttajien ja käyttäjien edut huomioidaan laajakaistan ja tekijänoikeuksien kehittämisessä? Pelkään, että heikosti.

Mutta miksi otsikossa esiintyy myös Urpilaisen nimi? Pisti pahasti silmään tuoreen valtiovarainministerin kommentti Hesarin uutisessa: Urpilainen puolusti ratkaisuja vakuuttamalla muun muassa, että polttoaineveron korotus on vain inflaatiotarkistus.

Bensan valmistevero on tietääkseni kiinteä euromäärä bensalitralta. Jos raakaöljyn hinta nousee, valmistevero pysyy samana ja sen prosentuaalinen osuus asiakkaan maksamasta loppuhinnasta alenee. Mutta kiinteän veronkorotuksen kutsuminen inflaatiotarkistukseksi on kyllä perin erikoinen näkemys!

Uutinen jatkuu: Valmisteverojen korotus on hänen mielestään parempi ratkaisu kuin arvonlisäveron korotus, koska jokainen voi itse päättää alkoholin, tupakan tai makeisten käyttönsä toisin kuin ruuan tai vaatteiden hankkimisen. Jaa-a, sanoisin kyllä että liikkuminen pitkien etäisyyksien pimeässä ja kylmässä Suomessa on yhtä välttämätöntä kuin ruoka tai vaatteet. Bensan hinnankorotus vaikuttaa julkiseen liikenteeseen ja epäsuorasti kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin, joissa tuote, asiakas tai palvelu liikkuu - siis käytännössä kaikkeen.

Bensan valmisteveron korotuksella on ihan samanlainen vaikutus kuin arvonlisäveron korotuksella. Luulisi tulevan valtiovarainministerin tietävän tämän.

Vielä huvittava yksityiskohta: Maikkarin 7-uutisten otsikoissa oli jälleen kirjoitusvirhe, jonka seurauksena Urpilainen oli nimitetty valiovarainministeriksi. Mahtaa Valio olla tyytyväinen! Tuotesijoittelu on edennyt jo ministeritasolle asti.

Lisäys 19.6.2011: Arhinmäki yllättikin ottamalla kulttuuriministerin tehtävät itselleen. Kyllösestä tuli siten liikenneministeri.

Kieli syynä Nokian ongelmiin?

Syksyllä 2006 olin HETKYn (Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys) tilaisuudessa, jossa puhui eräs Nokian silloisista johtajista. Hän kertoi, että neljällä miljardilla ihmisellä on hammasharja ja kahdella miljardilla matkapuhelin. Olisi vain ajan kysymys, milloin jälkimmäinen luku ohittaa ensimmäisen, ja Nokialla tulisi olemaan kehityksessä suuri rooli: siitä tulisi tärkein ihmisiä nettiin yhdistävä yritys.

Tähän asti kaikki oli ymmärrettävää ja kiinnostavaa. Mutta sitten puhe muuttui tekniseksi mongerrukseksi, joka varasti huomion itse asialta. Ehkä kyse oli tietoisesta valinnasta, ehkä sanoja ei pitänytkään ymmärtää. Puhuja, joka haluaa peittää todellisen sanomansa tai korostaa omaa asemaansa, siirtyy käyttämään vaikeita termejä ja tyhjiä fraaseja.

Aloin kirjoittaa ylös puhujan käyttämiä termejä: konnektiviteetti, teknologia, kolmegeen ensimmäinen evoluutio, pakettioptimoitu arkkitehtuuri, speksinopeus 100 Mbit alas 50 ylös, latenssi, ip-teknologia, realiteetti, high-end multimedialaite, seuraava evoluutio, ei-kompleksisella, broadcasting-maailma, proksimiti-maailma, pystytään konnektoitumaan, tulee hirveesti kompleksiteettia, kaikkia kyvykkyyksiä käytetään rikkaasti, konvergenssi, bisnesmalli, mitä uutta internet-ekspirienssiin voi tulla, tuodaan uudet kokemukset puhumisen lisäksi, käytetään selluverkkojen yli, puheapplikaatio yrityksille ihan erilaisilla arkkitehtuureilla, mobiilialustojen kyvykkyys kehittyy, klaienttisoftat meidän puhelimiin, ne teistä jotka ovat siirtyneet jo tähän paradigmaan, horisontaalisia platformisovelluksia, ajatellaan kollaboraatioplatformia, konvergenssi tuo uusia mahdollisuuksia, erilaisen access-teknologian yli, käyttäjäkokemuksen rikkauden lisäämistä, ne käyttäjäkokemukset jotka ovat heille relevantteja, meillä on ollut yksi tällainen initiatiivi, meillä on kyvykkyys laittaa sensoreita, muutamia breakthrougheja pystytään tekemään, tuotteiden kautta syntyvillä loppukokemuksilla, se ei ole pääparadigma jota me ajetaan eteenpäin, vähän operaattorisentrisiä, minkälaisten kyvykkyyksien ulostuomiseen...

Vanha esitys palasi mieleeni, kun kuuntelin podcastina Tuomas Enbusken mainion keskusteluohjelman otsikolla Mitä Nokian ja Microsoftin yhteistyö käytännössä tarkoittaa? (YLEn Areenassa, varustettu merkinnällä "esitysaikaa ei rajoitettu").

Ohjelmassa Nokian entinen head of user experience -johtaja Juhani Risku perusteli nokiakieltä sillä, että kun joka toinen sana oli kryptattu (salattu) englanniksi, puhe voitiin helposti vaihtaa kokonaan englanniksi, mikäli huoneeseen astui suomea taitamaton henkilö.

Riskun toinen väite oli mielenkiintoinen: englanti on suomalaiselle alistumisen kieli. Lappeenrannassa tai Oulussa opiskelleet insinöörit mieluummin vaikenivat, kun sisäisten palaverien kieli vaihtui englanniksi. Natiivisti englanninkielinen henkilö otti 2-0 voiton alistuvasta suomalaisesta.

Voisiko se olla totta? Hävisikö suomalainen osaaminen Nokian sisäisissä kamppailuissa siksi, ettei rohjennut väittää vastaan vieraalla kielellä?

Toinen suora lainaus ohjelmasta antaa ymmärtää, että kielellä on vaikutusta myös jatkossa: [Microsoft on] niin kova firma että joka ikinen kerta kun nokialla on neuvottelutilanteessa heikompi esim. kouluttamaton henkilö - mitä heillä on todella paljon tällä hetkellä johdossa - niin neuvottelussa Microsoft joka ikinen kerta voittaa sen kaks nolla sen keskustelun.

Kieli on vallankäytön väline. Elleivät työntekijät pysty tai halua viestiä ymmärrettävästi keskenään, valta siirtyy niille, jotka saavat suunsa auki ja tekevät itsensä kuulluksi.

Ja ellei yritys pysty tai halua kertoa ymmärrettävästi tuotteistaan ja niiden erinomaisuudesta, miten asiakkaiden odotetaan tekevän ostopäätöksiä? Hukkuivatko Nokian konnektiviteetit, kyvykkyydet ja evoluutiot Applen helppokäyttöisyyden ja tyylikkyyden alle?

Erilaisiin häiriöihin ja rikollisiin puuttumattomuus voi luoda pohjaa ilmiölle

Ihmetteletkö, mitä otsikko yrittää sanoa? Niin minäkin.

Teksti on lainaus sisäasiainministerinö raportista, jossa selvitettiin kerjäämisen kieltämistä. Koko kauheudessaan lause kuuluu näin:

Erilaisiin häiriöihin ja rikollisuuteen puuttumattomuus voi luoda pohjaa ilmiölle tyypillisen tai yleisemmin rikollisen toiminnan laajentumiselle ja vakavoitumiselle.

Jokainen äidinkielenopettaja teurastaisi tuollaisen hirviön punakynällään, mutta ministeriössä ei olla yhtä tarkkoja. Kuka näitä tekstejä oikein kirjoittaa? Eikö virkamiesten  ja -naisten tarvitse enää osata suomea? Vai luottavatko kirjoittajat siihen, ettei raportteja kuitenkaan lueta?

Parin vuoden takainen kohu Lex Nokiasta syntyi osittain sen vuoksi, että hallituksen esityksen teksti antoi laista ja sen tarkoitusperistä virheellisen kuvan. Vain kokenut juristi pystyi ymmärtämään, mitä kiistanalainen 13. pykälä todellisuudessa tarkoitti.

Kaikki, mitä voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi ja kansan kielellä. Se on myös toimivan demokratian edellytys.

Uutisiin meinaa tulla liikaa kirjoitusvihreitä

Kiire, kiire, kiire... Tiedonvälityksessä on aina kiire. Ensimmäiseksi uhriksi joutuu oikeinkirjoitus, hyvänä kakkosena tulee tiedon luotettavuus.

Toisaalta television katsojat ja lehden lukijat eivät hekään ole kovin tarkkoja. Virheitä on niin paljon, että niihin tottuu.

Kuinka moni huomasi esimerkiksi 23.8.2010 Ylen tv-uutisten lopputekstin:



Maikkarin seiskauutisten rullaavissa otsikoissa on virheitä lähes joka ilta. Eilinen lauantai (28.8.2010) teki kuitenkin pohjat - ensin oli alkuteksti:



ja sitten rullaava teksti, jossa Urpilaisen kommenttiin on mahtunut peräti kaksi kirjoitusvirhettä:



nuorten eläkötyminen otattava vakavasti

Sattuuhan sitä kiireessä, mutta uutisoinnissa tulisi olla erityisen tarkkana. Pahat mokat vievät uskottavuutta itse sisällöltä. Jostain syystä juuri Urpilaisen kommentit tuntuvat erittäin kirjoitusvirheherkiltä, olisiko taustalla jokin freudilainen lipsahdus -tyyppinen tekijä?

Helsingin Sanomissa on perinteisesti käytetty huolellista ja virheetöntä kieltä, mutta viime aikoina myös sen tekstien laatu tuntuu kärsineen. Kirjoitusvirheet ovat sellaisia, jotka mikä tahansa oikolukuohjelma bongaisi. Esimerkiksi tämän sunnuntain lehden pitkässä Paha sai palkkansa -jutussa lukee "lopetaan", kun oikea sana olisi "lopetetaan". Sen nyt tietää jokainen oikolukuohjelmakin.

Itseäni pistää silmään myös "meinaa" -sanan yleistyminen lehdessä. Hesarin arkiston mukaan sana on ennen esiintynyt lähinnä yleisönosastolla ja haastateltavien vastauksissa, mutta nyt se on levinnyt jo toimituksen omaankin tekstiin. Samaisessa jutussa lukee miten Hedberg ei meinaa uskoa uutista ja ettei nukkumisesta meinaa tulla mitään.

Tämä svetisismi ei ymmärtääkseni edelleenkään ole hyvää suomea (Teemu Likonen, oletko kuulolla?).

ASAP ei ole nettilyhenne

Ylen aamuradiossa käsiteltiin tänään suomen kielen muuttumista. Kieli muuttuu nopeasti, kun englanninkieliset sanat ja netistä omaksutut lyhenteet yleistyvät arkikieleen. Esimerkkeinä annettiin LOL, OMG ja ASAP.

ASAP on tietääkseni vanha lyhenne eikä mitenkään liity internetiin, vaikka olen kuullut saman väitteen ennenkin. ASAP eli As Soon As Possible jäi mieleeni jo 1980-luvun alun television minisarjassa, jossa vanhempi upseeri ihmetteli itselleen tuntematonta lyhennettä. Muistan ihmetelleeni jo tuolloin ihmettelyä, sillä ASAP oli yleisesti käytössä.

Aamureportaasia mainostanut juontaja teki itse "alkaa tekemään"-virheen, jotka Ylen ammattilaisilla ovat harvinaisia. Sen jälkeen oli hieman huvittaa kuunnella, miten äänestä päätellen varsin nuorehko (ja sinkku, sen hän kertoi aiemmin viikolla) juontaja oli itsekin huolissaan oikeakielisyyden tulevaisuudesta.

Juontaja oli myös havainnut tuttavapiirissään miten englanninkieliset sanat leviävät suomeen. Sitä hän ei huomannut, että oman median ja työpaikan nimi (Yleisradio) on niin ikään napattu suoraan englannista.

Radiolle ehdotettiin aikoinaan suomenkielistä termiä sätiö. Se ei kuitenkaan yleistynyt. Miltä kuulostaisi "Yleissätiö" (ei siis yleissäätiö)? Siinä olisi puhdasta suomea :-)

Haastavia haasteita

Suomen kieleen on pesiytynyt amerikkalainen tapa kutsua kaikkea vaikeaa haastavaksi. Tuore esimerkki parin päivän takaisesta sanomalehdestä: Intiaan meno oli kokemuksena haastava.

Haastava-termiä käytetään, koska se kuulostaa hienommalta kuin "vaikea" tai "hankala". Amerikkalaiseen kesto-optimismiin challenge sopii, mutta suomessa haasteita on tähän asti lähetetty lähinnä oikeuteen. Englannissa vastaavaa päällekkäisyyttä ei ole; jokainen tv:tä katsova oppii nopeasti että haaste oikeuteen on "subpoena" (joka tosin lausutaan sapina).

Onko haastavuus oikeasti yleistynyt vai onko kyse vain näköharhasta? Etsin Helsingin Sanomien mainiosta verkkoarkistosta montako kertaa sanat "haaste" ja "haastava" ovat esiintyneet eri vuosina. Hesarin arkisto voittaa Googlen, sillä se osaa palauttaa taivutusmuodot kantasanoiksi. Valitettavasti haun rajaus vuoden tarkkuudella onnistuu vain vuodesta 2000 eteenpäin, joten 1990-luvulta ei ole tilastoa. Oletan, että haastavuuden liisäntyminen on tämän vuosituhannen ilmiö, mutta jätän tarkemman analyysin jollekin suomen kielen graduaihetta kaipaavalle.

Koska vuosi 2010 on vasta vähän yli puolivälissä, tämän vuoden lukema on saatu suhteuttamalla esiintymät kuluneiden päivien määrään. Luku on siis tasaisen vauhdin taulukon mukainen ennuste.

vuosi	haaste	haastava
2000	1155	263
2001	1004	235
2002	1239	301
2003	1229	320
2004	1902	462
2005	1360	418
2006	1476	413
2007	1513	474
2008	1600	583
2009	1270	469
2010	1314	505

(kaikki Helsingin Sanomien kirjoitukset)

Tässä aineistossa sana haastava on yleistynyt lähes kaksinkertaiseksi kymmenessä vuodessa. Sen sijaan haaste-sanassa ei ole tapahtunut suurtakaan muutosta. Vuoden 2004 piikki on erikoinen, eikä sille löydy mitään ilmeistä selitystä.

Tein saman laskelman myös sanasta ongelma. Työhypoteesi oli, että niiden määrä olisi vähentynyt samassa suhteessa. Niin ei kuitenkaan näyttänyt käyneen: vuonna 2000 ongelmia oli 6738 ja tämän vuoden ennuste 5720. Laskua kyllä, mutta ei kovin merkittävästi. Vuoden 2004 piikki (7717 esiintymää) havaitaan myös ongelmien kohdalla.

Vielä yksi mielenkiintoinen ilmiö. Haastava-sanaa painottamalla kirjoittaja haluaa päteä ja näyttää todellista fiksummalta. Siksi laskin erikseen sanan esiintymät mielipidekirjoitusten joukossa. Nyt lista näyttää tällaiselta:

vuosi	haaste	haastava
2000	111	14
2001	99	16
2002	91	15
2003	113	16
2004	191	38
2005	130	22
2006	175	35
2007	203	51
2008	215	73
2009	113	29
2010	176	47

(vain mielipidekirjoitukset)

Näitä eroja voisi pitää jo tilastollisesti merkittävinä, joskin lukujen pienuus vaikeuttaa varmojen johtopäätösten tekemistä. Ei voi olla pelkkää sattumaa, että haastava-sana on yleistynyt vuodesta 2000 vuoteen 2008 verrattuna yli viisinkertaiseksi. Ja näissäkin luvuissa näkyy vuoden 2004 lokaali maksimi, joskin se ylitettiin jo kolme vuotta myöhemmin.

Ilmaisut kuluvat liiallisessa käytössä. Ei siis kannata turhaan viljellä haastavuutta ja kuvitella, että siten vaikuttaa todellista fiksummalta. Voi olla täsmälleen päinvastoin.

Tuntemat. soittaa

Vaikea uskoa Nokiaa suomalaiseksi puhelinvalmistajaksi. Suomalaisen käyttöliittymän tekstejä on lyhennetty niin, että ne näyttävät rumilta ja haittaavat ajoittain jopa ymmärtämistä.

Joskus 1980-luvulla ohjelmia piti kääntää suomeksi niin, että uudet tekstit kirjoitettiin binäärimuodossa suoraan koodiin alkuperäisten, englanninkielisten tekstien päälle. Se oli tarkkaa hommaa -- tekstille varattu tila oli kiinteä, eikä pituus saanut käännöksessä muuttua. Lyhyemmät teksti eivät olleet ongelma, sillä loppu voitiin tyhjentää välilyöntejä lisäämällä, joskin suomen pitkien sanojen vuoksi tämä oli harvinaista.

Juuri äsken puhelimen näytöllä oli teksti "Tuntemat. soittaa". Miksi ensimmäisestä sanasta on pitänyt lyhentää kaksi merkkiä ja korvata niistäkin toinen pisteellä? Näytöllä olisi ollut runsaasti tyhjää tilaa. Vastaavia esimerkkejä on ainakin N73-mallissa vaikka kuinka paljon.

Syynä ei voi olla halu säästää muistia. 1980-luvulla oli toisin. Nyt nokialaisessa on kymmeniä megatavuja muistia ja vielä kahden gigan muistikortti. Yksittäisten merkkien jättäminen pois on kuin hiekanjyvä saharassa.

Tekstit eivät ole korjaantuneet edes firmware-päivitysten myötä. Silloin on kyllä tapahtunut kaikkea muuta jännää, esimerkiksi Java-pelit lakkasivat toimimasta, rss-syötteet katosivat ja viimeksi valikosta hävisi yksi asentamani ohjelma -- näin siitä huolimatta, että olen tehnyt oikeaoppisesti varmistuksen ennen päivitystä ja palauttanut varmistuksen takaisin sen jälkeen.